Tolstoi, Gandhi ja Malcolm X – tähtäimessä väkivalta

”Sotiminen loppuu vasta silloin, kun ihmiset lakkaavat osallistumasta väkivaltaan millään tavalla ja ovat valmiit kärsimään kaiken sen vainon, mitä tämä kieltäytyminen heille aiheuttaa. Tämä on ainoa keino saada sodat loppumaan” (Leo Tolstoi).

Anno Domini 2017 maailma kalisuttelee aseitaan. Valtamedia on täynnä apokalyptisiä uutisia ja raportteja. Rauhan saarnaajista näyttää olevan puutetta. Sen vuoksi saattaa olla vaihteeksi virkistävää — ellei peräti ’voimaannuttavaa’ — luoda silmäys menneisyyteen ja etsiä sellaisten ajattelijoiden mietteitä, jotka omassa elämässään olivat nähneet tai kokeneet sotia tai muuta organisoitua väkivaltaa.

Tässä kirjoituksessa väkivaltaa tarkastellaan kolmen miehen elämän ja kokemusten kautta. Nuo kolme miestä edustavat eri aikakausia (vuodesta 1828 vuoteen 1965) ja eri maanosia (Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka). Ainoastaan yksi heistä koki niin kutsutun luonnollisen kuoleman. Muut kaksi kuolivat väkivallan seurauksena.

Leo Tolstoi

”Suorita omaa elämäntehtävääsi ja sen ohella pyri sielusi täydellisyyteen. Voit olla varma, että tällä tavoin parhaiten parannat myös yhteiskuntaa” (Leo Tolstoi).

”Kukaan ei saa ottaa henkeä toiselta ihmiseltä” (Leo Tolstoi).

Kreivi Leo Tolstoi [Лев Никола́евич Толсто́й] (9.9.[(J: 28.8.]1828 Jasnaja Poljana – 20.11.[J: 7.11.] 1910 Astapovo) on yksi tunnetuimmista venäläisistä kirjailijoista. Leo Tolstoin tunnetuimpia teoksia ovat Sota ja rauha (1865–1869) sekä Anna Karenina (1875–1877). Tyyliltään hän edustaa realismia. Tolstoi oli myös merkittävä yhteiskunnallinen ja uskonnollinen ajattelija.

Leo Tolstoi syntyi maata omistavaan kreivilliseen Tolstoin sukuun. Syntymä tapahtui suurella sukutilalla Jasnaja Poljanassa Tulan kuvernementissa Venäjällä. Leon isä oli kreivi Nikolai Tolstoi ja äiti ruhtinatar Maria Volkonskaja. Leo oli neljäs perheen viidestä lapsesta.

Nuoruus

Leo näki kuoleman kaikessa karmeudessaan jo varhain. Hän menetti äitinsä jo yksivuotiaana. Leon ollessa kahdeksanvuotias hänen isänsä kuoli. Pian tämän jälkeen oli vuorossa isoäiti. Myös aikuinen Tolstoi joutui elämän realiteettien traagisesti koettelemaksi, kun 1870-luvulla kuolema runsaan kolmen vuoden aikana riisti häneltä kolme lasta ja kaksi tätiä.

Leo Tolstoi aikoi aluksi diplomaatiksi ja kirjoittautui Kazanin yliopistoon opiskelemaan itämaisia kieliä. Leo hallitsi ranskaa yhtä sujuvasti kuin äidinkieltään venäjää. Hän oli oppinut kreikan kielen kolmessa kuukaudessa ja perehtynyt vaivatta saksan, italian ja englannin kieleen. Hän vaihtoi kielet oikeustieteeseen, mutta sekin kyllästytti häntä. Lait eivät vastanneet moraalin vaatimuksia ja opiskelu oli ikävää, eikä hän milloinkaan saanut opintojaan päätökseen.

Keskeytettyään opintonsa Leo vietti jonkin aikaa kevytmielistä seuraelämää Moskovassa ja Pietarissa. Jouduttuaan pulaan suurien pelivelkojensa vuoksi Leo päätti seurata vanhempaa veljeään Kaukasiaan vuonna 1851 ja värväytyi Venäjän armeijaan. Rykmentti oli komennettu taistelemaan tataarisissejä vastaan Kaukasian rajalle. Tolstoi osallistui vuoristolaisheimoja vastaan käytyihin taisteluihin, mutta hänellä oli myös runsaasti aikaa kirjoittamiseen. Vuoristomaisemien kauneus ja lumihuippuiset vuoret viehättivät häntä suuresti. Muun ohella niiden vaikutuksesta syntyivät kertomukset Kasakat ja Hadži Murat.

Krimin sodassa hän osallistui Sevastopolin puolustukseen linnoituksen kukistumiseen (elokuussa 1855) asti. Tolstoin kirjoitukset Sevastopolin piirityksestä kertoivat venäläisten joukkojen urheudesta, mutta myös sodanjohdon typeryydestä ja kyynisyydestä.

Leo Tolstoi on kuvannut hurjaa nuoruuttaan seuraavasti:

”En voi muistella näitä vuosia ilman kauhistusta, inhoa ja tuskaa. Tapoin ihmisiä sodassa, haastoin heitä kaksintaisteluun surmatakseni, hävisin korteissa, söin musikoiden työn tulokset, rankaisin heitä, harjoitin haureutta, petkutin. Valhe, varastelu, kaikenlainen huorinteko, juopottelu, väkivalta, tappaminen… Ei ollut rikosta, jota en olisi tehnyt, ja siitä kaikesta ikätoverini kehuivat minua ja pitivät ja itävät minua verrattain siveänä ihmisenä. Tällaista elämää vietin kymmenen vuotta.” (Leo Tolstoi: Tunnustuksia, s. 29).

Elämänkatsomus

Tolstoi katsotaan eräänlaisen uskonnollisen anarkismin edustajaksi. Hän sai innoitusta poliittisille näkemyksilleen tsaarinaikaisen Venäjän maaseutuyhteisöistä — joiden elämälle Venäjän valtio näyttäytyi usein vain haitallisena — sekä Jeesuksen toiminnasta.

Tolstoin kristillinen elämänkäsitys perustui Vuorisaarnaan, jonka oppien mukaisesti hän halusi tehdä ruumiillista työtä ja luopua kaikesta köyhien hyväksi. Hän vastusti kirkkoa, vallanpitäjiä ja yläluokan elämäntapaa luottaen ihmisten ystävyyteen.

Tolstoin oppi aiheutti suuria ristiriitoja hänen omassa perheessään. Hänen rauhanaatteensa vaikutti syvästi rauhanliikkeeseen. Ajan mittaan Jasnaja Poljanasta tuli ”tolstoilaisuuden” ihailijoiden pyhiinvaelluskohde.

Totuuden etsinnässään Tolstoi hakeutui ortodoksiseen kirkkoon, mutta huomasi pian monien pappien tietämättömyyden. Hän käsitti, etteivät ulkoiset menot, tuoksuvat suitsutukset, loistavat kynttilät, vanhat ikonit ja välkehtivät mosaiikit tehneet ihmisestä kristittyä. ”Kannamme kaikki Jumalan valtakuntaa itsessämme”, Tolstoi julisti. Hänen kirkkoon kohdistamansa arvostelu johti siihen, että synodi vuonna 1901 julisti hänet harhaoppiseksi ja erotti hänet kirkosta.

Tsaarin Venäjä oli Euroopan itsevaltaisimmin hallittu maa. Tolstoi asetti asemansa lukuisia kertoja alttiiksi taistellessaan ihmisten, sananvapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Tolstoista oli tullut niin kuuluisa henkilö ja kirjallinen johtohahmo, etteivät viranomaiset uskaltaneet käydä häneen käsiksi. Monet Tolstoin kirjoitukset kiellettiin, mutta hän välttyi ankarammilta rangaistuksilta. Hänen teoksensa levisivät käännöksinä muissa maissa ja Venäjällä niiden käännöksiä jäljennettiin ja levitettiin salaa.

Leo Tolstoi oli todennäköisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tunnetuin venäläinen ajattelija Suomessa. Tunnetuin tolstoilaisuuden kannattaja Suomessa oli Arvid Järnefelt.

Pasifismi

Tolstoin sodanvastaiset teesit ilmenevät pelkistyneimmin hänen mietelausekokoelmistaan, kuten esimerkiksi teoksesta Krug tštenija (Vuodenaikojen viisaus, 2001).

”Kukaan ei saa ottaa henkeä toiselta ihmiseltä.” – ”Sota muuttaa ihmisten ystävällisen asenteen muita kansoja kohtaan mielettömäksi itsekkyydeksi, jota kutsutaan isänmaallisuudeksi.” – ”Ihminen yleensä, ja varsinkin kristitty, on velvollinen olemaan osallistumatta sotaan ja sen valmisteluihin sekä suoraan että epäsuorasti …” – Yleisesti luullaan, että kun murhalle annetaan sodan nimi, murha lakkaa olemasta rikos.” – ”Murha ei koskaan lakkaa olemasta rikos, teki sen kuka tahansa ja oli siihen johtava syy mikä tahansa.” – ”Ne syyt, joilla hallitus perustelee sotia ja asevarustelua, ovat aina verhoja, joiden takana piilee kokonaan muita vaikuttimia.”

”Ihmiskunnan omatunto sanoo, että sotaa ei pitäisi olla.” – ”Sodan aiheuttama vahinko ei rajoitu sen tuottamiin onnettomuuksiin ja kauhuihin – tämän lisäksi se vääristää ihmisten ajattelua.” – ”Sotiminen loppuu vasta silloin, kun ihmiset lakkaavat osallistumasta väkivaltaan millään tavalla ja ovat valmiit kärsimään kaiken sen vainon, mitä tämä kieltäytyminen heille aiheuttaa.” – ”Sota ei lopu niin kauan kuin valtiovalta tunnustetaan, valtioiden annetaan määrätä veroja ja tehdä päätöksiä. Sota on suora seuraus valtiovallasta.”

”Sovun, anteeksiannon ja rakkauden aika tulee väistämättä riidan ja sodan tilalle, kun ihmiset ymmärtävät, että viha tuhoaa sekä sielun että ruumiin.”

Mahatma Gandhi

”Silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi” (Mahatma Gandhi).

”Väkivallalla voitettu voidaan pitää vain väkivallalla” (Mahatma Gandhi).

”Demokratia on sitä, että heikoimmilla on samat mahdollisuudet kuin vahvoilla. Länsimainen demokratia sellaisena kuin se nykyään toimii on laimennettua fasismia” (Mahatma Gandhi).

”Maapallo pystyy tyydyttämään kaikkien tarpeet, mutta ei kaikkien ahneutta” (Mahatma Gandhi).

Mohandas Karamchand Gandhi (2.10.1869, Porbandar, Intia – 30.1.1948, New Delhi, Intia), tavallisesti kutsuttu nimellä Mahatma Gandhi [Mahatma = ’suuri sielu’], oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja. Hänet tunnetaan väkivallattoman vastarinnan, satyagrahan, [pyrkimys totuuteen] kehittäjänä.

Nuoruus

Mohandas Gandhi syntyi hinduperheeseen Porbandarin kaupungissa Kathiawarin niemimaalla Länsi-Intiassa Bombayn ja Karachin puolivälissä. Perhe oli varakas, ja isä omisti kolme taloa. Isä kuului kauppiaskastiin eikä ollut erityisen uskonnollinen. Äiti Pulitbai sen sijaan oli varsin uskonnollinen ja lisäksi taikauskoinen.

Mohandas oli perheen neljäs lapsi. Hän oli koulussa keskinkertainen oppilas, mutta erittäin täsmällinen. Luonteeltaan hän oli ujo, hiljainen ja tottelevainen. Mohandasin läheinen nuoruudenystävä oli muslimipoika nimeltä Sheikh Mehtab. Hänen vaikutuksestaan Mohandas kokeili lihansyöntiä, tupakointia ja bordellissa käyntiä, minkä johdosta Gandhin perhe halveksui Sheikhiä.

Mohandas meni 13-vuotiaana vanhempiensa järjestämään avioliittoon ikätoverinsa Kasturbain kanssa. Mohandas rakasti vaimoaan intohimoisesti, mutta myös valvoi häntä voimakkaasti, minkä seurauksena pariskunta riiteli usein.

Gandhi suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1887. Sen jälkeen hänet lähetettiin opiskelemaan Bhavnagariin korkeakouluun, missä hän ei kuitenkaan kyennyt seuraamaan englanninkielisen koulun opetusta.

Gandhi lähetettiin 18-vuotiaana syyskuussa 1888 Lontooseen opiskelemaan oikeustiedettä. Hän tutustui Lontoossa eri uskontoihin, ja etenkin Uuden testamentin vuorisaarna meni hänen omien sanojensa mukaan ”suoraan sydämeen” kehotuksineen kääntää toinenkin poski. Hän perehtyi Lontoossa myös hindulaisuuteen aiempaa paremmin.

Gandhi pääsi Lontoon lakimiesseuraan ja Lontoon yliopistoon. Hän vietti Englannissa kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Gandhi opiskeli Lontoossa ranskaa, latinaa, fysiikkaa ja kemiaa sekä tutki siviilioikeutta ja roomalaista oikeutta. Tultuaan kesäkuussa 1891 hyväksytyksi asianajajaksi hän lähti paluumatkalle Intiaan.

Elämä ja elämäntyö

Gandhi palasi Intiaan vuonna 1915 ja ryhtyi toimintaan Intian itsenäistymiseksi brittiläisestä imperiumista. Gandhi käytti tavoitteidensa ajamisessa väkivallattomia keinoja, kuten artikkeleita, kirjoja, lakkoja, marsseja, paastoja ja puheita. Hän joutui toistuvasti brittien vangitsemaksi. Suurelta osalta Gandhin ansiosta Intia itsenäistyi vuonna 1947. Intian itsenäistyminen johti samalla Pakistanin irtautumiseen Intiasta. Gandhin jättimäinen elämäntyö päättyi hänen salamurhaansa hinduradikaalin toimesta tammikuussa 1948.

Gandhin elämä ja opetukset ovat innoittaneet monia kansalaisaktivisteja. Intiassa Gandhia kutsutaan yleisesti ’kansakunnan isäksi’, ja hänen syntymäpäivänsä on kansallinen juhlapäivä.

Gandhin isä oli kuollut vuonna 1885, ja myös hänen äitinsä kuoli Gandhin ollessa Intiassa. Palattuaan Intiaan Gandhi ryhtyi harjoittamaan lakimiehen ammattia. Kaksi vuotta Lontoosta paluunsa jälkeen hänelle tarjottiin vuoden työsopimusta erään muslimiyrityksen lakimiehenä Etelä-Afrikassa. Hän otti työn vastaan ja muutti Etelä-Afrikkaan, missä hän työskenteli asianajajana 17 vuoden ajan. Hänen kansalaistottelemattomuuteen perustuvan vastarintansa ansiosta maan intialaisten syrjintä lopetettiin.

Kansalaisoikeusliikkeen johdossa Etelä-Afrikassa: Gandhi joutui pian Etelä-Afrikkaan saapumisensa jälkeen junassa rotusyrjinnän kohteeksi välikohtauksessa, jota hän piti myöhemmin yhtenä elämänsä merkityksellisimpänä kokemuksena. Gandhi yritettiin häätää junan ensimmäisestä luokasta, ja kun hän kieltäytyi, hänet poistettiin junasta. Sen lisäksi hänet määrättiin oikeudessa ottamaan turbaani päästään, hänelle kieltäydyttiin antamasta yösijaa hotellissa, ja monet virkailijat löivät häntä. Hänellä ei myöskään ollut mahdollisuutta viedä tapauksia oikeuteen.

Viikon kuluttua junavälikohtauksesta Gandhi järjesti Pretoriassa intialaisille hinduille ja muslimikauppiaille kokouksen, jossa hän piti puheen valkoisesta rotuerottelusta. Gandhin tavoitteena oli oikeudenmukainen kohtelu Etelä-Afrikan intialaisille, ja hän kehotti näitä parantamaan omat tapansa ja opiskelemaan englantia.

Intialaisten kasvava määrä huolestutti Etelä-Afrikan valkoista hallintoa. Vuonna 1894 aasialaisilta poistettiin äänestysoikeus ja heidän elämäänsä ja työntekoaan rajoitettiin myös monin muin tavoin. Vuonna 1896 Gandhi valitti Intiassa käydessään, että ”he kohtelevat meitä kuin eläimiä”. Intialaisten asema huononi vuosi vuodelta, ja Gandhi ryhtyi auttamaan heitä. Gandhi organisoi ensimmäisen poliittis-sosiaalisen liikkeensä. Hän laati muun ohessa vetoomuksen Englannin kuningattarelle ja keräsi siihen allekirjoituksia Natalin provinssin intialaisilta.

Gandhi haki vaimonsa ja kaksi poikaansa Intiasta luokseen Etelä-Afrikkaan vuonna 1896. Hän oli puhunut intialaisten ahdingosta avoimesti, ja Durbanin satamassa vihainen väkijoukko alkoi syytellä häntä ei-toivottujen intialaisten rahtaamisesta Etelä-Afrikkaan. Gandhi pahoinpideltiin, mutta hän kieltäytyi nostamasta syytettä hyökkääjiään kohtaan.

Seuraavina vuosina Gandhi järjesti lääkintäapua briteille sodissa buureja ja zuluja vastaan. Hänen tavoitteenaan oli laimentaa valkoisten vihamielisyyttä intialaisia kohtaan, mutta hän toimi myös arvostuksesta ja lojaalisuudesta brittiläistä imperiumia kohtaan. Gandhi johti tuhannen intialaisen ambulanssijoukkoja buurisodassa 1899–1901 ja sai briteiltä siitä kaksi sotamitalia. Britit eivät kuitenkaan muuttaneet tämän johdosta suhtautumistaan intialaisiin suopeammaksi. Gandhi palautti mitalit myöhemmin vuonna 1920 Intiassa brittien surmattua intialaisia mielenosoittajia.

Gandhi menestyi Etelä-Afrikassa asianajajana. Hän ansaitsi hyvin, pukeutui eurooppalaisittain ja hankki huvilan Durbanin hienostokaupunginosasta. Hän halusi kuitenkin itsensä ja vaimonsa vastaavan itse kotinsa siivouksesta kasvatuksellisista syistä. Hän myös tietoisesti muutti väkivaltaisen luonteensa tyyneksi ja lakkasi ottamasta vastaan lahjoja intialaisilta kannattajiltaan. Luettuaan John Ruskinin kirjan Unto This Last Gandhi päätti muuttaa maalle ja alkaa elää yksinkertaisesti. Hän asui perheineen vuoroin Johannesburgissa, jossa hänellä oli suuri lakiasiaintoimisto, ja maatilallaan, jossa hän painoi Indian Opinion -viikkolehteään ja viljeli hedelmiä. Hän alkoi paastota, rajoitti ruokavaliotaan ja luopui vuonna 1906 kokonaan sukupuolisesta kanssakäymisestä loppuelämäkseen.

Gandhi otti rotusorron vastustuksessaan käyttöön itse kehittämänsä satyagraha-periaatteen. Sen tarkoituksena on tehdä pahoille hyvää niin kauan, että pahantekijä väsyy pahuuteensa.

Vuodesta 1907 alkaen jokaisen intialaisen Etelä-Afrikassa täytyi rekisteröityä. Gandhi ryhtyi vastustamaan tätä ja monia muita intialaisia syrjiviä lakeja kansalaistottelemattomuuden keinoin, minkä seurauksena hän ja tuhannet muut intialaiset alkoivat saada muutaman kuukauden vankeusrangaistuksia. Vuonna 1909 hän matkusti Englantiin ja sai siellä huomiota asialleen sekä puolelleen liberaaleja ja kuninkaallisia. Gandhin pehmeä vastarinta tuotti tulosta vuonna 1914, kun hän solmi Etelä-Afrikan hallituksen kanssa sopimuksen, joka turvasi intialaisten oikeudet laissa.

Intian itsenäisyysliikkeen johdossa: Gandhi jätti Etelä-Afrikan heinäkuussa 1914, vietti puoli vuotta Englannissa ja palasi Britannian hallitsemaan Intiaan tammikuussa 1915. Hän oli Intiassa jo hyvin tunnettu, ja hänen puheitaan keräännyttiin kuuntelemaan. Häntä alettiin kutsua mahatmaksi. Gandhi alkoi tavoitella Intialle itsenäisyyttä. Vaikka hän arvostikin Länttä suuresti, hän vastusti sen vaikutuksen leviämistä Intiaan. Gandhin toiminta oli samalla vahvasti hindulaista, ja hän pyrki uudistamaan uskontoaan ja luomaan ”uuden, vapaan intialaisen”. Ajatuksensa Intian itsenäisyydestä Gandhi oli julkaissut ensimmäisessä kirjassaan Hind Swaraj (Intian itsehallinto, 1909). Sen alkusanoissa hän muotoili seuraavan toiminnallisen periaatteensa: ”Jos toimimme oikeudenmukaisesti, Intia on vapaa nopeammin.” Gandhi vastusti niitä nationalisteja, jotka halusivat karkottaa britit Intiasta, sillä hänen mukaansa kyse ei ollut siitä, kuka Intiaa hallitsi, vaan siitä, millä menetelmillä ja moraalilla sitä hallitaan.

Gandhi pukeutui Intiassa pelkkään yksinkertaiseen intialaiseen lannevaatteeseen, mikä erotti hänet intialaispoliitikoista, jotka pukeutuivat länsimaiseen pukuun. Hän korosti, että muutoksen täytyy lähteä intialaisista itsestään, psykologisena muodonmuutoksena, ja etenkin talonpoikien kautta. Gandhi uskoi, että kun kansa saavuttaisi yksilökohtaisen arvokkuuden, se alkaisi vaatia parempia oloja. Hän ajatteli, että jos intialaiset osoittaisivat sisäisellä kurillaan, yhtenäisyydellään, arvokkuudellaan ja itseluottamuksellaan ansaitsevansa suurempia vapauksia, Britannia myöntäisi ne heille. Gandhin ensimmäinen vapaustavoite oli Intian lukuisten kylien aseman kohentaminen. Hän perusti ashraminsa (meditaatiokeskus) aluksi Kochrabiin ja sen jälkeen pysyvästi Sabarmatiin lähelle Ahmedabadia. Ahmedabadin ashramiin liittyviltä edellytettiin henkilökohtaisen elämän täydellistä luovuttamista suurelle asialle. Yksityisomaisuutta ei ollut ja täydellistä sukupuolista pidättyvyyttä arvostettiin. Gandhi alkoi hyväksyä tasavertaisiksi jäseniksi myös kastittomia.

Gandhi arvosti brittiläistä imperiumia ja sanoi: ”Olen havainnut, että brittiläisen imperiumin alamaisena voin tuntea olevani vähiten hallittu. Siitä johtuu kuuliaisuuteni brittiläistä imperiumia kohtaan.” Vielä 1910-luvulla Gandhi korosti kumppanuutta imperiumin puitteissa ja tavoitteli Intialle samaa asemaa kuin Kanadalla, Australialla ja Uudella-Seelannilla. Hänellä oli lojaaliutensa johdosta tuolloin vain harvoin yhteenottoja brittien kanssa. Ensimmäinen sellainen tapahtui Champaranissa vuonna 1917 Gandhin matkustettua sinne tukemaan intialaisia vuokraviljelijöitä. Britit asettivat Gandhin syytteeseen, mutta syytteistä luovuttiin, minkä Gandhi otti ensimmäisenä voittona kansalaistottelemattomuudelle Intiassa. Gandhin toiminnalla oli lopulta suuri vaikutus alueella: hänen ansiostaan britit luopuivat suunnitelluista vuokrankorotuksista ja palauttivat jo kerätyt. Hän myös perusti alueelle valvontakomitean vuokraviljelijöiden turvaksi.

Kansalaistottelemattomuuskampanjat: Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä britit heikensivät intialaisten asemaa Rowlatt-lailla, jota Gandhi oli vastustanut. Rowlatt-lailla britit jatkoivat siirtomaahallinnon sodanaikaisia valtuuksia yksilön vapauden ja oikeuksien rajoittamiseksi. Gandhi järjesti protestiksi ensimmäisen satyagraha-kampanjansa Intiassa. Hän sanoi: ”Meidän ottamamme askel on kenties kohtalokkain Intian historiassa.” Gandhi kehotti satyagrahan osallistujia 24 tunnin paastoon ja yleislakkoon.

Gandhi keskeytti kampanjan, kun se muuttui väkivaltaiseksi. Amritsarin yhteenotoissa brittisotilaiden tulituksessa kuoli 379 henkilöä. Verilöylyn seurauksena Gandhi julisti brittiläisvastaisen boikotin marraskuussa 1919, mutta perui sen pian, kun britit tekivät myönnytyksiä, ja suositteli yhteistyötä brittien kanssa. Vuotta myöhemmin hän katkaisi jälleen yhteistyön brittien kanssa, kun kansan tyytymättömyys britteihin kasvoi. Hän halusi kuitenkin boikottiliikkeen säilyvän väkivallattomana. Gandhi kiersi Intiaa seitsemän kuukauden ajan ja piti puheita sadoilletuhansille ihmisille. Kun Gandhin lupaamaa itsehallintoa ei toimeenpantu, monet nationalistit alkoivat puhua avoimesta kapinasta brittihallintoa vastaan. Gandhin vaatimuksesta kongressipuolue sitoutui kannattamaan väkivallatonta kansalaistottelemattomuus­kampanjaa.

Gandhi järjesti uuden kampanjan helmikuussa 1922, mutta keskeytti sen Chauri Chaurassa tapahtuneiden brittipoliisien surmien jälkeen. Maaliskuussa 1922 Intian varakuningas, lordi Reading pidätytti Gandhin, ja hänet tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen. Gandhi vapautettiin kaksi vuotta myöhemmin helmikuussa 1924 hänen toivuttuaan hitaasti umpilisäkeleikkauksesta, koska britit eivät halunneet Gandhin kuolevan vankilassaan. Vankilavuosinaan Gandhi luki 150 teosta kirjallisuuden, taloustieteen, uskonnon ja yhteiskuntatieteiden aloilta.

Intian sisäistä puhdistamista: Palattuaan vankilasta Gandhi jatkoi brittihallinnon vastustamista. Hän vetäytyi kokonaan päivänpolitiikasta ja omistautui oman politiikkansa edistämiseen. Hän halusi ”Intian puhdistuvan”, millä hän tarkoitti etenkin riitelevien hindujen ja muslimien ystävystymistä ja yhtenäisyyttä, jota hän piti ratkaisevana Intian tulevaisuudelle. Tätä tavoitettaan hän ajoi esimerkiksi paastoamalla.

Kehrääminen ja koneiden vastustaminen: Gandhi harrasti päivittäin kehräämistä. Hän piti sitä tapana saavuttaa kansallinen yhtenäisyys, kunhan kaikki intialaiset tekisivät sitä. Hän kiersi Intiaa keräämässä rahaa, joilla ostettiin rukkeja talonpojille, avattiin kotiteollisuuden tuotteita myyviä kauppoja sekä koulutettiin kehruun ja kudonnan opettajia. Gandhi ompelutti rukin kuvan kongressipuolueen lippuun, mistä se siirtyi myöhemmin itsenäisen Intian lippuun.

Vaikka Gandhi itse eli köyhästi, hänen tavoitteensa oli poistaa köyhyyttä, sillä se johti hänen mukaansa moraaliseen rappioon. Hän suhtautui varauksellisesti koneellistamiseen, sillä se aiheutti työttömyyttä.

Suolamarssi: Vuonna 1928 Intian levottomuudet kiihtyivät. Gandhi piti kiinni väkivallattomasta vastarinnasta, mutta aseellisen taistelun kannattajien painostamana hän julisti briteille vuoden varoitusajan, minkä jälkeen Intia julistaisi itsenäisyyden. Vuonna 1929 Britannian pääministeriksi nousi Gandhin arvostama Ramsay MacDonald, joka suhtautui Intian itsenäisyyteen myönteisesti. Gandhi halusi sovintoratkaisun, ja Britannian ja Intian välillä järjestettiin pyöreän pöydän konferenssi, johon Gandhikin osallistui. Samalla kongressipuolue hyväksyi vuosikokouksessaan päätöslauselman, jossa Intialle vaadittiin täyttä vapautta ja irtautumista imperiumista. Gandhi näki kansalaistottelemattomuus­kampanjan ainoaksi vaihtoehdoksi aseelliselle kapinalle. Hän valitsi sen muodoksi protestin talonpojille raskasta suolaveroa vastaan.

Maaliskuussa 1930 Gandhi lähti ashramistaan suolamarssille 78 muun asukkaan kanssa. He kävelivät 24 päivän ajan kylästä kylään ja pitivät matkan varrella joukkokokouksia. Kun he saapuivat meren rannalle huhtikuun alussa, joukko oli kasvanut jo tuhansien suuruiseksi. Rannalla Gandhi otti maasta auringon merivedestä kuivattamaa suolaa ja rikkoi näin brittien suolalakeja. Intialaiset talonpojat kautta rannikon seurasivat hänen esimerkkiään, ja pimeää suolaa alettiin myydä kaupungeissa. Britit pidättivät useita kansalaisjohtajia, ja levottomuuksissa kuoli ihmisiä. Myös Gandhi pidätettiin.

Intian varakuningas lordi Irwin vapautti Gandhin ja muut pidätetyt kongressipuolueen jäsenet tammikuussa 1931. Gandhi ja varakuningas tapasivat toisensa 17. helmikuuta tasa-arvoisissa rauhanneuvotteluissa. He allekirjoittivat maaliskuussa sopimuksen, joka muun muassa salli suolan valmistamisen Intian rannikolla.

Matka Englantiin: Elokuussa 1931 Gandhi lähti Lontooseen uuteen pyöreän pöydän kokoukseen kongressipuolueen edustajana. Kolmen kuukauden mittaisen oleskelunsa aikana hän tapasi kuninkaan ja muita merkittäviä henkilöitä sekä teki kävelyretkiä Lontoon slummialueella ja tapasi tekstiilityöntekijöitä. Englannin lehdistö seurasi hänen vierailuaan tarkasti ja kirjoitti hänestä ylistäviä juttuja. Gandhi puhui lukuisissa kokouksissa ja yksityisesti sekä yritti selittää, mitä hän tarkoitti Intian itsenäisyydellä: hänen tarkoituksensa oli irrottaa Intia imperiumista täydellisesti, mutta säilyttää luja ja tasaveroinen yhteys Englantiin. Konferenssi ei kuitenkaan tuonut tuloksia, ja Gandhi palasi Intiaan tyhjin käsin joulukuussa 1931.

Paasto kastittomien puolesta: Gandhi pidätettiin jälleen pian Intiaan paluunsa jälkeen ja teljettiin Yeravdan vankilaan. Myös muita kongressipuolueen johtajia, kuten Jawaharlal Nehru, oli pidätetty. Vankilassa olonsa aikana Gandhi kirjoitti uskonnollisen kirjasen Yeravda Mandir. Hän alkoi vuonna 1932 vastustaa hindulaisuuteen kuuluvan kastijaon epäkohtia. Gandhi oli puolustanut kastijakoa vielä vuonna 1921, mutta muutti myöhemmin kantaansa selvästi. Vuonna 1946 hän meni jo niin pitkälle, että hän kielsi avioliitot omassa ashramissaan, jollei toinen puolisoista ollut kastiton. Syksyllä 1932 Gandhi aloitti vankilassa paaston vastalauseena brittien kaavailemalle vaaliuudistukselle, joka jakoi uskontokunnat ja kastittomat omiin valitsijakuntiinsa, minkä Gandhi pelkäsi aiheuttavan hajaannusta. Paasto heikensi Gandhia hengenvaarallisesti, mutta britit myöntyivät sovintoratkaisuun seitsemäntenä paastopäivänä. Paaston aikana sadat hindutemppelit avasivat ovensa kastittomille ensimmäistä kertaa, ja kastittomien erottelua vähennettiin Intian kylissä ja kaupungeissa pysyvästi. Brittihallinto vapautti Gandhin toukokuussa 1933.

Vuodet 1934–1939: Vuosina 1934–1939 Gandhi pyrki edistämään kehräämistä, perusopetusta, hindin ja hindustanin levittämistä kansalliskieleksi, oikeaa ruokavaliota, luonnonparannusta, kastittomien avustamista ja kongressipuolueen asioita. Hän julkaisi lehdessään ohjeita esimerkiksi lannoitteen valmistamisesta sekä käärmeenpuremien ja malarian parantamisesta, sekä kirjoitti artikkeleita suosittelemansa maapähkinän ravintoarvoista. Hän oli huolissaan myös Intian lapsileskien asemasta ja esitti keinoja säännöstellä syntyvyyttä.

Toisen maailmansodan aika: Toisessa maailmansodassa Gandhi antoi julkisesti moraalisen tukensa liittoutuneille ja Kiinalle, mutta ei osallistunut sotaponnistuksiin. Vuonna 1942 Gandhi aloitti ”Pois Intiasta” -vastarintakampanjan, jonka tavoitteena oli saada brittiläiset poistumaan maasta. Gandhi ja johtavia kongressipuolueen jäseniä pidätettiin elokuussa, mistä seurasi väkivaltaisen vastarinnan aalto. Varakuningas syytti väkivaltaisuuksista Gandhia, joka aloitti vastalauseeksi paaston. Gandhi vapautettiin kahden vuoden vankeuden jälkeen toukokuussa 1944. Tämä jäi Gandhin viimeiseksi vankeudeksi. Hän oli viettänyt Intian vankiloissa yhteensä lähes kuusi vuotta ja Etelä-Afrikan vankiloissa lisäksi 249 päivää.

Vapauduttuaan Gandhi otti yhteyttä Intian muslimijohtajaan Muhammad Ali Jinnahiin ja ehdotti keskusteluja, mutta kirjeenvaihto ei tuottanut tulosta. Heinäkuussa 1945 Britannian uusi labour-hallitus ilmoitti pyrkivänsä Intian itsehallinnon pikaiseen toteuttamiseen. Jinnah vaati Intian jakamista hindulaiseksi ja islamilaiseksi, mitä Gandhi vastusti.

Intian itsenäistyminen ja jakautuminen: Englannin hallituksen valtuuskunta saapui Intiaan maaliskuussa 1946 sopimaan Intian kansallisen vapautumisen ehdoista. Kongressipuolueen johto piti Gandhia ”ylipääministerinä”, jolta käytiin kysymässä neuvoja päivittäin. Gandhi järkyttyi muslimien ja hindujen välisten levottomuuksien leimahtamisesta. Hän matkusti Kalkuttaan ja aloitti paaston väkivallan lopettamiseksi, mikä tuottikin tulosta.

Gandhi vastusti Intian ja Bengalin jakamista viimeiseen asti, mutta kongressipuolue hyväksyi jaon kesäkuussa 1947. Intia sai itsenäisyyden 15. elokuuta vuonna 1947. Pakistanin irtoaminen Intiasta aiheutti (muun ohella) suuren pakolaisaallon ja ensimmäisen Kashmirin sodan. Gandhi aloitti syyskuun alussa Kalkutassa paaston rauhan puolesta. Kalkutta rauhoittuikin paaston ansiosta, kun paikalliset uskonnolliset ryhmät sopivat aselevosta. Muualla maassa väkivaltaisuudet kuitenkin jatkuivat, joten Gandhi matkusti Delhiin ja pyrki katkaisemaan muslimien ja hindujen välisen väkivallan kierteen. Tammikuussa 1948 Gandhi aloitti viimeisen paastonsa. Hänen vaatimuksestaan Nehrun hallitus myöntyi maksamaan Pakistanille 550 miljoonan rupian korvauksen entisen yhtenäisen Intian varoista. Paaston kuudentena päivänä uskonnolliset johtajat takasivat, että Intian puolelle jääneitä muslimeja suojeltaisiin, joten Gandhi lopetti paastonsa.

Salamurha: Hinduradikaali Nathuram Godse ampui Gandhin Birla Housessa New Delhissä 30. tammikuuta 1948. Murhaaja piti Gandhia syyllisenä Intian heikentymiseen, koska tämä oli edellisenä vuonna vaatinut maksujen suorittamista Pakistanille. Murha tapahtui Gandhin jokailtaisen yleisölle avoimen rukoushetken aikana. Godse ja hänen rikostoverinsa Narayan Apte tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.

Ajattelusta: Gandhi katsoi olevansa hindu syntyperänsä ja kasvuympäristönsä vuoksi. Hän kertoi oman perusmotiivinsa olevan ”puhtaasti uskonnollinen”, eikä esimerkiksi nationalistinen tai poliittinen. Gandhi sovelsi ”ikuisia totuuksia” omalla tavallaan jokapäiväiseen elämään ja sen ongelmiin, mutta ei systematisoinut oman ajattelunsa filosofiaa tai perustanut uutta oppijärjestelmää. Gandhi oli hindulaisuuden reformaattori, joka pyrki puhdistamaan hindulaisuutta sen virheistä. Hän uskoi universaaliin uskontoon, joka on kaikkien uskontojen perustana, ja sanoi: ”Eri uskonnot ovat erilaisia teitä samaan päämäärään.” Hänen ajattelussaan yhden uskonnon kannattaja voi ottaa vastaan toisista uskonnoista sen, mikä niissä on hyvää. Gandhi arvosti paljon Jeesusta ja vuorisaarnaa. Hänellä oli läheisiä kristittyjä ystäviä, ja hän harkitsi itsekin Etelä-Afrikassa kääntymistä kristinuskoon.

Tärkeimpiä periaatteita: Gandhin tärkeimpiä periaatteita oli Bhagavad Gitan samakhava, joka tarkoittaa, että ihmisten ei pitäisi antaa tuskan tai nautinnon järkyttää itseään, vaan työskennellä hyvän puolesta ilman epäonnistumisen pelkoa tai onnistumisen toivoa. Hänen toinen periaatteensa oli aparigraha eli omistamattomuus, jota kautta saavutetaan henkisiä rikkauksia. Ahimsa eli väkivallattomuus eläviä olentoja kohtaan sai Gandhin pidättäytymään eläinten syömisestä tai vahingoittamisesta; hän ei surmannut edes myrkkykäärmeitä pihaltaan.

Asketismi: Gandhi oli askeetti, joka ei käyttänyt nautintoaineita. Paasto oli hänelle ”yksi keinoista itsehillinnän saavuttamiseen”. Gandhi aloitti loppuelämänsä kestäneen selibaatin 37-vuotiaana, koska seksi vei häneltä energiaa, jota hän tarvitsi sosiaalisessa toiminnassaan. Gandhi ei hyväksynyt seksuaalisuuden käyttämistä nautinnon välineenä, vaan ainoastaan keinona lasten tekemiseen. Gandhi arvosti myös vapaaehtoista köyhyyttä. Hän pukeutui vuodesta 1921 alkaen pelkkään lannevaatteeseen ja ajeli samalla päänsä paljaaksi.

Poliittinen toiminta: Gandhi noudatti 1900-luvun alusta asti periaatetta, että hän teki itse ensimmäiseksi kaikki toisiltakin vaatimansa henkilökohtaiset uhraukset. Hän pyrki näyttämään vain hyvää esimerkkiä, eikä mitenkään arvostellut ihmisiä, jotka eivät halunneet seurata häntä.

Avoimuus: Gandhi halusi kaiken poliittisen toimintansa tapahtuvan aina avoimesti ja julkisesti, myös vankilassa ollessaan. Suunnitelmansa ja poliittiset mielipiteensä hän julkaisi esimerkiksi sanomalehdissään. Gandhi puhui avoimesti myös omista heikkouksistaan, ja suolamarssin aikana hän kertoi lehdessään työryhmänsä tekemistä erehdyksistä, laiminlyönneistä ja synneistä.

Gandhin rauhanaate

Gandhin ajatusmaailmassa sota on ”ehdoton paha”, josta tulee päästä eroon. Gandhi hyväksyi Yhdistyneiden kansakuntien periaatteen. Maailmanrauha edellytti toisaalta sen edellytysten selvittämistä: ”Kaikki toiminta sodan lopettamiseksi osoittautuu hyödyttömäksi niin kauan kuin sodan syitä ei ymmärretä eikä radikaalisti poisteta.”

Gandhi piti rauhan saavuttamista sodan avulla mahdottomana. Väkivallalla ei kyetä hävittämään väkivaltaa. Satyagraha saattaa olla väkivaltaisen sodan vastine. Rauhan yhtenä edellytyksenä on tällöin aktiivinen, jatkuva suora toiminta organisoidun pahan hävittämiseksi sen kaikissa eri muodoissa. Satyagraha on ”sodan moraalinen vastine”, joka tekee sodan tehottomaksi ja tarpeettomaksi.

Gandhi asetti suoran toiminnan periaatteille kolme ehtoa: (1) vastustajaa kohtaan ei saa tuntea vihaa, (2) tavoitteen tulee olla totuudenmukainen ja riittävä, sekä (3) tulee olla valmis kärsimään loppuun saakka.

Gandhin mukaan asepalvelu on ”syvemmällä olevan taudin oire”. Hän ei torju pelkästään suoranaisia sotaponnistuksia, vaan tarpeen vaatiessa tulee luopua kokonaan militaristisen valtion epäsuorastakin tukemisesta. Rauhan edellytyksenä on jatkuva ei-väkivallan soveltaminen kaikissa kansakunnan sisäisissä sosiaalisissa suhteissa.

Malcolm X

Malcolm X (19.5.1925 Omaha, Nebraska – 21.2.1965 New York), alkuperäiseltä nimeltään Malcolm Little (joka tunnettiin vuodesta 1964 myös musliminimellä el-Hajj Malik el-Shabazz), oli yhdysvaltalainen militantti kansalaisoikeusaktivisti ja Nation of Islam -järjestön puhemies.

Lapsuus: Baptistipastori Earl Littlen poika Malcolm syntyi 19. toukokuuta 1925 Omahassa, Nebraskassa. Malcolmin ollessa kuusivuotias hänen isänsä jäi raitiovaunun alle, mahdollisesti valkoisten murhaamana. Äiti Louise joutui mielisairaalaan vuonna 1939 ja lapset sijaiskoteihin tai sukulaisten luo.

Vankila ja kääntyminen: Malcolm menestyi koulussa, mutta jätti koulun kesken. Hänestä tuli nuorisorikollinen, huumekauppias ja varasjoukkion johtaja New Yorkin Harlemissa. Vuosina 1946–1952 Malcolm istui vankilassa, jossa hän kääntyi islamiin ja liittyi Nation of Islam –järjestöön. Hän lopetti tupakanpolton ja rahapelit sekä luki vankilassa kosolti kirjoja, ja vaihtoi — Nation of Islamin perinteiden mukaisesti — orjanomistajalta tulleen Little-sukunimensä X:ksi.

Nation of Islam: Vapauduttuaan vankilasta ja tavattuaan Nation of Islamin johtajan Elijah Muhammadin Malcolm toimi järjestön johdon avustajana sen suurimman kasvun aikana. Hän perusti järjestön temppeleitä New Yorkiin, Philadelphiaan, Bostoniin ja etelän kaupunkeihin. Hän perusti järjestön sanomalehden Muhammad Speaks, painoi sitä oman kotinsa kellarissa ja johti sen katumyyntiä.

Malcolmista tuli perustamansa Bostonin temppelin ja myöhemmin Nation of Islamin toiseksi suurimman temppelin, Harlemin temppeli numero 7:n, pappi. Elijah Muhammad nimitti hänet järjestön kakkosmieheksi, Nation of Islamin puhemieheksi.

Martin Luther King, Jr.: Malcolm X edusti kansalaisoikeusliikkeen aikana (1955 – 1965) afroamerikkalaisten patoutunutta vihaa, turhautumista ja katkeruutta. Hän saarnasi Harlemin kaduilla ja puhui merkittävissä yliopistoissa, kuten Harvardissa ja Oxfordissa. Hän arvosteli valtavirran kansalaisoikeusliikettä sen integraation ja väkivallattomuuden linjasta. Malcolmille tärkeintä olivat musta identiteetti, tinkimättömyys ja itsenäisyys. Malcolm X ei kannattanut Martin Luther Kingin väkivallattomuutta, vaan rohkaisi seuraajiaan puolustamaan itseään kaikin keinoin. Malcolmin kritiikkiin perustuu myöhempi Black Power -liike.

Eroaminen Nation of Islamista: Malcolm X:n ja Elijah Muhammadin välille syntyi vuonna 1963 erimielisyyttä Nation of Islamin suunnasta. Malcolmin mukaan järjestön olisi pitänyt osallistua aktiivisemmin kansalaisoikeusprotesteihin. Malcolmia arvosteltiin siitä, että hän piti presidentti Kennedyn murhaa odotettuna seurauksena maan väkivallasta. Tästä Muhammad määräsi Malcolmille 90 päivän hiljaisuuden, mikä aiheutti miesten välille pysyvän välirikon.

Malcolm erosi Nation of Islamista maaliskuussa 1964. Seuraavassa kuussa hän perusti Muslim Mosque -yhtymän. Vuoden 1964 lopulla hän teki pyhiinvaellusmatkan Mekkaan, kääntyi sunnalaisuuteen ja otti musliminimekseen el-Hajj Malik el-Shabazz. Hän alkoi uskoa, että ratkaisu USA:n rotuongelmiin on puhdasoppinen islam. Hän vieraili myös Afrikassa kaksi kertaa ja puhui Afrikan unionin edeltäjäjärjestön kokouksessa. Vuonna 1965 hän perusti Organization of Afro-American Unity -järjestön yhdistääkseen afroamerikkalaiset ja kehitysmaiden asukkaat.

Murha: Malcolm X:n ja Nation of Islamin riidat pahenivat, ja Malcolm sai tappouhkauksia. Viisi miestä ampui Malcolm X:n kuoliaaksi puhetilaisuudessa Manhattanilla 21. helmikuuta 1965. Yksi hyökkääjistä, Talmadge Hayer, otettiin kiinni paikan päältä. Hänen lisäkseen kaksi Nation of Islamin jäsentä tuomittiin murhasta kiistanalaisessa oikeudenkäynnissä.

Malcolm X väkivallasta

“Me olemme väkivallattomia ihmisille, jotka ovat väkivallattomia meille” (Malcolm X).

“Mitä tulee väkivallattomuuteen, on rikollista opettaa sellaista miestä olemaan puolustautumatta, joka on alituisesti brutaalien hyökkäysten uhri” (Malcolm X).

“… Minä en vastusta väkivallan käyttöä itsepuolustukseen. Minä en kutsu väkivallaksi sitä, mikä on itsepuolustusta. Minä kutsun sitä älykkyydeksi” (Malcolm X).

“Minä olen väkivallaton niitä kohtaan, jotka ovat väkivallattomia minua kohtaan. Mutta kun sinä käytät väkivaltaa minua kohtaan, sinä saat minut hulluksi, enkä minä ole vastuussa siitä, mitä minä teen” (Malcolm X).

“Minä en suosi väkivaltaa. Jos me voisimme saada aikaan tunnustuksen ja kunnioituksen kansaamme kohtaan rauhanomaisin keinoin, se olisi oikein hyvä. Mutta minä olen realisti. Tämän maan ainoa kansanryhmä, jota pyydetään olemaan väkivallaton, on musta kansanryhmä” (Malcolm X).

¤

Yhtenä iltana vannoisi rakkauttaan.

Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan.

Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois.

Laulaa ja leikkiä maailma vieläkin vois…

Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois.

Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois.

Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois…

* * *

Yhtenä aamuna ihmiset nauraisi vaan.

Yhtenä aamuna sodittais ei ollenkaan.

Yhtenä päivänä vainosta päästäisi pois.

Yhtenä päivänä laulumme yhdessä sois…

Yhtenä aamuna kadulta kuuluisi vaan:

Faites l’amour, pas la guerre, faites l’amour

fort et doucement ! …

* * *

You may say I’m a dreamer

But I’m not the only one

I hope someday you’ll join us

And the world will live as one

¤

Lähteitä

Leo Tolstoi https://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoi

Leo Tolstoy https://en.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoy

Толстой, Лев Николаевич. https://ru.wikipedia.org/wiki/Толстой,_Лев_Николаевич

Mahatma Gandhi https://en.wikipedia.org/wiki/Mahatma_Gandhi

Mahatma Gandhi https://fi.wikipedia.org/wiki/Mahatma_Gandhi

Malcolm X https://en.wikipedia.org/wiki/Malcolm_X

Malcolm X https://fi.wikipedia.org/wiki/Malcolm_X

Malcolm X: Biography — An abridged biography of Malcolm X http://malcolmx.com/biography/

Malcolm X assassinated. http://www.history.com/this-day-in-history/malcolm-x-assassinated

Malcolm X & Alex Haley: Malcolm X. Suomentanut Kimmo Heikkinen. Desura. Jyväskylä 2001.

Tolstoi, Leo: Hadži Murat. Suomentanut Eero Balk. Basam Books 2001.

Tolstoi, Leo: Kolme vanhusta ja muita tarinoita. Toimittanut Reijo Valta. Osuuskunta Jyväs-Ainola 2012.

Tolstoi, Leo: Tunnustuksia. Suomentanut Eero Balk. Basam Books 2012.

Tolstoi, Leo: Vuodenaikojen viisaus: mietelmiä. Suomentanut Annikki Verkkoniemi. Rasalas 2001.

Tähtinen, Unto: Gandhi. Into. Riika 2013.

Tähtinen, Unto: Mitä Gandhi todella sanoi. Uusintapainos. Jyväskylä 1989.

von Wright, G. H.: Ajatus ja julistus. Suomentanut Jussi Aro. Kolmas painos. WSOY 1989.

Tapio Kuosma on oikeustieteen lisensiaatti ja tietokirjailija.

Tallenna

Tallenna

Tallenna