Ihmisyksilö, valtio ja demokratia, osa 6

Kirjoitussarjan tässä osassa tarkastellaan keinoja, joilla yhteiskunnassa on pyritty suojelemaan kansanryhmiä, sanan- ja lehdistönvapautta sekä ihmisten kunniaa, yksityiselämää ja uskonrauhaa.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

Suomessa rikoslaki (39/1889) määrittelee kiihottamisen kansanryhmää vastaan lain 11. luvussa (Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan) seuraavasti:

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi” (11. luvun 10. pykälä).

”Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi” (10 a §).

Tuomiot kiihotuksesta kansanryhmää vastaan olivat aikaisemmin melko harvinaisia. Sittemmin kehitys on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tuomittiin vuosina 2009–2014 kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 27 henkilöä. Tuomiot ovat olleet sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Eniten tuomioita annettiin vuonna 2012, jolloin käräjäoikeudessa tuomittiin 12 henkilöä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt, että syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus otetaan huomioon tulkittaessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapautta koskevaa 10. artiklaa.^[1]

Mainittujen rangaistussäännösten soveltamisessa ja rangaistavuuden rajaamisessa on tärkeää ottaa huomioon säännöksen suhde perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaan sananvapauteen. Viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Niinpä esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Rangaistavaa kuitenkin on kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan päätellä, että rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomitseminen on tullut kysymykseen sananvapauden suojasta huolimatta lähinnä silloin, kun voidaan katsoa ihmis- ja perusoikeuksia loukatun vihaan tai väkivaltaan yllyttämisen muodossa. Vihapuheiden, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa.^[2]

Sananvapauden rajoja maahanmuuttoon liittyvässä poliittisessa kirjoittelussa koskee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Feret v. Belgia, 16.7.2009. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kansallismielisen puolueen puheenjohtajan ja parlamentin jäsenen tuomitseminen kiihottamisrikoksesta vankeusrangaistukseen ja menettämään vaalikelpoisuutensa hänen maahanmuuttajiin kohdistamansa poliittisen arvostelun johdosta ei ollut rikkonut sananvapautta koskevaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklaa. Poliitikko oli kirjoituksillaan pitänyt maahan muuttaneita ulkomaalaisia rikollisina, jotka tulivat maahan käyttääkseen hyväkseen maahan asettumisestaan johtuneita etuuksia.

Ratkaisun mukaan tällaiset puheet olivat omiaan herättämään yleisössä, varsinkin asioihin vähemmin perehtyneissä henkilöissä, halveksuntaa ja eräissä jopa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Rasistista syrjintää ja ulkomaalaisvihaa tuli vastustaa niiden kaikissa muodoissaan niin pitkälle kuin mahdollista ja silloinkin, kun puheella ei kehotettu ryhtymään mihinkään tiettyyn väkivaltaiseen tai muutoin rikolliseen tekoon. Ratkaisussa katsottiin, että valittajan asema parlamentaarikkona ei vähentänyt hänen vastuutaan ja että oli olennaisen tärkeää, että poliitikot välttivät julkisissa puheissaan ilmaisuja, jotka olivat omiaan herättämään ja ylläpitämään suvaitsemattomuutta. Käytetyt stereotyyppiset iskulauseet tai ilmaisut olivat omiaan saattamaan keskustelun järkevän väittelyn ulkopuolelle, mikä lisäsi rasististen puheiden haitallisia vaikutuksia.

Suomessa on viime vuosina kohdistettu vihapuhetta erityisesti pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Myös muunlainen vihapuhe on ollut kasvamaan päin.

Kymen Sanomissa 25.3.2014 julkaistussa kirjoituksessaan Pekka Jylhä on kysynyt, miksi ”Nato ja ns. länsimieliset tahot haluavat jatkuvasti kiristää saartorengasta ja lietsoa vihapuhetta Venäjää kohtaan?” Jylhä jatkaa: ” Vallitseehan molemmin puolin kapitalistinen tuotantotapa. (…) Miksi ’lännen valtaeliitti’ ei ole tyytyväinen asiantilaan?” Jylhä on myös vastannut omaan kysymykseensä: ”Ehkä siksi, että Vladimir Putinin johtama Venäjä ei ole päästänyt ’lännen rahaeliittiä’ vapaasti ryöstämään Venäjän suunnattomia luonnonrikkauksia.”

Sananvapauden loukkaaminen

”Vapaa ajatusten ja mielipiteiden vaihto on ihmisten kallisarvoisimpia oikeuksia. Kaikki kansalaiset voivat puhua, kirjoittaa ja julkaista mielipiteitään vapaasti paitsi silloin, kun he syyllistyvät tämän vapauden laissa määriteltyyn väärinkäyttämiseen” (Ranskan kansalliskokouksen julkaisema Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus).^[3]

”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä” (Journalistin ohjeet 4.11.2013. Ohjeet tulivat voimaan 1.1.2014).

Sananvapaudella (liberté d’expression; freedom of speech) tarkoitetaan oikeutta ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Sananvapaudella voidaan ymmärtää sitä valtiosääntöoikeudellista käsitettä, joka Suomessa on ilmaistu perustuslain 12. pykälässä. Sen ohella sananvapaus on kansainvälisoikeudellisesti suojattu ihmisoikeus (ks. esimerkiksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 19. artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artikla). Sananvapautta on pidetty myös eräänlaisena oikeudellisesta sääntelystä irrallisena yhteiskunnallisena perusarvona.

Perustuslain sananvapaussäännös suojaa jokaisen sananvapautta sekä viestiä lähetettäessä että vastaanotettaessa kansalaisuudesta riippumatta. Suojaa annetaan kaikenlaiselle viestinnälle riippumatta sen keinoista tai välineistä. Tarkempien säännösten antaminen on pidätetty lain tasolle. Vain kuvaohjelmien (elokuvat, videot jne.) rajoittaminen on mahdollista tavallisella lailla, jos se on lasten suojelemiseksi välttämätöntä.

Sananvapauden ulottuvuus ja rajat joudutaan monesti selvittämään oikeusteitse. Tämä tapahtuu oman maamme osalta viime kädessä korkeimmassa oikeudessa tai korkeimmassa hallinto-oikeudessa sekä ihmisoikeusvalituksia ratkaisevassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Sananvapaus ei ole käytännössä ehdotonta. Sananvapauden käyttöä rajoittavat sananvapausrikoksia koskevat säännökset.

Suomen perustuslain 12. pykälän 1. momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan 1. kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan 2. kappaleessa todetaan seuraavaa:

”Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.”

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 19. artiklan 1. kappaleen mukaan jokaisella on oikeus mielipiteen vapauteen ilman ulkopuolista puuttumista. Artiklan 2. kappaleen mukaan jokaisella on sananvapaus; tämä oikeus sisältää vapauden hankkia, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia riippumatta alueellisista rajoista joko suullisesti, kirjallisesti tai painettuna taiteellisessa muodossa tahi muulla hänen valitsemallaan tavalla. Artiklan 3. kappaleen mukaan edellisessä kohdassa tarkoitettujen vapauksien käyttö merkitsee erityisiä velvollisuuksia ja erityistä vastuuta. Se voidaan sen tähden saattaa tiettyjen rajoitusten alaiseksi, mutta näiden tulee olla laissa säädettyjä ja sellaisia, jotka ovat välttämättömiä 1) toisten henkilöiden oikeuksien tai maineen kunnioittamiseksi, 2) valtion turvallisuuden tai yleisen järjestyksen (ordre public), terveydenhoidon tai moraalin suojelemiseksi.

Sananvapaus ei ole ehdotonta eikä rajoittamatonta vapautta. Sananvapauden käyttöä rajoittavat esimerkiksi monet rikoslain (RL) säännökset. Niistä keskeisimpiin kuuluvat (1) kiihottamista kansanryhmää vastaan (RL 11:10), (2) sotaan yllyttämistä (RL 12:2), (3) uskonrauhan rikkomista (RL 17:10), (4) yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä (RL 24:8) ja (5) kunnianloukkausta (RL 24:9) koskevat säännökset.

Kunnianloukkaus

Ihmisyksilön yksityiselämää suojataan perustuslain 10. pykälässä, jonka 1. momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan 1. kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä 8. artiklan 1. kappaleen on katsottu antavan suojaa myös henkilön maineelle ja kunnialle.^[4]

Sananvapauden suojaaminen yhtäältä ja kunnian suojaaminen toisaalta voivat ristiriitatilanteissa vaatia niiden välisen kohtuullisen tasapainon määrittelemistä. Sananvapauden käyttöä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla. Rangaistaviksi on yleensä säädetty sellaiset lausumat, jotka loukkaavat toisen mainetta ja kunniaa. Toisaalta kunnianloukkausta koskevien rangaistussäännösten tulkinnassa tulee ottaa huomioon myös sananvapauden suoja.^[5]

Kunnianloukkaus on säädetty rangaistavaksi rikoslain 24. luvun 9. pykälässä. Säännöksen 1. momentin mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi se, joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1. kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Säännöksen 2. momentin mukaan ei 1. momentin 2. kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnia on osa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa säädettyä yksityiselämän suojaa. Tämän vuoksi voidaan esimerkiksi rikoksesta epäillyn kunniaa koskevan suojan arvioinnissa saada tukea käytännöstä, jota noudatetaan rikokseen syyllistyneen henkilön yksityiselämän suojaa koskevassa arvioinnissa.

Rikoslain 24. luvun 9. pykälän 1. momentin 1. kohdassa on kysymys valheellisesta tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta. Saman momentin 2. kohdassa on kysymys puolestaan muunlaisesta halventavasta lausumasta, joka voi olla yhtäältä tosiseikkoihin perustuva lausuma tai sitten arvostelma, jollaisen osalta ei ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta. Tätä jaottelua vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä jako yhtäältä tosiasiatoteamuksiin ja toisaalta arvoarvostelmiin. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston ratkaisussa Cumpana ja Mazare v. Romania 17.12.2004 on todettu, että tosiasioiden olemassaolo voidaan näyttää, mutta arvoarvostelmien totuudenmukaisuus ei ole näytettävissä.^[6]

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Tammer v. Viro 6.2.2001 on todettu, että lehtiartikkelissa käytetyt viron kielen sanat merkitsivät loukkaavaan kieliasuun puettuja arvoarvostelmia, joihin turvautuminen ei ollut välttämätöntä kielteisen mielipiteen ilmaisemiseksi. Kritiikki olisi voitu muotoilla turvautumatta loukkaaviin ilmaisuihin.^[7]

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Rikoslain 24. luvun 8. pykälän ja sitä edeltäneen 27. luvun 3 a -pykälän (908/1974) esitöistä ilmenee, ettei yksityiselämän käsitteelle ole niissä tarkoitettu antaa suppeaa tai tarkoin rajattua sisältöä.^[8] Esitöissä on todettu yksityiselämän käsitteen ytimeen kuuluvan, että yksilöllä tulee olla tietty rauhoitettu ala, johon kuuluvat asiat hänellä on oikeus pitää omana tietonaan, jos hän niin haluaa. Yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista esitöissä mainitaan esimerkkeinä henkilön perhe-elämä, vapaa-ajan käyttö, terveys ja ihmissuhteet (HE 84/1974 vp, s. 3). Yksityiselämää suojataan myös totuudenmukaisten tietojen levittämiseltä (HE 184/1999 vp, s. 31). Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että yksityiselämän käsitteellä on lavea merkityssisältö, joka ei ole yleisellä käsitteellä tyhjentävästi määriteltävissä.^[9]

Rikoslain 24. luvun 8. pykälän mukaan vain sellainen yksityiselämää koskevan tiedon tai vihjauksen oikeudeton levittäminen on rangaistavaa, joka on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Tätä tulisi lainkohtaa koskevien esitöiden mukaan arvioida siitä lähtökohdasta, mikä on tiedon tai vihjauksen luonne.^[10] ”On omiaan”-ilmaisulla on haluttu sulkea soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset teot, jotka kyllä tosiasiallisesti ovat aiheuttaneet loukatulle kärsimystä, mutta vain sen vuoksi, että hän on reagoinut asiaan yllättävällä tavalla. Lainkohdassa tarkoitetun teon tulisi olla sellainen, että sen yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisia ihmisiä, joihin se kohdistuu.

Rikoslain 24. luvun 8. pykälässä tarkoitettu loukkaavuus ei edellytä sitä, että tiedot sinänsä koskisivat poikkeuksellisia, arkaluonteisia tai hävettäviä seikkoja, vaan olennaista on henkilön yksityiselämän joutuminen yleisön tietoon ja puheenaiheeksi ilman asianomaisen suostumusta. On myös selvää, että julkaistujen tietojen sisällöllä ja tietojen yksityiskohtaisuudella samoin kuin sillä tavalla, jolla tiedot on hankittu, on vaikutusta yksityiselämän suojan tarpeeseen ja turvaamisen keinoihin.

Ollakseen rangaistavaa toisen yksityiselämään koskevien tietojen ja vihjausten levittämisen tulee olla oikeudetonta.

Rikoslain 24. luvun 8. pykälän 2. momentin mukaan rangaistavaa ei ole esittää politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivan henkilön yksityiselämästä sellaisia tietoja, jotka voivat vaikuttaa tällaisen henkilön toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä ja joiden esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Yleisön oikeus tiedonsaantiin voi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan erityisissä tapauksissa ulottua myös julkisuuden henkilöiden yksityiselämän piiriin kuuluviin seikkoihin.^[11] Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on erotellut yhtäältä ne tapaukset, joissa yksityiselämään puuttuvan tiedon kertomisella edistetään yleiseltä kannalta kiinnostavista ja tärkeäksi koetuista asioista käytävää julkista keskustelua, ja toisaalta ne tapaukset, joissa tiedon paljastaminen olisi tarkoitettu ainoastaan tyydyttämään tietyn lukijakunnan uteliaisuutta.^[12]

Tieto voi menettää yksityisen luonteensa, jos se on tullut yleiseen tietoon. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan MGN Limited v. Yhdistynyt Kuningaskunta 18.1.2011, kohta 147, erotellut tiedot sen perusteella, oliko henkilö itse julkistanut tiedot, jolloin ne olivat tulleet julkisen keskustelun piiriin, vai oliko kyse tiedoista, joita henkilö ei ollut itse julkistanut. Ratkaisussaan Hachette Filipacchi Associés (”Ici Paris”) v. Ranska 23.7.2009, kohta 53, olennaista merkitystä on annettu sille, että valittaja oli aiemmin erityisesti omaelämäkerrassaan paljastanut henkilöään koskevia seikkoja julkisuudessa, minkä tuomioistuin katsoi vähentävän hänen yksityiselämänsä suojan tarvetta.

Uskonrauhan rikkominen

Rikoslain 17. luvun 10. pykälän 1. kohdan mukaan uskonrauhan rikkomisesta tuomitaan se, joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.

Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää myös, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan katsoa tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.^[13]

Rangaistussäännöksen suojelukohteina ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla on sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus, yksilön uskonnonvapaus.

Uskonnonvapautta turvataan Suomen perustuslain 11. pykälässä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklassa. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on lisäksi otettava huomioon perustuslain 12. pykälässä ja ihmisoikeussopimuksen 10. artiklassa turvattu sananvapauden suoja. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklan 2. kohdan ja 10. artiklan 2. kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi.

Uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen sisällössä on pyritty ottamaan huomioon vastakkain olevat perusoikeudet. Ne on myös säännöstä sovellettaessa sovitettava yhteen ja pyrittävä toteuttamaan rinnakkain.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan 2. kohta ei juuri antanut mahdollisuutta rajoittaa poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti kiinnostavista kysymyksistä ja että poliittisen keskustelun vapautta voitiin rajoittaa vain pakottavin perustein.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toisaalta korostanut sitä, että poliittisenkaan keskustelun vapaus ei ollut rajoittamaton ja että demokraattinen ja pluralistinen yhteiskunta perustui suvaitsevuuteen ja ihmisten tasa-arvoon. Sen vuoksi oikeasuhtaisia seuraamuksia saattoi olla tarpeen määrätä silloin, kun luotiin muun muassa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa tai siihen yllytettiin taikka sitä yritettiin perustella.^[14] Kun kaiken suvaitsemattomuuden vastustaminen kuului olennaisena osana ihmisoikeuksien suojeluun, oli erittäin tärkeää, että poliitikot välttivät puheissaan lausumia, jotka saattoivat ruokkia suvaitsemattomuutta.^[15]

Uskonnollisia kysymyksiä koskevan sananvapauden osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu muun muassa, että uskonnonharjoittajien tuli suvaita ja hyväksyä se, että toiset torjuivat heidän uskonnolliset käsityksensä tai jopa levittivät heidän uskolleen vihamielisiä oppeja.

Uskonnollisten mielipiteiden yhteydessä sananvapauden käyttämiseen liittyviin vastuisiin sisältyy velvollisuus välttää mahdollisimman pitkälle aiheettoman hyökkääviä ja siten toisten oikeuksia loukkaavia ilmaisuja, jotka eivät edistä ihmisoikeuksista käytävää julkista keskustelua. Näin ollen saattaa olla välttämätöntä kieltää tai säätää rangaistaviksi uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvat sopimattomat hyökkäykset edellyttäen kuitenkin, että toimenpiteet ovat suhteessa hyväksyttäviin päämääriin. Sananvapauden rajoitusten välttämättömyys tulee perustella vakuuttavasti.^[16]

Euroopan neuvoston yleiskokous on vuonna 2006 antanut päätöslauselman ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta^[17] sekä vuonna 2007 suosituksen koskien jumalanpilkkaa, uskonnollisia loukkauksia ja vihanlietsontaa henkilöitä vastaan heidän uskonnollisen vakaumuksensa perusteella.^[18] Päätöslauselma ja suositus kuvastavat pyrkimystä korostaa ilmaisunvapautta uskonnollisten aiheiden kriittisenkin käsittelyn yhteydessä ja ohjata kansallista lainsäädäntöä niin, että rangaistavaksi säädettäisiin lähinnä sellaiset uskonnollisiin aiheisiin liittyvät loukkaavat ilmaisut, jotka ovat rinnastettavissa uskonnollista ryhmää vastaan suunnattuun kiihottamiseen, väkivallan tai vihan lietsontaan taikka jotka vakavasti häiritsevät yleistä järjestystä.

Summa summarum: Sananvapaus on perustavaa laatua oleva ihmis- ja perusoikeus, joka muodostaa demokraattisen yhteiskunnan perusmuurin. Suomen perustuslain sananvapaussäännöksen keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin.^[19]

Ydinajatukseltaan sananvapautta voidaan pitää poliittisena perusoikeutena. Sananvapaus ei kuitenkaan rajoitu vain poliittisiin ilmaisuihin, vaan sen piiriin on totunnaisesti luettu muunkin tyyppiset ilmaisut niiden sisällöstä riippumatta. Sananvapaus antaa yleisesti turvaa erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille.

Sananvapaus on vastuullista vapautta. Sananvapauden käyttö voidaan asettaa sellaisten rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömiä kansallisen turvallisuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien tai maineen turvaamiseksi.

Lehdistönvapaus (medianvapaus)

Lehdistönvapaudella tarkoitetaan tiedotusvälineiden (media) vapautta sensuurista ja valtion ja esivallan painostuksesta. Lehdistönvapaus on demokraattisen oikeusvaltion kulmakiviä. Lehdistöä on sanottu neljänneksi valtiomahdiksi Montesquieun vallan kolmijako-opin mukaan.

Maailmanlaajuisesti huolestuttavinta on toimitustyöhön liittyvän pelon ilmapiirin lisääntyminen sekä valtioiden ja yksityisten tahojen tiukentunut ote toimituksista.

Pakolaiskeskustelu on kärjistänyt tilannetta kaikkialla Euroopassa. Vihapuhe ja toimittajien uhkailu on yleistynyt myös Suomessa. Tämä on kohtalaisen uusi ja huolestuttava ilmiö suomalaisessa mediassa ja yhteiskunnassa.

Suomalaista mediamaailmaa on järisyttänyt syystalvella 2016 alkanut Terrafame-tapaus, jossa pääministeri Sipilä varsin poikkeuksellisella tavalla lähestyi Yleisradion toimittajia (muun ohella sarjasähköpostitus). Asiaa käsiteltiin myös Julkisen sanan neuvostossa, joka katsoi, että Yle oli rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 2 ja 3, ja antoi Ylelle huomautuksen. Julkisen sanan neuvosto on todennut tapauksesta seuraavaa:

”Yleisradio kertoi pääministerin kytköksestä yritykseen, joka oli saanut tilauksen valtion tukemalta yritykseltä. Jutussa ei ollut virheitä tai erittäin kielteistä julkisuutta. Yle teki tästä huolimatta pääministerin yhteydenottojen jälkeen jutun muokkaamisessa ja sitä seuranneessa aiheen käsittelyssä useita poikkeuksellisia ratkaisuja, jotka myötäilivät pääministerin näkemyksiä. Näille ei ollut journalistisia perusteita” (JSN:n langettava päätös 22.3.2017, 6398/YLE/16 ja 6401/YLE/16).

Arviointiraportissa Yleisradion journalistinen päätöksentekoprosessi (Olli Mäenpää 15.5.2017) on kritikoitu Yleisradion journalistista johtamista Terrafame-tapauksessa, jossa esiintyi poikkeuksellista pyrkimystä ”ulkoiseen vaikuttamiseen” (m.t., s. 65). Raportin mukaan Ylen journalistinen vastuu on jäänyt ”taka-alalle” (ibid.). ”Johtaminen on (…) mukautunut ulkoiseen vaikuttamiseen” (ibid.). ”Tämä on horjuttanut luottamusta Ylen journalistiseen riippumattomuuteen” (ibid.).

Eräiden suurten mediatalojen päätoimittajat painostuksen kohteina

Yle on nopealla aikataululla kysynyt toukokuussa 2017 suurten suomalaisten tiedotusvälineiden päätoimittajilta, ovatko he saaneet poliitikoilta, elinkeinoelämältä tai etujärjestöiltä yhteydenottoja, jotka voi tulkita painostukseksi.

Sähköpostikysely lähetettiin 14 suuren tiedotusvälineen päätoimittajalle. Heistä kymmenen vastasi ennen Yle Uutisten jutun julkaisua 19.5.(2017).^[20]

Kyselyn perusteella suurin osa päätoimittajista ei koe joutuneensa varsinaisen painostuksen kohteeksi. Sen sijaan lähes kaikki ovat kertoneet saaneensa työssään tiukkaa palautetta. Jotkut vastaajista ovat huomauttaneet, että vaikuttamisen ja painostamisen ero on veteen piirretty viiva.

Selkeää painostusta ovat kertoneet kokeneensa Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa, Keskisuomalaisen vastaava päätoimittaja Pekka Mervola sekä Ylen omasta toiminnastaan johtuen irtisanoutumaan joutunut vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

---

Tapio Kuosma on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
¤

Viitteet

1. Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Jersild v. Tanska, 23.9.1994, kohta 30.

2. Ks. esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot Karatepe v. Turkki, 31.7.2007, kohta 25, Erbakan v. Turkki, 6.7.2006, kohdat 56 ja 57 ja Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41.

3. Déclaration des droits de l’homme et du citoyen 26.8.1789, Article 11.

4. Ks. esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Cumpana ja Mazare v. Romania 17.12.2004, kohta 91.

5. Ks. esimerkiksi KKO 2009:3 kohta 5.

6. Ks. tuomion kohta 98.

7. Tammer v. Viro 6.2.2001, kohdat 65–67.

8. Hallituksen esitys 84/1974 vp, s. 3, HE 184/1999 vp, s. 31.

9. Esimerkiksi Amann v. Sveitsi, 16.2.2000, suuri jaosto, kohta 65.

10. HE 184/1999 vp, s. 31–32.

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot von Hannover v. Saksa 24.6.2004, kohta 64, Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi 16.11.2004, kohta 45 ja MGN Limited v. Yhdistynyt Kuningaskunta 18.1.2011, kohta 147.

12. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot von Hannover v. Saksa 24.6.2004, kohta 65 sekä Saaristo ym. v. Suomi 12.10.2010, kohdat 66–67 ja Reinboth ym. v. Suomi 25.1.2011, kohta 86.

13. Hallituksen esitys 6/1997 vp s. 128.

14. Esimerkiksi Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41, Erbakan v. Turkki 6.7.2006 kohdat 55.iv ja 56, Karatepe v. Turkki 31.7.2007 kohta 25 ja Féret v. Belgia 16.7.2009 kohdat 63 ja 64.

15. Erbakan v. Turkki kohta 64.

16. Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot Otto-Preminger-Institut v. Itävalta 20.9.1994 kohdat 47, 49 ja 50 sekä I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohdat 24–28.

17. Resolution 1510(2006) Freedom of expression and respect for religious beliefs.

18. Recommendation 1805(2007) Blasphemy, religious insults and hate speech against persons on grounds of their religion.

19. Ks. Hallituksen esitys 309/1993 vp.

20. Annette Blencowe: Kokevatko päätoimittajat joutuvansa painostetuiksi? Yle Uutiset 19.5.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9623416

Lähteet

Blasphemy, religious insults and hate speech against persons on grounds of their religion. Recommendation 1805(2007).http://assembly.coe.int/nw/xml/XRef/Xref-XML2HTML-en.asp?fileid=17569&lang=en

Blencowe, Annette: Kokevatko päätoimittajat joutuvansa painostetuiksi? Yle kysyi suurilta mediataloilta. Yle Uutiset 19.5.2017 http://yle.fi/uutiset/3-9623416

Déclaration des droits de l’homme et du citoyen 26.8.1789 http://www.syti.net/DDH.html

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen tiivistelmät http://finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/

Freedom of expression and respect for religious beliefs. Resolution 1510(2006) 68 http://assembly.coe.int/nw/xml/XRef/Xref-XML2HTML-en.asp?fileid=17457&lang=en

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi 1) rikoslain 27 luvun, 2) painovapauslain 18 ja 39 §:n sekä 3) oikeudenkäytön julkisuudesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta (HE 84/1974 vp)

Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi (HE 6/1997)

Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta (HE 309/1993)

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös 22.3.2017, 6398/YLE/16 ja 6401/YLE/ http://www.jsn.fi/paatokset/6398-yle-16-ja-6401-yle-16/?year=2017

Korkein oikeus. Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset sekä lisäksi muiden kuin ennakkopäätösten ja valituslupa-asioiden erilliset tietokannat http://finlex.fi/fi/oikeus/kko/

Mäenpää, Olli: Yleisradion journalistinen päätöksentekoprosessi. Arviointiraportti 15.5.2017 https://drive.google.com/file/d/0B-v6fV6ewetZSUYyQ3hnQnkwZlk/view