Iran ja joukko kiinalaisia ja ranskalaisia energia-alan jättiyrityksiä ovat allekirjoittaneet tänään maanantaina iranilaisen The South Pars (SP11)-kaasukentän jalostussopimuksen, jonka arvoksi kerrotaan 4,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria – euroissa yli 5 miljardia.

Vuoden 2016 marraskuussa Iranin kansallinen öljy-yhtiö ja kiinalaisten ja ranskalaisten energiayritysten yhteenliittymä allekirjoittivat yhteisymmärryssopimuksen The South Parsin, maailman suurimman luonnonkaasukentän käyttöönoton kehittämiseksi.

Yhteenliittymään kuuluvat muun muassa Kiinan valtiollinen energiayhtiö (eng. China National Petroleum Corporation, CNPC), ranskalainen Total (yksi maailman suurimmista ylikansallisista energiayhtiöistä) sekä Iranin valtion energianyhtiön tytäryritys Petropars.

Sopimuksen ehdot on suunniteltu täytäntöön pantavaksi kahdessa vaiheessa yhteensä 20 vuoden aikana. Iranin energiaministerin Zanganehin mukaan kentän odotetaan tuottavan täydellä volyymilla luonnonkaasua 56 miljoonan kuutiometrin päivävauhtia.

Kommentti

Poliittisesti mielenkiintoisen sopimuksesta tekee toisen suuren Brexitin jälkeisen Euroopan unionin maan, Ranskan suurtoimijoiden osallisuus. Ranskan NATO-liittolainen Yhdysvallat ei liene erityisen tyytyväinen ranskalaisten avoimesta yhteistyöstä tärkeän Lähi-idän liittolaisensa – tai oikeammin elättinsä – Israelin arkkivihollisen Iranin kanssa.

Julkisessa spekuloinnissa on uumoiltu Yhdysvaltojen tähtäävän Iranissa Arabikevät-tyyppiseen vallanvaihtoon – tai oikeammin vallan haltuunottoon nukkehallitsijan kuten aiemmin länsimielisen shaahin kautta. Näennäisesti sisäpoliittisista syistä kumpuava, läntisten agenttien liikkeelle sysäämä valevallankumous ajaisi Iranin samanlaiseen tilaan kuin missä Afganistan, Irak ja Libya ovat lännen humanitääristen interventioiden” jäljiltä.

Myös sopimuksen kohteen, Iranin ja Qatarin jakaman The South Pars -kentän sijainti Persianlahdella on ajankohtaisen kansainvälisen politiikan kiihkeimpien tapahtumien ytimessä. Yhtäällä on EU- ja NATO-valtio Ranskan sekä Venäjän liittolaisten Iranin ja Kiinan suuren mittakaavan energiayhteistyö Iranin alueella ja toisaalla Qatarin tulehtuneet välit Persianlahden suurvaikuttajaan ja myös Iranin viholliseen Saudi-Arabiaan.

– JL

¤

Lähde

Xinhua News (3.7.2017): Iran, China, France sign 4.8 billion USD gas deal http://news.xinhuanet.com/english/2017-07/03/c_136414404.htm
¤

Kuva: Hamed Malekpour (CC BY 4.0) via Wikimedia Commons
Kuvanmuokkaus: JL

20 KOMMENTTIA

  1. Kun Trump valittiin presidentiksi republikaanit vetivät naftaliinista vanhat Iran-strategiat ja Trump pantiin uhoamaan sotaa Irania vastaan.

    Nopeasti totuus kuitenkin selvisi Trumpille ja republikaaneille:

    Iranilla on läheiset suhteet Kiinaan ja Venäjään ja Iranilla on vahva asema Lähi-Idässä kaikkialla siellä, missä USAn ja NATOn sotajoukot ovat hävinneet mm. Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja Iran on vahva taloudellisesti SCOn, BRICSin, EurAasian Unionin kautta, joten USAn ja NATOn hyökkäys Iraniin on poissuljettu ainakin niin kauan kuin USA ja NATO konttaavat Syyriassa, Afganistanissa, Irakissa.

    Iranin vallanvaihtokaan ei ole enää ihan helppo nakki kuten Syyrian operaatio on USAlle opettanut.

    • Saa nähdä mitä tulee. En usko että asia on noin yksinkertainen. Onhan Macron Trumpin ja Israel/saudit-koaliition uskollinen lakeija Ja saudeilla vahvistetun Israelin arkkivihollinen Iran on. Lähi-idän hegemonia ja suur-Israel ovat Israelin tavoitteet alueella.
      N, aika näyttää mutta kovaa pohjustustyötä Iran-sotaa varten tehdään par’aikaa. Mutta toivotaan että hanke kaatuu nimenomaan Kiinan ja Venäjän pannessa vastaan.

  2. USA tekee töitä, että Saudi-Arabia arabiliittolaisineen hyökkää Iraniin. Siksi USA ja Saudi-Arabia painostaa Qataria katkaisemaan suhteet Iraniin.

  3. USAn pyrkimys ulottaa Venäjä-pakotteet energiakaupan alueelle näyttäisivät olevan jo ennalta tuhoon tuomitut EU-maiden osalta. Vain USAn uskollisimmat vasallit – kuten Suomen Sauli Niinistö – taitavat enää seurata USA-ohjausta.

    Ranska näyttää tässä tietä, ja tokkopa Saksakaan on valmis luopumaan Nord Stream 2:sesta ja maakaasukaupastaan Venäjän kanssa.

    USA tuskin jättää tätä pakotelisäyslinjaansa kesken, vaan odotettavissa on monenkirjavia toimia oman nesteytetyn kaasun markkinoimiseksi pakotetoimin. Markkinataloushan tässä saa ensimmäisenä siipeensä; nyt USA yrittää asein pakottaa vasallinsa ostamaan kaasua 8-kertaisella hinnalla. Semmoista markkinataloutta.

  4. (”kevennykseksi”)
    Tietoisuuden avaruuttaminen
    Tässä ihmisälylle ja tietoisuudelle vaikeasti hahmoteltavassa multiuniversumissa, sen satojen miljardien galaksien joukossa sijaitsee galaksi ja tämän galaksin kierteishaaroista, niistä yhdessä, sijaitsee syrjäinen aurinkokunta. Aurinkokunnan tähteä kiertävistä planeetoista yhdellä on elämää, tämä on maa planeetta… elämänkokeilu planeetaksikin monesti tituleerattu. Tällä planeetalla on euroopan alue, eu, joka muutaman vuoden sisällä muuttuu euvostoliiton liittovaltiuoksi. Tällä eu:n alueella sijaitsee pohjoinen provinssi, Suomi niminen valtio. tässä Suomi nimisessä valtiossa asuu rehellinen, hiukan hyväuskoinen kansa. tämä Suomen kansa on siinä uskossa, että asuu itsenäisessä valtiossa, eikä ymmärrä itsenäisenä valtiona toimimiseen tarvitaan oma pankki, rahayksikkö (esim. hopean tai kullan arvoon sidottu) sekä myöskin oman maan asioista itsenäinen päätäntävalta. Tämän kansan geeneihin on iskostunut vahvasti lupa, kielto, ja sääntö orientoituneisuus sekä pyrokratiapervoisuus. Onko syy siinä, että tämä valtio on ollut aikaisemmin satoja vuosia vieraiden valtioiden ja systeemien hallittavana ja ohjailtavana? Tämä kirjoitus ei nyt käsitellyt tämän blogin aihetta. Mutta olkoon kuin matka norsusta kirppuun… tai pikemminkin sinivalaasta mikrobiin.
    (ps. tämän taisin jo mainita toisaalla)

    • Hyvä kevennys … pistää ajattelemaan jos on siihen taipuvainen. Siihen taipuvaisia taitaa tällä provinssilla olla kuitenkin melko vähän kuten kevennyksessäsikin epäilet…

  5. Syyriassa sotivat terroristit kerkesivät jo myöntämään heidän itsensä osuudesta myrkkyihin siviilejä vastaan saadakseen syyttelevien maiden kokoontuvan Assadia vastaan, tietenkin tehden palveluksen Israelille. Israelin
    tulevaisuus perustuu ympäröivien ”Arabimaiden” tuhoon, koska Gasa on liian ahdas paikka siionisteille.

  6. Suomessahan me emme tällaisia bisneksiä tarvitse. Jos johtaviin politikkoihimme, tai heidän puheisiinsa, on mitään luottamista, me tarvitsemme vain ja ainoastaan turvatakuita. Haavisto viimeksi halusi turvatakuita Ruotsista ja Norjasta, puolustusministerimme Briteiltä, pressa ja kaikki yhdessä vissiin ameriikasta.

    On vähän outo sanakin koko turvatakuu. Kuka keksi? Tulee semmonen kuva meidän johtajista, että paskahousut juoksevat pitkin maailmaa pyytämässä meille turvatakuita. Eiköhän heitetä nämä paskahousut yli laidan seuraavissa vaaleissa. Rupeaa jo hävettämään suomalaisten puolesta. Pyytäkööt vain itselleen vaikka turvapaikkaa jostain.

    Jos tässä joku turvatakuita tarvitsee, niin me kansalaiset näiltä meidän paskahousujohtajiltamme. Heidän heittäminen historian roskakoriin on meille parasta turvatakuuta.

    • ”Jos tässä joku turvatakuita tarvitsee, niin me kansalaiset näiltä meidän paskahousujohtajiltamme.”

      Tarvitsisimme turvatakuita heidän tavallaisiin kantasuomalaisiiin kohdistamaansa poliisivaltio-terroria vastaan!

    • Sote-valmistelu ajettiin ministeriössä läpi poikkeustietä: ”Tässä oli hyvin tiukka poliittinen ohjaus”
      https://yle.fi/uutiset/3-9704990
      Poliitikot pyrkivät vaikuttamaan lain sisältöön voimakkaasti. — Ja tietenkin niin että meidän tavisten asema huononee ja kulut lisääntyvät. Kaikki tämä vastoin kansan tahtoa.

      • Kokoomuksen todellisena tavoitteena lienee VEROPARATIISI-YHTIÖITETTY sote – ’valinnanvapaus’-verukkeen varjolla. Tämä kokoomuksen tarkoittama valinnanvapauskin kun koskee tietysti vain niitä, joilla on varaa maksaa.

        Ruotsista saadut kokemukset osoittavat, että heidän ’sotessaan’ yksityispuolen terveydenhoidon palveluilla on taipumus siirtyä suurille toimijoille – jollaiset sitten eivät Suomessa maksa veroja.

        Eikä siinä kaikki. Koko hommassa näkyy RIKOLLISTEN vallanpitäjien sormenjälki selvästi – venäläistä varastamismallia pyritään soveltamaan. Seuraava artikkeli on kirjoitettu ennen Bernerin esittämän liikenneverkon yksityistämishankkeen kaatumista, mutta artikkelissa sanottu pätee edelleen soten osalta:
        ” Venäläinen varasmalli – ministeri Berner ja liikenneverkon yksityistäminen”, https://tyhmyri.wordpress.com/2017/01/21/venalainen-varasmalli-ministeri-berner-ja-liikenneverkon-yksityistaminen/
        Tarkoituksena näyttää olevan jatkaa sitä, mitä tutkiva journalisti Seppo Konttinen on paljastanut kirjassaan ’Kansallisomaisuuden ryöstö’!

  7. Venäjä tarjosi aikoinaan Suomelle Nord Stream -yhtiökumppanuutta, mutta kokoomuspoliitikkomme torjuivat tarjouksen, kun Suomen tehtävä USAn ja NATOn hyökkäyksessä Venäjälle on tuhota Venäjän Nord Stream -putket.

    • Niinpä … tai ehkäpä oli niin että heitä käskettiin torjumaan se. Juoksupojathan eivät tee itsenäisesti mitään päätöksiä.

  8. Itä-Euroopan valtiot haluavat olla osakkaina venäläis-turkkilaisessa kaasuputkihankkeessa. Melkein koko Balkani saisi pian energiansa siitä eikä EU voi sitä mitenkään estää.
    Exklusiv – Fortschritt bei Turkish Stream-Pipeline: Drei Länder wollen Gas aus Russland
    Osteuropäische Staaten wollen Kunden des russisch-türkischen Erdgasprojekts Turkish Stream werden. Fast der gesamte Balkan könnte schon bald seine Energie aus Russland beziehen. Die EU kann dem nicht viel entgegensetzen. RT-Deutsch spricht mit Experten.
    https://deutsch.rt.com/europa/53929-balkan-eu-turkishstream-bulgarien-tuerkei-serbien-ungarn-vormacht-energie/

  9. Trumpin hapannaama Merkelille johtuu ilmeisesti juuri kaasu-yhteistyöstä, nimittäin on helpompi hymyillä Puolassa, jonka satamissa on jo valmius amerikkalaisille kaasulaivoille. SAA nähdä taipuuko Merkel vielä hylkäämään Venäjän kaasun. Kulisseissa on varmaan ehdotettu tälläistä ”Nato-velan” kuittaamiseksi. Trumpin hallinto yrittää/yritti ilmeisesti puheilla nato-velasta kiristää Saksaa ja ehkä siinä onnistuivatkin ja nyt USA taas tukee Nato-liittolaisiaan. Stoltenberg hyökkäsikin heti Itä-rintamalle Poroshenkon tueksi.

  10. Tämä Stoltenberg ei taida olla aivan terve kun Poroshenkolle apua tarjoaa:

    https://cbmalaparte.wordpress.com/2015/01/11/hell-no-im-not-Charlie (check this)

    Hell, No, I’m Not Charlie—I’m No MSM Useful Idiot!

    Posted by Christian B. Malaparte ⋅ Sunday, January 11, 2015

    Filed Under Charlie Hebdo, Donbass, EU, France, I am not Charlie, Je suis Charlie, mainstream
    media, NATO, Novorossiya, parade, Paris rally, Poroshenko, Press Freedom, terrorism, Ukraine, US,
    USA

    I’m NOT Charlie and I could never be at all. Because Charlie Hebdo was no journalism. It provided no
    information, no knowledge, no cultural deepening. It was no satire, for its cartoons could be funny to no
    one but the imbeciles. It was no criticism of society. It was no protest. Above all, it was no freedom.

    Charlie Hebdo was nothing more than a brass of Ukrainian bitches shoving a crucifix up their asses, a
    dork nailing his testicles on the cobbles of the Red Square, or a Russian-whores punk band making an orgy inside a museum.

    Charlie Hebdo was mere scorn towards everything and everyone, including the reader. It was vulgarity
    and stupidity. Of course, vulgarity and stupidity allowed to proliferate in the name of that press freedom
    which its editorial staff didn’t enjoy. In 2002, the then editor-in-chief P. Val sued Noam Chomsky for
    anti-Americanism and criticism of Israel. Then in 2008 he fired a cartoonist accusing him of
    antisemitism for mocking president Sarkozy’s son by stating he would convert to Hebraism in order to
    marry an home appliance chain’s heiress.

    Charlie Hebdo was at the service of the World’s Strong Powers, and now its leftovers as well. It hung
    by the strings of the master-puppeteers scheduling the nations’ agenda on behalf of their own and sole
    interest. And as such, it was a fake. How do I know it, you might wonder? The answer is right there,
    down the boulevards de Paris.

    No way I’m Charlie and no way I could attend any march, whatever was its purpose, and walk along
    with a gang of shysters such as those heading the 1/11 Paris Hypocrite Rally. Enough their presence
    to give evidence of how phony its motivations and purpose were.
    “A March Against Terrorism”, they headlined, the mainstream media.

    I’m not Charlie and I don’t walk on the wake of Netanyahu, head of an usurper State pursuing a
    genocide in the Gaza Strip. I don’t walk with Davutoglu, who defended ISIS against accusations of
    terrorism, while Mosul had been looted and the Yazidis massacred. I don’t walk with Sarkozy and
    Cameron, who actively participated in the destruction of Libya and the killing of 90,000 civilians.

    I don’t walk with Poroshenko, because while I’m writing his bombs hit about 2 miles from my place. And the
    past two days, the morgue of Donetsk once again was filled with corpses—corpses of civilians.
    “A March for Press Freedom”, they headlined as well, the mainstream media.

    Since the beginning of the hostilities in Ukraine, 33 journalists were kidnapped, 47 arrested, 215 threatened
    and from February to August 6 journalists were killed by the Ukrainian Army.
    Not aligned media outlets are banned in the country of Poroshenko, their reporters targeted as criminals, their
    offices stormed and firebombed.

    No, I’m not Charlie because not 17 but at least 5,000 civilians were killed in the Donbass since I’ve
    arrived here, and no MSM headlined “I’m Donbass!” None of them headlined “I’m Odessa!” on May 2.
    None of them headlined “I’m Lugansk!”, “I’m Inna!” on June 2. Following Poroshenko’s peace plan, the
    Ukrainian Army shelled the city of Slavyansk and its citizens for 84 days and no MSM headlined by
    showing sort of indignation for that. Nevertheless, they keep blathering of Anti Terrorism Operation, but
    there’s no anti-terrorism operation underway, for the simple reason that there are no terrorists here. As
    well as there’s no Russian invasion. And no Russian missile hit MH-17 Malaysian boeing, as well as
    no WMDs were hidden in Iraq in 2003.

    I’m not Charlie, because I’m no tool, no useful idiot in the bloodstained hands of Western imperialism.
    That needs the masses’ indignation to raise up against a common foe to justify its wars in the interests
    of a privileged elite. I’m not Charlie, because I know the only terrorists are those trained by the CIA,
    armed by NATO, and in the total indifference of the EU. And it’s the same about the neo-Nazis
    committing atrocities in Ukraine.

    14 years ago the MSM showed the WTC hit by two planes and collapse, and 3 weeks later the world
    was at war. No way I’m Charlie because back then, a president who was not a Texan, and even less a
    cowboy, but posed as a John Wayne, by macho talking brought together a coalition to invade
    Afghanistan, hunting for a Saudi man whose family had a business relationship with his own
    family. Two years later, the war in Iraq scored 2,6 million civilian deaths for no reason at all but the oil
    reserves Halliburton craved for, and for the MSM we were not all Iraqis.

    The Bush era ended and Obama was elected. A big mouth president talking of change, but no
    change followed. The usual disgusting glut of lies was heard and new wars were waged. The
    MSM promptly parroted and supported NATO invasion of Libya. The then Secretary of State Hillary
    Clinton exulted for Gaddafi’s murder. Today Libya is a country in chaos, ravaged by 1,700 rival militia
    groups, and hosting training camps for terrorists, and all those satisfied-looking politicians, who were
    much concerned with Libyan people’s welfare, no longer have anything to say. Neither the MSM do.
    Instead the MSM stated Arab Spring uprisings proved each of those countries was attempting a
    pro-democracy revolution, but despite four deposed leaders and hundreds of thousands of deaths
    none of those countries achieved a real change so far. Yet none of the MSM condemned the U.S. and
    EU foreign entanglements.

    Then, I’m Assange, I’m Edward Snowden, but I’m not Charlie. Cause I no more believe no official
    version. No Sandy Hook’s, no Boston Marathon’s, nor any of the others—as it was not Oswald
    shooting Kennedy.

    Today the MSM all together want the whole of us to be Charlie, and that’s a hell of a reason not to be
    Charlie. Fomenting indignation is part of a strategy to have the European and north American citizens
    believe they are those living in the free world, the free people! Free to be puppets protesting when
    they’re supposed to, for somebody’s alleged rights, while those very politicians
    rallying with indignation in Paris are stealing theirs and their children’s future, and destroy the
    achievements of the fathers.

    The European Commission has just approved another additional aid to the new democratic
    pro-American Ukraine of about 1.8 billion €. While all of the southern countries from Greece to
    Portugal are in dire straits, the EU chooses to give its taxpayers’ money to a government of oligarchs
    that starves the people, promotes neo-Nazism, carries on a genocide, and will never pay back its debt.

    French economy is being adversely affected by the sanctions against Russia that the US imposed to
    NATO members to such an extent that the French president recently stated that they should end. On
    late December, France disappointed Israel by voting in favor of the Palestinian Statehood Resolution
    at the UN Security Council. Indeed way too much independence for the cradle of Illuminism—currently
    proving itself unreliable, bordering on the ridiculous, in relation to the Mistral helicopter carrier issue.

    This Paris, 1/07 stinks much of New York, 9/11 and there’s no way at all I’m gonna swallow this new
    one now, folks! So, I’m NOT Charlie. Fuck you, Charlie!

  11. Stoltenbergin kannattaisi opetella lukemaan, vai puuttuuko häneltä ymmärrys ja hyvä tahto:

    off-Guardian: Canada and its ukrainian nazi collaborators: Chrystia Freeland’s Family lie grows bigger and blacker

    off-Guardian: Reuters finally realize there are Nazis in Ukraine

    Newsweek:
    UKRAINIAN NATIONALIST VOLUNTEERS COMMITTING ’ISIS-STYLE’ WAR CRIMES
    BY DAMIEN SHARKOV ON 9/10/14 AT

    http://m.strategic-culture.org/news/2015/02/18/western-mediators-are-biased-toward-
    kiev-putschists.html

    NYT Discovers Ukraine’s Neo-Nazis at War
    August 10, 2014

    http://professorsblogg.com/ Ukraine war crimes

    Ja tuhat muuta samankaltaista juttua.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here