Sauli Niinistö väärinkäyttää perustuslain aukkoa. Vallan kolmijakokin murenee. Oikeuskanslerin valintaan liittyy tällä kertaa voimakas valtapoliittinen aspekti. Vilkaisu perustuslain historiaan valaisee valinnan poliittisen luonteen.

Nopea historiakatsaus perustuslakimurroksiin

Perustuslakiin sisällytettiin vuonna 1919 määrävähemmistösäädökset kommunismin ja vallankumouksen pelossa. Neuvostoliiton hajoaminen poisti vallankumouksen pelon ja vähemmistösäädösten tarve lieveni. Esko Ahon hallituksen säästölakien läpisaamiseksi vähemmistöturva poistettiin kokonaan. Tänään säästölakien tiellä ovat perustuslaissa kansalaisille ja kunnille taatut oikeudet. Käynnissä on mittava kampanja näiden oikeuksien heikentämiseksi. Tämän kampanjan kärkihahmo on Tuomas Pöysti.

Pöystiin henkilöityvä oikeuksien heikentämiskampanja sijoittuu perustuslakimurrosten joukossa neljän tärkeimmän joukkoon. Kyse on kaikkea muuta kuin pikkuasiasta. Oikeuskanslerin valinnassa panokset ovat jättimäiset. Henkilön valinnalla vaikutetaan siihen, miten myöhemmin ymmärretään perustuslain merkitys, vallanpitäjiin kohdistuvat rajoitteet ja poliittisen järjestelmän tehtäväkenttä.

Perustuslain jääviysaukko

Oikeuskanslerin valintatilanne on tuonut esiin outouden Suomen perustuslaissa. Presidentti valitsee itse itselleen omien virkatointensa lainmukaisuuden valvojan (69 §, 108 §). Eikö tilanne ole erikoinen? Valitseeko yhtiössä tai asunto-osakeyhtiössä toimitusjohtaja itselleen tilintarkastajan? Ei, vaan osakkaat ja yhtiökokous valitsee. Tilintarkastaja valvoo osakkaiden puolesta. Laillisuusvalvoja valvoo kansalaisten puolesta. Perustuslain jääviysaukkoa hyväksi käyttäen tämä asetelma ollaan nyt vääntämässä nurin: perustuslain tulkinta halutaan hivuttaa kansalaisia sopeuttavaksi ja tyynnyttäväksi.

Perustuslain jääviysaukko on aiemmin jäänyt huomaamatta ehkä siksi, että oikeuskansleriksi (presidentin toimien lainmukaisuuden valvojaksi) on voitu valita poliittisesti jotakuinkin neutraali henkilö. Tällä kertaa asia ei ole näin. Tilanne paistaa läpi, vaikka Sauli Niinistö, Juha Sipilä ja Antti Häkkänen yrittävät toisin vakuutella. Vakuuttelut syövät luottamusta herroihin yhä lisää.

Miten käy vallan kolmijaolle

Laillisuusvalvojan roolissa oikeuskansleri katsottaneen tuomiovaltaan kuuluvaksi. Presidentti on osa toimeenpanovaltaa. Kun oikeuskanslerin valintaan tällä kertaa liittyy vahvoja poliittisia piilopyrkimyksiä (tästä lisää jäljempänä), tätä kautta myös lainsäädäntövalta hiipii asetelmaan mukaan. Toimeenpanovalta (eli presidentti) valitsee itselleen sopivan tuomiovallan (eli oikeuskanslerin) poliittisin perustein (lainsäädäntövalta). Vallan kolmijako on totisinta epätotta.

Tämä kiistetään, tottakai. Olkoon kiistäminen aiheellista tai ei, totta on myös se, miltä asia näyttää. Suomen valtiojärjestelmän ylätasolla vallitsee järkyttävä jääviysongelma. Se mahdollistaa eräänlaisen hyvävelikerhon muotoutumisen.

Tieteellis-neutraalin analyysin tarve

Tällaisessa tilanteessa on huutava tarve poliittisen vallan rakenteistumiseen kohdistuvalle tutkimukselle ja julkiselle keskustelulle. Vallan rakenteita tulee katsoa etäältä, viileästi, analyyttisesti, syvältä, avoimen tieteellisesti. Tärkeintä on, mitä kysytään ja miten kysytään. Missä on kuuluisa huippututkimus nyt? Vallan rakenteistot eivät sisälly straregisen tutkimuksen, strategisen tutkimusneuvoston eikä akatemian prioriteetteihin. Heitän sytykkeeksi muutaman kysymyksen:

Tarvitaanko oikeuskansleria lainkaan?

Onko oikeuskansleri kansalaisten luottomies vai poliittisen ylätason pyrkimysten takuumies? Onko hän ihmisten kokemien ongelmien (juridinen) ymmärtäjä vai hallinnon sisäinen turvamies? Omaksuuko hän toimiensa lähtökohdaksi perusoikeudet, ihmisoikeudet ja humanitaariset näkökannat vai rakenteellisten uudistusten ja säästöjen läpisaamisen ja kansalaisten sopeuttamisen niihin?

Millaiseksi eri tahot haluavat oikeuskanslerin roolin muodostuvan: neutraali juristi? kysymysten asettaja? keskusteluagendan rajaaja? poliittis-ideologinen vaikuttaja?

Mikä on laillisuusvalvontaelinten kokonaisuus Suomessa? Onko niitä liikaa? Mitä pyrkimyksiä ne kukin erikseen ja kaikki yhdessä edesauttavat? Ovatko ne itseensä sulkeutuneita vai kansalaisia mukaanottavia (esim. sähköisesti vuorovaikutteisia)? Kuinka tarpeellisiksi, merkityksellisiksi tai läheisiksi kansalaiset kokevat nuo elimet?

Mitä merkitsee pyrkimys säädösten vähentämiseen, normien purkuun? Millaista valtarakennemuutosta tämä tosiasiassa merkitsee? Miten laillisuusvalvonta asemoituu näihin poliittisluonteisiin pyrkimyksiin?

Kysymykset saattavat kuulostaa naiveilta. Mutta esimerkiksi pyrkimys suunnata oikeuskanslerin rooli säästöjen ja niihin liittyvien yhteiskuntamuutosten mahdollistajaksi on totisinta totta ja on ponnahtanut pinnalle juuri tämänkertaisessa oikeuskanslerinimityksessä (katso Pöysti, alempana).

Havaintoja viran hakijoista

Veli-Pekka Viljasen näkemyksiä sain kuulla 12.9.2016 Helsingin yliopiston seminaarissa ”Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa 25 vuotta”. Viime päivien media on kertonut Viljasen ja Sauli Niinistön jossain määrin eroavista näkökannoista koskien kansainvälisten sopimusten roolia, maahanmuuttoa tai toimivaltuuksia kriisitilanteessa. Tuomas Pöystin tekemisistä ja näkemyksistä on asiakirjanäyttöä sekä omakohtaisia havaintojani runsaasti.

Miksi Tuomas Pöystin lainvastaisia hallintotoimia ei nosteta esiin?

Medialla, erityisesti Helsingin Sanomilla, on halu kaivella esiin vaaliehdokkaiden rikostaustoja. Miksi media ei nosta esiin Tuomas Pöystin Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan hallintotoimissaan saamaa lainvastaisuustuomiota? Pöystin pääjohtajuusaikana useat henkilöt VTV:ssä kokivat oikesturvansa uhanalaiseksi tai loukatuksi tai tulleensa väärinkohdelluksi. Lopulta eräs henkilö (en minä) valitti kohtelustaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. ”KHO kumoaa Valtiontalouden tarkastusviraston päätöksen lainvastaisena”, kuului KHO:n päätös 13.11.2015 (taltionumero 3252, diaarinumero 1631/3/13).

Päätös on varsin erikoinen, sillä VTV on itse hallinnon laillisuusvalvoja poliisivaltuuksin. Nyt siis korkein tuomioistuin joutui kumoamaan laillisuusvalvojan päätöksen lainvastaisena. Mitä tämä kertoo kyseisen laillisuusvalvojan (VTV) osaamisesta, vastuuhenkilöiden pätevyydestä sekä ilmapiiristä? Eikö lainvastaisesta päätöksestä vastuulliset olisi tullut erottaa silloisista viroistaan tai muutoin ojentaa heitä? Kuitenkin nyt sama vastuuhenkilö hakee oikeuskansleriksi, ylimmäksi lainvalvojaksi ja – kuten näyttää – presidentin toimesta aiotaan siihen nimittää. Missä on oikeus? Missä on laki? Missä on luottamus?

Tuomas Pöysti käytti VTV:tä ja asemaansa pääjohtajana poliittisiin tarkoitusperiin, ymmärrykseni mukaan lain ja perustuslain vastaisesti. Raporteissaan eduskunnalle Pöysti (VTV) hoputti panemaan pikaisesti toimeen hallituksen poliittisluonteisia tavoitejulistuksia (rakennesäästöt), vaikka jo silloin yleisesti arveltiin ja tunnustettiin että pakettiin sisältyy toimenpiteitä, jotka eivät ole sopusoinnussa perustuslain kanssa tai joiden tosiasialliset vaikutukset olivat joko tietoisen piiloisia tai oikeasti hämärän peitossa. Aiemmassa raportissaan eduskunnalle Pöysti hoputti veropoliittisia ratkaisuja, joiden perusta ei ollut silloisissa laeissa vaan veropoliittisissa pyrkimyksissä. Tätäkö on valtiontalouden tarkastus: poliittista painostamista? Eikö pääjohtaja Pöysti tullut toimineeksi tehtäviensä ja virkavaltuuksiensa ulkopuolella?

Pääjohtaja Pöysti harjoitti VTV:ssä myös pelolla johtamista, mm. näytösoikeudenkäyntejä kiinalaistyyliseen tapaan. Eräs keskitason päällikkö ei taipunut alentamaan tekemäänsä arviota alaisensa suorituspisteistä. Rangaistukseksi kyseiseltä päälliköltä riistettiin esimiestehtävät ja järjestettiin henkilöstön yleinen kokous, joka koettiin pelon ilmapiirin levittämiseksi. Pöystin metodi oli autoratiivinen, hän ei ollut ihmissuhdejohtaja.

Ympärilleen hän loi armeijamaisen esikunnan. Julkiset esiintymiset Pöysti keskitti itselleen tai esikunnalleen luoden itsestään ansioituneen tietojohtajan mainekuvan. Henkilöstön piirissä tämä kaikki aiheutti ahdistuneisuutta ja vetäytyvyyttä sekä epäluovaa ilmapiiriä. Pöystin tekemien päällikkönimitysten epäsuotuisa vaikutus jatkuu yhä tänään, mikä näkyy työilmapiirikyselyjen tuloksissa. Tästä kertoo mm. eduskunta-avustajan (ei VTV:n henkilöstöä) kirjoitus.

Vuonna 2015 Tampereen yliopiston tiedekuntajuhlassa Pöystin pitämän esitelmän sanoma oli, että ns. rakennemuutosten läpiajamiseen tarvitaan voimakasta johtajuutta. Tieteellistä avartavuutta tai demokraattista henkeä Pöystin puheesta oli turha etsiä. Sote-hankkeen tiimoilta voinee havaita samaista pakkorunnovuutta. OECD:n aiemmin useasti toistama moite Suomen terveyseroista (työterveys vastaan kansanterveys) on puheista kadonut ja tilalle on nostettu elinkeinopolitiikka ja säästöpuhe. Esimerkiksi synnytysten suhteen Helsingissä ja koko maassa on suurta levottomuutta. Sote-säästöjen nimissä synnytysten tilanne mitä ilmeisimmin vain pahenee. Oikeuskanslerin arvovallalla – jos Pöysti siihen nimitetään – synnyttäjät selitetään kohtaloonsa hiljaisesti alistujiksi ja auton peräpenkillä synnyttäjiksi.

Tuomas Pöystin näkemyksiä perustuslaillisuudesta

Suomalainen perustuslaillisuus koetuksella” oli Pöystin kolumnin otsikko (tiettävästi 22.5.2015 ilmestyneessä) Kanava-lehdessä (kuvat julkaistu kirjoittajan omassa blogissa, toim.huom.) Tämä kolumni rivien väleineen kannattaa nyt lukea tarkasti. Pöysti puhuu perusoikeuksien seuraavasta testistä, joka kumpuaa ”hyvin mittavista säästöistä”. Lähtökohtanaan hän käyttää Valtionvarainministeriön aineistoja, puhuu säästöjen vaikutusten kartoittamisesta ja perusoikeuksien kantavien periaatteiden punninnasta. Huomatkaa sana punninta.

”Perustuslakivaliokunnan pelko ei ole viisauden alku”, sanoo Pöysti, ja jatkaa: ”Suomalaisessa perustuslaillisuudessa pitää hakea joustavuutta ja perustuslain kantavimpien periaatteiden laajaa toteutumista myös muuttuvissa oloissa.”

Arvattavaa on, että oikeuskanslerin tehtäväkentälle Pöysti tekisi saman minkä hän aiemmin teki valtiontalouden tarkastukselle, alistaisi palvelemaan ”säästöjä” ja ”muuttuvia oloja”, eli enemmän tai vähemmän hetkellisiä poliittisia pyrkimyksiä.

Ketkä ”olojen muuttumisen”, perustuslain ”kantavien periaatteiden” uustulkinnan ja ”joustavuuden” totuudeksi tietävät ja kertovat? Tarvitseeko kabinettipiiri avukseen hyvän selittäjän?

”Venäjän vallan oloissa valtiosäännön tulkintavaltaa ei voitu uskoa Venäjän keisarin nimittämille tuomareille”, sanoo Pöysti. Sauli Niinistön tukemana Pöysti itse halajaa nyt tulkintavallan uskomista keisarin nimittämille tuomareille, siis itselleen.

Pöysti kirjoittaa:

”Rajautuminen vain yhä tarkkarajaisempaan lailla säätämiseen on perusoikeuksien ja niiden kantavien periaatteiden turvaamisessa liian suppea ajattelutapa. Yhteiskunnan ja oikeuden kehitys asettaa lisääntyvästi rajoja tälle lähestymistavalle.”

Lailla säätäminen on ollut poliittisen demokratian keskeinen toimintatapa. Tarkoittaako Pöysti että poliittiselle demokratialle on asetettava lisääntyvästi rajoja?

Pöysti kirjoittaa:

”Perustuslakivaliokunnan kiinnittyminen yksinomaan aiempiin tulkintaratkaisuihin sekä lain historialliseen tarkoitukseen voi jopa tukahduttaa yhteiskunnallisen uudistamisen. Valtion vastuita on katsottava kokonaisuutena (eurokriisi) ja siltä kannalta, miten ne vaikuttavat valtion mahdollisuuksiin vastata velvoitteistaan. Perustuslaillisuus ei ole juristeriaa…”

Kuten huomataan, tässä ollaan politiikan ydinkysymysten äärellä. Onkohan Suomen perustuslakia säädettäessä ja oikeuskanslerius siihen kirjattaessa tarkoitettu, että lainmukaisuuden valvojat määrittelevät juristerian uusiksi, alkavat asetella rajoja muille toimintasfääreille ja tulkitsevat perusoikeuksien kantavat periaatteet kuten haluavat?

Edellisessä toimessaan VTV:n pääjohtajana Pöystin saama lainvastaisuustuomio ei vakuuta mahdollisen oikeuskansleri Pöystin tulevista oikeusvaltion kantavien periaatteiden uustulkinnoista.

Veli-Pekka Viljasen puhe seminaarissa Helsingin yliopistolla

Veli-Pekka Viljanen puhui Helsingin yliopistolla 12.9.2016 seminaarissa ”Ihmisoikeudet lakien säätämisessä 25vuotta”. Viljasen pääsanomaksi ymmärsin moitteen perus- ja ihmisoikeuksien valvonnan nykyistä epäsystemaattisuutta kohtaan ja valvonnan terävöittämisen tarpeen.

”Lakien valmisteluvaiheessa ihmisoikeusnäkökulma saattaa vielä olla esillä, mutta hallituksen esityksistä se helposti unohdetaan, joskus tietoisesti. Perustuslain valvonnan hajauttaminen eduskunnassa eri valiokuntiin ei olisi toiminut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot eivät ole moitteita vaan langettavia tuomioita”, Viljanen sanoi.

Mainitun seminaarin kantava moite oli, että perusoikeus- ja ihmisoikeuksia ei nyt nähdä suojeltavina asioina eikä edistämistehtävänä (53 §) vaan rajoitteina, joita mahdollisuuksien mukaan kierretään, minimoidaan ja ohitetaan. Valvonta halutaan  jälkikäteiseksi ja siirretään tuomioistuimille tai hallinnolle – erityisesti Juha Sipilän kannanottojen perusteella.

Tuo seminaarissa moitittu asenne on luettavissa myös Tuomas Pöystin yllä mainitusta kolumnista. Kaunistelevaan retoriikkaan puettuna laillisuusvalvojien, ministerien ja presidenttien tehtäväksi asetetaan ns. rakenneuudistusten junailu siten, että oikeuskarikot vältetään ja kansalaiset sopeutetaan ja alistetaan.

Veli-Pekka Viljasen ja Sauli Niinistön eroavat näkemykset?

Turun Sanomat uutisoi 28.4.2017:

”Viljanen arvosteli presidentti Sauli Niinistön viime vuoden helmikuussa valtiopäivien avajaisissa pitämää puhetta, jossa tämä käsitteli turvapaikkakriisin hoitoa. Niinistö totesi, että asiaa koskevat kansainväliset säännökset ja niiden tulkinta on kehittynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Hän sanoi olevansa varma, että jos kansainvälisiä ja niihin perustuvia kansallisia säännöksiä tehtäisiin vasta nyt, niiden sisältö olisi olennaisesti tiukempi.

Turun yliopiston professori Veli-Pekka Viljanen kommentoi Niinistön puhetta kriittiseen sävyyn Ylelle. Hän totesi, että Suomessa kansainväliset velvoitteet on yleensä otettu hyvin vakavasti ja niitä on noudatettu.

– Suomi ei kuulu niiden maiden joukkoon, jossa kansainväliset sopimukset ovat vain poliittisia julkilausumia. Meillä on katsottu, että niillä on oikeudellinen status, Viljanen sanoi.”

Vaikuttavatko poliittisluonteiset näkemyserot oikeuskanslerinimitykseen? Eikö olisi yhteiskunnan eheyden ja älyllisen ilmapiirin kannalta toivottavaa, että julkisissa viroissa olisi näkemysvaihtelua ja keskustelualttiutta? Ollaanko Suomesta tekemässä Kiinaa?

Tärkeää on myös se, miltä asiat näyttää.

Sauli Niinistön huolehdinta yhteiskunnan eheydestä ja luottamuksesta

Valtiopäivien avajaispuheissaan eduskunnan edessä ja uudenvuoden puheissaan presidentti Niinistö on kantanut huolta yhteiskunnan eheydestä. Ehkä hän muistaa tämänkin huolensa valitessaan itselleen soveliasta omien toimiensa lainmukaisuuden valvojaa.

Perustuslaki on kansalaisten turva vallanpitäjiä vastaan

Ranskalainen valtiotieteilijä, professori Pierre Rosanvallon on tutkinut demokratia- ja perustuslakikäsityksen muuntumista parin vuosisadan ajalla. Hän korostaa, että perustuslaki on tarkoitettu kansalaisten turvaksi vallanpitäjiä vastaan. Tämä onkin ainoa oikea lähtökohta Englannin mainiosta vallankumouksesta lähtien. Siihen verrattuna Tuomas Pöystin edustama kanta – että perustuslain pitää ”joustaa”, jotta vallanpitäjien ajamat muutokset yhteiskunnassa saadaan läpi – on tuomittava.

Johtopäätös

Tuomas Pöystiä ei tule valita valtioneuvoston oikeuskansleriksi.

Jos Sauli Niinistö Tuomas Pöystin kuitenkin nimittää, ryhdyttäköön toimiin, jotta Sauli Niinistön ensimmäinen kausi presidenttinä jää viimeiseksi. Tarjoan työpanokseni.



Juhani Kahelin
on helsinkiläinen, sitoutumaton valtiotieteiden lisensiaatti.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Kahelinin blogissa 1.5.2017 otsikolla ”Tuomas Pöystin nimitys veisi luottamuksen oikeuskansleri-instituutiolta”.
¤

Lähteet

Pöysti, Tuomas | [oletettavasti] Kanava (22.5.2015): Suomalainen perustuslaillisuus koetuksella

”Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa 25 vuotta” –seminaari, Helsingin yliopisto 12.9.2016

Turun Sanomat (28.4.2017): Tässäkö syy ettei Viljanen kelvannut oikeuskansleriksi? Arvosteli presidentin puhetta viime vuonna. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3491669/Tassako+syy+ettei+Viljanen+kelvannut+oikeuskansleriksi+Arvosteli+presidentin+puhetta+viime+vuonna

Ainola, Olli | Iltalehti (29.4.2017): Näkökulma: Presidentti Niinistö ei halua poliittista päällystakkia – taustalla kova Nato-peli http://www.iltalehti.fi/politiikka/201704282200114676_pi.shtml

Kahelin, Juhani: Perustuslaki on kansan turva enemmistövaltaa vastaan (katsaus Rosanvallonin kirjaan Demokraattinen oikeutus) http://www.essee.net/Perustuslakikansantakuu.html

Syväranta, Mervi (6.3.2017): Valtiontalouden tarkastusviraston TF-yksikkö kriisissä http://hannelekukkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232787-valtiontalouden-tarkastusviraston-tf-yksikko-kriisissa

Kuva Montesqieun veistoksesta: Siren-Com [CC3.0] via Wikimedia Commons (kyynelöitys: JL)
Tallenna

Tallenna

6 KOMMENTTIA

  1. Tärkeää tietoa mutta ei yllätä kun Niinistön maailmankuvan tietää.
    ’…uudenvuoden puheissaan presidentti Niinistö on kantanut huolta yhteiskunnan eheydestä…’
    Niinistölle yhteisunnan eheys näyttää merkitsevän vain federalisti- , globalisti- ja finanssieliitin ehdoilla elämistä. Tuo eliittihän on menettänyt jo kansalaisten enemmistön kaiken luottamuksen kunnostautuessaan perustuslain kiertämisellä ja rikkomisella.
    Ja nyt menisi siis luottamus oikeuskansleri-instituutioltaKIN kun se jo on lähes kaikelta muulta mennyt.

  2. Läntinen,rappioitunut oikeusjärjestelmä tukee huolella Niinistön kaltaisia toimijoita.Kaikki perustuu hyvä-veli linkkeihin ja vapaamuurareihin,jolloin kiinnijäämisen riski on mitätön tai sitä ei ole ollenkaan.Kun katsoo hiukan pitemmällä perspektiivillä Niinistönkin toimintaa,niin siinä täyttyy monia maanpetoksellisia toimia.Liittyminen EU:hun,salainen isäntämaasopimus Natoon noin alkuun.Kuuromykäksi hypnosisoitu suomen kanssa ei reagoi asiohin mitenkään.Ainoastaan joku teräväkynäinen kirjoittaja mutta heidätkin tullaan eliminoimaan.SUPO ja kumppanit valmistelee jo listoja.

  3. Käsitykseni mukaan OKV saa vuodessa n.2000 kantelua ja vain jokunen johtaa mihinkään toimenpiteisiin.Koska on täysin selvää,ettei 99% kanteluista voi olla turhia,aiheettomia tms.On päivän selvää,jottei virasto suorita sille Perustuslaissa määritettyä tehtäväänsä,vaan sillä on jokin muu tehtävä .Olisiko se vaikka toiminta vartiomiehenä,ettei mikään kanteluprosessi etene?

    • Lienet oikeassa. Sama vartiomieshenki toimii USA:ssa jossa se suojelee hallitsevaa eliittiä. Siksi juuri nuo nimitysasiat ovat sielläkin olleet tapetilla kun on tärkeää, että hallitsevan eliitin selusta on tiukan paikan tullen juridisesti turvattu.

  4. ”Laillisuusvalvojan roolissa oikeuskansleri katsottaneen tuomiovaltaan kuuluvaksi. Presidentti on osa toimeenpanovaltaa. Kun oikeuskanslerin valintaan tällä kertaa liittyy vahvoja poliittisia piilopyrkimyksiä (tästä lisää jäljempänä), tätä kautta myös lainsäädäntövalta hiipii asetelmaan mukaan. Toimeenpanovalta (eli presidentti) valitsee itselleen sopivan tuomiovallan (eli oikeuskanslerin) poliittisin perustein (lainsäädäntövalta). Vallan kolmijako on totisinta epätotta.

    Tämä kiistetään, tottakai. Olkoon kiistäminen aiheellista tai ei, totta on myös se, miltä asia näyttää. Suomen valtiojärjestelmän ylätasolla vallitsee järkyttävä jääviysongelma. Se mahdollistaa eräänlaisen hyvävelikerhon muotoutumisen.”

    Vallan kolmijako-oppi muuttui omaksi irvikuvakseen jo Koiviston presidenttikautena. Senaikaiset toimet oikeusministeriössä eräiden lainsaäädäntöneuvosten taholta ovat lähinnä korruption ja moraalisen harkintakyvyn puuttumisen ilmentymiä. Lainsäädäntötyön puitteissa hommaa kuitenkin on tehty.

    Merkityksellistä sinänsä, että nämä henkilköt ovat vain parantaneet juoksuaan karriääripoluillaan. Jotkut ovat päätyneet jopa Euroopan Neuvoston Ihmisoikeustuomioistuimeen tuomareikisi erinäisten välivaiheiden kautta. Toiset saavat ritarimerkejä hyvin suoritetusta työstä.

    Valinta on aina ollut presidentin valinta juhlakalun henkiseen ja moraaliseen kapasiteettiin katsomatta, ja asiantuntijalausunnoista piittaamatta. Tämä jos mikä kertoo juuri sen mitä pitääkin.

    Hyvävelikerho syntyy poliittisen ”eliitin” sisällä, ei siksi, että se on mahdollista, vaan siksi, että se on välttämätöntä ”järjestelmän” toiminnan kannalta. Muualla sen normistoa säätelevät edellisen lisäksi muutkin intressit. Toki taloudelliset intressit vaikuttavat politiikan kentällä.

    Suomesta puuttuu järjestelmän sisään ajettu mekanismi, joka korjaa ”järjestelmän” virheitä. Puuttuuko se sikis, että niin juuri on tarkoitettu..?
    Tämän järjestelmän katolla sitten istuu oikeuskansleri, jonka toimivalta asiasta riippumatta ei ylety minkäänlaisten sanktioiden asettamiseen. Jos oikeuskansleri toteaa viranomaistoiminnassa virheitä, niin entä sitten…, -kukaan ei aseta syytteeseen.

    Jos nyt sitten edellisen valossa tehtäviin asetetaan henkilö, jonka resurssit jo lähdössä ovat kyseenalaiset, joka osoittautuu referoiduissa lausahduksissa, niin mitä on jäljellä niiden sopimuksellisisten sitoumuksten toteutumisesta, joita kansainvälisten sopimusten sitoumukset edellyttävät.

    Ne ovat osa Suomen perustuslakia. Suomi rikkoo avoimesti kaikkia tekemiään sopimuksia, paitsi muita sopimusosapuolia kohtaan, niin myös omia kansalaisiaan kohtaan. Jopa lainsäädännöllisin keinoin pyrkii asettamaan jotkut kansanryhmät ja kansalaiset priorisoituun asemaan oikeudellisessa suhteessa toisiin.

    Tätä sitten yritetään nimittää oikeusvaltioksi…

  5. Kiitos Juhani Kahelin näiden näkökulmien esiin tuomisesta. Toivon, että ne saavuttavat mahdollisimman laajan näkyvyyden.

JÄTÄ VASTAUS