Vielä vuonna 2001 Yhdysvallat asetti tavoitteekseen säilyttää globaali ylivalta-asemansa ainoana supervaltana ainakin seuraavat sata vuotta. Tätä hanketta kutsuttiin nimellä “Project for the New American Century”. USA laski kykenevänsä hoitamaan samanaikaisesti kolme keskisuurta paikallista sotilaallista kriisiä ja asetti tavoitteekseen varmistaa asemansa samalla kun se laajentaa reviiriään mm. Keski-Aasiassa.
Sitten tuli Irakin sota, joka pitkittyi, ja sen jälkihoito, joka meni mönkään. Viimeistään vuonna 2005 taloudelliset ja poliittiset tekijät osoittivat, että USA pystyi hoitamaan korkeintaan kaksi kriisipesäkettä kerralla. Irakista oli vetäydyttävä, vaikka seuraukset olivat pääteltävissä.
USA:n olisi pitänyt sitoutua Irakiin sotilaallisesti vahvasti – vähintään 50 000–100 000 miehen joukoin ainakin pariksi vuosikymmeneksi – jotta maa ei olisi ajautunut kaaokseen ja heikkouteen, josta sitten kasvoi iso joukko erilaisia terrorijärjestöjä. USA:lla ei ollut tähän poliittisesti varaa eikä taloudellisesti haluja, joten se vetäytyi ja siirtyi toisenlaiseen metodiin: “Hajota ja hallitse.” USA pyrki peluuttamaan Irakin ja laajemmin Lähi-idän alueen osapuolia toisiaan vastaan pitääkseen asiat hallittavissa. Se onnistui vähän aikaa, kunnes epäonnistui.
Itse asiassa se ajettiin epäonnistumaan. USA oli päättänyt pistää laajemmin koko Lähi-idän palettia uusiksi, missä tarkoituksessa Barack Obaman hallinto alkoi järjestelmällisesti tukea laajaa liutaa Lähi-idän sekulaareja hallituksia vastustavia islamistisia järjestöjä. Ja sitten tuli – ja lietsottiin roihuksi – niin kutsuttu arabikevät. Aluksi dominopalikat kaatuilivat kartalla Washingtonin kannalta ainakin lyhyellä tähtäimellä suotuisasti, kun Tunisian, Libyan ja Egyptin vallanvaihdokset saatiin käyntiin vuonna 2011. Tästä maksettiin hinta lukemattomien radikaali- ja terroriryhmien nousuna.
SITTEN TULI SYYRIA, jossa USA liittolaisineen yritti toistaa saman kuin Libyassa. Presidentti Assad ei kuitenkaan suostunut taipumaan, ja juuri kun Washington aikoi syksyllä 2013 puuttua voimalla tilanteeseen (länsi syytti Assadia kemiallisten aseiden käytöstä, vaikka niitä oli käyttänyt ”opposition” terroristijärjestö al-Nusra)((Toimituksen huomautus: Kuten mm. Yle raportoi tammikuussa 2014, Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) tutkimuksen mukaan Ghoutan sariini-iskun jäljiltä löytyneiden improvisoitujen rakettien kantomatka oli niin lyhyt, ettei niitä voitu laukaista Syyrian hallituksen hallussa olleilta alueilta. Tutkijat myös korostivat, että Yhdysvallat oli aikeissa tehdä sotilaallisen iskun Syyrian hallitusta vastaan virheellisten tiedustelutietojen perusteella. 12.12.2013 julkaistussa YK:n loppuraportissa ei oteta kantaa Ghoutan iskun suorittajiin, mutta siinä kuvaillaan useita kaasuiskuja Syyrian armeijan sotilaita vastaan tuota lännessä paljon mediahuomiota saanutta iskua seuranneina päivinä. Helmikuussa 2014 julkaistu YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkimuskomission raportti toteaa, ettei komissio kyennyt yhdenkään vuoden 2013 kaasuiskun tapauksessa saamaan selvyyttä tekijöistä (”In no incident was the commission’s evidentiary threshold met with respect to the perpetrator”). (s. 19) Kun YK-raporttien tietoihin yhdistää MIT:n tammikuussa 2014 julkaistun tutkimuksen sekä cui bono (Kuka hyötyi?) -näkökulman — Syyrian armeijalta olisi ollut järjetöntä tehdä spektaakkelimainen isku kemiallisilla aseilla vain joidenkin kilometrien päässä YK-tutkijoista, jotka olivat vastikään saapuneet Syyriaan maan hallituksen pyynnöstä tutkimaan aiempaa kaasuiskua — todisteiden kokonaisuus viittaa pikemminkin mm. Yhdysvaltain, Saudi-Arabian ja Turkin tukemien, al-Qaidaan kytkeytyvien kapinallisten syyllisyyteen. Ks. myös Vastavalkean artikkeli ”Helsingin Sanomien pääkirjoitus on häpeätahra”.)) ja pommittaa Damaskosta, Venäjä tuli väliin. USA olisi voinut laittaa kovan kovaa vasten, mutta kotimaan talouspoliittinen tilanne sitoi Obaman kädet. USA joutui perääntymään aikeestaan ja koki Obaman johdolla merkittävän kasvojen menetyksen (ns. ”Red line” -ukaasista perääntyminen), jota Venäjä taitavasti lievitti järjestämällä yhteisen kemiallisten aseiden riisunnan Syyriassa, YK:n valvonnassa.
Raivo nöyryytyksestä oli Washingtonissa kova, ja kostoisku tuli Ukrainassa Maidanin kansannousun tukemisen kautta heti seuraavana vuonna: Venäjä piti ajaa pois Krimiltä ja siten estää sitä puuttumasta kuvioihin Lähi-idässä. Tämäkin meni pieleen, kun Venäjä järjesti Krimillä ja Itä-Ukrainassa operaatiot, joilla nokitettiin tämäkin USA:n siirto.
Yhdysvallat siirtyi tällöin C-suunnitelmaan – annetaan Isisin nousta ja tuetaan sitä välillisesti. Vaikka Irak meneekin rikki, voidaan ns. tunnelointi-strategialla kaataa Syyrian armeija: aina kun Isis hyökkäsi lännen liittolaisryhmiä vastaan, sitä pommitettiin, mutta kun se hyökkäsi Syyrian armeijaa vastaan, sen annettiin toimia. Taktiikka toimi hyvin, mutta vain siihen asti, kun Venäjä ei ollut paikalla. Kun Venäjä puuttui peliin vuoden 2015 syksyllä, ei tämäkään Washingtonin strategia kantanut eikä Isisin tunnelointi enää onnistunut.
Sittemmin Turkista tuli ns. irtonainen kanuuna Naton laivassa. Huolimatta talven 2015–16 välirikosta Venäjän kanssa Turkki on koko ajan pelannut Syyriassa omaa peliään omaan pussiinsa. Viime kesän CIA:n tuesta huolimatta epäonnistunut vallankaappaushanke teki maasta de facto Venäjän kumppanin Lähi-idässä. Venäjän tukeman Syyrian hallituksen voitto ”kapinallisista” Aleppossa oli piste i:n päälle. USA on todellakin nyt pysäytetty ja sysätty ulos jostain – ensimmäistä kertaa sitten Vietnamin.
TURKIN HOIPPUMINEN idän ja lännen välillä – erityisesti uhkaus harkita lähtöä NATO:sta – on geostrateginen painajainen, jonka pelkkä mahdollisuus aiheuttaa huonosti nukuttuja öitä Nato-komentajille. Turkin ero kun johtaisi väistämättä siihen, että myös Kreikka jättäisi puolustusliiton: Kreikan koko turvallisuuspolitiikan kulmakivi ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta asti on ollut estää maata joutumasta sotaan Turkin kanssa – siksi maat liittyivät Natoon yhtä aikaa. Kreikka on Turkin kanssa yhdessä puolustusliitossa tai yhdessä sen ulkopuolella, mutta ei eri puolilla rintamaa.
Turkin (ja Kreikan) lähtö Natosta tekisi selvää USA:n asemasta Lähi-idässä ja Välimerellä, ja samalla koko Naton Euroopan puolustuskuvio menisi rikki. Tällä hetkellä Obaman hallinto vetelee viimeisiä narujaan kostaakseen nöyryytyksen. Venäjää kohti haluttaisiin heittää kaikki, mikä irti lähtee. On jopa väitetty, että Venäjän Turkin suurlähettiläs Karlovin murha olisi ollut ”happamat terveiset Obamalta”.
Vielä viime vuosikymmenen alussa USA oli planeetan ehdoton hegemoni. Tänään se ei enää sitä ole. Vielä viime vuosikymmenellä USA pystyi hoitamaan sotilaallisesti useita kriisipesäkkeitä, eivätkä Venäjä ja Kiina pystyneet kyseenalaistamaan sen ylivaltaa. Tänä päivänä Venäjä, Kiina ja niiden liittolaiset pystyvät haastamaan USA:n – jos ei aivan vielä suurilla valtamerillä, niin Euraasian mantereella kyllä.
USA:lla on vielä voimaa ylläpitää asemansa nykyisellään, mutta Lähi-idässä se ei enää kykene laajentamaan vaikutusvaltaansa. Lisäksi nykyisellä kehityksellä sen on pian valittava, mistä luovutaan: joko pidetään asemat Lähi-idässä ja Euroopassa tai Lähi-idässä ja Itä-Aasiassa. Vaihtoehto Itä-Aasia plus Eurooppa ei onnistu, koska Lähi-idän menettämällä USA menettäisi otteensa kahdesta muusta.
VENÄJÄ EI OLE Neuvostoliiton vahvuinen supervalta, mutta sotilaallisesti ja resurssien puolesta se on kiistämätön suurvalta. Kiinakaan ei ole sotilaallisesti supervalta, mutta taloudellisesti on. USA on heikentynyt suhteellisesti, niin että Venäjä ja Kiina yhdessä ovat jo itäisellä pallonpuoliskolla vahvempia kuin USA. Toisin sanoen USA:n ylivalta-asema, sen hegemonia maailmassa, on de facto lakannut – todisteena viimeisten neljän vuoden tapahtumat.
USA ei näin ollen ole enää planeetan ainoa supervalta siinä hegemonisessa merkityksessä, mitä se oli vuosina 1991–2013.
Ja miksikö USA ei enää tule pelastamaan Eurooppaa? Koska EU on jo valmiiksi hajoamisen tiellä eikä enää muodosta taloudellista kilpailijaa eli uhkaa USA:n läntiselle ylivallalle.
Veli-Pekka Kortelainen (HuK) tutkii geopolitiikkaa ja kannattaa Suomen itsenäisyyden palauttamista, omaa valuuttaa sekä sotilaallista liittoutumattomuutta.

USA ei ”pelastanut” eurooppaa vaan lähinnä tuhosi sen tulevaisuuden kahteen otteeseen. Jenkit ovat olleet bankstereiden puristuksessa jo paljon ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Totta. Jenkithän eivät koskaan ole pelastaneet ketään vaan aina etsineet sopivaa tilaisuutta päästä hyville apajille. Sionistibenkstereiden puristuksessa tai miehityksessä oleva maa ei voi pelastaa ketään, ainoastaan toimia bankstereiden ja heidän rapparilakeijoiden renkinä.
Who Controls the White House? — kannattaa vilkaista kuka Amerikkaa kontrolloi:
https://thezog.wordpress.com/who-controls-the-white-house/
—- lisää linkistä alla
https://thezog.wordpress.com
Suvaitsevainen Eurooppa tekee kuolemaa
http://mvlehti.net/2017/01/14/suvaitsevainen-eurooppa-tekee-kuolemaa/
http://mvlehti.net/2017/01/14/jouko-piho-suomen-paluu-kansallisvaltioksi-osa-10-lopputiivistelma/
Milä tavalla ja miten tarkalleen ottaen Jenkkilä pelasti kahdesti Euroopan?
Miten EU olisi voinut olla uhka Jenkeille kun kaikki suuret EU-maat ovat olleet Jenkkilän talutusnuorassa toisesta maailmansodasta lähtien ja EU on läpeensä Jenkki pankkien lainoittama?
USA:n tuhoavuuden osoittaminen 1. ja 2. MS:ssa sekä sen osoittaminen, että EU, etenkin Saksa, on ollut 2. MS:n jälkeen jatkuvasti USA:n kontrollissa, edellyttää USA:n salaisen hallituksen ja siihen liittyvien salaliittoteorioiden hyväksymistä. Blogisti ei selvästikään halua lähteä sille tielle. Vaikka onkin ehkä joskus ajatellut, että joskus suurin sotaan syyllinen ei ole se, joka ensimmäisenä hyökkää. (Vrt. vaikkapa Mika Salmi artikkelinsa alkupuolella: https://vastavalkea.fi/2017/01/11/voiko-kiina-nousta-supervallaksi-rauhanomaisesti/)
Vielä huomauttaisin sen, että paljon enemmänhän ”arabikevät” oli USA:n aikaansaamaa kuin spontaania.
(Ks. asiasta juttuja esim. täällä http://www.globalresearch.ca/)
Kiitokset blogistille kuitenkin muuten hyvin ansiokkaantuntuisesta artikkelista!
Yleensähän ihmiset hukkuvat sirpaletietoihin.
Ranskassa moni sanoo, että vaikka Yhdysvaltojen väliintuloa odotettiin toisen maailmansodan aikaan kovasti, ei se lopulta mikään pelastus ollut. Saksalaismiehitys vain vaihtui amerikkalaisiin. Hyvin vähän puhutaan myöskään niistä rettelöinneistä, ryöstelyistä ja raiskauksista, joihin amerikkalaissotilaat syyllistyivät Normandiassa maihinnousun jälkeen.
Muuten artikkeli oli kyllä kiinnostava, kiitos siitä.
Jenkkien tekemistä raiskauksista on suomennettu kirjakin: http://leenalumi.blogspot.fi/2016/05/miriam-gebhardt-ja-sitten-tulivat.html
Sankarillisuus oli jenkeiltä vähissä Euroopan ulkopuolellakin heiltä vielä Toisen maailmansodan jälkipyykkäilyissä.
Esimerkiksi jenkit olivat takana siinäkin, miksi korkeimpiakaan japanilaisia päättäjiä ei koskaan syytetty 2,5 miljoonan viattoman kiinalaisen siviilin murhaamisesta biologisilla aseilla eli lähes ennätysmäisestä sotarikoksesta: https://www.youtube.com/watch?v=MInTeubwYbk – Tämä kolmea jenkkipressaa palvellut tiedustelumies, ”valkohattujen” eräs puhemies, tohtori Pieczenik, kirjoitti asiasta kirjan, jonka löytäminen on googlaamalla vaikeaa, vaikka se on Amazonin valikoimissa oleva bestseller: https://www.amazon.com/Blood-Heat-Steve-R-Pieczenik/dp/0446356735
Lisäksi jostain luin että Normandian maihinnousussa suuri osa sotilaista ampui tahallaan yli.
Kummia juttuja olisi lisääkin. Mutta maailman parhaina markkinoijina ja viihteen teossa menestyneinä jenkit ovat suurelle osalle länkkäreistä jotenkin yhä sankareita. Yhä, vaikka Obamasta tulee kohta USA:n ensimmäinen presidentti, joka on sotinut joka päivänä 8 vuoden kaudestaan. (Tosin marionetti, mutta kertoo siitä mitä on yritetty.)
Kiitos. Erinomaisen napakka yhteenveto aikakautemme tärkeästä ja sekavasta tapahtumasarjasta, jonka seurauksena USA on menettänyt ylivertaisen asemansa maailmanpoliisina. Tuo Obaman ”Red line” -perääntyminen oli näin jälkikäteen ajatellen hyvin merkittävä kohta tapahtumien kulussa. Osittain perääntyminen johtui taloudellisista seikoista, mutta voidaan myös epäillä, että USA:n ulkopolitiikkaa vetävien globalistien suunnitelmassa ISIS-järjestön vahvistaminen oli tärkeämpää kuin al-Assadin välitön kaataminen (joka vuonna 2013 olisi ollut vielä suhteellisen helppoa). Tavoitteena oli lisätä Irakin ja Syyrian brutaalia sekasortoa ja aiheuttaa kohti Eurooppaa suuntautuva pakolaiskriisi, joka taas on ollut hyödyksi Euroopan kansallisvaltioiden ja niiden kulttuuriperimän heikentämisessä ja lopulta tuhoamisessa.
”USA on todellakin nyt pysäytetty ja sysätty ulos jostain – ensimmäistä kertaa sitten Vietnamin”…
Aivan, eivät kyenneet nujertamaan ”kehitysmaata”. kaikesta sotapotentiaalistaan huolimatta.
”Vielä viime vuosikymmenen alussa USA oli planeetan ehdoton hegemoni. Tänään se ei enää sitä ole. ”
Hyvä niin…
”Ja miksikö USA ei enää tule pelastamaan Eurooppaa? Koska EU on jo valmiiksi hajoamisen tiellä eikä enää muodosta taloudellista kilpailijaa eli uhkaa USA:n läntiselle ylivallalle.”
Euroopan Unioni on sosialististen ajatusten, ja niitä kannattavien tahojen sählimä luomus, joka on ollut kuollut jo syntyessään. EU:n aivot ovat keskusjohdon aivot, ja mikäli siellä ei ole huippukykyjä, niin lopputulos on keskinkertaista surkeampi tulos niin hallinnossa kuin rahankäytössäkin, kuten on havaittu… Vain korruptio ja lobbaus menestyvät.
EU:n kehitys liittovaltioksi olisi ollut kenties uhka USA:n kaltaiselle toimijalle, -etenkin, jos suhteet Aasian taloudelliseeen ja tekniseen potintiaaliin olisi hoidettu toisin, mutta sellaisenaan kun EU nyt on, siis USA:n tyalutusnuorassa kulkeva ”pässi”, jonka toimista melkein kaikki jäsenvaltiot kärsivät, niin ei se mikään uhka ole kenellekään muille kuin jäsenvaltioilleen. Siksi siitä kaiketi lähes väkipakolla yritetään luoda liittovaltiota, vaikka kaikki todellisen kehityksen mahdollisuudet on jo sählitty…
USA on pyrkinyt järjestelmällisesti sotkemaan koko muun ystävämaailmansa niihin sotkuihin, jotka ovat pääasiassa sen itsensä generoimia… Mitä ihmeen konflikteja Euroopassa on, sellaisia, jotka olisivat Eurooppa alkuperäisiä, joilta nyt pitäsi Eurooppaa pelastaa.
Voisi ajatella tapahtuneiden valossa, että USA on nk. sotkeutumassa omaan ”näppäryyteensä” etenkin Euroopan osalta, ja pitkäaikaisemmat pertinteet maailmanhalinnossa omaava ”brittilä” on nyt sanoutunut siitä irti, vaikka yhteistä angloperinnettä ikänkuin näennäisesti vaalitaankin.. Muitakin ehdokkaita on jo lähtöviivalla.
Tämä on jäänyt ymmärtämättä sellaisilta alle keskitason poliitikoilta, ja virkamiehiltä joita Suomessa on 20 kpl tusinassa, lähes joka ikisessä paikassa ja periferiassa, etenkin UM:ssä instituutteineen. Siksi Suomi kulkee jälkijunassa jo kolmattakymmenttä vuotta peräjälkeen suhteessa muihin maihin….
Siitä tilanteesta on jo aika päästä irti, ja ratkaisun avaimetkin ovat käsissä, mutta poliittisen eliitin pöksyt tutisevat. Ratkaisu ei suinkaan ole lisää samanlaista, vaan kirjaimellisesti irtautuminen koko sairaasta systeemistä.
Hyvää tekstiä globalismista alias NWO-kommunismista:
Political Breakups and Armed Tensions SITREP February 1st, 2017 by Scott Humor
http://thesaker.is/political-breakups-and-armed-tensions-sitrep-february-1st-2017-by-scott-humor/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146509
Olen pannut merkille, että räksytys Venäjän suuntaan on Suomessakin jonkin verran laimentunut. Jospa ei uskalleta enää, kun on pelko, että edestä lähtee suuri selkä jonka takaa huudella. Johan se menikin aika lapselliseksi. Jostain meidän olisi löydettävä johtajat, jotka hoitavat meidän asiat siihen malliin, ettei tarvitse olla jatkuvasti pelko perseessä ja nojata jonkun vieraan apuun. Se kun on oikean ”kriisin” päälletullessa usein hyvin ehdollista ja saattaa tulla dyyriiksikin.
Jonkun verran olen skeptinen, löydetäänkö meille päättäjät, jotka laittavat ihan oikeasti Suomen kuntoon, eivätkä ole tunkemassa maailmalle päättävien pöytien alle maksajaksi. Onhan tästä jo aikamoiset ”oppirahat” maksettu.
Tavis, Suomi on saanut viime aikoina lainaa negatiivisella korolla!
Minkähän tähden?
Ja mitä harjoitettua politiikkaa vastaan?
Kenenkään ei pidä kuvitella että moinen onnistuu täysin ”ilmaiseksi”.
Yhdysvaltain vetäytymisestä (isolaatio II) saattaa seurata, että
– Eurooppa ryhdistäytyy ja alkaa toteuttaa oikeudenmukaista, sosiaalista Eurooppaa. Tämä kuitenkin edellyttää talous- demokratiavaje-, pakolais- ja velkakriisien ratkaisemista samoin kuin korruptio-, verokeidas- ja lahjusongelmien ratkaisua. Onnistumisen todennäköisyys on heikko.
– Venäjä ja Kiina ovat solmineet lisää yhteistyö- ja puolustussopimuksia. Japani ja Filippiinit ovat suuntautumassa Aasia-johtoiseen maailmaan. Australia ja Uusi Seelanti jäävät epävarmaan asemaan, niillä on edessä uusien valintojen paikka. Mitä Yhdysvalloilla on nykyisellään tarjota sellaista, että Australia ja Uusi Seelanti jäävät kompukseen?
– EU Troikan jäsenenä heikensi Kreikkaa niin, että EU:n kyljessä on nyt reikä. Reiästä vyöryy paitsi pakolaisia, myös talous- ja sisäpoliittisia ongelmia Eurooppaan. Tilanne vaikuttaa Kreikan ja Turkin Nato-jäsenyyteen, ehkä niin että reikä EU:n kyljessä suurenee. Lisäksi Kreikka tunnustaa samaa uskontoa kuin Venäjä.
– Lähi-Idässä ja Afrikassa usko länsimaiden rauhantahtoon on kokemuksiin perustuvaa uskoa länsimaiden räyhäntahtoon. Tilanne tulee säilymään epävakaana pitkään sillä suunnalla elleivät Kiina ja Venäjä yhdessä omaan pussiinsa pelaavan Turkin kanssa kykene aloittamaan uskottavaa rauhanprosessia. Turkki pyrkii islamiilaisen maailman kalifiksi Saudi-Arabian kalifin paikalle. Rauhanprosessi tulee kohtaamaan vastustusta myös Yhdysvaltain suojatin Israelin taholta.
– Pohjoismailla ei ole riittävää vaikutusvaltaa edes yhdessä (eikä keskinäistä sopua) jotta ne nykyisellään kykenisivät paljonkaan vaikuttamaan asioihin maailmalla.
– Yhdysvaltain hegemonian heikkeneminen saattaa myös johtaa siihen, että sen on pakko liittoutua Venäjän kanssa (rajoittaakseen Kiinan nousua) jonka jälkeen myös EU:n on pakko liittoutua Venäjän kanssa. Tai EU saattaa liittoutua Venäjän kanssa (rajoittaakseen Kiinan nousua) ensin joka pakottaa Yhdysvallat littymään samaan ryhmään. Liittoutuminen todennäköisesti naamioidaan vapaakauppa- ja puolustusliitoksi (Venäjän Nato-jäsenyys, EU:n ja Euraasian unionin vapaakauppasopimus tai erilaiset bilateraaliset sopmukset). Myös Venäjä tulee aikanaan tarvitsemaan liittolaisia Kiinan nousun rajoittamiseksi, koska Kiina ja Venäjä ovat rajanaapureita ja resurssiköyhä Kiina mielellään ottaisi Siperian itselleen.
Muita skenaarioita on, että Yhdysvallat hajoaa mielettömän imperiumin ylläpitämiseksi harjoitetun resurssien tuhlaamisen vuoksi sisäisiin ongelmiin, eikä sillä ole aikaa saati kykyä muuhun kuin parsimuksen koossa pitämiseen, ja että vastaavasti EU oman toimintansa seurauksena hajoaa sisäisiin ristiriitoihin jolloin kenttä jää vapaaksi Aasialle. Venäjä-uhkan loilottaminen lännen mediassa on sikäli harvinaisen typerää.
– Kun tähän kaikkeen liitetään se, että poliittinen valta on länsimaissa hiljalleen luovutettu ja myyty finanssisektorille, jotka syövät länsimaisten valtioiden voimavaroja ja yhtenäisyyttä, vakauden tavoittelu muuttuu entistä vaikeammaksi. Älykäs poliittinen johto palauttaisi finanssipiirit kiireesti ruotuun palvelemaan laajempaa etua mutta sitä ei ole näköpiirissä.
–
Finanssipiirit eivät koskaan tule ajamaan ns. yleistä etua, vain omaansa. Jos eivät saa enää rahojaan suoraan ylivelkaantuneilta asiakkailtaan, ottavat sen verovaroista politikkojen suosiollisella myötävaikuttamisella lain muodossa.
Hyvään alkuun voisimme päästä ihan itse, jos saattelisimme tämän hallituksen päiväntasaajalle metrin välein seisomaan. Sehän on keskittynyt vain verovarojen ja tähän saakka rakennetun yksityistämiseen, eli kähmintään. Ei siis investoimaan yhtään mihinkään. Muuten istutaan peukalo perseessä ja odotellaan, että ”ulkomaiset sijoittajat” tulevat ja pelastavat Suomen. Saattavat tullakin, jos hallitus saa tahtonsa läpi ja tarjoaa meistä noille sijoittajille ilmaista työvoimaa. En kyllä tiedä miten se kansantalouttamme parantaa, kun huomioon otetaan viidenkymmenen prosentin tuottovaatimukset veroparasiitteihin ja ilmainen työ, josta ei veroja heru.
Tämän polun päässä Suomi on yövartijavaltio, joka hoitaa vain väkivaltapalvelut, ”oikeuslaitoksen”, poliisin ja armeijan. Oikeuslaitos lainausmerkeissä, kuten yövartijavaltioissa on.
Edellisiä johdonmukaisia kommentteja heiluttavat hieman asiat kuten
– USA on nyt siirtänyt 90 uutta taistelukonetta ja kolmannen lentotukialuksensa Aasiaan. https://deutsche-wirtschaftsnachrichten.de/2017/01/15/usa-schicken-dritten-flugzeugtraeger-in-richtung-china/?ls=ap
– lienee ilmiselvää, että Obaman 8 vuotta ovat rikkoneet lopullisesti demokratian, jolloin teknokratiaan siirtymiselle nähdään olevan perusteita •Washington Post 1/4/17 – The U.S. might be better off without Congress — and a president.
-teknokratiaako vaiko neljättä teollisuuden vallankumoustako se että Afrikassa sijaitsevia tuotantolaitoksia eli tehtaita ohjataan nappia painamalla USA:sta käsin.
-entä mitä EU- Suomen päättäjät enää oikein voivat tehdä Brexitin aiheuttamassa valta-suhteiden (Sperrminorität)muutoksessa. Esimerkiksi Ranska voisi Etelä-Euroopan ylivelkaantuneiden valtioiden kanssa saada aloitteensa läpi ja kaataa Saksan aloitteet, joissa Suomi on mukana. Hans Werner Sinn tuo kirjassaan ”der Schwarze Juni” esille edelliseen liittyvän Saksan ylimmän perustuslakituomioistuimen 21.6.2016 antaman päätöksen, jolla Saksa menetti budjettivaltansa. Tuon päätöksen ( josta ei enää ole valitusoikeutta) johdosta on nyt siis täysin laillista, että muut EU-maat voivat saada miljardeja Saksan verotuloista. (Milliarden an deutschen Steuergeldern können nun völlig legitim von anderen EU-Ländern in Anspruch genommen werden). – Onkohan Suomenkin budjettivalta jo menetetty?
Raha on edelleen ongelma Yhdysvalloille. Elleivät sitten siirry avoimesti yksipuoluejärjestelmään ja/tai teknokratiaan, jossa finanssisektori määrää nyt edestä, ei enää takaa. Siinä tapauksessa rahoitus ei ole ongelma, sisäpoliittinen tilanne sen sijaan on.
Suomen budjettivalta meni vuoden 2012 perustuslain muutoksen yhteydessä, siis se vähä mikä oli EY:n liittymissopimuksen jäljiltä olemassa (Suomen Pankille valtion lainoituskielto). Kokonaisuus kruunattiin talouskurisopimuksella ja pankkiunionilla jossa tallettajat muuttuvat sijoittajiksi.
Liittyeen tähän finanssisektorin avoimesti hallitsemisen malliin https://vastavalkea.fi/2017/01/16/washington-intian-brutaalin-rahakokeilun/
Big Squeeze now on Khazarian Mafia
We know that the Khazarian Mafia (KM) is now a sinking ship.
There are recent reports from China that the Chinese Government has ordered that its international cargo shipping in both the Pacific and the Atlantic be restricted.
One source with connections to mainland Chinese sources has verified this claim that China has given an ultimatum that there will be a big reduction in their cargo ships unloading any products until the USG begins to honor the Secret Reset Agreement they entered into in 2013 during G-20 meetings.
Numerous nations around the World have now ganged up on the Khazarian Mafia (KM).
The ultimate end game here is for the KM to use DHS to transform America into GAZA II, the World’s largest open-air prison camp and to make Americans the New Palestinians. This is all part of the “Greater Israel Plan” which is no longer theory but established fact. And the “Greater Israel Plan” is the cover story used by the KM’s top leadership (aka the “Select Few”) to use its Cutouts and main action agent the American-Israeli “Israeli-first” Dual Citizen Traitors and the Likudists in Israel to do their dirty work.
DHS is here to militarize the American Police and turn America into a Neo-Bolshevik Stasi-style Police State and transform it into GAZA II with all Americans the New Palestinians. Once that is accomplished the KM plans to treat Americans the same way Bolsheviks treated innocent Russian civilians. It raped, tortured and mass murdered 100 million of them. The KM is Neo-Bolshevik and its top Policy-Makers are from the same age old bloodlines. They have recorded their intentions in stone at the Georgia Guidestones so we know this for certain.
And many Americans are starting to catch on to the fact that some of these mass-shootings in gun-free zones are real with real dead victims while others like Sandy Hook are faked, but that all are engineered, staged false-flag attacks on the Second Amendment. This has kept folks confused up until now but thanks to the efforts of hundreds of tireless researchers the truth is now being published all over the Internet and is now readily available for all.
One thing is certain, the KM is now cornered and its hegemony is rapidly being eroded. It’s false-flag efforts to disarm Americans and any other efforts to do so will fail.
The KM is now doomed by the whole World which is building massive financial firewalls against it and ganging-up on it.
The KM is being deconstructed bit by bit and you can expect they will have a hard landing and because they are such two-faced psychopaths they will keep lying until the end. …lisää linkistä
http://www.veteranstoday.com/2016/01/17/the-big-squeeze-is-now-on-the-khazarian-mafia/
Miten USA pelasti Euroopan?
Lyömällä natsit.
Lienee vähän noloa muistuttaa, että myös Puna-Armeija marssi v. 43 alkaen 30-40%:sti USA:n muonalla, ja suurimmaksi osaksi USA:n kuorma-autoilla, junilla ja saappailla. Ilman jenkkien NL:lle toimittamia 10 miljoonaa saapasparia, 300.000:ta kuorma autoa , 50.000:ta maastoautoa ja 2000:ta kokonaista junaa Puna-Armeija ei olisi koskaan marssinut Berliiniin, ainakaan ennen amerikkalaisia. Marraskuussa -44 eräs venäläinen kenraali (nimi ei nyt muistu mieleen) sanoi, että puna-armeija ei taistelisi kolmea kuukautta pidempää ilman USA:n massiivista ruoka- ja materiaaliapua.
Ns. ”Kilpajuoksu Berliiniin” oli bluffia alusta asti, sillä Roovelt oli jo Jaltalla myynyt koko Itä-Euroopan, myös Saksan itäosat, NL:n tulevaksi etupiiriksi. Tämä on asia, josta harvemmin on jälkikäteen haluttu puhua.
’…Ns. ”Kilpajuoksu Berliiniin” oli bluffia alusta asti, …’
Juuri niin, sitä se on ja moni muukin asia on. Esim. natsit. Miksi natsit (kansallissosialistit) nousivat valtaan ja keitä he olivat ? Olivatko ollenkaan niin pahoja kuin on annettu ymmärtää? Kansallissosialismi ei ole lainkaan huono tai vaarallinen oppi, paitsi bankstereille.
On tuotu aika vakuuttavasti esiin että koko natsien valtaan nousu oli suunnitelmallinen ja perustui WW1 rauhanehtoihin. Saksa ajettiin ns. kuseen ja ’eräs mafia’ myötävaikutti siihen että Hitler nousi valtaan ja että hänet pakotettiin sotiin vaikka hän Puolan tapahtumien yhteydessä jo tarjosi rauhaa. Miksi rauha ei kelvannut? Koska Saksa piti tuhota. Eikä vieläkään ole tehty rauhansopimusta vaan se on yhä miehitetty maa.
Aika selvää on, että joku taho pelasi isommilla korteilla kaiken taustalla kun asioihin enemmän perehtyy. WW2:n virallinen totuus on ’zio-masonic pajunköyttä’ suurimmilta osin.
Artikkelin otsake olisi sopinut paremmin olemaan: Miksi USA hajotti Euroopan?
Syytä muistaa holokaustista puhuttaessa myös että erityisesti Britannian sionistit tekivät WW2 aikana yhteistyötä Hitlerin kanssa ja että Hitlerin armeijassa oli muitakin kuin saksalaisia:.
‘Jewish’ Senior Officers In Hitler’s Army: Erhard Milch, Wilhelm Keitel, Walther von Brauchitsch, Erich Raeder, and Maximilian von Weichs
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=132470
https://rafzen.wordpress.com/2013/02/16/jewish-senior-officers-in-hitlers-army-erhard-milch-wilhelm-keitel-walther-von-brauchitsch-erich-raeder-and-maximilian-von-weichs/
’…että puna-armeija ei taistelisi kolmea kuukautta pidempää ilman USA:n massiivista ruoka- ja materiaaliapua’
Roosewelt , kuten sanot, oli kaiken takana ja häntä pidetään sionistina ja kun NL oli sionistien johtama valtio niin oli aika luonnollista että apuja tuli. Ja kaikki sopi tietenkin sotateollisuudelle ja sen taustalla häärääville pankkiireille.
Eisenhower taisi muuten ihmetellä miksi hänen joukkonsa joutuivat odottamaan eivätkä voineet edetä kohti Berliiniä. Suunniteltua sekin.
http://www.ihr.org/jhr/v05/v05p241_Braun.html
Korjaus tuohon ylempään kommenttiini kohtaan: Artikkelin otsake olisi … jne — Pitää olla: kommentin otsake….
Toisen maailmasodankin ns. virallinen historia on voittajavaltojen sanelema eli huomattavalta osin muunnettua totuutta.
Vuosikymmenien ajan Neuvotoliitto sai yli 90% teknologiastaan lännestä!
Tuo massiivinen apu on totta. Mainitsemiesi lisäksi valtavat määrät polttoaineita, tankkeja, lentokoneita, laivoja ja tutkajärjestelmiä ja elintarvikkeita/viljaa.
Tuosta Jaltan konferenssista voidaan olla varmasti montaa mieltä!
Neukkulahan lupasi siellä kunnioittaa Itä-Euroopan vapaata tahtoa päättää minkä hallintomuodon alla he haluaisivat elää. Stalin tietysti petti lupauksensa seuraamuksin jonka me kaikki tiedämme.
Rooseveltin on muuten sanottu olleen salakommari. Vaikka hän kielsi eläessään tämän niin monet hänen käytännön toimistaan viittasivat vahvasti siihen.
Iso kysymys on, miksi Dresdenin supermassiiviset pommitukset tehtiin vain vuorokausia Jaltan kokouksen jälkeen?
Eikö Neuvostoliittoon luotettu koska heitä piti näin peloitella? Olen kuullut väitettävän että Neuvosto joukkojen etulinja näki pommitukset.
Asiakirjat paljastavat että länsiliittoutuneet halusivat näyttää pommitusjoukkojen voimansa Neukkulalle.
En tiedä oikein voiko ajatella että Jenkit pelastivat Euroopan!??
Varsinkin koska Jenkkilä oli se taho joka ennen toista maailmansotaa työskenteli ”kulisseissa” valmistaen sodan eri osapuolia valmiiksi suureen sotaa!
Jenkit eivät myöskään yksin taistelleet Saksaa vastaan. Tosin aseiden, polttoaineiden ja räjähteiden toimittajana heidän osuutensa oli kiistaton.
”Iso kysymys on, miksi Dresdenin supermassiiviset pommitukset tehtiin vain vuorokausia Jaltan kokouksen jälkeen?
Eikö Neuvostoliittoon luotettu koska heitä piti näin peloitella? Olen kuullut väitettävän että Neuvosto joukkojen etulinja näki pommitukset.
Asiakirjat paljastavat että länsiliittoutuneet halusivat näyttää pommitusjoukkojen voimansa Neukkulalle.”
Konservatiivit eivät jaksa tuon suhteen muuta kuin vaieta. On liian iso pala tuo tutkimisen arvoinen väite.
Kuitenkin valtavirtahistoriaa on, että Japaniin pudotetut ydinpommit olivat USA:n suorittamaa Neuvostoliiton pelottelua.
Historian tutkailuja kuitenkin sotkee, jos oletamme, että USA:n johtajien taustavaikuttajat olisivat olleet aina samantyyppiset.
Kävikin niin, että Toisen maailmansodan jälkeen maailma joutui monta kertaa aidon 3. maailmansodan uhan alle.
’…Rooseveltin on muuten sanottu olleen salakommari. Vaikka hän kielsi eläessään tämän niin monet hänen käytännön toimistaan viittasivat vahvasti siihen.’
Nimenomaan näin: hänen toimensa vahvistavat sen ja hän on sanonutkin, että ’monet parhaista ystävistäni ovat kommunisteja’. https://www.henrymakow.com/2016/05/WW2-in-the-Pacific-Totally-Avoidable.html
Hän ajoi selkeästi silloista NWO-agendaa (zio-communism) ja hänen sukunsa juuret ovat Euroopan (Hollannin) ooppiumkaupalla rikastuneissa sefardeissa.
The Delanos are descendants of Italian or Spanish Jewish family; Dilano, Dilan, Dillano. The Jew Delano drafted an agreement with the West Indies Co., in 1657 regarding the colonization of the island of Curacao. About this the directors of the West Indies Co., had correspondence with the Governor of New Holland.
http://www.jewwatch.com/jew-leaders-roosevelt.html
Hyviä artikkeleita WW2:een liittyen:
Roosevelt was not the first or the last American president to lie to the people. But rarely has a major American political figure given a speech as loaded with brazen falsehood as Franklin Roosevelt did in his Navy Day address of October 27, 1941, which was delivered at a large meeting in Washington, DC, and broadcast live over nationwide radio.
http://www.ihr.org/jhr/v06/v06p125_Weber.html
http://www.ihr.org/jhr/v05/v05p241_Braun.html
http://www.ihr.org/jhr/v09/v09p261_Irving.html
Franklin Roosevelt not only criminally involved America in a war which had already engulfed Europe. He bears a grave responsibility before history for the outbreak of the most destructive war of all time.
http://www.ihr.org/jhr/v04/v04p135_Weber.html
http://www.ihr.org/jhr/v16/v16n3p-4_Weber.html
http://www.ihr.org/jhr/v14/v14n1p-4_Weber.html
What the World Rejected
Hitler’s Peace Offers, 1933- 1939
http://ihr.org/other/what-the-world-rejected.html
Germany’s enemies maintain today that Adolf Hitler is the greatest disturber of peace known to history, that he threatens every nation with sudden attack and oppression, that he has created a terrible war machine in order to bring misery and devastation everywhere. At the same time they intentionally conceal an all-important fact: they themselves drove the leader of the German people finally to draw the sword. They themselves compelled him to seek to obtain at last by the use of force that which he had been striving to gain by persuasion from the beginning: the security of his country. They did this not only by declaring war on him on September 3, 1939, but also by blocking step by step for seven years the path to any peaceful discussion.
Yhdysvallat ei pysty ’pelastamaan’ ketään eikä ole koskaan pystynytkään, ainoastaan käyttämään hyväkseen, alistamaan ja riistämään muita. Mutta muun maailman herääminen on nyt muodostunut vakavaksi esteeksi tälle hegemonialle.
Spenglerin sata vuotta sitten ennustama Länsimaiden perikato on tänään tosiasia:
Kulttuurillinen totalitarismi (kulttuurimarxismi) on saavuttanut (lue: tuhonnut) paljon enemmän kuin marxismi aikoinaan NL:ssa. Se on tehnyt ihmisistä steriilejä zombeja, aivopessyt heidät, vääristänyt ihmisten mielet ja alistanut intellektuellit, joilla on vastuu kansansa tulevaisuudesta.
http://mvlehti.net/2017/01/15/kauhujen-komedia-lansimainen-edistyksellinen-ajattelu-on-vastoin-luontoa-ja-ihmisyytta/
”Kulttuurillinen totalitarismi (kulttuurimarxismi) on saavuttanut (lue: tuhonnut) paljon enemmän kuin marxismi aikoinaan NL:ssa. Se on tehnyt ihmisistä steriilejä zombeja, aivopessyt heidät, vääristänyt ihmisten mielet ja alistanut intellektuellit, joilla on vastuu kansansa tulevaisuudesta.”
Valitettavasti ilmeisen harvat ovat tietoisia tästä. Rikollisia vallanpitäjiä palveleva, valheellinen valtavirta- eli propagandanmedia sekä koulut ja yliopistot suoltavat tätä kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämille moraalinmädätys-periaatteille pohjautuvaa saastaa taukoamatta ihmisten tajuntaan – näin valmistellaan Uuden Maailmanjärjestyksen supertyranniaa varten helposti hallittavaa orjalaumaa.
Haukkasivatko globalistit nyt hatullisen kun Trump tuli puikkoihin? Jää nähtäväksi. Linikki paljastaa hyvin globalistien kierot puuhat:
Providing correct and timely information and analysis is important to me as a journalist, but as a professor, I want to teach you a few simple logical skills, so you will be able to grasp the meaning of events through the thick fog of propaganda. I don’t ask you to believe me, because the skills of seeing through don’t require faith, but rather, understanding.
Political Breakups and Armed Tensions SITREP February 1st, 2017 by Scott Humor
http://thesaker.is/political-breakups-and-armed-tensions-sitrep-february-1st-2017-by-scott-humor/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146509
Jenkki-juutalaiset hoitavat Suomen haluamaansa tilaan Suomen-juutalaisten avulla, koska molemmilla suunnilla on aikomuksena ” iso kuva ”, liittyen Israel-Yhdusvallat ”avioliittoon”. Jenkit tekevät aluksi kaiken likaisen työn, jonka jälkeen ISRAEL muotoillaan mahtivaltioksi. Helppoa kuin heinän teko. Laita ennuste ylös, mutta ei liian ylös, heh.
Kunpa Saksa olisi voittanut sodan. Kunpa Hitler olisi tajunnut jatkaa Ranskan jälkeen kanaalin yli Englantiin. Asetelma olisi tällöin ollut kokonaan erilainen sodan jatkon kannalta.
https://www.youtube.com/watch?v=ca277t_mI8E
The Greatest Story Never Told.
(suomen kielen tekstitys)
Jenkit keskittyvät Saudi-ystäviensä seurassa kaivamaan öljyputket Syyrian läpi Turkin kautta eurooppaan.
Muuten heidän mielestään hyvä idea, mutta Syyria ei suostu siihen, siksi Syyria on hävitettävä hinnalla millä tahansa. Länsi häärää siellä kaikenkarvaisilla verukkeilla, kunnes oikeudenmukaisemmat maat heräävät. Jos meni hieman sivuun aloitteesta niin, ei se haittaa.