Olen pitkään ihmetellyt, kuinka Suomen kustannustasolla voi päätyä sijoittajien mielenkiinnon kohteeksi, jopa niin, että tulee noteeratuksi maailman kärkisijoille.

Eilen käymäni puhelinkeskustelun perusteella tunnen itseni taas kerran hyvin tyhmäksi – mutta ilmeisesti kyseessä on kansallinen ominaisuus, minkä pitäisi lieventää tuntemuksia. Valitan, jos seuraava alkaa jälleen kerran hatuttaa raskaasti. Kaiken varalta yleinen hätänumero on 112, jos alkaa verisuonia katkeilla tai saa äkillisiä sydänoireita. Riskiryhmiin kuuluvien ei kannata jatkaa tämän pidemmälle.

Tuotannolliset investoinnithan ovat Suomessa ilman valtion tukia vitsi, joten täytyy olla kyse kiinteistöistä, joita tänne hyhmäisille pohjan perille väsätään väkilukuun nähden hämmästyttäviä määriä – ja silti on kuulemma asuntopula. Jos jotain löytääkin, hinta tai lainaehdot yleensä katkaisevat oman asunnon hankinnan lyhyeen, ja jäädään rypistelemään vuokramarkkinoille.

Mikä erottaa omistusasuntoa ja sijoitusasuntoa?

Haetaan malliksi Nokialta SRV:n uudiskohde: 67-neliöisen kolmion velaton hinta on 204 000 euroa ja myyntihinta 61 300 euroa. Asuntoa havittelevat kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Anu ja sijoittaja Pekka.

Anun osalta voidaan todeta, että hänen osa-aikatöistään saama, 1200 euron bruttotulo lopettaa asuntohaaveet pankin tiskillä. Käteen jäävät tulot eivät kerta kaikkiaan riitä, koska oman asunnon hoito- ja rahoitusvastikkeita ei voi vähentää verotuksessa vaan ainoastaan koroista alijäämähyvityksen, joka ansiotuloista on nykyisellään vaatimaton. Anun tulevaisuus on siten vuokramarkkinoiden varassa.

Pekalla on pullat uunissa paremmin: Hän sijoittaa säästöistään kauppahinnan 61 300 euroa ja vuokraa asunnon Anulle 810 €/kk. Pekka siis saa vuokratuloa vuodessa 9720 euroa, mistä vähennetään suoraan hoitovastikkeet kuluina 214 €/kk, eli 2568 €/v, jolloin Pekalle jää pääomatuloa 7152 €/v.

Kun Pekka lyhentää loppuvelkaa rahoitusvastikkeena ja se kirjataan kiinteistöyhtiön tuloksi, saa hän vähentää verotuksessa vielä 131 €/kk, eli 1572 €/v. Verotettava pääomatulo on siten 5580 €/v, veroa menee 1674 €/v ja käteen jää 3906 €/v. Pekka saa siis sijoittamalleen pääomalle korkoa 6,4 % vuodessa, mihin millään muulla sijoitusmuodolla olisi hyvin vaikea päästä – vieläpä riskittömästi. Tästä alkaa varsinainen bisnestarina.

Anun tulothan eivät riittäisi tuollaisen vuokran (810€/kk) maksuun, mutta ei hätää: Kela myöntää laskurinsa mukaan Anulle verotonta asumistukea 557,57 euroa kuukaudessa, minkä Anu välittää suoraan Pekalle ja maksaa omista tuloistaan lisäksi erotuksen 252,43 €/kk. Näin Kela tulee sponsoroineeksi Pekan sijoitustuotoista 6690,84 euroa vuodessa valtion keräämistä veroista ja valtio saa vastineeksi Pekalta takaisin hänen maksamansa pääomaveron 1674 €/v.

Maan tapa?

Päättäjiemme mielestä on fantastinen bisnes, että veronmaksajat menettävät nettona 5017 euroa vuodessa yhtä ainokaista asuntoa kohti. Vielä fantastisempaa on, jos kyseessä ei ole Pekka, vaan Dietmar tai Jens Liechtensteinissa sijaitsevan sijoitusyhtiön kautta. Pekka sentään saattaa kuluttaa osan pääomatuloistaan Suomessa, mutta Dietmar tai Jens tuskin kolikkoakaan. Taloyhtiö puolestaan vähentää saamistaan rahoitusvastikkeista korkonsa ja poistojen kautta velkansa, eli verottaja ei saa sitäkään kautta käytännössä mitään.

Tähän mennessä kului jo sen verran Rennietä ja piimää, etten viitsinyt alkaa selvittää, kuinka mahtavan rahoitusdiilin SRV on neuvotellut loppuvelalle, jota lyhennettäväksi jäi 143 000 euroa ja rahoitusvastiketta kertyy 1572 €/v. Pelkkiin lyhennyksiin kuluisi lyhyellä matikalla 91 vuotta. Jääköön sekin arvioimatta, mitä Pekka kostuisi myydessään osakkeen 10 vuoden kuluttua eteenpäin.

Ajatelkaas, miten taitavasti Suomessa tehdään bisnestä, olivat sitten kyseessä kiinteistöt, kaivokset, pohjavedet tai Anun elämä köyhyysrajalla kahden keskenkasvuisen kersan kanssa tässä tasa-arvon ja Pisa-osaamisen mallimaassa.

Jos me näin kovasti tienataan tällä, niin ei ole ihme, että terveyskeskukset, keskussairaalat ja tieverkosto ovat myynnissä. Lannoiteteollisuus, sähköverkot, Digita ja mitä niitä nyt ehtikin jo mennä – niillä tienataan saman laskuopin mukaisesti.

Dear investor! We warmly wish you: ”Welcome to Finland!”

(Tässä tekstissä esiintyvät Anu, Pekka, Dietmar ja Jens ovat kuvitteellisia, joskin arkirealistisia henkilöitä. Yhtä hyvin näiden tilalla voisi olla jokin julkisyhteisö. Kaikki muut tiedot on tarkistettu SRV:n, Kelan ja verottajan sivuilta. Mahdolliset virheet ovat kirjoittajan omia.)


 

Timo Isosaari on poliittisesti sitoutumaton Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen. Kirjoittajan mielipiteet perustuvat hänen omaan työ- ja elämänkokemukseensa (eivätkä edusta puolueen kantaa).

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin kirjoittajan omassa blogissa 1.6.2017.
¤

Kuva: Johanna Lehtonen (CC0)

27 KOMMENTTIA

  1. Media ei ole ottanut esiin, että valvontaa ei ole kun Sotessa poliitkot alkavat yksityistämään terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa, myymään sairaaloita, terveyskeskuksia, lääkäriasemia, apteekkeja ym. ulkomaisille sijoittajille, joita suomalaiset mm. poliitikot omistavat sijoitusyhtiöidensä ja hallintarekistereiden kautta.

  2. Kiitos Timo kun selvitit miten hullussa maassa me eletään eikä kukaan tee mitään asioiden korjaamiseksi. Tämä pitäisi saattaa JOKAISEN suomalaisen luettavaksi.
    Järki sanoo ettei tämä voi mennä kuin koko ajan alaspäin, kuin lehmän häntä.
    Mikä meitä oikein vaivaa kun tämä kansallinen itsemurha on mahdollista ? ja ilman mitään kapinaa.

    • Tr. Hunter. Timo on ”kirjansa lukenut”, me muut tulemme ILTAJUNALLA. On tosi mukavaa lueskella paljastuksia hymy huulilla, jopa ihan nauramalla makeasti. Ei mikään ihme miksi ”rahvaskansalle nauravat aidan seipäätkin”. Jos muutkin kansalaiset osaisivat häärätä samoin, niin Suomi olisi täynnään pelkästään miljonäärejä. Hyvänä esimerkkinä, miten tärkeää on ”korkeampi koulutus tässä huijareiden maailmassa”.Lisäät siihen luontaiset ”rikolliset kyvyt”,niin palmusaarten saldot senkun kasvavat.Voi herran pieksut, miten hyvä aloitus.

  3. Näin juuri toimivat Suomen ”asuntomarkkinat”. Puhumattakaan noista muista ”bisneksistä”. Politikot ovat tehneet mahdolliseksi, kun olemme nyt niin globaaleja että.

  4. Timolla on jälleen erinmainen esimerkki. Ja erinomaiseksi sen tekee se että suomalaiset ovat niin tyhmiä kuvitellessaan ”tekevänsä businesta” että eivät ymmärrä maksavansa oman ”kikkailunsa” seuraukset omissa veroissaan. Ja niihin veroihin tulee päälle valtioneuvoston kulut sekä korko + välillinen ALV.

    No, onneksi sijoittaja Pekka menettää rahansa kun vuonna 2020 huoltosunteemme on 86 ja sen seurauksena vuonna 2025 Suomessa on elossa vain 3.9 miljoonaa suomalaista. Siis ei Suomen kansalaista. Tämä tarkoittaa sitä että yli 30% asunnoista vapautuu markkinoille joka romahduttaa niiden hinnat pahemmin kuin 90/91 taitteen lama. Silloinhan asuntojen hinnoista hävisi 30-50% ilmaan. Timokin muistaa varmasti ajan.

    Kaikkein kamalin tilanne on niillä tyhmillä suomalaisille jotka sijoittavat rahansa ulkomaalaisiin rahastoihin. Sen seurauksena ulkomaalaiset rahastot sijoittavat rahat Suomeen koska tekevät sillä maailmanlaajuisesti parasta katetta. Eli businesta. Ja koska ne ovat ulkomaalaisia rahastoja, vievät ne voittonsa pois Suomesta, täysin verotta. Mikä tarkoittaa että rahaamme virtaa ulkomaille eikä valtiome hyödy siitä lainkaan.

    Suomen valtiolla oli kaksi tulonlähdettä: Pääomatulot sekä verotulot. No, kun nyt yksityistämisen kiimassa kaikki mahdollisnenon myyty pilkkahintaan tai annettu ilmaiseksi ulkomaalaisille sijoittajille, ei Suomen valtiolla ole enää pääomatuloja. Suomen ainoa tulonlähden on verotulot. Ja se tullaan huomaamaan hyvin lyhyellä aikajaksolla.

    Vuonna 2025 suomalaisten veroprosentti tulee olemaan noin 45% jokaikisessä kunnassa Suomenmaalla. Se tiedetään nyt jo. Itse asiassa se tiedetiin jo vuonna 2012 mutta siitä ei ole uskallettu puhua. Sillä se puolue joka sen tuo julki, se tekee poliittisen itsemurhan. Samalla tavalla tiedetään jo nyt että eläkikä on pitkälti yli 70 vuden ja että kukaan ei tule saamaan eläkettä papereilla olevien numeroidan mukaan, vaan vuoden 2020 jälkeen eläkkeet muutetaan niin että jokainen saa kansaneläkkeen perusosan. Joka silloin tulee kulkemaan nimellä ”kansalaispalkka”. Kaikki muut rahat on hukattu kasinotaludessa.

    Niin että, siinä saattaa sijoittaja Pekka yllättyä kun hän ei pääse sijoitusasunnostaan eroon vaikka haluaisi. Kiinteistöverot ja energiamaksut sekä kiinteistöosakeyhtiön velat ja remonttilainat rasittavat pekan taloutta. Eikä hän pysty maksamaan niin paljoa kenellekkään että kukaan ottaisi kiinteistöä vastaan.

    Ihmiset eivät ymmärrä että omistamisesta tehdään rasite hyvin lyhyellä ajalla. Pankkien tilinumerot pienennetään hyvin pieniksi ja jokaisella tulee olemaan oikeus käyttää rahaa vain 1200e/kk, omalta tililtään. Siinä sitä ollaankin. Se jolla on paljon kaikkea, se on ongelmissa.

    Ja tämä kaikki tiedetään jo.

  5. Vuokratuki pitäisi myöntää suoraan Pekalle, asunnon muulle muulle omistajalle sinne Liechtenstein’iin tai ammattiliittojen ja puolueiden hallitsemille säätiöille. Sinnehän se on tarkoitettukin.

    On kallista ja harhaan johtavaa myöntää tuki Anulle. Sitten vielä laittaa virkamiehet ja poliisit Anun perään tutkimaan, että Anu todella välittää koko saamansa tuen Pekalle, lyhentämättömänä. Selvitä kuiteilla ja todistuksilla, että Pekka todella sai rahan. – Eikö tuo asia kuuluisi Pekan itsensä selvittää!

    Jos vuokratuki myönnettäisiin suoraan tuen saajille ilman välikätenä toimivia bulvaaneja, jotka ovat tavallisia Suomen kansalaisia, olisi meillä selkeämpi kuva siitä, mihin valtion rahat oikein lopultakin käytetään.

  6. Kiitos omasta puolestani erinomaisista kommenteista, joista kyllä huomaa, että täällä on keskimääräistä valveutuneempaa ja tietoisempaa lukijakuntaa. Luulen, että kaikkein raskainta suomalaisille on tämä jatkuva valheen keskellä eläminen, koska yleisesti ottaen rehellisyys on suomalaisuuden paras piirre ja sitä on arvostettu aikoinaan niin kotona kuin maailmalla ja siihen myös saavuttamamme menestys perustuu. Rehellinen ihminen kestää kyllä totuudenkin, mutta ei sitä, että se jätetään kertomatta tai valehdellaan päin näköä.

    Tässä valossa minulle on edelleen suuri arvoitus, kuinka maan valtaapitävät ovat voineet näinkin kauan meitä harharetkillään riepotella. Me olemme totta vieköön Islannin tapaisen suursiivouksen pikaisessa tarpeessa.

      • Ote linkistä, kaikki tämä pätee myös mitä omaan maahamme tulee:

        “Ihmiset alkavat viimein uskoa, että Euroopan unionista eroaminen on mahdollista.”

        “Puolueeni kanta on, että haluamme Swexitin niin pian kuin mahdollista, koska koemme Euroopan unionin jäsenyyden vahingoittavan meitä.”

        “Se vahingoittaa sekä taloudellista vakauttamme että kulttuuriamme. Se tekee maastamme vähemmän turvallisen ja alttiimman järjestäytyneelle rikollisuudelle. Haluamme Swexitin niin pian kuin mahdollista.”

  7. Jossain vaiheessa Pekka lisäksi käy asumassa asunnossa 2v ja saa vuosien päästä asunnon myyntivoiton verottomana liiviinsä. Ainoa voitto jota ei veroteta. Ei ihme että pienet asunnot menevät sijoittajille kaikki. Eduskunta ei verovapaata voittoa poista koska suurella osalla kansanedustajista on 80-90 luvulla hankittuja kerrostalohuoneistoja jotka on nyt satoja tuhansia voitolla.

  8. Viisaita kirjoittelee tää Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen.Mutta mitä voimme tehdä ?

  9. Anteeksi nyt, en oikein ymmärtänyt mitä tällä kirjoituksella oli tarkoitus kritisoida?

    Paljon tätä tekstissä kuvattua enemmän minua henkilökohtaisesti vituttaa se, että kun menen farkku/reisitasku housu-ostoksille maksaen niistä 69-89e/kpl, niin itse yrittäjä maksaa niistä enintään n. 4-10e kappaleelta!

    Kulta-jalokivialan tuotteiden myyntihinnoissa voi käsittääkseni olla ”ilmaa” jopa tuhat prosenttia!

    Siinä ei paljoa tunnu jonkun asunnoilla ”tienaavan” pellen 6.4% haistapaska-tuotot!

    Kaiki on suhteellista, vai mitä?

    :DDD!!!

    • Diabolik, erotuksena on se, että jossain on pakko asua ja sitä sponsoroidaan maksukyvyttömyyteen ajautuvan valtion toimesta verovaroista. Sinä päätät itse noista mainitsemistasi ostoista ja tuskin saat siihen valtion avustusta? Työttömyysvakuutusrahastonkaan ei tarvitse olla huolissaan, että heidän asiakaskuntansa olisi alvariinsa hankkimassa ylihintaista reisitaskuhousua tai jalokiviä. Niitäkin kivijalkakauppoja muuten suljetaan jenkeissä jo tuhansia vuosittain, koska asiakaskunta on siirtynyt nettiostoksille ostovoimansa hiivuttua. Onhan Suomessakin jo useampi ketju vaikeuksissa samasta syystä. Hintojen suhteellisuus paljastuu hyvin konkreettisesti kun asustelee enimmäkseen Viron puolella.

      • No kenen tuo asumistuki tulisi mielestäsi sitten maksaa?

        Eikö ole päivän selvää että se kustannetaan veroina kerätyistä varoista.

        • Ei kenenkään. Asuntomarkkinoilla on aina kupla kun palkkatuloilla ei pääse asuntoon käsiksi muiden normaalien elinkustannusten ohella. Avoimilla markkinoilla valtio ei voi subventoida loputtomiin. Maksajat karkaavat jos on mahdollista. Voin kertoa että onnistuu tavattoman helposti.

          • Mutta sillopinhan köyhempi jää ilman asuntoa taivasalle!
            Sekö se olisi hyvä?

          • C’mon Diabolic, pitääkö tämä asia rautalangasta vääntää. Asumistuki menee suoraan sijoittajille, joka puolestaan nostaa vuokria. Mikäli asumistuki poistuisi, vuokrat romahtaisivat välittömästi.

            Asumistukia ei todellakaan pitäisi maksaa kenellekkään, eli asumistuet pois ja sen tilalle vuokrakatto. Tämä sijoittajaporsaille automaattisesti menevä raha pitäisi ohjata ihmisten hyvinvointiin esim. laskemalla työn verotusta!

            Olen täsmälleen samaa mieltä Isosaaren kanssa siitä, että omaisuus tulee muuttumaan tulevaisuudessa rasitteeksi. Hieno kirjoitus, kiitos!

          • Enpä usko usko että asumistuen poistuminen vielä merkittävästi laskisi vuokria!

            Tuolloin tapahtuisi ilmiö joka on tapahtunut ennenkin, köyhät pistetään kadulle ja ne joilla on varaa maksaa edelleenkin kalliita vuokria asuvat edelleen vuokralla.

            Sen sijaan tuo ehdotuksesi vuokrakatosta on todella hyvä ja on käytössä mm. Berliinissä jossa vuokrien hinnat ovat karkeasti ainakin puolet halvemmat Suomen suurien kaupunkien hinnoista!

  10. Noin henkilökohtaisesti en ihmettele lainkaan miksi tähän on tultu. Politikot ovat varoitelleet meitä sijoittajasetien (ja tätien) kohtelusta vuosikymmenet. Jos teemme ”vääriä” ratkaisuja, sijoittasetä ei tule vaan lähtee. Jos alamme itsellemme jotakin vaatimaan, sijoittajasetä ei tule vaan lähtee. Jos alamme sijoittajasetää verottamaan, sijoittajasetä lähtee. Jäämme ilman ”sijoituksia”. Sijoittajan etu on mennyt aikoja sitten valtion ja kansalaisten edun edelle.

    Penkomista riittäisi sijoittajasetien ja valtion tekemistä sopimuksista, mutta sijoittajasetä vaatii sopimukset aina salaisiksi. Politikot tähän suostuvat, vaikka meidän rahoilla pelaavat. Huonoin sopimus tähän mennessä lienee tuo Terrafame Trafigura sopimus. Trafikura vie sinkit ja nikkelit, meille jää paskakasat jotka siivoamme aikanaan. Kustannukset tulevat olemaan (taas) noin miljardin. Parempi sopimus oli Turun telakka, vaikka verorahaa senkin ”pelastamiseen” tarvittiin. Paljonko, sitä Vapaavuori ei kertonut.

    Asunnoista mainitsi eräs rakennusalalla työskentelevä äskettäin, että uusista kerrostaloista asunnot myydään nykyisin enimmäkseen postilaatikkofirmoille. Joskus jopa koko talon asunnot.

    Jos tätä menoa ihmettelee, kannattaa katella vähän taaksepäin, ketkä politikot ovat meitä sijoittasedistä varoitelleet eniten. Niitä löytyy koti uskonto isänmaa ja kykypuolue kokkareista. Nyt kun kepustakin saatiin oikeat ministerit, meno on kiihtynyt. Sijoittajasetien etua ajetaan pää punaisena yhtiöittämällä ja yksityistämällä loputkin mitä meillä on vielä jäljellä. Mutta älkää nähkö siinä mörköjä.

  11. Kun paljon puhellaan ”yksityisestä” bisneksestä, olen toriparlamentissa kysellyt, tietääkö joku jonkin ”bisneksen” joka pyörii täysin ilman julkista tukea. Jos tietää, niin yritetään katella saako sitä. Vähissä ovat olleet ehdotukset. Itse olen ollut mieltä että vain seksin ja viinan salakauppiaat toimivat ilman julkista tukea, (päinvastoin, ovat virkavallan kanssa hankauksissa). Mutta sitten eräs kaveri sanoi, jos julkisella sektorilla työssäkäyvä ”palkan nauttija” ostaa pimeän pullon tai käyttää noita palveluja. Oli pakko myöntää, että valuu sitä julkista rahaa sinnekin, vaikka salaa. Jos osaisivat rekisteröidä firman vaikka Luxemburgiin, saisivat varmaan suoraa EU-tukea.

    Sote on tällä hetkellä suurin verovarojen yksityistämisprosessi. Summan näkisi sos- ja terveysministeriön sivuilta aluksi. Myöhemmin summa tietenkin moninkertaistuisi. Miten potilaat hoidetaan, on vasta työn alla. Hallituksen mietintö valmistunee syksymmällä, kunhan saadaan kiireellisimmät asiat ensin hoidettua.

    Tietenkin sotea voisi lähteä purkamaan toisesta päästä, miten potilaat hoidetaan parhaiten ja taloudellisimmin ja kysyä sitä heiltä jotka potilaiden kanssa työskentelvät, terveyden ja sairaanhoidon ammattilaisilta, mutta se ei nyt vaan kertakaikkiaan käy. Työn alla on nyt niin suuret ”uudistukset”.

  12. Lähestyisin tuota kusettamista vielä yhdestä näkökulmasta. Miten on saatu puolisen miljoonaa työikäistä ihmistä pidettyä työelämän ulkopuolella politikkojen ja viranomaisten valvonnassa jo kohta kolmekymmentä vuotta, etteivät pääse tekemään ainakaan mitään hyödyllistä itselleen ja toisille. Vain viranomaisten määräämiä hulluntemppuja, joista tienaavat ainoastaan temppujen teettäjät. Nykyisin vielä vaaditaan tekemään ilmaista työtä jollekulle joka osaa viranomaismääräyksiä hyväkseen käyttää.

    Tämäkin on politikkojen tekemä ”uudistus” joka ansaitsee palkita jonkinsortin ristillä tammenterhojen vaiolikose lehvien kanssa.

    • Kun lukee nuo kommenttisi yllä niin ei voi muuta todeta kuin että aivan sairaaksi on mennyt elämä tässäkin maassa. Psykopaatti sijoittajasedät hallitsevat ja miettivät aivot kuumana miten muita voisi kusettaa kaikin mahdollisin keinoin. Millään muulla ei heille tunnu olevan mitään väliä.
      Kumma jos tämä voi jatkua eikä kansa herää.

  13. Kaikki kommenteissa esiin tulleet kummastelut ovat mielestäni kovin aiheellisia ja olen julkaissut niiden tiimoilta yli 300 blogikirjoitusta 6-7 vuoden aikana Usarin Puheenvuorosta alkaen. Nykyään Kansalaisessa, mutta mukava, että joku aihe nousee täälläkin esiin. Kaikesta kummastelusta ja poliittisestakin aktiivisuudesta huolimatta mitään kehitystä ei ole tapahtunut kuin huonompaan suuntaan, joten minä ja elinkeinoni muuttivat Viroon, missä meno on tolkullisempaa ja kaikki on toiminut uskomattoman hienosti siihen verrattuna, mihin Suomessa joutui viime vuosina tottumaan.

  14. Timppaa olisin äänestänyt viime eduskuntavaaleissa, mutta ei asuttu samassa kinkeripiirissä. Kun tulokset sitten tulivat, tiesin heti että viduiksmän taas seuraavat neljä vuotta. Se on pitkä aika ihmisen elämässä, mutta minkä teet. Kansa saa sellaisen hallituksen kun haluaa. En vieläkään usko että aivan idiootteja olemme, mutta helposti hoopotettavia kyllä.

  15. Re: https://vastavalkea.fi/2017/06/02/suomi-kus-sijoittajien-luvattu-maa/#comment-26248

    > Mikäli asumistuki poistuisi, vuokrat romahtaisivat
    > välittömästi.

    Juuri näin. Kansantalous tuolta osin siirtyisi keinotekoisesti aikaansaadusta tasapainotilasta luonnolliseen tasapainoon.

    Vuokrien romahtamisen seurauksena vahinko menisi kokonaan kapitalistien maksettavaksi: asuntojen hinnat romahtaisivat vastaavasti. Tämän seurauksena pienomistajien ja kotitalouksien asuntojen vakuusarvo romahtaisi samassa suhteessa ja pankit olisivat kusessa.

    Kun vuosien mittaan on sääntelystä aiheutuvia ongelmia korjattu uudella sääntelyllä, on saatu aikaan korttitalo, joka pysyy pystyssä vain vielä-lisä-sääntelyllä. – Miksi vuokria ylipäätään pitäisi säännellä? Eikö vuokra-asuminen voitaisi saman tien lailla säätää ilmaiseksi?

  16. Hannu, toivossa on hyvä elää…

    Asumistuen poistaminen ei automaattisesti voimakkaasti näy vuokrien hinnoittelussa.
    Se missä se näkyy, kodittomien määrä kasvaa rajusti!!

    Vasta sen jälkeen, kun työttömyysluvut nousevat rajusti ylöspäin joutuvat asunnon omistajat tiputtamaan vuokrien hintoja(tämä siis siinä tapauksessa jos asumistuki poistuisi)

  17. Hienoja todisteita miten yhteiskunnan ei pitäisi toimia, mutta miten ihmeessä valtion johtoon saadaan juuri tällä sivulla kirjoittelevia kansan-EDUSTAJIA ??? Mieleeni hiipii pelko, ettei kukaan meistä edes halua olla vastuussa koko kansan eduista. Useasti huipulle päässeet ”luovat nahkansa kuin KYY KEVÄÄLLÄ”, ja virkanimitys menee päässä humalatilaan.
    Kun hyvää syö, ja pehmeellä makaa, niin se opettaa veltoksi. Kenellä on kestävyyttä pysyä uskollisena äänestäjilleen,
    ja miten pitkällä jännitteellä.Poliittiset, ja taloudelliset väärinteot ovat aina olleet kansojen riesana, eikä siihen ole keksitty mitään lääkettä.Kansalla ei ole mahdollisuutta muuttaa mitään, koska polviltaan on vaikea nousta. Meitä on opetettu olemaan ”virkavallalle alamaisia”. Palopuheiden julistajat heitetään kiven sisään nopeaan tahtiin. Parasta olla iloinen, koska mitään ei ole tehtävissä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here