Yksi viime vuoden valaisevimmista kirjoituksista oli Johanna Vuorelman artikkeli ”Turkin poliittisen kehityksen taustalla on muutakin kuin islam”. Sen mukaan globaali kapitalismi on nostanut Turkissa esiin vanhasta sivistyseliitistä taustoiltaan poikkeavan vanhoillisen talouseliitin, jonka Recep Tayyip Erdoğanin ja AKP-puolueen populistisessa retoriikassa samaistutaan ”unohdettuun kansaan”.
Keskustalainen pääministeri on yritysjohtaja ja miljonääri.
Kokoomus on ollut globaalin kapitalismin ensisijainen edistäjä Suomen poliittisella kentällä.
Perussuomalaiset taas edustavat populismia ja ”unohdetun kansan” retoriikkaa.
Vuorelma mainitsee myös Donald Trumpin, jonka äänistä suuri osa oli leimallisesti peräisin USA:n vanhoilliselta väestöltä. Nythän Trump on ollut jyräämässä entistä poliittis-kulttuurista eliittiä, mutta nostamassa tilalle Wall Streetin eliittiä eli talouseliittiä. Poliittis-kulttuurinen eliitti on hukannut kansansivistystehtävänsä ja höpsähtänyt pönkittämään talouseliittiä vanhoilla sivistyskeinoillaan. Nyt uusi presidentti ilmaisee, ettei sitä enää tarvita.
SAMAAN AIKAAN SUOMESSA on keskusteltu sivistysporvareiden katoamisesta. Porvarihallitus on ajanut vimmatusti alas suomalaista koulutusta ja kansansivistystyötä. Teot puhuvat paljon, mutta myös teoriatasolla voi havaita, että meillä ovat vallassa ihan uudenlaiset porvarit.
Keskustalainen pääministeri on yritysjohtaja ja miljonääri. Kokoomus on ollut globaalin kapitalismin ensisijainen edistäjä Suomen poliittisella kentällä. Perussuomalaiset taas edustavat populismia ja ”unohdetun kansan” retoriikkaa. Suomen hallituksessa ei kuulu vanhan sivistyseliitin, vaan vanhoillisen talouseliitin ääni.
Entäs sitten? Eliitti on aina eliittiä – samaa paskaa eri paketissa? Nyt astuu näyttämölle luokkakysymys. Varsinkin perussuomalaisten äänistä suuri osa on leimallisesti ollut peräisin, paitsi vanhoilliselta väestöltä, myös alemmilta yhteiskuntaluokilta – työväenluokalta, maatalousväestöltä ja syrjäytetyiltä. Sama ilmiö löydettäisiin Trumpin ja Erdoğanin kannattajataustasta.
Vasemmistossa tavataan ihmetellä, mikä saa työväenluokan äänestämään oman etunsa vastaisesti. Tätäkin on syytä tarkastella kapitalistisen globalisaation näkökulmasta.
SUOMEA ALETTIIN LIITTÄÄ kiireellä euroamerikkalaiseen talousyhteisöön, kun Neuvostoliitto kaatui ja idänkauppa luhistui. Työttömyys yli viisinkertaistui, ja vaikka se lähtikin pian laskuun, lukemat jäivät moninkertaisiksi verrattuna lamaa edeltäneeseen tasoon. Rakennusteollisuuden työttömyys oli pahimman laman aikana jopa 37 prosenttia.
Ylipäänsä 1990-luvun lama kouraisi pahimmin yrittäjiä sekä yksityisen (ja ehkä kolmannen) sektorin työläisiä. Voi olla, että pomo ja duunari kokivat yhdessä julkisen sektorin työpaikat jonkinlaisiksi suojatyöpaikoiksi, joista ei osallistuttu talkoisiin.
Kun yksityistä sektoria pönkitetään, tulee yksityisen sektorin eliitistä väistämättä tärkeämpi eliitti kuin vanha poliittis-kulttuurinen sivistyseliitti. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) sekä laajalti ”asiantuntijoina” käytetyt yritysjohtajat ja pankkiirit eivät enää vastaanota poliittisen eliitin – edes pönkittävää – sanelua, vaan sanelevat itse politiikkaa.
Tällä talouseliitillä ei ole mitään sivistystehtävää olemassakaan. Bisnespomot eivät ole sivistysporvareita, vaan sivistystehtävän kriitikkoja, jotka populistisen retoriikan avulla samastuvat ”unohdettuun kansaan”: eivät hekään ole saavuttaneet asemaansa koulutuksen ja sivistyksen, vaan röyhkeyden ja oveluuden avulla, jota populistisesti tykätään kutsua ”kovaksi työksi”.
PORVARIPUOLUEIDEN ÄÄNESTÄJISTÄ ne, joiden tausta on työväenluokkainen, ovat katkeria vasemmistolle, sillä katsovat vasemmiston hylänneen oman luokkansa. Sen sijaan vasemmisto näyttää hyysäävän pudokkaita – ”syrjäytyneitä” (tärkeä valtamedian sanamuotoilu!) – jotka vollottavat kadonneiden suojatyöpaikkojensa perään.
Samalla kuitenkin vasemmisto tulee suorastaan irtisanoutuneeksi luokkakantaisuudesta.
Duunarieliitti (= hyvätuloiset, vakituisessa työsuhteessa olevat palkansaajat) ja työläistaustaiset yrittäjät pitävät työttömiä ja muita yhteiskunnan tuensaajia itseään ylempiluokkaisina, siis keskiluokkana, joka pyrkii elämään yhteiskunnan ja veronmaksajien siivellä. Sama ominaisuus yhdistetään turvapaikanhakijoihin ja viime kädessä koko julkiseen sektoriin, joka ”täytyy” näennäisen perustellusti ajaa alas.
”Työväki tekee työtä eikä vollota tukiaisilla” – tämän retoriikan toi Suomen valtavirtaan, ei perussuomalainen puolue, vaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanja vuonna 2006.
Populistinen retoriikka unohtaa tahallisesti, että ”syrjäytyneet” ovatkin oikeasti syrjäytettyjä ja vailla lukemattomia etuoikeuksia, joita työläistaustaisilla yrittäjillä ja duunarieliitillä on taloudellisen asemansa vuoksi. Ja vaikka näin olisikin, tyly oikeistolainen retoriikka kohtelee heitä luusereina, jotka eivät ansaitse yhteiskunnan tukea.
MYÖS VASEMMISTO UNOHTAA JOTAIN. Kirjoitin eräässä aiemmassa blogitekstissäni (kirjoitus julkaistu myös Vastavalkeassa, toim.huom.), että nykyisin varsin vallitseva uusvasemmistolaisuus on lähinnä moraalista siinä, missä vanha vasemmistolaisuus on luokkakantaista.
Hylätessään porvarilliseen populismiin ja oikeistodemareihin kallistuvan osan työväenluokkaa, suosiessaan syrjäytettyjä pudokkaita ja turvapaikanhakijoita vasemmisto tekee moraalisesti sen, mitä vasemmiston kuuluukin – tukee yhteiskunnan heikoimpia. Samalla kuitenkin vasemmisto tulee suorastaan irtisanoutuneeksi luokkakantaisuudesta.
Duunarieliitti ja työläistaustaiset yrittäjät tietävät, että suuri osa syrjäytetyistä on taustaltaan keskiluokkaa ja jopa turvapaikanhakijoissa on kotimaidensa entistä keskiluokkaa – huono-osaiset, populistisen retoriikan mukaan, eivät pääse tänne asti vaan jäävät taistelemaan kriisinsä keskelle.
Uusvasemmisto unohtaa, ja uusvanhoilliset muistavat, että (tätä kirjoittaessani) alle 100 vuotta sitten Suomessa oli oma kriisi, luokkasota, jossa keskiluokan esivanhemmat lahtasivat työväenluokan esivanhempia.
YMMÄRTÄÄKSEMME 2010-LUVUN suomalaista yhteiskuntaa (joka ei ole turkkilainen eikä amerikkalainen, mutta globalisaation kumpaankin yhdistämä) on meidän ymmärrettävä, miksi yksi yhteiskunnallinen ryhmä tuntee luokkavihaa ja jopa herravihaa itseään alemmassa asemassa olevia kohtaan.
Tässä näen myös kivuliaan haasteen vasemmistolle. Se ei saa porvarillistua eikä hyväksyä heikompien sortoa tai rasismia, vaan sen on löydettävä luokkakantaisuus uudelleen.
Vasemmisto ei saa osoittaa sormella osaa työväenluokkaa, että hei, te olette nyt porvareita, koska äänestitte oikeistoa. Sen täytyy todistaa tällekin osalle työväenluokkaa, että työttömät ja muut tuensaajat sekä turvapaikanhakijat kuuluvat työväenluokkaan – ollen itse asiassa sen sorretuin osa. Muutoin vasemmistoa odottaa entistä pahempi marginalisoituminen ja samalla vieraantuminen.
Suorastaan hävettää, kuinka porvarihallituksen muuttaessa yhteiskuntaa aina vain tylymmäksi ja oikeistolaisemmaksi moni näkee vain pieniä Trump-natseja joka kulmassa.
¤
Jokke Karjalainen on yhteiskuntakriittinen filosofian maisteri.
¤
Artikkelikuva: Johanna Lehtonen
Kuvituskuvat: (USEU) openDemocracy [ CC BY-SA 2.0 ], (Relax, it’s Just a Class War) Cheryl Cheeks [ CC BY-NC-ND 2.0 ] via Flickr
”Uusvasemmisto unohtaa, ja uusvanhoilliset muistavat, että (tätä kirjoittaessani) alle 100 vuotta sitten Suomessa oli oma kriisi, luokkasota, jossa keskiluokan esivanhemmat lahtasivat työväenluokan esivanhempia.”
Näin sitä muokataan ihmislasta, olkoompa lähtöisin mistä kastista tahansa jos pyrkimys henkilöllä on ponnistaa ylös tavoitella helpompaan elämään (myös kansalleen opintojensa kautta) mikä saavutetaan tässä yhteiskuntajärjestelmässä vaan rahan kautta, niin nuorelle tarjoitu tulevaisuuden ohjeistus on kiipiä kaikkensa antaen tarjottuja akatemisia ”tikapuita”, pitkin ”kyynärpäitänsä” käyttäen kilpaa, mahdollisena tavoitteena kaikkein pyhin tämä Harvardin yliopisto.
Tämän ”lääkkeen” kun on niellyt ja ”kuurin” tottelevaisesti loppuun suorittanut, niin näiden elitismin tikapuiden ylemmiltä askelmilta ei enään löydy sitä luokattomasta paaria tilasta lähtenyttä kurjaliston edustajaa jolla mahdollisesti oli opintielle lähtiessään tavoitteenaan jonkunlaisen tasa-arvoisen maailman puolustajan tie jonka vuoksi hakeutui ”sivistettäväksi” (myös aivopestäväksi tietämättään).
Useinmiten juuri suurin muokkaaja tämän paaria-lähtöise kansalaisen käytännön tekoihin on velkaorjuus pankkiirimaailmaan, elikkä sehän on vanha totuus, että kenen leipää syöt niin sen lauluja laulat.
Hieman laajemmin, saman ”sivistyttämisen” on kokenut myös Rakas Suomemme Maa, tämän sivistäjä mafian (joka on riehunut maassamme kohta 40v.) liekanarussa.
Niin, vasemmistoa ei näytä yhtään haittaavan se että maassamme on yli 700 000 köyhää(monilla vanhuksilla ei varaa edes välttämättömien lääkkeiden ostoon) ja samaan aikaan näille ”turvantarvitsijoille” maksetaan jopa 4 kertaa kantaväestöä suurempia sosiaalietuuksia!
Ja miksi haittaisikaan kun jo Liv Andersonkin on jo näyttänyt minkä kaltainen kaksinaamainen Jeesustelija hän on!
http://www.is.fi/tyoelama/art-2000000830695.html
Ei hätää, otetaan muilta ja annetaan vasemmistolaisille!
Köyhät kyykkyyn!
T: Vasemmisto.
:DD!!
Olishan tuon voinut lyhyemminkin kirjoittaa.Edesmenneiden ”viisaiden”maineella ratsastaminen ei kuulu siihen
sivistykseen jolla voi nykyaikana onnistua.Omintakeinen keksiminen oikeimmista ratkaisuista tukee koko yhteis-
kuntaa iman ”hintalappua”.Usko paremmista olosuhteista,ja rauhasta kansojen kesken ei tule tapahtumaan
kaiken sodan-varustelujen kiihtymisen takia.Miten voi olla mahdollista entisten mahtimaiden tuhot? Vastaus
on yksinkertainen.Korruptoituneet kansat ja niiden maiden hallitsijat.Harhaoppiset tuhoavat kaiken.
Pitää huomata myös että samaan aikaa ajetaan suomalaista koultusta alas.
Viime syksynä aloittaneet ekaluokkalaiset eivät enää opettele kaunokirjoitusta. Ja parin vuoden päästä ei kouluissa opeteta enää eds tekstaista. Se joka osaa kirjoittaa tekstaten tai tikkukirjaimilla, kirjoittaa niinkuin haluaa. Mutta että jatkossa riittään kun osaa lääppiä lasilta oikean näköisiä kirjaimia.
Entäs matematiikka sitten ja fysiikka? Peruskouluista tullaan vähentämään fysiikan ja matematiikan opetusta rajusti vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen mm. ammattikouluihin meneville ei opeteta fysiikkaa lainkaan. Ja matematiikasta opetetaan vain kertolasku, yhteeen- ja vähennyslaskun lisäksi. Mutta esim. yhtälöt ja funktiot jätetään kokonaan opettamatta.
Olen miettinyt mihin opetushallitus pyrkii tällä kansan tyhmentämisellä? Jaetaanko meillä jatkossa suomalaiset ”alakastiin” ja ”yläkastiin”. Alakastin ihmiset tekevät työt mutta heidän ei ola tarvis osata mitään vaativampaa tai ajatella itse. Yläkastiin syntyneet pääsevät jatko-opiskelemaan ja he määräävät aikanaan Suomessa. Hallitsevat alakastin ihmisiä.
Soisi vanhempien ottavan vaarin tästä asiasta. Nimittäin, koulujärjestelmää tullaan muuttamaan niin rajusti niin nopealla aikataululla, että kymmene vuoden päästä meillä on työelämässä ihmisiä jotka eivät osaa laskea edes kiihtyvyyttä. Saati ymmärrä miksi vesi jäätyy. Kerätkää kaikkia vanhoja oppikirjoja ja monistakaa niitä, Opettakaa lapsia kotona ja katsokaa että jokainen heistä pärjää elämässään ilman sähköä. Se taito on vielä tarpeen.
Outoja ja kummallisia ilmauksia; ”duunarieliitti”, ”työläistaustainen yrittäjä”
Mitä kirjoittaja haluaa näillä termeillä meille esittää?
Onko elitismiä, jos ihmisellä on työpaikka? 🙂
Vai onko kyse palkkatasosta?
Yrittäjä on yrittäjä, oli sitten taustaltaan porvari tai työläinen. Jos yrittäjällä on palkattua työvoimaa, häntä voi kutsua riistäjäksi. 🙂
””Työväki tekee työtä eikä vollota tukiaisilla” – tämän retoriikan toi Suomen valtavirtaan, ei perussuomalainen puolue, vaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanja vuonna 2006.”
Näin siis puhuu kokoomus, jonka suuri poliittinen agenda on luoda Suomeen halpa- eli orjatyövoimamarkkinat, jolloin orjat eläisivät (jos eläisivät) valtion tukiaisilla. Niin yrittäjäporvareiden kuin kaikkien muidenkin porvareiden ikuinen halu on polkea työläisille masksettava palkka maanrakoon. Mitä pienempi palkka työläisille, sitä suurempi voitto porvareille. Tämä on aivan vitun yksinkertaista. 🙂
Ihmisen ns. luokka-asema määräytyy täysin objektiivisesti, materiaalisesti, aineellisesti. Kysymys on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, mikä on ihmisen asema yhteiskunnallisessa tuotannossa, tuotantoelämässä. Joutuuko ihminen myymään työvoimaansa hengissä pysyäkseen, jos joutuu niin silloin on kyse työläisestä. Se, joka tarvitsee työvoimaa ja joutuu palkkaamaan sitä, on tuo paljon mainostettu ja kehuttu yrittäjä, kapitalisti. 🙂
Se minkä sortin työläinen tai yrittäjä / kapitalisti on kulloinkin kysymyksessä, on sitten jo aivan eri kysymys ja liian laaja tässä käsiteltäväksi.
Nämä ovat yksinkertaiset faktat.
Se kuvitteleeko joku työläinen olevansa a) rikas porvari b) pankkiiri Rotschild c) tai mitä muuta tahansa, ei muuta pätkääkään sitä faktaa, että tämä ko työläinen joutuu reaalimaailmassa myymään työvoimaansa ja menemään yrittäjä / kapitalistille, kunnalle / valtiolle hommiin joka ikinen arkiaamu.
Ja aivan samoin, jos joku porvari / kapitalisti kuvittelee olevansa a) äiti Teresa b) maailman köyhin ja kärsivin ihminen tai muuta vastaavaa, se ei muuta pätkääkään sitä faktaa, että ko yrittäjä omistaa tuotantovälineitä, joiden pyörittämiseen hän joutuu palkkaamaan työläisiä.
Aivan sama koskee äänestämistä tahi puolueiden jäsenyyksiä, äänestääpä työläinen kuinka usein tahansa kokoomusta, se ei silti muuta sitä tosiasiaa, tänään, tässä ja nyt, että hänen on elääkseen myytävä työvoimaansa.
Ja vastaavasti, jos syrjäytynyt työtön, ryysyköyhälistön ja kuilujen kansan edustaja, äänestää persuja tai kokkareita, hän on edelleen kuilujen kansaa. 🙂
”Duunarieliitti ja työläistaustaiset yrittäjät tietävät, että suuri osa syrjäytetyistä on taustaltaan keskiluokkaa ja jopa turvapaikanhakijoissa on kotimaidensa entistä keskiluokkaa – huono-osaiset, populistisen retoriikan mukaan, eivät pääse tänne asti vaan jäävät taistelemaan kriisinsä keskelle.”
Mitä on keskiluokka? 😮 No missäs se ”väliluokka” piileksii? Siis mikä vitun keskiluokka? Ihminen on joko työläinen tai porvariyrittäjä. Jos keskiluokkainen joutuu myymään työvoimaansa, hän on työläinen, jos hän palkkaa sitä hän on yrittäjäkapitalisti.
Koko ilmaus keskiluokka ilmaisee palkka- ja koulutustasoa eli jos kyse on työläiskeskiluokkaisesta, tällöin kai voitaneen puhua ”duunarieliitistä”, perinteisestä fasistien kannattajakunnasta. Ainoa ongelma tämän osalta on vaatekappale, jota kutsutaan haalareiksi. Haalarit häiritsevät keskiluokan estetiikkaa 😀 , siksi heitä, keskiluokkaisia, kutsutaan ”suuressa maailmassa” valkokaulustyöläisiksi.
”….jopa turvapaikanhakijoissa on kotimaidensa entistä keskiluokkaa – huono-osaiset, populistisen retoriikan mukaan, eivät pääse tänne asti vaan jäävät taistelemaan kriisinsä keskelle.”
Tuo on mitä ilmeisin fakta, kyllä kansa tietää. 😀 Siinä mielessä siis populismia, että poppolo tietää, ”valemediamme” on lukemattomia kertoja uutisoinut kuinka matka Euroopan läpi maksaa pakolaisille kymmeniätuhansia taaloja. Ei köyhillä ole sellaisiin varaa. Vai onko kenties Soros-Rotschild -rahasto rahoittanut köyhien irakien, somalien ja afgaanien matkailua. 🙂
Matujen keskiluokkaisuus ja elitistinen tausta myös selittäisi suomalaisten keskiluokkaisten suvakkinaisten tunteman ”luokkaintohimon”. 😀
Mm. työläisten ja muiden köyhien ”outoon” äänestyskäyttäytymiseen antaa yhden vastauksen Juha watt Vainio ”Panaman konsuli” 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=KQRDiFeTjKo
’Yhteiskuntaluokista’ Wikipedian mukaan
“The middle class is a class of people in the middle of a social hierarchy. In Weberian socio-economic terms, the middle class is the broad group of people in contemporary society who fall socio-economically between the working class and upper class. The common measures of what constitutes middle class vary significantly among cultures. A sizable and healthy middle-class can be viewed as a characteristic of a healthy society” (https://en.wikipedia.org/wiki/Middle_class).
#
Yhteiskuntaluokka tai sosioekonominen ryhmä on keskeinen yhteiskunnan sosiaalisen jaottelun mittari. Väestön katsotaan jakautuvan koulutuksen sekä taloudellisen ja ammatillisen aseman mukaisiin yhteiskunnallisiin luokkiin. Yhteiskuntaluokat ovat keskenään epätasa-arvoisia, koska niillä on eritasoiset toimintamahdollisuudet yhteiskunnan taloudellisella, sosiaalisella ja poliittisella kentällä.
Työväenluokka muodosti aiemmin suurimman yhteiskuntaluokan, mutta tilanne muuttui teollisten työpaikkojen siirryttyä yhä enenevässä määrin halpatuotantomaihin. Tällä hetkellä suurin osa suomalaisista kokee kuuluvansa alempaan keskiluokkaan (31 %) ja seuraavaksi yleisimmät luokat ovat työväenluokka (29 %) ja ylempi keskiluokka (24 %). Prosentti suomalaisista mieltää kuuluvansa yläluokkaan ja loput 15 prosenttia ei osaa sijoittaa itseään mihinkään yllä mainituista luokista.
Tilastokeskus jakaa väestön sosioekonomisiin ryhmiin, jotka muodostuvat eläkeläisistä, opiskelijoista, työntekijöistä, alemmista ja ylemmistä toimihenkilöistä, yrittäjistä ja työttömistä.
¤
’Keskiluokka’ Wikipedian mukaan
Keskiluokka tarkoittaa sosiologiassa ihmisjoukkoa, joka koostuu sellaisista yhteiskunnan jäsenistä, joiden ei voida katsoa kuuluvan varakkaaseen yläluokkaan mutta toisaalta eivät myöskään varattomaan alaluokkaan (proletariaattiin).
Keskiluokka sata vuotta sitten
Vuonna 1920 oli Suomessa keskiluokkaisen pikkuvirkamiesperheen käytössä kaksinkertainen määrä rahaa työläisperheeseen verrattuna. Kaupungeissa tyypillinen työläisperhe asui yhden huoneen ja keittiön vuokra-asunnossa (asukkaita 2,7 huonetta kohti). Virkamiesperheen suuremmassa vuokra-asunnossa oli 1,3 henkeä huonetta kohti. Sähkö oli kaupungeissa lähes kaikilla. Yksi ahtauden syy oli alivuokralaisten pitäminen. Perheeseen kuulumattomia asui joka toisessa virkamiesperheessä ja joka kolmannessa työläisperheessä. Virkamiehet kuluttivat merkittävästi enemmän kalliita elintarvikkeita – paitsi kahvia, jota kului enemmän työläisperheessä. Varsinainen porvaristo ja yläluokka olivat huomattavasti vauraampia kuin keskiluokka.
Ketkä ovat keskiluokkaa?
Käytetyt tulomääritelmät keskiluokalle ovat erilaisia. Deutsche Institut für Wirtschaftforschung (DIW) pitää alarajana 70% keskimääräisestä (netto) mediaanitulosta ja EU 60% vastaten suhteellisen köyhyyden rajaa. Keskiluokkaan kuuluville tulomäärän ylärajaksi DIW määrittelee 150%. Saksassa mediaanituloa vastaava nettoekvivalenttitulo on viime vuosina ollut noin 16.000 euroa yhden hengen talouksille. Tämä tekee noin 1300 euroa kuukaudessa.
Näiden määritelmien mukaan keskiluokkaan kuuluva ihminen ansaitsisi vähintään noin 900 euroa (netto) kuukaudessa. Vahvistamattoman arvion mukaan tällä summalla on vaikea tulla toimeen asumiskustannusten kannalta Saksassakaan. Keskiluokkaan kuuluu näin suuri joukko suhteellisen pienituloisia.
Yllä olevien määritelmien ja Suomessa yleisesti korkeiden elinkustannusten perusteella voidaan sanoa, että julkisuudessa esiintyneet yleistävät väittämät, esim. siitä, että keskiluokkaiset ihmiset Suomessa olisivat hyvin toimeentulevia sekä kokisivat olonsa yhteiskunnassa taloudellisesti turvatuksi, ovat toisaalta populistisia ja toisaalta poliittisesti tarkoitushakuisia. Toisen määritelmän mukaan keskiluokkaiset ihmiset ovat niitä, joilla on kuluttajina kohtalaisesti taloudellista liikkumavaraa, mutta ei yksilöinä huonosta verkostoitumisesta tai muusta syystä liiemmin vaikutus- päätäntävaltaa yhteisistä asioista. Keskiluokkaan luetaan usein yrittäjät, opettajat ja virkamiehet. Joskus keskiluokkaan lasketaan kuuluviksi myös parhaiten palkatut työläiset, vaikka työläisten katsotaan yleensä kuuluvan työväenluokkaan.
Netto-mediaanituloon perustuvien määritelmien johdosta suuri osa suomalaisista kuulunee keskiluokkaan. Suomalaisessa sosiologian tutkimuksessa on tilastomatematiikan sijaan toisinaan turvauduttu tuntemusten selvittämiseen. Erään tutkimuksen mukaan suomalaisista noin 37,9 % samastuu keskiluokkaan. Lisäksi 8,9 % samastuu ylempään keskiluokkaan ja 9,0 % alempaan keskiluokkaan.
THE BLOG 10/25/2010 08:15 am ET | Updated May 25, 2011
Socialism? What a Joke! The Rich Are Winning the US Class War: Facts Show Rich Getting Richer, Everyone Else Poorer
By Bill Quigley
Socialism? What a Joke! The rich and their paid false prophets are doing a bang up job deceiving the poor and middle class. They have convinced many that an evil socialism is alive in the land and it is taking their fair share. But the deception cannot last – facts say otherwise.
Yes, there is a class war – the war of the rich on the poor and the middle class – and the rich are winning. That war has been going on for years. Look at the facts – facts the rich and their false paid prophets do not want people to know.
Let Glen Beck go on about socialists descending on Washington. Allow Rush Limbaugh to rail about “class warfare for a leftist agenda that will destroy our society.” They are well compensated false prophets for the rich.
The truth is that for the several decades the rich in the US have been getting richer and the poor and middle class have been getting poorer. Look at the facts then make up your own mind.
Poor Getting Poorer: Facts
The official US poverty numbers show we now have the highest number of poor people in 51 years. The official US poverty rate is 14.3 percent or 43.6 million people in poverty. One in five children in the US is poor; one in ten senior citizens is poor. Source: US Census Bureau.
One of every six workers, 26.8 million people, is unemployed or underemployed. This “real” unemployment rate is over 17%. There are 14.8 million people designated as “officially” unemployed by the government, a rate of 9.6 percent. Unemployment is worse for African American workers of whom 16.1 percent are unemployed. Another 9.5 million people who are working only part-time while they are seeking full-time work but have had their hours cut back or are so far only able to find work part-time are not counted in the official unemployment numbers. Also, an additional 2.5 million are reported unemployed but not counted because they are classified as discouraged workers in part because they have been out of work for more than 12 months. Source: US Department of Labor Bureau of Labor Statistics October 2010 report.
The median household income for whites in the US is $51,861; for Asians it is $65,469; for African Americans it is $32,584; for Latinos it is $38,039. Source: US Census Bureau.
Fifty million people in the US lack health insurance. Source: US Census Bureau.
Women in the US have a greater lifetime risk of dying from pregnancy-related conditions than women in 40 other countries. African American US women are nearly 4 times more likely to die of pregnancy-related complications than white women. Source: Amnesty International Maternal Health Care Crisis in the USA.
About 3.5 million people, about one-third of which are children, are homeless at some point in the year in the US. Source: National Law Center on Homelessness and Poverty.
Outside Atlanta, 33,000 people showed up to seek applications for low cost subsidized housing in August 2010. When Detroit offered emergency utility and housing assistance to help people facing evictions, more than 50,000 people showed up for the 3,000 vouchers. Source: News reports.
There are 49 million people in the US who live in households which eat only because they receive food stamps, visit food pantries or soup kitchens for help. Sixteen million are so poor they have skipped meals or foregone food at some point in the last year. This is the highest level since statistics have been kept. Source: US Department of Agriculture, Economic Research Service.
Middle Class Going Backward: Facts
One or two generations ago it was possible for a middle class family to live on one income. Now it takes two incomes to try to enjoy the same quality of life. Wages have not kept up with inflation; adjusted for inflation they have lost ground over the past ten years. The cost of housing, education and health care have all increased at a much higher rate than wages and salaries. In 1967, the middle 60 percent of households received over 52% of all income. In 1998, it was down to 47%. The share going to the poor has also fallen, with the top 20% seeing their share rise. Mark Trumball, “Obama’s challenge: reversing a decade of middle-class decline,” Christian Science Monitor, January 25, 2010. http://www.csmonitor.com/USA/2010/0125/Obama-s-challenge-reversing-a-decade-of-middle-class-decline
A record 2.8 million homes received a foreclosure notice in 2009, higher than both 2008 and 2007. In 2010, the rate is expected to be rise to 3 million homes. Sources: Reuters and RealtyTrac.
Eleven million homeowners (about one in four homeowners) in the US are “under water” or owe more on their mortgages than their house is worth. Source: “Home truths,” The Economist, October 23, 2010.
For the first time since the 1940s, the real incomes of middle-class families are lower at the end of the business cycle of the 2000s than they were at the beginning. Despite the fact that the American workforce is working harder and smarter than ever, they are sharing less and less in the benefits they are creating. This is true for white families but even truer for African American families whose gains in the 1990s have mostly been eliminated since then. Source: Jared Bernstein and Heidi Shierholz, State of Working America. http://www.stateofworkingamerica.org/swa08_00_execsum.pdf
Rich Getting Richer: Facts
The wealth of the richest 400 people in the US grew by 8% in the last year to $1.37 trillion. Source: Forbes 400: The super-rich get richer, September 22, 2010, Money.com
The top Hedge Fund Manager of 2009, David Tepper, “earned” $4 billion last year. The rest of the top ten earned: $3.3 billion, $2.5 billion, $2.3 billion, $1.4 billion, $1.3 billion (tie for 6th and 7th place), $900 million (tie for 8th and 9th place), and in last place out of the top ten, $825 million. Source: Business Insider. “Meet the top 10 earning hedge fund managers of 2009.” http://www.businessinsider.com/meet-the-top-10-earning-hedge-fund-managers-of-2009-2010-4
Income disparity in the US is now as bad as it was right before the Great Depression at the end of the 1920s. From 1979 to 2006, the richest 1% more than doubled their share of the total US income, from 10% to 23%. The richest 1% have an average annual income of more than $1.3 million. For the last 25 years, over 90% of the total growth in income in the US went to the top 10% earners – leaving 9% of all income to be shared by the bottom 90%. Source: Jared Bernstein and Heidi Shierholz, State of Working America.
http://www.stateofworkingamerica.org/tabfig/2008/01/19.pdf
In 1973, the average US CEO was paid $27 for every dollar paid to a typical worker; by 2007 that ratio had grown to $275 to $1. Source: Jared Bernstein and Heidi Shierholz, State of Working America. http://www.stateofworkingamerica.org/tabfig/2008/03/SWA08_Wages_Figure.3AE.pdf
Since 1992, the average tax rate on the richest 400 taxpayers in the US dropped from 26.8% to 16.62%. Source: US Internal Revenue Service. http://www.irs.gov/pub/irs-soi/07intop400.pdf
The US has the greatest inequality between rich and poor among all Western industrialized nations and it has been getting worse for 40 years. The World Factbook, published by the CIA, includes an international ranking of the inequality among families inside of each country, called the Gini Index. The US ranking of 45 in 2007 is the same as Argentina, Cameroon, and Cote d’Ivorie. The highest inequality can be found in countries like Namibia, South Africa, Haiti and Guatemala. The US ranking of 45 compares poorly to Japan (38), India (36), New Zealand, UK (34), Greece (33), Spain (32), Canada (32), France (32), South Korea (31), Netherlands (30), Ireland (30), Australia (30), Germany (27), Norway (25), and Sweden (23). Source: CIA The World Factbook: https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/fields/2172.html
Rich people live an average of about five years longer than poor people in the US. Naturally, gross inequality has consequences in terms of health, exposure to unhealthy working conditions, nutrition and lifestyle. In 1980, the most well off in the US had a life expectancy of 2.8 years over the least well-off. As the inequality gap widens, so does the life expectancy gap. In 1990, the gap was a little less than 4 years. In 2000, the least well-off could expect to live to age of 74.7 while the most well off had a life expectancy of 79.2 years. Source: Elise Gould, “Growing disparities in life expectancy,” Economic Policy Institute. http://www.epi.org/economic_snapshots/entry/webfeatures_snapshots_20080716/
Conclusion
These are extremely troubling facts for anyone concerned about economic fairness, equality of opportunity, and justice.
Thomas Jefferson once observed that the systematic restructuring of society to benefit the rich over the poor and middle class is a natural appetite of the rich. “Experience declares that man is the only animal which devours his own kind, for I can apply no milder term to…the general prey of the rich on the poor.” But Jefferson also knew that justice can only be delayed so long when he said, “I tremble for my country when I reflect that God is just, that his justice cannot sleep forever.”
The rich talk about the rise of socialism to divert attention from the fact that they are devouring the basics of the poor and everyone else. Many of those crying socialism the loudest are doing it to enrich or empower themselves. They are right about one thing – there is a class war going on in the US. The rich are winning their class war, and it is time for everyone else to fight back for economic justice.
October 25, 2010 ++++++++++++++++++++++++++
Do you have information you want to share with the Huffington Post? Here’s how.
Bill Quigley Law Professor, Loyola University New Orleans
http://www.huffingtonpost.com/bill-quigley/socialism-what-a-joke-the_b_773260.html
Loistavaa yhteiskunta-analyysiä siitä missä nyt mennään.
Kannattaa lukea myös professori Juha Siltalan analyysejä keskiluokasta KU:n artikkelissa TYÖVÄENLIIKKEEN HEIKKOUS MURENTAA KESKILUOKKAA
/ELIAS KROHN 17.4.2017