Menneisyys ei ole koskaan kuollut. Se ei edes ole menneisyyttä. The past is never dead. It’s not even past. – William Faulkner

Pariisin rauhansopimuksella loppui sotatila Suomen ja Liittoutuneiden valtioiden välillä. Suomen vastapuolina olivat olleet Liittoutuneet maat eli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni.

Nyt niiden seuraajavaltiot ovat sopimuksen vastuuvaltioita.

Olen syntynyt jatkosodan aikana marraskuussa 1941 isäni ollessa rintamalla Karjalan kannaksella. Puolisoni isä kaatui elokuussa 1941 Lapin rintamalla

Aina siitä asti, kun olen jotakin sodistamme ymmärtänyt, olen ihmetellyt sitä, miksi talvisota päättyi kuin veitsellä leikaten. Suomen puolustus oli romahtamaisillaan. Raskaiden aseiden ammukset olivat loppu ja jopa patruunatkin, ainakin painopistealueilla. Rauha tuli viime hetkellä. Sotilaamme olivat lopen uupuneita. Rauhan tultua nukkuivat vuorokausikaupalla. Joillakin värinäkö palasi vasta viikkojen kuluttua.

Olen keskustellut Virolahden rintamalla taistelleen konekiväärikomppanian päällikön kanssa. Isäni ei ottanut osaa talvisotaan, mutta kylläkin jatkosotaan. Erkki Hautamäki on selvitellyt talvisotaa kirjassaan Suomi myrskyn keskellä, osa 1, vuodet 1932–1940. Yksi syy talvisodan rauhaan oli Saksan voimakas puuttuminen sotaan. Saksa vaati Neuvostoliitolta välitöntä rauhaa.

Viime sodistamme voidaan keskustella pitkään, samoin sen syistä, mutta mielestäni yksi asia on tärkeä. Sodat ja myös sodat Suomen ja Neuvostoliiton välillä eivät ala silloin kun aletaan ampua. Sotatoimet kylläkin alkavat. Sotaan johtavat syyt ovat jo pitkään olleet olemassa. Väitän myös, että sotia Suomen ja Neuvostoliiton välillä ei olisi syntynyt ilman, että syntyi suurempi konflikti, joka tunnetaan toisena maailmansotana.

Joka tapauksessa lopullinen rauha siis saatiin Pariisissa vuonna 1947. Vuonna 1948 solmittiin ns YYA-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Se oli alun perin marsalkka ja silloisen tasavallan presidentti Mannerheimin idea. Ehdotus tehtiin, kun valvontakomissio oli vielä Suomessa. Marskin kenraalit kannattivat sitä, kuten Pekka Visuri on kirjassaan Paasikiven linjasta Paasikiven Suomi. Suurvaltojen puristuksessa 1944–1947 (2015) kirjoittanut.

Josif Stalin ei kuitenkaan ehdotusta silloin hyväksynyt ennen lopullisen rauhan solmimista, koska olisi voitu väittää sopimuksen syntyneen Neuvostoliiton painostuksesta. Syksyllä vuonna 1945 suomalainen kulttuurivaltuuskunta vieraili Moskovassa. Seurueen jotkut jäsenet alkoivat moittia Mannerheimia. Stalin keskeytti moitteet nopeasti. Hän totesi suomalaiselle delegaatiolle, että jos muissa valtioissa olisi ollut yhtä kyvykkäitä valtiomiehiä kuin Mannerheim oli, niin sodilta olisi vältytty. Josif Stalin totesi myös, että kun sotakorvaukset on maksettu, niin Neuvostoliitto on valmis tekemään Suomen kanssa kauppasopimuksia, jotka ovat moninkertaiset sotakorvauksiin nähden.

Näin tapahtui. Suomella ja Neuvostoliitolla oli viisivuotispuitesopimus, ja joka vuodelle tavaranvaihtopöytäkirja. Suomen teollisuus saattoi suunnitella investointinsa ja strategiansa luottaen pitkälliseen kauppasuhteeseen. Kaupassa ei käytetty vaihdettavia valuuttoja vaan tavaroita vaihdettiin päittäin. Suomi halusi, että vientituotteissa olisi korkea kotimaisuusaste – 80 % ja ylikin. Perusteluna oli, että koska Neuvostoliiton päävientituote oli öljy, joka oli 100-prosenttisesti neuvostoliittolaista, niin vastavuoroisesti piti suomalaistenkin tuotteiden olla suomalaista. Suomelle kauppa oli edullista. Ei ollut pankkien kuluja, ja rahat sai nostaa Suomen pankista rahtiasiakirjoja vastaan. Luottotappiota ei ollut.

Neuvostoliiton tilaukset olivat suuria. Yksi laivatilaus saattoi olla 20 kpl erikoislaivoja. Suomi saattoi kehittää raskasta teollisuuttaan pitkäjänteisesti. Kostamukseen rakennettiin kokonainen kaupunki ja Suomi osti Raahen terästehtaille Neuvostoliitosta masuunit. Rautapelletit alkoivat kulkea Kostamuksesta Raaheen. Raideyhteys rakennettiin ja nyt Kostamuksen pellettejä rahdataan Raahen sataman kautta maailmanmarkkinoille.

Suomelle oltiin kateellisia edullisesta kaupasta ja silloisen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen erinomaisista idänsuhteista. Keksittiin Kekkosta solvaava termi: suomettuminen. Suomesta tuli maailmanluokan poliitiikan tekijä. Urho Kekkosen suuri saavutus oli ETY-kokous Helsingissä kesällä 1975. Maailman suurvaltojenkin johtajat kokoontuivat Helsinkiin. Tämänkin seurauksena kylmä sota alkoi kokea loppuaan.

Nyt kaikki on muuttunut. Miksi? Sairautensa vuoksi Urho Kaleva Kekkonen joutui luopumaan presidentin tehtävästään syksyllä vuonna 1981. Seuraajaksi tuli aluksi väliaikaisesti pääministeri Mauno Koivisto, joka myöhemmin valittiin kahdeksi kuuden vuoden kaudeksi Suomen tasavallan presidentiksi. KTT Heikki Urmaksen mukaan potentiaaliset Kekkosen seuraajat – LeskinenLiinamaa ja Paavela – tapettiin. Mauno Koivisto oli bersteinilainen sosialidemokraatti, kommunistien vihaaja.

Mauno Koiviston tavoitteeksi tuli viedä Suomi salaa länteen, Euroopan unioniin. Sen esteenä olivat Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus. Salainen Operaatio PAX suunniteltiin ulkoasiainministeriössä keväällä 1990. Nyt asiakirjat ovat tulleet julkisiksi 25 vuoden salassapidon jälkeen. Operaatio on karmeaa valtiopetosta vastoin Suomen kansallisia intressejä ja etuja.

Urho Kekkonen oli taitavasti osannut hyödyntää Pariisin rauhansopimusta ja YYA-sopimusta sekä pitänyt Suomen suurvaltaristiriitojen ulkopuolella. Tunnetuksi tuli, että Suomen tehtävä maailmalla on pikemminkin lääkärin kuin tuomarin. Kekkonen uskoi, että turvallisuutta ei rakenneta aitoja rakentamalla vaan veräjiä avaamalla. Suomen etuna maailmalla oli, ettemme olleet entisiä siirtomaaisäntiä. Nyt EU:n kautta olemme sitoneet itsemme noiden valtioiden rikoksiin siirtomaissaan.

Operaatio Pax tarkoitti Suomen lipeämistä Pariisin rauhansopimuksesta hyödyntäen Neuvostoliiton heikkouden tilaa. Kuviteltiin, että Neuvostoliitto menisi murusiksi. Tilalle tuli kuitenkin entistä vahvempi Venäjä, joka todistaa sotilasvoimaansa nyt Syyriassa. Samoin kuviteltiin, että Saksojen yhdistyessä Saksa saisi takaisin suvereniteettinsa ja sen kanssa tehtäisiin rauhansopimus. Mikään ei toteutunut. Ei käynyt kuin Strömsössä. Saksa on edelleen miehitetty ja rauhansopimustakaan ei ole tehty. Operaatio Pax tarvittiin, jotta Suomi voitiin viedä salahankkeena EU:hun.

Jaakko Blombergin kirjassa Vakauden kaipuu (2011) sivulla 255 on kirjoitettu seuraavaa:

”Päätöstä [Pariisin rauhansopimuksen vesittäminen] oli Helsingissä valmisteltu hyvin pienessä piirissä, koska operaation [PAX] vuotaminen julkisuuteen olisi voinut vahingoittaa sitä pahoin. Tasavallan presidentti [Mauno Koivisto] informoi tehtävistä päätöksistä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa Markus Aaltosta perjantaiaamuna 21. syyskuuta [1990] ennen valtioneuvoston istuntoa.”

Tämä oli yksi Mauno Koiviston harhautuksista. Annettiin vaikutelma, että koko eduskuntaa muka olisi informoitu. Puhelinsoitto Aaltoselle ei ole sellainen ilmoitus.

Julkisuudessa on valehdeltu edelleenkin, että Neuvostoliitto olisi muka hyväksynyt Suomen/Mauno Koiviston yksipuolisen ilmoituksen Pariisin rauhansopimuksen III osan artiklojen mitätöimisestä. Suomen valtaapitävät olivat valheellisesti vakuuttaneet Neuvostoliitolle, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka pysyy muuttumattomana. Sokea Reettakin näkee, että kurssi on lännen tiellä kuten laivan kapteeni, Sauli Niinistökin, on vakuuttanut.

Politiikkamme on muuttunut 180 astetta. Olemme Venäjän vihollisten leirissä. Kansalaisilta on salattu kaikki tosiasiat. Vasta nyt, 25 vuoden salassapitomääräysten rauettua, voimme tietää, miten Neuvostoliitto reagoi Operaatio PAX:in puuhamiesten suunnitelmiin. Venäjän tulkinta tuli esille 25 vuotta salassa pidetyssä nootissaan 281/2eu käännös MOSB268/1 pvm 6. marraskuuta 1990 [nootin venäjänkielinen kopio ja sen käännös ovat osa Operaatio PAXin salaisia asiakirjoja, jotka siis tulivat julkisiksi 25 vuoden salassapidon jälkeen vuoden 2016 alussa], joka ei vahvista mitään muutosta Pariisin rauhansopimukseen. Päinvastoin tuo nootti vahvistaa Suomen harjoittaman puolustus- ja turvallisuuspolitiikan perusteiden muuttumattomuuden kuin myös asevoimien koon. Isolta-Britannialta ei tullut edes noottikommenttia, vaan pressin yhtä tyhjää oleva kirjoitus ilman leimaa ja allekirjoitusta.

Viime keväänä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa oli seminaari, jonka erään esityksen yhteydessä kysyin: ”Tunsivatko läsnäolijat salaisen Operaatio PAX:in?” No eivät tietäneet, eivätkä tietysti voineetkaan tietää, koska Operaatio PAX oli ollut salainen. Asiakirjat olivat vasta juuri tulleet julkisiksi 25 vuoden salassapidon jälkeen. Läsnäolijoille annoin lyhyen raportin. Kerroin myös ministeri Max Jakobsonin reaktiosta eräässä suljetussa seminaarissa: ”Olette nyt myös kyseenalaistaneet nykyisen rajan Suomen ja Neuvostoliiton välillä”. Pietarin yliopiston historian professori Baryshnikovin reaktio oli spontaani: ”Tuohan merkitsee sotaa.” Professori Baryshnikov on Kremlin neuvonantajia.

Julkisuudessa on jatkuvasti väitetty väärin ja valheellisesti, että silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto ja/tai Suomen hallitus olisi yksipuolisesti mitätöinyt Pariisin rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen.

Pyysin asiasta selvitystä ulkoasiainministeriösta, ja oikeuspäällikko Päivi Kaukoranta vastasi. Kirjoitin hänelle:

Olette kirjoittanut: ”Tasavallan presidentti teki tässä asiassa määrämuotoisen päätöksen 21.9.1990 valtioneuvoston ensin päätettyä asian esittelemisestä tasavallan presidentille.” Minulla on hallussani pöytäkirja pvm 21.09.1990 95/1990 esittelystä Tasavallan presidentille. Siihen on todellakin kirjoitettu ”Tasavallan presidentti päätti:” Lisäksi on kirjoitettu: ”Merkittiin Tasavallan presidentin lausuma:”

Tasavallan presidentti (Mauno Koivisto) ei kuitenkaan ole päättänyt tai lausunut mitään, joka oli voinut tulla voimaan eli ”muuttua lihaksi”. Päätöksestään ja lausumastaan puuttuvat hänen allekirjoituksensa. HM 34 § on selvää tekstiä: ”Presidentin päätökset ovat, voimaan tullaksensa, presidentin allekirjoitettavat.” Pöytäkirjan 95/1990 ovat allekirjoittaneet vain Harri Holkeri, Pertti Paasio, Pertti Salolainen ja Åke Wihtol. Itse asiassa Tasavallan Presidentti (Mauno Koivisto) ei siis ole 21.9.1990 päättänyt ja lausunut yhtikäs mitään.

Seuraavassa on kokonaisuudessaan HM 34 §:

34 §
Presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ministerin esittelystä, jonka toimialaan asia kuuluu.
Presidentin päätökset ovat, voimaan tullaksensa, presidentin allekirjoitettavat ja sen ministerin varmennettavat, joka on asian esitellyt. Mitä tässä on sanottu, ei kuitenkaan koske 32 ja 47 §:ssä mainittuja asioita.
Jos presidentin päätös koskee koko valtioneuvostoa, varmentaa sen asianomainen valtioneuvoston esittelijä.
Sotilaskäskyasiain ja sotilaallisten nimitysasian esittelystä sekä presidentin niistä tekemäin päätösten varmentamisesta säädetään erikseen.
Se, joka on varmentanut presidentin päätöksen, vastaa siitä, että toimituskirja päätöksestä on oikea.

Kun Suomi liittyi EU:hun, niin vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus ja vuoden 1992 ns naapuruussopimus Venäjän Federaation kanssa olisi pitänyt sanoa irti tai mukauttaa EU-kelpoisiksi, jotta ne olisivat tulleet myös EU:ta sitoviksi. YYA-sopimus oli rauennut itsestään Neuvostoliiton kanssa tehtynä kun sen tilalle tuli Venäjän federaatio. Tämän kanssa tehtiin tuo vuoden 1992 sopimus hyvistä naapuruussuhteista. Olemme huijanneet kansainvälistä yhteisöä ja asettaneet itsemme konfliktiin naapurimme Venäjän federaation kanssa. Sopimusrikkojilla ei ole ystäviä ja puolustajia. Pacta sunt servanda.

Veljeilyllään NATOn, USA:n ja muiden ulkovaltojen kanssa Suomi on rikkonut Pariisin rauhansopimusta. Viime viikolla loppui Lapissa ilmasotaharjoitus ACE 17, jossa oli mukana 11 maata ja yli sata lentokonetta – mukana USA:n B52-ydinpommittajia. Harjoitusta johti Norjan Bodön tukikohdasta eversti Petteri Setälä. Tämä kaikki on Pariisin rauhansopimuksen rikkomista.

Seuraavassa on relevantteja otteita Pariisin rauhansopimuksesta:

II OSA.
Poliittiset määräykset.
I luku.
3 artikla.
Välirauhansopimuksen mukaisesti saatetaan Neuvostoliiton ja Suomen välillä Moskovassa 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus jälleen voimaan, kuitenkin niin, että mainitun sopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat korvataan tämän sopimuksen 2 ja 4 artikloilla.

3 Artikla (talvisodan Moskovan vuoden 1940 rauhansopimuksesta)

Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.

Статья III

Обе Договаривающиеся Стороны обязуются взаимно воздерживаться от всякого нападения одна на другую и не заключать каких-либо союзов или участвовать в коалициях, направленных против одной из Договаривающихся Сторон.

Article 3

Both contracting parties undertake each to refrain from any attack upon the other and to make no alliance and to participate in no coalition directed against either of the contracting parties.

III OSA.
Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset.
13 artikla:
Maa-, meri- ja ilma-aseistus ja linnoitukset on tarkoin rajoitettava sisäistä luonnetta olevien tehtävien suorittamiseen ja rajojen paikalliseen puolustamiseen. Edellä olevan mukaisesti Suomi ei ole oikeutettu pitämään suurempia aseellisia voimia kuin:
a) maavoimat, mukaan lukien rajavartiojoukot ja ilmatorjuntatykistön, kokonaisvahvuudeltaan 34,400 miestä;
b) sotalaivaston, jonka miehistövahvuus on 4,500 ja kokonaistonnisto 10,000 tonnia;
c) ilmavoimat, mukaan lukien laivaston ilmavoimat ja reservilentokoneet, joiden kokonaisvahvuus on 60 lentokonetta ja 3,000 miestä. Suomi älköön pitäkö tai hankkiko lentokoneita, jotka ovat suunnitellut ensisijassa pommituskoneiksi sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein.
Näihin vahvuuksiin sisältyvät kussakin tapauksessa taistelu-, huolto- ja johtohenkilöstö.
17 artikla:
Suomi älköön pitäkö, valmistako tai kokeilko mitään atomiasetta, minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen (paitsi sellaisia torpedoja ja torpedojen laukaisemislaitteita, jotka kuuluvat tämän sopimuksen sallimien sota-alusten tavanomaiseen aseistukseen), kosketuksetta räjähtäviä herkkyysmekanismin avulla sytytettäviä merimiinoja tai torpedoja, miehitettäviä torpedoja, sukellusveneitä taikka muita veden alla kulkevia aluksia, moottoritorpedoveneitä tai erikoistyyppisiä rynnäkköaluksia.
18 artikla:
Suomi älköön itselleen pidättäkö, valmistako tai muuten hankkiko sotamateriaalia, tahi ylläpitäkö tuotantokoneistoa sotamateriaalin valmistamiseksi yli sen, mikä on tarpeen tämän sopimuksen 13 artiklassa sallittujen puolustusvoimien ylläpitämiseen.

Suomi on nyt erittäin vaarallisessa tilanteessa. Keväällä 1938 Neuvostoliiton lähetystösihteeri Boris Jartsev kertoi suomalaisille neuvottelijoille Jozef Stalinin erikoisagenttina, ettei puna-armeija jää odottamaan sitä, että Rajajoelle tulee vieraita sotajoukkoja. Neuvostoliitto ehdotti neuvotteluita ja sopimusta. Uusi ulkoasiainministeri Eljas Erkko joulukuusta 1938 alkaen keskeytti neuvottelut. Mannerheimia ei oltu informoitu Jartsev-neuvotteluista. Hän olisi myöntynyt Neuvostoliiton ehdotuksiin aluevaihdoista. Kriisi johtikin sitten talvisotaan. Suomi on jo moneen kertaan ylittänyt tuon Jartsevin esittämän vaarallisen rajan.

Mitä siis nyt tulisi tehdä? Suomen tulee palata Venäjän suhteissaan tilanteeseen, joka vallitsi Kekkosen aikana.

Suomessa olevan venäläisperäisen väestön tulisi olla huolissaan. Suomessa lienee venäläisperäistä väestöä noin 70 000 henkeä. Jos kriisi pahenee, Suomi voi laittaa vain presidentin asetuksella voimaan ns. puolustustilalain. Sen perusteella voidaan vain poliisipäällikön päätöksellä pidättää eli siis vangita kuka tahansa henkilö kolmeksi kuukaudeksi.

Suomella on tästä menettelystä aiempaa kokemusta. Ennen talvisotaa ja myöhemmin otettiin turvasäilöön satoja suomalaisia vankilan olosuhteisiin. Tiedossani ei ole, että he olisivat saaneet myöhemmin mitään korvausta vangitsemisestaan.

Kun Japani hyökkäsi Pearl Harbourissa joulukuussa 1941 USA:n kimppuun, niin välittömästi jo samana päivänä vangittiin japanilaistaustaisia USA:n kansalaisia Hawaijilla perheineen. Kaiken kaikkiaan keskitysleirin kaltaisissa olosuhteissa oli sodan ajan noin 120 000 japanilaistaustaista henkilöä perheineen. He menettivät kaiken omaisuutensa. Sama kohtalo voi kohdistua Suomessakin joihinkin henkilöihin perheineen.

Liennyttäminen on siis aloitettava, ja siinä RUFI ry voi tehdä erinomaista työtä. Kansakuntien välistä vihanpitoa on pohtinut mm venäläinen runoilija Jevgeni Jevtushenko. Hänen ajatuksistaan voi lukea mm kirjastaan Näkymättömät langat. Ne ovat kulttuurisiteitä, jotka ylittävät rajat. Valokuvien, taiteen ja yleensä kulttuurin voimaa Jevtushenko piti toimivana. Hän oli saanut herätyksen nähtyään New Yorkin Modernin taiteen museon sodan jälkeen 50-luvulla tehdyn valokuvanäyttelyn Ihmisen suku, The Family of Man. Sen oli rakentanut Edward Steichen maailmanlaajuiseen kiertoon. Suomessa tuo näyttely oli Helsingissä joulukuussa 1959. Sen teema oli siinä, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia.

Näyttelyn julkaisuun oli kirjoittanut johdannon Carl Sandburg. Siinä oli hänen runonsa:

Maailmassa on vain yksi mies
ja hänen nimensä on kaikki miehet.
Maailmassa on vain yksi nainen
ja hänen nimensä on kaikki naiset.
Maailmassa on vain yksi lapsi
ja hänen nimensä on kaikki lapset.

Jevgeni Jevtushenko on kirjassaan kirjoittanut: ”Aikoinaan astuin paviljonkiin, jossa oli Edward Steichenin valokuvanäyttely Ihmisen suku ja astuin sieltä ulos muuttuneena miehenä. Yhdellä pyyhkäisyllä olin puhdistunut kylmän sodan roskasotapropagandasta, ja sen oli tehnyt koko ihmiskunnan elävä henkäys, joka niistä valokuvista tuulahti.”


¤
Diplomi-insinööri, ex-diplomaatti Jali Raita piti tämän artikkelin mukaisen esitelmän 25.5.2017 RUFI ry:n tilaisuudessa Venäjän kulttuuri- ja tiedekeskuksessa Helsingissä.

Jali Raita toimi 70-luvulla ulkoministeriön palveluksessa, johtaen Singaporen suurlähetystöä tittelillä kaupallinen sihteeri, jalkamaina Malesia, Thaimaa, Burma, Brunei ja Hongkong.
¤

Marcus de Bye: Istuva karhu edestä (uudelleenrajattu)
Kuva: Kansallisgalleria / Heikki Torkkeli

461 KOMMENTTIA

  1. Kokemus puhuu, kiitos tästä. Toivottavasti tämä artikkeli saa arvoisensa laajuuden suomalaisten keskuudessa, joita pidetään tarkoituksellisesti pimenossa totuudelta. Erityisesti toivon Niinistöjen (Sauli ja Jussi) lukevan tämän ja miettivän omia tekosiaan.

    • Sauli Niinistö, tasavallan presidentti
      Tasavallan presidentin kanslia

      Arvoisa tasavallan presidentti Sauli Niinistö,

      SuomiAreenan haastattelussanne Porissa eilen 12.07.2017 olette käsitellyt myös Suomen turvallisuuspolitiikkaa.

      Piditte hyvänä sitä, että nykyisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu mahdollisuus Suomelle hakea NATOn jäsenyyttä, toisin kuin edellisen hallituksen ohjelmassa, jossa tätä NATO-optiota ei ollut. Pidätte jo mahdollisuutta liittymiseen hyvänä, koska se toimisi ikään kuin pelotteena.
      Suomi ei voi liittyä NATO:on, koska se olisi vastoin voimassa olevaa Pariisin rauhansopimusta vuodelta 1947, vuotta ennen syntymäänne. Se, että Suomi käyttää NATO-optiota pelotteena on myös jo rikkomus Pariisin rauhansopimusta vastaan ja eräänlainen sotatoimi.

      NATO on vain pelkkä esikuntaorganisaatio, kuten nyt edesmennyt eversti Erkki Nordberg on useasti kirjoittanut. Ei Natosta olisi sotijaksi suursodassa. NATO:n sotilasvoiman ytimenä olisi USA:n armeija. Toimiessani Suomen diplomaattisena edustajana Singaporessa 1970-luvulla saatoin seurata, kuinka Vietnamin armeija pieksi USA:n sotavoimat. Ei amerikkalaisista ole sotijoiksi. Sotamaineensa on pelkkää Hollywood deluusiota. NATO on vain sotateollisen kompleksin myyntiorganisaatio.

      Puolustitte myös Venäjän Federaatioon kohdistettuja sanktioita.

      Suomen/Euroopan Unionin sanktiot Venäjää kohtaan ovat sotatoimi ja myös vastoin vuoden 1947 Pariisin rauhansopimusta. Tämän lisäksi sanktiot ovat vastoin Suomen omia taloudellisia intressejä. Puolustatte Suomen taloudellista itsemurhaa, miksi?

      Suomi ei voi liittyä Euroopan Unionin yhteiseen puolustukseen. Tämän estää myös voimassa oleva Pariisin rauhansopimus

      Kerroitte myös Suomen halusta ja mahdollisuudesta auttaa Viroa kriisissään (sotakriisi Venäjän kanssa?). Tuokaan ei voisi olla mahdollista Pariisin rauhansopimuksen artiklojen vuoksi. Tämän lisäksi Viron auttaminen on täyttä utopiaa. Jos Viro joutuisi sotaan, niin siihen myrskyyn ajautuisi myös Suomi. Me emme pystyisi tuolloin auttamaan edes itseämme.

      Omilla kesäpäivillänne Naantalin Kultarannassa haastattelitte nobelisti Bengt Holmströmiä. Kerroitte, ettei teitä koulussa kiinnostanut historia. Holmströmille kerroitte ylpeästi lukeneenne Hannibalin sotaretkestä uinuvan Rooman kimppuun, yli 2000 vuotta sitten tapahtuneista Puunilaissodista. Toitte tämän epäsuorasti kait esille esimerkkinä siitä, ettei suomalaistenkaan kannattaisi uinua lihapatojensa äärellä (velalla ostettuja?), kun ”iivana” vaanii porteilla. Tai miksi noista Hannibalin retkistä Rooman kimppuun kerroitte?

      211. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa marraskuussa 2014 lausuitte mm seuraavaa: ”Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. Tuo lausumanne on erittäin loukkaava kasakoista ja yleensä venäläisistä. Venäläiset tuntien, Teille saattaa tarjoutua tilaisuus tanssia ripaskaa kasakan tahtiin.

      Suomen kansalaiselle on tietysti kiinnostavaa ja hyödyllistä, että Teitä alkaa kiinnostaa historia nyt vanhoilla päivillänne Suomen ulkopolitiikasta vastaavana. Hyödyllisempää olisi, jos kiinnostuksenne kohdistuisi Suomen lähihistoriaan Puunilaissotien sijaan. Suosittelen johdantona Erkki Hautamäen kirjaa: Suomi myrskyn silmässä, vuodet 1932-1940, osa 1. Marskin omia muistelmia en suosittele. Ne ovat Marskin itsensäkin mukaan väärennös.

    • Matti,

      turha toivo, Sauli Niinistö oli täysin tietämätön, osaamaton, ymmärtämätön typerä pelkuri ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kun USA-NATO-Hesari hänet juuri siitä syystä junaili presidentiksi 2012 ja nyt 2017 Niinistö on ihan yhä tietämätön, osaamaton, ymmärtämätön typerä pelkuri ulko- ja turvallisuuspolitiikassa eikä hän ole oppinut yhtikäs mitään.

      Jussi Niinistö on apupoika ja maailmankatsomukseltaan myös fasistinen.

  2. Rufi-yhdistys? Imperialistisen Venäjän putinilaista propagandaa ja historian vääristelyä kohudosentti Bäckmanin hengessä. Kiitos ei ja tolla Pariisin rauhansopimuksella voi tosiaan pyyhkiä jo perseensä, Neuvostoliitto kaatui ajat sitten. 😀

    • Täähän sälli on, onko lukemisen kansa ongelmia:

      ”Pariisin rauhansopimuksella loppui sotatila Suomen ja Liittoutuneiden valtioiden välillä. Suomen vastapuolina olivat olleet Liittoutuneet maat eli Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni.”

      Neuvostoliitto kaatui, mutta Venäjä on, elää ja porskuttaa, samoin muutkin Suomen vastapuolet, Tsekkosslovakiaa lukuunottamatta, maa jatkaa olemassaoloaan Tsekin tasavaltana ja Slovakiana.
      Ymmärrätkö pelle, mikään Pariisin rauhansopijaosapuoli ei ole kadonnut minnekään, vaikka epätoivoinen ”Mikko Vilkastus” niin toivoisikin. 😀

      Annas kattoo sen pyyhkimisen kanssa, kohta pannaan Mikollekin luu kurkkuun kun ollaan kerran sotatilassa kaikkien näiden liittoutuneiden maiden kanssa.

      PS Jos et pöllö ole huomannut Saksakin on edelleen miehitetty maa, miehitys on jatkunut yhtäjaksoisena sodan päättymisestä lähtien, ainoana poikkeuksena Venäjä joka luopui Saksan miehittämisestä.
      Miettipä sitä ja käytä päätäsi muunakin kuin hattutelineenä. 😀

      • ”Täähän sälli on, onko lukemisen kansa ongelmia:”

        Voi olla että jopa sitäkin, mutta lukemisen ymmärtämisessä, ja ympäristön havainnoimisessa on ilmeisiä ongelmia. Ko. henkilö kuuluu siihen kategoriaan, jonka on syytä käyttää suutaan vaan syömiseen, ja aivojaan ravinnon etsimiseen.

    • Suomen lähihistoria ei sellaista kuin on annettu ymmärtää.

      Alla oleva tekstini liittyy salaisen operaatio paxin taustaan.

      Presidentti Koivisto toimi monissa asioissa taustalla ja asiakirjat määrättiin salaisiksi.

      Olen kutsunut 20.12.1992 pidettyä EU-ministeriryhmän salaista pöytäkirjaa 16/1993 EMU-varaumapöytäkirjaksi, jonka 6 §:ään oli tehty tekaistu EMU-varauma eduskunnan harhauttamiseksi – markan hävittämiseksi Hallitusmuodon 72 §:stä ilman lakiesitystä.

      Kyseinen pöytäkirja sisältää muutakin kuin huijausta varten tehdyn EMU-varauman.

      Pykälässä 7 on sitoutuminen EU:n yhteiseen puolustukseen, joka littyy operaatio paxiin.

      Kannattaa lukea tekstit ko. pöytäkirjasta
      http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja
      ja salaisesta pöytäkirjan liitteestä
      http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=pitka

      Huom!
      Salainen leimaa ko. asiakirjoihin ei ole laitettu, mutta niiden salaamisesta on Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
      http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=paatos

      Em asiakirjat on skannattu mapistani.
      Lisäksi minulla on EU:n YUTP:stä taustatietoa keskeisen ETA-/EY-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirjoittamasta kirjasta ”Suomen tie EU:n jäseneksi”.
      Kirja vedettiin pois myynnistä heti ilmestymisen jälkeen!

      On kummallista, että tällaiset mattimeikit kääntävät presidentti Koivisaton toimista tehtyjen salaisten asiakirjojen kansalaisille kertomisen putinin ihannoimiseksi!

      Salaisen pöytäkirjan 16/1993 20.12.1993 ja liitemuistion 1075/1993 19.12.1993 pykälän 7 asiat olivat vuonna 1992 EY:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, johon Suomi jo tuolloin joutui sitoutumaan.

      EU:n perustuslaissa (Lissabonin sopimus) EU:n puolustustoimijaksi on nimetty Nato. Eli käytännöllisesti katsoen Suomesta tuli jo tuolloin Nato-maa.

      Erikoista on, että tammikuussa 1992 Suomi allekirjoitti Venäjän kanssa Naapuruussopimuksen, johon kaatuva Neuvostoliitto kirjoitti 4. artiklan tekstin, jonka puolestaan Venäjä parafoi.

      Naapuruussopimus on ristiriidassa presidentti Koiviston suunnitteleman länsiliittoutumisen kanssa.

      ”Mauno Koiviston Suomi” petti niin Venäjää kuin EU-jäsenmaitakin.

      • Ei muuten riko tuon sopimuksen 4.artiklaa vaikka oltaisiinkin puolustusliitto NATO:n jäsen. Puolustusliitto NATO:n tehtävänä ja velvollisuutena on ainoastaan suojata ja puolustaa sen jäsenmaiden alueita ja väestöä Washingtonin sopimuksen 5.artiklan velvotteiden mukaisesti. Kuuluminen puolustusliittoon ei uhkaa Venäjän alueellista ja poliittista koskemattomuutta mitenkään.

        • Onko tämä Mikko Meik Viron lahja suomalaisille natottajille? Mitään noin lapsellista en ole lukenut vuosikausiin.

          • Oletko sinä näitä Venäjän kylmän sodan ajoilta tuttuja vainoharhoja resonoiva hyödyllinen kaiutinmies joka väittää puolustusliitto NATO:n ja Suomen valmistelevan hyökkäystä Venäjälle? Se vasta lapsellisen naurettava ajatus onkin 😀 Washingtonin sopimuksesta et löydä kohtaa joka sellaisen edes mahdollistaisi. NATO on rauhaa ja vakautta lisäävä puolustusliitto joka ei uhkaa Venäjää. 🙂

          • Aika kovan tason ämerikkalaiset geostrategit ovat pohdiskelleet Venäjän pilkkomista. USA Natoineen ovat rakentaneet liki tuhannen sotilastukikohdan globaalin saarrostusrenkaan Venäjän ja Kiinan ympärille. Eli aika kovalla teholla USA puolustaa aluettaan (johon kaltaisesi idiootit uskovat).

            Edustanet Viron kuulua sotilaskansaa, josta ei ole muuhun kuin hytisemään pelosta USAn kainalossa. Sääliksi käy.

          • ”Aika kovan tason ämerikkalaiset geostrategit ovat pohdiskelleet Venäjän pilkkomista.”

            Suunnitelmia riittää vaan eri asia on toteutetaanko niitä.

            ”USA Natoineen ovat rakentaneet liki tuhannen sotilastukikohdan globaalin saarrostusrenkaan..”

            Yhdysvallat ja NATO saarrostaa Venäjää? 😀

            Hieman faktaa keskustelija Mehtälälle:

            Venäjällä on 37 000 kilometriä rantaviivaa ja maarajaa 20 241,5km joista yhteistä maarajaa on NATO-maiden kanssa 1215 km. [Viro 290km ,Latvia 292 km,Liettua 227 km, Puola 210 km,Norja 196km].

            Tästä kartasta selviää asia näppärästi. NATO-maiden ja Venäjän yhteiset rajat on merkitty keltaisella. Tukikohtia noissa Baltian maissa ei taida olla kuin muutama ja nekin on otettu käyttöön vasta kun Venäjä aloitti sodan Euroopassa ja valtasi sotavoimia käyttäen alueita itselleen.

            Venäjän ympärille yksinkertaisesti ei voi muodostaa sotilaallista saarrostusrengasta.

            Kartta:

            https://imgur.com/a/PXyzJ

            ”Edustanet Viron kuulua sotilaskansaa, josta ei ole muuhun kuin hytisemään pelosta USAn kainalossa.”

            Viro teki viisaasti liittyessään puolustusliitto NATO:n jäseneksi. Ilman sitä liittoutumista riskinä olisi ollut päätyä Venäjän karhun uhriksi Ukrainan ja Georgian tapaan.

            NATO ei pidä mitään maata vihollisenaan.

            Venäjällä johto on kuitenkin aina käyttänyt propagandassaan kuviteltuja ulkoisia uhkia kuten NATO:a oikeuttaakseen sisäpoliittisen pyrkimyksensä yksinvaltaan. Ja tuota samaa toistelee tämä keskustelija Mehtälä.

          • Mikko Meikkaajalle.

            Ei suunnitelmia turhan päiden tehdä. Ne toteutetaan, jos olosuhteet ovat siihen otolliset. Venäjä on sotilaallisesti niin vahva, että sen kimppuun USA ei tohdi käydä. Sen sijaan sitä yritetään taloudellisesti heikentää EU-idioottien avulla toteutettavilla pakotteilla.

            Sodankäynti on muuttunut sitten metsäveljien aikoihin (olihan Virossa jokunen rohkeakin ihminen, kaikki eivät olleet Mikko Meikkejä).

            USAn sotilastukikohdat (noin 1000 yli 130 valtion alueella) mahdollistavat nopeat aseitten, ammusten ja joukkojen siirrot. Sijoituspaikkojen ei edes tarvitse olla Viron tapaisia USAn pelkurivasalleja, jotta USA pääsisi iskuetäisyydelle Venäjää.

            USAn johtajat ovat käyttäneet yhtä lailla uhkia ja sotia (jotka ovat olleet todellisia hyökkäyssotia) vahvistaakseen asemaansa. Suorastaan vitsiksi on tullut sellaiset lausumat kuin ”Venezuela (tmv) muodostaa uhan USAn kansalliselle turvallisuudelle”.

            Kiitos, että tulit todistaneeksi pelkuruutesi.

        • Mikko MK. Venäjän Federaatio on useasti paheksunut NATOn laajentumista vastoin sopimusta entisiin Varsovan liiton maihin. Suomen osalta kommentit ovat muuttuneet tylyiksi. Kritiikki on siinä, että Suomi antaa Natossa johtajuuden amerikkalaiselle kenraalille. Suomi ei enää hallitse omaa aluettaan ja rajojaan. Tämä ylittää venäläisten kenraalien sietokyvyn.

          • Sellaista sopimusta ei olemassakaan mikä olisi kieltänyt laajenemisen entisen Varsovan liiton maihin. . Venäläisille luvattiin ainoastaan niin että vieraita Nato-joukkoja ja ydinaseita ei sijoiteta itäiseen Saksaan.

          • Mikko Mk. Missä noin olisi venäläisille luvattu? Venäläisillä on NATOn laajentumisesta toinen käsitys.

          • Lue joskus oikeata historiaa Jali niin tiedät faktat ja mistä puhutaan!

            On myös aivan yhdentekevää mitä käsityksiä Kremlin presidentintoimiston vallanneella pahalla homokääpiöllä Putinilla tai Venäjällä on nykyään puolustusliitto NATO:sta. Venäjä ei päätä eikä sillä ole minkäänlaista veto-oikeutta sen suhteen mikä maa saa hakea ja liittyä puolustusliitto NATO:n jäseneksi.

          • Mikko Mkkkk. Et vastaa esittämiini kysymykseen. Sen sijaan heität uutta perustelematonta herjaa. Olet täysin etääntynyt perusasiasta eli alkuperäisen kirjoitukseni sisällöstä. Olen esittänyt, että Liittoutuneiden kanssa Suomen tekemä vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus on voimassa ja se estää Suomen liittoutumisen jopa EU:hun. Olemme rikkoneet tuota sopimusta törkeällä tavalla useita kertoja. Olemme vetäneet kansainvälistä yhteisöä höplästä.. Max jakobson on jopa ilmaissut salaisen Operaatio PAXin puuhamiehell heidän kyseenalaistaneet Suomen itärajan. Liittymisemme EU:hun on ollut järjetöntä. Olemme ottaneet EU:n siirtomaavaltojen rikokset omaksi taakaksemme. Suomennrooli maailmalla olisinpitönytvolla edelleen lääkärin eikä tuomarin.
            Mikko Mkkkk näyttää siltä, että nimimerkkisi takana on useita henkilöitä. Kuulutte valtioneuvoston kouluttamaan vastapropaganda prikaatiin.

          • Vastapropaganda prikaati? Pääsiköhön Jalilta nyt ns ”freudilainen lipsahdus”. Eli myönnät siis itsekin tuossa tämän kirjoituksesi olevan vain putinilaista propagandaa jota vastaan tarvitaan vastaprogandaprikaati. Buahahahahahaha.

          • Sinä et ole mitään muuta kuin osa maanpetturidesantti Bäckmanin infosotakoneistoa jota nämä kaiken maailman mehtätanet komppaavat suu vaahdossa. Ajatte Suomen liittämistä Venäjään ja tämän suhteen koette NATOn tai minkä tahansa vastavoiman uhaksi pyrkimyksillenne.

            Maanpettureita.

    • Mikko Meik. Rufi ry on uusi yhdistys ja hakee toiminnalleen käytännön muotoja. Kasvokirjassa, Facebook, on kutsu kesäpäivilleen Nuuksiossa. Kannattaa ottaa osaa, niin pääset selville yhdistyksen tavoitteista. Voit myös vaikuttaa yhdistykseen positiivisella tavalla. On sanomattakin selvää, ettei Venäjän Federaation presidentillä ole vaikutusta piskuisen yhdistyksen toimintaan. Hänellä on muutakin puuhaa. Viittaus henkilöön nimeltä Bäckman on myös lapsellista. Kaikesta päätellen toimit Suomen propagandaprikaatin piirissä, osana Suomen orwellilaista painajaista. Viime vuoden vuoden helmikuussa kerrottiin Suomen kouluttaneen sata ”propagandataistelijaa” Harvardin yliopistossa.

      • Olen jo täysin selvillä niistä tavoitteista. Rufi-yhdistys on Johan Bäckmanin ”Suomen antifasistisen komitean” tavoin Putinin ja Kremlin sotapropagandaa ja valehtelua Suomessa levittävä yhdistys. 🙂

  3. Tiestä talvisotaan on kirjoittanut myös Antti Haapaniemi,teoksessaan Talvisodan salatut taustat,siinä Haapaniemi arvostelee mamme tuolloisia ja myös nykyisiä päättäjiä kansaivälisen politikan tapahtumien miltei täydellisestä ymmärtämättömyydestä.
    Saksalla on ollut suorastaan vuosisatainen tavoite rakentaa sen ympärille keskieuroppalainen omavarainen imperiumi, sen rakentamiseen tarvitiin myös maamme alueellta sattumalta löydettyä Petsamon nikkeliä,kun tuolloinen aglofiilinen fraktio maamme päättäjistä päätti antaa esiintymän tuolloin Kanadalaisen yhtiön haltuun, Saksa ,tuota esiitymää kipeästi tarvitesaan painosti maamme johtoa saadakseen esiintymän haltuunsa,siksi on esitetty epäilys,että Hitler alentui yhteistyöhön Stalinin kanssa painostaakseen maamme johtoa,tavoitteidensa saavuttamiseksi nikkelikysymyksessä.
    Saksa oli aloittanut jo joulukuussa rauhantunnustelut kremlissä,mistä ei tähänsaakka ole ollut enempää tietoa.

    Kannattaa muuten korostaa, että saksan imperiumin rakentamishaaveet ovat jo paljon aikaisemmin aloitettuja, kuin kansallissosialistien toimesta, eivätkä ne siihen myöskään siihen loppuneet, nyt on ilmeisesti menossa taas yksi operaatio noiden unelmien toteuttamiseen, sen yksi tunnusmerkki on euro ja sen mukanaantuoma saksalaisperäinen ordeoliberaali talouskuri talous ja rahapolitikka, reunaalueet saavat luvan alistua, tälle taloussodanäynnille.

    • Pauli. Tarkoittanet Antti Hietalahden teosta Talvisodan salainen strategia (Otava 2016)? Sekin on varsin mielenkiintoinen opus.

      • Tietenkin,joskus tohinassa muisti tekee tepposet. Erittäin suuri Kiitos muuten Raidalle tekstistä,hänen heräämisensä on merkki,isänmaa on arvaamattomassa vaarassa,nykyisellä tiellä.

    • Nikkeli ja myös kupari olivat Saksalle äärimmäisen tärkeitä. Siksi ei ole uskottavaa, että Saksa olisi Molotov -Ribbentrop sopimuksella suostuneet Neuvostoliitolle Suomen täydellisestä miehittämissn. Sen sijaan Winston Churchill oli myynyt Suomen lokakuussa 1939 täydellisesti Neuvostoliitolle. Itse asiassa, kun Saksa sai tietää länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton sotasuunnitelmasta Saksan tuhoamiseksi helmikuun alussa 1940, Saksan suhtautuminen Suomeen muuttui täydellisesti. Saksan kauppahuoneille annettiin lupa myydä kaikille tarvikkeita Suomelle ja Saksan pankki myönsi Suomelle 10 mill. Saksan markan luoton. Kauppasopimus asiakirjat ovat UM:n arkitossa ja muuten aiheesta on kirjoittanut Erkki hautamäki ja Pekka Visuri kirjassaan Suomen ja Saksan suhteista.

  4. Jos ymmärsin artikkelin oikein, olemme nyt siis olleet käytännössä sotatilassa Venäjän Federaation kanssa jo 25 vuotta tai viimeistään vuodesta 1995 liityttyämme EU:n. Kaiken huipuksi olemme huijanneet koko maailmanyhteisöä, niin itäistä ja kuin läntistä, tällaisekke porukalle ei kyllä kunnian kukko laula.

    Kylläpä oli tosi ketku ja katkera mies tämä edesmennyt presidenttimme Mauno Koivisto. 😮

    • Koivisto taisi sokeutua realiteeteille kun oli itse joutunut monen muun tavoin nuorena miehenä rintamalle silloisen sotaa kerjäävän eliitin juoksupoikana. Ei tainnut koskaan päästä irti ryssävihastaan joka kummitteli sitten myöhemmin politiikassa ja johti kohtalokkaisiin tekoihin.
      Tuollaista sotaneuroosiin juuttunutta miestä ei olisi koskaan saanut päästää maan kannalta niin merkittävään virkaan. Vaikea sellaisen on toimia viisaasti omat kokemukset unohtaen. Kyllä ne väkisin pyrkivät ohjaamaan toimintaa.
      Eiköhän kaikki sotaveteraanit ole olleet enemmän tai vähemmän ryssävihan orjia.

      • Koivisto oli Bush vanhemman juoksupoika.

        Oli varsin tragikoomista kun Bush vanhempi oli käskenyt Koivistoa haukkumaan Saddamia Suomessa ja Manu teki töitä käskettyä, pyysi oikein lähetysaikaa televisosta ja haukkui sitten hermostuneena: ”Saddam on ihan kauhea”.

        Suomi sai vastineeksi satamanosturikaupat USAlta.

        • Jorma Jaakkolan dokumentaation valossa asiaa voi ajatella niinkin, että EU kaikkinensa on USA:sta käsin toimivien vaikuttajien viritys, ja Koivisto esikuntineen oli se taho, joka oli valittu hoitamaan Suomen liittyminen EU:n jäseneksi, -maksoi mitä maksoi…

          Jos tähän sisällytetään se ajatus että EU:n puolustustoimissa tukeudutaan Natoon, niin Euroopan Unioninin liittymisen premissit ovat aivan jossain muualla, kuin mitä kansalaisille on asiasta aikoinaaan propagoitu. Samaa ajatusta tukee myös Koiviston USA kontaktit ja asioiden salaaminen eri kehitysvaiheissaan kautta prosessin, joka on avoimelle demokratialle vieras toimintamali, mutta jota Suomesa toteutetaan edelleenkin järjestelmällisesti.

          Kannattaa ottaa huomioon mm. sekin asia, että Hornet hankinnoista päätettiin samoihin aikohin kun po. EU-yhdyntöjä suunniteltiin, ja sekin että Suomessa oli nk. lama ja pankkikriisi, jonka ohjaksissa Koivistokin omalta osaltaan esikuntineen toimi.

          Kannattaa koota kaikki mahdolliset komponentit palettiin, niin kaikelle löytyy lopulta yhdistävä tekijä. Samassa sotkujen vyyhdissä kuljetaan edelleenkin.

    • M. Harhama. Suomi on siirtynyt Venäjän vihollisten leiriin. Sanktiot Venäjän kaupassa jne ovat sotatoimi. Olemme Venäjän vastaisissa koalitiossa, jonka mm Pariisin rauhansopimus kieltää. Muitakin vanhempia sopimiksia on, joita olemme rikkoneet. Pahinta on , että johtajamme ovat vakuuttaneet Venäjän korkeimmalle johdolle, että puolustus-ja turvallisuuspolitiikkamme ei muutu ja ole muuttunut. Se olisi siis Paasikivi-Kekkosen linjalla edelleen. Näinhän tosiasiassa ei ole. Olemme huijanneet henkilökohtaisesti mm Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putinia.

      Kun silloinen ulkoasiainministerimme Ilkka Kanerva vieraili Moskovassa, niin lehdistövastaanotolla kollegansa Sergei Lavrov totesi Venäjän edellyttävän, että Suomi kunnioittaa tekemiään kansainvälisiä sopimuksia. Hän tarkoitti tällä varmaan myös Pariisin rauhansopimusta. Pacta Sunt Servanda. Mauno Koiviston Turussa pettämiselle on oma ilmaisunsa: fuskaaminen. Kun fuskaa esimerkiksi korttipelissä, niin se on jotakin sallitumpaa kuin pettäminen.

  5. Talvisota on yhtä valehdeltu sota täällä Suomessa kuin on Jatkosotakin.

    Suomessa natsismi ja fasismi kehittyivät Saksan tahtiin 1930-luvulla, kts. mm. Lapuan liike, IKL, Saksan työväenpuolue, Saksan kansallissosialistinen puolue, Hitlerin valtaannousu.

  6. Unohtakaa nyt jo helvetti noi E. Hautamäen satutarinat ja nämä iänikuiset talvisota fantasiat!
    Täytyykö tuota samaa propagandistista paskaa roudata tänne uudestaan ja uudestaan?

    • Mistä Diabolik tiedät, että opetusneuvos, reservin majuri Erkki Hautamäen kirjoitukset elikkä kirjansa olisi vain satutarina? Jos tietäisit Erkin aseman ja taustat kirjoittaisit huomattavasti kunnioittavammin.

      • Heh, kuvitteletko että en olisi tutustunut hänen tuotantoonsa seikkakohtaisesti?

        Osa hänen väitteistään on niin mielikuvituksellisia, että jo terve järki kertoo hänen puhuvan paskaa!
        En kuitenkaan väitä että hän valehtelee tietoisesti vaan hän on uskonut Vilho Tahvanaisen mielikuvituksellisiin satutarinoihin. Tahvanaisen sotilasura tiedetään tarkalleen, eikä luotettavia todisteita hänen ”seikkailuistaan” ole!

        • Voitko Diabolik täsmentää, mitkä Erkki Hautamäen väitteistä olisi mielikuvituksellisia ja mitkä Tahvanaisen tarinoista olisi satutarinoita? Kertonet myös mihin tietoon väitteesi perustuu.

          Sinulle ja muille lukijoille voin todeta seuraavaa . Erkki Hautamäen kirjat ja tutkimukset eivät suinkaan ole Vilho Tahvanaisen kirjan toisintoa, apinoimista. Erkki on tehnyt aivan omia tutkimuksia ja kirjansa kakkososa tulee olemaan erittäin paljastava.

          Nyt valitettavasti edesmenneelle sotaveteraani Helge Jalavalle tein kysymyksen eräässä seminaarissa, mitä hän tietää Marskin ja Stalinin salaisesta radioyhteydestä, jossa yhteysmiehenä oli ollut radisti Vilho Tahvanainen. Sotaveteraani Helge Jalava oli kuulunut sodan aikana salaiseen radiotiedusteluun. Helge vastasi, ettei voi kertoa mitään, koska asia oli salaista. Helge oli vannonut ehdottoman salassa pitovelvoitteen. On selvää, että arvelussani oli perää, koska eihän olematon asia olisi voinut olla edes salaista. Vein Helgen seminaarin jälkeen kotiin. Autossani hän vahvisti radioyhteyden olleen totta Stalinin ja Marskin välillä. Suomen radiotiedusteluhan tiesi kaiken, mikä eetterissä liikkui Mustanmeren jäämeren välillä.

          Myös venäläiset luotettavat lähteet ovat vahvistaneet radioyhteyden Stalinin ja Marskin välillä.

          • Jali, Tahvanainen kertomukset ovat vilkkaan mielikuvituksen värittämiä satutarinoita. Sotahistorioitsija Helge Seppälä tutki hänen väittämänsä perin pohjin ja totesi jutut vakoilusaduksi.

            Hän oli Heiskasen 11. Divisioonan esikunnassa talousaliupseerina koko jatkosodan ajan, ei sellainen kaveri mitään agenttihommia hoitele!

            Sitä paitsi alaikäinen risusavotta poika ei saa mitään salaista tehtävää 1920-30 luvun vaihteessa keneltäkään.

            Myös E. Hautamäen väitteet ”ammuspulasta” talvisodan lopulla ovat täyttä hevonpaskaa jokaiselle, joka on edes vähän välittänyt perehtyä aiheeseen!

            Talvisodan suurimmat tykistön tulivalmistelut ammuttiin sodan viimeisinä päivinä!

          • Diabolik. Et kommentoi esille ottamiani asioita. Marski ja silloiset presidenttimme pitivät Vilho Tahvanaisen erikoistehtävissä, koska kukaan ei olisi uskonut, että risusavottamies ja myöhemmin talousaliupseeri olisi voinut olla tärkeissä salaisissa tehtävissä. Harhautus on siis onnistunut niin hyvin, ettei Diabolik näe edessään olevaa harhautusta vieläkään. Kun Vilho Tahvanaisen kirja Erikoistehtävä ilmestyi syksyllä vuonna 1971, niin silloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen raivostui. UKK kutsui Linnaan koolle kenraalit ja joukon professoreja ja antoi tehtäväksi mollata kirja ja Tahvanainen. Tuo myrsky vaikuttaa vieläkin. Miksi UKK noin päätti? Ilmeisimmin kehitteillä oli ETY operaatio, joka toteutuikin kesällä 1975. Tahvanaisen kirja olisi ilmeisimmin sotkenut UKK:n kuvioita.

            Erkki Hautamäen kanssa haimme Vilho Tahvanaisen pojalta jälkeen jääneen arkiston noin puolisen metriä korkuinen kasa papereita Vilho Tahvanaisen omin käsin rakentamasta talosta Varkaudesta Vastuumiehentieltä.

            Asiakirja-aineisto selvittää kirjansa taustoja ja Vilho Tahvanaiseen kohdistunutta ajojahtia, jjossa oli kyse myös hänen hengestään. Onneksi hänellä oli korkean tason suojelijoita mm eläkkeellä olevissa kenraaleissa.

            Diabolik olet vedonnut Helge Seppälän joihinkin tutkimuksiin Tahvanaisesta. Mistä noista voisi lukea? Kerrot myös Suomen loppumattomasta tykistövoimasta. Mistä tuostakin voisi lukea? Minulla oli kansakoulun ja oppikoulun opettajina sodissamme olleita upseereita. Yleinen käsitys oli, että talvisodan rauha tuli viime hetkellä. Olimme romahtamassa.

            Vilho Tahvanaisen yksikkö 11. Divisioona oli leiriytyneenä kesällä 1944 Vammalan alueella. Tuolloin saksalainen upseeri, erikoisagentti Grassmann kertoi Marskin käskystä Tahvanaiselle toisen maailmansoda syitä. Herrat keskustelivat noin viikon ajan Vammalan aseman lähellä olevan matkustajakodin toisessa kerroksessa. Tahvanainen tallensi Grassmanin kertomukset pikakirjoituksella. Erkki Hautamäen kanssa olemme voineet paikallistaa Grassmanin, Hitlerin tulkin. Erkin kirjan toisessa osassa on lisää tietoa.

          • Jali Raita. Kiitos tästä yksityiskohtaisesta informaatiosta. Salaiset asiakirjat ja rehellisten ihmisten ajojahdit olivat maailmansodissa normi toimintaa, ja sitä ne ovat vieläkin.

            Stalin, Marski, Hitler, Roosevelt, Churchill ja kaikki muutkin ko. suursotien avainpelaajat olivat Jesuiitti-agentteja, ja he toimivat sulassa sovussa Vatikaanin alaisuudessa. Tämä on totuus, mutta sitä ei tietty tarvitse uskoa!

          • Pelkkiä satuja, usko jo Jali!
            Mitään agenttipestejä ei tuolla tunnetulla kyläjuopolla ja tarinoiden kertojalla koskaan ollut.

            Jos tutustus hänen mielikuvituksellisiin väitteisiinsä niin näet jo itsekin terveellä järjellä että hän puhuu täyttä paskaa!

            Muuten täällä Vastavalkeassakin kirjoittanut Sampo Ahto, on myös muistaakseni todennut Tahvanaisen tarinoiden olleen sepitettyjä.

          • Diabolik. Et edelleen perustele väitteitäsi. Nyt väität Tahvanaista tunnetuksi kyläjuopoksi. Mistä tuonkin tiedät? Oletko tavannut Tahvanaisen juopuneena? Väität uutena, että Sampo Ahto olisi todennut Tahvanaisen tarinoiden olleen sepitettyjä. Missä ja milloin Sampo Ahto olisi noin todennut? Eikö olisi parasta antaa Ahton puhua itse puolestaan.

            Mannerheim myönsi Vilho Tahvanaiselle korkean kunniamerkin, 3. luokan Vapaudenristin tl.k. palveluksistaan presidenteille ja Mannerheimille. Siitä on maininta JR 50 11DE matrikkelissa. Jos, et usko, niin kerrohan, miksi kunniamerkki myönnettiin. Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg Tahvanaisen työnantajana on kertonut Tahvanaisen erikoisesta asemasta.

            Helsingin ruotsalaisessa teatterissa esitettiin joitakin vuosia sitten näytelmä Marskista. Siinä esiintyi myös Vilho Tahvanainen. Erkki Hautamäellä ja minulla oli osuutemme, että käsikirjoitus kirjoitettiin uudelleen hyödyntäen Erkki Hautamäen tietoja. Luonnollisesti käsikirjoittaja ja ohjaaja tekivät myös omia tutkimuksiaan. Seinäjoen kaupunginteatterissa esitettiin muutama vuosi sitten näytelmä Mannerheim ja kettujen sota. Siinäkin Tahvanainen esiintyi useita kertoa. Tähänkin näytelmään oli hyödynnetty Erkki Hautamäen tietoja. Toki käsikirjoittaja ja ohjaaja olivat tehneet myös omia tutkimuksiaan.

            Useat venäläiset lähteet ovat vahvistaneet salaisen radioyhteyden Stalinin ja Mannerheimin välillä. Suomessa sen vahvisti minulle viimeksi sotaveteraani Helga Jalava, salainen radiotiedustelija, Hallamaan miehiä. Helge oli kunniapöydässä viimeisillä itsenäisyyspäivän kutsuilla. Hänen kanssaan oli sovittu esitelmästä pääesikunnassa syksylle. Valitettavasti Helge menehtyi jokin aika sitten. Helge on kertonut, että jos hän voisi kertoa kesän 1944 sotatapahtumista, niin suomalainen sotahistoria muuttuisi täydellisesti.

            Kirjoittelu tällä palstalla on lähtenyt rönsyilemään Tahvanaiseen, jota en omassa kirjoituksessani ottanut esille. Olen kirjoittanut vain lyhyen viittauksen Erkki Hautamäen kirjaan Suomi myrskyn silmässä osa 1, vv 1932-1940. Erkki Hautamäen kirjaa pidettiin vaarallisena, ja kustantajat Suomessa alkuinnostuksen jälkeen joutuivat hylkäämään sen painostuksesta. Kirja ilmestyikin aluksi Ruotsissa. Siellä kirjan faktat oli tarkastanut Ruotsin armeijan eversti Torbjörn Elming. Esipuheen on kirjoittanut Ruotsin Sotakorkeakoulun professori Kent Zetterberg ja suomalaiseen painokseen myös eversti, filosofian maisteri Erkki Nordberg. Tuskinpa herrat olisivat antaneet nimeään satukirjaan. Tutkimuksissamme on paljastunut, että salaisessa sähkevaihdossa esiintynyt koodinimi Irina oli Stalinin luotetuin marsalkka Boris Shaposhnikov. Marskillahan oli Tsaarin kenraalina ja Tsaarin hovin jäsenenä lukuisa määrä ystäviä, sotatovereita Puna-armeijassakin.

            Erkki Hautamäki ja Kalevi Kannus painattivat uusintana näköiskirjan Vilho Tahvanaisen kirjasta Erikoistehtävä. Väitetty oikeudenomistaja vei herrat käräjille ja painos määrättiin tuhottavaksi. Tuskinpa harmitonta satukirjaa olisi määrätty poltettavaksi. Erikoistehtävä-kirja on edelleen liian vaarallinen. Olihan UKK-kin siitä raivostunut ja vuonna 1971. Väittääkö joku, että Suomessa on sananvapautta?

          • Paljon on salaisuuksia, joista suomalaisilla ei ole mitään käsitystä. Totuus on tuhottu, ja valhe on painettu historian kirjoihin. Teatteria, meille syötetään sotia puolusteltavaa teatteria. Huipulla puhalletaan aina yhteen hiileen… tässä osuva lainaus Magneettimedian tuoreesta artikkelista:

            ”Mitään kilpailutilannetta ei todellisuudessa eri eliittien välillä ole olemassa, kuten ei Venäjän ja Yhdysvaltain tai Yhdysvaltain ja Kiinan. Tämä kaikki on vain näennäisyyttä, sillä korkeimmalla poliittisella tasolla vallitsee kylmänviileä yksimielisyys maailman taloudellisesta ja poliittisesta”

          • Jali, talvisodan tykistön tuliennätys tehtiin toden. 1-2.3.1940 ja 11-12.3.1940 Kuhmossa sodan lopulla.
            (lähde Talvisotakronikka, Gummerus 1989, sivu 161)

            Siellä Suomalaiset ampuivat yli 11 000 laukausta vain muutaman päivän aikana!! Jos ammuksista olisi ollut niin suuri pula, miksi näin paljon voitiin ampua ainoastaan yhdellä pienellä lohkolla?

            Mitä tulee tuohon Sampo ahtoon ja hänen mielipiteeseensä tästä ”superagentti” Tahvanaisesta”, niin ota yhteyttä Vastavalkean toimitukseen ja kysy Sampon yhteystiedot. Voit sitten kysyä Sampon mielipidettä näihin vakoilusatuihin!

            Syy miksi Neukkula suostui rauhaan Suomen kanssa, ei ollut Hitler vaan Englanti ja Ranska jotka suunnittelivat mittavaa sotilasoperaatiota Neuvostoliittoa vastaan.

            Britannian ja Ranskan suunnitelmat eivät rajoittuneet vain Pohjolan suuntaan, vaan he suunnittelivat myös toisen rintaman avaamista Neuvostoliittoa vastaan etelässä kevättalvella 1940. Jo 15. tammikuuta 1940 paljasti eräs Ranskan ulkoministeriön korkea virkamies suunnitelman Yhdysvaltain Pariisin-suurlähettiläälle, William Bullitille, joka raportoi tästä Washingtoniin:

            Ranskan hallitus ehdottaa Britannian hallitukselle laivastojen hyökkäystä Mustallemerelle, sekä Batumin ja Bakun ilmapommituksia, Neuvostoliiton öljytuotannon ja sitä kautta koko Neukkulan lamaannuttamiseksi.

            Tammikuun 19. päivä 1940, Ranskan yleisesikunnan päällikkö kenraali Gamelin ja amiraali Darlan valmistelivat ”holocaustia Venäjän öljykentille”. Kenraali Maxime Weygand, joka palveli sotilaallisena neuvonantajana Puolassa Venäjän sodan aikana -1920, nimitettiin operaation johtoon.

            http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/talvisota%20daladier%20ranska-22569

            http://www.krigsmyter.nu/km12sovjet.pdf

          • Tulenkantajalle
            sanot ylempänä että ’Stalin, Marski, Hitler, Roosevelt, Churchill ja kaikki muutkin ko. suursotien avainpelaajat olivat Jesuiitti-agentteja, ja he toimivat sulassa sovussa Vatikaanin alaisuudessa. Tämä on totuus, mutta sitä ei tietty tarvitse uskoa!…’
            Itse uskon ettei Vatikaani ole itsenäinen toimija vaan Illuminaatin (NWO-mafian) lakeija. Tätä tukee Henry Makowin kirjoitus
            Is the Pope a Catholic?
            https://www.henrymakow.com/000338.html

          • Diabolikille,

            Suomen sotatilanne on kerrottu kenraali Heinrichin raportissa ylipäällikölle ja edelleen hallituksellle 9. maaliskuuta 1940. Se on jäljennetty Erkki Hautamäen kirjan sivulle 153. Raportissa on mm todettu: ”II AK:n komentaja, kenraaliluutnantti Öhquist on esittänyt mielipiteenään, että ellei yllätyksiä tapahdu voi AK:n nykyinen rintama kestää viikon, mutta ei kauemmin, johtuen elävän voiman erityisesti upseeriaineksen kulumisesta. III AK:n komentaja, kenraalimajuri Talvela ilmituo ajatuksenaan kaiken olevan hiuskarvan varassa.”

            Kai meidän olisi syytä uskoa tänään, mitä vastuulliset komentajat ovat aikoinaan esittäneet.
            Olen aiemmin kirjoittanut, että painopistealueilla ammukset ja patruunatkin olivat loppu juuri ennen Talvisodan rauhaa. Näin kertoi mm Vilaniemessä taistellut luutnantti Oramaa konekiväärikomppanian päällikkönä. Vilaniemen jne tilanteesta voi lukea sotahistoriasta.

            Väite, että talvisota olisi loppunut, kun Ranska ja Iso-Britannia tarjosivat meille apua on utopiaa. Tuosta pelästyneenä Neuvostoliitto olisi muka tehnyt rauhan. Moskovassa oli maaliskuussa 1940 neuvotteluvaltuuskunnan sihteerinä Johan Nykopp. Hän on kertonut videoidussa haastattelussa, ettei kukaan uskonut Ranskan ja Brittien apuun. Stalin teki rauhan Saksan painostuksesta ja kun Suomi suostui ankariin ehtoihin.

            Ajatus, että Ranskan ja Iso-Britannian sotavoimat olisivat voineet edetä Norjaan ja edelleen Ruotsiin oli epärealistinen. Ruotsin armeijan edesmennyt komentaja, kenraali Stig Synnergren on kertonut hyvälle ystävälleen Erkki Hautamäelle, että Ruotsin armeija oli valmis estämään Ranskan ja Iso-Britannian joukkojen pääsyn alueelleen. Rautatiet Norjasta Ruotsiin oltiin valmiita purkamaan/räjäyttämään. Kenraali Synnergren palveli luutnanttina tuolloin Ruotsin Norjan vastaisella rajalla.

          • Tuossa kommenttisi alussa on paljon totta. Suomen suurin ongelma tavisodassa oli juuri tuo ”osaavien ukkojen” puute, koulutettua reserviä oli aivan liian vähän ja ne jotka olivat jo rintamalla, olivat täysin piippuun vedettyjä!

            Kuitenkin ammustilanne kokonaisuudessaan ei ollut alkuunkaan niin huono mitä monissa teoksissa ja lehtikirjoituksissa on väitetty. Ongelma oli lähinnä se että niitä ei kyetty kuljettamaan varastoista/varikoista,tehtailta ja täydennyspaikoilta tarpeeksi nopeasti rintamalle.

            ”Väite, että talvisota olisi loppunut, kun Ranska ja Iso-Britannia tarjosivat meille apua on utopiaa. Tuosta pelästyneenä Neuvostoliitto olisi muka tehnyt rauhan. Moskovassa oli maaliskuussa 1940 neuvotteluvaltuuskunnan sihteerinä Johan Nykopp. Hän on kertonut videoidussa haastattelussa, ettei kukaan uskonut Ranskan ja Brittien apuun”

            Tätä väittämää on paljon tuotu esille sodan jälkeen ja sen tärkein tarkoitus on valkopestä Suomen valtionjohdon talvisodan aikaiset typerät ratkaisut, mitä tulee ulkomaiseen apuun.

            Luitko lähettämääni linkin kokonaan? Siis tämän:

            http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/talvisota%20daladier%20ranska-22569

            Tuossa tuodaan täysin selkeästi esille että Ranska oli jo määrännyt joukot liikkeelle Suomen avuksi. Tämä erikoiskoulutettu prikaati oli jo pakkaamassa kamoja matkaan kun tuo ilmoitus solmitusta rauhasta tuli!

            Suomen ongelma oli, että se ei koskaan lähettänyt virallista avunpyyntöä Briteille ja Ranskalle. Niinpä Mannerheim lähetti salaa avunpyynnön Daladierille liian myöhään sodan lopulla.

            ”Ulkoministeri Väinö Tanner oli 8.3. jyrkästi torjunut ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin ehdotuksen pyytää tukea länsimailta. Tästä huolimatta Daladier´n arkistossa on marsalkan allekirjoittama kirje, jonka eversti Aladar Paasonen oli saanut tehtäväkseen toimittaa perille. Se sisältää toivomuksen länsiavusta.

            Jos Suomi olisi jo ajoissa loppuvuodesta -39 lähettänyt virallisen avunpyynnön, olisi se suurella todennäköisyydellä katkaissut talvisodan hyvin nopeasti ja estänyt myös Suomen joutumisen jatkosotaan.

            Ruotsi ja Norja eivät olisi voineet kieltäytyä kauttakulusta jos Suomi olisi lähettänyt virallisen avunpyynnön koska kansainväliset sopimukset olisivat velvoittaneet heitä(kaikki kolme kuuluivat kansainliittoon)

            Tässä faktat tiivistettynä:

            30.11. Talvisodan alku. Neuvostoliitto torjuu neuvottelurauhan.

            19.12. Ranska ja Britannia sopivat yhteisestä Suomen-avustuspolitiikasta.

            25.12. Neuvostojohto saa kuulla edellisestä. Stalin vaatii armeijalta ripeyttä, jotta sota ei eskaloituisi.

            1940 :

            4.1. Pääministeri Daladier määrää perustettavaksi osaston Suomea varten.

            13.1. Stalin saa tiedon, että Ranska ja Britannia suunnittelevat operaatioita Suomessa ja Kaukasiassa.

            15.1. Daladier määrää laadittaviksi suunnitelmat maihinnoususta Petsamoon.

            29.1. Neuvostoliitto ilmoittaa valmiudestaan neuvottelurauhaan.5.2. Ranska ja Britannia päättävät operaatiosta Narvikiin, Pohjois-Ruotsiin ja Suomeen.

            26.2. Stalinille tietoja Ranskan ja Britannian Suomelle jo lähettämistä kolmesta divisioonasta.

            11.3. Daladier määrää operaatio-osaston ja 12 pommikoneen ryhmän liikkeelle Suomeen.

            13.3. Suomen ja Neuvostoliiton rauha. Ranska peruuttaa operaatiot.

            Erkki Hautamäki on väittänyt että Churchill ja liittoutuneet ”myivät” Suomen Neuvostoliitolle. Heillä oli muka jokin yhteinen salainen sopimus, siis Churchillin ja Stalinin välillä!??

            Tässä mielikuvituksellisessa teoriassa on vain yksi helvetin suuri ongelma. Silloin kun Neukkula hyökkäsi talvisodassa Suomea valtaamaan, ei Churchill ollut vielä pääministeri vaan toimi laivastoministerinä. Tuossa pestissä hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä mitään salaisia sopimuksia Stalinin tai muiden kanssa!

            Ne valtuudet kuuluivat yksinomaan pääministerille joka tuolloin oli Natsi-Saksaan myönteisesti suhtautuva Chamberlain.

            Churchill oli myös tunnettu kommunistien vihaaja yhdessä Daladierin kanssa, joten jo tästäkin syystä pidän Hautamäen teoriaa pelkkänä sepiteltynä satuna.

          • Diabolik. Olet etääntynyt alkuperäisen kirjoitukseni viestistä. Viestini kirjoituksessani oli, että sota on loppunut v.1947 Pariisin rauhansopimuksella. Väite, että Suomi olisi joltain osin irtautunut tuosta sopimuksesta tai kokonaan on valetta. Tuohon väitteeseen on liittynyt salainen Operaatio PAX, jonka puuhamiehet kuin myös presidentin esittelyyn 21.09.1990 osallistuneet ministerit ja muut virkamiehet ovat tehneet valtiopetoksen. Operaatiota tarvittiin, jotta Suomi voitaisiin viedä EU:hun ja yleensä liittää ns länteen. Operaatio on ollut myös typerä vastoin Suomen taloudellisia intressejä ja suorastaan vastoin elinehtojamme. Yksi epäsuora seuraus on tänään, että syntyvyys on romahtanut 7 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta. Luku on alhaisimmillaan sitten 1800 luvun nälkävuosien.
            Oleellista nyt on, että Suomi kunnioittaa tehtyä Pariisin rauhansopimusta edellyttäen, että muutkin näin tekevät. Tämä on Suomen tärkein ja itse asiassa ainoa turvatakuummme.

            Kaikesta päätellen kuulut valtioneuvoston vastapropaganda prikaatiin maksettuna häirikkönä.

          • Diabolik. Voitko täsmentää siv sivulta, missä kohdin Hautamäki olisi väärässä? Voitko kertoa myös, mistä voi lukea Helge Seppälän arvostelua Vilho Tahvanaisen kirjasta?

    • Ehkä vähintä, mitä odottaisi idioottienkin ymmärtävän, on se, että salaiset asiakirjat Operaatio PAX:iin liittyen tulivat julkisiksi vuoden 2016 alussa. Niistä ei ole näkynyt tutkimustietoa aiemmin julkisuudessa.

      Tässä ovat esillä ennen kaikkea presidentti Mauno Koiviston tekemiset Pariisin rauhansopimuksen artiklojen mitätöimisen suhteen.

      Itse toivoisin valtiosääntötieteilijöidenkin perehtyvän tähän ongelmakenttään. Jos toiminta on tapahtunut perustuslain/hallitusmuodon säädösten vastaisesti, kyseessä on selkeästi laiton menettely.

      Se on oikaistava, jos sellainen on suinkin mahdollista.Kaikki seuraajavaltiothan ovat edelleen olemassa; Ukraina tosin on hiipumaan päin ”lännen” halutessa jakaa sen pieniksi palasiksi.

  7. > (Mauno Koivisto) ei kuitenkaan ole päättänyt tai
    > lausunut mitään, joka oli voinut tulla voimaan
    > eli ”muuttua lihaksi”. Päätöksestään ja
    > lausumastaan puuttuvat hänen allekirjoituksensa.

    Politiikka ei kuitenkaan loppupelissä kysy lakia. Vain sen mikä toteutui. Tapahtuipa se aseellisesti, laillisesti, laittomasti tai miten tahansa.

    Meillä vallitsee totalitaarinen demokratia. Maata hallitsee poliittinen tahto. Ei laki. — Sillä useimmiten on paljon helpompi ajaa läpi toinen laki kuin mikä on tarkoitus. Tuon ”toisen lain” sivuvaikutuksena vaan sattuu olemaan sen alkuperäisen tavoitteen toteutuminen.

  8. Lännen media se paiskasi aamun uutisen. Ylekin pisti heti jakeluun: Britannian puolustusministeri Fallon lupaa Suomelle tosipaikassa sotilaallista apua. Että niin että joo. Muistelin lukeneeni vastaavaa, joo, 1940 kevätpuolella luvattiin samaa, se oli silloin kanssa Biritannia kun lupasi. Kyllä lupaukset hyviä on.

    Tuo tosipaikka jäi askarruttamaan. Pitäähän semmonen ensin tehdä. Suomi liittyy tänään brittien johtamaan erittäin nopeisiin joukkoihin. Puolustusministeri allekirjoittaa pöytäkirjan tänään Tukholmassa. Mitä erittäin nopeaa tosipaikkaa pojat suunnittelevat?

    Suuressa innostuksessa kannattaisi muistaa, että historia ei pääty koskaan. Maailma saattaa olla jokunen päivä eri asennossa ja lakien tulkinta voi olla silloin aikastalailla pikkutarkkaa. Lakien tulkitsijat vain vaihtuvat. Onhan näin jo käynyt muutaman kerran.

    • Tukholman sopimus on vastoin Pariisin rauhansopimusta. Suomea valmistellaan sotatoimialueeksi. Suomi on vaarallisemmassa ja typerämmässä tilanteessa kuin syksyllä 1939. Tuolloinkin kuviteltiin, että Neuvostoliitto on vain savijaloilla seisova jättiläinen.

    • Aika hyvin poliitikkomme ja media ovat häivyttäneet sen, että JEF on NATOn nopean toiminnan joukko Baltiassa ja Pohjolassa.

      JEF on yksi kärjistä kun USA, NATO, Suomi hyökkää Venäjälle.

      • No se tästä vielä puuttuisi. Ennenvanhaan tällaisella kohkaamisella saatiin aikaan helvetin paljon kallista romurautaa ja paljon kuolleita ihmisiä, joista suuri(n) osa siviilejä. Mahtaako johtajat vielä meinata, että bunkkerissa pelastuu. Ei pelastunut ennenkään, sai vaan vähän jatkoaikaa. Taitaa olla jo ilmavoimissa kaikki jotka uskoivat, että Karjalan mäntyyn ei kannata päätä hakata.

        Suomi se ei sitten malta pysyä poissa isompiensa jaloista, vaan sinne mennään rinta rottingilla ensimmäisten joukossa. ”Kaunis päivä poikien taistella”, sanoi entinenkin lotta kun ilmoja katseli. Euroopassa on sentään vielä muutama tällainen pikkuvaltio, jotka ymmärtävät ja malttavat pysyä sivummalla. Mielelläni näkisin, että Suomessakin osattaisiin.

        • Johtajat?

          Sauli Niinistö on patologinen vastuunpakoilija.

          Se luulee ja uskoo, että luovuttamalla Suomen puolustusvoimat ja oman ylipäälikkyytensä USAlle, NATOlle, JEFille se välttää sitten sotasyyllisyysoikeudenkäynnin.

          • Koivisto taustaohjaajana

            Presidentti Koivistolla oli jo joulukuussa 1991 selvät suunnitelmat, joilla Suomen puolustusvoimien komentajan päällikyyden ja Suomen ylipäällikkyyden luovuttaminen myöhemmin tapahtuu USAlle, Natolle ja JEFille.

            Koivisto oli taustatoimijana ja ulkopolitiikasta määrääjänä – Hallitusmuodon 33 §:n mukaan – tietoinen, että EY-vaati Suomea osallistumaan tulevien EY-jäsenmaiden yhteiseen julistukseen, joka liittyi tulevaan EY:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

            Julistus allekirjoitettiin Brysselissä sen jälkeen, kun se oli käsitelty 20.12.1993 EU-ministeriryhmän kokouksessa.
            Salaisesta kokouspöytäkirjasta (EMU-pöytäkirja) kerroin päivällä kommentoidessani Mikko Meikin kommenttia.

            Olen kertonut asioista kotisivullani osoitteessa
            http://jormajaakkola.fi/Niinist%C3%B6n%20puheita%20eduskunnassa

            Aluksi ko. osoitteessa on rivikansanedustaja Sauli Niinistön eduskuntapuheita ja sitten tehtävä, jonka presidentti Mauno Koivisto antoi pääministeri Esko Aholle. Koiviston kuoleman jälkeen Esko Aho vastaa Suomen ylipäällikyyden luovuttamisesta maan rajojen ulkopuolelle.

            Valtiopetoksellisen vastuun kantajan Mauno Koiviston kuoltua Esko Aho vastaa vuoden 1992 valtiopetoksellisista tapahtumisista – EY:n aquicen ja finalite politiquen tutkimisesta ja hyväksymisestä eduskunnassa etukäteen jo 18.3.1992 ja siitä, miten homma jatko”parlamentarisoitiin” hallituksen sisäpiirin kokouksessa 20.12.1993.
            Suomesta tuli 1.1.1994 ETA:n jäsen, jota koski EY:n silloinen aquice ja finalite politique sellaisenaan.

            EU-neuvottelut ja EU-kansanäänestys 16.10.1994 oli vain Suomen korkean valtiojohdon järjestämää näytelmää asioista, jotka oli jo sovittu ja kansalta sekä rivikansanedustajilta salattu.

            Kotisivuni teksti kannattaa lukea alusta loppuun antamastani osoitteesta.

            Seuraavassa tekstissä on muita asiaan liittyviä dokumentteja, jotka kopioin suoraan kotisivultani:

            Valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki kertoo julkaisussaan “Euroopan unioni ja Suomen valtiosääntö“, että presidentti Koivisto jätti tietoisesti EU-jäsenyyttä koskevan aloitteellisuuden ministeristölle ja keskittyi itse pitämään huolta siitä, että valtakunnan käytettävissä säilyisi useita integraatiovaihtoehtoja. Samalla presidentti-instituution profiili pidettiin matalana.

            Jyränki kertoo, mitä presidentti Koivisto puhui pääministeri Aholle 20.12.1991.

            Jyrängin kertomaa täydellisempi sitaatti löytyy Koiviston muistelmista “Historian tekijät Kaksi kautta II. Tässä ko. sitaatti Koiviston kirjasta sivulta 534 alkaen:

            “ETA-neuvottelut saatiin ensimmäisen kerran päätökseen 22. lokakuuta 1991. Sittemmin EY-tuomioistuimen tulkinnan vuoksi neuvottelut jouduttiin vielä käynnistämään uudelleen. Tulokseen päästiin helmikuussa 1992. Tämäkin neuvottelutulos jouduttiin vielä käymään uudelleen läpi, kun Sveitsi hylkäsi ETA:n kansanäänestyksessään. Lopullisesti ETA-sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 1993 ja ETA tuli voimaan vuoden 1994 alussa. EY päätti joulukuun 9. päivänä 1991 huippukokouksessaan Maastrichtissa asettaa yhteisön tavoitteeksi kiinteämmän raha- ja talous- sekä poliittisen unionin. Kokouksessa otettiin myös myönteinen kanta yhteisön laajentumiseen. Jäsenyysneuvottelut ilmoitettiin voitavan aloittaa seuraavana vuonna.

            Joulukuun 20. päivänä keskustelin tilanteesta Ahon kanssa.
            Sanoin: “Mitä olen omalta osaltani pyrkinyt aikaansaamaan, on se, ettei haaskattaisi vaihtoehtoja. Välillä oli vaara, että ETA-hommaan ei suhtauduttaisi vakavasti. Halusin korostaa sen merkitystä, sitä, että se kuitenkin on hyvin tärkeä aikaansaada. Se on turvallinen vaihtoehto siinä tapauksessa, että muut vaihtoehdot jäävät toteutumatta.

            Toinen peruslähtökohta minulla on ollut pyrkiä kaikin keinoin välttämään sitä, ettei tasavallan presidentin asema ja päätöksenteko tulisi tarpeettomasti esille.

            Asiaa pitäisi kaikin tavoin pyrkiä hoitamaan parlamentaarisesti sillä tavalla, että hallitus asiaa käsittelee. Tietysti on hyvä, että minäkin olen tietoinen, mitä tapahtuu. Jos näyttäisi siltä, että tapahtuisi jotakin, joka minusta olisi vähemmän perusteltua, niin sitten minä sanoisin.

            Näkemykseni on, että ratkaisevat päätökset tehdään aika pian.”

          • Hölynpöly Koivisto-tarinaa, JEF perustettiin 2012 eli samaan aikaan kun Sauli Niinistöstä tehtiin Suomen (NATO)-presidentti.

            Siitä lähtien on voinut odottaa, milloin Niinistö liittää Suomen NATO-JEFiin ja nyt se sitten tapahtui 2017.

            Viive johtuu siitä, että Niinistö, Kanerva, Haglund, HS jne. yrittivät ensin käännyttää Suomen kansan NATOn kannattajaksi, mutta se ei onnistunut ja siitä, että Pohjolaan väsättiiin NATOa, mutta kun Suomen ja Ruotsin kansalaiset vastustavat NATOa, JEF otettiin käyttöön.

        • ’…Suomi se ei sitten malta pysyä poissa isompiensa jaloista, vaan sinne mennään rinta rottingilla ensimmäisten joukossa…’
          Sanoppa muuta … mutta niin se menee kun typerykset ovat puikoissa. Mutta ei kansakaan kovin fiksua ole kun antaa niiden itseään kuljettaa.

    • > Muistelin lukeneeni vastaavaa, joo, 1940
      > kevätpuolella luvattiin samaa, se oli silloin
      > kanssa Biritannia kun lupasi.

      Tällaiset lupaukset ovat aina merkki sodasta, joka on jo vääjäämättömänä edessä. Näillä lupauksilla ja erityisesti ”hyökkäämättömyyssopimuksilla” pelataan aikaa asemien parantamiseksi ennen sotatoimia.

      Muutenkin kuvio on hämmästyttävän samankaltainen noiden aikojan tapahtumisen kanssa. — Nyt Suomi kaikessa myötäilee Saksaa ja tekee salaisia sotilaallisia sopimuksia. Samalla kalistellaan sapelia Venäjän suuntaan. — Tarvitseeko Saksa Suomen apua esimerkiksi Pietarin valloittamiseen?

      • USAn ja NATOn hyökkäyksessä Venäjälle Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-JEF-Suomi auttaa logistiikassa, tukikohtatoimissa, yrittää suojata USAn ja NATOn joukkoja Suomen alueella, iskee osana NATOa Pietarin siviilikohteisiin tappamalla siviilejä, tuhoamalla viemäri-sähkölaitoksia, sairaaloita, kouluja, lastentarhoja ja iskee Venäjän pohjoisilla alueilla Venäjän öljy- ja kaasulaitoksiin.

  9. Mikäli Venäjä ja venäläiset haluavat sovitella Suomen kanssa niin alkuun palauttakoon takaisin ryöstämänsä ja edelleen miehitetyt Petsamon, Sallan-Kuusamon, Laatokan Karjalan sekä Karjalan Kannaksen alueet. Mielellään alueet palautetaan tyhjennettynä venäläisistä. 😉

    • Mikolle tiedoksi, että Neuvosto-Venäjä/Neuvostoliitto myönsi Suomelle itsenäisyyden 1917.

      Venäjän tasavalta syntyi 1993.

    • Mikko Meik. Et taida tietää seuraavaa. Neuvostoliiton hävitessä, silloinen Venjän Federaation presidentti Jeltsin tarjosi Suomelle Karjalaa jne takaisin. Silloinen tasavallan presidenttimme Mauno Koivisto ei suostunut neuvotteluihin. Miksi ei? Ehkä Koivisto halusi pitää haavan auki, syyksi seuraavaan sotaan. Mauno Koivisto oli kiero mies. Hän ei halunnut työttömyyden vähenevän, koska halusi pitää tyytymättömiä äänestäjiä mutta suosiollisia SDP:lle. Tästä aiheesta on Suomessa kaksikin väitöskirjaa.

      Karjalan jne osalta juna siis meni jo.

      • Jep. Poistukoot Ladojensa kanssa välittömästi alueiltamme takaisin äiti-Venäjän kaalimaille ja Siperian takametsiin minne kuuluvatkin.

  10. USA ja NATO ovat koko Sauli Niinistön presidenttikauden olleet erittäin epäluuloisia sen suhteen pystyykö Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi suojaamaan USAn ja NATOn joukkoja Suomen alueella, Itämerellä, Suomenlahdessa, Perämerellä.

    Siksi nyt Suomi liitettiin JEFiin.

    Aikaisemmin olemme nähneet sukellusveneshowt Ruotsissa ja Suomessa. Shown taustalla on USAn ja NATOn painostus, että Suomi hankkisi Pariisin rauhansopimuksen vastaisesti sukellusveneitä turvaamaan USAn ja NATOn sota-aluksia ja sulkemaan Itämeri Venäjän aluksilta.

    Juoneen kuului, että Ruotsin valtio antoi rahat uusien sukellusveneiden valmistamiseen ehdolla, että Ruotsi myy sukellusveneitä muille maille eli Suomelle.

  11. Mikäli Venäjä haluaa sovitella Suomen kanssa jotain niin palauttakoon ryöstämänsä ja edelleen miehitetyt alueet Petsamosta, Salla-Kuusamosta sekä Karjalasta. Tietysti tyhjennettynä venäläisistä.

    • Mikolla on historian ymmärrys pikkusen hakoteillä. Venäjä ei ole ryöstänyt Suomelta yhtään mitään.

    • Mikko Meik 30.6.2017 at 11:09

      ”Mikäli Venäjä ja venäläiset haluavat sovitella Suomen kanssa niin alkuun palauttakoon takaisin ryöstämänsä ja edelleen miehitetyt Petsamon, Sallan-Kuusamon, Laatokan Karjalan sekä Karjalan Kannaksen alueet. Mielellään alueet palautetaan tyhjennettynä venäläisistä. 😉”

      Mikko MK 30.6.2017 at 13:01

      ”Mikäli Venäjä haluaa sovitella Suomen kanssa jotain niin palauttakoon ryöstämänsä ja edelleen miehitetyt alueet Petsamosta, Salla-Kuusamosta sekä Karjalasta. Tietysti tyhjennettynä venäläisistä.”

      Tyrkkää nämä ajatuksesi Suomen valtionhallinnolle, Viimeksi asia taisi olla esillä Ahtisaaren ollessa presidenttinä. Mikä oli tulos…?

      Aluemenetykset ovat seuraus siitä, että sodassa ei toiselle sijalle päässeellä ole paljoa sanottavaa. Nk. Liittoutuneet, siis tämä ”Läntinen Arvoyhteisö”, johon me nyt päivän propagandan mukaan kuulumme, salli kaiken tapahtua tekemättä mitään.. Tyhmyydestä sakotetaan.

      Nykykehityksen valossa mitään ei ole opittu vieläkään. Seuraavaksi menee koko maa Ahvenanmaata myöten, ja Naton kypäräpäillä vaan kypärät pyörivät päässä, ja Ruotsissa sukkahousut jaloissa.

      Jos olet sotilasvalan vannonut tai antanut juhlallisen lupauksen, niin suhteuta se politiikka, jota nyt ollaan ajamassa, ja josta et voi olla olematta tietoinen, siihen mitä sen ensimäisessä kappaleessa sanotaan.

      • ”Seuraavaksi menee koko maa Ahvenanmaata myöten”

        Ei Venäjä uskalla hyökätä länteen ,sotilaallisesti liittoutuneeseen, kuten NATO-maahan. Se on venäläisille nopea turpakeikka ja Venäjän valtion, sellaisena kun sen nyt tunnemme, loppu. Tämän tietävät Kremlissä myös.

        • Ei se siihen pyrikään, mutta reagoi aivan varmasti, kun kynnys ylitetään, eikä odota että tilanne on liian pitkällä…

          Suomi on täysin persaukinen kansakunta, -kiitos unionistien ja globalistisankareiden, joka ei kykene huolehtimaan kriisitilanteessa edes omasta ruokahuollostaan, saatikka sitten muusta.

          Pyyhi siinä sitten persettäs Pariisin rauhansopimuksella, kun ei enää ole edes mitään mitä paskannat.

          • Varmuusvarasto viljalle riittää vain kuudeksi kuukaudeksi. Tämäkin EU määräystä. Sodankaltaisessa kriisissä näkisimme nälkää.

          • Jali, mistään ei tullut yhtään vinlaisua siitä, kuka siinä tilanteessa
            auttaa.

        • Mikä se panee sinut ajattelemaan että NATO koaliitio on jotenkin sellainen jossa spekulaatiot eivät alkaisi kukkia tilaisuuden tullen. Jokainen tietää, että kavereita on aina silloin kun menee hyvin , mutta sitten kun menee huonosti kaveripiiri supistuu. Ei Natokaan ole tässä suhteessa mikän poikkeus. Sopimusten yli kävellään mennen tullen kun tosi on kysymyksessä, -sitä ennen sopimuspolitiika on vain pelkkää partain pärinää, ja yhteisen tahtotilan ilmaisua.

          • ”No onhan noita NATO:n kollektiivisen puolustuksen joukkoja siirretty kamujen turvaksi Baltian maihin ja Puolaan jo n.7000.”

            Mitä tällä yrität todistaa? Muu osa kommentistasi onkin täysin omia kuvitelmiasi.

          • USA ja NATO yksirysarmeijoineen ja kumppaneineen siirsi aikoinaan 700.000 sotilastaan Irakiin 25.000 islamistia vastaan ja 600.000 sotilastaan 20.000 talibania vastaan ja silti turpaan tuli.

            7000 sotilasta Baltiassa maailman vahvinta armeijaa vastaan on hulluutta ja tarkoitettu lähinnä propagandavälineeksi manipuloimaan heikompiälyisiä.

          • Venäjän valtion sotapropagandassa nämä NATO:n kollektiivisen puolustuksen 7000 sotilasta Baltiassa ovatkin hyökkäämässä Venäjälle. Sellainen propaganda todellakin on heikkoälyisempien manipulointia. Olenpa nähnyt joidenkin pahimpien höyrypää-hihhuleiden kutsuvan tätä operaatio Barbarossa 2.0:ksi. 😀

          • Meidän höyrypää ylipäällikkö Sauli Niinistö ryhtyi ”esiliikekannallepanoon”.

            Ylipäällikkö Niinistö paukutteli henkseleitään 900.000 reservillä, josta tosin NATO hyväksyy ja kelpuuttaa vain 300.000-400.000.

        • Mikko Mk. Venäjä on aina toiminut hyvin pragmaattisesti, mikä tuon maan nimi milloinkin on ollut. Historia ei todista, että venäläiset olisivat pelkureita. Syyrian operaationsa todistaa määrätietoisuudesta ja kylmästä harkinnasta. Venäjän omat tärkeät intressit olivat vaarassa. Syyrian laillinen hallitus teki avunpyynnön. Päivänä yksi YK hyväksyi Venäjän Syyrian avustamisen. Päivänä kaksi Vladimir Putin sai Venäjän duuman hyväksynnän Syyrian operaatiolle. Päivänä kolme Venäjän lentokoneet nousivat ilmaan Syyrian taivaalle.
          Berliinin kriisi vuonna 1948 on kertomusta silloisen Neuvostoliiton suunnitelmallisuudesta ja riskin otosta. Länsiliittoutuneilta, USA, Englanti ja Ranska, suljettiin maayhteydet länsi-Berliiniin. Silloinen USA:n presidentti Truman ei uskaltanut aloittaa sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Länsi-Berliiniä alettiin huoltaa ilmateitse. Berliinin kriisi oli kuitenkin Stalinin harhautusta. Polttopiste olikin Kiinassa. Stalin halusi Maon voittavan Kiinassa, joten luotiin Berliinin kriisi. Tämä sitoisi USA:n joukot Eurooppaan, eikä USA uskaltanut aloittaa toista rintamaa Kiinassa. USA ei olisi pystynyt käymään kahden rintaman sotaa. Sama on tilanne nyt. USAnkin resurssit ovat rajalliset. NATO on puhdas paperitiikeri.
          Jos Venäjän oleelliset intressit ovat vaarassa, niin Venäjän armeija toimii. Myös Venäjän toimet Krimin suhteen todistavat harkitusta riskin otosta.

          • Venäläiset ovat nimenomaan niitä pelkureita. Tämähän on tullut tässä selväksi Turkin ilmavoimien( F-16 Falconin) ammuttua venäläisten (SU-24 Fencer) rynnäkköhävittäjän tonttiin. Reaktiot olivat pelkkää puhetta ja uhkailua eikä mitään tekoja. Entäs kun Yhdysvallat on tiputtanut syyrialaisia ja iranilaisia lennokkeja sekä hävittäjäpommittajia (SU-22 Fitter) taivaalta alas kuin kärpäsiä ja hyökkäsi risteilyohjuksin Syyrian ilmavoimien lentotukikohtaan? Samoin Venäjä ei uskalla puolustaa ”liittolaistaan” Syyriaa, Israelin ilmavoimien säännöllisesti suorittamilta ilmaiskuilta. Pelkkää löysät housussa olevien toppahousujen lässytystä eikä tekoja. Venäjä ei uskalla sotia sitä vahvempaa ja iskukykyisempää länsiliittoumaa vastaan. Tietävät että turpaan tulee lujaa – ja se sattuu. 😀

          • Milloin USAon sotinut vertaisiaan vastaan…? Sillä on kanttia vaan potkia pikkupoikia kanveesiin. Muilta osin pannaan muut asialle.
            Ei sinun logiikkasi oikein pure, kun sitä ei ole.

            Puhu Pariisin rauhansopimuksesta äläkä lässyttele joutavia palstatilaa viemässä.

          • Minusta alkaa tuntua, että tämän Viron pojan meikit alkavat valua kaulalle.

            Nyt Mikko Meikkaaja julistaa, että venäläiset ovat pelkureita. Miten tämä rimmaa yhteen sen kanssa, että virolaiset pelkäävät venäläisiä (siis pelkureita) kuollakseen? Niin kovasti pelkäävät venäläisiä (siis pelkureita), että ovat valmiit antamaan itsemääräämisoikeutensa USAn haltuun.

            Viro ja virolaiset eivät kykene olemaan itsenäisiä, heiltä puuttuu siihen tarvittava kansanluonne. Tuleeko Virosta seuraava USAn osavaltio?

          • Erkki,

            Ensimmäisessä Persianlahden sodassa 1991. Saddam Husseinin taistelujen karaisemat Irakin asevoimat olivat kooltaan tuolloin maailman 4:ksi isoimmat ja varustettuna aikaansa nähden erittäin nykyaikaisella kalustolla mikä oli hankittu niin lännestä kuin myös Neuvostoliitosta. Sodan lopputulos ei ollut etukäteen mitenkään varma.

            Irak kukistettiin kuitenkin nopeasti ja yhdysvaltalainen 1970-luvulta asti kehitetty huipputeknologinen ja koulutettu asevoima osoittautui taisteluissa irakilaisia paljon paremmaksi. Irakilaisten tappiot olivat järkyttävän isot.

            Esimerkiksi Yhdysvaltain maavoimien ja merijalkaväen (M-1 Abrams) taistelupanssarit tuhosivat 2200 Irakin armeijan venäläisvalmisteista taistelupanssaria mukaan lukien 500 (T-72 )vaunua menettämättä yhtäkään (M-1 Abramsia) irakilaisten tankkitulessa. Koska pelätty (T-72) osoittautuikin Irakin taisteluissa aivan surkeaksi, lähinnä maalitaulun roolia esittäväksi tankiksi, UralVagonZavodin tankkitehtaalla vaihtoivat kiireellä juuri valmisteilla olleen uusimman T-72 variantin (T-72BU:n) tyyppimerkkinnän (T-90:ksi).

          • Ridanpääläistä jankutusta, kun USA ja NATO ei ole voittanut Irakia vieläkään ja nyt ollaan vuodessa 2017.

            Sireniläistä mielikuvitusmaailmaa, että Irakissa olisi käyty joku kenraali Pattonin kaltainen panssaritaistelu.

            Saddam hajotti konventionaalisen armeijansa heti kun USA ja NATO aloittivat hyökkäyksensä ja hajotti sen niin hyvin, että USAn ja Britannian sotajoukot estiskelivät päivätolkulla Saddamin konventionaalisia joukkoja, pääesikuntaa, esikuntia, myös panssarivoimia, joita ei enää ollut.

            Tuolla teollaan Saddam pelasti tuhansien irakilaisten hengen ja loi vielä sissiarmeijan, joka ajoi USAn ja NATOn Irakista, ja nyt USA ja NATO yrittävät sitten uudestaan mm. kurdien, saudien, Sauli Niinistön Suomen jne. avulla.

          • Yhdysvaltain johtama koalitio on kukistanut Irakin asevoimat nopeasti kahteen kertaan 1991 & 2003. Puolustusliitto NATO:lla ei ole ollut mitään tekemistä näiden sotien kanssa.

            Sen sijaan NATO on ollut mukana YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamissa kriisinhallintaoperaatioissa:

            1995 Bosnia-Hertsegovina (IFOR, SFOR)

            1999 Kosovo (KFOR)

            2003 Afganistan (ISAF)

            NATO otti tuon operaation johtovastuun 2003

            2011 Libya

            NATO otti tuon operaation vastuutehtävät 2011

            2014 Afganistan

            ISAF operaation loputtua NATO käynnisti operaatio Resol Supportin tarkoituksena Afganistanin turvallisuusjoukkojen kouluttaminen ja tukeminen

          • Mr. Meikkk,

            Montako ”k” kirjainta nimimerkissäsi on…?

            Tässä keskustelussa aiheeena on Pariisin Rauhansopimus vuodelta 1947.

            Ainoa sitä koskeva asia, jonka olet saanut kakaistuksi ulos tuutistasi liittyy omaan perseeseesi ja sen pyyhkimiseen…

          • Mikko Meik. Et voi ottaa yhtä pientä sotatapahsta Syyrian sodassa esimerkkinä pelkuruudesta. Rohkeudesta ja määrätietoisuudedta kertoo ylipäätään koko Syyrian sota. Venäläisen lentokoneen alasampuminen oli ilmiselvä provokaatio, jotta Venäjä olisi kostanut Natomaa Turkilla, ja jotta Turkki ja Nato olsii voitu sotkea sotaan Venäjää vastaan. Toisessa maailmansodassa länsiliittoutunert eivät koskaan päässeet taistellen Berliiniin. Puna-armeija sen sijaan valloitti sen keinoja kaihtamatta. Toki saksalaiset taistelivat myös urheasti.

          • Provokaatio? Kyseessä oli aivan normaali Turkin ilmatilaan tunkeutuneen vieraan vallan ilmaaluksen alasampuminen. Su-24 Fenceriä varoitettiin useaan kertaan ja kehoitettiin poistumaan Turkin ilmatilasta. Pommituslennolla olleet SU-24 Fencerin venäläiset fasistit saivat juuri sen minkä ansaitsivatkin, AIM-9X Sidewinder ohjuksen persreikäänsä. Buahahahahahaha.

          • Sauli Niinistö on ajanut meidät NATO-hölmöilyillään kahden rintaman sotaan:

            1) Itäinen rintama Manner-Venäjää vastaan
            2) Läntinen rintama Venäjän Kaliningradia vastaan.

  12. Tehdään välirauha, tuli mieleen yksi juttu, vanha mutta hyvä.

    Sotilasmestari: Alokas, mitä te siellä kuhnitte, mikä teidän ammattinne on?
    Alokas: Olen hitsari, herra sotilasmestari.
    Sotilasmestari: Ette te mikään hitsari ole, vaan hitsaaja, onko selvä.
    Alokas: Selvä on, herra sotilasmestaaja.

    Muuten tästä kohkaamisesta tulee mieleen se amerikkalaisen sotilaan kommentti siinä Vesan artikkelissa: Missä helvetissä kaikki aikuiset ovat?

  13. NATO-isäntämaa-neuvotteluissa ja varustautumisessa Sauli Niinistö sitoutui sukellusveneiden sijaan panostamaan pinta-aluksiin, joilla Suomi suojaisi USAn ja NATOn sota-aluksia ja iskisi Venäjän aluksiin Suomen aluevesillä ja Itämerellä.

    Niinistöllä ja Lindbergillä ei ollut ymmärrystä eikä siten tietoa kun ei ollut USAn ja NATOn tiedustelullakaan, että Venäjä oli kehittänyt tulivoimaan nähden maailman liikkuvimman pinta-alusten laivaston.

    USA, NATO, Niinistö ja Lindberg saivat siitä tuta Syyrian sodassa kun Venäjä ampui Syyriaan USAn ja NATOn tukemien terroristien tukikohtiin 1500 km:n päästä Kaspian mereltä Kalibr-risteilyohjuksia kevytrakenteisista nopeista pinta-aluksistaan.

  14. Niinistö ja Lindberg eivät tiedä, mitä Mauno Koivisto junaili Suomen ulkopolitiikasta eli ETA-/EY-EU-politiikasta määrääjänä.

    Koiviston tekemät päätökset ja määräykset sekä juoksupoikien tekemiset ovat salaisissa asiakirjoissa.

    • Niin onhan tämä demokratia Suomessa kovin epädemokratiaa kun nyt käydään Koiviston kimppuun kun Koivisto ei voi puolustautua kun on kuollut, mutta ei uskalleta arvioida elävien esim. Ahtisaaren tai Sauli Niinistön tekemisiä.

      • Koiviston aktiiviaikana oli hieman vaikeata kenenkään arvostella, kun asioita hoidettiin pöytälaatikkotyönä piilossa ja kaikki oli salaista, ja vain harvat tiesivät mitä tiesivät, ja lopputulemat alkoivat kokonaisuudessaan näkyä vasta sitten, kun oli jo myöhäistä.

        Täsmälleen sama jatkuu tänäkin päivänä. Tekemisiä yritetään vieläkin salailla milloin milläkin perusteella.

        Ulkoministeriön palkkalistoilla ja muuallakin virkamieskunnassa on joidenkin muiden lisäksi joukko nk. rusettikauloja jotka briljeeraavat protokolla-osaamisellaan ja sitten ”harmoonisen koulutuksen” saaneita kansakoulunopettajia, jotka osaavat kaiken maan ja taivaan väliltä, ja joihin Ahtisaarikin kuuluu.

        Lisäksi tulevat ”kielimaisterit” jotka valvoivat mm. vesihuoltoprojekteja Afrikassa, ja myös muuallakin.

        Muistaakseni se oli juuri Ahtisaari, joka aikoinaan junaili Tansaniaan mm. kaksi troolaria kehitysapuna, jotka eivät koskaan troolanneet mitään, kun niiden konehuoneessa ei kukaan voinut olla, kun oli liiian kuuma koneiden käydessä.

        Niinistöstä on kyllä tälläkin areenalla ollut kirjoituksia, joissa hänen toimiaan arvostellaan.

        Mitä sitten tulee Koivistoon, niin kyllä se tosi demokratiaa oli, kun konkurssikypsien liikepankkien KOP ja SYP pelastamiseksi, mukaanlukien myös osa muutakin pankkisektoria, piti kataa tuhansittain pk-yrityksiä, ja tuhota kymmenien-, ellei satojen tuhansien ilhmisten tulevaisuus ja elämä aina seuraavaan sukupolveen saakka siksi, että poliittiset intohimot aina vaan suurempaan sosialistiseen Unioniin liittymiseksi voidaan toteuttaa.

        Jos nykykehitys on -90 luvulta alkanutta valtiopetosta, niin piikki auki pankkiireille oli systemaattisesti toteutettua ihmisoikeusrikkomusta sosiaalisesti järjestäytyneessä yhteiskunnassa, jolle kukaan ”päättäjistä” ei ole tehnyt mitään.

        Yksittäisillä ihmisillä ei yksinkertaisesti ole käytännössä sitä YK:n KP-sopimuksen ja EU:ihmisoikeussopimuksen edellyttämää instrumenttia, jolla tämä asia saataisiin hoidettua asianmukaisesti ja tehokkaasti. Siksi tällaista voi tapahtua.

        Suomessa juoksentelle vapaalla jalalla joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja joiden oikea residenssi on vankilassa, tai moottoritietyömaalla Hankoniemestä esim. Liinahamariin, kun sellainen rakennetaan. Sellaista demokratiaa tämä Suomi harjoittaa.

        Kun valinnanvapaus korostuneesti tuodaaan politiikassa esiin, niin valinnanvapaus edellisten osalta voisi toteutua siinä, että saa valita onko työpukuna käytettävässä pyjamassa raidat pitkittäin vai poikittain. Hybridimalleja ei suvaita.

        • Erkki, vaikea olla kanssasi samaa mieltä tuosta, että kaikki salattiin ja että ei tiedetty.

          Nyt hyvä esimerkki on Sauli Niinistö, joka toimii kulisseissa, liittää Suomea USAn ja NATOn sotarintamaan Venäjää vastaan, osallistuu hyökkäysvalmisteluihin, liittää Suomea NATOon ja NATOn Pohjolan ja Baltian nopeaan joukkoon, junailee Venäjän vastaista infosotaa, Venäjä-vihaa, venäläisvihaa yms.

          ja kun kukaan ei taaskaan muka näe mitään niin mielipide ei tiedetty kun salattiin on jo valmis.

          • Ehkä se oli epämääräisesti sanottu. Se taho, jonka olisi pitänyt tietää, ja jonka pitäisi tietää, siltä salattiin, siis kansa ei tiennyt.

          • Ok, mutta miksi meillä ei ole mediaa, asiantuntijoita, julkisuutta, joka seuraisi mitä Suomessamme tapahtuu ja mitä täällä touhutaan.

            NATO-isäntämaasopimuksen neuvottelut ja valmistelut olivat tiedossa mutta sitä ei tuotu julkisuuteen.

            Sauli Niinistön ”maailman lapsellisin” selitys, että ei hän vaan presidenttinä ja armeijan ylipäällikkönä tiennyt kuka oli kutsunut USAn ja NATOn maa-, ilma-, panssari-, merivoimat Suomeen harjoittelemaan sotaa Venäjää vastaan meni mediassa läpi kun kukaan ei ryhtynyt penkomaan asiaa saatikka väittämään vastaan tai edes asettamaan presidentti-ylipäällikköä vastuulliseksi.

            Nyt viimeisin on sitten tämä JEF, joka sekin tuotiin julkisuuteen vasta kun puolustusministeri oli jo allekirjoittamassa sopimusta, vaikka tiedossa on, että Sauli Niinistö juoni JEFiä jo 2012-2913.

          • Hyviä kysymyksiä Tim.

            Jokainen voi miettiä syitä, ja kysellä…

            Kysmys ei loukkaa ketään muuta kuin sitä joka tietää” väärän” vastauksen, mutta ei sallisi kysymystä esitettävänkään, ettei paljastuisi.

            Mutta onhan meillä Vastavalkea ja eräitä muita, jotka parhaansa mukaan yrittävät tuoda aineistoa esiin ja pitää edes jotenkin tilanteen tasalla.

    • Jorma Jaakkola, olet tehnyt loistavaa työtä – kiitos. Tämä petollinen ”ravintoketju” ei kuitenkaan katkea Koivistoon, eikä myöskään EU:hun yhtenä organisaationa, tai USA:han, tai kansallisvaltioihin ylipäätään – yhdessä tai erikseen – edelliset ovat myös juoksupoikia isommille voimille, jotka tätä rulettia huipulla pyörittävät.

      Mitä ylemmäksi valheen pyramidia ”totuuden etsijä” kipuaa, sen lähemmäksi pää-vihollista pääsee… valhe asuu paljon syvemmällä, mitä ihmiset tiedostavat.

  15. Kun näillä keskusteluilla on taipumus rönsyillä, niin lienee syytä palata asiaan, eli Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947.

    Sen dokumentaation valossa mitä Jali Raita kirjoituksessaan on esittänyt, -Pariisin rauhansopimus vuodelta -47 on edelleenkin voimassa. Mitään dokumentaatiota, joka osoittaisi asian olevan jotenkin toisin, ei ole mistään suunnasta tullut näköpiiriin.

    Pariisin rauhansopimus on valtiosopimus, jonka purkamiseeen ei riitä presidentin ”fundeeraukset”, joita sitten eräät ”oikean aatteen” tsupparit omin lupinensa ovat pyrkineet panemaan toimeen. Opponentit voisivat hetken miettiä, mitä tämä tarkoittaa…

    Viite: FINLEX

    Valtiosopimukset: 1947
    20/1947
    Asetus

    Asetus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen voimaansaattamisesta.
    Sopimus tms.
    Rauhansopimus Suomen kanssa.

    19/1947
    Laki
    Laki Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Austraalian, Etelä-Afrikan Unionin, Intian, Kanadan, Tsekkoslovakian, Ukrainan Sosialistisen Neuvostotasavallan, Uuden Seelannin sekä Valko-Venäjän Sosialistisen Neuvostotasavallan välisen rauhansopimuksen hyväksymisestä.

    Varsinainen toimija tässä kuitenkin on Venäjä. Jos siellä jonkin aikaa vaikutti sosialisteinen hallinto mausteineen ja satelliitteineen, niin ei se jatkumoa miksikään muuta, etenkään kun minkään sopimusvaltion taholta ei ole tullut kelvollista asiakirjaa siitä että nämä ja nämä sopimukset ovat nykyolosuhteissa obsoletteja.

    Tämä asia esitetyn dokumentaation valossa on täysin yksikäsitteinen. Jos joku on eri mieltä, niin lyököön tiskiin tarvittavat asiakirjat. Jokainen voi itse etsiä tähän fundeeraukseen liittyvän asiakirjan, joka osoittaa, että ei presidentti ole mitään päättänyt, -eikä olisi voinut edes päättää, koska presidentti ei tee valtiosopimuksia, eikä pura niitä, vaan se taho on eduskunta. Valtiosopimukset tulevat osaksi Suomen lainsäädäntöä, ja lakia säätävä elin on Suomessa eduskunta, eikä Tasavallan Presidentti.

    Jorma Jaakkola on omissa yhteyksissään yksityiskohtaisesti dokumentoinut EU-liittymisen kosiomenoja ja toimia, jotka yksityiskohtaisesti on luettavissa sieltä, mihin hän omissa kirjoituksissaan on viitannut, lopputoteamuksineen.

    Euroopan Yhteisöön liittymisen alkuperät ovat sen sosialistisen aatemaalman piirissä, jota mm. Kalevi Sorsa aikoinaan edusti. Jos nyt joku haluaa kritisoida tätä ajatusta, -niin ottakoon huomioon, että kaikki mikä Euroopan Unioniin liittyy, edustaa sosialistista aatemaailmaa keskushallintoineen ja kansallisten resurssien haltuunottoa yhteisön tarpeisiin, -siis yhteisön jota hallitsee pääasiassa Saksa, ja sieltä alkunsa saaneet pankkimafian piirit kehysorganisaatioineen.
    Lue ”Red House Report”. Siitä selviää, mistä EU-jatkumo on saanut alkunsa, menetelmät vain ovat olleet toiset, kuin alunperin.

    Jali Raidan kirjoituksessa referoidusta Päivi Kaukorannan sanomisista käy selville, että hän yksinkertaisesti toistaa yleistä valetta, joka lienee joidenkin mielessä muuttunut jo totuudeksi:

    Raita:
    ”Julkisuudessa on jatkuvasti väitetty väärin ja valheellisesti, että silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto ja/tai Suomen hallitus olisi yksipuolisesti mitätöinyt Pariisin rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen.”

    Kaukoranta:
    ”Tasavallan presidentti teki tässä asiassa määrämuotoisen päätöksen 21.9.1990 valtioneuvoston ensin päätettyä asian esittelemisestä tasavallan presidentille.”

    Raita:
    ”HM 34 § on selvää tekstiä: ”Presidentin päätökset ovat, voimaan tullaksensa, presidentin allekirjoitettavat.” Pöytäkirjan 95/1990 ovat allekirjoittaneet vain Harri Holkeri, Pertti Paasio, Pertti Salolainen ja Åke Wihtol. Itse asiassa Tasavallan Presidentti (Mauno Koivisto) ei siis ole 21.9.1990 päättänyt ja lausunut yhtikäs mitään.”

    Ulkoministeriön oikeusvastaava Päivi Kaukoranta siis yksinkertaisesti joko ei ymmärrä asiaa, tai valehtelee kansalaisille. Tämä on selkeä johtopäätös ylläolevasta suhteutettuna Raidan esittämään dokumentaatioon, jota kukaan ei toistaiseksi ole osoittanut vääräksi.

    Menemättä nyt toistaiseksi pidemmälle yksityiskohtiin, jottei kukaan sotkeutuisi lillukanvarsivääntöihin, niin totean vain, että tähän mernnessä tapahtuneiden valossa on kristallinkirkasta, että NATO:n USA:n tai mikä hyvänsä se toimija onkaan anglomaailman taholla perseennuolijoineen, -niin sen pyrkimyksenä ei suinkaan ole pysyvä rauhantila maailmassa, vaan viimekädessä muiden mm. Venäjän toistaiseksi mittaamattomien öljy-, ja mineraaliresurssien haltuunotto omaksi hyväksensä, kun omat taskut on tyhjät.

    Toki tietysti muitakin premissejä on, mutta lähtökohtaisesti kisa käydään aina joko elämälle tai teolliselle kehitykselle välttämättömistä hyödykkeistä.

    Se, kenellä öljyä riittää, sen tankit kulkevat pisimpään jne… USA on jo tuontiöljyn varassa UK:lla ei omia öljyresursseja ole koskaan ollutkaan.

    Mikä tästä on looginen johtopäätös?

    Jos nyt palataan takaisin Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947, niin välttämätön edellytys em. kehityksen aikaansaamiselle on sopiva hyökkäysalusta Venäjälle, johon Suomi tarjoaa mitä parhaat olosuhteet. Pariisin rauhansopimuksen näennäinen ”mitätöinti”, jota faktisesti ei ole tapahtunut, on ollut askel tähän suuntaan, joko ymmärtämättömyydessä tai tieten tahtoen.

    Idioootit jotka jotenkin ovat päätyneet valtakunnan korkeimpiin asemiin kukin omassa karsinassaan ja ajassaan, ovat sitten junailleet nk. ”Isäntämaasopimuksen” joko tyhmyyttään ja ymmärtämättömyyttään, tai revansistisen aatteen palon myötäajamana, -tai pakotettuna siihen tavalla tai toisella aikaisemmin tehtyjen mokien seurauksena.

    Tämä Isäntämaasopimus seurannaisvaikutuksineen -sotaharjoitukset, kuten Arctic Challenge, etc… ovat siitä, siis Pariisin rauhansopimuksen näennäisestä mitätöinnistä seuraava askel kohti lopullista päämäärää.

    Ei kai kukaan harjoittele paneksimista edes mielessään, ellei aio naida jotakuta tosissaan… Vai hiekkalaatikollako sitä vaan leikitään….?

    Meillä on jo Google Haminassa solmukohdassa, Sonera tai Telia tms. Swedulassa, joista kumpikin edustaa faktisesti tiedusteluorganisaatioita. Ruotsalainen Wallenbergien perintäyhtiö kuppaa suomalaisia edelleenkin presidentti Mauno Koiviston Koiviston aikaansaamalla mandaatilla. Suurin osa suomalaista perusinfraa on jo kaupattu ulkomaisiiin käsiin jotta saadaan leipää, ei siis enä voita leivän päälle, ja kaikki tämä sen kehityksen tuloksena joka alkoi -90 luvulta ellei jo hieman aikaisemmin, -siis sellaistakin perusinfraa, jolla on strateginen merkitys.

    Mitä tämä sitten tarkoittaa, se tarkoittaa sitä, että on valmisteltu sellainen kehys, jossa faktisesti muilla tahoilla kuin suomalaisilla on merkittävämmät intressit vaalittavanaan, kuin suomalaisilla torppariparoilla, jotka joitain poikkeuksia lukuunottamatta eivät omista enää edes omaa isänmaataan ja sen hyödynneympäristöä, puhmattakaan päätäntävallasta omia asioitaan koskien.

    Jotkut ovat saaneet kaiken tämän aikaan lyhyessä ajassa, em. polkua kulkien. Jos tämä ei ole valtiopetos, niin mikä se sitten on.

    Uskallan väittää, että ”sille porukalle” tämänhetkisestä statuksesta riippumatta ei ole pelastusveneitä tai narua jossa roikkua kun aletaan hukkua, eikä pakopaikkaa missään. Pettureita kun ei kunnioiteta missään.

    Jossain tämä kokonaisuus on suunniteltu, ja nuijat ovat lentäneet retkuun joko tyhmyyttään tai kuten jo edellä on sanottu, -Suomi on myynyt perseensä ja tulevaisuutensa häviäviälle taholle tyhjistä tavoitteista.

    • Lisään nyt tähän vielä jatkeeksi eräällä toisella palstalla vastavalkeassa ( https://vastavalkea.fi/2017/06/01/helsingin-sanomat-eduskunta-hyvaksyi-isantamaasopimuksen ) olleen kommenttini, kun se sopivasti täydentää ko. kehystä:

      Erkki 4.6.2017 at 23:46

      Kiitokset Tapio jälleen vaivannäöstäsi referoimiesi asioiden suhteen, koskien Wienin yleissopimusta, ja YK;n peruskirjan 102 artiklaa.

      Peruskirjan 103 artikla on myös hyvä tuoda asiakokonaisuuteen muistin tueksi.

      103 artikla: Jos Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenten tähän peruskirjaan ja johonkin muuhun kansainväliseen sopimukseen perustuvat velvoitukset ovat ristiriidassa keskenään, on tämän peruskirjan velvoituksilla etusija.

      MOU:n viiteasiakirjojen joukosta puuttuu Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947. Tapahtuneiden valossa ko. sopimus on edelleenkin voimassa, koska muuta osoittava asiakirjat puuttuvat. MOU sopimus avoimesti rikkoo ko. Pariisin rauhansopimusta.

      Onko oikeuskansleri puuttunut tähän kysymykseen? Lukeutuuko ko. rauhansopimus muihin oikeuskanslerin referoimiin viiteasiakirjoihin joiden valossa hän on kannanottonsa laatinut. En ole vielä ehtinyt siihen asti.

      Jos ei kuulu, niin miksi ei kuulu?
      Vastaa
      Erkki 6.6.2017 at 01:24

      Kai tässä tarvittaisiin jonkun selitys vielä siihenkin, että miten sopimuksessa jota ko. isäntämaasopimus edustaa, voidaan YK:peruskirjan 102 artikla ohittaa sanomalla yksinkertaisesti että:

      12.2 ”This MOU is not eligible for registration under Article 102 of the Charter of the United Nations.” kun kuitenkin edellä sanotaan:

      12.1 ”This MOU is not intended to supersede national law or international obligations by which the Participants are bound. The Participants will notify each other in case of any conflict arising from this MOU.”

      Pakko on sanoa, että on aika erikoista ajatuksenjuoksua.

      102 artiklassa sanotaan kategorisesti , että jokainen sopimus jne. 103 artiklassa määritellään sopimusten pätemisjärjestys ristiriitatilanteessa.

      Isäntämaasopimuksen 12,2 kohdassa yksinkertaisesti kävellään kansainvälisten sopimusten yli.

      Tästä herää nyt mm. seuraavat kysymykset:

      1. Oliko Lindberg ennen allekirjoitustaan tietoinen tästä ristiriidasta, tai jos ei ollut, niin voidaanko ajatella, että hänen olisi pitänyt olla siitä tietoinen?

      2. Mikä on Lindbergin valtuuttajien rooli suhteessa YK:n yleissopimuksen ym. kohtiin, UTVA:ko se oli vai onko heidän statuksensa kansainvälisessä yhteisössä sellainen, että nämä asiat eivät heitä koske?

      3. Jos isäntämaasopimus ylipäätänsä ei edes ole mikään sopimus, jolla väitteellä tietysti kierretään 102 artikla ja sen johdannaiset, niin mikä se sitten on, -ulkopoliittinen yhteisymmärrysasiakirja vai?

      Ei tästä tilanteesta pääse yli tuomalla kehiin uusia nimityksiä asioille, koska jokainen niistä on viimekädessä määriteltävä ilman toisiaan. Lisäksi on huomattava että budjettiasioista Suomessa päättää eduskunta, ja ko. sopimuksen budjetäärisiä vaikutuksia ei voi kiistää. Torikaupallako avustaminen kaikin käytettävissä olevin keinoin finansioidaan?

      Jotenkin lähestyy käsitys siitä, että koko isäntämaasopimusasia konvergoi kohti raja-arvoa, jolla on oma nimensä.

  16. Sauli Niinistö rikkoo ja uhmaa Pariisin rauhansopimusta kun on ostanut saksalaista sotakalustoa mm. Leopard NATO-panssarivaunuja, mutta sekään ei Niinistölle riitä vaan Niinistö solmii sotilasliittosopimuksen Saksan kanssa.

    Aikoinaan Hitlerkin pyyhki takapuoltaan Saksan I maailmansodan rauhansopimuksilla.

  17. Pariisin rauhansopimuksen rikkomiset olisi tietysti pitänyt käsitellä eduskunnassa, mutta Sauli Niinistö ei ole alistanut yhtäkään sotasitoumuksistaan eduskunnan käsittelyyn vaan tehnyt kaikki sopimukset, asehankinnat, sotaharjoitukset salaa eduskunnalta ja kansalta.

    Aikoinaan Hitlerkin teki kaikki sotasitoumukset ilman maansa parlamentin käsittelyä.

  18. Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus raukesi itsestään, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Entä Pariisin rauhansopimus? Koska sen yhtenä sopijaosapuolena oli Neuvostoliitto, onko mahdollista että sopimus voidaan tulkita rauenneeksi myös Neuvostoliiton osalta ja Venäjän kanssa sellainen olisi pitänyt tehdä erikseen tai lisätä jälkikäteen Neuvostoliiton tilalle siihen? Voiko sopimus enää jatkua yhden maan kanssa olosuhteiden siltäosin muuttuessa? Käsittääkseni Pariisin rauhansopimus on voimassa edelleen niiden valtioiden kanssa, jotka ovat edelleen olemassa sen solmimisen aikana ja jälkeen…

    YYA:n jälkeen tehty naapuruussopimus sitä vastoin on vahva ja sillä on eduskunnan hyväksyntä, mikä taasen isäntämaasopimukselta puuttuu. Käsittääkseni isäntämaasopimus on torso ja hyväksyttynäkin se olisi ristiriidassa Venäjän kanssa tehdyn naapuruussopimuksen kanssa. Suomi ei ole irtisanonut (tiettävästi) naapuruussopimusta ja nyt päästäessään Naton joukkoja alueelleen ”harjoittelemaan”, käytännössä Venäjällä olisi oikeus vaikuttaa naapuruussopimukseen perustuen näiden joukkojen tuloon Suomen rajojen sisäpuolelle…

    ”4 artikla

    Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

    Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

    Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”

    http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063

    Jotenkin vaikuttaa siltä, että Suomi on tekemässä itselleen gordionin solmua…

    • ”Entä Pariisin rauhansopimus? Koska sen yhtenä sopijaosapuolena oli Neuvostoliitto, onko mahdollista että sopimus voidaan tulkita rauenneeksi myös Neuvostoliiton osalta ja Venäjän kanssa sellainen olisi pitänyt tehdä erikseen tai lisätä jälkikäteen Neuvostoliiton tilalle siihen? Voiko sopimus enää jatkua yhden maan kanssa olosuhteiden siltäosin muuttuessa? ”

      Valtiosopimusten suhteen menettelyistä on sovittu kansainvälisissä yhteyksissä eri sopimuksin. Huolimatta edeltäjänsä Neuvostoliiton hajoamisesta Venäjän asema kansainvälisissä kehyksissä verrattuna entiseen Neuvostolittoon ei tiettävästikään ole muuttunut miksikään. Venäjän historiassa ”neuvostoliittovaihe” ei ollut pitkä.

      Samalla perusteella kuin väitetään, että Pariisin rauhansopimus olisi hiipunut olemattomaksi Suomen osalta toisen sopimusosapuolen hajotessa, niin samalla perusteella kaikki SYP:n aikaiset velkasitoumukset -90 luvulla olisivat mitätöityneet SYP:n menettäessä liikepankkioikeutensa, mutta kuinka ollakaan niin ei suinkaan käynyt, vaan kaikki sopimukset muilutettiin uusiin kehyksiin jopa rikollisin menettelyin, kuten jälkeenpäin on osoittautunut, ja kaikki tämä Suomen Valtionhallinnon suojeluksessa…

      Mitä nyt sitten tulee Pariisin rauhansopimkseen vuodelta 1947, niin onko siitä muiden sopimusosapuolten taholta mitään indikaatioita, jota osoittaisivat, että sopimus ei sitoisi sopimusosapuolia edelleenkin. Ei ole.

      • Eli Suomi rikkoo kahta sopimusta, Pariisin rauhansopimusta ja naapuruussopimusta.

        Tuo jälkimmäinen SYP:n ja KOP:n velkasitoumukset olisivat saaneet mitätöityä, niin paljon ne ovat tuoneet murhetta.

        • Suomi rikkooo lähestulkoon kaikkia sopimuksia mitä se vaan voi, samalla kun se mediatuuttiensa välityksellä tuottaa propagandaa oikeusvaltiosta imagonaan ja neuvoo toisia ihmisoikeusasioissa.

          Pahinta on, että Suomi rikkoo yhteiskuntasopimusta suhteessa omiin kansalaisiinsa. Ei Sipilän aikoinaan propagoima yhteiskuntasopimus mikään yhteiskuntasopimus ole. Yhteiskuntasopimus on siinä, että Valtio kunnioittaa perustuslakiaan johdannaisineen, ja kansalaiset vastavuoroisesti sitoutuvat noudattamaan asetettua ”ohjesäännöstöä”. Tässä suhteessa kaikki on ollut jo yli neljännesvuosisadan aivan päin persettä, siis Valtion sitoumusten suhteen.

          -Niin olisivat joutaneet mitätöityä, ja käytännössä sille olisi ollut perusteitakin. Kannattaa muistaa, että Suomen valtio oli pitkään SYP:n siinneiden pankkimutaatioiden osakkeenomistajana. Miten lie tilanne nyt, -en tiedä.

          Minulle riitti jo varhaisvaiheet havainnollistamaan Suomen Valtion suhdetta kansalaisiiinsa. Kysymys ei ole yksittäistapauksista vaan tuhansista tapauksista. Mutta asia haluttiin ajaa läpi niin kuin käytäntö on osoittanut.

          Mauno Koivistolla Tasavallan silloisena Presidenttinä, tai Sauli Niinistöllä Tasavallan nykyisenä Presidenttinä ei ole ollut siinä mitenkään merkityksetön rooli. Kysymys on siis ”maan tavasta”, vaikka lainsäädäntökin on olemassa ennen ”maan tapaa”.

          Voisi olla hyvä muistaa, että on muitakin ”maan tapoja” kun mitä heidän edustamilta tahoiltaan on tullut esiin.

          Toisaalta on tullut myöskin esiin se, että kuten aikoinaan Venäjällä kiväärikomppania pani järjestykseen niskuroivat ja alamaishallintoon tyytymättömät tahot, ollaan Suomessa nyt varustauduttu nk. ”nopean toiminnan joukkoihin”, jotka panevat kuriin ja järjestykseen hallintoon tyytymättömät kansalaiset.

          Tähän on tultu, ja kenen toimesta…?

  19. Ihmisten pitäisi pikkuhiljaa ymmärtää se, että Suomi ei ole itsenäinen. Julkisia sopimuksia on tehty, ja niitä edelleenkin tehdään, mutta niiden taustalla on salaisia sopimuksia, joita ei kansalle paljasteta.

    Tämä valheen vyyhti ei tule purkautumaan, ennen kuin totuus ensimmäisen ja toisen maailmansodan todellisista taustoista tulee julki, ja se hetki tulee olemaan ihmisille järkytys. Sama mafia, joka kyseiset suursodat junaili, on perustanut myös rikollisorganisaatio YK:n, sekä lukuisat alaorganisaatiot, kuin myös suojelupoliisiverkoston – pitämään yllä illuusiota ihmisoikeuksista, laista ja demokratiasta. EU ei ole syntynyt tyhjyydestä, se perustettiin nimenomaan Uutta Maailmanjärjestystä varten, kansallisvaltioiden hävittämiseksi.

    Kun tätä maailmanlaajuista valheiden vyyhtiä ryhtyy purkamaan, huomaa sangen nopeasti sen, että näiden rikollisorganisaatioiden, sotien ja ristiriitojen takana seisoo vain yksi isäntä, jota konfliktien kaikki osapuolet – tiedostaen tai tietämättään – palvelevat.

    • ”Julkisia sopimuksia on tehty, ja niitä edelleenkin tehdään, mutta niiden taustalla on salaisia sopimuksia, joita ei kansalle paljasteta.”

      Kerro ihmeessä tarkemmin näistä salaisista sopimuksista. Sisäpiirin tietoa kenties?

      • Mikko Meik. Voit aloittaa tutkimusmatkasi salaisiin asiakirjoihin vaikkapa tästä:

        UM:n SALAINEN PÖYTÄKIRJA 16/93
        Tämä kirjoitus kertoo suomalaisesta päätöksenteosta, joka ei kestä päivänvaloa. Kirjoitus on liite nettiraporttiin ”Suomalainen vaalipetos”, josta Ylen uutiset kertoivat 6.9.2007:
        ”Suojelupoliisi ei aio julkaista niin kutsuttua Tiitisen listaa. Tiedon vahvistaa Suojelupoliisin päällikön sijainen, apulaispäällikkö Hannu Moilanen YLE Uutisille. Suomen presidentti Tarja Halonen ei puutu julkisesti Tiitisen listaan. Supo perustelee listan salassapitoa sillä, ettei se halua vaarantaa yksityishenkilöiden oikeusturvaa. Päätöstä puoltaa myös se, että tiedot on saatu ulkomaiselta tiedustelupalvelulta.”
        Stasia ei ole enää olemassa. Stasin kanssa tekemisissä olleet henkilöt eivät maanpetoksellisella tavalla muuttaneet Suomen yhteiskuntajärjestelmää.
        Otsikon pöytäkirjalla sen sijaan on Suomen yhteiskuntaa ja perustuslakia mullistaneet seuraukset. Ulkoministeriö määräsi pöytäkirjan salaiseksi, koska sen julkistaminen heikentää Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä.
        Ulkoministeri Tuomioja vapautti pöytäkirjan salassapidosta vain puolivuotta sen jälkeen, kun KHO vahvisti salassapidon. Pöytäkirjaan liittyvät asiat ovat jo vuosia olleet osoitteessa http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=poytakirjat
        kaikkien nähtävissä. Pöytäkirjalla on koko joukko asianosaisia, jotka ei ole missään vaiheessa kokeneet oikeusturvaansa loukatuksi. Olisiko tilanne toinen, jos euron sijasta olisi markan tilalle tullut Neuvostoliiton rupla?
        MAASTRICHT-AIHEET
        Kysymyksessä on EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12.1993 pöytäkirja 16/93, jonka mukaan Suomi ilmoitti, että Maastricht-aiheiden neuvotteluluvut (yhteinen raha, puolustus ja perustuslaki) voidaan sulkea. Ministeriryhmä hyväksyi euroon siirtymisen etukäteen – eduskunnan sivuuttaen, koska Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetusta Suomen markasta luopumiseksi ei olisi EU-liittymislain hyväksymisen yhteydessä löytynyt perustuslain muuttamiseen tarvittavaa 5/6 kiireellisyysenemmistöä. Pääministeri Ahon johdolla kokousta pitänyt ministeriryhmä turvautui kikkailuun ja toivoi, ettei asia koskaan paljastu.

      • Mikko Meik. Miten salaisista asiakirjoista voi ottaa selvää, kun ne julistettu salaisiksi? Minä sain sattumalta vihjeen Operaatio PAXin salaisista asiakirjoista ja ryhdyin kyselemään. UM:stä sitten löytyi noin 500 sivun paksuinen läjä papereita. Kuinka paljon muita tärkeitä asiakirjoja on salattu salassapitoleimalla? Kun kyselin tärkeiltä vaikuttajilta/asiantuntijoilta tiesivätkö mitään salaisesta Operaatio PAXista, niin eivät tienneet. Olivat kuin puulla päähän lyötyjä. Salassapitoleimalla Operaatio PAXin puuhamiehet ovat voineet peitellä valtiopetostaan näihin päiviin asti

  20. Mitä seuraava Sauli Niinistön Mikkelin Päämajassa lausuttu merkitsee:

    ”Kun puhutaan tulevaisuudesta, ottaisin ensimmäisenä esille sellaisen tulevaisuuden, joka tulee ulkoa päin kohti Eurooppaa, geopolitiikkaa, joka on huomattavasti voimistunut viime aikoina”.

    • Siitä pitää kysyä TP:n kansliasta.

      Mikelin Päämaja… joko Päämaja on siirretty sinne. TP lausui erinäisiä muitakin asioita. Mitkä olivat omia ajatuksia, ja mitkä kuvaan sopivia vuorosanoja, on vain pienen piirin tiedossa, -kuten asiaan tietysti kuuluukin, -”maassa toisten tavalla”.

    • Sauli Niinistö puhuu niin moniselkoisesti ja epäselvästi siksi, että vaikuttaisi viisaammalta kuin onkaan ja toisaalta voisi selittää tarkoittaneensa juuri sitä, mikä sitten tapahtuu.

      Ulkoapäin kohti Eurooppaa tuleva voimistunut geopolitiikka voisi tarkoittaa kahta asiaa:

      1. USAn kongressin ja edustajainhuoneen pyrkimykset ulottaa Venäjän vastaiset pakotteet energiasektorille, mikä myllää kyllä esim. Saksan maakaasukauppaa ja siinä eritoten Nord Stream 2:sta. USA lupaa kyllä myydä nesteytettyä kaasua 8-kertaisella hinnalla. Suomelle uhkakuvana on Fortumin sijoitukset Venäjällä; tilanteen kärjistyessä niitä voi kohdata kansallistaminen.

      2. BRICS-maiden voimistuva yhteistyö, jossa erityisesti Kiina on ottamassa paikkaansa johtavana talousmahtina. Sekä Kiina että Venäjä ovat kehityksessään varsin vakaita, eikä niiden taholta kohdistu mitään sotilaallista uhkaa. Sotilaallisen konfliktin mahdollisuus realisoituu vasta sitten, kun USA kuolinkorinoissaan lisää entisestään aseittensa käyttöä.

      Kummassakin tapauksessa Suomen vasallipresidentti Sauli Niinistö ajaa täysin väärää politiikkaa, sitomalla Suomen yhä tiukemmin USAn ja Naton intresseihin ja sotapeleihin. Selkeä irtautuminen niistä ja julistautuminen sotilaallisesti liittoutumattomaksi on ainoa oikea liike Suomelle.

      • ”Kummassakin tapauksessa Suomen vasallipresidentti Sauli Niinistö ajaa täysin väärää politiikkaa, sitomalla Suomen yhä tiukemmin USAn ja Naton intresseihin ja sotapeleihin. Selkeä irtautuminen niistä ja julistautuminen sotilaallisesti liittoutumattomaksi on ainoa oikea liike Suomelle.”

        Syynsä Niinistö tietää vain itse, -muuten täysin samaa mieltä. USA_n suhteen voi vaan todeta, että pahinta tämän päivän surussa on muisto eilisen päivän ilosta. Hegemonia on ollutta ja mennyttä. Suomen ongelmana näyttää olevaan tukeutuminen vääriin tahoihin, -syistä jotka vain asianosaiset tietävät.

        • Kun Niinistö aikoinaan valittiin vasallipresidentiksi niin hänen on ’laulettava sen lauluja kenen leipää hän syö’. Ja juuri nyt se on meille hyvin kohtalokasta kun leivän jakajan hegemonia horjuu pahasti.
          Nyt pitäisi saada pian toisenlainen mies tuohon virkaan. Väyrynen lienee ainoa reaalinen vaihtoehto. Muut ovat lakeija-ainesta.

        • Tukeutuminen vääriin tahoihin.

          Turvallisuus-puolustus-sota -politiikassa vääriin tahoihin tukeutumisen yksi syy on varmasti se, että Suomessa ei koskaan käyty perusteellista yhteiskunnallista, poliittista ja sotilaallista keskustelua Suomen natsimenneisyydestä, natsiaseveljeydestä Natsi-Saksan kanssa eikä Talvi- ja Jatkosodan tappipista.

          Sauli Niininstön ja Ahtisaaren kohdalla kysymys on myös epäpätevyydestä.

          • Ei epäpätevyydestä, vaan maailmanlaajuisista rikollisorganisaatioista / salaseuroista, joihin Suomen korkein eliitti , ja myös nämä kyseiset herrat kuuluvat!

  21. Muutama huomio Sauli Niinistön puheesta, joka on niin seko-sekoa, että edes pieni lapsi ei osaa olla noin kaoottinen ja ”loogiton”:

    1) Niinistö juristina vain ottaisi esille, mutta ei siis ota
    2) Miten tulevaisuus voi tulla ulkoa päin
    3) Miten tulevaisuus voi tulla jotakin kohti, Eurooppaa kohti
    4) Miten geopolitiikka voi voimistua

  22. Ei noilla sopimuksilla näytä olevan mitään merkitystä presidenttimme mukaan. Niitä kirjoitellaan vaan ihan huvikseen ja lämpimikseen. https://yle.fi/uutiset/3-9701032

    Minä tykkään, että idän uhkaa liioitellaan jostain syystä, jonka taidamme tietää. Samoin liioitellaan USA-Naton hyökkäämisintoa Venäjälle. Tuskinpa se sinne hyökkää, sehän vaarantaisi itse ameriikan ja siihen pisteeseen ei tilanteen anneta mennä. Käytetään mieluummin vasalleja tekemään Venäjälle kaikenlaista pikku jäynää josta kärsivät eniten vasallit itse. Hyvin meinattu sieltä katsoen.

    Jos tilanne menisi oikein pahaksi, Venäjä ja USA saattaisivat taas ”löytää” toisensa ja vasallit merkittäisiin syyllisiksi kuin myös maksamaan aiheuttamansa tuhot. Tämä noin oletusarvona, mutta ei olisi vissiin ihan ensimmäinen kertakaan.

    • Järkeen käyvää puhetta. Olen alkanut yhä enemmän ajatella, että USA tarvitsee Putinin Venäjää koska ilman ulkopuolista vihollista NWO-agendaa ei voisi erityisesti Euroopassa viedä eteenpäin. On oltava vihollinen jolla maan kansa voidaan pitää pelon vallassa. Ja myös näiden mainitsemiesi vasallien kansat. Eihän sellaista tärkeää vihollista ole järkevää tuhota vaan ylläpitää nykyisen kaltaista propagandaa ja uhkailua jota vastaan Venäjä pyristelee.
      Täysin poissuljettu ei liene sekään että kyse on teatterista jossa Venäjäkin on mukana – osin jopa tietoisesti. Se merkitsisi sitä että, kuten monet fooliohatuiksi leimatut sanovat, Venäjä olisi ’tietyin ehdoin’ myös NWO-hankkeen tukena. Sitäkään ei voi kokonaan poissulkea. Miksi Putin ylipäätään nousi valtaan ja oliko sen takana muitakin voimia kuin Jeltsin? Emme tiedä.
      Ja kuten sanot niin Lännen vasalleja tässä viedään eli ne kärsivät, saavat uhrata itsensä, menettää suvereenisuutensa ja maksaa viulut. Siinä joukossa mekin olemme kun EU-globalistit ovat puikoissa.
      Sota Venäjän ja USAn välillä lienee ehkä syytä poissulkea. Se on vain keino jolla pelotellaan NWO-mafian (the invisible government, deep state) vastustajia.
      Kuka sitten lopulta voittaa, mafia vai demokratia ja humanismi, jää nähtäväksi.
      A review of ‘Being in Time: A Post-Political Manifesto’ – by Gilad Atzmon/Skyscraper Publication
      http://www.gilad.co.uk/writings/2017/6/24/athens-versus-jerusalem-a-book-review-by-taxi-platos-guns

      • Pitää muistaa sekin että kymmenkunta vuotta sitten Putin ojensi kättään Lännelle ja oli valmis yhteistyöhön mutta hänet torjuttiin. Miksi?
        Koska se ei sopinut Lännen mafialle joka himoitsi Venäjän rikkauksia ja halusi pitää maan vihollisena joka yritetään voittaa. Siitä seurasi että Venäjä käynnisti yhteistyön Aasian maiden kanssa ja se onkin poikinut sille paljon hyvää. Samalla suhde Länteen on kylmentynyt.

  23. Se mitä Suomi tekee ja kenen kanssa omalla maaperällään ei kuulu Venäjälle millään tavalla. Teemme aivan itse omat turvallisuuspoliittiset ratkaisumme ja ostamme aseet sieltä mistä huvittaa siitäkin huolimatta että venäläiset siitä kenties mielensä pahoittavat. Ketään ei kiinnosta mitä Venäjällä on asiaan sanottavaa.

    • Edustat siis asennetta, että valtiosopimukset eivät paina missään mitään, vaan Suomi tekee mitä tahtoo. Kansainvälinen laki on kohtalaisen hatara, ja erityisesti suurvaltojen käytännöt rikkovat sitä alinomaa. Suomen hauis ei kuitenkaan sellaiseen riitä.

      Tässä keskustellaan Pariisin rauhansopimuksesta, jonka voimassaolosta vallitsee jonkinasteinen epätietoisuus. Ei tällaisista valtiosopimuksista pääse irti yksipuolisella ilmoituksella. Sama koskee naapuruussopimusta Venäjän kanssa.

      Tuskinpa Sauli Niinistökään esittää sodan julistamista Venäjälle, vaikka valtiollinen Ylekin käy innokkaasti infosotaa Venäjää vastaan.

    • ”Se mitä Suomi tekee ja kenen kanssa omalla maaperällään ei kuulu Venäjälle millään tavalla.”

      Teoriassa kyllä, ja käytännössäkin, niin kauan kuin rajan yli tapahtuva liikenne on vain turistiliikennettä, tai normaaliin kaupankäyntiin liittyvää materiaalin kuljetusta. Tilanne muuttuu toiseksi jos aletaan suunnitella tai valmistella massavirtoja rajan yli muussa kuin em. tarkoituksessa.

      ”Teemme aivan itse omat turvallisuuspoliittiset ratkaisumme ja ostamme aseet sieltä mistä huvittaa siitäkin huolimatta että venäläiset siitä kenties mielensä pahoittavat.”

      Tämäkin on pelkkä harhaluulo. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että Suomi ostaa asearsenaalinsa sieltä, mistä sen halutaan ne ostavan, -aivan muista kuin omista syistään.

      ”Ketään ei kiinnosta mitä Venäjällä on asiaan sanottavaa.”

      Siltä todella vaikuttaa… Suomen puolustuskyvyn ja turvallisuuspoliittisten ratkaisujen suhteen olisi syytä hieman harkita paremmin sitä logistiikkaketjua ja asearsenaalin elinkaarikustanuksia, mitä hankintoihin littyy.

      Yleisesti ottaen voisi sanoa että olet kohtuullisen yksin ajatuksinesi, jo silläkin perusteella, että Suomi on muilutettu EU:n jäseneksi, eikä tee enää itsenäisiä ratkaisuja politiikassaan.

    • Älä höpötä,

      elämme gobaalissa maailmassa, Venäjä on rajanaapurimme, Suomella ja Venäjällä on voimassa naapuruussopimus ja paljon yhteisiä taloudellisia ja poliittisiakin intressejä.

      Suomi, Venäjä ja globaali maailma ei tarvitse sinun kaltaisia impivaaralaisia.

      Suomen asiat kuuluvat Venäjälle ja kuten Hesarista, Ylestä ja presidentin sekä muiden natottajapoliitikkojen suusta kuulee Venäjän asiat tuntuvat kuuluvan kovastikin Suomelle.

    • Kari Westerinen. Pariisin rauhansopimus asettaa rajoituksia puolustusvoimillemme. Sopimus antaa mahdollisuuden neuvotella noista asioista YK:n turvaneuvoston kanssa. Miksi Suomi ei noin tee, jos katsoo sopimuskohtia hatallisiksi?

      Sopimuksesta riippumatta naapurimme käsitys vieraista sotilasjoukoista Suomen alueella tuli esille jo keväällä 1938 Stalinin erikoisagentti Jartsevin viesteissä. Tuo kommellus johti sitten talvisotaan ja jatkosotaan. Täytyykö meidän lyödä uudelleen päämme Karjalan mäntyyn, josta Väinö Linna varoitti kirjassaan Tuntematon sotilas? Kannattaa muuten lukea.

      • Jali Raita. Mitä hyötyä on neuvotella YK:n turvaneuvoston kanssa? Ei kannata nielaista sotia ja köyhyyttä ylläpitävää valheorganisaatiota koukkuineen päivineen. Tutki ihmeessä kuinka YK sai alkunsa, ja hämmästy.

        ps. Sudet (Vatikaani, YK, Amnesty, Punainen Risti… the list goes on and on and on…) ovat pukeutuneet lammasten vaatteisiin!

        • Voidaan hyvin kysyä, onko millään enää mitään väliä. Ajatukseni oli, että Pariisin rauhansopimus sallii muutoksia osioon III eli sotilasartikloihin, jos halutaan toimia lain mukaan ja sivistyneesti, eikä yrittää sorvata muutoksia yksipuolisesti ja joutua naurunalaiseksi.

          Suomi on ilmiselvästi menossa anarkiaan, eräänlaiseen omaan kulttuurivallankumoukseen, jossa millään ei ole enää mitään väliä. Sipilän uuden hallituksen muodostaminen oli vallankaappaus, valtiopetos, ja kukaan ei älähdä. Tuleva kansleri väsää SOTE-skandaalia, jota hän sitten silittelee kanslerina. Loukkaukset Pariisin rauhansopimusta ja naapuruussopimusta kohtaan ovat asettaneet meidät konfliktiin suuren naapurimme kanssa. Sanktiot puolin ja toisin raunioittavat taloutemme. Väitteet taloutemme elpymisestä ovat suurta humpuukia. Velkarahaa on päätetty pumpata rakentamiseen, jotta voisimme juhlia sataa vuottamme lihapatojen ääressä.

          Joitakin vuosia sitten akateemikko Jorma K. Miettinen piti puheen silloin vielä itsenäisessä Ulkopoliittisessa instituutissa ja kertoi, että tulevan suursodan päiväkin on jo määrätty. Uutena aseena olisivat satelliitista laukaistavat kineettinen energiaan perustuvat pommit. Necaiheuttaisivatcsuurta tuhoa ilman säteilyongelmia.

          • Täysin oikeassa olet siinä, että ”väitteet taloutemme elpymisestä ovat suurta humpuukia” ja, että olemme ”ilmiselvästi menossa anarkiaan, jossa millään ei ole enää mitään väliä.” Koska näin asia on, meidän pitäisi kysyä itseltämme; miksi? Miksi suomalaisilla ei ole valtaa päättää oman valtionsa asioista? Miksi Suomea, kuin myös muitakin kansallisvaltioita, ajetaan kaaokseen ja anarkiaan? Miksi Sipilän hallituksen kaltaiset vallankaappaukset ovat mahdollisia ilman oikeustoimia? Miksi ”rauhansopimuksia” ei noudateta?

            Vastaukseksi ei kelpaa se, että suomalaiset päättäjät ovat tyhmiä, koska näin massiivinen joukko-tyhmyys ei ole mahdollista. Se on mahdotonta, joten Suomen ”myynnin ja alasajon” täytyy johtua korruptiosta/lahjonnasta ja edellisiin pohjautuvasta kiristyksestä. Suomen päättäjät ovat ajautuneet puun ja kuoren väliin, eli tärkein kysymys kuuluu: kuka näitä vallan naruja Suomen ulkopuolella vetelee?

            ”Joitakin vuosia sitten akateemikko Jorma K. Miettinen piti puheen silloin vielä itsenäisessä Ulkopoliittisessa instituutissa ja kertoi, että tulevan suursodan päiväkin on jo määrätty. Uutena aseena olisivat satelliitista laukaistavat kineettinen energiaan perustuvat pommit. Necaiheuttaisivatcsuurta tuhoa ilman säteilyongelmia.”

            Tämä on pelkkää pötypuhetta ja ihmisten pelottelua. Ensiksikin Ulkopoliittinen instituutti ei ole ollut silloinkaan ”itsenäinen”, eli NWO-kaulapantaan sidottu herra Miettinen laulaa sen laulua, kenen leipää hän syö. Toiseksi, ennen kuin voimme puhua ”sateliiteista laukaistavista pommeista”, meidän pitäisi löytää maapalloa kiertävät sateliitit. Tässä on se pulma. Sateliitit ovat kyllä olemassa, mutta ei ensinkään siinä muodossa mitä meille on kerrottu (eli valehdeltu). Miettinen suoltaa siis pelkkää puppua – puhdasta propagandaa – joka leviää jokaiseen kansallisvaltioon samasta valheen lähteestä. Toistetaan siis tärkein kysymys vielä kerran: kuka näitä vallan (ja valheen) naruja Suomen ulkopuolella vetelee?

    • Olis muuten ihan hyvä juttu, jos Suomi tekisi turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa ihan itse ja ostaisi aseet sieltä mistä huvittaa. Sitä minäkin toivoisin.

  24. Mikko Meik. Mollaat uutta RUFI yhdistystä. Olen ottanut osaa yhteen kokoukseen, jossa pidin pyydetyn esitelmän Pariisin rauhansopimuksesta. Minä en huomannut mitään imperialistisen Venäjän putinilaista propagandaa kohudisentti Bäckmanin hengessä. Olitko itse paikalla, vai mihin väitteesi perustuu? En muista, että Vladimir Putinin nimeä olisi edes mainittu kokouksessa. Samoin Bäckmankaan ei ollut paikalla ja hänestäkään ei kukaan puhunut.
    Väität, että kun Neuvostoliitto on kaatunut, niin Pariisin rauhansopimuksella voitaisiin pyyhkiä persettä. Pariisin rauhansopimus tehtiin Suomen ja Liittoutuneiden valtioiden kesken. Neuvostoliitto oli vain yksi sopijapuoli. Merkittävää on, että sopijapuolila olivat myös iso-Britannia myötäpuolineen. Neuvostoliiton seuraajavaltioksi on kansainvälisesti hyväksytty Venäjän Federaatio. Se sai Neuvostoliiton paikan mm YK:n turvaneuvostossa. Suomen kannalta oli merkittävää, että Venäjän Federaatio otti vastatakseen Neuvostoliiton bilateraalikaupan veloista Suomelle. Nyt tuo velka on jo aikaa sitten tullut maksetuksi.

    Tosiasia vain on, että vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus on voimassa.

    • Miten oletkin onnistunut missaamaan siellä 25.5 Venäjän tiede ja kulttuurikeskuksessa järjestetyssä kokouksessa putinilaisen propagandan apostolit? Siellähän oli käsittääkseni osa politrukki Johan Bäckmanin kuuluisista kädenjatkeista ja putinilaisen propagandan apostoleista pitämässä luentoja. Luentojen aiheet myös sen mukaisia.

      Kokoukseenhan otti osaa sinun Jali lisäksi mm:

      – Olga Tchijk Kinnunen
      – Juha Molari
      – Venäjän suurlähetystön lähetystöneuvos Viacheslav Avtsinov

      Venäjän suurlähetystön tiloissa järjestetty kokous ja vieläpä venäläinen diplomaatti mukana osoittaa Venäjän suurlähetystön olevan tuossa Rufi-yhdistyksen toiminnan tukena.

      Kenenkäs etuja Venäjän suurlähetystö ja bäckmanilaiset politrukit edistää näillä tempauksillaan ja tiedottamisellaan jos ei Putinin Venäjän?

      Kokous olisi voinut olla aivan yhtä hyvin Bäckmanin ”Suomen antifasistisen komitean” järjestämä kokous. Sisällöltään samaa hapankaalilta haisevaa ”paskaa” pakattuna erinäköiseen pussiin.

      Rufin systemaattisesti levittämästä propagandasta:

      Rufi Yhdistys järjesti myös keväällä ,Venäjältä mallia ottaen, ensi kertaa putinilaisen propagandan hengessä ”Kuolematon rykmentti” marssin Suomessa. NL:n ja puna-armeijan saavutusten sekä diktaattori Stalinin ihannointia. Piippalakkien tekemistä sotarikoksista Saksassa ja miehitetyssä Itä-Euroopassa tietysti vaiettiin putinilaiseen tapaan. Näitä julkisuus hakuisia provosointeja lienee jatkossa luvassa lisää.

      Rufin kotisivut sekä siihen liittyvät muutamat Facebook-ryhmät ovat jaetun sisällön puolesta kaikki täynnä putinilaista propagandaa suoraan Venäjän hallinnon kontrolloimista valtamedioista ja vähän muualtakin. Ryhmissä jaettua propagandamateriaalia tukevat ammattimaisesti toimivat, valeprofiilit, jotka kommentoinnillaan vahvistavat jaetun materiaalin viestiä.

      Venäjän propagandalle tyypillisesti, erimieltä olevat kommentoijat jotka kyseenalaistavat jaetun venäläisen informaation, yritetään vaientaa trollien aggressiivisilla mustamaalaavilla ad-hominem hyökkäyksillä tai sensuroidaan nopeasti kommentit poistamalla ja kommentoijat saavat pian sen jälkeen bannia ko. ryhmiin. Kuvattua metodia käytetään yleisesti kaikissa kotimaisissa venäjämielisissä somessa olevilla keskustelualustoilla.

      Yhdistyksen keulakuvana toimiva Daria ”Skippari” Smirnov on kirjoitellut ainakin jo vuodesta 2014 alkaen ”Darian Totuus” blogia ja tuottanut sosiaaliseen mediaan materiaalia joka toistaa putinilaisen propagandan valheita kaikkine tyypillisine historian vääristelyineen. Joku taisi kutsuakin Smirnovia ihan aiheesta Venäjän trolliksi ja provokaattoriksi. 🙂

      Uudella Rufi-yhdistyksellä on selvät Venäjän propagandan sävelet ja agenda. Ei siinä mitään. Me vahdimme teitä.

      • Ryhmä Mr. Meikkk. Kirjoitat ”Me vahdimme teitä”. Kuka vahtii ja ketä sekä millä oikeudella? Käsillä näyttää olevan kyse rikoslain määrittelemästä vainoamisesta, joka tuokin paljastaa, että ryhmäsi kuuluu tavalla tai toisella valtioneuvoston propagandaprikaatiin. Helmikuussa 2016 kerrottini valtioneuvoston kouluttavan sata asiantuntijaa vastapropropagandan taistelijoiksi. Koulutusta annettiin Harvardin yliopistossa. Tämä on osa Suomen orwellilaista painajaista. Kirjoittamalla roskaa eri palstoille halutaan vain sotkea pääasioiden käsittelyä.

        Mitä tekemistä muuten kirjoituksellasi Rufi yhdistyksestä ja sen kokouksesta on minun kirjoitukseni kanssa. Kirjoitukseni viesti on siinä, että vuoden Pariisin rauhansopimus on voimassa mutta Suomi pn rikkonut sitä monella tapaa. Karmean rikoksen äiteinä ovat olleet salainen Operaatio PAXin puuhastelijat ja toteuttajat. Maatamme ollaan suunnitelmallisesti viemässä sotaan.

        Sinulla on muuten väärä käsitys, että Rufi yhdistys olisi ollut ns Kuolemattoman rykmentin tilaisuuksien järjestelyissä Suomessa. Näin ei ollut, joka kokouksessa todettiin. Sinänsä minusta on hieno idea tuo Kuolematon rykmentti. Meidän on kunnioitettava sodassa kuolleita, siitä riippumatta, minkä lipun perässä marssivat. Tuo kuuluu yleissivistykseen, hyviin tapoihin.
        Vuonna 2001 Vladimir Putin silloisena Venäjän Federaation presidenttinä laski seppeleen Marskin haudalle. UKK sai vain kukkasia. Eikö ollutkin hieno ele?

  25. Kari Westerinen on kovin lapsellinen.

    Suomi ei koskaan osta aseita sieltä mistä huvittaa eikä varsinkaan nyt kun Suomeen rakennetaan USAn johtamaa NATO-armeijaa.

    Eikä aseita vaan osteta vaan asekaupassa etenkin asejärjestelmien kaupassa ostajamaa jää aina riippuvaiseksi myyjämaasta.

    • Siispä tuosta syystä johtuen jo ei kannata ostaa maamme ainoalta sotilaalliselta vastustajalta Venäjältä yhtään mitään aseita.

      Vastavalkeassakin kritiikkiä saanut Yhdysvaltalaisen F/A -18 Hornetien ostaminen olikin loppujen lopuksi se paras vaihtoehto kaikista tarjolla olleista. Ei niin yllättäen tarjolla ollut venäläinen MIG ilmavoimien mukaan kallein ja huonoin. 😀 😀

      http://www.iltalehti.fi//kotimaa/201707022200238131_u0.shtml

  26. Tämä Mikko Meik nimimerkkinä eri muodoissaan näyttäisi olevna enemmän trollaajaryhmä, kuin yksittäinen kommentoija. Sellaista fyysistä henkilöä kuin Mikko Meikk ei googlaamalla löydy. Aktiivisuudestaan päätellen toki jälkiä olisi pitänyt jäädä.

    Tätähän todistaa hänen kommenttinsa viimeinen kappale:
    ”Uudella Rufi-yhdistyksellä on selvät Venäjän propagandan sävelet ja agenda. Ei siinä mitään. Me vahdimme teitä.”

    ME – ketkä me? Vaikuttaa trollausten sisällöistä päätellen, että kyse on poppoosta, jossa lienevät mukana mm. Jessikka Aro, Saara Jantunen sekä puolustusvoimien ja reserviläisten liepeillä toimivat (Torsti Siren, Matti Ridanpää jne).

    Joka tapauksessa kyse on siis selvästi järjestäytyneestä toiminnasta, mikä sinällään ei ole kiellettyä (mikäli se ei satu olemaan Pariisin rauhansopimuksen kieltämien järjestöjen genreä jolloin sen sopivuus on viime kädessä Pariisin rauhansopimuksen solmijavaltioiden ja niiden seuraajavaltioiden arvioitava). Sitä on syytä tarkasti seurata.

    Suomessa on toki viimeiset vuosikymmenet ollut lännen propaganda hallitsevaa. Valtamedia välittää sitä päätyökseen. Venäläinen propaganda on helppo tunnistaa, eikä se uppoa suomalaisiin. Siksi nämä lännen trollaajat pyrkivätkin leimaamaan asiallisen keskustelunkin venäläismieliseksi propagandaksi. Tämä on toki USAn käymän infosodan infosotureiden usein käyttämä ase, jota seuraajatrollit tiitterästi soveltavat.

    Mikko Meikkaaja (mikä nimenä lienee yhtä pätevä kuin toisetkin käyttämänsä) voi toki vapaasti esitellä mielipiteitään, mutta mielellään rehellisesti ilmoittaen, mihin viitekehykseen kuuluu. Toivomus toki on, että pysyy asiassa, mikä tässä on Jali Raidan ansiokas artikkeli Pariisin rauhansopimuksen voimassaolosta.

    • ’…nämä lännen trollaajat pyrkivätkin leimaamaan asiallisen keskustelunkin venäläismieliseksi propagandaksi..’
      Tuo on hyvin tyypillistä heille ja kertoo minkälaisen pakon alla he elävät, dogmaattisen pakon, jonka vallassa ei ole tilaa ajatella ja tutkia asioita mutta kuitenkin oikeus leimata ja tuomita omilla aivoilla ajattelevia. Henkistä kääpiömäisyyttä se on.
      Lukijoiden hyvä muistaa se tosiasia että jos uskot valheisiin ja propagandaan jota he syöttävät, hukkaat käsityksen todellisuudesta.

  27. Aro-Jantunen-Siren-Ridanpää on näkynyt jo jonkun aikaa täällä keskusteluissa.

    Niillä on sama meno, samat jutut, samat höpinät, samat haukkumiset kaikkialla mediassa missä keskusteluja käydään.

  28. Mikko Meikkaaja tyypilliseen Nato-trollin tapaan pyrkii vain sekottamaan asiallista keskustelua laajentamalla sitä milloin mihinkin suuntaan.

    Nyt viimeksi Mikko Meikkaaja otti esille Suomen tulevat (?) hävittäjähankinnat. Se on kieltämättä tärkeä aihe, ja liittyykin osittain Pariisin rauhansopimuksen kieltoartikloihin. Se on kuitenkin syytä käsitellä omana teemanaan, ja asiaa koskien Vastavalkea onkin julkaissut jo useitakin artikkeleita ja pari aiheeseen liittyvää kirja-arviotakin.

    Jollei Mikko Meikkaaja osaa pysytellä keskustelun teemassa, joudumme laittamaan hänet jäähylle. Tämä on yp:n huomautus.

    • Juuri noin se menee, mitä oikeammin joku keskustelija osuu kritiikissään NATOon, USAn armeijaan, Suomen puolustusvoimiin, ylipäälikkö presidentti Niinistöön, sitä selvemmin NATO-trollimme yrittää muuttaa keskustelun fokusta häiritsemällä, sotkemalla keskustelua ja haukkumalla keskustelijaa ja keskustelijoita, lähdettä.

      Oppi on puolustusvoimien propagandistin peruskurssilta, jossa opetetaan, että jos et pysty vastaamaan väitteisiin, muuta keskustelua, häiritse sotke keskustelua, ala haukkua väitteen esittäjää tai ala puhua aivan muuta asiaa.

      Tuo konkkaronkka ei toimi harrastuspohjalta, mukana on korkeinta poliittista johtomme, Sanoma-säätiö, HS, valtioneuvoston turvallisuusyksikkö, lestaadiot, vapaamuurarit, YLE, osia puolustusvoimista jne.

    • ”Jollei Mikko Meikkaaja osaa pysytellä keskustelun teemassa, joudumme laittamaan hänet jäähylle. Tämä on yp:n huomautus.”

      Älkää ihmeessä veikkoset heittäkö tuota porukkaa pihalle, niiltä on kohta paukut loppu, olisi mukava heidänkin oppia itse omakohtaisesti kokemaan, miten heidät juoksutetaan päin seinää. Asiallinen keskustelu kulkekoon omia tietään koko ajan kuten pitää.

      Porukan ilmaantuminen palstalle on merkki siitä, että jonkun kainalot alkavat hikoilla, eikä deodorantit enää auta.

      Mikko Meik, Mr. Meikk, Mr. Mekkk, Mr.Meikkkk. jne. pässi,- ja vuohilauma sen kuin vain kasvaa, ja tyhmyys joukossa tiivistyy…

      On pakko sanoa, että jos tämä trollariporukkaa edustaa Suomen nykyisen poliittisen johdon selkärankaa, niin kyllä todella syvällä jo mennään. Pitäisiköhän sitä kysyä suoraan asianomaisilta, että tämäkö on heidän eduskaartinsa…?

      Ko. porukan nimeksi voisi antaa vaikkapa: ”Isäntämaan Kivääri Komppania Komik”, ”Imbesillit Kokoomuksen Keskushallinnossa”, Imbesillit Keskusta Kokoomuksen Koalitiossa”, ”Isäntämaan Konit ja Kaakit Kuset housuissa.”

      Mikä saisi eniten pisteitä…?

      Ko. ajatushautomon ainoa hengentuote liittyen Pariisin Rauhansopimukseen vuodelta 1947, joka on vakava kysymys, koskee omaa persettä, jossa heillä aivotkin ilmeisesti sijaitsevat, keskellä mustaa aukkoa, josta hengentuotteet sitten pursuavat.

      Pyydän kohteliaimmin anteeksi YP:ltä tätä kielenkäyttöä. Jossain alkaa vähitellen hiertää tämä Suomessa aikaansaatu kehitys, eikä Jali Raidan aisiallinen ja ajankohtainen kirjoitus kaipaisi roskajoukon asiattomia kommentteja,

      Mutta kuten sanottu, ei pidä tehdä niinkuin Sipilä ja kumppanit tekivät, -hehän heittivät opponenttiporukan ulos hiekkalaatikostaan, ja ottivat vallankaappauksensa ministereiksi lauman suoraan ”kadulta”, ilman tarvittavaa kansan tukea, ja lainmukaisia menettelytapoja.

      Kun tällä tasolla Suomessa kerta ollaan hallinnossa, niin ei ole mikään ihme, että sen degeneraatiot sitten soittavat suutaan vaihtoehtomedian palstoilla.

      • Erkki. Ensisijainen toivomus ja odotus ylläpidon taholta on, että keskusteltaisiin todella artikkelin teemasta. Sinällään en itse kaihda hyvinkin terävää keskustelua, kunhan se pysyy otsikon teemassa.

        Tässä kuitenkin on lähestytty pikku hiljaa Hesarin nettikeskustelujen käytäntöä, jossa keskeistä oli copy-maisterin eli Tavallisen maisterin alias Matti Ridanpään jatkuvat samojen asioiden kopiotoistot. Nehän eivät vie keskustelua lainkaan eteenpäin.

        Toisaalta vaarana on se, että vakavaan keskusteluun asiantuntemuksellaan valmiit kommentoijat eivät viitsi lähteä mukaan, jos vastaus on hyvää päivää kirvesvartta n kertaa monistettuna.

        Eli fokus teemaan, niin hyvä tulee.

        • Kiitos Tauno, niin juuri sen pitää mennä.

          Joskus kuitenkin assosioituu puheena olevasta asioita,, jotka välttämättä eivät näytä liittyvän aiheeseen, mutta ovat kuitenkin sen kokonaisuuden osia, jota pyritään valottamaan.

          Kyllä minä hyvin muistan ”Tavallisen maisterin” ja Hesarin keskustelupalstat.

          Ensin sai tehdä aloitteitakin, -jos HS ei hoksannut. Sen jälkeen NIH-periaate karsi aloitteet pois, ja sai vain kommentoida propagandamyllyn tuotoksia, ja lopulta ei enää sitäkään. Mutta kaiketi Tavallinen Maisteri siellä edelleenkin touhuaa… Sillä tavoin taso pysyy molemmille tahoille relevantilla tasolla.

          Mutta mitä sitten tulee Pariisin Rauhansopimukseen v. 1947, niin sen dokumentaation valossa mitä saatavilla on nyt ollut, tämänkin palstan puitteissa, niin ainoa looginen johtopäätös on se, että Suomi ei ole sanonut irti mitään Pariisin rauhansopimuksen sitoumuksia, ei yksipuolisesti eikä muutenkaani, ja näistä lähtökohdista kastsoen Pariisin ko rauhansopimus on edelleenkin Suomea sitova ja voimassaoleva. Mitään dokumentaatiota joka osoittaisi jotain muuta ei yksinkertaisesti ole tullut esiin.

          Olisin odottanut, että edes jotain argumentteja olisi noussut, jotka osoittaisivat jotain muuta, mutta kun ei, -niin ei.

          Sitäpaitsi Pariisin rauhansopimus sisältää muitakin kohtia kuin vain sotilasartikloja, ja Suomi rikkoo järjestelmällisesti niitäkin, vaikka samat asiat on pykälöity YK:n KP-sopimuksessa, ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeuksia käsittelevässä sopimuksessa, joka on myös sisällytetty Suomen perustulakiin.

  29. Muutama havainto asiaan liittyen. Suomihan ei ole enää puolueeton maa. On antanut alueensa vieraan vallan sotavoimien käyttöön ja luvannut jopa huoltaa joukot. Armeija alkaa olla nato-yhteensopiva. Tiedä onko 100%, mutta melkein ainakin, väittäisin maallikkonakin. Näin on menty hivuttamalla ja muunneltua totuutta puhumalla. Nato-trollit meuhkaavat siis turhaan. Voisivat olla jo hiljaa tyytyväisiä.

    Kyllä tämä Venäjällä nähty on, ei siellä tyhmiä olla, vaikka diplomaattisesti eivät suoraan sano mitä ajattelevat. Jos meistä jotain ajattelevatkin, niin eivät varmaan kovin viisaina pidä. Hulluja olisivat, jos eivät meitä vastaan varustautuisi. Kyllä vähän isommat pyssyt on tännekin suunnattava varmuuden vuoksi, jos vähänkään puheiden ja tekojen ristiriitaa ovat panneet merkille. Ja varmaan ovatkin, mutta on niillä muutakin tekemistä kuin pitää Suomea silmällä. Suomi on pikku juttu isommalla kartalla, mutta potee edelleen suuruudenhulluutta.

    Mitään järkeä tässä on maallikon vaikea nähdä, niin kuin ei sotimisessa yleensäkään.

    Ollaanko me saatu sitten ”turvatakuita”, on toinen juttu. Nato (USA) on vasta otellut kehitysmaiden ryysyläisarmeijoiden kanssa ja vaikeuksia tuntuu olevan niissäkin ”sodissa”. Miten mahtaa käydä vahvempien kanssa? Tuskin päästävät tilannetta niin pahaksi, että ameriikan kaupungit olisivat uhattuna. Muista viis.

    • NATO-isäntämaasopimuksella presidentti ylipäällikkö Niinistö ja komentaja Lindberg alistivat Suomen puolustusvoimat USAn NATO-komentoon ja rakenteeseen.

      Normaaliälyinen näkee, kuinka Sauli Niinistön johdolla Suomen puolustusvoimat ei enää keskity Suomen alueelliseen eikä Suomen kansan puolustamiseen vaan USA-NATO-yhteensopivuuteen, yhteisiin, yhteensopiviin aseisiin ja yhteiseen strategiaan sekä yhteiseen viholliskuvaan, viholliseen.

      NATO-isäntämaa-Suomen armeijan tehtävä on turvata ja suojella USAn ja NATOn joukkoja Suomen alueella.

      Tuota tehtävää Suomen poliittinen johto ja puolustusvoimat tekee sekä asein, että propagandan eli NATO-trollien avulla.

      Propagandamalli ja sisältö on 30- ja 40-luvuilta. Natsi-Saksa on nyt USA ja NATO ja Neuvostoliitto on Venäjä ja venäläiset.

      Nyt USAn ja NATOn vastainen kritiikki pyritään sotkemaan, kumoamaan, eristämään, poistamaan kuten myös asiallinen analyysi esim. Venäjän armeijasta ja aseista ja samalla rohkaistaan, edistetään, annetaan tilaa Venäjän ja venäläisten halveksimiselle sekä Venäjän armeijan ja aseiden vähättelylle.

      • Minkähänlaiseen paragraafiin se meidän puolustusministeri kävi laittamassa puumerkin siellä Tukhomassa? Erittäin nopeasti joukkoja siirretään jonnekin ruutipyssyjen kanssa ja jonkun käskystä, mutta ei tiedetä kenen miten ja milloin. Nyt sitten suomalaisiakin. Mennäänkö vieraisiin vai tulevatko vieraat tänne? Mahtaisko se paragraafi jostain löytyä luettevaksi, vai pitääkö hakkeroida ja jonkun kääntää vielä suomeksi, niinkuin se yhteisymmärtämättömyyspöytäkirja. Presidenttimme jo loihelausui, että ei sillä mitään merkitystä ole, kunha käytiin puumerkki piirtämässä. Maallikko vain ihmettelee, miksi sitten ollenkaan.

        • Toimenpiteellä kaiketi yritettiin antaa kuva ministerin miniteriydestä ikäänkuin maitokaupassa, -siis ministerin, joka ei edusta mitään puoluetta, vaikka oli valittu puolueensa kansaedustajien joukosta ministeriksi, mutta joka nyt on täysin vailla statusta, oikea paikka eduskunnan yleisölehterillä, ellei peräti vankilassa.

          Periaatteessa hallitusneuvottelut käytiin kolmen puolueen kesken, joista yhden kaksi muuta heitti ulos näennäisin syin.

          Sipilän hallitus on kaapannut vallan Suomessa vastoin demokratian legitiimejä kehyksiä. Hallituksen luottamuksesta äänestettäessä vaihdokkihenkilöt äänestivät hallitukselle luottamusta, siis itselleen, vaikka itse olivat esteellisiä osallistumasta päätöksentekoon omassa asiassaan. Tässä rikottiin härskisti perustuslakia.

          Miten tämä sitten liittyy Pariisin rauhansopimkseen?

          20/1947
          II luku.
          8 artikla.

          Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.

          Miten rikotaan tätä artiklaa…?

          Sen voi lukea Ylen uutisoinista ja eräiden poliitiikkatahojen ja propagandamyllyjen harjoittamasta lumeinformaatiosta.

          Sitä rikotaan lisäksi siinä, että perustuslain 2. pykälän mukaan valta kuuluu Suomen kansalle. Lainsäädännöllisin keinoin kansalta on poistettu demokraattiset oikeudet ja mahdollisuudet vaikuttaa suoraan ympäristöönsä ja hallintoonsa sellaisissakin tapauksissa, joissa kysymys on ilmiselvistä perustuslain rikkomuksista jota Sipilän hallituksen vallankaappaus nyt edustaa laittomine luottamuslauseäänestyksineen.

          Niiden demokraattisten oikeuksien takaamiseksi mm. perustuslaki on, mutta joiltain se näyttää täysin unohtuneen.

          VI OSA.
          Loppumääräykset.

          35 artikla.

          1. Ellei muunlaista menettelytapaa ole tämän sopimuksen jossakin artiklassa nimenomaan varattu, tämän sopimuksen tulkinnasta tai täytäntöönpanosta johtuvat erimielisyydet, joita ei ole ratkaistu välittömin diplomaattisin neuvotteluin, siirrettäköön 34 artiklan mukaisesti toimivien kahden edustustopäällikön käsiteltäviksi, kuitenkin niin, että tässä tapauksessa sanotun artiklan määräaika ei rajoita edustustopäällikköjen toimintaa. Kaikki tällaiset erimielisyydet, joita he eivät ole ratkaisseet kahden kuukauden kuluessa, siirrettäköön, elleivät osapuolet keskenänsä sovi muusta sovittelumenettelystä, jommankumman osapuolen pyynnöstä komission ratkaistaviksi, jonka muodostaa kummankin osapuolen edustaja ja kolmas jäsen, jonka molemmat osapuolet keskinäisellä sopimuksella valitsevat kolmannen maan kansalaisista. Elleivät osapuolet kuukauden määräajassa sovi kolmannen jäsenen valitsemisesta, kumpikin osapuoli voi pyytää Yhdistyneiden Kansakuntien yleissihteeriä suorittamaan nimeämisen.

          Näinkö tämä Pariisin rauhansopimus mitätöitiin…? Ratkaistiinko erimielisyydet välittömin diplomaattisin neuvotteluin…? Ei suinkaan, -ja kuten Jali Raita on nyt osoittanut, ei ole ratkaistu muutenkaan.

          Poliittiset määräykset.
          I luku.
          3 artikla.

          Välirauhansopimuksen mukaisesti saatetaan Neuvostoliiton ja Suomen välillä Moskovassa 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus jälleen voimaan, kuitenkin niin, että mainitun sopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat korvataan tämän sopimuksen 2 ja 4 artikloilla.

          4 artikla.
          1. Välirauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliitto vahvistaa luopuneensa Hangon niemimaan vuokraoikeudesta, mikä sille myönnettiin Neuvostoliiton ja Suomen välillä 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehdyssä rauhansopimuksessa, ja Suomi puolestaan vahvistaa myöntäneensä Neuvostoliitolle 50 vuoden vuokrasopimuksella sekä Neuvostoliiton suoritettavaa 5 miljoonan Suomen markan vuotuista vuokramaksua vastaan maa- ja vesialueiden käytön ja hallinnan Neuvostoliiton laivastotukikohdan perustamiseksi Porkkalan niemimaan alueelle, mitkä alueet ilmenevät tähän sopimukseen liittyvästä kartasta (liite I).

          Onko Pariisin rauhansopimuksen poliittisesta nykytylkinnasta seurauksena se että Venäjällä aletaan tulkita tilannetta 12.3.1940 tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti.

          En minä vaan tiedä, mutta jonkun pitäisi tietää, ainakin sen sisällön puitteissa, jossa Oregonin ratsuväkirykmentin kaluunakukko, -tai mikä se rykmentti nyt olikaan, pyöri täällä maihinnousuharjoituksissa ”Stetsoni” päässä ja ”Bootsit” jalassa… Oliko vielä kannuksetkin, -en huomannut katsoa, mutta hevosta ei kuitenkaan ollut.

          Jos ei tiedä, niin olisi syytä ainakin alkaa miettiä asioita… Isäntämaasopimus on tässä suhteessa jo aivan omaa luokkaansa. Epäilepä, että näistä asioista tulee tulkinnat ja vasteet aikanaan.

  30. Tauno on oikeassa, että on keskityttävä siihen, että pyritään pysymään teemassa.

    Siksipä aasinsiltaa käyttäen kysyn, että eivätkö valtion NATO-trollit, niiden nettivaino, systemaattinen Venäjä-vihan levittäminen, NATO-isäntämaasopimus, USAn ja NATOn Venäjän vastaiset sotajoukot ja sotaharjoitukset Suomessa, NATOn hybridikeskus Suomessa, Venäjän vastainen infosota, JEF-sopimus jne. ole Pariisin rauhansopimuksen vastaisia.

  31. Sananen Pariisin rauhansuunnitelmasta ja siitä onko se kenties vielä voimissaan/pitääkö sitä noudattaa?

    Suora lainaus Wikipediasta:

    ”Saksan jälleenyhdistyttyä 1990, ja Saksan saavutettua täyden suvereniteetin seuraavana vuonna Suomi julisti yksipuolisella päätöksellään Pariisin rauhansopimuksen aserajoitusartiklat mitättömiksi ydinasekieltoa lukuun ottamatta, sillä Suomi on ollut mukana ydinsulkusopimuksessa vuodesta 1970 pysyen ydinaseettomana.[6] Suomi oli tiedottanut aikeestaan Neuvostoliitolle ja Britannialle, jotka vastasivat ennen päätöksen tekemistä eivätkä asettuneet vastustamaan.[7]

    Tehköön jokainen lukija kohdallaan mieleisensä johtopäätökset tästä!

    Ei mulla muuta……

    • Diabolik.

      Väännä nyt tiskiin nämä julistusasiakirjat sekä päätösasiakirja, ja saadut vastineet, tai kerro mistä ne saa. Wikipedia on mitä on. Juuri kun on seikkaperäisesti Jali Raidan taholta osoitettu, että mitään julistusta ei ole tehty, kuten se olisi tullut tehdä. Joku on fundeerannut, ja partiopojat, kuten Salolainen, riensivät osoittamaan valmiuttaan, -niin nyt sinä sitten yrität selittää jotain muuta…? Mielelläni tutustuisin näihin asiakirjoihin.

      • Kai ymmärrät Diabolik, ettei Wikipedia ole mikään virallinen selittäjä tässä. Dokumentaatio pitää löytyä Suomen Tasavallan virallisista hallintoasiakirjoista. Wikipedian selitykset ovat tässä kuulopuheen tai huhupuheen tasolla siihen asti, kunnes ne on verifioitu alkupertäisistä asiakirjoista.

      • Mitä vittua niillä tekee, kun oli ilmoitettu jo virallisia reittejä pitkin sekä Briteille että Ryssän paskalle!

        Oleellista on se että kumpainenkaan ei vastustanut päätöstä.

        • Niillä tekee sitä vittua, että niiden pitäisi osoittaa todeksi se mistä tässä puhutaan.

          • Itse asiassa Suomi on harhauttanut brittejä ja silloista Neuvostoliittoa väittämällä, että olisi ollut jokin hallituksen päätös. Oli vain väitetysti Mauno Koiviston päätös ja lausuma, joita hän ei ollut allekirjoittanut. Eli ei edes Manun päätöksiä ollut. Kumpikaan maa ei ollut hyväksynyt Suomen ilmoitusta. Kannattaa lukea Neuvostoliiton noottivastaus ja brittien pressin vastaus.

          • Diabolik. Voi hyvä mies tai nainen, etkö vieläkään käsitä mistä oli kyse. Keväällä 1990 käynnistettiin salainen Operaatio PAX, tarkoituksena mitätöidä vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus ja YYA sopimus. Ne olivat esteinä Suomen liittymiselle EU:hun ja yleensä länteen. Tuo esitys tuotiin luonnoksena Hallituksen päätöksenä Presidentin esittelyyn 21.09.1990. Tätä oletettavaa päätöstä varten oli jo tehty tiedonanto Halituksen päätöksestä. Presidentin esittely alkoi kello 11.00 ja se päättyi noin kello 12.00. Todennäköisesti jollakin presidentin esittelyyn osallistuneista alkoivat hälytyskellot soida, ettei Hallitus voi tuollaista päätöstä eli valtipetosta tehdä. Sitten päätettiinkin, että presidentti Mauno Koivisto päättää ja lausuu omanaan jotakin, jotka vain kirjataan valtioneuvoston pöytäkirjaan. Kierona miehenä Manu oli ajatellut teettää ko päätökset hallituksen päätöksinä, jotta vastuu valtiopetoksesta lankeaisi hallituksen ministereille ja Manu pääsisi paälkähästä. Kun Manun suunnitelma meni myttyyn, niin kierona miehenä hän jätti päätöksensä ja lausumansa allekirjoittamatta. Näin hän pääsi taas kuin koira veräjästä tietäen, että etukäteen oli tehty julkilausuma, että hallitus oli jotakin päättänyt. Tuo virheellinen tiedote lähti heti liikkeelle kello 12.00 ja kukaan ei iljennyt sitä myöhemmin peruutta,a kun oli tehty munaus ja valtiopetos. Istuttiin miinan päällä ja odotettiin, ans kattoo, kuinka äijän käy. Kun tiedote lähti liikkeelle siis kello 12.00, niin lieneekö pöytäkirjaa edes ehditty puhtaaksi kirjoittaa ja allekirjoittaakaan? Asiaan liitty vielä se, että valtioneivoston varaoikeuskansleri tarkastaa valtioneuvoston pöytäkirjat. Ne tarkastettiin vasta 30.11.1990. Eli vasta tuolloin valtioneuvoston päätöksista tuli juridisesti päteviä. Valhe alkoi kuitenkin elää. Valtiopetos ja nunaus peiteltiin,
            sillä, että asiakirja julistettiin salaisiksi 25 vuodeksi. Minä sain vihjeen salaiissta Operaatio PAXin asiakirjoista ja lähdin kyselemään. UM:n arkistossa niitä oli noin 500 sivun läjä. Mitä muita tähän liittyviä tai muita asiakirjoja on salattu, joita kukaan ei edes ymmärrä kysellä vaikka salassa pito olisikin rauennut. Entä ne asiakirjat, jotka edelleen ovat salaisia? Elämmekin demokratiassa ja oikeusvaltiossa vai missä?

          • Jali, kyllä minä käsitän, yritän vain sanoa että ei kiinnosta!

            Tuo kyseinen sopimus oli kuitenkin 2. maailmansodan peruja ja liittyi täysin erilaiseen maailmantilanteeseen kuin nykyisin.

            Eikä kommarineukkulaakaan enää ole.

          • ”Johinkin päätökseen sen on täytynyt pohjautua.”

            Siitähän tässä juuri on kysymys, saatanan idiootti.

          • Jali, kyllä minä käsitän, yritän vain sanoa että ei kiinnosta!

            Siinä ne tärkeimmät.. -vai mitä…? Jos ei sua kerran kiinnosta, -niin paskaako sitten jauhat tällä palstalla yhtään mitään koko aiheesta.

  32. Älä ammu viestintuojaa!

    Väännä itse jos kiinnostaa, minua ei.

    Tässä linkissä tuodaan aika hyvin esille tapahtumia tuon ”aatamin aikaisen” sopimuksen raukeamisen aikoihin:

    http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentId=55802&nodeId=15145&contentlan=1&culture=fi-FI

    Ei näitä 2. maailmansodan aikaisia/hieman jälkeisiä sopimuksia enää kukaan ole noudattanut aikoihin!
    Turha näistä on vinkua.

    Jalin kirjoitus on mielestäni propagandistinen, koska siinä annetaan kuva jossa Suomi olisi syypää talvisotaan.

    • Kirjoitus on tyypillistä putinilaisen Venäjän historian vääristelevää uudelleenkirjoituksen resonointia.

    • ”Väännä itse jos kiinnostaa, minua ei”

      Sinähän se väität, että Suomi on julistanut… etc. Jalin perusargumentti oli että ei ole julistanut yhtään mitään sillä tavoin kuin asia olisi tullut käsitellä. Minunko tässä nyt pitäisi sinun hommasi tehdä.

      Linkkisi Um:n sivuille ei todista mitään. Se on vain Bloombergin puhetta, jokoa kuuluu samaan kategoriaan kuin muutkin julistukset.

      ”Ei näitä 2. maailmansodan aikaisia/hieman jälkeisiä sopimuksia enää kukaan ole noudattanut aikoihin!
      Turha näistä on vinkua.”

      Eikö ole…? Mitä USA terkee esim. Japanissa, siis Okinawalla. eikö se perustu WW2 jälkeisiin sopimuksiin.

      ”Jalin kirjoitus on mielestäni propagandistinen, koska siinä annetaan kuva jossa Suomi olisi syypää talvisotaan.”

      Entä sitten…?

      Oletko menossa jo puihin, -onko vääntö vähissä tämän asian suhteen?

      • Mitä sinä ukko oikein öyhötät?

        Minä en ole väittänyt yhtään mitään vaan laitoin teidän jukuripäiden itse arvioitavaksi tuon Wikin kohdan!

        • Sori nyt väärinkäsityksestä arvon Valokynttilä, -arvelin että panit linkit kommentteihisi osoittamaan sitä, kuinka väärässä me jukuripäät olemme, ja kuinka sinun ohjauksessasi päädymme oikealle polulle.

          Et kai ole niin tonttu, että kuvittelet, että Wikipedian tai Blombergin kertomuksia tästä asiasta ei olisi jo luettu, -ja arvelit tuovasi jotain uutta kehiin.

    • ”Väännä itse jos kiinnostaa, minua ei”

      Sinähän se väität, että Suomi on julistanut… etc. Jalin perusargumentti oli että ei ole julistanut yhtään mitään sillä tavoin kuin asia olisi tullut käsitellä. Minunko tässä nyt pitäisi sinun hommasi tehdä.

      Linkkisi Um:n sivuille ei todista mitään. Se on vain Bloombergin puhetta, jokoa kuuluu samaan kategoriaan kuin muutkin julistukset. Alkuperäisnen evidenssi väittämälle puuttuu.

      ”Ei näitä 2. maailmansodan aikaisia/hieman jälkeisiä sopimuksia enää kukaan ole noudattanut aikoihin!
      Turha näistä on vinkua.”

      Eikö ole…? Mitä USA terkee esim. Japanissa, siis Okinawalla. eikö se perustu WW2 jälkeisiin sopimuksiin.

      ”Jalin kirjoitus on mielestäni propagandistinen, koska siinä annetaan kuva jossa Suomi olisi syypää talvisotaan.”

      Entä sitten…?

      Oletko jo menossa puihin, -onko vääntö vähissä tämän asian suhteen?

      • Suomi oli syypää Talvisotaan.

        Suomen syyllisyys alkoi täällä jo 30-luvulla kun alettiin seurata Hitlerin ja natsien valtaannousua ja toimia Saksassa.

        Neuvostoliitto vaan oli niin viisas ja historiallisesti etukäteen oikeassa, että Natsi-Saksa ja sitä seuraavat natsit (Suomi) hyökkäävät Neuvostoliittoon kuten sitten kävikin.

          • Täytyy näköjään vääntää rautalangasta.

            Neuvostoliiton poliittinen johto, tiedustelu, armeija ymmärsivät jo 30-luvulla, että natsismin ja Natsi-Saksan sekä sitä myötäilevän Suomen lopullinen ideologinen, aatteellinen, poliittinen, taloudellinen, sotilaallinen tavoite on hyökätä Neuvostoliittoon ja siinä Neuvostoliitto oli täysin oikeassa.

    • Diabolikille. Sananvapauden puitteissa voit tietysti pitää alkuperäistä kirjoitustani propagandistisenä. Kerro nyt kuitenkin mikä siinä on propagandistista.

      Väität täysin väärin, että minä olisin jossakin väittänyt Suomen olleen syypää talvisotaan. Olen kirjoituksessani tuonut esille sen, että sota ei itse asiassa ala silloin, kun pommit putoavat vaan sotatoimet. Sota alkaa viimeistään silloin, kun tehdään sitä koskeva päätös. Tuon päätöksen jälkeen alkavat valmistelut, ja viimeiset päätökset ennen sotatoimien alkua ovat hyökkäyskäskyt.
      Mitä tulee talvisotaan, niin Juho Kusti Paasikivi piti sitä Eljas Erkon sotana. Erkko oli ulkoasiainministerimme joulusta 1938 alkaen kunnes hallitus kait erosi 1.12.1939 alkaen. Erkko pakeni heti perheineen Tukholmaan. Miksi Paasikivi piti talvisotaa Erkon sotana, on ainakin minulle vain arvailujen varassa. Ehkä se johtui Erkon väärästä tilannearvioinnista? Erkko piti Neuvostoliittoa vain savijaloilla seisovana jättiläisenä. Erkko ei itse mennyt neuvotteluihin Moskovaan, vaan lähetti sinne Paasikiven, pakoilua kenties?

      Marski oli saanut useita varoituksia sodan alkamisesta salaisen radioyhteytensä kautta sekä Tahvanaisen salaisen matkan tuloksena miehitettyyn Viroon marraskuussa 1939. Suomessa järjestettiinkin LKP eli YH syksyllä 1939. Johtavat poliitikot eivät vain uskoneet sodan mahdollisuuteen, ja Marski peruutti lupauksensa ryhtyä ylipäälliköksi sodan syttyessä. Hän valmistautui muuttamaan Ruotsiin. Tavarat oli jo pakattu ja talonsa kääritty pakettiin. Kun pommit sitten alkoivat pudota Helsinkiin 30.11.1939, niin Marski marssi pääesikuntaan ja peruutti erokirjeensä sekä alkoi johtaa sotaa.

      • Ok, hyvä kuulla että olen äkkipikaisuuttani ja turhan kireellä lukiessani käsittänyt väärin Jali.

        Pahoitteluni siitä.

      • Jali vähän lähdekiritiikkiä kiitos. Marskin matkalaukut pakattu on samaa tasoa kuin Sipilän erokirjeen vieminen lentokoneella Niinistölle.

        Suomi oli yksi eniten sotaan varustautunut maa Euroopassa 30-luvulla ja niissä puuhissa oli mm. Mannerheim.

        • ”Suomi oli yksi eniten sotaan varustautunut maa Euroopassa 30-luvulla”

          Lopeta Tim lapsellisten mielikuvitustarinoiden levittäminen.
          Ei todellakaan ollut!

          • Olen tainnut Tim, tutkia tätä asiaa hieman sinua enemmän uskoisin.
            Sama pätee myös Erkkiin.

            Mitään dokumentoitua faktaa ei ole olemassa, joka todistaisi Suomen voimakkaasti varustautuneen talvisotaa varten.

            Suomen puolustus oli kusessa korviaan myöten Neukkulan aloittaessa talvisodan.

            Sen sijaan ryssä oli varustautunut maailman suurimmalla hyökkäysarmeijalla tavoitteenaan valloittaa Eurooppa kommunismin ikeen alle!

          • Yleisesti on ollut tunnettua malii Castren sotilasvarusteissa, kokardi lippalakiin ja kivääri käteen, muuten. siviiliasusteet. Vihollisen panssareiden kimppuun käytiin polttopulloin ja haloin. Laivastolle oli hankittu kaksi panssarilaivaa ja viisi sukellusvenettä, jotka hankinnat olivat typeriä. Marski oli kritisoinut noita järjettömyyksiä. Maavoimien kehitys oli lyöty laimin. Talvisotaan ei ollut kuin muutamia satoja Suomi konepistooleja. Pohjoisella armeijallamme ei ollut mitään panssarintorjunta-aseistusta. Eversti Ragnar Nordström on kirjassaan Voito tai kuolema kertonut, kuinka hän lähti heti utalvisodan puhjettua Ruotsiin ja sai omilla rahoillaan ostettua Ruotsilta panssarintorjunta-aseistusta. Tällä oli aivan ratkaiseva merkitys siihen, ettei Puna-armeija pystynyt katkaisemaan Suomea. Marski oli kesällä 1939 neuvotellut 200 lentokoneen hankkimiseksi USA:sta. Rahoitustakin oli luvattu amerikkalaisesta pankista Suomen pankin vakuuksia vastaan. 100 lentokonetta olisi tullut syksyllä ja loput joulukuussa 1939. Pääministeri Castren lupasi Marskille, että koneet hankitaan. Lupaus petettiin. Suomen pankin päälohtaja Risto Ryti ei antanut vakuuksia, eikä valtiovarainministeri Väinö Tanner varoja valtion budjetista. Myöhemmin Tanner on kertonut, että varoja olisi voitu melko helposti irroittaa. Jokainen ymmärtää sen, että mikä merkitys noilla lentokoneilla olisi ollut kun talvisota puhkesi marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Rytin ja Tannerin munauksesta voidaan saada perustetta siihen, miksi heidät tuomittiin ”sijaiskärsijöinä” sotaansyyllisinä. Talvisotaan johtanut hallituksemme erosi ja uudeksi pääministeriksi pakotettiin Risto Ryti korjaamaan munauksiaan.

            Nyt Suomi on toistamassa munauksiaan. Ollaan hankkimassa neljä korvettia, jotka satametrisinä eivät pysty edes kääntyilemään saaristossamme. Laivahankinnat tehdään, jotta voisimme osallistua sotiin maamme rajojen ulkopuolella vastoin Pariisin rauhansopimusta. Uusia hävittäjiä ollaan hankkimassa, vaikka tärkeintä olisi ilmatorjunta ja maavoimien modernisointi.

          • ”Olen tainnut Tim, tutkia tätä asiaa hieman sinua enemmän uskoisin.
            Sama pätee myös Erkkiin.”

            Diabolik

            Ei kysymys ole siitä kuinka paljon mitäki ylipäätänsä olet tutkinut

            Nyt on kysymys Pariisin rauhansopimuksesta eikä Suomen varustautumisesta 30-luvulla.

            Pysy aiheessa tai suksi kuuseen.

          • No ihan varmasti on faktaa.

            Kun Diapolik et aikoinasi käynyt kouluja, yliopistotutkimus on sinulle vierasta.

            Sieltä sitä faktaa löytyy.

            Suomi varustautui sotaan Venäjää vastaan jo 30-luvun alusta lähtien.

            Eikä Suomi ollut yksin vaan sai apua mm. Britanniasta, Norjasta, Ranskasta, Saksasta.

  33. Tuo sopimus tehtiin sitä paitsi ryssän kanssa, ei nykyisen Venäjän.
    Suomi oli sodassa kommunistisen diktatuurin Neukkulan kanssa ei nyky Venäjän.

    Joten koska nyky Venäjän kanssa ei oltu sodassa, ei ryssän aikaset sopimukset meitä enää sido!

    • Väitteet Pariisin rauhansopimuksen rikkomisesta ovat osa tuota Venäjän putinilaista vääristelevää historian uudelleenkirjoitusta.

    • ”Tuo sopimus tehtiin sitä paitsi ryssän kanssa, ei nykyisen Venäjän.
      Suomi oli sodassa kommunistisen diktatuurin Neukkulan kanssa ei nyky Venäjän.”

      Nioin oli, mutta sopimus on geopoliittisessa mielessä samojen asapuolten välinen, ja Venäjä on kansainvälisen yhteisön kehyksissä. neukkulan seuraaja, kuten aikaisemmin muiden kuin minun toimestani on tällä plastalla todettu.

    • ”Tuo sopimus tehtiin sitä paitsi ryssän kanssa, ei nykyisen Venäjän.
      Suomi oli sodassa kommunistisen diktatuurin Neukkulan kanssa ei nyky Venäjän.”

      Niin oli, mutta sopimus on geopoliittisessa mielessä samojen osapuolten välinen, ja Venäjä on kansainvälisen yhteisön kehyksissä. neukkulan seuraaja, kuten aikaisemmin muiden kuin minun toimestani on tällä plastalla todettu.

      • Kukas se ensimmäisenä rikkoi kaikki sopimukset hyökkäämällä pienen ja avuttoman Suomen kimppuun rikollisesti -39?

        Kolme kuukautta ennen tämä ryssän väkivaltainen ja rikollinen luonne tuli esille koko maailmalle heidän hyökättyään raakalaismaisesti Puolan kimppuun yhdessä kuutioviiksen armeijan kanssa.

        Koska ei ryssäkään pitänyt sopimuksiaan, niin ei ole Suomenkaan velvollisuus!
        Katos homma menee niin kuin avioliitossa, siihen tarvitaan aina kaksi.

        • ”Kukas se ensimmäisenä rikkoi kaikki sopimukset hyökkäämällä pienen ja avuttoman Suomen kimppuun rikollisesti -39?”

          Miksi se niin teki, -huvikseen vai?

          Jotenkin ei voi olla ajattelematta, että taustalla olivat tiettyihin alueisiin liittyvät intressit oman territorion puolustuksen varmistamiseksi, mutta joita Suomen sillloinen poliittinen eliitti suostunut ymmärtämään. Lopputuksena Suomen territorio pieneni pysyvästi merkittäväsäti suuremmilla alueila, kuin mitä alkuun tahtoivat vuokralle.

          Parisin rauhansopimus kaiketi tehtiin sellaisissa ajatuksissa, että samaa asiaa ei tarvitsisi toistaa uudestaan. Mutta mitään ei ole opittu vieläkään.

          Asiasta toiseen- en nyt muista vuotta, mutta Grenadahan se vasta voimakas sotilasvaltio oli… Uhkasi jopa USA:n kansallista turvallisuutta.

          • Niin Neuvostoliittohan ei hyökännyt Suomen kimppuun vaan Suomen natsien ja fasistien kimppuun, jotka olivat jo 1929 kovaäänisesti tekemässä etnisiä puhdistuksia Suomessa ja hyökkäämässä Saksan kanssa Neuvostoliittoon tappamaan venäläiset heidän sosialistisen ja kommunistisen yhteiskuntajärjestyksen ja aatteen vuoksi.

          • Ai natseja ja fasistejako ne naiset ja lapset olivat, jotka kuolivat ilmapommituksissa?

            Tuota en tiennytkään!

          • Lue historiaa Suomen natsit ja fasistit piiloutuivat siviilien sekaan ja käyttivät naisiamme ja lapsiamme ihmiskilpinä.

            Sauli Niinistö on antanut päiväkäskyn, että nyt sotilaamme eivät saa käyttää sotilaspukua siviilien keskuudessa vaan ne piiloutuvat joukkoomme siviilipukuisina.

          • Pitänee nyt hieman jatkaa tästä alueasiasta:

            Nyt on annettu koko Suomen terrirorio vieraan vallan käyttöön, ihan ilman vaatimuksia, -niinkö?, ja on jopa luvattu antaa kaikki tarvittava apu Nato joukkojen tukemiseen, -omin kustannuksin. Tarkoitan nyt tätä isäntämaasopimusta, nyt vain viittauksena. Mutta kun tämä suhteutuu myös Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947, niin kaiketi on perusteltua mainita se tässäkin yhteydessä.

            Tällaisesella sopimuksella on myös merkittäviä budjetäärisiä vaikutuksia, ja valtakunan taloudesta päättää eduskunta, ei Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö, eikä puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, kuten nyt on tapahtunut. Isäntämaasopimus on tässäkin mielessä perustuslain vastainen.

          • Pariisin rauhansopimuksessa 1947-48 Neuvostoliitto sai ne Suomeen kohdistuneet vaatimukset ja enemmänkin, jotka se oli esittänyt Suomelle Talvisodan alla 1938-39.

            Talvisota oli Suomen poliitikoilta jumalattoman suuri typerä virhe kuten sitten Jatkosotakin.

          • Heh, mitenhän kävi Balttian maille jotka suostuivat Neukkulan kusiluistimiksi?
            Liukkaasti lähti itsenäisyys ja yhtä liukkaasti löysivät itsensä Siperiasta!

            Vaikka Suomi olisi suostunut aluevaatimuksiin olisi sota kuitenkin tullut, koska se oli suunniteltu jo vuosia ennen ensimmäisiäkään neuvotteluita ja oli pieni osa suuremmassa suunnitelmassa jossa Neukkulan oli tarkoitus hyökätä Eurooppaan viimeistään elokuussa -41.

            Vain täysi lapsellinen idiootti kuvittelee asioiden toisin olevan.
            Kommariryssäpaskaan ei ollut mitään luottamista.

          • Sinua kun tässä joutuu lueskelemaan, oli kaikessa hirveydessään ihan positiivinen asia että Neuvostoliitto vapautti Suomen natsismista ja fasismista, natseista ja fasisteista.

            Negatiivista kaikessa hirveydessään on se, että vapauttaminen ei ole enää kestänyt vaan natsit ja fasisisti meuhkaavat nyt Sauli Niinistön Suomessa.

          • Tim, oletko joku hiivatin vihervassari suvakki joka näkee natseja ja fasisteja joka kadunkulmalla?

          • Vaikka Suomi olisi suostunut aluevaatimuksiin olisi sota kuitenkin tullut, koska se oli suunniteltu jo vuosia ennen ensimmäisiäkään neuvotteluita ja oli pieni osa suuremmassa suunnitelmassa jossa Neukkulan oli tarkoitus hyökätä Eurooppaan viimeistään elokuussa -41.

            Kun sinulla on kyky käsitellä suuria suunnitelmia, niin voisitko Valopäänä vähän neuvoa minua lapsellista jukuripäistä idioottia ja öyhöttäjää, -koska yllätyshyökkäys Venäjälle on suunniteltu tapahtuvaksi, -kun valmistelut Pariisin rauhansopimuksen vastaisesti ovat jo käynnissä.

            Jos et osaa sitä sanoa, niin yritä sitten keksiä vielä parempia herjanimityksiä, jotta päästään asiaan. Toistaiseksi esittämistäsi ei ole vielä mihinkään lähtöihin.

            Vielä parempi olisi jos pitäytyisit itse aiheessa siinäkin tapauksessa, että tiedät jotain muutakin, jolle varmasti löytyy oikea foorumi jossain missä kirkkautesi voi loistaa. Tässä asiayhteydessä se ei oikein tule esiin.

        • ”Koska ei ryssäkään pitänyt sopimuksiaan, niin ei ole Suomenkaan velvollisuus!
          Katos homma menee niin kuin avioliitossa, siihen tarvitaan aina kaksi.”

          Tulkintasi perusteella voidaan ajatella, että koska Suomen valtio ei pidä sopimuksiaan ( perustuslaki ja sitä seuraava lainsääsäntö ) suhteessa kansalaisiina, niin mikä ihmeen pakko se olisi kansalaistenkaan noudattaa ohjesääntöjä… -vai mitä?

          Näytät kuuluvan samaan propagandajoukkioon, jota edustaa ”Isäntämaan Konit ja Kaakit Kuset housuissa”. Motivaatiosi ja ilmaisusi ovat täysin samanlaisia, mutta sanavarastosi on hieman suurempi, ja osaat muodostaa jopa itsenäisiä lauseita.

          Kirjoittamastasi käy selville että et oikein ole ymmärtänyt sitä, missä Jalin kirjoituksen fokus on, tai sitten ymmärrät sen liiankin hyvin, ja puolustelet partiopoikia, jotka innoissaan ovat pertinpohjin sotkeneet asiat.

          Kaikesta huomaa että tarkoituksenasi ei ole edes käsitellä Pariisin rauhansopimusta asiallisessa mielessä.

          • Yllätyshyökkäys Venäjälle ei tapahdu koskaan Suomen toimesta, eikä sitä kukaan täällä suunnittele!

            Suomella ei ole tarvittavaa aseistusta moiseen.

            Pariisin rauhansopimus ei ole enää osaltamme voimassa, koska ei ole enää roistovaltio Neukkulaakaan jonka kanssa se tehtiin.

            Emme Erkki elä enää kylmän sodan aikoja. Neuvostoliitto oli 2. maailmansodan aloittaja valtio yhdessä Saksan kanssa ja lisäksi aloitti rikollisen sotansa Suomea vastaan.

            Jo tuossa on tarpeeksi moraalista syytä pyyhkiä perse sopimuksilla jotka on tehty rikollisen, murhaavan ja sotaisan Neuvostoliiton kanssa!

            Onneksi nyt Suomen naapurina on nyky Venäjä ja kommunismin kirottu aika on lopullisesti historiaa.

          • ”Yllätyshyökkäys Venäjälle ei tapahdu koskaan Suomen toimesta, eikä sitä kukaan täällä suunnittele!””

            Aivan niin, – mutta muualla suunnitellaan, ja isäntämaasopimus varmistaa sern että on pakko olla samassa hengessä mukana.

            ” Suomella ei ole tarvittavaa aseistusta moiseen.”

            Ei olekaan, horneteista huolimatta ja tulevistakaan herhiläisistä huolimatta.

            ”Pariisin rauhansopimus ei ole enää osaltamme voimassa, koska ei ole enää roistovaltio Neukkulaakaan jonka kanssa se tehtiin.”

            Tämä neukkula- Venäjä kysymys on hoidetu jo, ja Venäjä jatkaa omaa historiaansa kansainvälisessä yhteisössä, neukkuloista riippumatta.

            Kun nyt kerran vedit tämän neukkulan katoamisen tapetille siinä mielessä, että ei ole enää sopimuskumppania, niin miten ihmeessä saman valtakunnan sisällä samoissa aatoksissa voidaan paljjon yksinkertaisemmissaki8n asioissa asioissa legalisoida sopimukset rahastamisperusteena asioista, jotka ovat kadonneet olemasta.

            ”Emme Erkki elä enää kylmän sodan aikoja. Neuvostoliitto oli 2. maailmansodan aloittaja valtio yhdessä Saksan kanssa ja lisäksi aloitti rikollisen sotansa Suomea vastaan.”

            Tässä suhteerssa olet aivan oikeassa…

            Elämme uuden ”kuuman sodan” esivaiheissa. jossa USA, joka ei kykene hallitsemaan sisällään ja olemassaoloonsa ja kehitykseensä radikaalisti vaikuttavien elementtien toimia, aloittaa rikollisen sotansa Venäjää vastaan, ja sotkee vielä ”Pienen Suomen Kansankin” omaan saatanalliseen soppaansa..

            ”Jo tuossa on tarpeeksi moraalista syytä pyyhkiä perse sopimuksilla jotka on tehty rikollisen, murhaavan ja sotaisan Neuvostoliiton kanssa!”

            Tuota noin, -Valopää. Se mitä nyt väität, tarkoittaa literaalisesti sitä, että on tarpeeksi moraalista pyyhkiä persettä sopimuksilla, jonka ovat allekirjoittaneet mm. Britannia, Intia, ja leegio muita.

            ”Onneksi nyt Suomen naapurina on nyky Venäjä ja kommunismin kirottu aika on lopullisesti historiaa.”

            Ihanko tosissasi niin kuvittelet… Sehän elää ja voimistuu parastaikaa ihan silmiesi alla.

          • ”Onneksi nyt Suomen naapurina on nyky Venäjä ja kommunismin kirottu aika on lopullisesti historiaa.”

            Ihanko tosissasi niin kuvittelet… Sehän elää ja voimistuu parastaikaa ihan silmiesi alla.

            Ei siis Venäjällä, vaan Brysselissä, ja Strassbourgissa.

          • Emme Erkki elä enää kylmän sodan aikoja. Neuvostoliitto oli 2. maailmansodan aloittaja valtio yhdessä Saksan kanssa ja lisäksi aloitti rikollisen sotansa Suomea vastaan.”

            Tässä suhteessa olen samaa mieltä vian siinä, mikä koskee ajatustasi ”kylmästä sodasta”

          • Erkki, kuinka monta kertaa Britannia, Intia ja mainitsemasi leegio muita alkuperäisiä signeerauksien tekijöitä, on vaatinut Suomen yhä noudattaa tuota ”aatamin aikaista” sopimusta?

          • Diabolik

            Yritän fokusoitua Pariisin rauhansopimukseen. Tee sinäkin niin äläkä jauha muuta paskaa.

            Lue edes se, mitä on edellä kirjoitettu. Muuten on pakko tulla sellaiseen käsitykseen, että sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

          • Mitä sitten tulee joidenkin maiden vaatimuksiin Pariisin rauhansopimuksen suhteen, niin ei ole ollut ristiriitoja, joiden vuoksi olisi pitänyt jotain vaatia.

            Nykykehityksen puitteissa on syntymässä kehyksiä maailmalla, joilla on yhteiset intressit Pariisin rauhansopimuksen suhteen.

            Sitäpaitsi voisit lukea UM:n Päivi Kaukorannan eittämän kannanoton tämän aihepiirin kirjoituksista..

          • Heh heh Diabolik luulee olevansa älykäs Heh Heh ”ei koskaan Suomen toimesta.”

            Ei niin, Sauli Niinistö on pitänyt huolen siitä, että USA ja NATO päättävät nyt siitä, milloin Niinistön Suomi hyökkää Venäjälle.

          • ”Tässä suhteessa olen samaa mieltä vian siinä, mikä koskee ajatustasi kylmästä sodasta”.

            Kiellät siis tosiasiallisen tapahtuneen historian!??

          • DIABOLIKILLE.
            Ulkoasiainministeriön yksinomainen oikeus ja velvollisuus on seurata kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa jne.
            Oheisena on oikeuspäällikko Päivi Kaukorannan vahvistus kirjeellään minulle siihen, että Suomi noudattaa Pariisin rauhansopimuksen voimassa olevia määräyksiä.

            Yleisenä huomiona todettakoon kuitenkin, että Suomi noudattaa Pariisin rauhansopimuksen voimassa olevia määräyksiä.

            Ystävällisin terveisin

            Päivi Kaukoranta
            Oikeuspäällikkö/Rättschef/Director General
            Oikeuspalvelu/Rättstjänst/Legal Service
            Ulkoasiainministeriö/Utrikesministeriet/Ministry for Foreign Affairs
            Laivastokatu 22 B, Helsinki/Helsingfors
            PL 416/P.B. 416
            FI-00023 Valtioneuvosto/Statsrådet/Government
            Finland
            paivi.kaukoranta@formin.fi

    • Tim, näytä minulle ne ”faktasi”.

      Erkki, mene ottamaan nitroja niin ei tarvitse öyhöttää!

      Minä en ole yhtään enempää aiheesta poikennut kuin sinä tai tim.

      Jalin hyvä kom. tuokin esille samoja asioita joita minäkin toin,
      Suomella oli heikko varustautuminen sodan alla.

      • ”Minä en ole yhtään enempää aiheesta poikennut kuin sinä tai tim.”

        -Jauhat koko ajan pelkkää paskaa, ja sekin asian vierestä.

        ”Erkki, mene ottamaan nitroja niin ei tarvitse öyhöttää!”

        -Kiitos opastuksesta, pidän mielessä. Sinulla varmaan oli ankea lapsuus ja nuoruus, äiti ei antanut lutkuttaa tissiä tarpeeksi isonakaan, ja siitä on jäänyt sinulle pysyvä trauma.

        • ”Jalin hyvä kom. tuokin esille samoja asioita joita minäkin toin,
          Suomella oli heikko varustautuminen sodan alla”

          Pitääkö nyt jo hakea suojaa Jalin vierestä? Sinun kaltaisiasi menee 20 tusinaan, eikä yhdestäkään ole yhtään mihinkään. Voisit pitää vähän pienempää ääntä ettei tarvitse ottaa selvää, kuka nimimerkkisi takaa löytyy.

          • Sinä pelle et kykene siihen, toisin kuin minä joka saan vajaassa 20 min. selvää minkä värisellä tuolilla läskipersettäsi lihotat, puhumattakaan autosi rekisteriotteesta ym. henkilökohtaisista tiedoistasi!

          • Tee se parhaan kykysi mukaan, Saat minun puoleestani luvan julkaista tiedot tällä palstalla.

            Sitten palaa Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947.

          • ”Sinä pelle et kykene siihen, toisin kuin minä joka saan vajaassa 20 min. selvää minkä värisellä tuolilla läskipersettäsi lihotat,”

            Ei minun tarvitsekaan, viranomaiset tekevät sen puolestani

            ” Puhumattakaan autosi rekisteriotteesta ym. henkilökohtaisista tiedoistasi!”

            Diabolik on jostain kuulllut kerrottavan, että tällaisia tietoja voi saada selville.

          • Katsotaanpa nyt Diabolik onko sinusta mihinkään…

            Teepä sellainen toimenpide, -kun kerran siihen kykenet, että 20 minuutin kuluttua siitä hetkestä lukien kun luet tämän viestin, julkaiset minusta mainitsemasi tiedot tällä palstalla.

            Aikaisemmin olen jo ilmoittanut, että saat sen minun puolestani tehdä, mutta vain yhden ainoan kerran.

            Siitä vain toimeen ”tiedon sankari”, -anna palaa ja sitten palaa takaisin Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947

            Jos et siihen nyt kykene, niin suksi kuuseen pysyvästi, tai kiipeä vaikka latvaan, -jos vähän katse avartuisi.

          • Erkki, yllytätkö rikokseen?

            Pidät minua aika saatanan tyhmänä jos luulet että laittaisin tänne yksityiskohtaisen kuvauksen kotisi sisällöstä, ketä muita siellä majailee, rekisteriotteesi ja muut henkilökohtaiset tiedot.

            Marssisit poliisin puheille välittömästi vaikka muuta täällä uhoaisitkin, tunnen kyllä kaltaisesi, on kokemusta!

          • Diabolik,

            En pidä sinua yhtään minään. En edes puihin kapuavana pupuna.

            Ei sinua tarvitse yllyttää mihinkään. Jos sulla olisi yksityiskohtainen tieto kotini sisällöstä niin olisit tehnyt jo rikoksen, Kyllä ”keissi” on jo valmis.

            Minä vaan ehdotin, että vastaist huutoihisi edes jollain tasolla. Sait jopa luvan siihen.

            Jos jotain katoaa, saat poliisit perääsi. Jos olet poliisi, niin menetät työpaikkasi.

            Mutta Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on edelleenkin kaikilta osiltaan voimassa siitä huolimatta.

          • ” Jos sulla olisi yksityiskohtainen tieto kotini sisällöstä niin olisit tehnyt jo rikoksen, Kyllä ”keissi” on jo valmis”

            Meinaatko Erkki, että OBE:n avulla hankittu tieto omaan käyttöön olisi oikeuskelpoinen, että siitä voitaisiin syyttää minua?

            BUAAHHAAAAA!!!

            Ole ihan rauhassa öyhöttöjä, en koske omaisuuteesi, siitä voit olla varma!

            Mene ottamaan Erkki lääkkeesi ja ota ihan rauhassa.
            Palaa sen jälkeen tänne kommentoimaan siitä ikiaikaisesta ja ihmeellisestä ”Pariisin rauhansopimuksesta” joka on ikuisesti voimassa!

          • Ilman rikollista toimintaa sinulla ei yksinkertaisesti voi olla tiedossasi niitä asioita, joita väität tietäväsi. Ei omaan eikä muuhunkaan käyttöön.

            Ei kukaan sinua syytäkään, vaan sinusta tulee aikanaan korvia myöten lättäjalka.

            Sama koskee myös faijaasi poliittisine ja taloudellisine sidoksineen.

            Sitäpaitsi mielenrauhassani ei ole mitään vikaa, olen täysin balanssissa itseni ja ympäristöni kanssa..

            Pariisin rauhansopimuksen suhteen minun ei oikeastaan tarvitse sanoa tai kommentoida yhtään mitään, koska kaikki oleellinen on tuotu jo Jalin dokumentaatiossa esiin.

            Olen vain lisännyt asiayhteyteen joitain näkökohtia FINLEX:in ja kansainvälisten sopimusten valossa, niiden henkilöiden harkintaan, jotka eivät ole tutustuneet asiaan riittävästi.

            Pariisin rauhansopimuksen osalta se mikä on pitänyt osoittaa, on osoitettu todeksi aivan yksikäsitteisesti. Ts. se, että ei Suomi ole kumonnut vuoden 1947 Pariisin rauhansopimusta miltään osin, kuten julkisesti ja virkamiestahoilla on väitetty, ja niinollen se on edelleenkin voimassa konjunktuureinen suhtessa sen jälkeen tehtyihin sopimuksiin, -ei tietenkään ikuisesti, -vaan siihen asti, kunnes se asianmukaiesti puretaan.

            Sotkujen synnyttäjistä ei ole niiden selvittäjäksi.

            Jossain vaiheessa paskanjauhamisesikin alkaa riittää, ja asiat menevät eteenpäin omia ratojaan.

          • Minä en tarvitse kenenkään suojaa väitellessäni propagandistien kanssa.

          • Et niin, olet täysin itseriittoinen joka suhteessa, myös sukupuolisuhteissasi, -varsinainen fakiiri .

            Ai että propagandistit, -mikäs sinä sitten olet?

            Ethän edes kykene väittelemään mistään. Jauhat pelkkää paskaa koko ajan.

            Palaa Pariisin rauhansopimus cuodelta 1947

          • ”Et niin, olet täysin itseriittoinen joka suhteessa, myös sukupuolisuhteissasi, -varsinainen fakiiri”

            Mitä sinäkin muka tiedät sukupuolisuhteistani?

            Erkki, kun kommenttejasi lukee, tulee väkisinkin mieleen, mahdatko olla mieleltäsi täysin terve?

          • ”Mitä sinäkin muka tiedät sukupuolisuhteistani?”

            Ei kiinnosta, -vedä vaan käteen ihan rauhassa,tai ota dildo esiin ja ime sitä.

            ”Erkki, kun kommenttejasi lukee, tulee väkisinkin mieleen, mahdatko olla mieleltäsi täysin terve?”

            Älä lue, työnnä vaan omaa skeidaasi palstalle, molemmilta säästyy aikaa.

          • ”Ilman rikollista toimintaa sinulla ei yksinkertaisesti voi olla tiedossasi niitä asioita, joita väität tietäväsi. Ei omaan eikä muuhunkaan käyttöön”

            Väärin!

            Kyllä voi olla.

            Suomen rikoslaki ei tietääkseni tunnista OBE:tä.
            Voin käydä luonasi(tai kenen tahansa maaiman ihmisen hänen yhteiskunnallisesta asemastaan riip.) vaikka joka helvetin päivä syyllistymättä mihinkään rikokseen.

            Rikos tulee vastaan ainoastaan siinä, jos levittelen ”näkemiäni” asioita julkisesti muille esim. täällä kommentoidessa.

          • ”Suomen rikoslaki ei tietääkseni tunnista OBE:tä.”

            Vitunko väliä sillä on, -johan kerroin oleellisimman.

            Vedä vaan käteen, tai ime munaa, ja palaa sitten Pariisin rauhansopimukseen vuodelta 1947

          • ”Rikos tulee vastaan ainoastaan siinä, jos levittelen ”näkemiäni” asioita julkisesti muille esim. täällä kommentoidessa.”

            Aivan niin, johan sinä olet sen tehnyt, -jos et ole vielä hoksannut. Sitä paitsi olet jatkuvasti herjannut minua asiattomilla huomautuksillasi ja nimityksilläsi.

            Niinkuin hyvin tiedät, sähköpostiosoitteeni on toimituksen tiedossa, ja toimituksessa on useita henkilöitä, jotka ovat perillä henkilöllisyydestäni sähköpostiosoitteeni kautta. Intimiteettini ja henkilökohtainen loukkaamattomuuteni pitäisi säilyä niissäkin kehyksissä.

            Olet ilmoittanut että tiedät mitä kotonani on ja ilmaissut asioita tietämäsi perusteella, -totta vai tai tarua siitä päätän viimekädessä minä.

            Ota nyt yhteys juristiisi ja kerro detaljit. Sitten varmista, että henkivakuutuksesi on kunnossa kaiken varalta, kun mitä hyvänsä tässä maailmassa voi tapahtua, voit vaikka kompastua ja kolhia kallosi.

            Sanoin sinulle jo aikaisemmin, että ”keissi” on valmis.

          • Käslllä voi olla myös rikoslain tuntemasta vainoamisesta.

            Vainoaminen eli vaaniminen, eli slangissa stalkkaaminen (engl. sanasta stalk) tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista hyväksikäyttämällä erilaisia teknisiä (tietokone, puhelin, posti, rekisterit, tiedotusvälineet) ja muita keinoja (sosiaaliset verkostot, fyysinen seuranta).
            Vainoaminen – Wikipedia
            https://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoaminen

          • Kiitos vaan Jali, enpä muistanutkaan. Ilmaisin kyllä Diabolikille, että voisi pitää vähän sordiinoa päällä, ettei tarvitsisi ottaa selvää kuka nimimerkin takana on.

            Pelleksi alkoi siitä nimitellä… katso itse jos viitsit 🙂
            Eikös joku sanonut että me vahdime teitä…

        • Älä Erkki kerro muille täällä vinoutuneesta seksuaalisuudestasi!
          Äitisi ja sinun ”tissien” täyteinen suhde ei kuulu muille!

          Minua ei myöskään kiinnosta….

          • En minä muille kerrokaan, muuta kuin sen mikä sinussa on vinossa. -vähän kerrassaan.

            Mutta nykyään sekin mikä ennen oli sairasta on nyt täysin normaalia. Sinä olet siitä paras esimerkki. Mediaani suomessa on lähestynyt kaltaistesi populaatiota, ja melkein kaikki tuntevat pian olevan kotonaan kaltaistesi joukossa.

            Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947

          • ”Ei kiinnosta, -vedä vaan käteen ihan rauhassa,tai ota dildo esiin ja ime sitä”

            Jälleen toit esille, kuinka sekaisin olet.

            En muuten omista dildoa kuten sinä!
            En tarvitse semmoisia.

          • Ok, vedä sitten vaan käteen, ja ime peukaloa vitun pilleristi.

            Se ei silti muuta sitä, että Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on kaikilta osiltaan edelleenkin voimassa.

          • Erkki, joisit viinaa vähemmän niin tulisi hieman asiallisempaa tekstiä sinulta.

          • En juo viskiä. Sitäpaitsi viskipullo on yhdyssana. Älä nyt niittaa itseäsi enempään. Sulla voi nytkin jo tulla vaikeuksia vastata huutoihisi.

          • Hui, oliko suuri kirjoitusvirhe?
            Itselläsi on niitä paljon enemmän.

            Niin kuin sanoin jo aiemmin, rauhoitu ja lopeta öyhöttäminen!

          • Diabolik

            Mikä on mielestäsi öyhöttämistä tässä asiassa. Anna viite. Kyllä mulla kirjoitusvirheitä tulee, niinkuin muillekin.

            Kyllä olen ihan rauhallinen nytkin.

          • ”Sitä paitsi olet jatkuvasti herjannut minua asiattomilla huomautuksillasi ja nimityksilläsi”

            Katsoppa Erkki peiliin!

            Lue lähettämäsi kommentit uudestaan, kukahan se on nimitellyt ja herjannut?

            Kommenttisi loppuosan lapsellisella uhittelulla pyyhin lähinnä perseeni!!

          • Pyyhi persettäsi vaikka sormillasi, mutta juttu nyt vaan on niin, että olet jo kusessa. Kysymys on vaan siitä, viitsinkö alkaa vääntämään juttua jonkun tontun takia, joka ei suostu ymmärtämään asioita vaikka se on kirjaimellisesti selitetty.

            Aloitin kommentointini tällä palstala referoimalla ko. rauhansopimuksen kohtia, ja sitten eräitä kohtia kansainvälisistä sopimuksista.

            Sinun ja kavereittesi argumentit vaan eivät rittäneet asialinjalla, ja jouduitte lähtemään herjausten poluille, mikä kaketi oli tarkoituskin.

            Millä ihmeen uhittelulla…? Ettekö te enää vahdikaan meitä? Mehän elämme sattumien maailmassa, -eikö niin. Minä vain ilmaisin asian, joka on konkretisoitunut monissa yhteyksissä.

            Faktillinen tilanne Pariisin rauhansopimuksen suhteen ei silti ole muuttunut miksikään. Se on kaikilta osiltaan voimassa.

          • Kovinpa on valikoiva muisti eräällä…

            Erkki, aloitit itse ensiksi törkeyksien latelun.

      • ”Jalin hyvä kom. tuokin esille samoja asioita joita minäkin toin,
        Suomella oli heikko varustautuminen sodan alla.”

        Miten se, liittyy Pariisin rauhansopimukseen…?

    • Tim.

      ”Kun Diapolik et aikoinasi käynyt kouluja, yliopistotutkimus on sinulle vierasta”

      Mistä tiedät mitä kouluja olen käynyt ja mitä todella tiedän?

        • Jos olet, niin minulla on ainoastaan yksi kaltaisesi(vasemmistolainen) tuttu joka tietää että kommentoin tällä nimimerkillä: Diabolik.

  34. Voiko voimassa olevalla Pariisin rauhanopimuksella enää olla tässä täysin globaalissa maailmassa todellista merkitystä? ”Timin” esille tuoma kommentti Ninistön puheessta pitää ehkä nähdä toisin, ja lukea ihan oikeana viestinä, vaikkei ehkä kansalle tarkoitettuna.
    ”Muutama huomio Sauli Niinistön puheesta, joka on niin seko-sekoa, että edes pieni lapsi ei osaa olla noin kaoottinen ja 1oogiton..

    Niinistö juristina vain ottaisi esille, mutta ei siis ota
    2) Miten tulevaisuus voi tulla ulkoa päin
    3) Miten tulevaisuus voi tulla jotakin kohti, Eurooppaa kohti
    4) Miten geopolitiikka voi voimistua ”

    Jos otetaan nimittäin Niinistön puheen rinnalle The Economist lehden artikkeli ”Get Ready For A World Currency by 2018″, niin asiat näyttäytyvätkin aika lailla toisilta.

    https://www.linkedin.com/pulse/flashback-1988-get-ready-world-currency-2018-magazine-pharms-phd

    • Jollelle

      Valtioneuvoston asetus
      ulkoasiainministeriöstä
      1 §
      Ministeriön tehtävät
      Ulkoasiainministeriön tehtäviä ovat:

      14) valtiosopimusten ja muiden kansainvälisten velvoitteiden valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat asiat ministeriön toimialalla ja asioissa, jotka eivät kuulu toisen ministeriön toimialaan, sekä valtiosopimusten voimaansaattamista koskevan lainvalmistelun kehittäminen;
      15) valtiosopimusten rekisteröintiä ja tallettamista koskevat asiat sekä muut valtiosopimusoikeudesta johtuvat tehtävät;

      Oikeuspäällikkä Päivi Kaukoranta on 8.6.2017 vastannut viestiini mm seuraavasti:

      Yleisenä huomiona todettakoon kuitenkin, että Suomi noudattaa Pariisin rauhansopimuksen voimassa olevia määräyksiä.
       
      Ystävällisin terveisin
       
       
      Päivi Kaukoranta
      Oikeuspäällikkö/Rättschef/Director General
      Oikeuspalvelu/Rättstjänst/Legal Service
      Ulkoasiainministeriö/Utrikesministeriet/Ministry for Foreign Affairs
      Laivastokatu 22 B, Helsinki/Helsingfors
      PL 416/P.B. 416
      FI-00023 Valtioneuvosto/Statsrådet/Government
      Finland
      paivi.kaukoranta@formin.fi

      Minulla on vastaus hänelle valmisteilla, joten en paljasta koko kirjeenvaihtoa vielä. Asetuksen mukaan siis ulkoasianministerön toimivaltaan kuuluvat kansainväliset sopimukset, jollainen vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuskin on.
       

  35. Pariisin rauhansopimusta tarkasteltaessa on ymmärrettävä, että sopimus on ensisijaisesti poliittinen ja vasta toissijaisesti juridinen. Sopimuksen pelkkä juridinen tarkastelu ei riitä.

    Näin siksi, että Suomi oli sodan häviäjä, joka pakotettiin Pariisin rauhansopimukseen. Sodan voittajat Neuvostoliitto ja liittoutuneet maat halusivat ennen muuta demokratisoida natsimielisen Suomen.

    Niinpä Pariisin rauhansopimus on kattavampi kuin vain juridinen ja hallinnollinen paperi. Se on historiallinen ja sitoo Suomen johtoa myös poliittisesti.

    Juridisia ja poliittisia sopimuksia ei voi eikä pidä sanoa irti yksipuolisesti. Juridiikan ja politiikan ero on vielä siinä, että vaikka juridiset sitoumukset lakkaisivat, poliittiset eivät lakkaa.

    Presidenteistämme Paasikivi, Kekkonen pitivät Pariisin rauhansopimusta osana poliittista agendaamme kuten Koivistokin, vaikka joutuikin asiassa revanssia meuhkaavien oikeistopiirien painostamaksi. Ahtisaari ja Halonen kunnioittivat legaalisti Pariisin rauhansopimusta.

    Nyt Sauli Niinistö uhmaa ja halveksii Pariisin rauhansopimusta ja siksi revanssimeuhkaajat ovat taas äänessä aivan kuten Koiviston aikaankin, mutta nyt tilanne on uhkaavampi kuin meuhkaajilla on oma mies presidenttinä.

    Sauli Niinistön uhma, uho ja halveksiminen on mahdollista kun Suomessa Pariisin rauhansopimusta ja siihen johtaneita syitä ei koskaan käsitelty yhteiskunnallisesti vaan sopimus otettiin annettuna ja sitä sekä Suomen natsihistoriaa ja sotaseikkailua hävettiin ja niitä peiteltiin.

    Historian velvoittamana Nyky-Saksa ei vie taistelujoukkojaan maan rajojen ulkopuolelle, mutta Sauli Niinistö vie Suomen sotilaat ja reserviläisetkin.

    Sauli Niinistön infantiili sekava toteamus, että geopolitiikka on viime aikoina voimistunut on kuin se tuttu Freudin lipsahdus, sillä Pariisin rauhansopimus on osa geopolitiikkaa ja sitä Sauli Niinistö on sota- NATO-juonittelullaan juuri heikentänyt ja heikentämässä.

    • ”Pariisin rauhansopimusta tarkasteltaessa on ymmärrettävä, että sopimus on ensisijaisesti poliittinen ja vasta toissijaisesti juridinen. Sopimuksen pelkkä juridinen tarkastelu ei riitä.”

      Geopolitiikka on merkittävä tekijä tässä Venäjän kannalta. Sopimuksen merkitys korostuu entisestään, kun kolmas yrityskierros käydä Venäjän kimppuun on jo meneillään. Ruotsalaisten touhut on tässä vielä unohdettu.

      Sopimuksissa on tavallisesti sovittu purkamismenettelyistä, ja siitä miten ristirita-. tai erimielisyystilanteissa menetellään. Näin ei Suomen osalta ole tehty. Edellä kommentissani 3.7.2017 at 23:44, olen referoinut sen sopimuskohdan, jossa tämä purkamis/erimielisyyksien käsittelyproseduuri on referoitu.

      Paitsi että sopimus on juridisesti sitova, koska sitä ei ole purettu asianmukaisesti sovitulla tavalla, sen merkitys korostuu tämänhetkisessä geopoliittisessa tilanteessa.

      Suomi on jo hyvässä vauhdissa tilanteessa, jossa samaa jo kertaalleen tehtyä virhettä ajetaan putkeen uudestaan, -ja asialla ovat samat tahot kuin aikaisemminkin.

  36. Mr. Mikko Meik 4.7.2017 at 08:10

    Väitteet Pariisin rauhansopimuksen rikkomisesta ovat osa tuota Venäjän putinilaista vääristelevää historian uudelleenkirjoitusta.

    Mr. Mikko Meik 4.7.2017 at 08:14
    Kirjoitus on tyypillistä putinilaisen Venäjän historian vääristelevää uudelleenkirjoituksen resonointia.

    Olet jo sanonut kaiken tasollesi ominaisen. Se jo ymmärretty. Käyttäisit nyt vähän aikaa uusien sanojen opetteluun, Voisit muodostaa jopa uusia lauseita.

  37. Sauli Niinistön eduskunnan ulkopuoliset ulkoparlamentaariset aktit mm. NATOn isäntämaasopimuksen solmiminen, USAn ja NATOn sotaharjoitukset Venäjää vastaan Suomessa ja nyt viimeksi JEF-sopimuksen solmiminen ovat toimia, jotka Niinistö on voinut Pariisin rauhansopimuksen puitteissa juonia vain USAn kainalossa ja tuella.

    Pariisin rauhansopimus haittaa USAn, NATOn, Niinistön hyökkäysvalmisteluja Venäjälle sekä Venäjän saartamista aseellisesti.

  38. Eipä ole Pariisin rauhansopimuksen kirjaimen eikä hengen mukaista, että presidenttinämme on henkilö, joka kuuluu natsitaustaiseen järjestöön, Heinrich Himmlerin perustamaan hyväntekeväisyys-peitejärjestöön Konstantinus Suuren ritarikuntaan.

    Eikä ole Pariisin rauhansopimuksen kirjaimen eikä hengen mukaista, että puolustusministerinämme on henkilö, joka kuuluu fasistijärjestö Suomen Sisuun ja on valittu puolustusministeriksi ilman puoluetta ilman puolueen ja kansan tukea vain presidentin ja pääministerin tuella.

    Tilanteesta on luonnollisesti keskusteltava nyt, että ei käy taas niin kuin natsien polttouunien, keskitysleirien ja Suomen keskitysleirien, että ”kun ei me tiedetty”.

    Hälytyskellojen pitäisi soida, ei vain Saksan ja Suomen natsimenneisyyden vuoksi vaan myös siksi, että USA aloitti natsien ja fasistien tukemisen heti sodan jälkeen 1946 ja uudelleen neonatsien tukemisen kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

  39. Tätä asiaa on jauhettu jo kohtuullisen pitkään. Jali Raidan johtoajatusta ei ole kumottu. Jos se halutaan kumota, niin rajoittetaan sananvapautta…

    • Eihän se niin mene, -ei tietenkään… Tämä tarkoittaa sitä, että mitä hyvänsä saa sanoa perusväitämän kumoamiseksi, mutta ei suinkaan päinvastoin.

  40. Missä oikein olemassaolevan dokumentaation valossa mennään?

    Mennään siinä, että jotkut ovat lähteneet vetämään ihan omia kuvioitaan suhteessa Pariisin rauhansopimukseen, ja vasta hautaansa pantu Koivisto luisteli koko hommasta ulos.

    Siinä se oleellisin.

    Nyt sitten koko yhteiskuntastrukstuurin käytetävixsä olevin keinoin, joista osa tälläkin palstalla on näkyvissä, yritetään pimittää tätä tosiasiaa, kun ko. partiopojat ovat vieläkin kuka missäkin tehtävissä yhteiskunnan hierarkiassa….

    • Ei tässä paljonkaan muuta enää tarvitse sanoa. politiikasn peruskehys on tänä päivänä yrittää peittä tehtyjä Giga-luokan mokia.

      Suurin uhka, mikä Suomeen kohdustuu, tulee sisältäpäin… Se on siinä missä idiooteille annetaan mandaatti päättää asioista.

    • Erkille. Hallituksen kokoukseen, esittelyyn tasavallan presidentti Mauno Koivistolle pvm 21.09.1990 kello 11.00 alkaen ottivat osaa
      Holkeri, pääministeri
      Ministerit
      Paasio
      Louekoski
      Puhakka
      Salolainen
      Puolanne
      Kanerva
      Halonen
      Bärlund
      Kasurinen
      Norrbäck
      Miettinen
      Hämäläinen
      Rehn
      Oikeuskansleri Aalto
      Esittelijänä, valtiosihteeri Åke Wihtol
      Esittelijäsihteeri Aino Leena lappalainen

      Pöytäkirjan 95/1990 on tarkastanut 30.11.1990 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen.

      Ulkoasiainministeriössä Operaatio PAXin valmisteluun ovat osallistuneet ainakin silloinen poliittisen osaston päällikkö Jaakko Blomberg ja Rene Nyberg.

      Tuossa on siis se joukko henkilöitä, jotka on tehneet valtiopetoksen tai ainakin ovat olleet siinä avustamassa ja vieneet Suomen katastrofiin. Osa henkilöistä on vielä elossa ja vaikutusvaltaisissa tehtävissä sekä voivat edelleen pimittää tekemäänsä valtiopetosta.
      Heikki Urmaksen tavoin Voi maatamme.

      • Kiitos vaan Jali, säästit vähän vaivaa, ja hyvä kun palautit asian itse fokukseen.

        Asiakirjan allekirjottajat ovat Holkeri, Paasio, Kanerva ja Wihtol. Mutta ei Koivisto.

        Kuten jo on aiemmin Jalin toimesta tuotu esiin, presidentti ei ole päättänyt yhtään mitään ko. asiassa, jolla olisi jotain merkitystä,

        Jokainen voi itsekseen miettiä muiden listassa mainittujen henkilöiden roolia asiassa. Eivät mitenkään voi olla tietämättömiä siitä mitä faktisesti on tapahtunut

        Mitä tulee Saksan suvereniteettiin niin ko. pöytäkirjan Liitteessä 1 oleva selvitys Saksan täysivaltaisuudesta on höpönlöpöä.

        Saksa on edelleenkin vieraan vallan sotajoukkojen miehittämä maa, -mitä ne siellä vielä tekevät WW2 on jo päättynyt.

        WW3:n hengessäkö siellä majaillaan…?

        • Kanerva pitäisi nostaa tikunnokkaan.

          Kanerva se vasta on revanssimies.

          Nyt Kanerva juonii yhdessä Sauli Niinistön kanssa Suomea salaa NATOon ja sotaan Venäjää vastaan.

      • Katehon.com sivulle olen kirjoittanut mm seuraavaa
        THE NEW BARBAROSSA VIA FINLAND
        September 1990, Finnish ministry of Foreign affairs made a Press release number 277 for the day 21st of September 1990 telling that the cabinet meeting had made the decision concerning the Paris peace agreement. As It has now been revealed, this did not happen. The press release is false.  In the press release it was mentioned that UK and Soviet Union had been informed of the government decision. This did occur.  On 17th of September Finnish ambassador in Moscow Heikki Talvitie met  USSR first deputy minister of Foreign affairs Juri Kvitsinskij on Monday 17th of September 1990. Heikki Talvitie gave him the copy CCCB507/MOS of the government decision dated 17th of September 1990 that was actually just planned to happen four days later.  Heikki Talvitie has mislead the USSR as no such a decision could not have been made on 17th of September or earlier as the cabinet meeting took place only on 21st of September 1990. Also the cabinet after all did not make any such decisions that was written in the  paper given by Heikki Talvitie to Mr Juri Kvitsinkij.  Ambassador Heikki Talvitie must have known that he has mislead his counterpart.

        Moskovan suurlähettiläämme Heikki Talvitie tapasi Juri Kvitsinskin 17.09.1990 eli neljä päivää ennen kuin oli presidentin esittely 21.09.1990, josta väitettiin, että Suomen hallitus teki ko päätökset. Talvitie veti härskisti Kvitsinskiä retkuun, koska päätökset, jotka väitettiin tehdyn tehtiinkin vasta neljä päivää myöhemmin, joita sitten ei kuitenkaan tehty, kuten olen alunperin kirjoittanut. Miksi Talvitie teki, mitä teki? Todennäköisest Talvitietäkin saatettiin vetää retkuun. Toinen mahdollisuus on, että kyseessä oli tunnustelu etukäteen, mikä voisi olla Kvitsinskin eli Neuvostoliiton reaktio. Jos reaktio olisi hirmuinen, niin hallituksemme toimet olisi vielä voitu vetää takaisin syyttämällä jotakin kummallista sekaannusta, jossa mm Talvitie olisi ollut syyllinen. Joka tapauksessa Neuvostoliiton reaktio tuli selväksi nootillaan marraskuussa 1990, eli mitään ei ole muutettu.

        Suomi vain on jatkanut epärehellistä politiikkaansa ja vetänyt retkuun henkilökohtaisesti mm Vladimir Putinia. Suomi tulee oppimaan karmealla tavalla, että Pacta Sunt Servanda ja kansanomaisemmin lyö jälleen päänsä Karjalan mäntyyn.

        • Täytyy ihailla Venäjän johtoa ja Putinia. Heillä on pitkä pinna.

          Jokainen älykäs tietää kuinka on epämiellyttävä tunne kun tyhmempi yrittää kusettaa viisaampaa, kun tyhmempi ei pysty ymmärtämään että viisaampi tajuaa kusetuksen koko ajan.

          Putinia varmasti harmittaa, että Suomeen on valittu pikkupelejään ja Venäjää vastaan pelaava Niinistö, joka tyhmyyttään luulee, että Venäjä ja Putin eivät tajua hänen NATO-juonittelujaan.

          Kohteliaasti Venäjä tulkitsee asian niin, että Niinistö ei näytä tyhmäktä eikä kierolta vaan vain pelkurilta USAn pelinappulalta.

          • Ttimille ja muille. Tunnetussa Kummisetä-trilogiassa Mihael Corleonea ei harmittanut se, että maffuaveljet kusettivat häntä. Häntä potutti se, että kusetus tehtiin niin tyhmällä tavalla, öettä se loukkasi hänen älykkyyttään.

            Suomi on koko ajan vakuuttanut suurelle naapurilleen, että puolustus-ja turvallisuuspolitiikkansa on muuttumatonta. Olisimme edelleen Paasikivi-Kekkosen linjoilla vaikka tosiasiassa olemme Venäjän vihollisten leirissä. Pariisin rauhansopimuksenkin päälle on kustu. Tuohon muuttumattomuuteen Putin tarttui, kun viimeksi tuli Kultarantaan. Hän kehui säätä ja sitä, että Kultaranta on sellainen kuin ennenkin. Suomessa on hyvää se, ettei mikään ole muuttunut taisi olla Vladimir Putinin puheen sisältönä lehdistövastaanotolla. Isäntänsä Sauli Niinistö vaikutti kuitenkin järkyttyneeltä. Ruumiinkielensäkin paljasti tämän. Sale unohti lausua mitään tervehdystäkään korkealle vieraalleen. Ehkä aiemmin Putin oli saattanut olla selväsanaisempi tsuhnalleen.

            Monin symbolisin tavoin suuri naapurimme on viestittänyt, mistä katti kusee ja missä ovat närhen munat. Kun Sale ensimmäistä kertaa vieraili naapurissa, Pietarissa, niin Vladimir Putin tapasi hänet entisessä Ruutun pitäjässä noin 60 kilometriä Pietarista. Rautu oli ensimmäinen pitäjä, jonka Puna-armeija valtasi talvisodassa. Sitten käytiin jääkiekko-ottelu. Sale oli Putinin joukkueessa punapaita päällään. Lehdistö otettiin vastaan pienen urheilukeskuksen kanttiinipöydön ääressä. Seremoniat veivät niin pitkän aikaa, ettei Sale ehtinyt Kultarantaan juhannusjuhlille. Vladimir Putin tiesi aivan tarkkaan tämän.

            On aivan selvää, että Kekkosta ei olisi saatu Rautuun kirveelläkään. Isännät eivät olisi moista edes tohtineet harkita. Urkki olisi saatu Rautuun vain, jos olisi sovittu jotain Karjalasta.

          • Pari huomiota.

            Kun Niinistö vieraili ensimmäisen kerran Venäjällä ja mm. oelasi jääkiekkoa, venäläisten ystävällisyys oli slaavilaisen ylitsevuotavaa.

            Sen sijaan Niinistö oli kuin perseeseen ammutta karhu, epämiellyttävä mörökölli.

            Kultarannassa Niinistö oli naamaltaan punakka-pönäkkä. Niinistö oli Putinille epäkohtelias, törkeä, tiuskiva, halveksiva. Näytti siltä, että siinä seistessään Niinistöllä oli ilmavaivoja sekä suolistssa että aivokudoksissa.

  41. Diabolik 6.7.2017 at 01:33

    Erkki, kuinka monta kertaa Britannia, Intia ja mainitsemasi leegio muita alkuperäisiä signeerauksien tekijöitä, on vaatinut Suomen yhä noudattaa tuota ”aatamin aikaista” sopimusta?

    Ei ole ollut esiintynyt tarvetta.

    Katos, Diabolik, kuten aikaisemmin ilmaisit jotain, -mikään esittämistäsi argumenteista ei kumoa Pariisin rauhansopimusta vuodelta 1947. Mikään Suomen valtion toimenpide ei ole legaali sen mitätöimiseksi miltään osin, koska niitä toimia ei yksinkerttaisesti ole.

    Ei voi mitään, -nuijat ovat mitä ovat… Pitäisisikö vielä nuijalistakin vääntää tiskiin. Kyllä se on olemassa, Eikä ole Tiitisen tai muidenkaan tonttujen takana…

      • Väitätkö nyt, että Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on kumottu. Vai väitätkö nyt että et väitä mitään?

      • Ryhmä Diabolik. Milloin v.1947 Pariisin rauhansopimus olisi muka kumottu? Kuka tai ketkä sen olisivat kumonneet?

  42. Diabolikin ymmärrys ei riitä geopolitiikkaan.

    Pariisin rauhansopimuksen rikkomisiin ei puututa on-line periaatteella vaan kun USA, NATO, Sauli Niinistö ovat hävinneet sotansa Venäjälle, Sauli Niinistö vastaa Pariisin rauhansopimuksen rikkomisesta, NATO-isäntämaasopimuksesta, NATO-JEFistä ym. Haagin sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

    • Diabolik kuuluu kaikesta päätellen valtioneuvoston vastapropagandaprikaatiin, joka koulutettiin Harvardissa. Hän on siis palkkasoturit. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

      • Jos näin on, kansakunnan rahat ovat kyllä ko. suhteessa menneet täysin hukkaan, tuskin ne omalla kustannukellaan siellä olivat, niinkuin ei ollut Esko Ahokaan.

          • Diabolikin takana on todennäköisesti useita henkilöitä..Kirjoituksensa eivät ole yksityisen henkilön normaalia vihapuheta, siltä näyttää, vaan suunniteltua, maksettua propagandaa. Tämä tekee siitä vaarallisen ja on erittäin huolestuttavaa. Mikä on tämän suuren kampanjan tarkoitus? Ilmeisimmin rakennetaan maaperää konfliktille Suomen/lännen ja Venäjän välille.

          • Diabolik. Herjasi todistaa, että kuulut maksettuihin häritsijöihin. Nimimerkkisi takana näyttää olevan useita henkilöitä.

          • Helsingin Sanomat on melkoinen aivopesula. Eljas Erkko oli päätoimittaja vuoteen 1938 saakka. Erkko oli naimisissa pietarilaisen eronneen englantilais-juutalaistaustaisen naisen kanssa. Kun Erkosta tuli ulkoasiainministeri, niin Yrjö Niiniluodista tuli Hesarin päätoimittaja kunnes kuoli sydänkohtaukseen Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Niin monet tärkeät miehet kuolevat. Sydän ei kestä suuria ajatuksia. Yrjö Niiniluoto oli ennen sotia toiminut kirjeenvaihtajana Euroopassa. Hän on kirjoittanut vuonna 1957 mielenkiintoisen kirjan: Mitä on olla suomalainen. Siinä kirjassa hän pitää silloin jo suunnitteilla olevaa Euroopan unionia järjettömänä. Niiniluodon kuoltua Hesarin idea muuttui 180 astetta, siltä näyttää. Yrjö Niiniluodon poika Ilkka Niiniluoto oli viimeksi Helsingin yliopiston kansleri, ateisti. Outoa on tietysti, että pappeja kouluttavan yliopiston korkein virkamies on ateisti.

          • No ei niin outoa kun asioihin syvällisesti repehtyy. Vapaamuuraritkin vannovat valojaan kaikkien pyhien kirjojen päällä maailmanlaajuisesti sulassa sovussa yhteiselle jumalalleen: Luciferille. Tässä korkealle kipuavien ”valaistuneiden” joukossa on massiivinen määrä pappeja, piispoja ja muita ns. pyhiä miehiä uskontoon ja etniseen taustaan katsomatta 🙂

          • Vapaamuurarius ei tunnusta mitään tiettyä jumaluutta.

            Noi väitteet Luciferin palvonnasta ovat peräisin 1890-luvulla Leo Taxil nimiseltä huijarilta. Taxillin sepittämien juttujen ideana oli että vapaamuurarilooshit olisivat Luciferin koulustus ja juonittelukeskuksia.

            Taxill kuitenkin myönsi hieman myöhemmin keksimänsä tarinoiden olleen pelkkää valhetta tarkoituksenaan näyttää kuinka helppoa on kusettaa ihmisiä.

            Taxillin valheet ovat jääneet kuitenkin elämään ja niitä kierrättävät edelleen niin kiihkoilevat kristilliset uskoivaiset hihhulit kuin myös konspiraatioteorioihin mieltyneet anti-NWO aktivistit.

          • Mikko Meikkk. Suosittelen tutustumaan vapaamuurarien toimintaan salaseuran huipulla, ennen kuin tulet tänne huutelemaan. Vapaamuurarit vannovat valan useiden ”pyhien” kirjojen päällä maailmanlaajuisesti, koska kukin tekee sen omaan uskontoonsa sopivaksi. Tilanne kuitenkin muuttuu, mikäli oppipoika kipuaa valheen kierreportaita riittävän korkealle, ja huipulle pääsee vain, jos on piinkova valehtelija, eli veljeskunnan salaiseen palveluun ja rituaaleihin sopiva henkilö. Mikäli näin on, sinut KUTSUTAAN 33:en asteen initaatioon, ja jos olet oikein paatunut rikollinen – suorastaan saatanallinen nero – sinut kutsutaan vielä sitäkin ylemmäksi (eli vieläkin syvemmälle maan alle.)

            33.en asteen initaatiossa kaikki ”jumalat” on vain yksi jumala, jonka nimi on Lucifer – Valon Tuoja. Tässä vaiheessa oppipoika nousee mestariksi ja hänen kansallisuutensa ja kansalliset lait mitätöityvät. Initaation jälkeen hän on osa maailmanlaajuista – Luciferia palvovaa – BROTHERHOODia, ja tie politiikan ja kansainvälisen talouden huipulle avautuu.

            Ihmisillä ei ole käsitystäkään siitä, kuinka massiivinen salaseura Vapaamuuratit todellisuudessa on. Heitä on kaikkialla… heidät on nostettu kansallisvaltioiden huippupaikoille ja lain valvojiksi maailmanlaajuisesti. 33:en asteen vapaamuurari palvelee AINA Luciferia (veljeskuntaa) – ilman poikkeuksia – ja nämä ammattivalehtelijat ovat juuri heitä, jotka istuvat kansallisvaltioiden johtopaikoilla.

            Otaksun että Sauli Niinistö on 33.en asteen vapaamuurari, samoin niin kuin Trump, Putin, Mao, Castro, Hitler ja kaikki toisen maailmansodan avainpelaajat. Nämä veijarit pelasivat yhteen tappaen kymmeniä miljoonia ihmisiä sulassa sovussa, koska juuri näin kaikki sodat ja konfliktit organisoidaan.

            33.en asteen vapaamuurari on initoitu palvelemaan Luciferia, ja mikäli yrität vapautua veljeskunnasta, viikatemies tulee ja petturi pääsee hengestään. Tällä taktiikalla vapaamurit todellisuudessa toimivat, eli juuri vapaamuurareiden kuin myös muiden salaseurojen toimintaan NWO-Luciferin maailmanlaajuinen nurkan valtaus ja ihmisten kusettaminen – eli kansallisvaltioiden tuho – perustuu.

          • Mielikuvituksesi laukkaa yhtä villisti kuin tarinoita 1890-luvulla kehitelleellä huijari Leo Taxillilla. Lue vähemmän konspiraatioteorioita ja enemmän faktoihin pohjautuvaa tietoa.

          • Diabolik. Tuokin herja todistaa, että kuulut valtioneuvoston vastapropaganda prikaatiin suoraan tai epäsuorasti.

          • Suomessa NATO-trollaus netissä eri keskustelupalstoilla aloitettiin Hesarin johdolla 2000-luvun alussa kun kokoomus pääsi hallitukseen.

          • Kyllä FSB:n rahat menevät täysin hukkaan. Sirkuksissakin on parempia esiintyjiä, Korkeasaaresta puhumattakaan.

          • Kukin tasolleen ominaisella tavalla. Kun Diabolik loistaa niin HS loistaa kirkkaana vapaan ja puolueettoman median esikuvana…

  43. Kiitos Jalille erinomaisesta esityksestä.

    Koiviston osallistuminen Operaatio PAXiin on ehkä nähtävissä vallanvaihdoksen seurauksena. Koivistolle luotiin kannatusta (mm. HS) antikekkoslaisena demokraattina, joka palauttaa kansanvallan ikään kuin Kekkosen aikana ei olisi ollut demokratiaa ja kansanvaltaa. Ja Koivisto lankesi siihen, vaikka tiesi, että kannatus tulee oikeistolta ja oikeistodemareilta.

    SDP teki saman tempun vielä Ahtisaaren kanssa propagoimalla Ahtisaarta ei-poliittisena vaihtoehtona presidentiksi.

    Koiviston ansio on kuitenkin se, että hän ei allekirjoittanut Operaatio PAXin papereita.

    Mielenkiintoista olisi tietää, jättikö Koivisto allekirjoittamatta esityksen pelkuruuttaan, että joutuu siitä vielä vastuuseen vai geopoliittisista syistä ymmärtäen kuinka idioottimainen ja vaarallinen hanke oli.

    Tuolloin oli onni, että Koivisto oli peluri, pelkuri ja puukkoa selkään lyövä poliitikko.

    Nyt meillä on samanlainen peluri, pelkuri ja puukkoa selkään lyövä presidentti, mutta tyhmempi kuin Koivisto, joka ei osaa eikä ymmärrä sanoa ei vaan yrittää luikkia vastuusta, ei jättämällä esitykset ja sopimukset hyväksymättä, vaan määrämällä alaisensa allekirjoittamaan ne (NATO-isäntämaa, JEF ym).

  44. Näitä joitakin kommentteja lukiessa jää kyllä ikävä vaikutelma siitä että Venäjän reaktioita ja ärsyyntymistä peläten, oltaisiin valmiita luovuttamaan ulko ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut meidän oman hallituksen päätösvallasta Venäjän federaation hallituksen päätösvaltaan. Koittakaahan nyt ryhdistäytyä vähän, Venäjää ei tule pelätä.

    • Kari, Mikä kommentti panee sinut ajattelemaan noin. Kysymyshän on koko ajan siitä sumutuksesta mitä valtionhallinnon taholta tulee, kun yritetään peitellä tehtyä mokaa, jota ei olisi pitänyt tehdä.

      On selvää, että Pariisin rauhansopimus on joillain tahoilla nähty esteeksi kaikkin puolustusteknisiin liittoutumiin esim. Euroopan Unionin puolustuspolitiikasn osalta, ja Naton osalta. Näihin liittoutumiin on menty tai ollaan kuitenkin matkalla ja Pariisin rauhansopimus on nollattava, jotta näennäisesti toimittaisiin oikein.

      Ei tässä mistään Venäjän pelosta ole kysymys, vaan sopimuspolitiikasta ylipäätänsä, ja valtionhallinnon viitoittamasta käytännöstä, josta nyt yritetään tehdä maan tapaa ohi perustuslain ja valtionhallinnon ohjesääntöjen. Siitä tässä on kysymys.

      Kenen päätösvallasssa koko Suomen turvllisuuspoliittiset ratkaisut nyt ovat, eihän nyt enää ole kysymys puolustuksesta, vaan itäänpäin suuntautuvan hyökkäyksen valmistelusta.

      -Onko Venäjä uhannut Suomea WW2:n jälkeen millään tavalla?,
      -Onko Venäjä rikkonut Pariisin rauhansopimusta jollain tavoin?

      Viimeaikojen historian valossa on pikemminkin ilmeistä, että Suomi on lähtenyt kehitykseen, joka on ko. sopimuksen vastaista. Onko tässä taustalla oma puolustuspolitiikkka vai vai ulkopuolisten tahojen hyökkäyspolitiikka johon on nyt päästy mukaan.

      Tästä jää kyllä todella ikävä vaikutelma. Kenenkähän tässä oikein pitäisi ryhdistäytyä?

      Jos et tiedä, -katso peiliin.

    • Näillä Kylmän Sodan ja YYA-Suomen aikaisilla katakombeihin homehtuneilla muumioilla on jäänyt vaihde päälle-edelleen pitäisi käydä nöyrästi lakki kourassa Tehtaankatu 1:ssä kysymässä lupaa milloin mihinkin asiaan.

      • ”Näillä Kylmän Sodan ja YYA-Suomen aikaisilla katakombeihin homehtuneilla muumioilla on jäänyt vaihde päälle-edelleen pitäisi käydä nöyrästi lakki kourassa Tehtaankatu 1:ssä kysymässä lupaa milloin mihinkin asiaan.”

        Kas kas, joko krapula alkaa hellittää. Joko on yhteisymmärrys siitä mtä nyt sanotaan…?
        Nuijat eivät vieläkään ymmärrä, mistä tässä oikein puhutaan, vaikka se on moneen kertaan jo sanottu.

        Voisit nyt lukea ensin tähänastiset kirjoitukset ja antaa sitten ”mustan aukon” taas puhua.

        Mutta Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on siitä huolimatta kaikilta osiltaan voimassa.

      • Ihanko omin nokkinesi sinä toimit. Se on jo aikamoinen saavutus.

        Mutta Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on siitä huolimatta kaikilta osiltaan voimassa.

      • Olet jo sanonut kaiken tasollesi ominaisen. Se on jo ymmärretty. Mutta pakko on sanoa, että ilmaisun monimuotoisuus jo paranee. Tässä oli jo jopa uusia sanoja… Tehtaankatukin tuli jo kuvaan, osoitetietokin on siis kehittynyt.

  45. Viimeksi eduskunnassa äänestetyssä hallituksen luottamusäänestyksessä, loikkarit äänesti yhdessä hallituspuolueiden kanssa ja joka koski heidän asemaa Perussuomalaisista eronneena eduskuntaryhmänä jolle heti kättelyssä annettiin ”palkkioksi” viisi ministerin paikkaa. Nyt toisaalla on tuotu esiin jääviysongelma, koska loikanneet johon kuului myös Jussi Niinistö, saivat ansiotonta hyötyä mm. ministerinpaikoilla jossa he itse saivat vaukuttaa tähän päätöksentekoon. Niinistön jatkaessa edelleen loikkarina puolustusministerin virassa, virkaa voidaan pitää palkkiona johon hän ei ole jäävännyt itseään sitä päätettäessä. Tältä pohjalta pohdittaessa, hänen valtuutuksensa allekirjoittaa mitään sopimuksia, kuten Tukholman JEF-sopimusta on melkoisen köppääsellä pohjalla…

    • Sauli Niinistö juoni, että oikeuskansleria eli ylintä oikeusvalvontaa ei ole.

      Meno Suomessa presidentin toimissa, hallituksessa, eduskunnassa muistuttaa kovasti 20-30-luvun Saksaa ja natseja. Saksassakaan ei ollut toimivaa oikeusvalvontaa ja hallituksella ei ollut kansan mandaattia vaan korkeimman poliittisen ja sotilaallisen johdon mandaatti.

    • Hienoa Hantuuki, Juuri näin. Tämän pitäisi olla itsestään selvää jokaiselle Suomen kansalaiselle. Sama koskee muitakin loikkariministereitä. Nämä toimivat ilman mitään mandaattia. Myös eduskunnan puhemies kuuluu tähän kategoriaan. Hän on luopunut puolueensa valtakirjasta ja valtuutuksesta, joka järjestelmän mukaisesesti on puoluekannatuksen kautta hänelle tullut. Nämä loikkarit ovat kuokkavieraina valtakunnan hallinnossa.

      On se ihme, että oppositio ei tee mitään, vaikka kaikki resurssit on käytettävissä, ja ilmiselvä tapaus.

      Miten tämä nyt sitten liittyisi Pariisin rauhansopimukseen. Se liittyy siten, että Jussi Niinistö tekee sopimuksia, jotka ovat Pariisin rauhansopimuksen vastaisia, ilman mitään mandaattia tehdä mitään sopimuksia kansakunnan nimissä. Nämä sopimukset ovat yksinkertaisestyi laittomia, eikä niiden sisältöä tarvitse kenenkään noudattaa.

      • Niin, pitää vielä lisätä sekin, että ko. Niinistön tekemien sopimusten sisältö ei velvoita ketään Suomen kansalaista yhtään mihinkään.

        Jokainen määräys tai pakote, joka tulee näiden natokiimaisten sopimusten perusteella on riitautettava jossain kansainvälisessä tuomioistuimessa. Vaikka Jussi Niinistöllä olisi laillinen ministerstatus, tilanne olisi sama Pariisin rauhansopimuksen 1947 perusteella.

        • Pitänee vielä lisätä se, että kansainväliset sopimukset menevät yli kansallisen sopimu/lainsäädännön, siltä varalta, että jollekin tulisi kuvitelmia harjoitetusta kansankiihotuksesta.

        • ”Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.”

          Käytyä keskustelua ja esiintyneitä kannanottoja voisi suhteuttaa ylläolevaan otteeseen.

          On vain todettava, -valitettavasti, että Suomessa ei enää näytä olevan sellaista viranomaistahoa, jolle em. viranomaisilmoituksen voisi tehdä, ja joka sen ymmärtäisi…

      • Oppositio ei tee mitään, koska Sauli Niinistö on pitänyt puhuttelun:
        ”nyt on kyse maan turvallisuudesta, hallituspaikat eivät aukene pullikoijille”.

  46. Sauli Niinistön puolustuspolitiikka tehtailla laittomia puolustussopimuksia kuten NATO-isäntämaa ja JEF johtavat siihen, että kun USA, NATO ja Sauli Niinistön Suomi aloittavat sodan Venäjää vastaan, Suomi repeää kahtia niihin, jotka haluavat sotaa ja niihin, jotka eivät halua.

    Kun CIA, NATO, Sauli ja Jussi Niinistö alkavat vangita, kiduttaa, tappaa niitä suomalaisia, jotka eivät halua sotaa, Venäjä tulee YKn avulla vapauttamaan suomalaiset USAsta, NATOsta, Niinistöistä.

    • Suomeen tulee sisällissota. LKP eli liikekannallepano ei tule onnistumaan. Ilmavoimat/Hornetit voivat jotain tehdä, koska pilotit saavat hurjia korvauksia/lahjotaan. Ahganistanissa koulutetut tappajamme voivat myös lähteä liikkeelle huimilla korvauksilla.

      • Sauli Niinistö pelaa upporikasta ja rutiköyhää eikä anna NATOsta periksi, vaikka vain 20 – 30 % suomalaisista kannattaa NATOa.

        Älykkäin osa reserviläidistämme on ottanut Pariisin rauhansopimuksen omiin käsiin eli kun Sauli Niinistö ja puolustusvoimat muuttaa asepalveluslakia niin, että reserviläiset voidaan alistaa NATOlle, reserviläisiämme eroaa reserviläisyydestä ja liittyy siviilipalvelusmiehiksi.

        • LKP eli liikekannallepano ei tulisi onnistumaan. Sotilasvala edellyttää vieraan valtion sotilaiden tappamista Suomen alueella ilman erillistä käskyä.

    • Hahaha…. vai YK? Kovassa näyttää olevan luottamus maailman suurimpaan rikollisjärjestöön, joka tätä konfliktien soppaa pyhä rinki pään päällä hämmentää!

  47. Jaili Raita laati erittäin hyvän alustuksen Pariisin rauhansopimuksesta vuodelta 1947, jossa kaikki faktat väitetyssä kontekstissa olivat kohdallaan, ja jota kukaan ei tähän mennessä aikaisemmin ole tuonut julkisuuteen.

    Sitten palstalle ilmestyi aivot sumussa toikkatroimaan joukko puoluebandiitteja kuten Mr, Meikit ja muuan Likabodi, jotka eivät edes ymmärtäneet mistä on kysymys. Kiitos Karille kuitenkin hyvästä yrityksestä asialinjalla. Kiitos myös Taunolle ja Timille kontribuutioistaan.

    Pakkko on nyt kuitenkin sanoa että kopla Meik kokonaisuudessaan on niin surkeata porukkaa, etteivät pärjää asialinjalla, -eivätkä edes harjoittamallaan epäasiallisella linjalla, -ainakaan tässä asiassa. Nämä sitten kaiketi edustavat yhteiskunnan toivoja…

    Ehkä ovat HS:n tai jonkun muun trolleja ehkä eivät, mutta ei siitä porukasta mihinkään ole. Se on jo käynyt selville. Ei mokomasta rupusakista ole minkään propagandan vääntäjäksi. Sotkeutuvat vaan jatkuvasti omaan näppäryyteensä.

    Mutta Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on silti kaikilta osiltaan voimassa.

  48. Jorma Jaakkola on ansiokkaasti dokumentoinut Euroopan Unioniin liittymisen kuvioita, ja sotkut liittyen Pariisin rauhansopimukseen kuuluvat samaan kategoriaan, jossa jotkut ovat lähteneet viemään eteenpäin kuviteltua asiaa. Loput on pääasiassa virallista selitystä tehtyjen virheiden peittelemiseksi eri tavoin. Tähän rakoon sitten Diabolik j Mr. Meik kopla on hyökännyt esittämättä yhtään relevanttia argumenttia alustuksessa ja kommentoinnissa esitettyjen väitteiden kumoamiseksi, tai tuomatta esiin mitään dokumenttia asiasta, joka puoltaisi heidän näkemyksiään.

    Samaan päätäntäprosessiin liittyvät tavallaan myös Hornet hankinnat, ja siitä jatkunut asearsenaalin kehitys isäntämaasopimuksineen, puolustusvälineteollisuuden siirtyminen ulkomaiseen omistukseen jne.

    Ei päätäntävaltaa ole mitenkään Venäjän suuntaan kammettu, niinkuin joku pyrki arvelemaan, vaan se on lahjoitettu Naton kenraalikunnalle, ja siitä pitää vielä persaukisen maan maksaakin. Päätöksiin liittyy budjetäärisiä vaikutuksia, ja niistä pitäisi päättää eduskunnassa, ei suinkaan Naton päämajassa, TP:n kansliassa tai puolustusvoimien komentajan toimistossa.

    Kysymys on asiakokonaisuudesta, jossa Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on vain eräs komponentti, joka nyt tässä on ollut esillä.

  49. Tässä yhteydessä voisi olla hyvä sanoa se, että että en ole mitenkään ryssittynyt, vaikka minulla on venäläisiä ystäviä/tuttavia Pietarissa, ja myös Suomessa asuvia. Olen ollut venäläisten kanssa tekemisissä työn merkeissä ensimmäisen kerran v. -74 ja sitten eri yhteyksissä niin ostajan kuin myyjänkin ominaisuudessa eri projekteissa aina vuoteen 2008 asti.

    Jokainen tekee työtään ja ajaa omaa asiaansa parhaansa mukaan. Minulta vaan eivät mene läpi kaikki tavanomaiset ryssäväittämät.

    Vaimoni on syntynyt Viipurissa silloin kun se oli vielä suomalainen kaupunki, ja joutui sieltä lähtemään sitten evakkoon vanhempiensa mukana. Olen elänyt kohtuullisen lähellä tahoja joissa nk. ryssäviha oli aina läsnä. Hän sairastaa jo pitkällä olevaa Alzheimeria, ja on käytännöllisesti katsoen täysin pihalla tästä maailmasta. Muististaan tupsahtelee kuitenkin tämän tästä asioita, jotka voidaan tulkita evakkoajan generoimiksi. Pakko on kysyä itseltään, olisiko asioille ollut muitakin vaihtoehtoja. Muuttamalla jotain, muutetaan aina lopputulemaa.

    Toivoisin, että kenenkään ei koskaan tarvitsisi elää samanlaisia aikoja, -missään. Kuitenkin suuri osa maailmassa olevista ihmisistä on tänä päivänä aivan samassa tilanteessa. Miksi?

    Meillä on Suomessa perustuslaki kansainvälisine sidonnaisuuksineen sitä varten, että turvattaisiin kansakunnan olemassaolo, ja kansalaisten hyvinvointi ja jatkuvuus, eikä sitä varten että sitä kiertämällä varmistetaan joidenkin tahojen eskalaatiot omaksi hyväkseen. Tässä tilanteessa me olemme nyt useammankin asian osalta. Oleellisen tässä suhteessa voi lukea Jalin alustuksesta.

    Siinä mielessä olen omat pääasialliset kommenttini kirjoittanut, ja arvelen sen olevan myös Jalin motivaatio. Tällä hetkellä kehitys näyttäää kovin huonolta monessakin mielessä. Kaikki asiat kun eivät vaan näy päällepäin.

    • ”Toivoisin, että kenenkään ei koskaan tarvitsisi elää samanlaisia aikoja, -missään. Kuitenkin suuri osa maailmassa olevista ihmisistä on tänä päivänä aivan samassa tilanteessa. Miksi?”

      Minä nyt vastaan tähän, kun kukaan muu ei vastaa.. Ihan samoista syistä, -mikään ei muutu ellei sitä muuteta.

  50. Oman maan historian väärin ymmärtäminen, väärin tukitseminen ja menneisyydestä vaikeneminen on aina ollut vaarallista.

    • Vaarallisuus oman maan historian ymmärtämättömyydessä on siinä, että saatamme tehdä samat virheet uudelleen. Menneisyydestä pitäisi oppia. Kansakuntamme korkein virkamies Sauli ”Sale” Väinämö Niinistö kehuskeli sillä, ettei kouluaikanaan häntä kiinnostanut historia ollenkaan. 6,50 oli miehen päästötodistuksen keskiarvo jabhuolellisuusnumerokin oli vai kahdeksan. Nobelisti Holmströmille hän ylpeili uustiedoillaan Rooman puunilaissodista, jotka sattuivat yli 2000 vuotta sitten. Erityisen vaarallista on, jos korkein poliittinen johto tietoisesti valehtelee. Näinhän on käynyt mm v. 1947 Pariisin rauhansopimuksen osalta ja on käymässä monissa muissa asioissa koko ajan. Nyt esimerkiksi on täysin anteeksiantamatonta korostaa taloutemme positiivisia pilkahduksia, kun perusasiat ovat rempallaan. Julkinen talous velkaantuu edelleen. Velan taakka tulee kestämättömäksi, kun korot alkavat nousta. Myös yksityinen sektori on ylivelkaantunut. Yksityisten kansalaisten kokonaisvelat lähinnä asuntoihin lienee luokkaa 150 mrd€. Täysin kestämätön tilanne, kun korut alkavat nousta. Syntyvyys on alentunut usean vuoden ajan ja viimeksi tammi-toukokuussa 7 prosenttia edellisvuodesta. Onko Suomessa edes pohdintaa siitä, kuinka noin on päässyt käymään? Työt Suomessa vaativat uusia osaavia käsiä. Ei tuota puutetta voida velkaa ottamalla hoitaa. Suunniteltu SOTE uudistus kangistui juridisiin ongelmiin. Kansakunnan tuleva pääjuristi eli tuleva oikeuskansleri Tuomas Pyösti on epäonnistunut täydellisesti. Hänet pitää siirtää kilometritehtaille.

      • Kaikki vallannkahvassa roikkujat – kusi sukassa olevaa oppositiota myöten – pitäisi siirtää kilometritehtaille. Näin tapahtuisikin, mikäli tyhmyyden nostaminen kansallisvaltioiden johtopaikoille ei olisi tietoista toimintaa. Valitettavasti se on tietoista, näkeehän sen näistä kaiken maailman Orpoista ja Lindströmeistä, jotka ministerin salkkuja parhaillaan pitelevät, päärikollisista puhumattakaan. Kuten olemme huomanneet, juopot, ymmärrykseltään heikkolahjaiset, talousrikolliset, väkivaltaiset ja ammattivalehtelijat ovat kovaa valuuttaa myös tänä kuluvana herran vuonna 2017. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että kun huipulle on korruptioon pohjautuen noustu, niin sieltä tullaan usein myös romahtaen alas.

        • ”Voimme kuitenkin luottaa siihen, että kun huipulle on korruptioon pohjautuen noustu, niin sieltä tullaan usein myös romahtaen alas.”

          Aivan niin Tulenkantaja, ja silloin me pojat, ja jo paljon sitä sitä ennen mennään eteenpäin vauhdikkaasti, kuten Moraito oheisessa videossa:

          https://www.youtube.com/watch?v=p5ypbEOZLUU

          eivätkä yksinapaista maailmaa rakentavat Euro ja NWO- dinosaurukset voi sille mitään. Mistä sen tietää…?

          Sen tietää siitä, että olemme oikeassa, ja muutos on jo alkanut Suomessakin, vaikka täällä kuljetaankin jälkijunassa kuten aina. Majoriteetti maailmassa on jo tällä linjalla.

          Meilä vaan vielä jälkijättöinen hallinto on vallalla tehtyjen laittomuuksien turvin. Mutta loppu sillekin tulee.

          Vääntöä vaan.!

          • ”sieltä tullaan usein myös romahtaen alas.” Siteeraisin tässä erästä opettajaani… ”Suuri kaatuu kuin pienikin, -kuuluu vain isompi ääni”…
            Miten hyvin tämä sopiikaan nykytilanteeseen… 🙂

  51. Sauli Niinistö NATO-isäntämaan isäntänä joutuu nyt sitten rikkomaan Pariisin rauhansopimusta myös ydinasekiellon osalta.

    NATO-isäntämaasopimuksen perusteella USA ja NATO voivat tuoda ydinaseensa Suomeen ja Suomen alueelle. Ylipäällikkö Sauli Niinistöllä ja puolustusvoimilla on asiasta jo suunnitelmat, sijoituspaikat sekä sopimuksetkin.

    Niinpä jälleen kerran kun Sauli Niinistö pelkää itsensä puolesta ja omia tekosiaan hän pakenee vastuutaan: Suomi ei osallistunut ollenkaan New Yorkissa järjestettyyn ydinaseet kieltävään sopimusneuvotteluun.

    Eikä Sauli Niinistö lähettänyt neuvotteluun edes tarkkailijaa/tarkkailijoita Suomesta.

    New Yorkissa äänesti ydinasekieltosopimuksesta 124 maata ja sopimuksen puolesta 122 maata.

  52. Timille ja muille. Lapin ilmasotaharjoitukseen ACE 17 osallistui USA:n B52-ydinpommittajia. Harjoitusta johti Norjan Bodön tukikohdasta eversti Petteri Setälä. Miksi nuo ydinpommeja kuljettavat pommikoneet osallistuivat? Ainoa selitys on harjoitella ydinaseilla yllätyshyökkäystä itänaapuriin. Kerrotaan, että puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg viettää paljon aikaansa Pentagonissa. Hänellä olisi siellä aivan oma työhuonekin

    • Kun Suomessa luotiin juoni Suomen liittämiseksi NATOon, silloinen puolustusministeri Häkämies, joka 2009 yhdessä Kanervan kanssa lupasi Pentagoniin, että Suomi ostaa F-35-hävittäjät ja joka nyt häärii EKn edustajana F-35-kaupoissa, aloitti samoihin aikoihin Suomessa kymmenillä miljoonilla asevarastojen muuttamisen NATO-standardien mukaiseksi ja USA-NATOn hyväksymiksi (sama logistiikka, sama järjestys, samat koodit, sama kirjanpito, ydinkärjet, ydinpommit kestävä).

      • Timille ja muille. Tuoreessa muistissa on Häkämiehen todistelu USA:ssa. Häkämies totesi Suomella olevan kolme turvallisuusuhkaa:Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Vaikutti polleelta. Sen sijaan häkämiehen olisi pitänyt kertoa kuulijoilleen, ettei Suomella ole turvallisuusuhkaa Venäjältä. Olemme sotamme sotineet ja tehneet vuonna 1947 lopullisen rauhansopimuksen Pariisissa, joka on edelleen voimassa. Suomella ei ole mitään syytä olettaa, että Venäjän Federaatio Neuvostoliiton seuraajavaltiona rikkoisi tuon sopimuksen, Pacta Sunt Servanda.

        • Jali,

          USA, Pentagon on aina käyttänyt marionetteja ja juoksupoikia.

          Jo psykologisesti ja sosiaalisesti lahjaton kansalainenkin näkee ihan kadun psykologiallaan, että Kanervaa, Häkämiestä, Sauli Niinistöä, Haglundia, Soinia parempia marionetteja USAn on vaikea löytää.

          Nyt kysymys onkin siitä, että USA ja NATO käyttävät Sauli Niinistöä ja Sonia hyväkseen rikkomaan Oariisin rauhansopimusta ja provosoimaan Venäjää, jolla USA, Pentagon, NATO, Niinistökin saisivat lisää motiiveja saartaa ja eristää Venäjää ja iskeä sitten aseellisesti Venäjään.

          Sauli Niinistön kohdalla on enää kysymys siitä, haluaako hän itse sotapäälliköksi vai haluaako hän paeta omaa sotkuaan kuten teki mm, Jalkapalloliitossa: vastaus lienee selvä: Niinistö pakenee, delegoi USAlke ja NATOlle, jää itse eläkkeelle ja jättää aseellisen konfliktin, sodan kansan kärsittäväksi.

    • Jali, lopeta noiden naurettavien spekulaatioiden levittäminen . ACE-17 harjotuksissa skenaariona oli monikansallisten joukkojen osallistuminen kansainvälisen kriisinhallintatehtävän ilmaoperaatiohin eikä mikään itänaapurin ydinpommittaminen. Yhdysvaltain ilmavoimien pitkään palvelleet B-52H Stratofortress pommittajat ovat simuloineet harjoituksissa potentiaalisen vastustajan strategisia pommittajia.

      • Ryhmä Mr.Meikkkk. Mistä tiedät, mitä USA:n B52 ydinpommittajat oikeasti harjoittelivat? Oletko koskaan kuullut, että harhautus on yksi sodankäynnin muoto. Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 yksiselitteisesti kieltää pommikoneet, niiden omistuksen tai hallinnan. Nuo pommikoneet olivat harjoituksesta vastaavan johtajan, eversti Petteri Setälän komennossa, vieläpä NATOn komentokeskuksesta Norjassa. Toisin sanoen on yhdentekevää, mitä varten nuo B52 ydinpommittajat oliva Suomen Lapissa ja everstimme komennossa. Pelkkä läsnäolo oli Pariisin rauhansopimuksen rikkomus. Siihen on syyllistynyt henkilökohtaisestikin eversti Petteri Setälä.

  53. Nimenomaan juuri Venäjä harjoittelee strategisilla pommittajillaan simuloituja ydiniskuja länteen.

    • Ryhmä Mr.Meikkkk. Varmaan Venäjä harjoittelee monin tavoin, mutta tekee sen omalla valtioalueellaan. Venäjä ei harjoittele sotatoimia Suomen alueella. Sen sijaan USA harjoittelee sotatoimia Suomen alueella. Tämä harjoittelu on vastoin vuoden 1947 Pariisin rauhansopimusta. Tässä on vissi ero.

      Ryhmä Mr.Meikkkk kuulutte kaikesta päätellen valtioneuvoston propaganda sotilaisiin. Tuollainen sadankomitea muodostettiin vuoden 2016 alussa. Koulutusta annettiin Harvardin yliopistossa. Tuossa tehtävässä pyritte sotkemaan asiallista keskustelua kirjoittamalla järjettömyyksiä. Suomi on vaarallisessa tilanteessa toimiennekin vuoksi.

    • Ryhmä Mr.Meikkkk, valtioneuvoston propsgandaprikaat. Varmaan Venäjä harjoittelee monin tavoin, mutta tekee sen omalla valtioalueellaan. Venäjä ei harjoittele sotatoimia Suomen alueella. Sen sijaan USA harjoittelee sotatoimia Suomen alueella. Tämä harjoittelu on vastoin vuoden 1947 Pariisin rauhansopimusta. Tässä on vissi ero.

      Ryhmä Mr.Meikkkk kuulutte kaikesta päätellen valtioneuvoston propaganda sotilaisiin. Tuollainen sadankomitea muodostettiin vuoden 2016 alussa. Koulutusta annettiin Harvardin yliopistossa. Tuossa tehtävässä pyritte sotkemaan asiallista keskustelua kirjoittamalla järjettömyyksiä. Suomi on vaarallisessa tilanteessa toimiennekin vuoksi.

      • Venäjän ilmavoimien TU-22M3 Backfire strategiset pommittajat ovat harjoitelleet ydiniskuja esimerkiksi Tukholmaan ja Etelä-Ruotsiin. Provosoivat hyökkäysharjoitukset tehtiin Gotska Sandön edustalla 35 kilometrin päästä Ruotsin aluevesiä ja rajaa. Toppahousujen ydinpommittajat eivät olleet lähelläkään omaa valtioaluetta tuota harjoitusta tehdessään.

        • Mitä ihmettä sinä itket ja valitat jos joku harjoittelee kansainvälisessä ilmatilassa.

          Maailman diktaattoriksiko yrität.

          • Venäläuset eivät ole tyhmiä.

            Nyt Venäjän kannattaa harjoitella Ruotsin lisäksi Sauli Niinistön Suomeakin vastaan kun Ruotsi ja Suomi ovat NATOn isäntämaita.

  54. HöpöHöpö Meikkkkk,

    kun USAn, NATOn, Sauli Niinistön Suomen hyökkäys Venäjälle alkaa Sauli Niinistö-Lindberg luovuttaa sotatilanteessa Suomen Lapin alueen kokonaan USAn ja NATOn sotajoukoille, erityisesti ilmavoimille, jotka perustavat Suomen Lappiin ad hoc -tukikohtia ja tuovat alueelle myös ydinaseitaan, ohjuksia, taktisia ydinkärkiä, ydinpommeja ja -pommittajia.

    Sauli Niinistön-Lindbergin NATO-isäntämaa-armeijan tehtävä on suojata maavoimillaan, tykistöllään, ilmavoimillaan USAn ja NATOn sotajoukkoja ja tukikohtia Lapissa.

    • Vain Venäjän informaatiosodan ammattilaisten luomissa harhaisissa illuusioissa. Venäjän propagandassa mikään ei ole totta ja kaikki mahdollista. Yritäs nyt uudestaan Tim. 🙂

      • Heh heh sinähän täystomppeli olet että USAn, NATOn tai Suomen valtion, Hesarin, YLEn propagandat olisivat totta.

      • Hei Ryhmä MR. Meikkkk. Pysykää asiassa. Mikä nyt alkuperäisessa kirjoituksessani Pariisin rauhansopimuksesta olisi Venäjän propagandaa tai muuten väärin? Näytät kuuluvan valtioneuvoston orwellilaiseen propagandayksikköön.

        • Sinä Jali taas vaikutat politrukki Johan Bäckmanin tapaiselta Venäjän asioita edistävältä juoksupojalta. Saatko palkkasi ruplina vai tiiliskivinä?

          • Vaikutelma on vain sinun päässäsi. Olet selvästi vainoharhainen. Propagandistin ja sotilaan työ on sairastuttanut sinut.

          • Ryhmä Mr.Meikkkk. Ette vastaa kysymyksiini. Huonoina propagandisteina heitätte uusia pääasiaan kuulumattomia herjoja. Mitä tekemistä Johan Bäckmanilla on tekemistä pääasian kanssa eli välttää Suomen sotaan joutuminen. Meillä on sovittu rauhantila Liittoutunen valtioiden kanssa. Miksi meidän pitäisi epäillä, että tuo rauhantila järkkyisi, varsinkin sotana Suomen ja Venäjän välillä? Minä olen samalla kannalla kuin edellinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen, että Suomen armeijan tehtävänä on estää Suomen joutuminen sotaan. Sota olisi katastrofaalinen Suomelle.
            Mikä on teidän propagandaryhmänne motivaatio ja tavoite? Saattaa Suomi sotatilaan Venäjää vastaan vai mikä? Tulkaa ulos kuorestanne.

          • Auttaa teitä vahingossa vääriin suomalaisiin nahkoihin syntyneitä poloisia ymmärtämään mikä on teidän tosiasiallinen henkinen isänmaanne ja avustaa sen jälkeen tavaroiden pakkaamisessa sekä menolipun hankinnassa.

          • Propagandakomppania Mr. Mikko Meikk. Ette vastaa asiallisiin kysymyksiini. Sen sijaan kirjoitatte herjaavasti. Olette surkea propagandakomppania. Voisitteko paneutua pääasiaan, Pariisin rauhansopimuksen merkitykseen rauhan turvaamiseksi Suomelle.

  55. Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on edelleenkin vo8imassa, koska sen osalta ei ole päätetty yhtään mitään, jolla olisi merkitystä, eikä sitä ole purettu itse sopimuiksessa esitetyllä tavallla.

  56. Pariisin rauhansopimuksen tarkoituksena ja tavoitteena oli demokratisoida fasistinen ja natsistinen Suomi ja valvoa, että Suomi myös demokratisoituu.

    Tuota taustaa vastaan Sauli Niinistön toimet kuten mm. Suomen Hornetien lähettäminen suojaamaan NATOa Islannissa, NATO-isäntämaasopimuksen solmiminen, USAn ja NATOn Venäjän vastaisten sotaharjoitusten kutsuminen Suomeen, Suomen liittäminen NATOn JEF-nopeantoiminnan joukkoihin, hallituksen hajottaminen Perussuomalaiset hajottamalla, USAn ja NATOn Venäjän vastaiseen sotaan ja hyökkäykseen sitoutuminen jne. ilman eduskunnan käsittelyjä ovat selkeästi demokratiaa ja kansanvaltaa rikkovia ja halventavia toimia ja siten myös Pariisin rauhansopimuksen vastaisia.

  57. Presidenttiehdokas Vanhanen ihmetteli YLE-Areena -tilaisuudessa, kun Sauli Niinistö on aloittanut presidenttikampanjansa, mutta piilottelee eikä osallistu vaalikeskusteluihin.

    Vanhanen sanoi viisaasti ja ennakoivasti kahteen eri otteeseen, että presidentin ei pitäisi pelätä vaalikeskusteluja.

    Onkin aivan varmaa, että vaaliehdokkaat ja media eivät uskalla ottaa esille keskusteluun eivätkä edes mainita, miten istuva presidentti ja presidenttiehdokas Sauli Niinistö uhmaa ja on rikkonut Pariisin rauhansopimusta, miten Niinistö halveksii eduskuntaa ja miten Niinistö sitoo Suomea salaa NATOon ja sotaan Venäjää vastaan.

    • Venäjän info-operaatioiden yksi kiero temppu on projektio. Syytellään muita siitä mitä itse tekee ja sitähän tämä viestiketju kommenteineen on täynnä. Projektiota kun väitetään puolustusliitto NATO:n ja Suomen valmistelevan hyökkäystä Venäjälle. Nimenomaan juuri Venäjä itse harjoittelee ja valmistelee ( Zapad-2017) iskua Baltian maihin ja länteen.

      • USAn, NATOn, Sauli Niinistön Suomen isku- ja hyökkäysvalmistelut Venäjälle eivät ole projektio eivät projekti eivät provisio eivätkä projisio vaan suunnitelma.

      • Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on edelleenkin voimassa kaikkine pykälineen.

        Jos Mr. Meikkk väität jotain muuta, niin tarkoitat, että Suomi on potentiaalisesti sotatilassa ”neukkulan” seuraajaavaltiota vastaan. Tämäkö on tilanne…?

        Sitäpaitsi se mitä Venäjä tekee rikkomatta Pariisin rauhansopimusta, ei ole tämän keskusteluketjun aihe.

      • ”Venäjän info-operaatioiden yksi kiero temppu on projektio. Syytellään muita siitä mitä itse tekee ja sitähän tämä viestiketju kommenteineen on täynnä. Projektiota kun väitetään puolustusliitto NATO:n ja Suomen valmistelevan hyökkäystä Venäjälle.”

        Vähän tässä ohi aiheen, jota Mr. Meikkiläiset eivät ole oikein ymmärtäneet… Ei Venäjällä ole mitään intressejä ”lännessä”. Sensijaan nk. ”lännellä” on merkittäviä intressejä Venäjällä, -kun siellä on kaikki, mitä ”länneltä” nyt kehityksestään puuttuu…

        • Ei Venäjällä olla enää nin tonttuja kuin nk. Meikkiklän lännessä, joka faktisesti edustaa Euroopan Unionineen entistä USSSR:ää. Ero on vain ilmansuunnassa. Perustyperyys on silti sama.

          Siitäkin huolimatta Pariisin rauhansopimus, jota Suomi nyt aktiivisesti rikkoo, -on voimassa. Sanktiot tulevat aikanaan…

          • Liittoutumisen EU:n ja NATO:n sijaan Erkillä ja Jalilla taitaakin olla kova aatteen palo joka vaatii Suomen palauttamista takaisin Venäjän karhun karvaiseen kainaloon ja YYA-sopimuksen uusimista? Eikös vaan?

          • Pariisin rauhansopimus ei määritellyt eikä määrittele YYA-sopimusta.

            YYA-sopimus oli Mannerheimin keksimä ja ehdottama sopimus.

            YYA-sopimus ei ole eikä ollut voimassa Venäjän aikana vaan Neuvostoliiton aikana, jota ei enää ole.

          • Mikko Meeik, Olet täysin väärässä luuloinesi. Jali vastaa kyllä omista aatteistaan.

            Aatteen palo saada Suomi takaisin terveen järjen mukaisille linjoille ei ole kiellettyä, ei suinkaan Venäjän kainaloon, vaan irti Eurokommunistisesta organisaatiosta nimeltä Euroopan Unioni, jota johdetaan USA:sta.

            Sitäpaitsi ei karvoissa mitään huonoa ole, karvat lämmittävät, mutta karvattomien kainalossa deodorantti vain haisee.

            Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on siitä huolimatta voimassa, ja koskee Suomea kaikilta osiltaan.

          • Mikko Meeik. Ryhmänne on huono propagandisti. Suomi ei ole koskaan ollut Venäjän karhun kainalossa. Palaaminen sinne siis olisi mahdotonta. Olimme tsaarinajan aikana autonomia, jota varjelimme tiukasti. Meillä oli oma raha, omat lait, tuomioistuimemme ja oma demokratia. Naisetkin saivat äänioikeuden tsaarinajan aikana, toisena koko maailmassa. Suomen ja Venäjän välillä oli tulliraja. Suomalaiset eivät joutuneet Venäjän armeijaan. Ensimmäisestä maailmansodasta suomalaiset tahkosivat rahaa toimituksilla Venäjän armeijalle. Ei Suomen osa hirveän huono ollut. Toisessa maailmansodassa taistelimme, jottemme olisi joutuneet silloisen Neuvostoliiton määräysvaltaan. Onnistuimme, kun säilytämme itsenäisyytemme. YYA sopimus korvattiin omasta ehdotuksestamme vuonna 1992 ns naapuruussopimuksella. Mitäs vikaa siinä on? Koivisto oli tuolloin presidenttinä ja Esko Aho pääministerinä. Propagandaryhmä Mikko Meeik tutustukaa Suomen lähihistoriaan. Nyt sen sijaan olemme ajaneet itsemme EU:n ja NATO:n kainaloon ja helvettiin. Olemme menettäneet itsenäisyytemme.

          • Venäjän ansiosta autonomian aikana naiset Suomessa saivat itseellisyyden, että olivat itsenäisiä eivätkä riippuvaisia miehestä.

            USAssa naiset eivät ole itsenäisiä ja vapaita vieläkään eivätkä vanhoissa NATO-maissakaan Ranskassa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa jne.

      • Ryhmä Mikko Meikkkk. En ollenkaan kannata minkäänlaisia sotaharjoituksia Itämeren alueella.
        Onneton Suomi vain on jo sidottu NATO:n hyökkäysvalmisteluihin omalla kustannuksellaan.
        Ohessa on ote onnettomasta Isäntämaasopimuksesta
        1.2 NATOn sotilaallinen toiminta. Joukkojen suorittama sotilaallinen toiminta sisältäen harjoitukset, koulutuksen, operationaalisen kokeilun ja vastaavat toimet, tai strategisen, taktisen, huolto-, koulutus- tai hallinnollisen sotilaallisen tehtävän; taisteluun johtava prosessi mukaan lukien hyökkäys, joukkojen siirrot, huolto ja järjestelyt, jotka tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen missä tahansa taistelussa tai kampanjassa.

        • Tottakai harjoituksissa potentiaalisen hyökkäävän vihollisen löymiseen omalla alueella kuuluu myös puolustukselliset hyökkäyssotatoimet.

          • Juupa juu, sinä ja Sauli Niinstö ette ymmärrä, että Suomen ja Suomen johdon tehtävä on pitää huoli siitä, että USA ja NATO eivät tule tänne Suomeen puolustamaan itseään.

          • Sinulla, Sauli Niinistöllä, Lindbergillä on mennyt strategiat, taktiikat, tavoitteet, kohteet, tarkoituksenmukaisuus, totuus, valheet, propaganda nupissa sekaisin kun USA kusetti NATOn ja Niinistön Suomenkin Afganistaniin ja Irakiin muka puolustamaan USAta.

          • Tim ikävä kyllä asianlaita on siten että sinä et määrittele mikä on presidentimme ja poliittisen johtomme tehtävät.

            Mitä tulee mahdolliseen NATO jäsenyyteen niin Suomen perustuslain mukaan valta tässä kysymyksessä on poliittisella johdolla eli presidentillä, hallituksella ja eduskunnalla eikä suinkaan kansalla.

            Suomen perustuslaki ei edellytä että NATO-jäsenyydestä päätetään kansanäänestyksellä.

          • ”Mitä tulee mahdolliseen NATO jäsenyyteen niin Suomen perustuslain mukaan valta tässä kysymyksessä on poliittisella johdolla eli presidentillä, hallituksella ja eduskunnalla eikä suinkaan kansalla. ”

            Missä kohdassa Suomen perustuslkia näin sanotaan…?

            Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustamaan on valittu kansanedustuslaitos. Ei se tarkoita sitä, että sillä on mandaatti mihin hyvänsä.

  58. Pariisin rauhansopimus kieltää fasistiset järjestöt Suomessa.

    Presidentti Niinistön aikana (presidentti nimittää, hyväksyy hallituksen ja ministerit) fasisteja ja/tai fasistitaustaisia henkilöitä on nimitetty hallitukseen ministereiksi ensin Perussuomalaiset -puolueesta ja nyt sitten jo puolueiden ulkopuolelta fasistitaustaisesta liikkeestä Sininen Tulevaisuus (vrt. Lapuan liike, Suomen Sisu, Suomen vastarintaliike, Lotta-säätiö).

    Kun CIA ryhtyi tukemaan fasistisia Venäjän vastaisia Venäjän kukistamia liikkeitä Venäjän lähialueilla ja rajoilla 1986 kun Neuvostoliitto alkoi voida huonosti ja kun nyt 2000-luvulla jo NATOkin rehabilitoi natsitaistelijoita niin Suomi ei tietenkään ole ollut ulkopuolinen lintukoto.

    Tuota taustaa vasten presidentti Niinistön toimet Timo Soinin ja Jussi Niinistön nimittämiseksi hallitukseen ja pitämiseksi hallituksessa vaikka ilman kansan tukea haiskahtavat pahasti.

    On hyvinkin ajateltavissa, että Soini joko tietoisena tai tyhmyyttään USAn teekutsuliikkeen jäsenenä ja persona ministeripostille sai Venäjään vihamielisesti suhtautuvan NATO-presidenttimme suojeluksessa tehtäväksi Suomen fasisti- ja natsiliikkeiden aktivoimisen ja kokoamisen Perussuomalaisiin poliittista hyväksikäyttöä ja ohjailua varten.

    Sauli Niinistö, Soini ja asiaa ymmärtämätön Terho kuitenkin epäonnistuivat operaatiossaan kun osa perussuomalaisista huomasi juonen ja asettui Perussuomalaiset -puolueen ja sen uuden johdon taakse eikä liittynyt loikkareihin.

  59. Presidentti Koiviston nerokas ”operaatio Pax” eli Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklojen mitätöiminen ja YYA-sopimuksen purkaminen teki selväksi idän vainoajalle ja sortajalle että emme ole enää heidän etupiiriin kuuluva satelliittivaltio. Aivan oikein tehty. Suotta te epäisänmaalliset täällä panettelette todellista patrioottia. Suomen ulko ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut eivät kuulu venäläisille millään tavalla. Deal with it.

    • Samanlaista ”nerokkuttahan” soveltaa nykyinen presidenttimmekin Sauli Niinistö tulkitsemalla perustuslakiamme ”väljällä” tavalla. Naton isäntämaasopimus on valtiosopimus, joka olisi perustuslain mukaan pitänyt hyväksyä eduskunnassa. Eduskunta kuitenkin sivuutettiin tekaistuin perustein.

      Mauno Koiviston ”nerokkuus” perustui sekin perustuslain velvoitteiden kiertämiseen, ja oli yhtä lailla laiton Suomen lainsäädännön katsannossa.

      Tärkein on kuitenkin kansainvälinen konteksti. Rauhansopimukset luovat kansainvälistä oikeutta ja kansainvälistä lakia. Rauhansopimuksella valtiosopimuksena on myös lain voima perustuslain mukaan, kuten oli YYA-sopimuksella ja nykyisellä naapuruussopimuksella. Se on samalla myös lakia kansainvälisesti.

      Suomi on erittäin heikoilla jäillä lähtiessään rikkomaan kansainvälistä oikeutta ja lakia omalta osaltaan. Me tiedämme, että suurvallat tekevät tätä päntiönään, ja valtiojohtomme tehtävänä onkin valvoa myös suurvaltojen kansainvälisen lain noudattamista ja kunnioitusta.

      Tältä kansainvälisen lain kunnioittamisvaatimukselta menee pohja kokonaan pois, jos emme edes itse toimi sen lain mukaisesti.

      Pienen valtion elinehto on, että pystytään laatimaan yhä kattavampi ja yhä laajempaa kunnioitusta ja noudattamista osakseen saava kansainvälinen lainsäädäntö.

      Sekä Mauno Koivisto että Sauli Niinistö ovat tuottaneet pettymyksen tältä osin virkatoimissaan.

      Todellista isänmaallisuutta on se, että toimimme kaikissa oloissa perustuslakimme mukaisesti.

    • Kari Westerinen. Jozef Stalinilla oli tähän sopiva ilmaisu. Älkää te suomalaiset kuvitelko, vaikka te olette pieni kansakunta, että olisitte aina oikeassa. Kari Westerinen kirjoitat totuuden vastaisesti, että Mauno Koivisto olisi nerokkaalla tavalla jotakin päättänyt. Luehan alkuperäinen kirjoitukseni ja kommentoinet sitä, jos siinä on jotakin sinulle epäselvää. Koivisto yritti jotakin nerokasta, mutta se meni pieleen. Nerokasta siinä oli vain se, että tuo valtiopetos salattiin 25 vuodeksi. Täydellistä rikosta vain ei ole. Huomioinet myös, että UM:n oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta on todennut Suomen noudattavan voimassa olevaa Pariisin rauhansopimusta, joka on tehty Liittoutuneiden valtioiden kanssa eikä vain Neuvostoliiton ja nyt sen seuraajavaltion Venäjän Federaation kanssa. Eikö tämä ole selvää tekstiä?

    • Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei tarvitse sinunkaltaisia impivaaralaisia.

      Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka jos joku tarvitsee kansainvälisen ja naapurien etenkin suurvalta Venäjän hyväksymisen ja ymmärtämisen.

      Valitettavasti nykyinen presidenttimme ja ulkoministerimme ovat vain liian avuttomia, liian pelkureita ja liian juoksupoikia hoitamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme niin, että se olisi mahdollisimmman yhteinen asia kotimaassa, kansainvälisesti ja naapurien kesken.

    • Onhan se nyt ihme, että et Kari ymmärrä sitä asiaa, että ei Pariisin rauhansopimusta vuodelta 1947 ole mitenkään mitätöity. Jali Raita kirjoituksissaan on tuonut erittäin selvästi esiin sen miten asia on ja miksi. Sitäpaitsi sopimukset ovat voimassa joko kokonaisuudessaan tai ei ollenkaan.

      Yksikään täällä kirjoittaneista ei ole tuonut esiin minkäänlaista todistusaineistoa, joka kumoaisi Jalin väittämät. Mitään evidenssiä väitteellesi sotilasartiklojen mitätöimisestä ei todellakaan ole. Jossain aikaisemmassa kommentissani olen ottanut esiin ko. sopimuksesta sen kohdan, joka mukaisesti erimielisyydet sopimuksen velvoitteista on ratkaistava. Näin ei ole menetelty.

      Jalin dokumentaatiossa on osoitettu, että ei ole olemassa presidentin päätöstä mistään. Sitäpaitsi presidentiti eivät solmi, eivätkä pura valtiosopumuksia, niistä päättää eduskunta.

      Tässä voisi luetella tämän todellisen ”patriootin” tekemisiä pitkältikin, mutta kun se ei oikein kuulu aihepiiriin paitsi itse otsikon kontekstissa.

      ”Presidentti Koiviston nerokas ”operaatio Pax” … Mikä tässä operaatiossa oli nerokasta…? Koko hommahan on kaikilta osiltaan totaalisesti töpeksitty.

      Jos kysymyksessä oli aate rauhasta, jota nimi PAX kuvastaa, niin nyt nähtävissä olevan lopputuloksen valossa kysymys on totaalisesta tulevan kehityksen väärinarvioinnista. Mikäli tarkoitus oli rauhan aikaansaaminen, niin operaation vaikutukset ovat itseasiassa Suomen kannalta kääntyneet omaa alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Saplinkalistelu vaan on lisääntynyt. Persaukinen Suomikin siinä nyt sohlaa presidenttinsä johdolla, ja sitoutuu perustuslain vastaisesti operaatioihin, joita voidaan pitää sellaisten sotatoimien valmisteluna ja harjoitteluna, joilla ei ole Suomen puolustamisen kannalta mitään tekemistä.

      ”Suomen ulko ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut eivät kuulu venäläisille millään tavalla.” Ameriikkalaisilleko ne sitten kuuluvat.

      Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet, että militanttien päätöksiä tehdään jo Suomen päätäntäprosessien ylitse tai ohitse, ja siinä te isänmaalliset tosi patriootit autatte parhaanne mukaan.

      Jotain on vialla silloin ajatustavoissa, jos sitä, että yritetään hallintohörhöiltä odotetaan suunnitelmissaan ja toimissaan perustuslain noudattamista johdannaisineen, ja tuodaan tämä asia esiin tehtyjen mokien valossa, niin siitä joku saa aiheen nimitellä epäisänmaalliseksi.

      Mitä sitten tulee teihin nk. isänmaallisiin, joihin kaiketi katsot itsesikin lukeutuvan, niin onko isänmaallista nostaa perse pystyyn länteen, ja luovuttaa pois kaikki resurssit, joihin talouskasvu ja tulevaisuuden hyvinvointi perustuisi, kuten nyt on jo pitkään tapahtunut.

      • Korjaus: Pitää olla tietysti näin:

        ”Jotain on vialla silloin ajatustavoissa, jos sitä, että hallintohörhöiltä odotetaan suunnitelmissaan ja toimissaan perustuslain noudattamista johdannaisneen jne…”

    • ”että emme ole enää heidän etupiiriin kuuluva satelliittivaltio.”

      Aivan niin, olemme nyt nk. ”lännen” etupiiriin kuuluva satellittivaltio vasllleineen, jonka territoriota valmistellaan hyökkäysalustaksi Venäjälle, ja jonka pienestä populaatiosta kukaan ei itseasiassa välitä mitään.

  60. Kari Westerinen. Jos Pariisin rauhansopimus on sinusta äglöä, ja Venäjälle eivät kuulu Suomen ulko-, ja turvallisuuspoliitiset ratkaisut millään muotoa, niin olisiko sinun mielestäsi Suomen pitänyt jatkaa sotaansa syksyllä 1944 Liittoutuneita vastaan, eikä tehdä välirauhansopimusta?

    • Sodissa kaatuneet, kunnianarvoisat taistelijamme kääntyisivät haudoissaan myötähäpeästä mikäli saisivat tietää näistä sun kirjoitteluista täällä.

      • No mutta MIkko Meik, kuolleet sotauhrimme eivät kuule haudoissaan eivätkä ne niissä kääntyilekään.

        Aivan varmasti kaikki kaatuneista normaaleista sotilaistamme ovat kuolleet vastentahtoisesti ja pakoitettuina.

      • ”Sodissa kaatuneet, kunnianarvoisat taistelijamme kääntyisivät haudoissaan myötähäpeästä mikäli saisivat tietää näistä sun kirjoitteluista täällä.”

        Kunnianarvoisat kyllä, mutta jos kääntyisivät haudoissaan, niin se johtuisi varmaan siitä, että olisivat sitä mieltä, ettö turhaan pn tapeltu, kun muutaman vuosikymmen päästä kalliisti säilytertty suvereniteetti on menetetty, ja koko maa hyödynnettävine resursseineen ja hallintoineen on lahjoitettu vieraan vallan käsiin USA:sta käsin hallinnoitu Euroopan Uussosialistinen kuppausorganisaatio, nimeltä Euroopan Unioni, joka tähän mennessäkään ei ole pystynyt takaamaan yhtään mitään muuta, kuin hyvät virkamispalkat neuvostoedustajilleen.

        Kyllä mainitsemasi myötähäpeä syntyisi lähinnä edustamasi tahon toimien johdosta, oli se nimeltään mikä hyvänsä, kun kannanottosi kertovat kaiken oleellisen. Vieläkään et ole säänyt väännetyksi sellaisia faktoja kehiin jotka jotenkin kyseenalaistaisivat Jalin väitteet.

        Siitä huolimatta Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on edelleenkin voimassa, ja Suomea sitova, koska sen mitätöimisestä tai muuttamisewsta ei ole neuvoteltu asian edellyttämällä tavalla, eikä Tasavallan edesmennyt presidetnti ei ole päättänyt asiasta mitään, joka olisi muuttunut tavalla tai toisella merktykselliseksi.

  61. Selvennyksen vuoksi, että tämä on siis kommentti Kari Westerisen ääliökirjoitukseen.

    Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei tarvitse sinunkaltaisia impivaaralaisia.

    Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka jos joku tarvitsee kansainvälisen ja naapurien etenkin suurvalta Venäjän hyväksymisen ja ymmärtämisen.

    Valitettavasti nykyinen presidenttimme ja ulkoministerimme ovat vain liian avuttomia, liian pelkureita ja liian juoksupoikia hoitamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme niin, että se olisi mahdollisimmman yhteinen asia kotimaassa, kansainvälisesti ja naapurien kesken.

  62. 3. Artikla Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.
    4. Artikla Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

    Sauli Niinistö on liittänyt Suomen NATOn isäntämaaksi, liittänyt Suomen ilmavoimat puolustamaan NATOa ja liittänyt Suome. NATOn johtamiin JEF-joukkoihin ja perustanut Suomeen NATOn hybridisodankäynnin keskuksen.

    13. Artikla Suomi älköön pitäkö tai hankkiko lentokoneita, jotka ovat suunnitellut ensisijassa pommituskoneiksi sisäpuolisin pomminkuljetuslaittein.

    Sauli Niinistö ostaa USAn F-35-hävittäjiä, joissa pommit ovat koneen sisätilassa ja jotka voidaan muuttaa hävittäjäpommittajiksi.

    17. Artikla. Suomi älköön pitäkö, valmistako tai kokeilko mitään atomiasetta, minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen (paitsi sellaisia torpedoja ja torpedojen laukaisemislaitteita….

    Sauli Niinistö on solminut NATO-isäntämaasopimuksen, jonka perusteella USA ja NATO voivat tuoda ydinaseita Suomeen, Suomella on ohjuksia mm. amerikkalaiset JASSM-ohjukset, joihin voi liittää ydinkärjet ja Niinistö ostaa F-35-hävittäjät, johon on kehitetty ydinkärjillä varustettuja ohjuksia.

  63. Sauli Niinistön järjestämät USAn ja NATOn ilmavoimien, maavoimien, panssarivoimien, merivoimien Venäjän vastaiset sotaharjoitukset Suomessa eivät olleet vain rikkomus Pariisin rauhansopmusta vastaan vaan ne olivat selvä provokaatio sekä sopimusta että Venäjää vastaan.

  64. Puolustusliitto NATO ei ole hyökkäämässä edelleenkään Venäjälle vaikka Absurdistanin uutiset onkin sinut Tim ja Erkin sekä Jalin siitä vakuuttanut.

    NATO:n tehtävät määritellään strategisessa konseptissa. Strateginen konsepti on NATO:n korkein poliittinen ohjausasiakirja jossa linjataan NATO:n tarkoitus, luonne sekä tehtävät.

    Konsepti identifioi keskeiset turvallisuusympäristön ominaisuudet, määrittää NATO:n lähestymistavan turvallisuuteen ja antaa suuntaviivat sotilaallisten joukkojen kehittämiselle.

    Vuoden 2010 strategisen konseptin mukaan NATO:n kolme tehtävää ovat:

    -kollektiivinen puolustus

    -kriisinhallinta

    -yhteistyövarainen turvallisuus

    kts. lisää ”Puolustusvoimien tutkimuslaitos julkaisuja 4 : NATO tänään”

    Eiköhän noi sotaisat psykoottiset vainoharhat helpota kun luette tuon. 🙂

    • Älkää viitsikö Kopla Meik jauhaa paskaa. Naton kollektiviset tehtävät eivät ole tämän keskutelun ydin vaan Pariisin rauhansopimus jota ei ole missään kumottu, ja jota vastaan Suomi nyt toimii, kuten on osoitettu.

      Jos teillä on resursseja vahtia toisia, niin kai teillä on riittävästi älliä ja resursseja osoittaa Jalin väitteet vääräksi, jos ne ovat vääräksi osoitettavissa. Minulla on omat syyni ja perusteeni ajatella USA:n suunnittelevan hyökkäystä Venäjälle, mutta ne eivät ole tässä teemana.

      Se mitä papereissa lukee, on aivan sama kun kysymyksessä on USA, joka historan saatossa on pettänyt kaikki sopimuskumppaninsa aina intiaaneista alkaen. Sopimuspapereilla pyyhitään persettä, kuten olet Pariisin rauhansopimuksen osalta asian ilmaissut, jos intressit sitä vaativat.

      Pyyhitäänkö isäntämaasopimuksella myös persettä, ja kaikilla Natoon littyvillä ”teknisillä asiakirjoilla”. Kyllä agendaa voidaan paperille pana vaikka kuinka, mutta pragma on toinen. Sen näkee siitä mitä tapahtuu. Isäntämaasopimus on tehty perustuslain vastaisesti, Pariisin rauhansopimus ei.

    • Niin Mikko Meikki kun kerran jaksat pasteta ja hiuksia halkomalla niin täsmennetään:

      USA, NATO, Sauli Niinistö, Lindberg:
      – suunnittelevat hyökkäystä Venäjälle (kts. Pentagon, Bryssel)
      – varustautuvat hyökkäykseen Venäjälle (kts. joukkojen, aseiden siirrot Venäjän rajalle, asehankinnat, NATO-isäntämaasopimus)
      – valmistelevat hyökkäystä Venäjälle (kts. Venäjän vastaiset sotaharjoitukset Venäjän rajoilla mm. Niinistön Suomessa)
      – ovat käynnistäneet Venäjälle hyökkäyksen esivalmistelut (kts. Venäjän saarto aseellisesti, taloudellisesti, Venäjän vastaiset sanktiot, Venäjää halveksiva infosota).

    • Propagandakomppania Mr. Mikko Meikille. En tietääkseni ole väittönyt, että NATO nimenomaan hyökkäisi Venäjälle. Sen sijaan on tekeillä toisenlaisesta koalitiosta, jossa NATO varmaan näyttelee roolia. Viimeiseen Lapin ilmasotaharjoitukseen otti osaa 11 maata. Kaikki eivät olleet virallisesti NATOn jäseniä, kuten Ruotsi ja Suomi.

      Kirjoitukseni ydin ja myös ongelman ydin Suomelle on se, että on luotu fiktiivinen ilmapiiri, ja Venäjä olisi turvallisuusuhkaa Suomelle ja Itämerellä. Tämä on puhdasta deluusiota eli harhaluuloisutta kuuluen siis mielisairauden piiriin. Meillä on voimassa oleva rauhansopimus Venäjän Federaation kanssa kuin myös vuoden 1992 sopimus hyvistä naapuruussuhteista. Voisitteko Propagandakomppania Mr. Mikko Meik kertoa, miksi nuo järjestelyt eivät olisi toimivia? Konkreettisemmin, miksi Venäjä rikkoisi vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen? Itämeri on Venäjän Federaatiolle erittäin tärkeä kauppareitti kuin myös muille Itämeren rantavaltioille. Miksi Venäjä rikkoisi tuonkin rauhantilan, ampuisi itseään päähän? Antakaahan vastaus Propagandakomppania Mr. Mikko Meik.

  65. Pietarin pääkonsulaatin sivulta löytyy lista kaikista voimassa olevista sopimuksista Suomen ja Venäjän välillä:

    http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?nodeid=41791&contentlan=1&culture=fi-FI
    (sivun alaosa, kohta sopimukset)

    Pariisin rauhansopimuksesta ei ole sanaakaan!

    Minkähän takia?

    Luulisi Venäläis kollegoiden informoineen Suomalaisia virkaveljiään sopimuksen puuttumisesta tuosta virallisesta listasta.
    Tuosta voidaan päätellä se, että edes Venäläiset eivät ajattele sen olevan enää voimassa.

    • ”Pietarin pääkonsulaatin sivulta löytyy lista kaikista voimassa olevista sopimuksista Suomen ja Venäjän välillä: Pariisin rauhansopimuksesta ei ole sanaakaan! Minkähän takia?”

      Miksi sitä tällä palstalla kysyt, -kysy asiaa suoraan ulkoministeriöstä. Ei kai tässä tarvitse vielä selitellä ulkoministeriön selityksiä. Selittäköön itse.

      Olisit edes voinut lukea Jalin alustuksen läpi, ennenkuin mekko hulmuten riennät selittämään sitä tai tätä. Mainitsemaasi asiaan perustuu ”kopla Meikin, ainoa toistaiseksi esitetty peruste, jolla ikäänkuin olisi asiassa jotain faktista merkitystä.

      SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Moskova
      SUOMEN PÄÄKONSULAATTI, Pietari
      Tämän sivun sisällöstä vastaa Ulkoasiainministeriö Venäjän yksikkö Päivitetty 23.11.2016

      Onko tämä fakta? Näin varmaan molemmat ajattelemme. Se, mitä johtopäätöksiä tästä asiasta ja mainitsemastasi sopimusluettelosta voi vetää, onkin jo sitten toinen juttu, -mutta jääköön nyt toistaiseksi.

      Finlexin sivustolla valtiosopimukset otsikon alta läytyy Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947, eikä mitään selitystä siitä, että ko. sopimus olisi joiltain osiltaan kumottu, tai ei muuten voimassa ei ole.

      ”Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
      Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä. ”

      Nämäkin asiat varmaan ovat faktoja, vai mitä?

      Mikä helvetin virallinen taho tässä maassa ylipäätänsä vastaa yhtään mistään muusta kuin oman virkamiespalkkansa nostamisesta….?” Tällaiseen lopputulokseen tulee väkisinkin päätyneeksi, kun tutustuu ko. otsikonmukaiseen aiheeseen. Ja etenkin niihin virityksiin, jota Koivisto kumppaneineen on loihtinut -90 luvulla, ja muut tsupparit sitten viritelleet omiaan siltä pohjalta sen jälkeen. Osa ”niistä” on vieläkin valitettavasti ”napapaikoilla”.

      Pariisin rauhansopimuksessa on kohta, jossa on sovittu mahdollisiin erimielisyyksiin liittyvistä menettelyistä. Tällaisia proseduureja ei ole käyty sopimusosapuolien kesken. Onko väärä johtopäätös tässä valossa, että erimielisyyksiä ko. sopimuksen artikloista ei ole.

      On myös selitetty, että presidentti Koivisto on päättänyt Saksan saavutettuun suvereniteettiin viitaten, että tietyt sotilasartiklat ko. sopimuksessa ovat menettäneet merkityksensä. Ensinnäkin Saksa on toisen maailmansodan jälkeen edelleenkin vieraiden valtojen miehittämä maa. Sitä ei tavallisesti kutsuta suvereniteetiksi. Toisekseen presidentti Koivisto ei ole päättänyt yhtään mitään, jolla olisi jotain merkitystä muussa mielessä kuin kahvipöytäkeskustelumielessä, -joka fakta on osoitettu jo Jalin alustuksessa.

      Tämä ongelma ei ole enää presidentti Koiviston ongelma, koska hän on ja haudassa, mutta on joukko poliitikoja, joita tämä asia muodossa tai toisessa vielä koskee, jopa aika ikävällä tavalla… Kysymys ei suinkaan ole yhdestä ainoasta asiasta, vaan monen asian kokonaisuudesta, jossa nk. operaatio PAX konjunktuureineen on vain eräs komponentti.

      Ota Anni selvää asioista, ja selitä sitten vasta mitä sinulla on selitettävää. Nyt sinulla ei ole kuin mielipide.

    • ”Luulisi Venäläis kollegoiden informoineen Suomalaisia virkaveljiään sopimuksen puuttumisesta tuosta virallisesta listasta.
      Tuosta voidaan päätellä se, että edes Venäläiset eivät ajattele sen olevan enää voimassa.”

      Ihanko tosissasi olet niin tonttu, että kuvittelet asian olevan noin…?

      Tämänhetkisen tilanteen valossa on syytä otaksua, että ”potut tulevat pottuina”, niinkuin termi kuluu, ja silloin, kun se Venäjälle sopii.

      Jos asia ylpäätänsä olisi hoidettu niinkuin pitää, niin tässä tilanteessa ei oltaisi. Kaiken sen dokumentaation valossa, mikä tästäkin aiheesta on olemassa, -niin voi tulla vain siihen johtopäätökseen, ettö jos pyrkimys on ollut kumota Pariisin rauhansopimus, niin asia on totaalisesti töpeksitty, ja asialla ovat olleet tahot, joita kohtaan pitäisi tuntea jonkinlaista luottamusta, -vieläpä niiden institutionaalisen statuksenkin vuoksi, kun käytäntö osoittaa aivan jotain päinvastaista.

    • Sori vaan Anni, että lisään nyt vielä tämänkin asian, mutta UM:n Päivi Kaukoranta on lausunut Jali Raidan kanssa käymässään kommunikoinnissa näin:

      ”Yleisenä huomiona todettakoon kuitenkin, että Suomi noudattaa Pariisin rauhansopimuksen voimassa olevia määräyksiä.”

      Kuten on osoitettu jo tähän mennessä, ei mitään artikloja ko. sopimuksesta ole asianmukaisesti muutettu. Ts. Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947 on kaikilta osiltaan voimassa alkuperäisessä muodossaan. Ulkoministeriö selittäköön itse Pietarin konsulaattinsa ilmaisut.

      • Nuo ”voimassa olevat määräykset” koskevat vain ydinaseita, ei muita aseita.
        Niin ja Neuvostol itse myi jo kylmänsodan aikaan kulma aseita Suomelle joita ei ois saanu ton sopparinmukaan myydä.
        Tai ku ostettiin panssaria Saksasta ni silloiknki venäjä ei pahemmin valittanut asiasta vaik oli ton sopparin vastanen.

        Ja kun tuli Venäjä, ni silloinkin tarjottiin kuulemma aseita meille jotka ois ollu vastaan tuota sopparia.

        • Anni , Neuvostoliitto itse rikkoi ohjukset kieltävää Pariisin rauhansopimusta myymällä Suomelle 1970-luvulla olkapäältä laukaistavia kevyitä 9K32 ”Strela-2” ilmatorjuntaohjuksia sekä raskaampia S-125 M1 ”Petshora” alueilmatorjuntaohjuksia.

          Sopimuksen kieltävien aseiden myynti Suomeen jatkuikin 1980-luvulla olkapäältä laukaistavien ilmatorjuntaohjuksien 9K38 ”Igla” myynnillä.

          1990-luvulla Venäjää ei tosiaan enää kiinnostanut tuon sopimuksen mitätöidyt sotilasartiklat kun lyhensi Neuvostoliitolta perittyä velkaa antamalla Suomelle vastineeksi alueilmatorjuntaohjuksia mallia BUK M1!

          Alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä Buk-M1 tulikin kuuluisaksi kesällä 2014 Ukrainassa operoineen Venäjän Kurskin alueen 53.ilmatorjuntaprikaatin yksikön toimesta joka ampui Malesian Air Linesin lento MH:17:n alas.

          • Neuvostoliitto rikkoi Kylmän Sodan aikaan ohjuksien myynnillä tuon sopimuksen 3.osan, maavoimia,sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset, artikla.17.

            ”Suomi älköön pitäkö….. minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen ”

            Kuten Anni totesi jo, kaikki sopimuksen sotilasartiklat ovat ydinaseita koskevaa kohtaa lukuunottamatta mitätöity 1990.

          • Neuvostoliitto rikkoi Kylmän Sodan aikaan ohjuksien myynnillä tuon sopimuksen 3.osan, maavoimia,sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset, artikla.17.

            Tämä voidaan tulkita artiklan 19. kehyksissä.

            ”Kuten Anni totesi jo, kaikki sopimuksen sotilasartiklat ovat ydinaseita koskevaa kohtaa lukuunottamatta mitätöity 1990.”

            Ei ole mitätöity Annin, eikä kenenkään muunkaan toteamuksilla. Tämähän on täysin yksikäsitteisesti tuotu esiin jo Jalin alustuksessa.

  66. YLEn Areena valjastettiin tietysti myös Pariisin rauhansopimuksen halventamiseen, Venäjällä pelotteluun, sotauhoon, piilonatottamiseen.

    Asialle oli käsketty PAX-NATO-juonija Ilkka Kanerva.

    Kanerva pelotteli Venäjällä, ilman yksilöintiä ja todisteita tietenkin, että Venäjä on katala ja Venäjällä on katalia aikeita Suomen suhteen.

    Kanerva paasasi Suomen ja Ruotsin sotilasliitosta, joka olisi signaali (?) Venäjälle, mutta ei kertonut mikä signaali, miksi, mihin.

    Mutta Venäjällä pelottelu ei riittänyt vaan Sauli Niinistömäiseen ääliötyyliin Kanerva asettui Ruotsin yläpuolelle, haukkui Ruotsin, joka ei ole liittymässä Kanervan ja Sauli Niinistön sotilasliittoon.

    Kanervan signaali on epärehellistä pieniaivoisen puhetta, sillä think thankerit niin lännessä kuin idässä ovat arvioineet, että jos Suomi ja Ruotsi lähtisivät hyökkäämään Venäjälle, Venäjä pystyisi hävittämään Suomen ja Ruotsin sotajoukot ja valtiot maan päältä muutamissa tunneissa.

    • ”Suomi ja Ruotsi lähtisivät hyökkäämään Venäjälle, Venäjä pystyisi hävittämään Suomen ja Ruotsin sotajoukot ja valtiot maan päältä muutamissa tunneissa.”

      Ei siihen tarvita edes sitä. Eikä Ruotsi enää mihinkään hyökkää. Ruotsi sai tarpeekseen sotimisesta siinä vaiheessa kun siltä Norjan sotaretkeltä, johon kunkkuvalta Ruotsissa päättyi, joku tuli kertomaan, että muutamat koko sotajoukosta kyllä jäivät henkiin.

      Mitä sitten tulee Kanervan puheisiin, niin kannattaa vähän seurata mitä puhuu. Voisi ajatella, että hän olisi jo käväissyt latvoissa haistelemassa mistäpäin nyt tuulee.

      • Onko Suomi ja Ruotsi ollut hyökkäämässä Venäjälle?
        Mistä lähtien ja milloin siitä päätettiin?

        Taidatte olla hieman yksinkertaisia…

        • Anni Anni, taas samaa soopaa nyt eri nimimerkillä.

          Montako eri IP:tä teillä on siellä päivystyksessä?

          USA on hyökkäämässä ja siksi NATO, NATO-isäntämaat Suomi ja Ruotskin ovat hyökkäämässä.

          • Näin toki Venäjän informaatiosodan ammattilaisten luomissa illuusioissa jota spinnataan Absurdistanin tietotoimistojen kautta.

          • Mikko onko Anni tyttöystäväsi eli mieskaverisi vai oletko Mikko Anni.

            Kaikkea se armeija ja ahtaassa päivystyskopissa eläminen teettää.

  67. Ettepä olisi sopivampaa kuvaa voinut valita tähän. Juuri mehiläistarhaajalta hunajapurkkien varastelusta kiinni jäänyt nalle uhriutuu, tekeytyy tyhmäksi, yrittää sääliä kerjäten näyttää syyttömältä kiistäen kaiken ja samaan aikaan syyttäen kaikkia muita omista teoista. Aivan kuten Venäjä.

  68. Kiitos Mikko Meikkaaja ja taustaryhmäsi. Olette tuottaneet meille arvokasta tietoa ryhmänne kokoonpanosta ja toimintatavoista sekä käyttämistänne tekniikoista. Monet niistä ovat varmaankin kotoisin isäntämaastanne USA:sta.

    Myös yhteys Viron äärioikeistoon tuli tässä todennetuksi. Sehän ei toki ollut salaisuus ennenkään, onhan Kokoomuksen suojeluskuntasiiven johtaja Juhani Putkinen jo kauan poseerannut kotisivuillaan mellevästi Viron suojeluskunnan asussa. Onpa Putkinen ehtinyt (Suomen avoimesti äärioikeistolaisen lehden) Aamulehden blogissaan vaatia suojeluskuntien uudelleenperustamista. Googlaamalla löytyy lisää tietoa näistä veijareista.

    Itse luokittelen tämän poppoon uusnatseiksi, jotka Ukrainan uusnatsien tavoin tekevät läheistä yhteistyötä CIA:n ja muiden Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatioiden kanssa. Myös suora yhteydenpito Ukrainan uusnatseihin on tälle porukalle käytännön peruskauraa.

    Se, että tämä joukkio on mobilisoitu Jali Raidan artikkelin kimppuun, osoittaa, että teema eli Pariisin rauhansopimuksen voimassaolo koetaan uusnatsien joukoissa erittäinkin merkittäväksi.

    • ”Se, että tämä joukkio on mobilisoitu Jali Raidan artikkelin kimppuun, osoittaa, että teema eli Pariisin rauhansopimuksen voimassaolo koetaan uusnatsien joukoissa erittäinkin merkittäväksi.”

      Ainoatakaan faktaa Jalin esittämien asioiden kumoamiseksi ei kuitenkaan ole tullut tähän mennessä… Kommentteja on tämä mukaanlukien nyt 395. Luulisi, että siihen olisi jo mahtunut.

      Kun periferalaitteet, tarkoitan siis erilaisia ”turpareleitä”, jotka tässä ovat esiintyneet, eivät syystä tai toisesta ole saaneet opastuksesta huolimatta oikeita täkyjä tuodakseen jotain oleellista keskusteluun, niin on tässä nyt tultava siihen johtopäätökseen, että niitä täkyjä ei vaan ole. ”Tyhjästä on paha nyhjästä”… 🙂

    • Putkinen on tehnyt useita vuosia kunnioitettavaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä Viron hyväksi auttamalla jälleenrakentamaan Viron maanpuolustusta. Putkinen on toiminut Viron suojeluskunnan sekä Viron maavoimien komentajien neuvonantajana. Se nyt tuskin tekee kenestäkään uusnatsia jolla on kontaktit Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:han.

      • Propagandakomppania Mr. Meikk. Juhani Putkinen ei liity millään tavalla käsillä olevan pääasian ydinkysymyksiin. Pariisin rauhansopimus on voimassa ja tärkein, itse asiassa ainoa sopimus, joka takaa rauhantilan myös Suomen ja Venäjän välillä. Salaisella operaatio PAXilla se yritettiin vesittää. Nyt vasta 25 vuoden salassa pidon loputtua, meillä on mahdollisuus tietää, mitä tuossakin operaatiossa puuhailtiin. Mitä muita asioita meiltä salataan? Salaisella Operaatio PAXilla Suomi haluttiin viedä ns länteen, EU:hun. Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus olivat esteinä lännen tiellä. Ne piti tuhota. Suunnitelmat menivät osin myttyyn. Valtiopetoksellinen menettely salattiin 25 vuodeksi. Meille ja ulkovalloille valehdeltiin, että Suomen hallitus tai Mauno Koivisto olisi jotakin päättänyt. Näin ei tosiasiallisesti tapahtunut, kuten olen kirjoittanut. Suomi on huijannut ulkovaltoille liittymisestään EU:hun. Tuohon liittymiseen liittyy massiivinen määrä petoksia, lainvastaisuuksia, kuten Jorma Jaakkola on kirjoittanut. Noin 15000 suomalaista teki itsemurhan ja noin 60000 firmaa ajettiin konkurssiin. Suomen omaisuus on myyty ulkomaalaisille ja olemme korviamme myöten veloissa. Viidesosa työssä käyvistä syö lääkärin määräämiä masennuspillereitä. Homekoulumme työntävät ulos valmiiksi homesairaita nuoria. Homerakennusten korjausvelkaa lienee 50mrd€.

        Kaikkien ongelmiemme äiti on tuo salainen Operaatio PAX.

        Säälittävällä tavalla orwellilaisen hallintomme propagandakoneisto yrittää peitellä kansakuntaamme kohdistunutta rikosta ja katastrofiamme. Propagandakomppania Mr. Mikko Meikk on yksi työkalu.

        • Jali,

          ”Propagandakomppania Mr. Meikk. Juhani Putkinen ei liity millään tavalla käsillä olevan pääasian ydinkysymyksiin.”

          Ei muuten, kun kenties sillä tavalla, että Mr. Meik&Co.=ko. propagndakoneisto=Juhani Putkinen kumppaneineen. Anni on varmaan Juhani Putkisen tyttöystävä, tai tytön nimellä kirjoittava poikaystävä… 🙂

          Putkinen ylläpitää propagandistisia kirjoituksiaan saadakseen tilauksia firmalleen Jussin Automaatio Oy, mikäli Jussilla sellainen firma vielä on, -oli ainakin joskus.

          Ehkä odotuksissa on jopa pieni siivu F-35 vastakaupoista kenties, -jos tekniikan taso riittää. Ehkä on jo etumaksujakin saatu, kun noin pitää ponnistella lobbausmielessä tälläkin palstalla.

          Putkinen on työntänyt juttujaan mm. Uuden Suomen blogisivuille omalla nimellään, Tällä palstalla Putkinen ilmeisesti touhuaa nimimerkillä Mr. Meik. eri variaatioineen, voi tietysti olla että asevelitoverit reserviläisjärjestöstä ovat mukana. Sen verran analogisia jutut ovat. En muistanutkaan enää koko Putkista, mutta kun Tauno M, asiasta mainitsi, niin muistui mieleen. Suomi24 sivusto on täynnä ”putkisjuttua”.

          Kannanottonsa kirjoituksissaan osoittavat että kysymyksessä on pateettinen ”russofobi”.

          • No nyt tulee paksua jutskaa!

            Minä Anni, olen kuule 20+ opiskelija enkä yhtääm mitään enemmän.
            Kuka ihmeen Putkinen?

          • He heh heh Anni, opettele vielä lisää slangia kun toi ei oikein suju, tyttö et ole muuta kuin vaihtamalla sukupuolta ja 20 v on vanhan seksuaalisesti kieroutuneen miehen märkäunia.

          • Russofobiksi leimaamisella on täsmälleen sama funktio kuin entisen Neuvostoliiton arvostelijoiden leimaamisella neuvostovastaisiksi. Russofobiaa ei tosiassa ole, on vain venäläisten valloitussotien,vääryyksien ja rikoksien kohteeksi joutuneiden naapurikansojen realistinen käsitys takapajuisesta ja raakalaismaisesta venäläisen kansan luonteesta.

          • Niin, Putkinen on russofobi, jos otit asian itseesi niin olet Putkinen. Havaintojeni mukaan luonteen takapajula on kyllä jossain muualla kuin Venäjän kansan keskuudessa, kuten raakalaismaisuuskin.

            Venäjä ei ole Suomen perivihollinen, vaan Ruotsin, mutta silmänkääntötemppu on onnistunut kohtuullisen hyvin.

            Jos ajattelet Stalinia, niin Stalin ei ollut venäläinen, eikä ollut Leninkään. Tsaarit tiettävästikin olivat, mutta viimeisin tapettiin perheineen, myös lapset. Nk. Venäjän vallankumos junailtiin aivan toisten tahojen toimesta kuin venäläisten.

            Samojen tahojen generaatiot ovat olleen junailemassa Euroopan Unionia, joka on pelkkä kuppausorganisaatio, mutta se sopii hyvin pankkiirien ja ”siniveristen” toimenkuvaan.

            Suomi koki Ruotsin vallan aikana vuosisatojen raakuuksia hurrien taholta. Talonpojat köyhdytettiin kunkkujen typerissä sodissa pitkin Eurooppaa, joista ei loppujen lopuksi sitten tullut mitään, ja toisinajattelijat/kapinoitsijat tapettiin surutta ja verisesti, ja kotimaan vasallit siinä auttoivat.

            Ruotsi on nyt itsensä kokoinen ja näköinen, mutta entiset haaveet eurooppalaisesta suurvallasta ovat ilmeisesti edelleenkin tallella.

            Homo Sovjeticus, niinkuin termi kuului, oli Venäjällä erään aikakauden tuote ja ilmiö, Mutta nyt tätä samaa asiaa ajetaan putkeen uudestaan ja tällä kertaa Euroopan Unionissa, joka on kaikkien sosialistien unelmien taivas. Siis kaikki se mikä kuului sinulle kuuluu nyt meille, ja loputon virkalijakaarti vaan touhuilee saamatta mitään järkevää aikaan. Mutta ne ovatkin vain töissä siellä kuluttamassa loputtomiksi kuviteltuja resursseja.

            USA, on businesorganisaatio, jonka käsikassaroita ovat Euroopan Unioni ja Nato. Koko hommaa hallinnoi periaatteessa samoista komponenteista koostuvat tiimit kuin aikaisemminkin aikain saatossa.

            Jos ajatuksissa liikutaan vain ruohonjuritasolla, niin todellisuutta ja kokonaisuutta voi olla vaikea havaita. Ehkä olet Mikko Meijk juuri siinä tilanteessa se onneton ”mutterinkiertäjä” ja toisten tsuppari, joka ei itse ymmärrä edes omia lähtökohtiaan.

        • ” Pariisin rauhansopimus on voimassa ja tärkein, itse asiassa ainoa sopimus, joka takaa rauhantilan myös Suomen ja Venäjän välillä”

          Kattia kanssa!

          Sopparit ei kyl takaa mitään kun oikea tilanne eteen tulee, näin mun ukkikin aina sanoi.
          Hei, eiks Suomella ja Neuvoostoliitollakin ollut joku soppari ja silti ne hyökkäs.

          • Niinpä. Venäjä itse ei ole mikään mallimaa mitä tulee sopimuksien noudattamiseen. Hyökkäämällä Ukrainaan ja valtaamalla Krimin niemimaan se rikkoi vähintään Yk:n peruskirjaa, Helsingin Etyk peruasiakirjaa sekä Budapestin sopimusta joka sai Ukrainan luopumaan ydinaseistaan.

          • Pikkusen tarkuutta siellä trollitoimistossa:

            Venäjä ei hyökännyt Ukrainaan eikä Venäjä vallannut Krimiä.

            USA, NATO, EU rikkoivat ETYKiä hajottamalla Serbian ja itsenäistämällä Kosovon.

  69. Örkki, Pariisin rauhansopimuksen aserajoitusartikloiden purkaminen ei varmaan nyt mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt mutta olihan tuo ”ase ohimolla” tehty sopimus joka tapauksessa juridisesti mitätön.

    Aikaisemmin tämän kirjoituksen kommenteissa tuotiin esiin myös se fakta, että Neuvostol. oli sodan aloittaja valtio, myös koko toisen maailmsodan yhdessä fasistisen Saksan kanssa.

    Mielestäni olis ny kyllä ihan moraalinen velvollisuus jo tuollaisen rikollisen valtion kanssa tehdyt sopimukset mitätöidä vaikka ominpäin jo. Nuo muut valtiot jotka allekirjoittivat eivät ole kyl pahemmin vaatineet Suomelta yhtään mitään mitä tuli tuohon Pariisin rauhansoppariin.

    Voisitko muuten vastasessasi olla nimittelemättä?

    • Anni. Toteat kommentissasi, että Neuvostoliitto oli ”aloittaja valtio, myös koko toisen maailmsodan yhdessä fasistisen Saksan kanssa”.

      Voitaisiinko tämä ”moraalinen velvollisuus” Suomen osalta ulottaa myös Saksaan, jonka aseveljenä Suomi taisteli?

      Vai muuttaako tilannetta se, että Saksa on yhä Yhdysvaltain miehittämä valtio, joka ei-suvereenina valtiona ei ole vastuussa teoistaan? Voidaanko ei-suvereenin valtion kanssa ylipäätään tehdä minkäänlaisia sopimuksia, vai pitääkö asioida suoraan isäntävaltion eli Yhdysvaltain kanssa.

      Pariisin rauhansopimuksen voimassaolosta ei ole aiemmin keskusteltu lainkaan tässä laajuudessa. Vasta Vastavalkea toi tämän teeman julkiselle agendalle. Vasta nyt on lähdetty laajemmin pohtimaan, mitä sopimus itse asiassa merkitsee, myös sopimuksen allekirjoittaneille valtioille ja niiden seuraajavaltioille. Niiden kannalta kipupisteitä varmasti löytyy, ja ne on syytä käydä läpi.

    • Örkki, Pariisin rauhansopimuksen aserajoitusartikloiden purkaminen ei varmaan nyt mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt mutta olihan tuo ”ase ohimolla” tehty sopimus joka tapauksessa juridisesti mitätön.”

      Kiitoksia nimittelystä, Ei Pariisin rauhansopimusta ole purttu millään tavoin eikä siitä ole purettu mitään artikloja. Millä perusteella sopimus olisi juridisesti mitätön. Sodissa toiseksi tulleille yleensä sanellaan ehdot, eikä päinvastoin.

      ”Voisitko muuten vastasessasi olla nimittelemättä?” Hyvin voin olla nimittelemättä, mutta mitenkäs olen sinua nyt nimitellyt.

      • Apua! Anteeksi Erkki, no huomasit varmaa itseki, tuli siis kirjoitusvirhe.

        Kutsuit minua kaiketi ”tontuksi”.

  70. Kun Nato-trollit kekkasivat, että Pariisin rauhansopimus ei ole Pietarin konsulin sivuilla niin eivät ole vielä kekanneet että einse ole S-Marketin, Prisman ym. sivuillakaan.

    Ohessa Suomen Pietarin konsulaatin luotettavuutta ja konsulaatin Venäjän yhteiskunta-analyysiä ja diplomatiaa eli kronologia uutiskirjeistä ajalta, jolloin Stubb ulko- ja pääministerinä sekä Niinistö presidenttinä olivat ”vähän” ohjeistaneet konsulaattia:

    Alla olevilla ”uutisilla” Pietarin konsulaatti sanoo kuvaavansa poliittista ja oikeusvaltiokehitystä Venäjällä. Päätelköön kukin itse:

    Madonnalta vaaditaan miljoonakorvauksia ”moraalisen vahingon” aiheuttamisesta Pietarin- konsertissa. 9. elokuuta järjestetyssä konsertissa kun megatähti otti kantaa seksuaalivähemmistöjen asemaan sanomalla muun muassa, että homoseksuaaleilla on samat ihmisoikeudet kuin muillakin.

    Pussy Riotin puolesta on osoitettu mieltä Pietarissa ja Murmanskissa.

    Yhtenäinen Venäjä -puolueen paikallispoliitikkoa Valeri Fedotovia uhkaa puolueesta erottaminen muuan muassa Pussy Riotin oikeuksien puolustamisen takia.

    Kolme Toinen Venäjä -puolueen aktivistia tuomittiin koviin sakkoihin osallistumisesta 31. päivän mielenosoitukseen.

    Yhteiskunta-aktivisti Aleksei Navalnyi syytösten kohteena myös Leningradin alueella. Meneillään on tutkinta, jossa bloggajanakin tunnettua miestä syytetään monopolisäännösten rikkomisesta isossa rakennushankkeessa Vsevolozhkissa. Navalnya kohtaan on aiemmin aloitettu tutkinta puuta- varavarkauden järjestämisestä Kirovissa hänen toimiessaan kuvernöörin avustajana vuonna 2009.

    Pariskunta harrasti julkista seksiä Nevski prospektilla. Poliisi on aloittanut tutkinnan tapauksesta, jossa mies ja nainen harrastivat seksiä aamuyöstä aivan Pietarin ydinkeskustassa.

    Pietarissa poliisi tutkii kahden jalkapalloseuran kannattajien joukkotappelua.

    Kansalaisjärjestö Transparency Internationalin venäläisen osaston ei annettu pitää tilaisuutta Novgorodissa.

    Pietarin kuvernööri Georgi Poltavtshenko on rajoittanut tapaamisiaan kaupungin ulkomaalaisten diplomaattien kanssa.

    Jelena Malishevskaja irtisanottiin Sampo-televisioyhtiön johtajan tehtävistä.

    Gazprom on onnistunut saamaan Pietarin viran-omaisilta rakentamisluvan suurhanke Lahta-keskuksen ensimmäiselle vaiheelle. Viranomaiset jättivät luvanantoprosessissa huomiotta pilvenpiirtäjähanketta vastustavien pietarilaisten kansalaisjärjestöjen vastalauseet.

    Entinen sopimussotilas Konstantin Markin vaatii Pietarin sotilaspiirin oikeutta tunnustamaan laittomaksi toiminnaksi sen, että hänen työpaikkansa päällystö kieltäytyi myöntämästä hänelle hoitovapaata lapsenhoitoa varten.

    Kahta Leningradin alueen piirijohtajaa epäillään rikoksista.

    Onnettomuuksia Neva-joella ja Suomenlahdella. Huvivene ja rahtitavaraa kuljettanut alus törmäsivät Nevalla.

    Kaksi pilottia kuoli Leningradin alueella lentokoneen pudottua maahan testilennolla. Cessna- 421 -mallinen kone syöksyi maahan Anninon kylässä.

    Kolskajan porauslauttaonnettomuudessa kadonneet julistettiin kuolleiksi.

    Greenpeace vaati porauslauttatempauksellaan Arktiksen suojelemista. Lautalle tunkeutujia voi odottaa sakot tai vankilatuomio.

    Jäänmurtaja Kapitan Dranitsyn lähti tutkimus-matkalle Murmanskista elokuun alussa todistaakseen pohjoisen alueen kuuluvan itselleen, jotta maa saa etuoikeuden hyödyntää 82. ja 83. leveysasteella sijaitsevan alueen energiavaroja. Venäjä on vaa-tinut oikeuksia itselleen.

    Jäämeri halutaan nimetä Venäjän valtamereksi. Institute of Expert Assessments -organisaation puheenjohtajan Nikolai Pavljukin mukaan näin tunnustettaisiin maan valta-asema meren suurimpana rantavaltiona.

  71. Poikkesin uusnatsien suosiman kokoontumispaikan eli Janne Rysky Riiheläisen blogistanissa. Meno tuntui olevan entisellään. Sen havainnon olen tehnyt, ettei siellä enää juurikaan esiinnytä kommentoitaessa omalla nimellä. Aiemmin sieltä saattoi bongata puolustusvoimien kantahenkilökuntaankin kuuluvia upseereita. Nyt lienee ylhäältä käynyt käsky, ettei julkiäärioikeistolaisia mielipiteitä ole syytä omalla nimellään esittää.

    Eli armeijan äärioikeistolaiset halutaan ei-näkyviksi. Heitä ei sieltä kuitenkaan mihinkään heitetä, vaan työ jatkuu salaisena. Tämä lienee osa sitä valmistautumista USA:n rinnalla taistelemiseen Venäjää vastaan, jota tässä on jouduttu havainnoimaan. Ja liittyy tältä osin Pariisin rauhansopimuksen statuutteihin.

    Tällaiset terveiset jätin Ryskyn porukalle:

    ”Kyllähän tässä on kohdallani lähinnä kokemani déjà-vu -ilmiö. Olin SYL:n vpj:na 1973 taistolaisinvaasion keskiössä, jota vastaan taistelimme. Sen porukan mukaan meidän olisi pitänyt liittyä osaksi Neuvostoliittoa.

    Tämän päivän uustaistolaisuus (lännettyminen) on ilmiönä jokseenkin yksi yhteen taistolaisuuden kanssa; nyt liittymissuuntamme on vain USA Neuvostoliiton sijasta. Rysky edustaa tämän uustaistolaisuuden vahvaa propagandaosastoa.

    Kuten olemme voineet havaita, tämäkin ilmiö on ohimenevä, ja järkevimmät mukaanhurahtaneet ovat jo palailemassa reaalimaailman ajatteluun. Vastavalkea tekee tässä herättelyssä merkittävää työtä.

    Eli olen kertaalleen jo tämän touhun nähnyt, enkä jaksa siitä kovin innostua. Onko se sitten kokemuksen tuomaa viisautta vai väsähtäneisyyttä, sen voi itse kukin tykönään arvioida. Kun mietin taistolaisuuden johtavia propagandisteja, kaikkikin heistä on painunut unhon yöhän. Sama kohtalo odottaa Ryskyäkin. Sehän on tavallaan hyödyllisen idiootin oikeudenmukainenkin osa.

    Vastavalkealla on muuta paljon tärkeämpää tekemistä kuin kannatella jonkun mitättömän propagandistin itsetuntoa. Täällä näyttää vain siihen kykeneviä olevan riittävästi paikalla.”

  72. Suomen pikku-NATOttaja-fasistit käyttävät Pariisin rauhansopimuksen tulkinnasta samaa lapsellista harhauttamis-halveksimiskikkaa kuin Saksan natsit ja Italian fasistit käyttivät I maailmansodan Saksaa ja Italiaa rajoittavista sopimuksista.

    • Suomeen kohdistuu massiivinen aivopesuoperastio. Meidät halutaan länteen. Salekin, Sauli Väinämö Niinistökin patistaa meitä lännen tielle. Miksi meidän johtomme pyytää jatkuvasti anteeksi olemassa oloaan? Himoitsemme lännen turvaan, Svea mammankin helmoihin, jonne kenraalimme i ja amiraalimme rynnivät vielä syntymäpaskat housuissaan vaikka yhtään laukausta ei ole ammuttu. Miksi me emme uskalla olla vain suomalaisia kuten jo Arwidsson kehoitti ja UKK jatkoi? ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” (”Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar”). Tämä oli myös G. M. Armfeltin piirin johtotähtenä Suomen asiain komiteassa. Armfelt sai Vanhan Suomenkin liitetyksi Suomeen, eikä laukaustakaan ammuttu.

    • Kuulumme jo länteen EU:n kautta emmekä ole enää puolueettomia. Sotilaallinen liittoutuminen puolustusliitto NATO:n kanssa on enää vain ajan kysymys. 🙂

      • ”Kuulumme jo länteen EU:n kautta emmekä ole enää puolueettomia. Sotilaallinen liittoutuminen puolustusliitto NATO:n kanssa on enää vain ajan kysymys. ”

        Hevonpaskaa.

        Ko. liittoutuminen on Pariisin rauhansopimuksen vastainen.

        Asiahan voitaisiin ratkaista tietysti sillä tavoin, että Venäjäkin liittyisi Natoon. Kaikkien selitysten mukaanhan Nato on uusiutunut, siis vetänyt uudenlaisen päällystakin päälleen, -kai tämän pitäisi olla mahdollista. Natohan on rauhanturvaamisjärjestö, vai mitä…?

        Kyllä nyt olisi parasta, että koko helvetin Nato suuntaisi ponnistelunsa suoraan avaruudesta tulevia uhkia vastaan. Maailmakin rauhoittuisi huomattavasti.

        Toinen mahdollisuus tietysti olisi se, että Suomi liittoutuisi sotilaallisesti Venäjän kanssa. Tämän etuna olisi se, että turhat pulinat loppuisivat siihen paikkaan, ja Ruotsista tulisi puskurivaltio.

        Rauhanturvaamisjärjestö Natokin voisi oikein perustellusti laatia strategiset suunnitelmansa joissa, oleellisin osa Suomesta lentokentät tiet osa tieverkostoa ja muu strateginen perusinfra hävitetään ensi-iskulla, jottei neukut, -anteeksi siiis venäläiset eivät voi käyttää niitä hyväksi… suomen kansalaisista viis, -pääasia kun vain Naton ja USA:n expansiiviset intressit saadaan ajettua läpi.

        Tällaisiet suunnitelmathan lienevät jo olemassa, ja ovat olleet siitä lähtien, kun Kokoomuksen partiopojat antoivat lentokenttien oikeat koordinaatit USA:aan päästäkseen luottokelpoiseksi.

        • Venäjä NATO:n jäseneksi?

          Venäjän pitäisi alkuun täyttää ja noudattaa Washingtonin sopimuksessa johdannossa asetetut jalot periaatteet:

          – Yk:n peruskirjan noudattaminen

          – kansojen vapauden, yhteisen kulttuuriperinnön ja sivilisaation,demokratian, henkilökohtaisten vapauksien ja laillisuuden puolustaminen

          – vakauden ja hyvinvoinnin edistäminen Pohjois-Atlantin alueella

          – rauhan ja turvallisuuden säilyttäminen

          Venäjä nykyisellään ei täytä mitään näistä ehdoista.

          • Oikein, näitähän mm. jalo natomaaTurkki noudattaa. Sinne otetaan vain rehellistä porukkaa (röhönaurua).

          • Totta tuokin. Turkki on Erdoganin johtamana ajautunut kohti Venäjän kaltaista fasistista poliisivaltiota.

          • Mikko Meik ei tahallaan tiedä, että EU koostuu peruskirjansa mukaisesti sotilaallisesti liittoutuneista ei-puolueellisista ja sotilaallisesti liittoutumattomista puolueettomista maista.

          • Mitäs Nato täyttää…? Koko Nato on täysin aikansa elähtänyt elosteleva orgasnisaatio, historiallinen fossiili, jota toimia paikkaillaan aina uusilla virheillä, mutta joka ei faktisesti turvaa rauhaa missään päin maailmaa. Kypärät vaan pyörivät kentsuilla päässä ja sukkahousut jaloissa, ja palkka juoksee.

            Ensin CIA menee ja sotkee jonkin maan asiat jä järjestää rahalla ja kepillä vasallien rivistöt kuntoon. Sitten huuhaa raportit työnnetään pressalle joka käskee sotajoukot liikkeelle. Pienet maat pommitetaan sitten kivikauteen ja aiheutetaan suunnattomasti inhimillistä hätää ja kärsimystä. Sen jälkeen aletaan pyörittää jälleenrakennusbusinesta, ja rauhaa turvaamaan pannaa sama Nato joka sapelit tanassa rientää sota tantereille, kun ”saa ampua”.

            Rahaa liikkuu paljon ja vanhaa kalustoa saadaan poistettua inventaarioista ja varastoista. Jos rahat meinaavat loppua, niin pannaan setelikoneet käyntiin ja taas ruletti pyörii ja saadaan uutta kalustoa tuhottavaksi.

            Tässä koko homma pähkinänkuoressa. Mainitsemillasi sopimuksilla ja tavoitteilla voi pyyhkiä persettä, koska ne eivät toteudu missään…

            Suomikin on ollut menossa tähän hölmöläisten koaliitioon, jonka ainoa todellinnen merkitys on ylläpitää USA:n ja sen satelliittien tuho-, ja hyökkäysvälineteollisuutta.

            Se mikä pitäisi nyt selvittää, on se millä Suomen vasallit on pantu kuriin ja järjestykseen… Rahalla/mammonalla, kiristyksellä vai millä…?

            Toinen vaihtoehto on tietysti se, että on nostettu perse pystyyn vaan sen vuoksi että saadaan olla mukanan ”isojen poiken jengissä” ja vittuilla naapurille. Vain idiootit tekevät niin, -mutta eipä juuri mistään indikaatioista hallintokoneiston älynlahjoista tai muistakaan lahjoista ole tällä hetkellä merkkejä.

            Pers’aukinen Suomi on harkitsemassa hankkia täysin kuolleena syntyneen projektin tuotoksia (F-35), jotka vielä maksavat niin paljon, että täysin selvitystilassa olevalla Suomella, ei siihen yksinkertaisesti ole varaa.
            Mutta röteetä pitää olla vaikka ryysyt roikkuisivat.

            Tällä tavalla Suomi upottaa itsensä vielä syvemmälle mutakuoppaan, josta ei enää ole ylöspääsyä. Mutta näinhän tämä on suunniteltu ja toteutettukin alkaen -90 luvun akteista, ja hölmöt lensivät retkuun ja kansa kupattiin aina seuraavaan sukupolveen asti.

            Mutta Pariisin rauhansopimus on onneksi ainakin vielä voimassa, vaikka edellytykset tilanteen palauttamiseksi ennen Pariisin rauhansopimusta vallinneille sopimustasoille olisivatkin olemassa…

            Näin siis hölmölässä.

          • Ei suinkaan tarpeeton. Venäjän aloitettua sodan Euroopassa Ukrainassa puolustusliitto NATO on palannut alkuperäisen tehtävänsä mukaiseen kollektiiviseen puolustukseen.

          • Noinhan sitä höynäytetty luulee.

            Trump on tehnyt selväksi ja sanonut sen nyt jo ääneen ja julkisesti, että NATOn kollektiivinen puolustus ei ole itsestäänselvyys eikä sitä ole olemassa ennen kuin niin päätetään.

            Afganistanin ja Irakin sota todistivat, että NATOn artikla 5 on vessapaperia.

          • Hölö hölö, -puhutaan pikemminkin kollektiivisesta ekspansiosta silloin kun Natosta puhutaan, eikä kollektiivisesta puolustuksesta.

            Rahaa kyllä palaa, mutta siinäpä se tärkein onkin.

            Onko muuten yläkerrasta tullut uusi ohjeistus, jonka mukaan pitää yrittää palata asiallisille lnjoille…? 🙂

          • No sitä sopii miettiä miksi suurin osa entisistä Varsovan liiton maista ja Venäjän ystävistä on hakenut uudet yhteistyökumppanit,liittolaiset ja turvaa lännestä.

          • Kyllä, oikein sanoit. Tämä on todellakin Suomen ongelmien ydin:

            ”Se mikä pitäisi nyt selvittää, on se millä Suomen vasallit on pantu kuriin ja järjestykseen… Rahalla/mammonalla, kiristyksellä vai millä…?”

          • Se mikä ennen tapahtui nk. kehitysmaissa, joita nykyisin tosin kutsutaan muulla nimellä, -niin nk. ”kehittyneet maat” mm. USA ovat siirtäneet samat proseduurit jo kehittyneempiin maihin, joilla on riittävän idioottimainen tai muuten ”yhteensopiva” johto, kuten Suomessa on tilanne ollut, ja on edelleenkin.

            Tästä on ollut seurauksena totaalinen rappiotila kaikilla sektoreilla koulutuksesta alkaen, ja tilanne vain pahenee koko ajan.

            Joitain tähän kehitykseen ajaa toki myös aatteen palo, mutta aate on helppo omaksua, jos siitä on itselle etua, tai vastaanpyristelemisestä vahinkoa. Kyllä tämä aika selvää pässinlihaa on.

            Konkreettinen evidenssi ei vain ole vielä päässyt valtamedian julkaisutasoille… Kaikki hämmentävät samaa soppaa.

          • Tulenkantaja, hallintarekisterilaki säädettiin siksi, että korruptiorahat ja omistukset saadaan piiloon kun Panama ja Caymankin ovat jo riskipaikkoja.

  73. Mr. Mikko Meikk 16.7.2017 at 11:05

    Putkinen on tehnyt useita vuosia kunnioitettavaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä Viron hyväksi auttamalla jälleenrakentamaan Viron maanpuolustusta. Putkinen on toiminut Viron suojeluskunnan sekä Viron maavoimien komentajien neuvonantajana. Se nyt tuskin tekee kenestäkään uusnatsia jolla on kontaktit Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:han.

    Tässä yhteydessä kannattaa muistaa juttu joka on luettavissa oheisesta linkistä:
    http://www.tekniikkatalous.fi/metallitekniikka/2009-10-31/CIA-tuhosi-Rauma-Repolan-parhaan-bisneksen-3281024.html

    Uusnatsi tai ei mutta tällaisten kanssa J.Putkinen kaveeraa. Tästä herää kysymys, mistä lähtien J.Putkisella on näitä CIA kontakteja ollut, ja oliko hänellä osallisuutta asiaan.?

    Ehkä Mikko Meikk kertoo tämän asian, kun on samaa koplaa. Kovin vaikuttaa isänmaalliselta touhulta.

    • Kopla=CIAlla, USAn armeijalla, NATOlla, NATOn hybridikeskuksilla NATO-Virossa, NATO-Latviassa, NATO-Liettuassa ja Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-Suomessa on ohjelmistoja, joilla käydään infosotaa sosiaalisessa mediassa: yksi henkilö hallitsee kymmeniä verkkoidentiteettejä.

  74. Suomessa sensuroitiin kun Venäjä vuonna 2015 muistutti ylipäällikkö presidentti Sauli Niinistöä, että Suomi rikkoo Pariisin rauhansopimusta ostamalla aseita Saksasta, NATO-panssarivaunu Leopardeja.

    • Puolustusvoimat hankki Saksan ylijäämävarastoista ne 124 Leopard-2A4 panssarivaunua vuonna 2003 korvaten vanhentuneet T-72M1:t. Venäjä ilmaisi 2015 paheksuntansa epävirallisesti erään mediansa kautta kun hankimmme Hollannista vieläkin nykyaikaisemmat Leopard-2A6 vaunut. Asiasta huomauttaminen johtunee ainoastaan syystä että emme osta enää aseita idästä ja olemme korvanneet useita venäläisiä asejärjestelmiä paljon paremmmilla edistyneillä länsimaisilla asejärjestelmillä.

      • Ei se siitä johdu, Venäjälle on tietysti vaan hyväksi, että NATO-luikurimme Sauli Niinistö ja Lindberg ostavat Venäjän panssarivaunuja mm. T-90ia ja T-14ia huonompia panssareita.

        Ikävää jutussa on Pariisin rauhansopimuksen tietoinen uhitteleva rikkominen, mutta myös se (mikä sensuroitiin Suomessa), että heti kaupantekoa seuraavana päivänä saksalaislehti Die Welt paljasti Saksan sotilastiedustelun raportteja, joissa todettiin, että Saksan Leopardit eivät pärjää Venäjän panssareille ja panssarintorjunnalle.

        Sauli Niinistö ja Lindberg menivät ostamaan Leopardeja ymmärtämättä aseesta yhtikäs mitään vain siksi, että Leopard on NATOn virallinen tankki.

        Ja siksi, että USA, Pentagon, NATO paukuttelivat henkseleitään, että Leopardit integroidaan F-35iin kun nyt on sitten selvinnyt sekin, että F-35 ei huonojen lento-ominaisuuksiensa takia pysty tukemaan maa- ja panssarivoimia eikä jakamaan niille kelvollista riittävän selvää on-line-kuvaa taistelualueelta.

      • T-90 ei ole mitään muuta kuin kallis modifikaatio vanhasta neukkujen T-72B taistelupanssarista. Samat perusviat ja Leopard 2:n uudet 120mm alikalipeeri-nuoliammukset tekevät siitä selvää aivan yhtä helposti kuten edeltäjästäänkin.

        Ja toi ”state of the art” T-14 Armata on vasta pelkkä venäläinen vitsi 😀 😀

        https://www.youtube.com/watch?v=XgS9GA3nBco

        • Höpö höpö,

          Venäjän aseteollisuuden strategia perustuu pitkäjänteiseen kehitystyöhön, edellisen hyödyntämiseen, sarjatyöhön. Se on älykästä, kustannustehokasta, evolutionääristä.

          USAn aseteollisuus on katkonaista, perustuu markkiatalouteen, yksityisyrittämiseen, voiton maksimointiin, minkkä seurauksena amerikkalaiset ”Pelle-Pelottomat” ovat keksivinään pyörän uudestaan ja aina sodat voittavan ihmeaseen, jotta saisivat projektinsa myydyksi.

          Siksi USAssa syntyy sutta kuten viimeaikaiset hävittäjät ja sota-alukset.

        • Propagandakomppania Mikko Meijkille. Käsillä olevalla sivulla ei ole tarkoitus pohtia Venäjän eikä minkään muunkaan valtion sotilaallista kykyä. Sivu perustuu alkuperäiseen kirjoitukseeni Pariisin rauhansopimuksen nykyisestä merkityksestä. Suomi on rikkonut ja edelleen rikkoo sopimusta monin tavoin, joka on Suomen sisällä valtiopetosta ja kansainvälisesti sotarikos sen lisäksi, että se on mm Suomelle taloudellisesti tyhmää ja kastrofaalista. Tuon tyhmyyden ja kaikkien ongelmiemme äiti on salainen Operaatio PAX. Noihin ongelmiin syyllistyneet mellastavat vain edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa.

          Propagandakomppania Mikko Meijk voisi kokouksissaan pohti sitä, mitä Paasikivi tarkoitti toteamuksellaan, että Neuvostoliitto ja siis nykyinen Venäjä on aina riittävän suuri vastustaja Suomelle. Samoin Propagandakomppania voisi pohtia Eljas Erkon harhakäsityksiä, että Neuvostoliitto on vain savijaloilla seisova jättiläinen lähettäessään Paasikiven neuvotteluihin Neuvostoliittoon talvisodan alla syksyllä 1939.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here