Ihmisyksilö, valtio ja demokratia, osa 8

Kirjoitussarjan tässä osassa käsitellään maailman sosiaalisia ongelmia – väestönkasvua, köyhyyttä, aliravitsemusta – sekä niitä ylläpitäviä tekijöitä, kuten veronkiertoa ja veroparatiiseja.
¤

Väestönkasvu

Maapallolla eli vuonna 2016 arviolta 7,3 miljardia ihmistä. Väestömäärän ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 8,5 miljardiin, vuosisadan puoliväliin mennessä 9,7 miljardiin ja vuoteen 2100 mennessä 11,2 miljardiin ihmiseen. Intian ennustetaan ohittavan Kiinan maailman väestörikkaimpana valtiona vuonna 2022.

YK:n raporttien mukaan köyhien valtioiden väestökasvu muodostaa erityisen haasteen köyhyyden, eriarvoisuuden, nälän ja aliravitsemuksen vähentämiselle. Afrikassa syntyy keskimäärin 4,7 lasta naista kohti. Suurin keskimääräinen lapsiluku on Nigerissä: 7,63 lasta naista kohti.

Nopea väestönkasvu yhdessä heikon taloustilanteen ja puuttuvan tai puutteellisen infrastruktuurin oloissa johtaa väistämättä siirtolaisuuteen. Mikäli ongelmia ei saada ratkaistuiksi, Afrikasta tulee lähivuosikymmeninä suuntautumaan Eurooppaan jopa satojen ihmisten muuttoliike. Afrikan ongelmien mittakaavaa kuvaa muun ohella se tosiseikka, että Saharan eteläpuoleisen Afrikan valtioissa väestöstä yli 75 prosenttia elää ilman sähköä.

Köyhyys

Köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen tai kokonaisten väestönosien taloudellista ja toisinaan myös sosiaalista syrjäytymistä. Köyhyyteen voi liittyä esim. huonolaatuista tai riittämätöntä ravintoa, koulutusta tai terveydenhuoltoa sekä olemattomia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin elinoloihin ja yhteiskuntaan.

1900-luvulla köyhiksi on kuvattu myös valtioita ja jopa kokonaisia maanosia.

Köyhyyden määritelmiä: Köyhyydellä on objektiivisia ja subjektiivisia piirteitä; absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys. Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna.

Köyhyyden mittaaminen on haastavaa ilmiön monimutkaisen luonteen vuoksi. Maailmanpankki on pyrkinyt kehittämään erilaisia köyhyyden mittaustapoja, mutta nämä ovat jatkuvan keskustelun kohteena. Vaikka rahaa ja tulorajoja on perinteisesti käytetty köyhyyden mittarina, ei niiden avulla voida kuvata köyhyyden koko kirjoa. Voidaan ajatella, että köyhyys on puutetta enemmästä kuin rahasta tai muusta taloudellisin mittarein mitattavasta omaisuudesta. Köyhyyden käsitettä voidaan laajentaa ajatuksella, että köyhyys on moniulotteista puutetta elämän perustarpeista ja hyvinvoinnista.

Köyhyyden haitat: Köyhyyden ajatellaan usein olevan vain yksilön ongelma ja yksilötason tragedia. Riippumattomassa OECD:n raportissa on kuitenkin todettu tuloerojen kasvun haittaavaan koko kansantalouden kasvua.

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston vuonna 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan vaurastuminen toisi myös onnea, mutta vaurastumisen tuoma onnellisuus ei enää kasvaisi 75 000 dollarin (61 000 euron) vuositulon saavuttamisen jälkeen.

Köyhyys kehitysmaissa: Köyhyys on puutetta puhtaasta juomavedestä, huonoa ravintoa tai suoranaista nälkää, surkeita asuinoloja, olematonta sanitaatiohygieniaa, terveydenhuollon puutetta ja lukutaidottomuutta. Edelleen köyhyyttä ovat koulutuksen puute, syrjäytyneisyys yhteiskunnasta, turvattomuus, epätasa-arvo, huonot ihmisoikeudet, saastunut ympäristö tai ympäristön huono tila. Köyhillä ihmisillä on myös puutetta ajasta, sillä päivän valoisat tunnit saattavat kulua juomaveden, polttopuiden ja päivän aterian hankkimiseen. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa useita kilometrejä päivittäin.

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä, ja noin 2,5 miljardia ihmistä elää ilman kunnollista saniteettihuoltoa.

Huonon hygienian ja puuttuvan terveydenhuollon vuoksi tartuntataudit ovat yleisiä. YK on arvioinut 11 miljoonan lapsen kuolevan vuosittain nälkään ja erilaisiin torjuttavissa oleviin tauteihin, kuten ripuliin. Kehitysmaissa malaria on yleinen vitsaus, samoin tuberkuloosi ja HIV/AIDS. Kaikkiaan köyhyyden vuoksi – sairauksiin ja nälkään – kuolee YK:n mukaan vuosittain miljoonia ihmisiä.

Kehitysmaiden aikuisista jopa kolmasosa on luku- ja kirjoitustaidottomia, eikä yli 100 miljoonalla lapsella ole mahdollisuutta käydä koulua. Kehitysmaiden asukkaista kymmenet miljoonat elävät järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella. Heillä ei ole henkilökortteja eikä heitä ole merkitty mihinkään rekisteriin. Virallisesti heitä ei ole olemassa. Unicefin arvion mukaan kehitysmaihin joka vuosi syntyvistä lapsista 55 prosenttia jää rekisteröimättä.

Köyhyys nähdään laajalti yhtenä keskeisimmistä sosiaalisista ongelmista. Kansainvälinen kehitysyhteisö pitää kehitysparadigmanaan nykyään ’köyhyyden vähentämistä’ (poverty reduction). Aiemmin teollistuminen ja modernisaatio nähtiin ratkaisuina köyhyyden ongelman voittamiseksi.

Köyhyys teollisuusmaissa: Myös teollisuusmaissa esiintyy köyhyyttä. Teollisuusmaiden köyhyys on usein suhteellista köyhyyttä erotuksena absoluuttisesta köyhyydestä. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio ovat todenneet, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, ettei yksilöllä ole mahdollisuutta elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla.

Länsimaissa köyhyyden esiintyminen vaihtelee. Ruotsin kaltaisessa sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa se ei ole kovin suurta, vaikka etuuksia on sielläkin vähennetty 2000-luvulla. Sen sijaan USA poikkeaa muista länsimaista, sillä siellä köyhyys on verraten yleistä. Etenkin musta väestönosa kärsii köyhyydestä, ja laaja köyhyys on vaikuttanut esimerkiksi rikollisuuden yleistymiseen.

Köyhyys Suomessa: Suomessa köyhyysrajaksi määritellään tilastoissa kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on 60 prosenttia yhteenlaskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista eli jolle jää 60 prosenttia tai vähemmän keskituloisen kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista. Tällaisten ihmisten osuus kansasta on 1990-luvun alkupuoliskolta alkaen kasvanut vajaasta kahdeksasta prosentista nykyiselle 12–14 prosentin tasolle. Kotitaloudet, joiden tulot jäävät tuota pienemmiksi, luokitellaan pienituloisiksi kuten myös kotitalouden kaikki jäsenet. Köyhyyden raja oli vuonna 2008 yksin asuvalla 1150 euroa kuukaudessa ja 1190 euroa vuonna 2014.

Suhteellinen köyhyysaste kertoo kuinka monta prosenttia väestöstä kuuluu tähän ryhmään. Suomessa suhteellisesti köyhiä oli vuonna 2008 noin 13,2 prosenttia. Joka viides yksinäisyrittäjä jää tuloissa köyhyysrajalle tai sen alapuolelle.

Vuonna 2014 Suomessa asui 674 000 pienituloista ihmistä (12,5 %). Määrä oli kahdessa vuodessa kasvanut 40 000:llä. Samana vuonna toimeentulotukea sai 393 000 ihmistä (7,2 %). Kasvua oli kahdessa vuodessa 10.000. Köyhissä perheissä asuu 100 000 lasta (9 % lapsista).

OECD:n mukaan tuloerojen kasvaminen haittaa talouskasvua. Suomessa talouskasvu olisi OECD:n laskelmien mukaan voinut olla vuonna 2014 jopa viidenneksen korkeampi, jos tuloerot eivät olisi jatkaneet kasvuaan.

Suomen köyhyydestä tilastoja julkaisevat Tilastokeskus^[1] sekä EU-maiden tilastoviranomainen Eurostat.^[2]

Tulonsiirtojen vaikutus: Mikäli Suomessa ei tehtäisi tulonsiirtoja, köyhyydessä eläisi yli neljäsosa suomalaisista. Vuonna 2012 köyhyydessä olisi ilman tulonsiirtoja elänyt 26,9 prosenttia suomalaisista. Tulojensiirtoja tekemällä määrä laski 13,2 prosenttiin. Vastaavat luvut vuonna 2013 olivat 26,4 prosenttia ennen tulonsiirtoja ja 11,8 prosenttia tulonsiirtojen jälkeen.

Sosiaalietuuksien taso: Suomessa köyhyyttä pyritään vähentämään erityisesti toimeentulotuella. Kuitenkin vain puolet toimeentulotukeen oikeutetuista suomalaisista saa kyseistä etuutta. Syynä on se, etteivät kansalaiset saa tietoa heille kuuluvasta sosiaaliturvasta ja se, etteivät kaikki toimeentulotukea tarvitsevat selviä tuen saamisen edellyttämästä mittavasta paperisodasta. Kolmantena syynä on toimeentulotuen saajille sälytetty häpeän leima.

Etuuksia on karsittu ja indeksikorotuksia jätetty tekemättä 1990-luvun lamasta lähtien. Sosiaali- ja terveysministeriö totesi vuonna 2011, ettei toimeentulotuki riitä enää kattamaan edes kohtuullista vähimmäiskulutusta. Vuonna 2014 pienituloisiin kohdistunut sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotusten jäädytys johti Vasemmistoliiton eroon hallituksesta kaikkien muiden puolueiden hyväksyessä jäädytykset.

Kasvukeskuksissa, etupäässä Helsingin ja Tampereen seuduilla, asuntojen raju hintojen ja vuokrien nousu on vaikeuttanut köyhien toimeentuloa. Tämä on johtanut leipäjonoihin ja syrjäytyneiden hakeutumiseen edullisempien elinkustannusten maaseudulle.

Indeksikorotukset: Jotta köyhät eivät köyhtyisi jatkuvasti enemmän suhteessa muuhun suomalaiseen väestöön ja tuloerot köyhimpien ja rikkaimpien välillä eivät kasvaisi, pitäisi sosiaalietuuksiin tehdä säännöllisiä korotuksia (indeksikorotukset).

Vaikka indeksikorotukset toteutuisivat vuosittainkin, tuloerot jatkaisivat kasvuaan. Indeksikorotukset ovatkin ainoastaan osa tulonjaon epätasa-arvon torjumista.

Suhteellinen köyhyys: Vaikka suhteellinen köyhyys on Suomessa lisääntynyt 1990-luvun lamasta saakka, ovat kotitalouksien itsensä raportoimat toimeentulo-ongelmat kääntyneet laskuun. Tämä johtuu keskimääräisen hyvinvoinnin lisääntymisestä. Vertailupohjan muuttuessa suhteellisesti köyhiksi tilastoidaan entistä suurempi joukko niitä, joiden aineelliset perustarpeet ovat tyydytettyjä. Suhteellisen köyhyyden kasvu kertoo ennen kaikkea siitä, että pienituloisten tulokehitys on jäänyt jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Myös pätkätöiden yleistyminen sekä se seikka, että aikaisempaa harvemmat edunsaajat ovat oikeutettuja ansiosidonnaisiin etuuksiin, selittävät pienituloisten tulokehityksen jäämisen jälkeen keskituloisten tulokehityksestä.

Noin kolmanneksen köyhyysjakson kokeneista voidaan katsoa olevan tilapäisköyhiä, kolmanneksen toistuvaisköyhiä ja kolmanneksen pitkäaikaisköyhiä. Pitkäaikaisköyhyys on keskimääräistä yleisempää iäkkäillä ja yksin asuvilla. Nuorilla ja lapsiperheillä tilapäisköyhyys on yleisempää kuin pitkäkestoinen köyhyys.

Äärimmäinen köyhyys: Äärimmäinen köyhyys on YK:n käyttämän määritelmän mukaan tila, jossa ihmiseltä tai perheeltä puuttuvat tarvittavat varat päivittäisestä elämästä selviämiseen ja perusoikeuksista nauttimiseen.

YK:n vuosituhattavoitteista ensimmäinen oli ”äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen”. Siinä mittarina käytettiin alkujaan yhden dollarin käytettävissä olevaa rahamäärää päivässä (1985). Vuonna 2005 äärimmäisen köyhyyden raja-arvo päivitettiin 1,25 dollariin päivässä. Laskelmia äärimmäisestä köyhyydestä on tehty myös muilla raja-arvoilla, kuten kahdella dollarilla vuorokaudessa.

Maailmanpankki arvioi alkuvuonna 2015, että äärimmäisen köyhyyden määrä putoaisi 13,4 prosenttiin maailman väestöstä vuoden 2015 aikana. Tässä raja-arvona on käytetty 1,25 dollarin käytettävissä olevaa rahamäärää päivässä. Tämä merkitsee, että suhteellisena osuutena mitattu äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä olisi pienentynyt yli kaksi kolmasosaa vuoden 1990 arvioidusta 40,6 prosentista maailman väestöstä. Äärimäinen köyhyys on vähentynyt erityisen paljon Itä-Aasiassa ja Tyynenmeren ympäristössä. Sen sijaan Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa näkymät ovat selvästi heikommat. Tuolla alueella ääriköyhyydessä elävien ihmisten lukumäärä lisääntyi 290 miljoonasta (vuonna 1990) 415 miljoonaan (2011). Kaiken kaikkiaan maailmassa arvioitiin olevan vuonna 2015 yhä noin 900 miljoonaa ihmistä, joilla ei olisi käytettävissään 1,25 dollaria päivässä. Lisäksi noin 1,1 miljardia muuta ihmistä joutuu elämään köyhyydessä hyvin niukin varoin, alle 2 dollarilla päivässä.

Lukumäärällisesti suurimmat äärimmäisten köyhien ihmisten väestöryhmät ovat Maailmanpankin vuoden 2014 yhteenvedon mukaan Intiassa (33 prosentin osuus maailman ääriköyhyydestä), Kiinassa (13 %), Nigeriassa (7 %), Bangladeshissa (6 %) ja Kongon demokraattisessa tasavallassa (5 %). Suhteellisesti eniten, yli 80 prosenttia väestöstä, eli vuonna äärimmäisessä köyhyydessä Kongon demokraattisessa tasavallassa, Liberiassa, Burundissa ja Madagaskarilla.

Köyhyys globaalin moniulotteisen köyhyysindeksin mukaan: Oxfordin yliopisto julkaisi vuonna 2010 maailmanlaajuisen moniulotteisen köyhyysindeksin.^[3] UNDP otti köyhyysondeksin käyttöönsä samana vuonna. MPI-köyhyyteen vaikuttavina ulottuvuuksina arvioidaan koulutusta, terveydentilaa ja elinoloja. Moniulotteinen mittaustapa täydentää kuvaa köyhyydestä ja mittaa sitä laajemmin kuin Maailmanpankin äärimmäisen köyhyyden köyhyysraja, joksi on sovittu ostovoimakorjattu^[4] käytettävissä oleva rahamäärä 1,25 dollaria / päivä (vuoden 2005 tasolla).

Kesäkuun 2015 päivityksessä OPHI (Oxford Poverty and Human Development Initiative) arvioi globaalin MPI-indeksin 101 maailman maalle. Vertailumaissa asuu yhteensä 75 prosenttia maailman väestöstä eli 5,2 miljardia ihmistä. Tästä joukosta 1,6 miljardia ihmistä voidaan todeta moniulotteisen köyhyysindeksin perusteella köyhiksi. Heistä 54 prosenttia asuu Etelä-Aasiassa ja 31 prosenttia Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa. Enemmistö eli 70 prosenttia MPI-köyhistä asuu keskitulotason maissa.

Nälkä

Nälkää näkee 795 miljoonaa ihmistä, noin yhdeksäsosa maapallon väestöstä. Nälkä on maailman suurin terveysriski, se tappaa enemmän ihmisiä kuin AIDS, malaria ja tuberkuloosi yhteensä.

Nälän poistaminen on ”paras diili” tämän päivän markkinoilla, sillä kun valtiot toimivat yhdessä nälän poistamiseksi ja sijoittavat hyvään ravintoon niin samalla parannetaan tuottavuutta ja luodaan taloudellisia mahdollisuuksia. Ja päinvastoin, tutkimus osoittaa että maat menettävät miljoonia talouden tuottoina lasten aliravitsemuksen seurauksena.

Nälän poistaminen tukee myös rauhaa ja vakautta. Silloin, kun hallitukset eivät enää pysty takaamaan riittävästi ruokaa on valtio vaarassa kaatua. Levottomuudet markkinoilla siirtyvät helposti levottomuuksiksi kaduilla.

Nälän poistaminen mahdollistaa kehityksen myös muilla alueilla kuten terveyden ja koulutuksen saroilla. Hyvin ravitut äidit synnyttävät terveempiä ja painavampia lapsia, joiden immuunijärjestelmä on kehittynyt valmiiksi elämää varten. Terve ja hyvin ravittu lapsi pääsee todennäköisemmin kouluun.

Taistelussa nälkää vastaan edistyttiin lupaavasti 1980- ja 1990-lukujen aikana, mutta edistys on hidastunut 2000- ja 2010-lukujen aikana. Nyt tarvitsemme yhteisiä ponnistuksia, jotta kroonisen nälän määrä saadaan pidettyä laskussa. Tässä taistelussa meidän kaikkien, yritysjohtajien, työntekijöiden, kansalaisten ja hallitusten, on toimittava yhdessä – poistaaksemme nälän.

Mikä aiheuttaa nälkää?

Maailmassa on tarpeeksi ruokaa jokaiselle 7 miljardille ihmiselle. Silti joka yhdeksäs ihminen menee nukkumaan nälkäisenä joka ilta. Joissain maissa jopa joka kolmas lapsi on aliravittu.

On monia syitä siihen, miksi maailmassa nähdään nälkää. Syyt ovat usein toistensa seurauksia ja hyvin kietoutuneita yhteen. Asiantuntijoiden mukaan eniten nälkää maailmassa ovat aiheuttaneet seuraavat kuusi syytä: (1) köyhyysloukku, (2) maanviljelyyn ei sijoiteta, (3) ilmasto ja sää, (4) sodat ja siirtolaisuus, (5) epävakaat markkinat ja (6) ruokahävikki.^[5]

Veroparatiisit

“Ensimmäinen totuus on, ettei demokratian vapaus ole turvassa, mikäli ihmiset sallivat yksityisen vallan kasvun siihen pisteeseen, jossa siitä tulee vahvempi kuin heidän demokraattinen valtionsa.” (Franklin Delano Roosevelt 29.4.1938)

Raymond Baker, teoksen Capitalism’s Achilles Heel (Kapitalismin akilleen kantapää) kirjoittaja, on todennut veronkierron ja rahanpesun olevan ”rumin luku globaalitaloudellisissa liiketoimissa sitten orjuuden”.

Veroparatiisilla (verokeidas; veroetuvaltio) tarkoitetaan aluetta, jossa on olematon tai matala verotusaste, alhainen sääntely ja tiukka pankkisalaisuus tai muita salassapitokäytäntöjä.^[6] Veroparatiiseihin siirretään rahoja verotuksen välttämiseksi.

Veroturvapaikaksi (tax haven) on määriteltävissä valtio tai alue, joka pyrkii houkuttelemaan liiketoimintaa tarjoamalla poliittisesti vakaat puitteet ja sellaiset rakenteet, jotka helpottavat henkilöiden tai yhteisöjen mahdollisuuksia kiertää toisten oikeudenkäyttöalueiden lakeja ja sääntöjä.

Veroparatiisin keskeinen piirre on tarjota ’turvapaikka’ tai ’pakotie’ niistä velvoitteista, jotka jokaiselle yhteiskunnassa asuvalle ja sen etuisuuksista nauttivalle kuuluvat: veroista, vastuullisesta finanssisääntelystä, rikosoikeudellisesta vastuusta et cetera.

Veroparatiiseja arvioidaan olevan maailmassa runsaat seitsemänkymmentä. Osa niistä on pieniä saarivaltioita, kuten Cayman-saaret, Bermuda tai Jersey. Moni veroparatiisi sijaitsee kuitenkin suuressa talouskeskuksessa. Esimerkkejä näistä ovat Lontoo (Lontoon City), New York (Manhattan) ja Singapore. Myös ne tarjoavat ulkomaisille sijoittajille mahdollisuuden käydä kauppaa verovapaasti ja anonyymisti.

Ensimmäinen veroparatiisin esiaste perustettiin 1800-luvun lopulla New Jerseyn osavaltioon USA:han. Veroparatiiseille tyypillinen pankkisalaisuus kehitettiin kuitenkin vasta 1930-luvun Sveitsissä. Veroparatiisien määrä ja niihin sijoitetut varat kasvoivat tasaisesti 1960-luvulta eteenpäin. Kasvu kiihtyi huomattavasti 1980-luvulla, kun kansainvälisen kaupan, sijoittamisen ja finanssimarkkinoiden sääntelyä purettiin eli dereguloitiin.

Veroparatiiseja on alettu pitää merkittävänä kansainvälisen politiikan ongelmana erityisesti 1990-luvun lopulta lähtien, kun suuret maailmanjärjestöt heräsivät OECD:n johdolla ymmärtämään veroparatiisitalouden mittasuhteet. Veroparatiisien salaisuuslait paitsi mahdollistavat veronkierron, myös helpottavat rahanpesua ja näin kansainvälisen rikollisuuden rahoittamista. Vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisi nosti veroparatiisiongelman laajempaan keskusteluun. Toimet ovat kuitenkin jääneet toistaiseksi varsin vähäisiksi.

Tärkeimpiä haasteita veroparatiisitalouden torjunnassa ovat muun muassa pankkisalaisuuslakeihin puuttuminen, veroviranomaisten kansainvälisen tiedonvaihdon automatisointi, yhtiöiden maakohtaisen raportointivastuun laajentaminen sekä köyhien maiden verohallintojen vahvistaminen. Kansainvälinen tutkija- ja kampanjajärjestö Tax Justice Network puhuu nykyään veroparatiisien sijaan finanssisalaisuusalueista (financial secrecy jurisdictions). Salaisuuslait tai -käytännöt tekevät veroparatiisin.

Yli 50 prosenttia maailman valuuttavirroista kulkee veroparatiisien kautta. Veroparatiisien ulkopuolisten valtioiden veronmenetykset ovat jättiläismäisiä. Kehitysmaiden on arvioitu menettävän yksinomaan yritysten veropaon vuoksi enemmän kuin mitä ne kehitysapuna saavat.

Veroparatiiseista hyötyvät erityisesti monikansalliset yritykset, varakkaat yksityishenkilöt ja kansainvälinen rikollisuus. Monikansalliset yhtiöt hyödyntävät eroparatiiseja ohjaamalla muissa valtioissa syntyneitä voittoja veroparatiiseissa toimiviin tytäryhtiöihinsä. Kyseinen menettely takaa voittojen verottoman karttumisen.

Myös yksityishenkilöt sijoittavat rahojaan veroparatiisitileille. Veroparatiisien korkeasta pankkisalaisuudesta johtuen verojen maksaminen jää monessa tapauksessa sijoittajan omantunnon varaan. Korkea pankkisalaisuus hyödyttää tietysti myös kansainvälistä rikollisuutta ja auttaa häivyttämään rikollisen rahan alkuperän.

Vallitseva veroparatiisijärjestelmä on syvästi epäoikeudenmukainen ja estää osaltaan hyvinvointiyhteiskuntien synnyttämisen ja ylläpidon. Veroparatiisijärjestelmää onkin perustellusti verrattu orjuuden kaltaiseen vitsaukseen. Euroopan unionin peruskirjan ylevät periaatteet eivät vastaa rumaa todellisuutta. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan unioni ”pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat (…) täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”.

Todellisuus on jotakin aivan muuta. Euroopan parlamentin julkistamien raporttien mukaan jopa 120 miljoonaa ihmistä uhkaa joko köyhyys tai syrjäytyminen. ”43 miljoonalla eurooppalaisella ei ole joka toinen päivä varaa ateriaan, joka sisältäisi lihaa, kanaa tai kalaa.” Arvioiden mukaan ”[Euroopan] unionissa oli vuosina 2009 ja 2010 jopa 4,1 miljoonaa koditonta”.

Finanssimarkkinoita hallitseva veroparatiisijärjestelmä muodostaa suurimman esteen hyvinvointiyhteiskuntia turvaavan sosiaalisen markkinatalouden toimivuudelle. Vallitsevissa oloissa on vaikeaa uskoa, että maailmaa hallitseva ja muita valtioita valvova supervalta (USA) ryhtyisi vakavasti purkamaan järjestelmää. Euroopan unioni voisi kuitenkin tässäkin asiassa näyttää esimerkkiä. Kantona kaskessa on yksi maailman suurimmista veroparatiiseista eli Lontoon City. Mutta Britanniallakin on Euroopan unionin jäsenenä velvollisuus noudattaa unionin perussopimuksen yleviä periaatteita.

Myös Suomella on parantamisen varaa. Tästä todisteeksi viitattakoon vain harmaan talouden tutkijan ihmettelyyn Suomen verottajan vähäisestä panostuksesta veroparatiisien tutkintaan. ”Olen aika hämmästynyt tästä tilanteesta, koska meillä virallisesti kuitenkin puhutaan siitä, että veroparatiisien torjunta on esimerkiksi hallituksen kärkitavoitteita. Käytännössä näin ei näytä tapahtuvan” (Markku Hirvonen A-studion haastattelussa 25.3.2013).

Toisaalta ministeritasollakin on kiinnitetty huomiota ongelman vakavuuteen ainakin sanallisesti: ”Veroparatiisiyhtiöiden kautta tapahtuva veronkierto on valtaisa globaali ongelma. Välistävetäjät syövät rehellisten veronmaksajien ja yritysten pöydästä, turmelevat markkinoita ja ylläpitävät rikollisuutta” (asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru 9.4.2013). Veroparatiisijärjestelmän ydinongelma on siis (viimeistään huhtikuussa 2013) Suomessa hallitustasollakin tunnistettu ja tunnustettu.

Historian suurin paljastus veroparatiiseista

Huhtikuussa 2013 kansainvälisen tutkivan journalismin järjestö^[7] paljasti 3.4.2013 kymmenien tuhansien veroparatiisiin varojaan siirtäneiden nimet. Järjestö oli saanut käsiinsä 2,5 miljoonaa tiedostoa veroparatiisista. ICIJ:n paljastuksesta käy ilmi yli 120 000 offshore-yhtiötä ja -rahastoa. Paljastus perustui ICIJ:n saamiin 2,5 miljoonaan salaiseen asiakirjaan.

Vuoto sisältää muun muassa sähköposteja, yritysten sisäisiä asiakirjoja ja tilinpäätöstietoja. Vuodettuja asiakirjoja on kaikkiaan 260 gigatavun verran. Näin laskettuna se on 160 kertaa suurempi kuin WikiLeaksin vuonna 2010 julkistama USA:n diplomaattisähkeiden vuoto.

Asiakirjoista on käynyt ilmi, että veroparatiiseissa toimivat niin Wall Streetin keinottelijat, kansainväliset asekauppiaat kuin venäläiset miljardööritkin sekä aivan tavalliset yritykset.

ICIJ oli saanut asiakirjat kahdesta suuresta veroparatiisipalveluja myyvästä yhtiöstä. Commonwealth Trust Network toimii Brittiläisillä Neitsytsaarilla Karibialla, kun taas Portcullis Trust Net -yhtiön kotipaikka on Singaporessa.

Brittiläiset Neitsytsaaret on Karibianmerellä sijaitseva pieni saarivaltio, jonka verolakien mukaan sijoittajien henkilöllisyyttä ei paljasteta ja veroaste on äärimmäisen matala.

ICIJ:n tietojen mukaan 170 maan kansalaiset ovat sijoittaneet rahaansa Brittiläisille Neitsytsaarille. Heidän joukossaan on itäeurooppalaisia ja indonesialaisia miljardöörejä, kansainvälisiä asekauppiaita, Wall Streetin suursijoittajia, mutta myös monia keskiluokkaisia perheitä eri puolilta maailmaa.

Veroparatiiseista tehtyjen tutkimusten mukaan ne pitävät hallussaan 21–32 tuhannen miljardin dollarin omaisuusmassaa. Tämä vastaa USA:n ja Japanin yhteenlaskettua kansantaloutta.

Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous

”Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, jossa kunnioitetaan perusoikeuksia” on yksi Lissabonin sopimuksessa (Euroopan unionin 1.12.2009 voimaan tullut perussopimus) mainituista päätavoitteista.

Nykyaikana sosiaalista markkinataloutta kannattavien demokraattisten voimien piirissä nähdään, että täysin vapaa markkinatalous johtaa epäsosiaaliseen ja eriarvoiseen yhteiskuntaan. Saavuttaakseen sosiaalisemman markkinatalouden julkisen sektorin tehtävänä on ohjata, täydentää ja ”sosiaalistaa” markkinataloutta. Hyvinvointivaltion tulee muun muassa taata riittävät koulutusinvestoinnit, sosiaalivakuutuksen ja sosiaaliturvan haavoittuvissa elämänvaiheissa, kuten vanhuuden, vammautumisen, työttömyyden ja sairauden ajanjaksoina. Samoin yhteiskunnan on julkisin varoin vastattava terveydenhuollosta ja hyvinvointipalveluiden luomisesta. Tuloksena on vapaata markkinataloutta sosiaalisempi talousjärjestelmä ja tulonjako.

Markkinoita ohjaamalla voidaan yksityisen rajahyödyn lisäksi ottaa taloudellisissa valinnoissa huomioon yhteiskunnan kokonaishyöty. Sosiaalista tasavertaisuutta edistävien julkishyödykkeiden tuotanto voidaan arvottaa markkinoita korkeammin sekä ehkäistä tuotannontekijöiden, kuten työvoiman ja luonnon, hyödyntämistä alihintaan. Sosiaalista markkinataloutta toteuttava hyvinvointiyhteiskunta yhdistää toiminnassaan talouden kasvun ja työllisyyden tavoitteet sekä työväenliikkeen perinteiset sosiaaliset tavoitteet, kuten työvoiman korkean suojan työmarkkinoilla, laajat hyvinvointipalvelut sekä yhteiskunnan korkean solidaarisuuden asteen.

Hyvinvointivaltio (sosiaalivaltio) on valtio, jossa valtiolle on annettu keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19. pykälään (oikeus sosiaaliturvaan). Mainitussa lainkohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon” [1. momentti]. ”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella” [2. momentti]. ”Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu” [3. momentti]. ”Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä” [4. momentti].

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallissa päävastuu kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa on valtiolla. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki valtion oikeudenkäyttöpiirissä olevat ihmisyksilöt tasapuolisesti, ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.

On selvää, että moitteettomasti toimiakseen sosiaalinen markkinatalous ja hyvinvointivaltio edellyttävät kansalaistensa (yksittäiset luonnolliset henkilöt ja erilaiset juridiset henkilöt) suorittavan valtiolle voimassa olevan verolainsäädännön edellyttämät verot vilpittömästi ilman veropetoksia ja veronkiertoa tai kohtuutonta verokikkailua. Yhtä selvää on, että verojen välttämiseksi luotu veroparatiisijärjestelmä ei ole oikeudenmukaisen verotuksen kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Se ei myöskään ole omiaan ylläpitämään sosiaalista markkinataloutta ja hyvinvointivaltiota.

---

¤
Tapio Kuosma on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
¤

Viitteet

1. Tuloerot ja köyhyysriski Suomessa EU:n keskitasoa pienemmät. Tilastokeskus. http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2013/04/tjt_2013_04_2015-05-25_tie_001_fi.html

2. Tulonjakotilastot. Eurostat. Statistics Explained http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Income_distribution_statistics/fi

3. Global MPI, Global Multidimensional Poverty Index.

4. Purchasing power parity, PPP.

5. Maailman ruokahävikki on 50 %. http://natgeo.fi/tiede/ruoka-aineet/maailman-ruokahavikki-on-50

6. Veroparatiiseista ks. Kuosma: Veroparatiisit [2014].

7. International Consortium of Investigative Journalists, ICIJ; https://www.icij.org/
¤

Lähteet

Global MPI, Global Multidimensional Poverty Index. http://www.ophi.org.uk/multidimensional-poverty-index/

Global MPI Interactive Databank. http://www.dataforall.org/dashboard/ophi/index.php

International Consortium of Investigative Journalists, ICIJ. https://www.icij.org/

Kuosma, T.: Veroparatiisit : saalistajaeliittien turvapaikat. Helsinki 2014.

Purchasing power parity, PPP.

Maailman ruokahävikki on 50 %. http://natgeo.fi/tiede/ruoka-aineet/maailman-ruokahavikki-on-50

Moniulotteinen köyhyysindeksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Moniulotteinen_k%C3%B6yhyysindeksi

Multidimensional Poverty Index (MPI). http://hdr.undp.org/en/content/multidimensional-poverty-index-mpi

Tuloerot ja köyhyysriski Suomessa EU:n keskitasoa pienemmät. Tilastokeskus. http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2013/04/tjt_2013_04_2015-05-25_tie_001_fi.html

Tulonjakotilastot. Eurostat. Statistics Explained. http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Income_distribution_statistics/fi
¤