Artikkelisarjan edellisessä osassa viitattiin perusteltuihin näkemyksiin demokratian kriisistä. Tässä osassa tarkastellaan kriisiytymisen taustoja sekä eräitä 2000-luvun tunnettuja ihmisoikeusloukkauksia.
Demokratian kriisit liittyvät seuraaviin tekijöihin: sodat ja aseelliset konfliktit, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien loukkaukset, sananvapauden loukkaaminen, vainon aiheuttama pakolaisuus, vihapuhe ja demonisointi, sosiaaliset ongelmat (jatkuva väestönkasvu, köyhyys ja aliravitsemus), veroparatiisit, yhteiskunnan polarisoituminen, kansainvälisen oikeuden loukkaukset ja ainoan supervallan valtapolitiikka.
Sodat ja aseelliset konfliktit
Yhdistyneet kansakunnat -maailmanjärjestön perustajien ’vakaana tahtona’ oli ”pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta, joka jo kahdesti nykypolven eläessä on tuottanut ihmiskunnalle sanomattomia kärsimyksiä”. Peruskirjansa mukaan YK:n keskeisenä päämääränä onkin ”ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ja siinä tarkoituksessa ryhtyä tehokkaisiin yhteisiin toimenpiteisiin rauhaa vaarantavan uhan poistamiseksi ja sen syntymisen ehkäisemiseksi sekä hyökkäystoimien tai muiden rauhanrikkomisten tukahduttamiseksi sekä rauhanomaisin keinoin sopusoinnussa oikeudenmukaisuuden ja kansainvälisen oikeuden kanssa sovittaa tai selvittää kansainväliset riidat ja tilanteet, jotka saattavat johtaa rauhan rikkoutumiseen”.
Historian lehtiä tarkasteltaessa havaitsee, ettei YK:lle säädetty päämäärä ole toteutunut. Sen jälkeen kun YK 24.10.1945 San Franciscossa perustettiin, maailma on kokenut (ainakin) seuraavat sodat ja aseelliset konfliktit:[1]
1940-luku:1946 – 1949 Kurdistanin itsenäisyyssota, 1946 – 1954 Indokiinan sota, 1947 Ensimmäinen Intian – Pakistanin sota, 1947 Paraguayn sisällissota, 1948 – 1949 Israelin itsenäisyyssota, 1948 Kolumbian sisällissota 1950-luku:1950 – 1953 Korean sota, 1952 – 1960 Mau-mau-kapina, 1953 – 1959 Kuuban vallankumous, 1954 – 1962 Algerian sota, 1954 – 1996 Guatemalan sisällissota, 1955 – 1972 Sudanin sisällissota, 1957– 1958 Ifnin sota (Ranska ja Espanja vastaan Marokko), 1959 – 1961 Ruandan sisällissota 1960-luku:1960 – 1965 Kongon kriisi, 1961 – 1974 Angolan itsenäisyyssota, 1961 – 1991 Eritrean itsenäisyyssota, 1962 Kiinan–Intian sota, 1962 – 1970 Pohjois-Jemenin sisällissota, 1963 – 1974 Guinea-Bissaun itsenäisyyssota, 1963 – 1966 Indonesian–Malesian konfrontaatio, 1964 – 1973 Vietnamin sota, 1964 – 1974 Mosambikin itsenäisyyssota, 1965 Toinen Intian–Pakistanin sota, 1966 – 1989 Etelä-Afrikan rajasota, 1966 – 1979 Rhodesian sisällissota, 1966 – 1988 Namibian itsenäisyyssota, 1967 Kuuden päivän sota, 1967 – 1970 Biafran sota, 1967 – 1970 Suezin kanavasota, 1967 – 1975 Kambodžan sisällissota, 1969 Jalkapallosota tai 100-tuntinen sota El Salvadorin ja Hondurasin välillä 1970-luku1970 – 1975 Kambodžan sisällissota, 1970 – 1971 Jordanian sisällissota, 1971 Bangladeshin itsenäisyyssota, 1973 Jom kippur –sota, 1974 – 1991 Etiopian sisällissota, 1975 Länsi-Saharan vapaussota, 1975 – 2002 Angolan sisällissota, 1975 – 1990 Libanonin sisällissota, 1976 – 2005 Acehin itsenäisyyssota, 1977 – 1979 Ogadenin sota, 1977 – 1992 Mosambikin sisällissota, 1978 – 1987 Tšadin–Libyan konflikti, 1978 – 1989 Kambodžan–Vietnamin sota, 1979 – 1989 Afganistanin sota, 1979 – 1992 El Salvadorin sisällissota, 1979 Kiinan–Vietnamin sota, 1979 – 1982 Tšadin sisällissota 1980-luku:1980 – 1988 Irakin–Iranin sota, 1982 Falklandin sota, 1982 Libanonin sota, 1983 – 2001 Sri Lankan sisällissota, 1984 – 1999 Turkin–Kurdistanin sota, 1988– Somalian sisällissota, 1988 Kurdistanin itsenäisyyssota, 1988 – 1996 Vuoristo-Karabahin sota, 1989 – 1992 Afganistanin sisällissota, 1989 – 1996 Liberian ensimmäinen sisällissota, 1989 – 1991 Kurdistanin itsenäisyyssota 1990-luku:1990 – 1994 Ruandan sisällissota, 1990 – 1995 Ensimmäinen tuaregikapina, 1990 – 1991 Persianlahden sota, 1991 – 1995 Kroatian sota, 1991 Slovenian sota, 1991 – 2002 Sierra Leonen sisällissota, 1991 – 2002 Algerian sisällissota, 1991–1993 Georgian sisällissota, 1991 – 1992 Etelä-Ossetian sota, 1991 – 2000 Djiboutin sisällissota, 1992 – 1993 Abhasian sota, 1992 – 1995 Bosnian sota, 1992 – 1997 Tadžikistanin sisällissota, 1993 Venäjän kriisi, 1993 – 2006 Burundin sisällissota, 1994 – 1998 Tšadin toinen sisällissota, 1994 – 1996 Ensimmäinen Tšetšenian sota, 1994 Jemenin sisällissota, 1995 Cenepan sota, 1996 – 1997 Kongon toinen sisällissota, 1996 – 2001 Afganistanin sisällissota, 1996 – 2006 Nepalin sisällissota, 1996 – 1997 Ensimmäinen Kongon sota, 1997 – 1999 Kongon tasavallan sisällissota, 1998 – 1999 Kosovon sota, 1998 – Kongon kolmas sisällissota, 1998 – 2002 Toinen Kongon sota, 1998 – 1999 Guinea-Bissaun sisällissota, 1999 Dagestanin sota, 1999 – 2003 Liberian toinen sisällissota, 1999 – 2009 Toinen Tšetšenian sota 2000-luku:2000 – 2005 Al-Aqsan intifada, 2000 Terrorismin vastainen sota Jemenissä, 2001– Afganistanin sota, 2002 – 2007 Norsunluurannikon sisällissota, 2003 – 2011 Irakin sota, 2003 Baluchistanin sota, 2003 Keski-Afrikan tasavallan sota, 2004 – 2015 Huthikapina, 2005 – 2010 Tšadin kolmas sisällissota, 2005 Länsi-Saharan vapaussota, 2006 Libanonin sota, 2006 – 2009 Somalian sota, 2006 – Meksikon huumesota, 2007 – 2009 Toinen tuaregikapina, 2008 Venäjän–Georgian sota 2010-luku:2011 Libyan sisällissota, 2011– Syyrian sisällissota, 2012 – 2015 Malin sisällissota, 2014 – Itä-Ukrainan sota, 2014 – Libyan toinen sisällissota, 2014 Irakin sisällissota, 2015 Jemenin sisällissota, 2015 Burundin väkivaltaisuudet (Joissain tapauksissa termi ”sisällissota” on ongelmallinen, toim.huom.) |
Kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin SIPRI:n[2] mukaan maailman sotilasmenot olivat vuonna 2013 noin 1750 miljardia dollaria. Määrä oli pudonnut edellisvuodesta 1,9 prosentilla. Ylivoimaisesti eniten rahaa aseisiin käytti Yhdysvallat (640 miljoonaa dollaria). Seuraavaksi suurin rahankäyttäjä oli Kiina (188 miljardia dollaria). Venäjä käytti aseisiin kolmanneksi eniten rahaa (87,8 miljoonaa dollaria).
Maailman neljänneksi suurimmaksi asehankkijaksi ohi Ranskan, Britannian, Saksan ja Japanin nousi Saudi-Arabia, jonka asemenot kasvoivat 14 prosentilla. Afrikassa Algerian sotilasmenot (10 miljardia dollaria) nousivat suurimmaksi (kasvua yli 10 prosenttia), kun taas Angola kasvatti sotilasmenojaan 36 prosentilla. SIPRI:n mukaan 23 valtiota jopa yli kaksinkertaisti sotilasmenonsa.
Maailman sotilasmenot kääntyivät uudelleen kasvuun vuonna 2015, jolloin sotilasmenoihin käytettiin noin 1700 miljardia dollaria. Euroopassakin armeijoihin ja asevarusteluun käytetty rahamäärä kasvoi vuonna 2015. Rauhanjärjestöt Rauhanliitto ja Sadankomitea ovatkin kritikoineet asevarustelun kasvua. Maailman tulisi panostaa asevarustelun sijasta ihmisiin ja humanitaaristen kriisien ratkaisemiseen.
Euroopassa asevarustelu lisääntyi etenkin Keski- ja Itä-Euroopassa. Länsi-Euroopassakin sotilasmenojen lasku hidastui ja monet maat suunnittelevat jälleen menojen kasvattamista. Koko maailman mittakaavassa armeijoihin ja asevarusteluun kuluttivat eniten Yhdysvallat, Kiina, Saudi-Arabia ja Venäjä. Levottomassa Lähi-idässä sotilasmenoihin kuluttavien kärjessä on Suomen asevientitilastojen johtomaita: Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Turkki.
Suomen hallitus on seurannut politiikassaan globaalia trendiä: inhimillistä hyvinvointia edistäviin aloihin kohdistetaan raskaita budjettileikkauksia, mutta armeijan menoja kasvatetaan. ”Suomessa on leikattu niin koulutuksesta ja terveydenhuollosta kuin humanitaarista avustustyötä tekeviltä järjestöiltäkin, mutta sotilasmenoja ei edelleenkään kyseenalaisteta” (Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius).[3]
Rauhanjärjestöt ovat muistuttaneet, että pieni osakin sotilasmenoihin käytettävästä rahasta auttaisi merkittävästi maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa. Esimerkiksi vain prosentilla globaaleista sotilasmenoista katettaisiin koko maailman humanitaarisen avustustyön rahoituksen tarve eli 20,1 miljardia dollaria.[4]
Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien loukkaukset
Amnesty Internationalin (Amnesty) vuotta 2015 koskeva ihmisoikeusraportti[5] kattaa 160 valtion ihmisoikeustilanteen. Tilannekuva on varsin huolestuttava: (1) ”Ihmisoikeusaktivisteihin kohdistunutta väkivaltaa tai pidätyksiä” esiintyi 122 maassa. (2) ”Lehdistön tai ilmaisunvapautta” rajoitettiin 122 maassa. (3) ”Sotilaiden tai poliisin liiallista voimankäyttöä” esiintyi 113 maassa. (4) ”Epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä” oli 88 maassa. (5) ”Viranomaisten tekemiä pahoinpitelyjä tai kidutusta” esiintyi 61 maassa. (6) ”Mielipidevankeja” oli 61 maassa. (7) ”Sotarikoksia” tehtiin 19 maassa.
Amnestyn tuorein vuosiraportti kertoo, että ”tällä hetkellä maailmassa on liikkeellä 60 miljoonaa pakolaista”. Raportti varoittaa, että ”Euroopassa ihmisoikeuksien asema demokratian kulmakivenä näytti vuonna 2015 horjuvammalta kuin koskaan”.
Maailmalla on Amnestyn mukaan käynnissä salakavala ihmisoikeudet kyseenalaistava kehitys. Ihmisoikeuksien lisäksi vaarassa ovat myös niitä suojelevat instituutiot. Monet valtiot väittävät häpeilemättä ihmisoikeuksien suojelemisen olevan uhka turvallisuudelle, laille ja järjestykselle sekä ”kansallisille arvoille”. Raportin mukaan YK:n ihmisoikeuselimet, Kansainvälinen rikostuomioistuin sekä Euroopan neuvoston kaltaiset alueelliset ihmisoikeuksia puolustavat instituutiot ovat joutuneet omia ihmisoikeusongelmiaan peittelevien valtioiden heikentämiksi.
”Ihmisoikeusjärjestelmä kyseenalaistetaan nyt maailmalla entistä voimakkaammin. Myös Suomessa on kuultu yhä enemmän puheenvuoroja, joissa kansainväliset sopimukset ja ihmisoikeudet asetetaan kyseenalaisiksi”, toteaa Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Niina Laajapuro.
Siitä huolimatta, että EU on maailman vaurain talousalue, se on epäonnistunut vastaamaan pakolaisten hätään inhimillisesti, yhtenäisesti ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Yli 3700 pakolaista ja siirtolaista kuoli vuonna 2015 pyrkiessään Eurooppaan.
Ihmisoikeuksia suojelevien rakenteiden kyseenalaistaminen on vaikuttanut myös YK:n toimintaan. YK ja sen pakolaisia sekä ihmisoikeuksia puolustavat ala- ja erityisjärjestöt kohtasivat välinpitämättömyyttä ja vihamielisyyttä eri puolilla maailmaa vuonna 2015. Syyrian konflikti on yksi järkyttävä esimerkki YK:n kyvyttömyydestä varmistaa kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeusnormien noudattaminen sekä niitä loukkaavien tahojen vastuuseen saattaminen.
Suomea Amnestyn vuosiraportti arvostelee riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä. Suomessa tuli elokuussa 2015 voimaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen Istanbulin sopimus, mutta monet sopimuksen vaatimista konkreettisista toimista ovat yhä toteuttamatta. Suomessa ei ole esimerkiksi riittävästi turvakoteja tai ympärivuorokautista auttavaa puhelinta väkivallan uhreille.
Raportti arvostelee Suomea myös turvapaikanhakijalasten säilöönotosta. Kesällä 2015 voimaan tulleessa laissa kiellettiin Suomessa yksin olevien alle 15-vuotiaiden lasten säilöönotto kaikissa tilanteissa. Rajoitus ei kuitenkaan ole riittävä, sillä 15–17-vuotiaat lapset voidaan yhä ottaa säilöön maasta poistettaessa. Myös lapsiperheitä voidaan edelleen ottaa säilöön.
Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali
Abu Ghraibin kidutusskandaali paljastui huhtikuussa 2004, kun 60 Minutes II -ohjelma julkaisi yhdysvaltalaisten sotilasvanginvartijoiden ottamia valokuvia vankien pahoinpitelyistä ja kidutuksista irakilaisessa Abu Ghraibin piirikunnan vankilassa. Vankilaan teljettyjä vankeja oli kidutettu esimiesten määräyksestä tai oma-aloitteisesti. Tapahtumista levisi valokuvia myös internetissä, mikä aiheutti maailmanlaajuisen kohun.
Abu Ghraibin vankila sijaitsi Irakissa 32 kilometriä länteen Bagdadista. Vankilakompleksin rakensi brittiläinen urakoitsija 1960-luvulla. Kompleksin pinta-ala oli 1,15 neliökilometriä. Liittouman joukkojen otettua Irakin haltuunsa vankilan nimi muutettiin Baghdad Central Confinement Facilityksi (BCCF). Liittouman johdolla vankilassa pidettiin 7000 vankia. Vankilan valvonnasta vastasi yksi sotilaspoliisipataljoona.
Tammikuussa 2004 USA:n asevoimien sotilaspoliisi kersantti Joseph Darby sai haltuunsa CD-ROM-levyn, jolle oli tallennettu valokuvia vankien kidutuksista. Hän ilmoitti kuvista esimiehilleen, jolloin liittouman komentaja, kenraaliluutnantti Ricardo Sanchez määräsi asiasta tutkinnan. Kenraalimajuri Antonio Taguba luovutti 4. huhtikuuta 53-sivuisen raportin, joka määrättiin salaiseksi.
Taguban raportin valmistuttua 17 sotilasta, mukaan lukien laitoksen aiempi johtaja, prikaatinkenraali Janis Karpinski, vapautettiin palveluksesta.
Vankilasta otetuista valokuvista tunnistettiin ainakin korpraali Lynndie England ja spesialisti Charles Graner. Valokuvia julkaistiin tiedotusvälineissä ympäri maailman. Vankilan vankeja oli kuvattu häpeällisissä tilanteissa, ja toisinaan kuvissa esiintyi hymyileviä sotilaita.
Keskeinen osa väärinkäytöksiä oli nöyryyttävien kuvien ottaminen kidutuksen uhreista. Kidutusskandaalin aiheuttaneet kuvat ovat levinneet laajalle niin perinteisessä mediassa kuin internetissäkin. Kuvat esittivät muun ohella seuraavia tapahtumia: (1) Charles Graner poseeraa kuolleen sotavangin vieressä; (2) Lynndie England pitää sotavankia lieassa; (3) sotilaat uhkaavat sotavankia koirilla; (4) sotavanki ruskean aineen tahrimana; (4) Ivan Frederick istuu sotavankien päällä.
USA:n sotaoikeus on tuominnut 11 sotilasta vankeuteen väärinkäytöksistä. Pisimmät tuomiot ovat olleet kymmenen vuoden mittaisia. Vankilan komentaja Janis Karpinski menetti kenraalin asemansa.
Toukokuun 19. päivänä 2004 erikoissotaoikeus tuomitsi Jeremy Sivitsin vuodeksi vankeuteen. Sen lisäksi hänen sotilasarvonsa alennettiin ja hänet erotettiin armeijasta sen jälkeen kun hän oli tunnustanut syyllisyytensä. Syyskuun 11. päivänä 2004 spesialisti Armin Cruz 325. tiedustelupataljoonasta tuomittiin vankeuteen kahdeksaksi kuukaudeksi.
Lokakuun 20. päivänä 2004 ylikersantti Ivan Frederick tunnusti syyllisyytensä salaliittoon, pahoinpitelyyn ja vankien väärinkohteluun vapautuakseen muista syytteistä. Hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen, palkan menetykseen, sotilasarvon alentamiseen ja erottamiseen. Syyskuun 26. päivänä 2005 sotatuomioistuin totesi Lynndie Englandin syylliseksi syytteisiin, jotka koskivat vankien kidutusta ja hyväksikäyttöä.
”Kidutuksen kielto on yksi niistä ehdottomista ja perustavanlaatuisista ihmisoikeuksista, joita on loukattu terrorismin vastaisilla toimilla. Useista Yhdysvaltojen pidätyskeskuksista on saatu luotettavia tietoja vankien kidutuksesta. Näiden joukossa ovat Abu Ghraibin vankila Irakissa ja Guantánamo Bayn sotilastukikohta.”[6]
CIA:n vankilennot
CIA:n vankilennot ovat Euroopan neuvoston Ihmisoikeus- ja lakiasiainkomitean mukaan tapahtumasarja, jossa USA:n keskustiedustelupalvelu CIA on suorittanut kansainvälisen oikeuden vastaisia pidätyksiä ja kiertänyt Yhdysvaltojen lakia järjestämällä lain kieltämiä kuulusteluja ulkomailla salaisissa paikoissa ja ilmatiloissa kaupallisille yrityksille kuuluneissa lentokoneissa.
Vuonna 2007 Euroopan neuvoston Ihmisoikeus- ja lakiasiainkomitean julkaisemassa raportissa[7] todetaan, että CIA:n salaisia pidätyskeskuksia ja vankilentoja voidaan pitää todellisina ja että CIA on mahdollisesti suorittanut pidätyksiä myös muualla Euroopassa.
Asia tuli julkisuuteen ensimmäistä kertaa, kun sveitsiläinen SonntagsBlick-lehti väitti artikkelissaan, että CIA:lla oli Itä-Euroopassa salaisia vankiloita, joissa voitiin käyttää USA:n lain vastaisia kuulustelumenetelmiä.
Europarlamentti perusti tilapäisen komission tutkimaan CIA:n vankilentoja. Komitean raportoijana toimi italialainen MEP Claudio Fava.
Myös Euroopan neuvosto tutki asiaa. Sveitsiläinen Dick Marty johti tutkimuksia ja sai runsaasti tietoja asiasta osoittaen 14 maan tukeneen CIA:n toimintaa. Monia tietolähteitä ei julkaistu.
Vuonna 2007 Euroopan neuvoston Ihmisoikeus- ja lakiasiainkomitean julkaisema Dick Martyn toinen raportti totesi tosiasiana, että CIA:lla oli ollut salaisia pidätyskeskuksia Puolassa ja Romaniassa useiden vuosien ajan ja ettei voitu sulkea pois mahdollisuutta, että CIA oli suorittanut pidätyksiä myös muualla Euroopassa.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen otti lokakuussa 2012 omasta aloitteestaan ”selvitettäväksi Suomen mahdollisen osallisuuden tai Suomen alueen käyttämisen salaisia vankilentoja koskevaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n ohjelmaan”.
Eduskunnan oikeusasiamies antoi asiassa ratkaisunsa huhtikuussa 2014.[8]
Ratkaisusta julkaistiin tiedote ”Oikeusasiamies ei löytänyt moitittavaa viranomaisten toiminnasta vankilentojen yhteydessä”. Tiedotteessa todetaan muun ohella seuraavaa:
”Suomalaisilla viranomaisilla ei ole ollut osallisuutta Yhdysvaltain salaisia vankilentoja koskevaan ohjelmaan, toteaa eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Asiassa ei myöskään ole jäänyt aihetta epäillä, että Suomen aluetta olisi käytetty vankilentoihin siten, että suomalaiset viranomaistahot olisivat olleet siitä tietoisia.
[…]
Selvityksessä ei ole voitu varmistaa, että yksikään tutkituista lennoista olisi ollut vankilento. Toisaalta selvityksen perusteella ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että Suomen ilmatilaa tai lentokenttiä on voitu käyttää vankilentoihin salaa suomalaisviranomaisilta.
[…] Jääskeläinen esittää asiassa kuultujen viranomaisten harkittavaksi, millä tavoin niiden toimialoilla käytettävissä olevilla keinoilla, kansainvälinen yhteistyö mukaan luettuna, voitaisiin tehostaa valmiuksia mahdollisten vankilentojen tunnistamiseen ja niihin puuttumiseen. […] Hän katsoo, että eurooppalaisilla valtioilla, Suomi mukaan lukien, on tarve parantaa oikeusturvajärjestelmiään näissä suhteissa. […] Selvityksessä ilmeni muun muassa, että ilmailualan toimijoilla ei ole ohjeistusta perus- ja ihmisoikeusloukkauksia sisältävien siviili-ilmailun väärinkäytösepäilyjen tunnistamiseen tai selvittämiseen.”
Eduskunnan oikeusasiamies antoi asiassa ratkaisunsa huhtikuussa 2014.[8] Ratkaisun voi lukea kokonaan oikeusasiamiehen tiedotearkistosta.
Gazan saarto
Gazan saarto on Israelin ja Egyptin kesäkuussa 2007 aloittama saarto, jossa maat rajoittavat Gazan kaistalle vietävien tarvikkeiden määrää ja laatua. Gazaan ei saa viedä muun ohessa aseita, rakennustarvikkeita ja joitakin ruoka-aineita. Saarto toimii maalla, merellä ja ilmassa. Israel julisti Gazan saartoon, kun palestiinalaispuolue Hamas voitti parlamenttivaalit ja nousi valtaan Gazassa.
Egypti osallistuu saartoon, koska valtion nykyinen hallinto vastustaa Hamasin politiikkaa. Israel yrittää saarrollaan puolestaan kukistaa Hamasin, jonka USA, Euroopan unioni ja Israel luokittelevat terroristijärjestöksi. Saarto on johtanut Gazan talouden luhistumiseen.
YK:n ihmisoikeuskomissaarin ja usean ihmisoikeusjärjestön mukaan saarto on epäinhimillinen, kansainvälisen oikeuden vastainen ja siten laiton, koska se rankaisee siviilejä kollektiivisesti ja aiheuttaa Gazaan humanitäärisen katastrofin. Saartoa arvostellaan laajalti länsimaissa. Suurvalloista vain Israelin läheinen liittolainen USA tukee sitä. Kesäkuun puolivälissä 2010 Israel ilmoitti lieventävänsä Gazan saartoa, mutta aikovansa edelleen estää aseiden viennin Gazaan.
Saarto keskeytyi väliaikaisesti 23. tammikuuta 2008, kun palestiinalaiset räjäyttivät Gazan kaistan ja Egyptin välisestä rajamuurista 10 kilometrin pituisen pätkän ja alueen asukkaat ryntäsivät Egyptiin ostamaan ruokaa ja tavaroita. Egyptiläiset poliisit eivät aluksi reagoineet maahantuloon, mutta Israelin hallituksen vaatiessa Egyptiä sulkemaan rajan se suljettiin nopeasti.
Toukokuun 31. päivänä 2010 Turkista purjehtinut Gazan saartoa vastustavien aktivistien avustuslaivue pysäytettiin Israelin armeijan suorittamalla sotilasoperaatiolla kansainvälisellä merialueella. Avustuslaivueen johtajat olivat aiemman ilmoittaneet yrittävänsä rikkoa Gazan saarron ja Israel oli vastannut tähän ilmoittamalla, että yritys tullaan estämään tarvittaessa voimakeinoin. Israelin erikoisjoukot nousivat yöllä kansainvälisellä merialueella avustuslaivueen kaikkiin kuuteen laivaan, koska laivat eivät totelleet pysähtymiskäskyä.
Yhdellä laivalla syntyi tämän seurauksena taistelu, jossa kuoli ainakin yhdeksän aktivistia Israelin erikoisjoukkojen luoteihin. Muilla avustuslaivoilla vastaavia välikohtauksia ei sattunut. Israelin armeijan ja aktivistien versiot tapahtumien kulusta eroavat jyrkästi.
Israelia ja sen politiikkaa tukeva USA tukee pääsääntöisesti myös Gazan saartoa. Saartoa vastustetaan laajalti maailmalla ja osittain myös Israelissa. Virallisesti Suomi on kritisoinut saartoa, mutta ei ole suoranaisesti vaatinut sen lopettamista. Muun muassa Kirkon ulkomaanapu on vaatinut saarron välitöntä purkamista.
Länsivalloista Ranska ja Britannia ovat vastustaneet saartoa. YK on vastustanut saartoa virkamiestasolla, mutta virallista kantaa saarron lopettamiseen YK:lla ei ole. Valtioita kärkevämmin saarron oikeutukseen ja laillisuutteen ovat ottaneet kantaa useat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty International, joka toteaa, että Israel ”jatkoi [vuonna 2015] Gazan sotilaallista saartoa ja näin ollen Gazan 1,8 miljoonan asukkaan kollektiivista rankaisemista”[9] ja että maa ”epäonnistui palestiinalaisten lailla YK:n vaatimien uskottavien tutkimusten toteuttamisessa Gazan vuoden 2014 konfliktin aikana tapahtuneista sotarikoksista”.
Katsaus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien loukkauksiin jatkuu kirjoitussarjan osassa 6.
¤
Tapio Kuosma on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
¤
Viitteet
1. Sodista https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_sodista#1950-luku; https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_k%C3%A4ynniss%C3%A4_olevista_sodista https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:1900-luvun_sodat
2. SIPRI (Stockholm International Peace Research Institute) http://www.sipri.org/
3. Rauhanliitto http://www.rauhanliitto.fi/
4. UN OCHA http://www.unocha.org/2016appeal/
5. Amnesty International Annual Report 2015/2016. The State of the World’s Human Rights https://www.amnesty.org/en/latest/research/2016/02/annual-report-201516/
6. ”Terrorismin vastainen sota” ja ihmisoikeudet https://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/terrorismi-ja-ihmisoikeudet/
7. Secret detentions and illegal transfers of detainees involving Council of Europe member states: second report http://assembly.coe.int/committeedocs/2007/emarty_20070608_noembargo.pdf
8. Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 29.4.2014 dnro 3834/2/12 http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/tiedotteet/tiedotteet.htx?templateId=2.htx&id=1044&template=print
9. Amnesty: Vuosiraportti: Ihmisoikeuksia puolustavat rakenteet ovat vaarassa https://www.amnesty.fi/ihmisoikeuksia-puolustavat-rakenteet-ovat-vaarassa/
Amnesty: Digitaalinen työkalu valottaa Israelin loukkauksia Gazassa
https://www.amnesty.fi/digitaalinen-tyokalu-valottaa-israelin-loukkauksia-gazassa/
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com.ee/p/blog-page_27.html
Nikolai Starikov on global debt slavery (part 1 of 2 in Moldova):
https://www.youtube.com/watch?v=pE7-yf7vJ6A
(toimitus muokkasi kommenttia)
Tuosta kirjoituksesta tulee mieleen, että onko niin, että Amnesty on saavuttanut liian monissa kohdin ohittamattoman Lähteen aseman?
Mitä mieltä olette – entä jos koko vaihtoehtokenttä laittaisi globalisteille monin paikoin antautuneen Amnestyn boikottiin, täydelliseen kommentoimattomuuteen tai ainakin lähteenä lainaamattomuuteen?
Johtuen siitä, että Amnesty on mennyt liian pitkälle, kuten ilmenee jo näistä :
– https://vastavalkea.fi/2017/02/11/amnestyyn-luottaa-voiko/ + valittuja kohtia keskustelusta
– https://vastavalkea.fi/2016/03/20/aktivisti-agentti-kaansi-amnestyn-assangea-vastaan/ + valittuja kohtia keskustelusta
– Ex-Amnestypomo Förbomin ”antirasistiset” julkaisut kuten Hallan vaara -kirja ja http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/324658-entinen-amnesty-pomo-haluaa-vaientaa-median-jussi-halla-aho-on-yhteiskunnalle
– Amnesty -lehdet viime vuosilta, jotka ovat täynnä täydellistä USA-, sijaistaistelijasodat- jne. sokeutta (-kritiikittömyyttä ja vaikenemista), yllättävän monin paikoin orwellilaisuutta lähes äärimmäisimmän ”antirasismin” kera.
Entä jos emme tyytyisi vain älyllisiin voittoihin valitsemillamme (vain mukavilla?) foorumeilla, vaan vaikuttaisimme maailmaan? Eli usein Amnesty-kritiikissä ei ole mitään vikaa, mutta vaikuttaako se? – Monta vuotta jatkunut korruptoituneisuus (Soros-rahoitteisuudesta ym.), liian suureen asiantuntijavalta-asema ja kaavoihin kangistuminen ovat mielestäni menneet niin pitkälle, että konkretian kieli on mitä ilmeisimmin ainoa, mikä tehoaa.