Pääministeri eduskunnan toiseksi suurimman puolueen uudesta puheenjohtajasta 11.6.2017.
Pakinan* päähenkilöt:
Juha Petri Sipilä (syntynyt 25.4.1961 Veteli, Keski-Pohjanmaa) on Suomen pääministeri. Hän on ollut myös Kempeleen (Pohjois-Pohjanmaa) kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 2013. Sipilä valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 1986. – ”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä” (pääministeri Ylen A-studiossa 2.12.2015). Wikipedian mukaan pääministeri ”kuuluu Rauhan sana -nimiseen herätysliikkeeseen, jonka juuret ovat vanhoillislestadiolaisuudessa”.
Jussi Kristian Halla-aho (syntynyt 27.4.1971 Tampere) on kielitieteilijä ja perussuomalaisten puheenjohtaja 10.6.2017 lukien. Heinäkuusta 2014 hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen. Sitä ennen hän toimi kansanedustajana huhtikuusta 2011 alkaen. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen hän on ollut vuoden 2009 alusta. Halla-ahon vanhemmat muuttivat ennen hänen syntymäänsä Tampereelle Etelä-Pohjanmaalta Alajärveltä. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa venäjää ja väitteli vuonna 2006 filosofian tohtoriksi muinaiskirkkoslaavista. Halla-aho on työskennellyt muun ohella tarjoilijana, muinaiskirkkoslaavin tuntiopettajana ja viisumivirkailijana Suomen Kiovan-suurlähetystössä.
Arvokeskustelua
Pääministeri [PM] (ojentaen kätensä): Terve. Tervetuloa. Minä olen Juha vaan.
PS:n puheenjohtaja [PSpuhj]: Päivää. Minä olen Jussi.
PM: Joo, minä ehdinkin jo tuumailla, että meillä taitaa olla sama nimipäivä. Että kyllä sitä yhteistä arvopohjaakin näyttää (naurahtaa) löytyvän.
PSpuhj: Niin, Juha on lyhentymä suomalaisesta etunimestä Juhani. Ja se on puolestaan palautettavissa heprealaisperäiseen nimeen Johannes, joka merkitsee ”Jahve on armollinen”. Juhan nimipäivää vietetään vanhana juhannuspäivänä 24. kesäkuuta.
PM: Jopas jotain, oletpas sinä tarkasti senkin tutkinut. Mutta sinä olet kuulemma Tampereelta …
PSpuhj: Niin, (krhm) minä kyllä synnyin siellä, mutta vanhempani olivat muuttaneet sinne Pohjanmaalta eli täsmällisemmin ilmaistuna Etelä-Pohjanmaalta.
PM: Kappas vain. Ja minun taustani sijoittuu Keski-Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Notta meillä on sitten koko Pohojanmaa hallussa ja sitä kautta koko Suomi. Otappa, Jussi, sitä kahveeta. Ja nisua ja baakelsia. Ne on ihan kotikeittiöstä.
PSpuhj: Kyllä tämä nisu herkullista on. Onko sillä muuta nimeä?
PM: No enpä niistä nimistä niin tiiä. Mutta ankkastokkaa se taitaa olla. Sinähän se kielitieteilijä olet.
PSpuhj: Se kielitaito on kyllä suhteellisen rajoittunutta. Opiskelinhan minä tosin venäjää ja väittelin muinaiskirkkoslaavista.
PM: Olet sinäkin paljon ehtinyt. Muuten, katselin vähän niitä syntymäpäiviä. Että, meinaan, Härkiä molemmat ollaan. On sitä arvopohjaa siinäkin …
PSpuhj (krhm): Pitäisikö nyt mennä niihin arvoihin. En halua turhaan palaveria pitkittää, mutta toteaisin lyhyesti seuraavaa: Muinaiskirkkoslaavi eli muinaisbulgaria on vanhin slaavilaisen kirjakielen muoto. Sen kehittivät 800-luvulla veljekset Kyrillos ja Methodios, jotka harjoittivat kristillistä lähetystyötä slaavien keskuudessa.
Muinaiskirkkoslaavia on kirjoitettu kahdella kirjoitusjärjestelmällä, glagoliittisella kirjoituksella eli glagolitsalla ja kyrillisellä kirjoituksella eli kyrillitsalla. Kyrilliset aakkoset, jotka pohjautuvat kreikkalaisiin kirjaimiin ja joiden nimitys on johdettu Kyrilloksen nimestä, ovat nykyään myös venäjän, bulgarian, serbian, ukrainan, mongolian ja monien Venäjällä puhuttujen kielten kirjoituksen perusta. Kirjaimistoa on kuitenkin sittemmin kehitetty eri maissa ajan ja kunkin kielen ääntämisen tarpeita vastaavaksi…
PM (hämillään): Hetkinen. Mitenkäs se nyt liittyykään tähän meidän aiheeseen?
PSpuhj: Muinaiskirkkoslaavin kielellä kirjoitetut tekstit ovat enimmäkseen hengellisiä. Myöhemmin muinaiskirkkoslaavilla on ollut suuri merkitys erityisesti venäjän kielen kehitykseen tärkeimpänä lainanantajakielenä. Siitä on eri aikoina omaksuttu huomattava määrä sivistyssanastoa venäjään ja nykyvenäjää luonnehtiikin alkuperäisen itäslaavilaisen ja kirkkoslaavilaisen sanaston käyttö rinnakkain, tyylilajista riippuen. Ortodoksisessa kirkossa etenkin slaavilaisissa maissa käytetään yleisesti kirkkoslaavinkielistä raamattua ja jumalanpalveluskirjoja…
PM (hiukan tuskaisena): Mitä tässä nyt haetaan?
PSpuhj: Muinaiskirkkoslaavi on itse asiassa avain venäläisen sielun ymmärtämiseen. Ja kun me ymmärrämme sen, meillä on etulyöntiasema siinä vaiheessa, kun Venäjän vastaiset pakotteet puretaan. Kysymys hengellisyydestä, hengestä ja aineesta. Itse asiassa taloudesta ja meidän olemassaolostamme. Mikäli meillä on korrektit välit itäiseen naapuriimme, meidän taloutemme kukoistaa ja sitä kautta meidän koko kansakuntamme…
PM (ilahtuneena). No nythän sinä Jussi alat puhua niin että minäkin ymmärrän, mutta…
PSpuhj: Anna, Hyvä Veli, minun selittää loppuun. Olen ymmärtänyt että Sinä, Juha, kuulut Rauhan sana -nimiseen herätysliikkeeseen. Ja sen juuret ovat vanhoillislestadiolaisuudessa.
PM: Minä…
PSpuhj: Anna minun selittää. Rauhan Sana toimii Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se on yksi kirkkomme sisällä toimiva lestadiolaisuuden haara, joka muodostui 1930-luvun hajaannuksessa omaksi liikkeekseen. Rauhan Sana on kolmanneksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä vanhoillislestadiolaisuuden ja esikoislestadiolaisuuden jälkeen. Liike edustaa vankalle sielunhoidolliselle ja keskinäisen yhteyden pohjalle rakentuvaa, Jumalan Sanaan turvautuvaa kristillisyyttä, sitoutumista yksin Raamattuun ja elävää seurakuntayhteyttä. Vapaa evankeliumi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä saarnattavana syntien anteeksiantona on julistuksen kallein helmi.
Ulkolähetystyötä Rauhan Sana tekee Virossa ja Venäjällä. Rauhansanalaisuutta on vanhastaan Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa, Kanadassa ja Suomessa. Pohjolan luterilaisissa kirkoissa rauhansanalaisuus elää vankasti kirkon sisällä toimivan herätysliikkeen ja yhdistysjärjestyksen toiminnallisissa raameissa sekä kiinteässä yhteistyössä seurakuntien kanssa.
Itse asiassa, Juha, se aate, jota Sinä edustat, on varsin yhteensopiva sen ajatuksen kanssa, johon on saatavissa yhteys muinaiskirkkoslaavin kautta. Ja minä puolestani hallitsen sen alueen. Jollet usko, voit vilkaista Wikipediaa.
PM: Mutta miten sen pakolaisuuden kanssa on? Eikö Raamattu kehottanut auttamaan heitä? Raamattuhan on pakolaismyönteinen kirja…
PSpuhj: Kuule, Juha. Olet tietysti oikeassa, osittain. Sinä viittaat ilmeisesti kolmanteen Mooseksen kirjaan: ”Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä.” Ja ”[m]uukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa”.
PM (innostuen): Juuri niin. Juuri tuota minä tarkoitin.
PSpuhj: Mutta Juha, Sinähän tunnet Raamattusi. Sieltähän löytyy myös Markuksen evankeliumi. Markuksen mukaan Jeesus sanoi seuraavaa: ”Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”
PM: Niin, onhan se niinkin.
PSpuhj: Ja mitä sanoikaan Einstein?
PM: Taisi sanoa että E =mc².
PSpuhj: Kyllä mutta sanoi myös, että ”[e]mme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne”.
PM: Oli se kiinnostava elokuvamies.
PSpuhj: No ei ollut. Se elokuvamies oli Eisenstein.
PM (hämillään): Niinpäs olikin. Olenpas minä nyt hajamielinen.
PSpuhj: Ja tietysti on niinkin, että meidän valtiosääntömme ”turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”. Enhän minä ole tullut perustuslakia kumoamaan. Mutta jos nyt puhuttaisiin näistä arvoista vielä. Nythän Sinun hallituksesi aikana maahan on synnytetty yhä laajeneva kurjalisto ja leipäjonot ovat pidentyneet. Koulutuksesta on leikattu ja se hallintarekisteri…
PM (äimistyneenä): Älä veli hyvä nyt tuommoisia muistele. Ja se hallintarekisterihän oli niitä Petterin puuhia. Eihän me nyt näistä enää…
PSpuhj: Selvä. Olkoon niin. Jos Sinä et puhu enää pakolaisista, niin minä en puhu köyhistä, enkä hallintarekisteristä ja veroparatiiseista.
PM: Meiltähän tämän käy. Eiköhän se ole sitä myöten selvä. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Kättä päälle!
Pääministeri ja PS:n puheenjohtaja kättelevät.
PM: Oletkos, Jussi, ehtinyt yhtään miettiä niitä ministerivaihdoksia?
PSpuhj: Olenhan minä toki sitäkin tuumaillut. Ajattelin seuraavia: ulkoministeriksi Huhtasaari, kulttuuriministeriksi Hakkarainen, puolustusministeriksi Immonen ja sosiaali- ja terveysministeriksi Oinonen.
PM: No hyvä! Asia on sitä myöten selvä. Ja linnunpöntöissäkin (heh!) pysytään.
PS:n puheenjohtaja nousee seisomaan. Kättelevät.
PSpuhj: Oli mukava rupatella. Ja kiitos ankkastokkasta.
PM: Kiitos vain itsellesi. Hyvinhän tämä meni. Se on se arvopohja tärkeä asia.
PS:n puheenjohtaja poistuu. Pääministeri tarttuu matkapuhelimeensa.
PM: Terve, Petteri. Jussi lähti juuri. Hyvin meni. Me löydettiin sitä arvopohjaa. Hän ei puhu mitään veroparatiiseista eikä hallintarekisteristä enkä minä pakolaisista.
Petteri: Ai jaaha?
PM: Se on katsos vähän niin kuin Einstein sanoi: ”Ensin sinun täytyy oppia pelin säännöt ja sen jälkeen pelata paremmin kuin kukaan muu.”
Petteri: Niin, onhan se vähän noinkin.
PM: Joo, kyllä se on nyt taputeltu. Nähdään sitten illalla.
Petteri: Selvä, kiitos. Nähdään.
¤
Kirjoittaja Tapio Kuosma huomauttaa, ettei pakinansa tarkoitus ole loukata ketään.
¤
*
”Kolumni on mielipidekirjoitus, jonka tehtävä on mm. tuoda uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. Kirjoittaja voi ärsyttää lukijoitaan ja käyttää kärjekkäitäkin ilmaisuja mielipiteissään. Kolumni, pakina ja essee ovat lehtiteksteistä lähimpänä kaunokirjallisuutta, jolloin myös kirjoittajan vapaus on suurimmillaan. Kritiikin kohteen on puolestaan kestettävä sitä enemmän arvostelua, mitä julkisempi henkilö hän on. Tähän vaikuttavat mm. kritisoidun asema vallankäyttäjänä ja hänen pyrkimyksensä sekä tapansa esiintyä julkisuudessa” (Julkisen sanan neuvoston [JSN] päätös 31.3.2010, 4247/SL/10).
”Tavanomaista värikkäämpi, kärjekkäämpi ja vapaampi kielenkäyttö sekä ärsyttävätkin ilmaisut ovat pakinalle ominaisia piirteitä ja kuuluvat sen erityisluonteeseen. Tämän vuoksi lukijat ja kuulijat osaavat suhtautua pakinatekstiin tietyin varauksin eivätkä suhtaudu pakinoitsijan kaikkiin heittoihin turhan totisesti” (JSN:n päätös 17.2.2016, 5923/YLE/15).
Journalistin ohje (JO) 24: ”Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon.”
¤

Frans Hals (CC0) via Wikimedia Commons
Aika kaponen on Orponkin maailma ja Eurooppa kun se luulee ja uskottelee, että hän ja Sipilä, kokoomus ja Keskusta ovat eurooppalainen arvoyhteisö.
Kokoomuslaiset Sauli Niinistö ja Petteri Orpo tarjosivat Juha Sipilälle kokoomuksen edesmennyttä Harri Holkeria mukaillen Hallitun hallituskriisin:
Niinistö, Sipiä ja Orpo synnyttivät itse- ja omavaltaisen hallituskriisin etukäteen pelkästään omien olettamustensa mukaan, että Halla-aho ja perussuomalaiset olisivat hallituksessa hankalia ja epäluotettavia.
Oikeassa demokratiassa edetään tietysti niin, että ensin syntyy kiista, josta syntyy epäluottamus, mistä seuraa hallituskriisi, joka joko sovitaan ja sovitetaan tai sitten ei.
Nyt on syytä kysyä, mihin Sauli Niinistö, Orpo, Sipilä tarvitsevat Hallittua hallituskriisiä, Soteen? NATO-jäsenyyteen? F-35-kauppaan? Venäjä-vihaan?
Kuule Tim.Kyllä ne on ytimessä,pimeyden ytimessä.
Vai olisiko tahallaan tarkoituksellisesti aikaansaadun hallituskriisin motiivi EU:n liittovaltio, jota Halla-aho vastustaa.
Jollain tavalla noille kaikille edellä esitetyille syille on yhteinen nimittäjä,raha ja mahdolliset omat bonukset.Ja isossa ikkunassa ,missä EU siellä ongelma.
Ei näyttänyt yhteistä arvopohjaa löytyvän. KEPU ja Kokoomus kilpailevat liikaa samoista äänistä kuin Persut, sekä isänmaan petturuus EU asioissa saattaisi käydä liian riskialttiiksi ”arvaamattomien” Halla-aholaisten kanssa toimittaessa. Hallitusohjelmasta kiinni pitäminen osoittautui liian vaikeaksi palaksi tilanteessa, jossa KEPUn ja Kokoomuksen näkökulmasta katsoen ei ole loppujen lopuksi saatu mitään aikaan. Se, että Persut voisivat lunastaa lupauksiaan olisi poliittisesti kestämätöntä puolue strategiaa ja johtaisi vain liikkuvien äänestäjien siirtymää Persuihin. Puoluepoliittisesti on parempi, että siirtyvät alati kasvavaan nukkuvien puolueeseen.
’…PM: Joo, kyllä se on nyt taputeltu. Nähdään sitten illalla…’
Jäämme odottelemaan… nyt otetaan sitten Halla-ahostaa todella mittaa. Seisooko mies sanojensa takana vai onko taputeltavissa.
Nyt olisi meinaan hyvä sauma kerätä lisää kannatusta jos ei alennu taputeltavaksi.
Ja taas paukkuu!
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/06/suuri-halla-aho-huuto.html
Vaikka joku sanoo kaiken näin suoraan ja totuudenmukaisesti niin silti hullu itsemurha meininki jatkuu eikä kansa tee mitään. Ollaan perikatoon kypsä kansa. ? Niin kai se sitten on.
Orpo vaati Halla-aholta länsimaisiakin arvoja.
Orpo ei taida käsittää, että länsimaisten arvojen isä ja äiti on USA eikä tiedä, että siellä opiskelijat ja koululaiset saavat tuoda oman aseen kouluun, että voivat puolustaa itseään.
Sanotaan ettei nimi miestä pahenna mutta joskus se kyllä hyvin kuvaa häntä.
Tulee mieleen että Kokoomuksesta taisi tulla orpopojalle nyt uusi koti jonka ’länsimaisen arvoyhteisön’ arvojen suojiin koko maailma pitäisi saattaa.
Hyvä ja hauska kirjoitus, kiitokset. Kansalaisten tulee tietää, että oikeat ”hallitusneuvottelut” käydään kabineteissa, eikä niistä puhuta kaikkea julki. Kun tullaan median eteen, mietitään tarkkaan mitä sanotaan, ja se on oikeastaan jo kabinetissa sovittu. Politikkojen puheiden taakse on joskus tosi vaikea nähdä. Vasta tehdyt päätökset kertovat ja silloin on jo liian myöhäistä kansalaisten ottaa kantaa asioihin. On tehty kuten on kabinetssa sovittu. Näin kulkee edustuksellinen demokratia.
Pakolaisista tehtiin numero. Puhuttiin kauniisti perustuslaista ja kansainvälisistä sopimuksista. Kaikki ovat oikeutettuja ”huolenpitoon”. Kukaan ei kysellyt Sipilältä ja Orpolta, miksi nämä eivät koske syntyperäisiä suomalaisia. Pakolaisistakin on tehty vain raakaa bisnestä, siinä se huolenpito. Voi puhua jo maahanmuuttoteollisuudesta, josta hyötyvät vain harvat. Tuskin kovin paljon edes pakolaiset itse. Noopelisti Holmström sen kertoi Kultaranta keskustelujen päätteeksi: https://yle.fi/uutiset/3-9665255
Sitrakin on tehnyt jonkin, oliko SIB ohjelman, jolla mamujen palkkaaminen on edullisempaa kuin suomalaisten. Siitä en nyt löydä enempää tietoa. Liekö salaista. Myös Matti Vanhanen antoi ulkomaalaisille ”suosituimmuusaseman työmarkkinoilla” pääministerinä ollessaan. Se näkyy nyt rakennustyömailla. Että sellaisia edustajia meillä.
Oma arvioni Halla-Ahon syrjäyttämisestä on, joka tiedettiin jo ennen ”hallitusneuvottelujakin”, että hän on liian älykäs ja periaatteistaan kiinnipitävä juuri noihin salaisiin kabinettineuvotteluihin. Siksi ei passannut.
Oli murheellista ja mitään sanomatonta vanhaa sanahelinää tuo Holmströmin linkin kirjoitus. Eli kaikki jatkukoon ennallaan: maa tarvitsee pakolaisia ja heidät on työllistettävä halvemmalla ja huippuna että edustuksellinen demokratia on ok vaikka juuri sen pohjalta ollaan tässä missä ollaan.
Sellainen nobelisti. Mutta sellaisiahan ne ovat yleensä, systeemin puolustajia.
Tuo eka kappale on sinulta hyvä. Juuri niin homma pelaa. Ja juuri siksi ettei ole kansanäänestyksiä asioista ollaan eliitin kahleissa ja sen mielivallan alla. Sehän ei ’tottele’ äänestäjiään vaan tekee mitä haluaa. Jyrää kansan tahdon.
Toivottavasti Halla-aho ei taivu ja lisää siten kannatustaan.
Arvojen poiketessa
Arvon sanotaan olevan käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta fyysisestä tai abstraktista objektista tai asiantilasta. Arvoja tutkivat muun ohella antropologia, psykologia, sosiaalipsykologia ja yhteiskuntatieteet sekä filosofiassa etiikan haara nimeltä arvoteoria (aksiologia).
Viime päivinä arvoja on tutkinut muun ohella Suomen tasavallan pääministeri. Se tutkinta päättyi hallituskriisiin.
Vatjan armo ja viron aru merkitsevät järkeä tai ymmärrystä ja Agricolalla arvo tarkoittaa arviota, arviointia.
¤
”Pääministeri Sipilä nimesi maahanmuuton, pakolaiskysymyksen ja ihmisyyden käsitykset tärkeimmiksi erottaviksi tekijöiksi, joiden takia Jussi Halla-ahon perussuomalaiset saivat lähtöpassit hallituksesta.”
(lähde: Tuulia Thynell. Sipilä A-studiossa: Meillä on nyt uusi puolue, jonka arvot poikkeavat liikaa omistani. Yle Uutiset 12.6.2017; https://yle.fi/uutiset/3-9665828)
¤
”Kokoomusnuorten (…) julkaiseman Tavoiteohjelma 2014 -linjauksen muutamat kohdat ovat nostaneet julkisuudessa myrskyn.”
(…)
”Ilta-Sanomat julkaisee nyt kaikki vaatimukset, joita kokoomusnuoret esittävät ohjelmassaan.”
(…)
*”Pohjois-Atlantin liiton (NATO) jäsenyyttä on haettava välittömästi.”
(…)
*Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen lopetettava.
(…)
*”Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoiva lakipykälä poistettava.”
(…)
*”Vähemmistövaltuutetun virka poistettava.”
(lähde: Tätä kokoomusnuoret oikeasti ehdottivat – lue sanatarkka esitys. Ilta-Sanomat 10.9.2013; http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000656833.html)
#
Kokoomusnuorten puheenjohtajana toimi Susanna Koski, kokoomuksen nykyinen kansanedustaja.
¤
”Jos olen ollut mulkku, pyydän anteeksi” (kokoomuksen Alexander Stubb Helsingin Sanomien haastattelussa 2.5.2014).
”Tykkään Natosta” Alexander Stubb).
”Vittu mitä p*skaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa” (Alexander Stubb Pohjoismaiden neuvostosta).
”Suoraan sanoen, miksi Kirkon ulkomaan apua pitäisi mainostaa? Sama kuin huutaisi: ’Kännykkäni on pöllitty, tehkää jotain!’” (Alexander Stubb ulkoministerinä elokuussa 2009 Israelin asevoimien tuhottua Suomen Kirkon ulkomaan avun rahoittaman klinikan Gazassa).
”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori — kesä-, heinä- ja elokuu — niin jatkossa näin ei enää ole” (Alexander Stubb).
(lähde: https://fi.wikiquote.org/wiki/Alexander_Stubb)
#
”Stubb sanoi torstaina, että hallintarekisteriä kannattaa 90 prosenttia viranomaisista. Oikea luku on 10 prosenttia.”
”Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on myöntänyt käyttäneensä vääriä lukuja puhuessaan hallintarekisteristä eduskunnalle torstaina.”
(lähde: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hallintarekisteri-soppa-sakenee-stubb-myontaa-puhuneensa-vaarin/HnQHDmbF)
¤
”Seksuaalista häirintää ja ahdistelua ovat kaikki ne teot, jotka teon kohde sellaiseksi kokee ja ellei tämä koe tai ymmärrä kokea, myös kaikki sellaiset teot, jotka jokin täysin ulkopuolinen naisjärjestö sellaiseksi kokee” (kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz).
”Jos Ruotsista turvapaikkaa hakenut tulee Suomeen, miksei häntä käännytetä seuraavana päivänä? Miksi käsittely venyy viikkoihin tai kuukausiin?” (Ben Zyskowicz)
(lähde: https://fi.wikiquote.org/wiki/Ben_Zyskowicz)
¤
”Köyhät ei köyhdy vaan rikastuu hitaammassa suhteessa” (Wille Rydman, nykyisin kokoomuksen kansanedustaja) – Vaalipaneeli 22.12.2010 (Video kohdassa 45:00)
(https://fi.wikiquote.org/wiki/Wille_Rydman)
¤
Arvollista laulumusiikkia
Kalle Holmberg – Pesäpallolaulu (Peäpallolaulun on säveltänyt Kaj Chydemius ja sanoittanut Arvo Salo). https://www.youtube.com/watch?v=NGj8Zzp7Cm8
Vesa-Matti Loiri – Arvon Mekin Ansaitsemme
https://www.youtube.com/watch?v=gUqgBrgSBYc
Tamara Lund – Hyväile, hyväile vaan
Sävellys: Toivo Kärki
Sanat: Arvo Aallas
¤
JUHLAPUHE SUOMEN KANSALLE, Reino Helismaa v.1963
https://www.youtube.com/watch?v=r-WJ69MfXyY
”(…) ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa” (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 1948)[*]
”[K]un ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta” (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus)
”(…) on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan” (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus)
———-
[*] Yhdistyneiden kansakuntien kolmas yleiskokous hyväksyi ja julkisti ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen joulukuun 10. päivänä 1948.
¤
”Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa” (Suomen perustuslain 1. pykälän 2. momentti).[**]
”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä” (Perustuslain 6. pykälän 1. momentti).
”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella” (Perustuslain 6. pykälän 2. momentti).
”Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu” (Perustuslain 9. pykälän 4. momentin toinen virke).
———-
[**] Suomen perustuslaki (731/1999) annettiin 11.6.1999, ja se tuli voimaan 1. maaliskuuta 2000.
¤
”Kaltoin kohdelluilla turvapaikanhakijoilla ja maahanmuuttajilla on oltava ihmisarvo. Tietenkin pitää tiukkana olla, etteivät asiattomat pääse osallisiksi etuuksista, mutta harkintaa pitää olla heitäkin kohtaan ja hyväsydämisyyttä” (PS:n kontiolahtelainen kansanedustaja Pentti Oinonen 12.6.2017).
Avec les compliments de Souffleur
Loistava kirjoitus! Jäätävää huumoria, henkilöluonnehdinta10/10.
Tämänkin päivän pelasti VV,kiitos.
Kiitokset Veijo Hoikalle ja muille kommentoijille!
¤
Tamara Lund – Hyväile, hyväile vaan
Sävellys: Toivo Kärki Sanat: Arvo Aallas
https://www.youtube.com/watch?v=sE_CVKZSmQs
Tuo verkko-osoite oli jäänyt erehdyksessä pois aiemmasta kommentistani.
Entä miksi tuo ’biisi’? Sen vuoksi että siinä ovat eräät ARVOT kohdallaan: Suomen kansan sieluun pureutuvan säveltäjämestarin (Toivo Kärki) kaunis, kaihoisa sävelmä, kirjoittamisen tuhattaiturin (Arvo Aallas) jännittävät sanat sekä lahjakkaan, upeaäänisen laulajan väärentämätön ääni, joka Hyväile-laulun aikoihin oli ’luonnonäänellisesti’ parhaimmillaan.
Tamara Lundilla oli suoraan sieluun uppoava ääni, jonka oopperaääneksi kouluttautuminen (’pakottaminen’) tavallaan’pilasi’. (Hiukan samoin kävi aikanaan Inga Sulinille, jonka charmikkaasta ja eroottisesta äänestä sain aikanaan KY:llä nauttia.) Tamara Lundhan opiskeli Sibelius-akatemiassa ja kuulemani mukaan sai siellä laulukokeessa täyden kympin, joka tuohon aikaan lienee ollut harvinaista.
Arvo Aallas teki koskettavan sanoituksen, joka omalla tavallaan asetti kyseiselle iskelmägenrelle uuden standardin. Keskiluokkaisessa ja keskinkertaisessa (tässä yhteydessä voisi ehkä käyttää jopa sanaa enfaldig) maassa Arvo Aallas oli aikaansa edellä. Sitä ei tietenkään voitu sallia. Laulua kaavailtiin Suomen euroviisuedustajaksi, mutta lopulta hanke kaatui (niin kerrotaan) sanoituksen ”rohkeuteen”. Sääli. Mutta onneksi laulu elää muutoinkin.
#
Arvo Aallas (7.10.1930 Kaukola, luovutettu Karjala – 17.6.1976 Terijoki (Zelenogorsk) oli toimittaja ja kirjailija. Hän toimi aikakauslehtireportterina 1950-luvulla ja työskenteli Yleisradiossa 1950-luvulta alkaen vuoteen 1974 saakka. Aallas muistetaan radiokuunnelmista ja ajanviihdeohjelmista.
Aallas oli Jaana-lehden päätoimittaja vuosina 1961–1971. Hän oli töissä Arvotekstit Ky:ssä vuosina 1970–1976 kirjoittaen artikkeleita ja kuunnelmia. Aallas käytti salanimeä Aallos Arvo. Aallas toimi myös laulujen sanoittajana. Hänen tunnetuimpia sanoituksiaan ovat Irwin Goodmanin esittämä ’Salainen agentti’ ja Tamara Lundin tulkitsema ’Hyväile, hyväile vaan’.
Arvo Aallas kuoli kesäkuussa 1976 Terijoella sattuneessa auto-onnettomuudessa.
#
Arvo Aallaksen teoksia
Tietokirjat:
Aiotko kirjoittaa?, 1959
Suomen vanhat linnat, 1975
Näytelmät:
Lemmenvekseli, yksinäytöksinen huvinäytelmä, 1958, 2. p. 1961
Onnen perhe, yksinäytöksinen huvinäytelmä, 1959
Avioliiton ilot, yksinäytöksinen huvinäytelmä, 1964
Horoskoopit, yksinäytöksinen huvinäytelmä, 1965
Nuortenkirjat:
Erakon majan vangit, 1955
Kohtalokas kalaretki, 1955
Hovikalleudet harhateillä, 1956
Kadonnut Kuolemankiitäjä, 1957
Rautanaamion salaisuus, 1957
Vinosilmä saapui satamaan, 1958
Kaunokirjallisuus:
Pilkkuja meren peilissä, 1958
(lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvo_Aallas)
Tamara Lund rauhoitti hallituskriisin ahdistuksen. Siihen auttaa myös Carolan Herrojen kanssa pellon laidassa. Ja Cecilia Bartolin tuotanto, ja… Hups, meni musiikkipolitiikan puolelle. En osaa lajia, vetoankin siis Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmiin, joka antoi oikopolun etenkin pianomusiikin loistokkuuteen ja ihastuksen terävään sanailuun. Hieno mies.
Jos Suomessa olisi demokratia, nyt oppositiopuolueet ja media kävisivät presidentti Niinistön, pääministeri Sipilän, valtiovarainministeri Orpon kimppuun siitä, että järjestämällään hallituskriisillä he pelaavat uhkapeliä Suomen taloudella.
Juuri näin. Se olisi normaalia ja tervettä politiikkaa. Kuollut kansa ei näköjään siihen pysty.
Kesäkuun 2017 hallituskriisi on niin suuri, että valtionjohdolla ja Eduskunnalla olisi moraalis-eettinen velvollisuus etsiä toimintakykyistä hallitusta uusien eduskuntavaalien kautta.
Sipilän hallituksen politiikka on objektiivisesti tarkastellen ollut varsin tuhoisaa vähäväkisille kansalaisille (kurjalisto, köyhät, sairaat, vammaiset, vähävaraiset vanhukset, opiskelijat, työttömät, vähävaraiset lapsiperheet ymv). Köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet.
Pääministeri puhuu arvopohjasta. Mitä kertoo hallituksen arvopohjasta se tosiseikka, että se näyttää hyväksyneen tilanteen, jossa maahan on synnytetty Kelan köyhyystutkijoiden mukaan kokonaan uusi yhteiskuntaluokka, Kurjalisto. ja että leipäjonot ovat jatkuvasti pidentyneet? Samaan aikaan teollisuudelle on annettu miljarditukia, vaikka julkisen vallan omat arvioijat ovat todenneet osan annetusta tuesta epärationaaliseksi (sic!).
Sote-uudistushanke on jopa kokoomuslaisten asiantuntijoiden mukaan ’susi’. Hanke romuttaa kunnan asukkaiden perustuslaissa turvatun itsehallinnon. Sote-hanke pyrkii siirtämään vallan julkiselta sektorilta yksityisille suuryrityksille. Käynnissä on sote-alan vallankumous de facto, joka pyritään ajamaan lävitse tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä. Se olisi vastoin voimassa olevaa perustuslaillista järjestystä. Hankkeelta puuttuu legitimiteetti.
On varsin outoa, mikäli Tasavallan presidenttikään ei ymmärrä tilanteen vakavuutta. Nyt on selvää, ettei ilman vaaleja ole saatavissa aikaan hallitusta, jolla olisi kansalaisten hyväksyntä.
Valtiollisessa elämässä, lainsäädännössä, hallintolainkäytössä ja hallinnossa yksi tärkeimpiä periaatteita on, että olosuhteiden perustavaa laatua oleva muutos edellyttää myös perustavanlaatuista korjausliikettä (muuttuneiden olosuhteiden huomioon ottamisen periaate). Sellaiseksi korjaukseksi ei kelpaa Sipilän rampautetun hallituksen kiireellinen tilkitseminen RKP:n ja KD:n väkinäisellä tuella. Ainoa oikea korjausliike on Eduskunnan hajottaminen ja ennenaikaisten eduskuntavaalien toimittaminen.
Itse asiassa nyt nähty hallituskriisi on hallituskaappausfarssi, jossa keskusta ja kokoomus yksissä tuumin pyrkivät haalimaan itselleen diktatorisen duettovallan. On väitetty, että operaatio on perustuslainkin edellyttämä. On painavasti sanottava, että ei ole. Kansanvalta kuuluu edelleenkin kansalle (ks. perustuslain 2. pykälän 1. momentti), eikä keskustan ja kokoomuksen muodostamalle tandemille.
[Lainaus alkaa:]Ennenaikaisten vaalien määräämismahdollisuus on tarkoitettu erittäin poikkeuksellisia tilanteita varten. Hyväksyessään vuoden 1990 valtiopäivillä asianomaisen hallitusmuodon muutosehdotuksen jätettäväksi lepäämään eduskunta hyväksyi seuraavan perustelulausuman: ”Eduskunta edellyttää, että eduskunnan hajottamista koskevan asian esille ottamisen aiheena saattaa olla vain pitkäaikainen, lähinnä poliittisen hallituksen muodostamisvaikeutena ilmenevä parlamentaarinen kriisi tai muunlaisesta syystä eduskunnan toimintakykyyn tai kokoonpanoon kohdistuva kiistaton epäluulo ja yleensä myös oletus siitä, että eduskunnassa pidetään hajotusta laajasti aiheellisena.”[Lainaus päättyi.] (lähde HE 1/1998 vp – Hallituksen esitys
Eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi)
Selvää on, että nykyisessä hallituskriisissä on kysymys Hallituksen asianomaisessa esityksessä (HE 1/1998) tarkoitetusta ’erittäin poikkeuksellisesta tilanteesta’. Kukaan ei voine uskottavasti väittää, ettei kyse olisi varsin poikkeuksellisesta tilanteesta? Selvää on myös, että ”eduskunnan toimintakykyyn” ja ”kokoonpanoon” kohdistuu ”kiistaton epäluulo”.
Perustuslain 26. pykälän mukaan ”Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi”.
Mainituilla perusteilla on katsottavissa, että ennenaikaisten eduskuntavaalien toimittamiseen on käsillä kaikkien nähtävissä olevat objektiiviset perusteet. Pääministerin ja Tasavallan presidentin on syytä toimia asiassa kansanvallan pelisääntöjä noudattaen.
”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta” (perustuslain 2. pykälän 1. momentti).
Painavasti on todettava, ettei valtiovalta maassamme kuulu ’arvopohjalla’ spekuloivalle Keskusta-Kokoomus –tandemille.
Toivottavasti RKP:llä ja KD:llä on viisautta torjua Keskustan ja Kokoomuksen pelin politiikka. RKP:n ja KD:n kannattaisi noudattaa tässä asiassa SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton esimerkkiä.
Bonjour, Uudet Vaalit!
Hyvät kommentit Tapio, -olisi minunkin pitänyt lukea nämä jo aikaisemmin, ettei olisi tarvinnut ruveta maallikkosaaraajaksi…
Mutta ehkä se on hyvä, että tulee toistoa saman perusteeman ympäriltä, hieman ei ilmaisuin. 🙂
Uudet vaalit, ilman muuta. Tässä on nyt kauttaaltaan niin paljon virheitä yritetty korjata uusilla virheillä, että lopputulemana on vain pelkkää paskaa.
No niin, kun lujaa ajetaan, putoo paskat rattailta. Nyt on mahdollisuus saada aikaiseksi isänmaallinen puolue Suomeen. Jussi Halla-aho sen tekee, toivotaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9666763
Meillä kyllä on jo yksi sellainen: IPU eli Itsenäisyyspuolue. http://www.ipu.fi
Toivotaan että nyt syntyy toinen. Ja että nämä kaksi voisivat vielä joskus yhtyä toisiinsa tai ainakin tehdä hyvää yhteistyötä maamme parhaaksi.
Minust Halla-ahon ajatukset ovat osin hyvin ’ipulaisia’. Ei valtioiden suvereenisuuden säilyttäminen ole mitenkään ristiriidassa maailman yhteisen edun kanssa, vain pankkiirimafian ja finanssi- sekä talouseliitin etujen kanssa.
Puhut asiaa.
No nyt ne paskat sieltä rattailta putos…
http://beta.oikeamedia.com/o1-22646
http://mvlehti.net/2017/06/13/paivan-kuva-2-hunajaa/
Ei Halla-Aho sitä tee ellei Nato-kanta muutu.
Soinille ei riittänyt, että se myi puolueensa, aatteensa, lupauksensa vaan nyt Soini vie tuhkatkin pesästä kokoamalla loikkarit ja hajottamalla loikkareden avulla perussuomalaiset.
Selvääkin selvempää, että toi diili oli tehty Sauli Niinistön, Sipilän, Orpon, Soinin kesken jo ennen kuin Halla-aho oli voittanut puheenjohtajuuden.
Soini siis teki itsestään täydellisen maanpetturin. Kyllä nyt luulisi noiden hänen kanssaan kimppaantuneiden tajuavan mikä on homman nimi: isänmaan myynti nwo-eliitille.
Tulee mieleen sekin että kuinkahan suuret rahat tuossa pyörivät taustalla?
Niinpä, mistä on kysymys kun niin Halla-aho kuin Soinikin noudattavathallitisohjrlmaa, mutta Soini tuhoaa loikkareilla puolueensa ja mitätöi jäsenistön äänestämän vaalituloksen.
Kysymys on kyykystä ja kumarasta. Soini myy enemmän itseään ja puoluettaan ja on enemmän kyykyssä ja rähmällään Sauli Niinistön, Sipilän, Orpon edessä kuin Halla-aho,
ja toki perussuomalaisten ministerit taistelevat nyt ministeripalkastaan ja eduistaan.
Yepp!
Jep, mutta ainut häviäjä tuossa on läskiperse-Soini itse!!
Tuolla diilillä Sauli Niinistö, Sipilä, Orpo saavat Soinin, RKPn, Kristillisten avulla 122 edustajan enemmistön, jolla Sote, yksityistämiset, NATO, F-35:t ym. toteutetaan.
Nyt haisee Sauli Niinistö – Sipilä – Soini -teatteri.
Niinistö ja Sipilä olivat tehneet uutisen siitä, että Sipilä oli muka menossa tapaamaan Niinistöä mutta eipä sitä tapaamista sitten tarvittukaan kun muka yllätyksenä soinilaiset loikkasivat perussuomalaisista ja jatkanevat nyt hallituksessa.
Saatiinko nyt mitä tilattiin? Ja kuka tilasi? Tämä on nyt syytä selvittää perinjuurin.
Niinistö, Sipilä, Orpo ovat olevinaan huolissaan ARVOISTA ja ARVOYHTEISÖSTÄ ja ovat nyt ottamassa hallitukseen oman puolueensa pettäjäpetturit.
Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo, joka ei ole mikään järjenjättiläinen, oli houkuteltu ja saatu vielä lausumaan täysin pähkähullu perustekin oman poliittisen eduskunta-hallitus -puolueen pettämiselle: ”Nyt ei olla poliitikkoja vaan isänmaan asialla”.
Siis onko nyt niin että verorahoilla kustannetaan tuon eliten sosieteeshow?
http://timosoini.fi/2017/06/juudas-meni-ja-hirtti-itsensa/
Onko tämä mies terve?
Vatikaanin agentti ja juudas!!
Onko Suomen poliittisessa historiassa toista Soinin kaltaista puoluepetturia, entä presidenteissämme Niinistön kaltaista kusettajaa.
Eipä tule mieleen…
On. Kaikki loikkarit Soinin ahteria taputelleet. On. Pari kolme edellistä. Kirjallisuusviitteet: altamedia ja some. mot
Entä Sipilän kaltaista kusettaja-pääministeriä.
Kannattaa tutustua Esko Ahon, Iiro Viinasen ja Mauno Koiviston touhuihin 1990-luvun Suomessa. 1990-luvulta nämä kaikki kauhut saivat nykyisen alkuvauhtinsa, vaikkakin varsinaisena lähtölaukauksena toiminut rahamarkkinoiden ”vapautus” oli toteutettu jo vuonna 1986. Nyt koko NATOn, banksterismin, jättiyritysten ylivallan ja muun hauskan perään kuolaava poliitikosto saa kiittää em. herrojen uraa uurtavaa pohjatyötä siitä, että heitä ei pidättele enää vähäisessäkään määrin ns. yleinen etu. Tai oikeastaan mikään muukaan, nythän heillä on brysselhovi, jonka selän taakse voi aina juosta piiloon.
Aloitusopinnoiksi suosittelen kirjaa Laman ja rahan pelurit, jota ei kuulemma huolittu eduskunnan kirjastoon.
http://mvlehti.net/2017/06/13/paivan-kuva-2-hunajaa/
Halvalla menee: Suomessa on jo CIA-meno eli yksinkertaiset keksivät härskejä yksinkertaisia valheita:
Sipilä tuli tv-studioon kirjekuori mukanaan (joka oli Sipilän mukaan hallituksen erokirje) ihan vaan näyttääkseen ja alleviivatakseen, että varmaan muka oli viemässä hallituksen erokirjettä presidentille.
Jos Sipilä olisi ihan oikeesti ollut viemässä erokirjettä Niinistölle niin ei hän enää olisi sitä tv-studioon raahannut etenkin kun kirje oli sisältömielessä hyödytön.
Nyt oli kyse kusetuksesta, jossa pääasia olikin se että oli muka ollut viemässä kirjettä eikä itse ero.
…. ja BRYSSELISSÄ harjattu Halla-aho mukana juonessa. Amen!
Keitä Sauli Niinistön, Sipilän, Orpon, Soinin, Elon Uusi Vaihtoehto edustaa kun se petti äänestäjänsä, se petti puoluekokousjäsenet, se ei ole puolue vaan vain eduskuntaryhmä eikä se edusta kansaa.
Sehän edustaa vain Sauli Niinistöä, Sipilää ja Orpoa.
Halla-ahon suku on tosiaan Alajärven Hoiskosta lähtöisin ja kuten Visbakka, Jäätteenmäki, Lestadius, Aho, Lipponen, Sipilä, Väyrynen ym. poliitikot Kekkosta lukuunottamatta, yhteistä näille on kuuluminen ruotsin puolelta tulleeseen Sursillien suureen pappis- ja virkamiessukuun. Eräänlainen hengellinen raja Etelä-Pohjanmaalla voidaan vetää Isostakyröstä Lapuan pohjoispuolelle ja Alajärven suuntaan. Lapualla ja Härmässä hallitsee körttiläisyys ja Alajärven suuntaan mentäessä voimistuu lestadiolaisuus. Aikoinaan myös ”häjyilyperinne” oli voimakkainta näillä suunnilla ulottuen aina ruotsinkielisiin pitäjiin. Pohdin voisiko Halla-aho olla taustaltaan lestadiolainen, mutta vuonna 1997 tehdyssä kirjoituksessaan, kieltää olevansa. Kiinnostunut kuitenkin on ja tunti ainakin silloin symbatiaa siihen suuntaan. Täman suhteen arvojen pitäisi Sipilän suuntaan sopia yhteen, tosin kirjoituksesta voisi joku ”lesta mennä päin persettä” ja nostaa karvatkin pystyyn:
http://www.halla-aho.com/scripta/fundamentalismista_ja_muusta.html
Ankkastukki on Seinäjoellä vielä käytetty nimi letitetystä pullasta. Ilmajoen puolella se on nisu, kyrsä, nisukyrsä, kisko, pitko ja nykyisin yleisemmin pullaa.
Nyt kun kansaa viedään ja johtajamme valehtelevat meille päin nököä, eikä meille kerrota faktoja, on syytä arvioida psykofyysistä ympäristöämme.
Kun Sauli Niinistö juonii ja kusettaa hänen kasvonsa punakoituvat, silmien alle paisuu pussit ja yleensä Niinistö on aina elokuvamaiseen tyyliin jossain muualla kusetustapahtumasta/-paikasta, ulkomaan matkalla, juhlissa, kokouksissa, urheilutapahtumissa. Noin kävi nytkin.
Soini on punapää, juoksee karkuun ja heittää ylimielisyyksiä. Noin kävi nytkin.
Sipilä on paras kusettaja, kivikasvo, mutta kun hän valehtelee, hän ryhtyy alleviivaamaan. Noin kävi nytkin.
Nyt kun saa puhua ARVOIISTA ja ARVOYHTEISÖSTÄ ja politiikan pelikentälle on juonittu uusi pokerinaama-valehtelija Simon Elo niin on lupa miettiä, mikä kusettajia yhdistää.
Se on kristillisyys. Kaikki sanovat olevansa uskovia kristittyjä Niinistö, Sipilä, Soini, Orpo, Elo ja joskus ne jopa näytävät meille kuinka rukoilevat.
Mutta mikä saa kristityn valehtelemaan? Eikö valehtelu ole syntiä? Jos ei ole niin ainkakin puolueen hajottaminen juonimalla ja kirjeenvienti-valehtelun täytyy olla.
Voisiko ajatella, että kun uskossa faktat ja fiktiot, totuus ja tarinointi menevät sekaisin niin sitten ne menevät uskovilta sekaisin täällä oikeassa reaalimaailmassakin.
Tietenkin voi laajemminkin kysyä kuinka tuo ryhmä täyttää ne moraaliset rajat joita Kymmenen Käskyä kristitylle asettaa. Aika moni käsky kyllä kokonaan sivuutetaan.
Näin sanoo http://katekismus.fi/10kaskya/10kaskya.html
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. 2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. 3. Pyhitä lepopäivä. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa. 6. Älä tee aviorikosta. 7. Älä varasta. 8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. 9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. 10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu
Toimittaja Lauri Nurmen skuuppi 3.6.2017
Kuka olisi arvannut, mitä tapahtuu perussuomalaisille? Toimittaja Lauri Nurmi tiesi ja nyt hän kertoo miksi
Toimittaja Lauri Nurmi kirjoitti viikko ennen perussuomalaisten puoluekokousta, että jos Jussi Halla-ahosta tulee puheenjohtaja, 20 kansanedustajaa jättää puolueen ja pelastaa pääministeri Juha Sipilän hallituksen.
Kari Räisänen HS
Julkaistu: 14.6.2017 kello 17:22
Moni on viime päivinä väittänyt arvanneensa perussuomalaisten hajoamisen. Mutta vain yksi kirjoitti siitä uutisen viikon verran etukäteen ja ennusti, että operaation avulla pääministeri (…) Sipilän hallitus pysyy pystyssä.
Hän oli toimittaja Lauri Nurmi.
Näin Nurmi paljasti (…) viikko ennen perussuomalaisten puoluekokousta: ”Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.”
Nurmi kirjoitti, että jos (…) Halla-aho voittaa (…) puheenjohtajavaalin, kokoomus lopettaa hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa. Jotta hallitus säilyisi koossa, Halla-ahon perussuomalaisista irtoaa ainakin 20 kansanedustajan ryhmä, joka jatkaa yhteistyötä (…) Sipilän (kesk) kanssa.
Tämän jälkeen Sipilän hallitus voi jatkaa toimintaansa, koska sillä on (…) eduskunnassa enemmistö.
(…) Nurmi on Aamulehden politiikan toimittaja, joka työskentelee usean lehden yhteistoimituksessa Lännen mediassa. Hänen uutistaan siteerasivat muun muassa STT, Ylen tv-uutiset ja HS:n (…) Marko Junkkari kolumnissaan.
Nurmen uutinen otettiin vastaan (…) epäuskoisesti. Osaltaan siihen vaikutti (…) Soinin raivoisa reaktio:
”Hesarin politiikan toimituksen pinna ei kestänyt. Marko Junkkari lankesi Lännen Median ansaan ja kirjoitti arvolleen sopimattoman pakinan Soinista ja seteliselkärankaisista.”
”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.”
Nurmi sanoo (…), että Soinin purkaus oli looginen. ”Hän käytti tarkoituksella kovaa kieltä ja halusi kyseenalaistaa uutisen, koska se osui maaliin. Soini kyllä tiesi, että suunnitelma oli olemassa. Hän uhrasi tarkoituksella maineensa.”
”Perussuomalaisten hajoaminen ei ollut mikään improvisoitu veto, vaan siitä oli keskusteltu hallituksessa jo touko–kesäkuun vaihteessa”, Nurmi sanoo.
Ketkä asiasta keskustelivat?
”Hallituksen johtokolmikko (Sipilä, valtiovarainministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Timo Soini).Tämä oli yhdessä mietitty toimintavaihtoehto siltä varalta, että Halla-aho voittaa.”
Nurmi sanoo, että keskustelut pidettiin pienen piirin tiedossa. (…).
Mistä sait tietosi?
”He olivat hallituslähteitä. (…) lähteitä oli enemmän kuin yksi”, Nurmi sanoo.
Sipilä ja Orpo ovat nyt sanoneet, etteivät tienneet etukäteen perussuomalaisten kahtiajaosta. Nurmen mukaan tämä on puhdasta poliittista teatteria.
”Sipilä onnistui tässä pelastamaan hallituksen. Tästä oli etukäteen keskusteltu ja tätä oli suunniteltu, tähän oli valmistauduttu”, Nurmi väittää.
Myös Halla-aho on väittänyt, että kansanedustajien lähtö puolueesta tuli hänelle yllätyksenä. Nurmi epäilee tätä. Hän sanoo, että Halla-aho jakoi tuoreeltaan Nurmen uutista Facebookissa ja piikitteli samalla Soinia seteliselkärankaisuudesta.
Nurmi ennusti lähes nappiin myös lähtijöiden lukumäärän. Jutussaan hän arvioi, että ainakin noin 20 kansanedustajaa jättää Halla-ahon johtaman puolueen. ”Ei se ollut sattumaa. Selvitin, ketkä eivät pysty Halla-ahon kanssa yhteistyöhön ja ketkä olisivat hänen tukijoitaan.”
No, mitäs hallituskriisissä seuraavaksi tapahtuu?
”Sipilä antaa tiedonannon eduskunnassa ja se menee läpi, eli hallitus jatkaa toimintaansa. Uskon, että perussuomalaisista lähteneillekään ei käy välttämättä niin huonosti, kuin nyt on uumoiltu.”
lähde: http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005254580.html
¤
Lauri Nurmen (Helsinki, Lännen Media) skuuppi julkaistiin 3. kesäkuuta 2017.
(Skuuppi on yhden tiedotusvälineen ennen muita julkaisema uutinen, jonka sisältö poikkeaa yleisestä uutisvirrasta. Lisäksi skuupin on oltava uutisena poikkeuksellisen merkittävä.)
Kyseisen skuupin (3.6.2017) otsikko oli:
”Hallituksessa on suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän”
#
Lauri Nurmi 3.6.2017
Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.
Asia vahvistettiin perjantaina [2.6.2017] Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.
Näin voitaisiin toimia, jos Jussi Halla-aho valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä Sampo Terhon.
Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Halla-aholla on vuodelta 2012 tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on nykyisen kokoomuksen johdolle ja eduskuntaryhmälle liikaa.
Useista eri puoluelähteistä kerrottiin perjantaina LM:lle, että kokoomus ei suostu hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.
Kokoomuksen siirron jälkeen pääministeri Juha Sipilän olisi muutettava hallituspohjaa.
Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta. Sipilän hallitus voisi helposti jatkaa työskentelyään, koska keskustalla on 49 ja kokoomuksella 37 kansanedustajaa. Koossa olisi valmis enemmistöhallitus, jonka toimintakykyä Sipilä saattaisi vahvistaa kristillisdemokraateilla ja RKP:llä tai jommallakummalla.
Rkp:n ja kristillisdemokraattien kanssa on käyty keskusteluja hallitukseen tulemisesta, mutta soinilais-terholaisen eduskuntaryhmän irtautuessa halla-aholaisista pienempiä puolueita ei välttämättä tarvittaisi hallitukseen lainkaan.
LM-kyselyn perusteella perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakautuu puheenjohtajavalinnassa. Halla-aholaiset ovat ryhmässä vahva vähemmistö. LM-kyselyyn vastasi 26 kansanedustajaa eli suurin osa 37-jäsenisestä ryhmästä. Terhoa kannattaa 14 kansanedustajaa, Halla-ahoa 8 ja Leena Merta sekä Veera Ruohoa kumpaakin yksi. Kaksi edustajaa ei ole valinnut suosikkiaan.
Jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi, hän antanee lähtöpassit ulkoministeri Soinille. Liipaisimella olisi myös Jussi Niinistön puolustusministeriys. Niinistö oli vuoden 2009 eurovaaleissa perussuomalaisten vaalipäällikkö, eikä Halla-ahoa otettu ehdokkaaksi.
Eduskuntaryhmän jakautuessa Timo Soini ja Niinistö voisivat todennäköisesti jatkaa ministereinä, vaikka Halla-aho olisi valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Myös tästä on keskusteltu hallituksessa.
(http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hallituksessa-suunnitelma-halla-ahon-voiton-varalle-soinilaiset-muodostaisivat-oman-eduskuntaryhman/761668/)
Minisäikeinen analyysi ja vaihtoehtoilumonivalintakysymyspurske. Mutta eihän se nyt voi olla niin että Lipposen sokea kristallipalloon kurkkaajaa pitää käydä konsultoimassa ennen uurnalle menoa.
Antaa konnien yrittää kusettaa. Ne voitetaan rehellisyydellä ja hyvällä muistilla. Mikä sota on voitettu kummallakaan taktiikalla?
Hallituskriisin käänteet etukäteen uutisoinut toimittaja: ”Pääministeri antaa väärää kuvaa, että tämä olisi ollut improvisoitu asia”
https://yle.fi/uutiset/3-9671027
Operetin juoni on jo case closed.
Entä miksi tämä näytelmä?
Siksi että oli hätä?
Mikä hätä?
Sote-hätä.
Kenellä oli hätä?
Suomen Keskusta rp.:llä & Kansallinen Kokoomus rp.:llä
(Nationale Sammlungspartei) [Huomatkaa sana ’kansallinen’.]
[Muistanette että sana ’kansallinen’ näyttää olevan tänään
KANSALLISEn Kokoomuksen valtaeliitille punainen vaate.{sic!}]
Mikä hätä?
Keskusta pelkäsi ettei se saa ’maakuntauudistusta’.
Kokoomus pelkäsi ettei se saa ’valinnanvapautta’.
Miksi pelkäsivät?
Keskustan valtaeliitti laskee saavansa maakuntauudistuksella koko valtakunnan hallintaansa.
Kokoomuksen valtaeliitti laskee saavansa valinnanvapaudella aikaan vallan siirron julkiselta vallalta yksityissektorille. (Kysymyksessä lienee mammuttimainen tulon- ja omaisuuden siirto julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille ja viime kädessä suuryhtiöille. Kysymys on sote-sumuverhon suojissa toteutettavasta vallankaappauksen omaisesta vallankumouksesta ja demokratian muuttamisesta ologarkiseksi plutokratiaksi.)
Sipilän hallitus on nyt kesäkuun vallankaapauksella (PS:n hajottaminen) saatu yksituumaiseksi. Soraääniä ei enää sallita.
Valtamedia tietysti säestää ja siunaa tapahtuneen.
Perustuslakiasiantuntijat voisivat vielä puuttua asiaan, mutta heidät on Keskustan ja Kokoomuksen taitavilla manöövereillä tehty naurunalaisiksi ja hampaattomiksi. Monet muistanevat pääministerin herjan ’kaiken maailman dosenteista’ ja Kokoomuksen kansanedustajan (B.Z.) herjat
”Monissa sivistysmaissa hallituksella on tieteellisiä neuvonantajia. Suomessa tuntuu siltä, että professoreita, dosentteja, tutkijoita sekä yleensä tieteellistä tietoa dissataan” (http://blogi.professoriliitto.fi/kirsti-sintonen/kaiken-maailman-dosentit/).
”Zyskowicz lyttäsi perustuslakifundamentalistit” (https://www.suomenuutiset.fi/zyskowicz-lyttasi-perustuslakifundamentalistit-perustuslaki-turvaa-toimeentulotukea-karkotetulle/).
”Zyskowicz yksinkertaisesti poikkeaa totuudesta väittäessään, että eduskunnan perustuslakivaliokunta olisi kuulemiensa professoriasiantuntijoiden vaikutuksesta liikaa keskittynyt rikollisten ihmisoikeuksiin, unohtaen muut ihmiset ja heidän oikeutensa” (Martin Scheinin: Profeetoista ja professoreista; https://perustuslakiblogi.wordpress.com/2013/04/13/martin-scheinin-profeetoista-ja-professoreista/).
”(…) Zyskowiczin populistinen hyökkäys perustuslakivaliokunnan omasta tahdostaan kuulemia juristiprofessoreita vastaan vaikuttaa laskelmoidulta mutta samalla vastenmieliseltä. Sen sijaan, että hän antautuisi älylliseen keskusteluun oikeudellisista argumenteista tai pitäytyisi puhtaassa älystä vapaasta populismissa, hän nostaa antiälyllisyyden lipun. Heitot norsunluutorneista ja profeetoista muka perustelevat johtopäätöksen, ettei oikeudellisia argumentteja tulisi lainkaan kuunnella” (ibid.).
”On syytä sanoa suoraan ja selkeästi: Zyskowicz on väärin keinoin väärällä asialla” (ibid.).
#
RKP ja KD ilmensivät auliutta neuvotteluihin Sipilän hallituksen jatkamisesta ilman perussuomalaisia. Moni katsonee, että RKP:n ja KD:n johto menetti kasvonsa?
#
Onko todella niin ettei yhteiskunnastamme löydy voimia nykyisen vähäosaisille tuhoisan valtapelipolitiikan pysäyttämiseksi? Viime aikojen tapahtumat ovat erittäin poikkeuksellisia. Ennenaikaisten parlamenttivaalien toimittamiseksi on olemassa perusteltu painava syy.
¤
Reino Helismaa – Synkkä yksinpuhelu
https://www.youtube.com/watch?v=W-oPKBorn9A
Olavi Virta PÄIVÄN TYÖ 1956
https://www.youtube.com/watch?v=pGqhGB7wPvQ
Valhe Ja Totuus – Turkka Mali
https://www.youtube.com/watch?v=EGYJH_QXIbE
Billie Holiday – Strange Fruit
https://www.youtube.com/watch?v=h4ZyuULy9zs
Ella Fitzgerald : One note Samba (scat singing) 1969
https://www.youtube.com/watch?v=PbL9vr4Q2LU
Cannonball Adderley Quintet ”Work Song”
https://www.youtube.com/watch?v=MmwsQ_dHrFM
Tapio Rautavaara: Olkoon näin (1964)
https://www.youtube.com/watch?v=5rF2HbDMayQ
Håll mitt hjärta
https://www.youtube.com/watch?v=LOj2owkg7S0
Brigitte bardot et Serge Gainsbourg – Je t’aime moi non Plus
https://www.youtube.com/watch?v=F2XA5gMPc8Y
Mina – Parole Parole con Alberto Lupo
https://www.youtube.com/watch?v=XQIRVZeyA5M
Ya v Stretil Vas. Khvorostovsky
https://www.youtube.com/watch?v=ExdNN6Bd7KI
Operetin juoni:
Soini & loikkarit voivat nyt rauhassa pettää lisää äänestäjiään kun eivät ole enää perussuomalaisia eikä perussuomalaisten puolue ja puolueohjelma eivät enää sido loikkareita.
Sauli Niinistö-Sipilä-Orpo ovat myös tyytyväisiä kun loikkarit on parlamentaarisesti heikko ryhmä.