Kesäkuun 2017 kuluessa suomalaiset ovat hieroneet silmiään muutenkin kuin siitepölyoireiden takia.

Ensin perussuomalainen puolue valitsi puheenjohtajakseen avoimen rasistisen Jussi Halla-ahon. Myös muut puolueen merkkipaikat kansoitettiin äärilinjan edustajilla. Sen jälkeen muiden hallituspuolueiden johtajat ilmoittivat, ettei tämän poppoon kanssa voida jatkaa hallituksessa. Tätä seurasi perussuomalaisten ryhmän hajoaminen.

Valtaosa entisistä persuista lähti Halla-ahon ryhmästä kävelemään muodostaen ”Uusi vaihtoehto” -nimisen eduskuntaryhmän (sittemmin ryhmän nimeksi tuli ”Sininen tulevaisuus”, toim.huom.) Entiset hallituskumppanit tahtoivat jatkaa tämän ryhmän kanssa hallituksessa ja antoivat sille yhtä monta ministerinpaikkaa kuin ennen tätä oli koko persuryhmällä.

Kriitikoiden mielestä homma haiskahti pahoin alusta lähtien. Tapahtumaketju oli olevinaan spontaani, mutta jo pari päivää myöhemmin tunnustettiin, että kaikki oli suunniteltua.

Olemme siis keskellä avointa poliittista huijausta.

Alkukesän 2017 hallituskriisillä voi olla se positiivinen vaikutus, että ihmiset ymmärtävät meidän elävän valedemokratiassa. Missä vuonna 2003 – aikana ennen nykymuotoista sosiaalista mediaa – Anneli Jäätteenmäen syrjäyttäminen saattoi vielä mennä täydestä, tämä huijaus ei enää mene.

Nyt meillä on välineet ymmärtää, ettei kysymys ole poikkeustapauksesta, vaan huijaus paljastaa sosio-poliittisesta järjestelmästämme jotain hyvin olennaista. Radikaalivanhoillisten (kieltämättä aika fasististen) ainesten syrjäyttäminen on vain pikkujuttu laajemman kokonaishuijauksen keskellä.

Huijauksen 5 ja puoli oleellista askelta

Vasemmiston käännyttäminen suuntaan, jossa se ei enää vetoa huomattavaan osaan työväenluokkaa. Uusi vasemmisto on leimallisesti urbaani, teknologiamyönteinen, globalistinen ja liberaali. Tämä operaatio on luultavasti vaatinut median ja hegemonian lisäksi myös soluttautujia ynnä muuta myyräntyötä.

Vasemmiston samastaminen liberaaleihin (Suomessa vihreisiin). Valtamedia on jo kauan puhunut (Suomessa) vihreistä ja vasemmistosta sekä (yleisemmin) liberaaleista ja vasemmistosta järjestelmällisesti samoissa lauseissa. Syntyneet käsitteet ”vihervasemmisto” ja ”Liberal Left” sopivat oikeistopopulistien propagandaan kuin (?) tilauksesta. Näin liberaalien ja vihreiden synneistä on tehty myös vasemmiston syntejä. (Alun perin mitään ”vihervasemmistoa” ei ole ollut poliittisena liikkeenä olemassakaan. Kuitenkin valtamedian ja oikeistopopulistien vuosikautisen hokemisen jälkeen meillä on aktiivisia ihmisiä, jotka itse samastuvat ”vihervasemmistoon”.)

”Liberaalin vasemmiston” tai ”vihervasemmiston” aktiivinen ja toistuva syyttäminen muutoksista, joista konservatiivinen osa työväenluokkaa ei pidä tai ole niihin valmis. Palvelut keskitetään suuriin kaupunkeihin, palveluista tehdään itsepalveluja ja ne siirretään nettiin, laaditaan uusia ympäristösäädöksiä ja kypäräpakkoja, eikä lääkäri tai hoitaja osaa kieltä. Muutosten pääideologi on uusliberalistinen oikeisto (kokoomus), mutta syyttävä sormi kääntyy vihervasemmistoon, koska se ei tee asialle mitään. Joitakin taustatekijöitä vasemmisto on jopa todistettavasti itse kannattanut. Ihmisiä ryhmittämällä ja heimoittamalla heidät on saatu vastustamaan asioita, joita he ovat alun perin kannattaneet. Moni viime vuosituhannella vähemmistöjen oikeuksia puolustanut ihminen on kääntynyt niitä vastaan, koska ne niputetaan samaan kokonaisuuteen poliittisen korrektiuden ja esim. maahanmuuton kanssa.

Uuden vaihtoehdon tarjoaminen konservatiivisesta oikeistosta. Moni uuskonservatiivien aluksi esiin nostama asia on ihan perinteinen vasemmistolainen teema: on haluttu lisää työllisyyttä, vanhusten asiat kuntoon ja toisaalta oma maa irti USA-johtoisesta maailmanpolitiikasta. Näiden oheen on postmodernisti ajettu nostalgian sävyttämiä, ennen 1970-lukua syntyneiden omasta lapsuudesta muistuttavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia malleja. Edelleen mukaan on solutettu autoritaarisia ja vahvimman oikeutta korostavia ideoita. Lopulta vasemmistosävytteiset ideat on pullautettu pois ja jäljelle jäänyt putipuhdas oikeistoliike, jolle uskollisuutta perustellaan sillä, ettei möröksi muuttunut vihervasemmisto saa päästä valtaan.

Liian radikaalien oikeistokonservatiivien pelaaminen ulos ja kannatuksen kääntäminen uusliberalistiselle oikeistolle. Fasististen ideoiden kannattaminen on aina typeryyttä, varsinkin työväenluokalta. Fasismia kohti kuljettaessa alkaa kuitenkin monelle uusliberalistiselle ihanteelle käydä kalpaten. Vaatimukset oman maan rajojen sulkemisesta ovat esimerkiksi täysin myrkkyä ylikansalliselle bisnekselle, jota uusliberalismi on aina tukenut ja palvellut. Niinpä sopivan tilanteen tullen on liian epäilyttävät radikaalivanhoilliset ainekset keploteltava aidan väärälle puolelle. Kokoomus, keskusta ja soinilaiset jatkavat uusliberalistista kurjistamispolitiikkaansa työväenluokan tuella…

…vai jatkavatko?

Ehkä nyt olemmekin kypsiä näkemään ja ymmärtämään koko huijauksen kaikkine tausta-ajatuksineen. Konservatiivinen, populistinen ja oikeistolainen projekti on hylättävä.

Vastarinnan on löydettävä omat vasemmistolaiset juurensa; vasemmiston on löydettävä omat juurensa; oikeiston, uusliberalismin, bisneksen ja huijareiden valta on kumottava.

 



Jokke Karjalainen
on yhteiskuntakriittinen filosofian maisteri.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin kirjoittajan omassa blogissa 16.6.2017.

 

Kuva: Max PixelJan Leineberg (CC0), Johannes Jansson/norden.org (CC BY 2.5 DK) via Wikimedia Commons
Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

 

63 KOMMENTTIA

    • Nyt uusliberalistien viidessä vuodessa hajottama yvinvointivaltio oli täydelleen (vanhan liiton) vasemmistolainen luomus. Tämän ylimielisen kysymyksesi edessä et tainnut huomata Joken tekstin esittelevän useamman vasemmiston – kuten esittelee reaalimaailmakin.

      On näitä nuorvasemmistolaisia, joille oma someimago on tärkeämpää kuin poliittinen vääntö, on liberaalivasemmistoa, joka turkoosin väreissä hihkuu kuinka kaikkien pitää muuttaa kaupunkiin, niin voivat kulkea joukkoliikenteellä, on feministivasemmistoa, jotka pureutuvat niinkin merkittäviin sosiaalisiin eriarvoisuuksiin kuin menkkarättien verotus…

      SE vasemmisto, jota tämän jutun lopussa toivotaan heräämään, on se ainoa, jota hyvällä omalla tunnolla voi ”vasemmistoksi” nimittää. Ne vanhan liiton aidot vasemmistolaiset, jotka nyt on hiljennetty niin demareissa kuin vasemmistoliitossa uusliberalisteja myötäilevillä hölmöläislauluilla, ne joiden vasemmistolaisuus tarkoittaa kansanvaltaa, kansojen itsemäärämisoikeutta ja hyvinvointivaltiota. Ne vasemmistolaiset ovat vaa’ankieliasemassa Suomen tulevaisuuden kannalta.

      Löytääkö oikea, todellinen, perinteikäs ja ennen kaikkea työväenluokkainen vasemmisto äänensä uudelleen ajoissa? Toivottavasti, sillä jos Suomen itsenäisyyden puolustaminen uusliberalistihallitukselta jää nato-aholaisten varaan, olemme mennyttä.

      • Toivotaan että työväenluokkainen vasemmisto löytää äänensä uudelleen. Vielä tärkeämpänä pidän, että työttömyydenluokkainen vasemmisto astuu framille.

        • Minä toivon että JL ja RS kommentitit jäävät etusivulle pikaklikkauksen taakse selventämään mitä vas. tarkoittaa tänä päivänä. Tämä artikkeli ei sitä tee, päin vastoin. Tulee halu laulaa: ”Pyhä iskumme on…”. Noita lauluja voi laulaa deliurimissa laulun ”Kisällittärien” sävelin. Kokeilkaa!

  1. Suurin mahdollinen virhe mitä vasemmistolaiseksi itseään väittävät on lähteä siihen kieli ja käsitepeliin minkä nyt persujen puheenjohtajaksi noussut mestari on luonut,olisi korkea aika ymmärtää tuon kultuurillis kielellisen pelin juuret ja säännöt.
    Yhdysvalloissa on pitemmänaikaa ollut voimistumassa ns uusoikeistolainen älyllinen liike,sen rantautumisessa maahamme on juuri Halla-aholla erittäin suuret ansiot.
    Esimerkiksi käsite kultuuri-marxismi, kuten he sen tahtovat käsitää on lähtökohdiltaan puhtaaksiviljelty polittinen olkiukko,realimaailmassa sille ei löydy oikeaa reaalista todellisuutta.

    Sukupolvi joka on traumatisoitunut 9 11 torni-iskujen sukupolvikokemuksessa on se jonka riveistä löytyvät nämä ns nuivat aktivistit,heille islam on muodostunut pakkomielteeksi, kaikkea mitä maailmassa tapahtuu katsellan tuon trauman prisman läpi.

    Uus-liberalismi ja autoritäärinen kapitalismi ovat nykyisessä yhteiskunnallis polittisessa vaiheessa löytäneet toisensa, juuri tuon liiton esimerkkeinä ovat Kiinan , Turkin ja Venäjän yhteiskunnat,siellä rajoitettu demokratia tarjoaa itsekkäille kapitalismille parhaan kasvualustan.

  2. ”Esimerkiksi käsite kultuuri-marxismi, kuten he sen tahtovat käsitää on lähtökohdiltaan puhtaaksiviljelty polittinen olkiukko,realimaailmassa sille ei löydy oikeaa reaalista todellisuutta”

    Kyllä löytyy, lopeta satuilu!

    • Kyllä löytyy: ”Kulttuurimarxismi – mikä se on ja miksi sinun on tärkeää tietää siitä? ”,
      https://markusjansson.blogspot.fi/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html

      Ja tässä kerrotataan siitä mihin kulttuurimarxismi pohjautuu: ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html – Tiivistettynä kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan PITKÄAIKAISEN operaatiosuunnitelman näin:

      ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

    • Ja tämäkin poliittista olkiukkoa?
      ”Viime viikonloppuna pidettiin Tampereella kulttuurimaxismin parhaiten sisäistäneen vasemmistopuolueen puoluekokous ja puheenjohtajavaali. Eniten huomiota Vihreiden khmerien kokoontumisessa sai tietenkin puheenjohtajavaali ja siihen liittyneet tekniset kömmähdykset, vaikka valveutuneille kansalaisille olisi ollut paljon tärkeämpää tietää mitä uusia aloitteita puoluekokouksessa tehtiin. Ne ovat jääneet täysin puheenjohtajakisan voittaneen Touko Aallosta kerrottujen uutisjuttujen alle. Punavihreyttä sympatisoivan toimittajaenemmistön hyssyttely asiassa on sikäli ymmärrettävää, koska yleispuolueeksi pyrkivälle Vihreälle liitolle ei ole edullista, että sen kovan linjan totalitaristinen punamädätys tehtäisiin kovin julkiseksi. Puolueen uusista linjanvedoista kertoo verkkolehti Nykysuomi:

      ”Puoluekokouksessa hyväksyttiin useita aloitteita. Vihreiden puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan vihreiden on vaadittava järjestäytynyttä rasismia rikoslaissa kiellettäväksi. Vihreiden puoluekokous hyväksyi myös aloitteen, jonka mukaan raiskausrikoksen tunnusmerkistöön seksuaalirikoslainsäädännössä tulee sisältyä uhrin suostumuksen puute. Myös sukupuolineutraalin henkilötunnuksen käyttöönotosta tehtyä aloitetta käsiteltiin vihreiden Tampereen puoluekokouksessa. Esityksen perusteluiden mukaan ”pyrkimyksessä saattaa yksilöt yhdenvertaiseen asemaan lain edessä sukupuolen suhteen on yksi esteistä nykyinen henkilötunnus, joka jaottelee ihmiset syntymästään joko mieheksi tai naiseksi”.

      Tällaiset ehdotukset saattavat mennä politiikassa vaivihkaa läpi, kun niiden takana seisoo valtavirtaisena esiintyvä cis-heteromies Touko Aalto eikä fanatisminsa avoimesti paljastava Emma Kari. Siksi Suomen kannalta olisi ollut parempi, että unelmoivan Hallusinaatio-vasemmiston johtoon olisi valittu marginaalista femikommunismia edustava helsinkiläinen. Aallon valinnan myötä vaarana on se, että kulttuurimädätys valtavirtaistuu politiikassa…”

      Teksti kokonaisuudessaan löytyy toisena aiheena Ylewatch-blogistin artikkelin ”Suomi sai vasemmistolaisen EU-mielisen hallituspuolueen” alta, http://ylewatch.blogspot.fi/2017/06/suomi-sai-vasemmistolaisen-eu-mielisen.html

    • Diabolik. PR-miehen provon ei saa antaa purra. VV: n sivuilla vastaukset jo aiemmin kysytty ja vastattu, linkkeineen. PR lienee Riihiryskyn yo- porukan rollareita.

  3. Kuinka syvältä ns. vasemmiston pitäisi juuriaan etsiä? Marx, Lenin, Stalin, Pol Pot…?

    • Vasemmisto ja vasemmisto. Eikö artikkelikin kerro, miten on oikeisto ja vasemmisto menettänyt merkityksensä. Oikeisto ajaa nyt meitä suureen liittovaltioon. Edellisen kerran sitä samaa yritti Otto Wille Kuusinen. Muuten kyllä kaikki ovat erittäin isänmaallisia. Jokainen tässä saisi alkaa etsimään juuriaan.

      • Jep… Olisi tajuttava, että Suomen kansan suuren enemmistön monet oleelliset tahdonilmaisut ovat jyrkästi ja pysyvästi niiden eliittiglobalistien vastaisia, joiden otteessa Suomen valtio on.

        Vasemmistoa korottavuudessa on yleensä takana toive, että vasemmisto voisi nousta (yleensä nimenomaan puhdistumisen ja uudelleen suuntautumisen jälkeen) puoluejärjestelmän sisällä. Eli vasemmistopuolueet ja vasemmalle kallellaan olevat muissa puolueissa… Kuitenkin jopa valtamediasta olen huomannut 1980-luvun lopulta alkaen kommunikointeja vasemmisto/oikeisto -jaon liukenemisesta lähes merkityksettömäksi.
        Onkin vähän hämmästyttävää, että täällä vaihtoehtomedian jonkinlaisena lippulaivana esiintyvässä Vastavalkeassa monin paikoin vaalitaan jonkinlaista vasemmiston ideaa.

        Vastavalkeassa on toisaalta hienosti paljon globalismista kertovia kriittisiä, yleensä laadukkaita artikkeleita. Ja varmaan kaikki tietävät kaikkien oleellisten ”vasemmisto”puolueiden olleen globalismia Suomessa monin tavoin suosimassa vuosikymmeniä.
        Esimerkki. SDP:n CIA-rahoitus paljastui alkaneeksi jo 1949 (ks. esim. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1827469-sdp-hakeutui-cian-rahahanalle-jo-1949) – viime aikoina varmaan osanneet paremmin salata…
        Korostettakoon siis sitä, että melko vähäisiä ovat olleet VasemmistoliitonKIN antiglobalistiset sanat ja varsinkin teot hallitusaikoina…

        Jotkut kuitenkin ovat vuosikymmeniä niin suuresti kiintyneet vasemmisto-käsitteeseen, etteivät siitä luovu… Eivät millään, vaikka

        1) Suomen kansa on ollut 1980-luvun lopulta alkaen suurta hätää kärsimässä globalistien kynsissä, valtionvelkakin on 13-kertaistunut, Ja etenkin – globalistien politiikan mukainen – Koiviston konklaavi murensi vallan kolmijaon (esim. yhä edelleen joitain ryöstetään kuten 90-luvun lamassa monia), ks. http://karjalankuvalehti.fi/images2/pankkikriisi_kkl_01_2017.pdf ja Jorma Jaakkolalta lisää) Lisäksi hallitus tekee joka vuosi talousrikollisille rikosten ja demokratian ohittamisen tekemistä helpommaksi (esim. hallintorekisteri- ja sotekuviot).

        2) Kohtaan 1 liittyvät Suomen ”vasemmisto”puolueiden ratkaisut ovat olleet niille hyvin monin paikoin raskauttavia niiden hallitusaikoina ja monesti oppositiossakin. – Täysin riippumatta siitä, mitä mieltä ollaan islami(saatio)sta, kulttuurimarxismi-käsitteestä, 911:stä yms. (viittaan Pauli Räsäsen kommenttiin yllä).
        – Jotkut ”vasemmistosta” ovat sen tajunneetkin, mutta heidän yritykset puhdistaa vasemmisto-käsite ja merkittävät vasemmistopuolueet ovat olleet toivottomia. Niin kauan kuin olen politiikkaa suuremmin seurannut eli vuodesta 1986.

        3) On olemassa uskottava EI-PUOLUEPOLIITTINEN vaihtoehto, jossa globalistien vallasta pois saaminen on ykköstarkoitus. Eikä minkään ideologian ajaminen tai kansan jakaminen kahtia (esim. vasemmisto/oikeisto-tyyppisesti tai mamu-kysymyksissä) saati pikkuasioista kiistely. Se vaihtoehto on ME KANSA -kansanliike.
        (Ulkomailla on muuten myös vastaavia.)
        Onhan kaikkien demokratiaa ja Suomen itsenäisyyttä arvostavien ykköstahtona kuitenkin se, että jatkuvasti Suomella olisivat: kansan enemmistön tahtoa ilmentävä vaalijärjestelmä (siis mm.: vaalit vilpittömät eli mm.: ääntenlaskennan on oltava kokonaan manuaalinen; perustuslain vastainen ryhmäkuri-käytäntö pois; rikolliset ja vaalilupausten pettäjät pitää saada heti asemistaan pois); itsenäiset (ei korruptoidut ja kiristetyt) poliitikot; hyvä omavaraisuus ja huoltovarmuus; mahdollisuus tehdä itsenäisiä puolustuspoliittisia ratkaisuja; elämänvoimainen suomalainen arvopohja.

        ***
        Yllä oleva pikakommenttini kannattaa ottaa vakavasti – hämääntymättä siitä, että Vastavalkean kommenttikeskusteluja yleensä hallitsevat tietyt ovat joiltain näkemyksiltään harvinaisen äärimmäisiä eikä Suomen kansan enemmistö heidän linjoistaan ihmeemmin kiinnostu…

        • Vasemmisto–oikeisto –jako on turha, nykyään, nykymerkityksissään.

          Parempi olisi puuttua oikeaan ja väärään, oikeudenmukaiseen ja epäoikeudenmukaiseen.

          • Käsitteitä jotka jokainen muuttaa mieleisekseen.

            Mitä hyvää uusliberalistinen oikeisto Kokoomus, Kepu ja RKP muka tekevät tuhotessaan Suomen Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja siirtäessään meitä Viron malliin? Mitä hyvää on veronkiertovelkataloudessa jossa hallintarekisterilakien ym. avulla porvarihallitus edistää veronkiertoa samalla velkaannuttaen maatamme valtionvelalla? Kokoomuskommunismi yksityistää yritysten, omistajien, pankkien voitot mutta sosialisoi tappiot(eurokriisituet), kulut(sosiaaliturva alipalkkauksen jatkeena, yritysten palkkatuet, pakkotyö työttömyysturvaa vastaan) sekä ympäristörikokset(Talvivaara) yhteiskunnalle, kansalle ja veronmaksajille. Täyttä kapitaalikommunismia ja sosiaalikapitalismia jossa kansa ja valtio köyhtyvät ja rikkaat rikastuu.

      • Veijo Hoikka 21.6.2017 at 12:55

        Minä toivon että JL ja RS kommentitit jäävät etusivulle pikaklikkauksen taakse selventämään mitä vas. tarkoittaa tänä päivänä. Tämä artikkeli ei sitä tee, päin vastoin. Tulee halu laulaa: ”Pyhä iskumme on…”. Noita lauluja voi laulaa deliurimissa laulun ”Kisällittärien” sävelin. Kokeilkaa!
        Tämä jo tuolla yllä…

  4. Kepu taisi luopua äskettäin viimeisestäkin Santeri Alkion opista, raittius-opista. Uusi oppi-isä on Arvo Pohja. Me emme vielä Arvoa tunne, mutta aika opettaa tuntemaan.

    • Kokoomuksessa vallan kaapanneet Brysselin syöttiläät ovat tehneet entisestä KANSALLISESTA Kokoomuksesta, ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolueesta johtavan suomentuho-puolueen Kokoomuksen. Näiden maanpettureiden koti on Brysselissä, raamattu on roskiksessa ja isänmaan he ovat heittäneet Brysselin vessanpöntöstä alas!

      Kuitenkin ilmeisesti huomattava joukko hyödyllisiä idiootteja vaaleissa edelleen kuvittelee äänestävänsä entistä KANSALLISTA kokomusta. (Ilmaisu ’hyödyllinen idiootti’ on tiettävästi massamurhaaja-bolsevikki Leninin lanseeraama niistä, jotka hän bolsevikki kumppaneineen oli onnistuneesti huijannut siihen uskoon, että he kommunistit olisivat aidosti työläisten asialla.)

  5. ”Ehkä nyt olemmekin kypsiä näkemään ja ymmärtämään koko huijauksen kaikkine tausta-ajatuksineen. Konservatiivinen, populistinen ja oikeistolainen projekti on hylättävä.”

    Jokainen, joka on ”kypsä näkemään ja ymmärtämään koko huijauksen” ymmärtää sen, että poliittinen systeemi KOKONAISUUDESSAAN on huijausta. Kaikki aatesuunnat on nimenomaan ihmisten huijaamiseksi organisoituja liikkeitä, eli ne ”toimivat”, eli saavat aikaan ristiriitoja alemmilla tasoilla, vaikka huipulla seisojat ”jaloista aatteistaan huolimatta” puhaltavat yhteen hilleen. Poliittinen teatteri = illuusio demokratiasta, eikä mitään muuta. Sokea reettakin sen huomaa, että aate-eroja ei ”poliittisella NWO-huipulla” ole… miksi ihmeessä se on niin vaikea ymmärtää?

    Emme tarvitse poliittisia puolueita tai aatteita ihmiskunnan toimintaan – tarvitsemme oikeamielisyyttä ja viisautta.

    • Jonkunhan sitä oikeamiesyyden ja viisauden asiaa pitää ajaa, ei se etene ilman politiikkaa vain puhumalla. Kumma kun sitä et tajua vaan jauhat tuota samaa ja menetät uskottavuutesi. Itse olet se sokea Reetta kun väität että kaikki puhaltaisivat samaan hiileen. Ei ollenkaan. Huijareita toki on mutta eivät kaikki onneksi ole niitä.

      • Sanoin nimenomaan, että kaikki poliittisella NWO-HUIPULLA puhaltavat yhteen hiIeen, eli mitä kohtaa et kommentistani ymmärtänyt?

        ”Jonkunhan sitä oikeamiesyyden ja viisauden asiaa pitää ajaa, ei se etene ilman politiikkaa vain puhumalla.”

        Heheh… ”ilman politiikkkaa vain puhumalla.” Tyhjän puhumiseen tämä poliittinen huijaus nimenomaan perustuu – viisaus ja oikeamielisyys loistaa poissaolollaan, koska niillä ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Truth_hunter, etkö ole vieläkään hoksannut sitä, että poliittinen valta on Suomen rajojen ulkopuolella?

        • Ja siksikö pitää luovuttaa ja olla tumput suorana?
          Voidaanhan se valta palauttaa takaisin jos kansa haluaa. Mutta sinun asenteella se ei koskaan onnistu.

          • Kun ei tajua niin ei tajua (huokaua.)

            Mikäli seisoisin tumput suorana, niin en kirjoittaisi näitä kommentteja. On monta tapaa vaikuttaa, sinun tapasi on olla aktiivisena osana ihmiskuntaa mädättävää poliittista järjestelmää, ja minun tapani on toimia päinvastoin. Suomen ”poliittisella toiminnalla” ei ole pienintäkään vaikutusta siihen romahtaako maailmanlaajuinen poliittinen, raha ja talous-järjestelmä tai ei, koska kaikki päätökset tehdään Suomen ulkopuolella. Ainut asia johon suomalaiset voivat vaikuttaa on se, kuinka ”verinen” taistelu on edessämme. Mikäli ihminen oivaltaa sen, että sisällissotia ja kansallisvaltioiden alasajoa pyramidin huippu tällä – kansa vastaan eliitti – politiikalla ajaa, hän ei suostu olemaan mukana valheisiin perustuvassa käsikirjoituksessa.

            Etkö tosiaankaan ymmärrä sitä, että sinä – Truth_hunter – olet ajamassa juuri sitä ”hajoita ja hallitse” politiikkaa mikä on pyramidin huipun agenda?

          • ’…Mikäli ihminen oivaltaa sen, että sisällissotia ja kansallisvaltioiden alasajoa pyramidin huippu tällä – kansa vastaan eliitti – politiikalla ajaa, hän ei suostu olemaan mukana valheisiin perustuvassa käsikirjoituksessa…’
            Mielestäni olen tuon oivaltanut enkä ole mukana missään eliitin hajota ja hallitse politiikassa minkä kommenttini vahvistavat
            Miksi väität ilman todisteita että olisin mukana jossain missä en ole? Outoa ja epäkorrektia.
            Yhtä hyvin voisin sanoa että olet täällä kommentoimassa eliitin agenttina.

  6. Juuri tuo käyttämänne sanasto,jonka olette oppineet mestarilta sanoisinko täydellisesti on tuotettu sellaisilta yhdysvaltalaisilta ajatushautomoilta, joiden ogelmana oli kylmänsodan päättymisen jälkeinen entisen narratiivin kadottaminen.
    Kuten eräs uus-konservatiivisuuden isä ehdokas Levi Straus on todennut kansakunnalla täytyy olla vihollinen, koossapysyäkseen, kuviteltu tai olemassaoleva,muutoin kansakunta ajaantuu sisäisen hajaannuksen tilaan,kuten meinaa yhdysvalloissa käydä, kun heiltä puuttuu riittävän uskottava vihollinen.

    Kultuuristen virtausten puolella ilmiöitä selitettäessä, emme puhu geeneistä vaan meemeistä, tuo käsiteellinen olkiukko kultuuurimaxismi on myös eräänlainen meemi, joka lähtee liikeelle ,yleensä jostain marginaalista,kenties yhden yksilön oivalluksesta,kunnes se nousee hitaasti kamppailemaan valtavirran hegemonistisesta asenteesta, kuten yhdysvalloissa alkaa olla käymässä,siellä tuon kultuurillisen viiruksen saastuttamia ovat varsinkin kultuurillisesti heikosti rokotetut kouluttamattomat kansankerrokset.

    Meille tuo kulturillinen meemi on pitkälti tullut muutaman aktivistin toimesta,yksi keskeinen on perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja.
    Kansakunnalle olisi onnellista ,jos kyseistä radikaalia kansaivälistä ideologista viritystä alettaisiin tutkia suorastaan akateemisia resursseja hyväksikäyttäen.

    Ikävintä tuossa ilmiössä on juuri tuon taipumus sodan omaiseen retoriikaan, toisinajattelijoiden kanssa ei kyetä keskustelemaan asiallisesti,vaan omat näkemykset ovat kuin kiveenhakattuja dogmeja,tulee vain mieleeni kuka tuon asenteen levittämisestä hyötyy, kuka sitä pyörittää,yhdysvalloissa on löydetty yksi dyyllinen kohteeksi, sponsoroijana, Venäjä.

    • ”käsiteellinen olkiukko kultuuurimaxismi”

      Hyvin räikeää ja kivenkovaa yritystä maalata mustaa valkoiseksi olemalla tunnustamatta yhteiskunnassamme näkyvää monimuotoista, taukoamattomalla propagandalla aikaansaatua mädännäisyyttä.

      Joka on vähänkään seurannut yhteiskunnallisia ilmiöitä antamatta melkein joka tuutista suolletun mädätysaivopesun turruttaa itseään JA OMAA VÄHÄNKÄÄN ÄLYLLISTÄ REHELLISYYTTÄ, voi todeta että Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittaneen ja johtaneen saksalaisen Willi Münzenbergin kiteyttämä Frankfurtin koulukunnan PITKÄAIKAINEN operaatiosuunnitelma ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.” on toiminut loistavasti.

      • Tässä on taas yksi esimerkki:

        ”Helsinki Pride – jollet ole puolellamme olet meitä vastaan
        Marginaalisten mutta julkisuudessa vahvasti näkyvien seksuaalivähemmistöjen vuoden päätapahtuma Helsinki Pride järjestetään jälleen ensi viikonloppuna. Niin sanottu LGBT (Lesbo, Gay, Bi, Trans) ”yhteisö” on vahvojen lobbaajien ansiosta saamassa yhteiskunnassa samanlaisen virallisen aseman kuin valtiofeminismi. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi ko. agendan valtiollista hyväksymistä ja siihen kohdistuvan kritiikin kriminalisoimista ”syrjintänä”. Tällä hetkellä asiaa helpottaa valtion eri organisaatioden näkyvä hyveliputus LGBT-agendan puolesta.

        Poliisin virallinen osallistuminen Helsinki Pride kulkueeseen tulee olemaan askel kohti homomanian tunnustamista osaksi valtion kansalaisuskontoa. Asiasta kerrottiin eilen Ylen verkkosivujen uutisessa Poliisi osallistuu ensimmäistä kertaa virkapuvussa Helsinki Pride -kulkueeseen: ”Kannamme huolta viharikoksista”. Uutisessa haastateltu Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist edustaa kansasta vierantuneen ylimmän poliisijohdon kantaa, jossa on omaksuttu länsimaisen liberaalieliitin retoriiikka vihapuheesta. Enqvist uhriuttaa sukupuolivähemmistöjä kuin mikäkin kulttuurimarxilainen antaakseen perusteet Isosisko-valtiolle, joka voi vainota kaikkia, jotka eivät allekirjoita EU-nomenklatuuran valikoivaa suvaitsevaisuutta…”

        Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/06/helsinki-pride-jollet-ole-puolellamme.html

  7. Osaako muuten blogisti tai joku muu selventää bloggauksen tausta-ajattelua edes sen verran, että vastaisi: Onko mielekästä pitää Suomen kansan enemmistöä fasistisena sen vastustaessa Suomen islamisoimista? Ja eikö bloggaus käytännössä ilmennä juuri sitä käsitystä?

    • 1) Suomea ei olla islamisoimassa.
      2) Fasismi on joukkoliike, joka perustuu tyhmään tietämättömään analyysikyvyttömään massaan eli fasistisissa liikkeissä on enemmistö henkilöitä, jotka eivät ymmärrä olevansa fasisteja ja osa niistäkin jotka ymmärtäisivät vaikenevat koska pelkäävät asemansa ja henkensä puolesta.

      • Eri mieltä. Monet ovat sitä mieltä että Eurooppaa islamisoidaan ja kun olemme mukana EU:ssa niin voinee sanoa että myös maatamme islamisoidaan eli täytetään Islamia tunnustavalla väellä.
        Minusta on nähtävissä että se joukko joka vastustaa massamaahanmuuttoa leimataan fasisteiksi eli kyllä Raittila yllä puhuu sikäli asiaa.

          • Mitäs tässä sitten tapahtuu? Kyllä tässä aika selvästi on koko Euroopan islamisaatio käynnissä. Kaikki viittaa siihen. Esim se, että maahanmuuttoa ei saa kritisoida tai leimataan rasistiksi. Mistään maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ei saa puhua tai leimataan rasistiksi. Jos joku nainen sanoo, että ei enää uskalla kävellä iltaisin kadulla, niin hänkin on rasisti. Tämä vaikuttaa kyllä oikeasti ihan suunnitelmalliselta touhulta, jossa alkuperäisväestö hiljennetään.

  8. Nykyisen median tuottama maailmankuva on samanlainen, kuin vertaus luolassa asuvan metsästäjä keräiliän, joka säikyy omia varjojaan,yhtä suppea on myös varsinkin valtamedian informaatio,eli toisen vertauksen mukaan kärpäsestä tehdään härkänen.
    Uutisointia seuratessa tulee vähintäänkin vainoharhaiseksi,esimerkiksi viime kesänä Turkin tapahtumien ja terroritekojen aikaan olimme menossa maahan lomareissulle,kaikki ympärillä varoittelivat turvatomasta matkakohteesta,vaikka paikka missä olimme Side oli erittäin rauhallinen.
    Samoin nyt miltei päivittäin tulee Britanniasta uutisia, jotka tilannetta paisutellesaan,ensiksikin edesauttavat häiriintyneiden yksilöiden toimintaa tekojen innoittajana,sekä toisekseen vievät tilaa muilta maailmassa tapahtuvilta, kenties merkittävimmiltä kehityskuluilta.
    Viimeisin kehitysvaihe Britanniassa on vastajihadismin ilmaantuminen,nyt olaan tiellä missä maltillinen enemmistö joutuu oikeaan vaaraan, jos näille erisuuntaisten ääriajattelijoiden höyrypäille annetaan liiaksi tilaa toteutaa itseään, olemme pian pahemmissa, kuin vaikeuksissa.

    Kannataa muuten perehtyä Venäjän 1800 luvun historiaan,että jotenkin edes oivaltaisi millaista on edessä, js nihilististä ajattelua ja sen kehityskulkuja tahdotaan seurata.

    • Tarkoittaako puhuja hyvältä vai pahalta kantilta katsoen tuota 1800-luvun venäläistä historiaa? Ja mitä se nihilistinen ajattelu tässä yhteydessä on?
      ””Samoin nyt miltei päivittäin tulee Britanniasta uutisia, jotka tilannetta paisutellesaan,ensiksikin edesauttavat häiriintyneiden yksilöiden toimintaa tekojen innoittajana,sekä toisekseen vievät tilaa muilta maailmassa tapahtuvilta, kenties merkittävimmiltä kehityskuluilta.” Mihin puhuja tähtää? Kerro ilman pitkiä lauserakenteita, ei tahdo kaikki kenraalit pysyä Pentagonissa noin monimerkityksellisten lauserakennelmien seassa (ei pelkästään tämä lainaus). Ettet vaan oo MV-lehden Torsti S:n divisioonassa. Promillet?

      • On katsojan silmässä, kuinka Venäjän 1800 luvun historiaan suhtautuu, sieltä esimerkiksi on kotoisin tuo moderni terrorismi ilmiö,jota juuri toteuttivat zapadnikkien nihilistisemmät porukat toteuttivat.
        Zapadnikit oli tuolloin ns länsieuroppalais myönteisiä,se mitä vallankumouksessa ja Stalinin aikana myöhemmin tapahtui oli suoraa jatkoa noille edellisen vuosisadan aatellisille pyrkimyksille,toki niin,että Stalin toteutti vastvallankumouksen.

        Nykyinen terrorismi uutisointi on mennyt suorastaan suhteettomuuksiin,siinä lisäksi viellä leikitän samoilla säänöillä, mihin kyseisen toiminnan aktivitaattorit itseasiassa pyrkivät.

        Iitseasiassa jos tarkastelee vanhaa teoriaa terrorismista ja siihen liittyvistä ilmiöistä,aikaisemman käsityksen mukaan, suuriin massoihin kohdistuvat terroriteot olivat oikeistolaisen kuri ja järjestys ideaaliin uskovien toteuttamia,koska sillähän tavoitellaan juuuri suurten massojen pelkoreaktiota, jolloin nuo massat alkavat vaatia kuri ja järjestystä, sekä ennenkaikkea kansalaisten valvontaa.

        Vasemmistolainen tai vasemmistolais sävytteinen terrorismi aikaisemmin kohdistui juuri joihinkin merkittäviin yksilöihin, lähinnä heidän murhaamiseensa.

        Kuten olemme havaineet, ns islamilainen terrorismi kohdistuu juuri masoihin ja massatapahtumiin,lieneekö tuo sitten osoitus näiden tahojen maailmankatsmuksesta.

    • Pauli Räsänen, kirjoitat kuin Hesarin toimittaja. Terrori-iskujen ja muiden ongelmien alkusyyt ovat kaukana usvassa kirjoituksissasi ja sitten tämä lause: ” Viimeisin kehitysvaihe Britanniassa on vastajihadismin ilmaantuminen,nyt olaan tiellä missä maltillinen enemmistö joutuu oikeaan vaaraan, jos näille erisuuntaisten ääriajattelijoiden höyrypäille annetaan liiaksi tilaa toteutaa itseään, olemme pian pahemmissa, kuin vaikeuksissa. ”

      Siis ”…annetaan liiaksi tilaa…” – syyttelet molempia ääripäitä tasapuolisesti. Vaikka islamisteille on annettu valtavasti tilaa UK:ssa, jopa Lontoon johtaja on islamisti.
      Arvaapa montako happoiskua pelkästään Lontoossa on tehty viime vuosina? Tiesitkö ilman hakua? Entä mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty?

      Jos vasemmisto menisi syvemmälle nykyisen Euroopan islamisoinnin syihin, sille voisi tulla aivan uusia näkökulmia moneen isoon asiaan.

  9. Eräs lukemani kommentti Touko Aallosta:

    ”Sanotaan että vihervassarius on median luoma kupla, mutta tässä on elävä todiste liberaalista ääripopulistista, joka pesii sulavasti niin kommareiden kuin vihreidenkin pesissä, ollen kuitenkin aatteeltaan globalisti -yksinapaista maailmanherruutta ajava tuhooja.”

  10. Kiitos blogistille tästä jutusta joka kiteytti sen mitä olen itsekin ajatellut. Olen jo vuosia ollut turhautunut vasemmistoon. Joko vasemmisto on täysin hiljaa tärkeistä aiheista (aivan kuin he eläisivät jossain toisessa todellisuudessa) tai jos he saavat hieman arvokasta ruutuaikaa, niin se käytetään sateenkaarilipun heilutteluun. En ole kuullut yhdenkään vasemmistolaisen puhuvan: rahan luomisesta, maahanmuutosta, deep statesta, tekoälystä ja työpaikkojen katoamisesta, median rappiosta jne. Täydellinen hiljaisuus.

    • Totta. Uus-vasemmisto/viher-vasemmisto on sulautunut aika hyvin nwo-eliittiin ja globalisteihin. Ja sitä kautta kasvavaan velkaorjuuteen.

  11. Ennenvanhaan tiedettiin mitkä olivat päivan laulut.” Mä kahlasin liejut ja lietteet, ja nääntyä viimassa sain, mut toistaisin kaikki ne retket, jos vaadit sä lähtemään vain ”. Ensiksi nousi SKD-ällän lippu tankoon ( se punainen ),
    ja sitten vasta SUOMEN siniristilipu ? Siinä me pienet ” punajuuret ” tanssimme innoissamme aatteen puolesta.
    Nuori raksa-duunari ei paremmasta edes tiennyt, koska siellä rakennuksilla ei ketään muuta ollutkaan. luottamus-mies kävi tyrkyttämässä punaista jäsenkirjaa ihan viikottain, mutta isäukko varoitti sanoen, jos sen teet niin sitten ei ole sulla koskaan mitään asiaa länteenpäin. Käsittääkseni kommarien aate oli pelkästään kateus-aate niitä kohtaan jotka olivat kovalla työllään saaneet itselleen omaisuudet. Omin kättensä tuloksin tehdyt saavutukset eivät tee miehestä oikeistolaista ( lahtaria ).Vasemmisto, Demari käsite on hämärtynyt sumuksi, ainakin Y-valloissa. Kaikissa puolueissa on ” ominaishajunsa ”.

    • Kyllä se SKDL lippu oli kaukoviisaasti punavihreä, polittinen elämä on monimutkaista,esimekisi vaikka maalaisliitto ja kd olivat maakunnissa keskenään pävastustajat, mutta varsin useassa asiassa nuo ryhmät löysi toisensa sosialipolitikassa, hajautetun yhteiskunnan etujen korostamisessa,sekä eritoten ulkopolitikassa.

  12. Huijauksen ydin… Mikä se on?… Onko se Euroopan Unioni, -vai mikä oikein…? Jossain vaiheessa hoettiin suureen ääneen, että ”meidän”, -siis suomalaisten, on oltava mukana EU:n päätöspolitiikan kovassa ytimessä.

    Nyt on pakko kysyä, kuinka monta kovaa jätkää tai friidua Suomi on kyennyt panemaan tähän EU:n kovaan ytimeen, siis sellaisia joilla olisi kanttia panna nk. kova kovaa vastaan, -ja sitten seuraaavaksi kysytään millä resursseilla pannaan, ja kuka mitäkin tai kuka ketäkin, ja kuka vastaa alta… ja mitä on saatu aikaan.?

    Viimepäivien tapahtumat Suomen hallituskriisin suhteen, ja niiden yhteydessä esitetty argumentointi puhuu Sipilän suulla kuitenkin kaiken sen oleellisen, mistä on kysymys: ”Tärkeintä on että hallitusohjelma toteutuu”.

    Tähän pitää nyt ensimmäiseksi kysyä: ”Kenen Hallitusohjelma”, ja sittten seuraavaksi, että saako se maksaa mitä hyvänsä, -oli se sitten kenen hyvänsä hallitusohjelma, -ja kuka sen maksaa…

    Tämänhetkisessä tilanteessa, on täysin turhaa lässytellä siitä kuka vihertää, punertaa tai sinertää…, kun oleellisin asetelma joka konkreettisesti jakaa kansakunnan, on Unionistit ja Separatistit, ja se mistä kukin taho olemassaolonsa edellytykset hakee.

    Makuasiat tämän kehyksen sisällä ovat sitten joko lillukanvarsivääntöä, tai finessien viilausta… Kelle tulee tippa silmään kun näkee vihreätä, -kelle sitten punaisesta tai sinisestä. Mutta tämän päivän ”Isojako” on näin: Uni/Sepa…

    Puoluepreferenssit muinaisissa historiallisissa kehyksissä olivt mitä olivat itsekunkin tahon elinedellytyksistä johtuen.

    Tässä suhteessa värit pitää nyt tunnustaa. ”viimeisen päälle”, kun dokumentaatiota ko.”Suuresta Valtakunnasta” olisiko jo neljäs järjestyksessä, alkaa olla.

    Euroopan Unioniin liityttäessä kosiomenojen yhteydessä, jo, suoritettiin eräänkaltainen isojako ja priorisointi. ”Pankkibizinezz” Suomessa piti panna Unionin edellyttämään kuntoon, ja se maksatettiin yritteliäillä ja ahkerilla ihmisillä, jotka luottivat tähän yhteiskuntaan, ja olivat tehneet kukin työtänsä parhaansa mukaan sen hyvinvoinniksi… -Luottivat Siis Suomeen oikeusvaltiona, demokratiana ja vieläpä isänmaana.

    Niin minäkin joskus…

    Tahtoisin todeta tässä muutamia asioita, jotka tähän huijausteemaan liittyvät:

    Aina kun on puhuttu tarvittavista yhteiskunnallisista rakennemuutoksista, on kaikkia kansalaisryhmiä koskeva yhteiskuntastruktuuri muuttunut niin, että se mikä ennen oli meidän hallussa, sitä hallinnoivat nyt muut, ja se mikä köyhimmälläkin perheyhteisöllä on joskus ollut mahdollisuuksissaan, on nyt heiltä pois näiden muutosten myötä.

    Tämä koskee myös nykyisin meneillään olevia rakennemuutoksia, kuin myös tulevia, joissa itseasiassa yhteiskuntaa ei rakenteellisesti kehitetä, vaan luodaan ainoastan yhteiskunnassa hopealusikka suussa syntyneiden, tai suoraan vallanperimysjärjestyksessä seuraaville edelletykset elitistiseen hyvinvointiin.

    Aina kun pakottavista rakennemuutoksista on ollut kysymys, niin näistä propagoivat ovat olleet joko nk. poliittisesta okeistosta, tai niitä tangeeraavista tai lipovista tahoista…

    On se kyllä m8ieleenkiintosta nähdä, jos elää vähän pidempään, että miten tumpulat, ja maanpetturit, ja vqaltiopeyokseen syyllistyneet pelaavat pelinsä niin, että eivät joudu minkäänmuotoiseen vastuuseen tekemisistään.

    Saavatko he peräti ”Valtiomies” kunnianimikkeen rintapieliinsä.

    • Sanoisin tähän nyt lisäksi sen, että ”Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaaan”. Näin joskus oli. Nyt on näin: ”Vieraat kulkee tavallaan, talo elää ajallaan”.

      Mieti nyt siinä nuori Suomen kansalainen lastesi ja lastenlastesi tulevaisuutta.

    • Hyvää pohdintaa ja hyviä kysymyksiä…
      ’…itseasiassa yhteiskuntaa ei rakenteellisesti kehitetä, vaan luodaan ainoastan yhteiskunnassa hopealusikka suussa syntyneiden, tai suoraan vallanperimysjärjestyksessä seuraaville edelletykset elitistiseen hyvinvointiin…’
      Liiankin totta ja raukkamaista toimintaa petturihallitukselta jolle moraali on täysin vieras sana.

    • Hyvä kommentti Erkki!
      Blogisti on vallan erikoinen kun otsikoi ”Huijauksen ydin”.
      Eikö ytimellisyys tarkoita moninaisissa isoissa poliittisissa aiheissa välttämättömyyttä perustella isoja väitteitään?
      Sitähän blogisti ei tee.

      Ennen kuin mennään isoihin kuvioihin, vois katsoa ainakin nämä:
      https://vastavalkea.fi/2017/06/20/kansanvallasta-ja-legitimiteetista/
      Taustaa: https://blogit.kansalainen.fi/silmaankusemisen-pitka-oppimaara/ JA http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2017/06/timo-soini-puhui-alaisilleen.html

      Ja isoissa kuvioissa vois tutkia esim. vasemmistolaisina itseään pitävien ja vihreiden äänestyskäyttäytymistä hallituksessa ja EU-parlamentissa. – Että ei pitäisi olla ihmeellistä että puhutaan samassa lauseessa vihervasemmistolaisista.

  13. Nykyiset oikeistopuolueet olisi luokiteltu ideologialtaan 20vuotta sitten vasemmistopuolueiksi. Suomessa ei mielestäni ole kuin yksi oikea oikeistopuolue ja sekin muuttui sellaiseksi vasta, kun petturit lähtivät puolueesta. Vasemmisto ja Vihreät ovat täysin ääripään kommunisteja, jossa he luokittelevat itsensä älymystöksi ja suvaitsevat vain yhden mielipiteen, omansa.

  14. Tuo artikkelissa mainittu ”huijaus” on onnistunut todella hyvin. Taloudellista oikeudenmukaisuutta tavoittelevan ja arvoiltaan silti maltillis-perinteisen vasemmiston tontti on jäänyt niin tyhjäksi, että globalismia vastustavan ja tiettyyn nostalgiaan vetoavan vaihtoehto-oikeiston on ollut helppo lisätä kannatustaan. Arvokonservatismiin taipuvaiset vasemmistolaiset siirtyvät herkästi oikealle, kuten USA:ssa on tapahtunut. Vaihtoehtojen puuttuessa työväestö tai alempi keskiluokka pakotetaan äänestämään itselleen varsin kyseenalaista tahoa.
    Ilmiö on mennyt niin pitkälle, että jopa kansallissosialismille alkaa olla aitoa tilausta. Ns. syrjäytyneet nuoret miehet ovat tällä hetkellä täysin vailla poliittista kotia, enkä sitä yhtään ihmettele, sillä heille luontainen vaihtoehto eli työväestön etuja ajava vasemmisto sisällyttää agendalleen jatkuvasti heille yhdentekeviä, vieraita tai jopa vastenmielisiä asioita. Vasemmiston edustusto on naisistunut eikä tunnu pitävän arjessa taistelevaa työväenluokkaa askarruttavia kysymyksiä kiinnostavina. Poliittisten taisteluaseiden ja -asenteiden on annettu tylsyä ja on keskitytty kaiken kivan ja mukavan edistämiseen. Suoranaiset oikeistohirmutkin on toivotettu tervetulleiksi liikkeeseen (eräs Suvi-Anne tulee mieleen). Pahimmillaan ilmiö esiintyy jopa syrjäytyneiden pilkkaamisena tyyliin: ”rasisti on reppana”, vaikka kyse on oikeammin siitä, että on itse menetetty ote oman poliittisen liikkeen eräästä ydinkannattajaryhmästä.

    • Joissain antiglobalistisissa piireissä natsit ja natsisympparit ovat näkyviä. Mutta on ala-arvoista alentua valtamedian tasolle. Eli jos ei ole kunnollista kyselytutkimusta siitä, miten suosittua kansallissosialismi Suomessa on, niin ei siitä niin paljoa kannata puhella.
      Valtamedia on niin kiihkeästi ja vainoharhaisesti natsikorttia yms. käyttävä ja sillä on suuresti puolellaan mm. Taloustutkimus Oy, että jos kansallissosialismin kannatus olisi luku, jota voi hehkutella lööpeissä, niin sen osoittava tutkimus olisi jo tehty.

      • Jonsse, viestisi taustaoletukset ovat mietityttäviä.
        Tosiasiassa 1) joku sijoittaa kansallissosialismin vasemmalle, joku keskustaan, joku oikealle.
        (Kuten 30-luvullakin oli Saksassa kolmenlaista kansallissosialismia. – Ja kaiken lisäksi se, mitä Hitler julkisesti ilmaisi, oli juonekasta. Pitkän tähtäimen tavoitteena hänellä ei ollut vain saksalaisten yhdistäminen yhteen valtioon, vaan Saksan johtama NWO-maailma. – Tosin korostan: pitkän tähtäimen. Eli Toisen maailmansodan alkusyistä ajattelen hyvin epäkonservatiivisesti – kirjan Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä Osa 1 mukaisesti.)

        Ja 2) miten niin oikeistolaisuus yleensä olisi jokin peikko, johon nähden vasemmistolaisuus on aina parempaa?

  15. Ei liene vaihtoehtoa nykypolitiikalle.
    Tai sitten tehdään Kreikat ja eletään muiden rahoilla konkurssiin asti.

  16. Oikeistolaisuus, oikeistopopulismi, talousliberalismi, fasismi voimistuvat kun epätasa-arvo lisääntyy, kun massojen tyhmyys lisääntyy ja kun vallassaolijoiden sorto, kontrolli, vakoilu kansalaisia kohtaan lisääntyy.

    Hyvin nykymenoa siis.

  17. Tällaista muualta
    Ellemme muuta rahanluontimenetelmää niin kasvava eriarvoisuus ja sosiaalinen sekasorto ovat väistämöttömiä seurauksia
    If We Don’t Change the Way Money Is Created, Rising Inequality and Social Disorder Are Inevitable
    http://www.washingtonsblog.com/2017/06/dont-change-way-money-created-rising-inequality-social-disorder-inevitable.html#more-68292
    Amerikkalaisen elämäntavan vakava kriminalisoituminen — sama näkyy meillä meillä
    The Over-Criminalization of American Life
    http://www.washingtonsblog.com/2017/06/criminalization-american-life.html#more-68290
    The over-criminalization of America is rooted in federal laws and regulations, and state and local governments have followed suite.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here