Yli tuhat pirkanmaalaista työntekijää aloittaa työnseisauksen tänään. Työnseisaus kestää vuorokauden alkaen kello 22 torstai-iltana ja päättyen perjantai-iltana.

Vastavalkea tukee työnseisausta ja kehottaa kansalaisia osoittamaan tukensa mielenilmaukselle muun muassa sosiaalisessa mediassa ja valtamedian aiheesta julkaisemien verkkoartikkeleiden kommenttiosioissa.


¤
Lehdistötiedote:

Useiden tuotantolaitosten työntekijät ovat päättäneet aloittaa työnseisauksen 20.4.2017 vastalauseena hallituksen ja elinkeinoelämän keskusliiton toiminnalle. Työnseisaus kestää vuorokauden ja siihen osallistuvat kaikki tuotantolaitosten tuotannon työntekijät.

Työntekijöiden mitta täyttyi maan hallitukseen ja sen toimintaan työmarkkina-asioissa. Työtätekevien elintason alentamisen politiikka sekä ammattiyhdistysliikettä vastaan suunnatut ideologiset hyökkäykset ovat romuttamassa työmarkkinoiden sopimisen kulttuurin.

Hallituksen ei tule omalla toiminnallaan kannustaa työnantajaliittoja ostovoimaa leikkaaviin työehtojen heikennyksiin. Tällä hetkellä näyttää kyseessä olevan yksiselitteisesti ideologinen pyrkimys heikentää työntekijöiden ja työväenliikkeen asemaa.

Työntekijät pitävät työttömyysturvan aktiivimallia savuverhona joka perimmäinen tarkoitus on toteuttaa työttömyysturvaan lisäleikkauksia.

Työnseisaus alkaa 20.4.2017 klo 22.00 ja päätyy 21.4.2017 klo 22.00.

Kyseessä on poliittinen mielenilmaus, joka ei kohdistu työehtosopimusosapuoliin tai yksittäisiin työnantajiin.

Metallityöväen Ammattiosasto Tampere-Härmälä ry
Tampereen Autokorjaamotyöväen Ammattiosasto ry
Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry
Tampereen Tekninen Tekstiili ry
Ylöjärven Lasityöntekijäin Ammattiosasto ry


¤

Kuva: Johanna Lehtonen

Tallenna

13 KOMMENTTIA

  1. No lopuksi joku tekee jotain konkreettista tämän hulluuden pysäyttämiseksi.

    Missä oppositio luuraa?

  2. Urpot – lopettakaa lakkoilu ja menkää töihin. Juuri kun talous on kääntymässä, niin tälläinen perseily pilaa sen.

  3. EK päättikin jo lopettaa itsensä kun hallitus hoitaa sen hommat paremmin. Ja mikäs on hoitaessa kun on oikein lainsäädäntövaltaa. Onko hallituksen päätoimi sitten hoitaa EK’n hommat, on toinen juttu, mutta näin se on tehnyt.

    • Kyllä, todella painavaa
      ’…Armeijan tiedustelulla ja Suojelupoliisilla on jo nyt melko vapaat kädet nimenomaan salaiseen toimintaan ulkoisia uhkia vastaan…’ —-Lue: Itse luotuja ulkoisia uhkia vastaan
      ’—Suojelupoliisi operoi aika vapaasti myös kotimaassa omien kansalaisten suhteen. Mihin tarvitaan ”lisävaltuuksia”? Keitä varten? Miksi armeijan pitää saada lisävaltuuksia? Miksi kansalaisten asemaa halutaan heikentää ja turvallisuusviranomaisten vahvistaa?…’ —- koska maamme PersKeKo-johto on päättänyt presidentin tukemana olla mukana rakentamassa globaalia Orwell-poliisivaltiota.

  4. Keskusliiton kannalta tässä testataan jäsenten todellista halukkuutta lakkoiluun. – Voihan käydä niinkin, että liitoista löytyy lakkohalukkuutta mutta jäsenistöstä ei.

    Yhtäällä ammattiyhdistysliike perustaa koko toimintansa valtion tukeen, esimerkiksi yleissitovuus ja jäsenten työttömyys valtion kustannuksella, ja toisaalla se kapinoi tuota valtiota vastaan, enemmän pitäisi saada.

    Onko valtion velvollisuus rahoittaa ja pitää yllä ammattiyhdistyksiä? Eikö sen pitäisi olla vapaata kansalaistoimintaa!

    • Noinko on Yrjö pähkäillyt asian? Et varmaan seuraa kovin paljon maailman menoa. Annetaan vähän pallolaajennusta.

      Mitä tarkoitat keskusliitolla, SAK? Se ei ole lakon takana, eivät edes ammattiliitot, vaan ammattiosastot. Siis paikallistaso, siellä missä töitä tehdään ja järjestäydytään vapaa-ajalla. Järjestäytyminen on perustuslaillinen oikeus, vielä. Sanovat että ovat talkoilleet jo tarpeeksi. Kyllästyneet jatkuviin vaatimuksiin, enemmän nopeammin halvemmalla. Ja varsinkin siihen, kun toisten ei tarvitse. Siellä SAK’ssa ja ammattiliitoissa on sen verran hyvät liksat, että ei ne jaksa. Ministeritasoa ja ylikin. Jos huomasit, niin Häkämies kehaisi Lylyä, entistä SAK’n johtajaa. Mikäs on kehaistessa, Lyly myi työntekijöitä halvemmalla kuin Ihalainen, eikä hänkään ollut paljon pekkaa pahempi. ”Yleisen edun nimissä”, nääs.

      Toiminta perustuu valtion tukeen. Jaahap, millähän tavalla? Tietääkseni perustuu vapaaehtoiseen jäsenmaksuun joka on 1-2% ruttopalkasta. Jos tarkoitat verohelpotuksia, niin yhdistyksiä ja säätiöitä on Suomessa pilvin pimein. Jos verohelpotukset poistetaan, niin paska juttu, sitten ne poistetaan kaikilta. Vertailun vuoksi, työeläkemaksu on 23% ruttopalkasta. Se peritään pääosin PK-yrityksiltä, suuryritykset maksavat prosenteissa vähemmän, saavat ”valtion tukea”. Yritäs jäljitää missä ovat nuo rahat. Saat vähintäänkin Suvi-Anne Siimeksen kimppuusi.

      Ruttopalkan sivukulut lähentelevät jo kolmeakymmentä prosenttia ilman veroja. Käytännössä duunari tekee jo työtä 2/3 osaa toisille, 1/3 osaa itselleen. Kuka panee paremmaksi?

      Niin tukea vielä, yritysten miljardien tuesta joku välillä kirjoittelee, mutta vaietaan kuoliaaksi. Nokia oli aikanaan suurin tuensaaja. Minne menivät rahat? Viking Line saa myös aikastalailla. Osti niillä kiinasta laivan. Tästä tulisi liian pitkä kappale. Käsitellään toisaalla. Laitetaan yksi vaatimaton esimerkki, tuulivoimatuki. Me maksamme silloin kun tuulee. Rahat menevät siis tuuleen. Tästä linkistä sitä voi seurata reaaliajassa: http://tuulivahinko.fi/

      Järjestäytyminen on vapaata kansalaistoimintaa, vielä. Valtio ei sitä rahoita, ei ainakaan duunareita. Duunari on rahasampo valtiolle ja kunnille ja vähän muillekin. Jos puhut työttömyyskorvauksista, valtio maksaa kaikille työttömille korvauksen perusosan, riippumatta ammattiliiton jäsenyydestä. Se perustuu, vielä, perustuslakiin. Kaikki ihmiset olisi pidettävä hengissä, jotenkin. Siitä ollaan pikkuhiljaa luopumassa, jos olet huomannut. Perustuslakia moititaan, se on este oikealle lainsäädännölle nykyisin. Työttömyysmenoja rahoitetaan työttömyysvakuutusmaksulla, joka peritään, taas kerran, duunarin ruttopalkasta. Nostettiin äskettäin kahteen prosenttiin Sipilän hallituksen toimesta. Työttömyyskorvaustasi voit parantaa liittymällä työttömyyskassan jäseneksi ja maksamalla vielä lisää ruttopalkastasi. Siis työttömyyskassan, ei ammattiliiton. Ne ovat kaksi eri toimijaa.

      Siinä Yrjölle näin aluksi. Urpolle vielä tuolla ylempänä, mene vain töihin jos töitä teet. Älä tule muita neuvomaan. Ja jos ”talouskasvusta” puhutaan, niin täytyy kertoa kenen talous kasvaa. Töissä on ollut tapana maksaa palkkaa. Jos talkoisiin pyydetään, se pitää mainita etukäteen. Ei saa sotkea näitä kahta asiaa. Vaikka suomalaiset ovat kyllä olleet aina erittäin talkoohenkisiä, toimeen pitäisi itsekin tulla.

      • Vastavalkea. Ohoi!

        Muuttakaa asetuksia niin, että kommentin vastauksen sisennyksiä on maksimissaan yksi tai kaksi. Nyt täällä on viisikin kertaa sisennettyjä kommentteja, joita on käytännössä mahdoton lukea.

        > Mitä tarkoitat keskusliitolla, SAK? Se ei ole
        > lakon takana

        Jos keskusliitto todella vastustaa lakkoa, ei se koskaan voi toteutua. Miksi KESKUSliitto muuten olisi olemassa? Eikö paikallisilla ole järkeä solmia kunnon sopimuksia? Keskusliitto on olemassa vain siksi, että se on takuunaisena alaliittojen poukkoilun varalta.

        > Tietääkseni perustuu vapaaehtoiseen jäsenmaksuun
        > joka on 1-2% ruttopalkasta.

        Esimerkki vapaaehtoisuudesta: Miksi verottaja perii työttömyyskassaan kuulumattomilta ”vapaaehtoisen” ylimääräisen veron, joka ei perustu mihinkään lakiin? Tuon vapaaehtoisen maksun suuruuden määräävät ammattiliitot.

        > Käytännössä duunari tekee jo työtä 2/3
        > osaa toisille, 1/3 osaa itselleen. Kuka panee
        > paremmaksi?

        Menestyvä kapitalisti ja osingoilla eläjä maksaa helposti 80 – 90 % veroa kokonaisvoitostaan.

        > Nokia oli aikanaan suurin tuensaaja. Minne menivät
        > rahat?

        Kuka nuo rahat antoi Nokialle? Ota kun annetaan. Ei kait tyhmä ole se, joka ottaa?

        > tuulivoimatuki

        Katso edellinen kommentti.

        > Töissä on ollut tapana maksaa palkkaa

        Miksi meille on syntynyt palkanmaksukulttuuri, jossa palkka maksetaan käytetystä ajasta? Onko kyse ”demokraattisesta tasajaosta”? Jos palkka maksettaisiin TULOKSESTA keskuuteemme äkkiä nousisi hyvin menestyviä ja varakkaita duunareita, jotka olisivat rikastuneet oman työnsä tuloksilla. – Kuinka epä-tasa-arvoista! sellaista ei voida sallia. Duunari kilpailee toista duunaria vastaan siinä kuka parhaiten menestyy.

        • ”Muuttakaa asetuksia niin, että kommentin vastauksen sisennyksiä on maksimissaan yksi tai kaksi. Nyt täällä on viisikin kertaa sisennettyjä kommentteja, joita on käytännössä mahdoton lukea.”

          Kiitos palautteesta. Kertoisitko, millä laitteella luet sivujamme ja miten (pahana) ongelma ilmenee konkreettisesti, niin meillä on parempi ymmärrys toimenpiteiden pohjaksi. Tietty määrä sisennyksiä kun kuitenkin toisaalta helpottanee keskustelun seuraamista. Ja jos sisennetyt kommentit ovat aiheuttaneet muillekin päänsärkyä, tässä voisi kertoa siitä.

      • Ahti, miksi noin yleensä veroja ja veroluonteisia maksuja on siirretty palkansaajan maksettavaksi, on hyvä kysymys. Pääomatulot, jotka eriytettiin palkkaverotukssta 90-luvun alussa, välttyvät monelta verolta, mukaanluettuna kuntaverot. Listattujen yhtiöiden osingoissa on vielä 15% verovapaata osuutta ja listaamattomien yhtiöiden veroton osuus muistaakseni 150 000 vuodessa jnejne. Pääomatuloista maksetaan vain yksi vero. Verovapaat osuudet huomioiden se on maksimissaan 27%. Lisäksi pääomatuloista saa vähentää kaikki kulut. Onhan vielä muitakin virityksiä keksitty, millä välttää verot, kuten ”vakuutuskuoret”. Palkkatulon lista perityistä veroista sen sijaan pidentyy koko ajan ja kaikkia työstä aiheutuneita kuluja ei voi vähentää. Ja niitä karsitaan joka vuosi. hallituksen toimesta.

        Verotus on pitkä ja monimutkainen juttu. Sellaiseksi se on säädetty. Miksi näin on?
        Kysymysten oikea suunta on hallitus joka veroja säätää. Olen joskus listannut mitä veroja ja veroluonteisia maksuja sisältyy työn hintaan, välilliset mukaan luettuna. Voin tehdä sen uudestaan kun aikaa on. Ei siitä duunarille juuri käteen jää, millä ostaa itselleen. Verot ovat moninkertaiset.

        Palkanmaksukulttuurista. 80-luvulla oli vielä ns. urakkatöitä, siis suorittavassa työssä. Silloin oli hyvin tienaavia ”menestyviä” duunareita, jotka pitivät veroillaan Suomea pystyssä. Hintatasokin alle puolet nykyisestä. 90-luvulla noista haluttiin eroon. Keksittiin aikapalkkaus urakkatyöhön. Maksetaan ajasta, mutta annetaan ”tavoite” joka on päivässä tehtävä. Otettiin käyttöön ns. Stahanovin malli. Tämä on arkipäivää monella työpaikalla. Nyt hintataso on kaksin- kolminkertainen, mutta palkat ainakin seitsemässä alimmassa desiilissä nimellisarvoltaa miltei samat kuin 80-luvulla. Johtuisiko siitä, että ”yrittäminen” ei kannata. Tyhjiä näyteikkunoita non jo pilvin pimein.

        Uutena ilmiönä on tullut euroopassa vapaasti liikkuva työvoima, joka ei maksa veroa minnekään. Jos maksaakin, ei ainakaan Suomeen. Eikä tämä nyt ihan uusi ilmiö ole. On ollut jo parikymmentä vuotta. Olisiko tällä jotain tekemistä valtion ”kestävyysvajeen” kanssa. Itse aiheutetttua on.

        Toimistotalous on eri juttu. Siellä maksetaan ajasta, suorittavassa työssä enää ei. Stahanovilaiset normit on täytettävä tai lähtö tulloo. Asiaan liittyen, rupesi kiinnostamaan vihreiden vaalivoitto, Helsingissä semminkin. No, siellähän on miltei pelkkää toimistotaloutta, jonka kulut ja palkat maksetaan veroista. Siellä on helppo olla viherkäinen.

        Helsingin seudun jalostusarvo on vähäinen. Siellä on paljon huulivoimaa. Jalostusarvoa syntyy, kuten verotettavaakin, maakunnissa. Jos mukaan lasketaan tukkurit eli jobbarit, jotka myyvät tavaraa maakuntiin, tulee jonkin verran jalostusarvoa, mutta maakunnista nekin rahansa imuroivat.

        • > miksi noin yleensä veroja ja veroluonteisia
          > maksuja on siirretty palkansaajan maksettavaksi, on
          > hyvä kysymys

          Kyse on yksinkertaisesta saaliinjako-ongelmasta: Pysyäkseen vallassa puolueen on vuosi vuodelta luvattava enemmän ja enemmän jako-osuutta äänestäjille. Tällaisen lupauksen pitäminen on kuitenkin teoriassa mahdotonta, joten ”veropohjaa on laajennettava”. – Argumenttina käytetään tuota veropohjan laajentamista tai tilanteen mukaa mitä tahansa väitettä, joka uppoaa kansaan. Esimerkiksi tasa-arvo on varsin suosittu. Ja oikeudenmukaisuus.

          > verot ja veroluonteiset maksut säädetään lailla
          > Suomen eduskunnassa

          Määrämuotojen noudattamisella ei ole yhteyttä siihen, että mikään raha ei ole tarpeeksi silloin, kun se toisen selkänahasta revitään. Vain se, joka repii toimeentulonsa omasta selkänahasta, voi tietää rajan kohtuudelle.

          – Kohtuus voi olla vain sille, joka tietää vaihtoehtoisen käytön työnsä tuloksille ja vain sille, joka tietää oman vapaa-aikansa hinnan.

      • Ahtille vielä, kyllä nuo verot ja veroluonteiset maksut säädetään lailla Suomen eduskunnassa. Ensin tulee hallituksen esitys jota seuraa eduskuntakäsittely. Enemmistöhallituksen esitykset menevät miltei aina läpi eduskunnan puoluekurin voimalla. Mitä nyt perustuslakivaliokunta on joskus torpannut härskeimmät. Pelkäävät varmaan kansainvälistä huomiota, jos oikein härskit päästetään läpi. Muuten kyllä.

        Aika harva tuota eduskunnan työtä seurailee, eikä varsinkaan sitä, miten siellä edustajat äänestävät ja mistä. Uskotaan jos totuusmedia kirjoittaa, että se oli taas SAK kun sääti jonkin lain. Lainsäädäntävalta on vielä jotenkuten eduskunnalla kotimaan asioista. Suurin osa lainsäädäntöä tulee nykyisin EU’n vaaleilla valitsemattomalta komissiolta. Tiesitkö? Suomen on sen ”ehdotukset” vain muutettava kansalliseksi laiksi. Ohjeet ovat tarkat.

        Varsinkin PK-yrittäjien kannattaisi seurata enemmän kokoomuksen kohkaamista kuin SAK’n. Ammattiliitot ovat kyllä talkoilleet ”yhteisen edun” vuoksi. Ja mitä on seurannut. Työn hinta nousee ja ostovoima heikkenee. Jos kiinnostaa tuo hallituksen kohkaaminen, tässä linkki: https://www.eduskunta.fi/fi/Sivut/default.aspx

  5. Jos tuon tuulivoimatuen tarkoitus on ehkäistä ilmaston lämpenemistä, niin täytyy sanoa, se on toiminut. Eivät mene miljardit hukkaan. Jotakuta se on varmasti lämmittänytkin, mutta ketä? Voisiko Yrjö vähän kaivella asiaa avuksi?

    Mutta yritystuet eivät olekaan kannustinloukkuja. Asumistuki, työttömyysturva ja muut perusturvat ovat, kun niillä pidetään ihmisiä hengissä. Se ei ole enää tukien tarkoitus.

    Suomessahan eivät ilman tukia toimi kuin seksin ja viinan salakauppiaat, ja niistäkin tuo ensimmäinen on eduskunnan feministisiiven kanssa suurissa vaikeuksissa. Epäilen vielä vahvasti, että siihen valuu myös julkista rahaa, kun palkkansa niistä saavat käyttävät palveluja. Listaan pitää lisätä vielä nuuska ja huumeet, joista tuo viimeisin taitaa olla aika tuottava busines. Siitä on artikkeli tässä julkaisussa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here