Sota on kaikkiin meihin vahvasti vaikuttava mielen maisema, jonka jäljet jäävät syvälle ihmissieluun, niin voittajien kuin häviäjienkin. Me voitimme ja valloitimme, te hävisitte ja jouduitte luopumaan elämästänne, kodistanne, maastanne ja kaikesta siitä mikä on ihmiselle arvokasta.

Kannattaako sota? Harvojen eliitille, varmasti – sota on kaikkein kannattavin liiketoimi, sen uhka saa kansat ostamaan ja velkaantumaan niille, jotka sotataloutta pyörittävät.

Sodan hiljainen perintö

Suomalaisten sieluun sota ja veriset kamppailut ovat jättäneet syvät haavat. Jokaisella meistä täällä syntyneistä on sekä vuoden 1918 sisällisodassa että vuosien 1939–45 sodissa kuolleita ja haavoittuneita sukulaisia sekä isiä ja äitejä sekä isovanhempia. Näiden mieliin nuo vihan ja ahdistuksen vuodet ovat jättäneet jäljet, jotka puhumattomina ja kiellettyinäkin ovat monin tavoin vaikuttaneet niin heidän elämäänsä kuin meidän yhteiseen elämäämmekin.

Isäni Kalevi oli poikkeus siinä mielessä, että hän puki tuntojaan runon muotoon, teki ne näkyviksi niin itselleen kuin maailmalleenkin. Hän halusi ymmärtää kumpaakin.

Kalevi syntyi köyhän torpparin monilapsiseen perheeseen 1920-luvulla, jolloin sisällisodan kauhu ja pelko oli vielä tuoreessa muistissa. Yksi hänen sukulaisistaan ammuttiin kirkon ovea vasten ja hänen vanhempansa kertoivat siitä, miten

pimeätä pihalta
tuiskuisena yönä tulivat sotilaat
mustat miehet, valkoiset
mustat pistimet sojossa
ja uhkasivat tappaa
ellei
uhkasivat rikkoa kaiken
ellei
uhkasivat äitiä ja isää
ellei

Tätä haavaa isäni kantoi koko ikänsä, koetti ymmärtää ja etsiä ratkaisuja ja kantoi aavistusta jostain suuremmasta kuin oma murheensa, jostain toisesta:

jokin tieto
lävitseni
jokin kevät
jokin elämä
jonka on tultava
toiseen maailmaan
toiseen aikaan
toiseen rakkauteen

Samantapaisia muistoja ja aavistuksia löytyy kaikkialla suomalaisessa mielessä. Onko sillä mitään merkitystä kenen puolella ihmiset pelkäsivät ja tulivat tapetuiksi, minkä värin ja aatteen vuoksi heidän elämänsä tuhottiin? Onko sillä mitään väliä, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä, kun sodasta kasvava ahdistus ja murhe on aina syvästi mieliä ja maailmoja haavoittava, kun sota on vain pelkkää murhetta?

Sodan vaikutukset eivät rajoitu materiaan ja aikaan

Toiseen maailmansotaan isäni ei ikänsä puolesta ehtinyt, mutta sen jälkeen hänen sodassa kätensä menettänyt veljensä – kova työmies – räjäytti itsensä suolla sotamuistoillaan. Kuinka moni muu teki samoin, räjäytti mykän ahdistuksensa muistot ilmaan joko kerrasta tai sitten vähittäisen kuoleman kautta?

Ahdistus tappaa vaikka sen piilottaisi loputtoman työnteon pilveen tai hukuttaisi viinan höyryihin. Sitä ei voi juosta karkuun. Siitä ei pääse kuin sen kohtaamalla, tuon kaikkein syvimmälle sielumme perukoille piilottamamme kauhun rehellisellä näkemisellä. Kuka uskaltaa katsoa petoa silmiin, omaa itseään kaikkein hauraimmillaan ja haavoittuneimmillaan? Uskallatko sinä, sinä joka olet elossa, et vielä kuollut?

Sota on myös viihdettä, loputtomia tarinoita voitoista ja tappioista, urheudesta ja ahdistuksesta, jota sotaan erottamattomasti kuuluu. Kuinka paljon sodasta kirjoitetaankaan ja tehdään elokuvia, kuinka paljon inhimillistä voimaa käytetään sodan traumaattisten kokemusten uudelleen elämiseen ja toistamiseen, ymmärtämiseenkin?

Vasta nyt, kun Suomen itsenäistymisestä ja sitä seuranneesta sisällissodasta on kulunut lähes 100 vuotta, voidaan siitä kertoa ja keskustella suhteellisen levollisesti ja tasapuolisesti ilman äärimmäisiä tunnelatauksia. Vasta nyt ovat syvät vihamielisyydet laantuneet – ne jotka seurasivat siitä, kun naapurit nostivat aseensa toisiaan vastaan, ja kyläläiset tappoivat pelossaan ja vihapäissään toinen toisiaan. Vasta nyt, kun kaikki tuon ahdistavan ajan kokeneet ovat jo kuolleet, voidaan sitä katsoa enemmän ymmärtäen kuin syyttäen.

Kuinka pitkät jäljet sodan murheella onkaan!

Sodan lietsomisen kaava

Suomalaisten kokemukset toisesta maailmansodasta muistuttavat niitä, joita kansamme parissa muistetaan sisällissodan jäljiltä. Vasta nyt kun yli 70 vuotta on kulunut voidaan katsoa rehellisesti myös sodan ankaria varjoja, kaikkea sitä kauhistuttavaa, joka on joko jäänyt piiloon suomalaisen mykkään syvyyteen, peitelty kunnioitettavan sankaruuden kaavun alle tai vain hetkeksi unohtunut. Sodan koko kuva on lopultakin tulossa näkyviin, nähtäväksi. Niin sotilaiden, leskien kuin sotaorpojenkin murhe, se mitä sota todella on.

Kuka meistä suomalaisista haluaa sotaa? Kuka haluaa vihata ja tulla vihatuksi, voittaa tai hävitä? Kuka haluaa kantaa tappamisen iloa ja tapetuksi tulemisen kauhua? Kuka haluaa antaa lapsilleen ja maalleen uuden hurmeisen perinnön, jonka selvittämisessä kuluu seuraava vuosisata – ja ikuisuus? Kuka?

Ja silti meidän kansaamme ohjataan vihalla ja pelolla valmistautumaan uuteen sotaan, uuteen murheeseen. Miksi ihmeessä kaikki tämä? Mikä pelko saa kansamme johtajat yhdessä tiedotusvälineittemme kanssa kertomaan naapurimme kamaluudesta ja sodan kannattavuudesta: ”Liittoutukaa voittajan kanssa, jotta ette häviäisi tulevassa sodassa! Ostakaa aseita, muuten vihollinen tulee ja tappaa! Pelätkää, sillä silloin kauppa käy!”

Sotaa ei voi käydä ilman vihollista. Siksi meitä johdatellaan pelon kautta sotaa kohti, aivan niinkuin meidät saadaan ryppyjen pelossa ostamaan mahdottoman kalliita meikkivoiteita tai yksin jäämisen pelossa pysymään mukana yhteisen maailmamme oravanpyörässä. Pelkomme kautta käymme kohti uutta sotaa ja siitä seuraavaa murhetta. Sitäkö me suomalaiset todella haluamme?

Sodassa keskenään eivät taistele viholliset vaan uhrit

Se naapuri, joka tappoi sisällissodassa sukulaisemme, oli yhtä lailla pelon vallassa kuin sukulaisemmekin, yhtä lailla pelon kautta johdettu.

Se naapuri, jonka meidän sukulaisemme tappoi, pelkäsi aivan samoin kuin sukulaisemmekin.

Se naapurimaamme asukas, jonka me urheasti maatamme puolustaen tapoimme, oli pelokas ihminen aivan niin kuin mekin.

Se naapurimaamme asukas, joka omassa pelossaan ehti ensin tappamaan meidän
sukulaisemme, oli samassa hädässä sukulaisemme kanssa. Hänetkin oli johdettu vihaamaan ja tappamaan toisia kaltaisiaan.

Vieläkö me tätä haluamme? Vieläkö haluamme pelätä ja vihata, ja tulla siten johdatetuksi sotaan? Vai joko meille riittää vihanpito ja pelon kautta johdetuksi tuleminen?

Me valitsemme itse ne tunteet, jotka meitä johdattavat ja luovat meidän omaa ja yhteisen kansamme tulevaisuutta. Mitä tunteita sinä haluat kantaa, mistä tunteista kasvavaa tulevaisuutta sinä haluat olla luomassa? Mitä sinä haluat, mitä me?



Klaus Rahikainen on Karkussa Tampereen seudulla asuva kirjailija ja elämäntutkija.
¤

Artikkelikuva: Underwood & Underwood via Wikimedia Commons (public domain)

10 KOMMENTTIA

    • Ja ulkopolitiikkaahan meillä ei ole.

      EU:llakaan ei ole yhtenäistä ulkopolitiikkaa. Eikä talouspolitiikkaa — säännöt rankaisevat vain heikompia maita.

  1. Laitetaan tähän vielä tämä harvinaisuus, jos joku olisi vaikka yhteydessä. Sotahan on tietysti hirveää ja erityisen hirveää se on ollut Ukrainassa, jos siviiliuhrien määrä(10 000) pitää paikkansa, ja parisen miljoonaa on ilmeisesti paennut kodeistaan Venäjälle.
    Yle ja muut suom mediat eivät näytä sotaa. Siihen on ehkä propagandasyyt. Mielestäni se on kuitenkin epärehellistä ja tekopyhää. Me ihmisethän nämä sodat luomme.
    Kukaan normaalijärkinen ei halua sotaa kun tietää millaista se on:
    http://www.russelltexasbentley.com
    Ukrop Army Bombs Civilians in Elenovka 2/21/2017
    http://www.youtube.com/channel/UCrISPAa6ZCgbDr4OFEsInBA

  2. Siviiliuhrien korkea lukumäärä kertoisi siitä, että heitä on ilmeisesti tahallisesti teurastettu. Tämän dokumentin monet näkevät Kremlin propagandana. Propagandaa se voi olla, mutta ehkä sodanvastaista sellaista: Ukrainian agony – the concealed War
    https://ukrainianagony.info
    Kätevää nykyisin, miten netistä voi katsoa lähes kaiken. Ylen sensuuria ei kaivata.

  3. Minä en halua sotaa, mutta jenkit tuntuvat haluavan lisää sotia ja entistä laajempia ja suurempia.
    Joku Pentagonin sotahullu kentsu olisi jo valmis pommittamaan Pohjois-Koreaa ja nyt Syyrian Idlibissä tapahtuneen kaasuiskun jälkeen myös Yhdysvaltain YK suurlähettiläs ilmoitti jenkkien olevan valmiita pommittamaan al-Assadia. Voi voi näitä ”rauhantahtoisia” imperialisteja.

    Idlibin ns kaasuiskun aiheuttaja on mitä todennäköisimmin Syyurian ilmavoimien pommituksista johtunut kapinallisten ase- ja myrkkytehtaan tuhoutuminen. Tätä myrkkytehtailua kapinalliset harjoittivat jo Aleppossa yleensä vielä koulujen tiloissa, voi kuinka kivaa. 🙂
    PS al-Assadin kaasuaseethan on jo tuhottu, osa niistä myrkyistä tuhottiin myös täällä meillä. Jos al-Assadilla olisi myrkkyjä, syy on silloin näiden kansainvälisten korruptoituneiden tarkkailijoiden, joiden piti seurata al-Assadin myrkkymäärää.

    Lizzie Phelanin raportti Syyriasta ja kaasutehtailusta:

  4. Muistellaanpas menneitä Syyrian sota on kestänyt yli 6 v, tässä raportissa kerrotaan näistä ”läntisen arvoyhteisön” tukemista ”moderaattori” / maltillisista kapinallisista ja huuhaa vallankumousmiehistä. Eroa jihadisteihin ei löydy:

    • Ja kuinka oikeassa pari päivää sitten olinkaan, tapahtuneet tosiasiat ovat sen jo todistsaneet. 🙂

  5. Sodan lietsomisen kaava voi olla myös tämä: aivopesu toistamalla valhetta ’terrorismista’ loputtomiin jolloin valheesta tulee ihmisten tajuntaa ohjaava totuus
    Brainwashing People: The Ten Steps of Mind Manipulation
    According to recent research into the “illusory truth effect“,  it is relatively easy to brainwash people into believing a lie even after they know the truth. This is done simply by repeating the lie endlessly until it erases the truth formerly impressed on their minds.
    https://www.darkmoon.me/2017/brainwashing-people-the-ten-steps-of-mind-manipulation/

  6. Hieno kirjoitus, kiitos siitä! Suurin osa ihmisistä ei missään tapauksessa halua sotaa. Pieni joukko erittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä taas tekee kaikkensa saadakseen sodan syttymään, koska se tuottaa heille valtavat voitot. Tuo joukko on riittävän vahva ja vaikutusvaltainen saadakseen median syöttämään väistämättä lähestyvän sodan todellisuutta tavallisille ihmisille. Muutamia viikkoja sitten iltapäivälehden lööppi huusi: ’Puolustusministeri Niinistö jyrähtää, sodan uhka on palannut’ onhan se pelkoa herättävä otsikko ja niin on tietenkin tarkoituskin. TV-uutisissa Venäläiset ovat taas tehneet sitä ja tätä ja tuota ja milloin on hävittäjä loukannut Suomen ilmatilaa. Mitäköhän vtua mökin mummu tuollainen tiedolla tekee? No tietenkin alkaa pelätä niinkuin oli uutisoinnin tarkoitus. Omalla pelollaan hän itse kutsuu sotaa luokseen. Jos tällaista ei uutisoitaisi, siitä tietäisi vain kourallinen ihmisiä. No kyllähän se sota saattaa oikeasti syttyä, kun oikein kovasti yritetään. Tämän tietävät sotaa toivovat tahot. Nämä tahot tietävät ihmisen mielen hallinnasta hyvin paljon.

    Sodan syttymistä edesauttaa myös suunnattomasti ihmisen epäluulo vieraita ihmisiä kohtaan, tunne omasta paremmuudesta, kuvitelma siitä että on yksin vaikka todellisuudessa on yhteydessä kaikkeen ja kaikkiin muihinkin ihmisiin halusi tai ei.
    Me täällä Euroopassa olemme parempia kuin nuo tuolla Amerikassa. Me täällä Suomessa olemme parempia kuin nuo tuolla Ruotsissa. Tamperelaiset on parempia kuin Turkulaiset. Meidän salibandyjoukkue on parempi kuin noiden. Me ollaan täällä vähän kovempia jätkiä kuin tuolla naapurikylässä. Minä olen vähän varakkaampi ja kovempi tekemään töitä kuin veljeni, vaimoni ei ymmärrä kaikkia asioita yhtä hyvin kuin minä ymmärrän. Tätä voidaan jatkaa loputtomiin. Viisaat ihmiset ovat tienneet jo tuhansia vuosia sitten että kaikkein suurinta kärsimystä maailmassa aiheuttaa ihmisten illuusio erillisyyden tämän. No mitäs minä sille voin tehdä kun maailmassa aina riittää sotahulluja pellejä ja vallanhimoisia natseja ja öykkäreitä ja kaikenmaailman pullistelijoita jotka ovat huonompia kuin vertauksen tekijä itse.
    Ei voi aloittaa kuin itsestään. Sotaa ei tule jos ei pelätä eikä uskota sen tulevan. Naapurin äijäkään ei halua sotaa vaikka se on kaljupäinen ja sillä on tatuointeja ja lävistyksiä ja rakenneltu amerikkalainen moottoripyörä ja se tekee portsarin hommia silloin tällöin.

JÄTÄ VASTAUS