Totuusmedia on yhdysvaltalaisten kollegojensa mallin mukaan ja työnantajansa (eli attekaartin) sananvapautta käyttäen kritiikittömästi toitottanut totuutena Yhdysvaltain hallinnon narratiivia Syyrian väitetystä kemikaali-iskusta Khan Sheikhounissa.

Todisteita vaatimatta jopa Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö syytti iskusta Syyrian presidentti Bashar al-Assadia.

Mikä on länsijohtajien yhtenäinen linja esimerkiksi maaliskuussa Mosulissa satoja siviileitä ja Jemenin kansan murskanneiden murhaajahallintojen tuomitsemisessa (ilman todisteita) ja kostopommittamisessa? Déjà vu, déjà vu… hiljaisuus.

Välillä humanitäärinen länsiparatiisi repäisee oikein tosissaan, ja valitsee yhden verisimmistä (ja öljyrikkaimmista) hallinnoista maailmassa globaaliksi ihmisoikeusauktoriteetiksi.

USA – pommittajien esiäiti

Pentagonin mukaan Yhdysvallat käytti Afganistanissa ensimmäistä kertaa koskaan taistelukentällä suurinta ei-ydinpommiaan (Massive Ordnance Air Blast Bomb, MOAB), jota CNN kutsuu twiitissään ”kaikkien pommien äidiksi”.

CNN kertoi asiasta ensimmäisenä sotilasviranomaisilta saamansa tiedon mukaan. Virallisen tarinan mukaan Yhdysvallat hyökkäsi ”ISIS-terroristijärjestön asemia vastaan” Afganistanin itäisessä maakunnassa, Nangarharissa, Pakistanin rajan tuntumassa torstaina 13. huhtikuuta klo 19.32 paikallista aikaa. Vastavalkea kertoi aiheesta perjantaina.

Yhdysvaltain istuttama Afganistanin ex-nukkepresidentti Hamid Karzai tuomitsi pommituksen ja katsoo maataan käytetyn epäinhimillisesti asetestausalueena. WikiLeaks muistutti median parrasvaloissa pitämän Donald Trumpin pommiteatterin keskellä, että Pentagon pudotti vuoden 2016 aikana 26 172 pommia eli enemmän kuin yksi MOABillinen räjähteitä päivässä:


¤

Tappoiko USA juuri satoja siviileitä Irakissa?

Los Angeles Timesiin Irakista raportoiva toimittaja Molly Hennessy-Fiske kertoi 24. maaliskuuta, että Yhdysvaltojen viikkoa aiemmin suorittama ilmahyökkäys Mosulin kaupungin läntisiin osiin olisi vaatinut paikallisten väestönsuojeluviranomaisten mukaan ainakin kahden sadan ihmisen hengen.

Yhdysvaltojen dominoima, kertomansa mukaan ISIS-militantteja vastaan Irakissa taisteleva koalitio tutkii, onko se vastuussa satoja siviiliuhreja vaatineesta hyökkäyksestä. Koalition Bagdadin tiedottajan, USA:n armeijan everstin Joe Scroccan, mukaan koalitio iskee alueella rutiininomaisesti ISIS-kohteisiin.

Huhtikuun 5. päivä Hennessy-Fiske kirjoittaa, että edellisen artikkelin jälkeen ”Lisää ruumiita kaivettiin raunioista, USA-johtoinen koalitio tutki, ovatko he syyllisiä, Irakin viranomaiset syyttivät ISIStä ja loukkaantuneiden kärsimys jatkui.” Irakin viranomaiset olivat hänen mukaansa löytäneet ilmahyökkäyksen jäljiltä lähes kolmen sadan siviilin ruumiit.

Koalition tutkimukset omasta syyllisyydestään eivät olleet juuri edenneet, ainakaan USA:n armeijan kenraaliluutnantin ja ISISin vastaisen sodan pääkomentajan Stephen Townsendin kommentin perusteella. Hänen mukaansa on ainakin ”todellinen mahdollisuus” (a fair chance), että koalitio oli vastuussa iskusta, mutta jos näin oli, niin kyseessä oli ”tahaton sotavahinko, josta tulemme tiedottamaan avoimesti.”

Vajaa 300 olisi Hennessy-Fisken mukaan suurin siviiliuhriluku sitten ISISin vastaisen taistelun alkamisen kaksi vuotta sitten ja tekisi ilmahyökkäyksestä modernin sodankäynnin kuolettavimpia tapahtumia. Pentagon on tunnustanut 229 koalition ilmaiskujen siviiliuhria Irakissa ja Syyriassa taistelujen alettua vuonna 2014. Yhdysvaltain vuodesta 2001 asti käymän ”terrorismin vastaisen sodan” kuolonuhrit lasketaan miljoonissa.

Scrocca vakuutti, ettei mikään muu maa näe niin paljon vaivaa siviiliuhrien välttämiseksi kuin Yhdysvallat. Tätä todistaa muun muassa Chelsea Manningin vuotama ja WikiLeaksin julkistama videomateriaali yhdysvaltain Apache-taisteluhelikopterin miehistön ihmiselämästä piittaamattomasta räiskimisestä Irakissa.

Yle kertoo 28.3. arvioidun (kuka on arvioinut?) Yhdysvaltain ilmaiskun Mosulissa vieneen ”vähintään kymmenien” ihmisten hengen. Artikkelin loppupuolella mainitaan ohimennen, että ”YK arvioi tiistaina [28.3.], että 300 siviiliä on kuollut Mosulissa 17. helmikuuta jälkeen.”

Iltalehden artikkeli 8. huhtikuuta kertoo USA:n johtaman, ”ISISiä vastaan taistelevan”, liittouman ilmapommituksessa Syyriassa, Raqqan kaupungin lähellä Hanidan kylässä, kuolleen taas 15 ihmistä. Menehtyneistä neljän kerrotaan olleen lapsia.

Ylen hyvät lähteet – kuka kaasutti?

Tom Kankkonen kirjoittaa 5.4. artikkelissaan (pontevalla otsikolla) ”Syyrian uusin painajainen: ’Kaasuiskun uhreja hoitavaan sairaalaan osui raketti’” Totuusmedialle tyypilliseen valmiiksi syyllisen päättäneeseen tapaan otsikoita ja seuraamuksia kerryttäneestä Khan Sheikhunin iskusta, muistaen sentään välillä tuoda esiin lännen valtamedian naurutiivin vastaisiakin näkemyksiä.

Lainaan ja kommentoin seuraavassa Kankkosen tiivistelmiä jonkinlaisen kokonaiskuvan luomiseksi kaasuiskujupakasta, ”hivenen” muihinkin aiheisiin eksyen.


”Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden mukaan Idlibin maakunnassa sijaitsevaan noin 50 000 asukkaan Khan Sheikhuniin pudotettiin tiistaina kemiallisia aseita. Yhdysvaltain mukaan syylliset löytyvät Syyrian ilmavoimista. 

Venäjän esittelemän version mukaan kaasu oli peräisin kapinallisten, tai kuten asia ilmaistaan, terroristien asepajasta tai varastosta. Venäjän mukaan varastoon osui Syyrian ilmavoimien isku.”

Pienellä on merkitystä, kun luodaan mielikuvia: ”…länsimaiden mukaan…” on huomattavasti luottavamman kuuloinen kuin ”Venäjän esittelemän version mukaan…”

Yleisönsä (veronmaksajien) kustantamana toimittajan tulisi pysyä tiukasti objektiivisessa tiedottamisessa ja jättää kansainvälisten konfliktien syyllisten ja pahisten osoittelu ja vihjailu tutkijoille ja kansainvälisen oikeuden ymmärtäjille; tai kuten asia ilmaistaan, olla journalisti.


”Khan Sheikhunin sairaalaan osui raketti-isku sen jälkeen, kun sairaalaan alkoi virrata kaasuiskun uhreja. Sairaalassa ollut AFP:n kirjeenvaihtaja Omar Haj Khadour kertoi…”

Päätin huvikseni vilkaista, mitä kaverista nimeltä Omar Haj Khadour – Ylen jakaman tiedon lähteestä – löytyy verkosta. Miehen twitter-tilistä tulee ainakin selville, ettei Iran eikä islamin yhtenäisyys ole niitä asioita, jotka häntä miellyttäisivät:

 

 

 

Erikoinen piirre miehen Twitter-tilissä on se, että vaikka häntä tituleerataan ”AFP:n kirjeenvaihtajaksi”, hän on twiitannut lähinnä arabiaksi ennen maaliskuun loppua, jolloin hänen tililleen ilmestyy muun muassa uudelleentwiittauksia, joiden kuvakrediiteissä esiintyy hän itse / AFP.

Mielenkiintoista on myös, että yksi näistä twiitatuista kuvista esittää Syyrian kapinallista toiselta puolen katua kuvattuna. Mikä on tämä mies, joka voi rauhassa kuvata islamistitaistelijoita ja joka twiittivirtansa (ja Bingin käännösten) mukaan vihaa syvästi al-Assadia ja Venäjää?

Tuoreempi miehen nimissä kiertävä Syyria-kuvituskuva herättää vielä enemmän kysymyksiä. Kuvassa etualalla on ”kapinallisia” katolla, ja alapuolella näkyy busseja. Mikä on tämä mies, joka saa hengailla aseistautuneiden islamistien seurassa katoilla? Onko kuvassa samat bussit, joiden myöhemmin kerrottiin joutuneen tuhoisan pommi-iskun kohteeksi?

Kun AFP:n verkkosivuilta hakee Khadourin nimellä, ainoa vastaus on artikkeli eräästä toisesta ”AFP:n kirjeenvaihtajasta” nimeltä Karam al-Masri. Artikkeli kertoo aleppolaisen Masrin voittamasta journalistipalkinnosta, jonka myönsi ranskalainen Varenne-säätiö.

Masrin kerrotaan toimineen AFP:n kuvajournalistina, toimittajana ja bloggaajana, mutta AFP:n sivuilta ei löydy Masrin tuottamaa tekstiä kuin vuoden 2016 joulukuussa luodussa blogissa, joka käsittää vain kaksi kirjoitusta. Joulukuinen teksti kertoo johdannon mukaan Masrin tarinan ”hänen omillaan sekä beirutilaisen kollegansa sanoilla”. Blogin toinen, myöhempi teksti onkin sitten kokonaisuudessaan tämän mainitun kollegan, Rana Moussaouin, kirjoittama.

Ensimmäisenä Masrin blogissa ”Syyriasta nälän ja pelon keskeltä” (Covering Syria through hunger and fear) komeilee mahtavan kokoista kuvamateriaalia Totuusmedian syyrialaiseksi avustusjärjestöksi (Syrian Civil Defence) tituleeraamista Valkokypäristä (White Helmets) sekä rakennuspölyn, veren ja surun peittämistä ihmisistä – kertoman mukaan – Syyrian Aleppossa. Sankarivideoidensa lavastamisesta kärähtäneet Valkokypärät esiintyvät huomiota herättävän usein AFP:n käyttämissä Masrin otoksissa.

Hakiessa Varenne-säätiön sivuilta Masrin nimellä tulokseksi saa neljä artikkelia, joista kahdessa esitellään journalismikilpailua, jossa Masri siis voitti kuvajournalismisarjan; yhdessä ei mainita Masria lainkaan ja viimeisessä hänet esitellään tämän vuoden maaliskuussa Pariisissa viisuminhakijana, jolle toivotetaan pikaista jatkoa ”yhteistyöhön AFP:n kanssa”.

Tämä aleppolainen, joka pysyi sitkeästi kotikaupungissaan kuvaamassa AFP:lle laastiin peittyneitä ihmisiä ja hyväntekijöiksi tekeytyviä valkokypäriä, lähti siis Alepposta pakoon juuri silloin, kun tilanne kaupungissa rauhoittui. Blogissaan kerrotun mukaan Masri oli jo kokenut niin al-Assadin hallinnon kuin ISISin vankina olemisen kauhut, mutta vasta pommitusten laannuttua kaupungissaan hän koki parhaaksi evakoitua Eurooppaan?


”Tänään [5.4.] keskiviikkona on raportoitu uusista ilmaiskuista Khan Sheikhunin alueella, kertoo oppositiota lähellä oleva tarkkailijajärjestö.

Ettei nyt Kankkosen tarkoittama ”oppositiota lähellä oleva tarkkailijajärjestö” taas kerran viittaisi mahtipontisella nimellä kulkevaan yhden miehen ”tietotoimistoon” (Syrian Observatory for Human Rights, SOHR), joka kertoo Syyrian tilanteesta suoraan brittiläisestä punatiilitalosta. Vai onko sittenkin kyse siitä toisesta yhden miehen ”tietotoimistosta” (Syrian Network for Human Rights, SNHR), joka kertoo Syyrian tilanteesta briteistä käsin?

SOHR on lähteenä myös tuoreemmassa (15.4.) Ylen artikkelissa (kuvitus taas krediiteillä Khadour / AFP), joka syyttää al-Assadia Syyrian evakuointikuljetusten pysähtymisestä. Myös islamistien – siis Totuusmedian ”maltillisten kapinallisten” – 16.4. tekemän pommi-iskun uhriluvuista niin Ylelle kuin Reutersillekin kertoo brittiläisestä työhuoneesta SOHR:n Rami Abdulrahman eli Ossama Suleiman.

Nyt, kun Yhdysvaltain liittolaiset murhasivat yli sata al-Assadin joukkojen hallinnoimaan Aleppon kaupunkiin pääsyä odottanutta siviiliä – kuolleista jopa SOHR kertoo yli 60 olleen lapsia – ”vasemmistolainen” The Guardian -lehti puhuu ”itsemurhaiskusta”, aivan kuin tapahtuma olisi erillinen ”kapinallisten” eli ”Syyrian opposition” toimista. Muiden muassa paavi on tuominnut iskun pääsiäispuheessaan.

Loppujen lopuksi tuntuu varsin merkityksettömältä, minkä länsimaiselle medialle tietolähteeksi kelpaavan ”paikallisen tahon” tai ”ihmisoikeusjärjestön” kertomuksia Syyrian sodasta, Syyrian presidentin Bashar al-Assadin ja liittolaisensa Venäjän hallinnon toimista tutkitaan, kaikista löytyy sama, Yhdysvaltain hallinnon narratiivia ja sota-agendaa tukeva propaganda.

Tietoisesti tai harhautettuna niin Amnesty kuin Human Rights Watch raportoivat al-Assadin hallinnon väitetyistä julmuuksista faktoina, toisen käden tietoon nojautuen. Kansalaisjärjestöjen ja länsimaisen median on käytännössä mahdotonta saada varmasti puolueetonta tietoa Lähi-idän konflikteista – alueille on harvoin pääsyä ja vaikka olisi, niillä oleskelu on hyvin vaarallista.

Hyvä esimerkki niistä ”puolueettomista” tiedonlähteistä, joita kansalaisjärjestöt (kuten Amnesty) ja länsimedia Syyria ja Irak -uutisoinnissaan käyttävät on Hamish de Bretton-Gordon: nykyinen kansalaisjärjestöjen (non-governmental organization, NGO) neuvonantaja (kemiallisissa aseissa) on myös entinen brittiupseeri ja entinen NATO-upseeri.

Bretton-Gordon moittii vuoden 2015 mielipidekirjoituksessaan maailmaa siitä, että se ”ei ollut tarpeeksi pöyristynyt [vuoden 2013 Syyrian hallinnon tekemäksi virheellisesti väitetystä Ghoutan kaasu-iskusta] ollakseen valmis sotilaallisiin toimiin [Syyriassa]”. ”Sotilaalliset toimet” olisivat sotahaukka Bretton-Gordonin mukaan ”lievittäneet miljoonien viattomien siviilien kärsimystä”. Uskallan epäillä.


Osa eilisen kaasuiskun uhreista on viety Turkkiin hoitoon. Turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan uhreilla on oireita, jotka viittaavat kemiallisiin aseisiin. Myös maailman terveysjärjestö WHO on havainnut merkkejä siitä, että Khan Sheikhunissa on käytetty kemiallisia aseita.”

Olisiko näytteitä Syyrian – maan, jonka jakamiseen kurdikansaa vainoava diktatuuri Turkki ja (apartheid-)Israel ovat vaikuttaneet pyrkivän – hallinnon tekemiksi väitettyjen kaasuiskujen jäljistä voinut viedä mihinkään epäobjektiivisempaan ympäristöön tutkittavaksi kuin NATO-maa Turkkiin?

Miksi Kankkonen ei vaivautunut liittämään lähdetietoja mainintaansa ”WHO:n havaitsemista merkeistä”? Miksi WHO sen enempää kuin kansalaisjärjestötkään saisi luotettavaa tietoa Syyrian tapahtumista? Tukeutuuko WHO:n lausunnot Khan Sheikhunista turkkilaisten viranomaisten luovuttamaan tietoon? Onko organisaatiolla todella luotettava tietolähde keskellä sitä kaaosta, jota Yhdysvallat (false flagin jälkien peittämiseksi?) jatkuvasti kostoiskuillaan ja ”ISISin vastaisilla”, siviilejä niittävillä, ilmaiskuillaan syventää?
¤

Välikevennys: Todisteita Turkista

On jo suora herja journalistista puolueettomuutta kohtaan, kun Kokoomus-puolueen äänenkannattajan Verkkouutisten artikkelissa on lähteenä rikkaan arabiöljyvaltion Qatarin rahoittama Al-Jazeera, jonka lähteenä on turkkilainen Anadolu-uutiskanava. Artikkeleissa lainataan Turkin oikeusministeriä Bekir Bozdagia, joka kertoo Idlibistä tuotujen kuolleiden ruumiinavausten tulosten vahvistavan, että iskussa oli käytetty kemiallisia aseita.

¤


”Jatkuvien pommitusten kohteena olevasta Idlibin maakunnasta on tullut siviileille suoja-alue ilman suojaa. Kapinallisryhmien valvomalle alueelle on saapunut tuhansia pakolaisia.”

Kankkonen esittää tässä taas hyvin yksipuolisen näkökulman, joka antaa ymmärtää, että kaikki Syyrian ”siviilit” olisivat kapinallisten – siis islamistien – suojeluksessa ja pakenisivat pahaa Assadia. Näin eivät ole asiat. Syyriassa eivät taistele al-Assadin johtamat shiiat ja kapinalliset sunnit keskenään, vaan tilanne on monimutkaisempi kuin tämä ”Washingtonin luoma sunni-myytti” antaa ymmärtää.

Yksi harvoista länsimaisista journalisteista, Eva Bartlett, joka todella on viettänyt aikaansa Syyrian (ja Palestiinan) siviilien keskuudessa, kertoo blogissaan Yhdysvaltain ja läntisen valtamedian narratiivista poikkeavaa tarinaa. Syyriassa tammikuussa al-Assadin tavannut yhdysvaltalainen kongressiedustaja Tulsi Gabbard on sanonut hallintonsa tukevan terroristijärjestöjen toimintaa alueella.

Roomalaiskatolilaisesta maailmasta uutisoivan Crux -verkkolehden Vatikaanin kirjeenvaihtaja Inés San Martín esittelee artikkelissaan syyrialaisen katolilaisnunnan, joka vastaanotti Melanie Trumpilta maaliskuun lopulla kansainvälisen naisrohkeuden palkinnon (International Woman of Courage Award). ”Salesiinisisar” Carolin Tahhan Fachakh ei pidä al-Assadia diktaattorina, eikä näe totuudellisuutta raporteissa, joiden mukaan tämä olisi tehnyt väitetyn kaasuiskun.


”Myös Yhdysvaltain johtaman läntisen liittouman lentokoneet ovat tehneet iskuja alueelle. Yhdysvaltain mukaan iskut ovat kohdistuneet ääri-islamilaisiin ryhmiin.”

Keitä ovat nämä ”ääri-islamistiset” ryhmät monikossa, joita Yhdysvaltain pommit Kankkosen mukaan tavoittelevat? MTV kertoo huhtikuun alussa, kuinka ”Turkki ja sen tukemat kapinalliset” saivat al-Babin kaupungin hallintaansa ISISiltä. (Myös Maikkarin lähde on briteissä asuva herrasmies.) Näitä ääri-islamistisia, NATO-maa Turkin diktaattorin Recep Tayyip Erdoğanin tukemia, ryhmiä Yhdysvallat tuskin pommittaa.

Mainiten ”Syyrian hallinnon kemiallisten aseiden käytön 4. huhtikuuta” tämä Valkoisen talon lehdistötiedote presidentti Trumpin ja Turkin diktaattori Erdoğanin puhelinsoiton kulusta on surrealistisessa härskiydessä omaa luokkaansa.
Pinkillä maalattu kohta käännettynä (pikku selvennyksin): ”Presidentti Trump kiitti presidentti Erdoğania tuesta Yhdysvaltain toimille [59 Tomahawk-ohjuksen ilmaiskulle suvereenin valtion, Syyrian, alueelle kostona tapahtumista, joihin syyllistä ei ole vielä edes aloitettu kunnolla etsimään]. Johtajat [hail!] olivat yksimielisiä Syyrian presidentti Bashar al-Assadin vastuussa pitämisen tärkeydestä.

Counterpunch -vastamedia kertoi vuoden 2014 lopulla ”Syyrian opposition” muodostuneen noin sadasta tuhannesta taistelijasta. Alueella oli (on?) vain kolme al-Assadin hallinnon vastaista ryhmittymää, joilla oli (on?) tarpeeksi miesvoimaa, varusteita ja hallittuja alueita ollakseen merkittäviä toimijoita Syyriassa:

ISIS
~ 20 000–35 000 taistelijaa Syyriassa ja Irakissa
~ hallinnassa on suuria alueita itä-Syyriassa

JABHAT-AL NUSRA
~ 5000–6000 taistelijaa
~ al-Qaidan virallinen* Syyrian sisällissodassa taisteleva haara

THE ISLAMIC FRONT (Islamistinen rintama)
~ 40 000–50 000 taistelijaa
~ Saudi-Arabian tukema kattojärjestö useammalle islamistiryhmittymälle

(*Erosi emojärjestöstään vuonna 2016 ja esiintyy nykyisin nimellä Jabhat Fateh al-Sham eli Syyrian valloituksen rintama tai ”al-Nusran rintama” tai ”Levantin valloituksen rintama”, toim.huom.)

”Vapaan Syyrian armeija (The Free Syrian Army) ja Syyrian kansallinen neuvosto (Syrian National Council) – maltillisen opposition leuhkitut suojavallit – ovat olemassa ainoastaan hotellien auloissa ja länsimaisten diplomaattien mielissä. Tosimaailmassa Jabhat al-Nusra, Islamistinen rintama (The Islamic Front) ja muut kapinallisryhmittymät ovat liittoutuneet taistelemaan yhdessä [al-Assadin] hallintoa, kurdeja ja ISISiä vastaan”, kertoo Counterpunch.

Näitä terroristiryhmiä kutsutaan vuonna 2017 – todellakin ”vaihtoehtoisen totuuden” aikana – länsimediassa yleiskäsitteellä ”kapinallinen”, jolla viitataan al-Assadin hallinnon vastaisuuteen. Termi kapinallinen – etenkin, kun sitä ei käytetä ISISistä – synnyttää myös yleiskuvan Yhdysvaltain liittolaisuudesta.

Yhdysvaltain pitkäaikaista agendaa Syyriassa hyödyttää kaikki al-Assadin hallinnon ja maan armeijan kohtaama vastustus – niin lännen vasalleilta, ”kapinallisilta” kuin edellisiä rahoittavilta petrodollarikumppaneiltakin. Nyt Yhdysvaltain valtamediassa (mainstream media, msm) jo pohdiskellaan ääneen, että ISIShän voisi oikeastaan olla hyödyksi Yhdysvaltain pakkomielteelle kaataa al-Assad vallasta.

Saudi-Arabia, joka on johtanut vuosia Jemenin köyhää valtiota pommituksin tuhoavaa koalitiota, tuli WikiLeaksin paljastusten myötä tunnetuksi myös al-Qaidan, Talebanin ja muiden ääri-islamististen terroristien tukijana. Kansan Uutisten mukaan Saudi-Arabia, Kuwait ja Qatar rahoittavat myös Saksassa toimivia ääri-islamistisia ryhmiä. Ah, kuinka petrodollari venyttääkään humaanien länsijohtajien joustavuutta Saudi-Arabian katastrofaalisen ihmisoikeustilanteen suvaitsemisessa.

Riippumatta kuinka veristä on Saudi-Arabian sisä- ja ulkopolitiikka, länsimaailma Yhdysvaltain johdolla jatkaa asekauppoja diktaattorisuvun kanssa. Trumpin ensimmäiset toimet Jemenin sodassa eivät luvanneet maan siviileille hyvää. Yle kertoo tammikuun lopussa USA:n armeijan kommandojoukkojen suorittaneen Jemenissä iskun ”al-Qaida-johtajan kotiin”. Al-Qaidan jäseniksi väitettyjen lisäksi iskussa kuoli yli kymmenen siviiliä ja yksi Yhdysvaltain sotilas.

Reuters kertoo Yhdysvaltain puolustusministerin (Defence Secretary) James Mattisin vierailleen tiistaina Saudi-Arabiassa ja ilmoittaneen kymmeniä tuhansia uhreja vaatineen Jemenin sodan ”täytyvän loppua”. Siinä, missä Reutersin otsikko korostaa tilanteen poliittisen ratkaisun tärkeyttä, saudiomisteinen Al Arabiya -julkaisu taas otsikoi Mattisin luvanneen pistää stopin houthi-kapinallisten Saudi-Arabiaan ampumille ”iranilaisraketeille”.

Venäjän ja Syyrian tärkeimmän liittolaisen, Iranin, ulkoministeri Mohammad Javad Zarif reagoi vihaisilla twiiteillä Trumpin hallinnon ohjusiskuun Syyriassa. Iranilaisten hän katsoi tuntevan parhaiten kemiallisen sodankäynnin kauheudet. Yhdysvallat ei estänyt silloista liittolaistaan ja Irakin johtajaa Saddam Husseinia, käyttämästä kemiallisia aseita sodassa Irania vastaan 80-luvulla.

”Ei edes kahta vuosikymmentä WTC-iskujen jälkeen, ja USA:n armeija taistelee Jemenissä ja Syyriassa samalla puolella al-Qaidan ja ISISin kanssa. Aika lopettaa julkisuuskohut ja peittely” (twiitti yllä)

Reuters kirjoittaa maaliskuun lopulla, että Iran asettui selkeästi tukemaan houthi-kapinallisia Jemenin sodassa Saudi-Arabian johtamaa ja Yhdysvaltojen tukemaa arabikoalitiota vastaan. Iran kertoo lähettävänsä kapinallisille edistynyttä aseistusta ja sotilasneuvonantajia.

Kansan Uutiset taas kertoo al-Qaidan ja ISISiksen käynnistäneet neuvottelut yhteistyöstä. Onhan ryhmillä jo valmiiksi paljon yhteistä: molemmat äärisunniryhmittymät vastustavat al-Assadia. Kenties ISIS on liittymässä mukaan taisteluihin Jemenissä, missä Saudi-Arabian johtama ja Yhdysvaltojen tukema arabikoalitio ja al-Qaida taistelevat rinta rinnan Iranin liittolaisia, houthi-sissejä vastaan.

Yhdysvaltojenkaan ei tarvitse enää tiputella aseistusta ISISille ”vahingossa”, vaan se voi vain lähettää ne ”kapinallisten” – vaikkapa al-Qaidasta eronneen islamistiryhmittymän al-Nusran – mukana. Saa nähdä, kauanko menee, ennen kuin voimme lukea otsikon, joka kertoo Yhdysvaltojen maksaneen ISISin taistelijoille palkkaa ”ISISiä vastaan taistelemisesta”.

Iranin tiukasti uskonnollisen hallinnon ”oppiin” on kuulunut jo vuosikymmeniä vahva USA-viha – ja Iran ja Israel ovat toistensa arkkiviholliset. Kuten valtaosa iranilaisista, myös Jemenin houthi-kapinalliset ovat shiiamuslimeja. Saudi-Arabia taas edistää fundamentalistisen sunni-islamin suuntauksen (salafismi / wahhabismi) leviämistä.

Saud-suku sai 1700-luvulla brittien tuen lisäksi mittatilaustyönä ”ikioman” islam-lahkon, kun se liittoutui uskonoppineen Muhammad ibn Abd al-Wahhabin suvun kanssa. Saudit toivat symbioosille sotilaallisen, al-Wahhab uskonnollisen vallan – kuinka ollakaan, sukujen liitto jatkuu onnellisesti yhä tänäkin päivänä.

Valtioiden ja sotilaallisten ryhmittymien valtaapitävien luomat jännitteet etnisten tai uskontoryhmien välillä eivät koskaan kerro siitä, miten hallitut, ihan tavalliset ihmiset, näkevät maailman ja paikkansa siinä. Uskontojen ja lahkojen oppieroilla on loppujen lopuksi hyvin vähän eroa ihmisen arjen kannalta – uskontojen ”erot” ja vihanpito luodaan aina politiikalla.

Déjà vu 2013 – kuka kaasutti?


”Syyrian asevoimien mukaan syyrialaisjoukot eivät koskaan ole käyttäneet kemiallisia aseita. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW  kuitenkin epäilee syyrialaisjoukkoja kloorikaasun käytöstä ainakin kolmessa eri tapauksessa. Myös ääriliike Isisiä on syytetty kemiallisten aseiden käytöstä.

Syyrian joukkoja on epäilty myös massiivisesta kaasuiskusta Damaskoksen lähellä vuonna 2013. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW totesi, että kemiallisia aseita oli käytetty, mutta ei ottanut kantaa siihen, mikä taho on syyllinen.”

Suomessa ollaan oltu kärppänä valmiita Syyrian suuren julkisuuden kaasuiskujen todisteiden tutkimiseen niin vuoden 2013 kuin vuoden 2017 identtisissä otsikoissa. Kaleva huomauttaa tänä vuonna, että ”[j]os Suomesta pyydetään niiden tutkimista, asiaa ei kerrota julkisuuteen”. Syyrian 2013 epäillyn kaasuiskun näytteitä tutkittiin kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutissa Verifinissä Helsingissä.

Näytteiden perusteella saatiin todistettua, että Syyriassa tosiaan oli käytetty kemiallisia aseita. Sen sijaan, kuten Kankkonenkin joutuu toteamaan, vuoden 2013 Ghoutan kaasuiskun syyllinen ei koskaan selvinnyt. Norjalainen, Suomen Kuvalehden ”rauhan- ja konfliktintutkimuksen isäksi” tituleeraama, Johan Galtung kertoi vuonna 2013 olevansa likimain (99,9 %) varma, että kyseessä olisi ollut Yhdysvaltain peiteoperaatio.

Puoli vuosisataa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa hyvin syvällisesti ja korkealla tasolla seurannut Galtung analysoi vuonna 2013, että huonojen kokemusten takia Afganistanissa ja Irakissa Yhdysvaltain puolustusvoimat ei halunnut lähettää maajoukkoja Syyriaan. ”Toiseksi paras on lähettää joku muu ja maksaa heille. Siihen Qatar ja Saudi-Arabia ovat olleet sopivia kumppaneita”, sanoo Galtung.

Vuonna 2017 Yhdysvallat on jatkanut joukkojensa ujuttamista Syyriaan. Kenties viime vuoden välirikko Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian suhteissa on vähentänyt Yhdysvaltain hyökkäysvoimien luottamusta ”toiseksi parhaaseen” strategiaan. Jenkkisotilaiden kasvanut määrä Irakissa tuli reilu vuosi sitten yllätyksenä yhdysvaltalaiselle yleisölle, kertoi The Washington Post. Nyt, kun Yhdysvaltain johtama liittouma yrittää voittaa Mosulin hallinnan ISISiltä, voimme varmasti odottaa edelleen lisää ”saappaita maahan”.

Vuonna 2013 Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (Massachusetts Institute of Technology, MIT) tieteen, teknologian ja kansainvälisen turvallisuuspolitiikan emeritusprofessori Theodore A. Postolin  ja YK:n entisen asetarkastaja Richard Lloydin tutkimustulokset Ghoutan kaasuiskusta kyseenalaistivat (yllätys, yllätys) Yhdysvaltojen väitteen Syyrian hallinnon syyllisyydestä.

Vuonna 2017 Postol analysoi Trumpin hallinnon julkaiseman tiedusteluraportin, jonka ”arvostettu” yhdysvaltalaislehti New York Times esittelee ”Venäjän version vääräksi todistavana dokumenttina”. Postol kertoo – myös Vastavalkean esittelemän – analyysin tulosten olevan jälleen kerran ristiriidassa Yhdysvaltain hallinnon väitteiden kanssa.

Postolin asiantuntemuksen mukaan tiedusteluraportin esittämien todisteiden perusteella kaasuisku toteutettiin maasta käsin (kapinallisten hallitsemalla alueella) eikä ilmasta lentokoneen avulla, kuten Yhdysvallat väittävät Syyrian armeijan tehneen.

Toimittajan kysyessä, meinaako Syyrian hallinto tarjota todisteita syyttömyydestään, Syyrian (sunni)ulkoministeri Walid al-Muallem vastasi kysymyksellä: ”Miten minun pitäisi mennä al-Nusran hallitsemaan Khan Sheikhouniin?”


”Yhdysvaltain presidentti Barack Obama uhkasi Syyriaa sotilaallisilla rankaisutoimilla vuoden 2013 iskun jälkeen. Hän perääntyi, kun Syyria lupasi luopua kemiallisista aseistaan.”

Vuonna 2013 Barack Obama olisi tosiaan katsonut tarpeelliseksi pommittaa Syyriaa ilman todisteiden häivääkään al-Assadin hallinnon syyllisyydestä Ghoutan iskuun. Yhdysvaltain johtajat toistavat edeltäjiensä kaavoja kerta toisensa jälkeen: Osama bin Ladenin väitettiin tehneen WTC-iskut ja Afganistan pommitettiin. Saddam Husseinilla väitettiin olevan kemiallisia joukkotuhoaseita ja Irak pommitettiin.

Erona vuoteen 2013, vuonna 2017 ei lupia tai todisteita al-Assadin syyllisyydestä kaasuiskuun edes kyselty, kun Trump oli jo lähettänyt 59 Tomahawk-ohjusta iskemään Syyriaan. Vaikka ohjusisku oli mitä ilmeisemmin kansainvälisen oikeuden vastainen, ne on otettu ainakin Washingtonissa asuvan Markus Tiittulan räikeästi al-Assadia syyttävän näkökulman mukaan USA:ssa ”pääosin positiivisesti vastaan”.

Missään tapauksessa kaikki Yhdysvalloissakaan eivät hyväksyneet Trumpin toimia Syyriassa: joukko Yhdysvaltain tiedusteluveteraaneja kehottaa Tiedusteluveteraanit terveen järjen puolesta (Veteran Intelligence Professionals for Sanity, VIPS) -järjestön nimissä julkaistussa avoimessa kirjeessä presidentti Trumpia miettimään uudelleen, tekikö Syyrian hallitus kemiallisen iskun, ja lopettamaan suhteiden kärjistäminen Venäjän kanssa.

MTV kertoo, että Trumpin isku sai (luonnollisesti) tukea myös Israelista, Saudi-Arabiasta ja Turkista. Länsijohtajista innokkain tukija lienee ollut Iso-Britannian ulkoministeri Boris Johnson, joka muun muassa kutsui al-Assadia ”arkkiterroristiksi” ja vaati uusia pakotteita kohdistettavan Venäjään, jota syytti – Yhdysvaltain tavoin – osallisuudesta iskuun.

Kuten Irakin, myös Syyrian sodan lietsomisessa vahvana tekijänä vaikuttaa näyttäytyvän Israel, joka on miehittänyt Golanin kukkuloita – osaa Syyriasta – jo vuodesta 1967. Golanin kukkulat ovat arvokas saalis: alueen luonnonvarantoihin kuuluvat niin öljy kuin makea vesikin.

Israel on luonnollisesti ehtinyt jo etsiä ja löytää Golanin kukkuloilta öljyä Genie Energy -yhtiön ja sen israelilaisen tytäryhtiö Afek Oilin voimin. Genie Energy -yhtiön taktisiin neuvonantajiin kuuluvat muiden muassa Yhdysvaltain (George W. Bushin) ex-varapresidentti Dick Cheney, CIA:n ex-pääjohtaja James Woolsey ja mediamoguli Robert Murdoch.

Lieneekö sattumaa, että kun helmikuussa 2017 israelilainen Haaretz-lehti uutisoi al-Assadin armeijan voittavan ”maltillisilta kapinallisilta” Golanin kukkuloiden raja-alueiden hallinnan, jo maaliskuussa israelilaiset nostattivat Syyriassa sotilaallisen välikohtauksen. Myös sekä vuoden 2013 että vuoden 2017 tammikuussa Israelin hävittäjät kävivät pommittamassa Syyriaa.

Vain kuukausia ennen Ghoutan iskuja ”Israelin sotilastiedustelun edustaja” syytti Syyrian hallintoa kemiallisten aseiden käytöstä. Asiasta 23.3.2013 uutisoinut Helsingin Sanomat joutui ilmoittamaan artikkelissaan seuraavana päivänä, että israelilaisen syytösten takana ei ollut mitään todisteita. Tapahtunutta vahinkoa HS:n julkaisema korjausartikkeli ei edes pyrkinyt korjaamaan.

Siinä, missä HS:n aiemman artikkelin otsikossa puhuttiin ”Israelin syytöksistä”, näiden syytösten perättömyydestä kertova, ”korjaava artikkeli” otsikoitiin harhaanjohtavasti ”Yhdysvalloilla ei todisteita kemiallisen aseen käytöstä Syyriassa” niin, että edes Hesarin päivittäiselle lukijalle ei jäänyt turhan helpoksi yhdistää Yhdysvaltojen todisteiden puutetta Israelin syytöksiin.

(Totuusmediasta Israelin vahvimpia tukijoita al-Assadin mustamaalamisessa on vaikuttanutkin usein olevan juuri Sanoma-imperiumi, IKL:n verkkosanomisia kun ei voi laskea mukaan edes atteistuneeseen Totuusmediaan, toim.huom.)

Niin vuonna 2013 kuin myös 2017 länsimedia on kuuluttanut journalistisista hyveistä välittämättä Yhdysvaltain (eli Israelin) hallinnon narratiivia ikään kuin toteennäytettynä. Kuitenkaan, kun al-Assad syyttää Israelia islamistien tukemisesta, ei Totuusmedian artikkeleissa esitetä syytöstä faktana tai edes vakavasti otettavana mahdollisuutena – toisin kuin Yhdysvaltojen (eli Israelin) syytöksissä.

Vastavalkean toimitus ja erityisesti toimitussihteeri Vesa Raiskila (kuten myös monet hatunnoston arvoiset yksittäiset kansalaistoimijat) ovat – silloin tällöin pienin onnistumisinkin – yrittäneet vaikuttaa Totuusmedian vääristävään kerrontaan rustaamalla oikaisupyyntöjä kotimaisiin toimituksiin, jotka ovat uutisoineet syytöksiä faktoina.

Oikaisuvaatimuksen arvoinen on Markus Tiittulan näkökulmakirjoituskin. Tiittula vetää mutkat suoriksi oikein kunnolla: ”Assadin kaasutettua hengiltä syyrialaislapsia vuonna 2013”. Yhdysvaltojen syytöksiä hierotaan lukijan naamaan faktoina myös vuoden 2017 tapahtumissa: ”Bashar al Assadin hallinnon raakalaismaisista sariini-iskuista omia kansalaisia vastaan.”

 


”Aseet ja niiden valmistukseen käytettävät kemikaalit tuhottiin kansainvälisessä valvonnassa.

Kyllä, Syyrian kemialliset aseet tuhottiin vuoden 2013 kaasuiskusyytösten selvittelyjen jälkimainingeissa. Tuhoamisprojektissa oli mukana myös sinivalkoista ammattitaitoa. Kuten vuosi 2017 kertoi, Al-Assadin kannalta kemiallisista aseista luopuminen oli melko turhaa.

Kun ei suostu nuodattamaan Yhdysvaltain kirjoittamia kansainvälisen talouden sääntöjä, ei ole merkitystä löytyykö kemiallisia aseita tai todisteita niiden käytöstä: ennaltaehkäisevä isku, kostoisku tai ennaltaehkäisevä kostoisku on jo suunniteltu.


On kuitenkin epäilty, että Syyria olisi piilottanut joitakin kemiallisia aineita ja laitteita kansainvälisiltä tarkastajilta. Lisäksi Syyrian joukkojen on väitetty käyttäneen kloorikaasua, joka ei ole kiellettyjen aineiden listalla, vaikka sen käyttö aseena on kiellettyä.”

”On kuitenkin epäilty”. Varmasti on epäilty, kuten Syyriaa ja Venäjää onepäilty ja syytetty kaikesta mahdollisesta. Kankkonen voisi hivenen valaista, että kuka tällaisia epäilyjä on virallisesti esittänyt ja millaisilla todisteilla.

Olisiko kyse taas kansalaisjärjestöjen epäilyistä? Siis epäilyistä, joiden alkuperä tuntuu olevan – muun muassa al-Qaidan taistelijoista muodostuvan – ”Syyrian opposition” läheisyydessä viihtyvien ”paikallisten kirjeenvaihtajien” ja NATO-taustaisten ”neuvonantajien” näkemyksissä.


”Syyrian presidentti Bashar al-Assad on Venäjän ja Iranin tuella voittamassa kuusi vuotta jatkuneen sodan.”

Tässä on yksi niistä huomioista, jotka kätkee yhden vahvimmasta todistuksista al-Assadin syyttömyydestä vuoden 2017 väitettyyn kaasu-iskuun: presidentti oli voittamassa sodan ja hänen oikeutensa asemaansa maansa johdossa vakautui.

Viime joulukuun alussa al-Assadin joukot saivat Aleppon kaupungin hallintaansa ja alkuvuoden kuluessa Syyrian hallinnon yliote taistelussa ”maltillisia kapinallisia” vastaan alkoi vaikuttaa pysyvältä.

Yle kertoi Yhdysvaltain YK:n lähettilään Nikki Haleyn ilmoittaneen maaliskuun lopussa, ”ettei Syyrian presidentin Bashar al-Assadin syrjäyttäminen ole enää keskeinen tavoite Yhdysvalloille, vaan he työskentelevät yhdessä Turkin ja Venäjän kanssa löytääkseen poliittisen ratkaisun.”

Ehkäpä al-Assadia vain alkoi ahdistamaan, koska hänellä alkoi mennä liian hyvin? Hänen asemansa maansa johdossa oli pitkästä aikaa vankemmalla pohjalla ja hän oli Aleppon voiton jälkeen melko lailla kaikkien mielestä nujertamassa ”kapinalliset”.

Khan Sheikhoun jälkeen, 5. huhtikuuta, Venäjän puolustettua Syyrian hallintoa YK:n turvallisuusneuvostossa Haley ilmoitti Turun Sanomien mukaan, että ”ellei YK pysty toimimaan Syyriassa, Yhdysvallat saattaa toimia yksin”. Yhdysvallat kerää länsimaisista johtajista tukea toimiensa taakse, mikä Ylen artikkelin mukaan vaikuttaa onnistuvan ainakin briteissä ja Saksassa.

Yhdysvallat on Turun Sanomien mukaan ”valmis uusiinkin iskuisin Syyriassa”, mutta toivoo, etteivät ”ne ole tarpeen”.  Venäjä ilmoitti aiemmin ryhtyvänsä vahvistamaan Syyrian ilmapuolustusta ja sanoutui toistaiseksi irti kahden suurvallan keskinäisestä lentotoimintojen koordinointisopimuksesta Syyriassa. Yhdysvallat syyttää Venäjää osallisuudesta kaasuiskuun al-Assadin ”suojelun” takia.

Mitä tarvetta palveli Trumpin määräämä ohjusisku? Saivatko iskun uhrit helpotusta kaukaisen lentokentän tuhoutumisesta? Kuinka usein Yhdysvallat onkaan käyttänyt YK:n päätöslauselmiin veto-oikeuttaan Israelin apartheidisen miehityspolitiikan puolustamiseksi?

Eikö ole järjetöntä olettaa, että al-Assad olisi määrännyt juuri nyt kemiallisen iskun omaa siviiliväestöään kohtaan? Juuri nyt, kun kansainvälinen ilmapiiri alkoi lämmetä ajatukselle presidentin vallassa pysymiselle. Kuka tahansa tietää, kuinka nopeasti myötämielisyys katoaa tällaisten epäilysten myötä – myös kuka tahansa al-Assadin vihollinen.

Vielä vuonna 2013 myös Trump reagoi kriittisesti Obaman haluun pommittaa Syyriaa. Kuten niin usein ennenkin politiikassa – ja eritoten Yhdysvaltain ulkopolitiikassa – säännöt muuttuvat vahvimman pelaajan mielen mukaan. Twiitissään vuodelta 2013 (alla) Trump on vielä sitä mieltä, että ”Presidentillä tulee olla kongressin lupa Syyriaan hyökkäämiselle. Suuri virhe hyökätä ilman sitä!”

Déjà vu 2013 – maailmanpoliisi maailmalla

Identtisen tilanteen vuoden 2013 tapahtumien kanssa Yhdysvallat on luonut vuonna 2017 myös toisaalla. Jos kohta Yhdysvaltain uusi johtaja, ”kansanmies” Trump, on ollut – aseteollisuuskompleksin voitoiksi – halukas sodanlietsontaan Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa, hän vaikuttaa olevan sitä myös Itä-Aasiassa.

(Afrikka ei ole saanut jäädä myöskään Yhdysvaltain uusimmilta johtajilta rauhaan: erityisen raskaita epäonnistumisia Obaman hallinnolta Afrikassa ovat Somalia ja Libya. Koska Libya on Yhdysvaltain ja sen liittolaisten ”intervention” eli Gaddafin kaatamisen jäljiltä täydellisessä kaaoksessa ja muuttunut kansainvälisiksi orjamarkkinoiksi, voimme todennäköisesti odottaa Trumpilta sinne lähiaikoina ”ennaltaehkäiseviä iskuja terroristijärjestö ISISin asemia vastaan”.

Ainakin Somaliassa Trump jatkaa edeltäjiensä militaristista lähestymistapaa: USA:n armeija on siirtänyt kymmeniä joukkueita Somaliaan kouluttamaan ja varustamaan somaliarmeijaa ja Afrikan unionin rauhanturvajoukkoja (African Union Mission in Somalia, AMISOM) taistelussa islamistiryhmää al-Shabaabia vastaan.

Venäjän hallinnon rahottaman uutistoimiston RT:n mukaan Yhdysvallat lähettää Somaliaan eniten joukkoja sitten vuoden 1993, kun USA menetti 18 sotilasta taistelussa – mistä luonnollisesti tehtiin myös Hollywood-elokuva, ”Isku Mogadishuun”. RT kertoo 16. huhtikuuta al-Shabaabin tehneen iskun YK:n avustuskuljetussaattueeseen Mogadishussa. Iskusta tiedottivat Twitterin kautta kohteeksi joutuneet avustustyöntekijät:

Kiina on varoittanut Yhdysvaltoja kärjistämästä tilannetta sen enempää Syyriassa kuin Pohjois-Koreankaan kanssa. Jo maaliskuun alussa The Guardian kertoi Kiinan ulkoministeri Wang Yin varoittaneen Trumpia Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean olevan törmäyskurssilla ja luovan synkän pilven koko Korean niemimaan ylle. Ilta-Sanomat kertoi Yin uusineen huolenilmauksensa tiedotustilaisuudessa Ranskan ulkoministerin Jean Marc Ayrault’n kanssa 14. huhtikuuta.

Ilta-Sanomien mukaan ”Kiinan pelkona on muun muassa se, että maahan tulisi Pohjois-Koreasta valtavasti pakolaisia, jos Kim Jong-unin hallinto kaatuisi.” Kenties tähän skenaarioon varautuen Kiina siirsi juuri 150 000 sotilastaan Pohjois-Korean rajalle. Yle kertoi 9.4.2017 USA:n merivoimien määränneen lentotukialus USS Carl Vinsonin johtaman laivasto-osaston – Trumpin sanoin ”armadan” – lähemmäs Pohjois-Korean rannikkoa.

Ilta-Sanomat tosin jo otsikoi 18. huhtikuuta, ettei ”Trumpin armada” ollutkaan matkalla Pohjois-Koreaan (vaan Intian valtamerelle sotaharjoituksiin Australian kanssa). Bluffi paljastui nolosti USA:n laivaston julkaiseman kuvan perusteella. The Washington Postin mukaan puolustusministeri James Mattis oli sanonut päivää ennen Trumpin mainintaa ”armadasta” lentotukialuksen olevan matkalla ”sinne” viitaten Pohjois-Koreaan.

Vuonna 2013 Yle tiivistää silloisia tapahtumia otsikossaan ”USA vahvistaa asemiaan Pohjois-Korean lähivesillä”. Jutun mukaan ”Yhdysvallat – – varautu[i] – – ohjusiskuun. Asiantuntijan mukaan kyse [oli] yhä vain sanasodasta.” Myös vuonna 2017 asiantuntija puhuu Ylen artikkelissa  Pohjois-Korean tilanteesta arvioiden, että toistaiseksi USA:n tämänhetkiset puheet ovatkin olleet lähinnä pokeripeliä.

STT kertoi 14. huhtikuuta, että ”uutiskanava NBC Newsin tietojen mukaan Yhdysvallat on valmis tekemään ennaltaehkäisevän iskun Pohjois-Koreaan, mikäli viranomaiset saavat varmuuden siitä, että Pohjois-Korea aikoo tehdä ydintestin”. Yle kertoo 16. huhtikuuta artikkelinsa otsikossa, että ”Pohjois-Korea teki epäonnistuneen ohjuskokeen”. Yle kertoo Yhdysvaltojen ilmeisesti sabotoivan Pohjois-Korean ydinkokeita haittaohjelmalla.

Voimmeko nyt odottaa Trumpilta Kiinan suututtavan ”ennaltaehkäisevän kostoiskun” Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen viranomaisten vahvistaman ydinkoetiedon takia? Ilta-Sanomat kertoi 15. päivä Pohjois-Korean armeijan edustajan kommentoineen medialle: ”Vastaamme Yhdysvalloille ja sen vasallijoukoille armottomalla ja kovalla tavalla, josta hyökkääjät eivät selviä.”

MTV:n esittelemät yhdysvaltalaiset asiantuntijat arvelevat Pohjois-Korean kehittelevän uutta asejärjestelmää. Kun jännitys kiristyy, voimme vain toivoa, että Ilta-Sanomien huhtikuun alun otsikko ”Trump toimii kuin Putin” kävisi tulevaisuudessa paremmin ennustuksesta kuin tähän asti: Putin ei ole tunkeutunut pommittamaan suvereenin valtion alueen siviiliväkeä hyökkääjän ominaisuudessa.

”Tämä on hyvin vaarallinen tie. Emme hyväksy Pohjois-Korean ydinasekokeita, jotka rikkovat YK:n päätöslauselmia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kansainvälistä oikeutta voisi loukata, sanoi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tiedotustilaisuudessa Moskovassa ja lisäsi toivovansa, ”ettemme näkisi samanlaista yksipuolista tekoa kuin äskettäin Syyriassa”.

Loppukevennys

Viisi merkkiä kasvavasta suursodan uhasta

¤

PÄIVITYS 22.4.2017 klo 03.30: Artikkelin julkaisun jälkeen on lisätty, korjattu ja poistettu (toimimattomia) tekstilinkityksiä, tarkennettu joitain tietoja sekä korjattu typoja ja lauserakenteita.

PÄIVITYS 22.4.2017 klo 17.28: Lisätty tieto al-Qaidan ja ISISin yhteistyöneuvotteluista sekä Yhdysvaltojen tulonsiirroista Syyrian hallinnonvastaisille “kapinallisille”. Lisätty tekstilinkkejä.

Artikkelikuva: Anthony Freda (taiteilijan luvalla)

SaveSave

5 KOMMENTTIA

  1. Kaikkein raukkamaisinta on tämä tämä taivaalta suoritettava terrorismi ja osa syyllisiksi lukeutuvat tähän barbaarisuuteen myös meidänkin eliittimme myötäillessään tätä maapallon suurinta vitsausta eli ”amerikalaista unelmaa”.
    Myös me Suomalaiset altistetaan kyseisen tahon jokapäiväisten ”pommitusten” kohteiksi taivaallamme tapahtuvan kemikaali sumutusten vuoksi, mutta se on käsittämätön tabu josta ei nosteta minkäänmoista vastustavaa kirjoittelua, vaikka se on peruuttamatonta tuhon kylvöä.
    Meillä vallitsee epätodellinen kulttuuri, tietoa ja taitoa löytyy yllin kyllin selvittämään muiden maiden asioita, mutta vaikka maassamme temmeltää kaiken karvaiset globalisaation tuottamat viholliset maassa ja taivaalla kansanpetturi mafian suosiolla, niin vaisuksi jää omien nurkkien ”siivous”.

  2. Erinomaista Johanna!

    Human Rights Watchin (HRW) toimintaa ihmetelleiden on hyvä tietää HRW:n olevan eräs näitä ”hyvin verkostoituneita” ”kansalaisjärjestöjä”, joita Yhdysvallat käyttää ulkopolitiikkansa vahvistajina ja oikeuttajina. Ihmisoikeuksien puolustamista (pommituksin ja valtioterrorismilla) käytetään oikeuttamaan interventionismia.

    Kommentoin taannoin toisaalla:

    HRW (joka on järjestänyt varainkeräysillatsuja mm. ihmisoikeuksien mallimaassa Saudi-Arabiassa) saa rahoitusta Sorosin Open Society -säätiöltä ( https://www.hrw.org/partners ) ja joka on esittänyt ettei hyväksy valtioiden rahaa ( http://www.ngo-monitor.org/ngos/human_rights_watch_hrw_/ ) on ottanut rahaa mm. Yhdysvaltain ulkoministeriön rahoittamalta NED:iltä.

    HRW:n johtokunnassa silmiin pistää pyöröovikäytäntö. https://www.hrw.org/about/people/board-directors

    HRW:n varapuheenjohtajana oli Naton ja Jugoslavian sodan aikana Bill Clintonin kaveri Susan Manilow: tuolloin HRW kauhisteli Milosevicin sun muiden ihmisoikeusrikoksia mutta ei puuttunut Naton eikä Clintonin tekemisiin.

    HRW:n Washingtonin osaston johtaja Tom Malinowski toimi ennen HRW:ta Bill Clintonin erityisavustajana ja ex-UM Madeleine Albrightin sekä turvallisuusneuvoston puheenkirjoittajana. Albright muistetaan Irakin sota-intoilijana. HRW:sta Malinowski siirtyi 2013 Obaman hallinnon pikku apulaiseksi pestinään Assistant Secretary of State for Democracy, Human Rights and Labor (DRL).

    Miguel Díaz tuli HRW:iin CIA:sta.

    Myles Frechette tuli HRW:iin Yhdysvaltain kauppakamarin Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen edustosta, työskenteli myös lobbaajana North American-Peruvian Business Council -neuvostossa. ”Neuvosto” sai rahoituksensa mm. JP Morganilta, Essolta ja Texacolta.

    Michael Schiffer on toiminut sekä HRW:ssa että NED:issä että Amerikkojen välinen dialogi -järjestössä (Inter American Dialogue) jota rahoittaa Yhdysvaltain kehitysjärjestö USAID, Coca-Cola, Microsoft, JP Morgan et al.

    HRW:n johtokunnan investointipankkiireja ovat Joel Motley, Hassan Elmasry, John Studzinski (Blackstone Group) eikä unohdeta HRW:n Julien J. Studleyta joka meni pankkimaailmaan Yhdysvaltain armeijan psykologisen sodankäynnin yksiköstä.

    Euroopan HRW:n henkilöstöstä pantakoon merkille eliitin ajatushautomon Aspen-instituutin Alice H. Henkin jonka kaudella HRW laati raportin ”Honoring Human Rights: From Peace to Justice” jossa YK:lle ehdotettiin Kosovon sodassa käytettyjä strategioita.

    Pantakoon merkille että Felice Gaerin lisäksi Euroopan HRW:n johtokunnan jäseniin kuuluu muitakin Yhdysvaltain ulkoasiain neuvostossa (CFR) istuvia kuten vaikkapa Morton Abramowitz, balkanisoinnin asiantuntija ja Yhdysvaltain Turkin lähettiläs 90-luvun vaihteessa.

    Paljon on myös Atlantin neuvostoon (Atlantic Council) kuuluvia sekä amerikkalaiseen European Institute -instituuttiin (järjestää mm. turvallisuuspolitiikka-foorumeita) kuuluvia.

    Ennaltaehkäisevän toiminnan keskuksen (Center for Preventive Action), jota rahoittaa Soros, Carnegie sekä USIP (US Institute for Peace) johtaja Barnett Rubin löytyy HRW:sta. Ennaltaehkäisevä luetaan ”interventio” eli sotilaallinen väliintulo.
    Rubin istuu myös Sorosin Soros Foundation Central Asia Project -virityksessä. Rubin on Soros-säätiön pakotettua maahanmuuttoa edistävän Forced Migration Project:in neuvonantaja. USIP antoi Rubinille määrärahan, jotta hän tutkisi uuden valtiojärjestelmän muodostumista/muodostamista Keski-Euraasiassa (= Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Armenia, Moldova, Kirgisia ja naapuriston -stanit).

    Paul Goble on Yhdysvaltain rahoittamasta propagandaradio Radio Free Europe/Radio Libertysta. Se sama radio, joka oli Kremlin trollitehdas -uutisoinnin alkuperäislähde. https://vastavalkea.fi/2017/04/18/fair-lansimedian-raportointi-venaja-trolleista-ei-ole-tasapuolista/

    Pro-interventio-teoreetikko Stanley Hoffman istuu HRW:ssa. Richard C. Holbrooken (k. 2010) vaimo, ”journalistien suojelija” Kati Marton on lobannut Soros-säätiön haluamaa politiikkaa mm. Jugoslavian sodan aikana (> Belgradissa toiminut radio B29, jota rahoitti myös NED).

    Sorosin ohella löytyy paljon kytköksiä myös Carnegie- ja Ford -säätiöihin.

    Näitä esimerkkejä voisi antaa pitemmän listan mutta eiköhän se näilläkin tule selväksi, miksi HRW:n raportit ja kannanotot usein myötäilevät HRW:n rahoittajien haluamaa politiikkaa.

    Tuolla hieman lisää http://www.counterpunch.org/2014/07/11/the-revolving-door-at-human-rights-watch/

  3. Valistuneet amerikkalaiset ovat perinpohjaisen kyllästyneitä oman maansa harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Trumpin paljastuminen sotahaukaksi käänsi puukkoja näiden ihmisten haavoissa erityisen kipeästi, koska mies oli kampanjansa aikana ja jo ennen sitä ilmaissut haluaan irtaantua USA:n sotilaallis-taloudellisesta interventiopolitiikasta ja keskittyä kotimaan asioiden kohentamiseen.
    Ainoa hyvä puoli tapahtuneessa on se, että meidän kaikkien (valistuneiden) yhteinen vihollinen on tullut esiin entistä selvemmin ja samalla myös tämän luonteen ja voiman hillittömyys. Viimeisetkin epäröijät ovat jo vakuuttuneet siitä, että USA:ssa ja muuallakin lännessä elämme vain lume-demokratiassa ja asioita vievät meillä eteenpäin nk. varjohallitukset, joista USA nk. Deep State on se kaikkein vahvin ja vaikutusvaltaisiin, ja jonka vaikutus säteilee meille Suomeenkin nykyisin voimakkaasti ja röyhkeästi.

    Käsitteenä ’Deep State’ tai ’Shadow Government’ on epämääräinen, mutta yleisimmän määritelmän mukaan se koostuu tiedustelupalveluista, joista USA:ssa merkittävimmät ovat mm. CIA, FBI ja NSA, osasta puolustusvoimia, sotateollisesta kompleksista sekä näihin kytköksissä olevasta finanssimaailman edustajista. USA:n Deep Statea ruokkivat myös tietyt ulkomaiset tahot.

    Jokaisessa maassa on oma varjohallituksensa, mutta niiden organisoinnit ja agendat vaihtelevat maittain. Tärkeimmän voimamoottorin näille varjohallituksille muodostavat isoja taloudellisia intressejä pyörittävä globalistinen eliitti, etupäässä rahaeliitti, mutta osin myös poliittinen ja uskonnollinen johtajisto sekä tietenkin valtavirtaisen median edustajat.

    Varsinaisen liimana varjohallituksille toimivat kuitenkin salaseurat, joista osalla on julkinen julkisivu, mutta joidenka koordinoinnista ja agendojen asettajista ei ole perillä oikein kukaan. Valtavien rahaomaisuuksien haltijoilla on kuitenkin näissä suuri rooli. Näiden salaseurojen huhutaan olevan luonteeltaan okkultistisia, mutta tästä puolesta en tällä forumilla halua spekuloida enempää. Sionistiset motiivit ovat usein mainittuja ja yhteen maailmanhallitukseen tähtäävä globalismi on varmastikin yksi näitä seuroja yhdistävä päämäärä.
    Jokaisen valistuneen on syytä käyttää runsaasti aikaa ja tarmoa näiden vihollisten luonteen paljastamiseksi. Tämä työ on tosin helpottumassa, sillä nuo penteleet käyvät päivä päivältä röyhkeämmiksi ja niiden halu ja tarve piilotella motiivejaan ja operaatioitaan on aina vain vähemmän peiteltyä.

    • Why voting for Trump was the right thing to do (7 reasons)
      First, what these nay-sayers apparently ignore is that there are innumerable examples in history of the elites turning against each other, usually in times of crises. In the case of Trump, I submit that there overwhelming empirical data out there that a good part of the world elites really and truly were terrified of a possible Trump victory. The kind of hysterical, completely over-the-top hate campaign in which the US Ziomedia engaged in against Trump is something which I have never seen before and which, in my opinion, proves that the Neocon-run propaganda outlets (the Ziomedia, Hollywood) saw Trump as a major danger to their interests. Now, whether Trump had any chance against such powerful “deep state” actors or not is immaterial: Trump was a chance, a possibility and, I would argue, the only option to try to kick the Neocons in the teeth. And don’t give me Sanders or Stein as possible options, they were both 100% fake – just look at how both of them did Hillary’s dirty job for her (Sanders with his endorsement of her even though he was cheated out of a victory and Stein with her ridiculous recount). Even if Trump had just a 1% chance of prevailing, voting for him was an opportunity to achieve regime change in the USA and the American people grabbed it. They did the ethically and pragmatically correct thing. Trump was really the only choice.
      Second, you can think of the elections as a giant opinion poll. What the American voter did is to send two messages urbi et orbi. First to the rest of the planet: Not in our name! We don’t support this regime! And then to the Neocons: we hate you. In fact, we hate you so much that we are willing to even vote for a guy like Trump just because we hate Hillary even more. As to the message to the Ziomedia it was crystal clear: liars! We don’t trust you! Go screw yourselves, we will vote for the man you hate with such a passion precisely because we deny you the right to tell us what to think. Yes, Trump proved to be a fake and a liar himself, but he will also be a one term President as a direct consequence of his betrayals. And it is quite possible that Kushner or Pence will now run the Empire on behalf of his real bosses, but the world will also know that this was not what the American people wanted.
      Third, this gigantic vote of no-confidence in the Ziomedia will now force the regime to engage in all sorts of more or less subtle maneuvers to try to crack down on free speech in the USA. ….
      Fourth, if we look at the immoral, self-defeating and, frankly, stupid decisions of Trump in the Middle-East and in Far-East Asia we can at least find some solace in the fact that Trump is now betraying all his campaign promises. Hillary would have done more or less the same, but with what she would definitely present these policies as having a mandate from the American people. Trump has no such excuse, and that is very good indeed. Voting for Trump took the mandate away from the Ziocons.
      Fifth, remember the “basket or deplorables”? “Racist, sexist, homophobic, xenophobic, Islamophobic.” If Hillary had been elected, then the ideology which made her characterize the average American as ugly bigot would be ruling the country by now. ….
      Sixth, Trump already got one more or less decent Supreme Court Justice in. He might get another one in before he is impeached or his term ends. Hillary would have probably nominated the first Black or Latino genderfluid freak, a Chabad-Lubavitch rabbi or even Alan Dershowitz Himself (with a capital “H”) to the supreme court and dared anybody to vote them down. Of course, compared to the risks of nuclear war, a Supreme Court Justice nominee might not appear to be crucial, but for those living inside the USA such nominations can make a huge difference.
      Seventh and last but not least, nuclear war is simply too horrible and threatens the future of the entire human race. … I don’t care how bad Trump turned out to be. In fact, even if he turns out to be even worse than Hillary, …. God only knows what would have happened if she had become the President. She clearly is a hateful maniac with a personal hate for Putin. There is absolutely no evidence indicating that Trump had that kind of hateful personality.
      …Trump betrayed his campaign promises, but those who voted for him could not simply assume that he would do that, especially not when there was no reason at all to believe that Hillary would betray hers: does anybody seriously believe that after being elected on a promise of war she would have turned into a dove of peace? Of course not.
      Simply put: Hillary was guaranteed bad. Trump was possibly bad. The logical choice was therefore obvious, especially when ‘bad’ would most likely mean nuclear war.
      http://thesaker.is/why-voting-for-trump-was-the-right-thing-to-do-7-reasons/

  4. Aikamoista trumpilaista halpahintaista shouta , mutta tuskin Kiina menee halpaan vaan ymmärtää että joillakin yläpää ei enää ole kunnossa eikä toimi. Mutta jotain tällaista voi juuri ’USA ensin’ mahtailijalta odottaa:
    Foreign Policy and “False Flags”: Trump’s “War and Chocolate” Reality Show
    Who is the Butcher, Mr. Trump?
    What kind of president do we have?
    Cynical and diabolical?  The plush dinner event with China’s president Xi Jinping at Mar-a-Lago on the evening of April 6 was carefully planned to coincide with Trump’s missile strikes against Syria.
    http://www.globalresearch.ca/foreign-policy-and-false-flags-trumps-war-and-chocolate-reality-show/5585599

JÄTÄ VASTAUS