Kautta aikain kalleimmaksi tulleen amerikkalaisen sotateknologiaohjelman, F-35-hävittäjäohjelman, kustannusten on ilmoitettu jälleen nousevan. F-35:ttä kehittelevän Lockheed Martinin Yhdysvaltain kongressille viime viikon alussa esittämät luvut kertovat kustannusten saattavan nousta seitsemällä prosentilla 406,5 miljardiin dollariin. Käyttö- ja ylläpitokulujen arvioidaan nousevan 1,1 biljoonaan dollariin, lisäystä 35 miljardia dollaria.

Lockheed Martin alkoi kehittää F-35:ttä 1990-luvun alussa.

F-35-ohjelman johtaja, vara-amiraali Mat Winter kertoi antamassaan lausunnossa yhtiön olevan omistautunut kustannustehokkaiden taisteluominaisuuksien kehittämiseen.

Suomen hallitus harkitsee taktisiin pommituksiin tarkoitettujen F35-rynnäkköhävittäjien hankintaa.
¤

Lähde

Capaccio, Anthony | Bloomberg (10.7.2017): F-35 Program Costs Jump to $406.5 Billion in Latest Estimate
https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-07-10/f-35-program-costs-jump-to-406- billion-in-new-pentagon-estimate
¤

Artikkelikuva: tekijä ei tiedossa
Oikaisu 19.7.2017 klo 9.40: F-35:n kehitystyö alkoi 1990-luvun alussa.

166 KOMMENTTIA

  1. Voi olla, että Suomen hallitus ”harkitsee”, mutta puolustusministeri Häkämies ja ulkoministeri Kanerva olivat niin kyykyssä 2009 ja typeriä, että lupailivat Pentagonille, että Suomi ostaa F-35:t.

    Sen jälkeen F-35-kauppaa ovat hoitaneet puolustusministeri Haglund, presidentti Niinistö, ulkoministeri Stubb, ulkoministeri Soini, puolustusministeri Niinistö ja presidentti ylipäälikkö Niinistön nimittämä puolustusvoimien komentaja Lindberg.

    F-35 on lento-ominaisuuksiltaan, tiloiltaan, kuormankantokyvyltään, tutkiltaan, aseistukseltaan, pommitiloiltaan, käyttö-lentotunti-huolto-varaosa- kustannuksiltaan niin hirveä katastrofi, että siitä ei ole taisteluhävittäjäksi eikä siitä ole hävittäjäpommittajaksikaan.

    Suomella lienee samanlainen parlamentiltä ja kansalta piilotettu salasopimus F-35-kaupasta kuin mm. Kanadalla, Norjalla, Etelä-Korealla, Tanskalla.

      • ”Näyttöä F-35:n suorituskyvystä saatiin USA:n puolustusvoimien Red flag -harjoituksessa tämän vuoden tammikuussa. F-35 oli tuolloin ensimmäistä kertaa mukana, ja USA:n puolustusministeriön tarkkailijoiden mukaan 95 prosenttia kaksintaisteluista päättyi F-35:n voittoon. Maakohteiden tuhoamisessa suorituskyky oli vielä parempi.

        ”F-35:n hyökkäyskyky on ilmiömäinen. Tapposuhde on 20:1, kun vanhalla konekannalla vastaava suhde on parhaimmillaan 2:1. Isossa hyökkäyksessä neljännen sukupolven laivue menettää aina koneita”, Flynn kertoo.”

        http://www.tekniikkatalous.fi/ttpaiva/suomeen-tarjottavan-f-35-n-hyokkayskyky-on-ilmiomainen-tapposuhde-on-20-1-6650032

        • Höpö höpö, F-35:lla ei saa edes lentää maksiminopeudella, ei taistelukuvioita, ei nopeita ohjausliikkeita, ei jyrkkiä nopeita nousuja eikä laskuja, ei täydessä aselastissa, ei ukkosella, ei lumisateessa, ei pakkasella, ei yölllä, ei asuintaajamien yläpuolella.

          Tällä hetkellä yli puolet USAn ilmavoimien testaamista F-35sta on lentokiellossa, Norjan 2 kpl F-35sia kokonaan lentokiellossa, samoin Japanin ja Israelin muutama hassu F-35 on kokonaan lentokiellossa.

          Norjan F-35t ovat niin lentokiellossa, että ne ovat vielä USAssa kun niillä ei saa lentää Atlantin yli Norjaan F-35n putoamis-ja räjähtämisvaaran takia.

      • Mutta vain kauniilla säällä 😉
        Defence News.com kertoo ”The F-35 Lightning II can’t fly in lightning once again”

        ” The most widely used variant of the F-35 Joint Strike Fighter is currently unable to fly in thunderstorms after the discovery of damage to one of the systems it uses to protect itself from lightning, its prime contractor Lockheed Martin said Wednesday. […] Lockheed temporarily paused F-35 deliveries June 2-23 as the company validated whether it was properly installing OBIGGS systems. However, “it appears this anomaly is occurring in the field after aircraft delivery,” Lockheed said in a statement. […] Because it cannot be confirmed that the OBIGGS system would function properly if the jet was hit by lightning, the F-35 Joint Program Office has opted to institute flight restrictions. […]”

        https://www.defensenews.com/air/2020/06/24/the-f-35-lightning-ii-cant-fly-in-lightning-once-again/

  2. ”Lockheed Martin alkoi yhdessä Boeingin kanssa kehittää F-35:ttä 1980-luvulla.”

    1980-luvulla aloitettiin 5.sukupolven edistyksellisen häiveteknologiaa hyödyntävän taktisen hävittäjän kehittäminen.
    Lockheed Martin kehitti YF-22:n ja kilpailun hävinnyt Northrop Grumman YF-23:n

    YF-23 Black Widow 2

    https://www.youtube.com/watch?v=PYLiMYGBE2Q

    Sen sijaan F-35:n kehitystyö aloitettiin 1990-luvun alussa. Ensilento oli joulukuussa 2006.

    https://www.youtube.com/watch?v=7kthgTNzHws

    • F-35 on 80-ja 90-luvun teknologiaan perustuva vanha kaakki, joka on jo nyt digi-moottori-runko-aerodynamiikka jne. teknologialtaan yli 20 vuotta vanha.

      Nyt sitä sitten yritetään paikkailla ja korjailla, mutta kunnon hävittäjää, hävittäjäpommittajaa siitä ei tule koskaan, vain II luokan sotakone, joka tarvitsee suojakseen oikeita kunnon saattuehävittäjiä.

      F-35iin joudutaan vaihtamaan moottoritkin 2022-2024, minkä jälkeen F-35 vaatii taas lisää testejä, joten valmistuessaan, jos koskaan edes valmistuu F-35 on 25-30 vuotta vanha kaakki, joka maksaa niin maan p..leesti ostaa, ylläpitää, huoltaa, käyttää.

        • Niin näyttää kun F-35stä ei sellaista konetta tule mikä piti, jos tulee minkäänlaista ollenkaan.

          USAn ilmavoimien lentokonekanta on 70-80-luvun tasoa, joten propagandamielessä F-35sta tehdään samanlainen sotalehtien, akkojenlehtien ja Hollywood-elokuvien rekvisiitta kuin F-22, jolla vähempiälyisiä ja asiaa seuraamattomia höynäytetään.

  3. -80 luvun laitehan tuo on. Amerikkalaiset eivät tänä päivänäkään ymmärrä että lentokoneessa pitää olla siipipinta-alaa. Katsokaa Venäläisiä MIG:ejä tai Sukhoita, niissä on siipipinta-alaa aivan toisella tavalla kuin Amerikkalaisten lentokneissa. Ja kaiken lisäksi ne lentävät Amerikkalaisia 700km/h karkuun. Amerikkalaiset eivät pääse edes kahteen mach:iin, johon pystyivät jo aikoinaan Suomessakin olleet MIG:it. Nykyiset menevät vielä yhden machin kovempaa.

    Mutta lasketaampas vähän: Otetaanko yksi ”lentokyvytön” F-35 vai 2.5kpl MIG:ejä?? F-35:n lentotuntihinta on neljä kertaa kalliimpi kuin MIG:in. Öööö… Otetaan yhden F-35:n hinnalla kaksi Sukhoita. Ovat lentokoneiden ehdotonta eliittiä ja paljon helvempia lennättää Suomen taivaalla.

    Suomen puolustusvaivoista poistuu 35% ihmsistä seuraavan seitsemän vuoden aikana joten ei tätä maata muutenkaan pystytä puolustamaan. Niin että ei kannata uhrata vähiä varoja ”lentokyvyttömiin silitysrautoihin”. Köyhän on nöyränä otetettava se mihin on varaa.

    • Eliittiä? Salli mun nauraa mutta palataan tähän asiaan sitten kun toppahousut ovat saaneet aikaiseksi jotain niin hienoa kuin Yhdysvaltain ilmavoimien F-15 Eagle. ”When Eagles fly, Migs die” 🙂

      • Ilmataisteluissa saavutetut voitot tappiot

        Yhdysvaltalaisvalmisteiset

        F-15 Eagle 104 – 0

        F-14 Tomcat 135 – 4

        F-16 Falcon 78 – 1

        F-4 Phantom 306 – 106

        Venäläisvalmisteiset

        Mig-21 Fishbed 240 – 501

        Mig-23 Flogger 25 – 102

        Mig-25 Foxbat 5 – 5

        Mig-29 Fulcrum 6 – 18

        Su-27 Flanker 6 – 0

        Tilastot eivät valehtele. Venäläisvalmisteisella hävittäjäkalustolla on hävitty taistelut ja menetetty ilmaherruudet.

        • Sinä se työnnät tänne vanhaa dataa 70-80-luvulta, jotka nekin on hihasta vedettyjä.

          Nyt eletään F-35, F-22, A10, F-15, F-16 / SU30, SU32, SU35, T50, MIG31, MIG35 aikaa.

          Venäjän hävittäjä-teollisuus ja -teknologia ohitti USAn ja NATOn 2000-luvulla kun USA jumittui F-22 ja F-35 fiaskoihin.

          • Epäilemättä maineikas suunnitteluyhtio Sukhoi on valmistanut hyviä koneita kuten (Su-27/Su-30/Su-35 Flanker perhe) mutta moderni nykyaikainen ilmasota on paljon muutakin ja paljon monimutkaisempaa kuin lentonäytöksissä esitetty taitolento. 😉

          • Simulaatiotaistelussa
            https://www.youtube.com/watch?v=27qdB1D0s9M, Venäjän nykyhävittäjät murskasivat USAn ja Naton nykyhävittäjät, myös Suomen tulevan hävittäjän F-35:n.

            PACAF harjoituksessa kävi nimittäin ilmi että USAn ilmaherruus on pelkkää mielikuvitusta ja USAn armeijan markkinaosaston meteliä.

            Harjoitus koostui punaisesta tiimistä jolla oli 100 kpl Su-27SM, 4 kpl Su-30 ja 2 kpl Su-35.

            Niitä vastassa oli sininen tiimi jolla 100 kpl F-35, 187 kpl F-22 (eli kaikki) ja 400 kpl F/A-18E/F Hornet-koneita.

            Harjoitus näytti toteen että huolimatta sinisen tiimin suuremmasta konemäärästä oli se puolta huonompi. Punainen tiimi ampui satoja sinisen tiimin koneita alas ensimmäisen 20 minuutin aikana, ja vain 12 punaisen tiimin konetta ammuttiin alas.

            Dog fight, lähitaistelussa jenkkikoneet ottavat turpaansa sata nolla huonomman liikehtimiskykynsä takia.

          • Red Flag-2008 ilmasotaharjoituksissa Yhdysvaltain ilmavoimien F-15 Eaglet ja F-16 Viperit pitivät pilkkanaan ja dominoivat Intian ilmavoimien venäläisvalmisteisia Sukhoi SU-30 Flankereita.

            Toki harjoitukset ovat vain harjoituksia mutta kovassa paikassa, todellisessa oikeassa ilmasodassa, yhdysvaltalaisvalmisteiset ovat aina tiputtaneet toppahousujen valmistamat hävittäjät tonttiin ennätystahdilla.

    • Lentotunnit:

      F-35: 67.000 $/h
      F-22: 58.000 $/h
      F-18 Super Hornet: 34.000 $/h
      F-18 Hornet: 24.000 $/h
      F-16: 21.000 $/h
      Eurofighter: 18.000 $/h
      JAS GRIPEN: 5.000 $/h

      SU-35: 16.000 $/h (markkinoiden parhain hävittäjä tällä hetkellä)
      SU-30: 14.000 $/h (lyönyt F-35 ja F-22 simulaatiotestitaisteluissa)

  4. F-35 ei ole voittanut yhtäkään ilmataistelua testi-simulaattoreissa mm. Texasissa vaan hävinnyt kaikki mm. Venäjän SU-27:lle, SU-30lle, MIG-31lle, SU-32lle, SU-35lle, MIG-35lle.

    F-35 ei ole läpäissyt Pentagonin valvomaa taisteluhävittäjän testiohjelmaa, joten F-35 ei ole taisteluhävittäjä eikä sitä voi sellaisena virallisesti myydä kuin höynäytettäville tyyppiä Kanerva, Sauli Niinistö, Soini, Orpo.

    • Pointihan on se että jos F-35 joutuu lähitaisteluu, sillä on lennetty ja toimittu väärin.
      Simulaattorissa lienee tahallisesti saatettu F-35 lähitaisteluun?

      • Juuri näin. Venäjän ilmavoimien Sukhoilla ja Migeillä lentävät eivät havaitse sensoreillaan yhtään mitään ennen kuin on liian myöhäistä F-35 ammutun AIM-9X Sidewinderin tai AIM-120 Amraamin repiessä koneen romuksi. .

        • Höpö höpö,

          Venäjän hävittäjien ja ohjuksien tutkat näkevät F-35t noin 100 km ennen kuin F-35n heikompitehoiset tutkat näkevät venäläiskoneet.

          Venäjän maatutkat näkevät Kanervan mainostamat ”näkymättömät F-35t” 1250 kmn päästä.

          • Jos esim. 25m korkea maatutka näkee jonkin esineen 1250km päästä, on kohteen lennettävä 90km korkeudessa. Ei F-35 pääse niin korkealle.

            venäläiset on niin hassuja.

          • Höpö höpö, Venäjän tutkat kuten Venäjän ohjustenkin tutkat näkevät horisontin taakse.

            F-35 näkyy 1230 kmn päähän, koska F-35 on yksimoottorinen, joka käy kuumana, Jonka moottoria ei ole peitetty ja josta jää pitkät tuli- ja lämpövanat.

          • Venäjä näkee siis myös lämpösäteilyn horisontin takaa, eli maan läpi.

            Melkoisia satuja sulla.

          • Tuli näistä mieleen eräs kaveri joka tottelee nimeä Mikko Punkari. Punkari väitti että venäläiset hävittäjät lentävät takaperin. 😀

          • Hirveetä, mutta ymmärrettävää, että Suomen NATO-pöhköt eivät ymmärrä eivätkä tiedä tutkista, jotka näkevät horosontin taakse kun niiden kehittäjä on ollut Neuvostoliitto 1950-1960-luvuilla ja nyt 2000-luvulla Venäjä.

            Tietämättömyys ja tyhmyys on hirveä yhdistelmä.

      • F-35 ei ole vieläkään valmis taistelutehtäviin.

        Siksi USA lentää vanhoilla 70-80-luvun vehkeillään A-10llä, F-15lla, F-16lla.

        F-35 ei läpäise taisteluhävittäjän testejä. F-35n päätykkikin valmistuu ehkä jos valmstuu 2018 tai 2019.

        F-22- ja F-35-katastrofien myötä Venäjä on ohittanut USAn taistelukone-ilmavoimat-hegemoniassa.

  5. Luin rivien välistä että merkuli ja markuli aikovat tehdä yhteistyössä jonkin lentskarin.
    Arvelen että moinen MessersRafale -kone tähtää F-35 vaihtoehdoksi.
    Erittäin toivottua.
    F-35 näyttää liian intohimoiselta, rikollisen huonosti vedetyltä projektilta, mutta mikäpä siinä jos on pohjattomat raharesurssit…

    • Jälkiiviisas besservisseri sanoisi että olisi pitänyt ensin tehdä tyhmä mutta tutkassa näkymätön myyntikelpoinen lennokki tai lentokone. Kun se on toimivaksi todettu ja saatu myyntiin niin sitten aletaan lisätä järjestelmiä.
      Nyt näyttää siltä että kokonaisuus on liian kompleksinen jotta järkevässä ajassa olisi myyntikelpoisia tuotteita.

  6. NATOttaja-ruppanamme ja F-35-ostajammr ovat jo vuosia joka kesä yrittäneet saada F-35n Suomeen lentonäytöksiin Ouluun, Kauhavalle, Helsinkiin.

    Vastaus on aina ollut sama, No thanks:

    F-35llä on kielletty lentonäytökset, asuintaajamien, yleisömassojen yläpuolella lentäminen ja Suomessa lentokenttätiheys on liian harva ja etenkin sellaisten lentokenttien tiheys, joille F-35 pystyisi tekemään hätälaskun ja vielä nousemaan niiltä.

  7. Huomioitavaa: kehittely- ja tuotantokustannukset siirretään aina asiakkaan maksettaviksi.

    Tarkoittaa sitä, että Suomen hallituksen hinkumien koneiden hinta nousee koska meillä ei ole samanlaista erityissuhdetta USA:n hallituksen ja aseteollisuuden kanssa kuin esim. Israelilla, jolle jenkit maksaa osan koneista. Israel on myös saanut luvan muunnella koneen teknologiaa toimivammaksi koska se ei sellaisenaan soveltunut käyttöön.

    • Israelin ilmavoimat on perinteisesti tehnyt jotain omia säätöjään jenkeistä ostamiinsa hävittäjäkoneisiin. IAF:n F-15:t & F-16:t kaikki täynnä israelilaista avioniikkaa ja aseistusta mitä ei löydy muualta. Esim. ennen kuin Yhdysvaltain F-15 Eaglen rynnäkköhävittäjän versio ”F-15 Strike Eagle” oli valmiina , Israel modifio itse omat F-15 Eaglet kykemään ilmasta-maahan rynnäkkötehtäviin.

      https://foxtrotalpha.jalopnik.com/the-amazing-saga-of-how-israel-turned-its-f-15s-into-mu-1701606283

      • Israelin ilmavoimat eivät ostaneet F-35ia vaan USA lahjoitti ne Israelille USAn Israelille maksamaa vuosittaista puolustusmäätärahaa vastaan.

        Israel otti F-35t vastaan ehdolla, että saavat vaihtaa F-35n digi- ja tutkalaitteet, aseistuksen ja moottorin.

  8. Eiköhän osteta Virolta ne kaksi potkurikonetta, jotka olivat niiden ilmavoimat ennen Nato-pörriäisiä. Eipä niidenkään kimppuun ole ryssä hyökännyt, joten riittänevät myös meillekin. Tarjotaan kakskyt tonnia kipale, ei paha :).

  9. Pentagon, Lockheed Martin, USAn ilmavoimat myyvät F-35:stä riisuttua karvalakkiversiota, jotta

    1) F-35 valmistuisi edes joskus
    2) F-35n myyntihintaa saataisiin alas
    3) F-35n käyttökustannuksia saataisiin
    4) F-35iin olisi varaosia saatavilla.

    F-35t myydään keskeneräisinä ehdoilla, että ostaja maksaa jäljellä olevat testit, muutostyöt, korjaukset.

    F-35t myydään blokkiperiaatteella valmistuserissä niin, että ostajamaat saavat tipoittain F-35ia sitä mukaa kun niitä valmistuu erinä.

  10. Matti,tuo oli pirun hyvä letkautus,heh. Potkuri-turbiini laskeutuu vaikka ruotsin viljapellolle, kuin SAS.

  11. Suomen hävittäjätyöryhmä on rajannut toimeksiantonsa niin, että työryhmä voi suositella F-35:ttä vaikka se ei lentäisi, ei toimisi, olisi keskeneräinen, sillä ei voisi puolustaa Suomea ja se maksaisi ostaa ja etenkin ylläpitää, käyttää, huoltaa niin paljon, että ilmavoimillamme, puolustusvoimillamme, valtiollamme ei olisi siihen varaa.

  12. Suomen hävittäjätyöryhmä on jo salannut sen, että Suomen F-35:t arvioitiin Kanadan esimerkin mukaisesti maksavan elinkaarikustannuksina 50-60 miljardia, mutta nyt USAsta pukkaa jo uusa laskelmia. F-35:n elinkaarikustannukset nousevat, Suomen osalta 60-70 miljardiin.

    Hävittäjätyöryhmä salaa myös sen, että F-35:n lyhyen lentosäteen vuoksi Suomi joutuu vuokraamaan tai ostamaan tankkauskoneen, joka maksaa kymmeniä miljoonia ja ylläpitö monin verroin enemmän.

    Hävittäjätyöryhmä salaa myös F-35:n varaosien pakko-oston 500 miljoonalla, simulaattoreiden pakko-oston min. 50 miljoonalla ja sen, että USA, Lockheed Martin ei pysty toimittamaan F-35:een varaosia tarpeiden mukaan, joten niidenkin hinnat nousevat pilviin.

    • Eikös tämä ole se Haunebu 9-super-16-Bx
      Kun olisi yksi tällainen niin kukaan ei uskaltaisi tulla 100 km lähemmäksi rajaa…heh

      • Kiitos Hunter!

        Arvasinhan, että juuri sinun ammattimaiseen arvioon pystyisin varmuudella luottamaan.
        Näitä täytyisi ehdottomasti hankkia!

        • Juuri näin. Tietenkin meillä pitää olla huippukalusto maksoi mitä maksoi kun meitä joka puolelta aivan kohtuuttomasti vainotaan ja uhataan. Ihan yöunet tässä menee.
          Miten muuten voisimmekaan säilyttää maamme isänmaalliselle ja kansan parasta ajattelevalle johdolle niin ensiarvoisen tärkeän ja rakkaan itsenäisyytemme ja vapautemme päättää itse omista asioistamme?

          • Lisätään tuohon varmuuden vuoksi: sarkasmista kyse – ellei joku muuten ymmärtäisi.

    • Sivustolta ”Das Vril-Projekt”, http://www.principality-of-sealand.ch/ löytyy varsin mielenkiintoista tietoa.

      Siellä on mm. otsikko
      ”Die Hochtechnologie der Zukunft
      Pressemitteilung April 2017”

      Sen alta löytyy mm. seuraava lause:

      ”Unsere bisherigen Bemühungen, diese Technik allen Staaten der Welt anzubieten, sind bisher aus Gründen, auf die wir hier nicht näher eingehen können und wollen, gescheitert.”
      http://www.principality-of-sealand.ch/index.php/neueste-seiten

      Tämän planeetan ylimmät naruista vetäjät selvästikään eivät halua luopua kahdesta tärkeimmästä ihmisten orjuutusjärjestelmästään: paitsi velkaponzi-rahajärjestelmästä niin ei myöskään pääasiallisesti öljypohjaisesta ja muusta varsin rajallisesta energiantuotannosta.

        • Mahdollisella huijaurilla on ollut aika kova työ laittaa sinne kaikki sieltä löytyvä tieto ja vielä sitten melko uskottavalta näyttävästi.
          Mikä on mahdollinen uskottava motiivi moiseen urakkaan ryhtymiselle?
          Heidän laitteensa kokeilusta en kylläkään olisi valmis maksamaan 500 euroa vuoden ajalta, ellei jokin luotettava taho ensin olisi testannut sen toimivuuden.

          • Motiivi voisi tietysti olla oletus, että riittävä määrä maksavia kokeilijoita löytyy, mutta kokeilun hinta on varmasti jo huomattava pidäke.

  13. F-35sta tehtiin ensin karvalakkiversio ja nyt jo karvariepuversio.

    F-35-valmistukselta on loppunut rahat jo vähintään kymmenisen kertaa, joten Pentagon ryhtyi painostamaan Lockheed Martinia pitämään kulut kurissa, joten Lockheed Martin keksi riisutun F-35-karvalakkiversion.

    Nyt sitten Trump leikkasi F-35n karvalakkiversiosta 600 miljoonaa mikä johti kriisiin, joten Pentagon sekä Lockheed Martin vaativat taas kymmeniä miljardeja lisää ja huom! pelkkään karvalakkiin.

  14. Annetaan Tenavien Ressun päättää. Hybridisodankäynnissä mielikuva on kaikki kaikessa. F-35:ssa on puolellaan se etu, että se on jotenkin valmiiksi tyly Venäjää kohtaan. Se suorastaan uhkuu neokonservatiivista uhoa ja Pentagonin kykyä hävittää mittaamattomia rahamääriä taivaan tuuliin. Lockheed Martin on USA:n Military-Industrial-kompleksin ylivertaisesti eniten korruptioihin ja sotkuihin liittyvä yhtiö. Oikea rahareikien rahareikä. Sopii suomalaiseen käytäntöön oikein hyvin. Voidaan puolustaa vaikkapa Talvivaaran malmivarantoja bolshevikkeja vastaan.

  15. Suomen sotilas 1/2017, eversti evp Ahti Lappi käy läpi Suomen ilmapuolustusta. ”Ilman korkeatorjuntakykyä maa ja sen asevoimat voidaan lamauttaa. Suomella ei ole korkeatorjuntakykyä… Satametrisen sotalaivan pelkällä hankintahinnalla…saa varmasti yhden korkeatorjuntakykyisen ohjuspatterin. Aluksia ollaan hankkimassa merivoimille neljä. Vastaavasti ohjuspatterin saisi yhden tai kahden ”torjuntahävittäjän” hinnalla… Torjuntahävittäjien rooli on jäänyt ilmapuolustuksessa hyvin vähäiseksi viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana ja se vähenee… Tällä vuosituhannella ilmatorjunta-aseilla on ammuttu alas kymmeniä lentokoneita, helikoptereita ja lennokkeja – hävittäjillä pari kolme…. Venäläinen meritorjuntaohjus Bastion-P tekee korveteista istuvia ankkoja.”

    Netistä löytyy yhteenveto paperilehden valaisevista artikkeleista, jotka kannattaa kyllä lukea itse lehdestä ihan tarkkaan.

    http://www.suomensotilas.fi/suomensotilas/suomen-sotilas-12017/

    Mutta niin kuin monessa muussakin kalliissa projektissa, päätökset tekee poliittinen johto mukaan lukien myös ne nimekkäät uuvatit.

    • Venäjä-Venäjä-Venäjä-Häkämies päätti NATO-kiimassaan hävittää venäläiset Buk-ilmatorjuntaohjukset joilla yltää yli 20 kilometriin ja osuu sekä lentokoneisiin että ohjuksiin ja hankki tilalle amerikkalaiset Amraam-nallipyssyt, joilla yltää hikisesti 5 kilomrtriin eikä vaakatasoon matalalle ollenkaan.

      • BUKilla ei olisi osunut Venäläiseen lentokoneeseen.
        Ehkä amraam on rakennettu siten että sillä ei osu NATO koneeseen, mutta todennäköisin uhka…

        Amraamin paras puoli on siinä että samoja ohjuksia voi käyttää myös lentokoneesta laukaisten.

        Jos ajatellaan ilmapuolustusta niin todennäköisesti yli 5km korkeudessa lentelevät vihulaiset ovat harmittomia maajoukkojen kannalta.

        • Taas höpö höpöä,

          mitähän Bukia sinä yrität mollata, M1stä, M2sta vaimM3, joka on markkinoiden ylivertaisin it-ohjusjärjestelmä.

          Ohjukset lentävät yli 5 kilometrissä, samoin pommikoneet, hävittäjäpommittajat ja titkakoneet ja ne tekevät maavoimille ihan riittävästi tuhoa.

          • Onhan Buk it-ohjusjärjestelmä ”combat proven”. 14.7.2014 venäläiset ampuivat sillä ison matkustalentokoneen alas Itä-Ukrainassa.

          • Höpö höpö,

            Malesian matkustajakone ammuttiin alas Ukrainan ilmatilassa vuonna 2014, BUKM3 on otettu Venäjällä käyttöön 2017.

    • NATO:n jäsenenä saisimme tuonkin puutteen ilmapuolustuksessa hoidettua. Yhdysvallat toimittaisi Patriot Pac-3 ilmatorjuntaohjusjärjestelmät tänne. Patriot Pac-3 on suunniteltu torjumaan niin taktiset ballistiset ohjukset, risteilyohjukset kuin myös vastustajan hävittäjätkin.

      • Heh heh 40 vuotta vanhaa romua.

        Patrioteilla ei osu korkealle, ei matalalle eikä yliääniohjuksiin ei risteilyohjuksiin eikä siis korkealla lentäviin ballistisiinkaan ohjuksiin.

        Liikkuvalta alustalta Patriot ei toimi lainkaan eikä sillä osu mihinkään.

        • Ei oikein tahdo toimia kommentointi puhelimella, edellinen kommentti ei ollut tarkoitettu tähän väliin

    • Monitoimihävittäjien tehtävät eivät rajoitu pelkästään ilmapuolustukseen. Niiden tarjoama suorituskyky on olennainen osa maavoimien taisteluiden tukemista sekä merellä olevia kohteita vastaan. Hävittäjillä voidaan iskeä nopeasti maahan tunkeutunutta vihollista maavoimien joukkojen vasta siirtyessä paikalle.

      Sitä suorituskykyä ei vaan voi mitenkään korvata ilmatorjunnalla. Tarvitaan siis monitoimihävittäjät varustettuna parhaalla ilmasta-maahan aseistuksella.

  16. F-35 ei tuo korkeatorjuntakykyä. F-35:n moottori alkaa menettää tehojaan yli 7000 metrissä.

    Esimerkiksi Venäjän hävittäjät lentävät ongelmitta 14000-15000 metrissä ja Venäjällä sekä Kiinalla on jo rakenteilla ja testeissä hävittäjät, jotka pystyvät lentämään sekä ilmakehässä että avaruudessa.

  17. Koneiden vertailu ei liene järkevää tässä yhteydessä. Oleellista on, että Suomella ei ole korkeatorjuntakykyä esim. ballistisia ohjuksia vastaan, monitoimihävittäjistä ei siihen ole. En ole asiantuntija, mutta eversti Lappi on. Suosittelen lukemaan hänen artikkelisarjansa Suomen Sotilas – lehdestä 1/2017. Artikkelit käsittävät n. 30 sivua painavaa tietoa, jonka yksityiskohtainen käsittely ei tähän mahdu. Artikkelit luettuaan tulee mieleen, että onkohan noihin koneisiin uhrattavat valtavat summat mielekkäitä Suomen puolustuksen turvaamiseksi. Tuskin. Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi nyt ei ainakaan. Sehän ulkoistettiin jo Brysseliin.

    • NATO:n jäsenenä saisimme tuonkin puutteen ilmapuolustuksessa hoidettua. Yhdysvallat toimittaisi Patriot Pac-3 ilmatorjuntaohjusjärjestelmät tänne.

      • Niinhän se toimittaisi kun Patriotit ovat 70-luvun roskaa. Ei niitä itseään kunnioittava vapaa maa ostaisi.

      • MIM-104 Patriot tuli käyttööön 1984. Patriotin uusin variantti MIM-104F (Patriot Advanced Capability-3/PAC-3) on otettu käyttöön Yhdysvaltain asevoimissa 1995-2000. Patriot tuli tunnetuksi jo ensimmäisessä Persianlahden sodassa 1991 jossa ohjuksella torjuttiin Irakin ampumista ballistisista Scud ohjuksista 96%. Patriot järjestelmä on käytössä Yhdysvaltain lisäksi 13 maan asevoimissa.

        http://lockheedmartin.com/us/products/PAC-3.html

        • Höpö höpö,

          Patriot on kehitetty 70-luvulla, se on 70-luvun teknologiaa ja sen aikaista ”innovaatiota”, jossa on edelleen 70-luvun puutteita ja kömpelyykdiä.

          70-luvun Patrioteja USA alkoi sarjatuottaa 80-luvulla.

          USA yrittää uusia jo ohjuskalustoaan kun Patriotit eivät pysty torjumaan Venäjän ja Kiinan yliääniohjuksia, aktiivi-risteilyohjuksia, stealth-hävittäjiä, minkä vuoksi se ”myy” niitä köyhille NATO-maille Romaniaan, Puolaan jne.

        • Eversti Ahti Lappi, Suomen Sotilas 1/2017: ”Persianlahden sodassa 1991……Irak aloitti epäsymmetrisen ilmahyökkkäyksen ballistisilla Scud-B-ohjuksilla… Yhdysvaltain liittokunta yritti torjua ohjushyökkäyksiä Patriot-ohjuksilla, mutta 158:sta vain yksi osui.”

          • Patriot ei tosiaan ole kuuminta hottia. Israel lienee kehityksen kärjessä.

            Venäjän varustama Syyrian ilmapuolustus osoitti tehonsa USAn ohjusiskua vastaan. Eivät osuneet yhteenkään risteilyohjukseen.

          • Ongelma Venäjällä lienee se että heillä ei ole juurikaan mitään modernia tekniikkaa. Kaikki on yritettävä ostaa kiinalta jolla on edes hyviä länsikopioita.

          • Kimmo Kannalalla menee Venäjä-vihassaan ilmansuunnat, maat ja mannut sekaisin.

            USA on se, joka on alkanut hankkimaan osia Kiinalta mm. F-35:iin, koska laatu, laaduntarkkailu on Kiinassa parempi ja osat ovat halvempia kuin jos osat tehtäisiin USAssa.

            Osa F-35n osista mm. tutka-, laakeripuolella ovat sellaisia, että USAssa niitä ei ostata/pystytä edes valmistamaan.

          • Hyvä esimerkki lienee BUK.
            Käyttävät edelleen M1stä koska eivät kykene tuottamaan uudempaan komponentteja.

          • ””Ongelma Venäjällä lienee se että heillä ei ole juurikaan mitään modernia tekniikkaa.”

            Eversti Ahti Lappi, Suomen Sotilas 1/2017:
            ”Israel on ohjuspuolustuksen eturintamassa. Samalle tasolle yltää vain…Venäjä”

            Eli tainnut Venäjä laittaa parastaan peliin…

          • Kannala, montakos risteilyohjusta USA ampui Syyrian.

            USAn Tomahawkit ovat vanhaa 80-luvun kamaa.

            USA ei Tomahawk-romujaan ampunut sinnen päinkään, missä Venäjän S300- ja S-400 -it-torjunta on.

          • ”montakos risteilyohjusta”

            Tiettävästi vanhoja 80 luvun ohjuksia laukaistiin 59kpl.
            Yksi ilmeisesti vikaantui lennon aikana ja muut päätyivät kohteena olleelle lentokentälle.

            Yli 40 osumaa voi tarkistaa satelliittikuvista, osumatarkuus noin 5m, enpä ukso että ohjuksissa oli 80 luvun ohjaustekniikka vaan jotain päivitettyä.
            (jatkan osumien tarkistelua jossain vaiheessa kun HD satelliittimateriaalia saan lisää)

            ”Tomahawk-romujaan ampunut sinnen päinkään, missä Venäjän”

            En tarkoittanut Venäjän hallitsemia järjestelmiä vaan Venäjän Syyrialle toimittamia.
            (tosin Venäjän pitkän kantaman laitteitakin kai oli torjuntaetäisyydellä)

            Syyrialla itsellään pitäisi olla:
            -S-300
            -Pantsir-S1
            -BUK M1-2 ja M2
            -9M311-1M Tunguska
            jne.

            Videolla nähdään että laukaisivat lukuisia IT ohjuksia risteilyohjushyökkäystä vastaan.
            Mutta yhtäkään ohjusta eivät näyttäisi saaneen alas.
            Tuskin moderneja risteilyohjuksia on sen helpompi ampua alas kuin nuita tappavan tarkkoja ja tehokkaita romuja.

  18. F-35n ohjukset ovat nallipyssyjä, vanhentuneita AIM-9K-ohjuksia.

    Yksimoottorinen F-35 on erittäin epävakaa ja hidas ohjusten laukaisualusta. Täydestä vauhdista, joka F-35lla on vain 1,6 machia, F-35 ei voi ohjuksia laukaista epävakauden mm. tärinän vuoksi vaan F-35 on laskettava nopeus 1-1,2 machiin.

    Venäjän SU-30lla, SU-35lla, MIG-35lla, T-50llä ohjusten lähtönopeudet ovat huomattavasti ja merkittävästi suuremmat kuin F-35lla. Venäjän hävittäjät voivat laukaista omat huomattavasti F-35n AIM-9K-ohjuksia tehokkaammat ohjuksensa ongelmitta 2,5-2,7 machissa.

      • Niin, mutta sinä ja sun monta eri persoonaa sen sijaan olette.. mitä..? Totuuden torvia soittava puhallinorkesteri??

        • Ihmetyttää, että Hesari, puolustusvoimat, valtioneuvosto, kokoomus on tekrytoinut noin tolloja trolleiksi ja että ne viitsivät pitää niitä hommissa, vaikka ne ovat ihan ääliöitä eivätkä saa mitään aikaiseksi muuta kuin itsensä ja ajamansa asiat naurunalaiseksi.

    • Venäjän propagandalla on nykyään ajanmukaisesti nätit kasvot. RT:n palveluksesta on eronnut muutama sellainen. Abby Martin, Liz Wahl sekä Sara Firth eivät enää jaksaneet levittää Putinin valheita ja oikeamielisesti ottivat lopputilin.

  19. F-35:n diginäyttökypärän kehityskustannukset ja hinta on irroitettu F-35:n hinnasta.

    Eikä ihme. Nyt yksi F-35-diginäyttökypärä maksaa 400.000 $/kpl, mutta tuokaan raha ei riitä. Kypärä on yhtä pahasti keskeneräinen, puutteellinen, viallinen ja vaarallinen kuin itse F-35.

    Nykyisten arvioiden mukaan F-35:n digikypärä tulee maksamaan ainakin 500.000 $/kpl.

    Nyt F-35:n diginäyttökypärä on suurikokoinen ”potta”, joka painaa 2 kg.

    Kun F-35:n lentäjät kiihdyttävät konetta esim. starteissa, nousuissa, lentäjät lyövät painovoimasta massiivisen digikypäränsä F-35:n ohjaamon lasikupuun, jolloin kypärän näyttövisiiri aukeaa lentäjän otsalle niin, että lentäjältä häviää juuri kriittisessä vaiheessa kaikki data, joka on visiirissä.

    Yli 80 %:sta lentäjiä on niskakipuja.

    Jos F-35:n lentäjä joutuu käyttämään heittoistuinta, 35:n massiivinen pottakypärä on tappava. Lentäjä joko hirttäytyy tai menettää tajuntansa kypäräänsä.

    • F-35-kypärä tulee maksamaan vieläkin enemmän. Nyt on selvinnyt, että F-35n kypäränäyttö ei toimi pimeällä ollenkaan.

      Suomessa pimeyttä riittää.

  20. …Suomella ei ole korkeatorjuntakykyä esim. ballistisia ohjuksia vastaan, monitoimihävittäjistä ei siihen ole… (eversti Lappi, Suomen Sotilas 1/2017).
    Mihin Suomi tarvitsee ison ja ylettömän kalliin monitoimihävittäjälaivueen, Ja jättää korkeatorjuntakyvyn hoitamatta. Ohjusiskuilla koneet (oli ne sitten venäläisiä, amerikkalaisia tai zimbabwelaisia) ja niiden kentät tuhottavissa tuusan nuuskaksi.

    • F-35 ei ole monitoimihävittäjä vaan epäonnistunut taisteluhävittäjä josta ei ole pommittajahävittäjäksikään kun siihen ei mahdu pommeja eikä se jaksaisi niitä kantaakaan.

      F-35 ei sovellu Suomen puolustamiseen.

      Sauli Niinistö, Kanerva, Soini, Jussi Niinistö, Lindberg ostavat F-35:t USAn ja NATOn sotia/kaukosotia ja propagandaa varten.

  21. Trollipäivystyksessä on käynyt moka, sieltä on lähtenyt sama paste Let this sinkiltä ja Mikko Meikiltä.

  22. Ei taottua miekkaa jätetä tuppeen ruostumaan.

    Sotateknologian megahankkeet ovat houkutuslintuja, joilla ihmiset saadaan sitoutumaan itsekkääseen ajatteluun ja hyväksymään ihmisten välille luotu vastakkainasettelu. Ei auttamista vaan omasta kiinnipitämistä ja ottamista – hinnalla millä hyvänsä.

    Sotateknologian parissa työskentelevät fiksut ihmiset myyvät lahjakkuutensa kuolemalle. He kuvittelevat olevansa sitä enemmän turvassa mitä ahkerammin työskentelevät. Valheellinen kuvitelma on vain kuvitelmaa – epätodellista, median luomaa illuusiota.

    Turvallisuuden kaipuuta varten tarvitaan turvattomuutta. Turvallisuuden kaipuu ohjataan sellaisten asioiden tekemiseen, jotka lisäävät turvattomuutta.

    Yrjö Kallinen opetti: ”Harva meistä haluaa sotaa, mutta kannattaa asioita, jotka johtavat sotaan”.
    Mitäpä jos lopettaisimme pelkäämisen.

    -Tony, I’m scared.
    -Remember what Mr. Hallorann said. It’s just like pictures in a book, Danny. It isn’t real.

    https://www.youtube.com/watch?v=fVfVAiC0JJ8

  23. Suomen F-35:t tulevat maksamaan heti kaupan jälkeen 2-4 miljardia (riippuen ostetaanko 22 vai 42 vai 60 F-35sta) enemmän kuin kauppahinta.

    Pentagon ja Lockheed Martin pistävät ostajat maksamaan akuutit viat: polttoainenjärjestelmän ylikuumenemisen/räjähdysvaaran, ohjus- ja pommitilojen ylikuumenemisen/räjähdysvaaran, lento-ominaisuuksien parantamisen/matalalento, max.nopeuslento, nousut, laskut, tärinä.

    Sitten noiden 2-4 miljardin päälle tulee taas lisää maksettavaa kun digikypärää on kehitettävä, on-line -digikuvaa on kehitettävä, päätykkiä on testattava, uudet moottorit on vaihdettava ja testattava, aseistusta/ohjuksia, minipommeja on uusittava.

  24. Eversti Ahti Lappi kirjoitti Suomen Sotilas – lehteen artikkelin: Ohjuspuolustus – Vuosituhannen haaste. Paljon vihattu, mutta sotilaallisesti ihailtu Israel on järjestänyt maansa suojaksi tehokkaan kolmiportaisen ohjuspuolustusjärjestelmän. Yksityiskohdat luettavissa em. julkaisussa. Suomella ei ole minkäänlaista ohjuspuolustusjärjestemää. Tätä vakavaa puutetta ei paikata millään hävittäjillä. Toisaalta, ministeriaitiossa on kenraalien seurassa juhlavaa seurata, kun lentonäytöksissä ilmojen ritarit kurvailevat sateenaariväreissä EU:n ytimessä olevan Suomen Suurosavaltion taivaalla. Ohjuksen lentoa on tylsä seurata. Tosin en ole Scudia kummempaa lentävän nähnyt ja olen erikoistunut vain vänrkiksi. Ei edes niska retkahtanut.

    • Siitä tulee ”jännä” näytelmä seurata kun Sauli Niinistö-Kanerva-Soini-Jussi Niinistö-Lindberg lähtevät Suomen F-35lla a 250 miljoonaa euroa/kpl hyökkäämään USAn ja NATOn kanssa Venäjälle.

      Kuinka kauan kestää kunnes:

      1) Kansa alkaa protestoida kun 250 miljoonan koneita alkaa tippumaan taivaalta
      2) Orpo alkaa protestoimaan kun 250 miljoonan koneita alkaa tippumaan
      3) Sauli Niinistöä, Kanervaa, Soinia, Jussi Niinistöä, Lindbergiä alkaa hirvittämään 250 miljoonan koneiden tippuminen
      4) Suomen kaikki F-35 on tippunut ja tiputettu.

  25. Hävittäjätyöryhmät on farssi.

    Sauli Niinistö komensi kiireellä Haglundin perustamaan ja johtamaan hävittäjätyöryhmää.

    Hävittäjävaihtoehdot vedettiin hihasta, siis korkeimman johdon hihasta, paitsi F-35-vaihtoehto. Haglund työryhmän vetäjänä ehti aikansa pullistella ja tärkeillä, mutta kun F-35 ei valmistunut, hävittäjätyöryhmä joutui pelaamaan aikaa ja tekemään nahkapäätöksen: ”suosittelemme, että Suomi ostaa hävittäjät”.

    Sitten selvisi, että F-35 ei pysty operoimaan ilman toisten hävittäjien suojaa ja että F-35n hinta nousee pilviin. Pentagon alkoi ehdottaa kauppaa pienemmästä määrästä kalliita F-35ia ja halvempia F-16-hävittäjiä suojaksi.

    Niinpä kun Hävittäjätyöryhmä II perustettiin, uusina vaihtoehtoina tulivat F-15 ja F-16 muiden lisäksi.

    Nyt hävittäjätyöryhmän työ on rajattu niin, että F-35 pärjää vertailussa vaikka se olisi pelkkä pahvinen mainos ja todellinen hinta/kustannukset jäävät eli jätetään hämärän peittoon kun F-35 ja F-16 eivät ole vain pelkkä hintasoppari vaan juhlava mappi useita kymmeniä eri sopimuksia, joista jokainen alasopimus maksaa eli on kustannus Suomelle.

      • Eipä taida kuulua. Sukhoin testipilotithan nämä näytöslennot lentää. Tavallisella venäläisellä ilmavoimien riviohjaajalla kertyy lentotunteja tatitolentokouluksessa niin vähän että saattavat vain haaveilla käsittelevänsä Sukhoita noin.

      • Eipä taida kuulua. Sukhoin testipilotithan nämä näytöslennot lentää. Tavallisella venäläisellä ilmavoimien riviohjaajalla kertyy lentotunteja taitolentokouluksessa niin vähän että saattavat vain haaveilla käsittelevänsä Sukhoita noin.

    • Su-35 on vaarallinen vain siinä tapauksessa jos sen kanssa päätyy lähietäisyydelle tapahtuvaan kaartotaisteluun.

      Nykyään ilmataistelut käydään kuitenkin pääosin pitkiltä etäisyyksiltä käyttäen tutkahakuisia keski ja pitkänmatkan taktisia ilmataisteluohjuksia. Silloin paljon tärkeämpiä ominaisuuksia on hävittäjän stealth-ominaisuudet, tilannekuva, tutkajärjestelmät ja aseiden kantamat.

      Tositilanteessa Su-35:n vaikuttavasta liikehtemiskyvystä ei ole mitään hyötyä 5.sukupolven häivehävittäjiä kuten F-22 Raptoria tai F-35 Lighting 2:sta vastaan. Vähän vaikea taistella sellaista vastaan mitä ei sensorit havaitse.

        • Eikä siinä vielä kaikki:

          F-35 häviää taistelut matalalla lentäen, koska F-35lla ei voi lentää matalalla kun digi-videokameranäyttö ei toimi ja F-35 ylikuumenee hitaammalla lentäen.

          Ja F-35 häviää taistelut korkeammalla lentäen kun yli 7000 metrissä F-35n moottori menettää tehojaan ja lentäjien happijärjestelmä alkaa pätkiä.

  26. F-35, jota ohjasi USAn Naton ilmavoimien lentäjä hävisi ilmataistelun I maailmansodan Fokker Dr.I Triplanelle, jota aikoinaan ohjasi I maailmansodassa Saksan Ace Manfred von Richtofen.

    Fokkeri oli ketterämpi ja jujutti F-35:n täysin.

  27. F35 testirautoja alkaa maailmalla olemaan muutama sata:
    ”The Lockheed Martin F-35 Lightning II Joint Strike Fighter (JSF) programme passed a milestone in early 2017 with the delivery of the 200th aircraft, it was announced on 12 January.”

    Hankintahaaveita:
    ”Australia has a requirement for 100 F-35As;
    Canada for 65 F-35As (subject to a relaunched procurement process);
    Denmark for 30 F-35As;
    Israel for 33 F-35As;
    Italy for 60 F-35As and 30 F-35Bs;
    Japan for 42 F-35As;
    the Netherlands for 37 F-35As;
    Norway for 52 F-35As;
    the Republic of Korea for 40 FMS F-35As;
    Turkey for 100 F-35As;
    the United Kingdom for 138 F-35Bs;
    the US Air Force (USAF) for 1,763 F-35As;
    the US Marine Corps for 353 F-35Bs and 67 F-35Cs;
    and the US Navy for 260 F-35Cs.”

    Jännä että Japanikin olisi ottamassa nuita vaikka heillä on myös oma stealth projekti.
    Jos ollaan fiksuja niin jatketaan kuulostelua käyttökokemuksista, eikä vielä tilata ainakaan F35 koneita.

    • Ei se mikään jännä ole. Japanin oli yhtä pakko ostaa F-35:ia kuin Etelä-Koreankin. Kummaltakin maalta olisi vähentynyt tai loppunut USAn tuki ja aseapu.

      Kumpikin maa teki omalta parlamentiltaan Pentagonin/Kanadan kaltaisen salaisen ostosopimuksen F-35:sta, koska kansa, asiantuntijat, osa poliitikoista, osa sotilaista ei olisi F-35-kauppaa hyväksynyt.

      Suomi oli samassa Lockheed Martinin asiakaskorissa/kohderyhmänä kuin Etelä- Korea ja Japani.

    • Kimmo, tuota itsekin ihmettelen. Veikkaisin että tuo Japanin oma on myös parempi kuin F-35!
      Mielestäni Suomen pitäisi perua kaikki sopimukset(jos niitä on jo tehty) jotka liittyvät F-35:een

      • Niin pitäisi mutta kun Sauli Niinistö, Kanerva, Soini, Jussi Niinistö, Lindberg eivät uskalla perua.

        Pentagon antoi jo löysää F-35-ostajille, että ne saivat ostaa pienemmän määrän F-35ia kuin sovittu kunhan ottavat jenkkikoneita F-16, SuperHornetia tilalle.

        Nyt Suomi voi ilmeisesti ostaa 42 F-35sta ja 20 F-16.

        • Ei voi ostaa. Yhdysvallat ei edes tarjoa F-16 Falconia Suomeen. Hornetien korvaava monitoimihävittäjä on joku näistä:

          F-35 Lightning 2 , F/A-18 E/F SuperHornet, Jas-39 E/F Gripen, Eurofighter Typhoon tai Dassault Rafale.

          Paskaa jauhat.

          • Höpö höpö, F-15 ja F-16 ovat hävittäjätyöryhmän uusia puskista tulleita vaihtoehtoja.

          • Harmi että ei ole. F-16 V block 70 sekä kokonaan uusi F-15 ”Advanced Eagle” ovat suorituskyvyltään parasta 4.5 sukupolvea.

          • Niinpä, 40 vuotta vanhaa tavaraa, 70-luvun teknologiaa, jota USAn ilmavoimat joutuu käyttämään kun kaikki uudempi on pelkkää fiaskoa.

          • Surkeet on puolustusvoimien trolli-tiedot eri hävittäjistä:

            F-15 vuodelta 1972
            F-16 vuodelta 1979
            Su-35 vuodelta 2008
            MIG-35 vuodelta 2005

          • F-15 ”Advanced” ensilento 2013

            F-16 V ”block 70” ensilento 2009

          • Heh heh heh,

            F-15 on F-15 ja F-16 on F-16 vaikka voissa paistais.

            Su-35 on Su-35 ja MIG-35 on MIG-35.

          • Jep. Venäläiset ovat vihdoin saaneet Sukhoi ja Mig hävittäjien ohjaamoihin värilliset monitoiminäytöt. Sellaiset jotka olivat jo länsimaisissa hävittäjissä vakiovarusteena 1980-luvun puolesta välistä alkaen. :–)

          • Heh heh heh,

            USA on ostanut SU-27ia, joita se nyt yrittää kopioida ja käyttää avuksi F -35:n ongelmissa ja T-72-tankkeja, joira se yrittää hyödyntää Abrams-tankin uudistamisessa.

          • Ukrainasta osti Su-27 Flankerit amerikkalainen yksityinen puolustusalan yritys Tac Air (Tactical Air Support, Inc.) .

            Su-27 Flankerit ovat vihollisen roolissa ns ”aggressoreina” Yhdysvaltain ilmasotaharjoituksissa. Tac Airin Flankereita on käytetty myös uusien tutka sekä Elso-järjestelmien testauksissa .

            Eikä ole ainoa venäläisvalmisteinen hävittäjä jotka on hankittu tuota tarkoitusta varten.

            1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajottua, Moldova myi 21 Mig-29 Fulcrumia Yhdysvaltoihin. Mig-29:t osallistuivat myös aggressoreina ilmasotaharjoituksiin ja testeihin.

            Totta , Cia hankki 1980-luvulla Iranista irakilaisilta sotasaaliiksi saatuja T-72 taistelupanssareita. Syy T-72:n hankkimiseen ei kuitenkaan ollut se mitä väität.

            https://www.youtube.com/watch?v=Wffv5NCrrvc

          • Surkeeta trollausta taas. Eikö teillä ole älykkäämpiä trolleja kun tämä yksi.

            Tietysti USAn ilmavoimat ja panssarivoimat käytti yksityisiä yrityksiä ostajana. Hullujahan sinä vihjailet, että USAn armeija olisi ostanut venäläisaseita suoraan. Silloin kauppaan ja käyttöön olisi tullut rajoituksia.

            Yksityisten bulvaanien kaupoilla USA saattoi hajottaa osiin Su-27, MIG-29, T-72 ja vakoilla ja kopioida jokaisen yksittäisen osankin.

            Huvittavaa oli, että Su-27sta USA yritti kopioida sen lento-ominaisuudet, mutta sepä ei tietenkään onnistunut.

          • Yhdysvallat ei ole yrittänyt kopioida tuota Flankeria koskaan. Ei tarvetta sillä, Yhdysvalloilla on ollut käytössä paljon ketterämmät ja paremmat hävittäjät jo 1980-luvulla nimittäin F-16 Fighting Falcon ja voittamaton F-15 Eagle.

            Se oli juurikin Kiina joka kusetti Venäjää hankkimalla kourallisen Flankereita, peruutti lopputilauksen, kopioi sen ja pisti tuotantoon tyyppimerkinnällä: Shenyang J-11

          • Kuten sanottu, surkeaa trollausta.

            F-15 ja F-16 on 70-luvun hävittäjiä.

            Su-27t USA osti 1990-luvulla ja 2000-luvulla eikä tosiaankaan yrittänyt kopioida Su-27 vaan yrittivät kopioida Su-27n lento-ominaisuudet sekä yksittäisiä teknisiä ratkaisuja.

          • Tiettävästi USA on käyttänyt SU-27 koneita lentokoulutuksessa harjoitusvastustajina.

            Halusivat siis ottaa oppia SU-27 koneen kyvyistä ja keksiä parhaat manööverit sitä vastaan.

            Ei tietenkään ole poissuljettua että esim f-15 Silent Eagle tulee omaamaan jotain SU-27:sta keksittyä. Ainahan parhaita ominaisuuksia koetetaan pölliä ja parantaa. Todennäköisempää kuitenkin että USA jatkaa stealth painotteisesti, lento-ominaisuuksien kustannuksella.

      • Millähän perusteilla vaikuttaa paremmalta kuin F-35? Japanin Mitsubishin X-2 ”Shinshin” on vasta kokeellisen teknologian testausta varten rakennettu raakile prototyyppi . Yhdysvalloilla on jo neljänkymmenen vuoden kokemus häiveominaisuuksilla varusteltujen hävittäjien ja pommittajien rakentamisesta. Aivan kuten venäläiset ja kiinalaiset, japanilaiset yrittävät vasta kehittää ensimmäistään.

        • Höpö höpö,

          USAn stealth-teknologia on jäänyt jälkeen jo Kiinan ja Venäjän stealth-teknologiasta.

          Venäjän stealth-materiaali on häiveominaisuuksistaan tehokkaampaa kuin USAn, Venäjän stealth heijastaa vähemmän valoa/signaaleja kuin USAn stealth.

          Kiinalla taas on viisaampi prosessiteknologia valmistaa stealthia kuin USAlla.

    • Heh heh heh, Kannala,

      listastasi USAn lisäksi vain Italia on voinut lentää=koelentää F-35ia.

      F-35n lentäjät ovat useimmiten koelentäjiä, jotka lentävät konetta koelentäjän oikeuksilla, vakuutuksella jne. armeijan lentäjät omalla vastuulla.

  28. Surullista luettavaa:
    Canada for 65 F-35A: perui kaupan, Pentagon paljasti salaisen ostosopimuksen, USA uhkasi vetää sijoituksiaan Kanadasts
    Denmark for 30 F-35A: Tanskassa olisi haluttu ostaa Super Hornetit tai Eurofighterit, mutta salasopimuksella Tanska osti 30 kpl
    Israel for 33 F-35A: ei ostanut F-35ia ollenkaan vaan sai ne USAn tukirahoilla
    Italy for 60 F-35As and 30 F-35B
    Japan for 42 F-35As: Japani vähensi ostettavien F-35n määrää, kauppa tehtiin parlamentilta salatulla sopimuksella
    the Netherlands for 37 F-35As: Hollanti vähensi ostettavien F-35n määrää 80stä 37ään.
    Norway for 52 F-35As: Norja osti salasopimuksella, vähensi määrää 70stä 52een.
    the Republic of Korea for 40 FMS F-35As;
    Turkey for 100 F-35As: Turkin F-35-kauppa ei vieläkään varma.
    the United Kingdom for 138 F-35Bs: UKssa valmistetaan F-35ia
    the US Air Force (USAF) for 1,763 F-35As;
    the US Marine Corps for 353 F-35Bs and 67 F-35Cs;
    and the US Navy for 260 F-35Cs.”: USA, Pentagon, US Air Force yrittää pitää F-35 markkinoilla omilla tukiostoillaan.

  29. Suomi tarvitsee kymmeniä miljoonia F-35-riskeihin ja mm. pelastustoimiin.

    Puolustusvoimat, pelastuslaitos, palolaitos ovat jo joutuneet pitämään yhteisiä pelastusharjoituksia mm. Tyrsky 15 ja 16 joissa on harjoiteltu heittoistuimella veteen joutuneen/pudonneen F-35-hävittäjälentäjän etsimistä ja pelastamista vedestä.

    Koska Suomen lentokenttätiheys on liian harva F-35lle pelastusharjoitukset toteutetaan F-35-pakkolaskukenttien läheisyydessä Pirkanmaalla, Porin ja Kuopion seuduilla, Helsingissä, Turussa, Lapissa.

    Suomen hankkima F-35-hävittäjä on markkinoiden epäluotettavin hävittäjä. Riski että F-35 putoaa on todellinen.

    USA:ssa asukasyhdistykset pelkäävät ja ovat ryhtyneet taistelemaan F-35:n lentämistä ja sijoittelua vastaan. USAn ilmavoimissa moni lentäjä ei suostu lentämään F-35:ttä ennen kuin sen riskit on kartoitettu ja mm. moottoriräjähdykset ja ylikuumenemiset selvitetty.

    Suomen on järjestettävä turvalliset lentoreitit F-35:lle, muuten F-35:n amerikkalaiset kouluttajat ja hävittäjien luovuttajat eivät lennä Suomeen eikä USA:n, NATOn, Suomen F-35-yhteislaivueet ja yhteisoperaatiot toteudu.

    Suomessa ei ole rahaa rakentaa hätälaskukenttiä F-35:lle niin Suomi panostaa pelastustoimeen. USAn ilmavoimat on ilmoittanut, että Suomi ei sovi F-35:lle, koska F-35:lle soveltuvien hätälaskukenttien tiheys Suomessa ei ole riittävä.

  30. Suomi tarvitsee omiin F-35:iin Venäjän GLONASS-navigointijärjestelmän, joka on kattavampi ja tarkempi pohjoisella pallonpuoliskolla ja maapallon napa-alueilla kun USAn GPS.

    Lockheed Martin yrittää rakentaa F-35:iin sekä GPS- että GLONASS-toiminnot, mutta GLONASS tietää lisää kustannuksia Suomelle ja tarkoittaa, että Suomen GLONASS-F-35t ovat riippuvaisia Venäjästä.

  31. F-35n kauppahinnan lisäksi Suomen pitää maksaa miljardeja ”F-35-jäsenmaksua” USAn ja NATOn Eurooppaan luomalle F-35n komento-, viestintä-, yhteisoperaatio-, tiedustelu-, ylläpito-, huolto-organisaatiolle ja -järjestelmälle.

  32. Suomessa pitäisi tehdä F-35-korruptiotutkinta Etelä-Korean tapaan.

    Etelä-Korea on samassa Lockheed Martinin/Pentagonin/USAn ilmavoimien asiakaskorissa kuin Suomi.

    Nyt Etelä-Koreassa on aloitettu tutkimaan F-35-korruptiota, Lockheed Martinin epäillään lahjoneen maan presidentin ja keskeiset ministerit ostamaan F-35t.

    Suomessa olisi syytä tehdä samanlainen tutkinta.

  33. Pentagon ja USAn puolustusministeriön operatiivisten testien ja evaluoinnin yksikkö sekä USAn ilmavoimat joutuivat järjestämään vertailevat testit F-35:n ja 70-luvun A-10 Thunderbolt -maataistelukoneen välillä.

    Kun F-35 ei ole pystynyt läpäisemään taisteluhävittäjältä vaadittavia testejä, Lockheed Martin ja USA:n ilmavoimat ovat kepulikonstein helpottaneet testejä ja poistaneetkin osan testeistä, mistä Pentagonin F-35-tarkastajat ovat DOTT-raporteissaan moittineet.

    F-35 on jo hävinnyt kaikki simulaatiotaistelut mm. F-16:lle, Su-27:lle, Su-30:lle, MIG-31:lle, Su-32:lle, Su-35:lle.

    Nyt Pentagon ja USA:n ilmavoimat vertaa ja testaa F-35:ttä 70-luvun A-10 Thunderbolt -koneeseen, joka ei myöskään ole taisteluhävittäjä.

    Thunderbolt on maataistelukone, jonka huippunopeuskin on vaivaiset 800 km/h, toimintanopeus hikiset 550 km/h.

    F-35 on niin kallis fiasko, että sille yritetään väkisin hakea jonkunlaista asemaa, roolia ja tehtävää ilmavoimissa, mutta F-35 tulee häviämään testit 70-luvun A-10 Thunderboltillekin, sillä F-35:n lento-ominaisuudet ovat niin huonot, että sillä ei voi lentää hitaasti eikä matalalla eikä tehdä jyrkkiä nousuja eikä laskuja, joten F-35 ei sovellu maajoukkojakaan tukemaan.

    • Su-35 Flanker kykenee tuohon super-ohjattavuuteen suihkumoottoreiden, multi-akseli työntövoiman ohjauksella. Hyvä liikehtimiskyky yksinään ei kuitenkaan vielä tee hävittäjästä parasta.

      Hyvästä liikehtimiskyvystä on etua silloin jos päädytään lyhyeltä etäisyydeltä tapahtuvaan kaartotaisteluun.

      Nykyään ilmataistelut käydään pääosin pitkiltä etäisyyksiltä käyttäen tutkahakuisia keski ja pitkänmatkan taktisia ilmataisteluohjuksia.

      Silloin paljon tärkeämpiä ominaisuuksia ovat hävittäjän stealth-ominaisuudet, tilannekuva, sensorit ja tutkajärjestelmät sekä aseiden määrä ja niiden kantamat.

      Tositilanteessa Su-35:n vaikuttavasta liikehtimiskyvystä ei ole mitään hyötyä 5.sukupolven häivehävittäjiä kuten F-22 Raptoria tai F-35 Lightning 2:sta vastaan.

      Vähän vaikea taistella sellaista vastaan mitä ei koneen sensorit havaitse.

      Häivehävittäjä pääsee huomaamatta hyviin asemiin, kehittyneillä sensoreilla havaitsee vihollisen ensimmäisenä ja laukaisee ohjuksen ensimmäisenä. Käytännössä se joka pääsee taistelussa ampumaan ensimmäisenä ohjuksen selviää siitä voittajana. SU-35:n ohjaaja ei kerkeä tajuamaan mikä iski.

      Btw. Yhdysvallat muuten testasi jo 1980-luvulla F-15:ssa suihkumoottoreiden työntövoimanohjausta, eli mistään uudesta jutusta ei suinkaan ole kyse. F-22 Raptorissa sellainen on ja se kykenee aivan yhtä vaikuttavaan liikehdintään kuin tuo venäläisten Su-35 Flanker.

      • Lentonäytöksissä lennetään n. 1/4 polttoainekuormalla ja ilman aseiden tuomaa painoa. Kevyempi hävittäjä siten kykenee parempaan liikehdintään. Tositilanteessa täydellä polttoainekuormalla , siivet täynnä aseita näitä manöövereitä ei suoriteta. 😉

        • Se nyt vielä puuttuisi, että yleisötilaisuuksissa hävittäjillä ja pommikoneilla olisi täysi aseistus.

          Tositilanteessa täysaseistuksessa täystankeilla Venäjän hävittäjien mm. SU-27, SU-30, MIG-31, SU-32, SU-34, MIG-35, SU-35S ylivoima entisestään korostuu.

      • Heh heh heh,

        F-35 ei sitä määrittele, miltä etäisyydeltä se joutuu taisteluun.

        Kun USA, NATO-maat, Suomi iskevät F -35lla Venäjälle, Venäjän maatutkat havaitsevat F-35-stealthit 1250 kilometrin päästä ja Venäjän hävittäjät 400-500 kilometrin päästä.

        F-35 havaitsee ylipäätään jotain noin 250-300 kilometrin päästä.

        F-35n ohjukset ovat heikkotehoisia eikä niitä ole kuin 1-2 kpl kun F-35llä ei ole kantokykyä.

        • >F-35 ei sitä määrittele, miltä etäisyydeltä se joutuu taisteluun.

          F-35 tekniikka on rakennettu passiivisesti havaitsemaan vihollisen.
          F-22:ssa testattu fiitseri.

          Sen vuoksi se aikuisten oikeasti voi valita kuinka lähelle lentää vihollista ennen kuin avaa tulen.
          Venäjällä ei (vielä) ole tekniikkaa jolla se voisi hyökätä etäältä stealth koneita vastaan. Tuskin sellaista onnistuvat kehittämäänkään (kiina on eri asia).

          >F-35n ohjukset ovat heikkotehoisia eikä niitä ole kuin 1-2 kpl kun F-35llä ei ole kantokykyä.

          F-35 voi kuljettaa 2…8kpl 200km etäisyydelle yltäviä ohjuksia joissa 20kg taistelukärki. Yksikin on sangen riittävä mitä tahansa 4.5 generaation hävittäjää vastaan. F-35 koneet eivät tule toimimaan yksin kappalein vaan verkotettuna ilmalaivueen ja maasta-ilmaan -puolustuksen osaksi.

  34. F-35n lentäjät vaativat selvitystä, miksi F-35n moottori ylikuumenee eivätkä ole halukkaita lentämään F-35sta ennen kuin vika on heille kerrottu.

    • Viimeisimmän raportin/DOTT mukaan F-35n moottori ylikuumenee hitaammalla lennettäessä (kovin hitaasti F-35 ei voi lentää ollenkaan, koska kone menettää ohjattavuutensa ja nostovoiman eli se voi pudota).

      Moottori myös ylikuumenee yli 7000 metrissä lennettäessä.

      Edelleen on ratkaisematta polttoaineen ja sen syöttöjärjestelmän ylikuumeneminen sekä alipainepolttoainesäiliön paisuminen/räjähdysvaara.

  35. Suomen ilmavoimat ja maavoimat harjoittelevat USAn 60-70-luvun A10-rynnäkkökoneiden kanssa kun F-35t eivät ole valmistuneet ja kun ne eivät pysty huonojen lento-ominaisuuksiensa, heikon aseistuksen ja epärarkan diginäytön takia maajoukkoja tukemaan.

    USA oli jo vienyt A10n romuvarikolle mätänemään, mutta kun F-35sta ei ollut maajoukkojen tukijaksi, A10 otettiin naftaliinista.

  36. Täällä Australialaista kriittistä analyysiä F-35:n stealth kyvyistä (ym):
    http://www.ausairpower.net/APA-2009-01.html
    http://www.ausairpower.net/air-superiority-2.html

    Yhteenvetona, F-35 stealth kyvyt on huonontuneet alkuperäisestä prototyypistä lähemmäksi 4.5 sukupolven hävittäjiä. Kaikki edeltävät USAn Stealth koneet ovat ilmeisesti parempia Stealth kyvyssään kuin F-35.

    Jos pitää paikkansa niin susihan se sitten on.

    Suomen koneiden hankinta rojektista:
    Tarjouspyynnön lähetys 02/2018
    Tarjousten vastaanotto 02/2019
    Tarjousten arvionti 2020
    Sopimukset/tilaukset 02/2021

    https://defmin.fi/puolustushallinto/strategiset_suorituskykyhankkeet/havittajahanke_hx/hx-hankkeen_tiedotteet

    Toimiva lentoasento löydetty:
    http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-4662704/F-35-firing-weapons-upside-latest-test.html 😉

    Kaikki positiiviset f-35 uutiset ilmestynee tuonne:
    https://www.f35.com/news

    Tuolla stealth aiheesta hyvää juttua:
    http://breakingdefense.com/2017/08/stealth-add-ew-careful-planning-spoofing-intel/

    Hyvä kuva jossa eri koneiden tutkassa näkyvyyttä on vertailtu.
    http://s61.radikal.ru/i173/1001/10/7f3f4d2ef512.jpg

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here