Aiemmin Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin neuvonantajana kansalliseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa työskennellyt Zbigniew Brzezinski kuoli perjantaina sairaalassa Virginian osavaltiossa 89 vuoden ikäisenä.
Vaikka The New Tork Times kertookin, että entinen hallinnon neuvonantaja oli ”haukkamainen strategisti”, hänen perintönsä esittäminen muuten yltiöpositiivisena ei välttämättä ole aivan niin helppoa kuin valtaapitävät haluaisivat ajatella.
Kun Iso-Britanniassa vatvotaan niin kutsutun terroriuhan tasoa ISIS-mielisen yksilön järkyttävän iskun jäljiltä – ja kun Filippiineillä asetetaan poikkeustilalakeja ISIS-vaikutteisen tuhon jälkeen – Brzezinskin kuoleman ajoitus muistuttaa meitä sopivasti siitä, mistä modernin terrorismin synnyn alkuperää kannattaa lähteä etsimään.
Kuten The New York Times kertoo, Brzezinskin ”taipumaton viha Neuvostoliittoa kohtaan” ohjasi Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa vahvasti ”niin hyvässä kuin huonossa”. Lehti kirjoittaa:
”Hän tuki miljoonien dollareiden sotilaallista apua islamistimilitanteille, jotka taistelivat Neuvostoliiton miehitysjoukkoja vastaan Afganistanissa. Hän kannusti ääneti Kiinaa jatkamaan Pol Potin julman hallinnon tukemista Kambodžassa, jotteivat Neuvostoliiton tukemat vietnamilaiset valtaa maata.”
Vaikka on NY Timesilta edistyksellistä mainita Brzezinskin tuki islamistimilitanteille, hänen kostonhimoisen ulkopoliittisen agendansa kuittaaminen yhdellä lauseella on melkoista vähättelyä eikä anna todellista kuvaa hirveyksistä Brzezinskin politikoinnin takana.
Koska Afganistanin vuoden 1973 vallankumouksessa valtaan noussut uusi, sekulaarinen hallitus oli kallellaan Neuvostoliittoon päin, Yhdysvallat pyrki heikentämään sitä järjestämällä useita vallankaappausyrityksiä lakeijavaltioidensa Pakistanin ja Iranin kautta – jälkimmäistä johti tuolloin Yhdysvaltain tukema shaahi.
Vuoden 1979 heinäkuussa Brzezinski valtuutti virallisesti avun mujahideen- eli islamistitaistelijoille. Avun toimitti perille Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu (Central Intelligence Agency, CIA) operaatio Syklonin (Operation Cyclone) kautta. Monet puolustavat Yhdysvaltojen päätöstä aseistaa mujahideenejä Afganistanissa, koska se uskottiin tarpeelliseksi Neuvostoliiton hyökkäykseltä puolustautumiseksi maassa ja laajemmalla alueella. Brzezinskin omat lausunnot ovat kuitenkin ristiriidassa tämän järkeilyn kanssa.
Vuonna 1998 Brzezinski myöntää haastattelussa, että operaation toimeenpanossa Carterin hallinto ”tietoisesti nosti todennäköisyyttä” Neuvostoliiton sotilaalliseen väliintuloon. Tämä viittaa siihen, että Yhdysvallat alkoi aseistaa islamistiryhmittymiä ennen Neuvostoliiton hyökkäystä maahan, mikä tekee puolustuksen tyhjäksi, sillä maahan ei oltu silloin tehty hyökkäystä, jota vastaan Afganistanin vapaustaistelijoiden olisi pitänyt taistella.
Myöhemmin Brzesinski totesi:
”Katua mitä? Se salainen operaatio oli loistava idea – venäläiset jäivät afgaaniansaan, ja minunko halutaan katuvan sitä? Sinä päivänä, kun neuvostojoukot virallisesti ylittivät rajan, kirjoitin presidentti Carterille: ‘Meillä on viimeinkin mahdollisuus antaa Neuvostoliitolle oma Vietnamin sotansa.’”
Tämä lausunto meni pidemmälle kuin vain sotaan yllyttämisellä ja Neuvostoliiton täydellisellä romahtamisella rehentely. Robert Gates, CIA:n johtaja presidentti Ronald Reaganin aikana ja ulkoministeri (Secretary of Defense) presidenttien George W. Bushin ja Barack Obaman kaudella, myönsi muistelmateoksessaan From the Shadows suoraan, että tämä peiteoperaatio alkoi kuusi kuukautta ennen Neuvostoliiton hyökkäystä maahan, ja sen tarkoitus oli houkutella neuvostojoukot Vietnamin kaltaiseen suohon.
Brzezinski tiesi täsmälleen, mitä oli tekemässä. Neuvostojoukot tarpoivat sittemmin Afganistanissa noin kymmenen vuotta, kamppaillen loputonta virtaa Yhdysvaltain aseistamia ja kouluttamia taistelijoita vastaan. Aikanaan media meni niin pitkälle, että ylisti Osama bin Ladenia – yhtä Brzezinskin peiteoperaation vaikutusvaltaisimpia hahmoja. Nyt tiedämme, miten siinä tarinassa kävi.
Täysin tietoisena siitä, mitä tästä CIA:n rahottamasta luomuksesta oli syntynyt, Brzezinski kommentoi haastattelussa vuonna 1998 seuraavasti:
”Mikä on tärkeämpää maailmanhistoriallisesti? Taliban vai Neuvostoimperiumin romahdus? Jotkin villityt muslimit vai Keski-Euroopan vapautus ja kylmän sodan loppu?”
Tuolloinen haastattelija ei hyväksynyt vastausta vaan sivalsi vastaan: ”Jotkin villityt muslimit? Mutta nykypäivänä fundamentalistisen islaminhan kerrotaan toistuvasti olevan maailmanluokan uhka.” Brzezinski tyrmäsi tämän kommentin täysin vastaten: ”Hölynpölyä!” Tämä oli aikana, jolloin journalistit vielä kysyivät hallinnon edustajilta vaikeita kysymyksiä – mistä nykyään on tullut harvinaista.
Brzezinskin tuki näille radikaaleille elementeille johti suoraan al-Qaidan syntyyn. Al-Qaida tarkoittaa suoraan käännettynä ”alkupistettä”, ja se olikin perusta, josta alkoi Neuvostoliiton odotetun invaasion vastustus. Se oli myös alkupiste Talebanin synnylle, ryhmittymän, jonka kanssa NATO-joukot ovat nyt loputtoman taistelun umpikujassa.
Sitä paitsi huolimatta Brzezinskin lausunnoista, jotka yrittävät piirtää kuvaa Venäjän imperiumin lopullisesta tappiosta, totuus on, että Brzezinskille kylmä sota ei koskaan loppunut. Vaikka hän kritisoi vuoden 2003 hyökkäystä Irakiin, Brzezinskin kuristusote Yhdysvaltain ulkopolitiikasta jatkui hänen kuolemaansa asti.
Ei ole sattumaa, että Obaman hallinto otti Syyriassa käyttöön samantyyppisen ”Afganistanin suo” -strategian toista Venäjän liittolaista – Syyrian presidentti Bashar al-Assadia – vastaan. WikiLeaksin julkisuuteen vuotamassa diplomaattisähkeessä Yhdysvaltain Damaskoksen suurlähetystön johdossa toiminut William Roebuck lausui vuonna 2006:
”Uskomme, että Basharin heikkoudet ilmenevät siinä, miten hän tulee reagoimaan kangasteleviin ongelmiin, niin kuviteltuihin kuin todellisiin, kuten – tosin lieviin – vaikeuksiin talousuudistuksen vaiheissa ja vakiinnuttamisessa, armeijan korruptioon, kurdikysymykseen ja potentiaaliseen uhkaan, jonka aiheuttaa jatkuvasti lisääntyvä läpikulkevien ääri-islamistien läsnäolo maassa. Tässä sähkeessä arvioidaan näitä heikkouksia ja esitetään, että olisi toimia, lausuntoja ja signaaleja, joilla Yhdysvallat voisi kasvattaa tällaisten mahdollisuuksien syntymistä.”
Samalla tavoin kuin operaatio Syklonissa, CIA käytti Obaman hallinnon aikana arviolta miljardi dollaria vuodessa Syyrian kapinallisten kouluttamiseen – eli ainakin terroristitaktiikkaa edistettiin. Suurin osa näistä kapinallisista jakaa yhteisen ideologian ISIS-islamistien kanssa ja on sen tavoin ilmoittanut päämääräkseen Syyrian alistamisen uskonnollisen sharia-lain valtaan. (Islamin sharia-laki ei tosin ole varsinaisesti laki vaan ennemminkin tulkinnan varainen uskonnollisten säädösten kokoelma, toim.huom.)
Aivan kuten Afganistanissa, Venäjä tuli vedetyksi muodollisesti mukaan Syyrian sotaan vuonna 2015. Brzezinskin perintö säilyi elossa Obaman suorassa varoituksessa Venäjän presidentti Vlamidir Putinille: Obama sanoi Putinin olevan viemässä Venäjää mukaan toiseen Afganistanin tyyppiseen sotasuohon.
Mistä Obama mahtoikaan löytää tämän Brzezinskin laatiman käsikirjoituksen: vetää Syyria syvemmälle hirvittävään kuuden vuoden sotaan, mikä on – taas – vetänyt ydinasesuurvallan mukaan sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan kumpuavaan konfliktiin? Vastaus on Brzezinski itse. Obaman mukaan Brzezinski on hänen henkilökohtainen mentorinsa, ”mahtava ystävä”, jolta hän on oppinut valtavasti. Tämän tiedon valossa ei ole mikään yllätys, että Obaman kaudella niin monia konflikteja ilmestyi kuin tyhjästä.
BBC julkaisi 7.2.2014 transkription nauhoitetusta puhelusta varaulkoministerin Victoria Nulandin ja Yhdysvaltain Ukrainan suurlähettilään Geoffrey Pyattin välillä. Edustajat keskustelevat puhelun aikana siitä, kenet haluaisivat nostaa valtaan Ukrainassa Venäjä-mielisen presidentin Viktor Janukovitsin syrjäyttäneen vallankaappauksen jälkeen.
Katsokaa ja ihmetelkää, Brzezinski itse kannatti Ukrainan valtaamista vuoden 1998 kirjassaan The Grand Chessboard (Suuri shakkilauta). Hän esitti Ukrainan olevan ”uusi ja tärkeä tila Euraasian shakkilaudalla – – geopoliittinen napa, sillä sen silkka olemassa olo itsenäisenä valtiona tarkoittaa, ettei Venäjästä voi tulla Euraasian valtaimperiumi.” Brzezinski varoitti antamasta Venäjälle jalansijaa Ukrainassa, sillä se ”saisi automaattisesti resurssit tulla taas mahtavaksi maailmanvallaksi jonka vaikutus ulottuisi yli Euroopan ja Aasian”.
Obaman jälkeen Yhdysvaltain presidentiksi noussut Donald Trump aloitti kautensa aivan erilaisella asenteella: hän halusi taistella yhteistyössä Venäjän ja Syyrian hallituksen kanssa ISIS-terroristeja vastaan. Ei yllätä, että Brzezinski ei tukenut Trumpin presidenttiyttä – hän uskoi Trumpin ulkopoliittisista ideoista puuttuvan ”johdonmukaisuutta”.
Viime vuonna Brzezinski vaikutti kuitenkin muuttaneen kantaansa kansainvälisissä asioissa ja aloitti ajamaan ”globaalia uudelleenkohdistamista” – globaalin vallan uudelleenjakoa – sen tosiseikan valossa, ettei Yhdysvallat enää ole se maailman ainoa suurvalta, joka se aiemmin oli. Vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, että Brzezinskin kannan muutos olisi saanut alkunsa mistään merkityksellisestä muutoksesta geopoliittisella shakkilaudalla – hän vaikutti edelleen antavan ymmärtää, että ilman Yhdysvaltain johtavaa roolia tuloksena olisi ”globaali kaaos”.
Sitä paitsi CIA:n olemassaolo perustuu ajatukselle Venäjän uhasta, mistä todistaa viraston täyshyökkäys Trumpin hallintoa vastaan aina sen väläytettyä mahdollisuutta liennytykseen entisen Neuvostoliiton kanssa.
Brzezinski kuoli turvallisesti sairaalasängyssä, toisin kuin miljoonat pakolaiset ja murhatut siviilit – tulokset Brzezinskin kieroutuneesta, verisestä ja mielipuolisesta geopoliittisesta shakin peluusta. Hänen perintönsä on sotilaallisen islamismin – al-Qaidan – luominen, tuhoisin ulkomainen hyökkäys Yhdysvaltain maaperälle (tosin 9/11-iskun ”ulkomaisuudesta” voidaan keskustella, toim.huom.) ja loputon Venäjän mustamaalaaminen ikuiseksi viholliseksi, jonka kanssa ei voida päästä – eikä pidä pyrkiä – rauhaan.
¤
Artikkeli on julkaistu alunperin englanninkielisenä The Anti-Mediassa 27.5.2017 otsikolla ”The Real Story of Zbigniew Brzezinski That the Media Isn’t Telling”. Suomentanut JL.
¤

Tuosta tyypistä ja sen aikaansaannoksista on tuossa https://www.youtube.com/watch?v=cgr7MK7ssWU
The Real Story of Zbigniew Brzezinski That the Media Isn’t Telling
Brzezinski’s timely death serves as a reminder to seek a deeper understanding of where modern terrorism originated in the first place.
Brzezinski died safely in a hospital bed, unlike the millions of displaced and murdered civilians who were pawns in Brzezinski’s twisted, geopolitical chess games of blood and lunacy. His legacy is one of militant jihadism, the formation of al-Qaeda, the most devastating attack on U.S. soil by a foreign entity in our recent history, and the complete denigration of Russia as an everlasting adversary with which peace cannot — and should not — ever be attained.
http://www.globalresearch.ca/the-real-story-of-zbigniew-brzezinski-that-the-media-isnt-telling/5593085
”Yli huolehtiva muhamettilais isi” kunniaraiskasi tyttärensä poikaystävän Tanskassa. Brzezinskin muistoa kunnioittaen.
http://pamelageller.com/2017/05/muslim-father-honor-rapes-daughters-boyfriend.html/
Hyvä kirjoitus!
Vastaa täysin ajatteluani. Yhdysvalloilla ei ole mitään NWO agendaa, vaan ainut agenda mikä heillä on ollut on jättiläismäinen hölmöily. Tämä näkyy Yhdysvaltain politiikassa koko ajan. Mitään käsitystä ei ole siitä, mitä odottaa nurkantakana jos näin toimitaan tänään.
Toinen Yhdysvaltain politiikan kulmakivi on jättiläismäinen ahneus. Jotta voitot lisääntyisivät. Viedään teollisuus Kiinaan ja tehdään siitä pikapuoliin yksi suurvalloita ja yksi maapallon vauraimmista valtioista, jolla alkaa olla kapasiteettia haastaa Yhdysvallat.
Kaiken hölmöilyn jälkeen on aivan mahdotonta uskoa, että tuolla porukalla olisi yhtään sellaista järkeä, että he voisivat suunnitella jonkinsortin maailmanhallitusta. He itse hölmöyttään ovat rakentaneet suurimman esteen läntiselle kontrollille eli Kiinan.
Yhdysvallat sisäisesti on kaivanut omaa kuoppaansa jo pitkään. Koulutus perusasteen jälkeen lähes täysin yksityistetty. Tulos: sukupolvi joka on vähemmän koulutettu, kuin edeltäjä ja tienee edeltäjäänsä vähemmän. Teollisuus kannettu pois . Tulos: massiivinen työssäkäyvien köyhien armeija palvelusektorilla. Ruokakulttuuri rapautettu. Tulos: Coca-Cola jättiperseitä ja pyöreitä vehnänaamoja, jotka elävät sairaamman ja lyhyemmän elämän kuin vanhempansa.
Yhdysvallat ei tule johtamaan mitään maailmanhallitusta, vaan Yhdysvallat on pitkässä juoksussa uppoamassa. Kun US-Dollarin asema reservivaluuttana horjahtaa, niin Yhdysvallat painuu unholaan valtiona, jolla olisi voinut olla loistava tulevaisuus.
Niin, täytyy muistaa kuka USA:a johtaa ja kontrolloi. Silloin ymmärtää miksi maa on kaaoksessa ja menossa perikatoon. Ja vetää ehkä mukanaan koko läntisen kulttuurin. Niin on tarkoituskin.
Who Controls America?
https://thezog.wordpress.com
Ja kyllä Kiina tämän tietää ja osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Siellä on viisaat miehet vallassa. Tälläistäkin huhutaan:
China killed or jailed up to 20 US spies in 2010 to 2012, report says
‘One of the worst US intelligence setbacks in decades’ may have been the result of hacking, code-breaking or betrayal by moles within the CIA
Beijing systematically dismantled CIA spying efforts in China beginning in 2010, killing or jailing more than a dozen covert sources, in a deep setback to US intelligence, The New York Times reported on Sunday.
http://www.scmp.com/news/china/diplomacy-defence/article/2095100/china-killed-or-jailed-20-us-spies-2010-2012-report
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=152007
Eikä USA ole NWO-agendan takana, vain maata johtavat neokonnat ja zio-masonic eliitti kuten tässä videossa asiasta huolestuneet jenkit tuovat esiin.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=152337
Huolestunut? Mutta ovathan muiden maidenkin huiputtajat maininneet NWO olemassa-olon ja sen tärkeän
tulevaisuuden,mutta vain eliittiselle kansanosille.Rothscild Brittipankkiperhe on kovin eroava jenkki-pankkiireista,vaikka onkin vahva FED pankin aloittaja USAn rahamarkkinoilla.Reservi-kultaharkot rahdattiin
jo -30 luvulla Atlannin yli perheen holveihin.Israelin piikkiin menee kaikki heidän edesottamuksensa.Mikään
muu ei heille merkitse mitään.Hallinnollisena parustana on taatusti Israelin vallan jatkuva tukeminen,maksoi
mitä tahansa.Jopa Venäjän Medvedev on siitä järjestöstä maininnut myönteisenä todisteena.Länsi tekee likaisen työn Israelia ympäröivissä maissa tuhoten niitä tasaiseen tahtiin.
Mun on hirveän vaikea uskoa tuohon NWO ceissiin. Jos joku NWO on olemassa, niin pirun hölmöjä tuntuu se porukka olevan. Vuonna 2008 lähes ajoivat maapallon taloudelliseen kivikauteen. Ei ole muuta suunnitelmaa kuin ahneus, jonka johdosta tuolloin finassikapitalismi, siis juuri tuo ns. NWO porukka lähes tuhosi itsensä. En kovin ole huolissani tuosta ns. NWO:sta, nimittäin osaavat perseillä verrattain taitavasti. Ei oikein mikään näytä niiltä sujuvan suunnitelmien mukaan.
Lord Rothschild Discusses How His Family Created Israel! 2017 Interview
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=152298
”Reservi-kultaharkot rahdattiin
jo -30 luvulla Atlannin yli perheen holveihin.Israelin piikkiin menee kaikki heidän edesottamuksensa.”
Sieltä varmaan löytyvät muidenkin kultavarannot, esim. ne miitä Aasian maat uskoivat FED:in haltuun säilytettäväksi, kun oli pelko siitä, että ne joutuisivat muten vieraiden käsiin WWII:n tiimellyksessä, ja joita koskaan ei ole palautettu aikanaan eikä sen jälkeenkäin, vaika ”kuitit” ovat olemassa.
Mitä sitten tulee Israeliin, niin Suomessakin saadaan nyt televisiosta seurata ”Jerusalemin uutisia” kanavalla #15. Pitäisikö tästä olla sitä mieltä, että uutistarjonta on tästä objektivisoitunut ja monipuolistunut. Pitäisikö vielä kysyä sekin, että koskahan tänne aletaan rakentaa nk. ”siirtokuntia”, vai joko prosessi on meneillään.
Kun noista uutisista puhuit niin Ranskan presidentti Emmanuel Macron kutsui Russia Today -kanavaa ja Sputnik-mediaa propagandaelimiksi ja vaikuttamisen välineiksi.
No mitäpä muut Rotschild-lakeija voisikaan tehdä, melkein pakollinen kommenttihan tuo on häneltä.
Itse pidän RT-deutsch kanavaa yhtenä hyvänä tietolähteenä joka ei yhtään häpeä läntisiä joista monet systemaattisesti ja katteettomasti kaivavat maata Venäjän jalkojen alta. Miksi?
RT:n kirjoittajien spektri on paljon laajempi niin kansallisuuksiltaan kuin poliittisilta näkemyksiltäänkin, kuin esim. HS:n tai YLE:n kolumnistien.
Tottakai RT on vaikutuskanava, mutta niin on HS ja Ylekin, ja erityisesti Saara Jsntunen kirjouksineen. Yhden totuuden näplääjiä on muutenkin jo riittävästi. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu: ”Joukoissa tyhmyys tiivistyy”, -vai pitäisikö jättä ”i” välistä pois…?
Kyllä Suomessa väännettiin vaalipropagandaa mainittujen edustahojen toimesta niin USA:n kuin Ranskankin presidentinvaalien yhteydessä, -ikäänkuin kysymyksessä olisi vaalit, joihin Suomen kansalaisetkin osallistuvat äänioikeutettuina. Tosi koomista touhua, -ja sekö ei sitten ole propagandaa propagandaelinten toimesta, vaan objektiivista totuushakuista journalismia..
Jos se ei ole propagandaa niin sitten se niissä kehyksissä missä se tehtiin oli puhtaasti paskanjauhantaa tyhjän vuoksi suomalaisten kannalta. ja osa siitä vielä yhteiskunnan varoista. Näin siis tämä valtamedia, joka ei ole propagandaelin…
Nyt on sitten vielä Yle-uutisten uutisankkurikin pantu selittämään omaa journalismiaan ikäänkuin vastineeksi muulle, sanoisinko ”vapaalle” medialle.
Mitä tämä on olevinaan jos se ei ole propagandaa ja mielikuvavaikuttamista.
Mitä helevettiä salkkuun työnnettävillä skissilehtiön maisemaluonnoksilla on tekemistä tv-journalismin ja uutistoiminnan kanssa, jos yritetään vakuuttaa, että minä tutkin asiat loppuun asti, ja jos joku sanoo että joku asia on täysin varmaa, niin me kyllä kaivamme totuuden, niin että jopa sattuu, vai miten se nyt menikään.
Suomessa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana asioita jotka ovat sattuneet niin fyysisesti, taloudellisesti kuin henkisestikin suureen osaan kansalaisia, ja osa on jo niiden johdosta siirtynyt ajasta ikuisuuteen ennen aikojaan, mutta ei näihin asioihin ko. medioissa kajota.
Propagandaa on myös se mistä ei puhuta.
Joka tapauksessa Yle:n journalistinen taso tulee ko. propagoinnissa esiin parhaimmillaan, ja osoittaa juuri sen, mitä varsinaisesti ei haluta osoittaa.
Minua ainakaan ei ko. sirkus vakuuta. Surkeata esitystä YLE:n taholta.
Mitä sitten tulee maan kaivamiseen Venäjän alta, niin tietty logiikka siinä on: Venäjällä kun tuntuu olevan kaikki se, mitä muut tarvitsevat, ja joka heiltä puuttuu…
Sääli vain, että Suomikin on liittynyt tähän kailottajien kuoroon kuin mitkäkin joutsenkaulat koko poliittisen arsenaalinsa voimalla.
Ei ole otaksuttavissa, että taustalla edes olisi salaisia supatuksia siitä, että ei me nyt ihan oikeesti tätä tarkoiteta, mutta kun noi toiset, -ja meidänkin pitää mennä mukana, kun ollaan samassa pelijoukkueessa, yhteinäisen ja turvallisen Neuroopan puitteissa -niin takkiin vielä tulee… -kummassakin tapauksessa.
Näitä tilanteita ei kukaan näytä Suomessa enää hallitsevan. Ollaan vaan kuin turpareleet toisten asialla rinta kaarella. Muuan aikansa aivoatleeteista, Friedrich Nietzsche lausui joskus aforismin, että ”Älä pullistaudu, sillä silloin sinut puhkoo pieninkin sipaisu naskalin”.
Hyvin sanot. Se tässä kummastuttaa että kaikki terve järki on tyystin hukkunut jonnekin näkymättömiin eikä mitään sen paluun merkkejä ole nähtävissä.
Maata johtavat henkisesti lyhytkasvuiset preferensseineen.
Kansakunta ilman ulkoista vihollista,kuviteltua tai aitoa ei ole eräiden teoreetikkojen mielestä hallittavissa,se ajautuu sisäiseen kaaokseen. Siksi oli erittäin tärkeä luoda yhdysvalloille uusi vihollinen,kun entinen menetti uskottavuutensa.
Myös aseteollisuuden kannalta viholliskuvat ovat erittäin oleellisia, nythän meillekin ollaan myymässä kymmenitäin,erittäin kaliilla, kenties tositilanteessa toimimattomia lentoleikkikaluja.
Pauli,
Ulkoinen vihollinen on sisäpolitiikan peliväline. Varmaan muitakin vaihtoehtoja olisi. Muistaaksen Yhdysvaltojen entinen presidentti Eisenhower oli sitä mieltä, että aseteollisuus ei saa saavuttaa liikaa vaikutusvaltaa poliittisessa kentässä. Nyt se on sen saavuttanut, ja tulokset ovat mitä ovat.
Tottakai vanhaa obsolettia kamaa pitä suolta eri puolille mailmaa muodossa tai toisessa, -jos ei muuna niin auinakin pommeina… ”Bombing” on se mikä saa käyrät ja kalut nousemaan.
Bzrezinskille pitänee kohta pystyttää ”ratsastajapatsas” vaikka Mannerheimin viereen tai vaikkapa saman ratsun selkään, koska miehen aatokset kuvastavat niin johdonmukaisesti Suomen nykyistä ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Ottaisiko Sanoma-konserni kopin tästä ideasta?
Brdzezinskin opeilla USA on ajanut itsensä syvenevään umpikujaan muun maailman kanssa.
Nyt Eurooppa näyttää puuhaavan irtiottoa ja Trumpin johtaman epäonnistuneen G7 kokouksen jälkeen saksalaiset poliitikot vaativat suurempaa etäisyyttä USAaan. Euroopan pitäisi löytää oma tiensä.
— Nach gescheitertem G7-Gipfel: Deutsche Politiker fordern mehr Distanz zu den USA
Kanzlerin und Kanzlerkandidat sind sich einig. Nach der G7-Pleite, ausgelöst durch den US-Präsidenten, müsse Europa stärker seinen eigenen Weg gehen. US-Medien haben Merkels Rede mit großer Aufmerksamkeit registriert und kommentiert.
https://deutsch.rt.com/inland/51362-schlagt-stunde-europas-deutsche-politiker/
Chance auf historischen Wandel: Putin in Paris — Putin Pariisissa: mahdollisuus historialliseen käänteeseen mitä Venäjä-suhteisiin tulee
Das politische Paris und das politische Berlin stehen – bildlich gesprochen – für das, was in Europa in den Beziehungen zur Russischen Föderation in den letzten Jahren zu unser aller Nachteil so schrecklich falsch gelaufen ist.
Holland und sein Vermächtnis: Die Einladung an Putin zum Besuch in Paris am 28. Mai 2017
Ganz Europa scharrt mit den Füßen und von wenigen Ausnahmen abgesehen, will man wieder die Beziehungen zur Russischen Föderation haben, wie sie vor dem Ukraine-Putsch bestanden.
In Brüssel hat vor wenigen Tagen Präsident Trump eine Antwort auf diese Frage gegeben. In Brüssel erteilte er den aufgereihten europäischen Vertretern eine Lektion. Er wies sie an, nicht nur den jeweiligen Verteidigungshaushalt zu erhöhen. Das Geld solle verwendet werden, um gegen Terrorismus, Migration und ”russische Bedrohung” ausgegeben zu werden. Die Vereinigten Staaten müssen nur ihre Politik ändern, dann können wir uns das Geld und das Elend sparen. So einfach ist das. Amerika ist das Problem und nicht die Lösung. Ob wir das überleben?
https://deutsch.rt.com/meinung/51376-chance-auf-historischen-wandel-putin-macron-paris/
Koko Eurooppa haluaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta samoja suhteita Venäjän federaation, kuin ne olivat ennen Ukraina-vallankaappausta.
Mutta Brysselissä presidentti Trump on antanut vastauksen tai oppitunnin tähän muutama päivä sitten.
Hän kehotti lisäämään puolustusbudjetteja. Rahaa pitäisi myös käyttää terrorismin, maahanmuuton ja ”Venäjän uhkan” torjumiseen.
Yhdysvaltojen pitäisi nyt vain muuttaa politiikkaansa, niin voimme säästää rahaa ja estää kurjuutta.
Se on niin yksinkertaista. Amerikka on ongelma eikä ratkaisu.
Pitäisikö ajatella, että Amerikan ongelma on liian lyhyt kulttuurihistoria. Sitä taustaa vasten olisi ymmärrettävissä, että kaikkii kulttuurillisesti arvokas joka toisilla on, pitää joko tuhota, tai valjastaa kaupallisiin tarkoituksiin, joka tekee siitä lopulta ”Disneylandin” kaltaisia tuotteita. Jostain jäi mieleen että Kreikassa Colosseumikin olisi jo myytävänä ko. tarkoituksiin.
Ottamaanit pitivät Espanjassa valtaa, oliko peräti 600 vuotta, ja jättivät jälkeensä ainakin muutamia kulttuuriaarteita. Mitenkähän Taj Mahalin rakennuttaja, hänkin taiisi olla musulmaani.
P-Amerikika ei kulttuurihistoriansa aikana ole kyennyt luomaan miään vastaavaa, vaikka varoja varmaankin olisi ollut, mutta ne varat on pantu tuhoamiskaluihin. Toki aikaa on kyllä ollut vähemmän, mutta tehoa varmaan enemmän.
Se kysymys mikä tietysti herää, on se että kenen agendaa siellä oikein toteutetaan…
Ongelma eikä ratkaisu… Niinpä. Ratkaisujen myötä hegemonia kadotetaan, eikä tilalle haluta sitä hyvää, mitä se kenties toisi tullessaan. Tosi yksinkertaista.
Ottomaanit… …jättivät jälkeensä kulttuuriaarteita. Lyhyt luettelo olisi paikallaan. Eivätköhän nämä nykyajan ottomaanit ole jättäneet jälkeensä enemmänkin kulttuuriaarteiden raunioita.
Niin olisi, mutta ei kirjoitushetkellä ollut agendalla. Alhambra kävisi eräästä esimerkistä.
Puhuinkin sen ajan ottomaaneista. Eivät kaikki muslimit ole tuholaisia. Jos puhutaan Koraanin ääritulkinnoista ikäänkuin perusteluina, niin yhtähyvin kehiin voidaan vetää Sionismi ja sen vaikutukset, -vai mitä?
Pakko on tässä yhteydessä todeta, että nk. länsimainen kulttuuri on aivan yhtälailla ollut tuhon teillä, nykyaikoinakin, -ei tarvitse yhtään silotella,
Kysymyksessä eivät ole edes olleet mitkään ääriliikkeet, vaan aivan rutiinitoimintaa.
Lyhyt luetttolo uusimmista: Hiroshima, Nagasaki, Vietnam Irak jne. Ei pidä myöskään unohtaa pankkien aiheuttamia vahinkoja maailmantaloudessa, eikä tämänhetkisiä pakolaisvirtoja esim. Eurooppaan. Itsesyntyisiäkö nämä asiat ovat?
Hyvä kun vedit tuon totuuden esiin.
On todella surullista kun tämä puoli asioista painetaan villasella ja unohdetaan ja tuon ’unohduksen’ tai torjunnan pohjalta sitten erään tahon ja heimon vielä pahemmat synnit siunataan.
Miksi näin saa tapahtua?
Eli antaa palaa! Me halataan ja vanhat arvokulttuurit antavat palaa, omalla tyylillään.
Miksi näin saa tapahtua? Kysy Li Andersonilta.Ja peilfeissiltä.
Miksi muuten arvovaikuttajamme presidenttimme on kasvanut eroon kykypuolueesta?
Eikös noi Hiro-Naga projektit ollu meidän nykykavereiden USAn hoitamia? Ja älyköt tuo esiin länsimaisen sivilisaation edustajina Euroopan siirtomaanosan, Ja jantuset jahtaa vihreitä Miehiä. Pohjoisameriikan degeneroituneen punaniskajengin suurimmat saavutukset kaivetaan aina esiin kun Teille sopii. Länsimainen sivilisaatio ei ole USAn tuhoa ja katoa kultti.
Erkki muistutti Alhambrasta. Anna pojanpoikain-jne rakentaa Lappiin pari pytinkiä, turistiloukoiksi kultamunille. Itse panostaisin gravitaation selvittellyyn, ja se black materia on jo hajuillaan. Ja nyt ei puhuta Välimeren kumiveneistä. Erkki, laitan tähän viivan: ____ , kirjoita siihen musulien hankkimat Nobelit (ei sis. päähänammuttuja).
”Eikös noi Hiro-Naga projektit ollu meidän nykykavereiden USAn hoitamia?”
Toki toki oli… Suomen polittinen eliitti on ilmaissut ajatuksen, että me kuulumme länsimaiseen arvoyhteisöön. Olemme valinneet puolemme. Ei oikein ole näköpiirissä nk. länsimaisen kulttuurin annista mitään muuta kuin addiktiot tämän siirtomaan ja sirtomaaisäntien yhteisön politiikkaan niine tulemineen kuin näkyvissä nyt on.
Jantuset jahtaa mitä Jantuset jahtaa. Kukin tekee sitä mitä osaa, jotkut sitä mitä tahtovat, osaa vat tai eivät…
”Anna pojanpoikain-jne rakentaa Lappiin pari pytinkiä, turistiloukoiksi kultamunille.” En nyt varmuudella kopita tätä ajatustasi oikealla tavalla, mutta joidenkin pojanpojat ovat Lapissa juuri näin tehneet. Niitä pytinkejä on toinen toisensa klooneja koko Lappi täynnä, Samanlaisia löytyy mistä hyvänsä kohteesta, jonne ajetaan letkassa suksiboksit katolla.
”Itse panostaisin gravitaation selvittellyyn, ja se black materia on jo hajuillaan.” Oliko tämä vihje tekemiseksi, vai panostatko itse siihen?
Jos nyt lähtisin hakemaan, niin kai nyt yhden nobelistin löytäisin… Jos tiedät että niitä ei ole, niin älä sitten yllytä. Menee vaan aikaa hukkaan.
Mitä sitten tulee Nobel palkintoihinn, niin on niitä nyt vähän kummasti jaeltu aikain saatossa, olivat sitten menneet mihin hyvänsä. Ei rgumenttisi välttämättä vielä todista sitä, mistä halusit sen kertovan.
”Miksi muuten arvovaikuttajamme presidenttimme on kasvanut eroon kykypuolueesta?”
Mistä sellainen kasvu käy ilmi…? Ja jos jotain kävisi, niin mistä sen tietää, että se on aitoa. Moni muukin kuin Sauli Niinstö rakastaa tätä maata. Kaikilla vain ei ole samanlainen ajatus siitä, miten sen hyvinvointia edesautetaan.
Wikipedian mukaan:
And as of 2015, twelve Nobel Prize laureates have been Muslims. More than half of the twelve Muslim Nobel laureates were awarded the prize in the 21st century. Seven of the twelve laureates have been awarded the Nobel Peace Prize, including a controversial[to whom?]award to Yasser Arafat. The recipient of the 1979 Nobel Prize in Physics, Abdus Salam, was a member of the Ahmadiyya community of Pakistan. Aziz Sancar is the second Turkish Nobel laureate and the first Muslim to be awarded Nobel prize in the field of molecular biology in 2015
Ottomaanit eivät itse asiassa ole Espanjan muslimivallan jälkeensä jättämien kulttuuriaarteiden takana, vaan umaijadit. https://fi.wikipedia.org/wiki/Umaijadien_kalifaatti
Ottomaanit olivat islamilaisen maailman viimeinen mahti, muttei toki ensimmäinen tai ainoa.
Kiitos täsmennyksestä Johanna. Toistin vaan jostain lukemaani ottomaanien osalta.
Ottomaanit olivat ennen sivilisaatiota, kunnes Merkeilin esivanhemmat päättivät muuttaa kaiken, tuloksia ei tarvinne toistaa. En heittele hattua kummallekaan sivilisaation irvikuvalle. Me suomalaiset emme kanna vastuuta maailmasta ennen lppuvuotta 1917, ja senkin jälkeen vain omista tekosistamme.
Toivon filosofisen dialogin siirtyvän tälle vuosituhannelle.
”Me suomalaiset emme kanna vastuuta maailmasta ennen lppuvuotta 1917, ja senkin jälkeen vain omista tekosistamme.”
Ei se nyt aivan noinkään ole. Jos pysytään tällä vuosituhannella, niin eivät kai päätökset Euroopan yhteisön kehyksissä vapauta vastusta maailman kehityksestä.
Filosofista dialogia on vaikeata käydä ilman kauhomista menneisyydessä, oli vuosituhat mikä hyvänsä. Voi olla että olen vähän sokea, mutta missä se varsinainen kulttuurikehitys on tällä vuosituhannella.
Muslimeja kumminkin. Muhammadit rakensivat tuota Alhambran palatsiakin, tai kristityt orjat niitä rakensivat. Kerran siellä käytiin. Saatiin opastusta.
Kuningatar Isabella valtasi palatsin vähän ennen kuin 1500-luku vaihtui. Tai paremminkin patisteli kuningas Ferdinandia valtaamaan. Sanoi ettei vaihda alusvaatteitaan ennen kuin Alhambra on hänellä. Taisi pantata muutakin. Espanjaan on jäänyt sanonta, Isabellan valkoinen, joka tarkoittanee jotain maalarin valkoista, tai tummempaa.
”Kristityt” valtasivat noihin aikoihin Espanjaa ja muslimit joutuivat siirtymään etelään päin. Muhammad XIII muutti Marokkoon. Alhambran valtauksen jälkeen hänen äitinsä (tai vaimonsa) kuulemma sanoi, miksi itket nyt kuin nainen, olisit taistellut kuin mies.
Meinaan vaan, että Ferdinandilla oli paremmat kannustimet Alhambrasta taisteluun. Siksi Espanjassa asuu nyt pääosin kristittyjä. Son historia joskus pienestä kiinni.
Hyvä että nämä villi-ihmiset tungettiin takaisin sinne mistä tulivatkin!!
Mitään kulttuurisesti arvokasta ei islamin myötä ole koskaan Eurooppaan tullut.
Hyvä… Jos olet yhtään musikaalinen, niin googlaapa ”Requerdos de la Alhambra”. Tarjolla on monenlaisia muistelmia, mutta yksi tulkinta joka on kuuntelemisen arvoinen on aluperin kroatialaisen Ana Vidovic:in esittämä. Espanjalaisen Francesco Tarregan aikoinaan säveltämä, -jostain ihmeen syystä.
Ana on paitsi kaunis, -osaa mös soittaa. Kannattaa perehtyä.
’…Se kysymys mikä tietysti herää, on se että kenen agendaa siellä oikein toteutetaan…’
Niinpä. Mutta me tiedämme sen kuka tai ketkä maata kontrolloivat ja heidän agendaahan siellä toteutetaan. Se tarkoittaa että meille valituille kaikki ja teille koimeille ei mitään…vain oikeus palvella
”Myöhemmin Brzesinski totesi:
”Katua mitä? Se salainen operaatio oli loistava idea – venäläiset jäivät afgaaniansaan, ja minunko halutaan katuvan sitä? Sinä päivänä, kun neuvostojoukot virallisesti ylittivät rajan, kirjoitin presidentti Carterille: ‘Meillä on viimeinkin mahdollisuus antaa Neuvostoliitolle oma Vietnamin sotansa.’”
Afganistanissa on moni muukin ennen ”neukkulaa” touhuillut. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että verissäpäin sieltä kaikki lopulta näyttävät lähtevän jostain syystä.
Joka tapauksessa jenkit saivat turpiinsa Vietnamissa huolimatta finansiaalisesta ja sotakalustollisesta ylivoimastaan. Pitäisikö tästä vetää sellainen johtopäätös, että ameriikkalaiset ovat huonoja sotilaista. Tai sitten että vietnamilaiset vaan yksinkertaisesti olivat parempia…?
Sisältyisikö Brezinskin mainittuun lausahdukseen implisiittisesti trauma yo. asiasta?
Tiedt hyvin itse vastauksen. Montako sotaa USA on voìttanut? Yhden, omaŋsa omiaan vastaan.
Korean sota oli kahden erän jälkeen 2-0, kunnes Kiinan ammattilaiset tulivat kehiin ja tulos 2-3. Vietnam: Nato-USA ei käynyt oikeata sotaa. Ei virallisesti Laosin tai Kamputsean puolelle, koska joku voi pahoittaa mielen (NL,Kiina). Montako kertaa Hanoi pommitettiin kivikauteen?
Lue: The Ravens,Tunnels of Cucci. Sisältävät joutuisaa luettavaa, jopa empatìaa tykinruokaurhoille.
Berzeniski ei ansaitse uusia kommentteja, kirosanat loppu.
Aamun uutisotsikoita plärätessä vetää helposti kahvit keuhkoon. Puolueeton ja riippumaton Stadin Pravda uutisoi: ”Baltialaiset huolestuivat. Maailmaa valloittanut koominen venäläisanimaatio Masa ja karhu saattaakin olla osa Venäjän hybriddisodankäyntiä”. Nyt jäi Brzezinski toiseksi. Vaikka eipä häntä ole muutenkaan Suomen totuusmediassa näkynyt kuin kättelemässä.
Että joo. Onneksi meillä on Saara Jantunen, Jessika Aro ja satakunta ameriikassa koulutettua virkamiestä hybridisodan asiantuntijoiksi, jotka torjuvat helposti Masan ja karhun.
Alkaa loppua sanat. Sillä slangilla jota osaan, voi vittujen kevät, on aikoihin eletty. Että tällaista täällä länsimaisessa arvoyhteisössä. Vainoharhaisuus taitaa olla liian lievä sana kuvaamaan. Saa hävetä silmät päästään. Johan tuolle ”uutiselle” nauraa lampaatkin.
Tavis
Täällä nuoriso iloittelee tiedon ja sanonnan juhlien merkeissä, -ja vanhatkin varikset vielä raakkuvat, mutta iloittelun ja raakkumisen aiheet eivät vain näillä näkymillä lopu, eikä lopu raakkuminenkaan, -ellei mene aamukahvit väärään kurkkuun. Onneksi voi vielä valita raakkuuko, vai nauraako vaikka ei naurattaisikaan.
Arkipäivän realismi yhteiskunnassa alkaa muistuttaa enemmän koomista teatteria, kuin elämää johon tulisi suhtautua vakavasti.
Jäi muuten toinen puoli slangisanonnasta sanomatta, jatko kuuluisi: ”ja kyrpien syystalvi”, mutta aivan samassa takoituksessa kuin ”vittujen kevätkin”. Tasapuolisuuden vuoksi vain, ettei kukaan vetäisi hernettä nenäänsä.
Eikö se ollut takatalvi? Sehän iskee taas viikonlopulla. On säädetty liikaa ilmaston lämpenemistä. Vois leikata muutaman miljardin siitäkin. Tämä näin asian vierestä.
Kun minun ensimmäinen lapseni oli pieni, kateltiin yhdessä Rosvo Roopea. Oli muistaakseni Tsekkiläinen sarja. Lopussa Roope aina ampui hernepyssyllä. Se oli väkivaltaisin kohtaus siinä ohjelmassa. Ilmeisesti tuo väkivalta oli jollekulle liikaa, kun se vaihdettiin Disneyn sarjoihin. Silloin oli noustava laittamaan teeveen ääntä pienemmälle (kaukosaadintä ei vielä ollut) kun ammuskelu ja räjäyttely meinasi halkaista kuuloelimet.
Viimeksi mainitsemasi asia on ilmiönä jäänyt pysyväksi. Aina kun tulee mainoksia tai elokuvien trailereita volyymi nousee, pitäisi olla systeemissä AGC, joka säätää kaiken normaalitasolle. Ajalle ominaista on, että se mitä halutaan, painetaan läpi lisäämällä desibelejä ja/tai redundanssia. Sisällöllä sinänsä ei ole väliä. Muistelisin että DDR:stä alunperin kotoisin ollut pikkukakkkonen oli lasten suosikki.
Kun mainitsit ilmaston lämpenemisen säätelyn, kysyisin sanooko HAARP mitään?
Kyllä sanoo. Jotain tuomiopäivän pyssyjä on ja niitä me täällä maan päällä ensimmäiseksi tarvitaan.
Politikkojen ilmastonsäätelyyn en usko. Tuskin kelit paljon noteeraavat, vaikka keräävät meiltä tuhat miljardia ja lähettävät jonnekin. Kiva kumminkin käydä kokoontumassa Balilla ja Albuquerquessa. Metsähallituksen Lusto-tutkimus on ilmastonmuutoksessa kovaa luokkaa, mutta ei sovi rahankeräysagendalle.
Itse torjun sähkönkulutusta tekemällä polttopuita. Sähkön hintahan nelinkertaistui kun politikot avasivat sen ”kilpailulle”.
”Kyllä sanoo. Jotain tuomiopäivän pyssyjä on ja niitä me täällä maan päällä ensimmäiseksi tarvitaan.”
Pitkään aiaan en ole kuullut näin hyvää juttua, joka naurattaisi, kuin tuo, vaikka ei pitäisi…
Mutta on se hyvä, että edes jotkut ovat perillä asioista…
Oltiinko tasapuolisuuden vuoksi huolissaan myös Kapteeni Amerikasta tai transformerseista? Ei taidettu olla.
Brezinski oli siis takapiruna ja alullepanijana tapahtumissa, jotka johtivat 9/11 tapahtumiin (ja joiden ulkomaisuudesta voidaan jutun kääntäjän mukaan”vain” keskustella).
Aloin ihmetellä, kuinka vaihtoehtomedia ”theantimedia.org” voi pitää 9/11 tapahtumia ulkomaisena tapahtumana. Selailin sen juttuja ja törmäsin mielenkiintoiseen juttuun, jonka mukaan Iranin ulkoministeri Zarif oli kommentoinut Trumpin vierailua Saudi-Arabiaan.
http://theantimedia.org/iran-honest-reaction-trump-saudi/
Jutun mukaan Zarif oli sanonut:
—
“[Trump] must enter into dialogue with them [the Saudis] about ways to prevent terrorists from continuing to fuel the fire in the region and repeating the likes of the September 11 incident by their sponsors in Western countries.”
He added:
“You will find out who really knocked down the World Trade Centre because they have papers out there that are very secret. You will find it’s the Saudis, you will find that is the case.”
—
Nyt aloin ihmetellä, kuinka Iranin ulkoministeri voi pitää 9/11 tapahtumia ”ulkomaisena tapahtumana”.
Yllätyksekseni huomasin, ettei Zarifin kommenttia löytynyt Iranin valtiollisen uutistoimiston IRNA:n nettisivulta – ei englanniksi eikä arabiaksi. ”theAntimedia.org” viittasi lausuntoon, jonka ”the Independent” oli julkaissut ja Zarif oli antanut ”The New Arab” -verkkojulkaisulle.
https://www.alaraby.co.uk/english/comment/2017/5/22/iran-is-ready-to-gift-peace-to-middle-east
Selvisi myös, ettei Zarifin jälkimmäinen kommentti ollut hänen itsensä sanomaa vaan Trumpin. http://www.reuters.com/article/us-usa-trump-saudi-iran-idUSKBN18H0F4
—
At a campaign event last February, Trump himself suggested to supporters that the kingdom may be behind the attacks.
”You will find out who really knocked down the World Trade Center because they have papers out there that are very secret. You may find it’s the Saudis, okay, but you will find out.”
—
Erikoista oli myös se, että Zarif antoi lausunnon 22.5 ja mm. Reuters julkaisi sen 21.5.
Kun sitten luin Wikipediasta, mikä mies on Mohammad Javad Zarif, niin paljastui hänen erittäin läheiset välinsä Yhdysvaltoihin. https://en.wikipedia.org/wiki/Mohammad_Javad_Zarif
Ihmettelyni kasvaa sitä mukaa, kun asioita tulee esille. Miksi Iran yhtäkkiä pääsi pois kansainvälisten pakotteiden kuristuksesta? Onko Iran tehnyt jonkin”diilin” Yhdysvaltojen kanssa? Onko Yhdysvaltojen uhoava retoriikka Irania kohtaan pelkkää teatteria? Mikä on Hisbollahin, Syyrian ja Venäjän rooli tässä sirkuksessa?
Onko kaikki pelkkää teatteria???
9/11 tapauksen ”kotimaisuudesta” on runsaasti luotettavaa, asiantuntioiden arvioimaa todistusaineistoa. http://www.ae911truth.org/
Valheet pyritään sementoimaan historialliseksi totuudeksi ujuttamalla ne itsestäänselvyyksinä sivulauseisiin, esittämällä totuus selkeiden valheiden yhteydessä ja kyseenalaistamalla totuuksien esiintuojien motiivit tai älyllisyys.
Näyttäisi siltä, että 9/11 valhe ei ole pelkästään Yhdysvaltalaista perua, vaan osa hyvin laajaa kansainvälistä maailman johtajien ja päättäjien salaliittoa kansalaisiaan kohtaan.
Jokaisessa valtiossa hallitsijat hallitsevat pelon avulla – pelon, joka tukahdutta rakkauden. Jotta uhkakuvilla olisi uskottavuutta, täytyy maailmassa aina jossain olla sotaa, terroria, kärsimystä ja luotua vastakkainasettelua.
Osa vaihtoehtomedioista (ainakin ”theantimedia.org”) tukee valheita, paljastuen siten vale-vaihtoehtomediaksi.
Hyviä huomioita, juuso257.
On kuitenkin hyvä muistaa, että The Anti-Mediassa kirjoittaa ihmisiä, joilla on vaihtelevia näkemyksiä. Sivustolta löytyy tällaistakin:
http://theantimedia.org/911-anniversary/
Vastavalkeassahan on käsitelty 9/11:stä enemmälti seuraavissa artikkeleissa:
https://vastavalkea.fi/2016/09/10/11-syyskuuta/
(toimittajan kommentista linkitetty artikkeli)
https://vastavalkea.fi/2017/03/01/rahansiirrot-ja-911-iskut-tutkimuksia-ennakkotiedosta/
https://vastavalkea.fi/2017/05/27/pop-up-passit-paratiisiin/
Näin se on … vaikea noista on saada totuutta esiin. Sama se on menneenkin suhteen. Historiallinen totuus ei ole sitä mitä meille tarjotaan. Lähes kaikki politiikkaan ja sotiin liittyvä ainakin on kirjoitettu voittajien ehdoilla joten aika hullua on uskoa siihen sellaisena kuin sitä meille tyrkytetään.
Totuutta lähemmäs pääsee hylkäämällä virallisen totuuden ja alkamalla ajatella omilla aivoilla ja lukemalla riippumattomia tutkijoita.
Eiköhän 911 ole monen nwo-hanketta ajavan tahon eli zio-masonic mafian yhteistyötä ? Sehän aloitti koko sotakierteen joka yhä on käynnissä eikä loppua ole näkyvissä…
Juuso257. Mitä enemmän asioita itsenäisesti tutkit, huomaat nimenomaan sen, sen että kaikki on teatteria.
Olemme astumassa aikakauteen, jolloin yhä enemmän näitä massamurhaajia – nuoria ja vanhoja – tulee ”kuolemaan”, koska Trumpin kauden päätarkoitus on tuhota poliittinen systeemi. Rotat jättävät hukkuvan laivan ennen kuin hirmumyrsky puhkeaa, wink, wink… eli saas nähdä milloin Hillary ja Bill kuukahtaa. Kavereiden kans just todettiin, että tällekin psykopaatille annettiin lupa ”kicked the bucket, and he went after world or UNDER WORLD.”
Väitteet Saudi-hallinnon osallisuudesta 9/11 tapahtumiin pohjautuvat alunperin tähän 2.8.2003 valtamedian (The New York Times) juttuun. http://www.nytimes.com/2003/08/02/us/report-on-9-11-suggests-a-role-by-saudi-spies.html.
Se alkaa seuraavasti:
”The classified part of a Congressional report on the terrorist attacks on Sept. 11, 2001, says that two Saudi citizens who had at least indirect links with two hijackers were probably Saudi intelligence agents and may have reported to Saudi government officials, according to people who have seen the report”.
Eli siis:
”Salatussa osuudessa kongressin tutkimusraportista syyskuun 11:nnen päivän terrori-iskuun kerrotaan, että kaksi Saudi-kansalaista, joilla oli ainakin epäsuoria yhteyksiä kahteen kaappariin, olivat luultavasti Saudien tiedustelupalvelun agentteja ja ovat ehkä raportoineet Saudi-viranomaisille. Näin kertovat raportin nähneet ihmiset”.
Tuon The New York Timesin hyvin vihjailevan, todisteettoman artikkelin seurauksena sai alkunsa yksi harhaan johtava haara 9/11 totuuden sotkemisessa.
http://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_848,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9633617.jpg
http://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1200,h_800,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9637712.jpg
Itse olen alusta asti epäillyt että saudit vedettiin tähän 911-nalkkiin mukaan ihan tarkoituksella ja sen jälkeen heitä onkin ollut helppo kiristää. Mitään todellisia valmiuksia moiseen iskuun saudeilla ei ollut ja muutenkin se olisi ollut heidän kannaltaan typerää, oman oksan sahaamista.
Nyt he ovat pulassa ja pakon alla. Joutuvat ostamaan aseita ja tukemaan Israelin hegemoniaa alueella.
Tim Weiner: CIA
Tĩm Weiner: FBI
Iltalukemista. Perehdyttää amerikkalaiseen realismiin. Jota Suomeen tupataan, vaikka janatuiset arolla ryskyyät.
Koko PNAC-hanke jossa tavoite on tuhota 7 Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtiota on Brzezinskin perintöä. Ja tämäkin pakolaisvirta liittyy siihen
http://www.globalresearch.ca/search?q=PNAC&x=14&y=17
Ei hyvältä näytä — kaaosta luodaan tietoisesti Eurooppaan
Miksi näin? kun asiat voitaisiin hoitaa järkevämmin. Kenen etu tämä on? Ketä tämä palvelee?
Hyvä lyhyt video
The Truth About ‘Refugees’
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=152404
Eiköhän nuo valtiot ole itse syyllisiä tilaansa. Väestönkasvu tuo markkinoille nuoria, joilla ei ole mitään säntillistä mahdollisuuta työllistää itsensä. Tunisiassa, Egyptissä olen jokunen kerta vieraillut ja englantia auttavasti osaava ravintoloiden henkilökunta ja taksikuskit kertovat onnettoman tilanteen . Basaarikaupasta ylöpäin ei ole käytännössä mitään. Seuraava mahdollisuus työmarkkinoilla on valtion virastot ja yritykset, jotka on jyvitetty hallitsevan kansanosan lapsille. Pien ja keskisuuret yritykset loistavat poissaolollaan. Yrityksen perustaminen vaatii noissa maissa sellaista paperisotaa ja korruptiorahaa, että siihen harva lähtee. Olemassaolevia pikkuyrityksiä ja basaarikauppiaita kiusataan erikoisilla määräyksillä ja maksuilla.
Arabikevät (Tunisiassa) alkoi, kun poliisi vaati lahjuksia työluvattomalta hedelmäkauppiaalta, joka sitten sytytti itsensä tulee, kun elinkeino perheeltä vietiin. Siitä se alkoi.
Nyt on sitten aiheellista kysyä, oliko Zio-NWO, Mossad, CIA, NSA, FBI ja lukuisa muita tiedustelu ja herrakerhoja tuon tapahtuman takana? No tottakai! Tuo välikohtaus suunniteltiin vähintäänkin Israelin pääministerin virka-asunnossa.
On jokseenkin erikoista, kun kansa saa täysin tarpeekseen toivottomuudesta ja täysin mielivaltaisesta korruptoituneesta hallinnosta, niin syy onkin NWO-ZIO maailmanhallitushanke. Herrakerhoja on ja eliitti painostaa etuja itselleen, mutta jotain rajaa.
Totuus on se, että hirvittävä näköalattomuus, korruptio, Kiinan tyhjäksi kalastamat merialueet, kuivuus, viljelymaiden eroosio, väestönkasvu, mielivaltainen hallinto niitä massoja Eurooppaan työntää.
Esimerkkinä täälläkin palvottu Kiina on täysi perseenreikä Afrikassa. Kiina on tehnyt lukuisia sopimuksia korruptoituneiden hallitusten kanssa Afrikassa merialueista. Kiinalaiset alukset ovat tyhjentäneet Afrikan vesiä kaloista sellaisella volyymillä, että paikallisille ei ole jänyt kalaa ja elinkeino on loppunut. Varsinkin Länsi-afrikassa nämä poloiset ovat sitten päätyneet lähteä Eurooppaan.
Mitenkä tuohon nyt sitten sovitetaan Zio-NWO, Mossad, CIA, NSA, FBI masinoima Euroopan tuohoava maahanmuutto?
Mitä enemmän pohtii ja hankkii tietoa oikeista syistä ongelmiin, sitä vähemmälle jää uskominen NWO ZIO hörhöilyyn.
Itsestä vielä senverran, että uskoin vuoden 2001 aivan täysillä tuohon NWO horhöilyyn ja olin SYYSKUUN 11. ja ”terrorismin vastainen sota” sivuston fani. Kunnes sitten kerran luin Israelin perustamisesta kirjan, jossa juurta jaksaen selvitettiin kuka hanketta kannatti ja miten. Selvisi, että NWO pääkaupungit Lontoo ja Washington viittasivat kintaalla koko hankkeelle ja homma olisi kaatunut, ellei kommunistinen Tšekkoslovakia olisi aseistanut vastaperustettua Israelin valtiota.
Lisäksi kirja selvitti Sionismia ja hankeen vetäjän Theodor Herzlin kokemia vaikeuksia. NWO Lontoo pisti kapuloita Sionismin rattaisiin vuodesta 1918 eteenpäin sillä volyymillä, että tajusin uskoneeni (NWO)hörhöilyyn.
Suosittelen kaikille hirtoriaan perehtymistä.
Jatkan vielä. 1933-1935 Hitlerin saksa yritti tuupata juutalaisia palestiinaan. Erikoista oli jutussa se, että NWO-Lontoo taas yritti estää juutalaisten tuloa palestiinaan, jottei NWO-Lontoon frendit arabit veteäisi hernettä nenään. Hitlerille olisi vuonna 1933 sopinut vallan mainiosti, että juutalaiset olisivat 100% lähteneet Palestiinaan Saksasta.
Tuohon eräs NWO hörhö selitti, että Lontoo halusi juutalaiset keskitysleiri ansaan, jotta Israel voitaisiin perustaa ,-) Lisäksi mustutin NWO hörhölle, että hän useimmiten kiistää koko juutalaisten tuhoamisen. On hieman erikoista, että NWO-Lontoo tiesi Holocaustista 10-vuotta suorittajia aikaisemmin. Suorittajat (natsit) ensin miettivät siirtävänsä juutalaiset jopa Madagaskarille ja koska se ei maailmansodan olosuhteissa voinut tapahtua, niin päättivät hävittää Holocaustissa, jota taas NWO hörhöjen mielestä ei edes tapahtunut.
Henry Makow, kanadanjuutalainen kristitty, joka hyvin perillä juutalaisten asioista, arvelee näin: Hitler was cognizant of his role in the plan to murder millions of Jews in order to justify the creation of the Luciferian world capital, i.e. Israel.
– See more at: https://www.henrymakow.com/2017/05/hitler-kept-jews-as-hostages.html#sthash.YuUW9hTL.dpuf
Perillä juutalaisten asioista? Tuohon sisältyy ajatus, että juutalaiset ovat yhtenäinen joukko, joilla on kollektiivinen suunnitelma. Näin ei todellakaan ole.
1930-luvun Saksan juutalaiset olivat hyvin sulautuneet saksalaiseen yhteiskuntaa. Itä-Euroopalle tyypillä ortodoksijuutalaisuutta 1930-luvun Saksassa käytännössä ei ollut. Juutalaisia oli rikkaita, köyhiä ja lähes kaikkien puolueiden jäseniä. Sionismin kannatus oli lähes olematonta. Saksan juutalaisia lähti Palestiinaa vasta vuonna 1933, kun Hitler pääsi valtaan.
Saksan juutalaiset ajattelivat olevansa ensisijaisesti saksalaisia ja vasta toissijaisesti juutalaisia. Moni juutalainen onkin todistanut, että ”tajusin olevani juutalainen vasta sitten, kun Hitler tuli valtaa” Mitään agendaa heillä ei ollut.
Ajatus juutalaisesta agendasta oli natsien mieliteema. ”tikarinpisto armeijan selkään” oli hellitty ajatus, koska sakemanni ei kestänyt ajatusta, että sodassa nyt vain tuli turpaan.
Talousromahdus 1929, no osakkeilla keinottelevien juutalaisten syytä toki.
Neuvostobolsevismi, niin juutalaisten syytä sekin.
Erikoisin luku tuossa ZIO-NWO tarinassa on se, että se pyrkii tekemään maailmanhallituksen, mutta niillähän on jo ollut kaikki langat käsissään juutalaisbolsevismi ja läntiset hallitukset.
Ihmettelen suuresti sitä, että tuo NWO-Neuvostoliitto kääntyi israelin valtiota vastaan 1950-luvulla ja alkoi tukemaan arabeja, jotka hurahtivat arabisosialismiin.
Nuo NWO teoriat ovat nyt kertakaikkiaan niin suljetulta osastolta, kuin olla voi. NWO teoriat vaativat nyt vain niiiiiiiiiiin kovaa historian uudelleenkirjoittelua, ettei minusta ole siihen (enää)
Se, että en usko NWO hölynpölyyn ei sulje pois sitä tosiasiaa, että maailmassa on herrakerhoja jotka häikäilemättömästi ajavat etuaan.
George H. W. Bush New World Order Quotes
https://www.youtube.com/watch?v=MADYzQstpsU
Obamas ’08 New World Order Speech Berlin : NWO
https://www.youtube.com/watch?v=C4cA-o-kKPA
”Suosittelen kaikille historiaan perehtymistä”.
Historian kirjoituksen objektiivisuus on vain se iso ongelma.- George Orwellin Oseaniassakin oli oma ministeriö kirjoittamaan isoveli-historiaa jatkuvasti järjestelmää paremmin palvelevaksi.
Vaikka Zbigniew Brzezinski on nyt ikuisesti poissa, niin tuskin hänen Amerikka ainut maailmanvalta-projekti kuoli hänen mukanaan. NGO:oot (non governal organisations) eli naamioidut organisaatiot joista yksi on CIA, saavat kyllä jatkossakin kenenkään estämättä toteuttaa vallankumouksia, vallankaappauksia ja sotia. Sitä,mitä strategiaa Donald Trump tulee noudattamaan Lähi-Idässä ja tulevissa USA:n raaka-aine-sodissa emme vielä tiedä. ”Arabian kevät”-vallankumousaaltoa USA on nyt ryhtynyt siirtämään Etelä-Amerikkaan.
Saksan Merkelin irtiotot USA:sta paljastuu tarkemmin katsottuna pelkäksi Merkelin vaalistrategiaksi kun otetaan siihen rinnalle Trumpin puheet. Suomen Nato-mielisten propagoima EU.n omat sotajoukotkin ovat vain näennäisesti EU:n omat. Joukkoja johtaisi silti USA:n kenraalit, mutta EU-maat maksaisivat joukot itse. -Miten muka USA voisi luopua Ramsteinistakaan?’
Suomessa ollaan viime päivinä oikein urakalla hajoiteltu kansainvälistä kriisinhallintaa. Siitä huolimatta kansainvälinen yhteisö tai ”koalitio” ei ole saanut aikaiseksi joukkoja, jotka pikaisesti ja massiivisesti rientäisivät maanjäristysten, tulvien ja kuivuuden koettelemien ihmisten avuksi. Näissä kriisinhallintaharjoituksissa kun ei harjoitella ihmisten pelastamista vaan tappamista. Tai niin no – sillähän se kriisi loppuu, kun tapetaan kärsivät ihmiset.
Maailmasta on viime aikoina tullut niin vaarallinen, että puolustusbudjetteja pitää kasvattaa. NATO-maiden kokouksessa vastuuta pakoilleiden maiden johtajat häpesivät sitä, etteivät olleet panostaneet aseisiin enempää, vaan kaikki puolustusvastuu oli sälytetty USA:n harteille, joka vastentahtoisesti hyvää hyvyyttään on kasvattanut kaikkia maailman kansoja puolustavan sotajoukon. Joku kokouksen osanottaja taisi takarivistä ehdottaa, että mitä jos Yhdysvallatkin laskisi oman puolustusbudjettinsa toisten tasolle, mutta hän sai osakseen röhönaurut ja sai illallisella syödä omassa pikku pöydässään ulkona terassilla.
Eräs NWO-hörhö Jimmy Carter laittoi avaruusalus Voyagerin mukana viestin avaruuteen. Voyager aloitti loputtoman matkansa 1977 aikana, jolloin maailma oli selkeästi jakautunut, eikä liennytyksestä tai kommunismin romahtamisesta ollut aavistustakaan.
”This Voyager spacecraft was constructed by the United States of America. We are a community of 240 million human beings among the more than 4 billion who inhabit the planet Earth. We human beings are still divided into nation states, but these states are rapidly becoming a single global civilization”.
http://www.presidency.ucsb.edu/ws/?pid=7890
p.s. aikataulu vähän myöhässä mutta yritys jatkuu … ja tavoite on yksinapainen maailmanhallinta, NWO … Iran on nyt seuraavana vuorossa mutta voi olla ettei kaikki mene suunnitelman mukaan
Make no mistake, Washington will never let go – not by itself, never. Their target is world hegemony – the goal of their self-indulging PNAC – Plan for a New American Century. And to attain this goal, the fall of Syria had been planned long in advance, in the early 1990’s. “Regime Change” is relentlessly being pursued – see Wesley Clark at the Commonwealth Club of California, October 3, 2007 – ‘ 7 countries have to fall in five years’
http://www.globalresearch.ca/war-propaganda-syrias-destruction-by-the-lies-of-the-western-media-washington-will-never-let-go-their-target-is-world-hegemony/5549508
p.s. tämäkin juuri lukemani Lähi-idän alistamiseen liittyen
Amnesty International Confirms US Gave ISIS $1 Billion of Weapons in 2016
http://www.neonnettle.com/news/2211-amnesty-international-confirms-us-gave-isis-1-billion-of-weapons-in-2016
Zionist America Playing Satanic Game & Reshaping the Middle East
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=152390
’…Ei hyvältä näytä — kaaosta luodaan tietoisesti Eurooppaan…’ The Truth About ‘Refugees’
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=152404
Nyt Eurooppa heräämässä Soroksen ja nwo-eliitin Euroopan ’afrikkalaistamishankkeen’ edessä
Defend Europe -liike kokoaa voimansa pysäyttääkseen Välimerellä toimivat kansalaisjärjestöt ja salakuljettajat, kertoo Oikeamedia
Saksan, Italian ja Itävallan kansallismieliset, eurooppalaisuutta puolustavat liikkeet ovat julkaisseet kampanjan rahoittaakseen oman aluksen varustamisen Välimerelle estämään katkeamattoman siirtolaisvirran Afrikasta Eurooppaan.
http://beta.oikeamedia.com/o1-20532
”Totuus on se, että hirvittävä näköalattomuus, korruptio, Kiinan tyhjäksi kalastamat merialueet, kuivuus, viljelymaiden eroosio, väestönkasvu, mielivaltainen hallinto niitä massoja Eurooppaan työntää.
Esimerkkinä täälläkin palvottu Kiina on täysi perseenreikä Afrikassa. Kiina on tehnyt lukuisia sopimuksia korruptoituneiden hallitusten kanssa Afrikassa merialueista. Kiinalaiset alukset ovat tyhjentäneet Afrikan vesiä kaloista sellaisella volyymillä, että paikallisille ei ole jänyt kalaa ja elinkeino on loppunut. Varsinkin Länsi-afrikassa nämä poloiset ovat sitten päätyneet lähteä Eurooppaan.
Mitenkä tuohon nyt sitten sovitetaan Zio-NWO, Mossad, CIA, NSA, FBI masinoima Euroopan tuohoava maahanmuutto?
Mitä enemmän pohtii ja hankkii tietoa oikeista syistä ongelmiin, sitä vähemmälle jää uskominen NWO ZIO hörhöilyyn.”
”Totuus on se, että hirvittävä näköalattomuus, korruptio, Kiinan tyhjäksi kalastamat merialueet, kuivuus, viljelymaiden eroosio, väestönkasvu, mielivaltainen hallinto niitä massoja Eurooppaan työntää.
Nyt tässä kyllä kaivattaisiin YLE:n läpitunkevaa, säälimätöntä ja perinpohjaista perusteisiin tunkeutuvaa uutisankkurin edustamaa journalismia. Olisi syytä nyt panna pitkäsiltaskissit sivuun ja paneutua niihin asenteisiin ja uskomuksiin joita yhteiskunnassa kansalaisten joukoissa esiintyy.
”Huolestunut Isä” voisi nyt vastata seuraaviin asioihin:
1. Oletko sitä mieltä, että puheet nk. NWO;sta ovat pelkkä parrattomien pärinää…?
2. Muuan ministeri Alexander Stubb, joka eräälllä videolla on esitellyt ajatuksenaan suhteessa ko. globalisaatiokehiteykseen, jonka geneerinen lähtökohta NWO aate on,, että ”There are no alternatives”.
Oletko samaa mieltä, -vai oletklo sitä mieltä, esittämiesi kannanottojen perusteella, että Alexander Stubb on täysi kupla, joka on valittu jatkamaan toisen kuplan aikaansaannoksia.
3. Oletko absoluuttisen varma siitä, että se on Kiina, joka kalastaa Afrikan rannat puhtaaksi kaloista maxitroolareilllaan.
4. Jos olet 3. mieltä , niin voisitko katsoa karttaa, ja miettiä käytännön asioita ennen mitään väitteitä., vai voistko olla sitä mieltä, että jotkut siellä kalastavat ”kinkkien” piikkiin…?
5. Miksi Kiinaan ei kohdistu nk. terrori-iskuja, jotka kohdistuvat nyt eräisiin muihin maihin., vai oletko kenties sitä mieltä, että totalitäärinen hallinto ei niistä uutisoi…?
Voisiko ajatella että em. asiat eivät ylitä YLE:n uutiskynnistä siinä merkityksessä, että niistä ylipäätänsä pitäisi jotain sanoa koko kansalle.
Tuota NWO:ta todistellaan linkkaamalla pahimmille huuhaa sivustoille, ettei mitään tolkkua.
Tuosta Kiinan perseilystä voi lukea vaikka täältä:
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=272603&nodeid=33130&contentlan=1&culture=fi-FI
”Kiinalaiset vievät kalatkin merestä
Kiinalaiset troolarit kalastavat laittomasti Länsi-Afrikassa. Euroopan unioni on heräämässä liikakalastukseen, mutta kestääkö paikallisten kalastajien kärsivällisyys?”
Ja huomautan heti kättelyssä, ettei tuo linkki vie mihinkään NWO perseilysivustolla.
Lisään vielä.
Jos halutaan estää afrikkalaista siirtolaisuutta Eurooppaan, niin pitäisi tehdä konkreettisia toimenpiteitä, mielikuvituksellisen NWO jahtaamisen sijaan.
1. Kiina, EU ja muut ryöstökalastajat ulos Afrikan vesiltä ja kalastus paikallisten käsiin, kuin myös kalojen kauppa ulkomaille.
2. Montesato ja muut siemenkauppiaat ulos Afrikasta. Monissa maissa hallitus on köyhdyttänyt viljelijöitä sopimuksilla, että vain amerikkalaisten yhtiöiden viljasiemen on sallittu, eikä kotoperäisten lajikkeiden siemeniä saa käyttää. Viljelijöitä on joutunut jopa vankilaan perinteisten viljalajikkeiden käytöstä.
3. Kehitysapuprojektien muuttaminen teollisuuspojekteiksi, jossa länsimaiden valtiot omistavat tuotantolaitokset ja opettavat ensimmäisen sukupolven seisomaan omilla jaloillaan. Tuotantolaistosten työväki ja johtajat kehitysmaasta, mutta omistus on ja pysyy länsimaiden valtioiden käsissä. Tuotantolaitoksilla tarkoitus korvata ulkomainen tuonti.
4. Kansainvälinen korruptiotuomioistuin. Tuomioistuin, jossa kansaltaan varastaneet saavat saatanallisen pitkiä vankeusrangaistuksia.
5. Laki, jonka perusteella voidaan kansainvälisistä pankeista takavarikoida korruptioraha.
6. jne…
Keinoja olisi, mutta eihän ne kainalontuulettajille kelpaa. Pitäisi seisoa samassa rintamassa vihervasemmistolaisten kanssa ja sehän tunnetusti aiheuttaa NWO uskovaiselle oksennusrefleksin. Lisäksi kainolontuulettajalle ajatus siitä, ettei juutalaiset ehkä sittenkään ole kaikkeen syyllinen on mahdoton ajatus.
Toki sitä mielummin tappelee kotimaassaan miljoonien mamujen kanssa, kun ajoissa käyttää aivojaan ja alkaan vaatia konkreettisia muutoksia, ettei sitä mamuvyöryä tulisi.
Lisään vielä.
Minä itse, kun lopetin mielikuviteksellisen NWO jahtaamisen ja tulin, kuten ystäväni sanoivat järkiini, niin aloitin toisen projektin. Olen kirjoitellut lukemattomille kansanedustajille ja tivannut vastauksia näihin ongelmiin.
Jos saa mainostaa, niin Päivi Päsänen on asioista perillä ja usein vastannut. Ison osan vastauksista olen saanut kansanedustajien avustajilta, jotka kieltämättä ovat ulkona maapallon todellisista ongelmista.
Rahoitan kahden lapsen koulutusta Aasiassa.
Olen jäsen yhdityksessä, joka tukee ihmisten elämän edellytyksiä eräässä aasialaisessa valtiossa.
Kaikki tämä sen jälkeen, kun lopetin NWO ja muiden haamujen metsästämisen.
Ja lopuksi. Lupaan pyhästi, että tämä on viimeinen kirjoitukseni täällä. Ennen kulutin aikaa lukenalla kaikki netin hörhösivut. Nyt kulutan aikaa todistelemalla asioita samoja sivuja lukeville.
Oma ja samalla tutkittu tieto on, että ihmiset ohittavat itselle epämieluisan uutisen ja pysyvät uskossaan vahvana. Mitkään todistelut eivät NWO hörhön päätä käännä. Itse sattumalata luin kirjoja, jossa vain kerrottiin kiihkottomasti hiestoriallisia faktoja ja ne eivät yksinkertaisesti sopineet siihen mihin olin kiihkeästi uskonut. Tarkistin asian monesta lähteestä. Isreaelin perustaminen katkaisi minulta NWO hörhöilyn. Puolueeton historian tutkimus toi liian vakuuttavat todisteet siitä, että Israelin pelasti kommunisti Tšekkoslovakian aseet, NWO-Lontoo tapaellessa Israelin valtion perustamista vastaan. Itse olin NWO hörhönä vakuuttunt siitä, että Israel on NWO luomus maailmanhallitushankkeessaan. Ni, ei todellakaan ollut.
Ei muutako aurinkoista kesää hauskoilla sivustoillanne 😉
Huolestunut isä.
Aasiassa, missä lapsesi opiskelee, on meneillään täsmälleen sama ”kansallisvaltioiden romahduttamis” kehitys kuin täällä euroopassa. Kaikella kunnioituksella, mikäli olet OIKEASTI TUTKINUT mainitsemaasi NWO ”hörhöilyä”, sinun täytyy elää melkoisen kiven alla mikäli et ko. agendaa havaitse. However, sinulla on täysi oikeus mielipiteeseesi. Aurinkoista kesää myös sinulle!
OPERAATIO ”PAKOLAISKRIISI” ONNISTUI HIENOSTI!
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/01/operaatio-pakolaiskriisi-onnistui.html
Erittäin hienosti, ote linkistä
”Toivottomuuden ja vaihtoehdottomuuden hokeminen on osa agendaa. ”Meillä ei ole vaihtoehtoja” on pääministerin perushokema. Samaa toistavat kaikki eliitin edustajat ja juoksupojat.
Leikkauspolitiikka, työsuhdelainsäädännön romuttaminen, terveydenhuoltojärjestelmän tuhoaminen, koululaitoksen raunioittaminen, orjatyö/pakkotyö, kansallisen tulotason romuttaminen, pienyritysten ja yrittäjien määrätietoinen lahtaaminen, pientilojen ja omavaraisuuden murskaaminen, maan ja vesistön myynti ulkolaisille suuryrityksille, ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasema, ulkomaalaisen sotilasmahdin palveleminen ja nuoleskelu, kaikki nämä ovat osa samaa operaatiota. Ne kaikki tähtäävät samaan maaliin. Pakolaiskriisi on osa sitä. Ja meille hoetaan, ettei vaihtoehtoja ole.
Kyllä meillä on. Itsenäisyys. Se on vain kielletty.”
Miksi meidän pitää olla tässä mukana kun voisimme olla itsenäisiä ja päättää itse asioistamme?
”Toivottomuuden ja vaihtoehdottomuuden hokeminen on osa agendaa. ”Meillä ei ole vaihtoehtoja” on pääministerin perushokema. Samaa toistavat kaikki eliitin edustajat ja juoksupojat.”
Eliitin pitäisi olla jotain ”superb”.
Jostain ihmeen systä elitti on luonut sen vaihtoehdottoman maailman, jonka vaihtoehdottomuutta se nyt urputtaa.
Olisiko nyt aika ”Rahvaan potkaista eliitti siihen mutakuoppaan, jonka luomisesta se on vastuussa, ja alkaa hallita omaa elämäänsä.
Tämä on vain ajatus, -yksi monien joukossa… Jos joku on sitä mieltä, että se on kiihotusta kansanryhmää vastaan, niin se on vain hänen ongelmansa.
Juuri niin, se on vain hänen ongelmansa. Ei meidän jotka haluamme pois tästä eliitin kaivamasta mutakuopasta ja johon meillä on oikeus.
http://www.huffingtonpost.com/johann-hari/you-are-being-lied-to-abo_b_155147.html
At the same time, other European ships have been looting Somalia’s seas of their greatest resource: seafood. We have destroyed our own fish-stocks by over-exploitation – and now we have moved on to theirs. More than $300m worth of tuna, shrimp, lobster and other sea-life is being stolen every year by vast trawlers illegally sailing into Somalia’s unprotected seas. The local fishermen have suddenly lost their livelihoods, and they are starving. Mohammed Hussein, a fisherman in the town of Marka 100km south of Mogadishu, told Reuters: “If nothing is done, there soon won’t be much fish left in our coastal waters.”
http://www.theecologist.org/News/news_analysis/268581/somalia_used_as_toxic_dumping_ground.html
Pirates ruled Somalia’s waves last year, but a greater crime is still being perpetrated by the multinational companies using the mainland as a toxic dumping ground. […]
In 1997, in the Italian magazine Famiglia Cristiana, Greenpeace published a landmark investigation into the dumping, which showed that it started in the late 1980s, and exposed Swiss and Italian companies as brokers for the transportation of hazardous waste from Europe to dumps in Somalia. […]
In 2005, the UN Development Programme (UNDP) concluded its own on-the-ground investigation in Somalia. Despite being stymied by local political interests and finding no tangible proof, it concluded that the ‘dumping of toxic and harmful waste is rampant in the sea, on the shores and in the hinterland’.
* * *
Jostain syystä ihmisillä on taipumus mennä ääripäästä toiseen.
Jos huitoo pitkin äärilaitaa niin balanssi löytyy vain toisen äärilaidan kautta…
Voisin kuvitella, että sanonta kultaisesta keskitiestä ja sen noudattamisesta viittaa juuri tähän. Sen ei silti tarvitse tarkoittaa ”tasapäisyyttä”
Niin, mitä tulee tähän kalastushommaan, niin jo pitkään tanskalaiset ovat poimineet Suomen jokiiin kutemaan tulevat lohia, ennenkuin ne edes ehtivät kutupaikoile, ja Euroopan Unioni on rajoittanut Suomen kalastuskiintiöitä, ja kalastustapoja.
Ota itse selvää detaljeista jos kiinnostaa.
Euroopan outo kuolema tai itsemurha Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) seurauksena. Ajankohtainen ja tarpeellinen.
Kirja Euroopan kummallinen kuolema on tarina eurooppalaisesta kulttuurisesta ja rodullisesta ”avustetusta itsemurhasta”, jossa keskitytään jatkuvan maahanmuuton vaikutuksiin.
The Strange Death of Europe: Immigration, Identity, Islam
Timely, erudite, and needed, The Strange Death of Europe is the story of European cultural and racial ‘assisted suicide,’ with a focus on the effects of ongoing mass immigration from Africa, the Indian sub-continent, and the Middle East. This is a book that, in terms of its central arguments and pool of facts, will say nothing new to those on the Alt Right.
Murray opens with the stark statement: “Europe is committing suicide,” soon refined into the more nuanced argument that Europe’s political leaders, together with a complicit media, are in the process of taking their populations down the road of ethnic and cultural annihilation.
http://www.theoccidentalobserver.net/2017/05/30/review-the-strange-death-of-europe-immigration-identity-islam-by-douglas-murray/#more-153822
Parempaa perustetta irtaantua EU:sta vaikea löytää. Toivottavasti EU pian hajoaa http://beta.oikeamedia.com/o1-20226