Indonesian presidenttiä Joko ”Jokowi” Widodoa vastaan on The Interceptiin kirjoittavan Allan Nairnin mukaan rakenteilla nykyisten ja entisten armeijan kenraalien masinoima vallankaappaus.
Jokowi valittiin presidentiksi vuoden 2014 vaaleissa, ja hänen voittonsa katsottiin yleisesti tuovan vuosikymmeniä autoritäärisesti hallittuun Indonesiaan uudet – demokraattisemmat – poliittiset tuulet. Wikipediassa Jokowin kerrotaan olevan ”Indonesian ensimmäinen presidentti, joka on valittu virkaan ilman korkea-arvoista asemaa armeijassa tai politiikassa”.
Vallankaappauksen tärkeimpiin tukijoihin kuuluvat Indonesian parlamentin varapuhemies ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vahva poliittinen tukija Fadli Zon sekä Trumpin lähin bisneskumppani Indonesiassa, Hary Tanoesoedibjo, joka parhaillaan rakentaa Trumpin matkailukeitaita Balille ja Jakartan ulkopuolelle. The Guardianin mukaan myös Hary harkitsee presidenttiehdokkuutta.
Fadli Zon tunnetaan maan surullisenkuuluisan massamurhaajakenraalin, Prabowo Subianton, oikeana kätenä. Prabowo hävisi Jokowille vuoden 2014 presidentinvaalit. Yhtenä vallankaappauksen päämääristä saattaa olla pelko siitä, että nykyinen hallinto toisi esille ja lähtisi asettamaan syyllisiä vastuuseen vuosina 1968–98 Indonesian johdossa istuneen diktaattorin Suharton hallinnon – Yhdysvaltojen tukemista – hirmuteoista.
Vallankaappauksen kulissina toimii mielenosoituskampanja presidentti Widodon poliittista liittolaista, kiinalaistaustaista Basuki Tjahaja Purnamaa (tunnetaan lempinimellä ”Ahok”) vastaan, jota syytetään oikeudessa jumalanpilkasta. Uskonnollisen raivon pää-ääni on ”islamin puolustusrintama” (Front Pembela Islam, FPI), jota Nairn kutsuu ”virallisesti tuetuiksi katuroistoiksi”. FPI:n johtaja Habib Riqiez Shibab on vaatinut Purnaman kuolemaa. Kristitty Basuki astui Jakartan kuvernööriksi Jokowin tilalle vuonna 2014, mutta hävisi paikan vaaleissa helmikuussa muslimiehdokkaalle, Djarot Saiful Hidayatille.
FPI:n tiedottaja ja komentaja Munarman on videoitu huoneessa, jossa nuoret miehet vannovat uskollisuuttaan ISIS-terroristijärjestölle ja sen johtajalle. Munarman on myös yritysasianajaja, jonka työnantaja on kaivosteollisuuden jättiläinen Freeport McMoRan. Yhtiötä omistaa ja hallinnoi suursijoittaja sekä Donald Trumpin ystävä ja presidentin neuvonantaja sääntelyn purkamisessa, Carl Icahn.
Helmikuussa Freeport McMoRan uhkasi haastaa Indonesian hallituksen oikeuteen sopimuskiistan takia, vaikka Wikipedian mukaan Indonesian hallitus omistaa yhtiön indonesialaisesta haarasta, PT Freeport Indonesiasta, yli 9 prosenttia. Maaliskuussa indonesialaiset osoittivat mieltään yhtiön Jakartan toimiston ulkopuolella: mielenosoittajat vaativat yhtiötä suljettavaksi ja Indonesian kaivosteollisuuden kansallistamista. Yhtiö on Indonesian suurin yksittäinen veronmaksaja.
Indonesian parlamentin puhemies, Setya Novanto, sai viime vuoden lopulla asemansa takaisin menetettyään sen aiemmin lahjusepäilyjen vuoksi. The New York Timesin ”Indonesian Watergate-hetkeksi” kutsuma skandaali käynnistyi vuonna 2015 sen jälkeen, kun Setya palasi lämminhenkiseltä vierailultaan Trumpin luona New Yorkissa. Setya vaati julkisuuteen vuotaneessa äänitteessä Freeport Indonesian osakkeita vastineeksi poliittisesta avusta yhtiön toimintaluvan jatkamisessa.
Siinä, missä vallankaappauksen edistäjille yhteydet Trumpiin vaikuttavat olevan hyvinkin merkityksellisiä, Nairn ei lähde arvailemaan, ovatko Trump tai hänen ystävänsä Icahn tietoisia indonesialaisten kumppaneidensa poliittisista suunnitelmista.
Nairn pohjustaa väitteensä vallankaappaussuunnitelmista ”kymmeniin haastatteluihin [vallankaappauksen molemmilta puolilta], tutustumiinsa Indonesian armeijan, poliisin ja tiedustelun dokumentteihin sekä Edward Snowdenin paljastamiin Yhdysvaltain turvallisuuspalvelun (National Security Agency, NSA) tietoihin”.
¤
OIKAISU 24.4.2017 klo 8:24: Basuki ei ole enää Jakartan kuvernööri, kuten artikkelissa aiemmin väitettiin, vaan hän menetti asemansa helmikuussa 2017.
Pääasiallinen lähde
Nairn, Allan | The Intercept (19.4.2017): Trump’s Indonesian allies in bed with ISIS-backed militia seeking to oust elected president https://theintercept.com/2017/04/18/trumps-indonesian-allies-in-bed-with-isis-backed-militia-seeking-to-oust-elected-president/
uyeah [ CC BY-NC 2.0 ] via Flickr
Presidentti Trump näyttää siis edeltäjiensä tavoin harjoittavan vallankumousten vientiä eli hallitusten vaihtopolitiikkaa. Tosin se näyttäisi tapahtuvan trumpilaisessa muodossa, eli bisneslähtöisesti, bisneskumppaneita ensisijassa apuna käyttäen ja heille tukensa antaen.
Ei siis mitään uutta auringon alla. Samaa paskaa eri paketissa.
Yhdysvaltalaisissa libertaari/konservatiivi piireissä kerrotaan, että maa on saanut ensimmäisen transsukupuolisen presidenttinsä D Trumpin muututtua vaalien jälkeen Hillary Clintoniksi…
Kiitos tästä kevennyksestä, hekottelen lopun yötä.. 😂
Kovinpa on tuttua tarinaa. Vaikutelmaa Trumpin taipumisesta USA:n normaaliin ulko-, ”turvallisuus”- ja kauppapoliittiseen agendaan tämäkin artikkeli vahvistaa. Kohta varmaan ovat globalistien laatimat monenkeskiset kauppasopimukset uudelleen lämmitettyinä esillä. Harmittaa USA:n vaihtoehto-oikeiston puolesta, että menivät täysillä Trumpin taakse. Tosin eivät muutkaan vaihtoehdot olleet kovin kummoisia.
USA:n ulkopolitiikasta pitkälti vastaava varjohallitus sai nykyisen muotonsa toisen maailmansodan jälkeen, jolloin tiedustelupalvelu OSS:ta muodostettiin CIA Allen Dullesin johdolla. Dullesin taustapiruna on toiminut mm. Rockefellereiden dynastia. Dulles ilmeisesti vahvisti CIA:n machiavellimäistä roolia ja agendaa dollaripohjaista maailmankauppaa kontrolloivana poliittisena taustatekijänä ja loi virastolle laajan kansainvälisen verkoston, jonka luomisessa ja operaatioissa ei ole kaihdettu minkäänlaisia keinoja. Ikävin temppu CIA:lta on ollut yleisen mielipiteen ohjailu saattamalla kotimainen lehdistö ja lopulta koko läntinen valtamedia varjohallituksien kontrolliin. Valtavia rahaomaisuuksia edustavat tahojen avokätinen rahoitus sekä raaka häikäilemättömyys ovat tehneet näiden kontrolloivien siteiden muodostamisesta tehokasta.
Meitä,samoin ajattelevia on vain liian vähän.Yllättävää huomata miten hyvin monet tällä sivulla kitjoittavat ovat ajan tasalla,lännessä vallitsevissa tilanteissa.Yli 50 vuoden tarkkailut ovat tuottaneet tuloksia mahtivaltioiden päämäärien tuloksista.NWO on todellisuutta,ja antaa kauhukuvan niille jotka ovat sen järjestön ulkopuolella.Se ei tule olemaan”miellyttävää”? Ainoastaan naivit ihmiset uskottelevat itselleen kaiken päättyvän hyvin,kulkiessaan ”ravilaput silmillään”kaiken ikänsä.Puolueellinen korruptioitunut media kulkee edellä julistaen valheita hyväuskoisille,varsinkin kristikunnan uskovaisille,jotka uskovat heidän jumalansa pelastavan heidät taivaan ihanuuteen kaikesta maanpäällisestä pahuudesta.Mielestäni he ovat yhtälailla erehtyneitä,kuin ovat ne jotka ovat osasyyllisiä kaikkeen pahuuteen.Israel ei tunnusta kristityiden Jumalaa heidän Jumalakseen,se on kaiken alku,ja loppu.Kuitenkin voi vain olla ”YKSI”Jumala?
Tavoitteena on yrittää taas kerran saartaa Kiinaa johon nykyisellä presidentillä on kohtuullisen hyvät (joskaan ei ongelmattomat) suhteet