Euroopan unioni on rajoittamassa käteisen käyttöä terrorismin vastaiseen sotaan vedoten.

Komissio julkaisi jo helmikuussa 2016 ehdotuksen toimintasuunnitelmasta, jolla rajoitetaan käteisen käyttöä terrorismin rahoittamisen vaikeuttamiseksi. Keskustelua jatkettiin Davosissa pidetyssä vuotuisessa maailman talousfoorumissa (WEF) tänä vuonna: käteisen käytöstä halutaan päästä eroon.

Komission 23.1.2017 päivätyssä ehdotuksessa käteisen käytön rajoittamisesta (ECFIN.DDG1.C.5) halutaan rajoitukset koko unionin laajuisiksi.

Intiassa käteisettömään yhteiskuntaan siirtyminen ei ole käynyt kivuttomasti. Eniten ovat kärsineet köyhät.

Maksujärjestelmien kalleuden takia myös pk-yrittäjille koituu käteisettömästä yhteiskunnasta haittaa. Vuonna 2016 Maailmanpankki laski pienten jälleenmyyjien liikuttelevan käteistä 19 biljoonan dollarin verran vuositasolla.

Kommentti

Rahojen kulkua SWIFT-järjestelmässä ja muissa datavirroissa pitäisi kyetä seuraamaan ilman käteiskieltoakin. Pankeilla on olemassa seurantavelvoitteet -– jotka tosin muistuvat pankeille mieleen vain kuin talousrikospoliisi pistäytyy pirttiin. Yhdysvaltain vakoiluvirasto NSA:lla yhteistyökumppaneineen eri maissa on tekniset valmiudet seurata terroristien rahojen kulkua. Tarkoitus ei liene estää terrorismin rahoitusta – EU:n ei esimerkiksi olisi pakko ostaa öljyä Isisiltä – vaan entistä tehokkaampien kontrollimekanismien uittaminen jokaisen arkeen.

Riikka Söyring

.

Lähteet

European Commission (23.1.2017): Proposal for an EU initiative on restrictions on payments on cash http://ec.europa.eu/smart-regulation/roadmaps/docs/plan_2016_028_cash_restrictions_en.pdf

World Economic Forum, tulokset hakusanoilla Cashless Society

World Bank (2016): Small retailers transact $19 trillion in cash annually, new World Economic Forum and World Bank Group study shows http://www.worldbank.org/en/news/press-release/2016/06/27/small-retailers-transact-19-trillion-in-cash-annually-new-world-economic-forum-and-world-bank-group-study-shows

Vastavalkea (16.1.2017): Washington Intian brutaalin rahakokeilun takana https://vastavalkea.fi/2017/01/16/washington-intian-brutaalin-rahakokeilun/

23 KOMMENTTIA

  1. Itse luodun terrorismin varjolla tämäkin homma etenee. Kyllä on härskiä touhua.
    Kukahan mahtaa olla se todellinen terroristi ja missä se luuraa?
    No, me tiedämme joten ei kaivanne enempää selittelyä tämä teema.

    • Todellinen terroristiorganisaatio on tietysti Euroopan Unioni itse ja kolmensadan kopla, joka tähän asti on ohjannut kaikea sitä mikä tavallisen kansalaisen ja pk-yrittäjien kannalta menee päin persettä.

      Epäilemättä tässä ei ole mistään muusta kysymys kuin kontrollin ulottamisesta syvemmälle kansalaisten rahankäkyttöön, jota nyt terrorismin vastaisen sodan nimikeellä yritetään saattaa toimeksi.

      Tekemistensä valossa Europan Unioni alkaa yhä enemmän muistuttaa entisaikojen siirtomaahallintoa, joka se ensisijaisesti onkin.

      Voisi ajatella esim. silä tavalla, että ensin luodaan terroristit ja sitten aletaan käymään terrorismin vastaista sotaa, joka onkin sitten pelkkää bisnestä kaikissa ulottuvuuksissaan. Vain hippokraatit uskovat terrorismin vastaisen sodan alkuperäiseen aitouteen. Ongelma varmaankin on nyt siinä, että tilanne alkaa karata kätösistä.

  2. Käteisen poisto antaa tietenkin täydellisen kontrollin maksuihin ja muihin rahannsiirtoihin. USA:ssa käteisen poisto ei tule poliittisesti mahdolliseksi. Intian yritys poistaa käteinen osoitti, ettei valtionhallintokaanmtoimi ilman käteistä.
    EU:n piirissä käteisen poisto liittyy osana komission ja keskuspankin pyrkimykseen vetää kaikki euroalueen valtiot ja veronmaksajat vastuuseen velkaantumisesta. Eurojärjestelmään sisäänrakennettu target-systeemi on muodostunut ilman erillisiä päätöksiä ulkomaankaupan rahoitusmekanismiksi niille maille, joilla kauppatase on selkeästi miinuksella. Käteisen poisto täydentäisi järjestelmän myös rahan arvon säätelyn suhteen. Käteinen raha on kuluttajan kannalta ainoa konkreettinen työkalu, jolla hän voi kontrolloida rahan arvoa ja pankkien toimintaa.

  3. ja paikallinen aviisi kertoi, että pankit alkavat rajoittaa käteisen vastaanottoa…pari kertaa viikossa aluksi ,,,,,,tehdään vaikeaksi kauppiaille ensi alkuun,,,,suunta on selvä: kaikille vaan luottokortti joten visa vaan rikastuu ja kaikkia/kaikkea voidaan kontrolloida….

  4. Tämä on sikäli erikoista että esim. Saksassa ei luovuttu D-markan käytöstä kun siirryttiin euroon. Saksassa on yhä käytössä kaksirahajärjestelmä. Suomi ja muutamat muut maat olivat niin tyhmiä että lopettivat kansallisen valuuttansa.

    Kun EU:n sisällä ryhdyttiin puhumaan käteisestä rahasta niin havahdutiin tilanteeseen että kaikki suurimmat setelit olivat yhä kierrossa. Lähes 99% 1000DM seteleistä on yhä kierrossa ja 87% 500DM seteleistäkin on yhä ”kansalla”. Joten, miten estää käteistä ja mustanpörssin kauppaa poistamalla euro käteisvaluutasta kun monilla mailla on suurin osa kansallisista valuutoista yhä kierrossa. Ja kun sillä kansallisella valuutalla käydään kauppaa kuten eurollakin. Tässä kohtaa euro ajaa itsensä ahdinkoon.

  5. Aktia teki juuri eilen tempun. Yritin nostaa kerralla vähän isomman summan. Sain ulos 350. Yritin jatkaa tänään. Sain ulos 100 euroa ja vielä 50. Tämä on sellaista menoa, että sille pitäisi saada loppu. Oikeus käteiseen rahaan on perusoikeus.

    • Vaihda pankkia. Ainakin Säästöpankista saa saana pävänä nostaa maksutta sen 1600e. Sen jälkeen jokaisesta 400e nostosta menee se … olikos se 2% va 0.2% sakkoa. Mutta tiskiltä saa enemmän.

  6. Why Our System Is Broken: Cheap Credit Is King
    Posted on January 30, 2017 by Charles Hugh Smith
    Cheap credit–newly issued money that can be borrowed at low rates of interest–is presented as the savior of our economic system, but in reality, it’s why our system is broken. The conventional economic pitch goes like this: cheap credit enables consumers to buy more goods and services (and since the system needs growth or it implodes, that’s good).

    Cheap credit also enables companies to invest in new productive assets (capital).

    Last but not least, low rates of interest enables the government at all levels to borrow money at relatively low cost.

    That all sounds good in theory, but let’s see how cheap credit works in the real world.

    The first thing we observe is those closest to the central bank credit spigot get the lowest rates and nearly unlimited lines of credit. J.Q. Citizen may be thrilled to get a 4% annual-rate mortgage, but the mega-millionaire closer to the credit spigot can borrow 10 times as much as J.Q. can, and at half the rate of interest.

    Mega-corporations and financiers can borrow billions at rates as low as 1%, which given an official inflation rate of 2%, is actually a negative rate of real interest.

    Money-center banks own the credit spigot, so they can create money out of thin air at .5%.

    http://www.washingtonsblog.com/2017/01/system-broken-cheap-credit-king.html#more-65277

  7. Vanhat tuttavamme Bill Gates ja Rotschild-agentti Soros ovat myös kantamassa kortensa kekoon käteisen hävittämiseksi maailmasta osana NWO-diktatuurin rakentamista:

    ”USA/Bill Gates bakom kontantmord en i Indien för att främja biometriska + andra betalsystem”

    ”Totalt okänt är att det handlar om en konspiration och att USAID, Bill Gates och George Soros är brottslingarna som ligger bakom, som vanligt höll jag på säga. Tre huvudsyften har James Corbett lyckats gräva fram:

    1. Avskaffandet av kontanterna,

    2. införandet av digitala betalsystem via mobiltelefon,

    3. införandet av biometrisk teknologi för betalningar, d.v.s. mätning av fingeravtryck och iris i ögonen, för att identifiera en person i samband med en digital betalning.

    Alla dessa mål har som huvudsyfte, att förslava hela mänskligheten med elektronik, i slutändan mikrochips. Finns inga kontanter, kan de elektroniska betalningsinstrument lätt stängas av för just dessa, som anses obekväma, som inte delar samma värdegrund som etablissemanget, med andra ord värre diktatur än hos George Orwell.”

    http://whitetv.se/en/flat-money/1777.html

    • Orwellia pukkaa … ’det handlar om en konspiration och Gates och Soros är brottslingarna bakom’.

  8. SOMETHING SIMPLE
     .
    “Capital must protect itself in every possible way, both by combination and legislation. Debts must be collected, mortgages foreclosed as rapidly as possible.
    “When, through process of law, the common people lose their homes, they will become more docile and more easily governed through the strong arm of the government applied by a central power of wealth under leading financiers. 
    “These truths are well known among our principal men, who are now engaged in forming an imperialism to govern the world. By dividing the voter through the political party system, we can get them to expend their energies in fighting for questions of no importance.
    “It is thus, by discrete action, we can secure for ourselves that which has been so well planned and so successfully accomplished.”
    The biggest ”question of importance” referred to in the most revealing quote above is:
    WHO GETS TO CREATE MONEY FOR A NATION? ….. ITS GOVERNMENT, INTEREST FREE, OR PRIVATE BANKING CORPORATIONS, THAT ”LEND” THE MONEY TO THOSE GOVERNMENTS WITH INTEREST ATTACHED.
    AND BURY US ALL IN TOTALLY UNPAYABLE DEBT.
    BANKS HAVE STOLEN OUR GOVERNMENTS. 
    THEY OWN THEM.
    http://wwwkevboyle.blogspot.fi/2017/02/something-simple.html
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146538

  9. Kyse ei ole vain kontrollijärjestelmästä. Nettiraha tulee mahdollistamaan ohjauksen.
    Jo on olemassa ajatuksia, että sosiaaliturvaa saavat voisivat maksaa vain tiettyjä asioita pankkikorteillaan. Olisihan se ihan hienoa ettei fattanrahoilla osteta huumeita ja kaljaa saati tupakkaa. Tämä ajatus on helppo hyväksyä, mutta vainoharhaisessa mielessäni näen, kuinka fattan rahoilla saisi ostaa vain S-marketista ja vain tiettyjä tuotteita. Saako muuten maksusitoumuksilla ostaa Lidelista tai maatilakaupoista.

  10. Käteisestä euroista voi luopua, muita valuuttoja löytyy kyllä käteisenä. Usein kriisitilanteissa kansa siirtyy käyttämään ulkopuolista valuuttaa, sen estäminen on vaikeaa vaikka maksujärjestelmä tehtäisiin kontrolloitavaksi ja vain sähköisiä maksuja ja rahansiirtoja hyväksyväksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here