Syyrian al-Qaida oli Yhdysvaltain terroristijärjestölistalla vuodesta 2012. Järjestön nimi on nyt Hay’at Tahrir al-Sham (HTS) eli ”Levantin valloittamisen järjestö”, eikä se enää kuulu terroristijärjestöjen listalle sen enempää Yhdysvalloissa kuin Kanadassakaan, uutisoi CBC News Canada.

Terroristien rahoittaminen, järjestön puolesta propagoiminen sekä terroristijärjestöön liittyminen helpottuu, koska sitä ei enää ole virallisesti listattu terrorismiksi. CBC News Canadan mukaan järjestön koko kasvaakin parhaillaan, koska se sulauttaa itseensä muita terroristiryhmittymiä.

HTS:n komentajana toimii edelleen Abu Mohammed al-Jawlani, jonka päästä Yhdysvallat on luvannut 10 miljoonaa dollaria.

CBC Newsin artikkelin kirjoittaja Evan Dyer arvelee syyksi sille, että HTS:aa ei ole listattu terroristijärjestöihin sitä, että HTS:n liittynyt Nour ed-Dine Zenki -prikaati – Syyrian Aleppossa taisteleva jihadistiryhmä, joka pyrkii kaatamaan Syyrian hallituksen – on saanut Yhdysvalloilta aseita, koulutusta ja muuta apua:

”Jos Yhdysvallat nimeäisi HTS:n terroristijärjestöksi, se joutuisi samalla myöntämään toimittaneensa terroristeille parempaa aseistusta mukaan lukien TOW-ohjuksia, ja vetäisi huomion siihen tosiasiaan että Yhdysvallat edelleen aseistaa islamistimilitantteja Syyriassa.

Kanadan tapa luottaa Yhdysvaltain listauksiin paljastaa kyseisten listojen politisoituneen luonteen; listoihin vaikuttaa Yhdysvaltain strategia sen tukiessa Syyrian hallitusta ja sen venäläisiä liittolaisia vastaan taistelevia ryhmiä.”

Dyerin arveluiden suunnan osuvuutta tukee entisen Yhdysvaltain armeijan kenraalin ja entisen tiedustelulaitosten yhteyselimen johtajan (Director of National Intelligence, DNI) James Clapperin vastaus, kun häneltä kysyttiin Yhdysvaltain suhteista Syyrian ISISiin tai al-Nusraan sitoutumattomiin kapinallisiin. Tuolloin vielä DNI:nä toimineen Clapperin haastattelu on julkaistu vuoden 2015 keväällä yhdysvaltalaisen, ulkopolitiikkaan keskittyvän ajatushautomon (The Council on Foreign Relations, CFR) verkkojulkaisussa:

”Oppositiosta [Syyrian islamisteista, toim.huom.] osa katsotaan maltillisiksi. Nykyään yhä enenevästi maltillisiksi katsotaan kaikki, jotka eivät ole liitoksissa ISISiin. Ja, tiedätkös, siksi yritämme solmia heihin kontaktia ja se on koko kouluta ja varusta -ehdotuksen tarkoitus – puolustusministeriön ajamassa projektissa seulotaan, värvätään sekä koulutetaan ja varustetaan [Syyrian hallituksen] vastapuolia riittävän suuriksi ja kyvykkäiksi sotilaallisen merkittävyyden aikaansaamiseksi.

Ja niin siis yksi haasteistamme on juurikin värväys ja seulonta. Me valikoimme ihmisiä, jotka eivät ole ainoastaan maltillisia – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Samalla meidän täytyy olla varovaisia, että pysyttelemme kansainvälisen oikeuden piirissä, mikä on tässä ympäristössä melkoisen vaikeaa.”

¤

Lähteet

Dyer, Evan | CBC News Canada (14.5.2017): Syria’s al-Qaeda affiliate escapes from Canada’s terror list http://www.cbc.ca/news/canada/terror-list-omission-1.4114621

Pollard, Don | The Council on Foreign Relations (2.3.2015): James Clapper on Global Intelligence Challenges https://www.cfr.org/event/james-clapper-global-intelligence-challenges

NATOn kouluttaman kansallisen afgaaniarmeijan (Afghan National Army, ANA) kommnadoja rutiinipartiossa 12.4.2009 Gulistanin alueella Farahin maakunnassa.
Kuva: Spc. Joseph A. Wilson (CC0) via Wikimedia Commons, Pixabay; Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

 

24 KOMMENTTIA

  1. Valtamedian mukaan minun pitäisi olla enemmän huolissani muhamettilaisten tunteista, kuin räjähtelevien pikkutyttöjen kappaleista. Jo riittää! Vasemmisto on yhtä syyllinen kuin hoivattinsa.

    • Jep, alkaa jo vähitellen oksettamaan nämä teennäiset jeesustelut ja poliittisen, väkivaltaisen islamin valkopeseminen.

      Kaikki puhuvat vain terroristeista mutta kukaan ei puhu ongelman alkusyystä, poliittisesta, väkivaltaisen ideologian omaavasta islamista, jota jotkut kutsuvat myös uskonnoksi.

  2. Trump Backs Sunni Radical Islam over Moderate Shi’ism
    Trump’s speech was largely written by Stephen Miller, a right-wing strongly pro-Israel creature of Santa Monica, California and an acolyte of the Islamophobe extremist David Horowitz.
    Trump called for the end of the Iranian and Syrian «regimes» and the international isolation of both. Trump’s speech, if it had not been written by Miller, could have easily been written by any Saudi or Israeli government propagandist.
    http://www.strategic-culture.org/news/2017/05/23/trump-backs-sunni-radical-islam-over-moderate-shiism.html

    • p.s. selvemmin asiaa ei voi sanoa
      Terrorismitutkijan kova arvio: Suomessa kävelee tikittäviä aikapommeja, isku mahdollinen – ”Heidät pitäisi karkottaa”
      – Ideologia ei kukistu vankiloissa eikä lopu sotatoimien kautta. Täytyy suunnata sotatoimet ja taistelu terrorismituotteen sijaan terrorismituotantotehdasta vastaan.
      Pitäisi lopettaa suurvaltojen interventio ja sotatoimet Lähi-idässä. Muuten tämän kaltaiset järjestöt lisääntyvät koko ajan.
      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705242200159933_u0.shtml

  3. Pakolaisinvaasio eurooppaan saataisiin kyllä loppumaan lopettamalla sotiminen ja aloittamalla rakentaminen heidän kotimaissaan. Mutta ei näytä olevan länsimaisen arvoyhteisön agendalla. Kaikenkarvaisia joukkoja aseistetaan ja sotimista kiihdytetään. Tänään ei enää tiedä ketkä sotivat ja ketä vastaan. Peli on saatu todella sekaisin ja pakolaisvirta sen kun kiihtyy. Se lienee homman tarkoituskin. En vieläkään usko että kaikki tapahtuu ”vahingossa”.

    Euroopassa, niin kuin Suomessakin, tällainen makkaraa ja lihaa grillaava, olutta ja viskiä juova, naisiaan auttava ja suojeleva, koko tivolin maksava heteromies alkaa jäädä jo vähemmistöön. Ja kaiken huippuna, länsimainen arvoyhteisö haluaa kerätä täällä jo metsästysaseetkin pois. Mutta terrorismin pelolle ei pidä antaa valtaa. Kenelle meidän pitää antaa valtaa? Omat politikkomme ja virkamiehemme on jo punnittu ja kevyeksi havaittu.

    • Kommenttejasi on ilo lukea, osaat sanoa asiat ja totuuden niin selkeästi ja kansantajuisesti.

      • Pitääkö tässä alkaa jo vaatimaan hallitukselta suomalaisen perusmiehen ja -naisen rehabilitointia?

  4. Aika noloa ja nöyryyttävää, että USA anelee jo julkisesti armoa Al-Qaida/Al-Nusra-terroristijärjestölleen.

    USAlla ja NATOlla oli ja on suunnitelma, että Al-Nusra voisi olla se USAn ja NATOn sotavoima, joka syrjäyttää Assadin kun USA ja NATO eivät itse uskalla haastaa Syyrian armeijaa, Venäjää, Irania, Hizbollahia kun turpaan tulisi.

    • Heh. Menetelmä on sama kuin muillakin markkinoilta poistuvilla tuotteilla: uusi nimi ja uusi pakkaus niin liiketoimintaa voi jatkaa. Pätee myös politiikassa jossa epäsuosittu laki, kauppasopimus tmv. tuodaan uudella nimellä uuteen käsittelyyn ja toivotaan että kukaan ei huomaa sisällön olevan entinen.

      Sodan vastustus kasvaisi liikaa, jos omia miehiä uhrattaisiin. Siksi on harkittu käytännölliseksi rahoittaa, aseistaa ja kouluttaa sijaistaistelijoita so. ulkoistaa taistelu alihankintaurakkana muille toimijoille, jolloin rahan kiertoa voidaan ylläpitää jatkuvan sodan kautta samalla toteuttaen omia geo- ja valtapoliittisia pyrkimyksiä.

      Maksettu syntipukki on hintansa väärti!

  5. Trump lausui: Make America great again.
    Hän tekee kuten lupaa: 350 miljardin asekaupat Saudien kanssa. Ym.
    Eurooppa odottaa almuja, vieheinä v…uilua, uhkailuja, Independentin pilakuvia jne. Pridemarsseja, ryssätrollijahteja, on POTOSILLA ja PUTUSILLA hauskaa kun ylen uutisia aamukahvisilla lueskelevat (lähetetään Kanavia pitkin).
    Pojat on poikia.

    • Juu, ja saudit pommittaa Jemeniä, YK antaa katastrofilausuntoja, Eurooppa lähettää Jemeniin humanitääristä apua, media tienaa kirjoittamalla kohautusotsikoituja sirpaleuutisia ja kaikki jatkuu ennallaan.

  6. The Manchester Terror Attack — ‘Why Do They Hate Us So Much?’
    WHY HAVE WE BEEN ATTACKED? WHAT HAVE WE DONE TO DESERVE THIS?… ARE THE REAL CRIMINALS, THE REAL TERRORISTS,  THE ONES WHO  ATTACK MIDDLE EASTERN COUNTRIES LIKE IRAQ AND LIBYA TO PLEASE AND ADVANCE THE INTERESTS OF A SHITTY LITTLE COUNTRY BUILT ON STOLEN LAND?
    If young Muslims are angry at what the West has done to Libya and Gaddafi, they have every right to be angry.
    The elephant in the living room whose name is never mentioned by the nauseating lackeys who run our mass media, and who poison the minds of millions with their never-ending lies and pornographic sleaze, what is the name of this unmentionable elephant in the living room?
    I don’t know. I wish I did. I will settle for “Blowback” or “Karma”.
    https://www.darkmoon.me/2017/the-manchester-terror-attack-why-do-they-hate-us-so-much/

    Manchesterin isku on vedenjakaja – Valtamedia totaali paniikissa
    ”Daily Mailin jutussa alkaa paljastua, että Manchesterin pommilla ja pommittajalla on yhteydet Pariisin ja Brysselin iskuihin eli kyseessä on ilmeisesti iso verkosto, jonka hahmo alkaa paljastua.
    Trump veti taas poliitikoista ainoana pisteet kotiin kertomalla, mistä tässä on kyse. Kyse on äärimmäisen vaarallisesta luuserismista. Eurooppalaiset – mukaanlukien kotimaiset poliitikot – ovat ihan kuutamolla”, toteaa Mikko Paunio.
    http://beta.oikeamedia.com/o1-19717
    Oma kommentti: Joutuu kysymään miten tätä verkostoa vastaan voidaan taistella kun se on Lännen sotaisan nwo-eliitin luomaa ja sen intressejä palvelevaa ? kuten asioita syvemmin tutkineet sanovat. Lähi-idän valloituspolitiikka tuottaa koko ajan terroristeja ja jos tuo politiikka loppuisi niin loppuisi terrorismi ja pakolaisvirrat, he sanovat. Aika loogista.

    • p,s, JOHN R. BRADLEY: Are we now paying the price for the chaos Cameron unleashed in Libya?

      NATO’s decision to launch a ferocious bombing campaign to help Islamist rebels overthrow Colonel Gaddafi in 2011 hangs over Britain today like a toxic cloud. For the Manchester bomber, Salman Abedi, hailed from a Libyan family accused of being aligned to one of the many jihadist movements in that country.

      To say Cameron has the blood of the Manchester victims on his hands may be too stark a conclusion. What is indisputable, though, as our country remains on its highest state of terror alert and the remaining jihadi cell members are hunted down, is that if wiser heads than David Cameron’s had prevailed six years ago, the suicide bombing in Manchester would probably not have taken place.
      Read more: http://www.dailymail.co.uk/debate/article-4539494/Are-paying-chaos-Cameron-unleashed-Libya.html#ixzz4iB1XAlpI

      • p.s.2 .. Tosiasioiden valossa Britannia on suorastaan tilannut järkyttäviä ongelmia maaperälleen.
        Miksi? Ja miksi Eurooppa on tehnyt samoin?
        Suomeksi sanottuna. Britannia on lirissä. Ja pahasti. Poliittisten päätösten seurauksena.
        O-l-i-s-i-k-o Suomessa tehtävä jonkinlaisia johtopäätöksiä vai mennäänkö edelleen vanhalla mallilla Brysselin pakkotaakanjakoa vaativia valtiaita kumartaen?
        http://beta.oikeamedia.com/o1-19535

        U.S. $350 Billion Arms-Sale to Sauds Cements U.S.-Jihadist Alliance
        The intensifying U.S.-jihadist alliance will be bad news for the governments that have been fighting consistently against jihadists (who are supported by the Sauds), such as Russia in Chechnya and Syria.
        The Saudi regime will now be able to stand behind the U.S.-backed Al-Qaeda-led forces in Syria that are fighting to overthrow and replace Syria’s existing government, which is backed by Russia.
        http://www.washingtonsblog.com/2017/05/u-s-350-billion-arms-sale-sauds-cements-u-s-jihadist-alliance-2.html#more-67656

  7. Lievästi asiaan liittyen, minulla on tuttava, jolla on suuri Saddam Husseinin kuva kotinsa seinällä. Siinä jutellessamme hän usein mainitsee, että oli paras pomo, jonka töissä on koskaan ollut. Kaveri oli rakennustöissä Irakissa aikanaan, kuten monet muut suomalaiset. Sen jälkeen suurinpiirtein kaikilla mantereilla, mutta Irakissa kertoi tienanneensa parhaiten, kun siellä oli menossa oikea rakennusbuumi Husseinin aikana. Vertailun vuoksi, Irakia voi katella nyt länsimaisen arvoyhteisön demokratisoinnin jälkeen.

    Kaveri tuli sitten Suomeen ja perusti yrityksen. Laittoi siihen rahansa ja menetti kaiken. Hän ei maailmankiertäjänä silloin ymmärtänyt, että Suomessa pitää olla ”hyväveliverkoston” jäsen saadakseen urakoita.

  8. Ja vielä vertailun vuoksi, Suomihan kuuluu nyt länsimaiseen arvoyhteisöön joka vaatii tekemään töitä ilmaiseksi. Sen päälle on maksettava työstä aiheutuneet kulut työmatkoineen. Kukaan ei ole vielä maininnut, mistä työntekijä saa rahaa kulujen maksamiseen ja elämiseen. Ehkä se on hallituksessa työn alla. Mietintö valmistunee syksymmällä.

    • Tuohan on ihan helppo nakki. Ilmaistyöntekijä ottaa tietysti toisen ilmaistyön maksaakseen ensimmäisen ilmaistyön tuomat kulut. Elämisestä ei sen jälkeen kauan kuluja tulekaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here