Yhdysvaltalaisprofessorit ovat julkaisseet 20-sivuisen tutkimuspaperin jatkuvan sotimisen vaikutuksista mm. USA:n vuoden 2016 presidentinvaalien tuloksiin.

Professori Douglas L. Kriner Bostonin yliopiston poliittisen tieteen osastolta ja apulaisprofessori Francis X. Shen Minnesotan yliopiston lakitieteelliseltä toteavat Yhdysvaltain käyneen jatkuvaa sotaa viimeiset 15 vuotta ja että sodissa kaatuneiden tai vammautuneiden amerikkalaissotilaiden määrillä oli vaikutusta Donald Trumpin valintaan presidentiksi.

Tilastollisen mallinnuksen perusteella tutkijat ovat päätelleet muun muassa, että mikäli Pennsylvanian, Michiganin ja Wisconsinin osavaltiot olisivat kärsineet edes hieman vähemmän Yhdysvaltain jatkuvasta sodankäynnistä, vaalien tulos olisi saattanut olla toinen. Trump menestyi parhaiten alueilla, joilla oli eniten sotatoimista kärsineitä (7 kuollutta per 100 000 asukasta).

Toisin sanoen köyhemmillä alueilla elävän työväenluokan nuoriso, jonka parista Yhdysvaltain armeija pääasiassa värvää sotilaansa, piti demokraattista puoluetta ja Hillary Clintonia vastuullisena Irakin ja Afganistanin sodasta ja Yhdysvaltain militarismista.

Tutkijat arvioivat köyhemmän ja vähemmän koulutetun väestön keskuudessa elävän sodanvastaisen asenteen vaikuttaneen pinnan alla Yhdysvaltain poliittiseen elämään jo yli vuosikymmenen: Barack Obama (dem) voitti vaalit vuonna 2008 väittämällä vastustavansa Irakin sotaa; vuonna 2016 äänestäjät kääntyivät poispäin demokraateista petyttyään Obaman tyhjiin sodanvastaisiin puheisiin, ja koska Hillary Clinton tiedettiin jo ennakolta innokkaaksi sotien kannattajaksi.
¤

Kommentti

Venäjää on syytetty Yhdysvaltain presidentin vaaleihin sekaantumisesta ja tappion aiheuttamisesta Hillary Clintonille — syytökset ovat edelleen näyttöä vailla. Kenties on yksinkertaisesti niin, että köyhien alueiden vähemmän koulutettu väki ei halua lähteä sotaan verokeidastelevan pääoman puolesta.

– RS

¤

Lähde

Kriner, Douglas L.; Shen, Francis X. (20.6.2017): Battlefield Casualties and Ballot Box Defeat: Did the Bush-Obama Wars Cost Clinton the White House? https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2989040

Kuva: The U.S. Army (CC0) via Wikimedia Commons
Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

 

SaveSave

SaveSave

13 KOMMENTTIA

  1. Hyvä kysymys.

    Musta Obama ajettiin presidentiksi ja militarisoitiin nopeasti. Niinpä Obama petti ennen kaikkea naiivit koulutetut ihmiset ja sen väestönosan mustistakin, jotka vastustivat sotaa.

    CIA ja Pentagon ajoivat Hillary Clintonia presidentiksi, jotta olisivat voineet militarisoida amerikkalaiset naisetkin (vrt. Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi, jossa suomalaista naista militarisoidaan kiivaasti).

    Clintonilta lähti luitenkin kaulin kädestä kun se esiintyi aggressiivisena sotapäällikkönä, joka olisi muka näyttänyt närhen munat Venäjälle.

    Rouva Clinton ei ollut ymmärtänyt tai ei siitä viis veisannut, että Venäällä on maailman vahvin ja modernein armeija ja jokatapauksessa monin verroin vahvempi kuin talibaneilla, ISISillä, jihadisteilla, irakilaisilla, syyrialaisilla, joille USAn ja NATOn jättiarmeijat ovat hävinneet.

    Suuri osa amerikkalaisista on ymmärtänyt, että USA ja NATO eivät voita sotia, eivät ole voittaneet yhtäkään sotaansa sitten II maailmansodan. Siksi haluttiin Trump, joka on ymmärtänyt aivan saman asian ja lisäksi sen, että USA aloittamalla sotia ja häviämällä ne, vain menettää asemiaan gobaalisti maailman taloudessa ja sotilaallisesti sekä poliittisestikin.

    • ”CIA ja Pentagon ajoivat Hillary Clintonia presidentiksi, jotta olisivat voineet militarisoida amerikkalaiset naisetkin (vrt. Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi, jossa suomalaista naista militarisoidaan kiivaasti).”

      Samaa debattia käydään myös Ranskassa, missä mietitään pitäisikö yleinen asevelvollisuus palauttaa ja ottaa samalla naiset mukaan. Miten nämä keskustelut ovatkin kaikkialla nykyään niin kovin samankaltaiset?

  2. Suomen tulevia vaaleja ajatellen olisi hyvä saada RS:n referoinnin kaltaista infoa kansalle. Halutaanko alistaa Suomi NATON sotien etulinjaan ja Euroopan maahantunkeutujien (entiseltä titteliltään pakolaiset) miehittämäksi? Valkoinen roskalehdistö tuskin infon levittäjäksi suostuu, mutta sana leviää. Katsokaapa http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2017/07/06/taalla-on-hyva-olla-mukava-paikka-kiva-tunnelma/ Kommentteja kyseiseen blogiin yli 340!

  3. Normaalit miehet ovat tajunneet kuinka järjetöntä sota, sotasankaruus, sodassa kuoleminen on.

    Sitä eivät ole vielä tajunneet naiset, maahanmuuttajat, homot, lesbot, jotka hakevat yhteiskunnallista asemaa ja hyväksyntää armeijan ja sodan avulla.

  4. Aina ovat demarit aiheuttaneet sotia ja sotineet enemmän kuin republikaanit. Olkoon mikä syy hyvänsä Trumpin voiton takana niin mitään suurta merkitystä ei sillä ole kuka on USAn pressana. Sama meno jatkuu.
    Kuitenkin Varjohallitus (Deep State) hallitsee maata ja jo nyt näkee kuinka Trump on sen pelkkä narsistinen nukke, jolle raha on ylin jumala. Miten sellainen voisi toimia vastoin neokonnien ja pankkiirimafian etuja tai koko kansan parhaaksi?
    Pitää muista kuka Amerikka kontrolloi ja todellisuudessa hallitsee.

    • Ei yksi pääsky kesää tee. Kyllä rahalla hallitaan ja vaikka Vatikaanilla on kultaa niin eiköhän se ole kuitenkin vain massojen sielunpaimen vaikka onkin mukana NWO-hankkeessa jossa sille on luvattu koko maailman uskonnollinen johtajuus. Tietenkin niin että kristinusko (Uusi Testamentti) jonka hävitystyö jo nyt meneillään poistuu kuviosta koska se edustaessaan kokonaan toisenlaista arvomaailmaa ja pelastuskäsitystä ei sovi sekularisoituvaan, moraalin ja henkisyyden tuhoavaan ateistis-satanistiseen ihmiskuvaan.
      Onhan Uuden Testamentin sanoma, jossa ihminen sisäistää jumalalliset arvot ja tulee ’jumalan pojaksi’ kiistatta uskontojen korkeimmalle kehittynyt muoto. Siinä ihminen ottaa vastuun itsestään ja teoistaan ja kasvaa moraalisesti valveutuneeksi – ja siksi se varmaan on pahuuden itselleen salliman eliitin niin voimakkaasti vihaama että se tulee hävittää maailmasta.
      (Makow comment- God is the Moral Intelligence behind creation, synonymous with spiritual ideals like love, truth, goodness, justice and beauty. The point of religion is to discern and obey His Plan. Therefore, to say there is no God, or he is unknowable is half-way to Satanism. To usurp God’s place, as Masonic Jewry is doing, is arrant Satanism.)
      Old and New Testaments are Incompatible
      Douglas Reed says there is no relationship between the universal, loving God of the New Testament and the cursing psychopathic tribal deity of Deuteronomy. The Old and New Testaments never should have been bound together. 
      – See more at: https://www.henrymakow.com/2017/06/Old-and-New-Testaments-are-Incompatible%20.html#sthash.RiUgGyMR.dpuf

      • Totta, kunhan vähän pilailin näillä vatikaanin hallinta teorioilla!
        Kuvat on kuitenkin mainioita, kuin itse piru.

  5. Vaikka annoinkin ääneni kuuluviin, Mr. Trump saattaa olla verhontakaisten hallinnassa. Uskon valinnan
    viivästyttävän 3 M-sodan alkamista. Clintonien menettelyt sensijaan olisivat melko ilmeiset. Siinä parissa ei asu hiventäkään rehellisyyttä, ottaen huomioon ”Rothschild pankkiirien suhteet heihin”. Clintonin pankkitilin saldo kasvoi vaikuttavasti ”HAITI” keräysten johdosta,aikä risapepuille löydy apua vieläkään. Heiltä vietiin viimeisetkin.

  6. Sauli NATO-Niinistöhän isotteli Trumpille YLEssä heti Trumpin vaalivoiton jälkeen kun NATO-Niinistö tiesi, että Trump ei paljon NATOsta perusta.

  7. Ei USAn sotaisuus vaan USAn ja NATOn jatkuvat sotatappiot ja järjetön rahan meno.

    USA ja NATO eivät ole voittaneet yhtäkään sotaansa vaikka ovat aloittaneet niitä jo toistakymmentä.

    Afganistanissa ja Irakissa USA ja NATO saivat turpaansa 6000 miljardin edestä ja nyt uusi yritys on tainnut nostaa tappiot jo yli 7000 miljardin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here