Yhdysvalloista Euroopan unioniin, Kanadaan ja Australiaan levinneet Venäjä-noitavainot perustuvat pohjimmiltaan siihen vaiettuun havaintoon, että uusliberalistinen talouspolitiikka ja uuskonservatiivinen ulkopolitiikka ovat epäonnistuneet täysin.
Kun hiljattain kysyin eurooppalaiselta toimittajalta, miksi tämä Venäjä-vastainen hysteria oli saanut jalansijaa Euroopan valtapuolueissa, hän vastasi kysymyksellä: ”Luuletko, että he voivat kampanjoida sillä, miten hyvin hoitivat taantuman ja pakolaiset?”
Toisin sanoen Euroopan äänestäjät ovat vihaisia vuoden 2008 Wall Streetin romahdusta seuranneesta tuskallisesta taloustilanteesta sekä epävakaudesta, jonka Irakista, Syyriasta ja Afganistanista ”vallanvaihdossotia” pakenevat ihmismassat ovat tuoneet mukanaan.
Niinpä Euroopan valtapuolueet – samaan tapaan kuin Donald Trumpin voiton jälkeiseen kriittiseen itsetutkiskeluun haluton Yhdysvaltain demokraattinen puolue – tarvitsevat verukkeen kritiikin väistämiseksi. Syyn vierittäminen Venäjän niskaan onkin tarjonnut valtaa pitäville mahdollisuuden sivuuttaa lähes kaiken kritiikin ”Venäjän disinformaationa”.
Edes sillä ei ole enää merkitystä, että kritiikki perustuu kiistämättömiin tosiasioihin. Totuudenmukaistakin tiedotusta kutsutaan nyt ”Venäjän disinformaatioksi” tai Venäjä-mieliseksi ”valeuutiseksi”.
Tämä tuli hyvin selväksi, kun Kanadan valtavirtamedia tuomitsi Consortiumnews.comin artikkelista, jossa kerrottiin Kanadan ulkoministeri Chrystia Freelandin siistineen sukuhistoriaansa häivyttääkseen äidinisänsä roolin puolalaisessa natsimielisessä sanomalehdessä, jossa demonisoitiin juutalaisia ja puolusteltiin holokaustia.
Käytännössä koko Kanadan valtamedia tuki Freelandia, kun hän sivuutti artikkelimme Venäjän disinformaationa. Vasta myöhemmin muutama sanomalehti myönsi pitkin hampain, että artikkelimme piti paikkansa ja että Freeland tiesi sen todeksi. Tästä huolimatta hyökkäykset meitä vastaan jatkuivat. Meidät oli leimattu ”Venäjän propagandisteiksi”. Todisteita panettelulle ei tarvittu. Puolustuspuheenvuoroa ei annettu.
Vaikka tapaus itsessään on melko vähäpätöinen, Freeland-juttu peilaa osuvasti koko läntisen uutismedian nykytilaa. Melkein mikä tahansa riippumaton uutisartikkeli, joka kyseenalaistaa vallanpitäjien narratiivin kansainvälisessä politiikassa, sivuutetaan ”Venäjän propagandana”. Ne muutamat poliitikot, tutkijat ja toimittajat, jotka eivät lyö vallanpitäjien rumpua, ovat ”Kremlin kätyreitä” tai ”Putinin puolustelijoita”.
Venäjän vastarinta
Tämä Venäjä-vastainen hysteria alkoi joitain vuosia sitten, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin teki selväksi, ettei Venäjä enää kumartelisi Washingtonin ja Brysselin sanelupolitiikalle. Venäjä vieroksui Naton tunkeutumista rajoilleen; se tuomitsi Washingtonin vallanvaihdossodat muslimimaissa; se vastusti USA:n tukemaa vallankaappausta, jolla Ukrainan vaaleilla valittu presidentti syrjäytettiin vuonna 2014.
Aivan uusille kierroksille Venäjä-vastainen vimma kiihtyi USA:n vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä. Demokraatit, vasemmisto ja uuskonservatiivit järkyttyivät perinpohjaisesti suosikkinsa Hillary Clintonin yllätystappiosta moukkamaisena pellenä pidetylle Donald Trumpille.
Katkeran tappion jälkeen häviäjät hakivat syntipukkeja sen sijaan että olisivat kunnolla selvittäneet, miten he hävisivät ”valintakelvottomalle” Trumpille – nimittäin valitsemalla suuryritysten ehdokkaan, joka yhdistettiin uusliberalistiseen talouspolitiikkaan ja uuskonservatiiviseen sotapolitiikkaan. Venäjän syyttämisestä tuli helppo syntipukki, jolla voitiin yhdistää moninaiset Clintonia kannattaneet tahot.
Niinpä Obaman hallinto päätyi ennenkuulumattomaan temppuun ja myrkytti kaivon seuraajilleen levittämällä Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön avulla todisteettomia syytöksiä Venäjän ”sekaantumisesta” presidentinvaaleihin Trumpin hyväksi.
”Se oli Venäjä” -narratiivin levittäjät yhdistivät voimansa presidentti Trumpia vastustavan #Resistance -liikkeen kanssa käyttääkseen kaikki keinot Trumpin savustamiseksi presidentinvirasta. Olemattoman vähäinen todistusaineisto sen puolesta, että Venäjä todella olisi sekaantunut vaaleihin, ei näyttänyt häiritsevän.
Pääasiallinen väite kuului, että venäläiset antoivat WikiLeaksille demokraattien sähköpostiviestit, jotka paljastivat demokraattien kansallisen komitean (DNC) sabotoineen Bernie Sandersin kampanjaa sekä Clintonin kampanjapäällikkö John Podestan sähköpostiviestit, jotka paljastivat Clintonin piilotetut puheet Wall Streetille sekä eräitä Clinton-säätiön korruptiomaisia piirteitä.
WikiLeaks kiisti saaneensa materiaalin venäläisiltä. Mutta – mikä tärkeintä – Moskovan ja Trumpin kampanjan välisestä juonittelusta ei ollut minkäänlaista näyttöä, minkä jopa Obaman kansallinen tiedustelujohtaja (DNI) James Clapper ja New York Times -kolumnisti Thomas Friedman ovat myöntäneet. (WikiLeaks-paljastukset eivät myöskään olleet keskeinen tekijä Clintonin tappiossa, josta Clinton itse syytti lähinnä FBI-johtaja James Comeytä, joka käynnisti hetkeksi uudelleen tutkimukset Clintonin yksityisen sähköpostipalvelimen käyttämisestä ulkoministerinä toimiessaan.)
Todisteiden puute ei kuitenkaan ole estänyt demokraatteja, vasemmistoa ja uuskonservatiiveja pyörittämästä julkisuudessa valtavaa Venäjä-salaliittoteoriaa, jossa Trumpin menneisyyden liiketoimet liitetään siihen, että Putin jotenkin olisi nähnyt vuosia ennakolta, että Trumpista vielä tulee USA:n presidentti. Siis siitä huolimatta, että käytännössä kaikki amerikkalaiset kommentaattorit pitivät Trumpin presidenttiyttä mahdottomuutena vielä vuosi sitten.
Trump–Venäjä-salaliittoteorian epäilijöiden – jos uskaltavat sanoa ääneen, että Putin olisi tarvinnut maailman parhaan kristallipallon Trumpin voiton ennustaakseen – täytyy todistella, etteivät ole ”Venäjän vaikuttaja-agentteja”, voidessaan moista epäillä.
Maddow ja uusi mccarthyismi
Uusi kylmä sota tekee ymmärrettäväksi mccarthyismin uuden tulemisen. Se, että nykyistä noitavainoa johtavat vasemmisto ja valtavirtamedia, tuli ehkä kuitenkin yllätyksenä. Olkoonkin, että merkittävänä apuna ovat uuskonservatiivit, jotka jo kauan ovat leimanneet epäisänmaallisiksi kaikki, jotka epäilevät heidän geopoliittista nerokkuuttaan.
Voimme palata aina vuoteen 1984, jolloin varhainen uuskonservatiivi, Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Jeane Kirkpatrick moitti ankarasti niitä petollisia amerikkalaisia, jotka ”syyttävät aina Amerikkaa”.
Nyt näyttää siltä, että monet vasemmistolaiset – edistysmielisetkin – ovat niin sokeita Trump-inhossaan, etteivät ole ajatelleet ihan loppuun saakka, onko heidän uusi liittonsa uuskonservatiivien kanssa hyvä idea. Tai sitä, kuinka reilua on haukkua amerikkalaisia maanmiehiään ”Putinin puolustelijoiksi”.
Samaan aikaan valtavirran tiedotusvälineet ovat riisuneet viimeisetkin objektiivisuuden viikunanlehdet propagandistisessa otteessaan kaikkeen, mikä liittyy Venäjään tai Trumpiin. Venäjän käsittely vaikkapa The New York Timesissa on niin ivallista ja ilkkuvaa, että haluaisinpa nähdä yhdenkin lukijan, joka pitää sitä reiluna ja tasapuolisena.
Uuden mccarthyismin noitavaino on osoittautunut myös tuottoisaksi johtaville harjoittajilleen. The New York Times raportoi vastikään, että MSNBC:n Rachel Maddow’n katsojaluvut ovat rajussa nousussa hänen jatkuvan Venäjä-vastaisen paatoksensa myötä.
”Pelästyneet vasemmistolaiset ryntäävät takaisin [television ääreen] purkautuakseen, kokeakseen yhteishenkeä ja helpotusta”, The New York Times kirjoittaa ja siteeraa naista Kentuckysta, joka selitti muuttumistaan Maddow-faniksi: ”Maddow puhuu aina venäläisistä!”
Suoraan sanoen jo reilun vuosikymmenen olen pohtinut Maddow’n tapausta. Kuulin häntä ensimmäisen kerran elokuussa 2005, kun hän oli kesätoimittajana Air America -radioasemalla raportoimassa presidentti George W. Bushin hurrikaani Katrina -fiaskosta, josta Maddow syytti osaltaan Louisianan kansalliskaartin lähettämistä Irakiin, minkä vuoksi kaarti ei ollut kotona auttamassa tulvivan New Orleansin evakuoinnissa.
Maddow oli epäilemättä lahjakas toimittaja, ja hänen Irakin sodan kritiikkinsä osuvaa – vaikkakaan kesällä 2005 ei enää vaadittu isompaa journalistista rohkeutta suomia Bushia Irakin sodasta. Tarkkaillessani Maddow’n urakehitystä keikoista Radio Americassa omaan show’hun MSNBC-televisiokanavalla ja edelleen tähteyteen kanavan vaalilähetysten ankkurina mietin aina, vaarantaisiko hän tiukan paikan tullen tuottoisan yrityssuhteensa, kykenisikö hän uimaan vastavirtaan, jos journalistinen lahjomattomuus sitä vaatisi.
Nyt kun Maddow’sta on tulossa valtavirtamedian uusi Joe McCarthy, ei asiasta ole enää epäilystä. Maddow liitelee korkeissa katsojaluvuissaan piiskaamalla ratsuaan herkeämättä Venäjän vastaisiin hyökkäyksiin. Hän asettaa uransa tai politiikkansa journalismin edelle.
Kuten niin monet demokraatti / vasemmisto / uuskonservatiivi -aktivistit, Maddow ei ainoastaan sivuuta aukkoja ”se oli Venäjä” -salaliittoteorian todisteissa: hän on myös täysin välinpitämätön opportunisminsa vaarallisuudesta. Lietsomalla tätä mccarthyistista kiihkoa hän ja hänen ”ei-koskaan-Trump” -liittolaisensa tekevät järkevän politiikan ydinasevalta Venäjää kohtaan lähes mahdottomaksi. Toiminnallaan hän siis lisää kuuman sodan konkreettista riskiä Venäjän kanssa. Sodan, joka voi tuhota elämän maapallolla.
Herkkänahkainen Trump
On kohtalon katkeraa ivaa, että Trumpin kriitikot osasivat arvostella hänen herkkänahkaista temperamenttiaan sopimattomaksi ydinasenappulan haltijalle, mutta samat kriitikot ovat nyt ajamassa häntä vihamieliseen yhteenottoon Putinin kanssa. Jos Trump ei pääse joka tilanteessa Putinin niskan päälle, häntä tullaan yhä uudestaan mukiloimaan ”myöntyväisyydestä” venäläisille.
Uuskonservatiivisenaattori Lindsey Graham julistikin jo, että vuosi ”2017 tulee olemaan Venäjän löylytyksen vuosi kongressissa.” Jos Trump ei tottele, hänet nylkevät Maddow’n kaltaiset toimittajat, The New York Times, The Washington Post, CNN ja lähes koko valtavirran uutismedia. Niinpä Trumpilla ei välttämättä ole muuta poliittista vaihtoehtoa kuin kova linja Venäjää vastaan. Mutta mitä tapahtuu, jos Putin panee kovan kovaa vastaan?
Aiemmin, kun esitin kyseisen huomion Venäjä-panettelun vastuuttomuudesta, pidettiin huoltani aiheettomana – ajateltiin, ettei ”Venäjän löylyttäminen” johda ydinsotaan, koska venäläiset eivät ole niin tyhmiä. Niinpä. Toivoa sopii.
Trumpin vastustajat näkevät Venäjä-vastaisen strategian etuna, että se on lupaavin tie päästä Trumpista eroon. Sen tavoitteen he katsovat oikeuttavan lähes mitä tahansa. Ei ole heidän asiansa esittää todisteita, että Trump olisi juonitellut Putinin kanssa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin vaikuttaakseen: riittää, että herätetään epäilyksiä, joilla edistetään virkarikossyytöksiä Trumpia vastaan.
1980-luvulta lähtien kansallisen turvallisuuden skandaaleja artikkeleissani käsitelleenä olen melko hyvin selvillä, millaista todistusaineistoa vakavat syytökset edellyttäisivät. Esimerkiksi kun Brian Barger ja minä kirjoitimme ensimmäisen juttumme Nicaraguan Contrien huumekaupasta Associated Pressille vuonna 1985, meillä oli noin pari tusinaa lähdettä plus dokumentit. Enin osa tietolähteistä oli sisäpiiriläisiä – siis Contra-liikkeen tai Reaganin hallinnon sisältä – jotka kertoivat, kuinka operaatio toimi. Meillä oli kyseinen todistusaineisto ennen kuin syytimme ketään julkisesti.
Mitä tulee Venäjä–Trump-salaliittoteoriaan, Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö ei ole esittänyt käytännössä mitään näyttöä Venäjän ”hakkeroinnista” ja myöntää itsekin, ettei Trumpin juonittelusta Venäjän kanssa ole minkäänlaista näyttöä. Sikäli kuin tiedämme, ei ole olemassa ketään sisäpiiriläistä, joka olisi kuvaillut, kuinka väitetty salaliitto olisi toteutettu.
Emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jostain lopulta ilmaantuisi todistusaineistoa, joka vahvistaisi Venäjä–Trump-kytkyepäilykset. Mutta sellainen on mahdollista minkä tahansa salaliittoteorian kohdalla. Kukapa tietää, ehkä Joe McCarthy oli oikeassa kaikista väitetyistä kommunisteista USA:n hallinnon sisällä salaa työskentelemässä Kremlin laskuun. Kukaties hänellä oli todellinen nimilista. Mutta juuri tästä noitavainoissa on kysymys: selvityksistä, jotka on suunniteltu osoittamaan jotain, oli se totta tai ei.
Nykyisessä tapauksessamme haittapuolena ei ole ”vain” muutaman ihmisen uran tuhoutuminen tai pari vankeustuomiota. ”Kumpi väistää” -pelissä ydinasevalta Venäjän kanssa haittapuolena voi olla elämän loppuminen planeetallamme. Tällaisella hetkellä journalistien ja poliitikkojen tulisi vaatia kaikkein tiukimpia standardeja näyttöjen suhteen – ei tyytyä täysin olemattomaan näyttöön.
Toisinaan näen sieluni silmin argumentit, jotka kuulisin, kun sienimäiset pilvet alkavat nousta USA:n ja Venäjän kaupunkien ylle. Elleivät heti palaisi tuhkaksi, ”fiksut” ihmiset valtavirtamediassamme (ja heidän liittolaisensa vasemmistossa ja uuskonservatiiveissa) väittäisivät, ettei se heidän syynsä ollut, vaan jonkun muun syy. Vastuuta välteltäisiin loppuun saakka.
Demokraattien ja vasemmiston käynnistäessä yhdessä uuskonservatiivien kanssa tätä uutta Venäjä-mccarthyismia – Rachel Maddow’n kaltaisten johtaessa hyökkäystä – ehkä kaikkein masentavimmaksi seikaksi jää, että näköpiirissä ei ole uutta Edward R. Murrowta, valtavirtatoimittajaa, jolla olisi omatunto.
Robert Parry on palkittu tutkiva journalisti, joka teki useita Iran–Contra-skandaaliin liittyneitä paljastuksia artikkeleissaan Associated Pressille ja Newsweekille 1980-luvulla.
Tämä Teemu Huttusen suomentama artikkeli julkaistiin alun perin Consortium News -sivustolla 13.3.2017 nimellä When ‘Disinformation’ Is Truth.
Artikkelikuva Hiroshiman sienipilvestä: United States Army via Wikimedia Commons (public domain). Uudelleenrajaus: Johanna Lehtonen.
USAlla, Wall Streetillä, USA:n öljy-ja kaasuyhtiöillä oli juoni ja tavoite Bushin, Cheneyn, Rumsfeldtin, Wolfowitzin avulla valloittaa Lähi-Itä ja ryöstää sekä kukistaa Venäjä.
Obama oli tuossa kuviossa vain vallaton helppoheikki, joka pantiin jatkamaan USA:n sota- ja ryöstöperaatiota sekä Venäjän heikentämistä Bushin sotakabinetilla eikä Hillary Clinton ollut yhtään itsenäisempi vaan olisi jatkanut samaa maailmansotaa ja Venäjä-valloitusta.
Kaikki poliitikot ja johtavat sotilaat ovat USA:ssa ymmärtäneet, että Venäjä on sekä taloudellisesti että sotilaallisesti vahva ja mahdoton voittaa.
Ns. post-bushilaiset ja demokraatit pelkäävät Venäjää, tottakai, kun turpaan tuli ja oma suunnitelma ja korttitalo sortuivat. Trump ja ns. trumpilaiset eivät pelkää. Trump ja trumpilaiset eivät ole tyrineet, sinakaan vielä. He ovat ymmärtäneet, että USA ei olekaan enää maailman vahvin talous eikä maailman vahvin sotavoima. Siksi Trump on viisas ja yrittää luoda suhteet Venäjään.
USA:n armeija ja NATO kestivät Georgiassa Venäjää vastaan 5 päivää, Krimillä ja Mustallamerellä USA ja NATO olivat täysin altavastaajia ja Syyriassa USA ja NATO kestivät 6 kuukautta.
Logiikan pitäisi mennä näin: hankitaan tietoa ja sivistystä ja sen jälkeen muodostetaan älyä, laaja-alaista tietämystä ja tervettä arvopohjaa käyttäen kuva esimerkiksi geopoliittisesta tilanteesta ja vastataan kysymykseen siitä, mitä oman valtion kussakin tilanteessa pitäisi tehdä. Tähän päättelyketjuun ei kuulu se, että katsotaan mitä mieltä joku kuviteltu arkkivihollinen, esimerkiksi Venäjä, on tilanteesta ja tehdään aina toisin. Venäjän demonisointi ja sen turmiollisella vaikutuksella elämöinti on aivan sairaan huonoa logiikkaa. Päättelyketjussa tämä on jokseenkin yhtä surkea vaihtoehto kuin kolikkoa heittämällä ratkaisun etsiminen: tehdään siis aina päinvastoin kuin mitä ”Venäjä” haluaa. Järkevintä on aina itse päätellä paras vaihtoehto ja sen jälkeen voi kiihkotta todeta, josko Venäjän mielipide tästä asiasta on sama tai erilainen. Jos Venäjä on halunnut Trumpin USA:n presidentiksi, se voi ihan hyvin olla paras vaihtoehto myös amerikkalaisten kannalta. Tässä tapauksessa Venäjän mahdollinen pieni vaikutus Trumpin valinnan puolesta on ollut USA:lle vain eduksi.
On globalisteilta myös erikoista logiikkaa se, että he Trumpin suhteen haluavat vaalia puhdasta kansallista suvereniteettia ja ’koskemattomuutta’, mutta kieltävät sellaisen tarpeen kaikissa muissa yhteyksissä.
”…miksi tämä Venäjä-vastainen hysteria oli saanut jalansijaa Euroopan valtapuolueissa, hän vastasi kysymyksellä: ”Luuletko, että he voivat kampanjoida sillä, miten hyvin hoitivat taantuman ja pakolaiset?”
Juuri näin. Edustuksellinen (ja EU:n edustukseton) ”demokratia” on hierarkia, joka haluaa säilyttää itsensä. Raaka kamppailu oman duunin puolesta viittaa kintaalla millekään niin esoteeriselle kuin Totuus, reilu peli, oikeudenmukaisuus, terve järki ja yleinen etu.
Poliittinen eliittimme yhdessä mielipide-eliitin kanssa käyttäytyy kuin lapset, joita vaaditaan tilille kolttosistaan: En se minä ollut! Sitäpaitsi se oli vahinko.
Venäjää (Kiinaa, Irania, ulkoavaruuden olioita) syytetään elintarvikkeiden hinnasta, massatyöttömyydestä, lamasta, Syyrian vallanvaihdossodasta, epärehellisyydestä, epäluotettavuudesta, disinformaatiosta, ilmastonmuutoksesta whatnot, kaikki kelpaa kunhan vastuunkantajien ei tarvitse itse kantaa vastuuta tekemisistään ja sanomistaan.
Suomen itsenäisyys menee, Venäjä tulee ja Suomen nappaa jos Suomi ei luovuta itsenäisyyttään EU:lle ja Natolle on juuri sellaista logiikan riemuvoittoa jota meille tarjoillaan geopoliittisesti vakuuttavana perusteluna. Maailma romahtaa, jos emme roiku eurossa. (Itse suuntaan tällä hetkellä katseen Nato-Turkin Nato-Euroopalle luomaan uhkaan. Turkin hallituksen ”Nyt alkaa Euroopan islamisointi” -julkilausuma ei mielestäni ollut pelkkää poliittista puhetta ja rahankiristysuhkailua, vaan tarkoitettu otettavaksi vakavasti, tosissaan sanottu.)
Virallinen totuus on aina politiikan tekoa, ei koko totuus.
Tämä Robert Parryn selkeä ja tarkka analyysi USA:ssa vallitsevasta Venäjä-hysteriasta ja sen eri ilmenemismuodoista peilautuu varsin tarkasti Suomenkin – pikku-Amerikan – tilanteeseen.
Meidän ikioma Rachel Maddow’imme on Ylessä verrokkiuraansa luonut Jessikka Aro, joka on rakentanut suomalaista mccarhtyismin versiota Ylen Kioski-ohjelmassa käynnistyneessä Venäjän trollijahtauksessaan. Taustat näiden kahden välillä poikkeavat sen verran, että Rachel Maddow on suorittanut nousukiitonsa yksityisen MSNBC:n ruudussa, kun taas Jessikka Aron ura on lähtenyt nousuun valtiollisessa Ylessä, jossa hänen taustavoiminaan ovat olleet Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja toimitusjohtaja Lauri Kivinen.
Jessikka Aro on saavuttanut huomattavaa menestystä uhriutumistaktiikallaan, jossa hän voimallisesti uhriutuu trollijahdissa provosoimiensa vastareaktioista. Aro on laajentamassa näkyvyyttään globaalille tasolle, aivan ilmeisesti USA:ssa tapahtuneen kehityksen innoittamana.
Valtionhallinnon virkamiespanosta tässä Venäjän vastaisessa infosodassa Suomessa edustaa lähinnä valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila, joka on johtavinaan USA:n rinnalla taistelevia infosotajoukkoja. Toki ministereistä innolla ovat mukana persujen puolustusministeri Jussi Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini.
Eikä sovi unohtaa myöskään presidentillistä panosta. Presidentti Sauli Niinistö nosti korkeimman omakätisesti parrasvaloihin eturivin Venäjän vastaisen blogistin Janne ”Rysky” Riiheläisen, jonka palveluksia Yle ja Hesari käyttävät sulassa sovussa (ja siis kustantaen tämän disinformaation levittämisen). Myös Sauli Niinistön olematon ote puolustusvoimien ylipäällikkönä puolustusvoimien sisällä tapahtuneen äärioikeistolaisilmiöiden laajenemisen suhteen on merkittävä todiste kehityksestä. Nämä pv:n mellastajat ovat varmasti kokeneet presidentin asioihin puuttumattomuuden tueksi omalle toiminnalleen, jota se asiallisesti ottaen onkin.
Yksi tuore ilmiö kehitykseen liittyen on Kadettikunta ry:n Kylkirauta-jäsenlehdessä tapahtunut kehitys. Siinä lehden päätoimittaja eversti Mika Kalliomaa sensuroi äskettäin lehteen yli neljännesvuosisadan kirjoittaneen eversti evp Sampo Ahton Nato-kriittisen kolumnin, ja ilmoitti samalla Ahtolle kolumnistiuransa loppuvan Kylkiraudassa.
Suomen tilannetta on syytä analysoida tarkemminkin. Poliittinen eliittimme ei valitettavasti ole siihen kyennyt, vaan se on ajopuun lailla seurannut kehitystä USA:ssa.
Sisäministeriö (9/2017): Kansalaismielipide: Tyrvapaaikanhakijat ja turvallisuuspolitiikka http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79477/09_2017_Kansalaismielipide%20Turvapaikanhakijat%20ja%20turvapaikkapolitiikka.pdf?sequence=1
Suomalaiset eivät ole innostuneita Suomen (eikä EU:n) pakolais- ja maahnmuuttopolitiikasta, kertoo sisäministeriön tuore julkaisu.
Tämän keskustelun yhteydessä kiinnostavaa on ko. tutkimuksen antama tieto siitä, että suomalaisten mielestä YLE ei ole luotettavan tiedon jakaja saati että se olisi puolueeton (s. 39 eteenpäin) ja että Suomessa ei voi keskustella avoimesti, ilmaista mielipidettään vapaasti.
Lohdullista että edes kansa on valveilla mutta mitä se auttaa kun vallassa on eliitti jolle kansan mielipide asioista on ’yks hailee’ eli vailla merkitystä.
Pieni vähemmistö-eliitti on luonut kahtiajaon kansan sisälle tai paremminkin eristäytynyt muusta kansasta mutta oikeuttaa silti itsensä kuitenkin toimimaan kansan nimissä ja alistamaan kansan omaan tahtoonsa, jota kansa ei tue ja jopa tukahduttamaan kansan oikeuden ilmaista avoimesti mielipiteensä.
Mitä muuta tämä on kuin törkeää kansanvallan mitätöimistä … ja millä oikeudella? Oman käden oikeutta se on, puhdasta itsekkyyttä ja pelkkää oman edun ajamista, vähemmistötyranniaa, jossa kansan osa on joko sopeutua tai taistella vastaan.
”Pieni vähemmistö-eliitti on luonut kahtiajaon kansan sisälle tai paremminkin eristäytynyt muusta kansasta mutta oikeuttaa silti itsensä kuitenkin toimimaan kansan nimissä ja alistamaan kansan omaan tahtoonsa, jota kansa ei tue ja jopa tukahduttamaan kansan oikeuden ilmaista avoimesti mielipiteensä.”
Aivan oikein näin se on, mutta siihen saakka nämä vallassa olevat valapattoiset keinottelijat voivat jatkaa Suomen mädättämistä kun heidän vastavoimansa (useat ”totuudentorvet”) kykenevät yhdistäytymään, jättäen keskeisen kilvoittelun mahdollisesta herrahissin armollisesta oven raoituksesta ainoastaan vaan omalle kohdallensa.
näin on, pitäisi olla vain yksi vastavoima tai -puolue: ’kaikki yhdessä mädätystä vastaan’. Se saisi hetkessä kansan enemmistön taakseen ja voisi korjata nopeasti nykyisen ’kaikki eliitille, viis muusta’ menon.
Mutta nyt on monenlaista tyytymättömien joukkoa liikkeellä ja kukin kalastaa vain omaan haaviinsa eikä kukaan saa isoa kalaa. Näin tuhoutuu – aivan kuten eliitti haluaa – opposition todellinen teho.
Sitäkin on vaikea ymmärtää ettei IPU kelpaa kaikille niille jotka ovat nykyiseen globalistien mädätykseen tyytymättömiä. Mikä IPUn politiikassa on sellaista joka ei sovi kaikille? Minusta mitään muuta selkeää ja järkevää, koko kansan huomioivaa politiikkaa ei reaaliselta pohjalta voi harjoittaa.
http://ipu.fi
YLE kirjoittaa sisäministeriön tutkimuksesta: […] Tiedon puoluettomuutta epäillään
Suurin osa kansalaiskyselyyn vastanneista hakee tietoa perinteisistä lähteistä. Ylen uutislähetyksistä tietoa hakee kaksi kolmesta vastaajasta, kansallisista ja alueellisista sanomalehdistä noin puolet vastaajista ja Ylen verkkosivuilta vajaat puolet vastaajista.
Eri viranomaisten verkkosivuilta tietoa haetaan harvoin ja vielä harvemmin sosiaalisesta mediasta, kuten Facebookista ja Twitteristä. Niin sanottujen vastamedioiden kautta tietoa etsii muutama prosentti vastaajista. […] http://yle.fi/uutiset/3-9521326
kertomatta tarkkaan mitä tutkimuksessa sanotaan eli […] Ongelman koetaan kasvavan sen myötä, että mediassa, myös valtamedioissa kuten Yle, esillä olevaa tietoa ei koeta täysin puolueettomaksi, vaan se nähdään monin tavoin värittyneenä ja välittyneenä.
Pienryhmissä korostui myös näkemys siitä, että tietoa peitellään. Peittelyn nähtiin puolestaan antavan tilaa spekulaatioille, mikä taas ajaa keskustelua kohti ääripäitä. Toisaalta nähtiin, että turvapaikanhakijoita koskevaa uutisointia sensuroidaan, koska ei haluta antaa rasistisille mielipiteille kasvualustaa. Toisaalta taas juuri sensuroinnin nähtiin olevan se tekijä, mikä johtaa ääri-päänäkemysten lisääntymiseen. (s 47) […]
Ylen valitsema ja uutisoima näkökulma ei ole suoraan epärehellinen so. tutkimustulosten vastaista tietoa kertova mutta kylläkin pois-sulkevasti johdatteleva, ja antaa ymmärtää ihmisten luottavan Yleen.
Isompiin ympyröihin: Secret Russian weapon could wipe out NYC, Boston and D.C. in minutes with a massive radioactive tidal wave
Jos tuo ei ole dis-infoa niin aika kova juttu. Mutta mistä näistä tietää mitään varmaa. Lähteen mukaan Venäjä olisi ainakin vuosikymmenen edellä USAa aseiden kehityksessään.
Russia is at least a decade ahead of the U.S. military in weapon systems innovation.
If this isn’t immediately turned around under President Trump, America’s ability to fight and win a conflict with Russia (or China, for that matter) is seriously in question. This in no way condemns the fine men and women in the military itself, who despised Obama’s pathetic policies. The spirit of our troops is fully intact, and they are ecstatic that Hillary Clinton is not their Commander in Chief. But they need our continued support and investment in weapons systems that can compete with the innovation of Russia.
I explain more details about this devastating radioactive tidal wave weapon system in my Health Ranger Report podcast:
http://www.naturalnews.com/2017-03-18-secret-russian-weapon-could-wipe-out-nyc-boston-and-d-c-in-minutes-with-a-massive-radioactive-tidal-wave.html
Viime lauantaina tuli 5-kanavalta elokuva “Kill The Messenger”.
Tosipohjainen elokuva kertoo, kuinka valtakoneisto ja valtamedia sen osana toimivat.
Totuuden jäljille päässeen toimittajan (Gary Webb) maine loattiin ja lopulta mies löytyi kuolleena kaksi luodinreikää päässään – todettiin itsemurhaksi.
“Some stories are just too true to tell”
Tuo on juuri se vanha perinteinen mafian toimintamalli. Ja mitä muuta nykymeno on kuin Mafian valtaa. Ja tiedämme kyllä hyvin kenestä ja keistä tuo Mafia koostuu.
Kansa vaan sallii sen johtaa ja hallita. Mekin istumme uskollisina tuon mafian kelkassa ja elämme sen median antaman tiedon uskossa vaikka suurin osa kansaa ei sen moraalia kuitenkaan hyväksy.
Aika kummallista pimeydessä vaeltamista.
USAn sotavoimat on aina ollut disinformaatiota ja niin on nyt USAn johtama NATOkin. Oikeata sotaa ne eivät ole koskaan voittaneet eivätkä kovin montaa taisteluakaan.
USAn armeija ja NATO ovat ”kovia”, tehokkaita ja voittoisia vain disinformaatiossa, fiktiossa, amerikkalaisissa elokuvissa, tv-sarjoissa, lehdissä.
Parhaillaan saamme seurata tuota USAn ja NATOn disinformaatiota Lontoossa.
USAn armeija, NATO, CIA, turvallisuusviranomaiset, johtavat poliitikot, media pitävät huolen siitä, että nyt Lontoossa kuten Pariisin, Nizzan, Berliinin, Brysselin jne. iskujen aikaan kukaan ei vaan ymmärtäisi, että terrori-iskut Eurooppaan ovat USAn, NATOn, EUn terrorismin vastaista sotaa, jota sotaa ne eivät osaa, eivät hallitse eivätkä kontrolloi ja jonka sodan ne ovat hävinneet.
USAn, NATOn, EUn terrorismin vastaisen sodan puolustus on sodan alusta lähtien ollut täysin laiminlyöty. USAn, NATOn kenraalit ja johtavat poliitikot eivät ole edes ymmärtäneet, että kun terrorismin vastaiseen sotaan ryhtyy, puolustus, omien sotilaiden ja erityisesti siviilien puolustus pitää hoitaa.
Nyt jopa se vähäinenkin puolustus mitä on ollut on murtunut ja pettänyt. Kansat Euroopassa saavat kärsiä.
Disiinformaatio ei poista kärsimystä, ei tuhoja, ei tappioita, mutta ymmärryksen se helposti vie sekä siviileiltä että USAn ja NATOn sotavoimilta ja johtavilta poliitikoilta.
’…Nyt jopa se vähäinenkin puolustus mitä on ollut on murtunut ja pettänyt. Kansat Euroopassa saavat kärsiä.’
’Terrorismin vastainen sota’ on nwo-eliitin kulissien takana käymää omaa valloitussotaa niitä vastaan jotka haluavat säilyttää itsenäisyytensä ja vastustaa globalistien (Zio-Masonic-Mafia) nwo-tyranniaa. Siksi mitään todellista ja voitokasta puolustusta tuota sotaa vastaan ei käydä niin kauan kuin valta on rahaa hallitsevalla mafialla. Eihän mafia itse luomaansa ja ylläpitämäänsä sotaa halua hävitä!
Tämän artikkelin kirjoittaja ja kommentoijat eivät – jälleen kerran – hahmota kokonaiskuvaa ja ymmärrä yhtään mitään siitä, kuka näitä valheen lankoja verhon takana vetelee. Totuus on se, että oletpa asiassa kuin asiassa puolesta tahi vastaan, näiden sotien ja ristiriitojen organisoijat ovat YKSI JA SAMA rikollis-syndikaatti – maailmanlaajuinen mafia – joka hallitsee agenttiensa kautta maailmantaloutta, rahaa, koulutusta, lääketiedettä, kansainvälistä rikollisuutta, uskontoja, armeijoita, valtamediaa ja tätä naurettavaa pseudo-tiedettä, johon ihmiset sokeasti uskovat. Kansojen johtoon asetetut näyttelijät kuten esim. Reagan, Trump, Kaksoisolento-Putin (koska oikea on tapettu), Bushit, Clintonit, Obama, Hitler, Stalin, Mao, Castro… voin jatkaa listaa loputtomiin… tekevät juuri sitä, mitä heidät on käsketty tekemään, eli luomaan köyhyyttä, eriarvoisuutta ja ristiriitoja. Valtioiden suojelupoliisit eivät vähimmässäkään määrin suojele valtioita, he organisoivat ja pitävät yllä kansainvälinen rikollisuutta. Lähestymme raamatullista ”ajan loppua”, joten siihen liittyen jesuiittien suunnittelupöydällä on:
1. Maailmantalouden romahduttaminen.
2. Rahajärjestelmän täydellinen muutos – käteinen poistuu.
3. Sosiaalijärjestelmien romahduttaminen – sisällissodat – rotujen ja uskontojen väliset sodat
4. Poliittisten järjestelmien romahduttaminen – kansa vastaan eliitti.
5. Rokotukset – Agenda 21 – depolulation.
6. Kuningashuoneiden romahduttaminen.
7. City of Vatican, District of Columbia (Washington) ja City of London romahduttaminen.
8. Israel is no longer exist!
9. Yksi Maailmanhallitus.
”My people are destroyed for lack of knowledge.” Hosea 4:6
Tulenkantaja heitti varsinaisen disinformaation, jolla yritetään sotkea, vähätellä, mustamaalata keskustelu, sen aihe, sisältö, mielipiteet ja kirjoittajat.
”The End Of Truth” – Hayek Saw It All Coming Over 70 Years Ago
”…the beliefs must be chosen for the people and imposed upon them, they must become their beliefs… the minority who will retain an inclination to criticize must also be silenced. …… the disinterested search for truth cannot be allowed….”
http://www.zerohedge.com/news/2017-03-28/end-truth-hayek-saw-it-all-coming-over-70-years-ago
Mainstream media: Fake news through lying by omission [poisjättö, sivuuttaminen]
By Gideon Polya
Fake news is simply a new, Trump-popularized descriptive for media lying that occurs in 2 basic forms, lying by omission and lying by commission. Lying by omission is far, far worse than lying by commission because the latter can at least admit refutation and public debate.
Western Mainstream media impose a huge burden of fake news on Western societies through entrenched and pervasive lying by omission. Indeed the most egregious and pervasive Mainstream media lie of omission is suppression of reportage of such lying by omission. The unimpeded, remorseless, corporate-dominated Mainstream media, politicians and pliant intellectuals are now going further, and variously threatening residual effective free speech and Alternative media on the basis of asserted fake news.
Numerous outstanding writers and journalists have commented cogently on Mainstream media lying and censorship and for alphabetically-organized compendia of such views see the websites “Mainstream media lying” and “Mainstream media censorship”. In particular, Eric Zuesse (an historian and the author, most recently, of “They’re Not Even Close: the Democratic vs Republican Records 1910-2010” and of “Christ’s ventriloquists: The event that created Christianity”) has commented incisively on “the most suppressed news of all – news about the news-suppression by the ‘news’-media” (2014):
“Recognize how extremely far from being a democracy today’s United States has, in fact, become. This is the most shocking realization of all, because it’s the most suppressed news of all – news about the news-suppression by the ‘news’-media…. That’s how dire the condition of what used to be American democracy has now become. The biggest news-story of all is thus the one that is, and that will inevitably be, the most suppressed news-story of all: the news-suppression itself. It extends from the major ‘news’-media to the alternative and even to the specialized ‘news’-media… He [Edward Snowden] raised the extremely serious question as to whether, and the extent to which, a government can lie to its public and still be a democracy. That’s the question. How can the public have a government representing informed consent, if the ‘news’ media are constantly, and systematically, lying about the most important things, and covering up that government’s worst, most heinous, crimes? Yet, this is what Americans have today. The United States is thus no longer a model for any country except for a dictatorship. How likely is it that America’s press will let the American public know this now-established fact? Something’s wrong — and it’s not people such as Edward Snowden”.
(…)
http://www.mwcnews.net/focus/analysis/64626-mainstream-media.html
———-
Dr Gideon Polya currently teaches Biochemistry to science students at a major Australian university.
#
Lying by omission
Also known as a continuing misrepresentation, lying by omission occurs when an important fact is left out in order to foster a misconception. Lying by omission includes failures to correct pre-existing misconceptions. For example, when the seller of a car declares it has been serviced regularly but does not tell that a fault was reported at the last service, the seller lies by omission. It can be compared to dissimulation.
An omission is when a person tells most of the truth, but leaves out a few key facts that therefore completely change the story.
Julian Assange Speaks Out: The War On The Truth
https://www.youtube.com/watch?v=QwkrtpXp-wg