MV-lehden (alunperin Mitä Vi**ua??!!) päätoimittaja ja piikki Totuusmedian lihassa, Ilja Janitskin, on ilmoittanut lähtevänsä ehdolle vuoden 2018 presidentinvaaleihin Reformi-liikkeen ehdokkaana.

Presidenttiehdokkuutta varten Janitskinin täytyy kerätä 20 000 (käsin allekirjoitettua) kannattajakorttia. Omien sanojensa mukaan ehdokkaana hänen tärkeimmät aiheensa tulisivat olemaan ”nykyisten korruptoituneen järjestelmän vastuullisten kopittaminen ja oikean itsenäisen Suomen palauttaminen”. Vaalikampanjan nettisivut löytyvät osoitteesta tasavallanpresidentti.com.

Janitskin on ilmoittanut olevansa ehdolla Reformi-liikkeen listoilta myös vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Reformi-liike on pääasiassa James Hirvisaaren, perussuomalaisista erotetun kansanedustajan ja sittemmin rekisteröimättömän Muutos-puolueen riveistä tunnetun poliitikon, luotsaama hanke.

Janitskin oleilee tällä hetkellä ulkomailla, ja hänestä on pidätysmääräys. Keskisuomalainen kertoi joulukuussa Helsingin käräjäoikeuden määränneen Janitskinin vangittavaksi poissaolevana useiden MV-julkaisuun liittyvien rikosepäilyjen takia. Aamulehti osasi tarkentaa epäiltyjen rikosten olevan kiihottaminen kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikokset, rahapelirikokset, törkeä kunnianloukkaus, laiton uhkaus, salassapitorikos ja tekijänoikeusrikokset.

Viranomaiset eivät ole saaneet Janitskinia palaamaan Suomeen yrityksistään(?) huolimatta.

Lähteet

Ilja Janitskin

Iltamakasiini (13.1.2017): Pahamaineisen MV-lehden Ilja Janitskin aikoo seuraavaksi Suomen presidentiksi – ”totuus velvoittaa” http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/474768-pahamaineisen-mv-lehden-ilja-janitskin-aikoo-seuraavaksi-suomen-presidentiksi

Kuva: Wikimedia Commons

20 KOMMENTTIA

  1. Mielenkiintoinen aihe.
    Elämme ’trumppien’ aikaa, se on selvä.
    Nyt tarvitaan sellaisia rohkeita ja kansan ääntä kuuntelevia karismaattisia ja populistisia ehdokkaita, jotka osaavat tehdä muutakin kuin kulkea pankkiirimafian talutusnarussa ja jotka eivät käy omin lupineen kuseskelemassa toisten nurkkiin.

    Valtamedia tosin väittää että populismista ei hyvä seuraa mutta totuus näyttää olevan aivan muuta: populistiset liikkeet ovat hyvää myrkkyä keskitettyä ja pienen rahaeliitin etua palvelevaa valtaa vastaan.
    Ja siihen juuri Trumpin voitto rapakon takana taisi perustuakin.

    The mainstream media dismisses populism by pushing two absurdly ignorant narratives:
    1. Populism (we’re told) always leads to authoritarian rules and/or fascism (i.e. Nazism). All populist movements are therefore tarred with the Nazism brush: no good could possibly come from Populist movements because they always lead to fascism.
    This is convenient for the apologists of the embattled status quo, but it’s utterly false: America’s enormous populist movements have never led to fascism.
    2. Since the status quo is wonderful and America’s economy is strong, dissent or populism cannot be home-grown–it must be the work of the Devil, in the guise of “foreign propaganda.”
    Notice the classic propaganda ploy being deployed here: since dissent is impossible in a regime as well-managed and prosperous as America’s status quo, populism must be driven and controlled by evil foreign agents.

    This is laughably absurd: America’s populist movements, including the present one, have been revolts against the concentrated wealth and power of self-serving status quo elites.
    http://www.washingtonsblog.com/2016/12/populism-america-follow-money.html#more-63946

    • Uusi sota on käynnissä globalismin ja populismin voimien välillä.
      Globalistit haluavat yksinapaisen maailman, jossa päätökset on muotoiltu Washingtonissa ja byrokratiat Brysselissä, Lontoossa, Haagissa ja Berliinissä toimivat toteuttajina.
      Vaikka valtamedia on leimannut ne poliittiset voimat «äärioikeistolaisiksi» ja «populistisiksi», jotka vastustavat globalisaatiota ja taistelevat moninapaisen maailman puolesta, niin ne kuitenkin hallitsevat tätä päivää.

      The War Between Globalists and Populists
      As much as the pro-globalism pundits and opinion makers, many of whom masquerade as journalists, hate to admit it, the neo-Cold War nurtured by Barack Obama, Francois Hollande, David Cameron, Angela Merkel, and Matteo Renzi – is now over.
      The new war is between the forces of globalism and populism. The end game for the globalists is a unipolar world in which the decisions are formulated in Washington with the bureaucracies in Brussels, London, The Hague, and Berlin acting as the implementers.
      Although the corporate media has reluctantly re-branded them from «far-right» to «populists», the political forces that are opposed to globalism are fighting for a multipolar world where national sovereignty, majority cultural and religious rights and customs, and domestic industrial protection rule the day.
      … In European countries, anti-EU parties are now part of the electoral makeup of national parliaments and delegations in the European Parliament. Hungary’s Jobbik, which received 21 percent of the national vote; the Danish People’s Party, which also saw a 21 percent share of the vote; and the Alternative for Germany (AfD), which saw an impressive 14 percent of the vote in the Berlin state election in September of this year, are forces to be reckoned with
      http://www.strategic-culture.org/news/2016/12/08/war-between-globalists-and-populists.html

      • Jos lähdetään puolivakavalle folio-osastolle eli tutkitaan Raamatun ennustuksia, niin uuden maailmanhallituksen pää tulee olemaan Anti-Kristus ja hän haluaa hallintapaikakseen Jerusalemin ja siellä tarkemmin uudelleenrakennettavan juutalaisen temppelin, jossa hän julistautuu jumalaksi. Tämä ’folio’ saa lisävahvistusta(?) vapaamuurareilta, joille eräitten vuodettujen tietojen mukaan 3. temppelin pystyttäminen Jerusalemiin on erittäin tärkeä päämäärä. Nyt folio kiinni ja takaisin päiväjärjestykseen.

    • Populismista. Se on sitä, että tekee toisin kuin sanoo. Media kääntää populisminkin nurinperinpäin. Hallitusten politiikka on populistista. Median populismiliikkeiksi syyttämien politiikka ei ole populismia, jos tekevät niin kuin sanovat.

  2. Janitskin taitaa iskeä niin sanottuun markkinarakoon ja saada jytkyn. Sen verran kyrsiintyneitä ollaan nyt politikoihin ja tähän politiikkaan kansan syvissä riveissä jo ihan kuulemani perusteella, puhumattakaan omasta puolestani.

  3. Muistuupa mieleeni legendaarinen suomalainen asianajaja, lehtimies, lehden kustantaja ja puoluejohtaja, Ernesti Hentunen (1885 – 1951).
    Hentusen pitkäikäisin lehti oli Totuuden Torvi, joka ilmestyi, sammui, ilmestyi ja sammui useita kertoja vuosien 1928 – 51 välillä. Kun Totuuden Torvi taas kerran lakkasi ilmestymästä, sen tilalle tuli sanomalehti ”Minä Huudan” ja kun se sammahti alkoi ilmestyä ”Minä Ulvon”.
    Totuuden Torvi jäi historiaan siksi, että siinä ensimmäisenä Suomessa, jo 1920 -luvulla, nimeltä mainiten syytettiin poliitikkoja ja virkamiehiä nimeltä mainiten valehtelusta, kyvyttömyydestä ja korruptiosta.
    Ja hässäkkää riitti. Kun Hentunen kirjoitti lehdessään: ”Puolet kansanedustajista on hulluja”, asiaan vaadittiin oikaisua, ja seuraavassa numerossa Hentunen korjasikin väitteen tunnustamalla, että: ”Puolet kansanedustajista ei ole hulluja”.

    • Loistavasti oivallettua asiaa: ”Ja hässäkkää riitti. Kun Hentunen kirjoitti lehdessään: ”Puolet kansanedustajista on hulluja”, asiaan vaadittiin oikaisua, ja seuraavassa numerossa Hentunen korjasikin väitteen tunnustamalla, että: ”Puolet kansanedustajista ei ole hulluja”.”!!

    • Voisiko ajatella että valtakunnan suurin sanomalehti Helsingin Sanomat, on sitä mieltä, että ainakin puolet suomalaisista lukutaitoisista on idiootteja. Tähän tulokseen on päädyttävä, jos seuraa HS:n propagandamyllytystä. HS, Yle, ja toistaiseksi nimeltä mainitsemattomat tahot puhuvat ”Vieraan Vallan” äänellä.

      Kun poliittinen eliitti puuhastelee jatkuvasti sen omien hölmöilyjen synnyttämää sanomista rajoittavia määräyksiä nimittämällä joidenkin mielipiteenilmaisua ”vihapuheeksi”, ilman että sitä on edes määritelty, niin voitaisinko yhtälailla ajatella, että polittinen eliitti alkaisi rajoittaa edellämainittujen tahojen ”paskapuhetta”, jota esim Mr. Trumpin osalta, ja monissa muissa asioissa sitä ennen on harjoitettu ja edelleenkin harjoitetaan. Aivan vain tasapuolisuuden vuoksi.

      Olisiko liian kaukaa haettu ajatus, että jos Ilja Janitskin onnistuisi saamaan tarvittavat kannattajakortit käsin allekirjoitettuna, niin poliittinen eliitti tulisi tekemään kaikkensa hänen mustamaalaamisekseen. Nytkin sitä on jo yritetty, mutta eväät vain loppuivat käsikassaroilta kesken.

      Jos vielä näyttäisi siltä, että Janitskin olisikin laajempien kannattajaryhmien ehdokas, niin oltaisiinko valmiita äänestystuloksen väärentämiseksi, kaikin käytettävissä olevin keinoin, jotta ”oikea” presidenttiehdokas tulisi ”demokraattisesti” valituksi.

      Yhteiskunnassa nyt jo tapahtuneiden valossa sekä omakohtaisten havaintojeni pohjalta, voisin olla sitä mieltä että tämän huonommaksi ei juurikaan enää voi mennä, jos vielä toistaiseksi totaalinen kaaos jätetään pois laskuista.

      Eo. taustoja vasten Ilja Janitskinille voisi olla ”tilaus” kansan syvien rivien keskuudessa.

  4. Ilman muuta ehdokkaaksi ja se olisikin suomalaiselle ”piiri pieni pyörii” -eliitille sitten vakavan itsetutkiskelun paikka. Vaikka en usko, että ne osaisivat enää muuttaa asennettaan vähemmän ylimieliseksi. Mieluummin yrittävät lisätä toisinajattelijoiden vainoa, sensuuria, ym.

    • Lähde: Pauli Vahtera / Facebook

      Vasemmistolaiset tietävät, että he menettävät valtaansa vuosi vuodelta. He tarvitsevat muslimeja, koska he tulevat äänestämään vihervasemmistoa.
      Islamilla ja vasemmistolla on paljon yhteistä. Esimerkiksi elämä toisten siivellä.
      Euroopassa on paljon hörhöjä, jotka haluavat rajattoman Euroopan. Heille muslimi-invaasio on taivaan lahja. Nämä sekopäät eivät ymmärrä edes sitä, ettei sosiaaliturvaa voi olla rajattomassa maailmassa.
      Lohdutan kaikkia suomalaisia. Tämä on vasta alkua. Kun Afrikasta sadat miljoonat vyöryvät Eurooppaan, sitten me vasta olemme vaikeuksissa.
      http://mvlehti.net/2017/01/17/vahtera-nyt-saa-taa-jo-riittaa-mitta-tuli-tayteen/

  5. Nwohavaintoja-blogisti on osittain pilannut erittäin lukemisen arvoisen artikkelinsa sujuttamalla tekstiin vääristettyä tietoa liittyen erääseen Suomen historian kannalta hyvin kriittiseen vuoteen:

    ”Missä vaiheessa nettikirjoittelusta tuli nettirikos

    Markus Janssonin, Junes Lokan, James Hirvisaaren, Olli Sademiehen, Jussi Halla-Ahon, Terhi Kiemungin, Freddy van Wonterghemin, Sebastian Tynkkysen sekä Teuvo Hakkaraisen saamat tuomiot nettikirjoittelusta ovat jo vertaansa vailla olevia tapauksia.

    Mikä siis tarkoittaa ettei enää nykypäivän 2000-luvun Suomessa saa enää kukaan meistä suomalaisista ilmaista poliittisia mielipiteitään vapaasti, ilman että niitä rajoitetaan mielivaltaisesti. Vaikka tämä kansankiihotus-ruletti onkin viime aikoina kohdistunut vain miltei ainoastaan Islamin uskonnon kritisoimiseen, niin se on silti vain pelkkää kulissia sille mitä on luvassa myöhemmin.

    Poliittisesti korruptoitu valtaeliitti aikoo sisäänajaa tämän tulevan nettisensuurin vetoamalla ensin kansankiihotukseen, jota väitetään olevan vain Islamin kaltaisten uskontojen julkinen kritisointi. Mutta heidän tarkoituksenaan olisi vielä tulevaisuudessa kieltää kaikki muukin sananvapaus internetistä kokonaan.

    Joka tarkoittaisi sitä, ettei tätäkään tekstiä saisi tähän nyt kirjoittaa ja julkaista jossain, koska muuten saattaisi jälleen tulla Pohjois-Korean eikun Suomen esivalta ja rankaista siitä käräjäoikeudessa.

    Virallisesti kansankiihotuksen (demagogia) väitetään olevan Demagogia on keino saavuttaa poliittista valtaa vetoamalla kansan tunteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja odotuksiin käyttämällä voimakasta retoriikkaa sekä nationalistisia tai populistisia sekä uskonnollisia teemoja.

    Suomen läpimätä ja korruptoitunut hallinto on alkanut yhä useammin puhumaan luvattomasta hybridi-vaikuttamisesta, jota he eivät salli kenenkään suomalaisen harjoittavan.

    He tarkoittavat tällä luvattomalla hybridi-vaikuttamisella nettikirjoittelun aikaan saamaa vaikutusta, joka voisi olla pahimmillaan korruptoituneelle hallinnolle uhka. Mutta silloin kun tämä uhka tapahtuu internetin kautta, niin silloin sitä nimitetään hybridi uhkaksi…”

    Koko artikkeli: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2017/01/missa-vaiheessa-nettikirjoittelusta.html

    Varsin mielenkiintoista on hänen vertailunsa Ilja Janitskin presidenttiehdokkuuden ja parin muun aikaisemman presidenttiehdokkaan välillä.

  6. ”Poliittisesti korruptoitu valtaeliitti aikoo sisäänajaa tämän tulevan nettisensuurin vetoamalla ensin kansankiihotukseen, jota väitetään olevan vain Islamin kaltaisten uskontojen julkinen kritisointi. Mutta heidän tarkoituksenaan olisi vielä tulevaisuudessa kieltää kaikki muukin sananvapaus internetistä kokonaan.”

    Aivan niin.

    Tapahtuneista voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että tämän toiminnan päämäärä on oasaltaan luoda ennakkotapauksia tulevalle oikeuskäytännölle aivan samoin kuin aikanaan -90 luvulla menetelttiin tuhoamalla oikeuslaitoksen toimien avulla presidentiaalisin evästein kansanryhmä, joita silloin nimitettiin vastuuntunnottomiksi ”ylivelkaantuneiksi”.

    Tarkoitukseen valjastettiin aikanaan myös nk. valtamedia, joka piti huolen siitä, että tavalliset ihmiset-ja yrittäjäparat, jotka olivat luottaneet oikeusvaltion olemassaoloon,, saivat ”ylivelkaantuneen” leiman otsaansa, ja tulivat kynityksi putipuhtaaksi paitsi oman sukupolvensa osalta, myös vanhempiensa ja lastensa osalta, poliittisten ”hihhuleiden” päämäärien toteuttamiseksi.

    Voisi ajatella myös, että tavoitteena on pian nimetä ”poliittinen eliitti” omaksi kansanryhmäkseen, ja siihen kohdistunut kritiikki kiihottamiseksi ”kansanryhmää” vastaan heidän poliittisten näkemystensä vuoksi.

    Voisi ajatella, että tässä olisi kysymys enemmän tai vähemmän analogisista asioista, mutta ”poliittisen eliitin” logiikan mukaisesti tässä todennäköisesti olisi kysymys eri asioista, koska ensinmainittu operaatio suoritettiin poliitttisen päämäärän toteuttamiseksi, yhteisen hyvän vuoksi, tai joidenkin henkilökohtaisten preferenssien tai pelkojen vuoksi… ( kusessa oleva pankkisektori piti pelastaa, jotta kansakunta voitaisiin liittää Euroopan Unionin kansalliseen orjuutuskehykseen ) josta seuraisi pelkästään hyvää, kuten esim. yhteisvaluutta jne. Josta pelkästään hyvästä on nyt saatu kokemuksia.

    Toisaalta ”poliittisen eliitin” logiikalla nämä tapaukset eivät ole rinnastettavissa toisiinsa myöskään siitä syystä, että se poliittinen päämäärä, jota ”poliittinen eliitti” edustaa on oikea ja sitä vastustavat tahot ovat väärällä asialla, jonka esiintymjinen demokratiassa pitää kaikin käytettyävissä olevin keinoin estää oikeanlaisen yhteiskunnan hallnta,- ja hallinto kehysten ja siinä esiintyvien ”institutionaalisten” laitosten säilyttämiseksi toimintoineen ”as is”.

  7. Ilja Janitskin: Ylenmääräinen virkamiehistö on veronmaksajille raskas painolasti!

    Virkamiehistöstä on muodostunut yhteiskunnallemme todellinen painolasti.
    Pahinta virkamiehistössä on se, että heitä ei koskaan saateta edesvastuuseen törppöilyistään ja he saavat jököttää viroissaan kuin tikku lannassa viskoen kapuloita kehityksen rattaisiin, aina eläkepäviinsä saakka. Amen.

    http://mvlehti.net/2017/01/25/ilja-janitskin-ylenmaarainen-virkamiehisto-on-veronmaksajille-raskas-painolasti/

  8. Minä uskon että valtaapitävät tekevät kaikkensa ettei Janitskinista tulisi presidenttiä. Aivan kaikkensa. Mutta kisasta tulee tiukka. Niin tiukka että elleivät Vanhanen, Väyrynen ja muut ymmärrä jättäytyä pois ensimmäiseltä kierrokselta, Iljasta todellakin voi tulla presidentti. Ja jo heti ensimmäisen kierroksen jälkeen.

  9. Vain vähän Janitskia kuunnelleena, voisin antaa hänelle vaatimattoman ohjeeni. Keskity siivoamaan kielenkäyttösi kansan tasolle,”ilman voimasanoja”, niille löytyy omat paikkansa omalla alueellaan. Ei olisi mikään häpeä vaikka esittäisi puheensa ennalta kirjoitettuna paperilta, se jouduttaisi asiayhteyksiä ja vähentäisi ”päppäilyä” ja sanojen toistoa tarpeettomasti. Kuulijoilla on nykyään hyvin lyhyt ”jännite”. Mr. TRUMP tuppaa myöskin jankuttamaan samoja sanoja, mutta hänellä on aina mukana hieman huumoria julistuksissaan, ja se pitää kansan kiinnostuneena, suut hymyssä, posket lommollaan. Päätökset kansaa kohtaan ovat vakavia aiheita, mutta nekin voidaan esittää huumori silmäkulmassa. Hunajalla saa enemmän kannattajia kuin etikalla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here