Markkinointiviestintäyhtiö Edelman julkaisee vuosittain luottamusbarometri-tutkimuksen. Vuoden 2017 luottamusbarometri kertoo, että luottamus mediaan, kansalaisjärjestöihin, yrityksiin ja hallituksiin on laskenut kaikkialla maailmassa.

Tutkimus perustuu 28:ssa maassa tehtyyn kyselyyn. Vastaajia oli 1150 henkilöä maata kohden. Vastaajat olivat iältään 25–64-vuotiaita, vähintään lukion käyneitä, vertailuryhmä ylempää tuloluokkaa, mediaa aktiivisesti seuraavia.

Löydökset olivat seuraavanlaisia.

Vaikutusvalta on kääntynyt ylätasolta alatasolle (Inversion of Influence), toisin sanoen massat luottavat enemmän kanssaihmisiin kuin auktoriteetteihin. Suurinta epäluottamus auktoriteetteihin on Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Kokonaisuutta tarkasteltaessa massat eivät luota instituutioihin 20:ssä maassa 28:sta kyselyyn osallistuneesta maasta.

Massoilla ei ole vaikutusvaltaa eikä auktoriteettia, mutta sitä ei ole enää hallitsevilla ryhmilläkään, barometri kertoo: Massat ovat hylänneet auktoriteetit.

Alle 50 % vastanneista luottaa hallituksiin, yrityksiin, kansalaisjärjestöihin tai mediaan. Eniten epäluottamusta herättävät hallitukset ja media. Tietovuotoja (64 %) ja itse hakukoneella tehtyä tiedon etsintää pidetään lehdistötiedotteita tai perinteistä mediaa luotettavampana tiedon lähteenä.

50 prosenttia vastanneista katsoo, että globalisaatio vie väärään suuntaan. Lähes joka toinen katsoo, että vastaajan kotimaan ei pitäisi allekirjoittaa vapaakauppasopimuksia, koska se vahingoittaa oman maan työläisiä. 69 % on sitä mieltä, että oma maa ensin. 72 % katsoo, että hallituksen pitäisi suojella kotimaan työpaikkoja ja paikallista tuotantoa, vaikka se merkitsisi sitä, että talous kasvaa hitaammin.

82 % haluaa, että lääketeollisuutta säädeltäisiin huomattavasti nykyistä tiukemmin. 53 prosentin mielestä finanssisektoria koskevat uudistukset ovat lisänneet talouden epävakautta.

Ihmiset eivät enää usko asiantuntijoihin, akatemiaan, viranomaisiin, taloustieteilijöihin, johtokuntiin, toimitusjohtajiin tai kansalaisjärjestöjen puhehenkilöihin. Hallitukset ja virkamiehet nähdään korruptoituneina epäpätevinä tunareina, joista ei ole ongelmien ratkaisijoiksi. Media näyttäytyy vastanneille politisoituneena toimijana, joka ei täytä velvollisuuttaan puolueettomana raportoijana. Peräti 82 prosentissa kyselyyn osallistuneista maista mediaan ei luoteta. 85 prosenttia vastanneista epäilee nykyjärjestelmän toimivuutta kokonaisuudessaan.

Eniten luotetaan kanssaihmisiin, ”samanlaisiin kuin minä”. Kommunikaatio ja uskottavuus kulkevat nyt horisontaalisesti, vertaisten välillä, siinä missä ylätasolta alatasolle osoitettua puhetta ei enää pidetä luotettavana.

Kaksi kolmasosaa kyselyyn osallistuneista maista on siten niitä, joissa väestö on epäluottavaista. Lukemat ovat järkyttäviä, kun asiaa ajattelee. Vain 15 % vastanneista uskoo, että nykyjärjestelmä toimii. 32 % on epävarmoja asiasta ja 53 % ajattelee, ettei järjestelmä toimi. Vastanneita suututtavat korruptio, verokeitaat ja epäeettinen yritystoiminta. Ihmisiä pelottaa työpaikkojen menetys, globalisaatio, massamaahanmuutto, sosiaalisten arvojen rapautuminen, ylipäänsä tulevaisuus.

Luottamuspula ei enää ole eliitti vastaan massat -tasolla; luottamus järjestelmän toimintakykyyn ja -mahdollisuuksiin on romahtunut tavalla, joka muodostaa järjestelmäriskin. Yli kolme neljäsosaa vastanneista on sitä mieltä, että järjestelmä toimii tavallista ihmistä vastaan suosien rikkaita, poliittisen vallan ostaneita tahoja. Eri koulutus- ja tulotasoa edustavien ryhmien ajattelutavassa ei kyselyssä ollut havaittavissa mainittavia eroja. Epäluottamusta järjestelmää kohtaan esiintyy yhtä lailla pienituloisten ja paremmin toimeentulevien, koulutettujen ja kouluttamattomien keskuudessa.

Erityisen suurta luottamuspula on Latinalaisen Amerikan ohella perinteisissä länsimaisissa demokratioissa, kuten Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopan maissa.

Kommentti

Joka paikkaan se Venäjäkin ehtii trollaamaan ja kybersotimaan! Sotkenut propagandallaan ihmisten päät 20:ssä maassa 28:sta kyselyyn osallistuneesta. (sarkasmivaroitus)

Vakavasti puhuen: Järjestelmäromahdus ei takuulla ole kiva juttu, eikä sitä pidä toivoa, pikemminkin älykästä ja rauhallista siirtymäliikettä järkevämpään malliin. Minkään maan valtapuolueilla — jotka väestöjen epäluottamuksen ovat synnyttäneet ja ansainneet — ei sellaista näytä olevan esittää, ja aikakin taitaa loppua kesken, että sellaisen ehtisivät kehittää.

Järjestelmän romahtamisesta ei voi syyttää populismin nousua tai ihmisten tyhmyyttä; silloin menevät syy–seuraussuhteet sekaisin. Populismin nousu on seurausta järjestelmän toimimattomuudesta. Se on oire, eikä päinvastoin.

Mediakaan ei voi syyttää muita kuin itseään mediaa kohtaan tunnetun luottamuksen laskusta. Ihmiset ovat oppineet tarkistamaan itse sen, mitä media kertoo, ja huomanneet median olevan maksajan äänitorvi eikä luotettavan tiedon lähde.

Vaikka Edelman ei suomalaisilta mielipiteitä kysellytkään, huomaan olevani asioiden tilasta jokseenkin samaa mieltä globaalin enemmistön kanssa. Voiko tästä vetää sen johtopäätöksen, että vaihtoehtomediakin — se Totuusmedian valeuutisia kirjoittelevaksi friikkien trolliryhmäksi parjaama taho, tiedättehän — edustaa kirjoittelullaan globaalin enemmistön kantoja? Vaihtoehtojahan ei yleensä tarjolle aseteta, ellei niille ole sosiaalista tilausta, kysyntää.

Riikka Söyring

Lähde

Edelman Trust Barometer 2017 http://www.edelman.com/global-results/

 

Auktoriteettihahmoja Davosissa 2005. Kuva: World Economic Forum / Creative Commons

52 KOMMENTTIA

  1. Uskomatonta
    Se, että ns maailman eliitti katsoo olevansa jotenkin parempi kuin me tavalliset ja työtätekevät kansalaiset on uskomatonta. Se, että virtuaaliraha ( oliko niin,että rahan arvo irroitettinn kultakannasta 1970 luvulla, eli rahan arvo oli sidottu arvonsa pitävään?) on päässyt määräävään asemaan maailmassa korruptuneiden pankkikorporaatioiden toimesta orjuuttamaan ihmisiä pankkilainoihin ym ym loppuelämänsä ajaksi on uskomatonta. Muistaakseni maailman pankeilla on yhteensä 700 biljoonan edestä roskajohdannais ym ym ”arvopapereita” joilla sumpleerataan parempia voittoja jne. Se, että Suomi on vain muisto itsenäisestä ja melkein velattomasta valtiosta (1980 luku) vuodesta 1995 eteenpäin ja maksanut itsensä kohta ns viemaristä alas eu/euvostoliiton Brysselin Baabelintornille on uskomatonta. Kun katsoo Suomalaista poliittista järjestelmää jota Neuvostoliiton aikainen johto nimitti paskansyöjiksi, eli tarkoittaa sita, että kaikki upposi mitä Kreml syötti – niin nyt tämä selkärangaton poliittinen taho tekee samaa länteen päin. Olen kuullut sanonnan: Politiikka, politiikot on yhteiskunnan kehittämä versio tietokoneviruksesta. Mitenköhän on? Voi tätä maailman menoa.

    • Eiköhän tämä tästä taas. Rinnakkaisia, ristikkäisiä ja uusia malleja tulee syntymään.

      Pelkästään jos Italia, Hollanti ja Ranska (Le Penin johdolla) irtautuvat EU:sta tai Visegrad-maat saavat tarpeekseen EU:sta ja toimivat sen mukaan niin moni asia menee väkisinkin uudelleen arviointiin.

      Osa ihmisiä on jo alkanut epäillä systeemiä ja sitä myöten ovat irtautumassa henkisesti nykyjärjestelmästä, ovat hylänneet vanhat auktoriteetit. Seuraavaksi he etsivät vaihtoehtoja. Jotkut ovat jo siirtyneet omavaraistalous-marginaaliin niin pitkälle kuin ovat pystyneet.

      Kyll se siit.

    • Missä ovat maailman kultavarannot…, esim. Aasian kulta… Sitä luovutettiin joidenkin haltuun kuttia vastaan joissa oli deadline varantojen palauttamisesta, tai vastaavasta rahasummasta.

    • Poliitikot ovat kuin taikinaa, joista voidaan leipoa minkälaisia pullia hyvänsä. Jos näin ei olisi, Suomessakin taloudellinen ahdinko olisi loppunut jo aika päivää sitten, -tai oikeastaan siihen ei olisi koskaan edes jouduttu. Nyt sitä on jatkunut jo -90 luvulta alkaen samaa putkea.

      Muuan hammasatleettikin nousi areenoille kuin tähdenlento. Nyt ei kukaan puhu enää mitään, eikä hampaita näy. NWO mannekiini ei ole enää seksikäs. Ei tämä tietenkään sitä tarkoita, ettäkö globalistit olisivat luopuneet tavoitteistaan, -ahneudella ei ole rajoja, sitä ruokkii kaikkein parhaiten ”lisää samanlaista”.

      Nyt näyttää siltä, että ainakin yksi puupäistä on pudonnut pelistä, -syystä tai toisesta…. Toivottavasti paluuta ei ole. Vielä niitä kuitenkin vaikuttaa erilaisissa Suomen brändäysporukoissa tai tulevaisuuskomiteoissa, joilla on jo esivalmisteltu toimintaohjelma. Jotkut -90 luvun sählääjistäkin alkavat taas tunkea itseään näkyviin jotenkin siinä ajatuksessa, että heillä olisi jotain todellista sanottavaa. Omia virheitään eivät kykene enää paikkaamaan. Armo käy oikeuden edestä, jos pääsevät vielä tekemään uusia virheitä entisten jatkoksi.

      Jos Suomessa eräänä päivänä Suomenlahden tunnelin jatkeeksi tehdään moottoritie pohjoiskalotillle, niin sinne ne pitää panna töihin lapio tai lotokka kourassa, ilman toivoakaan muusta, jotta tietävät mitä se on, -eikä antaa mitään yhteiskunnallisia luottamustehtäviä mokomille, -vaikka tunnelia ei koskaan rakennettaisikaan.

  2. ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    Andersson puntaroi virkavalansa juuri vannoneen presidentti Trumpin puhetta tuoreeltaan ISTV:n suorassa lähetyksessä. Asiantuntija yllättyi siitä, että Trump tuntui suuntaavan asiansa kannattajilleen eikä koko kansalle.

    – Se ei ollut ylevyyteen pyrkivä puhe, vaan jonkinnäköinen kampanjapuhe. Hän toisteli samoja asioita samalla tyylillä kuin vaalikampanjassaan, mihin ei ehkä olisi ollut tarvetta.

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005054616.html

    Uskomaton kommentti Andersonilta. Tavallista kansaako ei saisi nostaa esiin ja tuoda totuus esiin kuten Trump teki mahtavassa puheessaan. Hän sanoi juuri sen mikä on totuus ja jota eliitti ei halua hyväksyä.
    Tämä jos mikä oli ylevää puhetta.
    Täytyy vain toivoa että kaikki tuo mitä hän toi esiin myös alkaa näkyä käytännössä. Puhe ainakin oli MAHTAVA, voisi sanoa aivan uskomaton ja rohkea. Mutta ennen muuta totuuden mukainen ja eliitin vastainen.
    Mahtoi olla entiselle eliitille karvas pala tämä hieno puhe. Kansa taputti mutta vanha clinton-omama-eliitti varmaan tuskaili aitiossaan. Ihan Kennedyn ajat tulivat mieleen.
    Pistää kysymään: Ihme jos noin selkeästi totuuden esiin tuova mies, jota ei ainakaan vielä voi sanoa bluffariksi, saa jäädä henkiin tietäen satanistien vallan maassa.

    • ’… luottamus järjestelmän toimintakykyyn ja -mahdollisuuksiin on romahtunut tavalla, joka muodostaa järjestelmäriskin. Yli kolme neljäsosaa vastanneista on sitä mieltä, että järjestelmä toimii tavallista ihmistä vastaan suosien rikkaita, poliittisen vallan ostaneita tahoja.’

      Tämän muuten Trump toi hyvin esiin puheessaan.

      • Sopii hyvin myös Suomeen. Kysymys näyttää siis olevan globaali-ilmiöstä, joka johtuu vain ja ainoastaan globalistien pyrkimyksistä. Porukka on nk. ”kussut” omaan pesäänsä, siinä uskossa, että ovat kuivilla…

        • Erkki, globaali tarkoittaa käytännössä hallinnon muuttamista neofeodaaliksi plutokratiaksi. Siinä ollaan jo pitkällä. En sivistyssanoista juuri tykkää enkä hallitse, ja suomentaisin tuon läpinäkymättömäksi rahan vallaksi. Menikö oikein?

          • En nyt vastaankaan väitä…

            Joillain on sellainen ihmeellinen käsitys, että maailma marginaaliryhmiä lukuunottamatta tietysti, on kuin yhtä suurta perhettä, joka jakaa samat kilpailu ja rahnansaitsemiskeinot.
            Tärkeintä kuitenkin on se, että puikoissa pysyy sama poppoo., ja siinä mainitsemasi rahan valta tulee esiin.

            Meni oikotien kautta oikein.

        • Megatrendi kuten asia konsultiksi ilmaistaan 😀

          Globalisaation, vapaakaupan ymv. ongelmakohdat joita vaihtoehtomedia on nostanut esiin todellakin huolestettuvat barometri-vastauksia antaneita ympäri maailman.

          Tämä kertoo ainakin sen, että vaihtoehtomedioiden näkökulmat ovat lähempänä maailman massojen mielipiteitä kuin perinteisen media tarjoilema narratiivi.

          Joten totuusmedialta ei ole kovin älykästä (itsepuolustusta) kutsua vaihtoehtomedioita valemedioiksi, koska silloin he viestivät enemmistön olevan tyhmiä, väärässä, putinisteja, trolleja ja mitä muita leimaavia laatusanoja tätä asiaa käsiteltäessä nyt onkaan viskelty ympäriinsä.

          Tätä jakautumista ei pitäisi kummastella koska vaihtoehtomediaa tekevät ns. tavalliset ihmiset tavallisille ihmisille. Vaihtoehtomedia ei kerro ylhäältä alas (vertikaalisesti) miten maa makaa vaan kaikki julkaisutoiminnan osa-alueet tapahtuvat kanssaihmiseltä kanssaihmiselle (horisontaalisesti), kirjoittaminen, jakaminen yms.

          Maapallon asioita on hoidettu asiantuntijain. taloustieteilijäin, markkinamiesten, poliittisen eliitin, mielipide-eliitin ja finanssisektorin toimesta viime vuosikymmenet.

          Mitä siitä on saatu? Epävakaa talous, ansiotason lasku, eriarvoistumista, syrjäyttämistä, massatyöttömyyttä, ekologisia katastrofeja, kriisejä ja uhkakuvia jos jonkinmoisia.

        • Kuten Amerikassa sanotaan: ”Rikkaat ja vaikutusvaltaiset kusevat päällemme ja media kertoo sen olevan sadetta.”

          • Yleinen kansalaisille tarjoiltu teoria on se, että kun ”kapitaalitahosta” pidetään kansakunnassa yhteisvoimin hyvää huolta, niin sitä hyvinvointia sitten ”sataa” ”alemmillekin” tasoille.

          • Juu. Teoriassa tihkuu, käytönnössä tapahtuu kapillaari-ilmiö jossa hyvinvointi imeytyy yläkerroksiin.

    • Katselin eilen kotvan tovin Ylen ohjelmaa virkaanastujaisista, jossa ”asiantuntijat arvioivat tuoreeltaan.” Asiantuntijat olivat Yhdysvaltain politiikan tuntijat Benita Heiskanen (Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen, JMC:n johtaja), Markku Ruotsila, Kristiina Helenius ja viihdetuottaja Mikko Silvennoinen ynnä Vesa Puttonen, Nely Keinänen ja Tom Koepfer.
      Haastattelijoina Satu Vilen ja Paula Miettinen. http://yle.fi/uutiset/3-9415489

      Siinä sitten pohtivat että Trumpilla oli oudon, liian pitkä solmio. Sitten mentiin ”musta tuntuu” -pohjalta siihen että puhe oli ”pelottava, liian verinen, armeijankin Trump mainitsi”.

      Tässä vaiheessa olin jo saanut tarpeekseni asiantuntijuuden tasosta ja lopetin katsomisen.

      • Juuri tuon ”asiantuntijuuden takia” lopetin ylen katselun jo 7 vuotta sitten. 😀

        RT:ltä katsottunavirkaanastujaiset olivat todella herkullista katsottavaa, studiossa olivat kommentoimassa niin Larry King ja Ed Schultz. Heillä molemmilla on ollut henkilökohtaisia kohtaamisia USA:n presidenttien kanssa, myös Trumpin kanssa. Julkimot sun muu eliitti hengailee paljon yhdessä.
        Nuorempi RT:n amerikkalaistoimittajapolvi oli jalkautunut Washingtonin kaduille, osa raportoi Trumpin vastaisista miekkareista ja osa seurasi virkaanastujaisia.
        Siispä RT:n kautta tuosta tilaisuudfesta sai todella kokonaisvaltaisen kuvan. Vilkaisin jälkijunassa ylen ohjelmaa, täysin surkea esitys.

      • Riikka hyvä,

        Et ehkä kiinnitä riittävästii huomiota siihen, että asiantuntijuus julkisen median tuuteissa on suojatyöpaikka, ( siis työpaikka ), jossa asiantuntijuus arvostetaan ammattinimikkeen mukaan, -oli lausumien sisältö sitten mitä hyvänsä.

        Asiantuntijaa parempi on vain erikoisasiantuntija. Publiikki ei vain huomaa, että tämä ei suinkaan tarkoita erityistä kyvykkyyttä asiantuntemuksessa, vaan vain yhden erikoisasian asiantuntemusta. Sitähän nimike kirjaimellisesti tarkoittaa.

        Siitä huolimatta nämä yksilöt laativat lausuntoja huomattavast yli oman kokonaisnäkemyksensä, ja asiantuntijuutensa, ja jotkut jopa yli henkisten resurssiensakin, kuten esim. USA:n presidentinvaalien kommentoinnissa on viimepäivinä havaittu…

        • Asiantuntijoista puheenollen, täällä niitä on. Katoin Trafin tittelit.

          Asiantuntija 145
          Assistetntti 1
          Erityisasiantuntija 104
          Hallintojohtaja 1
          Harjoittelija 4
          Ilmailujohtaja 1
          Johtava asiantuntija 46
          Kehityspäällikkö 35
          Konsultti ostohenkilö 29
          Lakiasiainjohtaja 1
          Lakimies 19
          Merenkulkujohtaja 1
          Osastopäällikkö 11
          Ostohenkilö 1
          Pääjohtaja 1
          Rautatiealan sääntelyelimen päällikkö 1
          Raideliikennejohtaja 1
          Ryhmäpäällikkö 3
          Tarkastaja 60
          Tieliikennejohtaja 1
          Tiedottaja 3
          Tietojohtaja 1
          Toimialajohtaja 1
          Viestintäjohtaja 1
          Viestintäpäällikkö 2
          Yksikönpäällikkö 33
          Ylitarkastaja 78

  3. Joo. Eivät ihmiset tyhmiä ole, kuten politikot ja johtava ”eliitti” kuvittelee. Kyllä täältä matalammaltakin näkee. Johtajilla on vain kansan palauteluukku sen verran tiukasti kiinni liimattu, että sieltä ei näe ei kuule. Politikoilla varsinkin. Hyvä kun joku arvostetumpi tutkimuslaitos sentään välillä kysäisee kansankin mielipiteitä ja niitä julkaisee, vaikka veikkaan, että eivät politikot tätäkään noteeraa paskanheiton vertaa. Vaalien jälkeen kun voi ”edustuksellisessa demokratiassa” tehdä mitä huvittaa, ja kyllä tehdäänkin.

    Sipilä kaappasi juuri äsken valtion omaisuuden itsensä hallittavaksi ohi eduskunnan. Hallintomalli on Vake. Kyllä nyt hänen kavereilleen rahaa riittää ainakin pariksi vuodeksi, jos ehtii kaiken jakamaan. Totuusmedia ei asiasta juuri uutisoinut.

    Berner meinaa lahjoittaa tiet ja muut väylät. Me vain rupeamme maksamaan jollekin osakeyhtiölle ja yksityisille toimijoille omaisuutemme käytöstä, joka on suurimmalta osaltaan luonnollista monopolia. Ellet halua mennä metsäpolkuja jokamiehenoikeudella, jos sitäkään kohta on enää olemassa. Tuskinpa parempaa ”pisnesideaa” voi enää yksityisille toimijoille tarjota.

    Tämä on vain ja ainoastaan jatkumoa valtion omaisuuden ryöstöstä, ei muusta. Sipilä ja Berner pistävät tasaiseksi omaisuudestamme sen vähän, joka jäi Lippikseltä ja Niinistöltä vielä jäljelle. Totuusmedia uutisointi näistä on sitä luokkaa, että hävettäisi jos olisi siellä töissä. Laskevat innoissaan, tuleeko uusi malli meille kolmekymppiä kalliimmaksi vai halvemmaksi. Suunnitelmissahan on mainittu vain ”kohtuullinen tuotto” uudelle yhtiölle, mikä luonnollisen monopolin ollessa tarkoittaa, että taivas on kattona. Selkokielellä, sama kuin verotusoikeus.

    Ja tuleehan noista valtion yhtiöistä rahasampo ”viranhaltijoille”. Katsokaa Trafia. Nyt on yli kuusisataa viranhaltijaa ja keskipalkka viisi- kuusitonnia kuussa. Rahoitus tietenkin lakisääteisillä maksuilla, jotka ”meidän edustajamme” leimaavat laiksi aina pyydettäessä. Ei siis ihme, että virkamiehet ovat täpinöissään kun tällaisia yhtiöitä perustetaan. Jonkun olisi välillä jo kysyttävä, paljonko köyhtyvä kansa pystyy enää noita ”lakisääteisiä maksuja” maksamaan.

    • Huijausta kaikki … Sipilä ja Berner osaavat sen taidon muiden ohella. Huonompia yhteisten asioiden hoitajia ei meillä voisi olla: tekevät kaiken vastoin kansan tahtoa ja kuvittelevat olevansa osaavia.
      Todellisuudessa oikea ja hyvä johtaja (hallitus) toimii aivan toisin:

      Hän uskaltaa katsoa peiliin eikä vain kumarra omaa kuvaansa.

      Hän kohtelee ihmisiä tasavertaisina ja tietää että jokaisella on tärkeä paikka kokonaisuudessa. Hyvän johtajan tärkein persoonapronomini on me, ei minä.

      Johtajan lähtökohtana pitää olla luottamus omia kohtaan, ei heidän kyseenalaistamisensa. Tuloksia pitää odottaa kärsivällisesti. Lopullinen testi on se, kun hän poistuu organisaatiosta. Jos se kestää sen, edellinen johtaja on onnistunut.

      Johtajan pitää keskittyä siihen, miten motivoituneet työntekijät saadaan supermotivoituneiksi. Silloin ’tuottavuus’ (kansan menestys ja hyvinvointi) voi moninkertaistua. [— Olenko tarpeellinen? Olen tarpeellinen vain silloin kun äänestetään ja minun ääntäni kalastetaan erilaisin vippaskonstein. Kun se on saatu olen tarpeeton. Tämä on karu totuus tänään.]

      Entä kriittinen palaute? Joskus norsu pitää nostaa pöydälle. Ainoa sääntö on se, että vastaanottajan pitää tietää, että välität hänestä ja haluat hänen parastaan. Silloin voi sanoa suoraan mitä vain. [Nykyisin tervekin kritiikki on vihapuhetta.. Ei saa sanoa suoraan tai suoraa puhetta ei kuunnella, ei vaikka enemmistö sanoo. Ja vaihtoehtomediaa vainotaan, sen toimittajat leimataan vaarallisiksi ’äärioikeistolaisiksi’, jotka pitää eristää vaikka sanoma olisi rauha ja yhteinen hyvä. Tai leimata ’putinisteiksi’ jos he kertovat kuinka Venäjä toimii ja mitä arvoja se puolustaa. Venäjää saa vain moittia. Vain se on oikeaa tietoa. Mutta vaietun kertominen ei tee vielä kenestäkään sen kannattajaa, sen pitäisi olla sanomattakin selvää.]

      Hyvällä johtajalla pitää olla vankka itseluottamus. Jos se horjuu, alaiset eivät halua kertoa ikäviä uutisia. Siksi ’bad news is good news’ on tärkeä periaate. Hyvän johtajan pitää jopa vaatia, että huonot uutiset tuodaan esiin ja hänen pitää palkita niitä, jotka tuovat huonoja uutisia, ja muistuttaa että huonot uutiset pitää kertoa. Viestintuojaa ei saa tuomita. Muuten kukaan ei enää anna negatiivista palautetta.

      • Sipilän lisäksi Bernerille ilmoittautui toinenkin tukija, Tuho-Aho. Nyt hänellä on kaksi tukihenkilöä.

        • Viimeisten n. 30 vuoden ajalle voidaan sana ’tuho’ liittää monen muunkin vallankahvassa olleen/olevan nimen eteen, kuten esim. Koivisto, Lipponen, Katainen, Orpo ja monen muun, riippuen siitä minkälaista tuhoa Suomelle/KANTA-suomalaisille tarkoitetaan.

          • Luetteloon voidaan liittää Tuho-Berner ja Tuho-Sipilä:

            ”Väyrynen: Bernerin yksityistämishankkeen tavoitteena hukuttaa Suomi velkaan
            Liikenneministeri Anne Bernerin kaltaiset yksityistämisfanaatikot väittävät usein, että kansallisomaisuuden kauppaaminen lisää valtion varallisuutta ja hyvinvointia. Paavo Väyrysen mukaan Bernerin todellinen tavoite on kuitenkin lisätä valtion velkaantuneisuutta.

            Bernerin ja muiden uusliberaalien tavoitteena on listata suomalaiset tieverkot ja muu kansallisomaisuus pörssiin ja myydä ne pilkkahintaan ulkomaalaisille suuryhtiöille, jotka rahoittavat jättihankintansa pääsääntöisesti velkavivulla.

            Suomea kuppaamalla hallituksemme elitistit uskovat saavansa ulkomaalaisilta miljardööreiltä myöhemmin tuntuvia vastapalveluksia. Kyse ei siis ole Suomen kansallisesta edusta vaan siitä, että ammattipoliitikot petaavat itselleen entistä rahakkaampaa uraa yksityisellä sektorilla tai esimerkiksi EU-tasolla.

            Kansallisomaisuuden myymisen avulla hallitus voi hetkellisesti kaunistella valtion kirjanpitoa, sillä omaisuuden ylläpitämisestä aiheutuu kustannuksia. Samalla tavalla yritys voi ”parantaa” tulostaan irtisanomalla kaikki työntekijät ja sulkemalla tehtaat.

            Lopulta suomalainen veronmaksaja joutuu kuitenkin maksumieheksi, kun ryövätyn kansallisomaisuuden uusi ulkomaalainen omistaja alkaa periä aiemmin ilmaisista palveluista monopoliasemansa voimin tähtitieteellisiä maksuja.

            Väyrysen mukaan kyseessä on suuri velkahuijaus, jolla Berner pakottaa suomalaisia velkaantumaan entistä kovemmin. Velkojia ovat tietysti Bernerin omat sisäpiiriystävät – ulkomaalaiset pankit. Kaleva kirjoittaa:…”

            Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/vayrynen-bernerin-yksityistamishankkeen-tavoitteena-hukuttaa-suomi-velkaan/

        • Lainaus Yle:n tuutista:

          ”Esko Aho toimii ministeri Bernerin nimittämän liikeneselvitysryhmän puheenjohtajana. Viime syyskuussa nimetyn selvitysryhmän tehtävänä on visioida, millainen olisi suomalainen liikenne- ja viestintäjärjestelmä vuonna 2050”

          Toki Aho puolustaa Berneriä, joka ilmeisestikin tuo esiin Aho & Co selvitysryhmän kannanottoja. Mitkä ovat Ahon motivaatiot tässä asiassa, ja onko näillä yhteyksiä -90 luvun tapahtumiin ja sitä seuranneisiin Ahon vaiheisiin…? Kansakunnan parasta tässä ei kylläkään ajeta, vaan jatkumoa, jossa Suomi lyödään lihoiksi finanssipiirien silavoitumiseksi.

          Olen sitä mieltä nyt ja pysyvästi, että näitä -90 luvun kansakunan törppöjä, joihin Aho myös lukeutuu, ei missään nimessä pitäisi päästää tekemään enää yhtään mitään missään laajemmissa ympyröissä kuin mitä omat housuntaskut edustavat.

      • Trump on aika lähellä kuvaamaasi reilua ja hyväitsetuntoista johtajaa, jollaista Suomessa ei Kekkosen jälkeen ole nähty politiikan kentällä. Myös talouselämässä ylimieliset Berner-tyyppiset johtajiksi itseään nimittävät henkiset kääpiöt ovat meillä valtavirtaa.

        • Niinpä, ja kun henkiset kääpiöt kääpiöt pääsevät liian isoihin politiikan tai liike-elämän saappaisiin niin seuraus on romahdus tai konkurssi.

  4. Totuusmediasta vielä. Näyttää, että kotimaan politiikassa on suuri uutinen kerran kuukaudessa tehtävä eduskuntapuolueiden kannatusmittaus. Ja toden totta, kannatukset ovat muuttuneet prosentin verran suuntaan ja toiseen. Virhemarginaali pari prosenttia suuntaan tai toiseen. Nyt johtavat sosialidemokraatit. Paskan marjat, sanon minä.

    Noilla puolueilla ei kansan parta parane. Kaikki ovat olleet viemässä meitä ojasta allikkoon. Noita äänestämällä saamme vain tuppuraisen tappuraisen takuumieheksi. Uusia kasvoja tarvitaan eduskuntaan, jotka panevat hallituksen järjestykseen. Nyt tekevät ihan mitä lystäävät.

  5. Yritin katsella löytäisinkö yhtään totuusmediassa julkaistua artikkelia Luottamusbarometri 2017:stä tuloksista mutta ainoat silmääni sattuneet olivat Tiedonantaja ja ePressi. Löytääkö joku muu?

  6. Aika näyttää, kuvastaako osa seuraavasta Ilja Janitskin ylioptimista euforiaa vai – toivon mukaan – todellisuutta:

    ”Ilja Janitskin: On aika kunnioittaa yhteistä lippua
    Tänään olemme saaneet kokea historiallisen ilon ja riemun päivän.
    Merkittävä poliittiseen korrektiuteen pohjautuva fasismin aikakausi on päättynyt, ja historiankirjoissa on käännetty uusi lehti.

    Kahdeksan vuotta valhetta ja suvaitsevaisuusnatsismia on päättynyt, ja maailman merkittävimmän miehen paikan on lunastanut henkilö, joka kohtaa todellisuuden ilman suvaitsevaisuuspopulismin ruusunpunaisia kakkuloita silmillään.
    Toivotan Donald J. Trumpin sydämellisesti tervetulleeksi hänen uuteen virkaansa.

    Trump piti juhlallisen avajaispuheen, joka peilasi paljon samoja arvoja, joita minäkin olen tähänastisissa presidentinvaalikampanjamietteissäni käsitellyt.
    Hän lupasi palauttaa vallan takaisin heille, joille se kuuluu; teille kansalaisille.
    Tätä samaa tarvitsee rakas Suomemmekin, sillä ahneista elämäntapalurjuksista koostuva, BILDERBERG-KIIMAINEN VALTAELIITTIMME on tyystin unohtanut, että valtio on olemassa kansalaisia varten, eikä päinvastoin.

    Donald myös korosti, että patriotismissa ei ole mitään pahaa, sillä kun avaat sydämesi Isänmaalle, tilaa ei jää ennakkoluuloille.
    Tämä on aivan päinvastainen perspektiivi sille, mitä suvakkifasistimme ja valhemediamme väittävät.
    Heidän mielestäänhän isänmaallisuus on syöpä, jonka voi parantaa vain lisäämällä sosiaalisysteemiämme kuormittavien partavauvojen ja klitorisamputoitujen sosiaalikatastrofien, lukutaidottomien afrikansarvelaisten vuohipaimenien ja potentiaalisten salafistiterroristien ynnä muiden sellaisten lorvipaikkashopparien määrää.

    Erityisesti minulla jäi korviin soimaan Donaldin hieno lause, jossa hän totesi, että ihonväriin katsomatta meidän veremme on kaikilla saman väristä ja että meidän tulee kunnioittaa samaa lippua.

    Tämä tulisi iskostaa jokaisen suvakin – ja maassamme jo sukupolven jos toisenkin lorvailleen matun ja kylpylähotelleissa lekottelevan lorvipaikkashopparin – sekä älynlahjojen jaossa paitsioon jääneen virkamiehenkin päähän!
    Jos tässä maassa asut, niin pyhistä pyhintä sinulle tulee olla tämän maa ja sen kansalaisten yhteinen etu, vaikka jonkin varhaiskeskiaikaisen, pedofiiliksi väitetyn, lukutaidottoman kamelikauppiaan tai kulttuurimarxistisen suvakkiagendan diktaatit toisin väittäisivätkin.

    Rakkaat ystävät! TOTUUS VELVOITTAA minut toivottamaan onnea ja menestystä hienolle ja saappaat jalassa seisovalle miehelle, joka ymmärtää oman kansansa edun arvon, ja jota teidän avullanne saan ehkä vielä jonain päivänä kutsua kollegakseni.

    Teidän tuellanne.

    Ilja Janitskin”

    http://mvlehti.net/2017/01/21/ilja-janitskin-on-aika-kunnioittaa-yhteista-lippua/

    • Ihan hyvä ’trumpimainen’ puhe tulevalta persidenttiehdokkaalta.
      Voisi Saulikin ottaa esimerkkiä kun/jos hakee uutta kautta. Ja tietysti kaikki muutkin ehdokkaat. Nyt ei taida menestystä herua ellei puheen ainekset koostu terveestä patriotismista.

  7. Kohta on tavallisen ihmisen pakko irrottautua auktoriteeteista, sillä ne ovat alkaneet elää harhassa ja niiden soveltamat toimintamallit ja -periaatteet ovat irtaantumassa historiallisista jatkumoistaan. On vieläkin lähes mahdoton ymmärtää, kuinka länsimaisena oikeusvaltiona pidettävä Suomi on laillistamassa mm. kovan poliittisen sensuurin ja orjuuden. Näissä hankkeissa valtio (hallitus) käyttää nimilapputekniikkaa, jossa asioista käytetään jotakin eufemistista termiä, mikä oikeastaan vain lisää näiden operaatioiden irvokkuutta. Ehkä ilmiön taustalla on eliitiksi itsensä mieltävien ihmisten piilotajuinen aavistus siitä, että nyt on syytä ottaa koneesta kaikki irti. Valtiosta halutaan repiä itselle kaikki mahdollinen taloudellinen hyöty sekä brutaalista vallankäytöstä saatavat ’kicks’it ennen kuin koko järjestelmä hajoaa.

    • ”On vieläkin lähes mahdoton ymmärtää, kuinka länsimaisena oikeusvaltiona pidettävä Suomi”

      Ei Suomi ole mikään oikeusvaltio. Suomi on poliitbyroo, jolla on pysyvästi perse pystyssä sinne missä ikäänkuin ”kahisee”. Mitään itsenäistä politiikaa Suomella ei enää ole. On vain vasalleina tehtävät toimenpiteet muiden tahojen intressien ajamiseksi. Miksi…? Mitä on taustalla…?

      • Totta turiset … omaa ’trumppia’ kaivataan maahan kipeästi joka palauttaisi itsenäisyyden ja heittäisi tämän maata tuhoavan ’turhapuro-eliitin’ hus hemmettiin.

  8. Sami Parkkosen kirjoitus Räyhäblogissaan on taas kerran loistava 🙂 :

    ”MITÄ TRUMP OIKEASTI SANOI

    Koska se ”luotettava suomalainen valtamedia” on melko yksituumaisesti julistanut Yhdysvaltain uuden presidentin taas sotahulluksi raiskaajariistäjäksi presidentin valatilaisuudessa pitämän puheen perusteella, lienee syytä käydä läpi koko puhe sellaisena kun presidentti Trump sen piti.

    Ei sellaisena kuin suomalaiset ääliötoimittajat, Hitlaryn kannattajat, historian sotahulluimman presidentin Obaman, ja ties minkä ihmeellisen ulottuvuuden kannattajat ja ilmeisen kielitaidottomat suomalaispoliitikot kuvittelevat sen olleen. Eli tässä on koko puhe ja sen käännös:

    ”Chief Justice Roberts, President Carter, President Clinton, President Bush, fellow Americans and people of the world – thank you.”

    Korkeimman oikeuden ylituomari Roberts, presidentti Carter, presidentti Clinton, presidentti Bush, kanssa-amerikkalaiset ja maailman ihmiset – kiitos….”

    Lopetan tämän puheen käännöksen tähän, voitte käydä lukemassa sen tuolta:

    https://rayhablogi.blogspot.nl/

    Laitan tähän loppuun kuitenkin vielä blogissa olleet Parkkosen omat havainnot suomalaispoliitikkojen Trumpin puheen kommentoinnista:

    ”Niin, tällainen oli se presidentti Trumpin virkaanastujaispuhe, joka demarikansanedustajan mukaan oli ”pelättyä pahempi” ja joka ministeri Orpon mielestä ei vastannut ”suomalaisten kysymyksiin.” Demareita varmasti pelottaa puheessa se, että se on vasemmistolaisempi kuin mikään puhe mitä he tai mikään suomalainen vasemmisto on pitänyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Kokoomusta kauhistutti varmasti puheen isänmaallisuus, sillä kokoomuksella tai muillakaan puolueilla ei ole ollut isänmaata kahteen vuosikymmeneen.

    Puheesta on aika vaikea löytää sitä sotahulluutta, jota se suomalaiskommentaattorien mukaan sisälsi. Siellä ei myöskään puhuttu raiskaamiskulttuurista mitään, vaikka suomalaiset naismielenosoittajat niin uskoivatkin. Innostuipa yksi asiantuntija väittämään Trumpin luvanneen verenvuodatusta, mikä on täyttä roskapuhetta.

    Lyhyesti sanottuna: valtamedian versio puheesta ja sen sisällöstä oli jälleen kerran täyttä propagandaroskaa. Trump ei puhunut siihen sävyyn kuin ”luotettava valtamedia” väitti. Trump ei lietsonut vihaa, homofobiaa, sotaa, raiskaamista eikä rasismiakaan. Ei, vaikka meille on perjantaista saakka niin uskoteltukin.

    Mitä sitten tulee tapahtumaan, aika näyttää. Oliko tuo puhe vain taitavan populistin tuutulaulua, vai todellinen poliittinen ohjelmajulistus, presidentti Trumpin teot näyttävät sen. Yksi asia on kuitenkin täysin selvä ja varma: meille esitetyt tulkinnat puheesta ovat olleet taas valhetta ja propagandaa.

    Kenen puolesta mediamme propagoi Yhdysvaltojen presidenttiä vastaan, on vaikea käsittää. Itsensä luotettavaksi julistanut valtamedia on nyt sotajalalla sekä Yhdysvaltojen että Venäjän presidenttejä vastaan, eikä se ole kauhean viisasta. Suomalaiset poliitikot joutuvat varsin pian ottamaan kätensä pois potasta ja kasvamaan aikuisiksi, sillä he eivät voi kuvitella pärjäävänsä Yhdysvaltoja ja Venäjää vastaan käytävässä mielikuvitustaistossaan.

    Tai voivathan he. Siltä se ainakin vaikuttaa.

    Ja tosiaan; Trump ei naismielenosoittajien harmiksi sittenkään edes maininnut raiskaamista, saatika kehoittanut miehiä raiskaamiskulttuurin luomiseen. Hän ei yllyttänyt rasismiin, ei kehoittanut haukkumaan vammaisia tai halveksimaan naisia. Mutta kaikilla meillä on unelmia, myös naismielenosoittajilla. Ville Niinistö ja Paavo Arhinmäki mukaan lukien.”

    Tähän jatkoksi on vielä hyvä laittaa sott.netissä ollut Joe Quinnin arvio ja pienimuotoinen analyysi Trumpin voiton syistä:

    ” Presidentti Trump on herätyssoitto mutta eri syystä kuin luulette

    Imperiumilla on arvoa vain 1:lle prosentille.
    Se että Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi on suurelta osin epäoleellinen asia. Vallitsevilla olosuhteilla, jotka mahdollistivat hänen valintansa, on paljon suurempi merkitys.

    Joten mikä ajoikaan amerikkalaiset äänestämään Trumpia ja Hillaryä äskettäisissä presidentinvaaleissa? Jos kysyt valtamedialta tai Hillaryn kannattajilta, niin he todennäköisesti kertovat liberaalien arvojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden olleen äänestyspäätöksen takana. He kertovat myös että Trumpin kannattajia motivoi rasismi, seksismi ja viha. Todellisuudessa Trumpin äänestäjät olivat aivan yhtäläisesti huolestuneita sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Itseasiassa tämä on nykypäivänä yleisimpiä syitä äänestää vaaleissa. On ironista, että miljoonat Trumpin kannattajat olivat luultavasti paljon enemmän huolissaan sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, kuin Hillaryä äänestäneet liberaalit. Liberaaleille kyseinen termi on käsitteenä hyvinkin erilainen.

    Tässä kohtaa on hyvä tehdä selkeä pesäero työväenluokan punaniskoiksi haukuttujen ja niiden välillä, jotka ovat hieman paremmassa taloudellisessa asemassa. Useimmat Trumpia äänestäneet olivat näitä ”punaniskoja” ja he valitsivat Trumpin, koska ovat joutuneet kokemaan Obaman 8-vuotisen hallinnon ”liberaalin” talous- ja ulkopolitiikan negatiiviset vaikutukset. Nämä linjaukset ovat jatkuneet muuttumattomina ”konservatiisista” Bush-vuosista lähtien (jos ihmettelet miksi näin on, niin vihje: presidentti ei todellakaan ole asioiden lopullinen ”päättäjä”), ja niiden aikana tapahtui 2008 vuoden taloudellinen romahdus ja pankkien bail out -tuki, joiden vuoksi miljoonat amerikkalaiset menettivät kotinsa ja monet perinteiset työpaikat hävisivät. Tällä kaikella oli suuri vaikutus köyhimpään väestönosaan.

    Juuri tämä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien marginalisointi oli Iso-Britannian Brexit-äänestyksen takana aikaisemmin tänä vuonna. Brittien päätös lähteä EU:sta ja amerikkalaisten päätös tukea Trumpia ei ollut niinkään äänestys rasismin tai ksenofobian puolesta, vaan enemmänkin protesti neoliberaalia status quo:ta vastaan, jonka aikana köyhien elinstandardit ovat yhä edelleen laskeneet ja ulkomailla tapahtuvat sodat kuolemineen ovat vain lisääntyneet.

    Alleviivatakseni protestiäänien kaksijakoista luonnetta: Yhdysvalloissa äänestettiin nimellisesti ”vasemmistolaista” hallituksen ehdokasta vastaan, kun taas Britanniassa protestiäänet kohdistuivat ”oikeistolaista” konservatiivista hallitusta vastaan. Pointtina on, ettei länsimaista vasemmisto-oikeisto-paradigmaa ole enää olemassa. Sen tilalle on tullut neoliberaalin ja neokonservatiivisen ideologian yhdistelmä. Nämä hienot sanat tarkoittavat eliitin transnationaalisen globalisaation ja dominoinnin projektia, jossa maailman resurssit ovat suuryritysten ja heidän poliitikkoystäviensä hallussa, Yhdysvaltojen sotavoimien turvaamina.

    Otsikko: Tutkimuksen mukaan köyhien ja syrjäytyneiden äänet ratkaisivat Brexit-äänestyksen tuloksen.
    Viimeiset 12 kuukautta valtamedia tuki vallanpitäjien ehdokasta Hillaryä ja levitteli sanomaa, että Trumpin tukijat ovat ”valitettavia tapauksia” (’deplorables’) ja että Trump itse on raivoava rasisti, sovinisti, ksenofobi, valehtelija, huijari ja narsisti. Tällä törkeällä valehtelulla peitettiin seuraava totuus: useimmat Trumpin tukijoista olivat liikkeellä, koska halusivat epätoivoisesti parempaa työtä, palkkoja, terveydenhoitoa jne. Toisin sanoen, todellista sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

    Kun Trump tarjottiin näille syrjäytyneille ja sotaan kyllästyneille ihmisille Hillaryn ainoana vaihtoehtona, ottivat he tarjouksen vastaan suurempia miettimättä. Lisäksi äänestysdatan perusteella näyttää, että köyhien lisäksi myös 54% valkoihoisista miesopiskelijoista hylkäsi Hillaryn sekä kaiken mitä hän edustaa, äänestämällä Trumpia. Tuloeroilla mitattuna 52% alle 50 000 dollaria vuodessa tienaavista näytti äänestävän Clintonia ja 41% Trumpia. Mutta 64% kaikista amerikkalaisäänestäjistä tienaa yli 50 000 dollaria vuodessa ja heistä 49% valitsi Trumpin ja 47% Clintonin. Joten äänestäjien motiivina ei vaikuta olleen ”kuka tahansa paitsi Trump”, vaan enemmänkin ”kuka tahansa paitsi Hillary”.

    Hillaryn tukijoista lähes kaikki reagoivat Trumpin voittoon kauhulla ja tyrmistyksellä, mukaan lukien vaalien seuraajat ympäri maailman (erityisesti Euroopassa). Tämä todistaa kuinka tehokas länsimaisen mediakoneisto on valheiden levittämisessä. Trumpin voitto on saanut kyseiset ihmiset myös ilmaisemaan ”tyrmistyksensä” amerikkalaisten yhtäkkiseen ja ”rasistiseen” muodonmuutokseen, sekä sitä kohtaan, kuinka tämä barbaarisuus on voinut piileskellä ”maailman mahtavimman demokratian” sydämessä. Nämä ihmiset varmaan joutuivat turvautumaan samaan typerään narratiiviin, kun heille valkeni, että suuri osa naisäänestäjistä valitsi Trumpin. Kun ottaa huomioon Trumpin kommentit naisista, niin täytyyhän näiden naisten olla mielenvikaisia punaniskoja? Miten muuten asian voisi selittää?

    Todellisuudessa tämä ”näkökulma” on äärimmäisen lyhytnäköinen. Kuka tahansa nainen, joka joutuu tekemään kolmea työtä ja kokee silti taloudellisia vaikeuksia saada lapsilleen tarpeeksi ruokaa pöytään, ei näe mitään ongelmaa äänestää sellaista presidenttiehdokasta, joka lupaa huomioida näitä epäkohtia ja tarjoaa vaihtoehtoja Obaman (sekä Clintonin ja Bushin) hallinnon kleptokratisille päätöksille, huolimatta ehdokkaan seksistisistä tai rasistisista kommenteista.

    Lienee selvää, ettei useimmat Yhdysvaltojen alaluokkien edustajista ole mitään teräviä poliittisia analyytikkoja, joilla olisi syvä ymmärrys neoliberaalin/neokonservatiivisen agendan ahneesta luonteesta. Mutta he ymmärtävät kyllä sen, että jos elintaso on laskenut yhden hallinnon aikana, niin tällöin juuri tämä hallitus on vastuussa ja muutosta tarvitaan. Pointtini ei ole, että onko Obama tai Hillary ja heidän edustamansa patokratia vastuussa Yhdysvaltojen köyhyydestä – he ovat! -, vaan enemmänkin tämä: Trumpia äänestänyt, sotiin kyllästynyt alaluokka EI äänestänyt häntä siksi, koska he ovat ”tyhmiä rasistisia punaniskoja”, vaan koska he ovat amerikkalaisen yhteiskunnan kaikkein sosiaalisesti syrjäytyneimpiä ja köyhimpiä, ja koska Trump tarjosi heille apuaan (oli hän sitten vilpitön tai ei). Näiden ihmisten näkökulma on kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon tarkkanäköisempi kuin ”edistyksellisten”, ja ”neoliberaalien” Hillaryn kannattajien, joista monet äänestivät Hillaryä vain siksi, ettei hän ole Trump (ja onhan hän sentään nainen!) ja koska vallanpitäjien edustajana Clinton voisi turvata heidän harhaisen, hemmotellun ja todellisuudesta irrallaan olevan maailmankuvan.

    Hillaryn neoliberaalit

    Suurin osa Hillaryn kannattajista on keskiluokan ja ylemmän keskiluokan valkoihoisia, joista edelleen suuri osa nuoria ”milleniaaleja” tai alle 35 -vuotiaita. Jotkut heistä, mutta eivät kaikki, ovat kasvaneet hienostuneessa ja harhaisessa ”avoimen yhteiskunnan” multikulttuurisessa ilmapiirissä, jossa heidän ”edistyneet” sosiaaliset ja kulttuuriset arvonsa hylkäävät tyystin maininnat perinteisistä arvoista: tällä tarkoitan välittämistä muista kuin itsestään ja ”omasta tiimistä”. On enemmän kuin hiukan ironista, kuinka kaikki ne liberaalit jotka puhuvat loputtomasti ”kaikenkattavuudesta” ja ”mikroaggressioista”, ovat niitä jotka nyt kapinoivat kaduilla vihaisesti, tehden todellista ”makroaggressiota” Trumpin kannattajia kohtaan.

    Nämä ovat ihmisiä joiden tiedonpuute sosiaalisesta ja taloudellisesta turvallisuudesta, sekä USA:n sisäisestä köyhyydestä ja USA:n sotavoimien jakamasta brutaaliudesta muiden maiden väestöä kohtaan (Obaman ja Bushin vallan alla), sallii heidän yhä edelleen uskoa ”amerikkalaiseen unelmaan”, sekä tuskailla abstraktimpien ja ”kulturellien” asioiden parissa. Asioiden kuten homojen oikeudet, naisten oikeudet (mutta ei amerikkalaisten punaniskanaisten tai irakilaisten tai syyrialaisten tai libyalaisten naisten oikeudet) ja ”liberaalit arvot”, jolloin jokainen on vapaa olemaan niin itsekeskeinen tai tietämätön todellisuuden suhteen kuin haluaa.

    Suurin Hillarya tukeva kannatus tapahtui Washington DC:ssä. Katso vain allaolevia kuvia jotka esittävät graafisesti radikaalin eroavaisuuden Washingtonin eliitin ja n. 75% muun maan välillä, jotka joko äänestivät Trumpia tai eivät äänestäneet lainkaan. Jälleen, näyttää siltä että tämän vaalin todellinen viesti amerikkalaisilta oli ”kuka tahansa paitsi eliitin sodanlietsoja Hillary”.

    Hillaryn kannattajille ensimmäinen naispresidentti valkoisessa talossa varmistaisi sekä edistäisi neoliberaaleja ”arvoja”, transsukupuolisten vessojen ja lisäpakolaisten ohella (sekä pakolaisuutta aiheuttavien sotien kautta). Hillaryn kannattajat tietävät vähän ja välittävät vielä vähemmän totuudesta liittyen neo-Trotskilaiseen ideologiaan: Hillary ja Obama edustavat loputtomien sotien ja vallanvaihdosten kautta Amerikan hegemonista kontrollia maailman luonnonvaroihin. He tietävät vain sen mitä lukevat valtavirran ”liberaalista mediasta”: amerikkalainen ulkopolitiikka keskittyy ainoastaan ”vapauttamaan alistettuja ihmisiä brutaalien hallintojen kynsistä” ja tuomaan multikulturaalista transsukupuolisuutta sekä ”avointa yhteiskuntaa” maailman joka kolkkaan.

    Joten täytyy todella ihmetellä näiden nk. edistyksellisten milleniaalien ja hillaryfiilien älykkyyttä. Lyhyt oppimäärä narsistisen populaarikulttuurin parissa näyttää jättäneen heidät ilman minkäänlaista hevonkukku-mittaria. Esimerkki: viimeisen kahden päivän aikana on meriveden verran vuodatettu milleniaalien kyyneleitä Trumpin ja hänen ”rasististen” seuraajiensa takia, mutta silti, 20 vuotta sitten, Presidentti Bill Clinton (liberaali ja vannoutunut seksisti, toisten mielestä raiskaaja) sanoi enemmän tai vähemmän samoja seikkoja laittomasta maahanmuutosta. Joten miksi nyt tällainen angsti? Onko kyse vain siitä kuinka Trump on avoin röyhkeydessään ja rasismissaan, eikä piilota sitä hyvin kiilloitetun ”demokraattisen” ulkokuoren alle kuten Hillary joukkioineen? Vai onko kyse siitä kuinka useimmat milleniaalit olivat vain 10 vuotiaita ko. hetkellä eivätkä olisi voineet vähempää välittää historiasta? Jos näin, Trumpin valinta voi olla erittäin hyvä asia Amerikalle.

    Valkoisen talon milleniaalit seuraamassa kun Obama toivottaa Trumpin tervetulleeksi taloon. Jos kuuntelee tarpeeksi tarkkaan, niin voi kuulla maailman pienimmän viulun soivan taustalla.
    Näiden vaalien tärkein kotiinvietävä seikka on se, että ne toimivat herätyssoittona, jonka jokaisen meistä tulee kuulla: ”Teitä hallitsee joukko korruptoituneita kapitalisti-sodanlietsojia (joita et ole pääasiallisesti päässyt äänestämään), jotka ovat toistuvasti huijanneet teitä vaihtamalla poliitista kuppikuntaansa yhtä usein kuin sinä vaihdat alusvaatteitasi.” Yksityiselämässään moiset ihmiset omaavat asenteita amerikkalaisia kohtaan (ja tavanomaisia ihmisiä kaikkialla) jotka saavat Donald Trumpin näyttämään paavi Franciscukselta. Ja vaikka loputonta huomiota annetaan ”hyväksytyille aiheille” kuten rasismille, seksismille, transgenderismille, nämä amerikkalaisen imperiumin edustajat tappavat satoja tuhansia ihmisiä ulkomailla, ja tukevat hallintoja jotka pidättävät, kiduttavat ja tappavat homoseksuaaleja, naisia ja poliittisia toisinajattelijoita.

    Joten kaikille niille jotka äänestivät Hillarya koska ovat huolissaan fasismin tulosta Amerikkaan, minulla on teille uutisia: Donald Trump ei ole merkki siitä. Kun fasismi tulee Amerikkaan, se ei tule karkean kansankiihottajan hahmossa, se tulee käärittynä 21:n vuosisadan liberaalien ja progressiivisten ideaalien lippuun, jota kannattava hallitus teurastaa miljoonia ulkomaalaisia vapauden ja demokratian nimissä, ja silti nauttii itsekeskeisten ja pöyhkeilevien mukamas humanitäärien suosiota. Älä huijaa itseäsi, amerikkalainen fasismi ei väijy horisontissa presidentti Trumpin hahmossa; se on jo ollut arkipäivää vuosikymmenien verran.

    Teksti löytyy tuolta kuvineen 🙂 :

    https://fi.sott.net/article/421-Presidentti-Trump-on-heratyssoitto-mutta-eri-syysta-kuin-luulette

    Haluaisin nostaa kaksi kohtaa esiin Quinnin kirjoituksesta, jotka allekirjoitan 100% :

    ”Pointtina on, ettei länsimaista vasemmisto-oikeisto-paradigmaa ole enää olemassa. Sen tilalle on tullut neoliberaalin ja neokonservatiivisen ideologian yhdistelmä. Nämä hienot sanat tarkoittavat eliitin transnationaalisen globalisaation ja dominoinnin projektia, jossa maailman resurssit ovat suuryritysten ja heidän poliitikkoystäviensä hallussa, Yhdysvaltojen sotavoimien turvaamina.”

    ja fasismista:

    ”Donald Trump ei ole merkki siitä. Kun fasismi tulee Amerikkaan, se ei tule karkean kansankiihottajan hahmossa, se tulee käärittynä 21:n vuosisadan liberaalien ja progressiivisten ideaalien lippuun, jota kannattava hallitus teurastaa miljoonia ulkomaalaisia vapauden ja demokratian nimissä, ja silti nauttii itsekeskeisten ja pöyhkeilevien mukamas humanitäärien suosiota. Älä huijaa itseäsi, amerikkalainen fasismi ei väijy horisontissa presidentti Trumpin hahmossa; se on jo ollut arkipäivää vuosikymmenien verran.”

    Vielä yksi huomio kirjoituksesta on se, että Quinnkin tajuaa ihmiskunnan tyhmistymisen, minkä minä myöskin voin allekirjoittaa 100%:

    ”Joten täytyy todella ihmetellä näiden nk. edistyksellisten milleniaalien ja hillaryfiilien älykkyyttä. Lyhyt oppimäärä narsistisen populaarikulttuurin parissa näyttää jättäneen heidät ilman minkäänlaista hevonkukkuu-mittaria. Esimerkki: viimeisen kahden päivän aikana on meriveden verran vuodatettu milleniaalien kyyneleitä Trumpin ja hänen ”rasististen” seuraajiensa takia, mutta silti, 20 vuotta sitten, Presidentti Bill Clinton (liberaali ja vannoutunut seksisti, toisten mielestä raiskaaja) sanoi enemmän tai vähemmän samoja seikkoja laittomasta maahanmuutosta. Joten miksi nyt tällainen angsti? Onko kyse vain siitä kuinka Trump on avoin röyhkeydessään ja rasismissaan, eikä piilota sitä hyvin kiilloitetun ”demokraattisen” ulkokuoren alle kuten Hillary joukkioineen? Vai onko kyse siitä kuinka useimmat milleniaalit olivat vain 10 vuotiaita ko. hetkellä eivätkä olisi voineet vähempää välittää historiasta? Jos näin, Trumpin valinta voi olla erittäin hyvä asia Amerikalle.”

    Loppuun yksi kysymys, ovatko nämä USA:n milleniaalit = meidän pullamössösukupolvi? 😀

  9. ” Kokoomusta kauhistutti varmasti puheen isänmaallisuus, sillä kokoomuksella tai muillakaan puolueilla ei ole ollut isänmaata kahteen vuosikymmeneen.”

    Voisihan melkein sanoa tragikoomiseksi sitä, että ilmeisestikin melkoinen joukko kokoomusta johtavien suomalaisvihamielisten maanpetturien hyödyllisiä idiootteja äänestää sitä edelleen ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolueena.

    • Älä unohda että Kokoomus on myös ”työväen puolue” ,”arvopuolue” ja ”kykypuolue” (käkättävää naurua).

    • Heillä on oma kotinsa ja kirkkonsa, mutta he eivät ole huomanneet, että ”isänmaa” on heidän kannatuksissaan jo vaihtunut…

      • Niin, piti sanoman, että heillä on vielä…

        Yksi parhaista selkeällä suomenkielellä lausutuista aforismeista on ”Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan.”

  10. 10 suurinta feikkiuutisten ’muonamestaria’ 2016, ote linkistä
    The 10 biggest purveyors of fake news in 2016: CNN, Washington Post, MSNBC, Forbes and more —
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146037
    1 ‘The Russians did it’: The Washington Post— The paper mainstreamed the narrative that “The Russians Hacked the Election” with a shoddy piece of journalism reporting that Russian intelligence gave hundreds of alternative media sites (including ours) “propaganda” in the form of “news” aimed at helping Trump and hurting Clinton [playing her role, Clinton would later blame it on some grudge Russian President Vladimir Putin held against her].
    2 ‘Hands up, Don’t Shoot’: The Mainstream Media—This phony narrative stems from the Michael Brown shooting death by Ferguson, Missouri, police office Darren Wilson, though arguably, CNN is most responsible for it. As noted by The Daily Wire, the MSM pushed the narrative that 18-year-old Brown, a black man, had his hands in the air (he did not) and shouted, “Don’t shoot!” (he didn’t) when Wilson killed him. Truth of the matter is, Brown began fighting Wilson and tried to grab his gun, which a grand jury later confirmed (as did a number of witnesses on the scene).
    3 ‘Trump told his supporters to vote multiple times’: CNN—Like him or not, there is no doubt that the MSM did its best to destroy Trump during the campaign, and that, of course, included ginning up fake news. CNN was, of course, in the thick of that. As Mediaite reported, the bottom-feeder “news” network made up a claim that Trump told his supporters to commit voter fraud by voting early and often. In fact, Trump was lamenting that in some polling places in Colorado, where he was attending a campaign event, void ballots four or five times, meaning they could probably vote four or five times. “But we don’t do that,” Trump also said, which was edited out of the original CNN story.
    3 Helping Hillary cheat before a ‘debate’ against primary opponent Sen. Bernie Sanders: CNN: Longtime Democratic operative (which is why the network hired her) Donna Brazile worked behind the scenes to warn and inform the Clinton campaign about tough questions she was going to get ahead of a primary debate. Then, in what can only be adding insult to injury, the network executives acted shocked that a former associate of Clinton’s would actually use her media position to help an old friend.
    5 ‘Natural News is full of fake news’: Forbes—In recent days Forbes columnist Kavin Senapathy, the site’s “myth buster on health, food and science,” wrote a hit piece attacking Natural News and its founder, Mike Adams, the Health Ranger, as a “fake news” apparatus that pushes bogus theories and unscientific information. The defamation, of course, included all Natural News writers and correspondents, of which yours truly is a part of.
    6 Janet Cooke’s imaginary 8-year-old heroin addict: Washington Post—As noted by Breitbart, Cooke, a reporter for the Washington Post, completely fabricated an eight-year-old heroin addict in Washington, D.C., in a report on growing addiction that actually won her a Pulitzer Prize (which has since been revoked).
    7 Fake newsman Brian Williams slams ‘fake news’: MSNBC—Some of this stuff you just can’t make up (which is hard not to do for a real story about fake news), but it doesn’t get any better than this.
    8 Trump ‘poll-watchers’ sought to intimidate voters: Huffington Post—In October, the Left-wing lunatic “news” site of record sought to peddle a phony story about Vote Protectors, an organization dedicated to ensuring that voter fraud does not occur at various polling places. The linked Vote Protectors to one-time Trump advisor Roger Stone, and thus to Trump himself. The undertone of the story was that a) this was a thinly veiled attempt at voter intimidation; and b) it was inherently racist because Vote Protectors personnel were being sent to nine metro locations “with high minority populations.”
    9 Politics had nothing to do with the creation of the ‘fake news’ narrative: The New York Times—In a Christmas Day piece that trashed conservative voices and alternative media—nothing new for the reporters and editors at the Old Gray Lady—The New York Times claimed, incredibly, that politics had nothing to do with the crusade against so-called fake news from everyone else:
    10 Facebook users are ‘fed up with fake news’: USA Today—Perpetuating the ‘fake news’ lie and narrative, USA Today published a piece in mid-December claiming that “Facebook users are fed up with fake news” [are you starting to see a pattern develop here?]. Naturally the story quoted a couple of Facebook users who, indeed, sure sounded like they were ‘fed up with fake news’ on Facebook.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146037

    • James Hirvisaari sanoo blogissaan tiivistetysti Suomen osalta:

      ”Koko kansan media?
      Jos media olisi tasapuolisesti kaikkien suomalaisten puolella, se olisi puolueeton tiedon välittäjä.
      Onko media koko kansan media? Ei ole, se on valehteleva roskajoukko, myös Suomessa.”

        • Minusta tässä ongelma on Hirvisaaren persoonassa. Hänellä on oma maailmankuvansa, joka poikkeaa melko paljon tervejärkisen, ihmisestä ja yhteiskunnasta jotakin tietävän ihmisen maailmankuvasta. Tieto, joka ei sovi Hirvisaaren maailmankuvaan, on hänen mielestään valetta.

          • ”Ilja Janitskin: Totuus kuuluu kansalle!
            ”TOTUUS VELVOITTAA minut paljastamaan valehtelijoiden valheet ja palauttamaan itse totuuden heille, joille se kuuluu: Kansalle!”

            Jos suomalaista lehdistöä on uskominen, niin Suomessa on maailman vapain lehdistö.

            Jos pohjoiskorealaista lehdistöä on uskominen, niin Pohjois-Koreassa on maailman totuudenmukaisin lehdistö – lisänä maailman paras johtaja, melkein niin kuin meilläkin.

            Näiden kahden maan medioiden synkroniaa on helpompi ymmärtää, kun tiedostaa, että kumpainenkin on voimaton katkaisemaan kahleitaan stalinistisiin juuriinsa.

            Yhteistä suomalaisella ja pohjoiskorealaisella lehdistöllä on se, että kumpainenkin on yhden totuuden media.

            Täten kumpainenkin on näennäisesti vapaa uutisoimaan asiasta kuin asiasta, kunhan asia on valtakoneiston mantran mukainen.

            Vanhan goebbelsiläisen kaavan mukaisesti valhetta toistetaan niin pitkään, että se muuttuu totuudeksi…”

            Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2017/01/27/ilja-janitskin-totuus-kuuluu-kansalle/

          • ”Jos suomalaista lehdistöä on uskominen, niin Suomessa on maailman vapain lehdistö.”

            Ei tarvitse uskoa vain suomalaista lehdistöä. Toimittajat ilman rajoja järjestön julkaiseman lehdistönvapausindeksin mukaan Suomessa oli v. 2016 maailman vapain lehdistö. USA oli sijalla 41 heti Slovenian jälkeen. Venäjän sijoitus oli 148. heti Pakistanin jälkeen, mutta toki edellä esimerkiksi Meksikoa ja Turkkia.

          • Lehdiston vapaus on kovin suhteellinen käsite.

            Viittaan taas artikkeliin ”Helsingin Sanomien johtama mediakontrolli Suomessa”, http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2008/05/helsingin-sanomien-johtama.html

            ja lisäksi seuraavaan:

            ”Massamedian vaikutus ja sen omistussuhteet ”, https://www.radioislam.org/finish/power/massamedia.htm

            Huomioonottaen edellisistä artikkeleista esille käyvät lehtien omistussuhteet voi sanoa, että lehdistön ”vapaus” määräytyy niin Suomessa kuin muussakin läntisessä maailmassa periaatteella ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here