Teoreettisten fyysikoiden ja astrofyysikoiden ryhmä esittää 27.1.2017 julkaistussa tutkimuksessaan ensimmäiset havaintopohjaiset todisteet siitä, että maailmankaikkeus saattaa olla valtava ja monimutkainen hologrammi. Tutkimus haastaa vakiintuneen käsityksen alkuräjähdyksestä (Big Bang). Sen julkaisi Physical Review Letters, vertaisarvioitu julkaisu, jota pidetään yhtenä arvovaltaisimmista fysiikan alan julkaisuista.

Tutkijat päätyivät näkemykseensä analysoituaan epäsäännöllisyyksiä kosmisessa taustasäteilyssä, jota pidetään alkuräjähdyksen ”jälkihehkuna”.

Holografisella maailmankaikkeudella — käsite, jonka fyysikot kehittivät jo 1990-luvulla — viitataan siihen, että kaikki informaatio, josta kokemamme kolmiulotteinen todellisuus sekä aika koostuu, sisältyy litteään kaksiulotteiseen pintaan. Professori Kostas Skenderis Southamptonin yliopiston matemaattisten tieteiden laitokselta selittää:

”Ajatus on sama kuin tavanomaisissa hologrammeissa, joissa kolmiulotteinen kuva on koodattu kaksiulotteiselle pinnalle, kuten luottokortin hologrammissa. Tässä tapauksessa on kuitenkin kyse koko maailmankaikkeuden koodaamisesta [hologrammiksi].”

Tätä on verrattu 3D-elokuvan katsomiseen, vaikka siinä ei olekaan teknisesti kyse hologrammista. 3D-elokuvan kuvat luovat vaikutelman korkeudesta, leveydestä ja syvyydestä, vaikka kuva onkin lähtöisin kaksiuloitteiselta valkokankaalta. Toisin kuin 3D-elokuvassa, me voimme luonnollisesti operoida omassa 3D-universumissamme: kolmiulotteinen projektio on ”todellinen” meidän näkökulmastamme.

Brittiläis-, kanadalais- ja italialaistutkijoiden ryhmän johtava tutkija Niayesh Afshordi toteaa, että holografinen universumi eroaa mallina hyvin paljon yleisesti hyväksytystä alkuräjähdyksen mallista, joka perustuu gravitaatioon ja maailmankaikkeuden laajenemiseen. Tutkijoiden mukaan holografiselle mallille on tällä hetkellä jo yhtä paljon tukea kuin vakiintuneelle universumin mallille.

Holografimalli saattaa myös mahdollistaa yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhteensovittamisen. Suhteellisuusteorian katsotaan selittävän hyvin maailmankaikkeuden suuren mittakaavan ilmiöt, mutta se ei toimi äärimmäisen pienten ilmiöiden tasolla (kvanttitasolla). Tämä yhteensovittamisen mahdollisuus on yksi syy, miksi holografisen maailmankaikkeuden malli houkuttaa fyysikoita.
.

Lähteitä

University of Waterloo (30.1.2017): Study reveals evidence that the universe is a hologram https://uwaterloo.ca/news/news/study-reveals-evidence-universe-hologram

Phys.org (30.1.2017): Study reveals substantial evidence of holographic universe
https://phys.org/news/2017-01-reveals-substantial-evidence-holographic-universe.html

Hardavar, Devindra | Endgadget (30.1.2017): Study offers best evidence yet that we’re in a holographic universe https://www.engadget.com/2017/01/30/holographic-universe-mind-blown/

Griffin, Andrew | The Independent (30.1.2017): The universe is just a big hologram, astrophysicists claim http://www.independent.co.uk/life-style/gadgets-and-tech/news/universe-hologram-holographic-evidence-3d-astrophysics-university-of-southampton-a7553766.html

PÄIVITYS 2.2.2017 klo 14.15: Tarkennettu, että tutkimuksessa analysoitiin kosmoksen taustasäteilyn ominaisuuksia.

29 KOMMENTTIA

  1. Mutta jos itse liikut valon nopeudelle koko ajan laajenevassa avaruudessa niin miten voit havaita sen? Silloin kaksiulotteisesta tulee kolmiulotteinen. Vähän samaan tapaan kuin ajaessasi autolla moottoritietä näet edessäsi olevan auton, joka on tulevaisuutta. Näet myös rinnallasi olevan auton joka vastaa sen hetkistä tilannetta. Ja perutuspeilistä näet takanasi tulevan auton joka on historiallinen ajanjakso. Siksi mikään ei välttämättä näytä muuttuvan.

    • Jos liikut valonnopeudella kolmiulotteisessa maailmassa, näet sen kaksiulotteisena pintana jota kohti liikut. Mallisi ei kestä lähempää tarkastelua.

  2. Niin kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää…
    Hyvä kun tiede kehittyy ja pystyy selittämään asioista mutta perimmäisten kysymysten edessä se on silti voimaton.
    Mistä aine atomeineen tuli? Emme tiedä. Yksi selitys on että Jumala loi.
    No mistä se Jumala tuli? Emme tiedä. Sen on varmaan täytynyt olla aina olemassa.

    • Ei muuten ole.
      Tiedämmepä.
      Alkuräjähdyksestä.

      PS. termi ”aina” tarkoittaa noin 13.8 miljardia vuotta eikä sen pitempää aikaa.

  3. Maailmankaikkeus on joka suuntaan ääretön ja ajaton. Se ei ole alannut missään eikä koskaan, se ei lopu mihinkään eikä koskaan. Jos se olisi syntynyt, sen olisi pitänyt tapahtua joskus jonain aikana ja jossain tilassa, siis toisessa maailmankaikkeudessa jne. aina jossain edellisessä tilassa, äärettömyydessä.

    Kristinoppi on ihmisen luomus. Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tiede yrittää selittää maailmankaikkeutta rajallisena luomuksena, jollaisena sitä halutaan, pitää tutkia ja selittää. Se jättää tilaa taikauskolle.

    • Maailmankaikkeus on ehkä joka suuntaan ääretön. Se on alkanut jokapaikassa noin 13.8 miljardia vuotta sitten. Joskus jonain aikana oli, kuten aiemmin sanoin, 13.8 miljardia vuotta sitten, eikä missään sanota, että se välttämättä tarvitsee ulkopuolista ”avaruutta” ollakseen olemassa (tyhjyys pitää sisällään äärettömän määrän energiaa).

      Kristinuskosta en sano mitään. Tiede ei yritä selittää mitään muutakuin havaintoja, sillä ei ole mitään tarvetta selitää maailmaa sellaisena kuin me haluamme (eikä itseasiassa selitäkään, ihmismielikuvitus ei pysy tieteen perässä, tieteen kuva maailmasta ei ole millään tavoin inhimillinen)

  4. Hienoa, että Vastavalkeakin julkaisee tämän uutisen, jonka jakoi mm RT ja vastaavaa on ollut aiemminkin, esim. valtamedian http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/avaruus/2013-12-12/Tutkimus-vahvistaa-maailmankaikkeus-on-hologrammi-3316769.html.
    Avaruusaiheissa Vastavalkea voisi mahdollisesti mennä pidemmällekin, jos vaihtoehtojen tarjoaminen valtamedialle kiinnostaa niissäkin.

    Itse kytkisin tähän myös keskustelun siitä, laajeneeko maailmankaikkeus vai ei.
    Vaihtoehdon valtavirralle on siinä ehkä parhaiten tarjonnut Tuomo Suntola Dynaamisen universumin mallillaan.

    • Itse uskon että ei laajene ja myös siihen kuten moni nyky tiedemies että avaruus ei ole ääretön!

        • Se on juuri siellä missä sen näetkin olevan!

          Missä sen rajat kulkevat ja minkä muotoinen se mahdollisesti on, sitä ei tiedä vielä kukaan.

          • Törmätään taas tuohon perusongelmaan: miksi jotain on ja missä se jotain on?
            Jos on rajat niin suhteessa mihin ne rajat ovat?
            Oma järki sanoo että voi olla vain yksi kokonaisuus eikä ihminen voi ymmärtää miksi se on olemassa.
            Jos ymmärtäisi niin ymmärtäisi myös miksi itse on olemassa.

          • Raja viittaisi myös johonkin ulkopuoliseen olemassa oloon. Tällaista ei tarvita ja joka tapauksessa se on irrelevantti, koska ei kuulu meidän maailmankaikkeuteemme.

            Miksi jotain on? Alkuräjähdys.
            Missä se on? Ympärilläsi.
            ”Oma järki” ei ole järkevä tapa lähestyä ongelmaa, mitä järjellä ei voi edes yrittää ymmärtää. Siksi tieteellinen metodi.
            Jos on hankaluuksia ymmärtää miksi itse on olemassa, kannattaa kysyä sitä vanhemmiltaan. Vastaus on melkovarmasti biologinen.

            PS. kyllä, maailmankaikkeus laajenee alati kiihtyen, eikä se ole riippuvainen kenenkään uskomuksista. Se laajenee silti, uskoi siihen joku tai ei.

  5. On hyvä muistaa että kaiken aikaa olemme havannoimassa vain havaintoavaruutta. Esimerkiksi, meillä ei ole mitään tietoa siitä missäpäin joku yksittäinen tähti oikeasti on, voimme vain tietää mistä päin se tulisi jos se tulisi suoraan. Emme voi tietää sitä, kuinka suoraan, mutkan kautta tai kaareutuen se matkaa edes loppumatkalla.

    • Taivaan taustaväri on musta, koska olemme mustan aukon sisäpuolella.

      Valon kaareutumisesta johtuen näemme ”kaukaisuudessa” vain yhden pisteen, mustan aukon, katsoimmepa mihin suuntaan tahansa.

      • Taivaan taustaväri ei ole musta. Se on hyvin tummanruskea. Tämäkin on mitattu. Mallisi ei kestänyt tarkastelua.

  6. ’… joissa kolmiulotteinen kuva on koodattu kaksiulotteiselle pinnalle, kuten luottokortin hologrammissa. ’

    Tuostapa ’aasin silta’ sopivasti tähän ’pyhään yksinkertaisuuteen’.

    SOMETHING SIMPLE

    WHO GETS TO CREATE MONEY FOR A NATION? ….. ITS GOVERNMENT, INTEREST FREE, OR PRIVATE BANKING CORPORATIONS, THAT ”LEND” THE MONEY TO THOSE GOVERNMENTS WITH INTEREST ATTACHED.
    AND BURY US ALL IN TOTALLY UNPAYABLE DEBT.
    BANKS HAVE STOLEN OUR GOVERNMENTS. 
    THEY OWN THEM.
    http://wwwkevboyle.blogspot.fi/2017/02/something-simple.html
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146538

  7. Silloin kun tieteessä liikutaan aivan äärirajoilla, siis suhteessa vallitsevaan tietoon, lähestytään tutkijan omaa sisäistä aivorakennetta ja aivojen toimintaa. Eli huippututkija lopultakin tutkii itseään, omaa sisäistä maailmaansa.

    Taas se, mikä teoria milloinkin on suosittu, riippuu tutkijasukupolven ”kollektiivisesta kokemuksesta”. Nyt uuden tutkijapolven kollektiivinen kokemus on tietokonepeleissä. Siis virtuaalisissa maailmoissa. Tästä seuraa, että maailmojen virtuaalisuutta esiin tuovat teoriat ovat suosittuja.

    • Näin epäilemättä on … eli voimme unohtaa paljon ns. ’huippututkijoiden totuudesta’ tuon ymmärrettyämme. Jokainen – myös äärirajoilla liikkuva tutkija – on aina enemmän tai vähemmän subjektiivisen maailmankuvansa vanki josta täysin irti pääseminen ei liene koskaan mahdollista.
      Todellinen huippututkija (tiedemies), joka asettaa totuuden etsimisen poliittisten tai henkilökohtaisten syiden edelle, olivatpa ne ideologisia, kansallisia, isänmaallisia, etnisiä, luokkaan tai sukupuoleen liittyviä on harvinaisuus ellei mahdottomuus.
      Filosofi ja kirjailija Iris Murdoch kirjoittaa Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan ”tutkijan rehellisyydestä ja nöyryydestä, joka ei edes tunne houkutusta tukahduttaa sitä mikä kiroaa hänen teoriansa.”

      Tutkijoiden, ammatti historioitsijoiden – myös poliitikon ja median – pitäisi yrittää taistella omien harhojen ja subjektiivisten käsitysten synnyttämän totuuden kumoutumisen pelkoaan vastaan.
      Tämä on kuitenkin harvinaista nykyisin kun raha ohjaa ja valtaosin myös hallitsee kaikkea mitä tieteessä, politiikassa ja mediassakin tapahtuu. Poliitikot, jotka omaavat sellaisia ​​hyveitä ovat hyvin harvinaisia missä tahansa maassa.

      • > nykyisin kun raha ohjaa ja valtaosin myös
        > hallitsee kaikkea mitä tieteessä, politiikassa ja
        > mediassakin tapahtuu.

        Ei vain nykyisin vaan aina on ollut näin ja on oleva. Siksi yhteiskunnan kehittymiseksi vähänkin pidemmällä aikavälillä on olennaisen tärkeää, että tieteen rahoitus tulee useasta eri ”tuutista”. Valtio olkoon halutessaan yksi tieteen (ja koulutuksen) rahoittaja, mutta ei missään tapauksessa saa olla dominoivassa asemassa.

        Nykyisin valtio rahoittaa käytännössä kaiken tieteellisen tutkimuksen ja sen seurauksena koko järjestelmä on korruptoitunut. Tutkija tutkii siksi, että siitä maksetaan; tuloksen on oltava sellainen, että jatkorahoitus turvataan; … Valitettavana esimerkkinä erittäin korruptoituneesta ”tieteen” alasta on taloustutkimus. Pieni vilkaisu Nobelin saajiin riittää todisteeksi.

        • Juuri näin, Kaarina Virta. Rahalla tuotetaan pseudo-tiedettä, jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa, ja todellakin… ”pieni vilkaisu Nobelin saajiin riittää.” Nykytiede voidaan ilmiönä rinnastaa otsikoissa paistattelevaan ”terrorismin vastaiseen sotaan” tai ”taisteluun huumeita vastaan” – tuotettuun uhkaan – jotka ovat todellisuudessa ”inside job” tyyliin suojelupoliisit maailmanlaajuisesti; CIA-Mockingbird. Tiede ei ole millään tasolla riippumatonta tutkivaa tiedettä, se on rahalla tuotettua pseudo-tiedettä, joka palvelee tiettyä agendaa. Samoin koulutus maailmanlaajuisesti. Koulut ja ns. ihmiskunnan historia kuin myös Vale-Nasan tuottama avaruustiede Hollywood studiossa olevaa ”international fake-station” myöten on puhdasta puppua A:sta O:hon.

          Ihminen ei tunnista itseään, joten hän ei myöskään tunnista tätä liikkumatonta paikkaa, mitä hän parhaillaan asuttaa – ei myöskään maailmankaikkeutta. Tämä paikka, jossa olemme, ei liiku, ei pyöri, eikä etene laajenevassa avaruudessa – meille on koko ikämme valehdeltu. Painovoima on pelkkä myytti – pseudo-tieteen kehittämä tarina – jolla selitetetään kätevästi se, että maan olevaisuus pysyy avaruudessa luodin nopeudella kiitävän pallon pinnalla. Tämä kaikki on täyttä valetta ja jokainen, joka kyseiseen uskomukseen viitsii syvemmin perehtyä, näkee OMIN SILMIN faktat (esim. auringon ja kuun liikkeet, pohjantähti), jotka murskaavat kyseisen taikauskon.

          Mikäli maailmankaikkeus – kuin myös ihminen – on hologrammi – se on nimenomaan tietoisuuden hologrammi. Se on tietoisuuden hologrammi, jossa ei ole aikaa, paikkaa tai etäisyyksiä. Se on tietoisuuden hologrammi, jossa mikään ei liiku – kaikki pysyy paikoillaan ikuisesti tyyliin – JUMALA ON. Se tarkoittaa myös sitä, että menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus on olemassa juuri NYT, ja kaikkeus – tietoisuuden hologrammi, eli JUMALA – toteutuu NYT ajassa. Mikäli näin on, kehitystä ei tapahdu. Tietoisuuden hologrammi poistaa ihmiseltä vapaan tahdon, eli siinä tapauksessa jokainen meistä – sinä ja minä – olemme pelkkiä ”näyttelijöitä” maailmankaikkeuden valkokankaalla.

        • ’…koko järjestelmä on korruptoitunut. Tutkija tutkii siksi, että siitä maksetaan; tuloksen on oltava sellainen, että jatkorahoitus turvataan; …’

          Niinpä, enkä usko että tilanne siitä korjaantuu oli rahoittaja kuka tahansa … se korjaantuu vain jos tuo rahoittava taho ei painosta tutkijaa mihinkään suuntaan ja/tai mikäli tutkija ei ole ostettavissa ja omaa sellaisen Iris Murdochin Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan kuvaaman ”tutkijan rehellisyyden ja nöyryyden, joka ei edes tunne houkutusta tukahduttaa sitä mikä kiroaa (kumoaa) hänen teoriansa.”

    • Ei muuten riipu. Kannattaa tutustua tieteelliseen metodiin ja sen funktioon.

  8. Esko Valtaojan kirja, Kotona maailmankaikkeudessa on kansanomaisesti kirjoitettu sangen mukaansa tempaava teos. Myöskin Fred Adams & Greg Laughlin, Maailmankaikkeuden Elämäkerta, ikuisuuden fysiikkaa.

  9. Monin paikoin tapahtuu tuhoisia rajähdyksiä, ja niiden jälkiseurauksena pitäisi KEHITTYÄ jotakin harmoonista ja järkevää, mutt kun”EI”. Niille tapahtumille ei löydy puolustajia, mutta kuitenkin ” se, aivopestyihin liimattu teorian selitys jatkuu vuosikymmenestä toiseen”. Universumien sekä luonnossa esiintyvien ihmeiden on pakko olla ”suunniteltua älykkyyttä”. Lainaten Einsteinia: Meidän on hiljennyttävä kaiken majesteetillisen älyn sekä suunnittelun edessä, joka vallitsee universumissa. Jos jossakin on ”suunnittelua” niin jossakin pitää myöskin olla suunnittelija. Se asia askarruttaa tieteen tutkijoita, mutta he eivät uskalla sitä mainita, pelokkaina
    menettävänsä korkea-arvoiset asemansa. Maailman-kaikkeus on AINA ollut olemassa, mutta meillä ei ole, siihen asiaan alhaisinta ymmärrystä. Tutkimusten tuloksina tulee esiin uusia valoittavia todisteita, lunnon ihmeellisyyksistä. Samanaikaisesti yksilön omahyväisyys kasvaa mielipuolisuuden rajoille kaikenlaisine
    teorioineen. ”Kukaan ei ole niin tyhmä, kuin ihminen”. Kaikki tutkimukset perustuvat olettamuksiin. PISTE.

  10. Maapallon pintakäsittelyn onnistuneisuus riippuu vain ihmisestä. Jos me kaikki eläisimme harmoonisessa sovussa, niin tämä maapallo olisi ihanteellinen paikka asua, ja kuka ties ”kaiken aloittaja voisi varata pääsyn
    toisiin planeettoihin”, niin ei voisi syntyä minkäänlaista ylikansoitusta ja sen tuottamaa kärsimystä. Näitä
    asioita voidaan keskustella loputtomiin, jopa järjettömyyksiin asti, koska me emme kykene ratkaisemaan
    mitään mikä koskee ”universumia”.

  11. Matrix on siis oikeassa. Me vain katsomme virtualitodellisuuden hologrammia ja todellisuudessa lojumme alienkoneiden pattereina viljelyksillä tuottamassa koneille energiaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here