Osallistuin eilen Marine Le Penin vaalivalvojaisiin Chalet du Lac -paviljongissa Vincennesin metsän laidalla, Pariisin metropolialueella. Monen tilaisuuden osallistujan, päähenkilöstä puhumattakaan, mielessä oli välkkynyt 40 prosentin äänirajan rikkominen, mikä luonnollisesti vaikutti jonkin verran tilaisuuden tunnelmaan. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, että Le Penin 34 prosentin äänisaalis oli suuri askel eteenpäin. Suuri hanke oli vasta kunnolla käynnistynyt.

EU:n ja uusliberaalin globalisaation puolesta liputtaneen Emmanuel Macronin voitosta (66 prosenttia äänistä) huolimatta vaalien merkittävin ilmiö oli kansallisvaltion itsenäisyyttä puolustavien ja ylikansallista globalisaatiota vastustavien voimien nousu politiikan keskiöön. Vanhan vasemmisto–oikeisto-jaon sijaan Ranskan presidentinvaaleissa keskiöön nousi vastakkainasettelu kansallisvaltion itsenäisyyttä kannattavien suverenistien ja valtaoikeuksien siirtämistä ylikansalliselle tasolle kannattavien globalistien välillä.

Suverenismin tappiosta huolimatta jokainen voi nähdä muutoksen laajuuden vertaamalla vaalitaistossa toiseksi jääneen Marinen isän Jean-Marien Le Penin tulosta (17,79 prosenttia äänistä) presidentinvaalien toisella kierroksella vuonna 2002 tyttärensä lähes kaksinkertaiseen äänisaaliiseen juuri käydyissä vaaleissa. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Le Pen ei edes yltänyt toiselle kierrokselle.

EU-federalismi ei ottanut Ranskassa ratkaisevaa voittoa, vaan maassa kytee kasvava paine seurata Britannian Brexit-kansanäänestyksen näyttämää esimerkkiä valtiollisen itsenäisyyden asettamisessa etusijalle.

Globalismi–suverenismi-jaon nouseminen vaalien keskiöön oli Marine Le Penin strategian suuri voitto. Jo vuosia sitten hän nosti esiin tavoitteensa pakottaa globalistinen vasemmisto ja oikeisto liittoutumaan kansallismielisiä voimia vastaan, jolloin niiden yhteisestä linjasta tulee ketään miellyttämätöntä puuroa. Näin näytti käyneen juuri näissä vaaleissa Ranskaa pitkään vuorotellen hallinneiden republikaanien ja sosialistien ehdokkaiden jäädessä ulos toiselta kierrokselta. Erityisesti sosialisteille tulos oli historiallisen huono. Puolueen ehdokas Benoît Hamonin tulokseksi jäi surkeat 6,2 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä.

Ranskan presidentinvaaleissa merkittävää oli paitsi suverenismin nousu politiikan keskiöön, myös suverenististen voimien kasvanut kyky liittoutua keskenään. Marine Le Penin ei tarvinnut presidentinvaalien toisella kierroksella taistella kaikkia muita puolueita ja poliittisia voimia vastaan, toisin kuin isänsä vuonna 2002.

Suverenenismille suotuisa kasvualusta

Ranskan presidentinvaalien tärkein teema oli suhtautuminen globalisaatioon. Ranskalaisen OpinionWay-instituutin helmikuussa 2017 julkaiseman kyselyn1 mukaan 53 prosenttia ranskalaisista kertoi tekevänsä äänestyspäätöksensä presidenttiehdokkaan globalisaatiokannan perusteella. Vain 44 prosenttia ranskalaisista kertoi pitävänsä aikaisemmin hallitsevassa asemassa ollutta vasemmisto–oikeisto-jakoa merkittävimpänä. Ainoastaan työmarkkinoiden ulkopuolella olevat henkilöt, mukaan lukien eläkeläiset, pitivät vasemmisto–oikeisto-jakoa merkittävimpänä äänestyspäätökseen vaikuttavana tekijänä.

Saksalaisen Bertelsmann-säätiön marraskuussa 2016 julkaiseman kyselyn2 mukaan 54 prosenttia ranskalaisista pitää globalisaatiota uhkana. Ranskalaisista puolueista kriittisimpiä globalisaatiota kohtaan olivat kansallisen rintaman kannattajat, joista 76 prosenttia piti globalisaatiota uhkana. Kriittisiä olivat myös vasemmistorintaman kannattajat, joista 58 prosenttia koki globalisaation uhaksi. Kaikkein globalisaatiomyönteisimmiksi kyselyssä osoittautuneista keskustaoikeistolaisen republikaanit-puolueenkin kannattajistakin 39 prosenttia piti globalisaatiota uhkana.

Ranskan globalisaatiovastainen asenneilmasto näkyi myös globalisaationvastaisten presidenttiehdokkaiden osallistumisena ja myös heidän saamansa äänimäärän muodossa. Suverenisteista näkyvin oli luonnollisesti kansallisen rintaman Le Pen. Selvästi suverenisteiksi laskettavista ehdokkaista merkittävän 4,7 prosentin äänimäärän sai myös gaullistisen Debout la France -puolueen johtaja Nicolas Dupont-Aignan, jonka lisäksi mukana oli myös linjaltaan vahvasti suverenistinen François Asselineau, keskustalaisen Union populaire républicainen puheenjohtaja.

Suverenistinen vasemmisto

Moneen muuhun maahan nähden merkittävänä erona on, että myös osa vasemmistoa, tässä tapauksessa radikaalivasemmistolaisen La France Insoumise -kansanliikkeen ehdokas Jean-Luc Mélenchon, voidaan laskea suverenistiseen leiriin kuuluvaksi EU-kriittisen sekä vapaakauppa- ja Nato-vastaisen linjansa vuoksi. Ensimmäisen kierroksen suurimpana myönteisenä yllättäjänä pidetty Mélenchon myös korosti televisioesiintymisissään Ranskan kansakunnan suuruutta ja osoitti retorisesti viestinsä ”kansalle”. Hän onkin eurooppalaisen vihervasemmiston sijaan poliittiselta linjaltaan lähempänä Latinalaisen Amerikan suverenistista vasemmistoa, jonka linjassa puolestaan on paljon samankaltaisuuksia Ranskan kansallisen rintaman kaltaisten Euroopan kansallismielisten puolueiden kanssa.

Kansallisen rintaman Le Penin suverenistinen valtion itsenäisyyttä korostava linja sopii yhteen vasemmiston näkemysten kanssa myös laajemmin kansainvälisessä politiikassa. Marine Le Pen tapasi osana vaalikampanjaansa Tšadin presidentin Idriss Déby Itnon.3 Le Penin mukaan ranskankielisen Afrikan tulee olla yksi Ranskan ulkopolitiikan painopistealueista. Hän kritisoi Ranskan vähäisiä investointeja Afrikkaan ja oli valmis osallistumaan maanosan maiden koulutusjärjestelmän ja maatalouden kehittämiseen sekä turvallisuustilanteen parantamiseen myös siksi, että Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuttopaineen syitä voidaan ratkoa ilmiön alkulähteillä.

Marine Le Pen kertoi Tšadissa haluavansa laittaa pisteen ”Françafriquelle” eli Ranskan sekaantumiselle Afrikan itsenäisten maiden asioihin. Le Pen kertoo Afrikassa olevan paljon kannatusta hänen ja kansallisen rintaman ajamalle ajatukselle valtioiden itsenäisyydestä ja suvereniteetista. Hänen näkemyksensä kansainvälisistä suhteista ja valtioiden roolista osana niitä muistuttaa siis paljolti vasemmiston perinteistä käsitystä.

Suverenismin ainesosat

Marine Le Pen ilmoitti kampanjassaan tärkeimmän tavoitteensa olevan Ranskan itsenäisyyden palauttaminen. Hän katsoo Ranskan itsenäisyyden rakentuvan alueellisesta, taloudellisesta, rahapoliittisesta ja lainsäädännöllisestä toimivallasta koostuvien pilareiden varaan. Hyvin samankaltainen linja oli myös Nicolas Dupont-Aignanilla. Suverenististen ehdokkaiden suurimmat erot nousivat esiin maahanmuuttopolitiikassa, jossa Le Pen ja Dupont-Aignan ilmoittivat halustaan kiristää Ranskan maahanmuuttolinjaa, kun taas vasemmistolainen Mélenchon suosi aiheessa liberaalimpaa linjaa.

EU- ja eurojäsenyyksien suhteen niin Le Pen kuin Dupont-Aignankin olivat valmiit järjestämään kansanäänestyksen, mikäli EU ei olisi kykeneväinen antamaan Ranskalle enemmän poliittista liikkumavaraa ja muuttumaan itsenäisten valtioiden väliseksi liitoksi. François Asselineau puolestaan halusi Ranskan eroavan suoraan EU:sta ilman neuvotteluita.

Mélenchon oli EU-politiikassa epätarkempi.4 Hänen mukaansa EU:n tulee antaa jäsenvaltioille enemmän liikkumavaraa. Vaihtoehdoksi hän ei kuitenkaan tarjonnut suoraan EU-eroa, vaan unionin sisälle perustettavaa sisäistä jäsenmaiden yhteisöä, joka omaehtoisesti alkaisi toteuttaa omaa linjaansa komission ja muiden EU-toimijoiden kannoista piittaamatta.

Kansainvälisen talouden asioista suverenistit löysivät toisensa erityisen hyvin, erojen liittyessä lähinnä retoriikkaan. Siinä missä Le Pen puhui ”älykkäästä protektionismista”5 ja ”taloudellisesta patriotismista”, haki Mélenchon kannatusta ajatuksillaan ”solidaarisesta protektionismista”6, jolla hän tarkoitti vastustustaan työ- ja ympäristöehtojen polkumyyntiä kohtaan. Sisältö kummassakin oli kuitenkin sama.

Le Pen viittasi kansainvälisen kaupan termeillään muun muassa Ranskan taloudellisen kilpailukyvyn ja turvallisuuden seuran (l’Association pour la compétitivité et la sécurité économique, ACSE) puheenjohtajan Eric Delbecquen esille nostamiin ongelmiin. Delbecquen mukaan7 EU on jäänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan välissä ainoana toteuttamaan ortodoksisen liberalismin markkinauskoisia periaatteita. Delbecque kehottaa Ranskaa haastamaan Brysselin, kyseenalaistamaan joitakin ”onnellisen globalisaation” opinkappaleita ja määrittelemään uuden taloudellisen patriotismin linjan.

Delbecque varoittaa yhdistämästä taloudellista patriotismia protektionismiin. Taloudellinen patriotismi on hänelle politiikan paluuta talouteen markkinoiden vapautta korostaneen uusliberalistisen aikakauden jälkeen. Hän korostaa kansakunnan ja valtion merkitystä kansallisten kehityssuunnitelmien laatimisessa, vision luomisessa teollisuuden tulevaisuudesta digiaikana sekä osallisuutta uusien markkina-alueiden valtaamisessa.

Delbecque nostaa esiin, kuinka Yhdysvallat valitsee aktiivisesti maahansa sijoittavat ulkomaiset tahot ja asettaa niille hallinnon kautta painetta esimerkiksi vaatimalla, että tietty määrä yhtiön työntekijöistä tulee olla amerikkalaisia ja että ostetun yrityksen päätösvalta ei saa joutua kokonaan tai osittain ulkomaalaisten käsiin.

Ranskan presidenttiehdokkaiden NATO-kannat Suomen media ohitti tyystin. Enemmistö Ranskan presidentinvaaliehdokkaista (6/11) suhtautui kriittisesti Ranskan asemaan sotilasliitossa.8 Ehdokkaista Marine Le Pen, Nicolas Dupont-Aignan ja Jean Lassalle halusivat Ranskan irtautuvan NATOn komentojärjestelmästä, johon maa liittyi uudelleen vasta vuonna 2009. Ranskan eroa koko sotilasliitosta ajoivat Jean-Luc Mélenchon, François Asselineau ja Jacques Cheminade.

Yksikään ehdokkaista ei suitsuttanut ilmoille NATO-ylistysvirsiä. Ehdokkaista vain kaksi (Macron ja Hamon) uskaltautui vastustamaan Ranskan irrottautumista sotilasliiton komentojärjestelmästä. NATO-myönteisimmäksi retoriikaltaan osoittautunut Macronkin haluasi rajoittaa Naton laajenemisen Balkanille sekä mahdollisesti Ruotsiin ja Suomeen (ei siis esimerkiksi Ukrainaan tai Georgiaan). Macronkaan ei halunnut Ranskan osallistuvan muihin kuin suoraan maan intressejä koskeviin NATO-operaatioihin. Kolme ehdokasta, François Fillon, Nathalie Arthaud ja Philippe Poutou, eivät ilmaisseet NATO-kantaansa.

Suverenistien yhteinen rintama

Suverenististen voimien tulevaisuuden potentiaalia korostaa niiden Ranskan vaaleissa osoittama kyky muodostaa liittosuhteita. Ranskassa on siis muotoutumassa laajempi suverenistinen rintama EU-federalismia ja ylikansallista globalisaatiota vastustamaan.

Debout la France -puolueen puheenjohtaja Nicolas Dupont-Aignan vahvisti vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen tukevansa Le Peniä presidentiksi. Le Pen puolestaan nimitti Dupont-Aignanin omaksi pääministeriehdokkaakseen. Maltillisen keskustapoliitikon mukaan Le Pen ei edusta hänelle äärioikeistoa.9

Le Penin ja Dupont-Aignanin liitto asettaa kyseenalaiseksi länsimaiden valtamedian viljelemän retoriikan Le Penistä radikaalina äärioikeistolaisena poliitikkona. Miten on loogisesti selitettävissä, että Dupont-Aignania on pidetty maltillisena ja Le Peniä vaarallisena radikaalina, vaikka ehdokkaiden presidentinvaalikampanjat muistuttivat hyvin paljon toisiaan?

Ilmiö herättää kysymyksen, onko valtamedian retoriikka vain mielikuvapeliä, jossa poliitikko muuttuu radikaaliksi heti, kun saa riittävästi kannatusta ja näkyvyyttä kyetäkseen horjuttamaan vakiintuneita valta-asetelmia. Tähän mennessä mediapeli onkin estänyt suverenistisia toimijoita liittoutumasta keskenään eri toimijoiden halutessa irtisanoutua toisten suverenistien linjasta, jolloin niiden yhteiset suverenistiset tavoitteet ovat jääneet huomiotta. Ranskassa kaikki näyttää muuttuneen tavalla, joka saattaa vaikuttaa syvästi koko Euroopan poliittiseen järjestelmään.

Dupont-Aignan ilmoitti julkisuuteen, että hänen johtamaansa Debout la France -puolueeseen oli tullut jäsenvyöry sen jälkeen, kun hän ilmoitti tukevansa Marine Le Peniä Ranskan presidentiksi.10 Dupont-Aignanin mukaan reilusta tuhannesta uudesta jäsenestä suurin osa on liittynyt hänen puolueeseensa republikaaneista, pettyneinä puolueen globalistiseen ja federalistiseen linjaan sekä tukeen Macronille.

Le Penin ja Dupont-Aignanin ja samalla Front Nationalin ja Debout la Francen liitto kertoo siitä, että suverenistiset, Ranskan itsenäisyyttä kannattavat voimat ovat löytäneet toisensa ja Ranskaan on muodostumassa suuri puolueidenvälinen patrioottinen liittouma. Sen yhteisenä tavoitteena on palauttaa Ranskan itsenäisyys ja vastustaa globalistien suunnitelmia kansallisen päätöksentekovallan luovuttamisesta ylikansalliselle tasolle.

Dupont-Aignanin Debout la France -puolueelle uusi liittouma on suuri mahdollisuus. Puolueen kannattajiksi hakeutuu tulevaisuudessa kasvava määrä sellaisia ranskalaisia, jotka kannattavat Ranskan itsenäisyyttä ja vastustavat Euroopan unionin määräysvaltaa ja massamaahanmuuttoa, mutta joille kansallisen rintaman historia ja maine ovat olleet este liittymiselle Le Penin puolueen tukijoukkoihin.

Ranskan republikaaneille kehityskulku on huolestuttava. Puolueen tulee tästä eteenpäin liittoutua entistä vahvemmin Ranskan puoluekentän vasemmistolaisempien voimien kanssa, mikä ei varmasti miellytä puolueen talousoikeistolaisia kannattajia.

Merkkejä keskustaoikeiston sisäisestä kuohunnasta on jo, mistä esimerkkinä on presidentti Nicolas Sarkozyn keskustaoikeistolaisessa hallituksessa ministerinä toimineen Christine Boutinin päätös tukea Le Peniä Ranskan tulevaksi presidentiksi. Boutin ilmoitti haluavansa kampanjoida sen hyväksi, että Ranskan oikeisto äänestäisi Le Peniä toisella kierroksella.11 Onkin todennäköistä, että republikaanien ja muiden oikeistopuoleiden kannattajakunta jakaantuu tulevaisuudessa vahvasti kannatuksessa suverenististen ja globalististen voimien välillä.

Suverenistisessa rintamassa avoimeksi luvuksi jää vielä Jean-Luc Mélenchonin edustaman radikaalivasemmiston rooli. Suuresta muutoksesta kertoo kuitenkin se, että median ja EU-myönteisten voimien harmiksi hän ei ilmoittanut suosikkiaan presidentinvaalien toisella kierroksella.12 Muutos on merkittävä erityisesti vuoden 2002 presidentinvaalien toiseen kierrokseen nähden, jolloin kaikki poliittiset voimat asettuivat keskustaoikeiston Jacques Chiracin puolelle kansallisen rintaman Jean-Marie Le Peniä vastaan.

Mélenchonin päätös oli luonnollinen. Ensinnäkin kantaa ottamattomuudellaan ja välttämällä siten Le Penin suoraa tukemista hän säilytti suosion omien ideologisesti painottuneimpien vasemmistolaisten äänestäjiensä keskuudessa. Toisaalta välttämällä tekemästä niin kuin järjestelmä odotti hänen tekevän hän sai itselleen sitä kapinallisen toimijan sädekehää, jonka vasemmistopopulistinen poliitikko tarvitsee noustakseen kansan suosioon.

Mélenchonin päätös pidättäytyä suosikin valinnasta toisella kierroksella nostaa esille merkittävän kontrastin Suomen globaalisti suuntautuneeseen vihervasemmistoon. Vai uskooko joku, että vasemmistoliiton johto ei olisi osallistunut ”äärioikeiston” vastaiseen rintamaan suojellakseen yhteisiä globaaleja tavoitteitaan keskustavasemmiston ja -oikeiston kanssa, vaikkapa investointipankkiiria tukeakseen?

Mielestäni Mélenchonin päätös kertoo siitä, että hän ymmärtää Le Penin olevan radikaali ainoastaan valtamedian propagandassa. Hän tietää, kuinka yllättävän samankaltaisia kansallisvaltion itsenäisyyttä puolustavia ja maailman resurssien liiallista yhteen kasautumista vastustavia suverenisteja he lopulta ovat. Mélenchon saattaa myös mielessään myöntää, että kaikkea ei voi saada. On siis valittava joko avoimet rajat kaikille maahantulijoille tai runsas hyvinvointivaltio maan omille asukkaille, vaikka Milton Friedman ei muuten kuuluisikaan hänen lempitaloustieteilijöihinsä.

Ranskan vaalien vaikutus koko Euroopan tasolla

Ranskan vaalitulos rohkaisee suverenistisia voimia jatkamaan ponnistelujaan. Suverenistiset toimijat tiedostavat, että voitto on vielä kaukana, mutta saavutettavissa. Le Penin ja Dupont-Aignanin liitto kannustaa erilaisia suverenistisia voimia tekemään yhteistyötä keskenään kiistattomien yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Nähtäväksi jää, liittyykö liittoumaan tulevaisuudessa myös radikaalivasemmistolaisia voimia, mistä esimakuna oli jo Syrizan ja kansallismielisen Anel-puolueen yhteinen hallitus Kreikassa.13

Suverenismin esiinmarssi Ranskan presidentinvaaleissa herättää Suomen poliittiseen järjestelmään liittyviä kysymyksiä. Onko Suomessa kyvykkäitä ja halukkaita voimia muodostamaan suverenistista Suomen itsenäisyyttä kannattavaa liittoumaa? Mikä on perussuomalaisten suunta suverenismin näkökulmasta kesäkuun puoluekokouksen jälkeen?

Kansalaispuolue on malliesimerkki Euroopan suverenistisesta puolueesta. Mielestäni puolueen kannattaa olla rakentamassa suverenistista liittoumaa erityisesti Suomessa, mutta myös solmimalla suhteita Euroopan muihin suverenistisiin puolueisiin.



Sakari Linden
on Brysselissä asuva poliittinen neuvonantaja ja Kansalaispuolueen hallituksen jäsen. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
¤

Lähdeviitteet

13 https://en.wikipedia.org/wiki/Independent_Greeks

Kuva globalisaation vastaisesta mielenosoituksesta Le Havressa Ranskassa 21.5.2011, G8-maiden kokouksen edellä: Guillaume Paumier [CC-BY]

Tallenna

Tallenna

22 KOMMENTTIA

  1. ’…Ranskan vaalitulos rohkaisee suverenistisia voimia jatkamaan ponnistelujaan. Suverenistiset toimijat tiedostavat, että voitto on vielä kaukana, mutta saavutettavissa. Le Penin ja Dupont-Aignanin liitto kannustaa erilaisia suverenistisia voimia tekemään yhteistyötä keskenään kiistattomien yhteisten tavoitteiden edistämiseksi…’

    Kun suoraan sanotaan niin Ranska siis periaatteessa yrittää itsenäistyä ja irtaantua EU:sta, eikö? Nyt se ei vielä onnistunut mutta toivossa kai siellä eletään. On tajuttu mikä EU on, miksi se on luotu, myös kenen asialla se on ja mitä se tavoittelee.
    Ei kiitos! haluaa Ranskan kansa sanoa.
    Miten me. Kansasta suurin osa kai haluaa samaa kuin Ranska, irti unionin kahleista ja valta omalle kansalle. Ihan terve linjahan se on sillä kuka nyt haluaa elää holhouksessa, että sen asioista joku muu päättää !

    ’…Kansalaispuolue on malliesimerkki Euroopan suverenistisesta puolueesta. Mielestäni puolueen kannattaa olla rakentamassa suverenistista liittoumaa erityisesti Suomessa, mutta myös solmimalla suhteita Euroopan muihin suverenistisiin puolueisiin…’
    Ei tässä mitään Kansalaispuoluetta tarvita kun meillä on myös liike/puolue joka ajaa tätä suverenismin tai terveen nationalismin asiaa: IPU. Sen kannatus on nousussa mutta vielä kansa roikkuu vanhoissa ja tuhoisissa eu-uskollisissa.
    Miksi vaikka niiden kataluus jo tiedetään? Ne syövät maata isänmaamme ja kansalaistemme jalkojen alta, juuri sitä mistä ranskalaisetkin haluavat vapautua ja ehkä siinä vielä onnistuvatkin vaikka nyt meni vielä mönkään… mutta hitaasti hyvä tulee, sanotaan.
    Ikävä kyllä se tietää vielä paljon kärsimystä mutta muutos ei näytä muuten onnistuvan, tuskin meilläkään.

    • p.s. Ei minulla ole mitään Kansalaispuoluetta vastaan mutta selkeimmin kantansa EU:iin on ilmaissut IPU: Irti EU:sta, oma raha ja oma pankki, joka ei ole Rotschildien lakeija eikä vie kansalle kuuluvia ja siltä ryöstettyjä varoja rajojen taakse pienelle pankkimafia- ja rahaeliitille.
      Ellemme irtaannu EU:sta mikään todellinen kehitys ei ole mahdollista kun meillä on ns. pallo jalassa emmekä ole itsenäisiä. Jo talonpojan järki sanoo, ettei silloin voi toimia kuten itsenäinen ihminen voi.
      Kansalaispuolue voisi muuten hyvin fuusioitua IPU:n kanssa kuten moni muukin pienpuolue joka ymmärtää pelin hengen.
      Yhdentämällä voimavarat ja puhaltamalla samaan hiileen voi odottaa tulostakin realistisemmin.

      • ’…Suverenististen voimien tulevaisuuden potentiaalia korostaa niiden Ranskan vaaleissa osoittama kyky muodostaa liittosuhteita. Ranskassa on siis muotoutumassa laajempi suverenistinen rintama EU-federalismia ja ylikansallista globalisaatiota vastustamaan…’
        Tätä juuri tarkoitin yllä. Tästä yhdentymisestä pitäisi tulla nyt kaikkien federalismia ja globalismia vastustavien puolueiden tärkein tavoite.
        Ja kuten hyvin tiedämme juuri tätä yhdentymistä globalistien hajota-ja-hallitse strategia yrittää kaikin keinoin estää valtansa säilyttääkseen.

  2. Ranskan äänestys meni pieleen,hidastaen EUusta ulos-lyöntiä.Pankki-politiikan edustajien päämäärät ovat jokaisen tiedossa,”rokota kansaa pirusti”.IMF,sun muut kahmijat ovat EUun verenimijöitä,USAn siunaamana.
    Ainoa pelastus näyttää olevan Euroopan sekä Scandinavian maille täydellinen ”Abortti”Brysselin hallinnasta.
    Markka takaisin ja pellot sekä metsät ilman ”Monsanton”myrkkyjä,se voisi olla paremman alkua.

  3. Hohhoijaa… ihmiset ei ymmärrä kyllä vähääkään siitä, mikä kuvio on poliittisen verhon takana käynnissä. Le Pen on kontroloitu oppositio, samanlainen kun upporikas Trump… hän ei siis ole vähimmässäkään määrin globalisaation vastustaja, vaan sen toteuttaja. Kansan nousu korruptoitunutta eliittiä vastaan on pyramidin huipun organisoima juoni, juuri sillä taktiikalla tullaan kansallisvaltiot ja niiden sosiaalijärjestelmä romahduttamaan.

    Le Pen, ja hänen toimet eivät kiinnosta minua vähäkään, kuten ei myöstään Suomen eliitin poliittiset toimet, koska valta ei ole siellä. Maailmassa on paljon tärkeaämpiä asioita, joihin huomio pitäisi kiinnittää kaikin tavoin… kaikkein tärkein niistä on tässä:

    It was rumored that the Vatican targeted top ITCCS officials for elimination in response to this disruption of their Ninth Circle child sacrifice rites. The Satanic child rape, torture and murder ceremonies were said to take place on a regular basis in Catholic facilities in Washington D.C., London, Paris, Dijon France, Brussels, Frankfurt Germany, Rome, Montreal, Vancouver, Geneva Switzerland, Tara Ireland, Zwolle Holland and Lucerne Switzerland.

    The Vatican had a right to be concerned. The nineteen Ninth Circle Cult members arrested by ITCCS teams and local police in Holland, France and Switzerland were now sitting in custody in police facilities. Some had already identified senior members of the Ninth Circle Cult, including Catholic Cardinals, European Union politicians and military leaders. One who claimed to be a secondary level Ninth Circle leader, had agreed to provide detailed evidence including naming those who headed the Cult.

    Already it had been alleged that the senior Roman Catholic official in Canada Cardinal Gerald Lacroix of Quebec, was present at March 2017 secret high level Ninth Circle gatherings in Brussels and Rome. Both Lacroix and former Pope Joseph Ratzinger were reported to be active participants in a Ninth Circle ritual killing of a young boy on February 22, 2014 at the San Lorenzo Jesuit Church in Rome. Also named at that child sacrifice were Pope Francis Jorge Bergoglio and Denis Lebel, a federal cabinet minister in the Canadian government of former Prime Minister Stephen Harper. (Videos of this report were banned from the internet within hours of posting). http://itccs.org/2014/11/04/ottawa-false-flag-killings-covered-huge-scandal-itccs-breaking-news-november-4/

  4. En ala väittelemään,mutta Paavo V on se voima joka voi yhdistää nää kaikki pienet porukat yhteen.Eli Kansalaispuolueen alle vaan kaikki Iput ja muut ja täten rakennetaan kestävä pohja valtavalle kansanliikkeelle.

  5. Blogi: Heikki Porkka, ma 08.05.2017 12:14
    ”Suomen Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimitus, komissaari Jyrki Katainen, presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilä ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä tulokseen.
    Uskomatonta reagointia, kun tiedostaa, kuinka vähäinen suosio Macronilla todellisuudessa on koko kansan keskuudessa.
    Diplomatia, jonka pitäisi tarkoittaa myös kansalaisten huomioon ottamista kansainvälistä politiikkaa koskevissa lausunnoissa, on kadonnut suomalaispoliitikkojen ja valtiollisen median käyttövalikoimasta lähes täydellisesti.
    http://beta.oikeamedia.com/o1-17955

  6. Globaalissa mittelössä ovat osapuolet jo hahmottuneet aikaa sitten.Vapaakauppaa,haittamaahanmuuttoa tukeva ryhmä,joka perustuu lännen pankkijärjestelmiin ja ökyihin.Toisella puolella pelaa sitten nämä kansallismieliset jotka haluaa irrottautua tästä kaikesta ja suojella kansallisia etuja.Vaikuttaa että tilanne johtaa ennen pitkää jopa sisällissotiin.Kiina ja Venäjä onneksi ovat lyöneet kiilaa USAN/EU:n/Naton tavoitteille ympäri maailmaa.Ranskan tilanne vain pahenee.

  7. Kiitos Sakari Lindén tästä analyysista.

    ”valtamedian retoriikka vain mielikuvapeliä, jossa poliitikko muuttuu radikaaliksi heti, kun saa riittävästi kannatusta ja näkyvyyttä kyetäkseen horjuttamaan vakiintuneita valta-asetelmia.”

    Erittäin tarkoitushakuista sellaista. Valtarakenteelle epämieluisat ehdokkaat leimataan radikaaleiksi koska monissa ihmisissä sana radikaali synnyttää mielikuvan väkivaltaisesta turhanräyhääjästä (minkä takia hänen sanomisiaan kunnon ihmisen ei luonnollisesti tarvitse kuunnella).

    Jos muistellaan Suomen presidentinvaaleja, niin niissäkin ehdokkaita myytiin pelkillä mielikuvilla. Mielikuvia luomassa olivat entiset opettajat, naapurit, luokkatoverit jne. Saimme tietää Salen syöneen kiltisti puuronsa, Salen vaimon iltapuvun värin jne mutta emme mitään Salen NATO-kannoistaan tai muusta oleellisesta. Sama toistui muiden ehdokkaiden kohdalla.

    Palatakseni Ranskan asioihin arvelen, että Macronin voitto saattaa jäädä näennäiseksi mikäli hän ei saa enemmistöä taakseen tulevissa parlamenttivaaleissa (kesäkuussa). Ilman parlamentin tukea presidentin on vaikea toimia.
    Suvereniteetin kannattajilla on nyt aika ottaa haltuunsa parlamenttivaalikampanja sopimalla yhteistyöstä keskenään. Tehdä todellinen jakolinja selväksi ja näkyväksi lopettamalla oikeisto-vasemmisto -jakohöpötys.

    Ei Suomessakaan ole todellista oikeisto-vasemmisto -jakoa — eivätkä vihreät ole mikään ratkaisu poliittisiin kysymyksiin; todellinen jako Suomessakin on suvereniteetin kannattajat vastaan uusliberalismiglobalistit. Itsenäisyyden kannattajat vastaan maailman yksityistämisen kannattajat.

    • Hyvin tiivistetty.
      ’…Valtarakenteelle epämieluisat ehdokkaat leimataan radikaaleiksi koska monissa ihmisissä sana radikaali synnyttää mielikuvan väkivaltaisesta turhanräyhääjästä…’ juuri näin taviksia kusetetaan toistaiseksi mutta eletään toivossa että jonain päivänä tämä leimaaminen ei enää toimikaan…

  8. Todella hyvä ettei Le Putinin fasistit voittaneet tälläkään kertaa.
    Saatiin lisäaikaa ennen seuraavan hitlerin valtaa.

  9. Voimmekin summata kehityksen seuraavasti: Tästä eteenpäin Macron tulee jatkamaan, jopa kiihdyttämään globaalia eliittiä suosivaa ja ranskalaisia kuristavaa maahanmuutto- ja talouspolitiikkaa.
    Nykyisen ja tulevan politiikan kautta yhä useampi ranskalainen sukupolvi joutuu käymään globaalin eliitin luoman helvetin läpi, mikä radikalisoi ranskalaisia.
    Ja tämä kehitys ei ainoastaan tapahdu Ranskassa, vaan koko Euroopassa. Kansallismielisen vaihtoehdon potentiaalisuus ei tule laskemaan, vaan ainoastaan kasvamaan.
    Globaali eliitti ja heidän etujärjestönsä voittivat nämä vaalit, mutta heidän luoma kehitys tulee näkymään heitä vastustavien vaikutusvallan asteittaisena kasvuna.
    http://magneettimedia.com/ranska-valitsi-rothschildin-mita-seuraavaksi/

    • Olet oikeassa, juuri näin se etenee, koska se on pelin juoni.

      Macron tulee tietoisesti kasvattamaan kansan raivoa kontroloidun opposition, joka Le Pen varmuudella edustaa, globalisteja syyttävillä näytöksillä. Tämä siksi, että kaikkien valtioiden vaalitulokset ja poliittiset siirrot on manipuloitu ”hajoita ja hallitse” pelikuvioon sopivaksi; näin myös Suomessa. Kansa ei valitse ainuttakaan huipputason edustajaa – ei ainuttakaan – sillä jokainen, joka on päässyt VALEMEDIAN otsikoihin, palvelee samaa isäntää, ja kansan ”äänillä” ei ole mitään merkitystä. Se tarkoittaa myös sitä, että todellista vastakkain asettelua ei politiikan huipulla ole – on vain valeopposition olemassaoloon perustuva toiminta kaava tyyliin ”minä sanon nyt tätä, ja sinä olet sitä vastaan”. Tämä on juuri se kansaa huijaava toimintakaava, jolla köyhyyttä, ristiriitoja ja sotia organisoidaan, eli pyramidin huippu pääsee haluttuun lopputulokseen.

      Haluttu lopputulos: kansallisvaltioiden sisälle organisoidut sisällissodat ja sitä kautta sosiaali-, talous- ja pankkijärjestelmän romahdus, joka johtaa ihmiskunnan uuteen maailmanjärjestykseen. Juuri sen vuoksi rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Kansalaisten vastakkainasettelu, elintason kiristäminen ja työttömyyden lisääminen tapahtuu parhaillaan kaikkialla ympäri maailmaa, se on siis täysin tietoista politiikkaa, jota korruptoituneet vasallit parhaillaan jokaisessa kansallisvaltioissa harjoittavat.

      • Niin, tuo teksti yllä oli linkin tekstiä mutta selvää on että korruptoitunut eliitti maatamme (maailmaa) johtaa ja siksi juopa rikkaiden ja köyhien (’valittujen’ ja ’roskajoukon’) välillä vain kasvaa.
        Oikeastaan kun suoraan sanotaan niin köyhät ja eliitin palvelijoiksi/orjiksi kykenemättömät tai alistumattomat koetaan jo rasitteena, josta haluttaisiin eroon ja jonka kohtalo ei kiinnosta. Elämä määritellään vain tehokkuutena. Ellet ole tehokas olet arvoton. Näin ajetaan yhteiskunta alas ja köyhät ja sairaat saavat poistua (must exit). Melkoinen holokaustihan tästä seuraa jos kansa ei herää.
        Tilanne tullee tulevaisuudessa vain huononemaan mikäli valta- sekä rahaeliitin psykopaattisen ote saa kiristyä.

  10. Uusliberalismi, globalisaatio kaataa nyt vahvaa presidentti-instituutiota tieltään.

    Macronista tulee Ranskan Sauli Niinistö, joka tekee politiikkaa kulisseissa juoksupoikana muiden käskystä ja tulee julkisuuteen pelastamaan itseään selittelemällä itsensä pois maansa poliittisista toimista.

  11. Mutta?Onko kansalle edullista valita pankkiiri (pukki kaalimaan vartijana)johtamaan omaa surkeuttaan.Eikö ole aivan selvää mitenkä ahdas olotila jatkuu pankkivallan alaisuudessa.Lisääntyykö islamilaisten ”turistien” tulo
    maahan lisäten paineita peruskansalle?

JÄTÄ VASTAUS