”(…) sans dignité il n’y a pas de liberté, sans justice il n’y a pas de dignité, et sans indépendance il n’y a pas d’hommes libres.” [Ilman omanarvontuntoa ei ole vapautta, ilman oikeudenmukaisuutta ei ole omanarvontuntoa, eikä ilman itsenäisyyttä ole vapaita ihmisiä.] (Patrice Lumumba)
“Lumumba [is] the greatest black man who ever walked the African continent. He didn’t fear anybody. He had those people so scared they had to kill him.” [Lumumba {on} suurin musta mies, joka milloinkaan on kulkenut Afrikan mantereella. Hän ei pelännyt ketään. Hän sai nuo ihmiset niin pelokkaiksi, että heidän oli tapettava hänet.] (Malcolm X)
”CIA osallsitui kiinteästi vuonna 1961 tapahtuneeseen Kongon entisen pääministerin Patrice Lumumban murhaan” (Jorma Lindfors – Jukka Rislakki: CIA, s. 88).
Patrice Émery Lumumba (syntynyt 2.7.1925 Onalua, Belgian Kongo – murhattu 17.1.1961 Mwadingusha, Katanga) toimi Kongon demokraattisen tasavallan ensimmäisenä pääministerinä 2 kuukautta 21 päivää: 24.6.–14.9.1960.
Lumumba oli afrikkalainen itsenäisyysjohtaja ja Kongon demokraattisen tasavallan ensimmäinen laillisilla vaaleilla valittu pääministeri heti sen jälkeen, kun maa oli hänen johdollaan saavuttanut itsenäisyyden Belgiasta 30.6.1960. Ainoastaan kymmenen viikkoa myöhemmin Lumumban hallinto kaadettiin Kongon kriisissä. Hänet vangittiin ja murhattiin tammikuussa 1961. Lumumbaa pidetään edelleen Kongossa ja muualla Afrikassa esikuvallisena hahmona ja kolonialismin vastaisen taistelun marttyyrinä.
Leopold II:n Kongo → Belgian Kongo
Belgian kuningas Leopold II sai Kongon haltuunsa brittiläisen tutkimusmatkailija Henry Stanleyn avulla 1800-luvun lopulla. Virallisesti Leopold II:lle luovutettiin Kongon vapaavaltion hallinta Berliinin konferenssissa vuonna 1885. Hän sai maan henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Aluetta hallitsemaan perustettiin ”filantrooppinen” osakeyhtiö Association Internationale Africaine, jonka ainut osakkeenomistaja oli Leopold II. Motiivit olivat luonnollisesti taloudelliset.
Kongosta saatiin aluksi norsunluuta ja myöhemmin luonnonkumia, jota uusi kumiteollisuus tarvitsi. Kaupallisiin tavoitteisiin päästiin poikkeuksellisen julmalla terrorilla, jotta epäinhimillistetyt alamaiset hankkisivat mahdollisimman paljon kumia isännilleen. Kun tieto olosuhteista paljastui 1900-luvun alussa, siitä syntyi kansainvälinen skandaali. Kuolleiden määräksi on arvioitu myöhemmin 4–8 miljoonaa, toisten arvioiden mukaan jopa 10 miljoonaa eli puolet silloisesta väestöstä.
Kuningas Leopold II:n brutaali politiikka Kongossa nostatti kansainvälistä pahennusta. Sen vuoksi alue muutettiin vuonna 1908 kuninkaan yksityisomaisuudesta Belgian siirtomaaksi nimellä Belgian Kongo. (Maan nimeen liitetty siirtomaaisännän nimi tarvittiin erottamaan alue naapurimaasta Ranskan Kongosta, so. nykyisestä Kongon tasavallasta.) Pakkotyö jatkui myös siirtomaakaudella. Belgialaiset pyrkivät rakentamaan sellaista infrastruktuuria, joka tuki resurssien vientiä pois maasta. Muutoin Belgia laiminlöi Kongon kehittämisen.
Itsenäistyminen ja Kongon kriisi
Kongo itsenäistyi Belgiasta rauhanomaisesti vuonna 1960, joskin Belgia puuttui pitkään sen sisä- ja talouspolitiikkaan. Heti maan itsenäistymisen jälkeen alkoi viisivuotinen Kongon kriisi, josta tuli yhdistelmä itsenäisyystaistelua, rikkaimpien alueiden separatismia, kylmän sodan USA:n ja Neuvostoliiton sijaissotaa (proxy-sota), vallankaappauksia ja YK:n rauhanturvaoperaatioita. Maa ajautui poliittisesti epävakaaseen tilaan, joka jatkui viisi vuotta. Eri puolilla maata virisi kapinoita ja alueellisia itsenäistymisliikkeitä, jotka kaikki kukistettiin ulkovaltojen ja YK:n tuella.
Maassa pidettiin vuonna 1960 parlamenttivaalit, jotka voitti MNC-L (Kongon kansallisliike). Sen johtajasta Patrice Lumumbasta tuli Kongon ensimmäinen pääministeri. Presidentiksi valittiin Joseph Kasa-Vubu (1910, 1913, 1915 tai 1917 – 24.3.1969). Etelä-Kasain maakunta julistautui itsenäiseksi 14. kesäkuuta. Sen presidentiksi nousi Albert Kalonji (6.6.1929–20.4.2015).
Heinäkuussa 1960 armeija kapinoi ja Katangan maakunta julistautui itsenäiseksi Moise Tšomben (10.11.1919–29.6.1969) johdolla. Tšombe pyysi Belgian asevoimien tukea, mihin Belgia suostui muodollisesti kansalaistensa suojelemiseksi. YK:n turvallisuusneuvosto päätti lähettää maahan joukkoja palauttamaan järjestystä, mutta niiden ei sallittu puuttua maan sisäisiin asioihin. Lumumba pyysi Neuvostoliiton joukkoja Kasaihin, mikä suututti USA:n, joka alkoi tukea Kasa-Vubua ja armeijan komentajaa Joseph-Désiré Mobutua (14.10.1930–7.9.1997).
Lumumban oltua pääministerin virassa 67 päivää presidentti Joseph Kasa-Vubu erotti hänet 5.9.1960. Vastavetona Lumumba yritti turhaan siirtää Kasa-Vubun syrjään. CIA:n tukemat ja rahoittamat Mobutun joukot ottivat vallan käsiinsä 14. syyskuuta yhteisymmärryksessä presidentti Kasa-Vubun kanssa, joka jäi hallituksen keulakuvaksi. Ilman armeijan tukea Lumumba joutui epäviralliseen kotiarestiin pääministerin virka-asuntoon. YK:n rauhanturvaajat huolehtivat virka-asunnon vartioinnista ja Lumumban turvallisuudesta.
Lumumban päätettyä lähteä turvapaikastaan hänet salakuljetettiin virka-asunnostaan erään diplomaatin autossa 27. marraskuuta. Lumumba aloitti pitkän ja vaikean matkan kohti Stanleyvilleä, joka oli hänen vankka tukialueensa. Mobutun joukot lähtivät perään. Päivien takaa-ajon jälkeen Lumumba saatiin kiinni ylittämiskelvottoman Sankuru-joen rannalla.
Lumumban murha
Lumumba vetosi YK:n joukkoihin, jotta nämä pelastaisivat hänet. Apu evättiin New Yorkista, koska Lumumba oli vapaaehtoisesti jättänyt turvapaikkansa YK:n suojeluksessa. Lumumba siirrettiin ensin lentokoneella Leopoldvilleen, jossa hänet nähtiin vangittuna ja pahoinpideltynä lehtimiesten ja diplomaattien läsnä ollessa. Mobutun huvilalla televisiokamerat ikuistivat sotilaiden suorittamaa kidutusta: Lumumbaa pahoinpideltiin ja hänelle syötettin hänen vanha puheensa paperilla. Leopoldvillestä Lumumba lähetettiin Thysvillen kasarmeille 150 kilometrin päähän pääkaupungista.
Tammikuun 17. päivänä 1961 tapahtuneella lennolla Elizabethvilleen Lumumbaa pahoinpideltiin edelleen. Hänet luovutettiin belgialaisen komentajan johtamille katangalaisille sotilaille ja suljettiin Villa Brouween. Lumumbaa hakattiin jatkuvasti. Pahoinpitelyyn osallistuivat sekä belgialaiset että katangalaiset sotilaat.
Tammikuun 17. päivän iltana Lumumba kuljetettiin eräiden muiden vankien saattueessa viidakkoon. Saattue pysähtyi suuren puun juurelle, jossa oli kolme teloitusryhmää valmiina. Teloituksen suorittivat katangalaiset belgialaisten läsnä ollessa. Lumumba ja kaksi muuta Kongon hallituksen jäsentä (Maurice Mpolo ja Joseph Okito) asetettiin suuren puun eteen. Katangan presidentti Tšombe, kaksi hänen ministeriään ja neljä belgialaista upseeria olivat paikalla ”teloituksessa”, jossa uhrit surmattiin yksitellen. ”Katangaan siirretyt vangit ammuttiin 17.1.1961 Tshomben CIA:lta saamien ohjeiden mukaisesti” (Lindfors – Rislakki: CIA, s. 199).
Lumumban ruumis haudattiin teloituspaikan lähettyville. Belgialaisen tutkimuskomission raportin mukaan teloitus tapahtui suurella varmuudella 17.1.1961 kello 19:40–19:43 välisenä aikana. ”Teloituksen” jälkeen belgialaiset kaivoivat Lumumban ruumiin ylös haudasta ja liuottivat hänen jäännöksensä rikkihapossa. (Kongon pääministeristä jäivät jäljelle ainoastaan muutama hammas ja kallonpalanen, jotka otettiin talteen muistoksi ”teloituksesta”.)
Murhien jälkeen uusi murha
YK aloitti Katangan suurelta osin valkoisten palkkasoturien riisumisen aseista ja maakunnan liittämisen takaisin Kongoon. YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld, joka oli ollut aktiivinen Kongon kysymyksen ratkaisemisessa, sai 18.9.1961 vuonna surmansa ”lento-onnettomuudessa” Kongossa (ks. Tapio Kuosma: Dag Hammarskjöld. Kommentti. Vastavalkea 10.3.2016). Kongolaiset joukot liittivät Kasain Kongoon nelikuukautisen sotilasoperaation jälkeen. Katanga saatiin YK-joukkojen haltuun tammikuuhun 1963 mennessä.
Murhaan osallisia ulkovaltoja
Lumumba oli Afrikan keskeisiä itsenäisyystaistelijoita. Hän oli tärkein tekijä Belgian siirtomaavallan murtumisessa. Lumumbaa ei voinut ostaa. Sen vuoksi hän oli haaste myös USA:n imperialistisille voimille. He katsoivat Lumumban kansallismielisen politiikan vaarantavan lännen (= USA:n) asemat Kongossa ja uhkaavan lännen (= USA:n) yleisiä intressejä Afrikassa. Mediatietojen mukaan CIA määräsi Lumumban murhattavaksi. Joulukuussa 2013 USA:n ulkoministeriö myönsi, että presidentti Eisenhower oli valtuuttanut Lumumban murhan.
USA:n kansalliseen turvallisuusneuvostoon kuuluivat tuolloin presidentti Eisenhowerr, varapresidentti Nixon, ulkoministeri Dillon ja puolustusministeri Gates, Jr. Kansallinen turvallisuusneuvosto ja CIA ”ryhtyivät valmistelemaan Patrice Lumumban raivaamista pois poliittiselta kentältä jo vuoden 1960 kesän alussa” (Lindfors – Rislakki, s. 305). Mainitun turvallisuusneuvoston sihteeristön jäsenen Robert H. Johnsonin mukaan USA:n ”presidentti antoi neuvoston elokuun 18. päivän kokouksessa käskyn murhata Lumumba” (ibid.).
Kongon demokraattinen tasavalta
Keski-Afrikassa sijaitseva Kongon demokraattinen tasavalta (ranskaksi: République démocratique du Congo; kongoksi: Repubilika ya Kôngo ya Dimokalasi) on harvaan asuttu maa jossa on runsaat malmivarat. Silti sen bruttokansantuote henkeä kohti on maailman pienimpiä. Köyhyyden syinä on pidetty vuosia jatkunutta huonoa hallintoa, korruptiota ja sotia. Kongon tärkeimpiä luonnonvaroja ovat monet kaivannaiset kuten kivihiili, timantit ja öljy sekä hopea, koboltti, kupari, mangaani, niobium, sinkki, tantaali, tina ja uraani.
Kongon ongelmien taustalla on Afrikkaa pitkään sortanut ja riistänyt siirtomaakausi, jonka isäntävaltioina ovat esiintyneet Belgia, Britannia, Espanja, Italia, Portugali, Ranska ja Saksa. Afrikkaan kohdistunut kolonialismi purettiin pääosin 1960-luvulla. Kolonialismi ei kuitenkaan tuolloin hävinnyt maailmankartalta. Se ainoastaan muutti muotoaan ja kohosi arvoon arvaamattomaan neokolonialismina.
Neokolonialismi (uuskolonialismi) tarkoittaa länsimaiden harjoittamaa kehitysmaiden hallintaa taloudellista hyötyä varten. Termin otti käyttöön Ghanan ensimmäinen presidentti Kwame Nkrumah. Nkrumah kuvasi käsitteellä toisen maailmansodan jälkeen tapahtunutta muutosta aikaisemmasta suorasta imperialistisesta vallankäytöstä kohti epäsuoraa vallankäyttöä, jossa entisten siirtomaiden johtajien ja eliitin kautta käytettiin niin taloudellista kuin poliittistakin valtaa ja maat pidettiin taloudellisesti riippuvaisina.
Kehitysmaiden hallitseminen tapahtuu pääasiassa taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi. Kehitysmaat tarjoavat kehittyneille maille tärkeitä raaka-aineita ja niiden työvoima on halvempaa ja työlainsäädäntö löyhempää kuin länsimaissa. Taloudellinen hyödyntäminen ja riisto eivät toteudu markkinamekanismin välityksellä vaan pakottamalla maiden hallitusten painostamisen kautta. Länsimaat ovatkin valikoivasti tukeneet kehitysmaissa sellaisia hallituksia ja hallitsijoita, jotka eivät vaaranna länsimaiden taloudellisia etuja.
Britannian siirtokunnissa alkunsa saanut Yhdysvallat on historian kuluessa kehittynyt maailman ainoaksi supervallaksi (hypervalta), jota mikään muu valtio ei kykene haastamaan sotilaallisesti. USA:lla on maailmalla 761 sotilastukikohtaa. Yhdysvallat on maailman ylivoimaisin sotilasmahti. Se on sotilaallisesti läsnä melkein kaikkialla.
Kalifornian yliopiston emeritusprofessori Chalmers Johnsonin mukaan varsinaisena tarkoituksena on näyttää USA:n kaikkialle ulottuvaa mahtia sekä vahvistaa ilmiötä, jota on kutsuttu kulutuksen imperiumiksi: yhdysvaltalaiset muodostavat maailman väkiluvusta viisi prosenttia, mutta kuluttavat neljänneksen sen resursseista, öljystä muun muassa. ”Imperiumimme on olemassa, jotta voimme kuluttaa suuremman osan maailman varallisuudesta kuin meille kuuluu ja estää muita kilpailemasta kanssamme siitä, että he saisivat heille oikeudenmukaisesti kuuluvan osan” (Johnson).
Summa summarum: Patrice Lumumba oli Kinshasan Kongon (nykyisin: Kongon demokraattinen tasavalta) ensimmäinen pääministeri ja Belgiaa vastaan käydyn itsenäisyystaistelun johtaja, joka murhattiin tammikuussa 1961 CIA:n ja belgialaisten upseerien tuella. Lumumban nimi säilyy ikuisesti. Hän on eurooppalaisen kolonialismin ja samalla yhdysvaltalaisen imperialismin vastaisen taistelun suuri marttyyri.
Kansallismielisen Lumumban ”syntejä” olivat omanarvontunto sekä peloton pyrkimys vapauteen, itsenäisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.
Fidel Castro on kuvannut ’Kongon kriisiä’ ytimekkääseen tapaansa seuraavasti:
”Kun Che puhui YK:n yleiskokouksessa 11. joulukuuta 1964, hän tuomitsi jyrkästi yhdysvaltalais-belgialaisen aggression Kongoa vastaan. Hän sanoi suunnilleen näin (siteeraan nyt ulkomuistista): ’Kaikkien maailman vapaiden ihmisten tulee olla valmiita kostamaan rikos, jonka uhriksi Kongo on joutunut.’” (Ramonet, s. 341).
Niinpä niin, ”maailman vapaiden ihmisten”. Tosiasia on, ettemme edes Suomessa ole enää vapaita. Myös ne, jotka eivät äänestäneet Euroopan unioniin liittymisen puolesta, ovat tänään unionin kansalaisia. Heillä on toisin sanoen sama yhteinen kansalaisuus kuin belgialaisten kolonistien jälkeläisillä. Tämä tarkoittaa, ettemme enää Suomessakaan ole vapaita ’valkoisen miehen taakasta’. (Oikeastaan olisi puhuttava ’valkoisen miehen häpeämättömistä ja anteeksi antamattomista rikoksista’.)
Lähteitä
Hirvasnoro, Kai: Yhdysvalloilla on maailmalla 761 sotilastukikohtaa. Kansan Uutiset 14.11.2008. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1699849-yhdysvalloilla-on-maailmalla-761-sotilastukikohtaa
Kongon demokraattinen tasavalta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kongon_demokraattinen_tasavalta#Itsen.C3.A4istyminen_ja_Kongon_kriisi
Kongon kriisi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kongon_kriisi
Lindfors, Jorma ja Jukka Rislakki: CIA. Love Kirjat. Helsinki 1978.
Patrice Lumumba. https://en.wikipedia.org/wiki/Patrice_Lumumba
Patrice Lumumba. https://fi.wikipedia.org/wiki/Patrice_Lumumba
Patrice Lumumba. https://fr.wikipedia.org/wiki/Patrice_Lumumba
Ramonet, Ignacio: Fidel Castro : elämäni. Suomentaneet Jyrki Lappi-Seppälä ja Matti Brotherus. Siltala. Juva 2012.
Tapio Kuosma on espoolainen kirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
Kiitos taas Tapiolle hienosta artikkelista jossa tiivistyy se raakuus ja julmuus joka paljastuu ’valkoisen miehen häpeämättömistä ja anteeksi antamattomista rikoksista’.
Tämä moraaliton, itse itsensä ylemmyyteen ja valituiksi nostanut rikollinen ja psykopaattinen eliitti on suuri häpeä ihmiskunnalle; se on verrattavissa syöpäkasvaimeen joka kiduttaa hitaasti kantajansa kuolemaan.
Voi vain toivoa, että tähänkin syöpälajiin saataisiin kehitettyä joskus tappava säde- tai kemoterapia niin etteivät syyttömät joutuisi enää siitä kärsivien uhreiksi.
’…Voi vain toivoa, että tähänkin syöpälajiin saataisiin kehitettyä joskus tappava säde- tai kemoterapia niin etteivät syyttömät joutuisi enää siitä kärsivien uhreiksi.’
Jäin miettimään syyllistyinköhän tuossa nyt ’vihapuheeseen’?
Meillä on oikeus vihata syöpää joka tappaa mutta onko meillä oikeus vihata sellaista pahuuden poliittista (kuten NWO), taloudellista (ryöstökapitalismi) ja uskonnollista ideologiaa tai ihmisryhmää joka ’tappaa kuin syöpä’?
Asia on varsin aktuelli kun maamme oikeuslaitos yrittää kieltää tämän moraaliin perustuvan vääryyden ja laittomuuden oikeutetun vihaamisen.
Tätä pohtii Jouko Piho: Sananvapauteen kuuluvat myös loukkaaviksi koettavat viestit
”Oikeuslaitoksesta on tullut vääryyslaitos.”
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut sananvapaudesta seuraavaa: “Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestönosaa.”
Miksi Suomen oikeuslaitos ei noudata Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausta?
Nyt tuomarit ovat puolueellisia ja asettuvat yhden osapuolen puolelle julistaen yhden ideologian loukkaamattomaksi.
http://mvlehti.net/2017/01/17/piho-sananvapauteen-kuuluvat-myos-loukkaaviksi-koettavat-viestit/
Valkoisen miehen taakka… yhtälailla sekin on sitä ”vihapuhetta” varsinkin kun sillä aletaan lyömään suomalaisia jotka ovat olleet aina 1600 luvulta saakka ruotsalaisten alamaisia ja tykinruokaa heidän sodissaan. Venäjän vallan aikausi toi vasta vapautta suomalaisille, mutta orjuus koitti suomessa edelleen toimivan virkamieseliitin taholta, jotka tulivat ruotsin puolelta 1500-luvun puolivälissä laajentaen ensin kirkon valtaa koko maassa, kasvattaen samalla maallista sääty- ja hallintovirkavaltaa estäen suomenkielistä väestöä pääsemästä vallankammareihin saati yliopistoihin. Sodat ja nälänhätä oli ainainen riesa esi-isillä ja -äideillä. 1860 luvulla sortava ruotsia puhuva eliittiluokka kytki maan talouden markkaan ja siitä saakka suomalaiset orjuutettiin oman ja maailman pankkiirien riiston kohteeksi, ja meillä muka on harteilla ”valkoisen miehen taakka”. Paskapuhetta, syökääpä tokeroa jota 1860 luvulla nälkää näkevä kansa sai vastikkeeksi tien teosta, jotka nyt yhtiöitetään entisen Suomen valtion omistuksesta pois yksityistämällä ne ”rikoksenuusijapankeille” kuten Ylen lähetin verkko ja carunan sähkönsiirtoverklle kävi. Pelimerkkejä on jo vuosia siirretty valtion ottamasta velasta 2/3 osaa veroparatiiseihin näitä operaatioita varten.
”Tokerotien varrella, Jalasjärveltä tullessa oikealla on Ojajärven tienhaaran jälkeen Taivalmaanmäen korkeimmalla kohdalla Tokerotien muistomerkki, jonka tien tekijät ovat hakanneet kiveen suurten nälkävuosien aikana 1860 luvulla. Muistomerkin vieressä on laatta, jossa on teksti ”Tokerotien tekijät tekstin tuohon tehneet suurina nälkävuosina. Kyläläiset kiven jalustalle kohottaneet 1967 jälkipolvien säilytettäväksi.”
Tokerotietä tehtiin ns hätäaputöinä, ja palkaksi tekijät saivat jauhoja. Nälkä oli niin kova, että ihmiset eivät malttaneet keittää jauhoja, vaan söivät ne veteen sekoitettuna ”tokerona”. Siitä tuli tielle nimeksi Tokerotie.”
Edes keisarille ei kerrottu suomalaisten nälästä ja valtio jopa vei elintarvikkeita ruotsiin välittämättä kansaa tuhoavasta kurimuksesta. Kuinka voidaan viisimiljoonaiselle kansalle kutoa ”valkoisenmiehen taakkaa” miljardien eriväristen enemmistöön, jonne suomen kansalaiset katoaa kuin pieru saharaan? Ollaanko me niin helekkarin erinomaisia, että ollaan päästy valkoisen väestön tappolistalle?
Afrikassa ”kolonialismi” ja riisto tulivat muotiin jo muinaisen Egyptin aikana. Orjuus, paikallisten ”riistäjien” tukeminen ja näiden myötävaikutuksella resurssien haaliminen ei siis ole itseasiassa eurooppalaista alkuperää, eurooppalaiset vain kaappasivat arabeilta egyptiläisten perinnön. Artikkelissa jätettiin mainitsematta yksi merkittävimmistä tekijöistä Belgian siirtomaa kauden murtumisessa. ”Kamelin selän” katkaissut oljenkorsi oli brittiläisen lehtimiehen kirjoittama kirja ”Red Rubber”, joka herätti kristillisissä piireissä niin suurta kauhistusta, että se uhkasi merkittävällä tavalla Belgian liike-elämän toiminta edellytyksiä, sekä Belgian statusta(hovi) sivistysmaana. Tarkasteltaessa etäämmältä maailmanhistoriaa ainoa mikä erottaa ”valkoisen miehen kus’päisyyden” afrikkalaisesta tai aasialaisesta vastaavasta on loppujen lopuksi teknologian hyödyntäminen, jonka ilmeisesti pitäisi lohduttaa esimerkisi seivästyksen uhria, koska valkoinen mies on paha.
Mielenkiintoista onkin, ettei missään muualla maailmassa ole ryvetty samanlaisissa omantunnontuskissa ja muutettu räikeimpiä toimintatapoja inhimillisempään suuntaan kuin niin sanotun valkoisen kulttuurin parissa… Yritys syyllistää suomalaisia muiden EU kansalaisten esi-isien synneillä on sangen kyseenalainen tapa rakentaa arvokeskustelua. Se, että EU:sta ja EURO:sta tulisi päästä eroon on kyllä oman etumme mukaista ihan tämänkin päivän tapahtumien valossa.
’…Tarkasteltaessa etäämmältä maailmanhistoriaa ainoa mikä erottaa ”valkoisen miehen kus’päisyyden” afrikkalaisesta tai aasialaisesta vastaavasta on loppujen lopuksi teknologian hyödyntäminen’
totta on että tuo kus’päisyys on koko ihmiskunnan geeneissä muta toisaalta siinä on kyllä kulttuuris-rodullisia eroja, aika suuriakin.
On tutkittu psykopatian (myös älykkyyden) esiintyvyyttä ja sen yhteyttä rotuihin ja on löydetty suuria eroja.
Voi myös spekuloida että älykkyys suosii ja houkuttaa herkästi psykopaatteja rikollisuuteen ja silloin valkoisen miehen taakka on kiistaton — ja eiköhän siirtomaapolitiikka kerro tästä totuuden.
Valkoisessa rodussa, erityisesti sen poliittis-taloudellisessa eliitissä, on myös paljon ns. valkokauluspsykopaatteja joita on vaikea tunnistaa koska he osaavat näytellä ja salata pahuutensa tai kääntää sen muiden syyksi kuten mm. nykyinen nwo-imperialismi kertoo.
Tässä muutama linkki joka ehkä avaa tätä asiaa:
Rodun ja psykopatian yhteydestä
http://magneettimedia.com/rodun-ja-psykopatian-yhteydesta/
Valkoiset mustia älykkäämpiä?
http://magneettimedia.com/valkoiset-mustia-alykkaampia/
Synnynnäiset tappajat – rikollisuus periytyy
Pennsylvanian yliopiston kriminologian professori Adrian Raine huomauttaa todisteiden olevan liian laaja-alaisia sivuutettavaksi. Jopa sosiologian kärkijulkaisu American Sociological Review julkaisee tutkimuksia väkivallan genetiikasta, aiheesta, johon se ei olisi uskaltanut koskea 15 vuotta sitten. Professori Rainen kirja The Anatomy of Violence selittää, kuinka geenit ja aivojen rakenne voivat tehdä yksilöstä taipuvaisen rikollisuuteen.
http://magneettimedia.com/synnynnaiset-tappajat-rikollisuus-periytyy/
https://lareviewofbooks.org/article/here-be-monsters-adrian-raines-the-anatomy-of-violence/#!
Twenty years ago, when brain imaging made it possible for researchers to study the minds of violent criminals and compare them to the brain imaging of ”normal” people, a whole new field of research — neurocriminology — opened up.
http://www.npr.org/2013/05/01/180096559/criminologist-believes-violent-behavior-is-biological
A Journey through the Guardian’s Coverage of the Libyan Disaster
In this analysis we examine Libya’s recent history looking through the eyes of the Guardian, the flagship of liberal western outlets, and its reporting. As with most other western media, the Guardian was an enthusiastic supporter of the NATO intervention that overthrew Gaddafi and threw the country into the disaster that we are about to describe. Faithful to western interests then, the Guardian remains faithful afterwards as well. But imperial designs are laden with contradictions and sometimes drastically change course, but the Guardian dutifully follows. More interestingly, in light of the complex Libyan situation, the Guardian resorts to labels, adjectives, to distinguish the “good” (i.e. western-supported) actors from the “bad” ones. And as western powers stumble from one strategy to the next, these labels change accordingly.
http://dissidentvoice.org/2017/01/a-journey-through-the-guardians-coverage-of-the-libyan-disaster/