Viime viikkojen aikana Syyrian armeija liittolaisineen on edennyt maan itäosissa useilla eri rintamilla vallaten laajoja alueita ISIS-terroristeilta ja Yhdysvaltojen tukemilta aseellisilta ryhmiltä. Kokenut konfliktitoimittaja Elijah Magnier kirjoittaa blogissaan, että operaatioon, joka on koko Syyriassa nähdyn sodan laajimpia, osallistuu yhtä aikaa yli 40 000 sotilasta, mukaan lukien yksiköitä Venäjän armeijan erikoisjoukoista.

Armeijan menestys alkoi pian sen jälkeen, kun Venäjä, Turkki ja Iran sopivat Kazakstanissa niin sanotuista turva-alueista (englanniksi safe zones, toisinaan myös de-escalation zones). Venäjän puolustusministeriön tiedotustilaisuudessa esittämän kuvan mukaan turva-alueisiin kuuluvat karkeasti ottaen seuraavat alueet: Idlib, Pohjois-Hama, Länsi-Aleppo, Pohjois-Homsin ”kapinallistasku”, Damaskoksen koillispuolella sijaitseva Itä-Ghouta, Jordanian rajan tuntumassa sijaitseva Daraa sekä Israelin rajan tuntumassa sijaitseva Quneitra. Sopimuksen on tarkoitus olla voimassa puolen vuoden ajan.

Sotatoimet turva-alueilla ovat vähentyneet, mutta eivät suinkaan lakanneet, koska ISISin ohella sopimus ei koske Al-Qaeda-ryhmä Hayat Tahrir al-Shamia (HTS, entinen Jabhat al-Nusra), jolla on liittolaisineen vahva asema erityisesti Idlibin maakunnassa ja sitä ympäröivillä alueilla. Sopimuksen myötä armeija on voinut irrottaa sotilaita ja kalustoa maan itäosiin. Joukkoja on vapautunut myös hallituksen ja ”kapinallisten” keskenään tekemien sopimusten myötä. Viimeisimmät sopimusjärjestelyt toteutettiin Wa’erin alueella Homsin kaupungin liepeillä ja Qabounissa Damaskoksen pohjoispuolella.

Hallituksen armahdusohjelman mukaisesti aseensa luovuttaneet syyrialaistaistelijat voivat palata takaisin siviilielämään, kun taas taistelua jatkaneet ovat joutuneet siirtymään perheineen lähes poikkeuksetta Idlibiin. Turva-aluesopimuksen ja paikallisten sopimusten yhteisvaikutuksella on suuri yhteisvaikutus Syyrian armeijan suorituskykyyn, koska lähinnä Israelin uhkaan varautuneena sillä ei ole resursseja maan yhtäaikaiseen kokonaisvaltaiseen puolustamiseen.

Syyrian armeija valtaa alueita

Viime viikolla Syyria armeija valtasi ISISiltä laajoja alueita vuoristoisella Itä-Qalamounin ja Itä-Homsin maaseudulla. Arviot vallatun alueen laajuudesta vaihtelevat huomattavasti. Esimerkiksi Syyrian oppositiomyönteisen, Rami Abdulrahmanin ylläpitämän Syrian Observatory for Human Rightsin (SOHR) mukaan hallituksen joukot valtasivat lyhyessä ajassa Venäjän ilmavoimien turvin ISISiltä yli 1000 neliökilometrin laajuisen alueen. ABC Newsin mukaan Syyrian armeijan liittolaisineen valtaamat alueet vastaisivat lähes puolta naapurimaa Libanonin pinta-alasta, mikä tarkoittaisi lähes 5000 neliökilometriä. Elijah Magnier ilmoittaa takaisin vallatun alueen olevan jopa yli 12 000 neliökilometriä eli Libanonin kokonaispinta-alaa suuremman. Joka tapauksessa voitto on merkittävä Syyrian armeijalle, koska sen myötä Damaskos–Palmyra-valtatie siirtyi takaisin hallituksen valvontaan lähes kolmen vuoden tauon jälkeen.

Sotatilanne 20.5. ja 26.5. Itä-Qalamounin ja Syyrian aavikkoalueilla. Tummanruskea väri kuvaa ISISin, vihreä väri ns. kapinallisten ja vaaleanruskea väri Syyrian hallituksen kontrollissa olevia alueita.

Samaan aikaan Syyrian armeijan suorituskykyisimpiin joukkoihin kuuluva Tiger Forces (TF) on jatkanut menestyksellistä operaatiota Itä-Aleppon maaseudulla vallaten ISIS-terroristeilta lähes koko Mashkanehin tasangon. Mashkaneh sekä jo aiemmin vallattu Deir Hafirin tasanko ovat hallitukselle tärkeitä paitsi lentotukikohtien (Kuwayris ja Jirah), myös maanviljelysalueiden ja Aleppon vesihuollon vuoksi. Tasankojen itäpuolella sijaitsevan Assad-järven vedenpumppaamot vesikanavineen olivat vuosia ISISin hallussa, mikä oli merkittävä syy Aleppoa koetelleeseen vesipulaan.

Syyrian ohella on huomioitava myös ISISin ahdinko Irakissa. On vain ajan kysymys, milloin Irakin armeija ilmoittaa Mosulin kokonaan vapautetuksi. Sekä Yhdysvaltojen että Iranin tukema PMU (Popular Mobilization Units, arab. Hashd al-Sha’abi) saavutti äskettäin Syyrian rajan Pohjois-Irakissa Sinjarin alueen eteläpuolella ja ilmoitti saman tien aloittavansa operaation kohti al-Qa’imin rajanylityspaikkaa vallatakaan ISIS-terroristeilta koko Syyrian ja Irakin raja-alueen. PMU:n puhemies Karim al-Nouri ilmoitti joukkojen olevan valmiita siirtymään tarvittaessa myös Syyrian maaperälle maan hallituksen tueksi ISISiä vastaan, mikäli toiminnalle saadaan hyväksyntä Irakin hallitukselta.

Syyrian armeija liittolaisineen on edennyt menestyksellisesti myös maan kaakkoisosissa (Sweida) vallaten takaisin alueita Yhdysvaltojen kouluttamilta ja aseistamilta sijaistaistelijoilta. Tämän seurauksena Yhdysvaltain johtaman koalition hävittäjät pommittivat lännestä al-Tanfin rajanylityspaikkaa kohti eteneviä joukkoja. On edelleenkin epäselvää, mitkä ryhmittyvät olivat iskun kohteena. Joidenkin tietojen mukaan kohteena oli Syyrian armeija, syyrialaisvapaaehtoisista koostuva NDF (National Defence Force), libanonilainen Hizbollah sekä irakilaisvapaaehtoisten muodostama Imam Ali Brigades, joka on merkittävä osa Yhdysvaltain Irakissa tukemaa PMU:ta. Venäjän varaulkoministeri Gennadi Gatilov tuomitsi iskut ja Syyrian presidentti Bashar al-Assad puolestaan sanoi niiden loukkaavan Syyrian valtion suvereniteettia.

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis ilmoitti koalition ilmaiskujen puolustavan Al-Tanfin lähettyvillä oleskelevia yhdysvaltalaisjoukkoja (Syyrian hallituksen ja sen liittolaisten) ”aggressiivisilta toimilta”. Satelliittikuvat osoittavat Yhdysvaltojen rakentaneen sotilastukikohdan Irakin puolelle Anbarin maakuntaan, noin 20 kilometriä al-Tanfista itään. CBS-uutisten ja al-Jazeeran lainaamien yhdysvaltalaislähteiden mukaan Syyrian armeijan joukot liittolaisineen eivät totelleet annettuja varoituksia lähestyessään aktiivista ”turva-aluetta” (deconfliction zone), jonka on tarkoitus estää Venäjän ja Yhdysvaltojen keskinäiset yhteenotot. Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät kuitenkaan tarjonneet mainitusta turva-alueesta medialle sen tarkempia tietoja.

Yahoo-uutisten lainaama Washington Institute -ajatushautomossa toimiva asiantuntija Fabrice Balance toteaa Syyrian armeijan valtaavan alueita ISISiltä tasaiseen tahtiin. Balanchen mukaan Syyrian hallitus hallitsee tällä hetkellä 46 % maan pinta-alasta, kun vielä maaliskuussa osuus oli 36 %. Kurditaistelijoiden sekä ISIS-terroristien hän kertoo pitävän hallussaan 21 % ja ”kapinallisten” 12 % Syyrian pinta-alasta. Erityisesti ISISin tämän hetkistä ahdinkoa kuvastanee hyvin, ettei se ole kyennyt Irakissa ja Syyriassa kuukausiin kunnollisiin hyökkäyksiin tai vastahyökkäyksiin, vaan ainoastaan menettänyt valtaamiaan alueita.

Syyriasta ja Irakista kantautuvat uutiset viittaavat siihen, että sota jihadistisia terroristiryhmiä vastaan on taitekohdassa. Tätä indikoi myös se, että Venäjä ja Yhdysvallat alueellisine liittolaisineen pyrkivät nyt petailemaan aktiivisesti tulevaisuuden asemiaan alueella. Tämän vuoksi on syytä tarkastella lyhyesti strategisia tavoitteita, jotka ohjaavat taisteluita Syyriassa ja Irakissa.

Kilpailu vaikutuspiireistä sodanjälkeisessä Syyriassa

Syyrian armeijan etenemisen Sweidan alueella on tarkoitus estää Yhdysvaltojen vaikutusvallan eli lähinnä sen kouluttamien sijaistaistelijoiden jääminen Jordanian vastaisen rajan tuntumaan. Magnierin mukaan alueella toimii arviolta 4000–5000 Yhdysvaltain kouluttamaa taistelijaa Syyrian armeijan ja sen liittolaisten kokonaisvahvuuden ollessa yli 40 000 taistelijaa. Tältä pohjalta tilanne ei vaikuta lupaavalta Yhdysvaltojen kannalta. Kun vielä otetaan huomioon arviolta 100 000 – 120 000 miehen vahvuisen PMU:n valmius auttaa tarvittaessa Syyria hallitusta, tilanne saattaa muuttua jopa sietämättömäksi. Aika näyttää myös, kuinka tärkeänä Yhdysvallat lopulta pitää aavikolla sijaitsevaa al-Tanfin rajanylityspaikkaa.

Hieman pohjoisempana Syyriassa käytävät armeijan operaatiot tähtäävät Damaskos–Bagdad-valtatien sekä Itä-Homsin maaseudun luonnonvarojen turvaamiseen. Venäjä, Syyria, Irak ja Iran toimivat yhdessä avatakseen Syyrian ja Irakin välisen rajan ja pitääkseen sen avoimena myös tulevaisuudessa. Avoin raja helpottaa muun muassa Iranin asekuljetuksia Syyriaan ja Libanoniin Hizbollahille. Elijah Magnier muistuttaa, että Iran on onnistunut säilyttämään vahvan aseman Irakissa vuoden 2003 Yhdysvaltojen invaasiosta huolimatta ja on nyt valmis toistamaan saman Syyriassa. Tämä on vastoin Yhdysvaltojen ja sen Persianlahden liittolaisten intressejä, jotka ovat Turkin ohella tukeneet vuosien ajan Syyrian jihadististisia terroristiryhmiä syrjäyttääkseen maan hallituksen.

Iranin vaikutusvallan kasvu Syyriassa olisi myös merkittävä takaisku Israelille. Avoin käytävä Syyriasta Irakin kautta Iraniin mahdollistaa tulevaisuudessa myös maiden keskenään sopiman maakaasuprojektin toteuttamisen, joka keskeytyi Syyrian sodan alettua vuonna 2011.

Itä-Homsin mineraali-, öljy- ja maakaasuvarat kiinnostavat Syyrian hallituksen ohella myös Venäjää, joka näyttää tavoittelevan sotilaallisen läsnäolon säilyttämistä Syyriassa myös sodan päätyttyä. Joidenkin huhujen mukaan Venäjä suunnittelisi sotilastukikohdan rakentamista Sweidan alueelle nykyisten sotilastukikohtien lisäksi. Magnierin arvion mukaan Venäjä tulee tulevaisuudessa hyödyntämään Syyriassa porattua ja jalostettua öljyä omaan sotilaskäyttöönsä alueella.

Lukuun ottamatta epäselvää al-Tanfin tilannetta Yhdysvaltojen läsnäolo ja vaikutusvalta tulisi näillä näkymin jäämään ensisijaisesti SDF:n (Syrian Democratic Forces) ja YPG:n (People’s Protection Units) hallinnoimalle Rojavan alueelle Pohjois- ja Koillis-Syyriassa. Yhdysvaltojen johtaman koalition hävittäjät ja erikoisjoukot ovat tukeneet aktiivisesti SDF:n ja YPG:n joukkoja ISISin vastaisessa taistelussa. Yhdysvaltojen Nato-liittolainen, Turkki, ei kuitenkaan tule hyväksymään kurdien kasvavaa vaikutusvaltaa Syyriassa, mikä voi aiheuttaa lisäongelmia muun muassa maiden suhteille ja lisätä alueella uuden sotilaallisen konfliktin riskiä. Turkin tukeman Euphrates Shield -operaation sijaistaistelijat valtasivat alkuvuoden ja syksyn 2016 aikana alueita Pohjois-Syyriasta, mukaan lukien al-Babin kaupungin, estäen Rojavan kantonien yhdistymisen. Euphrates Shield -operaation johdosta Turkilla on jo valmiiksi jalansija Rojavan alueella.

Idlibiä lukuun ottamatta Syyrian armeija on tähän mennessä kyennyt jo pitkälti turvaamaan niin sanotun käytännöllisen Syyrian (useful Syria), jolla tarkoitetaan karkeasti ottaen maan väkirikkaimpia alueita. Maanviljelyalueiden ohella ne painottuvat lähinnä maan länsiosiin, ISISin hallitseman itäosan ollessa pääosin harvaan asuttua vuoristoa ja aavikkoa. Fatah Halab ja Jaish al-Fath -jihadistikoalitioiden kukistaminen Aleppossa oli viimeisin merkittävä taisteluvoitto ”käytännöllisen Syyrian” puolesta. Se vapautti huomattavan määrän sotilaita ja kalustoa maan keski- ja itäosiin. Armeijan siirtyminen asutusalueilta kohti harvaan asuttua maaseutua tulee jatkossakin pitämään Syyrian armeijan ja liittolaisten etenemisen nopeana, kuten kuluvina viikkoina on jo nähty.
¤

Lähteet

Yahoo News (26.5.2017): Syria army takes control of Damascus-Palmyra road: monitor https://www.yahoo.com/news/syria-army-takes-control-damascus-palmyra-road-monitor-114052025.html?soc_src=social-sh&soc_trk=tw

El Deeb, Sarah | ABC News (27.5.2017): Syrian army, allied militia gain ground against IS http://abcnews.go.com/International/wireStory/syria-army-allied-militia-press-rebels-offensive-47676929

Fadel, Leith | Al-Masdar News (3.6.2017): Satellite imagery reveals US military base near Syria’s southern border https://www.almasdarnews.com/article/satellite-imagery-reveals-us-military-base-near-syrias-southern-border/

Assyrian International News Agency (1.6.2017): Iraqi Shia Force Vows to Enter Syria to Support Assad http://www.aina.org/news/20170601125516.htm

O’Connor, Tom | Newsweek (30.5.2017): War in Iraq: Iran allies battle ISIS to secure border with Syria and unite forces http://www.newsweek.com/iran-allies-iraq-battle-isis-border-syria-unite-617718

Bergen, Peter | CNN (31.10.2016): What US Special Forces are doing on the ground in Syria and Iraq http://edition.cnn.com/2016/10/31/politics/us-special-forces-syria-iraq/index.html

Magnier, Elijah (30.5.2017): Eliminating ISIS is top priority for Damascus and its allies: The Military operations in Iraq and Syria are being harmonised https://elijahjm.wordpress.com/2017/05/30/eliminating-isis-is-top-priority-for-damascus-and-its-allies-the-military-operations-in-iraq-and-syria-are-being-harmonised/

Mora, Edwin | Breitbart (30.5.2017): Iraq: Iran-linked shiite troops’ advance toward Syria border may benefit Assad http://www.breitbart.com/national-security/2017/05/30/iraq-iran-linked-shiite-troops-advance-toward-syrian-border-may-benefit-assad/

Majidyar, Ahmad | Middle East Institute (24.5.2017): Iranian-Backed Forces Advancing to Southeast Syria despite U.S. Warning http://www.mei.edu/content/article/io/iranian-backed-forces-advancing-southeast-syria-despite-us-warning

Bendix, Aria | The Atlantic (4.5.2017): Safe Zones in Syria https://www.theatlantic.com/news/archive/2017/05/russia-iran-and-turkey-agree-on-safe-zones-in-syria/525486/

Sotatilanne Itä-Qalamounin ja Syyrian aavikkoalueella 20.5.2017 http://i.imgur.com/P3Rrh4k.jpg

Sotatilanne Itä-Qalamounin ja Syyrian aavikkoalueella 26.5.2017 https://pbs.twimg.com/media/DAvWQA_XkAA4B5e.jpg

Fox News (18.5.2017): US air strikes pound pro-Assad forces in Syria http://www.foxnews.com/world/2017/05/18/us-air-strikes-pound-pro-assad-forces-in-syria.html

Al Jazeera (19.5.2017): Syria, Russia condemn US-led strike on pro-Assad forces http://www.aljazeera.com/news/2017/05/syria-russia-condemn-led-strike-pro-assad-forces-170519080857161.html

CBS News (19.5.2017): Russia, Syria fume over U.S. strike on Syrian troops http://www.cbsnews.com/news/russia-syria-anger-us-airstrike-syrian-troops-bashar-assad-al-tanf/

France24 (5.5.2017): Russia says Syria safe zones come into force http://www.france24.com/en/20170505-russia-syria-deescalation-plan-midnight-safe-zones-iran

Goodenough, Patrick | CNS News (9.5.2017): As Russia Pushes Safe Zones in Syria, Mattis Asks, Who Will Ensure Safety? http://www.cnsnews.com/news/article/patrick-goodenough/russia-pushes-safe-zones-syria-mattis-asks-who-will-ensure-safety

Al Monitor (10.5.2017): Ex-Qaeda branch threatens Syria rebels on safe zone deal http://www.al-monitor.com/pulse/afp/2017/05/syria-conflict-qaeda-russia-iran-turkey.html
¤

Vesiratas Orontes-joessa Haman kaupungissa Syyriassa. Käytöstä poistettuja vesirattaita on jäljellä 17, ja ne olivat ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1999. Kuva: Kazuki Shimomura via Wikimedia Commons (CC BY 2.0)

20 KOMMENTTIA

  1. Loistava tilanneanalyysi.

    USA, NATO ja niiden kumppanimaat yrittävät hädissään USAn johdolla ilmavoimien pommituksilla ja maajoukoilla saada itselleen jonkinlaisia voittoja Syyriassa ja siten asetelmia neuvotteluissa kun ja jos sota loppuu.

    USAlla ja NATOlla on edelleen tavoitteena jakaa maa USA-mielisten alueeseen ja Syyrian kansallisen armeijan alueeseen, ja myöhemmin syöstä vallasta tai tappaa Al-Assad.

    • Tuossa USA/Nato/Israel/Saudit koaliition maan jakamistavoitteessa piilee suursodan vaara. Se olisi katastrofi koko ihmiskunnalle.
      Putin sanoo Oliver Stone’n haastattelussa ettei USA:n ja Venäjän välisessä atomiasein käytävässä suursodassa ole voittajia vaan koko ihmiskunnan tuho.

      ”Niemand würde überleben” – Putin zu Oliver Stone über ”heißen Krieg” zwischen Russland und USA
      Kein Land auf der Erde würde überleben, würden die mächtigsten Atomstaaten der Welt ihre Atomwaffen entfesseln. Dies machte Wladimir Putin während eines Interviews im Rahmen einer Gesprächsreihe mit dem US-amerikanischen Filmregisseur Oliver Stone deutlich.
      https://deutsch.rt.com/gesellschaft/51935-niemand-wurde-uberleben-putin-zu/

    • Selvähän se että Venäjän kannalta on tärkeää jäädä Syyriaan sodan jälkeenkin. Luultavasti tekevät sen (ehkä ihan piruuttaan) samalla oikeutuksella kuin Yhdysvallat liittolaisineen sen tekee: jälleenrakennus, rauhan ja demokratian turvaaminen, naisten ja lasten oikeudet, alueen vakauttaminen jne. Vaikka jokainen ymmärtää — ainakin pitäisi — että de facto kyseessä on miehitys.

      Joskus ihan huvikseen kartalle laittelin öljy- ja kaasuputkien kulkureittejä ja Yhdysvaltain sotilastukikohtia. Samoissa paikoissa monasti olivat. Venäjä toki on jo ottanut mittaa ja mallia Yhdysvalloista.

      Pitääkin tehdä vastaava karttaharjoitus tiedossa olevien ja todennäköisten huumekaupan kulkureittien ja sotilastukikohtien sijainnin kanssa.

  2. USA ja NATO hääräävät Syyriassa kuin hermonsa menettäneet pillastuneet pölvästit ihan niin kuin Irakissakin eli vaihtavat puolta ja kumppaneita kuin paitaa.

    NATO liittyi USAn sotarintamaan kun Trump uhkaili perustaa Lähi-Idän NATOn Saudi-Arabian, Jordanian, Israelin varaan, Al-Nusran varaan.

    Saudien, Israelin, Jordanian, Al-Nusran lisäksi USA ja NATO, myös Sauli Niinistön Suomi tukevat nyt kurdeja ja PKK:ta kun vielä vähän aikaa sitten kurdit olivat USAn ja NATOn listalla terroristeja.

  3. Koskahan Israel herää ja valtaa lisää elintilaa, heikentyneen Syyrian kustannuksella.

    • USA ja Saudi-NATO tekivät iskun Iranin parlamenttiin.

      USA, ISIS, Al-Qaida, Al-Nusra, Saudi yrittävät heikentää Irania, joka on lisännyt poliittista, taloudellista, sotilaallista valtaa Lähi-Idässä sitä mukaa kun USA ja NATO sekä EU ovat sitä menettäneet.

  4. Yhtenäiset kansallisvaltiot olisivat siinäkin mielessä mukavia, että tietäisi kuka käy sotaa ketäkin vastaan. Terroristit, aseelliset järjestöt, ”viralliset” hallituksen joukot sekä proxy-armeijat, aidot iskut ja false-flag-iskut, viralliset ja epäviralliset uutislähteet ovat sotkeneet koko sodankäynnin kuvan lopullisesti. Jokainen haluaa kuulla sotarintamilta vain itseään miellyttäviä uutisia, esimerkiksi että Venäjä tekee pahaa ja USA/Nato hyvää ja valtamedia asettaa uutisensa jo valmiiksi puolueellisiksi (mikä ei vielä n. 15 vuotta sitten olisi Suomessa tullut kuuloonkaan). Toista näkemystä kannattavat ovatkin sitten ”epävirallisten” tietolähteiden varassa ja tulevat hekin kovin helposti huijatuiksi.

    Kansallisvaltioiden hävittämistä perustellaan mm. rauhan lisääntymisellä maailmassa. Ja p*skat, sanon minä.

    • Se on sitä hybridisotaa, Jonsse. (käkättävää naurua)

      Kansallisvaltioiden hävittämisen taustalla oleva logiikka taitaa olla että rauha tulee kun ei ole kansallisvaltioita (rajoja), siihen asti soditaan rauhan edestä.

      Jollain lailla tuossa ajattelussa unohtuu biologia, psykologia, sosiologia ja kulttuuriset tekijät. Ihminen on klaanieläin, jolla on tarve kuulua johonkin sosiaaliseen viiteryhmään. Voi tietenkin johtua siitäkin että aiempina aikoina tietyn kokoinen alue ei elättänyt tietyn kokoista suurempaa ihmisryhmää, emmekä ole vielä evoluutiossa edenneet täysin sen ajanjakson ohi.

      Ylellä kiinnostava dokumentti neurotieteistä: Mitä on todellisuus? http://areena.yle.fi/1-3333493

      Jos neurotieteilijät ovat oikeassa todellisuuden olemuksesta, ihmiskunnan miljardien kokoisen väestön todellisuustunnelien yhdistäminen kollektiivin tarinaksi, yhtenäisnarratiiviksi, tulee kestämään kauan.

      • PS. Tämä ”hybridisota” (sekasikiösota) lenee päivitetty versio tästä vanhasta Radio Jerevan vitsistä:

        ”Meiltä kysytään, syttyykö kolmasmaailmansota?”
        ”Vastaamme, ei syty, mutta syttyy niin kova sota rauhasta ettei jää kiveä kiven päälle.”

  5. Suomen Sauli Niinistö on liittänyt Suomen USAn ja NATOn kurdijuoneen.

    Sauli Niinistön päätöksellä Suomi osallistuu USAn ja NATOn operaatioon, jossa koulutetaan kurdien peshmerga-joukkoja Irakissa.

    Nyt Sauli Niinistö on tehnyt päätöksen, että Suomi lähettää 50 sotilasta lisää koulutusyhteistyöhön Irakiin ja että Suomi laajentaa koulutusta taistelu- ja asekonsulttien neuvonantotoimintaan taistelutoimissa taistelualueella.

  6. Why Are We Attacking the Syrians Who Are Fighting ISIS?
    Ron Paul
    Just when you thought our Syria policy could not get any worse, last week it did. The US military twice attacked Syrian government forces from a military base it illegally occupies inside Syria. According to the Pentagon, the attacks on Syrian government-backed forces were “defensive” because the Syrian fighters were approaching a US self-declared “de-confliction” zone inside Syria. The Syrian forces were pursuing ISIS in the area, but the US attacked anyway … But the Pentagon has forgotten one thing: it has no authority to be in Syria in the first place! Neither the US Congress nor the UN Security Council has authorized a US military presence inside Syria.
    http://www.ihr.org

    • The Trump administration is now openly supporting Isis and bombing Assad’s troops in Syria on behalf of Israel. This is what a new PressTV report shockingly claims.
      Anyone who continues to support this lying psychopath has to be a delusional idiot — or else a psychopath himself!  
      Reader, judge for yourself whether my correspondent is right or wrong. A radical reassessment of Donald Trump is clearly needed. He is not the man we thought he was. He is now openly supporting Isis.
      The video concludes that the only beneficiary of Trump’s illegal warmongering in Syria is Israel.
      War is now almost certain, for there is no way that Russia and Iran can stand by and see the wanton destruction of Syria in order to serve the interests of the Jewish state.
      https://www.darkmoon.me/2017/us-charged-with-de-facto-invasion-of-syria-and-openly-supporting-isis/

  7. Taas ties monennenko kerran USA ja Irak tekevät suurhyökkäyksen Mosuliin.

    USAn, NATOn, Irakin piti voittaa Mosul kuukaudessa, aikoinaan USAn ja NATOn Afganistan 1 1/2 kuukaudessa, myös Irak 1 1/2 kuukaudessa.

    USA ja NATO ovat maailman tehottomin sotaorganisaatio.

  8. Sodan loppu piti häämöttää mutta taas taistellaan ja Iran on myös mukana. Aika selvää lienee ettei Syyrian tuhoaminen onnistu kuten Libyan

    Iran targets ’terrorists’ in missile strike on Isis-held Syrian town
    https://www.theguardian.com/world/2017/jun/18/iran-targets-terrorists-in-missile-strike-on-isis-held-syrian-town
    U.S. warplane downs Syrian army jet in Raqqa province
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=153401

    Russia warns US its fighter jets are now potential target in Syria
    https://www.theguardian.com/world/2017/jun/19/russia-target-us-led-coalition-warplanes-over-syria
    The growing risk of a direct confrontation between the US and Russia follows a decision byTrump to grant his military chiefs untrammelled control of military strategy in Syria.

  9. USA ja NATO (ja Stubb, Kanerva, Sauli Niinistö, Haglund) yrittivät Venäjän vastaisella taloussodalla heikentää Venäjän sotatoimia Syyriassa.

    Mutta ei se tietenkään onnistunut kun USAn ja NATOn tuhlaaja-armeijan upseerit eivät ymmärrä, miten Venäjän armeija pystyy tehokkaisiin iskuihin ja moderniin sodankäyntiin USAta ja NATOa pienemmällä budjetilla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here