Niin sanottu valumateoria elähdytti markkinaliberalistista ajattelua 1980-luvulta alkaen ehtyäkseen meidän päiviimme mennessä tutkijapiireissä, mutta se on edelleen poliittisen päätöksenteon pontimena. Teorian mukaanhan tuloerojen kasvun, rikkaiden rikastuttamisen, tulisi vaurastuttaa köyhimpiäkin väestöryhmiä. Näin ei ole käynyt, vaan rikkaat ovat jatkaneet rikastumistaan ja köyhät köyhtymistään.
Tämän ovat tutkijapiirit havainneet ja todenneet, että tämä ”valumateoria” on alkanut toimia esteenä talouden kasvulle, koska kokonaiskysyntä ei kasva tarjonnan edellyttämällä tavalla, kun kasvava osa väestöstä menettää kulutuskykyään köyhien määrän kasvaessa.
”Valumateoria, valuma-ajattelu”, on kohdistunut henkilöihin ja heidän vaurauteensa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten tämä ”mikrotaloustiede” on hakenut muotoaan makrotaloustieteenä, kansojen välisenä ja kansojen sisäisenä vaurauden jakona. IMF:n kehitysmaissa toteuttama ”rakennesopeutus” on osa tätä kansojen välistä ”valumaa”, jossa lainoituksen ehtona kehitysmaat ovat joutuneet luopumaan omaehtoisesta kehityksestä mm. sosiaali- ja koulutuspolitiikassaan. Kehitysmaat on kytketty maailmantalouteen tuottamaan ravintoa ja raaka-aineita, ”valuttamaan” vaurauttaan vauraille maille (OECD), saamatta uskoteltua ”takaisinvalumaa”.
Kansallisella tasolla vaurautta on ”valutettu” ns. ”metropoleille”, alueellisille tai seudullisille keskuksille. Tästä ”valumaviasta” on ”hyvä” esimerkki Suomen tapa rakentaa omaa aluekehitystään, erilaisten keskusten varaan ja niiden ensisijaisuutta korostaen. Tästä alueellisen eriarvoisuuden korostamisesta on noussut kysymys: ”Pitääkö koko maa pitää asuttuna?”
VAIKKA TÄHÄN kysymykseen ei ääneen vastatakaan, niin poliittiset toimet vievät edellytykset syrjäisempien seutujen kehittämiseltä. Yhteiset panokset (väylät, asumisen tuki, koulutus, SOTE) on suunnattu ”kehitysalueille”, metropoleihin, kehysalueiden ja maaseudun kurjistuessa.
Kansallisella ja kansainvälisellä tasolla tämä epätasa-arvoa kylvävä makrotalouden malli palautuu yhtäältä mikrotasolla kaupunkiköyhyydessä eläviin ja toisaalta suunnattomista rikkauksista nauttiviin ja omaisuuttaan yhteisillä varoillamme kasvattaviin, asuntojen ja alueiden omistajiin. Tämä vauras yläluokka luo vaurauttaan yhteisistä varoistamme varoilla, joilla tulisi tukea kokonaiskysyntää ja vähävaraisten kykyä kuluttaa, ja poistaa ”valumateorian” kasvattamaa eriarvoisuutta, josta talous ja yhteiskunnan sosiaalisuus, yhteisöllisyys, saisivat kasvuvoimaa.
Taloustieteen professori John Quiggin nimeää teoksessaan Zombitalous ”valumateorian” yhdeksi zombiksi, joka jatkaa ”kuollutta elämäänsä”. Tähän on merkittävänä syynä se, että valtaosa taloustieteilijöistä kuuluu yläluokkaan, jolta ei ”valu” mitään vähävaraisimmille.
Tähän luokkaan kuuluvat meidänkin ”taloudesta lausujamme”, ekonomistit, analyytikot, joita valtamediamme pyytää lausumaan. Poliittiset päätöksentekijät valikoituvat myös entistä selkeämmin tästä luokasta. Talouden ja kansakuntamme todellisia tarpeita luonnehtivat parhaiten sosiologian emeritusprofessorin Antti Eskolan lausumat tulonjaon merkityksestä tai ”emerituspresidentti” Koiviston 80-luvun lausuma, että ”kansakunnan vauraudesta ja hyvinvoinnista kertoo se kuinka sen heikoin kansalainen tulee toimeen”.
Hannu Ikonen on Vastavalkea ry:n varapuheenjohtaja.
Kuva: Pixabay
Sama toistuu historiassa Rooman vallan ajoilta,ja miten Kreikka luhistui korruptioonsa.Miten meni Babylonian
loisto tuhkaksi? Surkeita ovat ihmiset joilla ei ole muuta kuin rahaa.
Niin se menee, kuolemanvietti (Thanatos) voittaa elämänvietin (Eroksen) ja mitä enemmän on rahaa sitä nopeammin ja helpommin kuolemanvietti voittaa.
Perikatoa kohti tässä mennään kovaa kyytiä.
> kansakunnan vauraudesta ja hyvinvoinnista kertoo se
> kuinka sen heikoin kansalainen tulee toimeen
Tuossa ajattelutavassa kansalaista verrataan toiseen kansalaiseen. Asetetaan kansalaiset toinen toistaan vastaan.
Jos heikoin kansalainen tulee poliittiselta kannalta toimeen liian hyvin, on aina helppo muuttaa vertailukohtaa. Esimerkiksi köyhää aletaan vertaamaan rikkaaseen tai jopa ökyrikkaaseen.
> valumateoria elähdytti markkinaliberalistista
> ajattelua 1980-luvulta alkaen ehtyäkseen meidän
> päiviimme mennessä tutkijapiireissä, mutta se on
> edelleen poliittisen päätöksenteon pontimena.
Kyse on ”demokraattisesta tieteestä”. Tässä tiede on alistettu palvelemaan valtiota. Hallituksen edustamaa kansan etua.
Mikä tahansa teoria, jolla oikeutetaan valtiollinen kansalaisten ryöstäminen saa rajattoman rahoituksen. – Valtiolta. – Eikä sellaista tutkijaa löydy, etteikö rahaa vastaan todistaisi teorian olevan oikea. Tai ainakin edes 99 % tutkijoista äänestäisi väärän oikeaksi palkkaa vastaan.
Minne vauraus valui? Se ”valui” ylöspäin: 8 maailman rikkainta omistaa yhtä paljon kuin puoli muuta maailmaa http://www.bostonglobe.com/metro/2017/01/18/rich-people-own-much-money-half-world-report-says/y6az3Wtasd5TIf9Q6k3I4K/story.html?event=event25
Kuluttaako kahdeksan henkilöä yhtä paljon vaatteita, elintarvikkeita, palveluita ymv. kuin puoli maailmaa ja pitää näin talouden pyörät pyörimässä? Laskekaapa… tai edes arvioikaa.
Samaa ajattelin minäkin, ja muistin Jouko Jokisalon kirjoituksen fundamentalismista 80-luvun lopulta. Nämä talousfundamentalistitkin luulevat, että koko maailma on heidän mausoleuminsa ja ryöstetty omaisuus heidän hautansa, jonka he vievät mennessään täältä ikuisuuteen. Sitten, kun miljardit kynityt keskiluokan jäsenet kyllästyvät ja raastavat nämä faaraot ulos nälkiintyneiden vartijoidensa hylkäämistä palatseistaan, voi syntyä jotain uutta. Tai sitten sama kierto alkaa taas uudestaan, ellemme ota opiksemme. Tietoa erehdyksistä löytyy, mutta pelokas poliittinen survivalisti ei yleensä omista tarpeeksi rohkeutta puhuakseen asioista suoraan. Muuten vaalikassa sulkeutuu, ja vanhojen vallasurosten sisäpiiri hakee seuraavan nöyrän kellokkaan. Edustuksellisen demokratian varassa ei paljon toiveita paremmasta tulevaisuudesta ole, ellei poliittinen sisälukutaito koe uutta tulemista, ja taloususkontoa riisuta alastomaksi kaiken kansan nähtäväksi.
Varallisuuden keskittyminen näyttäis olevan nopeanpuoleista. Pari vuotta sitten noin kuutisenkymmentä ihmistä omisti puolet maailman varallisuudesta. Olisivat sopineen yhteen bussiin. Nyt sopivat jo minibussiin. Ongelma on siinä, miten tuo porukka saatais laitettua yhteen minibussiin.
> Kuluttaako kahdeksan henkilöä yhtä paljon
> vaatteita, elintarvikkeita, palveluita ymv. kuin
> puoli maailmaa ja pitää näin talouden pyörät
> pyörimässä? Laskekaapa… tai edes arvioikaa.
On erotettava vauraus ja elintaso toisistaan. Nykyisessä kapitaali-yhteiskunnassa, vai pitäisikö jo sanoa, että nykyistä edeltäneessä teollis-yhteiskunnassa, fyysinen varallisuus, tuotantokoneisto, on edellytys elintasolle.
Vaurauden jakaminen kaiken kansan kesken saattaa johtaa elintason alenemiseen. Miten esimerkiksi elintaso lisääntyy, jos tehdas puretaan palasiksi ja jaetaan tasan kansalaisten kesken: jokainen saa yhden tiilen.
– Tästä ajatus juokseekin jo henkiseen pääomaan. Siihen pääomaan, joka osaa järjestää tehtaan jokaisen tiilen ja prosessin kaikkein tuottavimmalla tavalla; tai esimerkiksi pyörittää ydinvoimalaa.
Politiikan teatteria, ”tenttejä”, katellessa tulee aina esille yksi juttu. Luvataan tehdä kaikenlaista ”hyvää kansalle”, mutta lupaukset myöhemmin päättäjänä torpataan, kun ei ole rahaa. Joudutaan tekemään ”kompromisseja”, Sipilänkin sanoin. Tähän vastaukseen tyytyvät ”tenttaajat”, toimittajatkin. Jatkokysymyksiä ei esitetä. Asian ydin jätetään käsittelemättä. Siis, valtio ja kunnat voivat jättää jopa perustuslailliset tehtävänsä hoitamatta, kun ei ole rahaa.
Miksi? Tällä kivipallolla, joka kiertää aurinkoa (tiettävästi), voi ennen rahaa loppua kaikki muu, paitsi raha, koska sitä voidaan luoda tietokoneen näppäimistöllä rajattomasti ja on luotukin yli kymmenen kertaa koko kivipallon bruttokansantuotteen verran, rahalla mitattuna. Silti ”rahat” on loppu.
Jos kaikki yksityistetään, niin rahaa on taas rajattomasti. Kenellä?
Miksi rahat ovat ”loppuneet”, vaikka sitä on jo luotu melkein rajattomasti. Missä se on? Odottelen, että joku politikko tai finanssimaailman ”analyytikko” tulee ja kertoo tähän ongelmaan vastauksen. Jos politikko kertoo vastauksen, äänestän häntä. En kuitenkaan aio pidättää hengitystä vastausta odotellessa.
Samaa olen miettinyt minäkin. Vastaus on aina: Ei ole varaa.
Miksi ei ole varaa? Miksi toimittajat eivät edes kysy, miksi ei ole varaa!
Jos kerran nämä moniosaajat ovat hoitaneet valtion varoja niin surkeasti, että ei ole varaa mihinkään, ei edes tasaisempaan olemassa olevan varallisuuden jakamiseen niin miksi meidän pitäisi äänestää uudelleen näitä moniosaajia?
Varallisuuden keskittymiseen paras vastaus on tämä uuslipilaarien talousmatematiikka. Voitot ovat yksityisiä, tappiot yhteisiä. Jos ei sillä pärjää niin sitten ei millään.