Saara Jantunen: Infosota. ”lskut kohdistuvat kansalaisten tajuntaan.”
Otava, Keuruu 2015, 318 sivua. ISBN 978-951-1-29189-3.

Eva C. Schweitzer: Amerikas Schattenkrieger. Wie uns die USA seit Jahrzehnten ausspionieren und manipulieren. Piper-Verlag, München/Berlin 2015, 400 sivua. ISBN 978-3-492-05686-1.

Oli sattumaa, että tulin peräkkäin ostaneeksi ja lukeneeksi nämä kaksi hieman samaa teemaa käsittelevää kirjaa. Tohtori Eva Schweitzerin kirjan ostin aiheesta kiinnostuneena sen Saksassa kirjakaupassa havaitessani. Heti Suomeen palattuani näin, että myös meillä oli ilmestynyt poissa ollessani kirja, joka kuului samaan aihepiiriin. Kirjoittaja oli Saara Jantunen, jonka tunsin nimeltä. Itse asiassa tiesin jotain Eva Schweitzeristakin, sillä häneltä oli ilmestynyt jo puolisen tusinaa kirjaa ja lisäksi hän kuului Die Zeit -lehden kirjoittajakaartiin.

Muodollisen eron kirjojen sisällössä voisi päätellä niiden otsikoiden perusteella olevan siinä, että Jantunen käsittelee infosotaa kattavasta ja yleismaailmallisesta näkökulmasta Schweitzerin tyytyessä tarkastelemaan vain Yhdysvaltojen toimintaa ja sitäkin ainoastaan Saksassa. Schweitzerin osalta olettamus pitää paikkansa, mutta ei Jantusen kohdalla. Kahteen maahan Jantunenkin rajoittuu, nimittäin Venäjään infosotijana ja Suomeen kohdemaana. Rajaus on luvallinen, mutta olisi ollut hyvä, jos se olisi näkynyt teoksen otsikossa.

Schweitzer aloittaa aiheen käsittelyn ensimmäisestä maailmansodasta Jantusen katseen kohdistuessa oikeastaan vain Putinin Venäjän ajan toimintaan. Schweitzerin teoksessa on käsitelty laajasti myös tiedustelua, mikä saksalaisesta näkökulmasta katsottuna on ymmärrettävää, kun on paljastunut, miten suurimittaisesti amerikkalaiset vakoilevat jopa liittolaisiaankin. Jantunen sitä vastoin jättää tiedustelupuolen tietoisesti työnsä ulkopuolelle.

Schweitzerin kirja pyrkii olemaan tieteellinen tutkimus kirjallisuusluetteloineen Jantusen työn muistuttaessa lähinnä pamflettia. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Jantunen pystyisi muuhunkin. Tyylilajin tarkoitus on kai ollut saada mukaan niitäkin lukijoita, jotka eivät muuten tartu tällaisiin kirjoihin. Ehkä Jantusen omat tunteetkin ovat vaikuttaneet tyyliin. Monien kannanottojensa vuoksi hän on ennättänyt joutua ikävänsävyisten hyökkäysten kohteeksi, ja nyt hänellä on tilaisuus antaa takaisin.

Kaksi eri maailmaa

Peräkkäin ja osittain samanaikaisesti kirjoja lukiessani havaitsin hyppääväni vuoron perään kahteen aivan erilaiseen maailmaan. Schweitzerin käsitys Yhdysvaltojen toiminnasta on erittäin kriittinen. Maan harjoittaman propagandan vakioarsenaaliin ovat kuuluneet puolitotuudet, suoranainen valehtelu ja päällyskuorrutuksena imelä moralismi. Nykyinen Yhdysvallat on täydellinen ja globaali valvontavaltio, joka isovelihengessä katsoo olevansa oikeutettu johtamaan koko maailmaa. Jos joku ei heti lennossa asetu myötäilemään amerikkalaisten toimintaa varsinkin Ukrainassa, se suorastaan kiihdyttää heidät. ”Lyhyesti sanottuna, se jolla on tuollaisia liittolaisia, ei tarvitse enää vihollisia ”, Schweitzer kärjistää.

Jantunen on sataprosenttisesti vastakkaisella linjalla. Hänellä on yksiselitteinen vihollinen, ja se on Venäjä. Suomi kuuluu länteen, Jantunen iloitsee ja mainitsee EU:n jäsenyyden ja Naton rauhankumppanuuden. Niin sanottua länsipropagandaa ja Venäjän propagandaa ei pitäisi lainkaan rinnastaa toisiinsa. Venäläisethan uhkailevat, painostavat ja levittävät disinformaatiota, kun taas Yhdysvallat ”osoittaa Suomelle ulkopoliittista tukea ja huomiota”. Mitä paljon puhuttu länsipropaganda edes on, Jantunen kysyy ilmeisen viattomana. Infosodan tuntijan esittämänä kysymys vaikuttaa oudolta. Schweitzer ei ole ainoa kirjoittaja, joka pystyisi antamaan valaistusta asiaan.

Jantusessa Venäjä-vastaisuus ja Amerikka-myönteisyys näyttävät olevan niin syvällä, että ne pistävät pakostakin epäilemään hänen kykyään ulkopuoliseen ja puolueettomaan havainnointiin.

Infosodasta yleisellä tasolla Jantusella on joka tapauksessa paljon järkevää sanottavaa. Ongelmallista on vain se, että hän rajoittaa näkökulmansa pelkästään nyky-Venäjän toimintaan. Todellisuudessahan etulyöntiasema tällä alueella on ollut sekä laadussa että määrässä anglosakseilla ja nimenomaan Yhdysvalloilla. Näin oli laita jo ensimmäisessä maailmansodassa, samoin toisessa – Saksan Goebbelseista ja muista huolimatta – ja näin on laita edelleen. Jos televisiomme esittäisi jatkuvalla syötöllä venäläisiä viihde-elokuvia, joissa venäläiset sankarit pelastaisivat ihmiskunnan erilaisilta pahiksilta, huomaisimme heti, mistä kenkä puristaa. Kun pelastus tulee lännestä, emme tottumuksen voimasta havaitse asiassa mitään ihmeellistä. Harvassa ovat sellaiset kuin Eva Schweitzer, joka ei missään tapauksessa haluaisi vapauttajakseen amerikkalaista sotilasta. Tuskin hän siihen osaan kaipaisi venäläis­täkään, mutta kun hänen kirjansa rajaus on se, mikä se on, hän ei Venäjästä puhu juuri mitään.

Jantusessa Venäjä-vastaisuus ja Ame­rikka-myönteisyys näyttävät olevan niin syvällä, että ne pistävät pakostakin epäi­lemään hänen kykyään ulkopuoliseen ja puolueettomaan havainnointiin. Toivotta­vasti olen tässä suhteessa liian pessimis­tinen, vaikka puolueettomuus ei Jantusen mielisanoihin kuulukaan.

Jantusen kirjassa eniten vierastin ja jopa pelästyin seitsemännen luvun otsik­koa: ”Paasikivi on kuollut, ja niin on Kek­konenkin”. En voi käsittää sanoja muuksi kuin täydelliseksi irtisanoutumiseksi mai­nittujen herrojen ulkopolitiikan linjasta. En minäkään sitä rakastanut ja varsinkin Kekkosen monet ylilyönnit tuntuvat edel­leen vastenmielisiltä. Linjan viisaus on kuitenkin siinä, että tuolloinen vaarallinen ilmapiiri saatiin jotenkin pysymään na­hoissaan.

Se, jolla on Yhdysvaltain kaltaisia liittolaisia, ei tarvitse enää vihollisia, Schweitzer kärjistää.

Jantusen tekstista päättelen, että hänen mielestään nykyinenkin Venäjä vetää vaarallisuudessa vertoja entiselle Neuvostolii­tolle. Miksi siis vanhat konstit eivät enää ollenkaan kelpaisi edes sovellettuina? Eikö jo manalle menneillä ole enää mitään sanottavaa nykyhetken päivänperhosten viisauksiin verrattuna? Vanhan sanonnan mukaan historiasta ei voi oppia muuta kuin että siitä ei opita mitään. Jantunen näkyy pitävän asiantilaa hyveenä. Hankitaan siis ystävä kaukaa Atlantin tuolta puolen ja vi­hollinen läheltä nurkan takaa. Schweitzerin mukaan tämän ”ystävän” seurassa ei tosin varsinaisia vihollisia edes tarvita.

Edellä kirjoittamastani kaiketi ilmenee, että turvallisuuspoliittinen ajatteluni poik­keaa suuresti siitä, mitä Saara Jantunen tuo kirjassaan esiin. Joissain kohdin olen silti hänen kanssaan samaa mieltä. Niin­pä allekirjoitan esimerkiksi sen, mitä hän kirjoittaa niin sanotusta ”dosentista” eli herra Johan Bäckmanista. Mieshän on ainakin minun silmissani maanpetturi, jos mielipiteeni ilmaisen suorakielellä. Turhan paljon tilaa Jantunen tosin uhraa kysei­selle herralle. Bäckman itse on varmaan kiitollinen saamastaan huomiosta.

Olen viime aikoina kiinnittänyt huo­miota siihen, että jotkut maanpuolustukseen ylipäätään kielteisesti suhtautuvat ovat ottaneet argumentikseen väitteen, että puolustusvoimista tai ainakin osasta sen upseeristoa on kehittymässä eräänlai­nen Nato-ajattelun etuvartio. Valitettavasti Jantusen kirjan sisältö antaa tukea näiden maanpuolustusnihilistien väitteille.

Olisi vaarallisen yksipuolista, jos nuo­ren upseeriston ajattelua muokattaisiin Maanpuolustuskorkeakoulussa pelkästään Saara Jantusen edustamassa hengessä. Silti hänen näkemyksiään ja perustelu­jaan ei missään nimessä tule sivuuttaa opetuksessa ja tutkimuksessa. Mutta ei pitäisi Eva Schweitzerinkaan. Tosin juuri hänen kirjaansa ei Suomessa monikaan lue, koska saksan kielen taito näyttää nykyi­sistä puolustusvoimista kadonneen lähes tyystin. Mutta vastaavaa kirjallisuutta on olemassa englanniksikin enemmän kuin riittävästi.

Opetuksen ja tutkimuksen laadun voi taata vain tutustuminen mahdollisim­man moniin näkemyksiin ja lähteisiin. Edellytykset sille ovat olemassa, jos niin halutaan.



Yleisesikuntaeversti ja sotahistorioitsija Sampo Ahto on Vastavalkea-verkkolehden kolumnisti, jolta julkaisemme myös hänen aiemmin muissa medioissa julkaistuja kirjoituksiaan.

Tämä kirja-arvio on julkaistu ensimmäisen kerran Sotilasaikakauslehden numerossa 12/2015.

Lue myös

Eurooppa sillanpäänä


¤

Kuva: arinanoviani via DeviantArt, Pixabay

Tallenna

Tallenna

17 KOMMENTTIA

    • No tuo Eva C. Schweitzer vaikuttaa asiantuntijalta, kun taas tämä meidän Jantuskamme on selvästi propagandisti parhaimmasta päästä.

      Eikös hän väittänyt aikaisemmin seuraavaa:

      ”Lännessä omiin kansalaisiin ei koskaan vaikuteta psykologisesti, heille ei saa valehdella, heille viestitään ja heiltä pitää ottaa vastaan palautetta”

      Varsinainen aivopieru sanoisin tuosta yllä olevasta sitaatista!
      Voiko oikeasti joku ”asiantuntija” olla noin pihalla todellisuudesta?

      Käsitykseni on, että hän ei itsekään ei usko tuohon yllä olevaan, vaan hän valehtelee täysin tietoisesti.

      • https://youtu.be/gsD5ADNszog

        Kohdasta 19:33 ”Lännessä omiin kansalaisiin ei koskaan vaikuteta psykologisesti….”
        19:10 ”keinovalikoima” (siis jos joku täällä nyt sattuu ymmärtämään mikä keinovalikoima on)
        11:18 ”infopaketti” Venäjästä

  1. Hahaha… tässä teille info-sotaa suoraan NASAHOAX-jenkkilästä. Tälläistä valhetta meille oikein ”suorana lähetyksenä” maailmanlaajuisesti syötetään, eli jesuiitti-mafian slogania lainatakseni: ”rakennetaan valhe niin suureksi, että kukaan ei usko sen olevan valhe.”

    ILTASANOMAT TÄNÄÄN:

    AVARUUS Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan astronautit Peggy Whitson ja Jack Fischer tekevät tänään avaruushistoriaa.
    Tämä on 200. avaruuskävely Kansainväliseltä avaruusasemalta.

    ISTV välittää suoran lähetyksen avaruudesta alkaen kello 15.

    Whitson on eniten avaruuskävelyjä tehnyt naisastronautti. Tänään hänen avaruuskävelyjensä määrä nousee yhdeksään. Fischerille avaruuskävely on ensimmäinen.

    Whitsonin ja Fischerin avaruuskävelyn on määrä kestää 6,5 tuntia.

    Tunnistamista helpottaa Whitsonin avaruuspuvun punaiset raidat. Fischerillä ei ole raitoja puvussaan.

    Huhtikuun lopussa Whitsonista tuli pisimpään avaruudessa aikaa viettänyt amerikkalainen. Ennätys rikkoontui 24. huhtikuuta, kun Whitson oli viettänyt avaruudessa yhteensä 543 päivää.

    Ensimmäinen avaruuskävely Kansainväliseltä avaruusasemalta tehtiin 7. jouluukuuta vuonna 1998.

  2. Hieno kirjoitus.
    Saara Jantunen: Infosota. ”lskut kohdistuvat kansalaisten tajuntaan.”
    Kyllä, niin ne tekevät ja Jantusen antamat iskut muokkaavat ja ovat jo pitkään muokanneet tajuntojamme jonkun muun kuin itsemme hyväksi, riippuvuuteen ja itsenäisyyden hylkäämiseen. Myös katteettomaan vihaan itänaapuriamme kohtaan.
    Kyse on kohtalokkaasta ja vaarallisesta muokkauksesta jota voi sanoa Jantusen pakkoneuroosiksi.
    Sitä edistävä Jantusen infosota on karhunpalvelus kansalle kun siihen liittyy oman kansallisen itsetunnon heikkeneminen ja identiteetin menettäminen ja liittoutuminen. Siinä itsetunto rakentuu riippuvuusajatukseen ’olen hyvä kun olen osa sinua’ ja silloin se vähitellen surkastuu ja lakkaa lopulta ohjaamasta kansaa. Päädytään siihen että ollaan pian enemmän heikkoja maailmankansalaisia kuin vahvoja suomalaisia.

    Eva C. Schweitzer: Amerikas Schattenkrieger. Wie uns die USA seit Jahrzehnten ausspionieren und manipulieren.
    Schweitzer taas haluaa herättää saksalaisia siitä vaarallisesta unesta johon Jantunen meitä tuudittaa. Siis ote on päinvastainen ja maassa joka sodan jäljiltä asti on ollut USA-koaliition kahleissa ja jonka ei ole sallittu itsenäistyä kuin paperilla. Varmaan hän tietää mistä puhuu. Hän taistelee amerikkalaiskahleita ja Eurooppaa alistavaa NWO-projektia vastaan – toisin kuin Jantunen joka haluaa kahlehtia ja uhrata maamme itsenäisyyden sille.

  3. ”Nykyinen Yhdysvallat on täydellinen ja globaali valvontavaltio, joka isovelihengessä katsoo olevansa oikeutettu johtamaan koko maailmaa.”.
    Amerikka, USA, Yhdysvallat – rakkaalla isoveljellä on monta nimeä. Näissä sinänsä ansiokkaissa USA-kriittisissä jutuissa kaipaisi joskus tarkempaa jaottelua koskien USA:n sisäisiä valtarakenteita, valtablokkien suhteita ja niiden roolia nykymuotoisessa yksinapaisuutta tavoittelevassa globalisaatiossa. Näiden selvittely olisi hirmuinen urakka ja tiedon puute on tässä suhteessa huutava. Suomalainen media tekee parhaansa, jotta me näkisimme USA:n yhtenäisenä kansakuntana ja voimakeskuksena, jota me sitten joko ihailemme tai kritisoimme.

    USA on jokseenkin näennäisdemokraattinen järjestelmä, jossa valtion pysyviin instituutioihin ja niihin linkittyviin isoihin yrityksiin ml. pankit on pesiytynyt se todellinen poliittinen valtakoneisto, joka ohjaa tuon maan toimintaa etenkin ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikassa. Poliittisesti vaaleilla valitut kongressiedustajat sekä presidentti ovat jo pitkään olleet isojen lobbausjärjestöjen ja muiden rahoittajatahojen sätkynukkeja. Valtarakenteisiin piiloutuneet rikolliset ainekset käyttävät jopa uhkausta ja kiristystä ellei joku poliitikko tai virkailija muuten asetu ruotuun. Lisämausteena ovat salaseurat, joissa yhteyksiä luodaan ja joissa niiden vaalimia hämäräperäisiä poliittis-uskonnollisia agendoja jalkautetaan valtion päätöksentekoon. Vierailla valtioilla tai etnis-uskonnollisilla järjestöillä voi olla hämmästyttävän paljon vaikutusvaltaa USA:n päätöksenteossa (Israel, AIPAC, Saudi-Arabia, Muslimiveljeskunta, lounais-osavaltiossa La Raza).

    Nykymuotoinen globalismi on käyttänyt USA:n mahtavia taloudellisia ja sotilaallisia resursseja hyväkseen luodessaan kansainvälistä vapaakauppajärjestelmää, jossa pääomat ja tuotannolliset resurssit liikkuvat vapaasti ja ne hinnoitellaan USA:n dollareissa tai sen kanssa synkronoiduissa länsivaluutoissa. Nämä mekanismit ovat taanneet lännen keskus- ja jättipankkeihin kytkeytyneille finanssipiireille lähes mittaamattomat mahdollisuudet käydä spekulatiivista kauppaa ja vaurastua ilman riskejä. Reaalitalouteen on luotu voimakkaita nousu- ja laskukausia, jotka finanssitalous pystyy molemmat hyödyntämään.

    Sotilasmahtia tai tiedustelupalvelujen ohjaamia juonitteluja on tarvittu joko uusien alueiden kytkemiseen vapaakauppa-alueeseen tai omavaraisuuteen pyrkivien maiden ojentamiseen takaisin ruotuun. Sotilaallinen varustelu on osaltaan lisännyt reaalitalouden volyymiä, koska sen muutoksia (mieluiten rajuja) länsimainen talousjärjestelmä tarvitsee tuottoisten spekulaatioidensa perustaksi. Sotilaalliset ja taloudelliset intressit ovatkin usein kietoutuneet erikoisella tavalla yhteen ja molemmissa uusien alueiden valloittaminen tai pelkkä kaaoksen luominen on ollut tavoitteena.

    USA:n sisämarkkinoiden avulla luotujen valtavien resurssien ja isojen yritysryppäiden pohjalta globalistit ovat sittemmin kehitelleet maapallon mittakaavaisen järjestelmän, jossa isot pankit tai muut jättiläisyritykset lopulta määräisivät kaikesta, mitä niiden kaupankäyntialueella tapahtuu. Pelkkä taloudellinen valta ei niitä tyydytä, vaan ne haluavat puuttua kansalaisten elämään hyvinkin perusteellisella tavalla. Itsenäisen kansallisvaltiot on kuitenkin nähty tämän vallan keskittämisen esteeksi, koska ne takaavat asukkailleen tiettyjä perusoikeuksia ja vaalivat muutenkin globaalitaloudelle tarpeettomia elämänmuotoja.

    USA on itsekin alun perin kansallisvaltio ja se on nyt joutumassa sen saman globalisaation uhriksi, jonka luomisessa sen resursseja on käytetty. Näiden resurssien käyttöönotto on tehty hyvin ovelasti voideltuja poliitikkoja hyväksi käyttäen. Jokainen on vuorollaan pettänyt oman maansa asiaa hieman, mutta tarpeeksi. Globalisaatiota on mainostettu valtamediassa kaikille hyötyä ja vaurautta luovana mekanismina, vaikka iso osa kansasta on saanut tuntea vain sen varjopuolet. Globalisaatio on murentanut kansakunnan yhteishenkeä ja jakanut kansaa voittajiin ja häviäjiin. USA:ssa tämä kehitys on viety tarpeettoman pitkälle käyttäen hyväksi siellä vallitsevaa ”oman onnensa seppä” -mentaliteettia eikä ole ymmärretty (tai haluttu ymmärtää) globalisaation antaman iskun tyrmäävyyttä niille, jotka sen haittapuoliin ovat tutustuneet. USA:n nk. patriootit tai maltillisemmat nationalistit ovat heränneet tähän epäsuotuisaan kehitykseen melko myöhään, mutta tällä hetkellä esimerkiksi Donald Trumpin valinta presidentiksi osoittaa, että tämä kansallismielinen suuntaus on pystynyt keräämään siellä vahvat voimat taakseen. Tämä väki pyrkii voimakkaasti irroittamaan USA:ta siitä roolista, jota mm. Schweitzer kritisoi teoksessaan.

    Sitten ovat nämä Saara Jantuset ym. transatlantikot, jotka eivät oikein tuntuisi olevan perillä siitä, mitä USA:ssa vaikuttavaa valtablokkia he kumartavat. Toki pahimmissa tapauksissa voi epäillä, että heidätkin on vihitty USA:n globalistisen ”deep state” -valtablokin salaisuuksiin. Suurin osa heistä kuitenkin kiihkoilee USA:n puolesta amerikkalaisen suoraselkäisen patriotismin tai populäärikulttuurista tutun ”Americaanan” luomien mielikuvien pohjalta. Tämä on typerää, sillä käytännössä he palvelevat USA:n globalistista varjohallitusta.

    • Jonsse, miksi et kirjoita artikkeleita sen sijaan että kirjoitat kommentteja?

      Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavalle tosiaan usein näkyy väläyksenomaisesti eri ministeriöiden ja tiedustelupalvelujen maan sisällä käymä keskinäinen valtakamppailu (ja niin näkyy muuten Suomessakin). Tai voi sanoa niinkin, että Syvä valtio paljastuu vilaukselta näissä valtaväännöissä.
      Puolueiden rooli tässä mittelössä on marginaalinen. Poliitikot ovat aina korvattavissa.

      Mistään aidosti yhtenäisestä kansakunnasta ei voi puhua, ja se yhtenäisyyden tavoittaminen saattaa käydä mahdottomaksikin, sillä valkoinen väestö on tulevaisuudessa jäämässä vähemmistöksi, mikä todennäköisesti kärjistää maan sisäisiä kehityskulkuja entisestään.
      Tai niitä kärjistetään mikäli valkoinen vähemmistö ei muuten älyä, että ”vihollinen” on mustat, latinot, aasialaiset ja muut etniset ryhmät.

      Ulko-, talous- ja geopolitiikan tavoitteita varten ulkoista vihollista rakennetaan Venäjästä, Iranista, Pohjois-Koreasta, Kiinasta ja varmaan lopulta ulkoavaruuden olioista.

    • Kerrassaan upea kommentti Jonsselta.

      Liitän tähän perään otteen John F. Kennedyn puheesta päätoimittajille, jossa presidentti varoittaa yleisöään maailmanlaajuisesta salaliitosta.
      Tarkoittiko hän kommunismia vai jotain muuta, sen voi jokainen itse päätellä.
      Puhe kokonaisuudessaan ja myös sen äänite löytyy täältä:
      https://www.jfklibrary.org/Research/Research-Aids/JFK-Speeches/American-Newspaper-Publishers-Association_19610427.aspx

      ——-

      If the press is awaiting a declaration of war before it imposes the self-discipline of combat conditions, then I can only say that no war ever posed a greater threat to our security. If you are awaiting a finding of ”clear and present danger,” then I can only say that the danger has never been more clear and its presence has never been more imminent.

      It requires a change in outlook, a change in tactics, a change in missions–by the government, by the people, by every businessman or labor leader, and by every newspaper. For we are opposed around the world by a monolithic and ruthless conspiracy that relies primarily on covert means for expanding its sphere of influence–on infiltration instead of invasion, on subversion instead of elections, on intimidation instead of free choice, on guerrillas by night instead of armies by day. It is a system which has conscripted vast human and material resources into the building of a tightly knit, highly efficient machine that combines military, diplomatic, intelligence, economic, scientific and political operations.

      Its preparations are concealed, not published. Its mistakes are buried, not headlined. Its dissenters are silenced, not praised. No expenditure is questioned, no rumor is printed, no secret is revealed. It conducts the Cold War, in short, with a war-time discipline no democracy would ever hope or wish to match.

      • Ja näin homma etenee
        Trump’s Plan Finally Becomes Clear
        Trump will announce during this, his first trip abroad as the U.S. President, starting on Friday May 19th, deals for the fundamentalist-Sunni government of Saudi Arabia to purchase more than $100 billion, and perhaps more even than $300 billion, in U.S.-made weaponry.
        …The U.S. (especially the major investors in corporations such as Lockheed Martin) will therefore be in a position to profit from intensification of the wars in Syria and in Yemen, as well as from other national battlefields between Sunni and Shia. That’s the plan, and, on this basis, as soon as Trump won the 2016 election, he appointed to all of his national-security posts people who have solid records as being rabidly hostile, above all, towards Iran, and secondarily, toward Iran’s allies, such as Russia and Syria. (Trump’s opponent, Hillary Clinton, was hostile, above all, toward Russia; her aim was to conquer it, which would entail unlimited spending on nuclear weapons. Trump’s plan is focused instead on unlimited spending on conventional weapons, and the deal that he has reached with the Sauds is designed specifically to supply them with that — not with nuclear.)… linkistä lisää
        http://www.washingtonsblog.com/2017/05/trumps-plan-finally-becomes-clear.html#more-67604

  4. Mauno Koivisto (25.11.1923 Turku – 12. 5.2017 Helsinki) – muistoa kunnioittaen

    (Suomen tasavallan 9. presidentti 27.1.1982 – 1.3.1994)
    (vt. presidentti 27.10.1981–27.1.1982)
    #
    ”Suunta on selvä: kohti yhä laajempaa ja monipuolisempaa kansanvaltaa, kohti kaikkien kansalaisten täyden ihmisarvon varauksetonta tunnustamista.”
    (Mauno Koivisto)
    #
    ”Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

    Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

    Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.” ( Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista, 4. artikla)
    #
    Mauno Koivisto vaali Tasavallan presidenttinä hyviä suhteita itäiseen naapuriimme. Eräänlaisena testamenttina idänsuhteiden osalta voitaneen pitää seuraavaa tosiseikkaa:

    Tasavallan presidentti Mauno Koivisto ratifioi 26. kesäkuuta 1992 Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välisen sopimuksen suhteiden perusteista (tehty Helsingissä 20.1.1992). (Eduskunta oli hyväksynyt sopimuksen 22.5.1992.)

    (Hallitus oli päättänyt pyytää ”eduskunnan suostumusta sopimukselle sen suuren merkityksen vuoksi” [ks. HE 8/1992].)
    #
    ”Suomen ja Venäjän sopimus suhteiden perusteista (ns. Perussopimus) solmittiin 20. tammikuuta 1992. Sopimuksessa käsitellään alueellista koskemattomuutta ja valtiollista yhteistyötä. Sen allekirjoittivat Suomen pääministeri Esko Aho ja Venäjän varapääministeri Gennadi Burbulis.” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Naapuruussopimus)
    ¤
    Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen SOPIMUS suhteiden perusteista (63/1992)

    (Tehty Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992).

    Suomen tasavalta ja Venäjän federaatio, joita jäljempänä kutsutaan sopimuspuoliksi,
    korostaen Euroopassa tapahtuneiden syvällisten historiallisten muutosten merkitystä,
    tarkoituksenaan kehittää ja lujittaa hyviä naapuruussuhteita ja kaikinpuolista yhteistyötä maittensa ja kansojensa välillä,
    vahvistaen osallistuvansa demokraattisen, rauhanomaisen ja yhtenäisen Euroopan rakentamiseen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin Helsingin päätösasiakirjan, Pariisin peruskirjan ja muiden ETYKin asiakirjojen mukaisesti,
    ilmaisten halunsa työskennellä kahden kesken ja yhdessä muiden maiden kanssa arktisen alueen, Pohjois-Euroopan ja Itämeren piirin hyvinvoinnin kehittämiseksi,
    korostaen kansojensa historiallisia yhteyksiä ja jatkuvaa tarvetta avoimeen kanssakäymiseen,
    vahvistaen noudattavansa tinkimättömästi oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksia ja perusvapauksia sekä kansallisten vähemmistöjen oikeuksia ja edistävänsä ihmisten välisiä yhteyksiä,
    antaen erityistä merkitystä demokratian ja taloudellisen vapauden kehittämiselle,
    tuntien vastuunsa elinympäristönsä säilyttämisestä ja maailmanlaajuisesta, alueellisesta ja toistensa ympäristöturvallisuudesta,
    ilmaisten pyrkimyksensä vahvistaa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta sekä toteuttaa oikeudenmukaisuuden, inhimillisten perusarvojen ja kestävän kehityksen periaatteita Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisesti,
    ovat sopineet seuraavasta:

    1 artikla
    Sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Sopimuspuolet täyttävät vilpittömästi kansainvälisen oikeuden velvoitteet ja edistävät hyvän naapuruuden hengessä keskinäistä yhteistyökumppanuuttaan sekä yhteistyötään kaikkien maiden kanssa.

    2 artikla
    Sopimuspuolet käyvät säännöllisesti vuoropuhelua korkeimman valtiojohdon tasolla ja muulla hallitustasolla maittensa kehityksestä sekä keskinäisistä ja kansainvälisistä kysymyksistä.

    Ne edistävät kanssakäymistä eri aloilla kansanedustuslaitosten kesken sekä keskushallinnon, alueellisten ja paikallisten viranomaisten kesken.

    Ne neuvottelevat kahdenvälisiä suhteitaan koskevista kysymyksistä rakentavassa hengessä ja molempien etuja kunnioittaen.

    3 artikla
    Sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen.

    4 artikla
    Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

    Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

    Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.

    5 artikla
    Sopimuspuolet työskentelevät päättäväisesti YK:n ja ETYKin toimintakyvyn vahvistamiseksi kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Ne tukevat kansainvälisiä ponnisteluja, jotka tähtäävät aseidenriisuntaan, aseistuksen valvontaan sekä luottamuksen ja turvallisuuden lisäämiseen sotilaallisella alalla.

    Tilanteissa, joissa kansainvälinen rauha ja turvallisuus tai erityisesti jommankumman sopimuspuolen turvallisuus ovat vaarantuneet, Suomi ja Venäjä ovat tarvittaessa yhteydessä keskenään YK:n ja ETYKin tarjoamien keinojen käyttämiseksi ristiriidan selvittämiseen.

    6 artikla
    Sopimuspuolet kiinnittävät erityistä huomiota yhteistyön kehittämiseen Suomen ja siihen rajoittuvien lähialueiden Murmanskin, Karjalan ja Pietarin välillä.

    7 artikla
    Sopimuspuolet kehittävät keskinäistä taloudellista ja tieteellis-teknistä yhteistyötään markkinatalouden ja keskinäisen hyödyn periaatteiden pohjalta.

    8 artikla
    Sopimuspuolet kehittävät päättäväisesti yhteistyötään ympäristönsuojelussa, ympäristöongelmien ratkaisemisessa ja luonnonvarojen järkiperäisessä käyttämisessä kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

    9 artikla
    Sopimuspuolet edistävät vuorovaikutusta kulttuurin ja tieteen aloilla kansojensa keskinäisen kanssakäymisen rikkaiden perinteiden sekä yhteisten eurooppalaisten ja yleisinhimillisten arvojen pohjalta.

    Sopimuspuolet kannustavat yhteyksiä ja kanssakäymistä kansalaistensa kesken yhtenäisen Euroopan hengessä. Tässä yhteydessä erityinen huomio kiinnitetään nuorison yhteyksien kehittämiseen ja laajentamiseen.

    Ne luovat edellytyksiä yksilöiden, laitosten ja järjestöjen suorien yhteyksien laajentumiselle moniarvoisuuden ja avoimuuden pohjalta.

    10 artikla
    Sopimuspuolet tukevat suomalaisten ja suomensukuisten kansojen ja kansallisuuksien omaperäisyyden säilyttämistä Venäjällä ja vastaavasti Venäjältä peräisin olevien omaperäisyyttä Suomessa. Ne suojelevat toistensa kieliä, kulttuuria ja historian muistomerkkejä.

    11 artikla
    Sopimuspuolet tekevät tarpeellisia sopimuksia edistääkseen tämän sopimuksen tavoitteiden toteuttamista.

    12 artikla
    Tämä sopimus on ratifioitava ja se tulee voimaan ratifioimiskirjojen vaihtamispäivänä.

    Sopimus on voimassa kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen voimassaolo jatkuu viisivuotiskausittain, ellei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti tehtävällä ilmoituksella vähintään vuotta ennen voimassaolokauden päättymistä.

    Tehty Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 kahtena suomen- ja venäjänkielisenä kappaleena molempien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset.
    ¤
    Asetus Venäjän federaation kanssa suhteiden perusteista tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta (648/1992)

    Ulkoasiainministerin esittelystä säädetään:

    1 §
    Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 tehty Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista, jonka eduskunta on hyväksynyt 22 päivänä toukokuuta 1992 ja jonka tasavallan presidentti on ratifioinut 26 päivänä kesäkuuta 1992 ja jota koskevat ratifioimiskirjat on vaihdettu 11 päivänä heinäkuuta 1992, on voimassa 11 päivästä heinäkuuta 1992 niin kuin siitä on sovittu.

    2 §
    Tämä asetus tulee voimaan 27 päivänä heinäkuuta 1992.
    (Sopimusteksti on julkaistu Suomen säädöskokoelman sopimussarjan n:ossa 63/92)

    Helsingissä 20 päivänä heinäkuuta 1992

    Tasavallan Presidentti
    MAUNO KOIVISTO

    Ulkoasiainministeri
    Paavo Väyrynen
    ¤
    Hallituksen esitys Eduskunnalle Venäjän federaation kanssa suhteiden perusteista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä (HE 8/1992)

    ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

    Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Venäjän välisen sopimuksen suhteiden perusteista.

    Suomen ja Venäjän välillä Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 allekirjoitetulla sopimuksella luodaan perusta hyvien naapuruussuhteiden sekä keskinäisen yhteistyön kehittämiselle uudessa Euroopassa. Sopimuspuolet vahvistavat suhteidensa perustaksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjan, vuoden 1990 uutta Eurooppaa koskevan Pariisin peruskirjan ja muiden ETYKin asiakirjojen samoin kuin Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) peruskirjan määräykset ja periaatteet. Sopimuksessa on määräykset sopimuspuolten kahdenvälisen yhteistyön tavoitteista ja pääpainoalueista sekä keskinäisistä turvallisuuseduista.

    Sopimukseen ei sisälly lainsäädännön alaan kuuluvia tai valtiosäännön mukaan muuten eduskunnan suostumusta vaativia määräyksiä. Hallitus on päättänyt pyytää eduskunnan suostumusta sopimukselle sen suuren merkityksen vuoksi.

    Suomen on tarkoitus ratifioida sopimus mahdollisimman pian sen hyväksymisen jälkeen. Sopimus tulee voimaan sopimuspuolten vaihdettua ratifioimiskirjansa.

    YLEISPERUSTELUT

    1. Nykyinen tilanne ja asian valmistelu

    Suomen tasavallan presidentin ja Venäjän presidentin tapaamisessa kesäkuussa 1991 sovittiin Suomen ja Venäjän suhteiden kehittämisestä ja tässä yhteydessä myös sopimusperustan luomisesta maiden välisille suhteille. Suomi esittikin lokakuussa 1991 Venäjälle sopimuksen tekemistä Suomen ja Venäjän välisten suhteiden perusteista. Myös Suomi ja Neuvostoliitto sopivat syyskuussa 1991 neuvottelujen aloittamisesta maiden välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta vuonna 1948 tehdyn sopimuksen (YYA-sopimus) korvaavasta sopimuksesta.

    Suomen Venäjälle tekemä sopimusehdotus vastasi keskeisiltä periaatteiltaan Neuvostoliiton kanssa neuvoteltavana ollutta sopimusluonnosta, mutta se käsitteli viimeksi mainittua laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kahdenvälistä yhteistyötä. Venäjän kanssa käytyjen ensimmäisten keskustelujen aikana marraskuussa 1991 Moskovassa voitiin alustavasti sopia sopimuksen pääsisällöstä Suomen ehdotuksen pohjalta. Suomen pyrkimyksenä oli luoda perusta Suomen ja Venäjän suorille kahdenvälisille suhteille tilanteessa, jossa Neuvostoliiton liittovaltiorakenne oli heikkenemässä sekä Venäjän samoin kuin muiden entisten neuvostotasavaltojen itsemääräämisoikeus ja ulkoiset toimivaltuudet lisääntymässä.

    Venäjän, Valkovenäjän ja Ukrainan parlamentit hyväksyivät 11 päivänä joulukuuta 1991 Minskissä 8 päivänä joulukuuta 1991 allekirjoitetun Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) perusasiakirjan. Yhteisöön liittyivät Alma-Atassa 21 päivänä joulukuuta 1991 Gruusiaa lukuun ottamatta kahdeksan muuta entistä neuvostotasavaltaa. Alma-Atan julistuksessa Venäjän federaatio ilmoitti vastaavansa entisen Neuvostoliiton seuraajavaltiona Neuvostoliiton tekemistä valtiosopimuksista johtuvista kansainvälisistä velvoitteista. Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena Suomen ja Neuvostoliiton välillä neuvoteltu ja parafoitu sopimus hyvästä naapuuruudesta ja yhteistyöstä päätettiin 18 päivänä joulukuuta 1991 jättää allekirjoittamatta.

    Suomi hyväksyi 30 päivänä joulukuuta 1991 Venäjän aseman Neuvostoliiton seuraajavaltiona ja tunnusti samalla kymmenen muuta entistä neuvostotasavaltaa itsenäisiksi valtioiksi. Venäjän kanssa tehtävä sopimus viimeisteltiin tämän jälkeen Suomen Moskovassa olevan suurlähetystön välityksellä. Suomen ja Venäjän välinen sopimus suhteiden perusteista sai lopullisen muotonsa Moskovassa 14 päivänä tammikuuta 1992 käydyissä neuvotteluissa.

    Suomen keskeisiä neuvottelutavoitteita olivat ETYKin puitteissa vahvistettujen uuden Euroopan periaatteiden ja menettelytapojen vahvistaminen Suomen ja Venäjän välisten suhteiden perustaksi, molempien osapuolten turvallisuusetujen huomioon ottaminen sekä kahdenkeskisen yhteistyön kehittäminen molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Neuvotteluosapuolten tavoitteiden voitiin todeta olevan samankaltaisia ja neuvottelut käytiin nopeasti ja rakentavassa hengessä. Sopimuksen voidaan katsoa vastaavan hyvin Suomen asettamia neuvottelutavoitteita.

    Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus allekirjoitettiin Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 Venäjän 1. varapääministeri Gennadi Burbuliksen vierailun yhteydessä. Samassa tilaisuudessa vahvistettiin samansisältöisillä nooteilla, että Suomen ja Venäjän hallitukset katsovat YYA-sopimuksen lakanneen olemasta voimassa. Tasavallan presidentin valtioneuvoston pöytäkirjaan 17 päivänä tammikuuta 1992 sanelemassa lausumassa Suomen hallitus vahvisti myös, että YYA-sopimuksen on katsottava kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden nojalla rauenneeksi suhteessa kaikkiin niihin valtioihin, jotka ovat muodostuneet entisestä Neuvostoliitosta.

    Hallituksen esitys on laadittu ulkoasiainministeriössä virkatyönä.

    2. Sopimuksen pääasiallinen sisältö

    Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen johdantoon on kirjattu sopimuspuolten sitoutuminen ETYKin päätösasiakirjan, Pariisin peruskirjan ja muiden ETYKin asiakirjojen määräyksiin samoin kuin niiden osallistuminen demokraattisen, rauhanomaisen ja yhtenäisen Euroopan rakentamiseen. Uuden Euroopan arvoyhteisyyden mukaisesti sopimuspuolet korostavat johdannossa oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksia, perusvapauksia ja kansallisten vähemmistöjen oikeuksia sekä demokratian ja taloudellisen vapauden kehittämistä. Johdannossa todetaan myös sopimuspuolten vastuu elinympäristöstään ja ympäristöturvallisuudesta maailmanlaajuisesti ja alueellisesti. Yhteistyön merkitystä sopimuspuolten maantieteellisten lähialueidensa eli arktisen alueen, Pohjois-Euroopan ja Itämeren piirissä korostetaan.

    Sopimus käsittää 12 artiklaa, jotka voidaan jakaa seuraavasti: suhteiden poliittisen ja kansainvälisoikeudellisen perustan määrittely (1 artikla), valtiotason yhteydenpidon menettelyt (2 artikla), yhteistä rajaa koskevat määräykset (3 artikla), turvallisuuspoliittiset määräykset (4 ja 5 artikla), kahdenvälisen yhteistyön painopistealat (6―10 artikla) sekä loppumääräykset (11 ja 12 artikla).

    Sopimuspuolten keskinäisten suhteiden perustaksi määritellään YK:n ja ETYKin asiakirjojen mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteet. Tällöin mainitaan kaikki ETYKin päätösasiakirjan valtioiden välisiä suhteita ohjaavat periaatteet. Luettelo ei ole tyhjentävä vaan siinä viitataan myös muihin kansainvälisen oikeuden velvoitteisiin, joiden vilpittömään noudattamiseen sopimuspuolet sitoutuvat.

    Sopimuspuolet korostavat yhteisen rajansa luonnetta hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana. Tässä yhteydessä viitataan myös ETYKin päätösasiakirjaan ja sen rajojen loukkaamattomuutta ja alueellista koskemattomuutta koskeviin periaatteisiin. ETYKin päätösasiakirjan mukaan osanottajamaiden rajoja voidaan muuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti rauhanomaisin keinoin sopimusteitse.

    Sopimuksessa määriteltyjen turvallisuustakeiden mukaisesti sopimuspuolet pidättyvät YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisiaan vastaan ja sitoutuvat selvittämään keskinäiset riitansa rauhanomaisesti. Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan. Ne pidättyvät myös sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.

    Sopimuspuolet tukevat YK:n ja ETYKin toimintakyvyn vahvistamista ja sitoutuvat näiden tarjoamien keinojen käyttämiseen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Sopimuspuolet ovat tarvittaessa yhteydessä keskenään tässä tarkoituksessa ja erityisesti, jos jommankumman turvallisuus on vaarantunut.

    Suomen ja Venäjän välisen sopimuksen turvallisuuspoliittiset artiklat vastaavat uudessa yhtenäistyvässä Euroopassa vallitsevaa yhteistyöhön perustuvaa turvallisuuspolitiikkaa, jossa korostetaan kahdenvälisen ja monenkeskisen yhteyden- ja neuvonpidon merkitystä.

    Sopimuksen kahdenkeskistä yhteistyötä koskevissa määräyksissä todetaan valtiojohdon ja hallitusten tasolla tapahtuvan säännöllisen vuoropuhelun merkitys sekä halutaan edistää kanssakäymistä kansanedustuslaitosten ja muunkin hallinnon tasoilla. Sopimuksessa mainitaan erityisesti lähialueyhteistyön kehittäminen Suomen ja siihen rajoittuvien Venäjään kuuluvien Murmanskin alueen, Karjalan tasavallan, Pietarin ja Leningradin alueen välillä. Tätä yhteistyötä koskeva sopimus allekirjoitettiin 20 päivänä tammikuuta 1992 samassa yhteydessä kuin suhteiden perusteita koskeva sopimus. Lähialueyhteistyösopimusta koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi samanaikaisesti tämän esityksen kanssa (HE n:o 9/92 vp.).

    Yhteistyön pääpainoalueista mainitaan sopimuksessa myös taloudellisen ja tieteellis-teknisen yhteistyön kehittäminen markkinatalouden ja keskinäisen hyödyn periaatteiden pohjalta sekä tehokkaan yhteistyön kehittäminen ympäristönsuojelun ja ympäristöturvallisuuden aloilla kestävän kehityksen periaatteen pohjalta. Myös maiden välinen kauppaa ja taloudellista yhteistyötä koskeva sopimus allekirjoitettiin Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992. Tätäkin sopimusta koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle lähiaikoina.

    Kulttuurin ja tieteen aloilla sopimuspuolet korostavat kansojensa kanssakäymisen rikkaita perinteitä ja niiden perustana olevia yleisinhimillisiä arvoja. Nuorison yhteyksille annetaan sopimuksessa merkitystä.

    ETYKin puitteissa on Euroopan kahtiajaon päättymisen jälkeen noussut keskeisesti esille kansallisten vähemmistöjen oikeuksien takaaminen ja vahvistaminen osana yhteistyötä inhimillisen ulottuvuuden alalla. Sopimuksessa on määräys sopimuspuolten valmiudesta tukea suomalaisten ja suomensukuisten kansallisuuksien omaperäisyyden säilyttämistä Venäjällä ja vastaavasti Venäjältä peräisin olevien omaperäisyyttä Suomessa. Sopimuspuolet suojelevat toistensa kieliä, kulttuuria ja historiallisia muistomerkkejä.

    Rakenteensa ja sisältönsä puolesta sopimus kuuluu niihin uuden sukupolven poliittisiin yhteistyösopimuksiin, joita Neuvostoliitto solmi useiden Euroopan yhteisön maiden, Keski-ja Itä-Euroopan maiden ja Turkin kanssa vuosina 1990―91. Venäjän federaatio on osaltaan aloittanut vastaavien sopimusten tekemisen muiden maiden, kuten Saksan ja Ranskan kanssa. Suomen ja Venäjän välinen sopimus suhteiden perusteista on Venäjän federaation ensimmäinen vieraan valtion kanssa tekemä valtiosopimus.
    3. Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset

    Esityksellä ei ole julkiseen hallintoon tai valtiontalouteen liittyviä vaikutuksia.

    YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

    1. Sopimuksen sisältö

    1 artiklassa todetaan, että sopimuspuolten väliset suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin.

    2 artiklan mukaan sopimuspuolet keskustelevat säännöllisesti keskinäisistä ja kansainvälisistä kysymyksistä. Tarkoituksena on myös edistää kanssakäymistä eri aloilla kansanedustuslaitosten sekä keskushallinnon, alueellisten ja paikallisten viranomaisten kesken.

    3 artiklan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti rajan loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta noudattaen.

    4 artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat pidättymään voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä keskinäisissä suhteissaan. Riidat ratkaistaan rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYK-asiakirjojen mukaisesti. Sopimuspuolen aluetta ei artiklan mukaan saa käyttää hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan. Jos taas toinen sopimuspuoli joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden mukaisesti. Sotilaallisen avun antaminen hyökkääjälle kielletään.

    5 artiklan mukaan sopimuspuolet työskentelevät YK:n ja ETYKin toimintakyvyn vahvistamiseksi ja tukevat rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi kansainvälisiä hankkeita, jotka tähtäävät muun muassa aseidenriisuntaan ja aseistuksen valvontaan. Kansainvälisen rauhan tai erityisesti jommankumman sopimuspuolen turvallisuuden vaarantuessa sopimuspuolet ovat tarvittaessa yhteydessä keskenään, jotta ristiriita voitaisiin selvittää YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen tarjoamilla keinoilla.

    6 artiklan mukaan rajan lähellä olevien alueiden yhteistyötä kehitetään.

    7 artiklan mukaan sopimuspuolet kehittävät keskinäisistä taloudellista ja tieteellis-teknistä yhteistyötä markkinatalouden ja keskinäisen hyödyn periaatteiden pohjalta.

    8 artiklan mukaan sopimuspuolet kehittävät kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti yhteistyötä ympäristöasioissa.

    9 artiklan mukaan sopimuspuolet edistävät yhteistyötä kulttuurin ja tieteen aloilla. Sopimuspuolet edistävät yksilöiden, järjestöjen ja laitosten suoria yhteyksiä ja kanssakäymistä. Erityisesti kiinnitetään huomiota nuorison yhteyksien parantamiseen.

    10 artiklan mukaan sopimuspuolet suojelevat toistensa kieliä, kulttuuria ja historiallisia muistomerkkejä. Lisäksi ne tukevat suomalaisten ja suomensukuisten kansojen omaperäisyyden säilyttämistä Venäjällä ja vastaavasti Venäjältä peräisin olevien omaperäisyyttä Suomessa.

    11 artiklan mukaan sopimuspuolet tekevät tarpeellisia sopimuksia edistääkseen tämän sopimuksen tavoitteiden toteutumista.

    12 artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset sopimuksen ratifioinnista, voimaantulosta ja voimassaoloajasta. Sopimus on ratifioimisasiakirjojen vaihtamisen jälkeen voimassa kymmenen vuotta ja sen jälkeen viisivuotiskausittain, ellei sopimusta irtisanota vähintään vuotta ennen kyseessä olevan voimassaolokauden päättymistä.

    2. Voimaantulo

    Suomen on tarkoitus ratifioida sopimus mahdollisimman pian eduskunnan hyväksymisen jälkeen. Sopimus tulee voimaan heti, kun molemmat sopimuspuolet ovat vaihtaneet ratifioimiskirjansa.
    3. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

    Sopimus ei sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia tai muuten valtiosäännön mukaan eduskunnan suostumusta vaativia määräyksiä. Hallitus on päättänyt pyytää sopimukselle eduskunnan suostumuksen sopimuksen suuren merkityksen vuoksi.

    Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 2 momentin mukaisesti esitetään,
    että Eduskunta hyväksyisi Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 tehdyn Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välisen sopimuksen suhteiden perusteista.

    Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 1992

    Tasavallan Presidentti
    MAUNO KOIVISTO

    Vt. ulkoasiainministeri Pääministeri
    Esko Aho
    ¤
    Henkilökohtainen muisto:

    Tapahtuma-aika ja -paikka: jokin 90-luvun alkuvuosista Helsingissä, Ravintola Kappelin tuntumassa hyvin varhain aamulla.

    Olin valvonut lukuisia öitä peräkkäin huonosti nukkuvan vaikeavammaisen poikani ’yökkönä’. Etenin unenpöpperössä unissakävelijän tavoin työpaikkaani kohti Pohjoisesplanadilta Unioninkadulle. Eteläesplanadin kulmassa reittiäni tangeerasi tutun oloinen mies. En saanut päähäni miehen henkilöllisyyttä mutta päätin tervehtiä. Kumarsin ja mies vastasi tervehdykseeni kohteliaasti nyökäten. Vasta kun olin sivuuttanut miehen, tajusin hänen olevan Tasavallan presidentti.

    Hiukan hymyilytti. Samalla herätti ajatuksia, kun muistin, mitä oli tapahtunut naapurimaassamme 28. helmikuuta 1986. Olimme etuoikeutettuja, kun saimme elää maassa, jossa Tasavallan päämies voi turvallisesti kävellä pääkaupungin katuja ilman aseistettuja henkivartijoita.
    #
    ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei itse siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt käänteisesti niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan.”
    (Mauno Koivisto HS Kuukausiliitteen haastattelussa 25.11.2013)

  5. Egregious Lies and Crimes Are The Foundation of Western Foreign Policy — Valtavat valheet ja rikokset ovat Lännen politiikan perusta … hallitukset ovat menettäneet laillisuutensa eivätkä edusta ilmoittamaansa kansan tahtoa ja harjoittavat rikollista ja valheellista ulkopolitiikkaa … linkki kertoo enemmän:
    Syrians are just like you and me. They seek to live happy, secure lives, in which they can thrive and prosper. NATO terrorists have been destroying Syria for about six years. Infrastructure such as schools, hospitals, water supplies, electric plants, roads and bridges have been and continue to be targeted and destroyed.
    Western governments have lost their legitimacy.  They do not represent the informed will of the people whom they claim to represent.  They conduct their criminal foreign policy based on a foundation of lies.
    http://www.globalresearch.ca/egregious-lies-and-crimes-are-the-foundation-of-western-foreign-policy/5589955

  6. Huolestuttavinta on, että Jantusta kuullaan nykyään asiantuntijana turvallisuuspolitiikasta Suomen keskeisten turvallisuuspoliittisten dokumenttien laadinnassa. Minkälaista asiantuntijuutta hän sillä paikalla osoittaa? Lukekaapa hänen asiantuntijalausuntonsa viimeisimmästä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa hän käyttää suuren osan lausunnosta disinformaation ja mediakentän ”epävirallisten toimijoiden” nostamiseen ongelmaksi. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2016-AK-76663.pdf

JÄTÄ VASTAUS