Ihmisyksilö, valtio ja demokratia, osa 9

Vielä 1900-luvulla kolonialistit ja imperialistit ylläpitivät maailmanvaltaansa huomattavassa määrin aseiden avulla. Sen sijaan 2000-luvulla maailmanvalta on yhä kasvavassa mitassa finanssivallan haltijoiden käsissä.

Maailmanvalta finanssivallan haltijoiden käsissä

Valtioiden, yhteiskuntien ja kansantalouden kehityskulkuja ja ihmisten kohtaloita määräävät finanssivallan haltijat, joita niin kutsuttu demokraattinen oikeusvaltio poliittisine eliitteineen, armeijoineen ja tiedustelupalveluineen on alistettu palvelemaan.

Pohjimmiltaan on kysymys plutokratiasta, so. valtiomuodosta, jossa valtion vallankäyttö on keskittynyt rikkaimmalle kansanosalle. Tässä järjestelmässä veroparatiiseilla on keskeinen asema. Nykyisessä globaalissa plutokratiassa ensiviulua soittavat maailman ainoa supervalta USA ja entinen siirtomaavalta Britannia.

Brittiläinen imperiumi on nimitys, jota käytetään Ison-Britannian siirtomaavallasta. Imperiumi alkoi syntyä 1600-luvulla ja oli laajimmillaan vuoden 1900 tienoilla, jolloin siihen kuului neljäsosa ihmiskunnasta. Se oli myös pinta-alaltaan maailman suurin imperiumi koko ihmiskunnan historiassa.

Ei ole ihme, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (International Monetary Fund) päätyi vuonna 2007 kutsumaan Britanniaa veroparatiisiksi. Brittiläisen veroparatiisijärjestelmän ytimessä on varsinainen veroparatiisisaariston keskus Lontoon City (City of London). Lontoon City on Lontoon keskustan käsittävä hallintoalue Suur-Lontoon kreivikunnassa. Tämän etuoikeutetun hallintoalueen täsmällisempi nimitys on City of London Corporation.¹

Lontoon Cityä keskuspaikkanaan pitävä monikerroksinen verkosto on maailman veroparatiisiryppäistä tärkein. Siihen lukeutuu noin puolet maailman salaisuusvaltioista. Sisärenkaan Jersey, Guernsey ja Mansaari ovat paljolti Britannian hallinnassa ja vastaanottavat emämaasta runsaasti tukea. Ne ovat kuitenkin riittävän itsenäisiä, jotta Britannia voi pestä kätensä väärinkäytöksistä valitettaessa.

Brittiläisen veroparatiisijärjestelmän seuraavan kerroksen 14 merentakaista erillisaluetta (esimerkiksi Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret, Gibraltar sekä Turks- ja Caicossaaret) ovat muodollisesti britti-imperiumin viimeisiä linnakkeita. Caymansaaret on maailman viidenneksi suurin finanssikeskus. Britannialaisen verokeidas-hämähäkinseitin uloimmalta renkaalta löytyvät muun ohella Bahama, Dubai, Hongkong, Irlanti ja Singapore, joilla on Lontoon Cityyn vahvat siteet. Näiden lisäksi tulee joukko pienempiä veroparatiiseja (kuten vaikkapa Vanuatu).

USA:n hallitus kamppaili veroparatiiseja vastaan aina 1980-luvun alkuun asti, kunnes presidentti Ronald Reaganin hallinto käänsi liittovaltion suhtautumisen päinvastaiseksi. Tämän seurauksena Manhattanin saaresta New Yorkin kaupungin keskellä on tullut maailman suurin yksittäinen veroparatiisi. Yhdysvaltalaisessa verokeidasjärjestelmässä on kolme kerrosta: liittovaltion taso ja osavaltiotaso (esimerkiksi Delaware, Florida, Nevada ja Wyoming) sekä pienten ulkomaisten satelliittien verkosto (esimerkiksi Marshallinsaaret, Panama ja USA:n Neitsytsaaret).

Eurooppalaisia verokeitaita ovat muiden ohella Alankomaat, Andorra, Belgia, Itävalta, Liechtenstein, Luxemburg, Monaco ja Sveitsi. Veroparatiisijärjestelmä on monien valtaverkostojen seitti, jota hallitsevat maailman johtavien valtioiden (etunenässä USA ja Britannia) valtaeliitit. Muun muassa juuri tämän vuoksi Britannia on säilyttänyt oman valuuttansa (Englannin punta) ja neuvotellut Euroopan unionissa monista etuoikeuksistaan.

Vuonna 2009 kansainvälinen Tax Justice Networkin (TJN) asiantuntijaverkosto havaitsi, että 99 Euroopan sadasta suurimmasta yhtiöstä käytti offshore-tytäryhtiöitä. Jokaisessa maassa suurimmaksi veroparatiisien käyttäjäksi osoittautui pankki.

Eri verkostot kytkeytyvät vahvasti toisiinsa. Vauraat yhdysvaltalaiset käyttävät Britannian verokeidasverkostoa laajasti hyväkseen. Vuoteen 2005 mennessä yhdysvaltalaispankeille oli annettu oikeus ottaa vastaan ulkomailla tehdyillä rikoksilla tienattua rahaa. Sama pelin henki on jatkunut myös 2000-luvun toisella vuosikymmenellä. Näyttää siltä, että veroparatiisijärjestelmän globaaliin ongelmaan on länsimaissa herätty toden teolla vasta vuosina 2015 ja 2016.

Aika näyttää, muuttuuko mikään olennaisesti vai ovatko muutokset lähinnä kosmeettisia. Vauraiden OECD-valtioiden hallitukset ovat vakuutelleet kansalaisilleen, että verokeitaita (salaisuusvaltioita) on toden teolla suitsittu. Todellisuudessa OECD:n jäsenvaltiot, varsinkin USA ja Britannia, näyttävät suojelevan niiden suuryrityksille suosiollista offshore-systeemiä.

Salaisuusvaltiot käsittelevät yhä edelleen suunnattomia määriä laitonta rahaa. Onkin perusteltua väittää, että veroparatiisijärjestelmä – joistakin ’takaiskuista’ huolimatta – elää ja voi hyvin myös 2000-luvun toisella vuosikymmenellä. Maailman kansalaiset elävät anno Domini 2017 maailman finanssieliittien hallitsemina ja veroparatiisien ympäröiminä.

Yli 50 prosenttia maailmankaupasta ja pankkivarallisuudesta kulkee veroparatiisien kautta. Niiden kautta kulkee myös kolmannes monikansallisten yritysten suorista sijoituksista. Noin 85 prosenttia kansainvälisestä pankkitoiminnasta ja joukkovelkakirjojen liikkeelle laskusta tapahtuu niin kutsutuilla euromarkkinoilla, jotka muodostavat eräänlaisen valtioiden ulkopuolisen offshore-alueen.

IMF arvioi vuonna 2010, että yksinomaan pienten saarivaltioiden finanssikeskuksissa oli varallisuutta vähintään 18 biljoonan (18 000 000 000 000) dollarin edestä. Mainittu summa vastasi lähes kolmannesta koko maailman bruttokansantuotteesta. USA:n hallituksen tilitoimisto GAO (Government Accountability Office) ilmoitti vuonna 2008, että 83:lla USA:n 100 suurimmasta yrityksestä oli tytäryhtiöitä veroparatiiseissa.

Vuonna 2009 kansainvälinen Tax Justice Networkin (TJN) asiantuntijaverkosto havaitsi, että 99 Euroopan sadasta suurimmasta yhtiöstä käytti offshore-tytäryhtiöitä. Jokaisessa maassa suurimmaksi veroparatiisien käyttäjäksi osoittautui pankki.

Kaikki veroparatiisit tarjoavat mahdollisuuden salailuun ja asioiden pimittämiseen. Ne ovat yleensä vastahakoisia vaihtamaan tietoja toisten valtioiden kanssa. Toinen tyypillinen veroparatiisien ominaisuus on matala verotus tai jopa nollaverotus. Salaisuusvaltio (verokeidas) on tunnistettavissa myös siitä tosiseikasta, että valtion finanssisektori on erityisen suuri verrattuna paikalliseen talouteen. Juuri tämän vuoksi IMF päätyi kutsumaan Britanniaa veroparatiisiksi.

Veroparatiisien mainostetaan tarjoavan ihmisille tervetulleen ’pakopaikan’. Juuri niin ne tekevätkin – tosin eivät kaikille tasapuolisesti. Verokeidassysteemi on varakkaitten ja vaikutusvaltaisten eliittien projekti, jonka avulla ne kykenevät poimimaan yhteiskunnan tarjoamat edut ilmaiseksi. Veroparatiisien liiketoiminnassa on perimmälti kysymys rajat ylittävän rahan ’paperijalanjäljen’ manipuloimisesta.

Jo yli puolet maailmankaupasta käydään nykyään ylikansallisten yhtiöiden sisällä.

Menetelmänä on verokeidastemppu nimeltä siirtohinnoittelu (siirtohintojen vääristely). Siirtohinnoilla tarkoitetaan hintoja, joita ylikansalliset yhtiöt käyttävät tytäryhtiöidensä välisessä kaupassa. Kun esimerkiksi matkapuhelimia Intiassa valmistava tytäryhtiö lähettää valmiin tuotteen eurooppalaiselle tytäryhtiölle, tuotteelle tarvitaan hinta. Tätä hintaa kutsutaan siirtohinnaksi.

Kaikille yhtiön sisällä tytäryhtiöstä toiseen myytäville tuotteille ja palveluille täytyy määritellä siirtohinta. Siirtohinnoitteluohjeista vastaa OECD. Sen mukaan tytäryhtiöiden tulisi käydä kauppaa samoilla ehdoilla kuin jos ne olisivat toisistaan riippumattomia yrityksiä. Toisin sanoen kaupassa pitäisi käyttää maailmanmarkkinahintoja. Maailmanmarkkinahinnan määrittely on kuitenkin usein hankalaa. Tuotteita ja palveluita voidaan myydä eri hinnoilla eri maissa.

Jo yli puolet maailmankaupasta käydään nykyään ylikansallisten yhtiöiden sisällä. Tämän vuoksi siirtohintojen määrittelyllä vaikutetaan ratkaisevasti siihen, mihin valtioon yhtiöt maksavat veroja ja miten paljon niitä maksetaan. Jos yhtiö myy tuotteitaan normaalia halvemmalla, sen voitot pienenevät, jos taas kalliimmalla, sen voitot kasvavat.

Siirtohintojen määrittelyn vaikeuden vuoksi siirtohintojen vääristelystä onkin tullut ylikansallisille yhtiöille merkittävä keino välttyä veronmaksulta. Voitot tehdään matalan verotuksen maissa, ja korkean verotuksen maissa sijaitsevat tytäryhtiöt taas tekevät tappiota. Ongelma on erityisen paha maissa, joissa verohallinnon resurssit valvoa yrityksiä ovat usein heikot. Siirtohintojen oikeellisuuden valvominen on kuitenkin hyvin työlästä myös siksi, että tietoja ei ole aina saatavilla ja lait ja säädökset jättävät tilaa tulkinnalle.

Lontoon City – veroparatiisien kruunaamaton kuningatar Lontoon City on Lontoon keskustan käsittävä hallintoalue Suur-Lontoon kreivikunnassa. Tämän etuoikeutetun hallintoalueen täsmällisempi nimitys on City of London Corporation. Lontoon kaupunkiasutus kasvoi alun perin Lontoon Cityn ja viereisen Westminsterin ympärille, jotka molemmat ovat nykyisin Lontoon kaupunginosia Thamesin pohjoispuolella. Pinta-alaltaan City on 2,6 neliökilometrin suuruinen; siksi se tunnetaankin myös nimellä ”The Square Mile” (neliömaili). Neliömaili-termiä käytetään usein metonymiana (nimityksenvaihto) Britannian finanssipalvelutoimialalle, joka sai historiallisesti alkunsa näiltä alueilta. Lontoon Cityn asukasluku on 8600 ja asukastiheys 2996 asukasta neliökilometriä kohden. Siellä työskentelee päivittäin noin 300 000 henkilöä. Lontoon Cityn hallintoa kutsutaan virallisesti nimellä ”Mayor and Commonalty and Citizens of the City of London”, mutta myös nimellä ”The Corporation of London”. Lontoon City jakautuu 25 äänestysalueeseen (Ward), joista jokainen valitsee edustajikseen yhden oltermannin (Alderman) sekä 2–10 valtuutettua (Commoner). Vaalit järjestetään neljän vuoden välein ja valitut edustajat ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Vaalissa äänioikeutettuja ovat paitsi Cityn asukkaat, myös siellä toimivat yritykset. Yrityksillä on noin 32 000 ääntä, kun taas asukkaiden äänimäärä jää alle kymmenen tuhannen. Valtuutetut muodostavat valtuuston (The Court of Common Council), joka on Lontoon Cityn korkein päätöksentekoelin. Oltermannit puolestaan muodostavat ”The Court of Aldermen” -nimisen elimen, jonka tehtävät ovat jääneet varsin vähäisiksi. Oltermannit toimivat rauhantuomareina sekä erilaisten yleishyödyllisten yhteisöjen hallintoelimissä. Lontoon Cityn johdossa on pormestari (Lord Mayor of London); tämä vuonna 1189 perustettu virka on eri virka kuin (Britannian pääkaupungin) Lontoon pormestarin (Mayor of London) virka. Ison-Britannian 66:sta citystä vain 30:llä on päämiehenään Lord Mayor. Pormestari valitaan vaaleilla syys-lokakuun vaihteessa vuodeksi kerrallaan. Ehdolle voivat asettua kaikki oltermannit, jotka ovat toimineet myös Cityn sheriffeinä, mutta eivät vielä ole olleet pormestarina. Marraskuussa pormestari esittää kuningattarelle uskollisuudenvalansa korkeimman oikeuden tuomarien läsnä ollessa. Ison-Britannian parlamentissa on ollut vuodesta 1579 näkyvällä paikalla Lontoon Cityn oma muistuttaja (Remembrancer), jonka tehtävänä oli alun perin muistuttaa hallitsijalle, että hän oli velkaa Lontoon Citylle. Lontoon Cityä on hallittu erillisenä vuodesta 886 lähtien, jolloin Alfred Suuri nimitti poikansa Lontoon kuvernööriksi. Cityn rajat määritti kaupungin muuri, joka nyttemmin on purettu. Vuonna 1132 Lontoolle annettiin kaupunginoikeudet ja vuonna 1141 sen väki katsottiin yhdeksi yhteisöksi, jota hallitsemaan tuli Corporation of London. Lontoon City on palanut maan tasalle vuosina 1212 ja 1666. Lontoon Cityn asukasluku on laskenut tasaisesti. Vielä vuonna 1700 siellä asui 208 000 asukasta, joista 139 000 kaupunginmuurien sisäpuolella. Asuintalot purettiin kuitenkin konttorirakennusten tieltä. Nykyisin Lontoon Cityyn noin neliömailin alueelle sijoittuneet finanssisektorin yritykset tuottavat kuudenneksen Britannian bruttokansantuotteesta. Lontoon City nousikin vuonna 2007 ohi New Yorkin Wall Streetin maailman johtavaksi kansainväliseksi finanssikeskukseksi.

Verokeitaat ja Suomi

Valvonnan vähäisyys ja välinpitämättömyys sekä sijoitustoiminnan nimettömyys ovat eräiden tarkkailijoiden mielestä tehneet Suomestakin veroparatiisin. Harmaata taloutta tutkivien viranomaisten resursseista on säästetty jatkuvasti. Talousrikolliset on käytännössä vapautettu vastuusta. Rikosprosessiin joutumisen riski on pieni ja käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkät. Lainrikkomuksista on selvitty sakoilla tai ehdollisella vankeustuomiolla.

Kokoomus ja RKP jarruttivat kevään 2011 hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä.

Harmaan talouden vastaisen kamppailun asiantuntijat ovat päätyneet laskelmissaan 10–14 miljardin euron salattuihin tuloihin vuositasolla. Siitä on aiheutunut kansantaloudelle 5–5,5 miljardin euron arvonlisäveromenetykset. Tosin vieläkin suurempia lukuja on esitetty. Harmaan talouden tutkija Friedrich Schneider on arvioinut, että Suomessa laittoman liiketoiminnan suuruus on 13–18 prosenttia bruttokansantuotteesta eli 24–32 miljardia euroa.

Monella Suomessa toimivalla suuryrityksellä on kytköksiä verokeitaisiin. Suomalaisista suuryhtiöistä ainakin Nokia, Wärtsilä, Nautor, Outokumpu, Kemira, Kone, Metsä-Botnia ja Stora Enso ovat perustaneet tytäryhtiöitä veroparatiiseihin. Monet kansainväliset suuryhtiöt toimivat Suomessa veroparatiisiin perustetun yhtiön kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi kulutustavarajätti Procter & Gamble, rekrytointiyritys Mercuri-Urval ja maailman suurin kaivosyhtiö BHP Billiton.

Monen kansainvälisen Suomessa toimivan suuryhtiön ylin emoyhtiö toimii veroparatiisissa. Suomea lähin veroparatiisi löytyy Ahvenanmaalta. Ahvenanmaalta Euroopan unionin maihin kuljetettavat tuotteet on vapautettu arvonlisäverosta. Vapautus on koskenut alle 22 euron arvoisia kuljetuksia, minkä vuoksi esimerkiksi lehtiyhtiöt ovat hoitaneet postituksiaan Ahvenanmaalla.

Muiden ohella seuraavilla suomalaisilla yhtiöillä on kytköksiä OECD:n veroparatiiseiksi luokiteltuihin maihin: Nokia (Filippiinit), Wärtsilä (Caymansaaret ja Bermuda), Outokumpu (Bermuda), Kemira (Uruguay), Kone (Panama), Nautor (Monaco), Metsä-Botnia (Uruguay) ja Stora Enso (Caymansaaret).

Oma lukunsa on kansainväliseen sijoitustoimintaan sisältyvä harmaa talous, jossa esimerkiksi pimitetään ulkomailta saatuja pääomatuloja. Suomen kansalainen voi sijoittaa ulkomaiseen kohteeseen ja jättää tuotot ilmoittamatta tai sijoittaa suomalaisiin arvopapereihin ulkomaisen välikäden kautta ja jättää osingot ja myyntivoitot ilmoittamatta.

Suomen pankin tilastojen mukaan vuonna 2008 sijoitustuotot olivat todellisuudessa 83 miljoonaa euroa suuremmat kuin verottajalle ilmoitetut.

Myös pörssikauppaa siirtyy jatkuvasti ulkomaisten etävälittäjien käsiin. Tällöin se ei ole ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Kysymys ei ole pikku summista. Verovalvonnan ulkopuolelle jäänee vuositasolla satoja miljoonia euroja. Sijoitusvakuutukset ovat yksi osa veroparatiisitoimintaa. Suomalaiset ovat sijoittaneet viimeisen 12 vuoden aikana 1,5 miljardia euroa salkkuvakuutuksiin. Menettely on sinänsä laillista, mutta varat ovat hallintarekisterissä ja tulot verovalvonnan ulkopuolella.

Euroopan unionin säätämä säästödirektiivi ei ole toiminut tarkoitetulla tavalla. Suomalaissijoituksia on kadonnut esimerkiksi Sveitsistä 182 miljoonan euron edestä vuosina 2007–2008. Kaiken kaikkiaan suomalaisten kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä harmaa talous pyörii vähintään 700 miljoonan euron tasolla vuodessa.

Arvopaperiomistuksen nimettömyys aiheuttaa mittavia veromenetyksiä sekä Suomelle että muille valtioille. Suomen hallintarekisterissä olevista osakkeista maksetaan vuosittain 2,5–4,5 miljardia euroa osinkoja tuntemattomille saajille. Osinkoja ohjataan keinotekoisilla järjestelyillä valtioihin, joiden kanssa Suomi on solminut osinkojen verottomuutta tai pientä veroprosenttia edellyttävän verosopimuksen. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Alankomaat, Britannia ja USA. Suomalaiselle yhteiskunnalle koituu lähdeverotappiota jopa 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Kaikesta päätellen harmaan talouden torjuntaan pitäisi (ja valtiontalouden näkökulmasta kannattaisi) kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Jostain syystä tähän vain ei näytä olevan halukkuutta, vaan työhön käytettäviä voimavaroja päin vastoin vähennetään. Mikä tähän voisi olla syynä?

Vuoden 2011 kesällä Voima-lehdelle vuodettiin harmaan talouden työryhmän pohjapaperi, josta ilmeni, että kokoomus ja RKP jarruttivat kevään 2011 hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä. RKP esimerkiksi vastusti viranomaisrekistereiden jakamista kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön. ”Se olisi toiminut aivan liian tehokkaasti harmaata taloutta vastaan”, Markku Hirvonen, tunnettu harmaan talouden tutkija ja verotusneuvos, kommentoi tuolloin lehdelle.

Syynä RKP:n linjauksille Hirvonen näki puolueen taustavaikuttajiin kuuluvat suursijoittajat.² Hirvosen mukaan harmaan talouden kitkemistä on jarrutettu jo vuosien ajan. Vuoden 2010 marraskuussa hän totesi, että vastahankaan on asettunut myös Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). ”Ei ole yllätys, että myös Finanssialan keskusliitto pitää esittämiämme tutkimustuloksia provokatiivisina, ylimitoitettuina ja virheellisinä. Onhan harmaa talous liiton keskeistä ydintoimintaa”, Hirvonen linjasi.

Hallintarekisterilaki

Kun omistuksen julkisuus ja läpinäkyvyys häipyy, se antaa mahdollisuuksia erilaisiin väärinkäytöksiin [kuten] verotuksen välttämiseen [mutta myös] korruptioon, kun kytkennät päättäjien ja hankinnosta hyötyvien yritysten välillä katoavat.

Eduskunta hyväksyi 17.5.2017 hallituspuolueiden äänin (94–62) osakkeiden hallintarekisteröinnin. Oppositio oli jyrkästi hyväksymistä vastaan. Opposition mielipiteitä kuvastaa varsin edustavasti kansanedustaja Timo Harakan lausuma eduskunnan täysistunnossa 10.5.2017:

”Hallintarekisterit antavat ulkomaisille sijoittajille mahdollisuuden kotimaansa verojen välttelyyn, sillä Suomen verottaja ei voi välittää tietoja heidän saamistaan osingoista tai myyntivoitoista heidän kotimaansa viranomaisille. – – kyse on siis veroparatiisilainsäädännöstä, jolla Suomi auttaa ulkomaalaisia talousrikollisia välttämään kotimaansa verot. Ainakaan hallituksen sakkovero ei auttaisi tähän perusongelmaan millään tavoin, joka perusongelma on hallintarekisterit.”³

Hirvonen on varoittanut eduskunnan hyväksymän hallintarekisterilain mahdollistavan omistusten piilottelun. Tietojen julkisuus olisi tärkeää etenkin verottajalle ja poliisille:⁴

”Kun omistuksen julkisuus ja läpinäkyvyys häipyy, se antaa mahdollisuuksia erilaisiin väärinkäytöksiin, ensisijaisesti tietysti verotuksen välttämiseen. Osinkotulot ja myyntivoitot voidaan pitää piilossa verottajalta, mutta se antaa myös mahdollisuuksia esimerkiksi korruptioon, kun kytkennät päättäjien ja hankinnosta hyötyvien yritysten välillä katoavat.”

”Jos ajatellaan esimerkiksi tulevaa soteuudistusta, niin olisi tärkeää tietää, mitkä ovat päättäjien ja palveluja tarjoavien yritysten väliset kytkennät.”

Hirvosesta lakiesityksessä on merkillistä se, että sen voimaantultua myös pörssilistaamattomat yritykset voivat siirtää osakkeensa ulkomaisen arvopaperikeskuksen arvo-osuusjärjestelmään ja sen jälkeen hallintarekisteröidä ne, jolloin todelliset omistajat pysyvät salassa:

”Mahdollisuus houkuttelisi esimerkiksi erilaisia holding-yhtiöitä ja sellaisia pieniä yrityksiä, joiden omistajat haluavat pysyä julkisuudelta piilossa esimerkiksi erilaisten kytkentöjen takia.”

Panama-paperit

Panama-paperit⁵ ovat julkisuuteen vuodettuja luottamuksellisia asiakirjoja, jotka sisältävät yksityiskohtaisia tietoja yli 214 000 offshore-yrityksestä ja niiden veroparatiiseihin sijoittamista varoista.

Tietovuoto koostuu yli 11,5 miljoonasta asiakirjasta (2,6 teratavua) lähes 40 vuoden takaa aina vuoden 2016 kevääseen asti. Asiakirjat ovat peräisin panamalaisesta lakiasiaintoimisto Mossack Fonsecasta. Asiakirjat sisältävät muun muassa offshore-yhtiöiden osakkeenomistajien henkilötietoja sekä kyseisten yhtiöiden johtajien tietoja.

Asiakirjat yksilöivät – esimerkiksi yritysten osakkeenomistajina ja johtajina – nykyisiä valtioiden johtajia viidestä valtiosta: Argentiinasta, Islannista, Saudi-Arabiasta, Ukrainasta ja Yhdistyneistä arabiemiirikunnista. Lisäksi asiakirjat identifioivat valtioiden johtohenkilöitä ja virkamiehiä sekä heidän läheisiään ja sukulaisiaan yli 40 valtiosta (mm. Brasilia, Britannia, Etelä-Afrikka, Espanja, Intia, Kiina, Malesia, Meksiko, Pakistan, Peru, Ranska, Romania, Syyria ja Venäjän federaatio).

Vuodetuissa asiakirjoissa on sekä valtionjohtoa, rikollisia että yksityishenkilöitä. Aineistossa on myös satoja suomalaisnimiä. Paljastuksia alettiin julkaista maailman johtavissa tiedotusvälineissä  3. huhtikuuta 2016 kello 21.00 Suomen aikaa. Asiakirjat sai alun perin haltuunsa saksalainen sanomalehti Süddeutsche Zeitung vuonna 2015 nimettömästä lähteestä.

Saksalaislehti on jakanut aineiston kansainvälisen tutkivien toimittajien järjestön (The International Consortium of Investigative Journalists, ICIJ) kanssa. Useat sadat toimittajat useista eri maista ovat tutkineet asiakirjoja. Suomessa tutkintaa ovat tehneet Ylen MOT ja Spotlight.

Taloustutkijoiden mukaan veroparatiiseja käytetään pääosin verojen, lakien ja säännösten välttämiseen ja kiertämiseen. Europolin finanssitiedusteluryhmän (FININT) johtajan Igor Angelinin mukaan pöytälaatikkoyritykset (tai peiteyritykset) ovat keskeisiä laajamittaisessa rahanpesussa, ja sama pätee korruptioon. Pöytälaatikkoyrityksiä käytetään usein lahjontarahojen siirtämiseen.

Tax Justice Networkin mukaan Panama on Amerikan mantereen veroparatiiseista vanhimpia ja tunnetuimpia. Veroparatiisien lisäksi Panama on tunnettu huumerahojen vastaanottaja Latinalaisesta Amerikasta ja yleisesti runsaan likaisen rahan vastaanottajana.

Lakiasiaintoimistot ovat keskeisiä veroparatiisien toiminnassa. Panamalainen lakiasiaintoimisto Mossack Fonseca on yksi suurimmista ”offshore-lakiasiaintoimistoista” ja alansa ”markkinajohtaja”. Yrityksen palveluihin kuuluu muun muassa sisällyttää yrityksiä veroparatiiseihin ja hallinnoida offshore-yrityksiä. Yritys voi myös luoda monimutkaisia ja monitasoisia yritysrakenteita, jotka toimivat suojakuorena sen asiakkaille.

Mossack Fonseca on toiminut yli 300 000 yrityksen puolesta, joista suurin osa on rekisteröity Britanniaan tai erillisalueiden veroparatiiseihin. Yritys on toiminut yhteistyössä maailman suurimpien rahoituslaitosten, kuten Deutsche Bankin, HSBC:n, Société Généralen, Credit Suissen, Commerzbankin, UBS:n ja Nordean kanssa.

Runsas vuosi ennen ensimmäisiä Panama-papereiden julkaisuja (3. huhtikuuta 2016) saksalaiselle sanomalehdelle Süddeutsche Zeitungille tarjottiin suuria määriä asiakirjoja nimettömästä lähteestä. Nimetön lähde nimesi itsensä John Doeksi. Lehti hyväksyi tarjouksen ja alkoi vastaanottaa lähteeltä materiaaleja.

Toimittajat olivat lähteen kanssa yhteydessä salattuja kanavia pitkin lähteen toivomuksesta. ”On muutama ehto. Henkeni on vaarassa, olemme yhteydessä vain salattuja kanavia pitkin. Ei ainuttakaan tapaamista.” Süddeutsche Zeitungin toimittajan mukaan lähde halusi toimia niin, koska hänen mukaansa Mossack Fonseca toimi epäeettisesti. ”Lähteen näkemyksen mukaan lakiasiaintoimisto Panamassa tekee todellista vahinkoa maailmalle, ja hän haluaa tehdä siitä lopun.”

Kansainvälisen tutkivien toimittajien järjestö ICIJ organisoi ryhmän asiakirjojen tutkimiseen ja tarkasteluun. He värväsivät toimittajia ja resursseja eri toimituksista, kuten The Guardianista, BBC:stä, Le Mondesta, SonntagsZeitungista, Falterista, La Naciónista, NDR:stä, Süddeutscher Rundfunkista ja ORF:stä. Ryhmä tapasi aluksi Münchenissä, Lillehammerissa, Lontoossa ja Washington DC:ssä.

Materiaali jaettiin analysoitavaksi noin 400 toimittajalle ja 107 mediaorganisaatiolle 76 maahan. Runsaan vuoden kuluttua (3.4.2016) aineistosta julkaistiin ensimmäiset uutiset sekä 149 valikoitua asiakirjaa. Tietovuodon asiakirjat osoittavat, että Mossack Fonsecan kautta on kulkenut noin kaksi miljardia USA:n dollaria. Useat holdingyhtiöt harjoittivat liiketoimintaa pakotelistalla olleiden tahojen, kuten asekauppiaiden ja diktaattorien sukulaisten kanssa, pakotteiden ollessa voimassa.

Mossack Fonseca on toimittanut palveluita Seychelleihin Pangates International -nimiselle yritykselle, jonka USA:n hallitus uskoo toimittaneen lentopolttoainetta Syyrian hallitukselle Syyrian sodan aikana, ja jatkaneen pakotteista huolimatta elokuuhun 2015 asti yrityksen paperitöiden hoitamista sekä todistaneen yrityksen olleen hyvässä asemassa oleva yritys.

Ehrnroothien luxemburgilainen veroparatiisitehdas LWM

Yleisradion mukaan vaikutusvaltaiset suomalaissijoittajat Georg J.C. Ehrnrooth ja Henrik Ehrnrooth ovat hankkineet omistukseensa luxemburgilaisen yhtiön, joka on tehtaillut asiakkailleen yhtiöitä veroparatiiseihin. LWM palvelee myös suomalaisia talousvaikuttajia kuten Jorma Ollilaa ja Kari Stadighia. LWM:n yhteistyökumppanina oli lakitoimisto Mossack Fonseca. Yhtiön Ehrnrootheille myi ruotsalainen SEB-pankki.

Nordea

Asiakirjoista paljastui, että Nordean Luxemburgin-yksikkö olisi vuosina 2004–2014 perustanut asiakkailleen Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille lähes 400 veroparatiisiyhtiöitä. Nordean hallinnoimissa postilaatikkoyrityksissä vastuuhenkilöillä ei useissa tapauksissa ole mitään valtaa yrityksessä. Vastuussa on ollut jopa kuolleita henkilöitä.⁶

Ruotsin finanssivalvonta on antanut Nordealle kaksi varoitusta ja todennut, että Nordean rahanpesunvalvonnassa oli vakavia puutteita. Vuonna 2015 Nordean oli maksettava suurin mahdollinen rangaistusmaksu, yli 5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2012 Nordea pyysi Mossack Fonsecaa muuttamaan asiakirjoja takautuvasti niin, että kolmen tanskalaisen asiakkaan valtakirjat näyttäisivät olleen voimassa jo vuodesta 2010 lähtien. Nordean Luxemburgin toimitusjohtaja ja Nordean Private Bankin johtaja Thorben Sanders on myöntänyt, ettei Nordea ennen vuotta 2009 tarkkaillut veronkiertoa.

Tietovuodon asiakirjoissa esiintyy myös muita ruotsalaisia pankkeja, mutta Nordea esiintyy niissä 10 902 kertaa, kun seuraavaksi useimmin mainittu pankki esiintyy vain 764 kertaa. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi suhtautuvansa hyvin kriittisesti Nordean toimintaan ja rooliin, kun taas Ruotsin valtiovarainministeri Magdalena Anderssonin mukaan pankin toimintaa ei voi hyväksyä ollenkaan.

Panama-papereiden seuraamukset

Ranskan ja Espanjan viranomaiset aloittivat tutkinnan törkeistä veropetoksista pian tietovuodon jälkeen. Australian, Hollannin, Itävallan, Saksan, Suomen ja Ruotsin viranomaiset ovat kertoneet aloittavansa vuodettujen tietojen selvittelyn.

Pian tietovuodon julkaisun jälkeen Islannissa oppositiojohtajat keskustelivat siitä, pitäisikö Islannissa järjestää uudet vaalit pääministeriin liittyvien paljastusten vuoksi. Paljastusten vuoksi 22 000–24 000 islantilaista osallistui hallituksen vastaiseen protestiin parlamentin ulkopuolella. Lisäksi noin 30 000 islantilaista vaati pääministerin eroa verkossa kiertäneessä vetoomuksessa. Pääministeri Sigmundur David Gunnlaugsson joutuikin varsin pian väistymään tehtävästään. Islannissa järjestettiin ennenaikaiset vaalit syksyllä 2016.

Ruotsin Finanssivalvonta ilmoitti 4.4.2016, että se aikoi käynnistää tutkimukset Nordean toiminnasta sen jälkeen, kun tietovuodon asiakirjat osoittivat, että Nordea olisi vuosina 2004–2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiöitä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille. Myöhemmin Ruotsin Finanssivalvonta ilmoitti aikovansa tutkia myös kolmen muun suuren ruotsalaisen pankin, Handelsbankenin, SEB:n ja Swedbankin, toimia.⁷

Muutama päivä tietovuodon jälkeen Vasemmistoliitto ilmoitti vaihtavansa pankkia. Myöhemmin myös SDP, AKT, Perussuomalaiset ja TEAM ilmoitti lopettavan yhteistyönsä pankkikonserni Nordean kanssa.

Ranskan ja Espanjan viranomaiset aloittivat tutkinnan törkeistä veropetoksista pian tietovuodon jälkeen. Australian, Hollannin, Itävallan, Saksan, Suomen ja Ruotsin viranomaiset ovat kertoneet aloittavansa vuodettujen tietojen selvittelyn.

Finnwatchin mukaan Panaman paperit ovat veroparatiisien ”lopun alkua”. Tietovuotoa on kuvattu ”suurimmaksi takaiskuksi offshore-maailmaa kohtaan”. Edward Snowden on pitänyt tietovuotoa ”datajournalismihistorian suurimpana tietovuotona”.

---

¤
Tapio Kuosma on tietokirjailija ja oikeustieteen lisensiaatti.
¤

Viitteet