Vastavalkea julkaisee Veteran Intelligence Professionals for Sanity (”Tiedusteluveteraanit terveen järjen puolesta”) -järjestön avoimen kirjeen presidentti Donald Trumpille. Kirjeen suomensi Janne Pohjala. |
¤
MUISTIO Yhdysvaltain presidentille
LÄHETTÄJÄ: Veteran Intelligence Professionals for Sanity (VIPS)
AIHE: Tehtiinkö Syyriassa todella ”hyökkäys kemiallisilla aseilla”?
1 – Kirjoitamme Teille antaaksemme yksiselitteisen varoituksen aseellisen yhteenoton vaarasta Venäjän kanssa – yhteenoton, joka voi eskaloitua aina ydinsotaan saakka. Tämä uhka on lisääntynyt sen jälkeen kun teitte Syyriaan risteilyohjushyökkäyksen vastatoimena väitetylle huhtikuun 4. päivänä kemiallisilla aseilla tehdylle hyökkäykselle syyrialaisia siviilejä kohtaan.
2 – Alueella toimivat kontaktimme Yhdysvaltain armeijan joukoissa ovat kertoneet meille, että näin ei ole tapahtunut. Ei ollut mitään Syyrian tekemää ”hyökkäystä kemiallisilla aseilla”. Sen sijaan Syyrian armeijan lentokone pommitti Syyrian al-Qaidan ammusvarastoa, joka osoittautui olleen täynnä myrkyllisiä kemikaaleja. Tuuli puhalsi syntyneen kemikaalipilven läheiseen kylään, jossa tämän seurauksena kuoli useita ihmisiä.
3 – Tämä vastaa sitä, mitä venäläiset ja syyrialaiset ovat sanoneet, ja mikä vielä oleellisempaa, mitä he myös näyttävät uskovan tapahtuneen.
4 – Tuleeko meidän päätellä, että Valkoinen talo on sanellut kenraaleillemme, mitä heidän tulee asiasta sanoa?
5 – Kun Putin suostutteli Assadin vuonna 2013 luopumaan kemiallisista aseista, USA:n armeija tuhosi 600 tonnia Syyrian kemiallisia aseita vain kuudessa viikossa. YK:n kemiallisten aseiden kieltojärjestöllä (Organization for the Prohibition of Chemical Weapons, OPCW) oli valtuutus varmistaa, että kaikki kemialliset aseet tuhotaan – kuten YK:n tarkastajilla oli Irakin joukkotuhoaseiden osalta. YK:n tarkastajien raportti kertoi totuuden Irakin joukkotuhoaseista. Rumsfeld ja hänen kenraalinsa valehtelivat, ja sama näyttää tapahtuvan jälleen. Riskit ovat nyt vielä suuremmat, eikä luottamuksen säilyttämisen tärkeyttä Venäjän johdon kanssa voi korostaa liikaa.
6 – Syyskuussa 2013, sen jälkeen kun Putin oli suostuttellut Assadin luopumaan kemiallisista aseista (antaen siten Obamalle helpon ulospääsyn vaikeasta tilanteesta), Venäjän presidentti kirjoitti The New York Times -lehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän sanoi: ”Työ- ja henkilökohtainen suhteeni presidentti Obaman kanssa ilmentää kasvavaa luottamusta. Arvostan tätä.”
Orastava liennytys tuhottiin
7 – Hieman yli kolme vuotta myöhemmin, huhtikuun 4. päivänä 2017, Venäjän pääministeri Medvedev kuvasi absoluuttista luottamuspulaa, joka ”surullisesti luonnehtii täysin raunioituneita suhteitamme ja on hyödyksi vain terroristeille”. Tämä ei ole ainoastaan surullista, vaan mielestämme myös täysin tarpeetonta ja mikä pahinta, vaarallista.
8 – Moskovan peruttua sopimuksen lentotoiminnan koordinoinnista Syyriassa kello kääntyi puoli vuotta taaksepäin viime syys–lokakuussa vallinneeseen tilanteeseen, jolloin 11 kuukautta kestäneillä vaikeilla neuvotteluilla oli saatu aikaan rauhansopimus. Syyskuun 17. päivä 2016 USA:n ilmavoimat hyökkäsivät Syyrian armeijan asemiin surmaten 70 ja haavoittaen sataa. Teko romutti rauhansopimuksen, jonka Obama ja Putin olivat hyväksyneet viikkoa aiemmin. Luottamus katosi.
9 – Syyskuun 26. päivä 2016 ulkoministeri Lavrov kirjoitti valitellen, että ”hyvä ystäväni John Kerry saa osakseen raivoisaa kritiikkiä USA:n sotilaskoneistolta, joka ei mitä ilmeisimmin lainkaan kuuntele, mitä armeijan ylin johtaja sanoo.” Lavrov kritisoi yleisesikunnan johtaja Joseph Dunfordin toimintaa, koska tämä sanoi kongressille vastustavansa ajatusta Syyriaa koskevien tiedustelutietojen jakamisesta Venäjän kanssa: ”Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja USA:n presidentin Barack Obaman aikaansaama rauhansopimus velvoittaa osapuolia jakamaan tiedustelutietoa keskenään […] tällaisten kumppanien kanssa työskenteleminen on vaikeaa.”
10 – Lokakuun 1. päivänä 2016 Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova varoitti, että ”USA:n suoralla hyökkäyksellä Damaskosta ja Syyrian armeijaa vastaan olisi kauhistuttavia vaikutuksia ei vain yhdessä maassa, vaan koko alueella”.
11 – Lokakuun 6. päivä 2016 Venäjän puolustusministeriön tiedottaja kenraalimajuri Igor Konashenkov varoitti, että Venäjä on valmis ampumaan alas kaikki tunnistamattomat lentokoneet – mukaan lukien häivekoneet – jotka lentävät Syyrian ilmatilassa. Konashenkov lisäsi, ettei Venäjän ilmapuolustuksella ole aikaa tunnistaa lentokoneen alkuperää.
12 – Lokakuun 27. päivä 2016 Putin pahoitteli julkisesti, että ”henkilökohtaisesti tekemäni sopimukset USA:n presidentin kanssa eivät ole tuottaneet tulosta” ja totesi valitellen, että ”ihmiset Washingtonissa ovat valmiita tekemään kaikkensa, jottei sopimuksia saada toteutettua”. Syyrian osalta Putin totesi, että ”yhteinen rintama terrorismin vastaiselle taistelulle – pitkien neuvotteluiden, valtavan työn ja vaikeiden kompromissien jälkeen – puuttuu edelleen”.
13 – Vaarallinen tila, johon USA:n ja Venäjän väliset suhteet ovat vajonneet – jossa lisääntynyt luottamus on kääntynyt täydelliseksi epäluottamukseksi – on varmasti monien ja erityisesti aseteollisuuden toivomaa epävakautta.
14 – Uskomme, että on äärimmäisen tärkeää estää Venäjän-suhteidemme täydellinen romahtaminen. Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan tällä viikolla tarjoaa tilaisuuden lopettaa tilanteen paheneminen, mutta on myös vaara, että se vain lisää katkeruutta – etenkin mikäli ulkoministeri Tillerson ei ole tietoinen edellä esitetyistä seikoista.
15 – Nyt on varmastikin korkea aika alkaa toimimaan Venäjän kanssa tosiasioiden perusteella eikä jatkaa syyttelemistä kyseenalaisten todisteiden varassa – joita poimitaan esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Moni saattaa nähdä kiristyneen tilanteen esteeksi maiden presidenttien tapaamiselle, mutta meidän mielestämme niin ei ole. Suosittelemme, että ohjeistatte ulkoministeri Tillersonia alkamaan viiveettä järjestellä tapaamistanne presidentti Putinin kanssa.
* * *
Taustatietoa Veteran Intelligence Professionals for Sanity -järjestöstä ja luettelo sen aiemmista kirjeistä löytyy osoitteesta https://consortiumnews.com/vips-memos/
Kourallinen CIA:n veteraaneja perusti VIPS:in tammikuussa 2003 havaittuaan, että Dick Cheney ja Donald Rumsfeld olivat määränneet aiemmat kollegamme tehtailemaan näyttöä, jolla voitaisiin ”oikeuttaa” täysin tarpeeton sota Irakin kanssa. Tuolloin oletimme, että presidentti George W. Bush ei ollut tästä tietoinen.
Lähetimme ensimmäisen muistiomme presidentille helmikuun 5. päivänä 2003, sen jälkeen kun Colin Powell oli pitänyt valheellisen puheensa YK:ssa. Päätimme muistiomme presidentti Bushille näihin sanoihin:
Kellään ei ole täydellistä totuutta, eikä meillä ole kuvitelmia, että analyysimme on ”kiistaton” tai ”vastaansanomaton” [adjektiiveja joita Powell käytti syytteissään Saddam Husseinia vastaan]. Seurattuamme Powellia tänään olemme vakuuttuneita, että Teidän kannattaisi laajentaa keskustelua niiden asiantuntijoiden ulkopuolelle, jotka selvästi haluavat sotaa, jolle me taas emme näe perusteltua syytä ja jonka tahattomat seuraukset olisivat todennäköisesti katastrofaaliset.
Tarjoamme kunnioittavasti samaa neuvoa teille, presidentti Trump.
Veteran Intelligence Professionals for Sanity -järjestön ohjausryhmän puolesta:
Eugene D. Betit, Intelligence Analyst, DIA, Soviet FAO, (US Army, ret.)
William Binney, Technical Director, NSA; co-founder, SIGINT Automation Research Center (ret.)
Marshall Carter-Tripp, Foreign Service Officer and former Office Director in the State Department Bureau of Intelligence and Research, (ret.)
Thomas Drake, Senior Executive Service, NSA (former)
Bogdan Dzakovic, Former Team Leader of Federal Air Marshals and Red Team, FAA Security, (ret.) (associate VIPS)
Robert Furukawa, Capt, CEC, USN-R, (ret.)
Philip Giraldi, CIA, Operations Officer (ret.)
Mike Gravel, former Adjutant, top secret control officer, Communications Intelligence Service; special agent of the Counter Intelligence Corps and former United States Senator
Matthew Hoh, former Capt., USMC, Iraq and Foreign Service Officer, Afghanistan (associate VIPS)
Larry C. Johnson, CIA & State Department (ret.)
Michael S. Kearns, Captain, USAF (Ret.); ex-Master SERE Instructor for Strategic Reconnaissance Operations (NSA/DIA) and Special Mission Units (JSOC)
John Brady Kiesling, Foreign Service Officer (ret.)
John Kiriakou, former CIA analyst and counterterrorism officer, and former senior investigator, Senate Foreign Relations Committee
Linda Lewis, WMD preparedness policy analyst, USDA (ret.) (associate VIPS)
Lisa Ling, TSgt USAF (ret.) (associate VIPS)
Edward Loomis, NSA, Cryptologic Computer Scientist (ret.)
David MacMichael, National Intelligence Council (ret.)
Ray McGovern, former US Army infantry/intelligence officer & CIA analyst (ret.)
Elizabeth Murray, Deputy National Intelligence Officer for Near East, CIA and National Intelligence Council (ret.)
Torin Nelson, former Intelligence Officer/Interrogator, Department of the Army
Todd E. Pierce, MAJ, US Army Judge Advocate (Ret.)
Coleen Rowley, FBI Special Agent and former Minneapolis Division Legal Counsel (ret.)
Scott Ritter, former MAJ., USMC, and former UN Weapon Inspector, Iraq
Peter Van Buren, U.S. Department of State, Foreign Service Officer (ret.) (associate VIPS)
Kirk Wiebe, former Senior Analyst, SIGINT Automation Research Center, NSA
Sarah G. Wilton, Commander, US Naval Reserve (ret), DIA (ret.)
Robert Wing, former Foreign Service Officer (associate VIPS)
Ann Wright, U.S. Army Reserve Colonel (ret) and former U.S. Diplomat
Kirje on julkaistu alkuperäiskielellä tutkivan journalistin Robert Parryn Consortium News -sivustolla.
KommenttiTiedustelumaailman konkarit saavat tukea useilta amerikkalaisilta senaattoreilta ja kongressin jäseniltä. Thomas Massie (rep) totesi CNN-uutiskanavan haastattelussa, että sodan ensimmäinen uhri on totuus, ja sanoi haluavansa todisteita Syyrian hallituksen syyllisyydestä kemialliseen iskuun. Massie jatkoi, ettei suoraan sanoen usko Assadin syyllisyyteen, koska isku ei ollut hänen etujensa mukainen ja on omiaan vetämään Yhdysvallat entistä syvemmin mukaan Syyrian sotaan. Ärtyneesti ilmehtivän uutisankkurin hämmästeltyä senaattorin näkemystä Massie toisti, että hänen on vaikea ymmärtää, mistä syystä Assad olisi tehnyt kemiallisen iskun omaa kansaansa vastaan. Virginian osavaltion senaattori Richard Black (rep) totesi uutiskanava RT:n haastattelussa: ”Tiedämme täysin varmasti, ettei Syyria käyttänyt myrkkykaasua – sillä sellaiseen täytyy olla motiivi. Motiivia ei ollut. Syyrian armeija oli etenemässä ja voittamassa jihadistit kaikilla rintamilla. Miksi presidentti Assad raivostuttaisi maailman ja määräisi siviilejä tapettavaksi? […] Koko ajatus on täysin järjetön. Lapsikin tajuaisi sen.” Black kommentoi Trumpin ohjusiskua: ”Minusta se oli hirvittävä teko. Pian sen [ohjusiskun] jälkeen ISIS käynnisti maahyökkäyksen. Emme tiedä, miten he tiesivät ohjusiskusta; joku ilmeisesti tiedotti siitä heille, ja he käynnistivät hyökkäyksen välittömästi sen jälkeen. Ohjusiskulle ei ollut oikeutusta; se oli parhaimmillaan hätäinen, impulsiivinen päätös. Pahimmillaan se oli huolellisesti orkestroitu, etukäteen suunniteltu tapahtuma, joka tehtiin yhteistyössä tiedustelupalveluiden kanssa. Tiedämme, että he ovat tehneet näin aiemminkin. Niin tapahtui vuonna 2013 Damaskoksen lavastetussa iskussa [tässä Black viittaa Ghoutan kemialliseen iskuun] […] kun he väittävät, että Syyrian hallitus teki sen, koko media päättää yhteen ääneen, että sen täytyy olla syyllinen, vaikka tästä ei ole vähäisimpiäkään todisteita…” Kongressiedustaja Tulsi Gabbard (dem.) on myös saanut puolueensa seniorivaikuttajat kimppuunsa vaadittuaan todisteita väitteelle, että presidentti Bashar al-Assadin hallinto oli syyllinen kemialliseen iskuun. Gabbard muistutti CNN:n haastattelussa maansa tuhoisista hyökkäyksistä Libyaan ja Irakiin ja kuvaili Trumpin ohjusiskua holtittomaksi ja perustuslain vastaiseksi. Vesa Raiskila |

Yhdysvaltain nykyhallinnon perustelut ilmaiskulleen tulivat varsin nopeasti alasammutuiksi yhdysvaltalaisten itsensä toimesta.
Nyt tämä tapahtui Veteran Intelligence Professionals for Sanity -järjestön toimesta kirjeellä presidentti Trumpille. Järjestö on jo aiemminkin nimensä mukaisesti edustanut terveen järjen ääntä valheiden levittelyn sijaan.
Milloin Suomessa tiedustelutoiminnan veteraanit ryhdistäytyvät, järjestäytyvät ja antavat tietonsa ja kokemuksensa julkiseen käyttöön valtiojohdon enempien hortoilujen hillitsemiseksi ja estämiseksi?
Jaa-a. Järjen ääntä useimmille edustaa vain sellainen mielipide, joka on yhtenevä heidän omansa kanssa.
Tuo Tulsi Gabbard (nainen on Irakin sodan veteraani ja kongressiedustaja) -homma: luin amerikkalaisesta mediasta kuinka nimenomaan liberaalit (siis ns. vapaamieliset) vaativat hänen erottamistaa puolueesta ja kongressista hänen mielipiteensä ja sanomistensa takia.
”Milloin Suomessa tiedustelutoiminnan veteraanit ryhdistäytyvät, järjestäytyvät ja antavat tietonsa ja kokemuksensa julkiseen käyttöön valtiojohdon enempien hortoilujen hillitsemiseksi ja estämiseksi?”
Mitä olen jutellut Suomen armeijan kantaupseerien kanssa, niin siellä ei esim. uskota Venäjän uhkaan (haukkuivat suomalaisen median Venäjä-uutisointia lähes kaikki) ja yleensäkin tuntui olevan aika jalat maassa -ajattelu vallitsevana. Olivat yleisesti ottaen sitä mieltä, että arktinen alue kiinnostaa Venäjää paljon enemmän kuin Suomi, ja varsinkin koska Yhdysvallat pyrkii Venäjän arktisile alueille, osittain koska Yhdysvallat ei halua päästää Kiinaa hyödyntämään mahdollisesti avautuvia merireittejä.
Kantaupseerit, siis ne kenen kanssa olen puhunut, eivät myöskään ole niin innostuneita Nato-jäsenyydestä tai Yhdysvaltain liittolaisuudesta kuin Suomen hallituksen toiminnasta tai lehtikirjoittelusta voisi luulla.
”Olivat yleisesti ottaen sitä mieltä, että arktinen alue kiinnostaa Venäjää paljon enemmän kuin Suomi, ja varsinkin koska Yhdysvallat pyrkii Venäjän arktisile alueille, osittain koska Yhdysvallat ei halua päästää Kiinaa hyödyntämään mahdollisesti avautuvia merireittejä.”
Kiinalaiset ovat olleet kiinnostuneita kaikesta merijäähän liittyvästä teknologiasta.
Olen myös kuullut, että olisi käyty liikemiestahoilla neuvotteluja sataman avaamisesta Liinahamariin, joka olisi vuokrattu venäläisltä, ja kiinalaiset olisivat olleet valmiita rahoittamaan tarvittavan infrastruktuurin.
Myöskin Sauli Niinistö olisi kuulemani mukaan saanut tiedon hankkeesta, mutta poliittisilla tahoilla asia ei näytä edenneen mihinkään.
Tämän tiedon luotettavuustaso on merkittävästi parempi kuin se mitä esim. YLE:n uutisoinnissa käytettävillä sanonnoilla ”ehkä niin tai näin” tai ”mahdollisesti niin jne.”
Mitä sitten tulee kanta-upseerien asenteisiin, niin onkin vaikea uskoa kaikkien olevan samanlaisia tonttuja, kun ainakin osa valtakunnan poliittisesta hallinnosta näyttää olevan.
Edelleenkään pitäviä todisteita kyseisestä kaasuiskusta/kaasutehtaasta/varastosta ei ole. Venäjä juuri esti veto-oikeudella yk:n tutkimuksen aiheesta.
Tarvitaan todisteet. Muu on sanahelinää.
Syyriassa on käytetty kemiallisia aseita 2013 jälkeen yli 200 kertaa. Se on siellä arkipäivää. Lukuisia kertoja kloorisäiliöitä on pudotettu helikoptereista. Siviileihin osuneita pommituksia on tehty (kymmeniä)tuhansia kertoja.
Siviilien silmitön pommittaminen kaupungeissa (ja jopa pakolaisleirillä) on Assadille päivittäistä.
PS. Usein saa kirjoittelusta sellaisen käsityksen ettei Saddamilla ollutkaan kemiallisia aseita. Olihan hänellä joskaan ehkä ei niin laajassa mittakaavassa kuin USA väitti.
”Siviilien silmitön pommittaminen kaupungeissa (ja jopa pakolaisleirillä) on Assadille päivittäistä.”
Mihin perustat tämän väitteen? CNN, BBC vai hevosmiesten tietotoimisto HTT?
Valokuvat ja videot tapahtuma-alueelta sekä julkiset satelliittikuvat.
Lisäksi sosiaalisessa mediassa tehdyt analyysit.
Mutta myös BBC:llä on aiheesta validia matskua, CNN:ää en pidä luotettavana alkuunkaan.
Luotettavuudesta.
BBC: WTC7 ”collapse”
https://www.youtube.com/watch?v=ltP2t9nq9fI
Aivan.. Nyt olisi syytä vaatia ajattelun kehittämisen nimissä tehokkaampaa trollaamista/disinformoimista.
Herra Warjele, joku tulee VASTAVALKEAAN väittämään BBC:ä luotettavaksi lähteeksi vuonna 2017. Kun 15,5 vuotta on löydetty käsittämätön määrä todisteita siitä, että 911 oli false flag ja USA:n uudenlaisen ”terrorismin vastaisen sodan” psykologisten operaatioiden perusmalli, jota sittemmin on usein toistettu. – Yhtenä juuri tuo, että BBC:n toimittaja varmaan sävyyn kertoo WTC-7:n romahtaneen, vaikka se seisoo hänen takanaan. Eikä siihen edes osunut mikään. (Jotain sata metriä viereisestä, johon osui.)
Mutta kai sitä tasoa disinformaatiossa on kohta tulossa: http://mvlehti.net/2017/04/19/uusi-sotilas-ja-siviilitiedustelu-20-miljoonaa-euroa-vaaran-tiedon-jahtaajille/
Tuo menee lävitse, jos ja kun Suomessa on käytännössä vain yksi puolue, globalistien puolue, ja kansa ei tee vastaukseksi mitään konkreettista.
Kimmo Kannala: ”Tarvitaan todisteet. Muu on sanahelinää.”
Tätä sanahelinää on kuultu nyt ihan riittämiin Yhdysvaltain hallinnon taholta.
Todisteitakin kemiallisten aseiden olemassaolosta on ihan riittämiin, mutta ne kaikki osoittavat kapinallisten suuntaan sen jälkeen kun al-Assad Venäjän ohjauksella luopui kemiallisista aseistaan. Mutta eihän tämä tietenkään mene USA-hihhuleille perille.
VIPS:n kirjeessä lausutaan: ”Alueella toimivat kontaktimme Yhdysvaltain armeijan joukoissa ovat kertoneet meille, että näin ei ole tapahtunut. Ei ollut mitään Syyrian tekemää ”hyökkäystä kemiallisilla aseilla”.”
Ja allekirjoittajina 28 kvalifioitunutta tiedusteluosaajaa (ei ”hallituksen nimetön lähde”), joilla varmasti on riittävästi kontaktipintaa USA:n joukkoihin eri kriisialueilla.
Nuo omat höpinäsi tuskin ovat todistettavissa. Mutta voithan sinä yrittää. Lähteeksi ei kelpaa CIA:n tarinatalo.
>Todisteitakin kemiallisten aseiden olemassaolosta on ihan riittämiin, mutta ne kaikki osoittavat kapinallisten suuntaan sen jälkeen kun al-Assad Venäjän ohjauksella luopui kemiallisista aseistaan.
Mikä estää Assadia tekemästä lisää aseita?
Mistä tiedetään että ”kaikki” aseet aikanaan luovutettiin?
Venäjä ja Iran ovat kemiallisten aseiden suurvaltoja (kuten myös USA) joten materiaalit on kavereilta saatavissa.
>Nuo omat höpinäsi tuskin ovat todistettavissa. Mutta voithan sinä yrittää. Lähteeksi ei kelpaa CIA:n tarinatalo.
En usko aiheesta suuntaan tai toiseen ennen kuin on jotain konkreettista todistetta jota voi tutkia ja asian varmistaa.
Vastavalkean toimituksella ei ole näköjään hajuakaan siitä, millainen VALEkuvio on tämänkaltaisten ”avoimien kirjeiden” takana – mikäli olisi – tälläistä eipäs-juupas valtioiden vastakkain asettelua ei olisi julkaistu. Tilanne tulee kärjistymään niin kauan kunnes sokeuttavat suomut tipahtavat toimittajien silmiltä ja he tajuavat, että tämä kaikki on vain ylhäältä ohjattua näytelmää, näytelmää, jolla pidetään yllä ihmiskunnan sotia, orjuutta ja köyhyyttä. Se on täsmälleen samanlaista näytelmää kuin tuore Tukholman truck attack, joka oli kaikessa Ruotsin suojelupoliisin toteuttama kömpelö farssi. Ketään ei tuossakaan iskussa kuollut, näytelmä oli toteutettu kriisinäyttelijöillä ja valemedialla, kuten muidenkin valtioiden vastaavanlaiset ”muka” terroristi-iskut.
Supon naurettava ulostulo tänään (Uusi Suomi) voi olla merkki siitä, että nyt on Suomen vuoro, eli saattaapi hyvinkin olla, että kohta tuo kauhistuttava ISIS iskee Supon avustamana kotimaan kamaralle. Mikäli näin käy, voitte olla varmoja siitä, että valemedia on valmistautunut PELOTTAVIIN uutisiin etukäteen, ja kukas sen tietää, ehkä kyseiset uutiset voi googlettamalla löytää jopa kolme päivää ennen iskua, kuten hups… Tukholman tapauksessa kävi!
Vihollinen on soluttautunut jokaisen valtion huipulle, ja sille emme valitettavasti mitään voi. Verhon takana istuva vihollinen ei toimi ainoastaan jesuiittiverkostoon kuuluvien suojelupoliisien, vaan myöskin politiikkojen, tuomareiden, koulutuksen, pseudotieteen, lääketeollisuuden, energiateollisuuden, sotilasylijohdon ja uskontojen ylimmän johdon kautta puhumattakaan näistä puhuvista päistä, joita valtioiden johtajiksi ironisesti kutsutaan.
# FLAT EARTH!
”Supon naurettava ulostulo tänään (Uusi Suomi) voi olla merkki siitä, että nyt on Suomen vuoro, eli saattaapi hyvinkin olla, että kohta tuo kauhistuttava ISIS iskee Supon avustamana kotimaan kamaralle. Mikäli näin käy, voitte olla varmoja siitä, että valemedia on valmistautunut PELOTTAVIIN uutisiin etukäteen, ja kukas sen tietää, ehkä kyseiset uutiset voi googlettamalla löytää jopa kolme päivää ennen iskua, kuten hups… Tukholman tapauksessa kävi! ”
Voisitko laittaa linkkejä ja perusteluja näille?
Flat Earth?
:DD!!
Hyvä Tulenkantaja, uskottavuutesi nousisi huomattavasti, jos esittäisit todisteita väitteillesi. Millä perusteella tämä tiedusteluveteraanien järjestö ilmentää ”valekuviota”?
Esimerkiksi yhden järjestön jäsenen, Ray McGovernin, kannanottoja ja toimintaa vuosien varrella seuranneena pidän häntä (sanan kaikissa merkityksissä) aitona tapauksena.
Jos esittää suunnilleen kaiken olevan valetta, sana menettää merkityksensä. En oikein sellaiseenkaan jaksa uskoa. Kyllä maailmassa on edelleen paljon myös *hyviä* ihmisiä. Tietenkin voi katsoa heidänkin olevan pelinappuloita, kuten asianlaita varmaan usein onkin. Yhtä kaikki kovin yleistävillä, perustelemattomattomilla heitoilla et todennäköisesti onnistu välittämään toisille keskustelijoille sitä, mitä haluat sanoa.
Ray McGovern osoitti MH17 kommentoinnillaan ettei hänellä kaikki muumit ole laaksossa.
(samaa roskaväkeä näyttäisivät olevan kuin Parry, Postol ja Roberts, vaihtoehtototuuden äänitorvia)
Aika arroganttia tekstiä esimerkiksi aidosta tutkivasta journalistista Robert Parrystä, joka on ollut paljastamassa Iran-Contra-skandaalia ja tuonut artikkeli artikkelilta esiin vääristymiä median MH17-uutisoinnissa — ja vaatinut Valkoista taloa julkaisemaan ne väitetyt satelliittitodisteensa MH17:ään osuneesta ohjuksesta. Mutta vaikuttaakin siltä, että sinulle kaikki Washingtonin politiikan tunnetut kriitikot ovat ”roskaväkeä”.
Älähän nyt Vesa, todisteet ovat varmoja.
Ei….. ,kun eivät olekaan satavarmoja!
https://www.youtube.com/watch?v=oQRvINebeok
:DD!
Hämmästyttää aina tämä Hollywood kasvattien vankkumaton lojaalisuus tälle maailman suurimmalle ja vaarallisimmalle imperialismin pesäkkeelle, jonka viestit he ilmeisesti ahmivat absoluuttisina totuuksina aivan kuin ne inkari- ja länkkäri leffat ovat kasvattaneet, että laki on lonkalla ja se joka nopeimmin vetää on suorastaan Shamash koko universumin hallitsija.
Pallomme olisi jo aikoja siten tuhkana jos naapurimme Venäjä olisi sellainen uhka joksika tämä meidän nyky hallintomme sen haluaisi luokitella NATO-kiimassaan, vaan onneksi koko luomakunnalle naapurissamme asustaa rauhaarakastava ja slaavilaisen elämän myönteinen kansa ymmärtäen ja myös koemuksesta tietäen mitä sota tuo tullessaan.
Siitä kertoo meille Tapio Heinonen laulussaan:
https://www.youtube.com/watch?v=9404th79slY
Televiosioille levitetty video myrkytysuhrien elvytyksestä näytti selvästi lavastetulta kuten pienten lasten kaivaminen asuinraunioistakin.
Sitä mieltä on ainakin Ruotsin lääkärien järjestö.
Paras artikkeli aiheesta hyvältä sivustolta: http://www.yhdysvallat.eu/uutisia/ruotsalainen-laakarit-ihmisoikeuksien-puolesta-hyvantekevaisyysjarjesto-white-helmets-murhaa-lapsia-syyriassa-propagandatarkoituksessa-oliko-tukholman-isku-kosto/
1983 CIA Document Reveals Plan To Destroy Syria, Foreshadows Current Crisis
By Tyler Durden
Zero Hedge
April 12, 2017
LewRockwell.com
Prophetically foreshadowing the current crisis (and apparent action plan), leaked CIA documents from the reign of Bashar al-Assad’s father in the 1980s show a Washington Deep State plan coalescing to “bring real muscle to bear against Syria,” toppling its leader (in favor of one amenable to US demands) , severing ties with Russia (its primary arms dealer), and paving the way for an oil and gas pipeline of Washington’s ch oosing.
#
Julkisuuteen saatetuista asiakirjoista päätellen USA:lla oli jo 1980-luvulla suunnitelma Syyrian hallituksen syrjäyttämiseksi ja länteen suuntautuvien ”maltillisten sunnien” valtaan saattamiseksi.
The Bogosity of Trump’s ’America First’
Sheldon Richman
… Let’s compare the America First Committee [of 1940-1941] with Trump’s America First program. We know it is not about staying out of war. Last night he ordered a cruise-missile attack on a Syrian airbase (without the congressional authorization he once said was necessary for such an action) — although Syria has not attacked the United States. He’s intensifying the wars in Iraq (against ISIS), Syria (against ISIS), Libya, Yemen, Somalia, and probably some other places we don’t know about yet … The upshot is that in Trump’s hands “America First” is a demagogic slogan that depends on people’s economic illiteracy to augment his power and diminish their liberty. It has nothing to do with John T. Flynn’s noble cause. http://www.ihr.org
Trump’s Illegal Act of War Against Syria
Ronnie Dugger
… In our names, President Trump committed an act of war firing 59 Tomahawk missiles into Syria without authority from Congress and therefore without authority from us, the American people. Under the Constitution only Congress can declare war. Trump did not ask Congress for war or for authority to use our military forces against Syria … As Senator Rand Paul, R-Ky., said Friday, “the United States was not attacked.” Because of that and since there is no declaration of war or statutory authority for Trump’s act of war, he has also violated the War Powers Resolution of 1973. http://www.ihr.org
Souffleur:
Syy ainoan supervallan valtiojohdon erikoiseen käyttäytymiseen löydetty?
”Aivoja syövä ameeba leviää vesijohtovedessä USA:ssa – tartunta johtaa lähes aina kuolemaan” (https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/aivoja-syova-ameeba-leviaa-vesijohtovedessa-usa-ssa-tartunta-johtaa-lahes-aina-kuolemaan/6493730#gs.I=s504c).
Meitä oli porukka aikuisia, ”normaalilla järjellä” varustautuneita, kielitaitoisia koolla tapahtumien keskellä, hiljaisina seuraamassa tilanteiden kehitystä (rapioitumista) ? Radiolähetyksen shokki teki syvän vaikutuksen,sekä pelonsekaiset tunteet, joko se ”Kolmas iso sota on alkanut” ? Jälkeenpäin on selvinnyt monensuuntaisten selitysten keskuudesta ”Motiivi” tornien räjähdyksiin. Muslimien hyökkäys USAn mantereelle, käyttäen paikallisia koneita yli 3000 ihmisen murhaamiseen ? Rakennus numero 7 romahdus ilman siihen osunutta konetta ? Tyypillinen ”Demalition”,jossa rakennus putoaa suoraan omille varpailleen, ettei lähistön rakennuksille tapahtuisi vahinkoa. Tornien omistajan ( Silverstein ) ,juuri ennen räjähdyksiä nostetut vakuutusten mahdollisten tuhojen korvaukset ??? Syyt aloittaa IRAKIN sota kostoksi arabeille ?
Lisäys. TVeen kuvaukset koneista ei oikein mättää värinsä puolesta. Kuvissa koneet ovat siniharmaita. Yhdessä kuvassa taustalla lentää helikopteri, toisessa kuvassa sitä ei ole ? Pensylvaniassa ei löytynyt tavallisia matkatavaroita eikä ruumiita ? pelkkää rojua. Pentagonin ammottava reikä kertoo selvästi OHJUKSEN tuhosta.Ei siipiä, ei moottoreita, eikä koneen pyöriä. Siitä reijästä ei mene mikään ”Jet-Liner” läpi. 9.11 kommission selitykset vajavaisia sekä harhaanjohtavia, siis ”inside JOB”. 45 asteeseen leikatut teräspalkit sulanneiden metallien joukosta vietiin kiireesti pois paikalta sulattamoihin, peitellen todisteet rikoksesta. Arabit eivät olisi mitenkään oppineet lentämään koneita pitääkseen ne ilmassa, ilman pitempiaikaista koulutusta.Piste.