Ihmisyksilö, valtio ja demokratia, osa 4

Euroopan unioni on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka 28 jäsenmaata kattavat suuren osan Euroopan mantereesta. Unioni luotiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa. (Brexit eli Ison-Britannian ero EU:sta tulee merkitsemään huomattavaa suoneniskua unionin talouteen ja poliitiseen arvovaltaan.)

Aluksi ryhdyttiin vaalimaan taloudellista yhteistyötä. Ajatuksena oli, että kun maat käyvät toistensa kanssa kauppaa, ne tulevat taloudellisesti riippuvaisiksi toisistaan ja välttävät tämän vuoksi ristiriitatilanteita. Tästä syntyi vuonna 1958 Euroopan talousyhteisö (ETY), jossa alun perin oli mukana kuusi maata: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa. Aikojen kuluessa unionin alueelle on luotu laajat sisämarkkinat.

Alkujaan puhtaasta talousyhteisöstä on vähitellen tullut laaja-alainen organisaatio, jonka toiminta-alat ulottuvat kehitysyhteistyöstä ympäristöpolitiikkaan. Talousyhteisön nimi muutettiin vuonna 1993 Euroopan unioniksi. Unionin perustana ovat oikeusvaltion periaatteet. Unionin kaikki toiminta saa oikeutuksensa perussopimuksista, joista jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti ja demokraattisesti sopineet yhdessä. Näissä sitovissa sopimuksissa määrätään unionin tavoitteista sen eri toiminta-aloilla.

Euroopan unioni^[1] katsoo saaneensa aikaan jo puolen vuosisadan mittaisen rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin kauden. Unioni on muun ohella luonut yhteisen rahan, euron. Tarkastukset EU-valtioiden välisillä rajoilla on lähtökohtaisesti poistettu, joten ihmiset voivat periaatteessa liikkua vapaasti lähes kaikkialla EU:ssa. Vuonna 2015 alkanut pakolaiskriisi on kuitenkin johtanut uusien raja-aitojen pystyttämiseen monissa jäsenvaltioissa.

Sisämarkkinat eli yhteismarkkinat ovat unionin talouden keskeinen voimatekijä. Niiden ansiosta useimmat tavarat, palvelut, raha ja ihmiset voivat periaatteessa liikkua unionissa vapaasti.

Yksi unionin päätavoitteista on ihmisoikeuksien edistäminen niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Unionin keskeisiä arvoja ovat ihmisarvo, vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltioperiaate ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Vuonna 2009 tuli voimaan Lissabonin sopimus, jolla vahvistettiin unionin perusoikeuskirjan asemaa. Kaikki oikeudet esitetään nyt tässä yhdessä asiakirjassa. Unionin toimielimet ja EU-maat ovat sitoutuneet kunnioittamaan näitä oikeuksia EU-lainsäädäntöä soveltaessaan.

Sopimus Euroopan unionista (SEU-sopimus)

Euroopan unioni (EU) on perustettu asianomaisten eurooppalaisten valtioiden välisellä sopimuksella Euroopan unionista (SEU). EU:ssa on 28 jäsenvaltiota. (Sikäli kuin Brexit käytännössä toteutuu, jäsenmäärä vähenee 27 valtioon.) Suomen osalta jäsenyys EU:ssa todetaan Suomen perustuslain 1. pykälän 3. momentin toisessa virkkeessä: ”Suomi on Euroopan unionin jäsen.”

Unioni perustuu SEU-sopimukseen ja sopimukseen Euroopan unionin toiminnasta (SEUT-sopimus). Nuo sopimukset ovat unionin perussopimuksia. Kummallakin sopimuksella on sama oikeudellinen arvo.

Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus sekä naisten ja miesten tasa-arvo.

SEU-sopimuksen 3. artiklan mukaan unionin päämääränä on edistää rauhaa, omia arvojaan ja kansojensa hyvinvointia. Unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja ja jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus.

Unioni toteuttaa sisämarkkinat. Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Unioni edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä (ibid.).

Unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää sekä edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista suojelua, naisten ja miesten tasa-arvoa, sukupolvien välistä yhteisvastuuta ja lapsen oikeuksien suojelua (ibid.).

Euroopan unionin perusoikeuskirja

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa^[2] vahvistetaan unionin toimivallan ja tehtävien sekä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti oikeudet, jotka perustuvat erityisesti jäsenvaltioille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen, unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymiin sosiaalisiin peruskirjoihin sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

Unionin tunnustamat oikeudet, vapaudet ja periaatteet on perusoikeuskirjassa jaettu kuuteen osastoon: ihmisarvo, vapaudet, tasa-arvo, yhteisvastuu, kansalaisten oikeudet ja lainkäyttö.

Perusoikeuskirjan 1. artiklan mukaan ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava. Toisessa artiklassa todetaan jokaisella olevan oikeus elämään. Ketään ei saa tuomita kuolemaan eikä teloittaa.

Perusoikeuskirjan 3. artikla sisältää määräykset oikeudesta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. ”Jokaisella on oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen.” Neljännessä artiklassa kielletään kidutus sekä epäinhimillinen tai halventava rangaistus ja kohtelu ja 5. artiklassa orjuus ja pakkotyö.

Perusoikeuskirjan II osasto (6.–19. artikla) sisältää seuraavia vapauksia koskevat määräykset: oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen, henkilötietojen suoja, oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, taiteen ja tutkimuksen vapaus, oikeus koulutukseen, ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä, elinkeinovapaus, omistusoikeus, oikeus turvapaikkaan ja suoja palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa.

Perusoikeuskirjan III osastossa (20.–26. artikla) on tasa-arvoa koskevat määräykset (yhdenvertaisuus lain edessä, syrjintäkielto, kulttuurinen, uskonnollinen ja kielellinen monimuotoisuus, naisten ja miesten välinen tasa-arvo, lapsen oikeudet, ikääntyneiden henkilöiden oikeudet ja vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan).

Perusoikeuskirjan IV osasto (27.–38. artikla) sisältää määräykset yhteisvastuusta (työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä, neuvotteluoikeus ja oikeus työtaistelutoimiin, oikeus työnvälityspalveluihin, suoja perusteettoman irtisanomisen yhteydessä, oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työolot ja työehdot, lapsityövoiman käytön kielto ja nuorten suojelu työssä, perhe- ja työelämä, sosiaaliturva ja toimeentuloturva, terveyden suojelu, mahdollisuus käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja, ympäristönsuojelu ja kuluttajansuoja).

Perusoikeuskirjan V osastossa (39.–46. artikla) on kansalaisten oikeuksia koskevat määräykset (äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa, äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa, oikeus hyvään hallintoon, oikeus tutustua asiakirjoihin, Euroopan oikeusasiamies, oikeus esittää vetoomus, liikkumis- ja oleskeluvapaus sekä diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antama suojelu).

Perusoikeuskirjan VI osasto (47.–50. artikla) sisältää määräykset lainkäytöstä (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen, syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen, laillisuusperiaate ja rikoksista määrättävien rangaistusten oikeasuhteisuuden periaate sekä kielto syyttää ja rangaista oikeudenkäynnissä kahdesti samasta rikoksesta).

Perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta. Tämän vuoksi ne kunnioittavat tämän perusoikeuskirjan mukaisia oikeuksia, noudattavat sen sisältämiä periaatteita ja edistävät niiden soveltamista kukin toimivaltansa mukaisesti ja unionille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksella^[3] tarkoitetaan Roomassa 4. marraskuuta 1950 tehtyä yleissopimusta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi. Sopimuksen 1. artiklan mukaan ”sopimuspuolet takaavat jokaiselle lainkäyttövaltaansa kuuluvalle tämän yleissopimuksen I osassa määritellyt oikeudet ja vapaudet”. Mainittuja oikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset ovat sopimuksen 2.–18. artiklassa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetut oikeudet ja vapaudet ovat seuraavat: oikeus elämään (2. artikla), kidutuksen kielto (3. artikla), orjuuden ja pakkotyön kielto (4. artikla), oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (5. artikla), oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6. artikla), ei rangaistusta ilman lakia (7. artikla), oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8. artikla), ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus (9. artikla), sananvapaus (10. artikla), kokoontumis- ja yhdistymisvapaus (11. artikla), oikeus avioliittoon (12. artikla), oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon (13. artikla) ja syrjinnän kielto (14. artikla).

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 19. artikla (Tuomioistuimen perustaminen) kuuluu seuraavasti: ”Korkeiden sopimuspuolten tämän yleissopimuksen ja sen pöytäkirjojen nojalla hyväksymien velvoitteiden noudattamisen takeeksi perustetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin […] Se toimii pysyvästi.”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Strasbourgissa Ranskassa toimiva ylikansallinen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden hyväksymän Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen voivat valittaa yksityiset henkilöt, ryhmät tai kansalaisjärjestöt, jotka katsovat ihmisoikeussopimuksen mukaisia oikeuksiaan loukatun. Ihmisoikeusvalituksen ehdottomia edellytyksiä ovat: (1) väite siitä, että viranomainen on loukannut ihmisoikeussopimuksella turvattua oikeutta, (2) kaikki kotimaiset oikeuskeinot on käytetty ja (3) valitus on tehty kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun korkein kansallinen oikeusaste tai muu viranomainen on antanut lopullisen päätöksensä asiassa.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteiset arvot

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteisillä arvoilla tarkoitetaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (EU:n perussopimus) 2 artiklassa tarkoitettuja arvoja:

”Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.”

Euroopan unionin jäsenvaltiostandardi

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen perusteella saatettaneen Euroopan unionin jäsenvaltiostandardiksi asettaa ’ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sitoutunut demokraattinen oikeusvaltio’.

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistetaan oikeudet, jotka perustuvat muun ohella ”ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen” sekä ”unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymiin sosiaalisiin peruskirjoihin”. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon, että unioni pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana on muun ohella ”täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”, voitaneen perustellusti katsoa, että unionin jäsenvaltiostandardiksi on asetettu edellä määritellyn demokraattisen oikeusvaltion täydennykseksi ’hyvinvointivaltio’, so. valtio, jossa julkisella vallalla on keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa.

Hyvinvointivaltio ja demokratia kriisissä?

Viime aikoina ja viime vuosina useat yhteiskunnalliset keskustelijat ja järjestöjen edustajat ovat puhuneet ja kirjoittaneet hyvinvointivaltion tai -yhteiskunnan kriisistä. Toisinaan on väitetty jopa demokratian kriisiytyneen. Mainitunlaisesta keskustelusta kirjattakoon seuraavat kuvaukset ja kiteytykset:

Säveltäjä Kalevi Aho Turun 51. orkesteripäivien avauspuhe; otteita

”Koulutuksesta ja yliopistoilta hallitus otti pois lähes kolme miljardia euroa, mutta yrityksiä tuetaan edelleen avokätisesti […]. Vuonna 2013 yritystuki oli yhteensä 4,8 miljardia euroa. Saajina ovat olleet säännöllisesti jopa Suomen menestyneimmät suuryritykset kuten Kone Oy ja Nokia.”^[4]

”Tänä vuonna suomalaisyritykset maksavat enemmän osinkoja kuin kertaakaan aikaisemmin Suomen taloushistoriassa, niiden yhteenlaskettu määrä on 14 % suurempi kuin viime vuonna ja yhteissummaltaan 11,4 miljardia euroa, Radion Sinfoniaorkesterin 1268,5 vuoden budjetin verran. Samaan aikaan […] väitetään, että yritysten toimintaedellytykset Suomessa ovat heikot. Voi kysyä, tarkoittaako kilpailukyvyn parantaminen ennen kaikkea sitä, että yritykset voivat maksaa osakkeenomistajilleen vielä entistäkin suurempia osinkoja […]?” (Kalevi Ahon mainittu puhe).

”Maataloustuki oli viime vuonna neljä miljardia euroa, […]. Se tekee noin 60.000 euroa jokaista suomalaista maatilaa kohti, mutta koska pientilalliset eivät näin paljon saa tukea, suurimpina hyötyjinä ovat ennen kaikkea muutoinkin menestyvät maatalousalan liikeyritykset ja varakkaimmat suurtilat. Tukea myönnettiin jopa Suomen rikkaimmalle miehelle Antti Herlinille 250.000 euroa ja lähes yhtä varakkaalle Björn Wahlroosille 240.000 euroa. Pelkästään Herlinin ja Wahlroosin saamalla maataloustuella Savonlinnan kaupunginorkesteri soittaisi melkein kaksi vuotta” (ibid.).

”Suomen valtion kaikkien aikojen suurimpia investointeja on toteutumassa lähivuosina, kun Hornet-hävittäjiä ollaan vaihtamassa uusiin. Jotta Suomeen hankittavat hävittäjät olisivat yhteensopivia Nato-maiden sotakaluston kanssa, vahvana vaihtoehtona ovat amerikkalaiset Lockheed F-35A -hävittäjät, joista yksi maksaa 180 miljoonaa euroa, Joensuun kaupunginorkesterin 72 vuoden budjetin verran. Mikäli Suomeen päätetään hankia neljäkymmentä F-35A-hävittäjää, niin kuin on toivottu, niiden kokonaishinnalla 7,2 miljardilla Tampereen kaupunginorkesteri konsertoisi lähes 953 vuotta” (ibid.).

”1990-luvulta lähtien Suomen valtio on […] ryhtynyt myymään enenevässä määrin omaisuuttaan. Tämä yksityistämisvimma on ollut tuhoisaa valtiotalouden kannalta […]. Ilmarinen-yhtiön johtajan […] mukaan valtion omaisuuden myynti viidessätoista vuodessa pelkästään ennen vuotta 2008 aiheutti valtiolle osinkotulojen menetyksinä 15 miljardin euron tappion, mikä vastaa Turun Kaupunginorkesterin 2372,3 vuoden budjettia. Ja jos omaisuutta ei olisi myyty, se olisi edelleen valtiolla tuottamassa lisäosinkoja” (ibid.).

”Valtion rahanrei’istä voi mainita vielä Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen kelvottomasti neuvottelemat Suomen nykyiset ylisuuret EU-jäsenmaksut, minkä seurauksena Suomi on suhteellisesti suurin EU:n nettomaksaja. Jo vuodesta 1995 lähtien maamme on maksanut pelkästään valtavan alennuksen saaneen Englannin puolesta jäsenmaksuja 2,1 miljardia euroa, jolla Kuopion kaupunginorkesteri soittaisi 595 vuotta. Voisi pohtia lisäksi Kreikan tukipakettia tai Yhdysvaltain vaatimien Venäjän talouspakotteiden vaikutusta Suomen vientiin” (ibid.).

”Korjatakseen valtiotalouden tilaa nykyinen hallitus on turvautunut maailman parhaiden taloustieteilijöiden suositusten vastaisesti ankaraan talouskuriin, mikä merkitsee palkkojen ja eläkkeiden vähentämistä, sosiaaliturvan heikennystä, kansanterveyden alasajoa sekä yliopistoihin, koululaitokseen ja kulttuurin kohdistuvia suuria leikkauksia. […] Pääministeri on puhunut halveksivasti kaiken maailman dosenteista, ikään kuin yliopistojen tieteenteko olisi täysin turhanaikaista” (ibid.).

”Suomessa noudatettavaa talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa ei olekaan enää vuosikausiin ohjannut tieto vaan ideologia, jota on salakavalasti vuosien ajan hivutettu ihanteeksi, kunnes siitä on tullut parhaillaan toteutettava yhteiskuntaideologia. Sen ovat ytimekkäästi määritelleet Alexander Stubb ja Timo Soini. Stubb totesi helmikuun lopulla lähipiirilleen, että ’sydän huutaa Thatcherin linjalle’. Timo Soini taas julisti viime syyskuussa […] olevansa republikaani eli hän samastuu puolestaan vahvasti Yhdysvaltain oikeistoon” (ibid.).

”Thatcheriläisyys ja republikanismi talousihanteena merkitsee pohjoismaisen hyvinvointivaltion raunioittamista. Se tekee ymmärrettäväksi myös yksityistämisvimman: kaikki julkinen omistus on pahasta, parempi jos julkinen omaisuus aina maamme kansallisomaisuutta myöten olisi melkein kenen hyvänsä muun omistuksessa kuin oman maan valtion tai kuntien” (ibid.).

”Kaikki johtavat talous- ja yhteiskuntatieteilijät ovat varoittaneet […] siitä, että liian suureksi kasvava yhteiskunnallinen epätasa-arvo johtaa ennen pitkää hyvin vaikeisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja levottomuuksiin. Myös käsitys vaurauden valumavaikutuksesta, siitä että ultrarikkaiden pöydiltä valuu jotain myös köyhimmille, on todistettu huuhaaksi. Näin ei ole missään päin maailmaa tähän mennessä tapahtunut” (ibid.).

Akava varoittaa romuttamasta suomalaista sopimusvapautta 8.9.2015; otteita

Akava varoitti maan hallitusta ”koko suomalaisen sopimusjärjestelmän romuttamisesta, kun se aikoo pakottamalla purkaa palkansaajien ja työnantajien välistä sopimusvapautta”.^[5]

”Akava ymmärtää, että rakenteita on pakko uudistaa. Heikentämällä työntekijöiden oikeuden sopia työehdoistaan yhdessä työnantajan kanssa maan hallitus on […] vaarassa romuttaa koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan selkärangan, joka on sopimisessa” (Akavan mainittu kannanotto).

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder huomauttaa, että ”työn hinnasta sopiminen on työntekijöiden ja työnantajien välinen asia, ei hallituksen” (ibid.).

”Vaarana on, että hallitus on lähdössä tielle, jossa se uhkaa rikkoa Suomen perustuslakia ja Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Lisäksi hallitus poistaa pohjan yhteiskuntarauhan turvaavalta sopimustoiminnalta” (ibid.).

”Akava muistuttaa, että työlainsäädännön lähtökohtana on työntekijän suojeluperiaate. Tästä syystä työlainsäädännössä on ehdottomia säännöksiä, joista ei voi sopimuksin poiketa työntekijän vahingoksi” (ibid.).

Valtiotalouden tarkastusvirasto (VTV)

”Julkisessa taloudessa on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan kestävyysvaje, joka vaarantaa hyvinvointivaltion rahoitusperustan ja jota lyhytaikainen hyvä talouskasvu ei riitä ratkaisemaan.”^[6]

Päivi Rouvinen-Wilenius: Demokratia on kriisissä!

Erityisasiantuntija (hyvinvointitalouden kehittäminen: hyvinvointi-investoinnit, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja järjestönäkökulma, ennakointi) Päivi Rouvinen-Wilenius mainitsi kirjoituksessaan, miten ”[v]iime aikoina eri keskusteluissa on ollut havaittavissa huoli demokratian suunnasta”. Rouvinen-Wilenius totesi pohtivansa kirjoituksessaan ”aineksia viimeaikaisista puheenvuoroista”: muun ohessa tutkimusprofessori Sakari Hännisen puheenvuorosta Hyvinvointivaltion rajat ja poliittisen päätöksenteon kriisi -seminaarissa”.^[7]

”Hänninen totesi THL:n […] seminaarissa (7.3.2016), että demokratia on vaarassa, ja tämä on vakavampi uhka kuin […] hyvinvointivaltion alasajoon liittyvät uhat.”

”Viime vuosina kehitys on tukenut demokratian alasajoa. Sakari Hännisen mukaan valtaa on siirretty yhä enenevässä määrin demokraattiselta toiminnalta Valtioneuvoston kansliaan (VNK), muun muassa strategisen tutkimuksen osalta. Kehityskulku on kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta väärän suuntainen. Markkinaehtoiseen kapitalismiin ei enää halutakaan hidastavia demokraattisen yhteiskunnan elementtejä.”

”Hännisen mukaan […] [p]oliittiset päätökset muuttavat luonnettaan markkinatyyppisiksi päätöksiksi, virkamiehet ottavat poliitikon roolin ja esittävät poliittisia leikkauslistoja, joille ei ole luotu vaihtoehtolistoja. Pohjoinen hyvinvointivaltio on tulos vahvasta demokratiasta. Hyvinvointivaltion haastaminen on demokratian haastamista.”

”Hyvinvointivaltio on sitä vahvempi ja rikkaampi, mitä vahvempi sen yhteinen normatiivinen pohja on. Yhteinen perusta, joka antaa tulkinnalliset sitoumukset on välttämätön. Yhteinen pohja luodaan keskustelulla. Jos normatiiviset sitoumukset rapautuvat, se on pahempaa kuin hyvinvointivaltion kannatuskato. Hyvinvointivaltion tulevaisuus on Hännisen mukaan riippuvainen siitä, palautetaanko demokratia, […].”

Paul Krugman on murehtinut demokratian tilaa Euroopassa

Taloussanomat raportoi 12.12.2011 Nobel-palkitun ekonomistin Paul Krugmanin murehtivan demokratiaa Euroopassa. Krugman on ilmaissut ”olevansa huolissaan äärioikeiston mahdollisesti valtaannoususta Euroopassa”. Esimerkkinä Krugman on maininnut Itävallassa Vapauspuolueen suosion ja Suomessa ”perussuomalaisten suosion”.

Krugmanin mukaan erityisesti Euroopassa tapahtuvien poliittisten muutosten vakavuutta ei ole ymmärretty. Euron kriisi ”on tappamassa eurooppalaisen unelman”. ”Yhteisvaluutan piti solmia kansakunnat yhteen, mutta se onkin luonut yleisen katkeruuden ilmapiirin.”

Krugmanin mukaan pahempaa voi olla tulossa. ”Oikeistopopulismi on nousussa Itävallasta Suomeen: Itävallassa Vapauspuolueen suosio on vankkaa ja Suomessa Perussuomalaiset rynnivät huhtikuun vaaleissa.”

”Etelä- ja Keski-Euroopan maissa tilanne näyttää vielä pahemmalta. Luottamus demokratiaan on ollut suurimmassa pudotuksessa maissa, jotka ovat kärsineet pahiten talouden notkahduksesta. Esimerkiksi Unkarin Jobbik-puolue on Krugmanin mukaan kuin ”painajaisuni 1930-luvulta”.

Käytännössä vaarallisempi on kuitenkin viime vuoden vaaleissa menestynyt oikeistopuolue Fidesz, joka toimillaan aikoo tukahduttaa opposition. Tämän takia ”Euroopan johtajien pitää olla varuillaan, jotta liukuma pois demokratiasta ei ala talouden murentuessa”.

Joonas Pörsti: Horjahteleva demokratia

Euroopan unioni on Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikön Joonas Pörstin mukaan ratkonut talouskriisiään tavoilla, jotka eivät ole noudattaneet kaikilta osin demokratian pelisääntöjä.^[8] Vuonna 2009 voimaan astuneen Lissabonin sopimuksen piti vahvistaa Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asemaa, mutta kehitys on ollut talouspolitiikassa sen jälkeen päinvastaista.

Demokratian etenemistä seuraavan yhdysvaltalaisen Freedom House -järjestön mukaan maailman 195 maasta 90 voidaan luokitella vapaiksi: vaalit ovat näissä maissa vapaita ja kansalaisten poliittiset osallistumisoikeudet riittäviä. Vaikka valopilkkuja on monia, kokonaiskuva ei kuitenkaan näytä kaikilta osin hyvältä. ”Kun poliittisten vapauksien ja kansalaisvapauksien mittarit summataan, vapaudet ovat taantuneet maailmassa seitsemän vuotta peräkkäin.”

”Euroopassa kuitenkin muhii demokraattisen päätöksenteon näkökulmasta ongelmia, joita […] Freedom Housen mittarit eivät tavoita. Ongelmien taustalla ovat ne keinot, joilla euroalueen poliittiset johtajat ovat pyrkineet ratkaisemaan maanosan taloudellista kriisiä. Talouspoliittista valtaa […] on siirretty yhä enemmän kansallisilta parlamenteilta EU-tasolle, vastoin Maastrichtissa vuonna 1992 solmittua sopimusta.”

Filosofian tohtori Thomas Wallgren on korostanut ”demokratian itseisarvoa, joka näyttää painuneen taka-alalle talouskriisissä”. ”Demokraattinen yhteiskunta ei ole hyvä sen takia, että se tuottaa hyviä tuloksia tai johtaa hyvään politiikkaan, vaan yhteiskunta on hyvä ja sen politiikka on hyvää, tuloksista riippumatta, silloin kun se on demokraattinen” (Wallgren).

Viimeaikaista eurooppalaista yhteistyötä on leimannut hallitustenvälisyys. Britannian ja Tšekin vastustuksen vuoksi tiiviimmän talousunionin rakentamisesta sovittiin vuonna 2012 uudella kansainvälisellä sopimuksella, ei EU-sopimuksin. ”Ongelmana on, että hallitustenvälisestä yhteistyöstä puuttuvat ne demokraattiset valvonta­mekanismit, jotka on rakennettu Euroopan unionin sopimusjärjestelmään.”

Talouden pelastuspaketit ja niihin liittyvä talouskuri ovat rajoittaneet sekä apua antavien että sitä saavien maiden parlamenttien taloudellista päätösvaltaa.

Euroopan unionin päätöksenteon demokraattisuuden lisäämiseen ei periaatteessa tarvita uusia konsteja. Vuonna 2009 voimaan astunut Lissabonin sopimus vahvisti unionin demokraattista luonnetta ”parantamalla Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asemaa, lisäämällä avoimuutta ja mahdollistamalla niin sanotun kansalaisaloitteen”.

Lissabonin sopimuksen mukaan kansallisilla parlamenteilla on kahdeksan viikkoa aikaa tutustua komission lainsäädäntöehdotuksiin ennen kuin ne etenevät EU:n neuvoston ja parlamentin käsittelyyn. Tuona aikana parlamentit voivat selvittää, ovatko lakiehdotukset esimerkiksi yhteensopivia päätöksenteon läheisyysperiaatteen kanssa. Tämän subsidiariteettiperiaatteen mukaan asioista pitää päättää niin lähellä kansalaisia kuin mahdollista, jotta byrokratia ei lisäänny tarpeettomasti.

”Käytännössä kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuudet ovat olleet sidoksissa kansalliseen perustuslakiin. Suomessa ja Saksassa parlamentti on pidetty paremmin ajan tasalla kriisitoimenpiteiden valmistelussa kuin monissa muissa maissa, esimerkiksi Ranskassa.”

Tapani Tarvainen: Effiin tulvii uusia jäseniä – demokratia vaarassa?

”Viime päivinä Effin jäsenyyttä on hakenut ennätysmäinen määrä ihmisiä – 160 neljässä päivässä, ja koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Jäsenmäärämme ylittää kohta 1300.”^[9] ”Saamamme viestitulva osoittaa suorastaan pelottavaa epäluottamusta Suomen hallitusta ja viranomaisia kohtaan” (Tarvainen).

”Viestit eivät ole mitään rähjäämistä, vaan älykkäiden, analyyttisesti asioita arvioivien ja selvästi demokratiaan ja vapauteen uskovien, Suomen ja maailman tilasta vakavasti hädissään olevien ihmisten kirjoittamia” (ibid.).

Amnesty International: Ihmisoikeuksia puolustavat rakenteet ovat vaarassa

Amnesty Internationalin (AI) maailman ihmisoikeuksien tilaa vuonna 2015 valottava vuosiraportti varoittaa, että ”myös Euroopassa ihmisoikeuksien asema demokratian kulmakivenä näytti horjuvammalta kuin koskaan”.^[10] ”Suomi saa moitteita alaikäisten säilöönotosta sekä riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi” (ibid.). ”Maailmalla on käynnissä salakavala ihmisoikeudet kyseenalaistava kehitys. Ihmisoikeuksien lisäksi vaarassa ovat myös niitä suojelevat instituutiot” (ibid.).

”Raportin mukaan YK:n ihmisoikeuselimet, Kansainvälinen rikostuomioistuin sekä Euroopan neuvoston kaltaiset alueelliset ihmisoikeuksia puolustavat instituutiot ovat joutuneet omia ihmisoikeusongelmiaan peittelevien valtioiden heikentämiksi. Vaarantuminen näkyy alirahoituksena sekä suoranaisina hyökkäyksinä näitä instituutioita vastaan. Raportin mukaan monet valtiot väittävät häpeilemättä ihmisoikeuksien suojelemisen olevan uhka turvallisuudelle, laille ja järjestykselle sekä ’kansallisille arvoille’” (ibid.).

”Vaikka EU on maailman vaurain talousalue, se epäonnistui vastaamaan pakolaisten hätään inhimillisesti, yhtenäisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Yli 3.700 pakolaista ja siirtolaista kuoli vuonna 2015 pyrkiessään Eurooppaan” (ibid.).

”Ihmisoikeuksia suojelevien rakenteiden kyseenalaistaminen on vaikuttanut myös YK:n toimintaan. YK ja sen pakolaisia sekä ihmisoikeuksia puolustavat ala- ja erityisjärjestöt kohtasivat välinpitämättömyyttä ja vihamielisyyttä eri puolilla maailmaa vuonna 2015. Syyrian konflikti on yksi kammottava esimerkki YK:n kyvyttömyydestä varmistaa kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeusnormien noudattaminen sekä niitä loukkaavien tahojen saattaminen vastuuseen” (ibid.).

”Esimerkkejä hyökkäyksistä ihmisoikeuksia ja ihmisoikeusjärjestelmää vastaan eri puolilta maailmaa:

Britannia: Kiihdytti massavalvontaa verkossa terrorismin vastaisten toimien nimissä. Yritti luikerrella eroon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen valvonnasta.

Egypti: Pidätti tuhansia ihmisiä ’kansallisen turvallisuuden’ nimissä. Pitkitti satojen ihmisten pidätyksiä nostamatta syytteitä tai aloittamatta oikeudenkäyntiä. Tuomitsi satoja kuolemaan.

Israel: Jatkoi Gazan sotilaallista saartoa ja näin ollen Gazan 1,8 miljoonan asukkaan kollektiivista rankaisemista. Epäonnistui palestiinalaisten lailla YK:n vaatimien uskottavien tutkimusten toteuttamisessa Gazan vuoden 2014 konfliktin aikana tapahtuneista sotarikoksista.

Saudi-Arabia: Iski julmasti hallinnon arvostelijoita ja uudistusten puolestapuhujia vastaan. Syyllistyi sotarikoksiin johtaessaan ilmaiskuja Jemenissä sekä esti yritykset aloittaa YK-johtoinen selvitys sodan osapuolten teoista.

Syyria: Tappoi tuhansia siviilejä suorilla sekä umpimähkäisillä iskuilla muun muassa tynnyripommeilla sekä kidutuskeinoilla vankiloissa. Asetti siviilien asuttamia alueita pitkiin saartoihin ja esti kansainvälisen avun pääsyin nääntyville siviileille.

Unkari: Sulki rajansa tuhansilta hädänalaisilta pakolaisilta sekä vaikeutti alueellisia yrityksiä etsiä yhteisiä ratkaisuja pakolaistilanteeseen.

Venäjä: Käytti ylimalkaisesti kansallista turvallisuutta ja ääriliikkeiden vastaista lainsäädäntöä sortotoimiin. Yritti hiljentää kansalaisyhteiskuntaa. Kiisti häpeämättömästi siviiliuhrit Syyriassa sekä esti YK:n turvallisuusneuvoston toimet Syyrian suhteen.

Yhdysvallat: Guantánamon pidätyskeskus jatkoi toimintaansa. Yhdysvallat ei ole saattanut vastuuseen niitä, jotka olivat vastuussa terrorismin vastaisen taistelun nimissä tapahtuneesta kidutuksesta ja tahdonvastaisista katoamisista” (ibid.).

Johan Galtung: Uusi fasismi pohjautuu pelon lietsontaan

Rauhantutkimuksen professorin Johan Galtungin Helsingin Sanomissa 18.7.2013 julkaistun Vieraskynä-kirjoituksen mukaan ”1900-luvulla käytyjen sotien järkytykset estävät meitä näkemästä, että monet demokratiaan verhotut uudet vallankäytön muodot ovat tosiasiassa uhka demokratialle”.^[11]

”Toinen maailmansota kauheuksineen vaurioitti meitä pysyvästi, koska se muutti käsityksiämme hyväksyttävyydestä. Sota on paha, mutta jos kyse ei ole ydinsodasta, sota pysyy vielä hyväksyttävyyden rajoissa. Fasismi on paha, mutta jos siihen ei liity diktatuuria ja kokonaisen kansakunnan tuhoamista, sekin pysyy vielä hyväksyttävyyden rajoissa” (ibid.).

”Fasismilla on yleensä tarkoitettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen Italiassa syntynyttä kansallismielistä totalitaristista liikettä ja muita samankaltaisia liikkeitä” (ibid.).

”Nykyisessä vallankäytössä on piirteitä, jotka antavat aiheen tarkastella fasismia uudella tavalla. Uusi fasismi tarkoittaa vallan, myös väkivallattoman vallan, rajoittamatonta monopolia. Se tarkoittaa sodan näkemistä valtion hyväksyttävänä toimintana, sodan normalisoimista ja jopa sodan jatkamista loputtoman kauan. Se tarkoittaa myös vastakkainasettelua kaikkialla läsnä olevan vihollisen kanssa” (ibid.).

”Uusi fasismi on omien ja muiden ihmisten rajoittamatonta valvontaa, johon nykyinen tekniikka tarjoaa mahdollisuuden. Tärkeintä on, että ihmiset pelkäävät ja pidättäytyvät mielenosoituksista sekä väkivallattomasta toiminnasta välttääkseen äärimmäisen rangaistuksen” (ibid.).

”Kaikkien sähköpostien tarkastamista ja jokaisen puhelun kuuntelemista tärkeämpää on se, että ihmiset uskovat näihin toimiin. Valvonta on sattumanvaraista eikä kohdistu pelkästään epäiltyihin. Näin ihmiset saadaan tuntemaan, että jokainen on mahdollinen epäilty” (ibid.).

”Vielä yksinkertaisempi keino on fasismin ja demokratian yhteen sovittaminen. Sillan niiden välille muodostaa sana ’turvallisuus’” (ibid.).

”Demokratia voidaan määritellä myös kansallisiksi monipuoluevaaleiksi. Puolueet saattavat olla lähes täysin yhtä mieltä ’turvallisuuskysymyksistä’, valmiita käyttämään väkivaltaa kansallisesti ja kansainvälisesti. Lisäksi talous voidaan yksityistää ’vapauden’ nimissä. ’Vapaus’ oikeuttaa poliisin ja armeijan ohittamaan oikeuslaitoksen” (ibid.).

”Pysyvä kriisi ja pysyvä vihollinen ovat käyttökelpoisia käsitteitä yksimielisyyden saavuttamiseksi” (ibid.).

”Kriisin määritteleminen ’sotilaalliseksi’ nostaa armeijan valtaan, ja kriisin määritteleminen ’taloudelliseksi’ nostaa pääoman valtaan. Jos kriisin aiheuttaa se, että länsimaat syrjäytetään reaalitaloudessa, niin finanssitalous alkaa käsitellä biljoonia vapauden nimissä” (ibid.).

”Ihmiset maksavat noin 20 prosenttia (Yhdysvalloissa puolet tästä) veroa valtiolle, kun he ostavat tavaroita tai palveluita. Finanssitalouden maksamana viidenkin prosentin vero voisi ratkaista länsimaiden tilanteen, jossa talous ei tuota riittävästi ylijäämää modernin valtion pyörittämiseen sotavoimia lukuun ottamatta – eikä kohta niidenkään” (ibid.).

”Jos vapaus määritellään vapaudeksi käyttää rahaa lisärahan tekemiseen ja turvallisuus voimaksi, jolla tapetaan valittu vihollinen, tuloksena on sotilaallis-taloudellinen verkosto: sotilaallis-teollisen verkoston manttelinperijä teollisuuttaan menettävissä yhteiskunnissa” (ibid.).

”Olemme nyt tilanteessa, jossa kidutusta pidetään tehostettuna kuulusteluna ja jossa on perustettu Guantánamon kaltaisia, keskitysleiriä muistuttavia vankileirejä ja poistettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus. Yhdysvaltain presidentti antaa lupauksia, joita ei pidetä. Salailun verhoa raottavista, kuten Julian Assangesta, Bradley Manningista ja Edward Snowdenista, tehdään rikollisia” (ibid.).

Summa summarum: Edellä siteeratut lausumat, jotka muodostavat ainoastaan ’pisaran merestä’, riittänevät perustelemaan väitettä, että demokratia ja hyvinvointivaltio ovat maailmassa ja ’länsimaissa’ erilaisten ja moninaisten kriisien koettelemassa tilassa. Amnesty Internationlin vuosiraportti 2015/2016 ja rauhantutkija Johan Galtungin uutta fasismia koskeva kirjoitus (2013) osoittavat kouriintuntuvasti, että monet demokraattiset oikeusvaltiot ja hyvinvointivaltiot ovat todellisuudessa etääntyneet tai joutuneet varsin kauaksi ihanteistaan. Kaiken kaikkiaan onkin vahvoja perusteita valita tutkimushypoteesiksi ’uhanalainen demokratia’.

Viitteet

1. EU:n virallinen verkkosivusto; http://europa.eu/index_fi.htm

2. 2012/C 326/02.

3. Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms (European Convention on Human Rights); Convention de sauvegarde des droits de l’homme et libertés fondamentales (Convention européenne des droits de l’homme).

4. Ks. säveltäjä Kalevi Ahon Turun 51. orkesteripäivien avauspuhe 22.4.2016; http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/uutinen/?id=1246

5. Ks. Akava varoittaa romuttamasta koko suomalaista sopimusvapautta; http://www.akava.fi/uutishuone/teemajutut/akava_varoittaa_romuttamasta_koko_suomalaista_sopimusvapautta

6. Ks. Taloussanomat 12.1.2011.

7. Ks. Päivi Rouvinen-Wilenius: Demokratia on kriisissä! SOSTE 1.4.2016.

8. Ks. Joonas Pörsti: Horjahteleva demokratia. Ulkopolitiikka 1/2013.

9. Tapani Tarvainen: Effiin tulvii uusia jäseniä – demokratia vaarassa? Effi 24.2.2008.

10. Amnesty International Annual Report 2015/2016.

11. Johan Galtung: Uusi fasismi pohjautuu pelon lietsontaan. Helsingin Sanomat 18.7.2013.

Lähteet

Akava varoittaa romuttamasta koko suomalaista sopimusvapautta; http://www.akava.fi/uutishuone/teemajutut/akava_varoittaa_romuttamasta_koko_suomalaista_sopimusvapautta

Amnesty International Annual Report 2015/2016. The State of the World’s Human Rights. https://www.amnesty.org/en/latest/research/2016/02/annual-report-201516/

Convention for the Protection of Human Rights and Fundamental Freedoms (European Convention on Human Rights); Convention de sauvegarde des droits de l’homme et libertés fondamentales (Convention européenne des droits de l’homme).

EU:n virallinen verkkosivusto. http://europa.eu/index_fi.htm

Galtung, Johan: Uusi fasismi pohjautuu pelon lietsontaan. Helsingin Sanomat 18.7.2013.

Pörsti, Joonas: Horjahteleva demokratia. Ulkopolitiikka 1/2013.

Rouvinen-Wilenius, Päivi: Demokratia on kriisissä! SOSTE 1.4.2016.

Säveltäjä Kalevi Ahon Turun 51. orkesteripäivien avauspuhe 22.4.2016. http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/uutinen/?id=1246

Taloussanomat 12.1.2011.

Tarvainen, Tapani: Effiin tulvii uusia jäseniä – demokratia vaarassa? Effi 24.2.2008.