Kun biologi Allan Savory oli nuorena miehenä perustamassa kansallispuistoja Afrikkaan, hän tiesi saman kuin minkä tiesi jokainen tutkija ja kadunmies: liiallinen laiduntaminen tuhoaa kasvillisuuden ja edistää aavikoitumista. Saman saa aikaan valtavien peltoalueiden huipputekniikalla viljely, koska tuuli vie ajan mittaan mennessään hedelmällisen humuskerroksen. Kun 1950-luvulla kansallispuistoista häädettiin ihmiset, alkoi maa rapistua. Laidunkarjaa ei ollut ja tutkijat tulivat siihen tulokseen, että maa köyhtyy, koska on liikaa norsuja. Tämän virheellisen käsityksen seurauksena ammuttiin yli 40 000 norsua, mutta ongelma vain paheni.

Allan Savory päätti tämän seurauksena omistaa elämänsä ongelman ratkaisemiseen. Samanlaista aavikoitumista hän näki myöhemmin Yhdysvalloissa. IPCC:n raportin kirjoittajat laittoivat vuonna 2002 aavikoitumisen syyksi ”tuntemattomat prosessit”. Vasta myöhemmin Allan Savory ymmärsi, että eläinten on saatava laiduntaa siellä, missä pedotkin liikkuvat. Näiden pelossa karja hakeutuu laumoihin, koska se on niiden luontainen tapa puolustautua. Samalla, kun niiden on liikuttava paikasta toiseen, ne jättävät jälkeensä lantaa, joka antaa hyvän suojan maaperälle. Eläinlaumat sekoittavat tallatun ruohon lantaan, minkä seurauksena tapahtuu luonnollinen kompostoituminen.

Toisin käy, kun pellonraivauksen tieltä tai kuivuuden jälkeensä jättämät ruohikot poltetaan. Joka vuosi palaa miljardi hehtaaria ruohotasankoja, minkä seurauksena maa jää paljaaksi. Hiiltä ja saasteita vapautuu palamisessa hehtaarin alueelta enemmän kuin 6 000 autoa saisi aikaan samassa ajassa. Näin tehtäessä kuvitellaan, että polttaminen poistaa kuolleen aineksen ja mahdollistaa uuden kasvun. Vaikka sadetta saataisiinkin, vesi haihtuu, eikä hedelmällistä kasvupohjaa muodostu.

Tämän ongelman poistamiseksi on olemassa vain yksi vaihtoehto koskien koko maapalloa, vaikka se ilmastotieteilijöille ja tiedemiehille tuntuu järjenvastaiselta. Ja tämä vaihtoehto on käyttää laidunkarjaa tiiviissä ja liikkuvassa laumassa yhdessä saalistajien kanssa kuten ennenkin.

Paluu luontoon

Biologit ja ekologit kutsuvat periaatetta maaperän kokonaisvaltaiseksi hoitamiseksi ja suunnitelmalliseksi laiduntamiseksi. Nykyisin Afrikassa opetetaan kyliä kokoamaan eläimet suurempiin laumoihin laiduntamaan luontoa jäljitellen. Esimerkiksi Zimbabwessa oli ollut neljä kuukautta hyviä sateita (2012), mutta edessä oli kuivuus, koska kaikki vesi haihtui maan pinnalta. Samalla sademäärällä luonnollisen laiduntamisen jälkeen joet virtasivat ja koko luonto kasveineen ja eläimineen kukoisti. Tämä saatiin aikaan lisäämällä karjan ja vuohien määrää 400 prosentilla ja laiduntamalla niitä luontoa matkien yhdessä norsujen, puhvelien, kirahvien ja muiden eläinten kanssa.

Väkivaltaisessa Afrikan sarvessa paimenet ovat alkaneet laiduntaa karjaa luonnonmukaisesti. Se on heidän ainoa toivonsa pelastaa eläimensä ja perheensä. Nyt eläinten avulla voidaan ruokkia tuon maan kaikki ihmiset eikä siihen tarvita kuin 95% maan viljelyalasta.

”Tekomme aiheuttavat ilmastonmuutosta globaalisti uskoisin yhtä paljon kuin fossiiliset polttoaineet ja kenties jopa enemmän. Mutta mikä pahempaa, se aiheuttaa nälänhätää ja köyhyyttä, väkivaltaa, sosiaalista romahdusta ja sotaa… miljoonat miehet, naiset ja lapset kärsivät ja kuolevat. Ja tämä jatkuu, sillä me tuskin kykenemme estämään ilmastoa muuttumasta edes sen jälkeen kun fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettu”, sanoo Savory:

Uskoisin näyttäneeni, kuinka voimme toimia yhdessä luonnon kanssa hyvin pienillä kustannuksilla muuttaaksemme kaiken tämän. Me teemme jo niin noin 15 miljoonalla hehtaarilla viidellä mantereella… Jos teemme saman noin puolella maapallon ruohotasangoista… voimme saada kasvihuonepäästöjen tasot esiteollisen aikakauden tasolle samalla ruokkien koko väestön. En voi kuvitella mitään, mikä tarjoaisi enemmän toivoa planeetalle, teidän lapsillenne, heidän lapsilleen, ja koko ihmiskunnalle.”

Yhtenä syynä sateiden vähenemiseen ovat olleet metsien hakkuut ja niiden muuttaminen ne monokulttuurilla hallittavaksi tehoviljelmiksi. Se paitsi köyhdyttää maan, myös vähentää sateiden määrää. Metsät ovat tärkeä tekijä ketjussa, joka pitää huoltaa maan elävyydestä, ja myös sateista. Puiden ”hengitys” nostaa taivaalle runsaat määrät pienhiukkasia ja aerosoleja, jotka toimivat vesihöyryn tiivistymisytiminä sateeksi. Puupelloilla hävitetään metsien monimuotoisuutta. YLEn uutiset (7.6.) kertoivat, että tämän estämiseksi jätetään avohakkuille muutamia puita, jonka metsänistuttajat voivat siinä sivussa polttaa ötököiden pelastamiseksi. Tämä on jälleen vain pieni laastari ammottavaan haavaan.

Miksi yksinkertainen ratkaisu ei kelpaa?

Rikkaat, joiden ahneus on kyltymätön, ovat aina vailla elintilaa. Näitä kyltymättömiä on kaikissa maissa. Heidän etujensa mukaista on siirtää ihmisiä pois näiden omilta asuinalueilta, mikä on tietynlaista kansanmurhaa sekin.

Taloudelliseen determinismiin kuuluu valittaa: vaihtoehtoja ei ole. Vaihtoehtoja ei ole, koska tämä on ainoa vaihtoehto, joka takaa kehityksen. Tuntuuko tutulta? On ihmisiä ylhäällä taivaissa ja ihmisiä alhaalla maassa eivätkä heidän etunsa koskaan kohtaa.

”On silti yksi ongelma, ja tuo ongelma on Lebensraum. Valtakunta tarvitsee Lebensrauminsa. Mistä taivaan valtakunta löytää Lebensraumin? Taivaan kansalaiset katsovat alas vanhaan maahan…He näkevät tuhansia eekkereitä viljelysmaata ja ajattelevat: tuolla pitäisi oikeastaan olla erikoistalousalue meidän teollisuudellemme. He näkevät Singurin rehevät pellot ja tietävät, että siellä pitäisi todellisuudessa olla autotehdas kansanauto Tata Nanolle. He ajattelevat: tuo on meidän bauksiittimme, meidän rautamalmimme, meidän uraanimme. Mitä nuo ihmiset tekevät meidän maillamme? Mitä meidän vetemme tekee niiden joissa? Mitä meidän puutavaramme tekevät niiden metsissä?

Jos katsoo karttaa Intian metsistä, mineraalivaroista ja adivasien asuinsijoista, voi huomata, että nämä asettuvat päällekkäin. Joten todellisuudessa ne, joita me kutsumme köyhiksi ovat valtavan rikkaita. Mutta kun taivaskansalaiset tähyävät maata, he näkevät ylimääräisiä ihmisiä istumassa arvokkaiden luonnonvarojen päällä. Natseilla oli ilmaisu tällaisille ihmisille: überzähligen Essern (ylimääräiset syöjät), näin sanoo tunnettu kansalaisaktivisti Arundhati Roy esseessään Kuuntelen heinäsirkkoja: Kansanmurha, kieltäminen ja juhlinta.

Ja mitä tapahtuu, kun ihmiset asettuvat vastarintaan? Heidät leimataan terroristeiksi. Heidät leimataan kehityksen vastustajiksi. On vain kasvu, rajaton kasvu, joka perustuu taloudelliselle determinismille. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Intiassa köyhät pääsevät esiin vain, kun heidät esitellään maailmalle kehitysavun ja mikrolainojen onnellisina vastaanottajina. Heistä kerrotaan, miten onnellisia he omassa köyhyydessään ovat.

Ja mitkä ovat ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa: Miten voi ryhtyä nälkälakkoon, kun on valmiiksi nälkiintynyt? Miten voi boikotoida tuotteita, kun ei ole rahaa ostaa mitään? Miten voi kieltäytyä maksamasta veroja, kun tuloja ei ole?

Miten kauan me hyvät ihmiset annamme tämän kaiken jatkua?
¤


Lähteet

Roy, Arundhati: Kuuntelen heinäsirkkoja, Merkintöjä demokratiasta. Into. 2011. (suom. Risto Tiittula)

Savory, Allan | puhe (2013): Näin estämme aavikoitumisen ja kumoamme ilmastonmuutoksen (suom. Matti Bragge) https://www.ted.com/talks/allan_savory_how_to_green_the_world_s_deserts_and_reverse_climate_change/transcript?language=fi

Lehtonen, Johanna | Vastavalkea (6.6.2017): Suomalainen vegaani ei pelasta maailmaa – mutta tukee globalistieliittiä https://vastavalkea.fi/2017/06/06/suomalainen-vegaani-ei-pelasta-maailmaa-mutta-tukee-globalistieliittia/
¤

Kuva: Craigchipperfield (CC0) via Wikimedia Commons

19 KOMMENTTIA

  1. Kun Muammad Gaddfi rakensi suuria merivesipuhdistamoja tarkoituksenaan toimittaa vettä Saharaan ja sitäkautta naapurivaltioille, projektinimellä ”Great Man made River”, se ei sopinut EU:lle tai länsimaille. Merivesipuhdistamot ja siirtoputket, halkaisijaltaan 4m, piti pommittaa hajalle Englannin ja Ranskan toimesta ”sotilaallisina kohteina”, koska Afrikka ei saa koskaan päästä taloudellisesti jaloilleen. Sen pitää aina olla köyhä ja kansojen pitää olla länsimaiden orjjina.

    Niin surullista kuin se onkin, niin EU:lla ja sen johtajilla on verta käsissää Gaddafin Ja libyalaisten murhissa. Myös egytiläisten murhat ovat EU.n johtajien tekosia. Kultadinaria ei saanut koskaan päästää ratifioitumaan. Ja siksi afrikkalaisten elämä tulee olemaan aina kärsimystä ja orjuutta.

    • Mutta mehän hoidamme ”pakolaisongelman” kansainvälisten sopimusten mukaan. Se kuuluu länsimaiseen arvoyhteisöön ja hallituksemme arvopohjaan. Ilman sitoutumista tähän arvopohjaan ei pääse hallitukseen.

      Joidenkin valtioiden pommittamista kivikaudelle ja johtajien murhaamista ei ilmeisesti kansainväliset sopimukset, länsimainen arvoyhteisö tai hallituksemme arvopohja estä. Päinvastoin, niihin on sitouduttava.

    • Halla-aho on oikeassa: vain näin maamme aavikoituminen voidaan estää

      Perussuomalaisten Jussi Halla-aho linjapuheessaan: ”Kansallismielinen ajattelu on ainoa kestävä ratkaisu”
      – Koska käytettävissä olevat resurssit eivät kasva, vaan pikemminkin kutistuvat, kaikki maailman parantamiseen käytetyt voimavarat ovat pois jostakin muusta.
      Kansallismielinen ajattelu asettaa oman kansan pienet ihmiset etusijalle – ei siksi, että se olisi hauskaa, vaan siksi että pitkällä tähtäimellä tämä on ainoa kestävä ratkaisu.
      https://yle.fi/uutiset/3-9663299

      • Halla-aho sai odotetusti globalisteilta kunnon kepityksen. Toivottavasti osaa hyödyntää sen eikä paljastu uudeksi soinilaiseksi kansan petturiksi.
        Nyt otetaan miehestä todella mittaa.

  2. Mistähän tuossakin oikein on kysymys?

    Ettei vain tämäkin olisi jokin harvinaisempi rokotuksien aiheuttama seuraamus.

    Onko Hunterilla enemmänkin tietoa tästä tapauksesta?

    • Rokotteita epäillään ainakin USA:ssa tässä ’henkisessä aavikoitumisessa’
      Robert F. Kennedy, Jr.: Yale yliopiston tutkimus paljastaa rokotteiden ja aivosairauksien yhteyden – yli 95 000:lla seulontatutkimuksessa olleella todettiin neuropsykiatrinen ongelma
      Lääketeollisuus on suurin lobbaaja Washingtonissa. Capitol Hill’issä on nyt enemmän sen ‘käytäväpoliitikkoja’ (lobbaajia) kuin kongressiedustajia. Se kuluttaa enemmän rahaa lobbaukseen kuin mikään muu teollisuuden ala ja kongressi oli jo 1986 hukkua sen rahoihin kun se antoi suojan lääkefirmoille rokotteiden vaurioiden lakisyytteiden edessä. Näin rokotteiden valmistajat vapauttivat itsensä oikeuskäsittelyistä ja juristeista.
      EcoWatch
      Thu, 09 Feb 2017 18:04 UTC
      Yale University study shows association between vaccines and brain disorders
      More than 95,000 children in the database that were analyzed had one of seven neuropsychiatric disorders: anorexia nervosa, anxiety disorder, attention deficit and hyperactivity disorder (ADHD), bipolar disorder, major depression, obsessive-compulsive disorder (OCD) and tic disorder. ~ Robert F. Kennedy, Jr.
      https://www.sott.net/article/342128-Yale-University-study-shows-association-between-vaccines-and-brain-disorders
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146985
      Helsingin Uniklinikan professori, neurologian erikoislääkäri Markku Partinen on tutkinut lapsijoukkoa vuodesta 2015 lähtien.
      http://www.iltalehti.fi/terveys/201703192200085909_tr.shtml

  3. Antaa ajattelemiselle sijaa. En uskalla edes sark.var. ottaa kantaa. Tod.näk. kirjoittaja on kiusallisen lähellä totuutta.
    Bioloogikot astukaa esiin, kommentteja odotellen.

    Hieno alustus Kaija O-A!

    ps. A Roylla on muitakĩn hienoja tekstejä, mm. Joutavuuksien Jumala

  4. Kiitos kirjoituksesta. Aikoinaan Kyrönjoen ja Lapuanjoen alajokimaat raivattiin suosta pelloiksi ojittamalla ne. Vanha alunapitoinen merenpohja ei alkuunsa kelvannut viljelymaaksi, vaan turvekerroksista kuorittiin ensin suorauta pois. Könnit siinä oli alkuunsa mestareina. Seuraavana maat olivat niittyinä josaa karja laidunsi kesät. Maaperän parantuessa alettiin kasvattamaan apilaa, jota käytettiin latoihin varastoituna talviajan ruokintaan ja haettiin talvikuukausina hevosilla joenjäätä pitkin. Jopa juolavehnää kokeiltiin karjan ravinnoksi. Vuosisatoja vanha ja kahden hevosen vetämät jokiproomut korvattiin alkuunsa höyrykoneella toimivalla siipirataslaivalla. Sen osottautuessa heikkotehoiseksi, Tampellan edeltäjän valmistama ja Herman Kaufmannin suunnittelema potkurikäyttöinen jokilaiva osottautui menestykseksi viisi vuotta myöhemmin. Kaufman ihmetteli, miksi latojen katoille oli pinottu suuri määrä isoja kiviä. Yön yli nukuttuaan ei ihmetellyt enää, kun aamulla jalat lillui vedessä ja virta oli viedä mennessä. Samoihin aikoihin kansa alkoi kertoa tarinoita könnin kuokkamiehistä. Jokisaunat yleistyivät kun piikalikat kesäisin asuivat niissä ja lypsivät lehmät. Ojituksen lisääntyessä maaperän vetisyys ja hallanarkuus väheni, alettiin viljelemään rehuohraa ja kauraa sekä timotei heinää. Vuosi vuodelta karjan määrä väheni ja viljely lisääntyi. Koskenkorvan viinatehdas pykättiin ennen sotia tislaamaan perunasta viinaa. Perunan viljely oli tolloin runsasta, mutta sotien jälkeen polttimo siirtyi käyttämään ohraa ja jonka määrä ja määräala lisääntyi. Hevosia laidunnettiin vielä 1950 luvun puoliväliin. Niitä tuotiin junilla suuria määriä laihaksi kuihtuneena pohjoisen metsätyömailta, kesäajan laitumilla niiden kunto palautui. Syksyllä hevoset myytiin takaisin pohjoiseen. Maaseudun koneelistuessa hevoset jouti pois, yli 400 000 tuhatta työkantaan kuulunutta suomenhevosta kuljetettiin Italiaan teuraaksi. Varsat kelpasi tykinvetäjiksi Niinisaloon ja nopeimmat päätyi raviurheiluun. Hevoskaudella energiaomavarainen maa korvasi hevosvoimat tuontiöljyllä. 500 000 hehtaaria hevosten jäljiltä koitui 70-luvulla ongelmaksi ja pellot paketoitiin. Syntyi voivuoria halvan teollisen kissinrasvan myötä. Vielä 60-luvulla Alajokimaita käytettiin heinäntekoon ja se varastoitiin alajokilatoon talvella käytettäväksi. Vanhat alajokisaunat purettiin, muutama museoitiin ja äveriäämmät käytti niitä taukotupana tai veivät vieraita syömään ja juomaan ”mökille”. 70-luvun lopulla uuden viinatehtaan myötä ohran kasvatus lisääntyi moninkrtaiseksi viinatehtaan tarpeita varten. Ihmettelin kerran kun lapionpistolla tuli savi vastaan. Isäni sanoi sen johtuvan koneellistumisesta ja kun tulvia ei enää ole, ne toi ennen humusta, tälläkin paikalla aikoinaan oli puolitoista metriä multaa…

  5. Diapolista välittämättä, kiitos kirjoituksesta kuuluu Kaija Olin-Arvolalle. Virkistävää lueskella ajankohtaisiakin
    aiheita, ilman turhia ”flatusteluita”.

  6. Törmäsin tähän Allan Savoryyn, tämän Kaijan artikkelin päähenkilöön muistaakseni pari-kolme vuotta sitten surffaillessani netin ihmeellisessä maailmassa, mm. youtubessa ja katselin näiden kaiken maailman fiksujen ihmisten TeD-puheenvuoroja.
    Allan Savorykin piti TeD-esityksen ja se todella kolahti omalla kohdallani, siksipä laitankin sen lopuksi tuonne alle pyörimään. 😀
    Allan Savory kutsui tätä omaa lähestymistapaansa, taistella tätä aavikoitumista vastaan, holistiseksi maanparannukseksi. Tämä termi lämmitti vanhan raitistuneen alkoholistin mieltäni 😀 , toinen asia, mikä Allan Savoryssä oli todella hienoa ja ihailtavaa oli hänen kyknsä ja halunsa tunnustaa ja myöntää virheensä ja tehdä korjausliike.
    Tämäkin lämmitti kovasti vanhan AAlaisen mieltäni, …, kun olimme väärässä tunnustimme sen heti”… Tämä iskulause kyllä äkkiä vääntyi ”…, jos olimme väärässä…jne” 😀

    Pannaanpa lopuksi TeD-pätkä pyörimään:

    https://www.youtube.com/watch?v=vpTHi7O66pI

  7. Miksi tästä Allan Savoryn innovaatiosta ollaan niin hiljaa. Onko tämä liian halpa ratkaisu aavikoitumisongelman pysäyttämiseksi ja nälkäkuolemien ehkäisemiseksi puhumattakaan tämän ns. ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä?

    Savoryn testitulokset puhuvat puolestaan, ne ovat vastaansanomattomat.
    Mistä siis on kysymys, miksi eivät maailman raharuhtinaat ja ”läntisen arvoyhteisön” väki ole pätkääkään kiinnostunut tämän aavikoitumisongelman ratkaisesmisesta? Siksi, koska länsiporvareilla on toistaiseksi maha täynnä, mutta on hyvinkin todennäköistä, että ”läntisen arvoyhteisön” porvareiden maha tyhjenee jo tämän vuoden aikana, sadot maailmalla ovat menneet persiilleen ja ruoan hinta tulee kallistumaan rajusti. PS kannataa lukea aina välillä ”Maaseudun tulevaisuutta”.

    Tämä Euroopan ”läntinen arvoyhteisö” on muodostunut maailman porvariston pakopaikaksi, tänne on saapunut lähi-itäläisiä porvareita, afganistanin porvareita, somaliporvareita ja porvareita mustasta Afrikasta. Minulle on turha tulla kenenkään sanomaan, että köyhillä olisi varaa pulittaa yli 10 000 taalaa matkasta Eurooppaan.
    Eli porvarit eivät ole kiinnostuneet edeas oman maansa pelastamisesta, vaan ottavat jalat alleen perkele.

  8. Kaikki perustuu kansojen kontrolliin, sekä syntyvyyden vähentämiseen. Köyhä kansa pilaa isokenkäisten juhlan-viettoa.
    Sunlinille sanoisin. Paljon pahemman hajuisia röyhtäilyitä tulee ylensyönneiden, ylipainoisten poliittisten juoppojen mahasta.
    Video-esirys on suorastaan ”järkyttävää”, kaikessa todellisuudessaan. Maltillinen esitys ei kaipaa saivartelijoiten tyhmiä mielipiteitä. Mahtoiko ”kielirajoitus” saada sen aikaan ? NOBEL palkinnon ansainnut esitys. Rva. Olin-Arvolalle korkean arvosanan terveiset aloituksesta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here