Ison-Britannian Kuninkaallisen farmaseuttisen yhdistyksen (Royal Pharmaceutical Societyn) julkaisussa Pharmaceutical Journalissa on ilmestynyt uusi tieteellinen katsaus, joka julistaa teorian kolesterolin ja sydänsairauksien välisestä yhteydestä ”olevan kuollut”.
Sydänsairauksien ehkäisemisen kulmakivi on ollut kolesteroliarvojen normalisoiminen statiineilla, joilla tiedetään olevan runsaasti haittavaikutuksia.
Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan kuolleisuus sydänsairauksiin Euroopassa ei ole vähentynyt statiinien käytöllä; tutkijat toteavat tuoreen arvion lääketeollisuuden sponsoroimasta kontrolloidusta kaksoissokkotutkimuksesta (RCT) osoittaneen, että elinajan odote piteni keskimäärin 4 päivää useita vuosia kestäneellä päivittäisellä statiinien syömisellä.
Artikkelin kirjoittajat pitävät sydänsairauksien todennäköisenä syypäänä insuliiniresistanssia.
Maailman sydänjärjestöjen kattojärjestö WHF kertoi jo viime vuonna 17 maata käsittäneestä PURE-tutkimuksesta, jonka johtopäätös oli, että hiilihydraattien syönti oli yhteydessä suurempaan riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja rasvan syönti oli
yhteydessä pienempään riskiin.
¤
KommenttiArtikkeli vahvisti käsityksiäni siitä, että ruoan laadulla on merkitystä, so. parasta ennaltaehkäisyä on syödä vitamiinirikasta, puhdasta, luonnollista ruokaa ja juoda riittävästi vettä. Prosessoidun, tehotuotetun ruoan aikakaudella suurin osa ihmiskuntaa todennäköisesti kärsii mikroravinteiden – kuten vitamiinien – puutoksesta yhtä aikaa ”kasvinsuojeluaineiden” ja muiden myrkkyjen yliannostuksen kanssa. Metabolisen oireyhtymän yleistyminen sekä aliravittujen ylipainoisten henkilöiden määrän kasvu viittaa sekin ravinnon laadullisiin ongelmiin samoin kuin suoliston bakteerikannan muuttumiseen haitalliseksi. – RS |
¤
Lähde
Demasi M.; Lustig R.H.; Malhotra A. | The Pharmaceutical Journal (14.7.2017): The cholesterol and calorie hypotheses are both dead – it is time to focus on the real culprit: insulin resistance http://www.pharmaceutical-journal.com/20203046.article
¤

Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen
Varsin lukemisen arvoinen on meidän erään todellisen toisinajattelijamme – sekä lääketiedettä koskien että monessa muussakin asiassa – ortopedi Antti Heikkilän vuodelta 2011 peräisin oleva artikkeli: ”Kolesterolista ja sen ihmeellisyyksistä”,
http://www.anttiheikkila.com/blogi/kolesterolista_ja_sen_ihmeellisyyksista/
Lääketeollisuuden ihanuuksia https://www.youtube.com/watch?v=HyKf-HOJeBg eivät kaikki tiedäkään.
Valtamediassa https://www.youtube.com/watch?v=S5Yrk7FIDTI tiedetään kuinka ihmisille kerrotaan asiat.
Ortopedi Antti Heikkilä on käynyt epäsymmetristä taistelua tuon kolesterolihuijauksen tiimoilta jo viime vuosituhannella. Tunnen miehen, sitkeä veikko.
Pohjois-Karjalaprojektin tuloksia tukevia tutkimuksia ei juuri taida olla muiden kuin kyseisen projektin tutkijoiden ”saavuttamina”.
Jos jollakin lukijoista on ”kohonnut” kolesteroli ja etenkin lääkittynä, lukekaa ihmeessä tuo Totuudenetsijän linkkaama viite. Antti Heikkilä puhuu totta.
Itsekkin noita stateeneita ahmineena ja kaksi pallolaajennusta läpikäyneenä, olen ollut kolestrooli probakandan uhri, en nimittäin ole syönyt vuosikymmeniin kananmunia,vasta viimeaikoina uuden ymmärryksen asiasta saatuani olen alkanut niitä nauttia.
Kolestrooli harhautuksen perussyy oli yhdysvaltalisen ja skotlantilaisen tutkijan riita viisikymmenluvulla,skotti oli riidassa ja tulkinassa oikeammassa, kuin vastapuolensa, jonka etuna oli lipevä esiintyminen,hän hurmasi markkinoinnilaan muun tiedeyhteisön.
Skotti oli lievästi puhevikainen,joten vasta jälkikäteen ja elävän elämän todistuksen voimalla hänen kantansa näyttää olevan lähimpänä totuutta.
Tässä onkin oikeastaan erittäin hyvä valaiseva esimerkki modernin ajan viestinnän ja markkinoinnin kierouttavasta vaikutuksesta,sen tuloksia voimme havaita kauttaaltaan kaikkialla ja kaikissa inhimillisissä yhteyksissä.
Suomessahan rasvavouhotus alkoi Pohjois-Karjalaprojektin myötä -70 luvun alkupuolella:
http://www.anttiheikkila.com/blogi/pohjois-karjala_-_tutkimus_ja_puska/
Tiedän lähipiiristä tapauksen jossa diabeetikko alkoi nauttia 1 rkl omenaviinietikkaa lasillisessa vettä per vuorokausi sillä seurauksella että lääkitystä voitiin vähentää 2 viikon kuluttua. Hoitava lääkäri ei voinut tajuta miten se on mahdollista.
Koko kolesteroli-hössötys on lääkejättien keksimä rahastus/kusetus!
Yleisemmällä tasolla saa hyvän käsityksen siitä mistä on kysymys lukemalla seuraavan artikkelin, jossa on haastateltu tanskalaista lääketieteen professoria Peter C. Gøtzschea hänen kirjansa ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus” johdosta: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014090718638829_ul.shtml
(Se että valtamedia-lehti julkaisee tällaisen artikkelin lienee luettava säännön vahvistaviin poikkeuksiin!)
Poikkean nyt artikkelin otsikonmukaisesta aiheesta seuraavalla: ”Freedom Europe – sajten som demonstrerar mot VACCINTVÅNG och bjuder in dig att delta!”,
http://vaccin.me/2017/07/11/freedom-europe-sajten-som-demonstrerar-mot-vaccintvang-och-bjuder-in-dig-att-delta/
Artikkelissa kehotetaan osallistumaan vetoomukseen PAKKO-rokotuksia vastaan. Siinä annetaan myös linkki seuraavaan, jossa voi omalta osaltaan lähettää tämän vetoomuksen:
https://www.change.org/p/european-parliament-european-commission-council-of-the-european-union-respect-
promote-and-protect-freedom-of-informed-vaccination-consent-throughout-europe
Korjaus: jälkimmäisen linkin kuuluu olla https://www.change.org/p/european-parliament-european-commission-council-of-the-european-union-respect-promote-and-protect-freedom-of-informed-vaccination-consent-throughout-europe
Kommentti Riikan kommentteihin:
”… parasta ennaltaehkäisyä on syödä vitamiinirikasta, puhdasta, luonnollista ruokaa ja juoda riittävästi vettä…”
Ongelmana on nykyisin puhtaan luonnollisen ruoan löytäminen. Likimain kaikki alkaa olla nykyisin jo myrkytettyä.
Jossain oli tutkittu kasvissyöjien terveyttä ja todettiin heidän olevan täynnä Monsanton myrkkyjä eikä niinkään vitamiineja ja hivenaineita. 🙂
Minulle nuo lääkäriroistot ovat yrittäneet työntää noita statiineja jo useampaan kertaan, eka kerralla käydessäni ”vuosihuollossa”. olen I tyypin diabeetikko, tämä ”latvabee-kakkonen” naislääkäri kyseli jo edesmenneistä vanhemmistani. Kuultuaan isäni kuolleen ahtaumataudista johtuneeseen sydänkohtaukseen, hänellä nousi, ihan oikeesti tukka innosta pystyyn, ja hän kirjoitti minulle kaiken maailman sydänlääkkeet statiineja ja nitroja myöten. Hän komensi minut käymään vielä kahden viikon kuluttua verikokeissa, joissa tsekataan, että potilas todellakin syö näitä statiineja.
No ehdin kuitenkin kysäistä, eikö olisi tarkoituksenmukaista tutkia löytyykö minusta ahtaumatautia tai sydänvikaa. No noin kuukauden päästä kävin Meikussa rasitusEKG:ssä, jossa todettiin, että olen muuten terve, mutta fyysinen kuntoni on onneton. No ei se minulle ollut mikään uutinen. Toimin siis Antti Heikkilän neuvojen mukaan, en alkanut nauttimaan noita kirottuja statiineja, otin vain yhden pillerin vuorokautta ennen verikoetta ja sitten koko asia näiltä lääkäripelleiltä unohtui muutamaksi vuodeksi. Nyt taas statiinit nousivat agendalle ja elokuulla pitäisi käydä verikokeessa missä katsotaan kolesteroliarvoni. Sen mukaa tää viimeisin pöllö sitten kirjuuttelee niitä statiinejaan tai on kirjoittamatta.
Katsokaapas, tietyn ajan sairastettuaan, ykköstyypin diabeetikolla, hoitosuositusten mukaan, pitää olla tietty lääkitys päällä, olipa niihin mitään reaalista syytä tai ei. Kyse om lääketehtailijoiden edusta. Tietysti insuliinin lisäksi hoitosuositusten mukaan diabeetikko tarvii, verenpainelääkkeet, kilpisrauhaslääkityksen ja tietysti statiinit. Toistaiseksi eivät ole vielä keksineet muita myrkkyjä suosituksiinsa.
PS, voin omasta kokemuksestani insuliiniresistenssin osalta sanoa, että siinä auttoi minua soodan nauttiminen, eli liika sokeri happamoittaa elimistöä, diabeteksen yhteydessä puhutaan pahimmillaan happomyrkytyksestä, joka voi johtaa teholle ja ennenaikaiseen kuolemaan. Tämä idea omalla kohdallani perustui siis logiikkaan, sooda on erittäin emäksistä ainetta, joka nopeuttaa elimistön toipumista liiallisesta happamuudesta ja insuliinikin toimii tehokkaammin. Nyt on hba1c arvoni olleet 6-7 luokkaa kun ne vielä muutama vuosi sitten pyörivät 10 pinnassa.
Suosittelen kaikile teille myös muodollisesti terveille 🙂 nauttimaan soodaa aina silloin tällöin, halpana ja tehokkaana terveydenhoitokeinona.
”Ongelmana on nykyisin puhtaan luonnollisen ruoan löytäminen. Likimain kaikki alkaa olla nykyisin jo myrkytettyä.”
Tietämäni mukaan luomuviljelijöitä tietyssä määrin valvotaan tutkimalla kasvi- ja kasteluvesi-näytteitä, joten mahdollinen erilaisten tuholais- ja rikkaruohomyrkkyjen käyttö on ainakin olennaisesti vaikeampaa kuin muilla viljelijöillä. Oma lukunsa on ilmasta tulevat myrkyt, mm. kemikalivanojen sisältämät, joita meidänkin taivaallemme säännöllisesti ruiskutetaan – rikollisten vallanpitäjiemme suostumuksella, noiden ylikansallisten takapirujensa ruskeakielisten hyödyllisten idioottien, jotka itsekin saavat näitä samoja myrkkyjä kehoonsa.
Totta tosiaankin https://www.youtube.com/watch?v=yoby1WffhWE puhut asioista niiden oikeilla nimillä.
Ihmiskunta on parhaillaan sen lain alaisuudessa, jossa musta maalataan valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Koska näin on, valokeilan pitäisi osoittaa rikollisten kaulapannassa roikkuvaan koulutukseen ja pseudo tieteeseen, eli siihen koneistoon, Joka tätä valheen verkkoa kutoo. Sieltä se totuus löytyy, ei näistä onnettomista lääkäri- tai tiedemiesorjista, jotka aivopestyinä ovat pihalla OIKEASTA TIETEESTÄ kuin lumiukot.
Voimme toki ihmetellä LOPUTTOMASTI näitä taitavasti organisoituja sotia, valemediaa, tekaistuja terrori-iskuja, vale lääketiedettä, vale mielenosoituksia, tietoisesti ylläpidettyä köyhyyttä, kansallisomaisuuksien myymistä, vale avaruustiedettä, vale energiatiedettä, vale pankkijärjestelmää, vale veroja, vale eläkejärjestelmää, vale hyväntekeväisyystoimintaa, vale YK:ta, vale suojelupoliiseja, vale armeijoita, vale politiikkaa, vale uskontoja, vale valtionjohtajia, vale vastakkainasettelua, ym, ym, ym. Valheiden ja vääryyden hämmästely, sekä kaikenkarvaiset keskustelukerhot eivät meitä kuitenkaan auta, pikemminkin päinvastoin. Ydinmafia on onnistunut kaappaamaan ihmiskunnan ylimmän vallan juuri sen vuoksi, että ihmiset puhuvat aidan seipäistä, ja syyttävä sormi sojottaa aina väärään suuntaan.
Mitä hyötyä on mennä kadulle osoittamaan mieltä, kysyn vaan? Mielenosoitukset pitävät yllä illuusiota demokratiasta, niistä ei ole mitään hyötyä…. ne toimivat pyramidin huipulla seisovan ydinmafian suojaverkkoina. Meidän ei siis pidä alistua psykopaattien pelinappuloiksi osoittamalla mieltä korruptoituneita juoksupoikia kohtaan, sillä kun kaadat heistä yhden, toinen nousee tilalle – eli mikään ei muutu. Meidän tulee pyrkiä ampumaan nuoli pedon sydämeen, eli sinne, missä tätä maailmanlaajuista valheen verkkoa kudotaan, ja se onnistuu ainoastaan silloin, jos poliittisten ja taloudellisten organisaatioiden toimintaa johtava peto paljastuu. Mitä useampi ihminen tunnistaa ”pedon”, sen heikommaksi peto taantuu, ja vanhan sarvipään juonet lakkaavat vaikuttamasta. Lopullinen tuho – pedon valtakunnalle – ei tule järjestelmän ulkopuolelta, se tulee järjestelmän sisältä!
’… Lopullinen tuho – pedon valtakunnalle – ei tule järjestelmän ulkopuolelta, se tulee järjestelmän sisältä!…’
Miten sen ymmärtää … Ei vallitseva järjestelmä voi tuhoutua ellei siitä irtaannu riittävän suuri määrä ihmisiä mikä tarkoittaa ihmiskunnan suurta enemmistöä.
Mutta silloinkin on kyse ’ulkopuolelta tulevasta’ tuhosta koska nuo ihmiset ovat jo irtaantuneet nykyisestä systeemistä, hylkäämässä sen, ja ovat rakentamassa parempaa.
Itse järjestelmä ei omaa tuhoaan tuota ellei noin tapahdu vaan lujittuu koko ajan muuttuen koko ajan aina vain julmemmaksi ja totalitaarisemmaksi.
Toistan: pedon järjestelmä tuhoutuu sisältä, koska Luciferin rakentaman korttitalon luhistuminen käynnistyy ”Babylonin”, eli Vatikaanin romahduksella, joka johtaa kansallisvaltioiden poliittisten järjestelmien, uskonnollisten järjestelmien ja maailmantalouden romahtamiseen. Raamattu kertoo Babylonian tuhosta seuraavaa:
Johanneksen ilmestys 18
1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: ”Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta.”
4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
AAA+++
Sitä on kaikenlaista ’totuutta’ liikkeellä. Aina vähän sen mukaan mitä tarvitaan.
Aiheesta poiketen tällainenkin osui silmään:
Did Elon Musk just confirm that the moon landings were faked?
Elon Musk just announced that SpaceX abandons propulsive landing plans for Red Dragon mission to Mars.
In my opinion, we should not be surprised.
NASA supposedly used propulsive landing for the Apollo missions to the moon…in 1969.
I ask you to please click the following hyperlinks to read three articles, carefully, watch one 3-1/3 minute video, closely, and then draw your own conclusions about the Apollo Moon landings that we are told occured nearly 50 years ago.
http://www.zerohedge.com/news/2017-07-21/did-elon-musk-just-confirm-moon-landings-were-faked
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=155040
Truth-hunter. Elon Musk on yksi aikakautemme suurimmista huijareista, mutta mikäs siinä, raha tällekin ammattinäyttelijälle kilisee.
Kukaan, eikä mikään, ole laskeutunut, eikä voi laskeutua kuuhun; NASA on kokonaisuudessaan Hoax. Kaikki mitä nasatuutista ulos tulee – kuten international fake station – on star-wars tyylistä hollywood tuontoa, eli 100%sta valetta. Katso itse omilla silmillä taivaalle ja hämmästy, et tarvitse tuon yksinkertaisen totuuden löytämiseen jesuiittien manipuloimaa pseudo tiedettä.
Kuu on hohtava valopallo, ei mikään avaruudessa leijuva kivipallo. Raamatun luomiskertomus toteaa: Jumala asetti taivaalle kaksi VALOA, toisen valaisemaan päivää ja toisen yötä…. ja tähdet. Nasan valetiedemiehet kutsuvat kiertotähtiä planeetoiksi, vaikka ne ovat englanniksi sanottuna – wondering stars. Kaikki se paska mitä valenasan valetiedemiehet ulos suoltavat valemedialle yötä päivää – kuten kolmas kivi auringosta – on olemassa vain lasten satukirjoissa!
Korkea kolesteroli ei selitäkään yhtään mitään, -mutta ”systeemi ” tarvitsee toimintaohjeita…
lLobbarilauma on tietenkin aina kärppänä asialla…
Siinä ne tärkeimmät… 🙂
PS. Vitunko sillä on väliä auttavatko tuotteemme potilasta… Pääasia on se, että kauppa käy… 🙂