Brasilian presidentti syytteeseen korruptiosta

21

Brasilian presidentin Dilma Rousseffin syrjäyttänyt vt. presidentti Michel Temer on saanut mahdolliseen viraltapanoon johtavan syytteen. Syyttäjä Rodrigo Janot on virallisesti syyttänyt sekä Temeriä että hänen avustajaansa Rocha Louresia lahjusten ottamisesta brasilialaiselta lihanpakkausjätiltä JBS:lta poliittisia palveluksia vastaan. Brasilian poliisi on vahvistanut aidoksi nauhoitteen, jossa Temer pyytää lahjuksia.

Temeriä syytetään myös korruptiosta ja vakoilusta. Syytteet käsiteltäneen erikseen.

Syytehakemus asiakirjoineen on toimitettu korkeimmalle oikeudelle, joka puolestaan jakaa asiakirjat Brasilian parlamentin alahuoneen kanssa. Lain mukaan alahuoneen täytyy hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä Janot’n syytteet istuvaa presidenttiä vastaan, jotta korkein oikeus voi edetä asiassa. (Käytäntö tarjoaa poliitikoille pakotien syytteistä hyvä veli -verkoston ja vastapalvelusten avulla, toim.huom.)

Viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan Temerin kannatus on kaksi prosenttia.

Aiheesta lisää Vastavalkean Brasilia-arkistossa.

Kommentti

Tilanteen ironia on melkoinen. Temer käy nyt läpi vastaavaa prosessia, jolla hän alun perin syrjäytti Dilma Rousseffin, vaikkakaan Rousseffiin kohdistettuja syytteitä ei ole vielä osoitettu tosiksi. Temer ilmoitti jo toukokuussa, ettei aio erota luottamustehtävästään arvojohtajana, vaikka korkein oikeus nostaisikin syytteen häntä vastaan korruptiosta.

Edustuksellisen demokratian huonoja puolia on, ettei roistoiksi havaituista tapauksista pääse eroon, ei vaaleilla eikä syytteillä.

Riikka Söyring

 

Lähde

Aljazeera (27.6.2017): Brazil’s President Temer charged with corruption http://www.aljazeera.com/news/2017/06/170627002332972.html

Michel Temer. Kuva: Licurgo Miranda via Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

21 KOMMENTTIA

  1. Temer on CIA:n marionetti.

    CIA syrjäytti Dilma Rousseffin kun Rousseff liitti Brasilian BRICSiin eikä ostanut USAn F-35:ia.

    Temer ajettiin presidentiksi. Hän on ollut ja on CIA:n syväkurkku, informaattori, ”agentti”.

    • Konna mikä konna. Kannatus 2% miehellä. Meillä sensijaan tilanne on toisin. Kannatusta nauttivat rahamafian uskolliset palvelijat.

      • Niinpä,

        Suomessa kaikki kokoomuslaiset, Venäjä-vihaajat, kommunismi-foobikot, natsit, fasistit, sotahullut, NATOn kannattajat, massan mukana kulkevat yksinkertaiset vaativat suu vaahdossa 60-70-luvun Tiitisen listaa julkiseksi.

        Kun heidän seurassaan heittäytyy demokratiaa ja sananvapautta kannattavaksi asia on ok niin kauan kunnes tasapuolisuuden nimissä vaatii julkiseksi 2000-luvun CIA-agenttien listaa, mistä selviäisi nykyinen tilanne maassamme ja CIA-syväkurkkumme.

  2. Jenkit voisivat aloittaa kunnon ”regime change”- rähinät Brasiliassa, jotta Eurooppaan saataisiin pakolaisina mm. maailman parhaita rytmimuusikoita ja ylipäätänsä kauniita, kauniilla kielellä puhuvia iloluonteisia ihmisiä. Auringonpaisteenkin he voisivat tuoda mukanaan. (Tämä on parodiaa nykyisin vallalla olevista ajattelu- ja toimintatavoista).

  3. Kuvaavaa ja samalla merkille pantavaa on se, että Yle uutisoi tänään voimallisesti Venezuelan tilanteesta lähinnä opposition näkökulmaa propagoiden, mutta samaan aikaan vallitseva Brasilian tilanne kuitataan hiiskumattomalla hiljaisuudella.

    Lieneekö käynyt CIA:lta käsky?

    • Yle uutisoi eilen Brasilian presidenttiä koskevasta korruptiosyytteestä verkkosivuillaan jo klo 1:42. Yle on jo aikaisemmnin useaan otteeseen kertonut asiasta. Varhaisin löytämäni on päivätty 19.5.2017.

      Yle on kertonut asiasta myös tv-uutisissaan.

      • Enpä ole huomannut. Kerropa, minä päivänä ja missä uutisissa sekin ihme olisi tapahtunut. Ainakin eilen vain Venezuela oli esillä.

        • Ylen verkkouutisista löytyi yhdeksän uutista, jotka suoraan liittyivät Temerin lahjusskandaaliin. Välillisesti asiaan liittyviä oli näiden lisäksi.

          On mahdotonta muistaa, koska asiaa on käsitelty Ylen tv- ja radiouutisissa. Tallenteita niistä ei ole käytettävissä ainakaan minulla. Mutta asia on ollut esillä, sen muistan.

  4. ’…Edustuksellisen demokratian huonoja puolia on, ettei roistoiksi havaituista tapauksista pääse eroon, ei vaaleilla eikä syytteillä…’
    Näin on. Vain kansanäänestykset takaavat todellisen demokratian mutta ne on tarkoituksella poissuljettu ED:ssa jossa itsensä ylimmäksi nostaneet puolue-eliitit jyräävät kansan enemmistön tahdon alleen.
    EU on huippuesimerkki tästä tyranniasta joka nimittää itseään demokratiaksi eikä Temer olisi päivääkään vallassa jos kansan ääntä kuultaisiin.

  5. Sama Suomessa, vaikka vähän eri kuosissa. Sipilä Orpo ja Soini istuvat ministereinä vaikka hallitus menisi alta. Eivät lähde kulumallakaan.

    Eilen eduskunta äänesti tärkeästä asiasta, orjatyön sallimisesta Suomessa. Täysin käsittämätön lakiesitys, täysin käsittämätön äänestys, täysin käsittämätön äänestys demareilta oppositiossa, hyväksyivät, vain neljä demaria äänesti vastaan. Nysse kestävyysvaje lähtee ja Suomi nousuun.

    Jos ette ihan välttämättä haluaisi työtttömäksi jouduttuanne mennä kenellekään tekemään ilmaista työtä, privaattipuolelle semminkään, niin laittakaa tämä äänestyspäätös jemmaan, noin niinkun tulevia eduskuntavaaleja silmälläpitäen. Jaa äänestäneet meinaavat, että sinun on mentävä töihin ilmaiseksi, tai ei ihan, valtion peruspäivärahalla yhdeksän euron lisukkeella. Tulee muuten koskemaan jokaista kansalaista täällä ”ruohonjuuritasolla”. Tässä linkki: https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.aspx?aanestysnro=8&istuntonro=78&vuosi=2017

    • Antti Lindtmankin (sd) halusi turvata syntymättömälle lapselleen vähintään 9 euron päiväpalkan. Kiitettävän kaukokatseista toimintaa.

      • Demarit meinaa vissiin yhdistyä kokoomuksen kanssa vielä tämän hallituskauden aikana. Onhan kokoomuskin ”työväenpuolue”, joten miksipä ei.

    • Kirotaan tuo ”lakiuudistus” vielä kerran. Se pitäisi työntää ministereiden perseeseen syvälle ja poikittain. Eikö ilmainen ”työkokeilu” kuuluisi nimenomaan ministereille, joilla ei ole ministeriönsä johtamiseen minkäänlaista pätevyyttä. Kumminkin saavat täyden palkan heti aloittaessaan.

      Ja ihmetellään vielä näitä meidän ”demokraatteja”. Vastustetaan kaikissa lainkäsittelyn eri vaiheissa ja lopulta äänestetään puolesta, vaikka laki olisi tullut voimaan ilman heitäkin. Meni mahdollisuus selittämiseenkin. Kaksinaamaisempaa politiikan tekoa ei ole.

  6. Yhdyn valittajien porukkaan, mutta en itsekään tiedä miksi Suomen kansa valitsee kiusaajansa hallitsemaan itseään,eikö koko kansasta löydy parempia vaihtoehtoja. Suomessa on käyttämättömiä mahdollisuuksia joka lähtöön, perkule ? Eikös ensiksi olisi kehiteltävä porukka koko peruskansalaisten hyväksi, ilman ulkolaisia. Kansan on pakko kehittää oma tulevaisuutensa ilman EUnionia, joka on maamme historian pahin munaus. Itsenäisellä valtiolla on oltava oma yksityinen tulevaisuuden suunnitelma, ilman vieraiden maiden määräilyjä.Rajat kiinni kulkureilta ja oma valuutta takaisin, muuten me joudumme astinlaudaksi pahuudelle.Suurennuslasin alla, sitä me olemme juuri nyt.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here