Vallinnut politiikka on kärsinyt takaiskuja. Ne ovat kirvoittaneet pettymyksellä ladattuja kommentteja siitä, että elämme ”totuuden jälkeistä aikaa”. Jotkut ovat toki huomauttaneet, että olemme aina eläneet tosiasioiden jälkeistä aikaa. ”Ihmisistä on mukavampaa uskoa yksinkertaiseen valheeseen kuin monitahoiseen totuuteen”, totesi kansalaisyhteiskunnan tutkija, filosofi Charles Alexis de Tocqueville jo 1800-luvulla.
Nykytodellisuutta voi yrittää kuvata vielä yhdellä näkökulmalla. Ehkä elämmekin valheiden jälkeistä aikaa. Ei niin, että valheita ei enää esitettäisi, vaan että nykyinen tila on seurausta pitkään jatkuneesta järjestelmällisestä valehtelusta – ja ennen muuta kyllästymisestä siihen. On sanottu, että ”Kansa ei ehkä näe, mutta se voi tuntea”. Nyt kansalaiset voivat kuitenkin nähdä entistä enemmän, kun nettimaailma avaa asioita uudella tavalla.
Nobelin rauhanpalkinnolla presidenttikautensa alussa palkitun presidentti Barack Obaman viimeisenä virkavuotena USA pudotti 26 000 pommia. Se ei ole ollut kummoinenkaan uutinen. Sen sijaan juuri äsken nousi kohu presidentti Trumpin sanottua toimittajalle, että ”On olemassa paljon tappajia. Luuletko, että meidän maamme on viaton?” Kohu siis nousi, kun presidentti sanoi ääneen itsestään selvän asian, joka on vuosikymmeniä ollut totta.
Ranskassa Kansallisen rintaman presidenttiehdokas Marine Le Pen ilmoitti muuttavansa maan noin 2 000 miljardin valtionvelat euroista frangeiksi, jos hän voittaa kevään vaaleissa. Tässä ei ole mitään erikoista, kun otetaan huomioon Lex Monetae, kansainvälisesti hyväksytty ja käytetty lakiperiaate, jolla kansallisvaltio päättää, millä rahayksiköllä sopimuksia maksetaan.
Millainen on järjestelmä, jossa tällaisten totuuksien julkituomiseen tarvitaan näkyvyys, jonka näyttää saavan vain vihankylvämisellä? Siihen sitten hukkuvat myönteiset yksityiskohdat. Sellainen järjestelmä on juuri se, jossa elämme.
Miten sitten on keskustelun laita pienessä ja sisukkaassa Suomessa? Brittien päätettyä kansanäänestyksessä erota EU:sta kokoomuslainen ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen oli yksi niistä, jotka esittivät, että tällaiset kansanäänestykset pitää vastaisuudessa torjua. Voiko demokratiaa enää selvemmin halveksia? Että kansanedustaja tyrmää kansalaisten mahdollisuuden ratkaista tulevaisuutensa keskeisen tärkeässä asiassa näyttää olevan aivan normaalia toimintaa.
Presidentti Niinistö on todennut, että ”Liittyminen EU:hun on peruuttamaton valinta”. Miten lienee?
Antti Pesonen on itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja.

Hienoa tekstiä Antilta ja juuri sellaista mitä nyt kaivataan … tai me anti-niinistöläiset kaipaamme.
Presidentiksi ’sieltä jostain’ nostettu tai pelattu Niinistö ei tietenkään halua/saa kansaa kuunnella, mitä nyt vähän välillä flirttailla jottei kannatus putoaisi aivan nollaan.
Ja eihän kansan äänen kuuntelu istu pelkureille, jotka jo ovat mielessään päättäneet kaiken valmiiksi ja alistuneet muualla laadittuun käsikirjoitukseen. Sellainen mieluummin kuolee monta kertaa päivässä eikä vain kerran elämässä kuten aito sankari.
Se, että pakottaa kansansa samaan käsikirjoitukseen onkin sitten luku sinänsä, merkki jostakin …. mistähän ? no, kyllä me tiedämme, ei tarvitse edes sanoa.
Tuo EU-pakkovallan luoma kaaos, mistä alla tekstiä, uhkaa pian meitäkin. Ja myös toisenlainen kaaos kun olemme turmelleet suhteemme itänaapuriin mistä voimme antaa ’ei-koskaan-irti-EU:sta’ presidentillemme täydet pisteet ellei jopa 10+:n.
Chaos in Sweden
Since Trump is using Sweden as a bad example and our airhead politicians don´t understand what he is talking about we thought we would try to enlighten people:
The Shocking Truth about Sweden
Sweden is a rouge state, trying to be a superpower through the UN. But the “humanitarian superpower”, as they call themselves, is a failed state today. The police have lost control over the no-go-zones, and have no resources to investigate the almost daily murders. Women have to give birth in their cars due to the distance to maternity hospitals. Fire fighters cannot fight the daily problem of burning cars, because the immigrants throwing stones at them. Ambulances are equipped with riot-gear, sexual assaults have skyrocketed. The whole social security system will collapse within a near future due to the ambition of our politicians to become the humanitarian superpower of the world.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=147473
“It Looks Like A War Zone”: Trump Vindicated After Violent Riot Erupts In Swedish Suburb
http://www.zerohedge.com/news/2017-02-21/it-looks-war-zone-trump-vindicated-after-violent-riot-erupts-swedish-suburb
lisäys
Ruotsi ja EU haudan partaalla?
Valitettavasti Suomi-poliitikot matkustavat aina jälkijunassa, joten kansalaiset saavat vielä odotella käännettä, joka on jo tapahtunut tai tapahtumassa useissa valtioissa.
Vannooko Suomen poliittinen johto vielä EU:n hautajaisissa luottamustaan ja uskollisuuttaan komissiolle, kuten teki Neuvostoliiton politbyron kohdalla? Todennäköisesti, sillä mikään ei viittaa alamaisasenteen muuttumiseen.
http://beta.oikeamedia.com/o1-4809
Halveksitko demokratiaa? Annat ymmärtää, että kansa äänesti väärin valitessaan Niinistön presidentiksi.
En sanonut että kansa äänesti väärin. Se on oma tulkintasi. Ei kansa koskaan äänestä väärin mutta systeemi joka mahdollistaa kansan tahdon kiertämisen tai estää sen toteutumisen ei ole todellista demokratiaa.
Päätösten alistaminen kansanäänestyksille on todellista demokratiaa.
Kansaa aina hoopotetaan, kaikissa vaaleissa. Sitä se edustuksellinen demokratia teettää.
Niinhän sitä hoopotetaan. Hyviä esimerkkejä on brexit-äänestys ja Trumpin valinta presidentiksi.
Tärkeä uutinen valtamedialta (sarkasmivaroitus) … näin sitä ’menestystä’ luodaan, heh-heh
Olemme nyt huomattuja ulkomaillakin
http://www.iltalehti.fi/fiidifi/201702232200075479_fd.shtml
Tärkeä seminaari viikonloppuna:
http://mvlehti.net/2017/02/22/tieto-lisaa-tuskaa-ii-lauantaina-ravintola-kaisaniemessa-helsingissa-klo-1730/
Meidän Niinistöt taitavat jättää väliin … taitaa lisätä liikaa heidän tuskaansa. Kun on valheen ja huijauksen polulle lähtenyt niin parempi on pysyä piilossa ettei ’totuusinfarkti’ iske ja pumppu petä.
Joo, Jyrki käteinen ja kumppanit eivät varmaan ole kilpaa ilmoittautumassa!
Heillä on mukavat iltamat kotona kusiporealtaassa.
Heh-heh-heh ,,, varmaankin joo… kusta päässä ja altaassa
‘Trump was RIGHT!’
Inside the Stockholm suburbs where cars are torched, drugs sold openly and fire engines must be bulletproof
The US president said Sweden, usually considered among the most peaceful and stable on earth, was suffering from social problems linked to mass migration.
His comments were widely mocked. But on Monday night, police were forced to fire warning shots after rioters torched cars, hurled stones at police and looted shops in the Rinkeby district of the capital, injuring a policeman.
Beat officer Hanif Azizi, who was scrambled to the scene, told MailOnline: ‘When we sat in the car and saw the riots I tapped my colleague on the shoulder and said, “perhaps Trump was right after all”.’
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=147568
Trrump vihjaisi vaalikamppanjansa aikana ettei FED:iä – Amerikkaa tuhoavaa parasiittia – jätettäisi rauhaan jos hän tulee valituksi. Vai jätetäänkö sittenkin ?
Nyt myös noidat ja magiaan uskovat ovat yhdistäneet voimansa ja yrittävät omilla keinoillaan panna ’pahan Trumpin’ kahleisiin jottei hän pystyisi muuttamaan maailman kehitystä ’huonoon suuntaan’. Miksi he ovat sitoutuneet pankkimafian ’money talks’ kulttuuriin? Merkitsevätkö heillekin maagiset symbolit enemmän kuin sanat ja järki?
Vigilant Citizen: ’Symbols Rule The World, Not Words Nor Laws’ — Magic Rules, Not The Reason; Stay Vigilant!
Witches Worldwide Target Trump in Mass Occult Ritual
I am always surprised by the surrealist article titles I sometimes witness myself typing. But this is happening. And it is serious. Occultists that are part of public magical groups and secret societies – as well as wannabe witches worldwide – are doing this: A mass occult ritual on Friday, February 24th to “bind Trump and those who abet him”.
http://vigilantcitizen.com/latestnews/witches-worldwide-target-trump-mass-occult-ritual/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=147629
[Vigilant Citizen
From films, architecture and music, Vigilant Citizen exposes and explains the hidden occult symbolism behind much of modern culture]
Money talks. Syvä valta (Anglo-Zionist Empire ja City of London) ’clintoneineen’ ym. globalisteineen (unohtamatta yllä mainittuja ’Magic rules, not the reason’ -okkultisteja) tekee nyt kaikkensa kaataakseen Trumpin hallinnon joka yrittää jarruttaa ’zio-masonic NWO-agendaa’, ’rappareiden’ ja sionistien maailmanvalloitushanketta.
The Clinton system to discredit Donald Trump
Tämä artikkeli on varoitus – marraskuussa 2016 luotiin suuri levottomuus- ja propaganda kampanja Trumpin maineen tuhoamiseksi heti kun hän saapui Valkoiseen taloon. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen kampanja on tieteellisesti järjestetty Yhdysvaltain presidenttiä vastaan, ja tällaisilla resurssella.
Kyllä, olemme todellakin siirtymässä TOTUUDEN JÄLKEISEEN aikaan, mutta roolijako ei ole sitä mitä voisi ajatella sen olevan.
Hyvä Thierry Meyssanin kirjoitus avaa näkymiä:
This article is a warning – in November 2016, a vast system of agitation and propaganda was set up in order to destroy the reputation and the authority of President Donald Trump as soon as he arrived in the White House. It is the first time that such a campaign has been scientifically organised against a President of the United States, and with such resources. Yes, we are indeed entering a post-Truth age, but the distribution of rôles is not what you may think it is.
Destroying the image – and thus the authority – of the President of the United States, before he has had the time to do anything at all, can have serious consequences. By eliminating Saddam Hussein and Mouamar Kadhafi, the CIA plunged their two countries into a long period of chaos, and the «land of Liberty» itself may suffer severe damage from such an operation. This type of mass manipulation technique has never before been levelled at a head of state in the Western world.
For the moment, the plan is working – no political leader in the world has dared to celebrate the election of Donald Trump, with the exception of Vladimir Putin and Mahmoud Ahmadinejad.
Thierry Meyssan
http://www.voltairenet.org/article195455.html
Huijaamalla rakennettu Eurooppa
EU ei ole epädemokraattinen vaan demokratianvastainen. Sen koko olemus perustuu kansallisvaltioiden demokraattisen päätöksenteon vähentämiseen.
Unionia ei voi muuttaa demokraattiseksi, koska unionilla ei ole omaa kansaa vaan useita kansakuntia, jotka eivät ymmärrä toistensa kieltä. Yli 600 miljoonan väkiluku tekee demokratiasta mahdottoman hallita.
http://mvlehti.net/2017/03/05/huijaamalla-rakennettu-eurooppa/
Miksi emme saa äänestää kansalaisaloitteista, pormestareista ja kunnanjohtajista? ,, kysyy Antti Pesonen,
IPU:n puheenjohtaja
Eduskuntaan on toimitettu yhteensä 16 kansalaisaloitetta, joiden taakse on koottu yli 50 000 tukijaa puolen vuoden aikana. Eduskunta voi käytännössä toimia aloitteiden kanssa miten tahansa. Ne voidaan käsitellä perusteellisesti eri valiokunnissa lausuntokierroksineen tai aloitteet voidaan haudata hiljaisuudessa.
Kansalaisaloitteen mahdollisuus on askel eteenpäin kohti suoraa demokratiaa. Askel jää vielä lyhyeksi. Suorasta demokratiasta voidaan puhua vasta sitten, kun kansalaiset voivat sitovissa kansanäänestyksissä päättää kansalaisaloitteiden kohtalosta.
Oleellista on, että päätösvalta on nyt eduskunnalla, ei kansalaisilla. Ja eduskunnan päätökset ovat eri asia kuin kansalaisten päätökset. Monissa erilaisissa asioissa ei minkäänlainen edustaja voi todellisuudessa edustaa kaikkia valitsijoitaan. Kaiken lisäksi nykyiset eduskuntapuolueet toteuttavat ryhmäkuria. Se tarkoittaa, että kansanedustajat äänestävät usein ryhmäpäätöksen mukaan vastoin omaa kantaansa.
Kansanäänestysten parasta antia on se, että niitä edeltävät kampanjat pakottavat keskusteluun. Ja keskustelua tulevaisuudesta tarvitaan.
Kansanäänestyksiä on helppo järjestää vaalien yhteydessä – ja muutenkin. Ainut vaikeus on siinä, että nykyiset vallanpitäjät ja heidän taustavoimansa – suuri raha lyhyesti sanottuna – haluavat pitää kiinni vallastaan.
Kansanäänestyksiä torjutaan esittämällä, että kansalaisilla ei ole riittävää tietämystä asioista. Jos niin on, miten he osaavat valita itselleen edustajat, jotka osaavat kaikissa asioissa edustaa heitä? Kun vielä otetaan huomioon, että edustajat eivät välttämättä voi äänestää oman tahtonsa mukaan.
Korruptoitunut edustuksellinen järjestelmä on kriisiytynyt laajasti. Edessä on monia vaihtoehtoisia teitä eteenpäin. Myös kestävämmän yhteiskunnallisen kehityksen tie on auki edessämme. Ensi askeleita sille tielle on siirtyminen suoraan demokratiaan.
Suoraa demokratiaa pitää toteuttaa sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Nyt kuntavaalien ollessa käsillä pitää kysyä, miksi kuntalaiset eivät saa päättää kunnanjohtajien ja pormestarien valinnasta? Jos tällainen mahdollisuus olisi, innostaisi se kuntalaisia osallistumaan oman kunnan kehittämiseen.
Itsenäisyyspuolue on jo pitkään vaatinut sitovien kansanäänestysten käyttöönottamista. Niin myös nyt kuntavaaliohjelmassaan.