Tutkivan journalismin yhdistys ehdottaa julkisuuslain muuttamista

> Yhdistykset toteavat, että julkisia toimintoja
> yhtiöitetään lisääntyvällä tahdilla.
> Kehityksen myötä vallankäyttö ja julkisten
> varojen käyttö siirtyvät yleisön kontrollin
> ulottumattomiin.

Tuo huomio on aivan totta. Mutta tilanne ei välttämättä korjaudu ehdotetulla tavalla. Tässä ikään kuin käännytään korkeamman tahon puoleen tilanteen muuttamiseksi, kun juuri tuo korkeampi taho itse on tilanteen aiheuttaja.

Kansalaiset on vain saatava ymmärtämään, että ei ole olemassa ”julkista hallintoa” tai ”julkisia yrityksiä”. – Yritykset, kunnat ja valtio ovat eturyhmien keskinäisen valtatasapainon seurauksena syntyneitä itsekkäitä rakennelmia.Julkisuus on vain kansalle esitettävä kulissi.

– Todellinen valta, samoin kuin tieto, on aina salaista.

Ei asioiden aina tarvitse olla julkisia,kunhan toimittaisiin rehellisesti/oikeudenmukaisesti.Toisaalta kun asiat ovat ikäviä ja ei toimita rehellisesti,niin silloin ne pyritään salaamaan.Summa summaarum, vain avoimesti toiminen tuo mukaansa rehellisyyden/oikeudenmukaisuuden.Varsinkin näinä aikoina totuuden puhuminen on vallankumouksellinen teko.

> kunhan toimittaisiin rehellisesti
> oikeudenmukaisesti

Tässäpä se. Jos tuo ”kansan” valtuuttama toimija olisi rehellinen, ei mitään lakia edes tarvittaisi. Jos hän taas on epärehellinen, niin lailla ei ole mitään merkitystä hänelle.

Onnea kannatettavalle hankkeelle! Hienoa, että toimittajakenttä on aktivoitunut.
Julkisuuslain toimivuudesta saatu kokemus ei liene kovin mairitteleva. Mahtaako olla tutkimustuloksia siitä, miten aktiivisesti media ja toimittajat pyytävät tietoja viranomaisten asiakirjoista? Ja siitä, mihin tulokseen pyynnöt ovat johtaneet? Näyttää ainakin siltä, että toimittajat eivät ole kovinkaan mittavasti rasittaneet Eduskunnan oikeusasiamiestä kanteluilla. (Toisaalta, se on ymmärrettävää, useammsta kuin yhdestä syystä.)
¤
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999)

Pääperiaate

Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä (ks. lain 1. pykälän 1. momentti).

2 § Lain soveltamisala

Tässä laissa säädetään oikeudesta saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista sekä viranomaisessa toimivan vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjojen salassapidosta ja muista tietojen saantia koskevista yleisten ja yksityisten etujen suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista samoin kuin viranomaisten velvollisuuksista tämän lain tarkoituksen toteuttamiseksi.

3 § Lain tarkoitus

Tässä laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

4 § Viranomaiset

Viranomaisilla tarkoitetaan tässä laissa:

1) valtion hallintoviranomaisia sekä muita valtion virastoja ja laitoksia;
2) tuomioistuimia ja muita lainkäyttöelimiä;
3) valtion liikelaitoksia;
4) kunnallisia viranomaisia;
5) Suomen Pankkia mukaan lukien Rahoitustarkastus, Kansaneläkelaitosta sekä muita itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia; Eläketurvakeskuksen ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen asiakirjoihin lakia kuitenkin sovelletaan 2 momentissa säädetyllä tavalla;
6) eduskunnan virastoja ja laitoksia;
7) Ahvenanmaan maakunnan viranomaisia niiden huolehtiessa valtakunnan viranomaisille kuuluvista tehtävistä maakunnassa;
8) lain tai asetuksen taikka 1, 2 tai 7 kohdassa tarkoitetun viranomaisen päätöksen perusteella tiettyä tehtävää itsenäisesti hoitamaan asetettuja lautakuntia, neuvottelukuntia, komiteoita, toimikuntia, työryhmiä, toimitusmiehiä ja kunnan ja kuntayhtymän tilintarkastajia sekä muita niihin verrattavia toimielimiä.

Mitä viranomaisesta säädetään, koskee myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa. Evankelis-luterilaisen kirkon asiakirjojen julkisuudesta säädetään erikseen.

(…)

9 § Tiedonsaanti julkisesta asiakirjasta

Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

Tiedon antaminen asiakirjasta, joka 6 ja 7 §:n mukaan ei ole vielä julkinen, on viranomaisen harkinnassa. Harkinnassa on otettava huomioon, mitä 17 §:ssä säädetään.

10 § Tiedonsaanti salassa pidettävästä asiakirjasta

Salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen tässä laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

(…)

13 § Asiakirjan pyytäminen

Pyyntö saada tieto viranomaisen asiakirjan sisällöstä on yksilöitävä riittävästi siten, että viranomainen voi selvittää, mitä asiakirjaa pyyntö koskee. Tiedon pyytäjää on diaarin ja muiden hakemistojen avulla avustettava yksilöimään asiakirja, josta hän haluaa tiedon. Tiedon pyytäjän ei tarvitse selvittää henkilöllisyyttään eikä perustella pyyntöään, ellei tämä ole tarpeen viranomaiselle säädetyn harkintavallan käyttämiseksi tai sen selvittämiseksi, onko pyytäjällä oikeus saada tieto asiakirjan sisällöstä.

Pyydettäessä saada tieto salassa pidettävästä asiakirjasta taikka viranomaisen henkilörekisteristä tai muusta asiakirjasta, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin, tiedon pyytäjän on, jollei erikseen toisin säädetä, ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä muut tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi tarpeelliset seikat sekä tarvittaessa tiedot siitä, miten tietojen suojaus on tarkoitus järjestää.

14 § Asiakirjan antamisesta päättäminen

Viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on, jollei 15 §:n 3 momentissa tai muualla laissa toisin säädetä. Valtuusto voi kunnan johtosäännöllä kuitenkin antaa tässä laissa tarkoitettuna viranomaisena toimivalle kunnalliselle toimielimelle oikeuden siirtää päättämässään laajuudessa asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Tiedon antamisesta asiakirjasta, joka on laadittu viranomaisen toimeksiantotehtävää suoritettaessa tai annettu toisen viranomaisen lukuun suoritettavaa tehtävää varten, päättää tehtävän antanut viranomainen, jollei toimeksiannosta muuta johdu. (23.6.2005/495)

Tiedon asiakirjan sisällöstä antaa se viranomaisen henkilöstöön kuuluva, jolle viranomainen on tämän tehtävän määrännyt tai jolle se hänen asemansa ja tehtäviensä vuoksi muuten kuuluu.

Jos virkamies tai muu 2 momentissa tarkoitettu henkilö kieltäytyy antamasta pyydettyä tietoa, hänen on:

1) ilmoitettava tiedon pyytäjälle kieltäytymisen syy;

2) annettava tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi;

3) tiedusteltava asian kirjallisesti vireille saattaneelta tiedon pyytäjältä, haluaako hän asian siirrettäväksi viranomaisen ratkaistavaksi; sekä

4) annettava tieto käsittelyn johdosta perittävistä maksuista.

Tässä pykälässä tarkoitettu asia on käsiteltävä viivytyksettä, ja tieto julkisesta asiakirjasta on annettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön. Jos pyydettyjä asiakirjoja on paljon tai niihin sisältyy salassa pidettäviä osia tai jos muu niihin rinnastettava syy aiheuttaa sen, että asian käsittely ja ratkaisu vaativat erityistoimenpiteitä tai muutoin tavanomaista suuremman työmäärän, asia on ratkaistava ja tieto julkisesta asiakirjasta annettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön.

(…)

33 § (7.8.2015/907) Muutoksenhaku

Jos maksuvelvollinen katsoo, että määrättäessä maksua valtion maksuperustelain (150/1992) mukaisesti tämän lain 34 §:n nojalla on tapahtunut virhe, hän voi vaatia maksun oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Oikaisua on vaadittava kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä.

Muuhun päätökseen ja oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Hallinto-oikeuden päätökseen 1 momentissa tarkoitetussa asiassa ei saa hakea muutosta valittamalla. Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Muutoksenhausta asiassa, joka koskee oikeudenkäynnin julkisuutta, on voimassa, mitä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa ja oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetussa laissa säädetään.

34 § (23.6.2005/495) Maksut

Asiakirjan antamisesta 9 ja 11 §:n nojalla ei peritä maksua, kun:

1) asiakirjasta annetaan tietoja suullisesti;

2) asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi;

3) julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse;

4) sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään asianosaiselle sähköpostitse;

5) pyydetyn asiakirjan antaminen kuuluu viranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tiedotusvelvoitteen piiriin.

Edellä 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tiedon esille hakemisesta aiheutuneita kustannuksia vastaava maksu peritään kuitenkin silloin, kun on pyydetty asiakirjaa, joka ei 13 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen tämän lain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä siinä käytettävän asiakirjaluokittelun eikä asiakirjan tunnisteen avulla taikka sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla.

Tiedon antamisesta 9 ja 11 §:n nojalla kopiona tai tulosteena peritään maksu, joka vastaa tiedon antamisesta viranomaiselle aiheutuvien kustannusten määrää, jollei tätä alhaisemmasta maksusta erikseen toisin säädetä tai kuntalain (365/1995) nojalla päätetä. Maksu määrätään ja peritään siten kuin kuntalain nojalla päätetään tai valtion maksuperustelain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetusta suoritteesta säädetään.

Kopion tai tulosteen hinnoittelussa 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voidaan soveltaa sivukohtaista tai muuta yksikkökohtaista keskihintaa, joka voidaan määritellä erikseen tavanomaisia asiakirjapyyntöjä ja erikseen erityisiä toimenpiteitä vaativia asiakirjapyyntöjä varten. Tavanomaisena asiakirjapyyntönä pidetään sellaisen muun kuin 2 momentissa tarkoitetun asiakirjan antamista, joka on kokonaan julkinen tai josta salassa pidettävät osat ovat vaivatta poistettavissa. Perittävän maksun perusteeksi laskettaviin kustannuksiin ei valtion maksuperustelain 1 ja 10 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten maksuja määriteltäessä lueta asiakirjan esille hakemisesta ja salassa pidettävien osien poistamisesta aiheutuvia kustannuksia kysymyksen ollessa tavanomaisesta asiakirjapyynnöstä.

Edellä 4 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten on määriteltävä ennakolta kopion ja tulosteen antamisesta 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa perittävät maksut ja julkaistava ne yleisessä tietoverkossa, jollei julkaisemista ole pidettävä ilmeisen tarpeettomana.

Tietojen antamisesta asiakirjasta tämän lain nojalla muissa kuin 9 ja 11 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa peritään maksu noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa tai muussa laissa säädetään tai kuntalain nojalla päätetään. Sellaiset 4 §:ssä tarkoitetut viranomaiset, joita kuntalaki tai valtion maksuperustelaki eivät koske, voivat maksuja määritellessään soveltaa valtion maksuperustelaissa säädettyjä maksuperusteita, jollei laissa toisin säädetä.

KuntaL 365/1995 on kumottu KuntaL:lla 410/2015, ks. siirtymäsäännöksistä L 410/2015 147–150 §. Ks. esim. LVMa Liikenteen turvallisuusviraston maksullisista suoritteista 1585/2015, LVMa Ilmatieteen laitoksen maksullisista suoritteista 1357/2015 ja OKMa Opetushallituksen suoritteiden maksullisuudesta 1148/2016. Ks. myös TEMa työ- ja elinkeinoministeriön maksullisista suoritteista 1588/2015, LVMa Liikenneviraston maksullisista suoritteista 1026/2014, SMa Pelastusopiston maksullisista suoritteista 1394/2016, TEMa ydinlaitosten ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn kuuluvista työ- ja elinkeinoministeriön maksullisista suoritteista 142/2016, VMa Tilastokeskuksen suoritteiden maksullisuudesta 1472/2015, VMa Verohallinnon suoritteiden maksullisuudesta 1574/2015 sekä SMa sisäministeriön suoritteiden maksullisuudesta 1037/2016.

(…)

Viranomaisista julkisuuslaissa

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyviksi laeiksi (Julkisuuslaki) (HE 30/1998 vp)

4 §. Viranomaiset. Pykälässä määritellään ne organisaatiot, joiden asiakirjoihin lakia sovelletaan. Viranomaisen käsite on pykälässä määritelty julkisuusperiaatteen tarkoituksesta ja tavoitteista käsin, eikä sillä siten ole tarkoitettu olevan vaikutusta muun kuin asiakirjojen julkisuutta määrittelevän lainsäädännön soveltamiseen.

Pykälän 1 momentti sisältää viranomaisen määritelmän, minkä lisäksi 2 momenttiin on otettu säännökset lain soveltamisesta sellaisiin orgaaneihin ja yksityisiin henkilöihin, joita ei pidetä viranomaisina, mutta jotka lainsäädännön nojalla julkista tehtävää hoitaessaan käyttävät julkista valtaa ja joiden asiakirjojen siten tulee kuulua julkisuusperiaatteen soveltamisalaan.

Ehdotuksen mukaan viranomaisen asiakirjojen julkisuuteen ei vaikuttaisi se, käyttääkö viranomainen ostopalveluja tai muita toimeksiantoja tehtäviensä hoitamiseksi. Toimeksiantotehtävää suorittavaa ei kuitenkaan rinnasteta tässä pykälässä viranomaiseen, vaan lain 5 §:n 2 momentissa todettaisiin, että viranomaisen asiakirjana pidettäisiin sellaistakin asiakirjaa, joka on annettu toimeksiantotehtävää varten tai joka on syntynyt toimeksiantotehtävän johdosta.

Lain soveltamisalaan kuuluvat viranomaiset on määritelty 1 momentissa organisatorisin perustein. Siten laissa tarkoitetun viranomaiskäsitteen piiriin kuuluvat sellaiset julkisoikeudelliset orgaanit, joiden viranomaisasema on johdettavissa suoraan niiden perustamista ja järjestysmuotoa sekä tehtäviä koskevista säännöksistä.

Laissa tarkoitettuja viranomaisia ovat 1 momentin 1 kohdan mukaan
valtion hallintoviranomaiset sekä
muut valtion virastot ja laitokset.
Valtion hallintoviranomaisia ovat ne valtion toimielimet, jotka on asetettu hoitamaan hallintotehtäviä.
Niitä ovat valtion keskushallintoviranomaiset eli
valtioneuvosto ja ministeriöt sekä
muut valtioneuvoston alaisuuteen kuuluvat hallintoviranomaiset, joiden alueellinen toimivalta on yleinen.
Keskushallintoviranomaisten alaisia valtion toimielimiä ovat
lääninhallitukset ja piirihallintoviranomaiset, joita ovat esimerkiksi ympäristökeskukset.
Valtion virastoista ja laitoksista voidaan esimerkkeinä mainita
valtion tutkimuslaitokset ja -keskukset sekä
asiantuntijalaitokset, kuten Ilmatieteen laitos, kuluttajatutkimuskeskus sekä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (STAKES).
Valtion varsinaiseen hallinto-organisaatioon kuuluvat myös paikallishallintoviranomaiset, joita ovat esimerkiksi
kihlakunnan virastot.
Valtion liikelaitokset mainittaisiin erikseen momentin 3 kohdassa.

Viranomaisia olisivat 1 momentin 2 kohdan mukaan
tuomioistuimet ja muut lainkäyttöviranomaiset.
Yleisten tuomioistuinten (käräjäoikeudet, hovioikeudet, korkein oikeus) lisäksi tähän ryhmään kuuluvat myös
hallintotuomioistuimet (lääninoikeudet ja korkein hallinto-oikeus) sekä erityistuomioistuimet, kuten vakuutusoikeus ja vesioikeudet.

Viranomaisiin luettaisiin momentin 3 kohdan mukaan
valtion liikelaitokset. Valtion liikelaitoksista säädetään valtion liikelaitoksista annetussa laissa (627/1987). Lakia sovelletaan liiketoimintaa harjoittavaan valtion laitokseen (valtion liikelaitos), jos erikseen annetussa laissa (laitoskohtainen laki) niin säädetään.
Laitoskohtaisten lakien mukaan
valtion liikelaitoksia ovat Hallinnon kehittämiskeskus (496/1994), Metsähallitus (1169/1993), Ilmailulaitos (1123/1990) ja Teknillinen tarkastuskeskus (1070/1995). Metsähallituksessa ja Ilmailulaitoksessa on niitä koskevien laitoskohtaisten lakien mukaan erillinen yksikkö, joka hoitaa laitoksen viranomaistehtävät.

Valtion liikelaitoksen toimialasta ja tehtävistä säädetään laitoskohtaisessa laissa. Liikelaitoksen on toimittava eduskunnan ja valtioneuvoston sille asettamien palvelutavoitteiden ja muiden toimintatavoitteiden sekä liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti. Valtion liikelaitoksista annetun lain mukaan valtioneuvosto päättää liikelaitoksen tulostavoitteesta sen mukaan kuin laissa säädetään. Tulostavoite on asetettava niin, että liikelaitos voi saavuttaa palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet. Liikelaitos ratkaisee ne toimintaansa, talouttansa ja hallintoansa koskevat asiat, joita ei säädetä eduskunnan hyväksyttäviksi taikka valtioneuvoston tai ministeriön ratkaistaviksi.

Liikelaitos rahoittaa menojaan paitsi toiminnastaan saamillaan tuloilla myös lainoilla, joita liikelaitos voi ottaa sen mukaan kuin säädetään. Näiden lisäksi rahoitus voi perustua määrärahoihin, joita voidaan ottaa valtion talousarvioon myönnettäviksi liikelaitokselle lainaehdoin, sekä määrärahoihin, joita valtion talousarvioon voidaan ottaa myönnettäviksi liikelaitoksen peruspääoman korottamiseen.

Julkisuussäännösten soveltamista valtion liikelaitoksiin on pidettävä tärkeänä, jotta voidaan valvoa niiden lakisääteisten tehtävien hoitamista sekä julkisten varojen käyttöä. Koska kunnan liikelaitokset kuuluvat lain soveltamisalan piiriin, on pidettävä johdonmukaisena ratkaisuna, että myös valtion liikelaitoksiin sovelletaan tiedonsaantioikeuksia koskevia säännöksiä. Valtion liikelaitoksista annetun lain soveltamisalan piiriin kuuluvat liikelaitokset ovat edelleenkin valtion laitoksia. Myös valtion liikelaitoksista annetun lain valmistelussa lähdettiin valmisteluasiakirjojen mukaan siitä, että valtion liikelaitoksiin sovellettaisiin valtion hallintomenettelyä yleisesti säänteleviä lakeja, kuten yleisten asiakirjain julkisuudesta annettua lakia (HE 137/1986 vp s. 16). Lain soveltamisesta valtion liikelaitoksiin aiheutuvat mahdolliset ongelmat ovat hoidettavissa salassapitosäännösten avulla.

Viranomaisiin kuuluisivat 1 momentin 4 kohdan mukaisesti
kunnalliset viranomaiset. Kunnan viranomaiset ovat useimmiten monijäsenisiä kunnan toimielimiä, kuten
valtuusto ja kunnanhallitus sekä lautakunta, johtokunta ja toimikunta.
Kunnallisia viranomaisia ja toimielimiä ovat myös kuntayhtymien viranomaiset ja toimielimet. Kunnallisen viranomaisen määrittely on viime kädessä johdettavissa siitä, onko tällä orgaanilla oikeudelliseen normiin perustuvia tehtäviä ja toimivaltaa. Kunnan sisäisillä vapaamuotoisilla apu- ja valmisteluelimillä, kuten sisäisillä työryhmillä ja johtoryhmillä, ei voi olla tällä tavoin määriteltyjä tehtäviä ja toimivaltaa, joten niitä ei pidetä laissa tarkoitettuina viranomaisina.
Toisaalta kunnan yksittäinen viranhaltija,
kuten kunnanjohtaja tai rakennustarkastaja taikka luottamushenkilö, esimerkiksi lautakunnan puheenjohtaja, on kunnallinen viranomainen, jos hänellä on itsenäistä toimivaltaa. Valtuusto voi siirtää kuntalain 14 §:n mukaan johtosäännöllä toimivaltaansa muille kunnan viranomaisille. Johtosäännössä voidaan antaa oikeus siirtää toimivaltaa edelleen. Asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä, voidaan toimivaltaa siirtää kuntalain 14 §:n 3 momentin mukaan vain toimielimelle.

Kunnallisia palveluja tuottavat liikelaitokset,
kuten kunnallinen vesilaitos, puhelinlaitos ja liikennelaitos, kuuluvat kunnan organisaatioon eivätkä ole kunnasta erillisiä oikeushenkilöitä. Liikelaitosten hallinto järjestetään johtosäännössä kuten muukin kunnan hallinto. Siksi liikelaitoksiin sovelletaan kunnan viranomaisia koskevia säännöksiä.

#= > Kunnalliset palvelut on voitu järjestää myös niin, että niiden tuottamisesta huolehtivat kunnan hallintokoneistoon kuulumattomat orgaanit. Niiden hallinto on usein järjestetty yksityisoikeudellisin muodoin, esimerkiksi osakeyhtiöksi, jossa kunta on osakkaana. Ehdotuksen mukaan lakia ei sovellettaisi tällaisiin yhtiöihin muuta kuin siinä tapauksessa, että ne lain nojalla julkista tehtävää hoitaessaan käyttävät julkista valtaa. Jos kunnan tehtävä on annettu yhteisön tai säätiön hoidettavaksi, kunnan on kuntalain 29 §:n mukaan sopivin tavoin tiedotettava asukkailleen yhteisön tai säätiön toiminnasta.

Laissa tarkoitettuihin viranomaisiin kuuluisivat 1 momentin 5 kohdan nojalla itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset. Itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset ovat oikeushenkilöitä, joiden järjestysmuodosta, toimielimistä ja tehtävistä säädetään niitä koskevissa säädöksissä. Ne suorittavat niin sanotun välillisen julkisen hallinnon tehtäviä eli julkisia tehtäviä, jotka on uskottu varsinaisen hallintokoneiston ulkopuolella oleville orgaaneille. Kohdassa tarkoitettuja itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia ovat
Suomen Pankki mukaan lukien hallinnollisesti sen osana toimiva Rahoitustarkastus sekä Kansaneläkelaitos, Helsingin yliopisto, Työterveyslaitos, Kuntien eläkevakuutus, Kuntien takauskeskus sekä Kunnallinen työmarkkinalaitos.

Säännöstä ei sovellettaisi Eläketurvakeskukseen eikä Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen, vaan niiden hallussa olevien asiakirjojen julkisuus määräytyisi 2 momentin mukaan. Tätä on pidetty tarkoituksenmukaisimpana ratkaisuna sen vuoksi, että asiakirjojen julkisuus määräytyisi samoin perustein työeläkelaitoksissa ja Eläketurvakeskuksessa.

Laki koskisi 1 momentin 6 kohdan mukaan eduskunnan virastoja ja laitoksia. Myös tässä laissa eduskunnan virastoilla ja laitoksilla tarkoitettaisiin samaa kuin eduskunnan virkamiehistä annetussa laissa (1373/1994) eli
eduskunnan kansliaa, valtiontilintarkastajain kansliaa, eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaa, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kansliaa sekä Eduskunnan kirjastoa.
Kuten yleisperusteluissa on todettu, eduskunnan valiokuntien asiakirjojen julkisuuteen vaikuttavat säännökset jäisivät edelleenkin osaksi eduskuntaa koskevia säädöksiä.

Ahvenanmaan maakuntalakia yleisten asiakirjojen julkisuudesta sovelletaan maakunnan ja kunnan sekä muihin viranomaisiin niiden hoitaessa maakuntahallinnon ja kunnallisen itsehallinnon alaan kuuluvia tehtäviä. Lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta sovellettaisiin 1 momentin 7 kohdan mukaan Ahvenanmaan maakunnan viranomaisiin vain siltä osin kuin ne huolehtivat valtakunnan viranomaisille kuuluvista tehtävistä maakunnassa. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 30 §:n mukaan tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi kuluttajavalituslautakunnalle kuuluvat tehtävät sekä ihmisten ja kotieläinten tarttuvien tautien torjuntaan ja kasvintuhoojien maahan kulkeutumisen estämiseen liittyvät tehtävät.

Laissa tarkoitettuja viranomaisia olisivat 1 momentin 8 kohdan mukaan myös lain tai asetuksen taikka valtion hallintoviranomaisen ja viraston tai laitoksen, lainkäyttöelinten tai 7 kohdassa tarkoitetuissa asioissa Ahvenanmaan maakunnan viranomaisten päätöksen perusteella tiettyä tehtävää hoitamaan asetetut lautakunnat, valiokunnat, neuvottelukunnat, komiteat, toimikunnat, työryhmät ja toimitusmiehet ja muut niihin verrattavat toimielimet. Määrittelemällä viranomaisiksi erilaiset toimeksiantotehtävän perusteella itsenäistä valmisteluvaltaa käyttävät toimielimet voidaan lisätä valmistelun julkisuutta. Toimielimen laatimat asiakirjat tulevat julkisiksi 6 §:n säännösten mukaisesti.

Vailla muodollista viranomaisasemaa olevat, mutta tehtävässään itsenäistä harkintavaltaa käyttävät toimielimet ehdotetaan nimenomaisesti mainittaviksi säännöksessä, koska tällaisten toimielinten viranomaisasema on nykyään säännösten tulkinnanvaraisuuden vuoksi epäselvä. Oikeuskäytännössä on aikaisemmin katsottu, ettei esimerkiksi ministeriön asettama työryhmä, johon oli kuulunut virkamiehiä myös ministeriön ulkopuolelta, ollut voimassa olevassa laissa tarkoitettu viranomainen (KHO 1972 II 4). Oikeuskäytännössä on katsottu, että silloisen lääkintöhallituksen yhteydessä toiminut lääkelautakunta ja säännösten nojalla asetetut pysyvät asiantuntijat, joiden tehtävänä oli antaa lausuntoja lääkintöhallitukselle, olivat sillä tavoin toiminnallisesti itsenäisiä, että niitä voitiin pitää yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettuina viranomaisina (KHO 28.5.1991; T 1819).

Saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 14 §:n perusteella saamelaiskäräjät asettaa vaalilautakunnan, jonka tehtävänä on saamelaiskäräjien vaalien toimeenpano. Vaalilautakunta olisi katsottavissa kohdassa tarkoitetuksi toimielimeksi. Koska viranomaisten asiakirjojen julkisuutta koskevien säännösten soveltaminen saamelaiskäräjiin ja sen toimielimiin jäisi ehdotetun lain mukaan epäselväksi, saamelaiskäräjistä annettuun lakiin on tarkoitus ottaa nimenomainen säännös julkisuuslainsäädännön soveltamisesta. Tätä koskeva ehdotus sisällytetään erikseen annettavaan saamelaiskäräjistä annetun lain muuttamista koskevaan esitykseen.

Toimielintä pidettäisiin 8 kohdan mukaisesti eri viranomaisena, jos se on asetettu hoitamaan tehtävää itsenäisesti. Pelkästään se, että valmistelu tapahtuu useamman virkamiehen yhteistyönä, ei välttämättä merkitse, että kysymys olisi kohdassa tarkoitetusta toimielimestä. Siten esimerkiksi ministeriön osaston työryhmä, joka valmistelee luonnosta ministeriön lausunnoksi, ei olisi ehdotutuksessa tarkoitetulla tavalla eri viranomainen.

Valtioneuvoston valiokunnat eivät myöskään yleensä hoida tehtäviään lainkohdassa tarkoitetulla tavalla itsenäisesti, vaan ovat valtioneuvoston sisäistä valmistelua varten asetettuja toimielimiä.
Poikkeuksena ovat EU-ministerivaliokunta sekä raha-asiainvaliokunta.

EU-ministerivaliokunta toimii ehdotuksessa tarkoitetulla tavalla itsenäisesti, kun se käsittelee esimerkiksi Suomen kannanottoja Euroopan unionissa vireillä olevissa asioissa. Raha-asiainvaliokunta käsittelee ja antaa itsenäisesti lausuntonsa sellaisissa asioissa, joissa valiokunnan käsittely on edellytyksenä ministeriön päätökselle. Muissa asioissa raha-asiainvaliokunnan samoin kuin muiden valtioneuvoston valiokuntien, kuten talouspoliittisen ministerivaliokunnan pöytäkirjat, siltä osin kuin eivät sisällä salassa pidettäviä tietoja, tulevat julkisiksi vasta, kun valiokunnassa käsitelty asia on käsitelty loppuun valtioneuvostossa. Myös hallituksen iltakoulu on valtioneuvoston epävirallinen poliittinen neuvotteluelin samoin kuin hallituksen tilannekohtaiset neuvottelukokoukset, joita ei voida katsoa asetetun hoitamaan tehtäviään itsenäisesti. Iltakoulussa tai muissa hallituksen neuvotteluissa käsittelyssä olleet asiakirjat arkistoidaan asiaa valmistelevan ministeriön asiakirjoihin, ja niiden julkisuus määräytyy kyseistä asiaa koskevien säännösten mukaan.

Eri viranomaisena pidettäisiin ehdotuksen mukaan myös tehtäviään itsenäisesti hoitamaan asetettuja toimitusmiehiä, joita lain nojalla asetetaan esimerkiksi kiinteistö- ja vesioikeudellisten asioiden käsittelyä varten.

Pykälän 1 momentin 8 kohtaa ei sovellettaisi kunnan viranomaisen, esimerkiksi kunnallisen lautakunnan asettamaan työryhmään. Kunnallishallinnossa työryhmiä käytetään usein varsin tilapäisinä eliminä, joiden tehtävänä saattaa olla esimerkiksi etsiä poliittista ratkaisua lautakuntakäsittelyssä vaikeaksi osoittautuneeseen asiaan.

Julkisen vallan käytön valvonnan kannalta on pidetty tärkeänä, että julkisuusperiaatetta sovelletaan paitsi nimenomaisesti viranomaiseksi organisoituun toimielimeen, myös silloin, kun jokin julkinen tehtävä on lainsäädännössä annettu muulle kuin hallintokoneistoon kuuluvalle elimelle. Tätä koskevat säännökset ovat pykälän 2 momentissa. Momentin nojalla lakia sovellettaisiin lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavaan yhteisöön, säätiöön tai yksityiseen henkilöön näiden käyttäessä julkista valtaa. Lakia valmisteltaessa harkittiin mahdollisuutta luetella tämän säännöksen nojalla lain soveltamisalaan kuuluvat yksityiskohtaisemmin. Julkisuusperiaatteen toteuttamisen kannalta pidettiin parempaan lopputulokseen johtavana ratkaisuna kuitenkin sitä, että määrittely jää yleislausekkeen varaan. Käytännössä esiin tulevia epäkohtia voidaan pyrkiä estämään neuvottelu-, koulutus- ja tiedotustoiminnan avulla.

Laki koskisi lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavaa vain niiltä osin kuin tämä käyttää julkista valtaa. Siten yksistään se, että yhteisöä on lain tai asetuksen mukaan kuultava tai että yhteisö asettaa edustajan tai tekee ehdotuksen toimielimen jäseneksi, ei tuo yhteisön asiakirjoja lain soveltamisalaan. Esimerkiksi Suomen Kuntaliitto mainitaan noin 50 säännöksessä organisaationa, jota on kuultava tai joka ilmoittaa edustajansa tiettyyn elimeen.

Julkisen vallan käsitettä ei ehdoteta laissa määriteltäväksi. Käsitteelle ei olekaan annettavissa yleistä määritelmää. Sen keskeiseen sisältöön on katsottu kuuluvan puuttuminen hallintopäätöksellä tai tosiasiallisella toimella yksityisen oikeusasemaan. Julkisen vallan käyttönä pidetään myös etuuksien myöntämistä tai tutkintotodistuksen antamista.

Yhteisöjä, joille on uskottu julkisen vallan käyttöön kuuluvia tehtäviä, ovat muun muassa
julkisoikeudelliset yhdistykset, jotka on perustettu lainsäädäntötoimin. Tällaisia ovat esimerkiksi paliskunnat, jotka poronhoitolain (848/1990) 7 §:n mukaan huolehtivat poronhoitoon liittyvistä tehtävistä paliskunnan alueella, riistanhoitoyhdistykset, joille säädetään metsästyslain (615/1993) 63 §:ssä muun muassa metsästyksen valvontatehtäviä sekä metsästykseen ja riistanhoitoon liittyviä koulutus- ja neuvontatehtäviä,
Keskuskauppakamari, jolla on kauppakamariasetuksen (337/1988) 4 §:n mukaan muun muassa tilintarkastajien auktorisointi- ja valvontatehtäviä sekä
Suomen Asianajajaliitto, jolla on asianajajista annetun lain (496/1958) 6 ja 6 a §:ssä (197/1992) säädettyjä kurinpitotehtäviä.

Uskonnollisilla yhdyskunnilla tarkoitetaan uskonnonvapauslain 2 §:ssä määriteltyjä uskonnollisia yhdyskuntia. Uskonnolliset yhdyskunnat evankelis-luterilaista kirkkoa lukuun ottamatta tulisivat 2 momentin nojalla lain soveltamisalan piiriin siltä osin kuin niille on lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella uskottu julkisia tehtäviä. Tällainen tehtävä on esimerkiksi avioliittoon vihkiminen, jonka uskonnollinen yhdyskunta voi toimittaa, jos sillä on avioliittolain (234/1929) 14 §:ssä tarkoitettu opetusministeriön antama vihkimisoikeus.

Evankelis-luterilainen kirkko jää lain soveltamisalan ulkopuolelle, koska aloiteoikeus evankelis-luterilaista kirkkoa koskevasta lainsäädännöstä kuuluu kirkon omille toimielimille. Evankelis-luterilaisen kirkon toimielinten asiakirjojen julkisuuteen ja salassapitoon sovelletaan kirkkolain (1054/1993) pääsäännön mukaan, mitä yleisten asiakirjojen julkisuudesta säädetään.

Julkisia tehtäviä on voitu säännöksin tai niihin perustuvin määräyksin uskoa myös yksityisille henkilöille. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita
merilain (674/1994) 18 luvun 23 §:ssä tarkoitettu julkinen katsastus- ja arviomies, kalastuslain (286/1982) 97 §:ssä tarkoitettu kalastuksenvalvoja ja
metsästyslain 88 §:ssä tarkoitettu valantehnyt metsästyksenvartija. Nämä henkilöt kuuluisivat lain soveltamisalan piiriin tässä tehtävässään.

Ylimmän laillisuusvalvonnan tilasta; kurkistus verhojen taakse

Vuonna 2016 yksityishenkilö pyysi Eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, olivatko asianomaiset viranomaiset tai virkamiehet loukanneet asevientiä koskevia kansainvälisoikeudellisia sopimuksia (kuten YK:n asekauppasopimus vuodelta 2013, ihmisoikeuskonventiot ja EU-neuvoston vuoden 2008 yhteinen kanta asekaupasta) tai voimassa olevan lainsäädännön oikeudellisesti velvoittavia säännöksiä.

Monet kansalaiset ovat huolissaan Suomen aseviennistä, joka kohdistuu yhä enemmän Euroopan unionin ulkopuolisiin valtioihin ja erityisesti Lähi-itään.
Safer Globe on 24.10.2016 julkaissut Suomen asevalvontaraportin 2016. Sen mukaan Lähi-idästä on tullut Suomen aseviennin kärkialue. Vuonna 2015 Suomesta vietiin aseita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin yli 30 miljoonalla eurolla. Patrialle myönnettiin marraskuussa 2015 lupa panssariajoneuvojen vientiin Arabiemiraatteihin. Suomi on mediatietojen mukaan vienyt muun muassa Patrian kranaatinheittimiä Saudi-Arabiaan ja Sakon tarkkuuskivääreitä Uzbekistaniin. Suomi vie aseita myös Turkmenistaniin, jonka hallinto Safer Globe-tutkimusverkoston mukaan”harjoittaa sisäistä sortoa”.

Oli perusteltua syytä epäillä, että Suomi oli vienyt aseita myös ihmisoikeuksia rikkoviin valtioihin ja sotaa käyviin valtioihin.

Sotatarvikkeille myönnettiin vuonna 2015 yli 300 vientilupaa, mikä oli kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2014. Ainuttakaan myönnettyä vientilupaa ei evätty, eikä tiedossa ollut, että niin olisi aikaisemminkaan tapahtunut.

Vuonna 2014 ulkoasiainministeriö kertoi Suomen tiukentaneen asevientiä Saudi-Arabiaan ja Lähi-idän maihin. Kuitenkin kesäkuussa 2015 Suomi ja Saudi-Arabia allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan puolustusmateriaalialan yhteistyöstä.

Euroopan parlamentti asettui keväällä tukemaan asevientikieltoa Saudi-Arabiaan. Tämä tosiseikka asetti Suomen aseviennin outoon valoon. Vaikka parlamentin päätös ei ole jäsenmaita sitova, se kuvaa EU:n yleislinjaa, jota Suomi on ilmoittanut noudattavansa. Näin ei ollut kuitenkaan tapahtunut.

Ulkoasiainministeriön mukaan ”Suomi tekee Lähi-itään suuntautuvien vientilupien kohdalla tapauskohtaisen harkinnan ja pyrkii noudattamaan EU:n yleislinjaa”. Suomen käytäntö on kuitenkin poikennut esimerkiksi Ruotsin ja Saksan käytännöstä. Nuo valtiot olivat keskeyttäneet oman asevientinsä Saudi-Arabiaan.

Suomi valittiin elokuussa 2016 kansainvälisen asekauppasopimuksen puheenjohtajamaaksi. Suomen olisikin tullut toimia omassa asevalvonnassaan esimerkillisesti ja näyttää muille valtioille esimerkkiä.

Suomen asevienti Saudi-Arabiaan, Arabiemiraatteihin ja muihin Lähi-idän valtioihin on ongelmallista seuraavista syistä. Saudi-Arabian johtama liittouma sotii Jemenissä, eikä sotaa käyvään maahan tulisi viedä aseita. Lähi-itä on konfliktiherkkä alue, jossa on käynnissä monia aseellisia konflikteja. Alueelle vietävät aseet ylläpitävät konfliktitilannetta. Suomi ei voi olla varma, kenelle aseet lopulta päätyvät. Asekauppa ihmisoikeuksia polkevien hallitusten kanssa antaa osaltaan hiljaisen tuen sanotuille hallituksille.

Lähi-itä ei ole ainoa ihmisoikeuksien kannalta ongelmallinen alue. Pienaseiden ja patruunoiden vieminen ihmisoikeusrikkomuksistaan tunnettuihin Kazakstaniin, Uzbekistaniin, Turkmenistaniin ja Turkkiin on hyvin kyseenalaista. Suomi on korostanut tekevänsä vientilupapäätöksiä sen mukaan, voidaanko vietävää tuotetta käyttää ihmisoikeusloukkauksiin. Patruunat ja käsiaseet ovat erityisen riskialttiita.
#
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian vastauksessa todettiin, että puolustustarvikkeiden vientiluvan myöntämiseen liittyy niin merkittävässä määrin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista kokonaisharkintaa, että laillisuusvalvonnallinen puuttuminen siihen voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Oikeusasiamies katsoi, ettei hänellä ollut aihetta epäillä lainvastaista menettelyä, johon oikeusasiamies voisi puuttua.
#
Suomen perustuslain 2. pykälän (Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate) 3. momentti: ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”
#
Jokainen voi arvioida tykönään, onko mainittu ylimmän laillisuusvalvojan kanslian vastaus kaikilta osin (”puolustustarvikkeiden vientiluvan myöntämiseen liittyy niin merkittävässä määrin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista kokonaisharkintaa, että laillisuusvalvonnallinen puuttuminen siihen voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti”) pätevä.
#
Kiinnostavaa on, että valtamedia näyttää jättäneen Suomen ’puolustustarvikkeiden’ vientilupien myöntämisen rauhaan. En nyt suoralta kädeltä muista, että Oikeustoimittajat ry, Politiikan toimittajat ry ja Tutkivan journalismin yhdistys olisivat puuttuneet asiaan neljännelle valtiomahdille kuuluvan valvontatehtävän mukaisesti. En myöskään muista kuulleeni tai lukeneeni sanottujen toimijoiden selvityspyynnöistä ylimmille laillisuusvalvojille sanotunlaisissa asioissa (Suomen ’puolustustarvikkeiden’ vientilupien myöntäminen).

Pahoittelen, mikäli muistini tekee tepposet, ja pyydän anteeksi. Mikäli mainitunlaisia kritiikkijuttuja ja selvityspyyntöjä on tehty, ottaisin yksilöidyt tiedot kiitollisuudella vastaan.
#
Tässä yhteydessä muistutan lukijoita Porvoon salaisesta Nato-konferenssista, joka ei näyttänyt lainkaan kiinnostavan valtamedian toimijoita. Siinäkin journalistien päätehtävän harjoittamisesta vastasi ilmeisesti lähes yksinään(?) [oliko niin, Vesa?] muuan puoluepoliittisesti sitoutumaton verkkolehti, so. Vastavalkea.
#
Tasavalta näyttää elävän järjestyksen kourissa. Mediakenttää hallitsee Suuren Sensorin haamu (A.J.:n haamu). Ja valtamedian päätoimittajat julistavat tyytyväisyyttään. Suuret Kaitsijat, ylimmät laillisuusvalvojat, lienee masennettu.
Järjestelmä ei pidä kiirettä edes oikeuskanslerin virkaan asettamisessa. No, se tietää, että ilmankin pärjätään. Johan Galtungin osoittama ’uusi fasismi’ elää ja voi hyvin – pienessä pohjoisessa valtiossa, jota juhlapuheissa ’demokraattiseksi oikeusvaltioksi’ kutsutaan.
¤
Ainoa valopilkku näinä synkkinä aikoina näyttää olevan emerituspiispa Eero Huovinen – oraattori Jumalan armosta. Olipa häikäisevä puhe ja muutoinkin täydellinen suoritus! Siinä varsinainen Jumalan sanansaattaja. Ilmeisesti aikanaan liian hyvä arkkipiispaksi?

Älykäs ehdotus, tarpeellinen uudistus.

Nyt tässä globaalissa talousliberalismissa EU:ta ja EU-maita yksityistetään yhtiöitetään ja kupataan EU-maista omaisuuksia, kiinteistöjä, maata, luonnonrikkauksia, yrityksiä, terveydenhuoltoa ym.

Suomessa on järjestetty oikein poliittinen organisaatio tehokuppaamista varten, Sote.

Yleisradion härdelli – (ainakin) kerran vielä

Marraskuu 2016

Pääministeri Sipilä puhui medialle Terrafamen kaivoksella Sotkamossa marraskuussa 2016.

Yleisradion verkkosivusto julkaisi uutisen, jossa kerrottiin pääministerin sukulaisten omistamasta konepaja Katerasta ja sen Terrafamen kanssa tekemistä kaupoista.

Pääministerin (PM) mielestä hän ei ollut saanut tarpeeksi aikaa kommentoida Yleisradion uutista. PM lähetti äkeissään jutun kirjoittaneelle toimittajalle ja Yleisradion uutistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle kiukkuisia sähköposteja.

Suomen kuvalehti uutisoi sähköposteista. Kävi ilmi, että Yleisradio oli jättänyt julkaisematta kolme PM:iin ja konepaja Kateraan liittyvää juttua.

Pressiklubi-ohjelman vetäjä Ruben Stiller sai varoituksen, koska aikoi käsitellä aihetta ohjelmassaan.

Joulukuu 2016

Toimittaja Susanne Päivärinta kertoi, että hänen oli käsketty vaieta PM:n päätöksestä perua lupaamansa haastattelu ja että Yleisradion johto oli maksanut entiselle politiikan toimituksen esimiehelle Pekka Ervastille vaikenemisrahoja tämän irtisanoutumisen yhteydessä.

Alkuperäisen Katera-uutisen kirjoittanut toimittaja Salla Vuorikoski julkaisi pääministerin lähettämät sähköpostit Facebook-sivuillaan.

Yleisradion hallituksen mukaan asianomainen vastaava päätoimittaja nautti täyttä luottamusta! Tukea vastaavalle päätoimittajalle osoitti myös Yleisradion toimitusjohtaja!

Katera-uutisen tehneet toimittajat Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen irtisanoutuivat Yleisradiota.

Toimittaja Jarno Liskin työopimusta ei jatkettu.

Helmikuu 2017

Päivärinta kertoi jättävänsä yhtiön.

Maaliskuu 2017

Julkisen sanan neuvosto antoi Yleisradiolle langettavan päätöksen pääministerin painostukseen taipumisesta. (Vastaava päätoimittaja oli luovuttanut Yleisradion journalistista päätösvaltaa PM:lle.) Neuvosto oli päätynyt tasatilanteeseen ja puheenjohtajan (Elina Grundström) ääni ratkaisi asian.

Itse asiassa, koko näytelmän sankariksi on osoittautunut ELINA GRUNDSTRÖM. Hän teki mahdottomasta mahdollisen eli nosti Yleisradion sananvapauden ja medianvapauden jaloilleen ja poistatti Yleisradiosta pahan ’valuvian’ (= öykkärimäinen sensori; tehtäväänsä pätemätön ja sopimaton vastaava päätoimittaja).

JSN:n päätöksen antamisen jälkeenkin Yleisradion asianomainen vastaava päätoimittaja Yleisradion hallituksen ja toimitusjohtajan luottamusta (sic!).

Yleisradio päätti teettää tapahtumista ulkopuolisen selvityksen.

Toukokuu 2017

Selvitysmiehen laatima Yleisradioraportti julkaistiin toukokuun puolivälissä.
Raportin mukaan yhtiön johtamisessa oli ollut ongelmia ennen kaikkea edellä tarkoitetun vastaavan päätoimittajan johtamassa toimituksessa.

Selvitysmiehen raportin luovuttamisen jälkeenkin kyseinen vastaava päätoimittaja nautti Yleisradion hallituksen ja toimitusjohtajan luottamusta (sic potenssiin 2!).

(Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö viittasi Yleisradion tapahtumiin vuosiraportissaan, jossa se pudotti Suomen sananvapauden ykkösmaan paikalta kolmanneksi.)

Yleisradion asianomainen vastaava päätoimittaja vihjasi Pohjoismaiden suurilevikkisimmän sanomalehden haastattelussa sunnuntaina 28.5. Yleisradion voivan lähteä Julkisen sanan neuvostosta. Seuraavana päivänä (maanantaina 29.5.) Yleisrdio tiedotti, että mainittu henkilö ”jättää tehtävänsä Ylessä, koska edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”. Kyseinen henkilö ”luopuu Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan ja vastaavan päätoimittajan tehtävästä välittömästi”.

Kyseinen henkilö sai siis lähtöpassit ja 90 000 euroa veronmaksajien rahoja.

Että tämmöinen tapaus. Onko kysyttävää? On.

Kysymyksiä:

1. Miksei kyseistä fyffemäärää palauteta veronmaksajille eli viulujen maksajille?

2. Milloin Ylen hallitus ja toimitusjohtaja esittävät julkiset anteeksipyynnöt Salla Vuorikoskelle, Jussi Eroselle, Susanne Päivärinnalle, Ruben Stillerille ja Jarno Liskille?

3. Milloin Salla Vuorikoski, Jussi Eronen, Susanne Päivärinta ja Jarno Liski otetaan takaisin Yleisradioon entisiin tehtäviinsä?

4. Milloin ilmoitetaan, että Ruben Stiller saa syksyllä 2017 jatkaa Pressiklubin vetäjänä, mikäli hän niin haluaa?

5. Milloin Ylen toimitusjohtaja ja Ylen hallituksen puheenjohtaja saavat potkut?