Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja (1945) ja YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus (1948) loivat pohjan nykyiselle ihmisoikeusjärjestelmälle. Kansainvälisen ihmisoikeusnormiston ytimeen kuuluvat myös kirjoitussarjan edellisessä osassa käsitellyt kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (KP-sopimus) ja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus (TSS-sopimus).

Mainittuja kansainvälisiä ihmisoikeusasiakirjoja voidaan perustellusti pitää mittareina, kun arvioidaan, täyttääkö Suomi käytännössä YK-järjestelmän ’demokraattiselle oikeusvaltiolle’ ja ’hyvinvointivaltiolle’ asettamat kriteerit.

Suomi demokraattisena oikeusvaltiona ja hyvinvointivaltiona

Valtiot ovat YK:n peruskirjan ratifioidessaan ja YK:n perustaessaan tai YK:hon liittyessään hyväksyneet YK:n peruskirjan tekstin ja peruskirjassa olevat määräykset.

Peruskirjan johdannossa todetaan muun ohella seuraavaa:

”Me Yhdistyneiden kansakuntien kansat [eli viime kädessä YK:n peruskirjan ratifioineet valtiot],

vakaana tahtonamme pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta, […] uudelleen vakuuttaa uskovamme ihmisen perusoikeuksiin, ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen, miesten ja naisten sekä kansakuntien, suurten ja pienten, yhtäläisiin oikeuksiin, luoda olosuhteet, joiden vallitessa oikeudenmukaisuutta sekä kunnioitusta sopimuksista ja muista kansainvälisen oikeuden lähteistä johtuvia velvoituksia kohtaan voidaan pitää yllä, edistää sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa oloissa, sekä tässä tarkoituksessa osoittaa suvaitsevaisuutta ja elää keskenämme rauhassa hyvinä naapureina, yhdistää voimamme kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, omaksua periaatteita ja luoda menettelytapoja, jotka takaavat sen, ettei asevoimaa käytetä muutoin kuin yhteiseksi eduksi, sekä käyttää hyväksi kansainvälisiä toimielimiä kaikkien kansojen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi, […]

olemme päättäneet yhdistää ponnistuksemme näiden päämäärien toteuttamiseksi.

Tässä tarkoituksessa ovat hallituksemme […] sopineet tästä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjasta ja perustavat täten kansainvälisen järjestön, jonka nimenä on oleva Yhdistyneet kansakunnat.”

Peruskirjan 4. artiklan 1. kohdan mukaan ”Yhdistyneiden kansakuntien jäsenyys on avoin kaikille muille rauhaa rakastaville valtioille, jotka hyväksyvät tämän peruskirjan sisältämät velvoitukset ja jotka järjestön harkinnan mukaan pystyvät ja ovat halukkaat täyttämään ne”. (Muilla rauhaa rakastavilla valtioilla tarkoitetaan tässä yhteydessä muita rauhaa rakastavia valtioita kuin YK:n alkuperäisiä jäseniä.)

Eduskunta antoi 17.6.1947 suostumuksensa Suomen liittymiseen YK:n jäseneksi. YK:n yleiskokous päätti 14.12.1955 turvallisuusneuvoston suosituksesta hyväksyä Suomen YK:n jäseneksi. Asetus Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan voimaansaattamisesta (51/1956) annettiin 13.1.1956. Peruskirja tuli voimaan Suomen kohdalta samana päivänä.

Tammikuun 13. päivä 1956 on historiallinen. Tuona päivänä Suomi tuli jäseneksi maailmanlaajuiseen kansakuntien yhteistyöjärjestöön, jonka jäsenistö kattaa miltei kaikki maailman maat. Suomi on luonnehdittavissa sellaiseksi rauhaa rakastavaksi valtioksi, jonka tahtona on:

pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta; vakuuttaa uskovansa ihmisen perusoikeuksiin, ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen, miesten ja naisten sekä kansakuntien yhtäläisiin oikeuksiin; luoda olosuhteet, joiden vallitessa oikeudenmukaisuutta sekä kunnioitusta sopimuksista ja muista kansainvälisen oikeuden lähteistä johtuvia velvoituksia kohtaan voidaan pitää yllä; edistää sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa oloissa; sekä omaksua periaatteita ja luoda menettelytapoja, jotka takaavat, ettei asevoimaa käytetä muutoin kuin yhteiseksi eduksi.

Suomi on YK:n peruskirjan lisäksi ratifioinut YK:n yleiskokouksen 16.12.1966 hyväksymän (ja 23.3.1976 voimaan tulleen) kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja YK:n yleiskokouksen 16.12.1966 hyväksymän (ja 3.1.1976 voimaan tulleen) taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Tasavaltaamme sitoo niin moraalisesti kuin poliittisestikin YK:n yleiskokouksen 10.12.1948 antama ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Suomi on näillä perusteilla ja siis ’hyvällä syyllä’ katsottavissa muodollisesti sellaiseksi demokraattiseksi oikeusvaltioksi ja hyvinvointivaltioksi, jota YK-järjestelmän ihmisoikeusnormiston ydin edellyttää.

Amerikan yhdysvallat (USA)

Olen [helmikuussa 2016] ulkoministerivierailulla Washington D.C:ssa. – Vierailu on ollut antoisa. Olen tavannut sekä Senaatin että Edustajainhuoneen ulkoasianvaliokuntien puheenjohtajat, vieraillut ja puhunut lukuisissa Think Tankeissä sekä tavannut mediaa. – Keskiviikkoiltana Suomen aikaa tapasin presidentti Barack Obaman turvallisuuspoliittisen neuvonantaja Susan Ricen Valkoisessa talossa. – Kaikki tapaamiset olivat hyviä, asioista puhuttiin perusteellisesti ja niiden oikeilla nimillä. – (…) – USA on maailman ainoa supervalta. Ei ole samantekevää, millaiset ovat Suomen suhteet siihen. Tyytyväisenä ja saamani palautteen johdosta voin todeta, että hyvät” (Timo Soini, 4.2.2016).[1]

Maailman ainoa supervalta

Millaiset ihanteet ajavat USA:n ulkopolitiikkaa? Yhdysvallat on laajentanut vaikutuspiiriään 1800-luvulta lähtien. Silloin muodostui käsite ’manifest destiny’, kutsumuskohtalo, jolla perusteltiin laajentumista koko Pohjois-Amerikan mantereelle. Myöhemmin valtapiiriä laajennettiin demokratian ja liberalismin nimissä. Seuraukset näkyivät Vietnamista Afganistaniin” (Historia: Yhdysvaltain kutsumuskohtalo. Yle Areena).[2]

Yhdysvaltoja (USA) pidetään vielä 2010-luvulla varsin yleisesti maailman ainoana supervaltana. (Kuten edellä havaittiin, helmikuussa 2016 mainitun tosiseikan vahvisti kirjallisesti ja julkisesti Suomen tasavallan ulkoasiainministeri.) Supervallalla tarkoitetaan globaalisti vaikutusvaltaista, johtavaa suurvaltaa, joka kykenee pakottamaan tahtoonsa voimakkaimmatkin valtiot ja käymään sotaa joka puolella maailmaa.

USA:n vaikutusvalta näkyy ja tuntuu kaikkialla maailmassa. Sen vuoksi on tärkeää tuntea sanotun liittovaltion valtiojärjestyksen perusperiaatteet.

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus[3] oli Pohjois-Amerikan kolmentoista brittiläisen siirtokunnan edustajien allekirjoittama itsenäisyysjulistus, jonka myötä ne julistautuivat itsenäiseksi valtioksi, Yhdysvalloiksi. Philadelphiassa kokoontunut toinen mannermaakongressi julisti siirtokunnat itsenäisiksi 2. heinäkuuta 1776 ja hyväksyi itsenäisyysjulistuksen 4. heinäkuuta. Nykyään juuri heinäkuun 4. päivää juhlitaan Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä.

Itsenäisyysjulistusta pidetään Amerikan vallankumouksen (1775–1783) kohokohtana ja Yhdysvalloissa lähes myyttisenä kansakunnan perustamistapahtumana. Julistuksen alkuun sisältyvä luettelo ihmisoikeuksista innoitti myöhemmin monia muita liberaaleja vallankumouksia ja ihmisoikeusjulistuksia.

Itsenäisyysjulistuksessa todetaan muun ohella seuraavaa:

”Pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä: että kaikki ihmiset [Men] on luotu tasa-arvoisiksi; että Luoja [Creator] on suonut heille kaikille tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia; että näihin oikeuksiin kuuluvat elämä [Life], vapaus [Liberty] ja onnentavoittelu [pursuit of Happiness]. Että näiden oikeuksien turvaamiseksi on ihmisten kesken perustettu hallituksia, joiden oikeudenmukaiset valtaoikeudet ovat peräisin hallittujen suostumuksesta. Että milloin tahansa jostakin hallitusmuodosta tulee näiden päämäärien suhteen tuhoisa, on kansalla oikeus muuttaa sitä tai hylätä se sekä perustaa uusi hallitus sellaisille periaatteille ja organisoida sen valtaoikeudet sellaisessa muodossa kuin se heidän mielestään todennäköisimmin kansanturvallisuutta ja onnea edistää.”

Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaki

Philadelphiassa kokoontunut perustuslaillinen konventti hyväksyi Amerikan yhdysvaltojen perustuslain[4] 17. syyskuuta 1787. Perustuslaki yhdisti Yhdysvaltojen silloiset kolmetoista osavaltiota, jotka aikaisemmin toimivat huomattavasti löyhempänä valtioiden liittona konfederaation artikkeleiden alla.

Perustuslain 1. artiklan 1. pykälän mukaan ”[k]aikki tässä myönnetyt lainsäädäntöoikeudet uskotaan Yhdysvaltain kongressille, joka muodostuu senaatista ja edustajainhuoneesta”. Edustajainhuone koostuu kunkin osavaltion kansan joka toinen vuosi valitsemista jäsenistä. Kunkin osavaltion valitsijakunta muodostuu niistä kansalaisista, joilla on äänioikeus oman osavaltionsa lainsäädäntöelimen suuremman kamarin vaaleissa.[5]

Yhdysvaltojen senaattiin valitaan kaksi senaattoria kustakin osavaltiosta kuuden vuoden ajaksi. Kullakin senaattorilla on yksi ääni senaatin äänestyksissä. Yhdysvaltojen varapresidentti toimii senaatin puheenjohtajana mutta ilman äänestysoikeutta, paitsi äänten jakautuessa tasan.

Senaatti valitsee itse virkamiehensä sekä väliaikaisen puheenjohtajansa, silloin kun varapresidentti on poissa tai kun hän hoitaa Yhdysvaltojen presidentin virkaa. Senaatilla on yksinoikeus toimia valtakunnanoikeutena.

Perustuslain 1. artiklan 8. pykälä sisältää säännökset kongressin toimivallasta. Toimivalta käsittää muun ohella verojen, tullien, rahtimaksujen ja valmisteverojen asettamisen ja kantamisen sekä huolehtimisen ”yhteisestä puolustuksesta ja Yhdysvaltain yleisestä hyvinvoinnista”. Kongressilla on myös valta julistaa sota, rahoittaa ja ylläpitää armeijoita, vastata ”kansalliskaartin organisoimisesta, aseistuksesta ja harjoittamisesta”, määrätä yksinoikeudella kaikesta lainsäädännöstä alueella, jonka osavaltiot kongressin suostumuksella virallisesti luovuttavat Yhdysvaltojen hallituksen alaisuuteen sekä laatia ”tarpeellisia ja asianmukaisia lakeja käyttääkseen edellä mainittuja valtaoikeuksiaan ja kaikkia muita valtaoikeuksia, jotka tämä perustuslaki suo Yhdysvaltojen hallitukselle tai sen ministeriölle tai viranhaltijoille”.

Toimeenpanovalta uskotaan perustuslain 2. artiklan mukaan Yhdysvaltojen presidentille, joka valitaan virkaansa neljän vuoden toimikaudeksi. Presidentti toimii Yhdysvaltojen armeijan ja laivaston ylipäällikkönä sekä osavaltioiden kansalliskaartien ylipäällikkönä silloin kun ne ovat Yhdysvaltojen varsinaisessa palveluksessa.

Presidentillä on valta, senaatin neuvojen ja suostumuksen mukaisesti, solmia kansainvälisiä sopimuksia edellyttäen, että kaksi kolmasosaa paikalla olevista senaattoreista niihin myöntyy. Presidentti esittää ja senaatin neuvojen ja suostumuksen mukaisesti nimittää muun ohella suurlähettiläät ja korkeimman oikeuden tuomarit.

Perustuslain 3. artiklan 1. pykälän mukaan Yhdysvaltojen tuomiovalta uskotaan ”yhdelle korkeimmalle oikeudelle ja niille alemmille oikeusasteille, joita kongressi ajoittain säätää ja perustaa”.

”Erityisen tärkeää on ymmärtää liittovaltion oikeuslaitoksen erityisrooli federalismin kehittymisessä. Liittovaltion kongressin tahto on Yhdysvaltain perustuslain mukaan maan ylin laki ja sitoo osavaltioita, mutta juuri korkein oikeus on pitkälti määritellyt sen, miten liittovaltion lainsäätäjän tahtoa on itse perustuslain puitteissa tulkittava.”[6]

Yhdysvallat takaa kaikissa unionin osavaltioissa tasavaltalaisen hallitusmuodon ja suojaa niitä ulkopuolisilta vihollisilta (perustuslain 4. artiklan 4. pykälä)

”Tämä perustuslaki ja sitä seuraavat Yhdysvaltain lait, kaikki jo tehdyt sekä Yhdysvaltain myöhemmin virallisesti solmimat kansainväliset sopimukset ovat maan korkein laki, ja jokaisen osavaltion tuomarit ovat sitä näin muodoin sidotut noudattamaan; eikä mikään pykälä osavaltioiden perustuslaeissa tai lainsäädännössä voi tästä poiketa.” (perustuslain 6. artikla)

Yhdysvaltojen kansalaisoikeuksien julistus (Bill of Rights)

Yhdysvaltojen (kansalais)oikeuksien julistus (Bill of Rights) sisältää Yhdysvaltojen perustuslain kymmenen ensimmäistä lisäystä (amendments), joiden tarkoituksena on turvata kansalaisten perusoikeudet. Lisäykset hyväksyttiin kongressissa 25. syyskuuta 1789 ja ne tulivat voimaan 15. joulukuuta 1791.

Lisäykset kuuluvat seuraavasti:

¤
Ensimmäinen lisäys: Kongressi ei säädä mitään lakia uskontokunnan perustamisesta tai kieltääkseen uskonnon vapaata harjoittamista tai rajoittaakseen ilmaisunvapautta, lehdistönvapautta tai kansan oikeutta kokoontua rauhanomaisesti ja vedota hallitukseen epäkohtien korjaamiseksi.

Toinen lisäys: Asianmukaisesti organisoitu kansalliskaarti on välttämätön vapaan valtion suojelemiseksi, eikä kansan oikeutta säilyttää ja kantaa aseita tulla rajoittamaan.

Kolmas lisäys: Sotilaita ei rauhan oloissa majoiteta taloissa ilman omistajien suostumusta, ei myöskään sodan aikana, paitsi tästä lailla erikseen säädetyllä tavalla.

Neljäs lisäys: Oikeutta henkilökohtaiseen turvallisuuteen sekä kiinteistöjen, yksityisten papereiden ja omaisuuden turvaan ei saa rikkoa tarpeettomilla kotietsinnöillä ja takavarikoilla, eikä etsintälupia tule myöntää ilman todennäköistä syytä ja todenperäisyyttä varmistamatta, eikä ilman tarkastettavien henkilöiden tai kohteiden tarkkaa määrittelemistä.

Viides lisäys: Ketään ei voida asettaa vastaajaksi kuolemalla rangaistavasta tai muuten vakavasta rikoksesta muuten kuin suuren valamiehistön päätöksellä tai syytteellä, lukuun ottamatta tapauksia maa- ja merivoimissa, tai kansalliskaartissa, asepalveluksessa sodan tai kansallisen hätätilan aikana; henkilöä ei myöskään voida kahdesti haastaa oikeuteen samasta rikkomuksesta, jossa tuomiona voi olla kuolema tai raajan silpominen; ketään ei voida pakottaa rikosasiassa todistamaan itseään vastaan; eikä ketään menettämään henkeään, vapauttaan tai omaisuuttaan paitsi asianmukaisenoikeustoimen kautta; eikä kenenkään yksityisomaisuutta voida ottaa julkiseen käyttöön ilman asianmukaista korvausta.

Kuudes lisäys: Kaikissa rikosoikeudellisissa käsittelyissä syytetyllä on oikeus nopeaan ja julkiseen oikeudenkäyntiin puolueettoman valamiehistön suorittamana siinä osavaltiossa ja sen laillisen oikeustoimielimen alueella, jossa rikos tapahtui. Syytetyllä on oikeus kuulla syyte ja sen perusteet, oikeus kohdata häntä vastaan asetetut todistajat, oikeus hankkia puolustavia todistajia sekä oikeus asianajajaan.

Seitsemäs lisäys: Vallitsevaa oikeuskäytäntöä noudattavissa tapauksissa, joissa kiistan arvo ylittää 20 dollaria, on syytetyllä oikeus valamiehistön toimittamaan oikeudenkäyntiin, eikä valamiehistön päättämiä asioita tule tulkita eri tavoin missään Yhdysvaltain oikeustoimielimessä vallitsevaa oikeuskäytäntöä rikkoen.

Kahdeksas lisäys: Kohtuuttomia takuumaksuja tai sakkoja ei voida määrätä, ei myöskään julmia tai epäasiainmukaisia rangaistuksia.

Yhdeksäs lisäys: Perustuslaissa lueteltuja kansalaisoikeuksia ei tule tulkita siten, että ne kieltävät tai heikentävät kansan käsiin jääviä oikeuksia.

Kymmenes lisäys: Kaikki valtaoikeudet, joita ei ole delegoitu perustuslaissa Yhdysvalloille, kuuluvat vastaavasti osavaltioille tai kansalle.

USA ja sosiaaliturva

Sairaus- ja äitiysturva: USA:ssa ei ole yleistä, liittovaltion käsittävää sairausvakuutusta. Liittovaltiolla on terveydenhoitojärjestelmä (Medicare), josta maksetaan etuuksia eläkeiän eli 66 vuotta täyttäneille henkilöille ja iästä riippumatta vähintään kaksi vuotta työkyvyttöminä olleille henkilöille. Järjestelmä koostuu kahdesta osasta (A-osa ja B-osa). A-osa tarkoittaa pakollista sairaalavakuutusta, josta korvataan sairaanhoito tietyissä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Sairaalahoidosta vakuutettu maksaa 1.100 dollaria 60 päivän ajalta. Seuraavilta 30 päivältä maksu on 275 dollaria päivässä.

B-osasta korvataan lääkärinpalkkioita ja avosairaanhoitoa. Etuuksien saaminen edellyttää ansiotuloista riippuen 96–353 dollarin vakuutusmaksusuoritusta. Potilaan omavastuu on 155 dollaria maksusta.

Medicaid on USA:n matalatuloisille suunnattu tuloharkintainen terveydenhoitojärjestelmä. Siitä korvataan sairaanhoitokustannuksia pienituloisille henkilöille ( työkyvyttömät, 66 vuotta täyttäneet ja pienituloiset lapsiperheet).

Eläketurva: Yleinen eläkeikä on 66 vuotta 2 kuukautta. Eläkeikää nostetaan asteittain 67 vuoteen 2027 mennessä. Eläkkeen saa alennettuna 62 vuoden iässä.

Eläkkeen saaminen täytenä edellyttää vakuutusmaksujen maksamista vähintään 40 kalenterineljännesvuodelta ja siis noin 10 vuodelta 62 vuoden ikään mennessä.

Eläkkeen määrä lasketaan keskimääräisten tulojen mukaan (ansiokatto on 106.800 dollaria vuodessa). Täysi vanhuuseläke on 2249 dollaria kuukaudessa. Leskeneläke maksetaan, jos leski on täyttänyt 60 vuotta tai työkyvytön leski 50 vuotta tai mikäli hän huoltaa lapseneläkkeeseen oikeutettua alle 16-vuotiasta tai työkyvytöntä lasta.

Hautausavustuksena maksetaan 255 dollaria edunjättäjän omaisille.

Työtapaturmaturva: Työtapaturmaturvaa koskevat järjestelmät vaihtelevat osavaltioittain. Työkyvyttömyyseläke maksetaan vakuutetulle osavaltiosta riippuen 2–7 päivän odotusajan jälkeen. Useimmissa osavaltioissa eläke on 66,6 prosenttia ansioista.

Perhe-eläkettä maksetaan leskelle ja lapselle. Kaikki osavaltiot maksavat hautausavustuksen tapaturmassa kuolleen vakuutetun jälkeen. Etuus vaihtelee osavaltiosta riippuen 700:sta 5000 dollariin.

Työttömyysturva: Työttömyysturva vaihtelee eri osavaltioissa. Etuuksien määrät vaihtelevat suuresti. Usein tulee kysymykseen 50–60 prosenttia nettopalkasta. Rahamäärän yläraja vaihtelee 100:sta 300 dollariin viikossa. Enimmäismaksuaika on yleensä 26 viikkoa.

Perhe-etuudet: USA:ssa ei tunneta perhe-etuusjärjestelmää.

Yhdysvaltoihin muuttavan on syytä tietää: Jokaisella USA:han muuttavalla täytyy olla asianmukainen terveysvakuutus, joka kattaa kaiken terveyden- ja hammashoitoon liittyvät kulut. Terveydenhoito on yksityistä ja erittäin kallista.[7]

Työskentelyviisumilla maahan tuleva saa sosiaaliturvatunnuksen (social security number). Oleskeluviisumilla maahan tuleva ei saa sosiaaliturvatunnusta. Hänen tulee pyytää sosiaalitoimistosta kirje, jossa todistetaan, ettei hänelle myönnetä sosiaaliturvatunnusta (letter of denial / letter of rejection).

Työskentelyviisumin saaneet voivat hakea sosiaaliturvatunnusta jo Suomessa Yhdysvaltojen suurlähetystön kautta tai USA:ssa lähimmästä sosiaalitoimistosta (social security office).

USA:han muuton jälkeen on tärkeää löytää omat yksityislääkärit (esimerkiksi hammaslääkäri, naistentautien lääkäri, lastenlääkäri). Äkillisissä sairaustapauksissa käännytään heti sairaalan puoleen. Hätänumero USA:ssa on muistakin yhteyksistä tuttu 911.

Terveydenhuoltouudistus: USA:n terveydenhuoltouudistus, puhekielessä ”Obamacare”, on uudistus, jonka sisältö on on Yhdysvaltojen edustajainhuoneen 22.3.2010 hyväksymässä lakipaketissa nimeltä Patient Protection and Affordable Care Act (myös muodossa H.R. 3590).[8]

Edustajainhuone hyväksyi lakiehdotuksen äänin 219–212. Jokainen republikaani sekä 34 demokraattia äänesti ehdotusta vastaan. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vahvisti lain seuraavana päivänä, 23. maaliskuuta.

Uudistus takaa sairausvakuutuksen yli 30 miljoonalle yhdysvaltalaiselle. Uudistus rajoittaa aluksi sairausvakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia evätä vakuutus niiltä, joilla on jo valmiiksi olemassa oleva terveysongelma. Vakavaan tautiin sairastuneen vakuutetun turvaa ei voi myöskään enää yhtäkkiä lopettaa. Lisäksi jokaiselle tulee myöhemmin pakolliseksi hankkia sairausvakuutus vähävaraisten saadessa valtion tukea tai verohelpotuksia sen maksamiseksi.

USA ja YK:n ihmisoikeussopimukset (KP-sopimus ja TSS-sopimus)

Yhdysvallat on yhtenä YK:n 51 perustajajäsenestä luonnollisesti ratifioinut YK:n peruskirjan. USA on allekirjoittanut KP-sopimuksen vuonna 1977 ja ratifioinut sen vuonna 1992. TSS-sopimuksen USA on allekirjoittanut vuonna 1977, mutta jättänyt sopimuksen toistaiseksi ratifioimatta (tilanne 5.5.2016).[9]

Turvallisuusneuvoston muista pysyvistä jäsenistä todettakoon ratifiointien osalta seuraavaa:

Iso-Britannia on allekirjoittanut KP-sopimuksen ja TSS-sopimuksen vuonna 1968 ja ratifioinut sopimukset vuonna 1976. Venäjän federaation, joka on Neuvostoliiton seuraajavaltio, katsotaan allekirjoittaneen KP-sopimuksen ja TSS-sopimuksen vuonna 1968 ja ratifioineen sopimukset vuonna 1973.

Kiina on allekirjoittanut KP-sopimuksen vuonna 1998, mutta ei ole sitä toistaiseksi ratifioinut. TSS-sopimuksen Kiina on allekirjoittanut vuonna 1997 ja ratifioinut vuonna 2001. Ranska on allekirjoittanut KP-sopimuksen ja TSS-sopimuksen vuonna 1980, mutta jättänyt sopimukset toistaiseksi ratifioimatta.

Yhdysvallat on ollut erityisen selkeästi pelkästään KP-oikeuksien kannattaja, eikä siis ole ratifioinut YK:n TSS-sopimusta. ”Yhdysvaltojen vastahakoisuus TSS-oikeuksien ajamiseen johtunee ainakin osittain siitä, että näiden oikeuksien toteutuminen edellyttää vahvaa valtiota, kun taas Yhdysvalloissa on perinteisesti uskottu yksilön yritteliäisyyteen yhteiskunnan perusvoimana.”[10]

Kiinnostavaa on, että YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä ainoastaan Iso-Britannia ja Venäjän federaatio ovat ratifioineet sekä KP-sopimuksen että TSS-sopimuksen.

Se tosiseikka, että Yhdysvallat on jättänyt TSS-sopimuksen ratifioimatta, osoittaa, ettei USA:n poliittisen eliitin enemmistö ole ollut kiinnostunut edistämään julkisen vallan (valtio) toimenpitein YK:n ihmisoikeuksien toteutumista siltä osin kuin kysymys on taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista.

Edellä esitetyn nojalla on katsottavissa, että USA täyttää muodollisesti YK-järjestelmän demokraattiselle oikeusvaltiolle asettamat kriteerit. Kuitenkin kaiken kaikkiaan näyttää perustellulta päätellä, että Yhdysvallat (jätettyään TSS-sopimuksen ratifioimatta) ei ole ainakaan kaikilta osin (so. taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien osalta) sellainen ’hyvinvointivaltio’, jota YK:n ihmisoikeusjärjestelmän saatetaan katsoa edellyttävän.



Tapio Kuosma
on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
¤

Viitteet

1. Timo Soini: Suomalaisena Washingtonissa. Ploki 4.2.2016.

2. Ks. http://areena.yle.fi/1-2152555

3. The unanimous Declaration of the thirteen united States of America, In Congress, July 4, 1776.

4. The Constitution of the United States, 1787.

5. Ks. Yhdysvaltojen perustuslain 1. artiklan 2. pykälä.

6. Ari Helo: Yhdysvaltain demokratian synty [2014], s.15.

7. Ks. Yhdysvallat-opas [2002], s. 16.

8. Patient Protection and Affordable Care Act https://en.wikipedia.org/wiki/Patient_Protection_and_Affordable_Care_Act

9. Ks. United Nations Treaty Collection.

10. Ks. http://www.yk.fi/node/255

Lähteet

Helo, Ari: Yhdysvaltain demokratian synty: unionin idea ja amerikkalainen historiakäsitys sekä liittovaltion perustamisdokumentit: Itsenäisyysjulistus, Konfederaatioartiklat, tärkeimmät Federalistikirjoitukset ja Yhdysvaltain perustuslaki lisäyksineen. Gaudeamus. Tallinna 2014.

Historia: Yhdysvaltain kutsumuskohtalo http://areena.yle.fi/1-2152555

Patient Protection and Affordable Care Act https://en.wikipedia.org/wiki/Patient_Protection_and_Affordable_Care_Act

Soini, Timo: Suomalaisena Washingtonissa. Ploki 4.2.2016 http://areena.yle.fi/1-2152555

The Constitution of the United States http://constitutionus.com/

The unanimous Declaration of the thirteen united States of America, In Congress, July 4, 1776 http://www.ushistory.org/DECLARATION/document/

United Nations Treaty Collection https://treaties.un.org/Pages/ViewDetails.aspx?src=TREATY&mtdsg_no=IV-3&chapter=4&lang=en

Yhdistyneet kansakunnat http://www.yk.fi/node/255

Yhdysvallat-opas. Suomi-Seura r.y. ja Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto r.y. Helsinki 2002.

Kuva YK:n ihmisoikeusneuvoston Syyrian tilannetta käsittelevästä kokouksesta 28.2.2012: Eric Bridiers via Flickr.com (CC BY-ND 2.0)

Artikkelisarjan edellinen osa:

Ihmisyksilö, valtio ja demokratia, osa 2

Tallenna

6 KOMMENTTIA

    • Suomalaisen täytyy tietää mikä on uusi maailmanjärjestys. Kyse on hyvin pienen eliitin pakkovallasta ja maailman haltuunotosta. Miksi ja mitä varten?
      Suomeksi tekstitetty linkin video kertoo.

    • Häijy projekti tuo NWO, linkin video ei ole mieluisaa katseltavaa mutta on katsottava jotta tietää missä ja mitä kohti mennään ellei …
      Nähtäväksi jää onnistuuko nwo-eliitti toteuttamaan häijyn suunnitelmansa vai herääkö ihmiskunta vastarintaan joka sen voisi estää.

  1. Suhteessa ihmisoikeuksiin USA ja EU ovat toistensa peilikuvia. USA:ssa painotetaan kansalaisten KP-oikeuksia ja TSS-oikeuksien kohdalla vallitsee pitkälti omavastuu. EU:ta on kehitetty siten, että kansalaisten KP-oikeudet on jätetty vähemmälle huomiolle, mutta TSS-oikeuksiin on kiinnitetty aika lailla huomiota. Tämä johtuu siitä, että Euroopassa suurta kannatusta nauttinut vasemmisto piti saada myötämieliseksi EU-projektille (oman ennustukseni mukaan TSS-oikeuksista tullaan jossain vaiheessa EU-projektia luopumaan ja onhan niistä käytännössä jo paljon tingitty silloin, kun EU:n vallankäytön ytimessä olevan suurpääoman intressit ovat olleet uhattuna).

    Isoista valtablokeista Kiina ei ole kiinnostunut mistään yksilötason ihmisoikeuksista, vaan kaiken määrää siellä kollektiivinen etu. TSS-oikeudet toteutuvat siellä ennemminkin perinteiden kautta. Kiinassa kansalaiset kuuluvat tai hakeutuvat yhteisöihin, jotka sitten toivon mukaan huolehtivat jäsenistään. Kiinalainen kansanperinne ei kuitenkaan hyväksy ainakaan vanhojen ihmisten kaltoin kohtelua, vaan heitä kunnioitetaan siellä suuresti (yksityiskohtia vanhustenhuollon järjestelyistä siellä en tosin tunne). Kiinassa ja kauko-idässä ylipäätänsä valtiollinen järjestelmä tavallaan hyödyntää sikäläisiä perinteitä siten, ettei subjektiivisiin ”oikeuksiin” perustuvaa valtio-ohjattua sosiaalihuoltoa ole siellä ajateltu tarvittavan.

    USA:sta vielä sen verran, että olemattomien TSS-oikeuksien vastapainoksi maassa ovat perinteisesti vallinneet hyvin vetävät työmarkkinat ja rivityöläistenkin ansiotaso on ollut jotain aivan muuta kuin Euroopassa ja varsinkin Suomessa. Sen vuoksi globalisaation viemät mahdollisuudet aitoon vaurastumiseen ja sitä kautta riittävään ”tee se itse”-sosiaaliturvaan ovat iskeneet kansaan hyvin rajusti, koska ansiotason laskua kompensoivia sosiaalijärjestelmiä siellä ei ole ollut. Tätä ei läntinen uusliberalistinen media ole halunnut ymmärtää esimerkiksi silloin, kun se on kritisoinut Donald Trumpin antiglobalistista vaalikampanjaa. Uusliberalistit ovat jopa moittineet amerikkalaisia laiskoiksi, kun he eivät pysty hankkimaan itselleen kunnollisia sosiaalivakuutuksia 10 dollarin tuntipalkoilla McJob-töissään.

    • ’…TSS-oikeuksista tullaan jossain vaiheessa EU-projektia luopumaan…’
      Ilman muuta niin käy ja lienee selvää että kyse on suunnitellusta strategiasta.
      Ei luulisi moniakaan NWO:lla maustettu USA:n ’tee-se-itse’-malli kiinnostavan kun/jos tekemällä saadut TSS-oikeudet hupenevat olemattomiin globalisaation myötä. Eli Kiina menisi edelle kun painopiste on siellä TSS-oikeuksien puolella ja mikäli se siellä pysyy.
      Voisi jopa ajatella että se on Kiinan valttikortti jatkossa sillä lopulta – edellyttäen ettei ihmiskunta taannu ja psykopatisoidu laaja-alaisesti – tärkeintä ihmiselle on yhteisö, joka ei hylkää ja jätä pulaan tai heitteille USA:n köyhät häipyköön (’pour people must exit’) tyyliin.
      Toisaalta tuo yhteisö ei saa olla henkisesti liian kahlitseva ja alistava ja mikäli Kiina onnistuu tässä yhdistämään nämä kaksi asiaa hyvällä tavalla se vienee voiton Lännen itsekkäästä ja muita hyväksikäyttävästä ’tee-se-itse’ mallista, joka tulisi olemaan myös NWO:n malli.
      Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia Kiinassa eläviltä suomalaisilta/länsimaalaisilta miten he asian kokevat.

      • p.s. NWO-malli: kaikki mikä on sinun on minun ja kaikki mikä on minun on minun.

        George Orwell comes to mind, when he says, referring to James Burnham’s The Machiavellians – “a democratic society has never existed and, so far as we can see, never will exist. Society is of its nature oligarchical, and the power of the oligarchy always rests upon force and fraud… Power can sometimes be won and maintained without violence, but never without fraud.”
        This extends well to Globalization’s declaration of Justice: “All that’s yours is mine, and all that’s mine is mine.”

JÄTÄ VASTAUS