Brasilian mittavinta korruptioskandaalia selvittäneen korkeimman oikeuden tuomarin Teori Zavasckin tarkoitus oli muutaman viikon kuluttua julkistaa kokoamansa todistusaineisto, kun häntä kuljettanut pienkone syöksyi mereen 19. tammikuuta. Aineistoon kuuluivat monialayritys Odebrecht SA:n johtajien todistajanlausunnot, joiden odotettiin kytkevän jopa 200 poliitikkoa valtavaan lahjusvyyhtiin.
Brasiliassa on kuohunut viime syyskuusta lähtien, kun maan presidentti Dilma Rousseff syrjäytettiin budjettiepäselvyyksien perusteella. Monet ovat pitäneet tapahtunutta vallankaappauksena, joka sai sytykkeensä siitä, että Rousseff avasi Brasilian historian suurimman, ”autonpesuskandaalina” tunnetun korruptiovyyhdin tutkimuksen. Korruptio eri muodoissaan on merkittävä tekijä Brasilian yhteiskunnassa.
Roussefia presidentiksi seurannut, itsekin korruptioepäilyjen keskiössä ollut Michel Temer ei kyennyt keskeyttämään tutkimuksia — erityisesti tuomari Zavasckin periksiantamattomuuden ansiosta. Hän on saanut mainetta riippumattomana tutkijana, joka on ollut valmis tutkimaan korruptiosta epäiltyjä poliitikkoja riippumatta heidän puoluetaustastaan.
”Zavascki oli valmis ratkaisemaan autopesuskandaalin nopeasti ja tekemään päätöksiä, jotka olisivat tehneet selväksi, ketkä voisivat jatkaa hallituksessa tai kongressissa ja keiden täytyisi lähteä”, toteaa perustuslakijuristi Ives Gandra Martins Reutersin haastattelussa. Nyt päätökset viivästyvät hänen mukaansa ainakin maalis- tai huhtikuulle.
Tutkintaa tulee jatkamaan Temerin valitsema tuomari — todennäköisesti sellainen, joka on myötämielinen hänen asialleen ja vallassa olevalle puolueelle. Tämän jälkeen vain maan itsessään vahvasti korruptoitunut senaatti voisi estää tutkinnan täydellisen vesittämisen. Senaatin on myös vahvistettava Temerin esittämän tuomarin valinta, mihin voi kulua kuukausia sen jälkeen kun Brasilian kongressi on ensin palannut joulutauoltaan helmikuussa.
Kuten Reuters toteaa, riippumatta siitä, oliko Zavasckin kuolema onnettomuus vai ei, tapaus oli brasilialaisille vain viimeisin peruste menettää uskonsa maan instituutioihin.
Roussefin syrjäyttämisen jälkeen Temerin hallitus on antanut Yhdysvalloille luvan käyttää Amazonin alueella sijaitsevaa Alcântaran tukikohtaa satelliittien laukaisemiseen. Tukikohta, joka tähtäsi Yhdysvaltain sotilasmahdin ulottamiseen Amazonin alueelle, rakennettiin vuonna 1982 Yhdysvaltain tukeman diktaattori Joao Figueiredon kaudella.
Lopullisen päätöksen tässä hyvin arkaluonteisessa asiassa tekee Brasilian kongressi. Jos päätös hyväksytään, alue jää amerikkalaisten hallintaan eivätkä Brasilian viranomaiset pysty enää valvomaan sitä.
Vuonna 2003 silloinen presidentti Lula da Silva kumosi vetollaan samantapaisen päätöksen, joka olisi sallinut Yhdysvaltain armeijan jatkaa tukikohdan käyttämistä. Myöskään syrjäytetty presidentti Dilma Rousseff tuskin olisi antanut USA:lle nyt annetun kaltaista lupaa. Monet epäilevät, ettei tukikohtaa tulla käyttämään pelkästään avaruusrakettien laukaisemiseen.
Kuva: Brasilialaisia hallituksen korruption vastaisessa mielenosoituksessa kongressirakennuksen ulkopuolella 15.3.2015. José Cruz/Agência Brasil | Creative Commons
.
Lähteet
Webb, Whitney | True Activist (22.1.2017): Brazilian Judge Overseeing Political Corruption Probe Killed In “Freak Accident” http://www.trueactivist.com/brazilian-judge-overseeing-political-corruption-probe-killed-in-freak-accident/#.WIcanZWp6hk.twitter
Boadle, Anthony | Reuters (20.1.2017): Death of Brazil judge to delay political corruption probe http://www.reuters.com/article/us-brazil-corruption-analysis-idUSKBN1542JN
TeleSUR (24.1.2017): Brazil Invites US to Use Amazon Military Base http://www.telesurtv.net/english/news/Brazil-Invites-US-to-Use-Amazon-Military-Base-20170124-0020.html
Lue myös
Brasilian presidentti vastusti uusliberalismia – syrjäytettiin
PÄIVITYS 25.1.2017 klo 23.25: Tarkennettu, että Zavascki menehtyi vain muutama viikko ennen kuin hänen oli tarkoitus julkistaa todistusaineistonsa, ja 27.1. klo 20.20: tukikohdan käyttämiseen valtuuttamisesta kertovan lauseen alkuun vaihdettu aikaviite ”Roussefin syrjäyttämisen jälkeen”.
Temerhän on pelkkä Washingtonin sylikoira, joka laukkasi USA:ssa päntiönään ennen Rousseffin syrjäyttämistä. Sitä paitsi herra on lain mukaan kahdeksan vuotta kestävässä virkakiellossa valtion virkoihin ja luottamustehtäviin korruptiosyytteiden vuoksi. Tämä presidentintekele on siis eräänlainen Juhana Maaton, joka ajaa vain pienen yläluokan ja amerikkalaisten yhteneviä etuja Brasilian kansan enemmistön tahtoa ja etua vastaan. Laittomasti valtaan nousseen ja vailla laillista mandaattia olevan presidentin touhut ovat kafkamaisuuden huippua, ja todistavat vain, että totuus on tarua ihmeellisempää. Tarina on vain liian surullinen naurattaakseen, ja todistaa vain, ettei amerikkalainen imperialismi ja likaiset temput ole mihinkään kadonneet. Etelä-Amerikka on Washingtonin opissa heidän rajattoman nautintaoikeutensa alaista protektoraattia, jolle USA tekee mitä suinkin kehtaa pääomapiiriensä ja sotilaallisten intressiensä vuoksi.
’…Etelä-Amerikka on Washingtonin opissa heidän rajattoman nautintaoikeutensa alaista protektoraattia, jolle USA tekee mitä suinkin kehtaa pääomapiiriensä ja sotilaallisten intressiensä vuoksi.’
Taisit osua naulan kantaan.
”Kuten Reuters toteaa, riippumatta siitä, oliko Zavasckin kuolema onnettomuus vai ei, tapaus oli brasilialaisille vain viimeisin peruste menettää uskonsa maan instituutioihin.”
Onko meno Brasiliassa liian härskiä jo Reutersillekin?
Brasilialaisille ainakin. Puolet — ellei enemmänkin — senaatista kytkeytyy kaikensortin korruptioon ja muihin laittomuuksiin, istuva laiton presidentti Temer etunenässä, käsi ensimmäisenä ojossa.
Brasiliassa tuskin kukaan pitää riippumattoman korruptiotutkintatuomarin sopivasti sattunutta kuolemaa muuna kuin järjestettynä onnettomuutena. Ja koska se sattui pienkoneen pudotessa, monia alkanee muistella CIA:n taitoja tällaisia järjestettäessä.
Brasiliassa luotetaan instituutioihin heikon puoleisesti http://www.edelman.com/global-results/ , kuten muualla maailmassakin https://vastavalkea.fi/2017/01/20/luottamus-instituutioihin-laskenut-maailmanlaajuisesti/
Alcantaran avaruuskeskus ei ole sotilastukikohta eikä siitä sellaista tule.
Keskuksesta laukoo rakettejaan myös mm. Venäläiset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alc%C3%A2ntaran_avaruuskeskus
Se on myös sotilastukikohta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Alc%C3%A2ntara_Launch_Center
Airport type Military: Air Force Base and Spaceport
Operator Brazilian Air Force
Brazilian Space Agency
Se on ensisijaisesti avaruuskeskus, koska se sijaitsee lähellä päiväntasaajaa ja sieltä siksi pystytään laukomaan sää- ja tietoliikennesatellitteja GEO-radoille.
Keskuksen lentokenttää operoi kuitenkin Brasilian ilmavoimat.
Kuten tuolla toisaalla tuli jo kommentoitua:
Palkatut tarkastajat ammutaan heti kun löytävät jotain mistä eivät aio olla hiljaa – kuten hiljattain ammuttu NATO:n ylitarkastaja Yves Chandelon.
Mahtoiko Chandelon havaita esim. että Isisiä ei olisi olemassakaan ilman että me, ”terrorismin viattomat uhrit, varsinaiset kohdevaltiot” rahoitamme Isisiä? Ehkäpä Chandelon löysi NATO:lta vastaavan pimeän budjetin mustia operaatioita varten kuin CIA:lla, Pentagonilla ja muilla NATO:n kollegoilla on?
Yli kymmenen vuotta sitten tapettu YK:n asetarkastaja, britti David Kelly pääsi hengestään kun ei vaiennut siitä että Iso-Britannian hallitus väärensi virallisia asiakirjoja voidakseen oikeuttaa haluamansa hyökkäyksen Irakiin.
Väitteet ISIS:in öljytuloista ovat aivan uskomatonta satua.
Amatöörien nysväämä, kotikonsein jalostama ja pienissä erissä trokaama öljy ei millään voi kilpailla laillisen, teollisesti tuotetun öljyn kanssa varsinkin, kun öljyntuottajat jo valittelevat öljyn markkinahinnan olevan lähellä tuotantokustannuksia.
Council of the European Union: Council eases sanctions against Syria to support opposition
and civilians http://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/EN/foraff/136911.pdf
Bloomberg: Islamic State now resembles the Taliban with oil fields http://www.bloomberg.com/news/2014-08-25/islamic-state-now-resembles-the-taliban-with-oil-fields.html
Reuters: U.S. govt funding measure extends war funds, Export-Import Bank http://www.reuters.com/article/2014/09/10/usa-congress-funding-idUSL1N0RB01Y20140910
Näin Guatemalassa
Israel tuki pankkiylivaltaa vastustavien intiaanien joukkomurhia Guatemalassa
Israel ei ole ”nationalistinen” valtio vaan globalistien pääkaupunki
Sionisminvastaisen liikkeen kannalta Guatemalan tapaus on äärimmäisen tärkeä. Guatemalan kauhun vuosikymmenet osoittavat jälleen kerran, ettei Israel ole tyypillinen nationalistivaltio, joka ylläpitää asevoimia vain suojellakseen rajojaan.
Kuten juutalaisvaltion ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion on todennut, pitää Israel itseään nationalistivaltion sijaan globalistisen uuden maailmanjärjestyksen pääkaupunkina.
Israel ei yritäkään pysyä rajojensa sisällä, vaan se levittää terrorismin ja korruption avulla globalismia ja finanssikapitalismia maailman jokaiseen kolkkaan.
http://magneettimedia.com/israel-tuki-pankkiylivaltaa-vastustavien-intiaanien-joukkomurhia-guatemalassa/