Presidentti Donald Trump määräsi 6.4.2017 ohjusiskun keskisessä Syyriassa sijaitsevaan Shayratin lentotukikohtaan katsottuaan Syyrian hallituksen tehneen hermokaasuiskun Khan Sheikhounin kaupunkiin, joka oli Bashar al-Assadin hallintoa vastaan taistelevien joukkojen hallussa.

Die Welt -lehden artikkelissa Seymour Hersh toteaa Trumpin sivuuttaneen tiedusteluyhteisön varoitukset, ettei todisteita kemiallisen aseen käytöstä ollut. Saatavilla olleista tiedustelutiedoista kävi Hershin mukaan päin vastoin ilmi, että Syyrian armeija oli 4.4. kohdistanut ilmaiskun äärijärjestöjen johtajien kokoukseen käyttäen Venäjän toimittamaa, kohteeseensa ohjattavaa pommia, jossa oli voimakas, mutta tavanomainen räjähde.

Jihadistien kokoustilana toiminutta rakennusta jo pidempään tarkkailleet venäläiset olivat välittäneet amerikkalaisille etukäteen tiedon iskusta osana Venäjän, Syyrian ja Yhdysvaltain sekä sen liittolaisten operaatioiden koordinointia ISISin vastaisessa taistelussa. Iskusta tiedotettiin mm. sitä varten, että äärijärjestöihin mahdollisesti soluttautuneet CIA:n yhteyshenkilöt olisivat tienneet jättäytyä pois kokouksesta.

Iskun jälkeen medioissa ja internetissä levisi kulovalkean tavoin kuvia kuolevista lapsista ja videoita Valkokypärien epätoivoisista pelastusyrityksistä. Vaikka kansainväliset tarkkailijat eivät olleet päässeet paikalle tekemään tutkimuksia, valtamediassa luotiin välittömästi kuvaa, että kyse oli Syyrian presidentin valtuuttamasta sariini-iskusta. Trump allekirjoitti näkemyksen jo tuntien kuluessa Syyrian armeijan iskusta – katsoen Assadin ”hirvittävien toimien” olleen seurausta Obaman hallinnon ”heikkoudesta ja päättämättömyydestä” Syyrian hallituksen vuonna 2013 väitetysti tekemien kemiallisten iskujen jälkimainingeissa.

Seymour Hersh kertoo, että sotilasneuvonantajien ja tiedusteluasiantuntijoiden raportit Khan Sheikhounin iskusta eivät saaneet presidentin päätä kääntymään. Hän perustaa tietonsa sekä henkilökohtaisiin keskusteluihin että eri toimijoiden välisiin pikaviesteihin, joista hänelle välitettiin kopioita.


SYYRIAN ILMAVOIMIEN pommi-iskun kohde Khan Sheikhounin kaupungissa oli kaksikerroksinen rakennus, jossa Venäjän tiedustelun hankkimien tietojen mukaan tultaisiin pitämään merkittävien jihadistijohtajien kokous. Osanottajiin kuuluisi Ahrar al-Sham-järjestön sekä aiemmin Jabhat al-Nusra -nimellä tunnetun, al-Qaidaan sidoksissa olevan järjestön edustajia.

Rakennuksen pohjakerroksessa on todettu säilytetyn raketteja, aseita ja ammuksia samoin kuin paikallisille asukkaille jaettavia hyödykkeitä, kuten lannoitteita, lääkkeitä ja klooripohjaisia desinfiointiaineita kuolleiden ruumiiden puhdistamiseen. (Sodan osapuolten on hyödyllistä saada paikalliset asukkaat myötämielisiksi itseään kohtaan, eivätkä Syyrian ”kapinalliset” ole poikkeus.)

Neuvonantaja totesi Syyrian armeijan Venäjän avustuksella tekemästä iskusta: ’Se ei ollut kemiallisilla aseilla tehty isku. Väite on puhdasta satua.’

Seymour Hersh viittaa kirjoituksessaan erityisesti Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön vanhempaan neuvonantajaan, joka on palvellut korkea-arvoisissa asemissa puolustusministeriössä ja keskustiedustelupalvelu CIA:ssa. Neuvonantajan mukaan Venäjän amerikkalaisille toimittamat tiedustelutiedot tulevasta iskusta ja sen kohteesta saivat korkeimman mahdollisen painoarvopisteytyksen (”highest possible score”) Yhdysvaltain tiedusteluyhteisössä.

Neuvonantaja totesi Hershille Syyrian armeijan Venäjän avustuksella tekemästä iskusta: ”Se ei ollut kemiallisilla aseilla tehty isku. Väite on puhdasta satua.”

Hersh kertoo, että Yhdysvaltain asevoimien tutkijat päätyivät siihen, että aamuvarhaisella tehty pommi-isku sai aikaan toissijaisia räjähdyksiä iskukohteen pohjakerroksessa, jossa varastoidut lannoitteet, klooripohjaiset puhdistusaineet ja muut tarvikkeet tuottivat ilmaan vapautuessaan myrkkypilven, joka alkoi levitä kaupungissa pysyen sääolojen seurauksena maanpinnan lähellä. (Mainittakoon, että White Helmets -järjestön työntekijöiden raportoitiin kuulleen alueelta neljä heikkoa räjähdystä, toim.huom.)

Neuvonantaja kertoi Hershille, että Syyrian ilmavoimien iskussa kuoli tiedusteluarvioiden mukaan enintään neljä jihadistien johtohenkilöä sekä tuntematon määrä autonkuljettajia ja turvallisuushenkilöstöä. Ilmaan vapautuneiden myrkkykaasujen aiheuttamista kuolonuhreista ei ole vahvistettua tietoa, mutta oppositioaktivistien mukaan kuolleita oli yli 80 ja CNN:n mukaan jopa 92.


HERSH VIITTAA Lääkärit ilman rajoja -järjestön raporttiin, jonka mukaan sen tutkimista uhreista osa ”tuoksui valkaisuaineelta, mikä viittasi siihen, että he olivat altistuneet kloorille”. Kahdeksan tutkittua potilasta taas kärsi oireista, jotka viittasivat altistukseen sariinille tai vastaavankaltaisille yhdisteille. Oli siten ilmeistä, että havaitut oireet olivat useamman eri kemikaalin aiheuttamia (näkemys, jonka Lääkärit ilman rajoja jakoi) – mikä Hershin mukaan sulkee pois ajatuksen, että Syyrian sotilaskone olisi pudottanut sariinipommin, koska sellaisella ei olisi ollut kykyä aiheuttaa havaittuja toissijaisia räjähdyksiä.

Hersh kertoo neuvonantajan todenneen seuraavaa:

”Useimmille amerikkalaisille ei ole valjennut, että jos kyseessä olisi ollut al-Assadin hyväksymä hermokaasuisku, venäläiset olisivat olleet kymmenen kertaa järkyttyneempiä kuin länsimaissa oltiin. Venäjän ISISin vastainen strategia, johon kuuluu yhteistoiminta amerikkalaisten kanssa, olisi kariutunut ja al-Assad olisi ollut vastuussa Venäjän suututtamisesta, millä olisi ollut arvaamattomat seuraamukset hänelle. Bashar toimisi niin? Juuri kun hän on voittamassa sodan? Pilailetko?”

CIA ja DIA (Defense Intelligence Agency) totesivat, ettei niillä ollut tietoa, että Syyrian hallituksella oli käytössään sariinia tai että se olisi käyttänyt sitä. Tiedusteluasiantuntijoiden mukaan Assadilla ei myöskään ollut motiivia tehdä poliittista itsemurhaa. Hershin haastatteleman neuvonantajan mukaan

kaikki (paitsi ehkä presidentti) ymmärsivät, että YK:n tiimi oli valvonut yli vuoden ajan Syyrian hallinnon kemiallisten aseiden tuhoamisohjelman toteuttamista.

Vaikka tiedusteluasiantuntijat olivat tehneet selväksi, että Syyrian ilmavoimien SU-24-pommikone oli iskenyt kohteeseensa tavanomaisella – joskin edistyksellisellä – pommilla, presidenti Trumpin päätä ei pystytty kääntämään. Käytettävissä olleella tiedustelutiedolla ei ollut merkitystä presidentin 6.4. koolle kutsumassa sotilasasiantuntijoiden kokouksessa.


PRESIDENTTI SAATIIN kuitenkin taipumaan sotilaallisesti mahdollisimman riskittömään ohjusiskuun, joka onnistui juuri niin hyvin kuin sotilasasiantuntijat toivoivat: se aiheutti mahdollisimman vähän vahinkoa. Venäjä välitti Syyrian armeijalle amerikkalaisilta saamansa etukäteistiedon ohjusiskusta. Tomahawk-iskussa tuhoutuneet, lentokonehalliin jätetyt yhdeksän syyrialaishävittäjää oli jo poistettu käytöstä. ”Ne olivat uhrilampaita”, totesi Hershin kanssa keskustellut neuvonantaja. Lentokonehallin ulkopuoliset vauriot kiitoteillä korjattiin yhden päivän kuluessa.

”Kyse oli alusta loppuun Trumpin showsta”, totesi neuvonantaja. Presidentti pääsi esittämään määrätietoisuutta, jonka puuttumisesta hän oli syyttänyt edeltäjäänsä, ja hänen ohjusiskunsa sai amerikkalaisen valtamedian kirjoittamaan hänestä ensimmäistä kertaa positiiviseen sävyyn. Samalla Syyrian hallitusta vastaan taistelevat äärimieliset ryhmät saivat kaiken haluamansa, Hersh kertoo neuvonantajan todenneen – ja pohtineen:

”Entäpä jos tapahtuu toinen vihatun Syyrian harteille sälytetty sariini-iskulavastus? Trump on kasvattanut panoksia ja ajanut itsensä nurkkaan pommituspäätöksellään. Ja on turha kuvitellakaan, ettei seuraava lavastettu isku olisi jo suunnitelmissa. Trumpilla ei tule olemaan muuta vaihtoehtoa kuin pommittaa uudelleen, ja aiempaa kovempaa. Hän on kyvytön myöntämään tehneensä virheen.”

Die Welt toteaa, ettei Valkoinen talo vastannut lehden kysymyksiin artikkelissa käsitellyistä tapahtumista.

*  *  *

Aiheeseen liittyvässä artikkelissa Die Welt lainaa Seymour Hershin haltuunsa saamia, turvallisuusneuvonantajan ja aktiivipalveluksessa olevan amerikkalaissotilaan välisiä pikaviestejä. Lehti toteaa tietävänsä, missä tukikohdassa kyseiset henkilöt toimivat, ja mainitsee, että turvallisuussyistä sotilasoperaatioihin liittyviä yksityiskohtia on poistettu viesteistä. Vastavalkea lainaa (luontevaan suomennokseen pyrkien) osaa lehden julkaisemasta viestinnästä.

Viestienvaihtoa 6.4.2017 (ennen ohjusiskua):

Amerikkalaissotilas (AS): Meillä on hemmetinmoinen ongelma

Turvallisuusneuvonantaja (TN): Mikä? Sekö että Trump ignoroi tiedustelun ja yrittää iskeä syyrialaisia vastaan? Tai että me kusemme venäläisten päälle?

AS: Tilanne on paha… ja pahenee vauhdilla.

TN: Et tainnut nähdä trumpin lehdistötilaisuutta eilen. Osti median tarinan kysymättä tiedustelutietoja. Venäläiset todnäk potkivat meitä perseelle. Helvetin vaarallista. Missä vitussa kaikki aikuiset ovat? Sotilasjohto ei onnistu kertomaan presidentille totuutta, halusipa hän kuulla tai ei. Tämä jää historiaan yhtenä surkeimmista hetkistämme.

AS: En tiedä. Tässä ei ole mitään järkeä. Me TIEDÄMME ettei ollut mitään kemiallista hyökkäystä. Syyrialaiset iskivät asevarastoon (legitiimi sotilaskohde) ja siitä aiheutui oheisvahinkoja. Siinä se. Eivät ne tehneet minkäänlaista kemiallista hyökkäystä.

TN: Tässä on ollut koko ajan salainen agenda. Viime kädessä kyse on Iraniin menosta. Mutta Trumpin ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä, ettei Venäjä ole paperitiikeri ja että heillä on enemmän sotilaallista iskukykyä kuin meillä.


Viestienvaihtoa 7.4.2017 (ohjusiskun jälkeen):

AS: Onneksi emme osuneet yhtään mihinkään. He [syyrialaiset] vetivät pois kaikki koneensa ja henkilöstönsä. Me lähinnä annoimme heille hyvin kalliin ilotulitusnäytöksen.

AS: He tiesivät missä aluksemme olivat ja seurasivat koko iskua laukaisusta loppupeliin.

AS: Venäläiset ovat raivoissaan. Väittävät että heillä on todellista tiedustelutietoa ja tietävät totuuden iskusta asevarastoon.

AS: Ja he ovat oikeassa.

AS: Ei tainnut olla väliä valittiinko Clinton vai Trump. Vittu.

[…]

AS: Fox [uutiskanava] sanoo nyt että päätimme iskeä syyrialaiselle lentokentälle koska kemialliset iskut laukaistiin sieltä. Vau. Kuka osaa keksiä tällaista paskaa.

TN: Ne. Ne osaavat

Pohdintaa

Seymour Hersh on tunnettu, Pulitzer-palkinnon ja monta muutakin palkintoa saanut tutkiva journalisti, jonka on vaikea saada ääntään kuuluviin amerikkalaisessa valtamediassa, ja Die Welt on Axel Springer -kustantamon lippulaivajulkaisu: suurilevikkinen, konservatiiviseksi luonnehdittu saksalaislehti, joka on luettavissa yli 130 maassa. Näiden kahden toimijan yhteistyötä läntisen uutisoinnin esittämän narratiivin haastavissa artikkeleissa voidaan pitää vähintäänkin mielenkiintoisena.

Die Weltin julkaisema artikkeli ja toisessa artikkelissa julkaistut, amerikkalaissotilaan ja turvallisuusneuvontajan välisiksi kerrotut pikaviestit antavat kuvan tilanteesta, jossa tiedusteluyhteisö tiesi, ettei Syyrian hallitus ollut käyttänyt kemiallista asetta 4.4. Khan Sheikhounissa, mutta armeijan ylipäällikkö oli – ehkä omaa profiiliaan ja suosiotaan nostaakseen – päättänyt näyttävistä Syyrian ”rankaisutoimista”, eikä hänen päätään ollut kääntäminen.

Valkoinen talo tosin julkaisi 11.4. hieman yli kolmisivuisen raportin – kriitikoiden kuten professori Theodore A. Postolin hataraksi arvioiman – joka tuki väitettä Syyrian hallituksen syyllisyydestä. Postol tosin toteaa oman analyysinsä perusteella, ettei Valkoisen talon raportti voinut olla ”tiedusteluyhteisön tarkistama”. Presidentti ei myöskään ollut hallinnossaan suinkaan ainoa Syyrian kurittamista vaatinut henkilö.

Hershin kertoma vahvistaa aiempia tietoja siitä, että Venäjä ilmoitti amerikkalaisille etukäteen Syyrian ilmavoimien tulevasta iskusta korkean profiilin kohteeseen. Tämä murentaa osaltaan virallista tarinaa Syyrian hallituksen tekemästä kemiallisesta iskusta. Vaikka oletettaisiinkin, että Syyrian hallinto olisi onnistunut kätkemään kemiallisia aseita vuonna 2013 alkaneen, yli vuoden kestäneen, kansainvälisesti valvotun aseiden tuhoamisohjelman aikana, miksi se olisi käyttänyt kemiallista asetta toisille osapuolille etukäteen tiedotetussa operaatiossa? Tai ylipäätään tilanteessa, jossa maan ”oppositiotaistelijat” olivat vahvasti alakynnessä. Miksi Assad todellakin olisi päättänyt tehdä poliittisen itsemurhan?

Ehkä vallanvaihtoa Syyriassa ajavat tahot olivat Trumpin hallinnossa sen verran niskan päällä, ettei noudatetun politiikan vastaisilla näkemyksillä ollut mahdollista päätyä virallisiin raportteihin ja lausuntoihin, jotka sitten osaltaan tukivat myös Venäjän eristämistä viitatessaan sen epäsuoraan syyllisyyteen väitetyssä kaasuiskussa – mikä oli jatkumoa Ukrainan sodan, MH17-matkustajakoneen tuhon ja Krimin tilanteen perusteella käynnistetylle eristämispolitiikalle.

Hershin esittämä skenaario herättää muitakin kysymyksiä. Käytettiinkö Venäjän toisille osapuolille välittämää ennakkotietoa Syyrian ilmavoimien pommi-iskusta tarkoituksella Syyrian hallitusta (ja Venäjää) vastaan? Vain muutamassa tunnissa pommituksesta medioissa ja internetissä levisivät dramaattiset kuvat henkitoreissaan olevista uhreista ja videot urheista Valkokypäristä yrittämässä epätoivoisesti auttaa tappavan hermokaasun uhreja. Suojakäsineiden ja muidenkin suojavälineiden puute antoi osaltaan pontta väitteille lavastuksesta. Muutamaa päivää ennen pommi-iskua annettu ennakkovaroitus olisi mahdollistanut Syyrian hallitusta syyllistävän mediaspektaakkelin rakentamisen – tai jo aiemmin tehtyjen valmistelujen loppuunsaattamisen.

Hershin artikkelissa kuitenkin annetaan kuva, että Syyrian hallitusta vastaan taistelevat oppositioryhmät ainoastaan tarttuivat propagandavaltin tarjonneeseen tilaisuuteen, kun korkean profiilin kohteeseen pudotettu pommi aiheutti oheisvahinkona myrkkypilven leviämisen Khan Sheikhounin kaupungissa. Yritetäänkö Hershille kerrotuilla väitteillä ja vuodetuilla chattikeskusteluilla (ovatko ne edes aitoja?) vain häivyttää epäilyjä valtiollisten tahojen myötävaikutuksella järjestetystä lavastuksesta?

Onko väite lannoitteiden ja klooripitoisten kemikaalien räjähdysten seurauksena muodostuneesta myrkkypilvestä ylipäätään uskottava?

Kysymyksiä riittää. Vaikutuksiltaan merkittävät tapahtumat kansainvälisen politiikan polttopisteissä ovat usein pinnan alla huomattavan sotkuisia ja monimutkaisia, siinä missä pinnan yläpuoliset, kulloisenkin agendan mukaiset viralliset selitykset ovat suoraviivaisia ja suurelle yleisölle helposti sulateltavia (joskin niillä on tarkemmassa analyysissä taipumusta osoittautua järjettömiksi ja jopa mahdottomiksi). Kun valtamedian toimittajilla ei ole (hyväksytyiltä tahoilta saadun tiedon) edelleenvälitystehtävältään valtuuksia, kykyä eikä tyypillisesti haluakaan penkoa vaikkapa tiedustelupalveluiden maailman mutkikkaita vyyhtejä, tehtävä jää harvojen todellisten tutkivien journalistien ja ”salaliittoteoreetikoiden” (valtamedian avulla ihmisten mieliin iskotettu väheksymistermi) harteille.

Professori Postol Massachusettsin teknillisestä korkeakoulusta on päätynyt siihen, että jos Khan Sheikhounissa tehtiin kemiallinen isku, se tehtiin maasta, ei ilmasta, käsin. Hän myös toteaa, etteivät paikalla käyneet toimittajat raportoineet ihmisuhreista satojenkaan metrien etäisyydellä väitetystä tekopaikasta. Tämä antaa perusteita kysymyksille siitä, missä ja miten lääkäreiden tutkimat uhrit olivat tarkalleen altistuneet sariinille tai sen kaltaiselle kemikaalille. On myös muistettava, ettei kuolleiden määrää ole voitu riippumattomasti vahvistaa.

Summa summarum: Khan Sheikhounin tapahtumat herättävät perusteltuja epäilyjä huolellisesti orkestroidusta mediaspektaakkelista Syyrian hallituksen ja epäsuorasti Venäjän eristämiseksi. Väitetyssä kaasuiskussa ei ollut mieltä Syyrian hallituksen näkökulmasta, siinä missä kapinallistahot saivat valtavan propagandahyödyn, taistelussa niskan päällä ollut Syyrian hallitus tuomittiin länsimaissa ja Yhdysvalloille tarjottiin tekosyy hyökätä suoraan Syyrian hallintoa vastaan (olkoonkin, että yksipuoliset voimatoimet olivat kansainvälisen oikeuden vastaisia).

Voidaan myös ajatella, että maansa valtamedian hampaissa jo pitkään olleella Trumpilla ei ollut vaihtoehtoa: jos hän olisi edeltäjänsä tavoin pidättäytynyt voimatoimista, mediassa olisi leimattu hänet heikoksi johtajaksi ja myös hänen kannatuksensa olisi huvennut entisestään. Tomahawk-isku Syyriaan saikin valtamedian laajan tuen, ja Trump pystyi ainakin hetken ajan paistattelemaan parrasvaloissa määrätietoisena, hyväksytyn ratkaisun tehneenä johtajana. Ehkä ohjusisku oli myös kumarrus näkyvän hallinnon takaiselle ”syvälle valtiolle” ja sen Syyriassa pelaamille – ja hyvin todennäköisesti edelleen käynnissä oleville – sotapeleille.
¤

Lähteet

Hersh, Seymour M. | Die Welt (25.6.2017): Trump’s Red Line https://www.welt.de/politik/ausland/article165905578/Trump-s-Red-Line.html

Hersh, Seymour M. | Die Welt (25.6.2017): ”We got a fuckin’ problem” www.welt.de/politik/ausland/article165905618/We-got-a-fuckin-problem.html
¤

Artikkelikuva: Ford Williams | Yhdysvaltain merivoimat (USS Porter -lentotukialus, jolta on juuri laukaistu ohjus Syyriaan) ja Gage Skidmore (Trumpin kuva) via Wikimedia Commons (CC BY-SA 2.0). Muokkaus: Vesa Raiskila

Lue myös

Syyllinen kunnes toisin todistetaan (tai: kemialliset iskut, uusintanäytös)

116 KOMMENTTIA

  1. USAn sodanjohto, USAn sotahaukat ja nyt sitten jo Trumpkin ovat kitkeriä, katkeria ja hädissään USAn ja NATOn sekä niiden tukemien terroristien mm. Al-Qaida, Al-Nusra, ISIS tappiosta Venäjälle, Syyrian Assadille, Iranille ja Hizbollahille.

    USA, CIA ja niiden tukemat terroristit yrittävät paniikissa kaikenlaista yksittäistä ”mediatemppua ja tekelettä”, joilla ei sodan kulun kannalta ole mitään strategista merkitystä.

    USAn, NATOn ja niiden tukemien terroristien asema ja valta Syyriassa on mennyttä ja nyt Trump on vedetty mukaan viivytys- ja häirintätaisteluihin sekä USAn armeijan ja CIAn mediatemppuihin.

    Vaara piilee siinä, että aivan kuten USAn turvallisuusneuvontantaja toteaa, Venäjän asevoimat ovat iskukykyisemmät kuin USAn ja NATOn ja siinä, että Trump on sotilaallisesti yhtä tyhmä kuin Obamakin.

    On Venäjästä kiinni, miten Syyrian konflikti ratkaistaan. USA, CIA, NATO ja niiden terroristit ovat enää statisteja ja kiusantekijöitä.

    • Trump ahtaalla? sotilasmenoissaan — rahalle olisi parempaa käyttöä oman maan sisällä. Tämäkin voi vaikuttaa taustalla ettei sota enää maistu
      vain alkaako järki voittaa pakon alla? kun maa on tukehtumassa suuruudenhulluuteensa
      The U.S. Conference of Mayors on Monday unanimously passed three resolutions opposing the military-heavy Trump budget proposal, urging Congress to move funding out of the military and into human and environmental needs rather than the reverse.
      “The Peace Council applauds the resolve of major city mayors to dramatically cut the U.S. military budget and to take the funds saved to provide money for jobs, education, housing, transportation, seniors, youth, rebuild our roads, bridges, public transportation much more,” said Henry Lowendorf of the US Peace Council.
      http://www.washingtonsblog.com/2017/06/u-s-conference-mayors-opposes-military-heavy-trump-budget.html#more-68222

  2. Nyt kun meillä on Hersh, Die Welt ja totuus, roikumme siinä kuin hirttäytyneet.
    Sellainen on totuus, ei tarpeen salata, jos se on valhe.
    Ei käänny Trumpin pää.

  3. Valtio vastaan kansa

    Kyseinen tapahtuma on yksi ilmentymä maailmanlaajuisesti tapahtumassa olevasta valtataistelusta, jossa osapuolina ovat poliittisesti valitut päättäjät vastaan valtio. — Amerikassa konkreettisella tasolla vastakkain ovat nyt ”deep state” ja presidentti Donald Trump.

    Suomessa äskettäinen, mutta ei ainoa, ilmentymä samasta taistelusta on tämä Somaliliiton tukipäätös. Tässä ottelussa valtio selätti eduskunnan selkeästi. — Tämä trendi jatkuu sitä vahvempana mitä enemmän poliitikkojen toimeentulo henkilökohtaisella tasolla on riippuvainen valtion viroista ja tukipäätöksistä.

  4. Loistava artikkeli.
    Pitää nuo siniset vielä klikata ja yrittää ymmärtää koko sanoma.
    Ensikommentit. Verratkaa tätä ammattilaisten totuutta siihen flatulogiaan mitä Suomen päättäjät pöräyttelivät siniuuvattien ja hallasuomalaisten kansallisissa kriisikisoissa. Pari juoksijaa jo kääntyi reittiä paluusuuntaan viikon parin jälkeen
    tietämättä että oli satasen silee.
    Jos vielä sais ymmärryksen mikä tekee kaasulla 100 väärin tapettua huonommin tapetuiksi verrattuna 10000:een oikeilla pommeilla oikeaoppisesti tapettuihin verrattuna. Varo: lukuja ei saa muuttaa! Ei siis esim. 1 milj. kaasulla jne. Kaikki, jotka virallisesti kommentoivat, tietävät: ei hevon veen väliä. Paitsi propagana-arvo.

  5. USA ja NATO on samassa itse tehdyssä ansassa Syyriassa kuin oli ja on Irakissa.

    Sitä mukaa kun USA ja NATO sekä niiden tukemat terroristijoukot kärsivät tappioita, häviävät taisteluita, tukikohtia jne. niin sitä mukaa USA ja NATO myös vaihtavat terroristiliittolaisiaan. Lopulta USA ja NATO ei hallitse koko peliä eikä tiedä kuka on ystävä kuka vihollinen.

    USA, CIA, NATO yrittivät ensin ryöstää Syyrian öljyn terroristijoukkojen avulla, sitten NATO-Turkin avulla ja nyt sitten kurdien avulla.

  6. Tämmöistä kuuluu maailmalta:
    Nikki Haley said on Twitter: “Any further attacks done to the people of Syria will be blamed on Assad, but also on Russia and Iran who support him killing his own people.”
    Eli Iraq War II on sitten päätetty aloittaa verukkeella millä hyvänsä. Tuo ylläoleva lause kertoo sen, ettei verukkeiden kömpelyyttä edes yritetä peittää. Päävastustajana on tällä kertaa siis Iran, tuo maailman pahuuden alku ja juuri. Saahan nähdä, kuinka Suomen valtamediat lähtevät kampanjaan mukaan. Sodasta voi tulla varsin kuuma, sillä Venäjä ja Kiina eivät välttämättä katsele touhua sivusta.
    Toisaalta nämä sotarumpujen rajut päristelyt ovat globalistien keino viedä omaa agendaansa eteenpäin ja nyt näyttäisi olevan jotain erityistä tekeillä, minkä vuoksi maailma täytyy saattaa mahdollisimman suuren levottomuuden valtaan.

    • Niinpä. Olen tätä ennenkin tänne laittanut mutta taas on hyvä paikka muistuttaa mikä on homman nimi. Eli Washington ei hellitä vaikka Trumpin sotilasbudjettia onkin alettu katsomaan karsaasti.
      Ja Trumphan on lupaillut jo aiemminkin Iranin sotaa ja nukena ovat nyt Israeli ja saudit, joita Trump kävi ’morjestamassa’ ja samalla taivutteli muslimimaailmaa ’pahojen ja vääräoppisten’ taakse, joita Iran on tulvillaan. Eiköhän tästä kunnon rähinä vielä synny.
      Make no mistake, Washington will never let go – not by itself, never. Their target is world hegemony – the goal of their self-indulging PNAC – Plan for a New American Century. And to attain this goal, the fall of Syria had been planned long in advance, in the early 1990’s. “Regime Change” is relentlessly being pursued – see Wesley Clark at the Commonwealth Club of California, October 3, 2007 – ‘ 7 countries have to fall in five years’
      http://www.globalresearch.ca/war-propaganda-syrias-destruction-by-the-lies-of-the-western-media-washington-will-never-let-go-their-target-is-world-hegemony/5549508

        • p.s.2 Ei taida olla sattumaa että tämäkin tulee nyt voimaan. Huomiota kiinnittää ettei kielto koske Saudi-Arabiaa eikä Irakia.
          Trumpin asettama maahantulokielto islamilaisista maista tulee voimaan
          Yhdysvaltain korkein oikeus sallii presidentti Donald Trumpin ajaman maahantulokiellon suurilta osin. Maahantulokielto koskee yhteensä kuutta muslimienemmistöistä maata – Irania, Jemeniä, Libyaa, Somaliaa, Sudania, Syyriaa. 
          http://beta.oikeamedia.com/o1-25152

          • Luuseri puolustautuu:

            Iran, Jemen, Libya, Somalia, Syyria, Sudan ovat maita, joille USA on hävinnyt sotansa.

          • NATO-maissa mm. Belgiassa, Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Turkissa puolustus vuotaa kuin seula ja terroristit pitävät NATOa ja NATO-maita pilkkanaan.

            USAssakin 9/11 oli helppo keikka.

          • Älä nyt sano, että uskot viralliseen stooriin 19:stä mattoveitsin varustautuneesta surkeasta pienkonelentäjästä, jotka tekivät ässäsuoritukset ekaa kertaa matkustajakoneiden ohjaimissa, jotenkin sekoittivat supervallan ilmapuolustuksen pariksi tunniksi, osuivat nurmikkoa hipoen Pentagonin kirjanpito-osastoon ja tuhosivat kolme pilvenpiirtäjää perustuksilleen? Semminkin kun kaikki viittaa valtiollisiin toimijoihin (kuten joissain eurooppalaisissakin iskussa – onko Operaatio Gladio tuttu?)

            https://vastavalkea.fi/2017/03/01/rahansiirrot-ja-911-iskut-tutkimuksia-ennakkotiedosta/

          • ”Älä nyt sano, että uskot viralliseen stooriin”

            Vesa tunnustautui foliohatuksi, heh.

            ”surkeasta pienkonelentäjästä, jotka tekivät ässäsuoritukset ekaa kertaa matkustajakoneiden ohjaimissa,”

            Olivat harjoitelleet mm. simulaattorilla. Ei heidän tarvinnut kuin törmäyttää kone. Ei nousta eikä laskeutua yms.

            ”jotenkin sekoittivat supervallan ilmapuolustuksen pariksi tunniksi,”

            Haloo!?
            Ei ilmapuolustuksen tehtävä ole ampua alas reittilennolle lähteneitä lentokoneita.

            ”osuivat nurmikkoa hipoen Pentagonin kirjanpito-osastoon”

            jep, kone meinasi tulla kenttään ennen talon seinää, koska pilotti oli tumpelo.

            ” ja tuhosivat kolme pilvenpiirtäjää perustuksilleen? ”

            Kaksi.
            WTC7 lienee hallittu alasajo.

          • Ei case WTC:ssä yksikään torni kestä tieteellistä tarkastelua. 2880 arkkitehtiä ja insinööriä on perustellut miksi NIST:in selostus asiasta ei ole validi.

            http://www.ae911truth.org/

            Eikä siitäkään liene epäselvää että 911 oli suunniteltu operaatio, jolla saatiin amerikkalaisien tuki ”Terrorismin vastaiselle sodalle”, jota onkin sitten sodittu siitä alkaen.

            WOT perustui pitkälti Wolfowizin doktriiniin, johon yhdistettiin USA:n muutaman keskeisen liittolaisen Israelin ja Saudien haluja muokata Lähi-Idän voimasuhteita, kuten kaataa Iran ja Syyria. Doktriinin perusta oli kaataa hallinnot ja asentaa uudet USA:lle lojaalit kaikista niistä maista, joilla oli hyvä suhteet Neuvostoliiton kanssa, ennen kuin nousisi joku uusi taho jonka suojiin nämä pääsisivät.

            Iranin ja Syyrian osalta tämä sitten tapahtuikin, eli Venäjä tuli avuksi.

            Muilta osinhan 911 oli juuri se mitä evp kenraali ja presidenttiehdokas Wesley Clark sanoo. Tapahtuma jolla purettiin asbestilla eristetyt peruskorjausikään tulleet satamalaitoksen tornitalot, joista pelkkä asbestin poisto olisi maksanut enemmän kuin uusien rakentaminen.

            Ja saadulla valtuutuksella aloittaa seitsemän sotaa:

            https://www.youtube.com/watch?v=9RC1Mepk_Sw

            ””This is a memo that describes how we’re going to take out seven countries in five years, starting with Iraq, and then Syria, Lebanon, Libya, Somalia, Sudan and, finishing off, Iran.”

            Syyria ja Iran ovat vielä kesken, mutta War Party jatkaa koko ajan.

          • 9/11 SIMPLIFIED
            TOP TEN REASONS THE WTC COLLAPSE WAS A NUCLEAR EVENT
            (2) What struck the Towers?
            (3) What happened to the original planes and passengers?
            I would never call 9/11 a “simple” operation. But on a relative scale, I believe it was simpler than we thought—especially when we understand it was, essentially, not an American “inside job” but an Israeli “outside job”:
            https://jamesperloff.com/2017/06/30/911-simplified/

  7. USAlla ja NATOlla on maailman tomppelein sodanjohto.

    USAn piti Syyrian sodan avulla ajaa Venäjä pois Syyriasta ja estää Venäjän pääsy Välimerelle tuhoamalla Venäjän Tartus-tukikohta Syyriassa, mutta toisin kävi.

    Turpaan tuli. Nyt Venäjällä on entistä vahvempi asema Syyriassa, Tartusin tukikohdan lisäksi 2 tukikohtaa lisää Syyriassa, Latakia ja Khmeimim.

    USAn ja NATOn Syyrian sotajuoneen kuului myös Venäjän Krimillä sijaitsevan Sevastopolin tukikohdan valtaaminen ja Venäjän pääsyn estäminen Mustalle merelle, mutta toisin kävi siinäkin. Turpaan tuli.

    Nyt Venäjällä on Sevastopolin lisäksi 6 tukikohtaa lisää Krimillä ja Krimin puolustus niin vahva ja moderni, että USAlla, NATOlla, EUlla, Ukrainalla ei ole mitään mahdollisuuksia hyökätä Krimille ja vallata Krimi.

    • Onhan Petro Poroshenkolla sentään vielä mainittujen tahojen lisäksi Suomen puolustusvoimien ylipäällikön, presidentti Sauli Niinistön tuki.

      Onhan sitä ennenkin taisteltu Balkanin vuorilla ja milloin missäkin. Lainsäädäntöä on rukattu siihen suuntaan, että sotilaita voidaan vastoin tahtoaan lähettää sotimaan ulkomaisten intressien puolesta. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) näytti jo mallia lähettämällä suomalaisia sotilaita Maliin ja Keski-Afrikan Tasavaltaan puolustamaan Ranskan uuskolonialistisia etuja. ”Sotilaskouluttajan” roolissa toki.

      Ilman ainakaan liiallista järjenkäyttöä USA:n tuore presidentti Donald Trump vetelee edeltänsä Obaman tavoin punaisia viivoja milloin minnekin. Uhossa piisaa, mutta syvällisen harkinnan vaje on suuri.

      Kovasti vaikuttaa siltä, että sotaintoiset valtionjohtajat – Trump ja Netanyahu etunenässä – saavat vielä melkoisen roihun aikaiseksi.

      Myönteistä on se, että nämä valhein perustellut sotatoimet tulevat analysoiduksi ja läpivalaistuksi entistä nopeammin.

      Kiitän Vesa Raiskilaa hyvästä poiminnasta, joka Vesalle tyypillisellä kliinisellä tarkkuudella välitetään Vastavalkean lukijoiden saataville.

  8. Jo ennen Krimiä USA, CIA, NATO yrittivät saada ”Suur-Georgian” aikaiseksi ja NATOn jäseneksi, jolla olisi saatu Venäjän rajoille ”reikä” ja estetty Venäjän pääsy Mustalle merelle. Mutta toisin kävi. Turpaan tuli.

    Abhaasia irtaantui CIA-Georgiasta ja nyt Abhaasia on Venäjä-yhteistyön avulla itsenäinen ja vahvempi kuin koskaan.

    Sen jälkeen USA, CIA, NATO yrittivät saada Abhaasian kontrolliin, saarretuksi ja irti Venäjä-yhteistyöstä sekä estää Venäjän pääsy Mustalle merelle Etelä-Ossetian sodalla, mutta toisin kävi.

    Suomen NATO-Stubbin uho ja ilakointi ei auttanut. Turpaan tuli. Venäjän asevoimat pistivät USAn, CIAn, NATOn Georgia-joukot nippuun 5:ssä päivässä ja nyt Etelä-Ossetia on itsenäinen, vahvempi kuin koskaan ja suunnittelee liittymistä Venäjään.

  9. Onko mitään todisteita mistään tuhotusta kemiallisten aseiden laboratoriosta tai varastosta?
    Itse en kyllä ole moisia vielä nähnyt.

    Toistaiseksi kaikki todisteet näyttävät vahvistavan Syyrian tekemää Sarin iskua.
    Käytetty Sarin näyttää myös vastaavan ”ainutlaatuista” reseptiä jota Syyrian armeija on käyttänyt.

    Lukuisissa kemiallisissa iskuissa Sarinia näyttää käytetyn vain Syyrian hallituksen tekemissä iskussa kloorikaasun ohella, aina samalla reseptillä. ISIS ja kumppanit näyttää käyttäneen esim sinappikaasua, ei sariinia.

    Näytteet uhreista ja aseista + jäänteistä on vahvistaneet Sarin kaasun ja reseptin. Myöskin uhrien ja pelastajien oireet vastaavat Sarin kaasua.

    Ja tonneittain Sariinikaasua on myös takavarikoitu Assadin joukoilta. Toisin sanoen heillä oli aineet ja tietotaito valmiina.

    Venäjä on osoittanut täydellistä piittaamattomuutta siviiliuhreista (kts MH17 ja tuhannet siviiliuhrit Syyriassa). Sen kanssa on täysin linjassa että Venäjä hiljaisesti hyväksyy kiellettyjen aseiden käytön. Käyttäähän se niitä itsekin syyriassa (clusterpommit ja esim. valkoinen fosfori) sekä Ukrainassa.

    Mutta Postol-pelle höpötyksiin viittaaminen kyllä viimeistään asettaa artikkelin roskapostiluokkaan, valitettavasti.

    • Kappas, myös bellingcat on kirjoittanut Hersh:n jutuista:
      googlella: will-get-fooled-seymour-hersh-welt-khan-sheikhoun-chemical-attack

      Tiivistetysti: ”Hersh based his case on a tiny number of anonymous sources, presented no other evidence to support his case, and ignored or dismissed evidence that countered the alternative narrative he was trying to build.”

      Lienee samanlainen huomiohakuinen kirjoittelija kuin Parry, Postol ja moni muu…

    • Kimmo kirjoitti: ”Lukuisissa kemiallisissa iskuissa Sarinia näyttää käytetyn vain Syyrian hallituksen tekemissä iskussa kloorikaasun ohella, aina samalla reseptillä. ISIS ja kumppanit näyttää käyttäneen esim sinappikaasua, ei sariinia.”

      Vrt. ”The U.N. mission found likely use of the nerve agent sarin in the case of Khan al-Assal (19 March 2013), Saraqib (29 April 2013), Ghouta (21 August 2013), Jobar (24 August 2013) and Ashrafiyat Sahnaya (25 August 2013).” [korostus lisätty]

      https://en.wikipedia.org/wiki/Use_of_chemical_weapons_in_the_Syrian_Civil_War

      Khan-al Assalin isku oli se isku, jota tutkimaan Syyrian hallitus oli lopultakin saanut YK:n tutkimusryhmän, kun Ghoutan isku tapahtui. (Etkö todellakaan näe sen järjettömyyttä, että hallitus olisi juuri silloin mennyt tekemään moisen mediaspektaakkelin?)

      Khan al-Assalin sariini-isku kohdistui sekä Syyrian armeijan sotilaita että siviilejä vastaan, kuten YK raportoi. Jobarissa ja Ashrafiyat Sahnayassa YK raportoi sariini-iskun kohdistuneen Syyrian armeijan sotilaita kohtaan.

      https://unoda-web.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2013/12/report.pdf

      Alkuperäisestä artikkelista (siltä varalta, että menee siten paremmin perille):

      ”Everyone involved, except perhaps the president, also understood that a highly skilled United Nations team had spent more than a year in the aftermath of an alleged sarin attack in 2013 by Syria, removing what was said to be all chemical weapons from a dozen Syrian chemical weapons depots.”

      ”Kapinallisilta” sitä vastoin ei kerätty ja tuhottu kemiallisia aseita.

      Kimmo kirjoitti: ”Näytteet uhreista ja aseista + jäänteistä on vahvistaneet Sarin kaasun ja reseptin. Myöskin uhrien ja pelastajien oireet vastaavat Sarin kaasua.”

      Vrt. ”MSF also visited other hospitals that had received victims and found that patients there ’smelled of bleach, suggesting that they had been exposed to chlorine.’ In other words, evidence suggested that there was more than one chemical responsible for the symptoms observed, which would not have been the case if the Syrian Air Force – as opposition activists insisted – had dropped a sarin bomb” [korostus lisätty]

    • Viittaus MH-17 tapahtumaan syyttävässä mielesä on tarpeetonta. MH-17 tutkimuksen tulos oli jo etukäteen varmistettu siten, että ukrainalaislähteiden ei tarvinnut julkistaa mitään, mikä saattaisi viitata Ukrainan syyllisyyteen. Mutta totuus paljastuu aina myohemmin. Tässä tapauksessa Ukrainassakin on jollakin henkilollä omatuntoa sen verran jäljellä, että tieto taphtumista ja Ukrainan syyllisyydestä selvisi. Asian käsittely lännen lehdistossä on tietenkin kiusallista, koska lännen suosikki Poroshenko kytkeytyy suoraan toimintaan mukaan.
      https://dninews.com/article/leaked-documents-ukrainian-air-forces-shot-down-mh17-confirms-conspiracy-and-guilt

      http://www.veteranstoday.com/2017/05/25/breaking-documents-prove-kiev-downed-mh17/

      • Doni Newsin täytyy olla varmaankin yksi epäluotettavammista tietolähteistä maailmassa. J.Putkosen jutuissa kun harvoin on edes kuvat oikein. 😉

        Tuokin uudelleen kierrätetty propagandaroska väitteineen on debunkattu ajat sitten.

        Kerrataanpa kuitenkin vielä kerran jotta menee jakeluun. Venäläisvalmisteinen Sukhoi SU-25 Frogfoot maataistelukone ei kykene lentämään lähelläkään (10 km) missä lento MH-17 lensi.

        Su-25 kykenee lentämään asekuorman kanssa max (5km:ssä) ja ilman asekuormaa (7km:ssä). Su-25:n suorituskyvyn voi varmistaa jokainen koneen valmistajan Sukhoin tiedoista:

        ”Service ceiling (without external ordnance and stores), km 7”

        http://www.sukhoi.org/eng/planes/military/su25k/lth/

        • Sepon kirjoitus on silkkaa venäjäpropagandaa, mutta Mikolle tarkentaisin että SU25 kykenee lentämään yli 10km korkeudessa. Mutta ei se kykene hyökkäämään MH17 konetta vastaan saatikka aiheuttamaan todennetut BUK vauriot.

          • Ei kykene nousemaan niihin korkeuksiin asekuorman kanssa. SU-25 Frogfoot maataistelukone suunniteltiin alunperin tehtävistä johtuen lentämään suhteellisen matalalla ja hitaasti maavoimille lähiilmatukea antaen. Korkealla lentäminen ei ole tärkeää maataistelukoneelle.

            Vasta Venäjän ilmavoimien modernisoiduissa (SU-25 SM) tai (SU-39) malleissa ovat tehokkaammat moottorit jotka mahdollistavat operoimisen 10 kilometrissä asekuorman kanssa mutta Ukrainan ilmavoimilla näitä modernisoituja malleja ei ole käytössä. Ukrainan ilmavoimilla on käytössä entiseltä Neuvostoliitolta perityt kehnommat Su-25:t.

          • >Ei kykene nousemaan niihin korkeuksiin asekuorman kanssa.

            On totta että täydessä aselastissa se ei kykene yli 5km lentokorkeuteen, ainakaan turvallisesti.

            >Vasta Venäjän ilmavoimien modernisoiduissa (SU-25 SM) tai (SU-39) malleissa ovat tehokkaammat moottorit jotka mahdollistavat operoimisen 10 kilometrissä asekuorman kanssa mutta Ukrainan ilmavoimilla näitä modernisoituja malleja ei ole käytössä.

            Pitää paikkansa.

            Kuitenkin vanha SU25 kykenee lentämään esim. 11km korkeudessa, esimerkiksi palatessaan hyökkäyslennolta ilman rungon ulkopuolisia aseita ja vajaalla polttoainekuormalla.
            Laskelmat viittaisi sen kykenevän noin 800mk/h nopeuteen vaakalennossa 10km korkeudessa.

            Se ei siis kykene saavuttamaan Boeing777:aa.
            Sen pitäisi olla odottamassa sitä, mukanaan esimerkiksi yksi R60 ohjus.

            Boeing777 kohdatessaan se ehkä kykenisi osumaan toiseen moottoreista.
            Jos SU25 yrittäisi käyttää konetykkiä, se sakkaisi, koska tykin rekyyli on suurempi kuin työntövoima 10km korkeudessa.

            Konetykillä sillä ei ole mitään realistista mahdollisuutta osua Boeing777:n.

            Mutta jos Boeing777 vaurioituu, SU25 voisi jatkaa kiusaamista kun Boeing777 laskeutuu alemmas.
            Mutta silloinkin osuminen konetykillä olisi melkolailla mahdotonta koska SU25:n moottorin on oltava tyhjäkäynnillä ennen tykin laukaisua, muutoin SU25:n moottori tuhoutuu.

            jne…

            Tutkadatasta tiedämme että MH17 koneen läheisyydessä ei ollut ainoatakaan hävittäjää.
            Ja vaurioista + aseen jäänteistä tiedämme ettei MH17 konetta ammuttu millään ilmasta-ilmaan aseella.

          • No näinhän ne tosiasiat ovat. Niin vaan J.Putkonen ja Doni News jatkaa edelleen sopan hämmentämistä kierrättämällä tuota vanhaa alunperin Venäjän puolustusministeriön liikkeelle laskemaa valhetta ukrainalaisesta SU-25:sta. Niljakasta valehtelua.

          • Niinpä niin. Koska tuo Su-25 valhe on debunkattu jo moneen niin pelle Putkonen julkaiseekin nyt uutta valhetta väittäen sen olleen Ukrainan ilmavoimien Mig-29! Suoraan sanottuna KUSIPÄISTÄ disinformaation levitystä.

        • Itä-Ukrainassa venäläisiä ja laittomia militoita komentanut eversti Igor ”Strelkov” Girkin ja useat pro-Kremlin mediat tiedottivat tuona päivänä 17.7.2014 onnistuneesta Ukrainan ilmavoimien AN-26 kuljetuskoneen alasammunnasta Torezin lähistöllä.

          Ääni muuttuikin kellossa nopeasti venäläisillä kun selvisikin alasammutun lentokoneen olleen Malesian Air Linesin lento MH-17:n satoja siviilejä täynnä ollut Boeing 777.

          Tässä kokoelma noista pro-Kremlin medioitten uutisoinneista tuolta päivältä ennen kuin Venäjän edelleen jatkuva MH-17 misinformaatio spinnaus lähti käyntiin.

          Englannin kielen tekstitykset saa päälle valikosta.

          https://www.youtube.com/watch?v=CqXmpWQcjQ0

    • Kimmo voisi ottaa huomioon että eihän ole olemassa näyttöä myöskään 80-90 -kuolleesta. Ainoa Valkokypärien (ei luotettava) lisäksi on Lääkärit ilman rajoja joka on tutkinut kahdeksan elävää, joilla sanottiin olleen kloorin ja sariinia muistuttavan aineen oireita. Tämä tutkimus tehtiin kaukana tapahtumapaikalta.

      Yhtä hyvin näille kahdeksalle on saatettu antaa klooria ja taistelukaasua ja sitten viedä heidät todisteeksi. Koska mitään mikä tämänkään vaihtoehdon eliminoisi ei ole.

      Lisäksi voisit laittaa lähdeviitteen missä Syyrian joukoilta on Sarriinia tonneittain takavarikoitu ja kenen toimesta? Al Nusralta ja ISIS -joukoilta sen sijaan sitä on löytynyt ja sitä on myös käytetty.

      Lopuksi Parry ei ole kevyimmän pään journalisti, vaan yksi tunnetuimmista, eikä Weltkään taida olla mikään kevyen sarjan media.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Parry_(journalist)

  10. Syyrian sota oli ja on kova pala USAlle ja NATOlle.

    USA joutui kuulemaan ja myöntämään, että Venäjän armeija on modernissa sodankäynnissä ja myös nykyaikaiseen sodankäyntiin soveltuvassa aseteknologiassa USAta ja NATOa edellä ja iskukykyisempi kuin USA ja NATO.

    USA ja NATO toistelevat nyt, viimeksi USAn puolustusminsteri, kuin ’burn outissa’, että Venäjän armeija on erittäin iskukykyinen, tulivoimainen, liikkuva Venäjän rajojen ulkopuolellakin eikä vain Venäjän rajojen sisällä.

    USAn ja NATOn kenraalien ’burn out’ johtuu siitä, että Venäjä ei suinkaan tyhjentänyt Syyriassa koko pajatsoaan, mutta teki USAn ja NATOn typerääkin typerämmän Venäjän saartamisstrategian tyhjäksi näyttämällä, että Venäjä on jo murtanut USAn, NATOn, EUn, Suomen Sauli Niinistön saartorenkaan ja pystyy puolustamaan itseään USAta ja NATOa vastaan saartorenkaan ulkopuolellakin ja iskemään USAn, NATOn, EUn, Niinistön Suomen selustaan.

  11. AND YE SHALL HEAR OF WARS, AND RUMOURS OF WARS… mutta ”be not troubled”…. paljon on liikkeellä huhuja!

    Matthew 24:6King James Version (KJV)

    6. And ye shall hear of wars and rumours of wars: see that ye be not troubled: for all these things must come to pass, but the end is not yet.

  12. Ja taas, Trump ja koko jenkki-imerialistien leiri väittää taas Bashar al-Assadin kuulemmas suunnittelevan, järjestelevän uutta kaasuiskua. Tämä tieto, kuten niin monet tiedot tätä aiemmin perustuvat tietysti NIMETTÖMIIN tiedustelulähteisiin. 😀

    No onneksemme Venäjän ulkoministeruiö niin Lavrovin kuin Venäjän ulkoministeriön tiedottajan suulla on ilmoittanut, mikäli USA aikoo suorittaa yllä olevan artikkelin mukaisen iskun Syyrian hallintoa vastaan olemattoman kaasuiskun perusteella, Venäjä katsoo sen hyökkäykseksi ja iskuksi itseään vastaan eli USAn suorittamana sodan julistuksena. Hienoa ehkä vihdoinkin sen suuri sota syty ja tästä paskalaumasta, jota ihmiskunnaksi kutsutaan, päästään eroon . 😀
    Voi sitä onnen päivää. Tässä on jo liian monta kertaa saanut pettyä, mutta ehkäpä vihdoinkin…. 🙂

    PS Suomen virallisen hallinnon ja ulkopoliittisen johdon linjaukset ovat selvät, joten voimme odottaa Suomen totaalista tuhoa, Viimeisimmän möläyksen on päästänyt suustaan Suomen Venäjän suurlähettiläs, nimeltään joku Himanen, että ruotsalaisten ja venäläisten rauhanaktivistien järjestämä tämän kesän rauhan tapahtuma, ”Åland 17, olisi putinilaista propagandaa. 😀
    Himanen kumppaneineen haluaa sotaa, hyökkäystä Venäjää vastaan, asia lienee venäläisille täysin selvä. kun asia sanottiin härskisti Moskovasta. Eiköhän Sergei Soigu ole jo valinnut iskukohteet Suomesta.
    Tervemenoa helvettiin Suomen älyvapaa kansa. 😀

  13. Anonyymit lähteet väitteille ja eikä minkäänlaisia todisteita esitetty. En usko tätä ollenkaan, taitaa olla näitä ns fakenewsejä.

    • Näin toki on, mutta myös lähtein osoitettuja. Toki tässä on taustalla se että tähän mennessä Robert Parry on julkaissut lähes aina uutisia, jotka ovat osoittautuneet olevan oikein.

      Hänet on palkittu useilla tunnetuilla journalismipalkinnoilla. Toki hän voi tällä kertaa olla väärässä, mutta tähän mennessä hän on yleensä osoittautunut olleen oikeassa.

      He was awarded the George Polk Award for National Reporting in 1984 and the I.F. Stone Medal for Journalistic Independence by Harvard’s Nieman Foundation in 2015. He has been the editor of Consortiumnews since 1995.

    • No Mikko, älä valita vaan siitä vaan sitten kumoamaan väitteitä jos sinulla kerran on lähteet ja todisteet hallussa.

  14. Kimmo Kannala: totta kai WTC 7 oli taidokas hallittu purku. Mutta pilvenpiirtäjää ei valmistella purettavaksi muutaman katastrofintäyteisen tunnin kuluessa. Ja virallisen stoorin mukaan sen tuhosivat tulipalot.

    Useat *ammattilentäjät* ovat koettaneet osua simulaattorilla kaksoistorneihin 9/11:nä havaituilla nopeuksilla – huonolla menestyksellä. Esim. Hani Hanjourista lennonopettajansa sanoi ”He could not fly at all”. Pilots for 9/11 Truthin ammattilentäjät eivät pidä tämän väitettyä lentosuoritusta mahdollisena. Ja lähes aina ennen 9/11:tä ilmavoimien kone oli noin varttitunnissa reitiltään poikenneiden lentokoneiden vierellä tarkistamassa tilannetta. Älä rakenna typeriä olkiukkoja.

    Tässä artikkelissani osoitan, että sisäpiiriläiset tiesivät odottaa kaksoistornien täydellistä tuhoutumista:

    https://vastavalkea.fi/2017/03/01/rahansiirrot-ja-911-iskut-tutkimuksia-ennakkotiedosta/

    Ilmeistä sisäpiirin tietoa tutkittiin ja tutkimuksista raportoitiin maailman medioissa, kunnes FBI sanoi, ettei mitään tutkimuksia ikinä tehty. Lue tuo ja palaa sitten asiaan.

    • Idiottifoliohattuilu ei kiinnosta.
      (ymmärrän kyllä että vastavalkea normaali lukijakunta nuista tykkää)

      • Suosittelen asiallisuudessa pysymistä kommentoinnissa – varsinkin jos et viitsi edes perehtyä asioihin.

        Sinusta itsestäsikin tekee foliohatun jo pelkästään se, että pidät WTC7:aa ”hallittuna alasajona”. Tervetuloa kerhoon!

        Virallinen tarina kun päätyi lopulta siihen, että tavalliset toimistopalot (office fires) tuhosivat ko. pilvenpiirtäjän. (Ilmeisintä syytä eli hallittua alasajoa ei koskaan vakavissaan selvitetty.)

        Virallisen tarinan mukaan yksi tukipylväs (rakennuksen yli 80:sta tukipylväästä) jotenkin petti tulipaloista (jotka NISTinkin mukaan paloivat missä tahansa kohdassa huomattavasti vähemmän aikaa kuin tavanmukainen juhannuskokko) ja sen seurauksena kaikki loputkin tukipylväät jotenkin pettivät noin sekunnin kuluessa, mistä seurasi pilvenpiirtäjän vapaapudotus (minkä NIST ensin kiisti mutta sitten myönsi) siististi perustuksilleen.

        Virallisen stoorin mukaan koko pilvenpiirtäjän pystyssäpysyminen oli siis ollut kiinni yhdestä tukipilarista.

        Jos niin olisi ollut asianlaita (ja jos se olisi ollut edes mahdollista), rakennuksen suunnittelusta vastaavat olisivat joutuneet vastuuseen tapahtuneesta.

        • Aikoinaan tutkailemani perusteella WTC1 ja WTC2 tukipilarit notkahtivat niistä kerroksista joihin kerosiinilasti osui.

          Yksistään se vetää pohjan pois kuvitelmilta että joku olisi etukäteen miinoittanut kohdat johon lentokoneet osuvat.

          Selvästikin aikakauden tyylin mukaisesti WTC1 ja 2 tornien terästen palosuojauksessa oli puutteita. Muutaman pilarin osalta koneen iskeytyminen on toki voinut rikkoa suojaavan kerroksen.

          WTC7 talon vieritse lensi lentokoneen romua muutaman korttelin päähän. Taloon syttyneet tulipalot siten selittyy lentoromun aiheuttamina.
          WTC7:n rakenne kuitenkin erilainen ja palot paljon pienempiä.
          Itselle tuli epäilys että rakennus todettiin palojen jälkeen vaaralliseksi ja se siksi romahdutettiin ja kyseessä siten voisi olla vakuutuspetos.

          En tosiaankaan usko siihen että USA olisi pystynyt junailemaan lentokoneelliset marttyyrejä sotaa aiheuttamaan, törmäämällä torneihin.
          (joku taitaa lisäksi uskoa että koneet oli radio-ohjauksessa ja matkustajat jossain lomaparatiisissa???)

          Salailusta ja peittelystä kyllä on validia epäilyä. Joillain tahoilla voi olla syytä suojella omaa tonttiaan. Esimerkiksi sen suhteen että tiedustelutiedoista huolimatta mitään ei kyetty estämään.

          • Kimmo: ”Itselle tuli epäilys että rakennus [WTC 7] todettiin palojen jälkeen vaaralliseksi ja se siksi romahdutettiin ja kyseessä siten voisi olla vakuutuspetos.”

            Sanoihan Silversteinkin ”pull it” ja sitten jälkikäteen selitteli, että tarkoittikin palomiesten vetämistä pois rakennuksesta. Mutta kuten sanoin, pilvenpiirtäjän purku on täytynyt suunnitella ja valmistella jo hyvissä ajoin ennen 9/11:tä. Ihan mahdotonta, että jossain vaiheessa iltapäivää oltaisiin todettu, että nyt se pitää purkaa, ja hoidettu homma suunnittelusta toteutukseen parissa tunnissa logistisesti mahdottomassa tilanteessa keskellä katastrofia. Kai nyt tästä olemme samaa mieltä? Ja siitä, että tämäkin aika merkittävä asia pitäisi selvittää totuudellisesti?

            WTC 7:n kahdeksan kerroksen täysin vastukseton pudotus (minkä NIST lopulta myönsi fysiikanopettajan patistamana) ei selity muuten kuin hallitulla purkamisella.

            Silverstein muutti WTC-kompleksin vakuutussopimuksia 6 viikkoa ennen 9/11:tä kattamaan terrori-iskut ja nettosi muhkeat korvaukset kaksoistornien tuhosta. Jos ja kun WTC 7 oli hallittu purku, niin olivat myös kaksoistornit.

            Totta kai kaksoistornien purkaminen piti uskottavuuden vuoksi aloittaa kohdista, joihin koneet olivat osuneet!

            On kuitenkin mahdotonta, että sadat massiiviset ristiinkytketyt teräspilarit olisivat yhtäkkiä antaneet periksi siten kaikista kerroksista, että molemmat rakennukset tulevat alas lähes vapaapudotuksella. Murskaamistyö vaatii aikaa ja muunkin kuin ilman vastuksen voittamista… Tornit oli (totta kai!) suunniteltu ja rakennettu suuren matkustajakoneen törmäyksen ja sellaisesta seuraavan tulipalon kestäviksi, kuten suunnittelijakin kertoi.

            Sitä paitsi aiemmin linkittämäni artikkelini *osoittaa*, että sisäpiiriläiset tiesivät odottaa kaksoistornien täydellistä tuhoa. Kannattaa olla avoin todisteille, jos haluaa olla totuudellinen. Lainaan kommenttiani artikkelista:

            Jos ja kun syyskuun 11:nnen aamun rahansiirrot tehtiin siinä odotuksessa, että kaikki todisteet laittomuuksista tulevat tuhoutumaan (odotus, joka ei Convarin edistyksellisen tietojenpalautusteknologian ansiosta täysin toteutunut), odotus ei voinut perustua ajatukseen, että lentämistä vain pienkoneilla harjoitelleet kaapparit olisivat onnistuneet lentokoneiden törmäyksillä täydellisesti tuhoamaan WTC-tornit (jotka oli suunniteltu kestämään suuren matkustajalentokoneen törmäys ja siitä aiheutuvat tulipalot), tai että he olisivat ylipäätään osuneet torneihin tai edes — ensi kertaa suuren matkustajalentokoneen ohjaajina — onnistuneet navigoimaan tornien luo, ja kaikki ilman ilmavalvonnan väliintuloa.

            Osuminen kapeahkoihin WTC-torneihin 11.9.2001 havaituilla lähestymisnopeuksilla oli nimittäin haasteellista suurilla matkustajakoneilla lentäneille, törmäystä lentosimulaattorissa yrittäneille ammattilentäjille. Seura-lehden Mikael Vehkaojan ansiokkaassa artikkelissa ”Seura tutki: Minne katosi lento AA77?” mainitut ammattilentäjät puolestaan ovat todenneet, etteivät he olisi kyenneet osumaan iskujen toiseen kohteeseen, Yhdysvaltain armeijan pyhimmistä pyhimpään, Pentagoniin, samanlaisella teknisesti erittäin taidokkaalla lähestymismanööverillä, jolla lennonopettajiensa luvattoman heikoksi pienkonelentäjäksi toteaman Hani Hanjourin väitetään rakennukseen lähes maata viistäen törmänneen. (Oma kysymyksensä on, miten lentoreitiltään poikennut matkustajakone olisi ylipäänsä voinut lähestyä pääkaupunkia ja Pentagonia häiriöttä, ja viralliset selitykset tapahtuneelle ovatkin vaihtuneet toinen toistaan epäuskottavammiksi vuosien varrella.)

          • Vesan kommenttiin…

            WTC7:
            ”Ihan mahdotonta, että jossain vaiheessa iltapäivää oltaisiin todettu, että nyt se pitää purkaa, ja hoidettu homma suunnittelusta toteutukseen parissa tunnissa logistisesti mahdottomassa tilanteessa keskellä katastrofia. Kai nyt tästä olemme samaa mieltä? Ja siitä, että tämäkin aika merkittävä asia pitäisi selvittää totuudellisesti?”

            Pitäisi. Avoimuudesta ei olisi haittaa.

            >Silverstein muutti WTC-kompleksin vakuutussopimuksia 6 viikkoa ennen 9/11:tä kattamaan terrori-iskut ja nettosi muhkeat korvaukset kaksoistornien tuhosta.

            Todennäköisesti sattumaa, vähemmän todennäköisesti sai vihiä/tiedustelutietoa, epätodennäköisimin false flag.

            ”Jos ja kun WTC 7 oli hallittu purku, niin olivat myös kaksoistornit.
            Totta kai kaksoistornien purkaminen piti uskottavuuden vuoksi aloittaa kohdista, joihin koneet olivat osuneet!”

            Tuohon uskomiseen tarvitaan jo kaksi – kolme foliohattua ja muumilaaksossa pitää olla pelkkiä hattiwatteja.

            ”On kuitenkin mahdotonta, että sadat massiiviset ristiinkytketyt teräspilarit olisivat yhtäkkiä antaneet periksi siten kaikista kerroksista, että molemmat rakennukset tulevat alas lähes vapaapudotuksella.”

            No ei lähestulkoonkaan vapaapudotuksella. Liikkeelle lähtenyt massa murskasi alemmat kerrokset.

            Sinä ilmeisesti uskot että kenenkään huomaamatta palkit oli 500m matkalta latvasta kellariin miinoitettu kenenkään huomaamatta. Ja sytytin oli asetettu niin että räjähde voidaan räjäyttää mistä kerroksesta alkaen tahansa radiolinkillä. (tulihan oli jo kaapelit tuhonnut)

            Etkö huomaa foliohattukerroksen lisääntyvän?

            ”Tornit oli (totta kai!) suunniteltu ja rakennettu suuren matkustajakoneen törmäyksen ja sellaisesta seuraavan tulipalon kestäviksi, kuten suunnittelijakin kertoi.”

            Aikakauden tapa oli luistaa turvallisuusasioissa rakentamisen aikana. En jaksa uskoa että WTC1 ja 2 olisi poikkeuksia tuon ajan rakennustavasta.

            ”Jos ja kun syyskuun 11:nnen aamun rahansiirrot tehtiin siinä odotuksessa,”

            ” tai että he olisivat ylipäätään osuneet torneihin tai edes — ensi kertaa suuren matkustajalentokoneen ohjaajina — onnistuneet navigoimaan tornien luo, ja kaikki ilman ilmavalvonnan väliintuloa.”

            Ilmavalvonnan hidas reagointi ja housut nilkoissa oleminen onkin varmaan yksi salailun syy.
            En näe siinä mitään outoa. (*)
            Monasti on kestänyt pitkiä aikoja ennen kuin omituisiin lentokoneiden käytöksiin on lennonjohdossa reagoitu.
            Navigoinnin onnistumistakaan en epäile. Pienellä harjoittelulla se ainakin simulaattorilla onnistuu.
            Epäillythän ovat keskittyneet nimen omaan vain siihen yhteen asiaan.

            ”Osuminen kapeahkoihin WTC-torneihin 11.9.2001 havaituilla lähestymisnopeuksilla oli nimittäin haasteellista suurilla matkustajakoneilla lentäneille, törmäystä lentosimulaattorissa yrittäneille ammattilentäjille.”

            Oulun lentokentän kiitorata on 60m leveä.
            WTC tornit olivat ymmärtääkseni yli 120m leveitä.
            En näe mitään ongelmaa osua torneihin.
            Muistan kokeilleenikin ennen kuin simulaattoreista poistettiin nuo tornit.

            Pentagon:
            ”etteivät he olisi kyenneet osumaan iskujen toiseen kohteeseen”

            Tumpeloita. Pentagon on kait >300m leveä, Oulun kiitorata 60m.
            Pentagoniin osunut meinasi iskeytyä maahan. Osumista vaurioitunut kone nippa nappa saavutti seinän.
            Koneen romut nähdään nurmikolla ja rakennuksen sisällä sekä välipihalla, ei niitä kukaan voinut lavastaa, saatikka silminnäkijöitä.

            ”(Oma kysymyksensä on, miten lentoreitiltään poikennut matkustajakone olisi ylipäänsä voinut lähestyä pääkaupunkia ja Pentagonia häiriöttä, ja viralliset selitykset tapahtuneelle ovatkin vaihtuneet toinen toistaan epäuskottavammiksi vuosien varrella.)”

            kts (*)

          • Kimmo: En nyt ehdi vastata kuin ihan lyhyesti, mutta muutama huomio.

            Sivuutit sen, että WTC 7:n täytyi olla valmisteltu alasotettavaksi jo ennen iltapäivää 11.9.2001.

            Tämä yhdistettynä siihen, että täystuhon jäänteet vietiin pois tutkimatta (tosin neljä teräskappaletta otettiin talteen ja tutkittiin, ja niiden tutkimuksissa havaittiin outoja ilmiöitä; tuolloin peräänkuulutettuja jatkotutkimuksia ei koskaan tehty, ja NIST sittemmin suoraan *valehteli*, ettei WTC 7:sta otettu lainkaan terästä talteen tutkittavaksi) on vahva viite sisäpiirin työstä. Lisää tässä WTC 7 -analyysissäni:

            http://wtc-7.blogspot.fi

            Lukuisat korvinkuulijat ovat todistaneet räjähdyksistä torneissa ja niiden maanalaisissa kerroksissa jo kauan ennen täystuhon alkamista. NIST sivuutti nekin täysin. Se toisaalta vahvisti, että tornit tuhoutuivat 9-10 sekunnissa eli kyllä, käytännössä vapaapudotuksella (mutta myönsi jättäneensä tuhon alkamishetken jälkeiset tapahtumat eli itse tuhoutumisprosessin tutkimatta).

            Täällä on ammattilentäjien 9/11-simulaattoriharjoitteista (huom. tornit olivat vain 63 metriä leveitä (EI yli 120 metriä leveitä), ja koneiden lentonopeus oli noin 900 kilometriä tunnissa – ks. alempi kommenttini):

            http://pilotsfor911truth.org/forum/index.php?showtopic=6819

            Kyllä minusta virallisen tarinan lukemattomien ongelmien (joista WTC 7 on vain yksi, joskin isoimpia) kiistäminen tai sivuuttaminen mm. sattumina osoittaa melkoista mentaalista hattivatismia (kun nyt kohteliaisuuksiin välttämättä halusit mennä).

          • WTC1 ja 2 lähtivät painumaan kasaan niistä kerroksista joihin osuma oli tullut. Ei sitä voi lavastaa.
            (Vilkaisin nuita lentokoneiden iskemänopeuksia, niistä tuli sekin ilmi että osa tukipilareista todennäköisesti katkesi koneen sikeytyessä)
            WTC tornien ympärillä jysähteli koska ihmisiä tuli kenttään vapaapudotuksella.

            En pidä mahdottomana että WTC7 miinoitettiin käsin tai robotein ennen kuin se tipahti.

            Sitä pidän mahdottomana että moisen 9/11 spektaakkelin järjestäminen tuhansin vapaaehtoisin uhrein olisi mahdollinen. Tuntuu sairaalta kuvitella että tuhansia tapettaisiin Irakin ja Afganistanin sodan synnyttämiseksi.

          • Vielä sellainen korjaus kommenttiisi, että tornit olivat 63 metriä leveitä, eivät suinkaan yli 120 metriä.

            https://fi.wikipedia.org/wiki/World_Trade_Center_(1973–2001)#/media/File:World_Trade_Center_Building_Design_with_Floor_and_Elevator_Arrangement.svg

            Koneiden lentonopeus oli siis noin 900 kilometriä tunnissa, mikä tarkoittaa, että maaliinohjaukseen viimeisen kilometrin matkalla oli aikaa noin 4 sekuntia.

            Eduardo Kausel (Professor of Civil & Environmental Engineering) Massachusettsin teknillisestä korkeakoulusta hämmästelee suoritusta:

            ”The above data indicates that the terrorists flew towards the WTC close to the ground at nearly the full cruising speed of the planes, which is about 900 km/h (560 mph) at a normal altitude of 10km (33,000 ft). It is surprising that the inexperienced pilots that the terrorists were could still steer the planes at those speeds and hit their target head on. Also, consideering that the air at low altitudes is much denser than that at the normal cruising height, the pilots greatly exceeded VNE (“never exceed velocity”) and thereby risked disintegration of the aircraft by air friction.” [omat korostukseni]

            http://web.mit.edu/civenv/wtc/PDFfiles/Chapter%20III%20Aircraft%20speed.pdf

          • Niinpä tosiaan 63 metriä, kulmittain 90m.
            Olisi se ohikin voinut mennä, toki.
            Ei kuitenkaan mahdottomuus osua, kun saattoi pidemmältä matkalta tähdätä 500m korkeisiin tötteröihin.

            Kukakohan niitä koneita sitten ohjasi jos mielestäsi ei kyseiset amatöörit?

  15. Sauli Niinistö, Sipilä, Soini, Kanerva, Jussi Niinistö, Lindberg ovat mukana valmistelemassa USAn, NATOn, Suomen hyökkäystä Venäjälle.

  16. Poimintoja aiheeseen.
    ”It is the conclusion of the FFM that such a release can only be determined as the use of sarin, as a chemical weapon,” a summary of the report said.

    ”Now that we know the undeniable truth, we look forward to an independent investigation to confirm exactly who was responsible for these brutal attacks so we can find justice for the victims,” U.S. Ambassador to the United Nations Nikki Haley

    ”The JIM has found Syrian government forces were responsible for three chlorine gas attacks in 2014 and 2015 and that Islamic State militants used mustard gas.”

    Lähde: Reuters ”Chemical weapons watchdog says sarin used in April attack in Syria”

  17. Sauli Niinistön USA-NATO-sotastrategiassa Suomi luovuttaa Lapin kokonaan USAlle ja NATOlle ja Suomen puolustusvoimat keskittyy puolustamaan USAta ja NATOa alueella Oulusta alaspäin.

    • Kysymys kuuluukin, kuinka alas.

      Nyt Sauli Niinistön kyydissä näyttää siltä, että ainakin Viroon, Latviaan, Liettuaan, Saksaan, Puolaan, Ukrainaan.

  18. Suomen maanpetturi hallitus pitää laittaa vaihtoon pikaisesti.ISIS ukkoa lappaa sisään keneenkään puuttumatta asiaan!

  19. Syyriassa on esitetty arvio, että USA väittää Assadin hallinnon suunnittelevan kemikaalisten aseiden käyttöä, koska se pyrkii sillä tavalla hämäämään ja peittämään oman ja NATOn sotatappion Syyriassa.

  20. Venäjä ja Assadin Syyrian armeija ovat keskittyneet tuhoamaan USAn ja NATOn terroristien kemiallisia aseita ja varastoja.

    Mutta nyt niiden pitäisi keskittyä tiedusteluun paljastamaan USAn ja NATOn sekä USAn ja NATOn terroristien kemiallisia iskuja ja USAn ja NATOn kemiallisten aseiden kuljetuksia terroristeille.

  21. Näinkö kaikki jatkuu…
    Uusi Lähi-idän realiteetti: saudi-israel-allianssi Irania vastaan. Israelin liittolaisena nyt islamin äkäisin muoto saudi-wahabismi jolla on ollut yhteydet lähes kaikkiin islamistisiin terrori-organisatioihin kolmen viime vuosikymmenen aikana, kertoo linkin artikkeli.
    Neue Nahost-Realität: Die saudi-israelische Allianz gegen den Iran
    Was sich lange unter dem Radarschirm der westlichen Medien entwickelt hat, manifestiert sich jetzt endgültig als Realität. Es ist die Allianz zwischen dem wahhabitischen Königreich Saudi-Arabien und Israel gegen den gemeinsamen Feind: die islamische Republik Iran.
    Der saudische Wahhabismus bildet die ideologische und religiöse Grundlage von nahezu allen islamistischen Terrororganisation der letzten drei Jahrzehnte.
    https://deutsch.rt.com/meinung/53290-saudi-israelische-allianz/
    Tämähän oli nähtävissä jo aikoja sitten…

    USA suunnittelee Syyrian lopullista tuhoamista
    http://magneettimedia.com/usa-suunnittelee-syyrian-lopullista-tuhoamista/
    ”Valkoinen talo hautoo juonia löytääkseen tekosyyn Syyrian hallinnon lopulliselle murskaamiselle. Samalla se tiedottaa Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon mahdollisista suunnitelmista valmistella kemiallista hyökkäystä, joka todennäköisesti johtaisi siviilien joukkomurhaan.
    ”Israel ja sen läntiset liittolaiset eivät halua vain raunioittaa Syyrian hallitusta, vaan myös Iranin hallituksen, jotka molemmat ovat legitiimejä.

  22. Nähdäkseni ei ole edelleenkään pienintäkään todistetta että mitään jihadistien aseverikko/tehdas olisi tuhoutunut 4.4.2017.
    Satelliittikuvat eivät vahvista esim Hershin mielikuvituksen tuotteita.
    Ja Hershin + Venäjän + Syyrian esittämä isku tapahtui tunteja kaasuhyökkäyksen jälkeen.
    Kaasun vapauttanut isku tapahtui SU22:n toimesta siis jo aiemmin.

    Tapaukseen tarvittu määrä sariinia lienee noin 50-90 litraa.

    ”suggesting that they had been exposed to chlorine.”

    Syyrian armeija on kemiallisissa iskuissaan käyttänyt toisinaan useita erityyppisiä pommeja samaan aikaan, osin ehkä hämäystarkoitukseen, osin ehkä vaikeuttamaan uhrien hoitamista.
    Huomattavaa myös että 3.4 (edellisenä päivänä) syyriassa tehtiin isku kloorikaasulla.

    4.4. tehty isku on toteutettu syyrian armeijan tuotekehityslaboratorion menetelmällä valmistetulla Sariinilla (erityinen sormenjälki on stabiloimiseen käytetty Hexamine ja sen hajoamistuotteet).
    Toinen erityispiirre näyttäisi olevan se että Syrian valtion sariini ei ole hajuton.

    ”Khan-al Assalin isku oli se isku, jota tutkimaan Syyrian hallitus oli lopultakin saanut YK:n tutkimusryhmän, kun Ghoutan isku tapahtui. (Etkö todellakaan näe sen järjettömyyttä, että hallitus olisi juuri silloin mennyt tekemään moisen mediaspektaakkelin?)”

    Todisteet puhukoon puolestaan.
    Kyseinen ajankohta olisi kyllä paras hetki yrittää lavastaa kapinallisten tekemä isku !!

    ”Khan al-Assalin sariini-isku kohdistui sekä Syyrian armeijan sotilaita että siviilejä vastaan,”

    Venäjällä ja Syyrian armeijalla on tapana iskeä esim. omia siviilejään kohtaan, mm propagandatarkoituksessa. Syyriasta esimerkkinä esim. vedenpumppaamon ilmapommitus josta Syyrian armeija syytti kapinallisia, joilla puolestaan ei ole ilma-aseita. (Ukrainasta löytyykin sitten kymmenkunta selkeää tapausta)

    //On silmiin pistävää että Syyrian armeijan (kluster ym) aseiden säiliöt on identtisiä Venäjän käyttämien Sarin aseiden säiliöiden kanssa. (kierrätystä?)//

    Venäjän+kavereiden toilailut Sarin kaasun (ja kluster aseiden kanssa) menee yksiin heidän toilailuidensa kanssa Ukrainassa (kts. MH17). Naurettavilla valheilla vakuutetaan oma kansa joka ei saa muuta kuin valtiollista tietoa.

    Kapinallisilta ja jihadisteilta on valtavasti saatu vapautettua maa-alueita.
    Onko niitä sarin aseiden tehtaita tai aseita löytynyt?

    Tarkempaan syventymiseen itselläni ei ole aikaa tällä hetkellä.
    Aiheesta kiinnostuneille suositteleen hakemaan perustietoa hakusanalla ”sarin” bellingcat:n sivuilta, tällöin ei ehkä sorru uskomaan ihan jokaista ”apostolin” kirjoitusta.

    Syyrian kärsimyksistä voi syyttää ensisijaisesti Assadia, toissijaisesti USA:ta ja Venäjää.
    Isis ja jihadistit vain hyödyntävät tilannetta ja siviilit on sitten siellä seassa.

    Kaikki vähänkään uskottavat todisteet viittaavat siihen että Syyrian hallinto jatkaa Sarin aseiden käyttöä (muiden kiellettyjen aseiden ohella).

    • bellingcat:ssa edelleen hyvää keskustelua aiheesta.

      Syyrian ja Venäjän ”skenario” tuhotusta asevarastosta tms:
      Nähdäkseni edelleenkään ei ole mitään todistetta joka viittaisi Syyrian tai Venäjän kertomusten pitävän paikkaansa.

      Muun maailman ”skenario” SU22:n pudottamasta pommista:
      SU22:n pudottamasta pommista ei ole saatu tutkijoiden tutkittavaksi palastakaan. Kuvissa on esiintynyt osia jotka (HRW:n ja bellincat:n mukaan) voisivat olla venäläisvalmisteisesta kemiallisesta pommista (tai sen kopiosta).
      Mutta kyseinen pommi tiettävästi räjähtää ennen kosketusta maahan, joten epäilty kraateri sariinin lähteenä ei mene yksiin kyseisen pommin kanssa vaan sen olisi täytynyt olla jotenkin erilainen.
      Lentokoneista pudotetuissa kemiallisissa pommeissa on ollut noin 5…27kg räjähdettä. Pommin jäänteitä pitäisi löytyä 200m säteellä räjähdyspisteestä. Ei ole vielä löytynyt, ainakaan riittävissä määrin.

      Skenario x (false flag):
      Näitähän aina piisaa. bellingcat:ssa on artikkeli myös siitä miksi moinen on epätodennäköinen.

      Alueelta saadut näytteet ja ruumiinavaukset kaikki kyllä vahvistavat Syyrian reseptillä valmistettua Sarinia käytetyn 4.4 (kuten muutamissa muissakin tapauksissa).

    • Lol!
      Ilmeisestikin kaikki Syyriassa tehtyjen iskujen Sarin on valmistettu Syyrian armeijan ”kaavalla”.
      Esim. 4.4 se pudotettiin ilmapommissa joka oli ilmeisesti mallia venäläinen/kopio.
      Syyria ja Venäjä jäi valehtelusta kiinni, turha itkeä läikkynyttä sariinia.
      (Sarin ei ole ainoa kemiallinen kaasu jota Syyrian koneet pudottelee)

  23. Sarini on sarinia. Syyrian tapa valmistaa sarinia ei poikennut mitenkään USAn tavasta valmistaa sitä.

    • Ei pidä paikkaansa. Hexamiinin käyttö stabiloimisessa on Syyrian erityiskeksintö (mikäli keliallisten aseiden spesialisteja on uskominen).
      Jos sinulla on muuta faktaa, pyydän esittämään.

      Epäiletkö USA:n aiheuttaneet/tehneen/aseistaneen kyseisen kemiallisen iskun?

  24. RT-deutsch: propagandasota Syyriaa vastaan siirtyy seuraavaan vaiheeseen tai uuteen lavastettuun ’chemical show’ jaksoon. Luulisi jo Trumpin ymmärtävän että tämä huijaus ei taida enää toimia…
    — Propagandakrieg gegen Syrien geht in die nächste Runde: Angeblich erneuter Giftgasangriff — Chemical Show
    Von Rebellen kontrollierte Gebiete östlich von Damaskus seien mit Giftgas angegriffen worden. Der Autor Abdo Hadda lebt in der Nähe eines der angeblich angegriffenen Gebiete. Laut seiner Aussage fand mit Sicherheit kein solcher Angriff statt.
    https://deutsch.rt.com/international/53479-giftgas-kampagne-gegen-syrien-nimmt-in-den-medien-weiter-fahrt-auf/

  25. Trumpin ja Putinin tapaamista odotellessa…
    I Sure Hope That I am Wrong, But…
    First, we should all stop kidding ourselves, Russia and the USA do not have “disagreements”. The sad and frightening reality is that we are now closer to war than during the Cuban Missile Crisis.
    Second, it is absolutely clear that the US Ziomedia and Congress will declare any, any, positive outcome from the meeting as “Trump caved in to Putin” and try to get a pound of political flesh out of Trump for it.
    Third, if we look at the people around Trump it is pretty clear that the only intelligent and rational person in the White House is Rex Tillerson. The rest of them are lunatics, maniacs and imbeciles – the current US what shall I call it—“actions” (can’t call it a “policy”) towards Syria clearly prove that the Executive Branch is completely out of control.
    I think I can guess what the Americans want: a partition of Syria, if not de jure then de facto. I don’t think that this will work.
    …The only ones truly interested in a partition of Syria are, who else, the Israelis and since they are now back in charge of the White House, they are the ones pushing for this “solution”. For the Americans, of course, it’s the other way around: since they could not get the black flag of Daesh to fly over Damascus they see the partition of Syria as the only acceptable outcome. They will therefore oppose any peace process, especially one crafted by Russia, Iran and Turkey, with every ugly trick in their bag.

    https://www.unz.com/tsaker/i-sure-hope-that-i-am-wrong-but/
    https://www.unz.com/author/the-saker/

    • Trump on puhunut kauniisti Puolssa. luin Iltalehdestä mm. tällaista:
      Trump vaatii myös länttä puolustamaan perinteitään.
      – Amerikkalaiset, puolalaiset ja Euroopan kansat arvostavat yksilön vapautta ja itsenäisyyttä, Trump sanoo.
      – Meidän täytyy tehdä yhdessä töitä vastustaaksemme voimia, jotka tulevat joko sisältä tai ulkoa, etelästä tai idästä ja jotka uhkaavat ajan mittaan romuttaa nämä arvot ja pyyhkiä pois kulttuurin, uskonnon ja perinteiden siteet.
      Trump ottaa myös kantaa reaganilaiseen vaatimukseen taistella byrokraattista ylivalvontaa vastaan, joka on Trumpin mukaan sääntöihin pohjautuvan yhteiskunnan sivutuote.
      – Kummallakin puolella Atlanttia kansalaisiamme uhkaa toinen vaara. Se on näkymätön mutta tuttu puolalaisille. Hallituksen tasaisesti lisääntyvä byrokratia, joka syö kansan elinvoiman ja vaurauden.
      – Lännestä ei tullut suurta paperinpyörityksen ja sääntöjen takia, vaan koska sen kansojen sallittiiin tavoitella unelmiaan ja toteuttaa kohtaloitaan.

      Ihan kuin mies vastustaisi NWO-agendaa puheista päätellen mutta mutta … teot ovat sitten kuitenkin ihan muuta – neokonnien nuoleskelua…
      Kyllä taitaa tämä rumppi olla kuitenkin nahjus tiukan paikan tullen ja näyttää epäilyttävästi alistuneen varjohallituksen työrukkaseksi kuten ylläoleva kommenttini kertoo.

  26. Kimmo Kannala: ”WTC1 ja 2 lähtivät painumaan kasaan niistä kerroksista joihin osuma oli tullut. Ei sitä voi lavastaa.”

    En näe teknistä estettä tälle. Räjähdepurkaminen voidaan aloittaa halutusta kohdasta rakennusta. Eikä tämä merkitse, että joka ikinen kerros olisi tarvinnut valmistella räjäytettäväksi.

    http://www.ae911truth.org

    ”WTC tornien ympärillä jysähteli koska ihmisiä tuli kenttään vapaapudotuksella.”

    http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/eyewitnesses.html

    Esim. ”and all of a sudden it sounded like gunfire — you know, bang bang bang bang bang — then all of a sudden three big explosions”

    Ja esimerkiksi WTC:n maanalaisissa kerroksissa ihmisiä loukkaantui ja kuoli ja esim. paksuja teräsovia vääntyili (silminnäkijakuvauksia) räjähdysten seurauksena kauan ennen tuhon alkamista. Ei sellainen selity ihmisten putoamisen aiheuttamilla tömähdyksillä.

    ”En pidä mahdottomana että WTC7 miinoitettiin käsin tai robotein ennen kuin se tipahti.”

    Oletko nyt todellakin tosissasi? Suurtuhoalueella sijaitsevan, osittain liekeissäkin olevan 47-kerroksisen pilvenpiirtäjän tuhoa ei suunnitella, valmistella ja toteuteta muutaman kaaoksentäyteisen ja logistisesti mahdottoman tunnin aikana. Tornitalon räjähdyspurkamisen suunnittelu ja valmistelu vaatii vähintäänkin useiden viikkojen työn.

    WTC 7 oli erittäin taidokas hallittu purku, joka oli täytynyt valmistella pidemmän ajan kuluessa etukäteen. Koetat selvästikin ajatella tapahtunutta ”parhain päin”, mikä on sinänsä inhimillisesti ymmärrettävää, mutta se on silmien sulkemista tosiseikoilta. Jo pelkästään WTC 7:n tuhoamisen valmistelu etukäteen väistämättä osoittaa 9/11:n ”inside jobiksi”.

    (Sitä paitsi ajatus huoneistopalojen hanskaamisesta räjähdepurulla modernissa teräsrakennuksessa on mieletön. Palokunnat ovat niiden sammuttamista varten. WTC 7:n tulipalot eivät edes olleet erityisen suuria. Ja kuka tai mikä taho olisi tuosta vain edes auktorisoinut purkamisen iltapäivällä?)

    ”Sitä pidän mahdottomana että moisen 9/11 spektaakkelin järjestäminen tuhansin vapaaehtoisin uhrein olisi mahdollinen.”

    Miten niin vapaaehtoisin uhrein? Eivät uhrit vapaaehtoisia olleet.

    ”Tuntuu sairaalta kuvitella että tuhansia tapettaisiin Irakin ja Afganistanin sodan synnyttämiseksi.”

    Ei pelkästään siksi, vaan myös asevoimien uudistamisen mahdollistamiseksi, mitä Project for a New American Century -ajatushautomon raportissa peräänkuulutettiin vuotta ennen iskua:

    ”Further, the process of transformation [of the military], even if it brings revolutionary change, is likely to be a long one, absent some catastrophic and catalyzing event––like a new Pearl Harbor.”

    Lisäksi iskut mahdollistivat valtavat rahansiirrot koko sotateolliselle kompleksille ja syvenevän poliisivaltion rakentamisen. Ja paljon muutakin. Ei kyse ollut vain parista valloitussodasta.

    Jos ajattelet, että omien murhaaminen lukuisten tavoitteiden saavuttamiseksi on mahdotonta, et ole ilmeisesti lukenut operaatio Gladiosta, ja ajattelet juuri kuten sinun halutaankin ajattelevan. Toisaalta iskujen ajoitus aamuvarhaiselle viittaa siihen, että uhrien määrä haluttiin rajata Pearl Harbor -luokkaan. Päivemmällä torneissa olisi ollut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja uhreja olisi todennäköisesti tullut paljon enemmän.

    Lähestymisnopeuksista: Väitetyillä kaappareilla ei tietenkään olisi ollut järkeä riskeerata osuma lähestymällä kapeita kohteita täydellä, maanpinnan läheisyydessä speksit ylittäneellä nopeudella. En usko, että aiemmin vain pienkoneilla korkeintaan keskinkertaisesti lentäneet amatöörit olisivat mitenkään suoriutuneet havaitusta. Jos ja kun 9/11 oli jonkinlainen sisäpiirin operaatio, lentokoneet olivat kauko-ohjauksessa, mikä oli ollut teknisesti täysin mahdollista jo aiemmin.

    • Aivan liian paksua.

      Selvennyksen poikanen, normaaleja matkustajalentokoneita ei voi ohjata maastakäsin, kone pitää valmistella etäohjattavaksi ja oikeat lentäjät lamauttaa. Jos kone ohjataan kauko-ohauksella, varman osumisen takaamiseksi lentonopeus pidettävä paljon alhaisempana kuin idiootit itsemurhalentäjät tekivät. Ja kaiken kaikkiaan jäljelle jää huomattavan suuri epäonnistumisen mahdollisuus ja kiinnijääminen.

      Omaiset kertoivat puheluista joissa matkustajat kertoivat veitsimiesten kaapanneen koneet. Mitenköhän moiset selittäisit.

      Jos antaa mielikuvitukselleen liian suuren vallan ja unohtaa realiteetit, voi uskoa mihin tahansa.

    • Perehdyin hieman.
      Enään ei mitään mystistä myöskään WTC7:n romahduksessa.
      Sen annettiin palaa ja romahtaa.

      Pentagon, tyhjentävä videoesitys:
      https://www.youtube.com/watch?v=YVDdjLQkUV8

      Hyviä 911 konspiraatioiden debunkkausvideoita.
      https://www.youtube.com/watch?v=ktfnyC5lR3U
      https://www.youtube.com/watch?v=Q20NmYGE-T4
      https://www.youtube.com/watch?v=nN3qUXJp7l0

      ”soittolistallinen”:
      https://www.youtube.com/watch?v=bMZ-nkYr46w&list=PL1CD6D0FB7D395952

      • No hyvä että ”perehdyit hieman”, sillä ajatus jostain robotista valmistelemassa 47-kerroksinen pilvenpiirtäjä räjähdyspurettavaksi parissa tunnissa se vasta paksu olikin 😀

        Mutta suunnilleen yhtä järjetöntä olisi antaa modernin pilvenpiirtäjän palaa ja romahtaa (jos nyt oletettaisiin, että teräsrakenteinen tornitalo – ja vielä palosuojattu sellainen – voisi romahtaa huoneistopaloista; kuten tiedämme varsin tuoreistakin tapauksista, tornitalo voi palaa joka kerroksesta soihtuna ja teräsrunko jää pystyyn tulipalojen laannuttua), kun tulipalot olisi voitu sammuttaakin. NISTkin joutui myöntämään, että huoneistopalot hiipuivat noin 20 minuutissa missä tahansa kohdassa jalkapallokentän laajuista rakennusta.

        Ja kuten tiedät, 8 kerrosvälin yhtäjaksoinen täysin vastukseton pudotus on mahdollista ainoastaan jos vastus poistettiin räjähtein: rakenteiden murskaaminen ylhäältä putoavalla massalla kun vaatisi aikaa. NIST ensin kielsi vapaan pudotuksen, mutta joutui sen lopulta myöntämään – yrittämättäkään selittää sitä.

        Ja ennen kaikkea: WTC 7:n tuho vastaa erittäin taidokasta hallittua purkua. Se putosi niin siististi maan tasalle kuin 174-metrinen pilvenpiirtäjä ylipäänsä voi ahtaasti rakennetussa ympäristössä.

        Jos uskot, että räjähdepurkua vastaava lopputulos voidaan aikaansaada yksinkertaisesti sytyttelemällä tulipaloja, ja että ennen kokemattoman pilvenpiirtäjän täystuhon aidossa tutkinnassa hävitettäisiin kuukausien kuluessa kaikki tutkimusmateriaali tutkimatta (muistahan NISTin lausuma ”No metallography could be carried out because no steel was recovered from WTC 7”), voisin myydä sinulle sen tarunhohtoisen sillan.

        Suosittelen omasta puolestani tutustumaan avomielisesti Architects and Engineers for 9/11 Truthin useiden tuhansien riippumattomien asiantuntijoiden todisteisiin:

        http://www.ae911truth.org

        Meidän tuskin kannattaa jatkaa väittelyä. Sinä haluat kovasti uskoa virallista tarinaa, siinä missä minä olen joutunut hyvin vastahakoisesti hylkäämään virallisen tarinan. Virallinen tarina kun on paljon lohdullisempi kuin ajatus Gladio-tyyppisestä (muuten historiallinen fakta, samoin kuin Operation Northwoods -skenaario jo 1960-luvulta) false flagista sotien, poliisivaltion, armeijan modernisoinnin etc. mahdollistamiseksi ja oikeuttamiseksi.

        • WTC7 putosi yli 11 sekuntia ja jotkut väittää sellaista vapaaksi pudotukseksi.

          Huh huh!

          • Älä vänkää. NIST itse lopulta myönsi 8 kerrosvälin yhtäjaksoisen täysin vapaan pudotuksen. Voit koettaa selittää, miten kaikki vastus saattoi poistua 8 kerroksen matkalta. Putoava massa ei tuolloin voinut murskata alapuolta, koska se ei kohdannut lainkaan vastusta. Räjähdepuruissa tämä on kuitenkin mahdollista ja normaaliakin.

  27. Selailin pitkästä aikaa kommentteja. Kiinnitti huomiota Kimmo Kannalan sitkeä, enemmän tunnepohjainen, virallista teoriaa epätoivoisesti ja hatarasti tukeva puolustustaistelu Vesa Raiskilan rationaalista ja fysikaaliset (myös poliittiset … tapahtuma on minusta vahvasti myös poliittinen) faktat tunnustavaa selvitystä vastaan, joka Kimmolle näyttää olevan karvasta kalkkia. Siksi hän joutuu turvautumaan monissa kohdin primitiiviseen puolustusreaktioon: tosiasioiden kieltämiseen. Ja jopa paikoin niiden vääristämiseen omista tarpeista käsin.
    Itse olen jo lopen kyllästynyt aiheeseen koska on liian paljon kovaa faktaa sen puolesta, ettei virallinen teoria voi mitenkään pitää paikkaansa ja silti jotkut jaksavat kuluttaa aivojaan sen puolustamiseen. Joutuu kysymään miksi tuo virallinen teoria on heille niin tärkeä? Sitä heidän kannattaisi itsekin miettiä. Se voisi avata silmiä.
    Kuten yllä olen todennut niin James Perloff on minusta rakentanut hyvän ja tosiasiat huomioon ottavan analyysin tapahtumasta (9/11 SIMPLIFIED) vaikkei sekään varmaan ole täysin todenmukainen ja täydellinen. Sellaista lienee mahdoton rekonstruoida jälkeenpäin. Ehkä voidaan päästä enintään 80-90% tarkkuuteen.
    ”I would never call 9/11 a “simple” operation. But on a relative scale, I believe it was simpler than we thought—especially when we understand it was, essentially, not an American “inside job” but an Israeli “outside job”:
    https://jamesperloff.com/2017/06/30/911-simplified/

    • Todisteet tukevat 99%…100% tunnettua totuutta. Joillain on vain tarve sivuuttaa ne, kuin myös terve maalaisjärki.

      • Nimenomaan toisin päin. Jos asia olisi noin niin eihän kukaan virallista teoriaa vastustaisi tai kritisoisi. Sen heikkous on siinä että se ontuu ja jättää ns. sauman kritiikille.
        Jos sinulle todisteet riittävät niin se on pelkästään sinun subjektiivisen totuutesi asia jota nykyisin maailman ihmisten enemmistö ei edes jaa. Olet siis vähemmistössä terveen maalaisjärjenkin omaavien joukossa.
        Ja mikä tärkeintä niin alan ammatti-ihmiset ovat eri mieltä kanssasi. Ihmiset joilla varmasti on enemmän tietoa – sinua mitenkään väheksymättä – arvioida tätä tapahtumaa objektiivisesti.

        • P. s. — 9/11 was an inside job.
          ”I believe a far more correct rendering is:
          9/11 was an outside job, done by Israeli operatives, but with consent and cooperation at the highest levels of the U.S. government.” (James Perloff)
          Perloff ei ota tarkemmin kantaa WT7 rakennukseen joka yllättäen romahti kaksoistornien jälkeen ilman että kone siihen törmäsi.
          Siihen liittyen tällainen uskottavalta tuntuva linkki. Voihan olla että näitä katuvia tulee jatkossa lisää kun heille alkaa valjeta mihin tilaan ovat maansa saattaneet???
          http://yournewswire.com/cia-911-wtc7/

          • Yksinkertaisille voi syöttää kaikenlaista puppua, kuten että avaruudessa ei voi olla työntövoimaa tai että WTC7 romahti yllättäen ilman että kone siihen törmäsi yms.

            (todellisuudessa rakettimoottoreilla on työntövoima kaikkialla ja WTC7 annettiin romahtaa lentokoneen romun sytytettyä sen palamaan about kymmenestä kerroksesta)

          • Edes virallisessa selityksessä ei väitetä, että lentokoneen romu olisi sytyttänyt WTC 7:n palamaan.

            Sitä paitsi monetkin pilvenpiirtäjät ovat palaneet soihtuina jok’ikisestäkin kerroksesta, eivätkä ole romahtaneet maan tasalle. Jotkut ovat palaneet päiväkausia, eivätkä ole romahtaneet. Tämä johtuu siitä, että pilvenpiirtäjät suunnitellaan kestämään tulipaloja. Muuten ne olisivat aika turvattomia rakennelmia.

  28. USAn öljyryöstö Syyriassa voi aina vaan huonommin.

    Venäjän tukemana Syyrian armeija on vallannut takaisin USAn ja NATOn tukemalta ISISiltä öljykentät Raqqan alueella mm. Wahabin, al Fahdin, Dbaysanin, al-Qseerin, Abu al Qatatin, Abu Qatashin.

  29. by Paul Craig Roberts

    “Trump doesn’t have freedom or real power. The real power brokers in the US will ensure that the Russophobia campaign continues, with more spurious allegations of Moscow interfering to subvert Western democracies. Trump will continue to live under a cloud of media-driven suspicions. And thus the agenda of regime change against Syria and confrontation with Russia will also continue. Trump’s personal opinions on these matters and towards Vladimir Putin are negligible—indeed dispensable by the deep powers-that-be.”
    http://thesaker.is/trump-cannot-improve-relations-with-russia-when-trumps-government-and-the-us-media-oppose-improved-relations/
    The first Putin-Trump meeting yields… …something very close to nothing
    http://thesaker.is/the-first-putin-trump-meeting-yields-something-very-close-to-nothing/

  30. Netanyahu hakee nyt sotakumppaneita NATOn köyhistä Itä-Euroopan maista. Trump on käskenyt ne liittoon Israelin kanssa, jolla ne saavat lisäaikaa NATOn 2 %n BKT-jäsemaksuun.

  31. USA ja NATO hävisivät ja luovuttivat Syyriassa. Venäjä voitti.

    Trump lakkautti Obaman vuonna 2013 aloittaman rahoitus-, koulutus- ja aseapuohjelman Syyrian terroristeille.

  32. CIAn lisäksi Obaman Syyrian terroristirahastoon antoivat rahaa ja koulutusfasiliteettejä sekä aseita Qatar, Jordania ja Turkki.
    Vuosibudjetti oli 500-600 miljoonaa dollaria.

  33. USA, NATO ja niiden tukemat terroristit ovat nyt hävinneet ja antautuneet Homsissa.

    Venäjä ja Syyrian armeija pakottivat ne rauhaan Homsissa.

    • Toisaalla uutisoitiin että USAn tukemat Syyrialaisjoukot etenivät hyvin Raggassa, ahdistaen ISISin yhä ahtaammalle.

      Ja Assad on jatkanut kemiallisten aseidensa käyttöä.

  34. Venäjän ilmavoimien tuella Assadin armeija on vapauttanut yhä tehokkaammin Syyriaa USAn, CIAn, NATOn erikoisjoukoista ja niiden tukemista terroristijoukoista Blackwaterista, Al-Nusrasta, Al-Qaedasta, Al-Islamista yms.

  35. Punainen viiva Trumpilla on housuissa:

    Syyrian viranomaiset ha armeija ovat löytäneet englantilais- ja amerikkalaisvalmisteisia kemiallisia aseita, kranaatteja USAn ja NATOn tukemien terroristien asevarastoista vapauteuilla alueilla mm. Aleppossa ja Damaskuksessa.

      • Koita selvittää ihan itseksesi ilman linkkejä, onnistuuko?

        Tarkoitus ei ole, että täällä keskustelijat opettavat sinua ja kantavat sinulle nenän eteesi tietoa jota et itse tiedä kun et näytä tietävän oikein mitään mistään.

        Tässähän menisi koko kallis aika ja ikä vain sinua sivistäessä.

        On Kannala sinun ongelmasi kun et mitään tiedä, ei minun eikä meidän.

  36. USA, NATO pakenevat jo Syyriasta ja nyt alkavat Israel ja Saudi-Arabia myös vetäytyä.

    USA, NATO, Israel, Saudi-Arabia jättivät ISISin, Al-Qaedan, Al-Nusran selviämään yksin Syyriassa kun nekin pakenevat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here