Demokraattipuolueen johto syyttää nykyistä presidenttiä avustajineen vehkeilystä Venäjän kanssa, kun samaan aikaan korkean profiilin demokraatit ottavat vastaan huimia summia lobbaamisesta Venäjä-sanktioita vastaan kongressissa.

Yhdysvaltalaisen politikoinnin tekopyhyys paljastui taas kerran, kun The Daily Caller kertoi maaliskuun alussa Tony Podestan perustaman ja johtaman lobbausorganistaation (Podesta Group) toimineen Venäjän suurimman pankin, Sherbankin, etujen päälobbarina Yhdysvaltain kongressissa. Podesta Group ansaitsi viime vuonna puolen vuoden työskentelystä Sherbankin tavoitteiden hyväksi 170 000 dollaria. Venäläinen uutistoimisto TASS kertoi Sherbankin vahvistaneen tiedon:

”Sherbank CIB:n New Yorkin toimisto todellakin palkkasi Podesta Groupin. Sopimukset ulkopuolisten konsulttien kanssa on meille normaalia liiketoimintaa.”

Sherbankin hallituksen jäsenen Elena Teplitskajan mukaan Podesta ja muut Washingtonissa vaikuttavat yhdysvaltalaislobbarit järjestivät ainakin kaksi tapaamista Sherbankin edustajien ja Yhdysvaltain hallinnon virkamiesten kesken. Podesta Group lobbasi viime vuoden aikana myös useiden muiden tahojen puolesta – maksajalistalta löytyy muun muassa ylikansallinen korporaatiojättiläinen Nestlé, tupakkayhtiö Philip Morris sekä useita lääketeollisuuden ja terveysalan toimijoita.

Sherbank ei ole ainoa venäläinen taho, jonka etuja ajavat yhdysvaltalaiset lobbarit. Pelkästään kaksi venäläistä pankkia, jo mainittu Sherbank ja VTB Capital, maksoivat vuonna 2016 yhteensä yli 700 000 dollaria Washingtonin lobbareille, jotta nämä toimisivat kongressissa Venäjä-pakotteiden poistamiseksi. Molemmat pankit ovat kärsineet käteispulasta öljyn hinnan laskun sekä Barack Obaman hallinnon ja Euroopan unionin vuonna 2014 asettamien talouspakotteiden takia. Jos pakotteet poistettaisiin, molemmat pankit voisivat hakea laillisesti rahoitusta yhdysvaltalaisilta rahoitusinstituutioilta.

Tony Podesta on korkeaprofiilisin demokraattilobbari, jolla on läheiset – sekä henkilökohtaiset että taloudelliset – suhteet kahteen edelliseen demokraattipresidenttiin, Bill Clintoniin ja Barack Obamaan. Tony Podesta on John Podestan vanhempi veli. John Podesta taas on tullut tunnetuksi Hillary Clintonin tappiollisen presidentinvaalikampanjan päällikkönä, Barack Obaman hallinnon erikoisneuvonantajana sekä Bill Clintonin henkilöstöpäällikkönä Valkoisessa talossa. Erityisen tunnetuksi John Podesta tuli WikiLeaksin julkaiseman tietovuodon kautta, kun Hillary Clintonin ja tämän kampanjapäällikön yksityistä sähköpostiliikennettä paljastettiin julkisuuteen.

Yhdysvaltain presidentinvaalien hakkeroimisen lisäksi demokraatit ovat kovaan ääneen syyttäneet Vladimir Putinin hallintoa myös WikiLeaksin Podesta-tietovuodosta. Sähköpostien julkaisu toi ilmi Hillary Clintonin vastuuttomuuden kansallisen turvallisuuden vuoksi salaiseksi luokiteltujen tietojen käsittelyn suhteen. Julkaistuihin sähköposteihin kuului myös omituisia koodikieleltä vaikuttavia viestejä, jotka nostattivat epäilyjä demokraattieliitin yhteyksistä maailmanlaajuiseen pedofiliarinkiin. Yhdysvaltain valtamedia – samoin kuin oma Totuusmediamme – leimasi nopeasti tämän Pizzagateksi nimetyn teorian ”foliohattuiluksi” ja ”valeuutisiksi” tutkimatta asiaa käytännössä lainkaan.

Jo Sherbankin vahvistamat lobbauskuviot ja WikiLeaksin viime päivinä julkistamat CIA:n hakkeriarmeijaan ja muun muassa Venäjän kyberhyökkäyksiin lavastamiseen viittaavat paljastukset antavat melkoisen kieroutuneen kuvan demokraattien ja Putinin Venäjän suhteista – mutta ei tässä vielä kaikki. Erityisen omituiselta demokraattieliitin viime vuosien Venäjä-vastainen politiikka ja suorastaan sotaa lietsova retoriikka vaikuttavat sen valossa, mitä The Anti-Media -julkaisu osaa kertoa meille Clintoneiden lähipiirin bisneksistä venäläisten suurtoimijoiden kanssa.

Sherbankin ja Podesta Groupin siteet ulottuvat vuosien taakse. Sherbank oli johtava finanssialan toimija Venäjän ostaessa Bill Clintonin läheisen ystävän, Frank Giustran, omistaman Uranium One -uraaniyhtiön. Giustra halusi myydä osuutensa uraanioikeuksista, joihin kuului muun muassa raakamalmiesiintymiä Yhdysvaltain länsiosassa. Silloinen ulkoministeri (Secretary of State) Hillary Clinton hyväksyi kaupat. Giustra ja Bill Clinton johtivat Clinton–Giustra-yhtiötä, osaa Clinton-säätiöstä, jota Hillary Clinton miehensä kanssa johtaa. Lisäksi Giustra on lahjoittanut säätiölle 25 miljoonaa dollaria.

Podesta Group edusti keskeneräisen kaupanteon vaiheissa Giustran yhtiötä liiketoimen toteutumista edistäen. Hillary Clintonin ulkoministerinä hyväksymässä kaupassa Venäjän valtiollinen ydinvoimaan keskittynyt energiayhtiö sai haltuunsa 20 prosenttia Yhdysvaltain raakamalmista.

PÄIVITYS 12.3.2017 klo 23:35: Podesta Groupin ja Giustran yhteys lisätty.

¤

Lähteet

Tass (9.3.2017): Sberbank confirms hiring Podesta Group for lobbying its interests http://tass.com/economy/934699

Pollock, Richard | The Daily Caller (6.3.2017): EXCLUSIVE: Dem Super-Lobbyist Podesta Got $170K to End US Sanctions On Russian Bank http://dailycaller.com/2017/03/06/exclusive-dem-super-lobbyist-podesta-got-170k-to-end-us-sanctions-on-russian-bank/

The Anti-Media (10.3.2017): Largest Bank in Russia Confirms It’s Hiring Podesta Group to Lobby Against Sanctions http://theantimedia.org/russian-bank-podesta-group-lobby/

Artikkelikuva (uudelleenrajattu): TSgt Suzanne M. via Wikimedia Commons

6 KOMMENTTIA

  1. 1. Hillary Clinton approved the transfer of 20 percent of U.S. uranium to Russia and nine investors in the deal funneled $145 million to the Clinton Foundation.

    While Hillary Clinton’s State Department was one of eight agencies to review and sign off on the transfer of 20 percent of U.S. uranium to Russia — then-Secretary of State Clinton herself was the only agency head whose family foundation received $145 million in donations from multiple people connected to the uranium deal, as reported by the New York Times.

    2. Bill Clinton bagged $500,000 for a Moscow speech paid for by a Kremlin-backed bank while Hillary Clinton was Secretary of State.

    Former President Bill Clinton delivered a speech in Moscow and received a $500,000 speaking fee from a Russian government-connected bank, while his wife’s State Department was getting ready to sign off on the transfer of 20 percent of U.S. uranium to Russia.

    “And, in one case, a Russian investment bank connected to the deals paid money to Bill Clinton personally, through a half-million-dollar speaker’s fee,” reported the New Yorker.

    3. Hillary Clinton’s campaign chairman’s Joule energy company bagged $35 million from Putin’s Rusnano.

    Hillary Clinton’s campaign chairman John Podesta sat on the executive board of an energy company, Joule Unlimited, which received millions from a Putin-connected Russian government fund. Podesta also owned “75,000 common shares” in Joule Unlimited, which he had transferred to a holding company called Leonidio LLC.

    Podesta also failed to fully disclose his position on Joule Unlimited’s board of directors and include it in his federal financial disclosures, as required by law, before he became President Obama’s senior adviser in January 2014.

    4. Clinton Foundation chatter with State Dept. on Uranium Deal with Russia.

    Senior staffers inside Hillary Clinton’s presidential campaign were warned by Clinton Foundation senior vice president Maura Pally that the chairman of the Senate Judiciary Committee, Sen. Charles Grassley (R-IA), was asking the Department of Justice to investigate the State Department approval of the sale of American uranium assets to a Russian company.

    The chain of emails proved the regular interaction between members of the Clinton campaign and senior staff at the Clinton Foundation.

    5. Hillary Clinton hid $2.35 million in secret donations from Ian Telfer, the head of Russia’s uranium company.

    Ian Telfer, the head of the Russian government’s uranium company, Uranium One, made four foreign donations totaling $2.35 million to the Clinton Foundation, as the New York Times reported.

    “Uranium One’s chairman used his family foundation to make four donations totaling $2.35 million,” the Times reported. “Those contributions were not publicly disclosed by the Clintons, despite an agreement Mrs. Clinton had struck with the Obama White House to publicly identify all donors. Other people with ties to the company made donations as well.”

    kertoo Breitbart, tuo totuusmedian valemediaksi leimaama sivusto http://www.breitbart.com/big-government/2017/03/04/five-clinton-russia-bombshells-progressives-yawned-over/

    Uraanikaupoissa oli mukana Clinton-säätiölahjoittajien kartelli jossa oli mukana myös kanadalaisia. http://superstore.wnd.com/Partners-in-Crime-Autographed-Hardcover

  2. Tää korutont on kertomaa; kiitos Johanna ja Riikka tästä.

    Rahavallan ulottaessa vaikutuksensa joka paikkaan se samalla turmelee politiikan ja poliitikot läpimädiksi. USA:n demokraateilla on tuskallinen taival karkottaa nämä umpikorruptoituneet toimijat puolueen keulapaikoilta.

    Samansuuntainen kehitys on ollut käynnissä kansainvälisestikin (sosiali)demokraattisten puolueiden piirissä. Siltä ei ole välttynyt Suomen SDP:kaan, jonka vahva oikeistofraktio kulkee kuvaannollisesti ilmaisten Clintonien talutusnuorassa.

  3. Tuskallinen se on Sdp’n taival Suomessakin jos puolueen samppanjasosialistit eivät ymmärrä loikata kokoomukseen. Esimerkiksi Junger, Iivari, Lipposet, Jaakonsaari, Urpilainen jne.

  4. No niih, osaa se John McCainikin, hän kuulemmas vinku avustuksia Venäjältä omalle presidentinvaalikampanjalleen ja oli tämän asian tiimoilta yhteydessä tähän maailman ”tehoikkaampaan” ja ”vaarallisimpaan” vakoilijaan Venäjän Yhdysvaltasin suurlähettilääseen.
    Nooh Mc Caine ei saanut rahaa venäläisiltä. 🙁

    Mutta asiasta kolmanteen, loistava arvio suomalaisesta vasemmistosta, jonka tällaisena vanhan liiton bolsuna allekirjoitan tällaisena 110%. Näin uuden suomen blogostanissa Jarmo Nevalainen:

    ”NatsitFasistitNationalistitRasistit tulee, kiitos Vasemmisto!

    Suomessa vasemmisto itkee ja suree kansallismielisten liikkeiden ja puolueiden nousua. Huvittavaa. Syy noiden liikkeiden ja puolueiden nousuun ei ole tyhjästä sikiävä rasismi tai jossakin taudin lailla leviävä äärioikeistolaisuus. Syy niiden nousuun on hyvin yksinkertainen: vasemmisto itse teki niille tilaa unohtamalla kansojen oikeuksien puolustamisen.

    Vasemmisto omaksui Wall Streetin pankkien kehittelemän globalisaation mukisematta ja vannoo vankasti sen nimeen. Vasemmisto rallattelee Euroopan Unionin suurpääomapiirien jatseja kritiikittä. Vasemmiston utopia haaveilee ylikansallisen vallankäytön demokratisoimisesta. Oikeasti, vasemmisto uskoo EU:n voivan muuttua demokraattiseksi järjestelmäksi jossa köyhä ja duunari on tärkeä.

    Kun Jutta Urpilainen ja demarien ihmepoika Jungner ilmoittivat, ettei SDP tarvitse työläisiä ja kun vasemmistoliitto hyppäsi pää edellä sinivihreään mössöön, peli oli menetetty. Yhden ilmastonmuutoskonfrenssin hiilidioksidipäästöt ovat monin kertaiset tavallisen suomalaisen aikaansaannoksiin ja silti vasenvihreä kaaderi vaatii tavallisia suomalaisia lopettamaan saastuttamisen. Malliesimerkki vasemmiston harhailusta ja olennaisen unohtamisesta.

    Pienten kansojen kohtalo ylikansallisissa valtarakenteissa on aina surkea. Jokainen voi käydä kysymässä asiaa Venäjän suomalaisugrilaisilta, Kiinan vähemmistökansoilta tai Amerikan alkuperäiskansoilta. Silti suomalaisen vasemmiston mielestä ylikansallinen harvainvalta ja suurpääomapiirien diktatuuri tuovat taivaan maan päälle. Euroopan Unioni, tuo suurpääomapiirien ja suuryritysten projekti on muka kansojen parhaaksi. Ei ole. Se on niiden hallitsemista varten.

    Vasemmisto kavahtaa fasismia. Se haluaa kieltää, tuomita ja poistaa kaiken fasismin tästä maailmasta. Samaan aikaan se pitää EU:ta hyvänä. Vasemmisto olisi valmis menemään yhteen maailmanhallitukseen sekä yhteen valuuttaan, eine mench, eine grenze, eine regierung, eine valuta, eine, eine, eine, eine….
    Jostain syystä vasemmisto ei halua nähdä sitä fasismin kovaa ydintä missä me elämme juuri nyt. Maailman kuuluisin fasisti Benito Mussolini määritti fasismin pohjimmiltaan korporatismiksi, tosinsanoen valtion ja suuryritysten yhteenliittymäksi. Vasemmisto ei kuitenkaan kykene näkemään nykypäivän fasistista EU:ta vihollisena. Päinvastoin se ihailee ja palvoo EU:ta joka kaipaa vasemmiston mukaan vain pientä pintaremonttia.

    Vasemmiston EU-harha on yksi syy siihen miksi äärioikeiston on ollut niin helppo marssia suosioon. Äärioikeistolle on tilaa koska vasemmisto ei ole enää kansalaisten asialla, kansakuntien puolella, vaan ylikansallisen suurpääomien ja suuryritysten puolella tavallisia kansalaisia vastaan. Vasemmisto ei aja enää kansojen itsemääräämisoikeutta, vaan kansojen itsemääräämisoikeuden menettämistä. Sitä globalismi on ja sitä se tarkoittaa. One world – One government for all.

    Globalismi on sama ideologia, jonka vanhat vasemmistolaiset tunsivat imperialismina. Jostakin käsittämättömästä syystä se on nykyvasemmistolle mieluinen ideologia ja hanke. Tämä on juuri se syy, miksi äärioikeiston kansallismieliset liikkeet ovat nousussa. Niille on tilaa. Kun vasemmisto siirtyi riistäjien ja varkaiden leiriin se loi tyhjiön, tilauksen jollekin joka puolustaa sorrettuja, köyhiä ja vähäosaisia. Tämän tyhjiön ovat nyt täyttämässä kansallismieliset ja patrioottiset liikkeet.

    Vasemmiston suhtautuminen Yhdysvaltoihin Obaman presidenttikausien aikana paljasti vasemmiston oman käänteisen rasismin.
    Obama karkoitti USA:sta enemmän maahanmuuttajia kuin kukaan aikaisempi presidentti, mutta se oli Ok. Obama aloitti useamman sodan kuin kukaan aikaisempi presidentti, mutta se oli Ok.
    Obama vainosi toisinajattelijoita ja ihmisiä, jotka paljastivat sotarikoksia yms. mutta sekin oli Ok.
    Obama murhautti Gaddafin ja tuhosi Libyan, ihan ok.
    Obaman hallintokaudella Yhdysallat loi ISISin ja pommitti Syyriaa vuodesta 2012 alkaen lähes tauotta, ok.
    Obama junaili vallankaappauksen Brasiliassa, tuhosi Ukrainan, sabotoi Venezuelaa, mutta nämä on ihan ok.
    Obaman aikana Yhdysvallat antoi itselleen valtuudet vangita kenet tahansa missä tahansa ilman oikeudenkäyntejä, ihan ok.
    Obama laajensi NSAn valtuuksia vakoilla omia kansalaisiaan, tämäkin ehdoton ok.
    Kaikki tämä oli vasemmiston mieleen. Miksi? Koska Obama oli musta. Se oli ja on edelleen ainoa syy siihen, miksi vasemmisto pitää tuota miestä hyvänä presidenttinä. Ja se on puhdasta rasismia (positiivista syrjintää), toki käänteistä sellaista, mutta silti juuri sitä ihteään. (Asiaan saa kristallinkirkkaan kuvan kun vaihtaa yllä olevassa kappaleesa Obaman tilalle Trumpin ja miettii mikä olisi ollut Suomen ”vasemmiston” reaktio)

    Entä se kansainvälinen solidaarisuus, josta vasemmisto edelleen huutelee? Joskus vuosikymmeniä sitten se ei ollut globalistisen agendan tahdissa tanssimista. Päinvastoin. Se oli sellaisen vastustamista. Se oli kansojen ITSENÄISYYSTAISTELUJEN tukemista. Nyt se on vaan jotenkin päässyt unohtumaan.
    Chilessä presidentti Allende yritti kansallistaa kaivoksia, luoda kansallista hyvinvointia, ja hänet tapettiin George Bush vanhemman junailemassa sotilasvallankaappauksessa (Bush oli tuolloin CIAn läntisen pallonpuoliskon johtaja).
    Nyky vasemmisto olisi kutsunut Allendea natsiksi ja äärioikeistolaiseksi nationalistiksi ja Pinochetin sotilasjunttaa ihanaksi kansainvälisyyskomiteaksi tjmv.

    Suomalainen vasemmisto kiljui kurkku suorana Syyrian vastaista propagandaa, eikä tuominnut sanallakaan Naton vuonna 2012 alkanutta hyökkäystä (Naton erikoisjoukot olivat Syyriassa jo 2012 ja pommitukset alkoivat samoihin aikoihin), Israelin pommituksia Syyriassa, tai siellä riehuvien länsimaiden ja Persianlahden maiden tukemien terroristijärjestöjen suorittamaa kansanmurhaa. Se on nykyvasemmistolaisuutta, jossa lauletaan globalistien sanoittamia lauluja kansojen itsemääräämisoikeutta vastaan.

    11. joulukuuta 1964 Ernesto Che Guevara piti puheen YK:n 19. yleiskokouksessa New Yorkissa. Hän päätti puheensa sotahuutoon: ”Mitta on täysi. Ihmiskunnan suurten massojen marssi on alkanut kohti itsemääräämisoikeutta. Isänmaa tai kuolema!”

    Nykyvasemmiston silmissä moinen nationalistinen kiihkoilu on natsismia ja rasismia ja fasismia ja kaikkea pahaa. Kansojen itsemääräämisoikeus, kansakunnan itsenäisyys, kansallisuus ovat nykyvasemmistolle pahuutta, aivan kuten George Sorokselle, Bilderberger-ryhmälle, EU:lle, Wall Streetille ja nykyajan imperialisteille.

    Aina kun mainitsette populismin, äärioikeiston tai nationalismin niin on hyvä muistaa mikä on vasemmiston rooli näiden ilmiöiden nousussa. Ilman vasemmiston täydellistä tunarointia ja epäpätevyyttä niiden asioiden hoidossa joihin he saivat kansan mandaatin edellä mainituista ilmiöistä ei tarvitsisi Suomessa pahemmin keskustella.

    Mahdatte olle tyytyväisiä siellä vasemmalla Mauno Koivisto, Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes, Paavo Arhinmäki, Jutta Urpilainen, Liisa Jaakonsaari, Annika Lapintie, Mikael Jungner, Tarja Halonen, Martti Ahtisaari, Jussi Saramo, Merja Kyllönen jne jne…

    Yllä oleva teksti on pääosin Sande Parkkosen blogitekstistä MITEN VASEMMISTO TEKI ITSE TILAA ”ÄÄRIOIKEISTOLAISILLE KANSALLISMIELISILLE” LIIKKEILLE

    http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/03/miten-vasemmisto-teki-itse-tilaa.html

    Löytyy tuolta: http://jarmonevalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233127-natsitfasistitnationalistitrasistit-tulee-kiitos-vasemmisto

    eli äärioikeiston noususta kiitos kuuluu opportunistiselle vasemmistolle, tänä päivänä nykyvasemmiston silmissä Chekin olisi nationalisti. 😀

    Laitan tähän loppuun vielä J.V. Stalinin puhuun VKP:n (b) 19 edustajakokouksessa v. 1952. Puheen kohdassa 09.30 :

    ”Earlier, the bourgeoisie, as the heads of nations, were for the rights and independence of nations and put that ”above all.” Now there is no trace left of this ”national principle.” Now the bourgeoisie sell the rights and independence of their nations for dollars. The banner of national independence and national sovereignty has been thrown overboard. Without doubt, you, the representatives of the communist and democratic parties must raise this banner and carry it forward if you want to be patriots of your countries, if you want to be the leading powers of the nations. There is nobody else to raise it. (Stormy applause.)”

    Koko puhe löytyy täältä: https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1952/10/14.htm

    https://www.youtube.com/watch?v=3nMDjKtTigQ

  5. En ole Saksan kielen taitoinen,mutta jos on Englannin käännökseen luottamista,niin ”OHOH onpas kovaa tekstiä” Fyreriltä”.Oman nahkansa sääsätämiseksi ei pidä innostua liikaa,ettei joku tule koputtamaan ovelle keskiyöllä.Vaara piilee,miten sieltä kotiovelta lähtee niin etteivät jalat koske maata,eivätkä rakkaat omaiset sitten kuule minusta mitään,koskaan?Hitlerin puheesta selviää paljon vastauksia,miksi Saksa ryhtyi maansa puhdistukseen aineksista jotka eivät suosineet senaikaista kansan tahtoa,sekä hallitusvaltaa.Edelläkäynyttä
    esitystä ei koskaan esitetty Suomen kouluikäisille missään muodossa,eikä tehdä vieläkään.Ryvetään vain valheellisessa opetuksessa sukupolvesta toiseen.Se on sääli.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here