Ennemmin tai myöhemmin vasemmistossa tullaan huomaamaan, ettei Euroopan unioni ole väline heidän tavoittelemansa maailman ja yhteiskunnan rakentamiseksi, vaan merkittävä este sen tiellä. ”Sosiaalisen Euroopan” rakentaminen on jo ehtinyt osoittautua toteuttamiskelvottomaksi projektiksi – sikäli kuin sellaisen rakentamista on kovin painokkaasti edes yritetty. Tässä vaiheessa vasemmisto kohtaa ongelman, että se on jättänyt EU-kriittisyyden ja -vastaisuuden oikeiston epämiellyttävimmälle ainekselle. Tämä näkyy oikeistopopulististen ja oikeistoradikaalien liikkeiden kannatuksen nousuna.
Myös vasemmassa reunassa on kuitenkin ryhdytty toimiin Euroopan unionin haittoja vastaan. Brexit-kampanjan aikana on syntynyt Lexit Network, ja Ranskan presidentinvaaleissa menestyi sangen hyvin myös EU-vastainen Jean-Luc Mélenchon. Myös siinä osassa vasemmistoa, joka haluaa maidensa pysyvän unionissa, on tiedostettu unionin viat ja ryhdytty pyrkimyksiin korjata ne. Tämän projektin merkittävin ilmenemismuoto on Yanis Varoufakisin perustama DiEM25-liike (Democracy in Europe Movement).
En nyt kuitenkaan siirry käsittelemään Euroopan unionin hyviä ja huonoja puolia – ja sillä eittämättä on molempia –, mutta suhtautuminen unioniin on nostanut esiin kiinnostavan ilmiön, jonka paras ruumiillistuma tällä hetkellä näyttäisi olevan ranskalainen poliittinen liike La France insoumise, Lannistumaton Ranska. Puoluehan se oikeastaan tosin on, mutta sen luonteen kannalta lienee parempi puhua siitä liikkeenä kuin puolueena. Retoriikalla on merkitystä, ja tältä osin La France insoumise on älykkäämpi kuin koko Euroopan vasemmisto.
* * *
Pahoittelut, että olen käyttänyt sanoja ”oikeisto” ja ”vasemmisto”. Vaikka kannatankin yleistyviä pyrkimyksiä päästä eroon tuosta yhä enemmän merkitystään menettävästä jaosta, antaa se yhä jossain määrin kansalaiselle käsitystä, millaisista toimijoista on kyse. Valitettavasti se ei tosin anna suuntaa tarpeeksi luotettavasti. Sanojen sisältö on hämärtynyt siinä määrin, että ne alkavat olla enemmän äänestäjien hämäämistä kuin informointia. Siksi onkin ilahduttavaa, ettei Mélenchonin poliittinen liike ole ”vasemmistolainen”, vaikka Mélenchon itse sellainen onkin. La France insoumise edustaa aatetta tai strategiaa, joka on saanut nimen humanistinen populismi.
Mélenchonin pyrkimyksiä demokraattisempaan, humaanimpaan ja ekologisempaan Ranskaan voidaan pitää myös ”vasemmistolaisina”, mutta tietokirjailija ja toimittaja Diana Johnstone huomauttaa, ettei häntä oikeastaan erota oikeistolaisena pidetystä Marine Le Penistä muu kuin suhtautuminen maahanmuuttoon. Siinä sekä suhtautumisessa vähemmistöihin lienee raja myös humanistisen populismin ja oikeistopopulismin välillä. Humanistinen populismi katsoo maahanmuuttajat ja vähemmistöt osaksi sitä kansaa, jonka puolesta eliittiä vastustetaan; oikeistopopulismille he taas ovat hyysättäviä elättejä, joille eliitti antaa meidän verorahamme.
Johnstonen mukaan Mélenchon ja Le Pen ”molemmat puhuvat eurosta lähtemisestä. Molemmat lupaavat neuvotella EU:n kanssa paremmasta sopimuksesta Ranskalle. Molemmat puoltavat sosiaalipolitiikkaa, joka hyödyttää työläisiä ja köyhiä. Molemmat haluavat normalisoida suhteet Venäjään. Molemmat haluavat erota Natosta tai ainakin sen sotilaskomennosta. Molemmat puoltavat kansallista suvereniteettia”, ja hänen mukaansa ”ainoa suuri ero heidän välillään on suhtautuminen maahanmuuttoon”.
* * *
Mélenchon on hylännyt vasemmistolaisen symboliikan. Sen sijaan hän osaa vedota ranskalaisten isänmaallisuuteen ja kansalliseen suvereniteettiin. Hän vain tekee sen ilman niitä piirteitä, jotka ovat tuoneet Le Penille arkkifasistin arvonimen. Siitä nimitys humanistinen populismi. Liikettä edustava Raquel Garrido mainitsee La France insoumisen politiikan yhdeksi inspiroijaksi Latinalaisessa Amerikassa tapahtuneen yhteiskunnallisen kehityksen: Yhdysvaltain sanelemaan talouspolitiikkaan, sotilasjunttiin ja sissiliikkeisiin kyllästyneet muutosvoimat eivät tukeutuneet vanhoihin kommunistisiin ja sosiaalidemokraattisiin puolueisiin vaan muodostivat uusia kuten PSUV:n (Venezuela) ja MAS:n (Bolivia) – ja älkäämme unohtako espanjalaista Podemosta. ”Kyse ei ole kriisissä olevien puolueiden uudelleenjärjestelystä.”
Garrido painottaa, ettei heillä ole aikomuksena luoda uutta vasemmistoa tai saada ihmisiä vasemmiston kannattajiksi. La France insoumise on populistiliike, joka puhuu kansan ja eliitin vastakkainasettelusta – juuri niin kuin oikeistopopulistitkin tekevät, mutta Mélenchonin humanistinen populismi perustuu etnisen nationalismin ja konservatismin sijaan kansalaisnationalismiin (civic nationalism) ja arvomaailmaan, jota voisi luonnehtia liberaaliksi. Maahanmuutto ei ole heille yhteiskunnan ydinongelma, eivätkä he tavoittele valtaanpääsyä vain laittaakseen rajat kiinni.
“Meidän isänmaallisuutemme on universaalia”, Garrido sanoo. ”Se on valistunutta isänmaallisuutta.” Hän kytkee isänmaallisuuden demokratian laajentamiseen ja vahvistamiseen. “Sitä meidän kansallinen suvereniteettimme on: ennen kaikkea kansan suvereniteettia. Siinä on aivan ensisijaisesti kyse kansan poliittisesta vallasta.” Hän pitää La France insoumise -liikkeen etuna, että Ranskan historiassa nämä kaksi on perinteisesti liitetty yhteen. Siksi heidän populisminsa suuntautuu valistuksen ja liberaalien arvojen hengessä ”presidentillistä monarkiaa” ja elitististä senaattia vastaan. ”Juuri siksi me katsomme, ettei äärioikeisto ole aidosti suvereniteetin puolustaja, sillä se tukee vain kansallista, ei kansan suvereniteettia. Kyse on vallan antamisesta Le Penille, ei Ranskan kansalle.”
* * *
Pyrkimys jättää taakse jako oikeistoon ja vasemmistoon, eliitin vastainen retoriikka, kansallistunteen hyödyntäminen ja kansallisen suvereniteetin puolustaminen ovat menetelmiä, joilla oikeistopopulistisiksi kutsutut liikkeet ovat menestyneet. Humanistinen populismi omaksuu nämä menetelmät ja yhdistää niihin vapaamielisempää ja edistyksellisempää sisältöä. En tiedä, onko kohtuullista paheksua sitä, ettei tätä ole keksitty aiemmin, mutta paheksunnan määrä ei voi olla liian suuri, ellei tätä aleta laajemmin hyödyntää.
Se ei ole erikoista, että oikeisto on ollut tässä asiassa vasemmistoa menestyksekkäämpi. Ei oikeisto puhu oikeistolaisuudesta ja sano, että valitkaa kapitalistinen ideologia. Sille riittää, että se pääsee uskottavasti esiintymään yhteiskunnan oletusasetuksena, joka on saavuttanut tuon aseman olemalla ainoa järjellä ajatteleva ja realiteetit huomioiva vaihtoehto. Ja se on päässyt, sillä samaan aikaan vasemmisto on juuttunut rakastamaan vasemmistolaisuutta, ismejä ja identiteettejä, joihin kansalaisten enemmistö ei samaistu. Vielä punaisempaa lippua heiluttavat kommunistiset liikkeet tuskin voivat odottaa laajaa kannatusta niin kauan kuin punalippu ja historian tahraama sana kommunismi ovat heille tärkeämpiä kuin kansalaisten luottamus.
Sosiaalidemokraattiset puolueet ovat onnistuneet toistaiseksi ylläpitämään kannatustaan, sillä ne ovat tarjonneet vuosikymmenten ajan arvovaltaisimman ja uskottavimman vaihtoehdon konservatiivisille puolueille. Mutta kaikkia ei voi huijata koko aikaa, ja Euroopan kansalaiset lienevät jo huomaamassa, ettei sosiaalidemokraateilla ole mitään aikomusta tarjota vaihtoehtoja uusliberalistiselle politiikalle. Näkyvimmin uutta vaihtoehtoa uusliberalismille ovat tarjoamassa oikeistopopulistisiksi ja oikeistoradikaaleiksi kutsutut liikkeet. Se, onko heidän vaihtoehtonsa pelkkää vallanjanoisten opportunistien puhetta vai oikeasti olemassa, jää nähtäväksi – samoin se, onko heidän lääkkeensä tautia pahempi.
* * *
Tästä havainnosta onkin vaarin mummoineen ottanut entinen Sosialistisen puolueen poliitikko Emmanuel Macron, joka sanoo, ettei hän ole oikeistoa eikä vasemmistoa. Hän onkin saanut kannattajia molemmilta suunnilta, sillä presidentti François Hollanden epäsuosion on jakanut koko Sosialistinen puolue – olihan sillä presidentin viran ohella käsissään myös parlamentin molemmat huoneet ja hallitus. Hollande puolueineen alkoi syödä vaalilupauksiaan jo ensimmäisenä työpäivänä. Johnstonen mukaan puolueen suosion romahduksen syynä on sen epäuskottava yritys kannattaa kahta toisensa poissulkevaa ilmiötä: perinteistä sosiaalidemokratiaa ja uusliberalistista Euroopan unionia. Macronin ja François Fillonin näkemykset ovat selvempiä, ja niihin on äänestäjän helpompi muodostaa kantansa.
Macron on Euroopan unionin kannattaja. Austerity-kapitalisti Fillon on myös, mutta Johnstonen mukaan hän menee patrioottisessa konservatismissaan liikaa suuntaan, johon Euroopan unionissa ei suhtauduta myönteisesti. Fillon haluaa myös paremmat suhteet Venäjään ja on kiinnostuneempi Lähi-idän kristityn väestön hengissä pysymisestä kuin Bashar al-Assadin syrjäyttämisestä. Tämä katolinen konservatiivi on ainakin johdonmukaisemman oloinen kuin kapitalistista politiikkaa harjoittaneen Sosialistisen puolueen Hollande, joka innolla kannatti Libyan sosialistisen arabikansantasavallan pommittamista raunioiksi konservatiivipuolueen johtaman Britannian kanssa.
Sosialistien Benoit Hamon on niin ikään Euroopan unionin kannattaja, mutta hän yrittää samalla esittää kannattavansa politiikkaa, jonka toteuttamisen unioni tekee mahdottomaksi. Johnstonen mukaan hän kannattaa Washingtonissa laadittua ulkopolitiikkaa, johon kuuluvat Venäjä-vastaisuus ja vaatimukset siitä, että ”Assadin pitää mennä”. Hän ja Macron tarjoavat siis hyvin vähän mitään erilaista, uutta ja kiinnostavaa, mutta Macron on rehellisempi ja ainakin vaikuttaa muodostavan mielipiteensä itse, eikä hän ota kantaakseen vanhojen puolueiden taakkoja.
Suhtautumisessaan EU-jäsenyyteen Le Peniä ja Mélenchonia radikaalimpikin ehdokas on François Asselineau, joka haluaa Ranskan eroavan Euroopan unionista ja Natosta. Asselineaun mukaan unionia ei voi muuttaa, sillä se edellyttäisi kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyttä. Parempi vaihtoehto on hänen mukaansa unionista eroamalla pelastaa julkiset palvelut, sosiaaliturva, talous ja demokratia. Kansallisen suvereniteetin palauttaminen palauttaisi Ranskaan myös aidon demokratian, jossa aito oikeisto ja aito vasemmisto voivat toimia.
Jukka J. Rintala on filosofian ja aatehistorian tutkija ja uskontotieteen tohtorikoulutettava. Häntä ei kiinnosta muuttaa maailmaa vaan selittää sitä.
¤
Lähteitä
Garrido, Raquel & Stangler, Cole | Jacobin Magazine (12.4.2017): “France Rebels”.
https://www.jacobinmag.com/2017/04/france-insoumise-melenchon-elections-sixth-republic-national-front/
Johnstone, Diana | Counterpunch (21.4.2017): The Main Issue in the French Presidential Election: National Sovereignty
http://www.counterpunch.org/2017/04/21/the-main-issue-in-the-french-presidential-election-national-sovereignty/
Jokisalo, Jouko | Kulttuurivihkot (27.4.2017): Ranskan ongelmallinen vaalitulos – fasismi vastaan uusliberalismi
http://kulttuurivihkot.fi/lehti/blogit/kasparhauser/936-ranskan-ongelmallinen-vaalitulos-fasismi-vastaan-uusliberalismi
Missä näitä Rintaloita oikein piileksii,onneksi nyt ovat tuleet esiin, juuri tuota eteläeuroopassa voimistuvaa liikettä olen itsekkin odottanut saapuvan maahamme,siis humanistista populismia,populismia jossa ihmisiä ei käytetä vain oman aseman vahvistamisen astinlautana, kuten eräs viimevaaleissa,tosin rehellisesti todennut kotimainen populisti totesi, vaalien jälkeen olevan tilipäivä,äänet on lomsassa ym aivan selviä tunnustuksia huijauksesta.
Populismin voi myös eritellä suhtautumisessa ihmiseen,oikeistolainen ,autoritäärinen populismi suhtautuu yksilöön osana vaalikarjaa,hän tietää ,ymmärtää psykologisen manipulaation konstit monipuolisesti,sanat on hänelle magikan välikappaleita,lumoamaan kohteensa,mielelään suurina massoina, on siis massahurmaaja.
Onneksi tuo tie on nyt kuljettu loppuun, uuden älyllisesti rehellisemmän populismin eräs sanansaattaja on Li Anderson,hänen retooriset ja tietdolliset valmiutensa ovat kiistämättömät,sen tunnusti myös ministeri Rehula a-talkissa, keskustelussa sotesta.
Tuosta europan unionista olen tekstissä mainitun Ranskalais politikon kanssa samoilla linjoilla,se nykyisessä muodosaan tulee ajaa alas ja senjälkeen europpalaisen yhteistyön perusteet tulee rakentaa uudelta,kansanvaltaisemmalta pohjalta, on näet nii että europan yhteisön muuttuessa unioniksi tuohon rakenteeseen uitetiin tuolloin maailman hegemoniana olleen uusliberalismin agendaa,ettei sitä saada pienillä reformeilla sieltä pois,vaan koko systeemi tulee purkaa ,toivottavasti hallitusti,muuten on vaarana että koko europan väestö joutuu unionin painekattilan räjähtäessä todelliseen vaaraan.
On Vatavalkealle kunniaksi saada riveihinsä Rintalan kaltainen ajattelia ja tekstin tuottaja.
”… aidosti suvereniteetin puolustaja, sillä se tukee vain kansallista, ei kansan suvereniteettia.”
Tähän — kansan suvereniteetin vahvistamiseen — Suomessa pyrkii Itsenäisyyspuolue. Kansan ja yksilön henkilökohtaisen suvereniteetin vahvistamiseen.
Juuri niin. IPU on ainoa puolue tai liike joka vaatii kansanäänestyksiä kaikista tärkeistä asioista eli mitään ei päätetä kulissien takana eliitin toimesta.
http://www.ipu.fi
”Kenellä sitten on valta EU-Suomessa? Se on maamme rajojen ulkopuolella. Hallituksella ja eduskunnalla on vain toimeenpanovalta. Viime kädessä valta on niillä, joilla on rahanluontioikeus. EU:ssa se on yksityisten pankkien monopoli. … lisää linkistä
Taisteluun vallasta kuuluu myös taistelu sanoista. Jolla on sana, sillä on valta. Vasemmisto ja oikeisto voidaan määritellä täysin eksaktisti, jos ei lähdetä musta tuntuu subjektiivisesta idealismista. Kyse on viimekädessä työstä ha pääomasta. Joka ei tätä käsitä, ei todellakaan ole kykenevä maailman muuttamiseen.
’…Maahanmuutto ei ole heille yhteiskunnan ydinongelma, eivätkä he tavoittele valtaanpääsyä vain laittaakseen rajat kiinni. “Meidän isänmaallisuutemme on universaalia”, Garrido sanoo. ”Se on valistunutta isänmaallisuutta.”…’
Vaikea ymmärtää kuinka oikea isänmaallisuus voi olla sellaista joka ei aseta rajoja haittamaahanmuutolle joka tuhoaa maan oman isänmaan jalkojen alta.
Ranska on nyt selvästi tuhoamassa itseään ja sulautumassa siihen epähumaaniin ’universalismiin’ jossa pankkimafia toimii rahoineen ylimpänä käskyttäjänä. ja samalla se vetää Euroopan kansoja mukanaan.
Mutta tuskin tämä niin helposti käy sillä jos Ranska ei pysty pitämään puoliaan itsenäisenä maana niin muita siihen kykeneviä löytynee ja ellei löydy niin koko Eurooppa on pian jäänne entisestä ja kenties islamisoitukin?, ainakin jos Zio-Masonic nwo-eliitti pysyy vallassa ja voi toteuttaa nwo-suunnitelmiaan.
Mutta jos kansat siihen ovat valmiit niin minkäs sille voi vaikka surullista se onkin kun itsekin olemme mukana siinä pulkassa.
Venäjällä asiat ovat eri mallissa ja sieltä nousee uusi kulttuuri
Mielenkiintoinen artikkeli. Mitä Spengler sanoikaan sata vuotta sitten…? Jotain juuri tämäntapaista.
Russia’s National Destiny — by Rixon Stewart
…Russian society has not been completely ravaged by the New Order. It has emerged from the communist era with basic human values still intact in many of its people and I am absolutely convinced that Russia will one day develop into the pre-eminent global power.
In other words it will completely eclipse America, or what we know today as America.
As I understand it, America’s real national destiny has yet to be fulfilled but that, as they say, is another story entirely. — http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=151365
The return of propaganda in Europe : «Not that ! »
by Thierry Meyssan
The French Presidential campaign has strayed from the democratic path. We are now witnessing a conditioning of the electorate such as Europe has not known since the Second World War. The example we analyes here is irrefutable. It concerns a work of propaganda – in the dictatorial sense of the term – which should lead to the election of Emmanuel Macron.
http://www.voltairenet.org/article196260.html
jatko-osa
Lopun allako? Pahalta näyttää: Uusi matuvyöry alkaa – tällä kertaa tulijat ovat pääosin Afrikasta.
”Tämä on vain alkua sille, mitä jatkossa voi tapahtua”, sanoo poliisi.
http://mvlehti.net/2017/05/08/uusi-matuvyory-alkaa-talla-kertaa-tulijat-ovat-paaosin-afrikasta/
”Maahanmuutto ei ole heille yhteiskunnan ydinongelma, eivätkä he tavoittele valtaanpääsyä vain laittaakseen rajat kiinni. “Meidän isänmaallisuutemme on universaalia”, Garrido sanoo. ”Se on valistunutta isänmaallisuutta”
Nämä höpinät ”universaalista isänmaallisuudesta” ovat tyypillisiä vasemmiston lanseeraamia termejä joilla pyritään vesittämään ja laimentamaan perinteisen isänmaallisuuden käsitettä!
Näihin samankaltaisiin kuuluu myös ”maailma on yksi suuri kylä” aate.
Näillä ei ole mitään tekemistä oikean isänmaallisuuden kanssa vaan ne toimivat globalistien, NWO-hanketta eteenpäin ajavien voimien palveluksessa, päämääränä uusi uljas maailma jossa kaikki kansat, kielet ja uskonnot ovat sulautettu yhdeksi harmaaksi massaksi jota en helppo manipuloida ja käskyttää mihin tahansa suuntaan!
Toivottavasti mahdollisimman moni vasemmistolainen herää tähän totuuteen ja alkaa ajaa puolueensa sisällä toisenlaista tulevaisuutta johon ei kuulu globalistien unelmien toteuttaminen.
Macron on rahaeliitin miehiä, naamioitunut globalisti ja pankkiirien lakeija ja ’universaalinen tai valistunut isänmaallisuus’ on pelottavasti kytköksissä pankkimafiaan.
”Kun rahan luo tyhjästä ja lainaa sen edelleen, ei menetä mitään vaikka siitä ei saisi euroakaan takaisin. Näin riskitöntä rahan luonti pankeille on, eikä ole mitään syytä, miksi sitä ei voisi valtio tehdä. Sen sijaan on monta syytä, miksi juuri valtion tulisi se tehdä.
Sillä, jolla on taloudellinen valta, on viime kädessä myös poliittinen valta. Tätä nykyajan feodaalijärjestelmää kutsutaan markkinaliberalismiksi. Tuon Milton Friedmanin opin laajamittainen ja johdonmukainen soveltaminen alkoi läntisessä maailmassa viime vuosituhannen lopulla. Tuon opin kulmakiviä ovat pääoman, tavaroiden ja työvoiman vapaa liikkuvuus sekä kaiken yksityistäminen. Meidän eliittimme on hurahtanut siihen täysin, vaikka maailmalla siihen suhtaudutaan yhä kriittisemmin. Suomessa sen tuomat ongelmat näkyvät ainakin siten, ettei se pysty pitämään yllä hyvinvointivaltiota. Siitä Sotessa ja muussa meneillään olevassa myllerryksessä on pohjimmiltaan kyse.”
http://www.ipu.fi/www/jouko-miettinen-vappupuhe-2017/