Hollywoodin huippuohjaajiin kuuluva Oliver Stone on iskenyt suoraan poliittisen vallan ytimeen. Näkemyksiään hän esittää Fox-uutiskanavan haastattelussa, joka liittyy hänen tuoreen Putin-dokumenttinsa markkinointiin. Stone ei ainoastaan kyseenalaista valtamedian välittämän kuvan todenmukaisuutta, vaan myös esittää kylmääviä näkemyksiä sen poliittisesti arkaluontoisista syistä.

Siinä, että valtamedian uskottavuus on murentunut poliittisesti vääristyneen ja ajoittain suorastaan valheellisen uutisoinnin takia, ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Lukuisat tutkimukset ovat sen osoittaneet. Ehkä yllättävämpää on se, että liberaalina tunnettu Hollywood-ohjaaja myöntää sen näinkin avoimesti. Stone on tarkka ja rehellinen havainnoitsija, jota kiinnostaa totuus. Hän on todellinen demokraatti.

Stone – joka useissa menestyselokuvissaan on käsitellyt juuri poliittisen järjestelmän ja median toimintaa – yhtyy näkemykseen, jonka mukaan vahva kulissien takainen hallintokoneisto eli ns. syvä valtio (deep state) pyrkii mitätöimään presidentin poliittiset ratkaisut. Hänen mukaansa deep state, aseteollinen yhteenliittymä (Military-Industrial Complex) ja tiedusteluorganisaatiot yrittävät ohjailla politiikkaa tietovuodoilla.

Stone arvostelee Obaman hallinnon CIA-pomo John Brennania tämän Trumpin-vastaisista lausunnoista vallansiirron aikana: ”perusteellinen tutkimus” osoittaa Brennanin olleen ”erittäin vihamielinen” tulevaa presidenttiä kohtaan.

”Olen järkyttynyt siitä, mitä CIA teki ja mitä Brennan teki”, hän sanoo. Stone syyttää CIA-pomoa siitä, että tämä ”loi pelkoa ja paranoiaa ilman todisteita juuri vallanvaihdon aikana, jolloin on tärkeää, että luotamme johtajiimme”. Brennan löi Donald Trumpia tavallaan ”vasten kasvoja” esittämällä tämän olevan käytännössä ”Mantsurian kandidaatti” (vieraan vallan agentti).

Ennen virkaanastumistaan tammikuussa Trump oli toistuvasti hyökännyt tiedusteluyhteisöä vastaan ja hämmästellyt sen löytöjä Venäjän sekaantumisesta vaaleihin. Hän jopa epäili sitä, onko Brennan itse ”valeuutisten vuotaja”.

Stonen mukaan ”progressivisen vasemmiston” yhteys demokraattien Hillary Clintoniin oli katkennut jo niiden 20 vuoden aikana, jolloin tämä omaksui ns. uuskonservatiivisen (neoconservative) ulkopoliitikan, johon kuului suvereenien valtioiden hallitusten horjuttaminen ja kaataminen.

Stone on sitä mieltä, ettei Venäjän kohdalla mikään ole sitä, miltä näyttää. Hänen mukaansa ei ole osoitettu, sekaantuiko Venäjä todella USA:n presidentinvaaleihin vai ei. Hänen mielestään se oli FBI-pomo James Comey, eikä Venäjä, joka vaaleihin sekaantui. Stonen mukaan rikostutkinta pitäisi kohdentaa tiedusteluorganisaatioihin, koska ”syvällä valtiolla” on omia poliittisia näkemyksiä.

Stone haastatteli nelituntista dokumenttiaan varten Venäjän presidentti Vladimir Putinia kokonaista 20 tuntia! Jää nähtäväksi, saammeko nähdä tuon haastattelun Suomen TV:ssä.



Petteri Hiienkoski
on elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Ulkopoliittisen instituutin tutkijana.

¤

Kuva: Gage Skidmore (CC BY-SA 2.0) via Flickr

49 KOMMENTTIA

  1. Hyvää tekstiä
    Lisää Oliver Stonesta:
    Oliver Stone Calls Out Israeli Interference In American Presidential Election — Stone tuo esiin Israelin sekaantumisen Amerikan presidentinvaaliin
    ”Mutta kaikella rehellisyydellä, kehotan kaikkia katsomaan Putin-haastatteluja, jos he pystyvät. (Showtime tarjoaa ilmaisen kokeilujakson), jos et halua maksaa palveluista.
    Paljon paljastetaan, ja todennäköisesti tiivistän yhteen jotain, kunhan olen lopettanut sarjan.
    ”But with all honesty, I highly encourage everyone to watch The Putin Interviews if they are able (Showtime offers a free trial period) if you don’t wish to pay for services.
    Much is revealed, and I’ll likely put something together once I finish the series.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=153343

  2. Voisiko olla isänmaallisempaa tekoa, kuin vuotaa nimet julki ja faktat pöytään,ketkä junaivat tämän uuvattiryhmän kanssa demokratiaa halveksuen poliittisen vallankaappauksen ?

  3. Voisiko olla isänmaallisempaa tekoa, kuin vuotaa nimet julki ja faktat pöytään,ketkä junaivat tämän uuvattiryhmän kanssa demokratiaa halveksuen poliittisen vallankaappauksen ?

    Kyllä se on jo selvillä. Kukaan jo mainituista ei kiellä osallistuneensa.

    • Nyt on vasta saatu toimittajien kertomuksia ja väitteitä.Faktaa tarinoiden tueksi kaipaisin,tai valaehtoisia todistuksia.Uskon silti asioiden menneen niin kuin on kuvattu.Jos todisteet löytyy,niin sitten alkaa ”rytiseen”.

    • Mietin tuota itsekin, oliko Soinilla suunnitelma B valmiina ennen puoluekokousta vai pitikö se tehdä hätäseen puoluekokouksen jälkeen. Olettaisin, että jälkeen, koska Terhon valintaa pidettiin suht varmana. Hyvin suunnitelma B onnistui, vaikka piti siihen tehdä teatteri hallituksen hajoamisestakin, varmuuden vuoksi. Jollakin piti ministereitä säikäyttää. Joka tapauksessa, Soini piti ministeritrionsa (plus Sipilä Orpo) hyvin informoituna ja ”toimintakykyisenä”. Miten, sen tietää vain taho, jolla on telekommunikaation tiedot, tai kärpänen kabinettien katossa.

      Soini itse vetäytyi taka-alalle, ymmärrettävistä syistä. Ei hänenkään pokeri ihan kaikkea näytä kestävän. Pani ”edustajansa” eteen. Laittoi Elo-rassukan perustamaan puoluetta ilman tulevaisuutta ja Terhon esiintymään ”ministeritrion” kanssa. Terho olikin kuin orpo piru Terijoen markkinoilla, kun se tuli ulos teeveessä. Taisi tulla turhan äkkiä. Soini itse meni ja käytti sitä Ben Zyskowiczin kuuluisaa trampoliinia, josta pudotesssaan pomppaa takaisin vihreälle oksalle.

      Jos persut olisivat menneet oppositioon, Sipilän ”uudistukset” olisivat tulleet tiensä päähän. Nyt hän voi jatkaa huoletta valtioi-omaisuuden yksityistämistä. Bernerinkään osa tässä ei ole vähäinen. Hän vain oppi nopeasti tekemään ”operaationsa” vähemmän julkisesti. Otethan rahat paremphan talthen, niin kuin lapissa sanothan.

    • Nimistä vielä, uuvateilla on nyt 20 kansanedustajaa ja viisi ministeriä. Taitaa olla maailmanennätys alalla, jos ei banaanitasavaltoja lasketa. Rkp’kin on päässyt vastaavalla kannatuksella muistaakseni vain kahteen ministeriin.

      Presidentti tuossa loihelausui, että parempi olisi ollut hallitus kaataa. Maistuu vähän jälkiviisaudelta ja kansankosiskelulta. Hänellä ei enää hallituksen kaato oikeutta ole, mutta olisi kyllä voinut soittaa Sipilälle ja sanoa, että tuohan se lappu tänne niin pannaan siihen puumerkki. Vaikka sillä Cesnalla, jos se lappu siellä oli. Sitten ainakin olisi lappu pitänyt löytyä. Teatterissa olisi esitetty viimeinen näytös.

    • Harkimokin näyttää ihmetelleen uuvattien suurta ministerimäärää. Hänelle on vastattu, se kuuluu ”diiliin”. Mihin diiliin, sitä juuri ei meille kerrota. Sen sijaan Jukka Kopra puuttui Harkimon ihmettelyyn, miksi diili tehtiin. Hänen vastauksessaan se tulee:

      ”Ei sitä lopulta kyseenalaistettu. Joukolla todettiin, että tämä on harmonisin ja toteuttamiskelpoisin tapa edetä. Meille tärkeintä oli, että hallitusyhteistyö jatkuu ja kokoomukselle keskeisiä tavoitteita voidaan viedä läpi.”

      Että sellaisia uuvatteja meillä. Uskooko joku vielä ”edustukselliseen demokratiaan”?

      • Edustuksellinen demokratia on eräänlainen vankila jossa istut elinkautistasi ja kärsit ja valitat. Mutta ei siinä valittaminen auta, pitäisi yrittää päästä selville miksi haluaa olla sen vankina.

  4. Oliver Stone näyttää olevan mies, jolla on kyky ajatella itse ja rohkeutta tuoda mielipiteensä esiin. Hänellä on myös emmeet tuoda asiansa laajemmin julkisuuteen. Esmes meikäläinen saa kirjoitella vaikka kilometrin ja sille meidän edustuksellisessa demokratiassa pieraistaan ja käännetään kylkeä. Hesari ja iltasanomat ne ovat kun ”faktat” kertovat. Hesarissa vilahti jo yksi essee, Oliver on Putinin äänitorvi. En lukenut.

    Niin paljon kun ”länsimaisen arvoyhteisön” mediassa Venäjästä ja Putinista kirjoitetaan ja puhutaan, hänen ei anneta sanoa sanaakaan eikä hänelle saa sanoa päivää, silloin joutuu ”tutkintaan”. Oliver meni ja antoi hänen puhua. Toivon myös, että näen tämän dokkarin Suomen teeveessä. Sen verran yhtälaitaa on ollut mediamme ”uutisointi”. Länsimaisen arvoyhteisön politiikka on mennyt lekkeripeliksi, suoraan sanoen. Mitä enemmän vahinkoa taviksille, sen parempi. Ja sitä totuusmedia toitottaa. Mutta kun tätä jaksetaan vain jatkaa, ihan nurkan takana odottaa loistava tulevaisuus.

    • ’…Länsimaisen arvoyhteisön politiikka on mennyt lekkeripeliksi, suoraan sanoen. Mitä enemmän vahinkoa taviksille, sen parempi..’
      Näin on ja kumma kun tavikset sen sallivat vaikka paljon olisi tehtävissä asioiden korjaamiseksi.
      Kai se niin on että tyhmyys on eräänlainen vankila jossa istut elinkautistasi ja kärsit ja valitat. Mutta ei siinä valittaminen auta, pitäisi yrittää päästä selville miksi haluaa olla vankina.

  5. Kiinnostava juttu kirjoittajalta, joka ’paradoksaalisesti'(?) on joskus työskennellyt UPI:ssa!? Olisiko niin, että tuohon aikaan UPI:ssa oli todellisia tutkijoita.

    Hyvä, että VV julkaisi kirjoituksen senkin vuoksi, että pohjoismaiden suurilevikkisimmässä sanomalehdessä julkaistiin muutama päivä sitten OS:ia halventava kirjoitus.

    OS on yksi ainoan supervallan kiinnostavimpia ja tiedostavimpia elokuvantekijöitä. (Jotkut saataisivatkin pitää mainittua lehteä ’antiamerikkalaisena’!)

    OS on sanotulle lehdelle punainen vaate erityisesti kolmesta syystä: Hän on pyrkinyt etsimään totuutta 22.11.1963-attentaatista ja hän on antanut varsin positiivisen kuvan FD:stä ja VP:sta. Lehden raivon perusteita löytyy seuraavastakin: ”Il apporte son soutien à Julian Assange et Chelsea Manning.”

    (Mainittu lehti on erikoistunut torpedoimaan kaikki yritykset, joiden tarkoituksena on kurottaa totuutta kohti 22.11.1963-tapauksessa. Omakohtaisesti sain kokea sanotun lähetettyäni 1990-luvun alkuvuosina lehdelle arvostelun (arvio, esittely) Mark Lanen vavahduttavasta teoksesta ’Plausible denial: Was the CIA involved in the Assassination of JFK’ (London 1992). (Sensorina toimi tuolloin kulttuuritoimituksen esimies! Eli täysin samanlainen tapaus kuin mistä oli kysymys Ylen ao. vastaavan päätoimittajan Pääministeri-tapauksessa.)
    ¤
    OS

    William Oliver Stone (syntynyt 15.9.1946) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Stone tunnetaan varsinkin ohjaajana yhteiskunnallisia asioita kommentoineista elokuvistaan.

    Oliver Stone naît le 15 septembre 1946 à New York, dans l’arrondissement de Manhattan. Il est l’unique enfant de Louis Stone, un financier de Wall Street issu d’une famille juive américaine — qui lui inspirera plus tard le film Wall Street —, et de Jacqueline Goddet, une Française de confession catholique (ce qui explique l’aisance d’Oliver Stone en français).

    En 2007, alors qu’il intervenait en Colombie pour la libération de trois otages des Forces armées révolutionnaires de Colombie (FARC, considérés comme terroriste par l’Union européenne et les États-Unis), il accuse le controversé chef d’État colombien Álvaro Uribe d’avoir délibérément fait échouer leurs libérations en faisant intensifier les opérations militaires dans le secteur. Il déclare par ailleurs au sujet des guérilleros qu’ils ne sont pas des terroristes mais « une armée de paysans semblable à celle d’Emiliano Zapata » et, tout en condamnant la pratique des enlèvements, les juge « héroïques de se battre et de mourir pour ce qu’ils pensent être juste ».

    Déjà attaqué par ”l’élite médiatique” américaine à cause de ses vues sur l’assassinat de John F. Kennedy, Stone est carrément attaqué en justice pour son film Tueurs nés, accusé d’avoir incité par ce film un fait divers sanglant.

    Il apporte son soutien à Julian Assange et Chelsea Manning.

    Oliver Stone ne supporte ni Hillary Clinton ni Donald Trump à l’élection présidentielle américaine de 2016. Il déclare ne pas avoir le désir de réaliser de film sur Trump suite à la victoire de celui-ci, et ne pas être autant « fasciné par lui » que la majorité des gens. Quant à Clinton, Stone lui reproche principalement son agressivité dans les relations internationales, évoquant son rôle dans le soutien des États-Unis aux paramilitaires Contras (Nicaragua), les bombardements de l’OTAN en ex-Yougoslavie, l’invasion de l’Irak et de l’Afghanistan, la destruction de l’État laïc libyen et les tentatives de changement de régime en Syrie. Il avait cependant soutenu Bernie Sanders dans la primaire démocrate8. En avril 2017, il signe avec Danny Glover, Noam Chomsky, Eve Ensler, Mark Ruffalo et Nancy Fraser une pétition de soutien à Jean-Luc Mélenchon pour l’élection présidentielle en France (« France: Please Don’t Repeat Clinton vs. Trump Tragedy »).
    ¤
    Dokumenttielokuvia

    2003 : Comandante (documentaire)
    2003 : Persona non grata (documentaire)
    2004 : Looking for Fidel (téléfilm documentaire)
    2009 : South of the Border (documentaire)
    2013 : Une autre histoire de l’Amérique, série TV documentaire (Oliver Stone’s Untold History of the United States)
    ¤
    So, what’s next? Stone is delighted that Jeremy Corbyn did so well in the UK election. “I like Corbyn’s foreign policy, above all. I know he’s elected for some other reasons, for like giving free bingo games or what – I don’t know, in England, you’re crazy – but talking about foreign policy, he understands more than any other western politician what it takes now to save the world, including the changes in the world.” Could a documentary on the Labour leader be his next project? “He’s part of the change. And he can articulate it, but the problem is keeping the English conservatives under, keeping them under the lid, because they get so angry, the right in England; they always want a war somewhere. Winston Churchill comes out, you know, ‘We gotta get someone.’”

    But there are also signs that Stone is preparing to call it a day. In a recent Facebook post, he called The Putin Interviews “a four-hour audacious climax to my strange life as an American film-maker”. Is it the climax?

    “I don’t know if they’ll ever give me a chance to make another movie. I never assume anything, I really try not to. Because I did at one point, when I was in my middle of my career, and I think that spoils you. At least I have the freedom to do what I want to next, I don’t have commitments to something that’s going to weigh me down. You understand what I’m trying to say? Tomorrow, I could move to Albania.” Why would he do that? “I don’t know that I want to live under such a strict Anglo-Saxon code the rest of my life, now that I’m getting older, you know? Maybe there are better, more peaceful ways to live without being in conflict with the fact that your tax bills are going to the bombings of, or the building of such crappy military equipment.”

    (lähde: https://www.theguardian.com/tv-and-radio/2017/jun/13/oliver-stone-vladimir-putin-russian-people-never-been-better-off)

  6. Näinkin tiiviissä artikkelissa on hyvin kuvattu ne asetelmat, joissa USA:n presidentinvaalikamppailua ja sen jälkeistä myskyisää valtakamppailua on käyty. On erikoista, että meikäläisen ison valtamedian journalistipalkittu erikoistoimittaja tuuppasi raportteja USA:n presidenttikamppailusta ja sen jälkeisistä Trumpin vastaisista noitavainoista melkein päivittäin, emmekä tämänkään artikkelin verran relevanttia tietoa valtaryhmittymistä saaneet.
    ”Mainstream”-median yksipuolisuuden johdosta emme saa myöskään tietoa niistä vasemmistolaisista ja liberaaleista, jotka esittävät Hillary-leirin vastaista kritiikkiä. Siten olemme melkein pelkästään alt-right-vaihtoehtomedian tai kristillisten puheradiokanavien esittämän kritiikin varassa ja joudumme syömään niiden paistamaa ”pizzaa”.
    Suomalaista vasemmistoa on tässä suhteessa vedätetty oikein kunnolla.

  7. Oliver Stone, edustaa valeoppositiota, eli hän itse edustaa Alex Jones tyylisiä ”hallittuja tietovuotoja”, joiden tarkoitus on syventää kansan ja eliitin välisiä ristiriitoja. Yksikään aito NWO-vastustaja ei ole tunnettu Hollywood-ohjaaja, he eivät pokkaa palkintoja tai paistattele valtamediassa.

    Ote artikkelista:

    ”Ehkä yllättävämpää on se, että liberaalina tunnettu Hollywood-ohjaaja myöntää sen näinkin avoimesti. Stone on tarkka ja rehellinen havainnoitsija, jota kiinnostaa totuus. Hän on todellinen demokraatti.”

    Yllättävää se voi olla sinulle, mutta ei minulle. Stonen valheilla höystetyt ”tarkat havainnot” ja ”rehellisyys” perustuu siihen, että hän ”tietovuotaa” vain ja ainoastaan osatotuuden. Oliver Stone kuuluu varmuudella valeoppositioon, eli juuri heihin, joiden syyttävä sormi osoittaa heitä, jonka todellinen ”Deep State” haluaa tuhota. Ei ole siis sattumaa, että tämänkaltaiset ”hallitut tietovuodot” kohdistuvat parhaillaan poliittiselle huipulle, kuin myös CIA:han, koska se palvelee NWO-päämäärää.

    • Sinulle taitaa kaikki olla valeoppositiota. Vielä ei ole todisteita – tuskin sinullakaan – jotka tukisivat että Stone kuuluu siihen kuten Alex Jones. Joten paras odotella eikä etukäteen leimata.

  8. Jos politiikkaa ohjaillaankin tietovuodoilla, niin konkreettisia päätöksiä ohjataan itse tiedolla.

    On aivan normaali USA:n toimintatapa kerätä, keinoja kaihtamatta, tietoa päättävistä poliitikoista ja poliitikoiksi aikovista henkilöistä.

    Sen lisäksi, mitä vakoilemalla (gmailia, sähköposteja, facebookia, kännykkää, ja muita amerikkalaisia palveluja) saadaan esille, poliitikoille järjestetään ”ansoja”. Heidät esimerkiksi saatetaan sellaisiin seksisuhteisiin, joita suuri yleisö ei hyväksy. Nämä tilanteet kuvataan ja tarpeen tullen, jos ei vähemmällä usko, uhataan hetkessä tuhota koko poliittinen ura ja valtiolliset hillotolpat, jos ei suostu tekemään haluttuja päätöksiä.

    Business as usual.

  9. ” Honest man, no longer, walk’s the earth ”,sanoi joku viisas vuosia sitten. Ei ketään ihmistä voi mennä vannomaan rehelliseksi, koska ihmisessä ei asu mitään totuutta. Jo lapsesta asti tapahtuu muutos, epä-rehellisyyteen, ja kasvaa olosuhteista sekä asemasta riippuen. Politikoille on hyödyllistä olla poskettoman pirullinen vastustajilleen halventaen heitä ” diplomaattisella ” viekkaudellaan. Lännen valtamedia toimii, edistäen siionistien tavoitteita, Hollywoodin tuotantojen avustamana. Paras olla pidättelemättä hengitystä , ettei jälleen tule pettymyksiä. Odottavan aika on pitkä, yhdeksän kuukautta ?

  10. Mielenkiintoinen artikkeli asiasta kiinnostuneelle siitä miksi Venäjä tulee voittamaan pitkässä juoksussa sodan Islamia vastaan ja Länsi häviämään.
    Russia and Islam, connecting the dots and discerning the future
    http://thesaker.is/russia-and-islam-connecting-the-dots-and-discerning-the-future/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=153439
    Pieni ote
    ”The AngloZionist rulers of the Empire have been very clever, if also very short-sighted: First they created al-Qaeda, then unleashed it against their enemies, then they used al-Qaeda/ISIS/Daesh to wreak havoc on a number of secular regimes just to “re-shape” a “new Middle-East” and now they are finally using al-Qaeda/ISIS/Daesh to set the West on a direct collision course with the entire Muslim world (1.8 billion people!) which will prevent the imperial slaves, that is all of us, the common folks living the the EU and USA, from ever looking at the real cause of our problems or, even less so, overthrow our rulers.
    …. The reality, of course, is that all those Muslims who do represent a real threat for the people in the West are invariably associated with western security services and that since 9/11 the vast majority of terror attacks have been false flags. True, there were some apparently “real” (that is: undirected by western special services) attacks, but the number of victims in such, frankly, amateurish attack was minuscule and blown out of proportion.
    ”Sadly, this hysteria has affected many, not only in the official Ziomedia, but also in the so-called ‘alternative’ media. The result? Just as the rulers of the Empire need it, the West and the Islamic world are now on a collision course. Who is your money on in this clash? Just take a look at the clowns we have for leaders and tell me that the West will win this one!
    The West will, of course, lose this war too…

    • Truth_hunter, oikeesti? Ei ole Venäjää ja sitä vastustavaa Länttä, on vain valemedian välittämä teatteriesitys, jolla huijataan hyväuskoisiä ihmisiä.

      • Korttipakassakin on erilaiset kortit. Se voittaa jolla on hyvät kortit ja joka pelaa viisaasti. Peli jatkuu emmekä vielä tiedä voittajaa.

      • Viittaan kommenttiisi ylempänä koskien Oliver Stonea. Tulenkantaja 18.6.2017 at 19:05
        Voit olla oikeassa mitä Stoneen tulee. Ainakin tämä John Pilgerin video, jossa hän mainitsee Stonen elokuvan The Platoon, tukee sitä ajatusta
        John Pilger: The Invisible Government Most Important Documentary Ever
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=153955
        Se merkitsee että myös Putinista tehtyyn haastatteluun on suhtauduttava sillä varauksella että Venäjäkin olisi ainakin osin – muta kuinka paljon? – mukana NWO-hankkeessa ? ja tuo esittämäsi ajatus pelkästä teatterista olisi perusteltu.

        • Pieni lisäys: voi olla, että Putinin on pieni pakko olla mukana NWO.hankkeessa – ainakin näennäisesti. Mutta tuskin hän sitä haluaa edistää. Onhan hän selvästi ilmaissut kannattavansa moninapaista maailmaa ja puolustaa venäläistä kulttuuria.
          Nin kauan kun pallo on vastustajalla ei voi itse lähteä hyökkäämään.

    • Kiitos linkistä. Oletko jo itse tai onko joku muu katsonut nuo videot ja voisi tiivistää mitä ne pitävät sisällään.
      Itse aioin katsoa ne illalla.

      • Kahden eka osan perusteella on pakko todeta että kyllä Putin on ihan eri sarjan mies kuin läntiset presidentit. Kyllä miehessä on karismaa joka puree.
        Ihme on jos Stonen haastattelusarjasta ei tule suurta hittiä.

        • Sarja paranee vain loppua kohti. Putin on viisas mies. Olemme menettäneet paljon kun olemme torjuneet yhteistyön hänen kanssaan.
          Toivoisi että tämä saataisiin tekstitettyä suomeksi ja esitettyä kansalle.

          • Katsoin kaikki jaksot. Kyllä vaan puhuttelee, vaikka ehkä hieman vaikea seurata kun osa venäjäksi, joka tekstitetty englanniksi, Putin puhui nopeasti, tulkki käänsi koko ajan taustalla venäjäksi ja englanniksi ja Stonen jutut vielä siihen päälle.
            Hienoja puitteita tuhatvuotisessa valtiossa, aivan törkeän hieno veret seisauttava musiikki, Stonen pehmeä ääni, Putinin inhimillisyys ja rentous, ja puhui hienosti myös vihollisistaan. Mutta puhui myös kovia asioita. Kannattaa katsoa.

  11. Oliver Stone onkin yksi tyypillinen tapaus jossa konspiraatioteorioita selvittelevä foliohattu on konvertoitunut Venäjää hyödyttäväksi idiootiksi. Vastaavia tapauksia ovat esimerkiksi Alex Jones ja Janus Putkonen.

  12. Eräänlainen ’tietovuoto’ tämäkin … mielenkiintoinen tieto joka tapauksessa.

    Israeli Producers with Prior Knowledge of 9/11
    When agents of a foreign government, like the criminal Arnon Milchan and Avi Arad, produce films and television programs that clearly indicate prescience of an attack that later occurs, why are they not arrested and interrogated on suspicion of having prior knowledge of the attacks?
    The fact that these Israelis made films depicting the 9/11 attacks years before they actually occurred shows that the planning by Israeli military intelligence of the 9/11 attacks goes back to the 1970s, when the Likud party of Menachem Begin came to power. The planning for the 9/11 attacks in the late 1970s coincides with the planning, by Israeli military intelligence, for the War on Terror to deceive the U.S. military into waging war against Israel’s enemies on behalf of the Zionist state. The Israeli-designed terrorism of 9/11 was carried out to kick-start their long-planned War on Terror.  

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=153971
    http://www.bollyn.com/home/#article_15971

  13. Asiasta kiinnostuneelle
    Oliver Stone’s Vladimir Putin interviews have recently shaken the American media, historically devoted to attacking the Russian president. American historian, author and director of the Nuclear Studies Institute at American University, Peter Kuznick, who co-wrote Untold History of the United States with Stone, explicates the mainstream media’s demonization of the Russian president, and now the renowned filmmaker.
    “That’s what happens to peacemakers in this sick world,” quipped Professor Doctor Kuznick.
    Edu Montesanti: Professor Doctor Peter Kuznick, thank you so very much again for the unspeakable privilege of being your partner in publications all over the world. How do you evaluate American media coverage of Oliver Stone’s recent interviews with the Russian President Vladimir Putin?
    Peter Kuznick: I completely understand why Oliver Stone would want to interview Vladimir Putin. I completely understand why the interviews would be so controversial. And I completely understand why so many of the critics would want to kill Oliver – the Messenger – rather than deal with the content of what Putin told Oliver in the interviews.
    … Oliver knew that he was going to pay a steep price for giving Vladimir Putin a platform to express his views on American television. And he has been pounded mercilessly across American media.
    At the end of the third interview, Putin asked Oliver if he’d ever been beaten. “Oh, yes, many times,” Oliver said. Putin responded presciently, “Then it’s not going to be anything new, because you’re going to suffer for what you are about to do.” To which, Oliver replied, “I know… but it’s worth it. It’s worth it to try to bring some more peace and consciousness to the world.” Sadly, there are many who don’t share that goal.
    http://www.globalresearch.ca/oliver-stone-praised-as-peacemaker-for-talking-to-putin/5597386

  14. Tässä eräs näkemys Trumpin politiikasta siitä kiinnostuneelle
    Donald Trump’s Erratic and Dangerous Foreign Policy
    Mark Weber – Podcast

    In this 45-minute talk, given at an IHR meeting, Weber reviews Donald Trump’s foreign policy record. Trump’s actual policies as president, Weber shows, have been a drastic betrayal of pledges he made before taking office. For example, Trump repeatedly spoke against US military involvement in the Syria conflict, especially without specific Congressional authorization.
    But as President he has stepped up the US role in the war, even ordering a missile strike against a Syria air base – a violation of both US law and international law. For President Trump, Israel’s enemies are America’s enemies. Consistent with that, he threatens war against Iran. Weber recalls President Eisenhower’s foreign policy record and outlook during the 1950s, and shows how they contrast sharply with those of President Trump. — http://www.ihr.org

  15. Myös täältä löytyy haastattelun 2 osaa
    Oliver Stone interviews the Russian president Vladimir Putin about divisive issues related to the US-Russia relations. Parts 1 and 2
    http://thesaker.is/oliver-stone-interviews-the-russian-president-vladimir-putin-about-divisive-issues-related-to-the-us-russia-relations-parts-1-and-2/

    New film about Putin to open up new viewpoint for Americans, Oliver Stone says

    US Hollywood film director Oliver Stone, who is making a new film about Russian President Vladimir Putin that will be out soon, believes that it will open the eyes of Americans to a different viewpoint.
    ”It opens up a whole viewpoint that we as Americans haven’t heard,” Stone said in an interview with The Sydney Morning Herald newspaper. The film will cover Putin’s view of events since he first became Russia’s president in 2000, he said.
    ”Mr Putin is one of the most important leaders in the world and in so far as the United States has declared him an enemy – a great enemy – I think it’s very important we hear what he has to say,” the film director said, noting that he has met with the Russian president several times.
    ”I talked to him originally about the (former National Security Agency contractor Edward) Snowden affair, which is in the film. And out of that grew, I think, a trust that he knew that I would not edit it so much,” he said.

    Last year, Oliver Stone made a documentary entitled Ukraine on Fire focusing on the events in the country in 2014. He was the producer of the film and conducted an interview with Putin and former Ukrainian President Viktor Yanukovich.
    Oliver Stone is a film director of Wall Street: Money Never Sleeps (2010), World Trade Center (2006), JFK (1991) and Platoon (1986). He won three Oscars and also prizes of the Berlin and Venice Film Festivals.
    More:
    http://tass.com/society/944011

  16. Suomessakin käytetään nykyään vaikka mitä politiikan ohjailuun kuten presidentin vaaleissa nähtiin tiedusteluvuoto kun saulia uhkasi kysymys tentissä isäntämaasopimuksen sopimisesta ja tiedustelulain säätämisen yhteydessä oli armilan saariston operaatio.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here