Kun Israel ilmoittaa aikovansa uhmata YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa, tietää kuulevansa lupauksen, joka varmasti pitää. YK:n tuomitsema juutalaissiirtokuntien rakentaminen ei ainoastaan jätä palestiinalaisia kodittomiksi vaan myös synnyttää ihmishenkiä vaativia konflikteja, kuten viime keskiviikkona al-Naqabin autiomaassa eteläisessä Israelissa. (Ei-lainkaan-yllättävästi Google Maps tunnistaa alueen vain sen hepreankielisellä nimellä Negev.)
Israelin poliisin mukaan al-Naqabin Umm al-Harimin kylässä poliisin ampumana kuollut siviili Yakub Abu al-Kiyan oli terroristi, joka ”ajoneuvoiskullaan murhasi” Erez Levin, israelilaisen poliisin, ja vahingoitti toista. Silminnäkijöiden mukaan poliisit kuitenkin ampuivat hiljaista vauhtia ajanutta al-Kiyania aiheetta, minkä jälkeen tämän ajoneuvo lipesi hallinnasta ja törmäsi poliiseja päin. Israeli Daily Haaretz julkaisi myöhemmin tapahtumasta ilmasta kuvatun videon, joka tukee silminnäkijöiden kertomusta.
Al-Jazeeralle tapausta kommentoinut Israelin poliisin tiedottaja Micky Rosenfeld väitti poliisien ”ampuneen varoituslaukauksia ilmaan” al-Kiyanin ajoneuvon ympärille. Israelilainen tv-kanava Channel 10 kertoi kuitenkin perjantaina ruumiinavausraportin perusteella poliisien osuneen al-Kiyania ylävartaloon ja polveen ensimmäisillä laukauksillaan. Kun poliisi kieltäytyi päästämästä ambulanssia loukkaantuneen luokse puoleen tuntiin, al-Kiyan menehtyi verenhukkaan.
Perjantaina tuhansia ihmisiä oli kokoontunut al-Kiyanin hautajaisia varten Umm al-Harimiin, mutta Israelin poliisi asetti vainajan perheelle maksun ruumiin kuljetuksesta sekä vaati hautajaiset järjestettäväksi yöaikaan ja vieraiden lukumäärän rajoittamista. Perhe ei suostunut ehtoihin. Israelin korkein oikeus hylkäsi poliisin asettamat ehdot hautajaisille ja määräsi ruumiin luovutettavaksi vainajan omaisille. Hautajaiset järjestettiin eilen, päiväsaikaan.
Umm al-Hiranin beduiiniyhteisön koti ollaan hävittämässä juutalaisasutuksen tieltä nyt jo toista kertaa sadan vuoden sisään. Israelin armeija siirsi asukkaat kylän nykyiselle paikalle Yatirin alueelle vuonna 1956, kahdeksan vuotta palestiinalaisten Nakbaksi (katastrofiksi) kutsuman siionistijuutalaisten miehityksen ja väkivaltaisen arabien maiden ryöstön jälkeen. Nykyisin yhteisön alkuperäisen kodin paikalla sijaitsee Shoval-kibbutsi
Al-NakbaEnnen vuoden 1948 sisällissotaa Israelin valtiota edeltänyt sionistiliike omisti 6 % Palestiinan maa-alueesta, mutta vuoden 1949 aseleposopimuksessa Israelille jäi 78 % alueesta. Ennen sotaa tällä alueella oli ollut palestiinalainen enemmistö ja juutalainen vähemmistö, mutta etnisillä puhdistuksilla tilanne saatiin muutettua. Sionistisen liikkeen tavoitteena oli perustaa valtio, jossa enemmistö on juutalaisia, ja tähän tavoitteeseen päästiin etnisillä puhdistuksilla. Tämä on se tapahtuma, jota kuvataan sanalla nakba. |
Vajaan tuhannen asukkaan Umm al-Hiranin kylä vain muutama kilometri etelään Länsirannan rajasta on yksi muutamasta kymmenestä tunnustamattomasta beduiinikylästä, jotka Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun kanslia haluaa tuhota ja rakentaa niiden tilalle kymmenen uutta juutalaista siirtokuntaa. Umm al-Hiran taisteli 13 vuoden ajan oikeudessa kotinsa säilymisen puolesta, mutta vuonna 2015 Israelin korkein oikeus määräsi alueen kuuluvan Israelin valtiolle.
Nyt kylän asukkaat voivat vain katsella, kun israelilaiset tuhoavat jälleen kerran heidän rakentamansa kodit. Beduiiniheimot ovat asuttaneet al-Naqban autiomaata kauemmin kuin siionismi on ollut olemassa. Ottomaanien 1800-luvun lopulla hahmottelema kartta näyttää aloillaan asuvien heimojen omistusjärjestelyt, jotka ottomaanit ja brittien mandaattihallinto tunnustivat – kuten de facto myös siionistiliike ostamalla beduiineilta maata siirtokuntia varten.
Siionistien taloudellinen valta etenkin lännessä on kääntänyt yleiseksi ”totuudeksi” hämärälähteisten uskonnollisten kirjoitelmien paatoksen ”valitun kansan” omistusoikeudesta Palestiinan alueeseen. On älytöntä, että Israelia johtavat nykysiionistit – siirtolaiset Euroopasta – käsitetään raamatullisten juutalaissukujen jälkeläisiksi. Vieläkin järjettömämpi on ajatus, että mikään kansa olisi oikeutettu riistämään muiden asuttamat ja viljelemät maat.
Lähteet
Jonathan Cook | Al-Jazeera (23.1.2017): In Umm al-Hiran, it is ’a continuing Nakba’ http://www.aljazeera.com/indepth/features/2017/01/umm-al-hiran-continuing-nakba-170122085822718.html
The Bigger Picture of the Negev’s Umm al-Hiran http://www.huffingtonpost.com/nadim-nashif/the-bigger-picture-of-the_b_7586138.html
Mersiha Gadzo | Mondoweiss (5.12.2016): Arab Bedouins expelled for second time to make way for new Jewish community http://mondoweiss.net/2016/12/bedouins-expelled-community/
Kuva: Israel Defense Forces via Flickr, The Palestine Exploration Fund via Flickr
Omaa vahvasti liioiteltua ja vääristeltyäkin holokaustikohtaloaan valittavat ja siitä uskonnon tehneet (askenaasi)juutalaiset ovat itse käynnistäneet palestiinalaisten holokaustin jolle ei loppua ole näkyvissä vaikka YK ja maailman (myös juutalaisten rauhanaktivistien) mielipide sen jyrkästi tuomitseekin.
’…On älytöntä, että Israelia johtavat nykysiionistit – siirtolaiset Euroopasta – käsitetään raamatullisten juutalaissukujen jälkeläisiksi.’ — Todellakin: Gerard Menuhin, maailmankuulun juutalaisen viulisti Yehudi Menuhin ’n poika toteaa, että Israelin itselleen vallanneet askenaasit ovat etnisesti 90%:sti kasaareja.
Interview with Jewish Writer and Novelist Gerard Menuhin (Part I):
Menuhin:
‘Anti-Semitism’ as an expression is not only a misnomer, it’s gibberish. …. Ashkenazi Jews (90% of modern Jewry) are commonly agreed to descend from 8th century Khazars.
http://www.veteranstoday.com/2016/04/14/the-intellectual-death-of-anti-semitism-interview-with-jewish-writer-and-novelist-gerard-menuhim-part-i/
Arabit ovat maailman sisäsiittoisin väestöryhmä, jossa institutionalisoitu insesti on ollut normi jo yli 2000 vuoden ajan. Yritykset rauhaisaan rinnakkaiseloon, ovat olleet vähintäänkin haasteellisia niin Saksassa, Ranskassa kuin Ruotsissakin. Kauhutarinoita on netti pullollaan viranomaisten siloitteluyrityksistä huolimatta. Insesti ja eritoten monisukupolvinen insesti aiheuttaa epämuodostumia keskushermostossa eli, elimellistä hulluutta, typeryyttä ja voimakkaasti kohonnutta stressi pohjaisten mielenterveysongelmien riskiä. Nämä siis paremmin tunnettujen kauhistuttavien silmillä havaittavien ruumiin epämuodostumien lisäksi. Olipa juutalaisista mitä mieltä hyvänsä, edes heitä ei pitäisi rankaista keskiaikaiseen kuolemankulttiin indoktrinoitujen sisäsiittoisten ymmärtämisellä, heidän toimiessaan laskun maksajina.
Tällaiset kommentit voisi jättää kokonaan kirjoittamatta ja julkaisematta. Kainuunkonkarille tekisi hyvää lähteä pienelle maailmanympärimatkalle, ihan siis konkreettisesti, ehkä se vähän avaisi silmiä ja tuulettaisi ajatuksia. Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla. Ja aivan yhtä arvokkaita.
Kun kirjoittaa rehellisesti Israelista ja sen toimista, lienee väistämätöntä, että palkaksi sataa muun muassa arabivihaa – siionistien mittavat propagandakoneistot ovat tehneet täydellä höyryllä töitä jo vuosikymmeniä, jotta (etenkin länsi)maailma näkisi Israelin ”pahojen arabien kiusaamana onnelana”. Aina jostain löytyy myös ne höynäytetyt kristityt, jotka kuvittelevat pelastuvansa Israelin kultavasikkaa voitelemalla. Olisin kiinnostunut tietämään, mitä tällaiset henkilöt ajattelevat Ilmestyskirjan viittauksista ”valejuutalaisiin” ja ”Saatanan synagogaan”.
Yhtä kaikki, 100 prosenttisena kantiksena ja perheeni vammaisuusprosentin ollessa 75 täytyy sanoa, että kyllähän tämä jo vähän naurattikin tämä ”sukurutsavuodatus” arabeista.
Hyvä asenne, ohikulkija, ja kaksi viimeistä lausetta puhdasta kultaa.
Tuo on totta Ohikulkija!
Itse olen ihastunut Islamin ihanaan ihmisoikeuskäsitykseen.
En ymmärrä miksi täällä lännessä ei ymmärretä kuinka suvaitsevaisia muslimit todellisuudessa ovat.
Missään ei lapset, naiset ja seksuaalivähemmistöt ole enemmän arvostettuja ja turvassa kuin muslimimaissa!
الله أكبر
Arvoisa J. Lehtonen, vaikka tunnenkin kulttuurihistoriallista kunnioitusta Kristillistä perinnettä kohtaan, en ole Abrahamilaisten uskontojen harjoittaja. Pienen kansan kaventuneen ”geeni poolin” vertaaminen tuhansien vuosien institutionaaliseen insestiin on ala-arvoista.
Arvoisa Ohikulkija, pidän itseäni parempana kuin esimerkiksi ”Jammu-setä” tai ”Jihadi-John”. Uskon, että jokainen meistä viime kädessä päättää oman arvonsa yksilöllisillä valinnoillaan, tai ajautuu virran mukana. Joskus virta vie Gulagin vartijaksi ja joskus ”tavalliseksi ihmiseksi”, joka katselee vierestä kun hirviömäisyydet pääsevät valloilleen. Kulttuuri-indoktrinaatio on yksi yksilön haasteellisimmista kehitys vastuksista:
Rikollinen Jumala päättää puolestasi oikean, väärän. Mihin moraalisi katoaa, sillä jumalainen rikollinen on aina oikeassa.
Arvoisa K. Konkari
Ensinnäkin haluan korjata erheen, jos sait käsityksen, että laskin sinut mukaan ”höynäytettyihin kristittyihin”. En laskenut, siksi siellä oli sana ”myös” edessä.
Mitä tulee ”tuhansien vuosien institutionaaliseen insestiin” arabien suhteen sanon vain, että höpöhöpö. Lähi-idän lukemattomat kansat, valloittajat ja vierailijat, armeijat, kauppiaat, lähetyssaarnaajat, onnenonkijat ja pyhiinvaeltajat ovat sekoittaneet geenipooleja ja geenejä alueella sellaisessa mittakaavassa, että me täällä Pohjolassa emme edes voi ymmärtää sellaista ihmismäärää koskaan voivan olleen olemassakaan. Niinpä katson, ettei huomioni siitä, missä sukurutsaa todella esiintyy, ole millään muotoa ala-arvoinen, vain realistinen.
Oman arvonsa päättämisestä lienet ihan oikeassa. Jos ihminen ei kykene näkemään arvoaan ja päättämään kohtalostaan, joutuu ”virran vietäväksi” ja yksilökehitys pysähtyy – yksilö sulautuu vahvempien kylkeen. Uskonto saattaa korvata moraalin, jos sitä toteuttaa tämän virran mukana. Mutta myös uskonnollinen ihminen voi uskoakseni säilyttää käsissään oman kohtalonsa ja jatkaa kehittymistä. Uskonnon seuraaminen ja uskontoon identifioituminen – tyystin eri asioita.
Puhuttaessa alueista, joissa 1/3-2/3 kaikista avioliitoista moniavioisessa viitekontekstissa solmitaan (1#)serkusten välillä sukurutsa on vähintään kohtuullinen määritelmä siitä siinneelle kulttuurille.
Lue tämä Egyptin parlamentin jäsenen näkemys ”pillun silpomiseen”… Egypti on siis se kiva länsimainen arabivaltio…
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3777809/Egypt-s-women-undergo-genital-mutilation-country-s-men-sexually-weak-meet-increased-demand-bedroom-says-lawmaker.html
Kaikilla nisäkkäillä esiintyy vakavia lisääntymishäiriöitä sukurutsan seurauksena. Itseäni nauratti Saudi imaamin vaatimus internetin sulkemisesta koska nuoret miehet ”jotka eivät ole homoja” katsovat maanisesti tuntikausia homopornoa… Ainakaan omassa tuttava piirissäni heterot eivät katso maanisesti homopornoa päivästä pitkään. Niin…
https://www.jihadwatch.org/2016/03/saudis-to-execute-gays-who-show-their-sexuality-in-public-and-online
Kyseessä oli siis ilmeisesti ”maltillinen” imaami…
Ilmeisesti lähetyssaarnaajat ja valloittajat ovat olleet mainettaan ”tuhkamunaisempia”.
Oletko havainnut tämänkaltaista kehitystä kaventuneen geenikartan Suomessa?
”Israelissa ihmisoikeudet jakautuvat etnisyyden perusteella”
Sehän on luonnollista: ”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Muutama poiminto Talmudista:
Zohar, Vayshlah 177b
That the Jewish nation is the only nation selected by God, while all the remaining ones are contemptible and hateful.
That all property of other nations belongs to the Jewish nation, which consequently is entitled to seize upon it without any scruples. An orthodox Jew is not bound to observe principles of morality towards people of other tribes. He may act contrary to morality, if profitable to himself or to Jews in general.
*
Zohar, Shemoth, Toldoth Noah, Lekh-Lekha
Jehovah created the non-Jew in human form so that the Jew would not have to be served by beasts. The non-Jew is consequently an animal in human form, and condemned to serve the Jew day and night.
*
Yalkut 245c
Extermination of the Christians is a necessary sacrifice.
*
Zohar, Shemoth
Tob shebbe goyyim harog – Even the best of the Goyim (Gentiles) should be killed.
http://rense.com/general86/talmd.htm
Kun/jos valittu laki on tuollainen niin se merkitsee ikuista sotaa muuta maailmaa ja ihmiskuntaa vastaan. Rauhalle ei jää minkäänlaista mahdollisuutta.
Valitettavan, surullisen totta.
Uskonto ja valtio – erillään.
Uskonto ja laki – erillään.
Uskonto ja politiikka – erillään.
Uskonto ja koulutus – erillään
Tällä reseptillä säästyttäisiin niin paljolta.
Ottaen huomioon, että sekä etiikka, että moraali ovat kaiken luonnollisen lainsäädön perusta ja kummatkin pohjaavat ihmiskunnan hengelliseen perintöön, (erotan hengellisenä ihmisenä uskonnon ja hengellisyyden) katson lain ja hengellisyyden erottamisen uskonnosta paremmaksi reseptiksi kuin erottaa hengellisyys valtiosta, laista tai politiikasta. Voiko hengellisyyttä opettaa ihmiselle muuten kuin asettamalla yksilö asemaan jossa hänen täytyy vastata kysymyksiin itselleen, onkin jo syväluotaavampi kysymys.
Mielenkiintoisia henkis-astrologisia ennustuksia … jäämme odottelemaan
Other Long Term Predictions for the world
http://psychics.co.uk/blog/predictions/
”Many of the traditional religions, that are dependent on blind belief, will fail and more people will seek direct experience of the spiritual realms.
By 2025 millions of people would have forsaken Islam.
By this time Christianity too would have undergone a spiritual metamorphosis that will encourage people to seek direct personal experience of spirituality through prayer and meditation.
The years ahead will be a tremendous time to be living on earth for I believe that great things are soon to be revealed to the world.
By 2050 the world will have entered the Golden Age when higher consciousness and miraculous living are possible.
The time will come when all people will come to realize that our personal future and the collective future of the world can be changed for the better by our good thoughts and actions.”
”David Icke and the meaning of Jewish power
Jewish power is the power to suppress discussion on Jewish power.
Seemingly this power is waning these days.
Jewish media outlets have reported today that campaigners are calling for a Manchester venue to be fined after it hosted “notorious anti-Semite” David Icke in front of a sold-out crowd this weekend.
But what is it that makes Icke into a “notorious anti-Semite?” He reckons that Jews control the world and started WWI. Icke also believes that Jews dominated the Versailles Peace Conference and created the circumstances which made the Second World War inevitable.
It is rather obvious to every reasonable human being that in a free society, Icke is entitled to his thoughts and should be free to share them with the rest of us.
Apparently, Stephen Silverman, the director of Campaign against Anti-Semitism (CAA) doesn’t agree at all. Jewish history, he believes, can’t be discussed freely. But can you think of any other people who attempt to block the rest of us from looking into their past? Can Muslims, for instance, stop us from looking into their history? As things stand, even the British ruling class doesn’t attempt to prevent us from looking into the crimes of British imperialism.
In Britain, some Jewish organisations attempt to stifle the discussion of the Jewish past. They probably know that they have a lot to hide. The truth of the matter is that Jews are often ashamed of their history. Early Zionism was, in fact, a promise to wipe out the Jewish past and introduce a new Jewish beginning ON SOMEONE’S ELSE LAND…”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146087
Vielä 100 vuotta sitten yleisin avioliittomuoto juutalaisten keskuudessa oli (1#)serkus avioliitto. Ottaen huomioon lähi-idän kansojen pitkän historian insestissä, on antisemitismiläkin legitimeetti historia. Sukurutsaiset äpärät kun tuppaavat tekemään sukurutsaisten äpärien tekoja. Itse katson juutalaisten havahtuneen asiaan ja pyrkivän pois äpäryydestä. Se, että tuhansien vuosien sukurutsan jälkiä ei pyyhitä parissa sukupolvessa on selvää, se että lahjakasta kansaa tulisi sorsia pyrkimyksestä ihmiskunnan täysivaltaisten jäsenien joukkoon ei pidä tuomita.
Tuon artikkelin kirjoittaja on itsensä ’ex-juutalaiseksi’ luokitellut rauhanaktivisti ja kuuluisa saksofonisti Gilad Atzmon, joka asuu nykyisin Lontoossa.
Atzmon palveli aikoinaan Israelin armeijassa ja näki mitä se tekee. Hän pitää sen toimintaa rikollisena ja hylkäsi siksi maansa.
http://www.gilad.co.uk/writings/2017/1/24/david-icke-and-the-meaning-of-jewish-power
Vapauteen kuuluu olennaisena osana oikeus kritisoida sekä henkilöitä, että olosuhteita, jotka johtivat oikeuteen sanoa miltä tuntuu – olosuhteissa jotka edelliset sukupolvet työllään ja verellään loivat.
No Israel on kuitenkin pieni ”hyttysen kusi Saharassa” verrattuna kooltaan ja väkiluvultaan monikymmenkertaisiin muslimivaltioihin!
Eikö heillä olisi oikeutta edes tuohon pienen valtion olemassaoloon?
Ympäröivien arabivaltioiden pitkän ajan tavoite on aina ja tulee myös aina olemaan Israelin lopullinen maailman kartalta poistaminen. Ilman Israelin vahvaa armeijaa tuo olisi toteutunut jo ajat sitten!
Miksi ympäröivät muslimivaltiot eivät ”adoptoi” noita palestiinalaisia kun he kaikki ovat kerta muslimeja?
Totuus on että ympäröivät valtiot suhtautuvat palestiinalaisiin samoin kuin täällä Suomessa valtaväestö mustalaisiin!
Heitä käytetään kyllä poliittisena lyömäaseena syytettäessä Israelia mutta oikeasti kukaan ei heistä välitä paskanvertaakaan!!
Lähi-idän ongelmista on turha syyttää pelkästään jutikoita, syytä on ja paljon molemmissa niin muslimi kuin juutalaisväestössä.
Times of Israel -sivuston blogialustalla sopii tutustua monenlaisiin mielipiteisiin ja mietteisiin.
Kuten vaikka Manny Friedmanin tekstiin ”Jews DO control the media” http://blogs.timesofisrael.com/ tai Elliot Weisrub Glassenbergin ”Why I stand with African asylum seekers”. Mieliä on suunnilleen yhtä monta kuin miehiä (anteeksi kivapuheen vastaisen vanhan suomalaisen sanonnan käyttö).
Diabolik: ”Ympäröivien arabivaltioiden pitkän ajan tavoite on aina ja tulee myös aina olemaan Israelin lopullinen maailman kartalta poistaminen. Ilman Israelin vahvaa armeijaa tuo olisi toteutunut jo ajat sitten!”
Tuohan on Israelin/juutalaisten uhriutumistarinan yksi esitysmuoto. Sen rationaalisuuden arvioimista ei tunnu edesauttavan se, että arabimaailmalta puuttuu (ja on pitkään puuttunut) sotilaallinen kyky ”poistaa Israel maailman kartalta” ja sekin, että USA ja pitkälti myös ”länsi” on taannut Israelin olemassaolon. Näin tulee jatkossakin olla, eli YK-järjestelmä sinällään takaa Israelin valtion pysyvyyden.
Eri asia on sitten se, että Israelin tulee luopua vallottamistaan alueista (mm. Golan) eikä se saa rakentaa siirtokuntia, kuten YK onkin edellyttänyt. Nythän Trump näyttää euforisessa vallantäyteydessään luovan tältäkin osin uutta ”vaihtoehtoista kansainvälistä oikeutta”.
En usko, että selitystä nykytilalle löytyy geeneistä ja/tai sukurutsasta tai sisäsiittoisuudesta. Aikoinaan asuessani 80-luvulla Uudessakaupungissa minulle osoitettiin Pyhämaata (entistä eristynyttä saaristokuntaa, nykyistä Uudenkaupungin osaa) esimerkkinä alueesta, jossa pitkäaikaisen sukurutsaisen väestökehityksen pitäisi näkyä. Olihan siellä toki ilmiselviä kaheleita, mutta en tiedä sitä sen tarkemmin tutkitun. Kainuutakin muuten epäillään samanmoiseksi alueeksi…
Kiitos Johanna erinomaisesta poiminnastasi. Israelia kansainvälisenä häirikkönä on syytä jatkossakin tutkia ja tuoda esille.
Tauno.
En nyt kutsuisi tuota uhriutumistarinaksi. Ovathan monet arabimaailman johtajat jo vuosia julkisissa puheissaan esittäneet tuon suunnitelman Israelin tuhoamiseksi ja lukeehan Palestiinalaisten omissa asiakirjoissakin että eivät lepää ennen kuin kaikki Israel on ajettu mereen(siis tuhottu).
6. miljoonaa holokausti uhria voisi ehkä pitää jonkin sortin uhriutumistarinana. Todellinen määrä taitaa jäädä puolet pienemmäksi, ehkä vieläkin pienemmäksi Luoja yksin tietää!
Muuten arabit ja juutalaiset ovat sukulaiskansoja polveutuen saman esi-isän eri pojista(löytyy sekä koraanista että raamatusta)
Juutalaiset ja arabit elivät suhteellisen rauhallisesti ja toisistaan piittaamatta vuosisatojen ajan Lähi-idässä. Nykyinen riita on siis varsin tuoretta perua alkaen Israelin valtion perustamisesta. Samaan aikaan syntyi myös käsite ”Palestiinan valtio” jota ei edes muslimien oma historian kirjoitus tunne ennen vuotta -48.
Nykyiset Palestiinalaiset polveutuvat lukuisista muualta vaeltaneista kansoista mm. Egyptin Libanonin, Syyrian, Jordanian ja Irakin arabien jälkeläisiä jotka ovat asettuneet asumaan myöhemmin Palestiinan alueelle.
Itse asiassa on hieman koomista että muslimien pyhän kirjan koraanin mukaan Allah on antanut Israelin maa-alueen juutalaisille, joka on heidän luvattu maa!??
Koraani su. 10:90-93, su. 5:20-23. Myös nämä kohdat:
http://www.takeapen.org/Takeapen/Templates/showpage.asp?DBID=1&LNGID=1&TMID=84&FID=996
:DDD!!
Ei siis ihme että jotkut islamin historiaan perehtyneet tutkijat pitävät sitä poliittisena ideologiana joka on ainoastaan ”naamioitu” uskonnoksi!
’…6. miljoonaa holokausti uhria voisi ehkä pitää jonkin sortin uhriutumistarinana. Todellinen määrä taitaa jäädä puolet pienemmäksi, ehkä vieläkin pienemmäksi Luoja yksin tietää!’
Miten selität sen ettei asiaa saa tutkia ja kyseenalaistaa?
Tietysti asian arkaluonteisuuden takia. Toisaalta voittajavaltioilla oli suuri tarve demonisoida Saksaa minkä kerkeää samalla ”vesittäen” heidän omat sotarikoksensa pääasiassa siviilikaupunkien suurpommitukset.
Myös se tosiasia että nykymaailmassa juutalaisilla on paljon taloudellista ja poliittista valtaa vaikeuttaa holokausti kysymyksen uudelleen arviointia.
Magneettimedia suomentaa holokaustirevisionismin klassikkoteoksen Did 6 Million Really Die? yleisön pyynnöstä. Holokaustirevisionismi on tänään ajankohtaisempaa kuin koskaan, sillä eliitti pyrkii oikeuttamaan ”holokaustilla” muun muassa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikan, itsenäisyytemme tuhoavan EU-liittovaltioprojektin sekä alati tiukentuvat ajatusrikoslait!
http://magneettimedia.com/kuoliko-kuusi-miljoonaa-juutalaista-sittenkaan-osa-1/
’…Itse asiassa on hieman koomista että muslimien pyhän kirjan koraanin mukaan Allah on antanut Israelin maa-alueen juutalaisille, joka on heidän luvattu maa!?? ’
Tuossa varmaan juutalainen tarkoittaa alkuperäistä hebrealaista, eikö?
Nyt kuitenkin tilanne on se, että maa-alueelle ovat tunkeutuneet pääosin ei-hebrealaiset kasaarit (askenaasit, viittaan artikkelin eka kommenttiini) ja miehittäneet sen pyrkimyksenään tuhota ja häätää pois alueen alkuperäiset palestiinalaiset, jotka ovat aiemmin eläneet sulassa sovussa alueen alkuperäisten hebrealaisten kanssa.
Samalla YK:n ja rauhanaktivistien oikeudenmukainen ajatus yhtenäisvaltiosta tai itsenäisestä Palestiinan valtiosta on hylätty Israelin toimesta.
Mitä mieltä olet tästä?
En osaa varmasti sanoa. Itse olen hieman alkanut epäillä näitä kasaari teorioita.
Oletko Hunter lukenut ja katsonut nämä kaksi David Duken juttua kasaari-juutalaisiin liittyen?
http://davidduke.com/rethinking-khazar-theory/
https://www.youtube.com/watch?v=BUDU1X29SJU
Minulla on semmoinen käsitys että juutalaisten geenit ovat nykyaikana niin sekoittuneet muiden kansojen geenien kanssa että on vaikea sanoa kuka on geneettisesti juutalainen.
Tämä selittää esim. sen miksi juutalaisia on niin eri näköisiä, osa mustia(etiopian juutalaiset), osa arabin näköisiä ja osa taas sinisilmäisiä kauniin vaalean arjalaisia!
Natsi-Saksan arjalaisena ”mannekiinina” pitkään kuvissa ollut ihanne sotilas paljastui lopulta muistaakseni puolijuutalaiseksi.
Kysymys tuntuu olevan enemmänkin uskonnosta ja elämäntavoista joka tuon juutalaisuuden määrittää kuin geeneistä.
No mene ja tiedä!??
Olen tietoinen David Duken tiukasta kannasta jonka mukaan juutalaiset ovat rotu.
Itse yhdyn enemmän Tel Avivin yliopiston ex-prof. Shlomo Sandiin, joka kirjassaan The Invention of Jewish People toteaa, ettei ole olemassa juutalaista rotua (kansaa).
Eli hän on aika lailla samaa mieltä kanssasi (tuohon viimeiseen kappaleeseen viitaten).
Mitä kasaariteoriaan tulee niin sitä ei voida kumota ja uskon että Menuhin on oikeassa monien muiden ohella.
Juuri uskonto lienee se linkki mikä aikoinaan teki kasaareista ’juutalaisia’ (sionisteja), asia mistä ainakin joiltakin osin on tullut taakka valistuneille juutalaisille, joista monet kuuluvat suosikkeihini netissäkin.
Joo, meidän täytyy Hunter alkaa harjoittamaan kabbalaa niin saamme salattua tietoa osaksemme!
Sen jälkeen varmasti tiedämme miltä planeetalta juutalaiset tänne ”siirrettiin”.
Ajatella että maapallokin on kulma oikeasti litteä eikä pyöreä!??
https://litteamaanpiiri.com/
Voi Veljet!!
Niin varmaan täytyy.
Tässä silti vielä saksankielistä tietoa Suur-Israel hankkeesta ja sen etenemisestä:
Perusteellinen selvitys Suur-Israel hankkeesta ja sen etenemisestä Lähi-idässä.
https://deutsch.rt.com/der-nahe-osten/45825-zeitenwende-im-konflikt-um-israel-usa-trump/
Markku Juutinen:
”Juutalaisten uskonnollinen merkitys edustaa nykyisen kasaarimafian pyrkimyksiä
Alla olevaan tekstiin on liitetty luettelo niistä Arcana Coelestian [ensimmäinen ja suurin Emanuel Swedenborgin kirjoittama teos] kohdista, joista saa kuvan muinaisten juutalaisten luonteesta. Tätä yhtäläistä hengenheimolaisuutta edustaa nykyinen juutalainen eliitti eli kasaarimafia. Siten jäljempänä olevan kuvauksen mukaan paljastuu myös nykyisen kasaarieliitin eli -mafian luonne ja tehtävä. Kuitenkin tämä ilmoitus juutalaisten luonteesta ja teologisesta merkityksestä oli tullut Swedenborgin mukaa Jumalalta. Numerot viittaavat siis Arcana Coelestian vastaaviin kohtiin.
Käytännössä juurikaan ei enää ole olemassa muinaisten heprealaisten jälkeläisinä. Nykyiset ”juutalaiset” ovat suurimmaksi osaksi 700-luvulla juutalaisuuteen kääntyneiden turkkilais-mongolidisen kasaarikansan jälkeläisiä. Aikamme aškenasijuutalaiset polveutuvat kasaareista…”
Koko artikkeli: http://novahierosolyma.fi/vainovalkea/2016/09/25/juutalaisten-uskonnollinen-merkitys-edustaa-nykyisen-kasaarimafian-pyrkimyksia/
”Juutalaislehti:
”Meillä on miljoonan juutalaistrollaajan armeija taistelemaan totuuden paljastavia sivustoja vastaan!”
Haaretz 19.01.2009: Israel värvää bloggaajien armeijan taistelemaan sionismin vastaisia sivustoja vastaan.
Israelin maahanmuuttovirasto värvää uudessa ohjelmassaan toista kieltä puhuvien israelilaisten bloggaajien armeijan edustamaan Israelia ’ongelmallisilla’, eli sionismin vastaisilla verkkosivustoilla. Ensisijaisina kielinä haetaan englantia, ranskaa, espanjaa ja saksaa puhuvia trollaajia, mutta myös venäjää ja portugeesiä puhuvia halutaan mukaan.
Ohjelman oltua vasta puoli tuntia julkisuudessa vapaaehtoisia oli ilmoittautunut jo viisi, joista ensimmäisenä aloitti 31-v. Sandrine Pitousi Kfar Maimonista, 5 km Gazasta. ”Kuulin projektista radiossa ja päätin liittyä, sillä asun keskellä konfliktia”, kertoo Pitousi. Ennen rakettihälytyksen aiheuttamaa hätäistä puhelun katkeamista hän ehti vielä kertoa muuttaneensa Israeliin Ranskasta vuonna 1993 ja saaneensa kokemusta tiedotus- ja suhdetoiminnasta oltuaan tuotantoyhtiön johdossa.
Maahanmuuttoministeriön pääjohtaja (vuosina 2006 – 2008) Erez Halfon kertoi Haaretzille: ”Sodan aikana tutkimme eri mahdollisuuksia vaikuttaa ja päätimme kääntyä tämän valtavan joukon puoleen, josta löytyy yli miljoona ihmistä, jotka puhuvat toisena äidinkielenään jotain muuta kieltä.” Hänen mukaansa sähköpostitse yhteyttä ottaneet vapaaehtoiset jaetaan kielten mukaan ja lähetetään Ulkoministeriön mediaosastolle, jonka henkilökunta ohjaa heidät verkkosivustoille, joita pidetään ”ongelmallisina”.
Mikä muu etninen ryhmä tarvitsee trollaajien armeijan vastustamaan heitä vastaan olevia asenteita? Ainoa syy, miksi jokin ihmisryhmä tarvitsisi tällaista kumouksellista toimintaa, on se että he syyllistyvät valtaviin rikoksiin, joista eivät halua muiden tietävän. Miten juutalaiset voivat kiistää syytökset, että he ovat salakavalia juonittelijoita, joilla on hyvin pahaenteiset tavoitteet? Tämän verkossa toimivan sionistijuutalaisen propaganda-armeijan olemassa olo todistaa syytökset oikeiksi. Juutalaiset ovat ikuisia valehtelijoita, syntyneet vakoojiksi ja opetettu pettäjiksi, heidän kansainvälinen heimonsa noudattaa Vanhan Testamentin oppeja ylivertaisuudesta, huiputtamisesta ja julmuuksista käyttäessään näitä tuhoisia periaatteita jokapäiväisessä elämässään.
Kansainvälinen juutalaisten yhteisö ei ole tyytynyt saavuttamaansa täydelliseen valtamedian monopoliin, vaan he ovat työskennelleet yötä päivää manipuloidakseen Wikipedian kaltaisia sivustoja omien intressiensä edistämiseksi levittämällä oksettavaa propagandaansa. Nämä mielisairaat kontrollifriikit yrittävät jopa pakottaa Twitterin paljastamaan käyttäjien henkilöllisyyden, jotka heidän mielestään julkaisevat antisemitistisiä tweettejä! Jos juutalaiset saisivat tahtonsa läpi, kaiken julkaistavan informaation pitäisi läpäistä ensin juutalaisten suodatin. Kaikki tiedot juutalaisten ikinä tekemistä vääryyksistä poistettaisiin jokaisesta kirjasta ja nettisivustoilta, joilla on selkärankaa kertoa totuus tästä globaalien gangstereiden pahuuden kerhosta.
https://www.radioislam.org/finish/power/proisraelblogs.htm
”Massamedian vaikutus ja sen omistussuhteet
Tässä artikkelissa on tarkoituksena käsitellä länsimaisen joukkotiedotusvälineistön omistussuhteita ja niiden hallintaa. Tällainen taustojen tutkimus osoittaa järkyttävän tosiasian: Amerikan Yhdysvaltojen ja yleensä läntisen maailman erilaiset joukkoviestintäkanavat ovat miltei täysin KANSAINVÄLISEN HARVAINVALLAN HALLINNASSA ja kontrollissa.
Tämä harvainvalta eli valtaeliitti on jaettavissa kolmeen osa-alueeseen: yhtenä on pankkiirien ja liikemiesten muodostama ylimystö, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla, ja joka sisältää esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit. Toisena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), Bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne. Kolmanteen ryhmään voidaan lukea esimerkiksi viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan (Ginsberg 1993), (Maariv 2.11.1994) ja (Steinhauser 1994). Käyttäkäämme tässä kirjoituksessa jatkossa mainitusta valtaeliitistä nimitystä juutalaiseliitti, sillä SIONISTISEN ELI ISRAEL-MYÖNTEISEN ELIITIN JOHTAVA ASEMA MUODOSTUU JUUTALAISISTA.
Massamedia osana UMJ:tä
Wall Streetin pankkiirit ovat tukevasti esimerkiksi IMF:n, Maailmanpankin ja WTO:n taustavoimina. Näistä ovat muodostuneet Uuden maailmanjärjestyksen instituutiot, joihin kytkeytyvät myös esim. Trilateraalinen komissio, Bildeberg-ryhmä ja yhdysvaltalainen Ulkosuhteiden neuvosto (Chossudovsky 2004). Juutalaiseliitti edustaa Uuden maailmanjärjestyksen kärkeä. Mainitun juutalaisten hallitsema massamedia antaa kaiken tukensa uuden maailmanjärjestyksen diktatuurisille pyrkimyksille.
Massamedian omistussuhteiden tietäminen on tähdellistä, sillä meidän hallinta sallii valtaeliitille ja sen etupiireille valtavan vaikutuksen valtioiden sisä- ja ulkopolitiikkaan, paikalliseen ja globaaliin talouteen sekä pankkimaailmaan, puolustukseen, Natoon jne. Siten joukkoviestinnän ja viihdeteollisuuden hallinta saa kauhistuttavan diktatuurisen luonteen.
Juutalais-syntyinen ja juutalaisia kouluja käynyt Veli Nathanael, joka hylkäsi juutalaisuuden kääntyen ortodoksikristityksi, vahvistaa sen, että joukkotiedotusvälineet ovat ”juutalaisten” hallussa, joka hänen mukaansa todistaa suoraan JUUTALAISENVALLAN. Veli Nathanael tarkoittanee ”juutalaisilla” juuri juutalaisten sionistista eliittiä.
Joukkotiedonvälityksen omistussuhteet
Sionistisen eliitin mediakontrollin vaikutus on järkyttävän suurta USA:ssa ja yleensä länsimaissa. Kaikki mittavimmat tv- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat Israel-myönteisen eliitin omistamia. Tohtori Ahmed Ramin on esittänyt selvityksessään esim. USA:ssa toimivan 56 mediayhtiön nimet, jotka ovat juutalaisten omistuksessa.
Missä ikinä katsommekin televisiota, missä tahansa näemme elokuvan, joko teatterissa tai kotona, missä hyvänsä kuuntelemme radiota tai äänitettyä musiikkia, missä milloinkin luemme sanomalehteä, kirjaa tai aikakauslehteä, on hyvin todennäköistä, että tiedon tai viihteen on tuottanut tai levittänyt joku näistä seuraavista megamedia-yhtiöistä: Time Warner, Disney, ABC-televisioverkko, CNN, Viacom, NBC Universal, Fox Television Network, Fox News, FX Channel, 20th Century Fox Films, Fox2000 jne…”
Koko artikkeli: https://www.radioislam.org/finish/power/massamedia.htm
Britanniassakin näyttää olevan demlalais-tyyppinen ”oikeus”-käytäntö – siis kuten Suomessa:
”Juutalainen lakifirma sai tahtonsa läpi – Brexit vaarassa?
Kuten olemme uutisoineet, juutalainen juristiyhtiö Mishcon de Reya pyrkii laittamaan kapuloita Britannian EU-erohankkeen rattaisiin. Korkeimman ”oikeuden” tuore päätös oli iloinen uutinen Mishcon de Reyan kannalta.
Britannian korkein ”oikeus” on päättänyt, ettei pääministeri Theresa May saa käynnistää EU-eroa itsenäisesti vaan hänen täytyy saada hankkeelle ensin parlamentin lupa.
”Hallituksella ei ole kuitenkaan enää asiassa kontrollia, mikä on isku pääministerille ja brexit-leirille,” Helsingin Sanomat kommentoi päätöstä. Lehden mukaan ”tuomio on nöyryytys Maylle”, joka on kannattanut ”kovaa Brexitiä” eli täydellistä EU-eroa.
Käytännössä korkeimman oikeuden tuomio tarkoittaa sitä, että Brexit-hankkeeseen tulee lisää mutkia matkaan. Liittovaltiofanaatikot voivat käyttää eroprosessin takkuilua hyväkseen pyrkiessään kumoamaan Brexit-kansanäänestyksen tuloksen.
Tuomioistuimen päätös ei ollut yksimielinen, vaan äänet jakautuivat 8–3.
Helsingin Sanomat ei tietenkään kertonut, ketkä käytännössä johtavat Brexit-vastaista hanketta ja kansan demokraattisen päätöksen mitätöimistä. Hankkeen takana on juutalainen Mishcon de Reya –lakifirma.
New York Times haastatteli Brexit-vastaisen kampanjan keulakuvaksi noussutta Gina Milleriä, joka oli iloinen korkeimman ”oikeuden” päätöksestä. Gina Miller on juutalaisen Alan Millerin vaimo; he molemmat toimivat – yllätys, yllätys – investointipankkialalla.
New York Timesin haastattelussa Miller kiitteli vuolaasti Mishcon de Reyaa, joka on ”taistellut” hänen mukaansa ansiokkaasti Brexitiä vastaan.
Valtaosa Mishcon de Reyan osakkaista ovat taustaltaan Lontoon ja New Yorkin juutalaisia. Yhtiön osakkaat kuuluvat usein myös korkeisiin asemiin Board of Deputies of British Jews –ryhmän kaltaisissa juutalaisissa lobbausjärjestöissä.
Yksi Mishcon de Reyan kautta Brexitiä vastaan äänekkäimmin agitoivista vaikuttajista on ökyrikas juutalainen kiinteistökeinottelija Alex Chesterman.
Valtamedian mukaan Chesterman alkoi värvätä Brexitin vastustajia hankkeeseen kesäkuussa. Juutalainen Chesterman päätti, että hänen heimoveljensä Mishcon de Reyasta olisivat ihanteellinen etujoukko Brexitin vastaisessa juridisessa taistelussa.
Kuten eilen uutisoimme, finanssieliitillä on olemassa jo vaihtoehtoissuunnitelma sen varalle, ettei Brexitiä saada pysäytettyä: Britanniasta saatetaan tehdä jättiläismäinen veroparatiisi, jossa suuryritykset saisivat äänestää vaaleissa. Ääniä olisi käytössä sitä enemmän, mitä suuremmasta firmasta olisi kyse.”
http://magneettimedia.com/juutalainen-lakifirma-sai-tahtonsa-lapi-brexit-vaarassa/
Hurjaa meininkiä … ei voi muuta sanoa. Ja härskiä tietysti kuten aina näillä veijareilla.
”Kuoliko kuusi miljoonaa juutalaista sittenkään, osa 1
Magneettimedia suomentaa holokaustirevisionismin klassikkoteoksen Did 6 Million Really Die? yleisön pyynnöstä. Holokaustirevisionismi on tänään ajankohtaisempaa kuin koskaan, sillä eliitti pyrkii oikeuttamaan ”holokaustilla” muun muassa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikan, itsenäisyytemme tuhoavan EU-liittovaltioprojektin sekä alati tiukentuvat ajatusrikoslait!
Kauhupropagandaa on tehty läpi historian. Kauhupropagandaa on levitetty myös jokaisessa 1900-luvun sodassa eikä sen hiipumisesta näy merkkejä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaisia esimerkiksi syytettiin kannibalismista belgialaisten vauvojen syömisestä! Propagandan mukaan saksalaiset heittelivät pieniä vauvoja ilmaan ja lävistivät vastasyntyneet uhrinsa kiväärien pistimillä. Britit valehtelivat myös saksalaisten perustaneen ”ruumistehtaita”, joissa kaatuneiden sotilaiden jäännöksistä valmistettiin glyserolia ja muita hyödykkeitä. Tämä oli laskelmoiva loukkaus keisarillisen armeijan kunniaa vastaan.
Sodan jälkeen valtaosa valheista kuitenkin peruttiin. Britannian ulkoministeriö pyysi Saksalta virallisesti anteeksi kunniaa loukanneista valheellisista huhuista. Britannia myönsi, että kyse oli tyypillisestä sota-ajan propagandasta.
Toisen maailmansodan jälkeen kukaan ei pyytänyt kuitenkaan Saksalta anteeksi. Tapahtui jotain hyvin outoa. Yleensä kauhupropagandan määrä kutistuu heti sodan jälkeen ja häviää pian olemattomiin. Toisen maailmansodan päätyttyä kehitys on ollutkin päinvastaista! Valheet saksalaismiehittäjien rikoksista ja juutalaisten kaltoinkohtelusta ovat muuttuneet vuosi vuodelta röyhkeämmiksi ja mielikuvituksellisemmiksi.
Kustantajat puskevat kirjakauppoihin jatkuvasti uusia halpoja pokkareita, joiden kannet ovat toinen toistaan hirveämpiä. Kirjat ruokkivat myyttiä, jonka mukaan vähintään kuusi miljoonaa juutalaista murhattiin keskitysleireillä sodan aikana. Tulemme kuitenkin osoittamaan, ettei kyse ole historiallisesta tutkimuksesta vaan röyhkeästä fiktiosta. ”Holokausti” on varmasti yksi historian onnistuneimmista petoksista.
Aivan aluksi on vastattava kysymykseen, miksi toisen maailmansodan kauhupropagandan rooli erosi niin radikaalisti ensimmäisen maailmansodan kauhupropagandan kohtalosta. Miksi valheet jäivät elämään vuoden 1945 jälkeen?
Olisiko mahdollista, että myytti ”kuudesta miljoonasta juutalaisesta” palvelee edelleen vaikutusvaltaisten ryhmien poliittisia tavoitteita? Käytetäänkö ”holokaustia” poliittisen kiristämisen välineenä?
Juutalaiset itsekin myöntävät, että ”holokausti” edisti huomattavasti heidän poliittisia hankkeitaan. Jokainen rotu ja kansakunta kärsi toisessa maailmansodassa, mutta kukaan ei käytä maailmansodan muistoa yhtä tehokkaasti hyväkseen kuin ”holokaustin uhrien jälkeläiset”. Pian sodan jälkeen ”holokaustia” käytettiin esimerkiksi tekosyynä sille, että juutalaiset miehittivät laittomasti Palestiinan.
Sionistinen liike hyötyi toisesta maailmansodasta enemmän kuin kukaan muu. Berliinin entinen johtava rabbi, tohtori Max Nussbaum, totesi 11.4.1953:
”Juutalaisten asema maailmassa on nykyään – suurista menetyksistämme huolimatta – kymmenen kertaa vahvempi kuin se oli kaksikymmentä vuotta sitten.”
On tärkeä muistuttaa, että juutalaisten asemaa on vahvistanut erityisesti se, että eurooppalaiset ovat lahjoittaneet heille jättiläismäisiä rahasummia ”hyvittääkseen kuuden miljoonan kuoleman”. Holokausti on siis taloudellisesti kaikkien aikojen tuottoisin kauhupropagandakertomus.
Tähän mennessä [pamfletin julkaisuvuonna 1974. Suom. huom.] Länsi-Saksan veronmaksajat ovat lahjoittaneet juutalaisille jo tähtitieteelliset kuusi miljardia puntaa! Suurin osa rahoista on korvamerkitty Israelin valtiolle, jota ei ollut edes olemassa toisen maailmansodan aikana! Saksalaiset ovat joutuneet lahjoittamaan myös huomattavia summia rahaa juutalaisille yksityishenkilöille…”
Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/kuoliko-kuusi-miljoonaa-juutalaista-sittenkaan-osa-1/
Perspektiiviä holokaustiasiaan — Maailman holokaustit
Maailma on alistettu viettämään holokaustin uhrien muistopäivää vuosittain 27. tammikuuta. Miksi juuri tämä kärsimyksen tarusto saa niin hirvittävästi huomiota? Tiedämmehän, että maailman historiasta löytyy valtavasti todellisia kansanmurhia, joiden muistoa ei kansainvälisesti kunnioiteta.
http://magneettimedia.com/maailman-holokaustit-2/
Gilad Atzmon:
On International Holocaust Remembrance Day last Friday, the White House ’failed’ to mention Jews, Judaism or antisemitism. The presidential statement, instead, universally referred to the suffering of all innocent people, a fact that upset many American Jewish leaders.
But for the rest of humanity, it seems, it has become clear that the Jewish State is at the root of a regional disaster. The rest of humanity is also becoming aware that it is the Jewish lobby and Zio-cons that are pushing for more and more global conflicts.
http://www.gilad.co.uk/writings/2017/1/30/donald-trump-vs-jackie-walker
Mitä me ollaan arvostelemaan mitään. Magneetti median jutut ei täytä mitään kriteerejä. Joka kansalla on oma historiansa eikä ne kestä päivänvaloa.
Jospas lukisit jotain muutakin kuin valta-VALE-median ”totuuden”-torvia:
”Sanningen om den verkliga Förintelsen man vill dölja för oss”,
http://friasidor.is/sanningen-om-den-verkliga-forintelsen-man-vill-dolja-for-oss/
”Suomen juutalaisjohtaja murhaa sananvapauden”, https://www.radioislam.org/finish/power/bolotowsky.htm
”Valhepropaganda Suomen mediassa”, https://totuusbloki.wordpress.com/2013/08/07/valhepropaganda-suomen-mediassa/
”KASAARIELIITIN KANSAINVÄLINEN VALTA”, http://www.uusijerusalemi.com/XIV.LUKU.htm
”MIKSI YLE EI KYSEENALAISTA NENA KAFKAN ILMEISIÄ VALHEITA FLOSSENBÜRGIN KESKITYSLEIRISTÄ?”,
http://ylewatch.blogspot.fi/2017/01/miksi-yle-ei-kyseenalaista-nena-kafkan.html