Nykyisin on oletuksena, että korkeakoulu- ja yliopistotutkinnon suorittaneet ihmiset muodostavat sosiaalisen kerroksen, jonka nimi on sivistyneistö.
Aikaisemmin sosiologiassa käytettiin nimikettä ”lukeneisto”, joka tarkoitti juuri noita tutkinnon suorittaneita. Lukeneistoon kuuluvalla oli luokka-asemastaan kirjallinen todiste, loppututkinto – aivan kuin kirvesmiehellä tai rakennusmestarilla on todistus omasta pätevyydestään.
Aiempi käytäntö oli parempi, koska silloin ei tullut sekaannusta, että oppiarvo antaisi ihmiselle aina myös sivistyksen. Eikä myöskään päinvastoin, että sivistyneellä ihmisellä pitäisi olla oppiarvo ja siitä paperi.
Minä olen tavannut – me kaikki olemme tavanneet – sivistyneitä konttoristeja, talonpoikia, tehtaantyöläisiä ja rantojen asukkeja, mutta myös moukkamaisia tohtoreita, maistereita ja dosentteja.
Ei kuitenkaan pidä olettaa myöskään, että oppiarvo olisi sivistyksen este. Entinen Hämeen Yhteistyön päätoimitta, Taisto Harra, kirjoitti eräästä Tampereen kaupunginvaltuuston kokoomuslaisesta jäsenestä, että hän oli jossain välissä ehtinyt inttää itsensä kahdenkin eri tieteenalan tohtoriksi ja oli oppineisuutensa lisäksi myös sivistynyt. Näin se on nähtävä.
Pikku hiljaa sitten nämä tutkinnon suorittaneet alkoivat käyttää itsestään, erotuksena rahvaasta ja junteista, nimitystä ”sivistyneistö”. Ja koska he manipuloivat kaikkea kirjallista ilmaisua, sanasta tuli uusi käsite, minkä Kotuskin on vahvistanut.
Ja mikä parasta, nykyään nämä sivistyneet tykkäävät määritellä itsensä epiteetillä ”älymystö” – joka myös on jo käsite, vaikka se on vastoin sekä biologiaa että lääketiedettä ja uhmaa ylimielisellä korskeudellaan kaikkea sitä, mitä ihmisen aivoista ja henkisistä kyvyistä tiedämme. Älykkyys on perinnöllistä, eikä se lisäänny koulussa.
Mutta niinpä meillä nyt sitten vaan ihmiset on jaettu loppututkintojensa perusteella sivistyneisiin ja sivistymättömiin, joista ensimmäiset – sanan säiläänsä älykkäästi käyttäen – saavat murjoa jälkimmäisiä muun muassa mediassa.
Aivan niin kuin kansa on jakautumassa työn laadun ja lompakon paksuuden mukaan, myös media polarisoituu (jakautuu kahteen puoliskoon) kelvolliseen ja kelvottomaan. Tämä sitten korreloituu median kuluttajissa niin, että toinen on sivistyneen, älykkään ja eettisesti vahvan kansanosan mediaa, ja toinen sitten niiden toisten, jotka eivät ole.
Tapani Elgland on eläkeläinen ja Vaasassa vuosina 1945–1994 ilmestyneen Kansan Ääni -lehden entinen päätoimittaja.
Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin sosiaalisessa mediassa 13.6.2017.
¤

Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen
Juice Leskinen, vainaa otesi olevan kahdenlaisia ihmisiä oppineita ja opetettuja.
Yksi näitä oppineita on esimerkiksi Pekka Viljakainen, joka 4 vuotiaana perusti firman muttamaan Varkauden paperitehtaiden tietokonejärjestelmiä ja on nyt Venäjän pääministerin neuvonantaja ja Skolkovon tiedekeskuksen varajohtaja.
Viljakainen oli järjestänyt tämän vuosikymmenen alussa, juhannuksena jalkapalloottelun Mikkelin keskuskentällä,juhannusyönä missä Kremlin joukkuetta oli johtanut tuolloinen presidentti Medvedev ja europan joukkuetta tuolloinen komisari Erkki Liikanen.
Mitään tälaista emme voi lukea mediasta,ne tiedot löytyy vain kirjallisuuden sivuille kätkettynä.
Taisi olla Erno Paasilinna joka totesi yllä olevan oppineita ja opetettuja koskevan lauseen.Joka tapauksessa pitää paikkansa.
Tietynlainen teknisillä oppiarvoilla öykkäröinti on tosiaankin lisääntymässä. Yleensä nämä öykkäröijät edustavat oppialoja, joilla vankka ja hyvätuloinen asema työelämässä on melkoisen taattu. Sitten on humanisteiksi itsensä lukeneita, jotka ilman muuta arvelevat olevansa sekä moraalinsa että älynsä puolesta ei-humanistisia aloja tai vain perusasteen opiskelleita suunnattomasti ylemmällä tasolla.
Tämä titteleillä koreilu ei tietenkään ole uusi ilmiö, mutta yleistyessään ja raaistuessaan se kuvastaa ajan henkeä. Omasta mielestäni tuollainen käytös tuo lähes poikkeuksetta ilmi sitä harrastavan henkilön pienen sielun, joka ei usko olevansa henkisessä tai hengellisessä mielessä elossa omana itsenään, vaan käsittää itsensä tuotantokoneiston (jopa sivistys- sellaisen) tiiviinä osana, jolle oppiarvo on osoitus merkittävästä potentiaalista tuossa koneistossa.
Tämmöinen henkinen tuotantokoneistolle itsensä alamaistaminen on luvallista oikeastaan vain sodassa tai muussa poikkeustilanteessa, jossa ymmärretään, ettei kansalaisten oman persoonan kehittäminen tai ilmaisu ole juuri nyt se tärkein prioriteetti. Mutta silloinkin siinä pitäisi olla taustalla tietoinen ja selkeä päätös ponnistella yhteisen hyvän eteen. Sen sijaan, jos tuotantokoneistoille ponnistellaan vuosikymmenestä toiseen fanaattisesti kuin sodassa tai pelkästään rattailta putoamisen pelossa, on se selkeä merkki kansakunnan henkisestä sairastumisesta tilaan, jossa yksilöiltä riistetään ja kiistetään arvo persoonina. Silloin alkavat erinäiset juhanavartiaset luennoida ja määritellä sitä, mikä on kunkin ihmisryhmän jäsenen arvo yhteisössä tai ylipäätänsä koko universumissa.
Siksi on vastenmielistä juuri tänä aikana kohdata oppineisuudella öykkäröintiä juurikin siksi, että tuo oppineisuus ja sen ilmaisu on siirretty mahdollisimman kauas koko koulutus- ja sivistysidean alkuperäisestä merkityksestä.
[…] jos tuotantokoneistoille ponnistellaan vuosikymmenestä toiseen fanaattisesti kuin sodassa tai pelkästään rattailta putoamisen pelossa, on se selkeä merkki kansakunnan henkisestä sairastumisesta tilaan, jossa yksilöiltä riistetään ja kiistetään arvo persoonina. Silloin alkavat erinäiset juhanavartiaset luennoida ja määritellä sitä, mikä on kunkin ihmisryhmän jäsenen arvo yhteisössä tai ylipäätänsä koko universumissa. […]
Hyvin puhuttu! Kun ihmisarvo määritellään taloudellisilla mittareilla, ollaan jälleen kauempana tasa-arvosta ja sen periaatteista.
Moraalia — tai pyrkimystä toimia oikein oikeudenmukaisuuden ja myötätunnon pohjalta — pidetään vanhanaikaisena. Se on niin so last season. Jopa heikkoutena moraalia pidetään.
Silti haluaisin kehottaa miettimään oikein tarkkaan, onko meillä varaa luopua moraalista.
Tässä on elävä esimerkki siitä moraalittomuudesta mitä psykopatiaan ajautunut ajattelee http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/745678/Wahlroos+Voisimme+huutokaupata+lisaantymisoikeuksia+nuorille+pareille
Tuossa artikkelissa oli kohtia, joiden perusteella Wahlroosin voisi kuvitella olevan suuri humoristi ja satiirikko. Mutta kun ei – juuri noin ’bilderbergiläiset’ ajattelevat ja operaatiot ovat täydessä vauhdissa. Tarkoituksena on kaapata maapallon kaikki resurssit ml. työvoima pienen rahaeliitin haltuun. Osa tästä suunnitelmasta on kääritty mm. ”Kestävä Kehityksen” nimellä kulkevaan, poliittista sääntelyä ohjaavaan periaatekokoelmaan, jonka suhteen suuri osa nykyistä väestöä on saatu ohjelmoitua myötämieliseksi. YK:ssa tämä kulkee Agenda 2030 (tai 21) nimellä.
Tuon seniilin paskanpuhujan voisi huutokaupata vaikka Somaliaan!
https://www.ulkopolitist.fi/2017/06/14/eun-on-syyta-nakya-vaaleissa-ja-vaalien-eussa/
Voitko RS kääntää tämän Suomen kansan kielelle? Vrt. yllä.
Suomennos: EU:lla on oma politiikka, johon jäsenmaissa pidettyjen vaalien tulokset eivät vaikuta. Kansallisia vaaleja käydään silti kansallisilla teemoilla. EU:sta puhumista vältetään koska sillä ei saa ääniä so. puolueet kannattavat EU-integraatiota, äänestäjät eivät. Vaalituloksilla ei ole merkitystä vaikka niillä pitäisi olla.
No nyt ymmärsin! Kiitos!
Poimitaan vaikka tämä lause vaikka monta muutakin voisi poimia tästä hyvästä artikkelista:
’…Aiempi käytäntö oli parempi, koska silloin ei tullut sekaannusta, että oppiarvo antaisi ihmiselle aina myös sivistyksen…’
Kyllä nykyinen maailmanmeno osoittaa varsin selkeästi ettei sivistys todellakaan ole juuri lainkaan yhteydessä oppiarvoon.
Sivistys on enemmän moraalia, persoonallisuuden piirre ja ominaisuus kuin tietoon tai oppiarvoon pohjautuva asia. Siinä keskeisenä on elämän suojelu ja rauhan puolustaminen, myös sellaisten moraalisten asioiden arvostaminen joissa oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja tasa-arvo ovat keskeisiä.
On helppo nähdä kuinka nykypolitiikassa tietoa omaavat ja oppineet ihmiset paljastavat tyhmyytensä ja sivistymättömyytensä. He syyllistyvät ahneuteen, väkivaltaan, epäoikeudenmukaisuuteen ja tuhoon. Ihmisarvo ei merkitse mitään, se määritellään puhtaasti talouden mittareilla. Ja jopa koko elämän arvo on uhattuna kun luonto (ehkä koko ihmiskunta) tuhotaan ’edistykseksi’ naamioidun tyhmyyden nimissä.
Ne jotka ovat valtapyramiidin huipulla ovat valtaosin tyhmälistöä vaikka luulevat oppineisuudessaan olevansa jotain muuta. He vievät vallanhimossaan ja ahneudessaan maailmaa kohti tuhoa sotineen, omine hankkeineen jotka kiistatta ovat tiedemiesten arvion mukaan johtamassa ihmiskunnan ja planeetan tuhoon.
Koskaan eivät viisaat ole vielä voineet hallita maailmaa. Heidän osa on ollut seurata sivusta kun ’ahneuden myyrät’ (tyhmälistö, sivistymättömät) ovat kaivaneet maata ihmiskunnan jalkojen alta.
Eikö tämä jos mikä ole suurta sivistymättömyyttä?
Tiedemiesten arvio: 12 todennäköisintä maailmanlopun syytä, alla 7 todennäköisintä
Tutkimuksen idea ei ole uusi mutta asia ei juurikaan ole kiinnostanut poliittisia tai akateemisia piirejä mikä tekee asian keskustelusta vaikean.
”Olemme hämmästyneitä havaittuamme, ettei kukaan muu ole tehnyt listaa globaalisista vaaroista ja niiden vaikutuksista, jotka seuraamuksineen ovat lopullisia,” sanoo Dennis Palmin (Global Challenges Foundation).
”Emme halua syyllistyä pelotteluun. Haluamme vain saada päätöksentekijät puhumaan.”
1) Tekoäly. Tämä on kaikkein todennäköisin.
Sitten tärkeysjärjestyksessä:
2) Väärä totalitaarinen maailmanhallinta, joka esim. laiminlyö köyhyyden seuraamusten hoidon ja johtaa globaaliin anarkiaan. 3) Globaali ekonomis-poliittinen romahdus. 4) Ekologinen romahdus. 5) Tuntemattomat, vaikeasti ennustettavat seuraamukset ihmisen nykyisistä toimista. 6) Nanoteknologia. 7) Synteettinen biologia (itse tuotettu patogeeni).
linkistä lisää:
12 likely causes of the Apocalypse, as seen by scientists
Filmmakers, authors, and media have widely speculated about how human life on Earth will end. Now scientists have come up with the first serious assessment, presenting 12 possible causes of the Apocalypse.
http://www.ucsusa.org/about/1992-world-scientists.html#.V0q4ZmM9bmQ
https://www.rt.com/news/232591-12-causes-apocalypses-scientists/
e2-ajatuspaja teki vuosi sitten laajan tutkimuksen suomalaisten luottamuksesta mediaan.
Suora lainaus: ”Kaikkein eniten mediaan luottaa yliopistokoulutuksen saanut vihreä.”
Ja tietenkin sitten myös toisinpäin; vihreitten keskuudessaan kriittinen medianlukutaito oli heikointa. 🙂
https://www.google.lv/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwieqb-Fs7_UAhUhD5oKHf2pCv0QFggfMAA&url=http%3A%2F%2Fe2.fi%2Fblog%2Fmaahanmuuttovastaisuus-ja-ilmastonmuutosskeptisyys-horjuttavat-luottamusta-mediaan%2F&usg=AFQjCNEa4P1kB-w3Bf7BYCrRNZ45jSXQyQ
Hyvin kuvaavaa … kuitenkin todellisen vihreän tulisi toimia juuri toisinpäin koska nykyeliitti on planeetan tuhon suurin uhka koska juuri se on vastuussa yliopistokoulutuksen laadusta ja valtamedian tasosta.
Näillä nykyisillä talouden mittareilla ”vihreitä” on eniten siellä, missä kaikki maksetaan julkisista varoista. Tuotannon jalostusarvot ovat vihreillä alueilla matalat, tai sitä ei ole. Vain toimistotaloutta ja huulivoimaa.
Mihin tällä artikkelilla tähdätään? Siihen mihin Sipilä-Orpo-Soini-Katainen-Stubb-Merkel-Juncker-Soros-jne tähtäävät eurooppalaisella multikultillaan?
En ymmärrä kysymystä?
Ymmärrät kysymyksen.
Miksi provosoida vastakkainasettelua lukeneisto-duunarit. Se ei ole tämän päivän kiintopiste. Kovasti koulutetut ryssivät yhtä paljon kuin rasvakourat. Koulutettujen hairahduksen aiheuttaja ei ole koulutus vaan he vain päästettynä hunajatolpalle lyövätkin raviksi.
Viime päivien sis.pol. tapahtumiin nähden ajoitus noin 50 v. myöhässä.
Lukeneita: Marx, Engels, Jung, Pol Pot? Kategoriassasi sivistyneet (vihahymy?)
Lukemattomia: Adolf Hitler, Stalin, Mao Zedong, Idi Amin, suurin osa usan presidenteistä (tolkun miehiä).
Juna meni jo.
Ainakin kansantalouden oppikirjoissa täytyy olla jotain vikaa. Kun kuuntelee pankkien hierarkiassa korkeaan asemaan nousseita ”analyytikkoja ja ekonomisteja”, joita mm. YLE tuuppaa antamaan lausuntojaan joka helvetin ilta, heidän ”osaamisensa” voi tiivistää aika lyhyeen näin. Kun ihmiset ottavat paljon asuntolainaa, talous kasvaa. Kun ihmiset eivät ota asuntolainaa, talous ei kasva.
Ainoa tasa-arvoinen taitaa nykyisin olla kuolema. Se ei tullessaan juuri oppiarvoja ja varallisuutta kysele, vaikka sen tulemista saattaa rahalla jonkin verran viivästyttää. Hautajaisrituaaleja voi rahalla kyllä koristella, mutta itse juhlakalun kannalta katsoen sillä ei taida olla enää merkitystä.
Hautaamisesta vielä, sen verran kun maailmaa olen kiertänyt olen huomannut, että varakkaampien haudalla on suuri hautakivi, kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Olen pähkäillyt, että sillä saattaa olla jotain tekemistä ”ylösnousemuksen” kanssa, jota tietääkseni kaikki uskonnot lupaavat. Jos varakkaampi on kähminyt sen verran paljon toisten omaisuutta ja varallisuutta ja pelko on, että jonain päivänä saattaisi nousta ylös ja tulla jatkamaan.
Miksi valtamedia hehkuttaa miljonäärejä ja ylipäätään keskittyy rikkaisiin ja heidän elämäänsä jota tyrkytetään ikäänkuin esikuvana muille?
Hyvin keskeiseksi asiaksi on noussut ainakin iltapäivälehdistössä kuka tienaa ja kuinka paljon ikäänkuin se olisi joku pätevyyden ja kunnon ihmisen mitta. Totuus on kuitenkin aivan muuta: raha ei tuo onnea eikä ole ratkaisu elämän rikkauteen. Pikemminkin on niin että se vieraannuttaa siitä rakkaudesta elämään josta syvempi elämänonni syntyy.
Ei kannata antautua tuon hehkutuksen vangiksi koska siinä tuhoaa vain elämänsä.
Malli tulee Amerikasta, kohti rappiota kulkevasta maasta:
Why Mainstream Media Represents the View of Billionaires … Instead of Average Americans
http://www.washingtonsblog.com/2017/06/mainstream-media-represents-views-billionaires-instead-average-american.html#more-68090
Truth_hunter. Muistui mieleeni, miten Pentti Haanpää ”ihastelee” ja ”ylistää” tämän yhteiskunnan hyvää järjestystä: Meidän noudattamamme säännöstö on selkeä ja yksinkertaisuudessaan äärettömän tehokas. Järjestys syntyy siitä, että kaikki tottelevat yhtä ja samaa suurta käskijää, jonka nimi on Raha.
Sanatarkkaa sitaattia en muista mutta asia itse oli jotenkin näin:
– Otetaanpa nyt kuka tahansa meistä, millainen räkätornisteri tahansa, ja isketään hänen kouraansa riittävä määrä rahaa, niin kas! Siinä on heti ansioitunut ja kunnioitusta osakseen saava kansalainen, jonka edessä selkien pitkät rivistöt taipuvat nöyrään kumarrukseen ja kaikki rientävät häntä kilvan palvelemaan.
—
Tuon Pentti oli kirjoittanut 1930 -luvulla. Onkos joku muka muuttunut! Ja jos on, niin mihin suuntaa?
Rahan palvonta on vain kasvanut rajusti. Rahasta on tullut epäjumala joka ’puree’ ihmiseen. Harva kieltäytyy sitä palvomasta kun tarpeeksi houkutellaan ja siksi se onkin noussut tai nostettu valtaan tai vallan keskeiseksi välineeksi.
Tuon epäjumalan kaataminen on myös vaikeaa koska kaatamista yrittävät voidaan helposti ostaa ja rauhoittaa rahalla. Heistä tulee ehkä jopa hyviä lakeijoita. Ja mitä enemmän valta on yksityisillä sitä keskeisemmäksi raha nousee. Näemme sen hyvin kun kaikki heti kallistuu rajusti kun se yksityistetään.
En tiedä mikä olisi ratkaisu rahan valtaan. Tietysti järki olisi hyvä mutta sekin sokaistuu kovin helposti. Onko tuhon tie ainoa? Niin ei soisi olevan.
Ehkä syvempi demokratia ja laaja-alainen kansanvalta voisi olla koska silloin kansan enemmistö valvoisi valtaa ja rahalle jäisi ainakin pienemmät mahdollisuudet. Nythän vain pieni eliitti hallitsee sen avulla maailmaa.
Kertausta vielä. Kaiken takana on raha. Rahalla pyöritetään maailmaa. Tämä selvä. Miksi rahasta on (aina) pulaa? Vika on rahan syntymekanismissa. On tahoja, joilla on (annettu) lupa painaa rahaa ja myös määrätä tarkoitus mihin rahaa annetaan (lainataan korolla). Tässä raha- ja talousjärjestelmässä, joka meille on ”luotu”, rahaa ei näytä riittävän mihinkään järkevään tarkoitukseen. Yli kymmenen kertaa maailman BKT’n verran rahaa on kuitenkin ”painettu”, mutta se pyörii ”innovatiivisissa rahoitusinstrumenteissa”, eli selkokielellä virtuaalipeleissä, joita pankit ovat luoneet.
Välistävetäjien määrä on myös kasvanut räjähdysmäisesti. Ne eivät tuota kansantalouksiin mitään lisäarvoa, vaan päinvastoin, alentavat.
Poliittista ratkaisua ei tähän ole, koska politikot ovat itse antaneet valtiolta pois oikeuden painaa rahaa, yksityisille osakeyhtiöille, liikepankeille.
Niinpä. Resepti parempaan on: irti EU:sta, oma raha ja oma valtion johtama keskuspankki joka ei toimi pelimiesten vaan kansan parhaaksi, lainaa rahaa pienellä korolla ja käyttää korkotulot kansan hyvinvointia edistäen.
Otsikkoon liittyen: Kouluja käyneet ovat sivistyneitä, älykkäitä ja eettisiä!
Kun rauhasta puhutaan
Jari Ehrnroothin kolumni: Terrorismia tuottavan islamin on uudistuttava perin pohjin
Elämme vaihetta, jossa islamilla on mahdollisuus mennä itseensä ja uudistua perinpohjaisesti, sanoo Ehrnrooth.
Totta mutta asia ei ole noin yksipuolinen. Myös terrorismia tuottavan ja ruokkivan imperialistisen nwo-globalismin ja sitä rahoittavan pankkiiri-eliitin (NWO-mafian) olisi uudistuttava perin pohjin. Ilman sitä maailma ei rauhoitu eikä terrorismi katoa minnekään vaan vain paisuu ja muuttuu rajummaksi.
https://yle.fi/uutiset/3-9652595
Tavis, mutta jos niillä upporikkailla onkin oikotie taivaaseen ? Jospa heidän ”neulansilmänsä onkin kuin
Tampereen tunnelin sisäänajo” ? Taivasten valtakunnasta ovat tehneet kaatopaikan, kaikenkarvaisten
rikollisten tyyssijan. Raamatun mukaan anteeksi-annollakin on rajansa.
Mutta ,mutta eiväthän muslimit siedä mitään muuta ”uskoa” kuin pelkästään omansa. Kaikki muut maapallon
ihmiset ovat ”INFIDELS”, eli epäuskoisia Allahin herjaajia. Periaatteessa heillä ei ole mitään eroa kristinuskon
kannattajien joukoissa, molemmat suuntaukset halveksivät toisiaan, olemalla vain itse oikeassa palvonnassa.
Tilanne on sietämätön sekä ilman rauhanomaista ratkaisua. Siinä yksi lisämauste sotien syyksi.