Toukokuussa 1969 Presidentti Urho Kekkonen otti Tamminiemessä vastaan kolme suomalaisen ulkopolitiikan keskeistä vaikuttajaa: Suomen YK-suurlähettilään Max Jakobsonin, ulkoasianministeriön poliittisen osaston päällikön Risto Hyvärisen ja apulaispäällikön Keijo Korhosen.
Herrat eivät sitä vielä tienneet, mutta alkamassa oli kuuden vuoden urakka, jolla oli historiallinen merkitys.
Tapaamishetkellä kylmä sota oli kuumimmillaan. Elettiin jatkuvan tuhon uhkan alla, eivätkä suurvaltajohtajat tavanneet toisiaan. Neuvostoliitto painosti Suomea monin tavoin.
Tamminiemessä pohdittiin, miten Suomen puolueettomuuspolitiikkaa voitaisiin vahvistaa käyttämällä vipuna Neuvostoliiton vanhaa ideaa Euroopan rauhankonferenssista.
Suomi tarjoutui järjestämään kokouksen Helsingissä ja kutsui osanottajia kirjeillä.
”Neuvostoliitto luuli, että olimme heidän asiallaan. Mutta meidän ideamme oli vahvistaa omaa uskottavuuttamme länteen”, kirjeen poikiman Etyk-kokouksen järjestelyihin alusta asti osallistunut Korhonen kertoo Seuralle.
Toukokuussa 1969 huippukokous tuntui kuitenkin vielä kaukaiselta, jopa saavuttamattomalta. Kekkonen ei uskonut sen toteutumiseen. Korhonen arvioi, että kiertokirje poikisi todennäköisesti korkeintaan jonkinlaiset diplomaattiset teekutsut.
Toisin kuitenkin kävi.
Saksan kysymys
Etyk-kokouksen yllä leijailevista pilvistä tummimmat liittyvät jaetun Saksan diplomaattiseen asemaan.
Neuvostoliitto painosti Suomea tunnustamaan hallitsemansa Itä-Saksan. Länsi keräsi tunnustusta valtapiiriinsä kuuluneelle Länsi-Saksalle.
Suomen linja oli olla tunnustamatta jaettuja valtioita, mikä lisäsi uskottavuutta jakolinjat ylittävän kokouksen järjestäjänä.
Etykin osalta Saksan kysymys ratkaistiin kutsumalla Itä-Saksa mukaan tunnustamatta sitä valtiona. Idea perustui siihen, että kirje lähetettiin Euroopan turvallisuudesta vastaaville hallituksille, ei valtioille.
Länsi lähti mukaan pitkin hampain. USA vastusti alkuun kiivaasti kokoushanketta, mutta pehmeni ajan mittaan.
”Tapasin vuoden 1969 lopulla Harvardissa presidentti Richard Nixonin avustajan Henry Kissingerin. Kysyin häneltä Suomen aloitteesta, jolloin hän suuttui. Hän piti sitä roskana, jolla ajetaan vain Neuvostoliiton etua. Hän sanoi myös, ettei USA tule koskaan osallistumaan tähän. Oli ilo nähdä vuonna 1975 Kissinger presidentti Gerald Fordin rinnalla Helsingissä”, Korhonen muistelee.
Vuoden 1972 Etykiä valmisteleva suurlähettiläskokous oli kaatua aakkosiin.
”Edellisenä iltana Länsi-Saksan öykkäröivä lähettiläs Detlev Scheel tuli ulkoministeriöön ja vaati Itä-Saksan istumaan heidän vieressään.”
Jos näin ei käy, hänen maansa ja länsivaltiot vetäytyvät kokouksesta, uhosi Scheel, jota suomalaiset kutsuivat ”miehityssotilaaksi”.
Korhonen keksi muuttaa kokouksen kielen englannista ranskaksi, jolloin aakkosista saatiin väännettyä Saksat vierekkäin. Koko yö painettiin uusia ranskankielisiä nimikilpiä.
”Sanat luovat mielikuvia ja mielikuvat hallitsevat maailmaa.”
Romahduksen siemen
Lännen Etyk-tavoite oli vapauttaa kokouspäätösten avulla ihmisten, tavaroiden ja tiedon kulkua. Se oli jyrkästi Neuvostoliiton etujen vastaista. Vaikka kyse ei ollut kansainvälisestä sopimuksesta, vaan loppuasiakirjasta, venäläiset ymmärsivät sen sitovaksi.
Kokouksen seurauksena syntyneen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin painoarvon Korhonen arvioi mitättömäksi.
”Yksi Etykin seuraus oli, että syntyi uusi ja tarpeeton järjestö Etyj, jota kaikki yrittivät välttää, koska järjestöjä oli ennestään liikaa.”
Itse Etyk-kokous ei kuitenkaan jäänyt Korhosesta merkityksettömäksi, päinvastoin.
”Toinen kokouksen seuraus oli Neuvostoliiton romahtaminen, jota eniten vauhditti juuri Etykin loppuasiakirja.”
Etyk avasi henkisiä patoja rautaesiripun takana, etenkin nuorten keskuudessa.
”Neuvostoliiton hyvin koulutettu ja turhautunut nuoriso lähti liikkeelle. Vaadittiin lännestä musiikkia, elokuvia, vaatteita, kirjallisuutta, lehtiä ja tavaroita. ”
Tämä alusti Leonid Brežnevin ajan pysähtyneisyyden loppua ja avasi tietä Mihail Gorbatšovin ajamalle vapaammalle ilmapiirille.
”Jos totaalinen järjestelmä menettää uskottavuutensa, se luhistuu.”
”Maanpetos”
Eläkkeellä Korhosella on mahdollisuus, josta kylmän sodan vuosien diplomaatti saattoi vain haaveilla:
”Voi sanoa mitä ajattelee, eikä ajatella mitä sanoo”, Korhonen, 81, virnistää synnyinsijoillaan Paltamossa, Oulujärven rannalla.
Ulkopolitiikan konkari on huolissaan suomalaisten tulevaisuudesta.
”Suomen hallitus ei ymmärrä oikein mistään mitään, eikä meillä ole enää EU:n vuoksi omaa ulkopolitiikkaa.”
Viime aikoina idänpolitiikan tuntijan silmiin on pistänyt esimerkiksi Naton kanssa solmittu isäntämaasopimus.
Puolustusvoimien komentaja kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti syyskuussa 2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen, jolla Suomen alue luovutetaan sotilasliiton tukikohta-alueeksi. Korhonen pitää tätä ”holtittomana antautumissopimuksena”. Hän rinnastaa sen salassa valmisteltuun maanpetokseen.
Ruotsissa samanlaisen isäntämaasopimuksen kohtalo käsiteltiin eduskunnassa. Suomessa kenraalit, ylipäällikkönsä presidentin siunauksella, eivät päästäneet asiaa sinne asti.
”Hoviupseereita”
Korhonen ei luota Natoa liehittelevien kenraalien ammattitaitoon ja asenteeseen.
”Olen pettynyt kenraaleihimme. Sodan jälkeen luotettiin koko kansan armeijaan. Nykyinen johto ei ole enää tämän luottamuksen arvoinen. Kenraalit ajavat omia etujaan, kun heitä ei valvota. Nykyajan upseerit viihtyvät ulkomailla kokouksissa ja vaarattomissa rauhanturvatehtävissä. He ovat verrattavissa 1700-luvun hoviupseereihin, komeita univormuja, mitalit kiiltävät rinnassa, mutta vyössä on vain tuppi – ei miekkaa.”
Sotilasjohdon toimenkuvan muutos uhkaa Korhosesta jo maan suurinta turvallisuuspoliittista voimavaraa: maanpuolustustahtoa.
”Puolustuksessa on kolme pilaria: aseet, koulutus ja tärkeimpänä tahto käyttää kumpaakin. Jos kansa huomaa, että sitä vedetään nenästä, ollaan hukassa. Kuka haluaa, että hänen poikansa menee etulinjaan Naton tai Euroopan puolesta puutteellisesti varustettuna ja koulutettuna?”
Suurvaltojen teatteri
Korhosen arvio maanpuolustuksen tulevaisuudesta on synkkä.
Suomen puolustuksen peruskalliota, maavoimia ei ole kehitetty riittävästi. Rahat on hukattu taivaalle ja taas ollaan haikailemassa miljardeja uusiin lentokoneisiin.
”Jos Euroopassa syttyisi sota, Suomi olisi eteen työnnetty tukikohta, jonka materiaali- ja ihmisvarat eivät olisi Natolle puolustamisen arvoisia ja jonka yli juostaisiin mennen tullen riippumatta siitä, kuka sodan ´voittaisi´.”
Korhosen mielestä tulisi muistaa, että Nato on sotilasliitto vain paperilla, suuri paperiesikunta. Joukot ovat hajallaan eri maiden tahdon alla.
”Venäjä on alueellinen suurvalta ja sotateknologiassa samaa luokkaa Yhdysvaltojen kanssa. USA:n presidentti, olipa hän kuka tahansa, ei tule Suomen, Baltian maiden, Puolan tai Ukrainan takia ottamaan sitä riskiä, että joutuisi sotaan ydinasevaltion kanssa. Venäjän johto tietää, että USA:n johto ymmärtää tämän.”
Suurvaltojen nokittelussa kylmän sodan veteraani näkee myös teatteria.
”USA:n ja Venäjän välit ovat paljon paremmat kuin Washingtonin ja Moskovan kotimaisen politiikan käyteaineeksi tarkoitettu leveilevä suunsoitto antaa ymmärtää. Todellisia eturistiriitoja ei ole. Molemmat tunnustavat toisen suurvaltaedut ja etupiirit. Amerikkalais-venäläisen sodan mahdollisuutta ei ole.”
Historiattomuus vaivaa
Kylmän sodan aikana ulkoministerinäkin toiminut Korhonen luettiin ulkopolitiikan realisteihin, joka painotti käytännön politiikkaa ideologisen maalailun sijasta.
”Nyky-Suomen johto on unohtanut kaiken Suomen historiasta eikä ole oppinut siitä mitään. Suomen hallitus haluaa Naton turvallisuustakuut, jotka ovat kuvitelmien varassa, Venäjän muka aiheuttamaa turvallisuusriskiä vastaan – riskiä jota ei ole olemassa, ellei Suomi itse sellaista rakenna”, Korhonen harmittelee.
Hänen mielestään suomalaisia pelotellaan koko median voimin sotahysteriaan.
”Venäjän nykyiset talousongelmat menevät ohi. Venäjä olisi jatkuvasti vaurastuvana suurvaltanaapurina osa Suomen menestymisen tulevaisuutta.”
Olisi parasta, jos Venäjä suhtautuisi Suomeen hyväntahtoisen välinpitämättömästi.
Korhonen on ymmällään Helsingin Etykin kesän 2015 juhlakokouksesta kehitetystä sotkusta, jonka seurauksena Suomi eväsi venäläisten maahan tulon vetoamalla EU:n matkustusrajoituksiin, joita Suomessa tulkittiin väärin.
”Ällistyttävä typeryys Suomen hallitukselta. Etyk-kokouksella ja Ukrainan kriisillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ulkoministeri on kuin pieni sylikoira, joka heiluttaa häntäänsä Brysselin isännille.”
Ukrainan kriisin Korhonen näkee suurvaltariitana, jossa EU ja Nato haluavat levittää vaikutusvaltaansa. Aikaisempiin lupauksiin nähden venäläiset käsittävät, että länsi on vetänyt heitä nenästä.
”Suomen ei pidä mennä herrojen kanssa marjaan, siinä voi käydä huonosti”, Korhonen sanoo.
Venäjän uhan hän kehottaa laittamaan historialliseen perspektiiviin.
”Suomen kimppuun Venäjä on käynyt 300 vuoteen vain provosoituna, osana ruotsalaisten tai muiden aloittamaa sotaa. Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä pelkästään Suomeen. Mailla on Euroopassa pisin raja, jolla ei ole mitään ongelmia.”
Pentti Sainio on toimittaja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt mm. Helsingin Sanomissa. Hän on opiskellut Kadettikoulussa sekä yleistä historiaa Helsingin yliopistossa. Sainion kirjat edustavat tutkivaa journalismia. Hänen viimeisin kirjansa on Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet, joka on arvioitu Vastavalkeassa.
Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin Seura-lehdessä 23.7.2015 otsikolla ”Veteraanidiplomaatti sivaltaa Timo Soinia: ’Ulkoministeri on kuin pieni sylikoira, joka heiluttaa häntäänsä Brysselin isännille'”. Vastavalkea julkaisi kirjoituksen uudelleen Pentti Sainion luvalla. Keijo Korhosen kuva (uudelleenrajattu) vuodelta 1977: Biografiskt lexikon för Finland
PÄIVITYS 18.5.2017 klo 12.00: Alaotsikossa täsmennetty, että kyse on vuonna 2015 tehdystä haastattelusta.
Arvoisan veteraani politiikon ja professorin ajatukset ja mielipide kertovat juuri sitä miten asiat ovat tässä, eu:n sekä Brysselin sylikoiraksi heittäytyneiden, politiikkojen maassa. Neuvostoliiton aikoina Kremlin valtiaiden ”lempinimi/haukkumanimi Suomalaisista politiikoista sekä päättäjistä oli paskansyöjät. Kaikki mitä suuri ja mahtava suolsi – niin osui ja upposi. Nyt vain on ilmansuunta muuttunut länteenpäin mistä tuleva ”totuus” osuu ja uppoaa kenenkään nykyisistä politiikoista sekä päättäjistä sen kummemmin asioita kyseenalaistaen. Tämä mateleva ja hyväuskoisten päättäjien ”sinisilmäisyys” on jotain… en tosiaankaan osaa sanoa, että mistä epätodellisuudesta ja aivottomuudesta lieneekään kyse? Se, että tämä kansa on jotakuinkin ja hyvin pitkälti: ”henkisen kyykyttämisen, kiusaamisen ja tasapäistämisen” tuotoksena saatu hyväksymään nykyisen Suomen – joka taasen on kehittynyt: lupa, sääntö ja kielto-orioituneeksi ja pyrokratiapervoksi eu:n syrjäiseksi ja kaiken kansalliomaisuutensa myyväksi pellevaltioksi… tyyliin: ”kun meni niin halvalla”! Nykyisen eduskunnan paikalla sijaitsi 1900-luvun alussa sirkus… sirkus lähti, mutta pellet jäivät. Eduskunnan kyselytunti on mitä parhainta huumoriohjelmaa, hyvin vakavilla asioilla… valitettavasti.
Eduskunnan kyselytunti menee tyyliin, kysykää mitä vaan, vastaamme mitä vaan. Se on sirkushuvia kansalle kun leipää ei enää anneta.
Jos sinulle on syntynyt se vaikutelma, että kysyjille vastataan mitä vaan (tai ei vastata ollenkaan) niin se on monialaverkostoituneiden valinnanvapaustuottajapäättäjien strategista viestintää, ei suinkaan osaamattomuutta vaikeiden kysymysten edessä.
Anteeksi, lähden ulos nauramaan.
Jotkut haluaa Suomen pelialustaksi isossa pelissä ja toiset taas haluavat pitää Suomen vallan kokonaan pois suurvaltojen pelistä.Olen muuten sitä mieltä,että Suomen pitää erota Eu:sta,Eurosta ja pysyä irti Natosta.Kansalaispuolue voi auttaa minua ja Suomea näissä asioissa.
Hieno artikkeli ja täynnä kovaa faktaa.
Tällainen totuus ikävä kyllä on kun se suoraan sanotaan. Eri asia on saadaanko se koskaan tällaisena koko kansan tietoisuuteen ja niin vahvana, että se johtaa tilanteen korjaaviin tekoihin vai jäädäänkö varman itsetuhon tielle.
Keijo Korhosen kaltaisia suoraselkäisiä politikkoja ei enää ole. On vain rahan valtaan linkkuveiselle taipuvia oman edun tavoittelijoita. Esimerkiksi käy juuri ulkoministerimme Soini, joka on kääntänyt kaikki takkinsa, kun pääsi ”valtaan”. Maan tavaksi on tullut, että päättävissä asemissa olevat ”kutsutaan” seuraan jossa luvataan henkilökohtaista etua kunhan teet niin ja näin. Ja näinhän tehdään. Hallintarekisteri ”uudistuskin” meni vihdoin läpi eduskunnan. Vastaan äänestäjille puuhataan vielä sanktioita, kun pitivät lupauksensa äänestäjille. On mennyt politiikka lekkeripeliksi. Toivon että seura pettää nyt Soinin tyyliin, Soini on tehnyt tehtävänsä, Soini saa mennä, kuten Soinikin petti äänestäjänsä.
Sopii tässäkin siteerata Yhdysvaltain ulkoministeriön ISAB-raporttia (Report on Arctic Policy 21.9.2016), jossa todetaan Venäjän aseistautumisen olevan puolustuksellista (NATO:n ja Yhdysvaltain hyökkäyksen varalta) eikä se ole saavuttanut vuonna 1991 ylläpidettyä tasoa.
https://www.state.gov/documents/organization/262585.pdf
[…] These activities reflect the generally more ambitious scale of Russian military, and particularly naval, operations but have not restored the levels of activity maintained prior to 1991.
These activities serve to assert Russian sovereignty in the region and to demonstrate its ability to defend against perceived (or imputed) NATO and U.S. threats. They also serve the critical direct military functions of protecting the patrol areas of Russia’s submarine-launched ballistic missile force, providing a secure venue for training and testing, and defending against any U.S. or NATO effort to attack Russia from the region.
In many respects, these military activities by Russian forces in the Arctic are simply the sort of things that any similarly-situated nation would undertake consistent with its military resources – to defend a major source of resources and revenues, protect the survivability of a key element of its nuclear deterrent, and assert its sovereignty. They are also elements of a return to a prior level of activity after the hiatus following the collapse of the Soviet Union as additional resources for all military purposes become available to the Kremlin.
In this sense, the Russian military effort in the Arctic is defensive – to forestall successful U.S. and NATO operations in the region, should such be mounted in a hostile environment […] s 30.
——————
Tulee ymmärtää, että massamedian narratiivi Venäjän uhasta on rakennettu poliittisia tarkoitusperiä varten jotta saadaan perusteltua ja ajettua läpi sellaisia asioita joita Suomen kansan enemmistö ei halua.
Tämä sama sapluuna on käytössä palkkaleikkausten, sosiaaliturvan heikennysten välttämättömyyden tai mnkä tahansa tarkoitushakuisen poliittisen tarinan läpi viemisessä. Toisin sanoen se on hallitsevan eliitin ja massamedian yhdessä toteuttamaa informaatiosotaa suomalaisia vastaan.
Vasta luettuani muutamaan kertaan erinäisiä vastauksiasi kommentoijille, olen alkanut uskoa että taustalla ei ole puoluepoliittiseen vakaumukseen perustuvaa taidokasta sanankäyttöä, vaan uskottavaa reaalimaailman ymmärrystä. Ja se taas vaikuttaa olevan karussa Suomen pyramidin kärjessä.
Keijo Korhosen teksti tuo mieleen ajat, jolloin kaikki tutui olevan hyvin.
Korhosta lukiessa miettii mihin hävisi Suomen ulkopolitiikan osaaminen ja viisaus ja miten ja miksi?
Lisätään suoraselkäisten politikkojen joukkoon vielä nuo kolme poliisikansanedustajaa, jotka äänestivät hallintarekisteri ”uudistusta” vastaan ja twiittasivat kintaalla oman puolueensa sanktioille. Oppositiota ei voi laskea tähän joukkoon kuuluvaksi, koska hallituksessa ollessaan olisivat voineet tehdä lehmänkaupan kuten persutkin. Hallitustyössä selkäranka mitataan. Vihreät lasken tässä joukossa eturintamaan.
Henkilökohtaisena mielipiteenä sanoisin, että meillä on nyt kieroin, ahnein, valehtelevin, epätasa-arvoisinta (perustuslain vastaista) lainsäädäntöä tekevä hallitus ikinä. Aikanaan kuvittelin, että Vanhanen-Katainen hallitus veti pohjat, mutta ei rimaa näköjään niin alas voi asettaa, etteikö sen ali vielä pääse.
Hallituksen viimeisin viritys on pakottaa ihmisiä töihin yrityksiin tai vaikka nyt julkiselle puolelle ilman palkkaa. En tiedä lakia tai kansainvälistä sopimusta joita vastaan se ei olisi, mutta onhan sitä jo harjoitettu Suomessa. Vain nimien keksiminen tälle toiminnalle on tuottanut jonkin verran tuskaa. Kysymyshän on taas vain ja ainoastaan käytännön vahvistamisesta lailla ja saada se käyttöön laajemmin. Ihmisten toimeentulosta viis.
Lakien ja sopimusten noudattamisesta ei tämä hallitus välitä. Lienee se Kainuun sanomien ”ajan riento”, jota hallitus noudattaa. Kun ministeri tulee televisioon ja lausuu jotain tällaista kun tasa-arvo, kestävyysvaje, kiky, valinnanvapaus tms. sulkekaa televisio.
Katselin tässä Suomen lukemia http://www.tradingeconomics.com/finland/indicators
Kasvu näyttää olevan tärkeillä sektoreilla enempi miinusmerkkistä. http://www.tradingeconomics.com/finland/gdp-per-capita-ppp
Mutta kyllä se ilmaistyöllä korjaantuu, varsinkin kun laitetaan ilmaistyöläisten maksettavaksi toivotalkoovero!
Numerot eivät todella näytä politikkojen hehkuttamaa ”kasvua”, ellei käytä Stubb’in matematiikkaa jossa prosentit käännetään nurinpäin. Pankit antavat positiivisia kasvuennusteita, mutta niiden tärkein talouden mittari on asuntolainat. Onhan suurin osa pankkien lainakannasta juuri asuntolainoja. Kun kotitaloudet ottavat paljon asuntolainaa, talous ”kasvaa” ja toisinpäin. Millä nuo asuntolainat maksetaan, on toinen juttu.
Politiikasta on varmaan kadonnut vähäinenkin järki.
Trading Economics arvioi työttömyysasteen kasvavan noin 12 prosenttiin 2017 http://www.tradingeconomics.com/finland/unemployment-rate/forecast
Kauppatase on miinuksella, ollut jo vuosia http://www.tradingeconomics.com/finland/balance-of-trade mutta päästään ehkä miinus sataan miljoonaan mikä olisi ylöspäin kuopasta http://www.tradingeconomics.com/finland/balance-of-trade/forecast
Yritysten tulevaisuususko on noin 2 % http://www.tradingeconomics.com/finland/business-confidence
Raknneuslupien hakeminen on vähentynyt kuten odotettavissa onkin http://www.tradingeconomics.com/finland/housing-starts
Kotitalouksilla on velkaa 113 % vuoden tuloihin verraten, tuloveroaste noin 51,6 % http://www.tradingeconomics.com/finland/personal-income-tax-rate
Asuntojen suhteen: sodanjälkeisten ikäluokkien omistamaa asuntokantaa vapautuu jälleenmyyntiin yhä enenevässä määrin (ja tietenkin perintöverotettavaksi). Ostajia voi olla näissä olosuhteissa vaikea löytää.
Semminkin kun säästöjä on jo alettu syödä http://www.tradingeconomics.com/finland/personal-savings
Milläkö asuntolainat maksetaan…?
Ne maksetaan sillä, että ensin pankit vaativat lainoja maksettavaks heti. Kun sitä e tehdä, niin ne irtisanovat ko. lainat. Seuraavaksi lainojen vakuutena olevat kiinteistöt ulosmitataan alihintaan, ja myydään sitten voitolla alkuperäisen lainan reaaliarvoa korkeampaan hintaan.
Laina-asiakas jää edelleen velalliseksi mutta ilman asuntoa. Seuraavaksi käydään henkilötakaajien kimppuun vaatimaan lainan reaaliarvon ja ulosmitatun summan erotusta. Näin siis pankin ”riski” on itseasiassa muttunut sen varallisuudeksi.
Tätä sykliä toteutetaan jatkuvasti. Edellisestä on kulunut noin neljännesvuosisata.
Tämä on uudenlaista kvarttaaalitaloutta, jonka tukihenkilöitä on löytynyt ainan presidentiaalisilta tasoilta alkaen.
Sen lisäksi Suomen lainsäädäntö ja oikeuslaitos toimintoineen on valjastettu ja trimmattu tähän käyttötarkoitukseen, kuten on nähty -90 luvun pankkisotkujen selvityksissä.
Ensin kaadetaan pankin asaikkaat ja pankin osakkeenomistajien varallisuus jätetään koskemattomaksi. Tämähän on jo kertaalleen tapahtunut prosessi suomalaisten liikepankkien osalta.
Käyttääkseni Keijo Korhosen ilmaisua: ”Suomi on kuin mielisairaala, jota potilaat johtavat.”
Peli on kuin draamaa, jonka pääosia esittävät keskitasoa huonommat näyttelijät.
Tavataan sanua jotta eläessään haukutun viimeistään pappi kehuu maasta taivaisiin. Koivistosta ollaan monta mieltä, joillekkin hän oli mystinen satamajätkä, toisille kokokansan Manu presidenttinä. Ilmajoella äijästä ei pidetty, hän kun oli aikanaan junailemassa Suomen suurimmaksi nousseen rakennusliikkeen Vesi-Sepon kaatoa ja tuhoa, sekä edelleenkin sen päättymätöntä konkurssia. Ilkka-lehdessä Pirilän ja ”satraappi” Hokkasen aikana, Koivistoa ei kumarleltu. Aika kultaa muistot nuoremman väen muistellessa Koiviston aikaa, jonka alulle panemat toimet totisesti nykyään kyykyttää suomalaisia. Unohtaa ei voi myöskään 1990-luvun velallisten ”laillistettua” ryöstöä, josta Koiviston konklaavin seurauksena moni sen uhriksi joutunut edelleen kantaa velkataakkaa ulkomaisille perintäyhtiöille. Ilkan pääkirjoituksessa Koivisto nostettiin Kekkosen ohi korokkeelle ja edeltäjään lyötiin samantien nöyristelevän suomettajan leima. Ohessa ote pääkirjoituksesta:
”Presidentti Koiviston yhtenä suurimmista ansioista voi pitää hänen aloittamaansa demokratisoitumista. Presidentti Urho Kekkosen pitkän valtakauden ja suomettumisen ajan jälkeen se ei ollut helppoa. Koivisto purki pois sitä valtaa, mitä Kekkonen oli rakentanut ympärilleen. Presidentin kuului Koiviston mukaan olla taustalla, jos kaikki oli hyvin. Valta presidentiltä väheni, mutta se oli nykyaikaa ja demokratiaa. Tuli suora kansanvaali ja kaudetkin rajattiin kahteen.
Demokratian tavoitteen tärkeyttä ja Neuvostoliiton uhkaa kuvaa hyvin Koiviston lausahdus jo Tšekkoslovakian miehityksestä 1968: ”Itkin niin, etten tietä nähnyt.”
Koiviston kaudella Suomen nöyristely itään päättyi. Koivisto siirsi Suomen aseman kohti länttä. Idänsuhteissa kahdenkeskisten henkilökohtaisten suhteiden aika oli Koiviston kaudella ohi. Itse hän toimi välittäjänä idän ja lännen välillä Bushin ja Gorbatšovin huippukokouksessa 1990 ennen Neuvostoliiton hajoamista. Edellisenä vuonna Neuvostoliitto oli tunnustanut Suomen puolueettomuuden. Suhteet Gorbatšoviin olivat hyvät. YYA-sopimuksen suhteen Koivisto ei painanut päälle. Se lakkasi, kun se oli mahdollista. Samalla tavoin vähäeleisesti hän toimi, kun ilmoitti hallitukselle Suomen hakevan EU:n jäsenyyttä. Hänen tapansa toimia vei eteenpäin ratkaisuihin, jotka näkyvät tänä päivänä.”
https://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus-presidentti-mauno-koivisto-eli-el%C3%A4m%C3%A4n-joka-on-suomalaisten-suuri-unelma-1.2289207
Keijo Korhonen antoi vastineensa Ilkan pääkirjoitukseen ja lainaan kirjoituksen kokonaisuudessaan:
”Kekkonen ei ollut suomettaja
Katsoitte aiheelliseksi pääkirjoituksessa 14.5. presidentti Mauno Koiviston muistosanojen yhteydessä solvata presidentti Urho Kekkosta. Tuon ajan ulkopolitiikkaa läheltä kokeneena esitän ihmettelevän vastalauseeni.
Eihän Urho Kekkonen ollut suomettaja eikä Idän nöyristelijä. Hän oli selkeä, lujatahtoinen valtiomies, joka oli ymmärtänyt edeltäjänsä J. K. Paasikiven idänpolitiikan – Suomen pitkän idänpoliittisen linjan – ja jatkoi sitä myös mitä vaikeimmissa oloissa, saaden puolueettomalle Suomelle sekä Idän että Lännen arvonannon.
Kunnioitan Mauno Koivistoa Suomen Suurimman Sukupolven edustajana – aikuisiän sukupolven, joka kesti sodat ja sitä seuranneet vaaran vuodet, kantaen vastuunsa.
Urho Kekkosen rinnalle valtiomiehenä ei Koivistoa toki voi korottaa. Ilman Kekkosen elämäntyötä ei olisi ollut Koiviston presidenttikautta. Puolueettomuuspolitiikkaa harjoittava, suurvaltojen ristiriitoihin sekaantumaton, rauhan ja edistyksen politiikkaa YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä edistävä Suomi oli luja pohja, jolta Koivisto olisi voinut maamme oloja kehittää ja kansainvälistä asemaamme vahvistaa.
Surulla, johon sekaantuu pelko maamme kohtalosta, joudun toteamaan, että hän ja hänen seuraajansa eivät pystyneet leiviskäänsä hoitamaan.
KEIJO KORHONEN”
https://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/lukijoilta-kekkonen-ei-ollut-suomettaja-1.2290743
”Presidentti Koiviston yhtenä suurimmista ansioista voi pitää hänen aloittamaansa demokratisoitumista. […] Valta presidentiltä väheni, mutta se oli nykyaikaa ja demokratiaa. […] Samalla tavoin vähäeleisesti hän toimi, kun ilmoitti hallitukselle Suomen hakevan EU:n jäsenyyttä.”
Joskus on vaikea ymmärtää toisten ajatuksenjuoksua, täytyy sanoa. Vai tarkoittaako Ilkan kirjoittaja että Koiviston demokratia oli sanelupolitiikkaa EU:n malliin?
ps. Korhonen on oikeassa alleviivatessaan Ilkan pääkirjoiittajan historiatonta, ajankohdasta ja olosuhteista irrotettua näkökulmaa Koiviston kauteen.
Valtion ”suru” Koiviston poismenon vuoksi oli etovaa shakaalinäytelmää:
Ensi aloitti YLE, kokoomus-toimittajat Uosukainen ja Hakahuhta, jotka oli käsketty televisioon vertaamaan Niinistöä Koivistoon Niinistön aseman vahvistamiseksi ja arvovallan nostamiseksi.
Sitten Koiviston poliittista työtä oli pyydetty arvioimaan Esko Aho, joka oli Koiviston pääminsteri ja siten Aho arvioi omia tekemisiään Koiviston nimissä.
Sauli Niinistö piti sitten puheen, jossa esitti pokkana, että hän on ikäänkuin koivistolainen, joka tekee koivistolaista puolueettomuuspolitiikkaa.
Joillakin pokka pitää vaikka puhuu niitä näitä. Voi, voi… ’sanasta miestä, sarvesta härkää’, sanottiin ennen mutta nyt pätee vain tuo ’sarvesta härkää’.
Minusta on muutenkin jännä tuo käytäntö missä toimittaja haastattelee toisia toimittajia milloin mistäkin aiheesta. Puoluekantaa ei tietenkään sovi mainita koska se voisi herättää katsojassa mietteitä.
Etova oli minusta myös muutaman päivän takainen YLEn suuri katumus- ja puhdistusnäytelmä jossa ”riippumattoman median” suurmoguli Atte Jääskeläinen pääministerin käskyjen tottelemisesta ja ministerin suojelemisesta kiinni jäätyään tarjoutui eroamaan JOS hallintoneuvosto haluaa hänen eroavan.
Ei tietenkään halua, heidän kannaltaan Jääskeläinen on mies paikallaan. Sama meno jatkuu, eikä mikään muutu. YLEn maksajia (katsojia) on asianmukaisesti kunnioitettu heidän kustantamallaan lähetysajalla katumalla julkisesti, ja nyt on ”kaikki hyvin”.
Perskeko hallitus näyttää ajavan Suomen yleislakkoon, eikä ihme. Duunarit ovat osallistuneet toivotalkoisiin kohta kymmenen vuotta ja nyt ollaan siinä pisteessä, että hallitus pakottaa ilmaisiin töihin lainsäädännöllä. Seuraavana tulee pääsymaksut työmaille, joka on tavallaan jo totta sekin. Työnteettäjälle annetaan rahaa kun palkkaa työntekijän.
Viimeksi yleislakon partaalle Suomen sai Esko Aho. Sipilä on vain Esko Aho 2.0
Suomen suurin ongelma on huono johtaminen joka näkyy politiikassa, julkisella- ja myös yksityisellä sektorilla, kaikkialla. Positiivisia poikkeuksia toki on, mutta turhan harvassa.
Arvoisa ulkoministerimme Timo Soini hehkutti eilen Iltasanomissa autoveron tuottaneen 52 miljoonaa lisää valtion budjettiin kun autoveroa ”alennettiin”. Hyvänen aika sentään. http://www.is.fi/autot/art-2000005218471.html
Autoja on siis hänen mukaan myyty enemmän ja verotuotto on kasvanut. En malttanut olla menemättä Autoalan tiedotuskeskuksen sivuille asiaa tarkistamaan. Uusien henkilöautojen myynti tämän vuoden alkukuukausina verrattuna viime vuoteen näyttää seuraavalta
Tammikuu +8%
Helmikuu -5,2%
Maaliskuu -3,9%
Huhtikuu -15,3%
Pitäisikö Soinin mennä ja tarkistaa jos se 52 miljoonaa lisää tuli kumminkin vanhojen autonraatojen ajoneuvoveroista joita on korotettu noin 20% vuosittain. Tässä vielä linkki Autoalan tiedosutskeksuksen sivuille: http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/
Jutun kirjoittaneelle toimittajalle ei tullut mieleen tarkistaa pitävätkö Soinin puheet paikkansa?
Vai oliko juttu Soinin pr-osaston laatima tiedote joka julkaistiin artikkelina kertomatta sen olevan tiedote — eiku strategista viestintää, kuten nykyään kuuluu sanoa.
Siis Autoalan tiedotuskeskuksen sivuja tarkoitin, pahoittelen. Linkki on oikea.
Tässä vielä Trafin sivuilta poimittu liikennekäytössä olevien ajoneuvojen keski-ikä Suomessa vuosina 2005-2016. Pienimmillään se on ollut vuonna 2008, noin kymmenen vuotta. Nyt lähentelee kahtatoista vuotta. Ollaan euromaista viimeinen, ajoneuvojen keski-ikä on pisin ja Viron kanssa ollaan samalla viivalla. Ja ikäkäppyrä näyttää yläviistoon neljänkymmenenviiden asteen kulmassa: https://www.trafi.fi/tietopalvelut/tilastot/tieliikenne/ajoneuvokanta/lk-ajoneuvojen_ikatilastot
Että se siitä ajoneuvokannan ”uusiutumisesta”.
Laadipa IS:lle oikaisupyyntö esiin kaivamiesi tietojen pohjalta 😉
Turhaa työtä ei viitsi. Ottaa tuo totuusmedian paskanjauhanta vaan joskus sen verran pattiin, että menee senatkin sakasin.
Ja niillä näyttää olevan nyt Trumpin kaato menossa. Washingtonissahan luetaan suomalaista totuusmediaa kylmä rinki persreiän ympärillä ja tehdään juuri niin kun se sanoo. Jos itse asuisin Washingtonissa, en kyllä kehtaisi sanoa, että Venäjä valitsee meille pressankin, on se niin vaikutusvaltainen valtio. Mutta politiikka on mennyt jo täysin lekkeripeliksi.
Tänään lasketaan maan poveen Mauno Koivisto. RIP.
Hän ja Haavikko päätyivät nerojen fame of hall:n harvoihin ja valittuihin jotka saivat neron tittelin puhumalla moniselitteitä, joita ainoastaan oma kaarti oli ymmärtävinään. Mauno sentään samoili sissien kanssa itäsimmässä Suomessa. Siitä hänelle kaikki kunnia.
Korhosia ei valitettavasti enää synny pohjolaan. Harvinaisen selkeästi vanhus asiat esitti. Ei ole enää sama meno päällä jenkassa, nyt on vain rumpujen päristelyä, ja sapelien kalistelua.