On niin kovin hiljaista, mietin. On ollut jo jonkin aikaa. Mistä mahtanee johtua? Jääkiekkokin loppui jo!

Pari päivää sitten kuljin vanhaa reittiäni lapsuuden maisemiin ja mitä näinkään. Vanhat ja vielä nuoremmatkin metsät teiden varrelta oli hakattu puti puhtaiksi. Tästä olen puhunut ennenkin, mutta nyt tilanne alkaa olla sellainen, että raiskioita on enemmän kuin metsää näillä main.

Veronmaksajien tuella harjoitetaan vihreää energiapolitiikkaa polttamalla Suomen vihreä kulta savuna ilmaan. Metsien monimuotoisuus on todellisessa vaarassa. Metsien hakkaaminen vaikuttaa myös ilmastoon lisäten kuivuutta. Merenranta- ja sademetsien muuttaminen viljelymaiksi on lisännyt kuivuutta myös globaalisti.

Metsänhakkuiden kuivuutta lisäävää vaikutusta käsitellään seuraavassa lyhyessä englanninkielisessä videossa:

https://youtu.be/RFbLj40BMys

Metsät ovat tärkeä aerosolien tuottaja. Aerosolit puolestaan muodostavat ilmassa tiivistymisytimiä, joista sade syntyy. Tällä tosiseikalla ei ole mitään tekemistä hiilidioksidin kanssa.


MUUTAMA PÄIVÄ sitten vastaani tuli tieto, että Suomessa on ryhdytty tappamaan järviä. Näin uutisoi Maaseudun tulevaisuus 18.5.2017:

”Pahasti rehevöityneeseen Littoistenjärveen ruiskutettiin viime viikolla noin 200 tonnia puhdistavaa kemikaalia. Osakaskuntien yhteisen hoitokunnan puheenjohtaja Jukka Heikkilä kertoo Helsingin Sanomille, että vesi on jo nyt kuin akvaarioon katselisi.

Veden pH-arvon noustessa vesi kirkastuu edelleen lähiviikkoina. Vesi muuttui samalla uintikelpoiseksi.

Kemikaalin tappamia kaloja kerättiin rannoilla noin 1 800 kiloa.”

Tällaisten keinotekoisesti aikaansaatujen dramaattisten muutosten seuraukset eivät välttämättä ole tiedossa tai hallinnassa. Ennen kalastuskunnat hoitivat järviä niin, ettei tällaista myrkyn kylvöä tarvinnut harrastaa.


HILJAISTA ON siinäkin suhteessa, että Lapissa meneillään olevista sotaharjoituksista ei juuri puhuta. Lapin pesiville linnuille ja muille eläimille yliäänikoneiden synnyttämät pamaukset ja maanpäällinen melu on kauhistus. Puhumattakaan siitä, miten paljon siinä tuhlataan veronmaksajien rahoja ja resursseja. Miten paljon tuotetaan saasteita ja hiilidioksidia, ei kiinnosta ketään.

Näiden asioiden ympärillä olevaa hiljaisuutta minä tarkoitin. Missä ovat vihreät ja punavihreät? Siellä kuplassako yhä? Missä on WWF, Luonnonsuojeluliitto ja Luontoliitto? Missä Maan Ystävät, missä Greenpeace?

Onko niin, että tärkeintä on vain se, että puoluetuet ja toimintatuet juoksevat? Onko tärkeintä oman aseman säilyttäminen? Vai mistä tämä vaikeneminen johtuu?

Jotta en antaisi väärää kuvaa, niin otetaan lainaus Ylen uutisesta 22.5.2017:

”Rovaniemellä on maanantaina Suomen rauhanpuolustajien mielenosoituksia lentoharjoitusta vastaan. Järjestö on kertonut, että mielenosoitukset järjestetään harjoituksen aloituspäivänä Rovaniemellä lentokentällä ja Lordin aukiolla, ja niitä seuraa rauhanaiheinen seminaari Lapin yliopistolla.

Rovaniemen lentokentän parkkipaikalle kerääntyi aamulla yhdeksältä noin 30 mielenosoittajaa, joilla oli banderolleja monella eri kielellä, muun muassa tekstillä ’U.S. Army go home’ ja ’Peace’.”

Kuiskaus hiljaisuuden keskellä.

Kuva: Vesa Raiskila

8 KOMMENTTIA

  1. Joitakin vuosia sitten eräs kirjailija, luonnonystävä, ilmaisi luonnossa tapahtuvan muutoksen kirjallaan ”Silent Spring”. Kiireiset kansalaiset eivät eroa huomaa, muun metelin keskellä. Maalais-tallustelijat ovat enemmän perillä luonnossa tapahtuvista muutoksista. Amerikan pohjoisvaltioiden metsät ovat hiljentyneet parhaana pesimisaikana, huomattavana ilmiönä.

    Hiljaisuudessa uskoo menettäneensä kuulonsa. Muutama talitiainen, sekä harmaasieppo ovat ainoat joiden pesiminen on onnistunut kodin läheisyydessä. Monet rastaslajit eivät edes palanneet muuttomatkoiltaan takaisin. Puutarhureille tarkoitetut liikkeet myyvät tonneittain myrkkyjä asiakkailleen,jotka ovat valinneet täyteläiset vihreät nurmikot, joissa eivät madot enää luikertele, asettaen niittyjen linnut nälkäkuoleman partaalle. Luonnonsuojelijat ovat myöskin vaienneet, heidän riviensä kuihtuessa.

    Nyt on jo liian myöhäistä palata yksinkertaiseen elämään, saastuttamatta ympäristöään. Pahin on vielä edessä, koska kukkivien hedelmäpuiden ”pölyttäjät” ovat nopeasti häviämässä maisemista.

    Ihminen on täysin kykenemätön hoitamaan luontoa, jonka me olemme saaneet ilmaisena lahjaksi.

    Kiitokset aloittajalle, Kaija Olin-Arvolalle.

    (kommentin rivitys korjattu, toim.huom.)

  2. Ja kaiken tämän keskellä presidenttikampanjan aloittanut ja maansa myynyt Niinistö vakuuttaa iltalehden etusivulla isolla otsikolla rakastavansa tätä maata.
    Elämme kyllä outoa aikaa, perin outoa aikaa, tuhon aikaa, lopun aikaa … pelkään.

    • Niinistö on federalisti, EU:n kannattaja. Silloin rakastaa enemmän muuta kuin tätä maata.

      ”Suomen perustuslain mukaan maamme on edelleen itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Jokainen joka haluaa, voi nähdä, että ylin valta on todellisuudessa siirretty Euroopan unionin ylikansallisille elimille kaikissa asioissa, jotka EU on ottanut päätettäväkseen.
      Kun elämme Suomen itsenäistymisen muistovuotta on pakko korostaa sitä tosiasiaa, että EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. Mitään todellista valtiollista itsenäisyyttä ei Suomella EU:ssa ole eikä voi olla.
      Euroopan unionin tärkeimpiä taustavoimia ovat suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritykset, suursijoittajat ja suurpankit. Tällainen demokratian vastainen harvainvalta ei voi olla hyvinvoinnin eikä rauhan tae. Se on päinvastoin eriarvoisuuden lähde ja ruutitynnyri.”
      Se on myös ahneine suuryrityksineen ja -sijoittajineen se tuhovoima joka tuhoaa luontomme ja elinympäristömme.
      http://www.ipu.fi

    • Jotenkin vaikuttaa maksetulta showlta tämä kansan ’kosiskelu’, ei voi mitään. Kun näkee mitä tahoa globalisti ja EU-federalisti Niinistö todellisuudessa tukee ja mihin hän maatamme vie niin vähän kouraisee tuo ’esitys’… kansa eriarvoistuu hurjaa vauhtia, maa on menettänyt itsenäisyytensä ja natotettu mutta silti hän sanoo ’rakastavansa’ tätä maata. Kaikki on näköjään hyvin suhteellista, rakkauskin
      Mutta ei pelkät puheet vaan teot kertovat totuuden
      Nyt on rentoa – Sauli Niinistö ja Jenni Haukio edustivat raita-asuissa
      http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201706082200195959_vd.shtml

  3. Olen pannut minäkin merkille sen jäätävän hiljaisuuden, joka koskee Lapissa käytäviä sotaharjoituksia. Ei tuon Ylen lyhykäisen jutun lisäksi riviäkään, ei yhtä ainutta kuvaa. Missä, missä ovat uutiset? Minne, kenen selän taakse ovat kadonneet journalistit?

  4. Sukupuuttoon kuolleitten eläinten määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Yksikään luonnontutkija ei uskalla mennä arvostelemaan, miten paljon luontoa tuhotaan jatkuvilla sodankäynneillä, syntipukkina LÄNSIMAHTI.

  5. Mielenkiintoinen poliittinen tapahtuma meneillään NY osavaltion luonnonpuistossa. Rautateiden tankkivaunuja säilytetään ”luonnon-puistossa”. Italialaista syntyperää oleva Governor aikoo panna sille hommalle lopun. mutta vaikeutena on ”Hebrealaisen” omistajan vaikutusvaltainen asema. Se ei yleensä enää onnistu, missään suunnassa maata. Poliittinen ”lihasten pullistus” sen ratkaisee. Taas kerran ? Toivossa on hyvä elää. ”Lapamadon mielipide”.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here