Valtioneuvoston tiedottaja Markku Mantila esiintyi eilen Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa otsikkonaan ”Venäjän propaganda”. Keskustelu aloitettiin Ilta-Sanomissa esitetystä tiedosta, jonka mukaan Venäjän televisiossa olisi väitetty Suomen laukaisseen talvisodan aloittaneet Mainilan laukaukset.
Tästä aiheesta siirryttiin nopeasti Ukrainan kriisiin. Mantila vetosi suomalaisten korkeaan koulutustasoon, jonka perusteella hän uskoi suomalaisten olevan vastustuskykyisiä Venäjän propagandalle eikä pitänyt todennäköisenä, että suomalaiset uskoisivat valeuutisiin. Hän otti esiin päinvastaisena esimerkkinä Tsekin, jossa suoritetussa kyselyssä osa kansalaisista pitää todennäköisenä USAn ja NATOn sekaantumista Ukrainan kriisin aloittamiseen, mikä Mantilan mielestä siis on valeuutinen.
Edellämainitusta on pääteltävissä, että usko siihen, kuka aloitti Ukrainan vallankaappauksen, jakaa Sipilän hallituksen mielestä kansalaiset tosiasioita uskoviin ja valeuutisia uskoviin. Markku Mantila valtioneuvoston tiedottajana ei voi puhua omiaan, vaan hän puhuu sitä, mitä valtioneuvosto haluaa hänen puhuvan. Tämä selkeä ulostulo antaa selityksen sille, miksi presidentti Niinistö kerta toisensa jälkeen sanoo olevansa presidentti Putinin kanssa eri mieltä, mutta keskustelevansa tältä pohjalta.
Valta kirjoittaa historiaa
Tosiasioiden pohjalta asioita tarkastelevat kansalaiset eivät alistu helposti tähän diktatoriseen Sipilän hallituksen ja Ylen piirtämään jakoon. Emme elä enää toisen maailmansodan aikaa, jolloin SAT/VIA-järjestö huolehti muun sensuurin kera siitä, että suomalaiset saivat kuulla vain yhtä totuutta.
Sodan päätyttyä jokaiseen suomalaiseen kylään ulottunut urkinta ja mielipiteenmuokkausjärjestö lopetettiin ja siihen liittyvät paperit tuhottiin – kuten kaikki muutkin Mannerheimin ja sodan johdon arkistot. Tämän arkistojen tuhon jälkeen valkoisen Suomen on ollut helppoa rakentaa historiansa haluamakseen sankaritarinaksi muistelmien ja sotapropagandaa sisältävien dokumenttien varaan.
Kansan kiukulla kaaokseen
Pääasiallisesti yhdysvaltalaisista ja kanadalaisista lähteistä piirtyy toisenlainen kuva Ukrainan vallankaappauksesta – sitähän oli valmisteltu vuosikausia aivan tyypillisellä kaavalla. Tällä kertaa mainostoimisto Hill & Knowlton huolehti propagandasta.
Kuten yleensä värivallankumouksissa, alunperin Jugoslavialainen Otpor-järjestö (Yhdysvaltalaisen Stratforin kanssa yhteistyössä) johtajansa Popovin johdolla organisoitui kansalaisten kanssa, jotka olivat perustellusti tyytymättömiä korruptioon ja oligarkkien valtaan. Näiden tyytymättömien ihmisten toiminta oli helppo kanavoida hallitusta ja presidenttiä vastaan, joka viivytteli EUn lähentymissopimuksen solmimisessa sen taloudellisella mahdottomuudella perustellen.
Valtioiden tasolla USA, EU ja NATO painoivat päälle, kukin omista intresseistään käsin. NATO:n intresseissä oli laajentua Ukrainaan, vaikka 70 % ukrainalaisista vastusti NATO:a. USAn intresseissä oli paitsi sotilaallinen myös taloudellinen ”miehitys” – osuus maataloudessa (jonka GMO-viljelyyn Soros oli varannut miljardin) sekä liuskekaasutuotannossa.
EU halusi palvella USAn tarpeita tietoisena Ukrainan syvistä taloudellisista, kulttuurisista ja kielellisistä siteistä Venäjään. EUn lähentymissopimuksen ensimmäiset artiklat ovat sotilaallisia, joten EU pakotti neuvotteluissa Ukrainan sitoutumaan myös sotilaallsesti Venäjälle vihamieliseen NATOon.
Suomalaisille huomionarvoinen asia on se, että keskustalainen EU-komissaari Olli Rehn aloitti Ukrainan laajentumisneuvottelut ja oli talouskomissaarinakin täysin selvillä kiireisen liittymisaikataulun riskeistä.
Vallan julkiset juonet
Ehkä kuvaavinta tässä USA-NATO/EU projektissa oli se, että vallankaappausta valmisteltiin niin avoimesti: Ukrainalainen oligarkki Pintschuk oli kutsunut koolle Jaltalle laajan kokouksen valmistelemaan Ukrainan haltuunoton yksityiskohtia vuoden 2013 syyskuussa.
Paikalla olivat Hillary Clinton ja Bill Clinton (eikä turhaan, Ukraina oli Clinton-säätiön suurin lahjoittaja vuonna 2015), entinen CIA:n johtaja David Petraeus, entinen Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Lawrence Summers (joka piti esitelmän liuskekaasusta) entinen maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin silloinen ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, Tony Blair, Gerhard Schroeder, Dominique Strauss Kahn, Italian entinen pääministeri Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan silloinen ulkoministeri Radek Sikorski, presidentti Victor Janukovitš (joka ei siis vastustanut EU-lähentymistä, vaan sen aikataulua) ja Petro Porošenko sekä Yhdysvaltojen entinen energiaministeri Bill Richardson.
Tämä vallalla varustettu joukko kävi The Economistin mukaan euforista keskustelua maan jakamisesta (kuten samojen henkilöiden toimesta aikoinaan Jugoslavian saaliinjaosta).
On selvää, että tässä kokouksessa osanottajat sitoutettiin yhteiseen päämäärään. Clinton, Schroeder, Blair ja Bild – jokaisella heistä oli ollut merkittävä rooli Jugoslavian pommituksissa, valtiojohdon demonisoinnissa ja suunnitelmallisen tuhon peittelyssä. Heidän omaatuntoaan ei vaivannut yhden uuden valtion haltuunotto ja miehitys NATOn tukemilla neo-fasistijoukkioilla.
Varsinaisesta kymmeniä ihmisiä Maidanilla tappaneesta joukosta on runsaasti videokuvaa ja todisteita. Laajin aiheesta esitetty julkaisu on tieteellisessä kongressissa Ottawan yliopistossa 1.10.2014 esitetty ja Annual Meeting of American Political Science Association -kokouksessa San Fransiscossa 3.–6.9.2015 on fil. toht. Ivan Katchanovskin 79-sivuinen tutkimus The ”Snipers’ Massacre” on the Maidan in Ukraine. Siinä kuvataan valokuvienkin avulla, mistä ja kenen hallussa olevista rakennuksista tarkka-ampujat ampuivat ja keitä.
Ylen kapea narratiivi
Sipilän hallitus edellyttää suomalaisten uskovan, että USA/NATO/EU ei ollut vaikuttamassa Ukrainan vallankaappaukseen.
Suomalaiset eivät saa uskoa, että USA valitsi uudet vallankaappausjohtajat Ukrainalle valitsemansa pääministerin Arseni Jatsenjukin avulla: tilapäisen presidentin, pääministerin, yhdysvaltalaisen valtiovarainministerin, liettualaisen talousministerin, georgialaisen sosiaali- ja terveysministerin.
Suomalaiset eivät saa uskoa tietoja, joiden mukaan yhdysvaltalaissenaattori McCain ja Victoria Nuland vierailivat usein valvontakäynneillä Ukrainassa, varapresidentti Joe Biden kävi henkilökohtaisesti paikalla Ukrainan parlamentissa antamassa ohjeita ja Hunter Biden – varapresidentin poika – valittiin Ukrainan suurimman yksityisen energiayhtiön hallitukseen.
Suomalaiset eivät saa uskoa sitä, että Ukrainan sota alkoi tilapäisen vallankaappaushallituksen ”terrorisminvastaisen sodan” julistuksella, jota edelsi venäjänkielen aseman lopettaminen virallisena kielenä (vaikka puolet Ukrainan väestöstä puhuu venäjää äidinkielenään ja lähes kaikki osaavat sitä), parlamentissa edustaneen kommunistisen puolueen kieltämisellä, lännen sanelupolitiikkaa vastustavan Itä-Ukrainan pankkitoiminnan ja sosiaaliturvan – kuten eläkkeiden – lopettamisella sekä hyökkäyksellä juutalaisia vastaan (antisemitismillä).
Ylenanto: Karjala takaisin, itsenäisyydestä viisveisuu
Ylen televisio- ja radio-ohjelmat antavat kattavan mahdollisuuden hallituksen harhaanjohtavien käsitysten levittämiseen. En ole nähnyt yhtä ainoata ohjelmaa, jossa Ukrainan tapahtumia olisi käsitelty yksityiskohtia eritellen – Syyriasta puhumattakaan. Hallituksen ja tasavallan presidentin kehittäessä ulkopolitiikkaansa Markku Mantilan kuvaileman kehikon pohjalta ajaudumme katastrofiin.
Suomalaiset on historian aikana pystytty ohjailemaan sotaan myönteisesti suhtautuvaksi, ehjäksi kansakunnaksi. Mannerheim valmistautui talvisotaan huolellisesti ja ohjasi yleisen mielipiteen tukemaan elämänikäistä haluaan valloittaa Itä-Karjala. Mainilan laukaukset olivat kokonaisuudessa yhdentekeviä. Myös jatkosotaan ryntääminen oli näyteltävä hyökkäyksen uhriksi joutuneen maan puolustussotana.
¤
Pirkko Turpeinen-Saari on psykiatri ja entinen kansanedustaja.
Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin kirjoittajan omassa blogissa 2.8.2017.
Väliotsikot ja tekstilinkit toimituksen lisäämiä.
¤

Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen
Se oli häikäilemätön poliittisen johdon, valtioneuvoston, YLEn, Mantilan yritys estää suomalaisia ajattelemasta itsenäisesti, muodostamasta omaa mielipidettä, älyllistä oikeutta epäillä Suomen virallista selitystä ja levittää Venäjä- ja venäläisvihaa sekä epäluuloa.
Venäjän esitys, että suomalaiset ampuivat Mainilan laukaukset on mielenkiintoinen ja monilta sotaveteraaneiltakin kuultu ajatus elikkä se ei ole vain venäläisten tulkinta.
Venäjän tulkinta vaikuttaa uskottavalta. Se perustuu silloisen Neuvostoliiton Karjalan joukkojen komentajan merkintöihin ja toimiin asiassa ja perustelukin on järkevä:
Saksa pyysi ja länsivallat provosoivat Suomea aloittamaan aseellisen provokaation Neuvostoliittoa vastaan, jolla Saksa ja länsimaat halusivat testata Neuvostoliiton puolustuskykyä ja puolustusvalmiutta.
Historian dokumenteistä näkee, että tuolloin Suomessa oli Neuvostovihaajia, sotahulluja, natseja, fasisteja, kateellisia, impivaaralaisia, kouluja käymättömiä tolljoa, jotka eivät ymmärtäneet yhtään missä mennään ja miten maailma makasi ihan niin kuin tänäpäivänäkin noita tolloja on mm. täällä keskusteluissa.
Mitä tuohon voisi enää mutta lisätä kuin tämän https://www.youtube.com/watch?v=S5Yrk7FIDTI
Asiaa. Vielä noita videoita voi katsoa mutta pian ne ovat jo eliitin vastaista ’vihapuhetta’ ja poistunevat valikoimasta kun YouTube aloittaa sensuroinnin.
YouTube Will Censor Non-Rulebreaking Content, Manipulate Search Results, And Work With ADL
According to a post on YouTube’s official blog, videos will now be subject to the rule of the mob. If enough users flag a video as “hate speech” or “violent extremism,” YouTube may impose restrictions on the content even if it breaks none of the platform’s rules.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=155641
http://www.breitbart.com/tech/2017/08/01/youtube-will-artificially-limit-reach-non-rulebreaking-videos/
Sukulaisella on hallussaan alkuperäinen kirje, jonka suomalainen kirjoittaja epäilee olevansa se henkilö joka ampui Mainilan laukaukset (ja syyllisyydentunto ynnä epätoivo välittyy kirjeestä). Olen lukenut ko. kirjeen.
Uudelleen kirjoitettua suomalaishistoriaa ei Mainilan vaan Mantilan laukaukset. 😀
Ampuiko nyt itse Mantila infosodan ensimmäiset laukaukset? Mantila on tiettävästi kai suomalainen, tai oikeastaan hän on päätään jenkki-imperialistien perseessä pitävä globalisti. 😀
Meille nuoremmille yritetään syöttää samaa sontaa kuin jota sodan aloittaneet ja hävinneet syöttivät Suomen kansalle.
Mantila on elävä esimerkki, että dentiteettimme ja historiamme perustuu disinformaatiolle, tarinoille, joita yritetään nyt väkipakolla vängätä meidänkin päähän, vaikka me nuoremmat ei olla mitään sotaa hävitty.
Ollaan vaaran tiellä kun Valtioneuvostossa ja Puolustusvoimissa vaaditaan nyt jo tehokkaampaa infosotaa ja infosuojaa disinformaatiolle Suomen sepitteille ja epärehellisyydelle ja tyhmyydelle nykypolven kansalaisia vastaan.
Tarkastitko Riikka, oliko hänellä psyyke kunnossa?
No, tuo kirje pitäisi sitten varmaan julkaista. Tässä hiukan kommentoitia Suomenkin sotaharjoituksesta ja muusta epäilyttävästä. Toivon että Jussi Niinistö ja Puolustusvoimien Lindberg ymmärtäisivät erota!!
Russian insider: .”Neutral” Sweden to Host 20,000 NATO Troops For three weeks in September, Sweden will be turned into a NATO training ground
Julkaisija on norjal.Terje Maloy
Wed, Aug 2, 2017
At the same time there is a massive propaganda offensive for NATO and against Russia in Swedish media. Bought journalists have come back from junket trips paid by NATO gushing withenthusiasm for deployment of missiles and other close cooperation
“Gotland is an unsinkable ship and astrategic important position in thisregion”Ja paskat on tärkeä muulle kuin USA:lle. Mannertenväliset ja keskimatkan ohjukset eivät tarvitse Gotlantia.Ruotsin idiootit eivät vain tajua, että Gotlanti on vain ja ainoastaan tärkeä USA:n mantereen puolustamiseen, kunVenäjän ohjukset voidaan yrittää tuhota jo Gotlannissa. Tämä tekisi myös sen, että venäläiset pommittaisivat ja ohjuksin yrittäisivät tuhota Gotlannin ensimmäiseksi. Tätähän ruotsalaiset idiootit eivät tajua.Eli ydinpaskaa sataisi ruotsalaisten niskaan ensimmäiseksi. Todella kaunista, rakkaat ruotsalaiset naapurit.Saat mitä tilaat, kuten persu-idioootit yleensä toteavat
“Gotland is an unsinkable ship and astrategic important position in this region”.The leader of the American forces in Europe, general Ben Hodges, hasearlier declared his wish for deployment ofPatriot air-defense systems on the this‘unsinkable ship’. If these weapons are deployed, there can be no doubt of whothey are directed against: the Russianenclave of Kaliningrad, and if needed, toexclude Russia totally from the Baltic,making it a NATO-lake.
Että tälläisiä sotaharjoituksia. Tyypillistä CIA-Nato harhautusta.väitetään, että Venäjä on valtaamassa/Hyökkäämässä Gotlantiin.Näin suurta joukkoa harhautettiin uskomaan tähän valheeseen.Myös väitettiin että Venäjä harjoitteli Gotlannin valtaamista.Almedalin puolustus viikoilla Venäjän ministeri? kielsi että olisivatharjoitelleet tälläistä ja muutkin väitteet. Mm. vanhasta sukellusveneselkkauksesta totesi, että syynä oli silloin tekninen vikaja miehistön hieman riehakas olotila.On selvää, että taustalla on CIA-Naton harhausoperaatioita, joita myös osa ruotsalaisista kannattaa ja on mukana niissä. Osa maksettuina aaseina, osa rasistisin motiivein ja jotkut rahakirjekuoria CIA-Natolta keräten. Muistakaa että ruotsalaiset ovat alkuaan samaa kansaa kuin saksalaiset. Ruotsalaiset ovat Hitlerin rotu-oppien kehittäjiä. (Ruotsin rotubiologiset laitokset)Mikäli Suomea pyritään viemään Natoon harhautusten ja valheiden perusteella, sekä tahallisesti Venäjää härnäämällä, (Siis onhan Natolla, CIA:lla et kumppaneillaselvää hyötyä suomalaisista hyödyllisistä idiooteista. Pelkästään maksusosuus on merkittävä etu Natolle. Päälle vielä aseostot)pitäisi tämä selvästi estää upseereita erottamalla. Se on lähes ainoa tapa huomauttaa korruptoituneita virkamiehiä ulkoministeriössä, puolustusministeriössä ja puolustusvoimissa. He ovat liian pitkään saaneet elää kuin siat pellossa.
Tässä muuten mielenkiintoista tietoa miten osa näistä ”moniosaajista” vaatii verovaroja toimintansa pyörittämiseen. Uutiseen toki ei pidä täysin luottaa, kutenei muihinkaan. Mutta näin tämä varmaan pyörii, ja raha taskusta toiseen vaihtaa omistajaa: Limnellin ulostulojen perusteella ei voi muuta uskoa kuin, ettämies on lähinnä huolestunut omasta rahoituksesta. CIA:n ja Naton operaatiot ovat tälläisiä: Näkymätön sukellusvene, näkymättömät kyberhyökkäykset, jne,ja BUK joka tuli puskista. Bellingcrapin teoria. Nato-oikeudenkäynnissä jonka todisteina ovat vain Bellingcrapin todisteet tämä toimii hyvin.Kuten Kimmo Kannala on täällä todennut, niin varmaan kapinallisilla (joita Ukrainan Poro kutsuu terroristeiksi) onkin kiikarimiehiä(spottereita)ja varmaanuseampia. Oletettavaa on että näitä spotterimiehiä on myös vastapuolella siis Ukrainan Armeijalla ja myös Venäjällä. Viimeisten Bellingcrapin(Nato Council)väitteiden mukaanhan buk-ohjushan laukaistiin Pervomaiskojen pelloilta.. Tämä ei ole ehkä enempää kuin 10 kilometriä Venäjän rajasta.Eikö muka yksikään Ukrainan armeijan omista ”spotterimiehistä” havainnut Buk-laukaisusta syntyvää vanaa?? Tai ainakin Bellingcrapin valokuvista voisi niinpäätellä. Bellingcrapin levittämää valokuvaa BUK-savusta ei tarvita jos Ukrainan armeijasta edes yksi urho olisi havainnut BUK-ohjuksen laukaisun ja ilmoittanut siitä esimiehilleen. Siispä Ukrainalla ei ainakaan ollut kiikarimiehiä. Uskokoon ken tahtoo.
Tuosta jäi pois välistä tämä:
Mv-lehti:Helsingin ja Brysselin vallasväki halveksii punkaharjulaisia
”5.5.2017 Pete Pakarinen vaati trollitehtailun vastustamiseen lisää rahaa ja tahtoa, jota Mogherini eiole osoittanut hänen mukaansa riittävästi. Jarno Limnéllin viesti Suomen ehdokkaiden ja puolueiden kouluttamiseksi kyberturvallisuuden asioissa ennenvaaleja sai tukea Pakariselta 7.5.2017. Erityisen tärkeä auktoriteetti Limnéllin ja Aron ohessa on Janne Rysky Riiheläinen, jonka esityksiä Pakarinen kutsuu toistuvasti ”perusteelliseksi ja perustelluiksi”.
Jyrki Kataisen erottaminen komissiosta on kaikkien suomalaisten etu. Ja varmaan koko EU:n!
Hauska artikkeli hullunkurisesta Nato-joukkueesta. MV-lehteä näköjään kannattaa lukea siellä saa nauraa. Toivottavasti tämä jengi ymmärtäisi lopettaa ajoissa. Yksikään normijärkinen suomalainen ei heidän skeida-juttujaan usko tai tue. Luulisi Limnellin ymmärtävän tämän.
”Historian dokumenteistä näkee, että tuolloin Suomessa oli Neuvostovihaajia, sotahulluja, natseja, fasisteja, kateellisia, impivaaralaisia, kouluja käymättömiä tolljoa, jotka eivät ymmärtäneet yhtään missä mennään ja miten maailma makasi ”
Hallituksestako puhut?
Koko kansasta kun silloin(kin) käytiin Venäjän vastaista infosotaa.
Tim ei liene hallituksesta.
RS, kuvailit juuri naapureitamme. Toimeen on tultava, hä!
Syytä täsmentää:
fasismia, natsismia, ryssävihaa levitettiin tuolloin systemaattisesti ja ohjelmallisesti koko yhteiskuntaan, kaikkialle kansaan.
Toki Suomen väestössä oli niitä, joihin ryssittely-natsipropaganda ei tehonnut, jotka eivät hyväksyneet Suomen sotajuonia ym., mutta he olivat hengenvaarassa, luovuttivat, sulkivat suunsa jne. kun suomalaisilla ja saksalaisillakin sotahulluilla, fasisteilla, natseilla oli valta=väkivaltakoneisto puolellaan.
”Venäjän esitys, että suomalaiset ampuivat Mainilan laukaukset on mielenkiintoinen ja monilta sotaveteraaneiltakin kuultu ajatus elikkä se ei ole vain venäläisten tulkinta”
Ei ainakaan Suomalaisilta veteraaneilta!
Monet tunnetut Venäläishistorioitsijat ovat selvästi tuoneet esille, että kyseessä oli pelkkä tekosyy sodan aloitukselle.
Siis propagandaa!
Nimenomaan suomalaisilta veteraaneilta.
Puretaan taas yksi disinformaatio ja sepite.
Suomi nimittäin ei ollut yhtenäinen Talvisodassa, ei ennen eikä jälkeenpäin.
höpö, höpö, näytä yksikin Suomalainen joka näin olisi sanonut!
”Kansalaissodan varjo väistyi
Punakaartilaisten pojat lähtivät 1939 rintamalle.
Verisestä kansalaissodasta oli syksyllä 1939 kulunut vain pari vuosikymmentä. Oli siis syytä epäillä monen suomalaisen kieltäytyvän taistelemasta ”valkoisen kenraalin” johdolla ”työläisten ja talonpoikien valtiota” vastaan.
Yllättäen Suomen kansa oli kuitenkin lähes yksimielinen. Useimmat kommunistit lähtivät rintamalle, eikä Otto-Ville Kuusisen Terijoen hallitus saanut juuri vastakaikua.
…
Ehkä poliittiset epäluulot vaikuttivat punaisen Pirkanmaan ja Satakunnan divisioonan sijoittamiseen aluksi Päämajan reserviksi Mannerheim-linjan taakse. Sodan kuluessa joukko heitettiin pahoihin paikkoihin – osa Tolvajärvelle ja pääosa Summaa sekä Viipuria puolustamaan.
Pirkanmaan punakaartilaisten pojat saavuttivat Tolvajärvellä talvisodan ensimmäisen voiton. Heitä johti – etulinjassa – Aaro Pajari, joka oli vielä 1934 poistanut punaiset liput Tampereen Hämeenkadulta SDP:n juhlassa. Summassa ja Viipurissa hämäläisten linja kesti loppuun saakka.
Josef Stalin oli kuvitellut, että Terijoen nukkehallitus otetaan riemuiten vastaan Suomessa. Kuitenkin myös Raoul Palmgrenin tai Arvo Turtiaisen kaltaiset salonkisosialistit lähtivät rintamalle. Aarne Saarinen, SKP:n tuleva puheenjohtaja, taisteli Ässärykmentissä…”
Koko artikkeli: http://www.iltalehti.fi/talvisota/2009120410608827_ts.shtml
Toista maata olivat nuo suomalaiset kommunistitkin Talvisodan aikaan verrattuna selkärangattomiin nykykommunisteihin, jotka tavan takaa yrittävät raivokkaasti väärentää historiaa ja maalata mustaa valkoisiksi!
Juuri näin Totuudenetsijä!
Se on lännestä opittua kaikki!!
Ei kai tässä enää muu auta kuin:
Mielestäni ei Lindberg voi enää jatkaa puolustusvoimien komentajana.Hänen allekirjoittamansa Isäntämaasopimus vaarantaa Suomen turvallisuuden ja edut.Lisäksi Suomi on ilmeisesti mukana Naton/USAn sotaharjoituksissa, jotka on ehkä suunnattu Venäjää vastaan.
Venäjän ruplan kurssin kohotessa 25% ja ylikin, Suomen Venäjän vienti on ponkaissut 25% kasvuun, mikä näkyy Suomen talouden parantuneina näkyminä. Lindbergin tulisi perua Suomen osallistuminen Naton, USAn ja tai Ruotsin kanssa käytäviin sotaharjoituksiin tai ainakin selvittää Suomen kansalle seikkaperäisesti minkäluontoisista sotaharjoituksistaon kyse. Myöskin uudet hävittäjälentokonehankinnat ovat mitoitettu Suomen talouden kokoon nähden ylisuuriksi..Tarjoukset tulee pyytää myös Venäjältä ja Kiinalta.Ylimitoitetut hävittäjähankinnat tulisi katsoa korruptioksi ja tälläisten hankintojen pitäisi johtaa oikeudellisiin toimenpiteisiin, koskienmyös ulkomaisia agentteja. Ts. myyjien palveluksessa olevia välittäjiä. Korruptiolait voimaan retroaktiivisesti.
Ei sellaista pässiä Suomessa olekaan,t joka ostaisi Applen laaduttoman puhelimen 1000 euron hintaan jos vastaavan ja paremman saa kiinalaiselta Huaweilta 100 euron pintaan. Lisäksi kiinalainen Huawei kehittelee puhelimiaan Suomessa.
Puolustusministeriön ulkopuolella pitäisi alkaa järjestää Lindbergin eroa vaativia mielenosoituksia.Kenraalien pitäisi alkaa myöskin kyselemään, että kenellä he ovat töissä, ja tai kenellä haluavat olla töissä. Suomella vai Natolla?Ts. Maksaako heidän palkkansa tulevaisuudessa Nato vai Suomen veronmaksajat?
Kummalisen herkkä ja kipeä aihe poliittiselle johdollemme ja valtioneuvostolle.
Miksiköhän? Mitä luulette?
Kattoppas vaan minkälaista loiseläjää siellä Ukrainassa oli koolla. Straus Kahn oli pidätettynä New Yorkissa raiskaus-syytteen alla. Hotellin nais-siivoojaa ahdisteli ja valutteli kiimoissaan siemen-nesteensä kokolattia- matolle. Hänen passinsa evättiin, kunnes joukko hänen juutalaisia lakimiehiään saivat äijän vapautetuksi, ja lentoon takaisin Ranskaan suojaan. Straus-Kahn vaimo jätti miehensä pettyyneenä ”pervon käytöksiin”. Juttu oli lehdistössä kissankokoisin kirjoituksin. Äijä on Ranskassakin tunnettu väkivaltaisuudestaan naisia kohtaan.
Loistavaa seuraa Clintoneille. Discusting role models.
Venäjän propagandaa myötäilevää, hatusta kaivettuja tekosyitä, millä yritetään vierittää syyllisyys Ukrainan sodasta Venäjältä länsimaille.
Ukrainan sotaan on tasan yksi syyllinen, sodan aloittanut aggressori – Venäjä
Juuri näin.
Artikkelin lähteeseen pätee vanha sanonta.
”Suutarin lapsella ei ole kenkiä.” Kannattaa hakea ulkopuolista psykologista apua.
😀 HUUTONAURUA 😀
Turpeinen-Saaren kaveripiiri selittänee aika paljon.
https://yle.fi/uutiset/3-7395334
Hector Reban
Blog MH17
Did the Ukrainians shoot down flightMH17?
18 JUNI 2015 29 JANUARI 2017 / HECTORREBAN
https://hectorreban.wordpress.com/2015/06/18/did-the-ukrainians-shoot-down-flight-mh17/
Julian Roepcke, the staunch Kiev supporter from the German newspaper Bild Zeitung, even foresaw an end to the fights and a win for “Russia”. (Kuvakaappaus Hectorin blogissa kertoo saksalaisen twiitanneen)
Julian Röpcke@Julian Roepcke 17.7.2014 THIS IS IT, LADIES AND GENTS,RUSSIA WON THAT WAR. REPORTS OF 5000 ENCIRCLED UKR TROOPS IN THAT AREA MIGHT BE TRUE.
Kun taas Kimmo Kannala kirjoitti ”6”Ukraina oli voitolla, kapinalliset perääntyivät.(Lähde:Yhdysvaltain pääputinisti iski Syyriaan – haaste turvallisuuspolitiikan vouhottajille)
Ps. Tuo Hector Reban on kovan luokan blogisti. Suosittelen lukemaan.
Väitätkö siis Suomalainen valehtelu, että tällaista kokoontumista ei tapahtunut Jaltalla syyskuussa 2013?
Uusnatsi ideologisen kiihkonsa ajamana torjuu tietysti kaikki USA:n osallisuutta Ukrainan kriisiin kertovat tiedot.
Venäläinen valehtelu. Oletko pelkästään suorittamassa Hesarin nettipalstojen uusnatseille tyypillistä mölinää, vai onko tarkoituksesi myös keskustella?
Esitin kysymyksen yllä, odotan vastausta.
No, no. Venäjähän sitä ei aloittanut. Jos olisi niin Ukrainaa ei enää olisi!!
Haluatko päivämäärän milloin Ukraina aloitti Anti terrorist operaation?
Sitäpaitsi turha sotkea venäläisiä tänne. Täällä kiistelevät ja peetä jauhavat vain suomalaiset nimierkit.
Venäläiset käyttävät yleensä omaa nimeä keskusteluissa!!
Venäjä aloitti sotatoimet Ukrainaa vastaan erikoisoperaatiolla Krimillä 27.2.2014 50 erikoisjoukkojen sotilaan vallattua Krimin parlamentin.
Noin viikossa 28.2.–5.3.2014, Sevastopolin tukikohdasta käsin operoineet venäläiset erikoisjoukot miehittivät Krimin ja ottivat hallintaansa alueen keskeiset strategiset kohteet. Krimin valtaamisen keskeisessä roolissa olivat Venäjän asevoimien uudet erikoisjoukot, spetznaz-joukot, maahanlaskujoukot sekä merijalkaväki.
Hieman myöhemmin keväällä venäläisen FSB:n eversti Igor ”Strelkov” Girkinin komentamat rajan yli tulleet joukot lietsoivat taistelut käyntiin Itä-Ukrainassa.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html?nomobile=4
”Jos olisi niin Ukrainaa ei enää olisi!!”
BS. Venäjän propagandisteilla on tapana liioitella Venäjän asevoimien suorituskykyä. Esimerkiksi Venäjän joukoilla ja laittomilla militioilla kesti n. puoli vuotta valloittaa Donetskin kansainvälinen lentoasema täysin alivoimaisilta Ukrainan puolustusvoimien joukoilta . Donetskin lentoaseman alueella käytiin taisteluita toukokuun 2014 ja tammikuun 2015 välisenä aikana
Parhaimmissa videoissa näkee ampujan ja uhrin samassa kuvassa. Suuliekki leimahtaa ja mielenosoittaja valahtaa hengettömäksi. (Linkki ei tallessa tässä laitteessa)
Ei jää epäselvyyttä että ainakin berkut poliisi ampui kuolettavasti.
Keitähän nuo ampujat voisi olla:
https://youtu.be/zwqfrq43lK0
Tietenkin berkut joukoiksi naamioituneita CIA miehiä… LOL!
Kremlin marionetti Janukovitsh on etsintäkuulutettu noista Maidan joukkomurhista. Eipä mikään ihme että tuli kiire lähteä maanpakoon Venäjälle.
He he. Onko etsintäkuulutus lähtöisin Petro Poroshenkolta, ja onko siinä mahdolllisesti Petron sydänystävän Sauli Niinistön nimi myös alla?
Hesarissa tällainen on varmaankin käypää tavaraa, mutta täällä lukijamme ovat liian valistuneita uskoakseen moista potaskaa. Venäläinen valehtelu, suosittelen palaamistasi Antti Herlinin uusnatsitarhaan. Vai onko jo tullut pakit sieltäkin?
Ukrainan demokraattisesti valittu parlamentti etsintäkuulutti Janukovitshin epäiltynä noista Maidan joukkomurhista.
Kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol etsintäkuulutti Janukovitshin vuonna 2015. Viktor Janukovitshia epäillään talousrikoksista,korruptiosta ja varojen väärinkäytöstä sekä kavalluksesta.
Videoasiantuntija herra Kannala tutkii maailmaa videoiden välityksellä ja elää tynnyrissä. hihihii 😀
Suosittelisin herra Kannalalle elämän hankkimista. 🙂
Puhut asiaa. Todellisuus kyllä voi pahasti vääristyä niitä kritiikittömästi katsellessa.
Ja varsinkin nyt kun – kuten yllä totean – niitä YouTube kontrolloi ja valvoo yhä tarkemmin eikä ’vihapuhetta’ (tervettä kritiikkiä) sallita.
”According to a post on YouTube’s official blog, videos will now be subject to the rule of the mob.
Trumpistakin nyt väitetään tällaista — mene ja tiedä mikä sitten totuus.
TRUMP IS THE SWAMP
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=155664
Mainillan laukausten taustalla voi hyvinkin olla myös venäläisten valkoisten maanpakolaisten sotilaallinen organisaatio RROVS, sen tavoiteena oli neuvostovaltion kaataminen,rovs toimi aktiivisesti juuri suomen kautta,koko kolmekymmenluvun tehden terroriiskuja Leningradin infastruktuuria vastaan.
Rovssin tavoiteena tietenkin oli saada konflikti aikaiseksi Neuvostoliiton ja länsimaiden välillä,sinä se miltei onnistuikin,koska Ranska ja Britannia olivat jo lähettämässä apuvoimia Suomeen, sillon Stalin tajusi minkälaiseen asemaan oli itsensä ja luomuksensa asettanut ja tarjosi nopeasti rauhaa.
Yhdysvallat oli tuolloin milteipä läheisissä väleissä Neuvostoliiton kanssa, koska siellä oli Roseveltin vasemmistolais henkinen regimi tuolloin vallassa.
Myös Saksan rooli oli mielenkiintoinen, koska suomen hallinnossa kamppaili kaksi suuntausta tuolloinkin,oli aglsaksimieliset joita edusti Erkko ,Ryti ja etenkin Holsti,joka oli erityisen saksavastainen, nämä tahot antoivat Petsamon nikkelin Kanadalaiselle toimialle hyödynnettäväksi.
Saksalaismielisiä oli etenkin sisäministeriön kansliapäälikkö O E Rantakari,joka oli milteipä maanpetollisen läheisissä väleissä Saksalaisiin, sekä tuolloin Paasikivi ja Svinhufud.
Saksalaiset ikäänkuin kouluttivat ja opastivat suomalaisia itseleen edulliselle reitille Petsamon nikkelikysymyksessä,on jopa esitetty epäilyksiä,että Von Ribbentrop,olisi jopa yllyttänyt Stalinia toimiin Suomen jukuripäisen johdon päiden kääntämiseksi ,sodan avulla.
Jo joulukuussa saksalaiset oli kremlissä rauhanvälitys toiminnassa talvisodan päättämiseksi,silloin maamme johdolle esitettiin lupaus tulevassa sodassa maamme saavan kaiken takaisin korkojen kanssa.
Hieman vastaavanlaiset asetelmat on nyt maailmaan muodostumassa,yhdysvalloissa on käynnissä voimakas sisäinen polittinen murros, jos Trumpin populistis konservatiivinen fraktio onnistuu pääsemään voitolle, on mahdollista, että myös tälläkertaa yhdysvallat löytää partnerin tälläkertaa konservatiivisen Venäjän kanssa.
Neuvostoliiton vastainen provokaatio on vaihtoehto, mutta ei sulje pois Suomen osuutta.
Natsi-Saksan tiedustelu, SS ja Suomen tiedustelu, jopa Mannerheim itse oli yhteydessä Neuvostoliiton, bolsevikkien vastaisiin ryhmiin.
Toisaalta, jos ampujilla ei olisi ollut valtiollista, Suomen, Saksan suojaa, Neuvostoliiton poliisi, miliisi, armeija olisi napannut ampujat. Eikä mikään ryhmä olisi voinut anastaa itselleen tykkejä.
Suomen toimet rinnastuvat Ukrainan BUK-kusetukseen. Siinä on paljon samoja piirteitä.
Tietenkin tilanne oli jännitynyt, kansaliset, oikeistolaiset voimat rakentelivat Suur-Suomi skenaarioita,sekä myös vasemmistolaisilla oli samantapaisia haaveita ,esimerkkinä Edward Gylligin jopa toteuttama Karjalan työkansan komuuni, Gyllingillä oli muuten samansuuntaiset kolmenkannaksen suursuomen rajat,kuin oikeistolaisilla haihattelijoilla.
Kuten nytkin voimme mailmasta havaita,se ei ole mitenkään johdonmukaine, vaan erilaisten sattumusten ja pyrkeiden kaoottinen yhdistelmä.
Täälle se taas Punakukat kukkii!!
Kommareiden iltasatuhetki…..
Poliittinen johtomme, valtioneuvosto, YLE, Mantila käyvät kansaa ja Venäjää vastaan halpamaista, julmaa, kyynistä, vaarallista joskin amatöörimäistä ja vanhanaikaista infosotaa ja aivopesua.
Mantilan yrityksestä lakoonisesti kehua meitä, varoittaa meitä, vedota meihin, mustamaalata Venäjä ja venäläiset että emme vaan kiinnostuisi, epäilisi, pohtisi Suomen omaa virallista versiota Mainilan laukauksista tuli mieleen vanhat suomalaiset elokuvat ja romaanit, joissa ovela, kiero pikkurikollinen yrittää kehumalla kusettaa hidasälyistä suomalaisjunttia luopumaan mielipiteestään, omaisuudestaan, vaimostaan.
YLEn ja Mantilan tv-vetoomuksessa oli kaikki propagandan ja propagandistin palikat paikallaan kuin suoraan propagandan alkeiskurssilta.
1930-luvulla tuollainen puri, mutta tuskin puree enää muuta kuin kouluttamattoman väestön ja vähemmän älykkäiden, väkivaltaisten, katkerien, syrjäytyneiden sotaa sekä NATOa himoitsevien pelurien keskuudessa.
Yksioikoisesti funtsijana olen ehkä aivan varma, että nyt esiintuodut Mainilan laukaukset ovat ilman sarkasmivaroitusta itäsuomesta heitetty vastine russofobiseen ulosantiin linjoilta yle.hs,seiska,sun,kotijakirkko,alla…. Vastapalloon pukattavaksi tyhmällä päällä.
Ihmeellistä, että vielä jotkut, kuten artikkelin kirjoittaja, puolustelevat Neuvostoliittoa, vaikka tiedämme jo vankileirien saaristosta ja kymmenistä miljoonista kuolonuhreista. Ukraina-asiassa tosiaankin on kaksi puolta, jotka molemmat pitäisi kuulla. Venäjä näkee asian omalla tavallaan, länsi omalla tavallaan. Vain hölmö uskoisi kokonaan kumpaakaan, viisas näkee, että tässä on kaksi korruptoitunutta mafiaa toisiaan vastaan, eikä ole mitään järkeä valita kumpaakaan puolta. Jos Vastavalkea pysyy tällä, sanoisimmeko suomettuneella linjalla, se ei tule saavuttamaan suurten kansanjoukkojen suosiota. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö korruptoitunut länsi ja erilaiset oligarkit olisi näiden kaikkien värivallankumouksien takana, ja tietysti historiallisesti lukemattomien muiden vallanvaihdosten takana Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä jne.
Oikeaoppinen linja on nimenomaan kultainen keskitie. Täysi itsenäisyys, täysi puolueettomuus, se olisi oikein, mutta tässä artikkelissa jo laitetaan Talvisotaakin Suomen syyksi, lähes asetutaan brutaalin Neuvostoliiton puolelle, ja nykyinen mafia-Venäjä esitetään viattomana uhrina. Kirjoitus on siis samaa poliittista puolueellisuutta ja rikosten katsomista sormien läpi, koska se sopii omaan agendaan, mitä YLE ja Hesari tekevät, mutta tämä on vain eri suuntaan.
Tuohon jälkimmäiseen osaan liittyen ”oikeaoppinen linja on keskitie, täysi itsenäisyys ja puolueettomuus.. jne.” Samaa mieltä mutta muilta osin en täysin lämpene.
Olihan meillä varmaan oma osuutemme sotiin eikä minusta kirjoittaja asetu NL:n ’puolelle’, ei ainakaan selkeästi vaan analysoi tapahtunutta siten kuin sen ymmärtää. Täysin neutraalihan noissa asioissa on vaikea kenenkään olla.
Mitä nyky-Venäjän ’uhriksi’ joutumiseen tulee Ukrainen kohdalla niin on siinä perää.
Kuten artikkelissa todetaan: *Ehkä kuvaavinta tässä USA-NATO/EU projektissa oli se, että vallankaappausta valmisteltiin niin avoimesti: Ukrainalainen oligarkki Pintschuk oli kutsunut koolle Jaltalle laajan kokouksen valmistelemaan Ukrainan haltuunoton yksityiskohtia vuoden 2013 syyskuussa.
Paikalla olivat Hillary Clinton ja Bill Clinton jne.* Todella iso kööri paikalla ja kaikilla sama ajatus: miten valloittaa Ukraina.
Kyllä se minusta kertoo mikä oli homman nimi. Ei ollut mitään reilua peliä kuten ei ole ollut jatkokaan. Eikä Ukrainan kansalta ole kysytty mitään. Se on saanut seurata vain vierestä.
Mutta jokainen näkee asiat omalla tavallaan. Näin minä näen.
”Sodan päätyttyä jokaiseen suomalaiseen kylään ulottunut urkinta ja mielipiteenmuokkausjärjestö lopetettiin ja siihen liittyvät paperit tuhottiin – kuten kaikki muutkin Mannerheimin ja sodan johdon arkistot. Tämän arkistojen tuhon jälkeen valkoisen Suomen on ollut helppoa rakentaa historiansa haluamakseen sankaritarinaksi muistelmien ja sotapropagandaa sisältävien dokumenttien varaan.”
Kallonkutistajissa on viksujakin. Montakohan blogisti on terveiden kirjoihin hoitanut? Muistan sanonnan, sisällöltään: psykiatri ei pysty hoitamaan skitsofreenikkoja jollei ole sitä tautia itse kokenut.
”Suomalaiset on historian aikana pystytty ohjailemaan sotaan myönteisesti suhtautuvaksi, ehjäksi kansakunnaksi. Mannerheim valmistautui talvisotaan huolellisesti ja ohjasi yleisen mielipiteen tukemaan elämänikäistä haluaan valloittaa Itä-Karjala. Mainilan laukaukset olivat kokonaisuudessa yhdentekeviä. Myös jatkosotaan ryntääminen oli näyteltävä hyökkäyksen uhriksi joutuneen maan puolustussotana.”
Kommentin jälkeen allekirjoitus lähetteeseen ja Niuvan sairaalaan varma vuode.
Uskomatonta kommaripropagandaa tällä sivustolla. Kovasti ikävöi tulipalo-kommunisti Turpeinen-Saari & Co Isä Aurinkoisen aikoja vankileirien saaristoineen ja KGB-kidutus- ja teloituskoneistoineen esimerkkinä muulle maailmalle.
Missä viipyy Johan Bäckmanin Vastavalkea-debyytti?
Kyllä!
Mistä päättelit että ikävöi? Eihän Venäjä ole sama kuin NL Putin on sanonut ettei kaipaa tai haikaile NL-aikoja. Varmaan tietää mistä puhuu.
Minusta alkaa näyttää siltä että tämä nwo-fasismi on lähempänä kommunismia mitä noihin vankileireihin ja kidutus- ja teloitusjuttuihin tulee muusta kuten esim. huumekaupasta puhumattakaan. Ja kuinka suuri onkaan se syyttömien ihmismäärä mikä on sen sodissa tapettu. Miljoonissa liikutaan ellei kymmenissä. En osaa arvioida mutta varmaan jostain tiedon saa.
Ja pian pääsee varmaan ’vihapuheista’ leirille jos meno tällaisena jatkuu. Ei hyvä malli maailmalle tämäkään.
Kukaan ei nyky-Venällä kaipaa ryssän aikoja!
Putin on itsekin todennut, että sosialismi ei ole toiminut missään päin maailmaa!
Mielenkiintoinen ajatus, onko siis sosialismi, jos käytämme vanhan stadin slangin verbiä ryssiä, ryssäilyä?
Vanhassa suomen kielessä ryssällä on aina tarkoitettu venäläistä, venäjän kieltä puhuvaa tsaarin Venäjän kansalaista. Sana venäläinen on tullut käyttöön jossain vaiheessa 1800-luvulla. Norbottenin alueen suomen kieliset, siis ihmiset, jotka puhuvat ruotsalaisperäisellä intonaatiolla hoon päältä, puhuvat pääosin vanhaa suomea. Heidän kieleensä on tullut paljon sanoja ruotsin kielestä, mutta suomen kieli on vanhaa suomea ja venäläinen on heillä edelleen ryssä ilman sen kummempia tunnepainotuksia. 😀
Diabolik tuntuu nyt antavan sanalle ryssä uuden ”aatteellis-puutteellisen painotuksen”, joka on samalla ilmeisen tunneperäinen. 😀
PS Tässä ei voi kuin ihmetellä 😀
Älä saivartele, ymmärsit kyllä mitä tarkoitin!
Sinulla Doabolik menee sosialismit ja kommunismit sekaisin.
Et varmaan ymmärrä hölväsenpölästiä kummastakaan aatesuunnasta, mutta räksyttää pitää juuri siksi kun et niistä mitään ymmärrä.
Ollaanpa tarkkana, venäläinen ei ole ryssä vaan sana on tarkoittanut karjalaista, siis nykyisin suomalaista:
”2.2.3 Ryssät ja karjalaiset
Nämä ”ryssät” itse asiassa olivat karjalaisia kauppamiehiä, jotka tulivat, niinkuin aina ennenkin, kaupantekoon ikivanhoja kauppateitään, Suomen erinomaisten vesiväylien kautta. Myös Suomen historiassa tulee olla tarkkana, kun puhutaan ryssistä ja heidän toiminnastaan Suomessa, sillä muut Suomen heimot kutsui usein karjalaisia ”ryssiksi” (laukkuryssä). Karjalaiset-ryssät oli kainulaisten kovia kilpailijoita pohjoisen elinkeinoissa, ja asuttivat maata siinä kuin kainulaisetkin. Nämä kreikkalaisortodoksit karjalaiset taas kutsuivat roomalaiskatolilaisia, myöhemmin luterilaisia suomalaisia ”ruotseiksi” (”Suomi, suomalainen” -käsitteitä ei ollut keksitty vielä).
Länsipohjalla, eli nykyisten Västerbottenin ja Norrbottenin rannikkoseuduilla, oli ja varhain lujat siteet Pohjanmaalle (Österbotten eli muinainen Kainuu – Kvenland). Yhdessä ne muodostivat sen luonnollisen ykseyden, jota keskiajalla kutsuttiin nimellä Pohjanperä (Norra bott(n)en). Tätä tietyssä määrin itsenäistä pohjanmiesten maata ei yhdistänyt vain hallinto, vaan myös suku- ja kielisuhteet.
Nimitys ”Norrbotten” yhdyssanana otettiin käyttöön 1400-luvun alussa, ja merkitsi toisinaan valtakunnan pohjoisinta osaa, toisinaan vain Pohjanmaata (Österbotten). Myös nimitys ”Västerbotten”, ”Österbottenin” vastaparina, tuli käyttöön ja lisäsi termien sekaannusta. Vasta 1400-luvun lopulla tuli termistä ”Västerbotten” käypä nimi Ruotsin puolella. ”
Pohjanlahti oli sisämeri ja alununperin kutsuttiin nimellä Kainuunmeri.
”Muinainen Kainuu oli jaettu kolmeen osaan: Ruotsin Länsipohja, Novgorodin Pohjanranta/Kainuunranta, ja alue etelään Pyhäjoesta, Eteläpohjanmaa (ja Satakunta). Eteläpohjanmaa suuntautui luonnollisesti Turun hiippakuntaa kohti, ja liitettiin vähitellen hallinnollisesti muuhun Suomeen. Pohjoispohjanmaa, Kainuunranta, joutui Ruotsin ja Novgorodin/Venäjän taistelutantereeksi. Tämä taistelu kesti vuosisatoja, ja ratkesi vasta Täyssinän rauhassa 1595.
1.3.2 Kainulaisten kuningas
Täyssinän rauha 1595 merkitsi, että Kainuun kaksi itäistä palasta liittyi taas yhdeksi, kun taas se kolmas läntinen osa, Länsipohja, alkoi ruotsalaistui. Kun Kaarle herttua oli vakauttanut mahtinsa, ja kruunattiin kuninkaaksi Kaarle IX, lisäsi hän titteliensä joukkoon: ”Kainulaisten kuningas, Kvenernas konung”. Oliko tämä kunnianosoitus Kainuun miehille, jotka Nuijasodan nimellä kulkevassa Suomen ensimmäisessä sisällissodassa taistelivat Flemingiä ja Sigismundia vastaan Kaarlen puolella? Tätä arvonimeä hän käytti ensi kertaa 16. maaliskuuta 1607. Arvonimi hävisi myöhemmin, mutta Kainuulla (Österbotten/Pohjanmaa) oli pitkään erikoisasema muuhun Suomeen nähden.”
Samat talmudisti-satanistiset kasaari-pankkigangsterit olivat neuvosto-(ja muunkin)kommunismin takana kuin ovat jo ainakin satoja vuosia kehitteillä olleen NWO:nkin takana:
”Actually, the Rothschild KM [Khazar Mafia] was the original source of Bolshevism which is nothing more than covert Babylonian Talmudism expressed as racist and malignant Judaic Tribalism.”, https://justice4poland.com/2015/05/01/the-khazarian-mafia-part-ii-updated/
Hyödyllisiä idiootteja bolsevikki-kasaarien opeille riittää Nyky-Suomessakin, joka näkyy myös tällä sivustolla. Massamurhaaja-bolsevikki Leninhän käytti sanontaa ’hyödyllinen idiootti’ niitä liberaaleista ja työläisistä, jotka hän oli saanut huijattua siihen uskoon, että he kommunistit olisivat toimimassa tavallisen kansan parhaaksi
“The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and Communism under the same tent, all under their control. Do I mean a conspiracy? Yes, I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, incredibly evil in intent.”
–Rep. Larry P. MacDonald, killed in Korean Air Lines 007, 1983.
Hyvä kommentti mutta ei ollut vastaus siihen mitä kysyin.
En viitannut Putiniin enkä Putinin Venäjään vaan Turpeinen-Saareen. Nuo Veijo Hoikan kommentissaan esittämät lainaukset Turpeinen-Saaren artikkelista ovat juuri samanlaista propagandaa, jota varsinkin takavuosina Isä Aurinkoista ja hänen valtakuntaansa ihannoivat kommunistit usein suolsivat. Nuo lausahdukset viittaavat siihen, että Turpeinen-Saari kommunistina haikailee noita Isä Aurinkoisen aikoja.
Ok, itse en kokenut niin että haikailee. Mistä tiedät onko hän edes kommunisti nykyisin? Miksi on sitten demari?
Moni muuttaa poliittisia kantojaan ajan kanssa. Kun käsitys asioista ja maailmankuva muuttuu ja oppii näkemään asioita uudella tavalla niin joutuu tarkistamaan poliittistakin kantaansa.
Itse esim. kannatin joskus EU:ta kun en ymmärtänyt mikä se on mutta nyt kannatan eroa siitä.
Vain kovan luokan kommunistit Suomessa tuollaista propagandaa suoltavat ja he olivat ja ovat Isä Aurinkoisen ja hänen verisen tyranniansa ihailijoita.
Vaikka Putin ei Neuvostoliiton aikoja muuten kaipailekaan, hän kaipailee sitä suuruutta, mikä Neuvostoliitolla oli maailmanpolitiikassa. Mahtaakohan hän ymmärtää, että Venäjällä ei enää ole siihen resursseja?
Myös Hitler kuvitteli liikaa Saksan voimasta. Huonosti kävi.
:DDD!!
Taas kommentit väärään paikkaan!
Teuvalla kuoli 1300 kalkkunaa pelästyen yli lentänyttä lentokonetta, kumpikaan ilmavoimat ja siviili-ilmailu kieltää lentotoiminnan viime keskiviikkona siellä. Jäljelle jää Naton hävittäjäkoneet jotka ovat tehneet ilmavalvontaa Suomen alueella jo pari vuotta. Pysyisivät poissa, kun eivät saa muuta aikaan ku vahinkoa.
http://www.ksml.fi/kotimaa/MT-Teuvan-kalkkunatuhon-aiheuttanut-kone-ei-ole-Ilmavoimien/1023877
Kysymys ei ole ilmavalvonnasta.
Ylipäällikkö Niinistön aikana ylilennot alkoivat.
Kaupunkien, taajaminen ylilennoilla yleensä jälkipoltin päällä jota tulee maksimaalinen meteli halutaan pelästyttää meidät kansalaiset ja lavastaa, että Venäjä on uhka.
Ylilennoilla natotetaan meitä.
Kävi ilmeisesti sama mielessä puolen tusinalla ihmisellä jokunen päivä sitten kun Heinäveden alueelle jyristeltiin.
Muuan paikalla ollut kommentoi pilkalliseen sävyyn: — Katoppa Natoa. Lähestyy siinä demokratiaohjukset valmiustilassa ystävällismielisesti aggressiivista Venäjää!
Huomautus kirvoitti muista paikalla olleista naurunrähäkän.
Itseäni tämä virkisti.
Päätyykö tää siihen,jotta saa kokardin kuvan otsaansa Nato lippalakki päässä ?
Suomen presidentti Niinistö, valtioneuvosto, ulkoministeri, puolustusministeri, Mantila ym. eivät ole koskaan osanneet, uskaltaneet perustella ”omaa” ja Suomen virallista kantaa Ukrainan kriisiin.
Ainoa, mitä on kuultu, on että Venäjä rikkoi kansainvälistä lakia ja liitti Krimin itseensä, mutta tuota ei ole koskaan perusteltu mitenkään. Asia vaan muka on niin.
Ulkopoliittinen osaaminen on nyt Suomessa huonointa kuin koskaan sotien jälkeen.
Sama porukka kuin eräillä muillakin, Vastavalkean palstoilla on jälleen asiallaan. Ensinnäkin voisi todeta, että mikä on Sipilän kaapparihallituksn legitimiteetti selittää yhtään mitään minkään turpareleen välityksellä. Sipilän kakkoshallitus on vallankaapparihallitus, jonka ministerien oikea residenssi olisi vankilassa. Suomen rappiotilaa osoittaa tässä oikeuskanslerin lausunto, ja ministerien ajama agenda.
Mitä sitten tulee täällä riehuviin rupisiin ja täisiin rakkikoiriin, nimeltä mainitsematta, niin voisin kysyä, mitä he ovat tehneet tämän suomalaisen yhteiskunnan hyväksi koskaan elämänsä aikana. Onko palvelus Helsingin Sanomissa rinnastettavissa asepalvelukseen tai siviilipalvelukseen, tai ylipäätänsä mihinkään yhteiskunnan kannalta hyödyliseen toimintaan…?
Aika näyttää mihin asiat menevät, -mutta tälllä hetkellä on ilmeistä, että Sauli Niinistö jatkaa sitä demaripresidentti Koiviston nurkan takaa ampuilevaa ja salailevaa piiloideologin ja ”puskafanin” katastrofaalista toimintaa, jolla Suomi vietiin Euroopan Unioniin kustannuksia kaihtamatta ja käytiin omia kansalaisia vastaan joidenkin ideologisten päämäärien saavuttamiseksi.
Nykytilanne on osoittanut, että kysymyksessä on totaalinen väärinymmärtäminen ja virhearviointi siitä, mitä Euroopan Unioni faktisesti edustaa. Mutta kun esim. demareila, myös muila on tyypillisesti pyrkimys kloggiutua aina vaan suurempaan ja vielä yhdempään, jolla on keskushallinto, niin siellä on sitten nk. työpaikkoja. Työstä viis, pääasia kun on työpaikkoja missä voi tonttuilla rusetti tai kravatti kaulassa aivan rauhassa lobbarilauman pyöriessä ympärillä.
Artikkelin kirjoittaja on esittänyt joukon nimiä ja vaikuttajia erään politiikan huipulta, ja asiayhteyksiä, missä ko. henkilöt ovat toimineet ja vaikuttaneet, niin täällä taas räksyttävät samat rupiset ja täiset, -pitäisikö vielä sanoa kuppaisetkin rakkikoirat jatkamassa samaa liturgiaansa ilman mitään faktoja esitettävänään, kuten Pariisin rauhansopimusketjuissa … 🙂
”Mantila vetosi suomalaisten korkeaan koulutustasoon, jonka perusteella hän uskoi suomalaisten olevan vastustuskykyisiä Venäjän propagandalle eikä pitänyt todennäköisenä, että suomalaiset uskoisivat valeuutisiin. Hän otti esiin päinvastaisena esimerkkinä Tsekin, jossa suoritetussa kyselyssä osa kansalaisista pitää todennäköisenä USAn ja NATOn sekaantumista Ukrainan kriisin aloittamiseen, mikä Mantilan mielestä siis on valeuutinen.”
Samaan Mantilan vittaamaan korkeaan koulutustasoon nähden voisi myös ajatella, että suomalaiset ovat vastustuskykyisiä sillekin propagandalle jota kotimaiset propagandatuutit takovat julkisuuteen, ja voisi ajatella, että tässä suhteessa kansalaiset eivät usko niihin valeuutisiin jota Mantilan taho tuottaa.
Faktoja, jotka Jali Raita on tuonut esiin Pariisin rauhansopimukseen liittyen, ovat vieläkin ko. palstalla kumoamatta, vaikka resursseja olisi koko valtio-apparaatin repertuaarista. Ainoa mihin sillä taholla on kyetty, on HS:n jälkijättöisen rakkilauman esiintyminen.
Sama nyt on käynnissä tälläkin palstalla.
Katsopas Erkki, nämä ”täiset ja rupiset sotaa lietsovat rakkikoirat, jos he onnistuvat aikeissaan, mistä herra meitä varjelkoon, tekevät sen jälkeen ns erkot. Eli ottavat jalat alleen ja pakenevat a) Tukholmaan tai b) aah sinne niin ihanaan Amerikkaan näillä Sveitsistä hankkimillaan Pilatus-koneilla ja huutelevat sieltä sotakiimaan saattamalleen suomen kansalle ”näyttäkää niille pojat” 😀 😀
Ja jo ennalta tiedetään lopputulos, tulee käymään samoin kuin aikanaan aah sille niin sankarillisille vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheimin valkoiselle armeijalle: 😀
https://www.youtube.com/watch?v=c2E4HNfPtRs
Joku aivoatleetti sanoi eräällä palstalla tässä taannoin ”We are watching you”. Nythän on muotia sanoa englanniksi kaikki se mihin suomenkielelläkin on ilmaisutapoja.
Sitten kun erkkotekemiset on loppuunviety niin jotkut voivat sanoa selvällä ihan muodinmukaisesti englanninkielellä, ”You have no place on the earth” .
Tätä kai ei tarvitnne enää selittää suomeksi, kun englanniksikin se osataan sanoa..
’…Nythän on muotia sanoa englanniksi kaikki se mihin suomenkielelläkin on ilmaisutapoja…’
Sehän kuuluu tähän nwo-tai orwell-agendaan. Yksi tärkeä osa-alue kun imperiumia luodaan.
Itse joudun valitettavasti käyttämään tai linkittämään paljon sillä kielellä koska meiltä ei saa vastaavaa tietoa. Mutta jos ei ymmärrä niin sitten voi käyttää kääntäjää. Se on vähän eri asia enkä hyväksy lainkaan oman kielemme mitätöintiä.
Jokseenkin samaa mieltä. Kyllä artikkeleita pitää pystyä lukemaan sekä oikealta että vasemmalta, näin politiikan termeillä sanottuna, ja kannattaa ajatella ennen kuin kommentoi. Nyt kommentit ovat menossa väärään suuntaan, räksyttämiseen ja vanhojen leimakirveiden käyttämiseen ilman faktoja. Kohta niitä ei viitsi enää lukea.
Erilaisia väittämiähän on maailma pullollaan. Jos on tiedossa faktaa millä kumota, niin sen kun kirjoittaa ne esiin. Toisten pilkkaaminen ja leimaaminen ei ole faktaa. Myös lukutaito on eduksi. Jos artikkeleissa kerrotaan faktaa lähteineen, niitä ei räksyttämällä kumota, ainakaan minun mielessäni. Tarkoitus lienee vain sotkea itse asia. Tuskinpa monikaan räksyttäjä edes luki tuon Economist lehden artikkelin Jaltan kokouksesta. Tiettävästi tuo lehti ei ole kovin kommunistinen, sosialistinen, vai mikäsenytpitiolla?
Jokaisella on sananvapaus, mutta hyvä olisi pysyä asiassa. Artikkeli lähti Mainilasta ja meni Ukrainaan. Onhan niillä vähän samoja piirteitä, joku aloitti. Mainilasta meille on iskostunut Suomen virallinen totuus. Nyt on esitetty vastaväite. Enpä osaa sanoa kumpi on oikein, kun en ole asiasta paljoa lukenut. Päivitän tietoni heti kun näen asiasta kiistämätöntä tietoa. Artikkelin kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä, aika merkitykseton asia, tänäpäivänä. Kova hinku näyttää kuitenkin olevan kaivella vanhoja juttuja lyömäaseeksi. Nykyinen Venäjä(kään) ei ole enää Neuvostoliitto. Sekin tieto näyttää jääneen monelta kommentaattorilta päivittämättä.
Tim, Erkki, M. Harhama, tavis. Hiton hyviä kommentteja.
’..Nykyinen Venäjä(kään) ei ole enää Neuvostoliitto. Sekin tieto näyttää jääneen monelta kommentaattorilta päivittämättä..’
Näin on kun tärkeintä on päästä vain rokottamaan Putinia. Viis faktoista.
Näitä poskeaan paukuttavia tyhjiä tynnyreitä vilisee täällä kuin Vilkkilässä kissoja.
Ja kannattaisi myös perehtyä siihen mitä se bolsevismi oli ja miksi se sai yliotteen Venäjän kansasta, ja oliko viisasta lähteä sitä vastaan uhoamaan vai tyytyä puolueettomuuteen ja vain puolustautumiseen tarvittaessa.
No, virheistä on maksettu kova hinta ja maksetaan jatkossakin.
Jokseenkin samaa mieltä on hyvä kannanotto.
Entäpä jos tehtåisiin sellainen skenaario, että esitetty ajatus Suomen ampumista Mainilan laukauksista olisikin totta. Totta vai tarua, -mitä sillä on väliä, kun siitä huolimatta on saavutettu rauhantila, joka on varmistettu Pariisin rauhansopimuksessa vuodelta 1947, siinä mainituin ehdoin.
Mikä tärkeintä, Busineksetkin pyörivät sen jälkeen hyvin telakkateollisuuskin sai suolta tarjoomuksensa miten vaan, ja aina löytyi bilateraalia.
Ei sopimuksessa tietenkään ehdollisteta mitään, mutta sopimuksen artiklojen rikkominen on toimi, jonka perusteella sopimuksen määrittelemän valtiollisen tilan vastatila on sopimuksen perusteella määriterlty tila.
Muuten olen melkein täysin samaa mieltä. Pitäisikö tämän asian esiinnostamista pitää joternkin merkityksellisenä, vai täysin merkityksettömänä. Joka tapauksessa Mainilan laukauksia merkitysellisempiä strategisia siirtoja on jo tehty. Kuka vastaa niiden seuraamuksista, vai onko kysymyksessä vain ”tekninen” kokemusten ja yleisen yhteensopivuuden harjoittelu…
Vastavalkea – Venäjän propagandaa ja disinformaatiota alkaen vuodesta 2014
Ukrainalainen, Suomessa asuva lääkäri Michail Saltychev kirjoitti Turun Sanomissa 20.7.2014: […] Tunnen (tai paremmin tunsin) alueen melko hyvin. Kotinurkillani käydään nyt sisällissotaa. Kaupunkeja ja kyliä pommitetaan ja panssarivaunut vyöryvät asutuskeskusten kaduilla. Kyse ei ole ”anti-terroristisesta operaatiosta”.
Ukrainassa käydään sisällissotaa entisen Jugoslavian tapaan. Yhtäläisyyksiä on paljon mutta on yksi iso ero. Jugoslavian sodan aikaan länsi tuomitsi sotatoimet.
Nyt olemme antamassa Ukrainan armeijalle aplodeja. Yleinen keskustelu on siirtynyt outoon suuntaan – spekuloimaan, onko Venäjällä näpit pelissä vai ei ole? Mitä väliä sillä on itäukrainalaisten siviilien kannalta? Pidetään mieluummin kaksi asiaa erillään.
Kysymys siitä, tukeeko Venäjä ja kuinka paljon toisen maan protestiliikettä on varmasti tärkeä. Sitä voidaan puida omissa instansseissa ja pohtia pakotteita tai muita vastatoimia. On kuitenkin aivan eri kysymys, vastaako eurooppalaisia arvoja massiivisen sotavoiman käyttö omaa väestöä vastaan.
Tilanne ei ole niin mustavalkoinen kuin mediassa ehkä annetaan ymmärtää. Kaikki kymmenet tuhannet taistelevat ja kuolevat autonomian puolustajat eivät ole Venäjän palkkasotureita. Onko niitä ylipäänsä? Toisaalta Ukrainan hallitus ei ole demokratian ja puhtauden perikuva.
Ukrainan johdossa on tällä hetkellä Petro Poroshenko, joka on rikastunut myymällä makeisia. Millä keinoin hän onnistui luomaan köyhässä maassa 1,3 miljardiin dollarin omaisuutensa jätän lukijan arvailtavaksi.
Mukana on muitakin uusrikkaita poliitikoita kuten esimerkiksi ”kaasuprinsessa” Julia Tymoshenko ja yli kahden miljardin dollarin omaisuuden hankkineet kuvernöörit Kolomoiskii ja Taruta (vertaa – keskitulo Ukrainassa on 139 euroa kuukaudessa).
Hallitus on lähettänyt Itä-Ukrainaan ns. ”kansalliskaartin”, johon kuuluu muun muassa äärioikeistolainen järjestö ”Oikea sektori” (luokiteltu uusnatsijärjestöksi muun muassa New York Times -lehdessä). Ukrainan johto ei ”neuvottele asemiesten kanssa” vaan sen sijaan pommittaa maan tasalle asutuskeskukset, joissa ”asemiehiä” saattaa oleilla.
Presidentti lupaa avoimesti tv-kameran edessä, että jokaisesta kuolleesta kansalliskaartilaisesta tapetaan sata vastustajaa. Kyseessä on edelleen ne saman maan kansalaiset, joiden kanssa hän aikoo jatkaa yhteiseloa ”antiterroristisen operaation” jälkeen. Toimintatapa tuo mieleen natsi-Saksan ”poltetun maan” tavan toimia toisen maailmasodan aikana Itä-Euroopassa.
Miltä tämä tilanne näyttää pelkistettynä? Valta maassa on vaihtunut äärioikeistolaisen järjestön ja uusrikkaiden johdolla toimivan liikkeen toimesta. Heti sen jälkeen kaksi Forbes-listalla olevaa miljardööriä saivat kuvernöörien paikat. Kolmannesta tuli presidentti. Äärioikeistolaisista tuli ministereitä.
Osa kansasta ei ole tilannetta hyväksynyt ja vaatii autonomiaa. Vastaukseksi oligarkin johtama hallitus on kieltäytynyt neuvottelemasta protestiliikkeen kanssa ja lähettänyt äärioikeistolaisliikkeen ja oligarkkien tukeman armeijan hävittämään autonomian kannattajat.
Siviiliväestöä vastaan käytetään raskasta tykistöä, ohjuksia ja pommikoneita. Miksi reagoimme tähän eri tavalla kuin yleensä? Kuinka paljon ”sivullisia uhreja” saa olla ennen kuin sanotaan ”nyt riittää”? Missä ovat Ukrainan pakolaiset? Miksi käyttäydymme niin kuin heitä ei olisi olemassa?
Miksi olemme hyväksyneet Ukrainan tapauksessa sen kaltaista toimintaa, jota emme olisi hyväksyneet missään muussa tilanteessa? Ukrainassa on meneillään kansanmurha. Onko Venäjä ansainnut pakotteita? En osaa sanoa, en ole poliitikko. Olen kuitenkin varma siitä, että ainakin Ukrainan hallitus niitä ansaitsee.
Onko Ukrainan kauppasopimus EU:n kanssa omien periaatteiden polkemisen arvoinen? Pelottaako Venäjän vahvistuminen niin paljon, että hyväksymme jopa kansanmurhan?
Miksi vähättelemme äärioikeiston roolia Ukrainan tilanteessa? Miksi Eurooppa ja Yhdysvallat antoivat Ukrainan hallitukselle vapaat kädet tappaa omia kansalaisia? Minua surettaa. […]
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/654505/Tie+helvettiin+on+paallystetty+hyvilla+aikomuksilla
Kesäkuussa 2015 puhuin itse pitkään Ukrainasta tulleiden vieraiden kanssa. Heidän kanssaan käytyjä keskusteluja on tallennettu tänne. https://vastavalkea.fi/2015/06/29/vieraita-ukrainasta/
En väitä että minulla tai ukralaisilla, joita kuuntelin, joiden kanssa puhuin, on koko totuus hallussaan. Pidin silti tärkeänä tallentaa julkisesti saatavaksi sen, miten ihan tavalliset itä-ukrainalaiset asiat kesällä 2015 kokivat. Sitä puolta — tavallisia ihmisiä — sodissa (ja varsinkaan ennen sodan aloittamista!) kuullaan ihan liian harvoin. Jos kuultaisiin, päästäisiin sodista ihan hiton paljon nopeammin kuin huippukokoustamalla.
Ei tämä ole suomalaista valehtelua ja disinformaatiota, vaan amerikkalaista!
Tästä ei enää uutinen parane. Tämä on vuosisadan uutinen ja täytyy kieltää suomalaisilta. Ensin kuitenkin hiukan tietoa Teksasin liveshowsta. Sekään ei mikään pikku juttu:Texas on the air – Listen Live Rense Radio Nationwide in the USAand worldwide on the web – renseradio.com/listenlive.htmyoutu.be/7Znh0OM9jiArense.comJa sitten pääjuttu. Sitä ei helposti uskoisi: Mutta pakko on! Se on New York Times! NYT: Behind the Sudden Death of a $1 Billion Secret C.I.A. War in Syria WASHINGTON — The end came for one of the costliest covertaction programs in the history of the C.I.A. Valitut palat: ( toivottavasti NYT sallii)”the C.I.A. and Saudi Arabia began supplying the powerful tank-destroying weapons to the rebel groupsIt was Nusra’s battlefield successes that Mr. Putin used as one justifcation for the Russian military offensive in Syria, which began in 2015. The Russian campaign, a relentless bombing of the C.I.A.-backed fighters and Nusra militants, battered the rebels and sent them into retreatweapons the C.I.A. had shipped into the country for the Syrian rebels, selling them on the blackmarket. In November, a member of the Jordanian military shot and killed three American soldiers who had been training Syrian rebels aspart of the C.I.A. program.”Tämä on vuosisadan uutinen: Trump lopetti CIA:n miljardin dollarin Syyria-operaation!!!Eikä ole enää edes syytä epäillä tätä. Ensin hiukan epäilytti kun pikku-uutinen kertoi, että Trump päätti lopettaa CIA:n rahoittamien terroristien ja jihadistien tukemisen Syyriassa kun eräs heistä leikkasi pään poikki lapselta. Mutta sitten jysähti ja nyt se on sitten virallisesti tässä NYT:n jutussa! Tämä on uskomaton propaganda-voitto Venäjälle. NYT-uutisen mukaan ja jonkun aiemmankin ulkomaisen uutisen perusteella venäläiset ovatkin pommittaneet maakuntia, eivät kuten YLE on antanut ymmärtää Aleppoa. Kaiken lisäksi venäläiset ovat pommittaneet CIA:n tukemia ja rahoittamia terroristeja, jonka nyt jokainen voi lukea.JulianAssange:Aug 2 Establishment ”journalists” said for years this didn’t exist. Now its perhaps biggest ”in the history of the CIA”Julian Assangeen näyttäisi olevan luottamista. Sitä kautta tähän törmäsin. Tosin en seurannut Assangen linkkiä, vaan luin ensin pikku uutisen miten Trump tyrmistyi CIA-suojattien leikattua lasten päitä.
Tästä päästään tietenkin siihen miten CIA kaatoi Janukovitsin ja kuka on UPIn ohjelmajohtaja. CIA Suomessa.
Nyt kannattaisi kysyä kuka on Suomella töissä., kuka CIA: lla ja kuka Natossa? CIA näyttäisi käyttävän reilusti rahaa. Hyvä juttu Suomen natottajille.
Trumpin reaktio oli muuten hyvin samantapainen kuin oletettuun Assadin kaasuiskuun. Ja vastaus tuli nopeasti. Trump on liikemies, ei virkamies tai ammattipoliitikko. Trump lopetti CIA:n ohjelman välittömästi. Suomeen palatakseni päitä pitäisi tippua täälläkin: PV:n Lindberg, puolustusm. Jussi Niinistö, jne.
Ei Suomella ole varaa olla CIA:n sätkynukke. Saattaa olla ettei osa virkamiehistä ymmärrä CIAn roolia. Mutta tyhmyyttäkään ei voi loputtomasti seurata sivusta! Kenkää ja nopeasti.
Jäi pois tuo UPIn ohjelmajohtaja. Näin keskeisellä paikalla hän ei enää jatkaa, ainakaan ilman lisäselvityksiä. Myös Supon Pelttarille ja Saarelaiselle pitäisi antaa potkut välittömästi.
Ukrainasta uskoisin, jos siellä voisi järjestää tästä ”sodasta” kansanäänestyksen, niin enemmistö lähettäisi molemmat taistelevat ”ääripäät” helvettiin, että saisivat elää rauhassa. Mutta sielläkin taitaa olla kansanäänestyksien suhteen ”Suomen linja”. Johtajat tietävät paremmin.
Kylmän sodan aikoihin oli vielä kilpailua siitäkin, missä päin maailmaa kansan elintaso on parempi. Nyt ”lännessä” kilpaillaan siitä, kellä menee huonoimmin. Talous on hässitty vituralleen. Eikö siinä olisi tekemistä maailmanvalloituksen sijaan.
Taloudesta hyppäsi uutinen silmille. EX-lääkepomo tuomittiin petoksista. Niin että poika teki kaikki yksinkö? Höpö höpö. Yksi uhrattiin, toiset pitivät rahat. Annettiin kuva, että länsimaisen arvoyhteisön ”oikeus” toimii. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708042200307392_ul.shtml
Sama systeemi Jari Aarnion tapauksessa.Eli yksi kaikkien puolesta,kun oli pakko,vai kuinka se meni ?
Aarnio-jutun voittaja on asianajaja Riitta Leppiniemi.
Tällaista nyt ilmassa — hyvältä näyttää…
Presidenttiehdokas Huhtasaari pitää Islantia, Norjaa ja Sveitsiä parhaina esikuvina myös Suomelle.
http://beta.oikeamedia.com/o1-32347
Blogi: Heikki Porkka, la 05.08.2017 09:23
Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimituksen moraalista ja suomalaisvastaisuudesta
http://beta.oikeamedia.com/o1-32410
Eliitti valtamedioineen näyttää olevan jo kauhuissaan Elovena-tyttö Huhtasaaren ehdokkuudesta.
Erkon iltapaska jo kertoo UPIlaisasiantuntija Palsternaakkelin suulla kuinka Huhtasaari ei ole sovelias presidentiksi ja ilmeisesti Palsternaakkelin mukaan hänen ehdokkuutensqa pitäisi kieltää tai estää. Ai miksikö, no siksi,koska Huhtasaari on ulkopoliittisissa asioissa realisti ja sanoo niinkuin asiat ovat, kiertelemättä. Huhtasaari ei aio lähteä mukaan tähän sota- ja natokiimaiseen paskanjauhantaan maamme ihmeellisestä puolustus- (lue: hyökkäys-) kyvystä.
Tuollaiseen paskaan uskovat vain natottamista kannattavat siviilipalvelumiehet a`la Tervo ja Riiheläinen ja tietty herra Kannala. Ja tietysti myös ylennyksiä kyttäävät valkosuomalaisarmeijan kapiaiset. 😀
Jep. Noinhan se on. Toivotaan että tuo yritys kieltää H:n ehdokkuus poikiikin jättivyöryn ääniä. Usein niin käy sillä kyllä kansa tietää…
Hyvä tuo loppu noista sivareista. Ei siinä mitään jos haluaa olla sivari mutta se että sitten antaa vallan suojelusenkeli Natolle kertoo kyllä minkä sortin sivari on kyseessä.
Huhtasaari sopii mainiosti presidentiksi, itse tykkään hänen puhetyylistä joka välillä kehrää ja samantien sivaltaa kuin ruoska. Puheessa on voimaa, tyyliä ja totuutta. Mielenkiintoista on nähdä miten ”kultamies-sassi” tällä kertaa pyrkii pilaamaan vaalit, viimeksi Väyrynen pistettiin sivuraiteelle ja ”niitä miehiä” oleva Haavisto väännettiin toiselle kierrokselle.
Haavisto, yksi Suomen kansan super-mädättäjistä.
Huhtasaaressa saattaisi olla ainesta tulla siksi mitä Le Pen on Ranskassa – punainen vaate nykyisille läpeensä korruptoituneille, rikollisille vallanpitäjillemme.
Brysselin Pravda vihaa EU-diktatuurin/kasaari-pankkigangsterien NWO:n vastustajia yli kaiken.
Erinomainen artikkeli Porkalta!
Hyväksyn täysin mahdollisena väitteen, että Mainilan laukaukset olivat suomalaisten ampumia: niiden kovanluokan suomalaiskommunistien, jotka halusivat antaa Isä Aurinkoiselleen tekosyyn hyökätä Suomeen ja pystyttää Otto Wille Kuusisen nukkehallituksen toteuttamaan veristä tyranniaansa Suomessakin – joukkoteloituksineen, vankileirien saaristoineen ja massakarkoituksineen Siperiaan/väestönvaihtoineen, kuten tapahtui esim. Virossa. Näin ollen en ollenkaan pidä täällä joidenkin mainitsemaa, valheellisena pitämäänsä ”virallista totuutta” lopullisena totuutena.
(On täysin absurdia ja täydellistä arvostelukyvyn puutetta tai röyhkeää kommunisti-propagandaa väittää tai edes vihjata, että Suomen HALLITUKSEN toimesta olisi nuo Mainilan laukaukset ammuttu: oli hyvin tiedossa kuinka mahtavan sotakoneiston idän jättiläinen oli jo ehtinyt rakentaa maailmanvalloitusta varten – tosin silloin ei ollut vielä tiedossa, että takana oli Wall Streetin kasaari-pankkigangsterien toimesta tehdyt valtaisat läntisen teknologian toimitukset neuvosto-bolsevikeille/-kasaareille, kuten prof. Antony Sutton on osoittanut.)
Niillä ”kovanluokan” suomalaiskommunisteilla ei ollut tykkejä. Ne tykit oli Mannerheimillä.
Ei pidä olla lapsellinen. Kukaan ei väitä ETTÄ SUOMEN HALLITUS olisi laukaukset ampunut. Ne ampui Suomen armeija tietenkin salaa suullisella sopimuksella tietenkin.
Tilannekuvasikin on väärä. Neuvostoliiton sotakoneisto ei ollut kunnossa kun Mainilan laukaukset ammuttiin.
Isä Aurinkoinen olisi auliisti ”lainannut” niitä tykkejä.
Puolentoista vuoden päästä Talvisodan alkamisesta vähän kesäkuun puolivälin jälkeen 1941 Puna-armeija oli jp melkein valmiiksi HYÖKKÄYKSEEN ryhmittynut Saksaa vastaan. Talvisodan alkaessakin Neuvostoliitolla varmasti oli moninkymmenkertainen mies- ja monisatakertainen materiaaliylivoima Suomeen nähden. Se oli hyvin tiedossa sekä Suomen hallituksella että puolultusvoimain johdolla. Ei Suomen armeijan johdossa sellaisia typeryksiä ollut, että olisivat menneet provosoimaan itsemurha-sodan Neuvostoliittoa vastaa.
Miesylivoima miten niin? Suomella ja Saksalla oli mies ja aseylivoima, mutta turpaan tuli.
”Miesylivoima miten niin? Suomella ja Saksalla oli mies ja aseylivoima, mutta turpaan tuli”
Tim osoittaa jälleen suurta ja mahtavaa sotahistorian tuntemustaan.
:DDD!!
Miten niin, no siten niin,
Natsi-Saksalla, Suomella oli maaiman mahtavin armeija, mutta taitamattomat johtajat.
Neuvostoliitto sai armeijansa vahvaksi 43-44 ja löi ylivoimaisen vihollisen.
Nyt USAlla, NATOlla, Suomella on maailman vahvin armeija määrällisesti eli asetta, harjoitusta, romua, suunnitelmaa, palkka-armeijaa löytyy, mutta kun on tyhmä sodanjohto niin turpaan tulee.
Puhuin Talvisodan aikaisesta tilanteesta, jolloin Saksa ei ollut mukana – älä taas vääristele. Turpaan tuli Goljatiltä Davidille, kun Davidilla ei ollut linkoa millä heittää kivi Goljatin otsaan. Suomalaisten varustus oli ’malli Kajanderia’ eli ei paljon mitään verrattuna jättiläisvaltion suunnattomaan aseylivoimaan. Reserviläisten lukumäärät voi varmasti suhteuttaa asukaslukuihin v. 1939: Suomi alle 4 milj. vs. Neuvostoliitto
n. 170-180 milj. eli musertava ylivoima Neuvostoliiton hyväksi. On törkeän halventavaa sanoa, että Suomelle ’turpaan tuli’.
Operaatio Barbarossan alkaessa vuoden 1941 kesällä Neuvostoliiton väkiluku oli ainakin melkein kolminkertainen Saksan väkilukuun verrattuna ja ainakin reserviläisten lukumäärän voi varmasti suhteuttaa väkilukuihin, koska molemmat maat olivat jo vuosia valmistautuneet sotaan – Neuvostoliitto kauemmin. Silloin Saksa oli jo sodassa väkiluvultaan lähes yhtä suuren Britannian kanssa ja pian myös väkiluvultaan n. kaksinkertaisen USA:n kanssa; tietty lisä liittoutuneiden miesylivoimaan tuli myös Britti-imperiumiin kuuluneilta Kanadalta, Australialta ja Intialta.
Yhdysvaltojen sotateollinen kapasitetti oli moninkertainen Saksaan verrattuna ja ilman Yhdysvaltojen massiivisia sotamateriaalitoimituksia Neuvostoliitolle sodan lopputulos olisi voinut olla toisenlainen – puhumattakaan kahden rintaman sodasta, johon Saksa pakotettiin.
Niin todellakin. Eihän niillä ollut tykkejä millä ampua.
Mitä Marskiin tulee niin pitää muistaa että mies oli Tsaarin armeijan ent. korkea upseeri jolle bolsevismi oli kauhistus.
Siltä pohjalta on helppo ymmärtää kuka oli hänen suuri ellei suurin vihollisensa. Ja hänen juurensa olivat Saksassa josta mutkan kautta tullut Suomeen.
Vaikea on spekuloida miten tuo vaihe maamme historiaa olisi ilman häntä mennyt ja olisiko ekspansiivinen bolsevismi meidätkin nielaissut kun sillä oli aika vahva sokea kannatus ja omat agenttinsa maassa.
Viisainta ehkä olisi ollut yrittää välttää Talvisota ja suostua NL:n tarjoamaan ehdotukseen. jota Marski tuki. Erkko ja hallitus päättivät kuitenkin toisin. Ja sen jälkeen yrittää pysytellä kaiken ulkopuolella tilannetta seuraten.
Jälkiviisas on aina helppo olla.
Suomessa ei uskalleta puhua siitä, että Mannerheim oli älyllisesti kesinkertaista vaatimattomampi, koulu ei sujunut, sotakoulutus ei sujunut, sodat Neuvostoliittoa vastaan eivät sujuneet vaan Mannerheim hävisi ne.
Suomi otti Neukkulan suuresta ylivoimasta riippumatta, hienon torjuntavoiton Talvisodassa. Tästä iso kiitos lahjakkaalle ja älykkäälle Mannerheimille ym. Suomen sodanjohdolle!
Torjuntavoittoa ei ole olemassakaan. Suomi sai pahasti päihinsä Talvisodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan.
Neukkula epäonnistui Suomen valtaamisessa=Torjuntavoitto!
Viittaan edellä olevaan kommenntiini ’Totuudenetsijä 5.8.2017 at 22:28 ’
Vaikea sanoa mitä älyyn tulee. Usein on myös niin että normaalia älykkäämmät eivät halua sopeutua muiden laatimiin ja ylläpitämiin systeemeihin ja byrokratioihin.
Älyn puolesta puhuisi se, että ymmärsi kuinka tärkeää olisi ollut suostua NL:n tarjoamaan vuokrasopimukseen Talvisodan (’Erkon sodan’) estämiseksi.
Mainilan laukausten aikaan, Neukkula oli keskittänyt lähes 500 000 sotilasta Suomen rajoille.
Lisäksi 2050 tykkiä, 2550 panssaria ja vähintään 300 lentokonetta!
Pelkästään Kannaksella ryssällä oli 11.2, yhteensä 1 558 panssarivaunua, suomalaisilla reservinä vain kymmenen käyttökelpoista vaunua.
Niin voi voi sentään Diabolik kun Neuvostoliitto ja nyt Venäjä on iso valtio. Sitä ei kannata jälkikäteen itkeä vaan tajuta se etukäteen.
Suomi oli varustautunut sotaan 30-luvulla Talvisodan alla käyttäen suhteellisesti ottaen eniten rahaa aseistautumiseen Euroopassa heti natsi-Saksan jälkeen 15-20 % BKTstä.
Vuoden -39 kesään tultaessa, Neukkula oli rakentanut maailman suurimman hyökkäysarmeijan!
Voidaan siis todeta että Neuvostoliitto jos kuka halusi sotaa!
Heh heh olet sinä lapsellinen heh heh hyökkäysarmeijan.
Neuvostoliitolla oli maailman paras puolustusarmeija.
Se kukisti omalla maaperällään maailman suurimman hyökkäysarmeijan natsi-Saksan-natsi-Suomen hyökkäysarmeijan maalla, ilmassa, merellä.
Neuvostoliiton koko armeija oli rakennettu hyökkäys-doktriinin mukaisesti.
Tämä tuli hyvin esille Saksan aloitettua Barbarossan, ensimmäisten 6 kk. aikana Saksa ennähti tuhota lähes 70% Neukkulan sotakoneesta.
Heh heh heh olet sinä aika polvihousupoika tai siis polvihoususetä, alempaa kastia sotilaallisesti selvästi.
Armeijoita ei rakenneta doktriinien varaan vaan strategioiden ja ympäröivien olosuhteiden ja vastustajien/vihollisten mukaan.
Miettikääpä nyt siellä trollitoimistossa sitten, että miten Neuvostoliitto voitti muka hyökkäysarmeijallaan Saksan ja Suomen omalla maaperällään ja alueellaan.
”Armeijoita ei rakenneta doktriinien varaan vaan strategioiden ja ympäröivien olosuhteiden ja vastustajien/vihollisten mukaan”
Juuri näin!
Neukkulan tarkoitus oli hyökätä viimeistään elokuussa -41 Eurooppaan maailman suurimmalla hyökkäysarmeijalla.
Stalin ei uskonut että kukaan hyökkäisi Neukkulaan, toisin kuitenkin kävi!
Natsi-Saksan aloitettua Barbarossan tämä suunnitelma meni vituiksi!
Neukkula voitti Saksan vain ja ainoastaan länsiliitoutuneiden massiivisten avustusten avulla!
Kaikista 2. maailmansodan armeijoista, Neukkula oli surkein ja tehottomin.
Myös tappiot(kuolleet ja vangitut sotilaat) oli Neukkulalla suurimmat.
Hmm… olisiko ollut surkein ellei Stalin olisi hankkiutunut osasta upseereistaan eroon… Sen suhteen Suomella oli myös tuuria.
Vain Saksalla, Suomella, Italialla oli hyökkäyssuunnitelmia ja vain ne hyökkäsivät.
M.O.T.
Tim ,myös Neukkulalla.
Tim, mihin Puolan unohdit?
Neukkulahan hyökkäsi yhdessä kuutioviiksen kanssa!
Suomi tiesi sen, vaikka te kommarit muuta väitätte!
Suomi lähti Talvisotaan lähes TÄYSIN valmistautumattomana.
Suomen armeijan suurin osa, oli sijoitettu Karjalan Kannakselle. Miehiä sinne riitti vain 133.000.
Laatokan Karjalaan keskitetty 4:äs Armeijakunta oli vahvuudeltaan 40.000 miestä.
Ilomantsista Petsamoon olevalle alueelle riitti ainoastaan muutamia tuhansia miehiä
Jos kaikki Suomen asekuntoiset miehet olisi kutsuttu aseisiin, heitä olisi ollut kaikkiaan 500.000. Se olisi tehnyt yhteensä 15 divisioonaa, mutta puolille heistä ei olisi ollut antaa muuta asetta kuin korkeintaan puukko. Talvisodassa kokoon haalitulle 275.000:n miehen ( 9 div.) armeijan sotilaalle osalle riitti vain leijonavyö ja kokardi.
Suurin ongelma oli kuitenkin nykyaikaisen panssarintorjunnan ja ilmatorjunnan lähes 100 % puutuminen, tehokkaista ilmavoimista puhumattakaan!
Onneksemme Ruotsi tuli upeasti apuun korvaten nämä puutteet suurelta osin. Sodan kuluessa varsinkin panssarintorjuntatykkejä ammuksineen alettiin valmistaa myös Suomessa.
Ennen Talvisotaa oli n. 100 000 miestä säästösyistä jätetty kokonaan vaille sotilaskoulutusta eli n. viidesosa asekuntoisista miehistä.
Varustetilannetta ’mallia Kajander’ kuvastaa hyvin seuraava:
”Laivanvarustaja, jääkärimajuri R. Nordström oli talvisodan alkaessa kuullut jääkä-
riystävältään everstiluutnantti Willamolta varsin pessimistisen arvion todennäköisestä
tilannekehityksestä sekä että Rovaniemellä on 2 000 sotilasta vailla käsiaseistusta ja
että koko Sallan suunnalla ei ole minkäänlaista panssarintorjuntakykyä. Nordström
piti erittäin tärkeänä maayhteyden säilymistä Ruotsiin ja siksi hän lähti kotoaan Yli-
torniosta kiireimmiten yhdessä professori T. M. Kivimäen kanssa Ruotsin puolelle
Karunkiin ja sieltä pikajunalla Tukholmaan. Nordström onnistui vaikutusvallallaan
hankkimaan Pohjois-Suomen joukkojen aseistuksen parantamiseksi kahdeksan 37 mm
pst-tykkiä, 100 pikakivääriä ja 2 000 kivääriä ampumatarvikkeineen.”
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/77492/PenttiAirio_Sallan_suunnan_taistelut.pdf?sequence=1
Suomen armeija oli Euroopan varistautunein armeija ennen talvisotaa.
Kuvittelet, että eräs soveltamasi propagandan perussääntö tehoaa: kun valeen toistaa tarpeeksi monta kertaa, niin siihen jopa itsekin alkaa uskoa, muiden lisäksi.
Yrität raivokkaasti, ilman viittauksia dokumentteihin väärentää historiaa sekä maalaamalla mustaa valkoiseksi että päinvastoin.
Niin ei valeita kannata toistaa meille viisaille, mutta sitä tyhmempi ei ymmärrä.
Suomi ei ollut yksin. Se oli hävinneen Suomen itkuvirsi ja sepite.
Cajanderin, Mannerheimin Suomi oli erittäin varustautunut ja valmistautunut suurella rahalla Talvisotaan ja sai apua mm. Saksalta, Englannilta, Ranskalta, Norjalta.
Suomi yllätettiin täysin Talvisodassa, mitään sinun kommari-propagandistisesti kuvailemia ”suuren rahan” valmistaumisia ei ollut!
Juuri näin tämä ”Tim” toimii, toistelee samoja satuja koskaan todistamatta yhdenkään väitteen todenperäisyyttä!
Tim ei osaa kuin valehdella ja propagoida!
Höpö höpö,
normaalit suomalaiset osaavat hakea asiasta tietoa.
Sinä se elelet jossain viha-raivo-katkeruus-tyhmyys-hölmöys-kuplassa.
En ole nykyvenäjälle katkera mistään.
Aivan, normaalit osaavat hakea tietoa ja tunnistavat ryssän propagandan.
Talvisodan rauhansopimuksessa,myöhemmin välirauhaksi osoittautuneessa,suomi menetti aluettaan enemmän mitä menetti sodassa,verrattuna siihen mitä olisi saanut viisaammalla politikalla ennen talvisotaa,tarjotiinhan maallemme suuria alueita karjalanmetsistä vastikeeksi karjalankannakselta luovutetuksi tahdottujen alueiden vaihtokaupassa.
Esimerkiksi Mannerheim olisi noihin vaihtokauppoihin ollut valmis,kuten myöskineräät aglosakseihin sitoutuneet politikot.
Kuvittelepa esimerkiksi, millaista olisi ollut karjalaisena maanviljelijänä lähteä tiettömään korpeen raivaamaan uutta peltoa ilman koneellisia työkaluja ja rakentamaan uusia rakennuksia samoin ilman koneellisia apuvälineitä. Siihen aikaan Suomi oli vielä agraarivaltainen maa.
Pauli, noilla vaihtokaupoilla oltaisiin pelattu aikaa lisää mutta ei estetty itse sotaa!
Suomi olisi välttänyt sodan omalta osaltaan jos Suomella olisi ollut kyvykkäämpi ja viisaampi poliittinen ja sotilasallinen johto eikä olisi liittoutunut natsi-Saksan kanssa eikä lähtenyt mukaan natsi-Saksan Barbadossaan vaan olisi pitänyt kiinni puolueettomuudestaan ja liittoutunut liittoutuneisiin ja Normanian maihinnousuun.
Nyt oli kysymys Talvisodasta.
Barbarossa alkoi vasta n. puolitoista vuotta Talvisodan alkamisen jälkeen, kun Saksan tiedustelupalvelu oli saanut selville, että puna-armeija on pian valmiina hyökkäysryhmityksessä Saksan vastaisella rajalla.
Höpö höpö,
Barbarossa-suunnitelma oli valmis jo 30-luvulla Talvisodan aikaan.
Buahhaahaaa!!!
Usko pois, lehmäkin lentää kun tarpeeksi vauhtia antaa!
Lue nyt niitä kirjoja kun niin lukemisella kehuskelet.
Jo 20-luvulla Barbarossaa väläytellään Saksassa ensimmäisiä kertoja.
Vain tyhmä luuli että natsit eivät hyökkää Neuvostoliittoon.
Neuvostoliitto ei luullut.
Tim, ei väläytelty vaan Hitler itse unelmoi nuorempana Neukkulan valloituksesta.
Kuitenkin vakavasti otettavat suunnitelmat käynnistyivät vasta vuoden -40 loppupuolella.
Virosta ja muista Baltian maista nähtiin, mihin myöntyvyyspolitiikka johti: miehitykseen ja muuttamiseen Neuvostotasavallaksi.
Niin siis virolaisia ei tapettu kuin kärpäsiä kuten suomalaisia.
Eikä ero virolaisten ja suomalaisten kesken niin hirveen suuri ole;
virolaiset alistuivat antautumalla ja oman kansansa kusettajien avulla natseille ja neuvostoliitolle ja nyt USAlle ja NATOlle, Suomi aluistui natseille ja antautui suomalaisten sotahullujen takia Neuvostoliitolle ja nyt kansan kusettajien avulla USAlle ja NATOlle.
Viro menetti sodassa kuolonuhreina väestöstään 3,73 %. Suomen vastaava luku oli 2,62 %.
Voittajavaltioihin kuuluva Neuvostolliitto menetti 13,77 %.
Viro hävisi, Suomi hävisi, Neuvostoliitto voitti, joten tilastosi ei kerro oikeastaan mitään muuta kuin että Neuvostoliiton alueella käyty sota oli raju.
Viro hävisi kartaltakin itsenäisenä valtiona. Mutta nyt se taas on siellä, ja pystyy tarjoamaan asukkailleen, myös venäläisille, selvästi paremman elämän kuin äiti-Venäjä. Suuri kiitos siitä lankeaa EU:lle ja Natolle.
Baltian asukkaita tapettiin enemmän kuin Suomalaisia, lisäksi heiltä varastettiin omaisuuksia, asuntoja, kauppoja, tehtaita ym.
Vasta Saksalaisten tultua nämä palautettiin alkuperäisille omistajille mikäli yleensäkään olivat enää elossa punaterrorin jäljiltä!
Baltian asukkaita tapettiin enemmän kuin Suomalaisia, lisäksi heiltä varastettiin omaisuuksia, asuntoja, kauppoja, tehtaita ym.
Sama on tehty Suomessa Suomen kansalaisille, eikä yhtään patia ole tarvinnut ampua, Kyseessä oli vaan modernimpi versio samasta asiasta, ja asialla olivat EU-huuhaan puitteissa avoimen piikin saaneet pankkiirit. Tapahtumat voidaan jäljittää Mauno Koiviston toimiin, sekä Merrill & Lynch finanssiyhtymän konsultaatioiden tuotoksiin sitten jälkikäteen.
Sen ulottuvuuden riiittävät aina seuraaviin sukupolviinkin, eikä mitään ole palautettu alkuperäisille omistajille, tai heidän jälkekläisilleen.
Ulkomaisilla perintätoimistoilla ja pankeilla on edelleen kissanpäivät ja oikeuslaitos sekä ulosotto nuolee näitä. Koiviston konklaavi on purrut viimeisen päälle näihin päiviin saakka ja loppua ei ole näkyvissä.
Aivan. Siksi tuntuu surkuhupaisalta lukea tätä väittelyä kuka ampui Mainilan laukaukset ym. kun sillä ei todellakaan ole mitään merkitystä. Sitä jauhamalla kadotetaan vain ote tuosta todellisuudesta jonka tuot esiin ja johon kaikki huomio ja voimat tulisi keskittää.
Miksei tämä moderni ja vaarallinen versio samasta asiasta kiinnosta jossa pankkiirimafia lakeijoineen saa kulisseissa häärätä kaikessa rauhassa ja tuhota kansakuntaa vaan ruuti pitää tuhlata menneen jauhamiseen?
Ei se kerro ainakaan suuresta älykkyydestä.
On sillä merkitystä, kuka ampui Mainilan laukaukset. Kysymys on historian vääristämisestä, sen alistamisesta poliittisiin tarkoituksiin.
Kannattaisi miettiä, mitä tarkoitusta palvelee Suomen asettaminen syylliseksi Mainilan laukauksiin ja koko talvisotaan. Ei sellaista turhan takia tehdä.
Niin natsit tappoivat virolaisia ja neuvostoarmeija virolaisia natseja, mutta Suomessa tapettiin natseja, fasisteja ja sen öisäksi paljon enemmän tavallisia suomalaisia jotka pakotettiin sotaan.
Natseja Neukkula ei tapattanut vaan tavallisia ihmisiä ja raiskasi vitusti naisia!
Erkki, tuoreempia juttujahan meillä olisi, selvittämättömiä. Ei tarvitsisi käydä noita sotia uudelleen ja uudelleen, ei keskusteluissa eikä oikeasti. Ne ovat selvitettyjä tapauksia. Lopputulokset tiedämme. Painava syy Suomen itsenäisyyden säilymiseen oli kaksikin kertaa se, että Saksa otti turpiinsa. Viime keikalla se oli nippa nappa. Piti vähän huijatakin ”aseveljeä”.
Nykyiselle propagandalle vaan näyttää kelpaavan kaikki, vanhatkin jutut ja hyvin näyttää menevän paaluun. Läntinen arvoyhteisö johtaa tätä info-, kyrpi-, vaimikäsenyton -sotaa vähintää 6-0. Vissiin luontainen taipumukseni asettua heikomman puolelle on pannut miettimään, onko uhkaa oikeasti vai onko enemmän kotikutoista. Jois (idästä) sanotaan, että puolueettomuus ja liittoutumattomuus on teidän paras turvatakuunne, siksi suorastaan hävettää kun (kaikenlaiset hoot, anteeksi) juoksevat ympäri maailmaa (lännessä) pyytämässä meille turvatakuita.
Eikä tässä oikeasti tiedä, mikä on heikompi osapuoli. Tuhovoimaa löytyy idästä ja lännestä ihan tarpeeksi ja lisää tulee. Varustelukierre on saatu taas aikaan. Kuka keksi ja kuka hyötyy, pitäisi kysyä, eikä lähteä mukaan rinta rottingilla. Ne eivät aina ole päättyneet erityisen hyvin. Ja kalliiksi tulevat.
Maailman kauppasodat eivät pitäisi kuulua pienelle Suomelle ravikavioeläimen takapään vertaa, ei niin Ukrainan tilanne. Sen ratkaisevat parhaiten ukrainalaiset itse, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Vei meinaako Kanerva mennä ja panna Ukrainan kuntoon Etyjin puitteissa. Niin kuin näkyy, Etyj on pudonnut (pudotettu) marginaaliin. Jos nyt vähän kokouspalkkiota ja muita korvauksia sieltä vielä saa, niin siinä se. Kun Krimiä käytetään keppihevosena, pitäisi Etyjin mennä sinne ja kysäistä mitäs teille kuuluu kuuluu. Mutta ei käy, Krim on pantu uutisboikottiin läntisessä arvoyhteisössä.
Lännen propaganda on ainakin minussa herättänyt vastenmielisyyttä, varsinkin, kun käyttävät hyväkseen nuoria mitäänymmärtämättömiä (naisia). Ei mene paaluun (nykyisin sanottais varmaan hillotolppaan). Mutta ei se tarkoita sitä, että hyppäisin itään. Suomalainen olen ja suomalaisena pysyn. Hävettää johtajat, jotka ovat vuoroin itään vuoroin länteen rähmällään. Ei meidän tarvitse. Kukaan ei maailmalla huomaa mitään vaikka pysyisivät sivummalla. Ei voi välttyä ajatukselta, että koko kohkaamisen nimi on peitellä talouspolitiikassa tehtyjä suuria virheitä, joiden ”ytimessä” Suomikin on ollut jo 80-luvun loppupuolelta alkaen.
Tavis,
vanhoja sotia käydään siksi läpi että Suomen osalta ne perustuvat disinformaatioon, valheisiin, jolla Mannerheimia, Rytiä yms. puupäitä suojellaan, vaikka ne tekivät jumalattomia tyhmyyksiä, valehtelivat, kusettivat, tapattivat tuhansia ja tuhansia tavallisia ihmisiä.
Ja vanhoja sotia käydään siksi, että sotahullumme, puolustusvoimamme, upseerimme, kokoomuslaisemme, Natottajamme eivät osaa eivätkä pysty analysoimaan nykyistä vallitsevaa ympäristöä, maailmaa ja tilannetta vaan elävät vanhassa maailmassa ja taas pieleen menee.
Ymmärtämättä mennyttä sen virheet toistetaan.
Totuus ei saisi kadota historian havinaan, voittajalla ei ole oikeutta pakottaa meitä uskomaan kirjoittamaansa historiaa.
Nyt on jo nähtävissä liiankin monia asioita joita ei saisi edes enää tutkia joutumatta vainotuksi. Jopa ’väärä’ mielipde riittää.
Totuutta sensuroiva ote näyttää koko ajan vain olevan kiristymässä. Siksi pääpaino pitäisi olla nykyisen hirmuvallan aikeiden tehottomaksi tekemisessä.
Jos kysytään: ”rutto vai kolera?”, niin ainoa järkevä ja miehekäs vastaus on: ei kumpaakaan. Se kuinka paljon miehekkyydestä joudutaan tosi tilanteessa tinkimään, onkin sitten toinen juttu. Kompromissit ja joustot ovat osa peliä. Mutta sellaista asennetta, että tartutetaan itseen intomielisesti vaikkapa kolera tietäen, että siitä taudista ei koskaan enää parannuta, ei kukaan täysjärkinen voi hyväksyä. Kannattaa sairastua koleraan sen verran kevyesti, että tauti joskus paranee.
” Ei voi välttyä ajatukselta, että koko kohkaamisen nimi on peitellä talouspolitiikassa tehtyjä suuria virheitä, joiden ”ytimessä” Suomikin on ollut jo 80-luvun loppupuolelta alkaen.”
Aivan niin. Taloudellisen katastrofin toteuttajat hakevat nostetta suunnilta, jonka matkan päässä on vain entistä suurempi katastrofi. Mitä näille tontuille oikein pitäisi tehdä? Kansakunnalla on tehtävä…
Joku joskus jäysti liturgiaa jostain ”kovasta ytimestä”. Sinne vaan piti tunkea peruspehmoja, joita ei ole ollut hoitamaan asioita edes suojatuila kotimarkkinoilla. Lopputulos on nyt näkyvissä. Mikä oli lähtökohta, -kuka ja ketkä olivat puikoissa joukkoineen…? Siinä on kysymys johon vastaus on avain niihin ongelmiin, jossa olemme nyt.
”vaikka ne tekivät jumalattomia tyhmyyksiä, valehtelivat, kusettivat, tapattivat tuhansia ja tuhansia tavallisia ihmisiä”
Sopii isä Staliniin paremmin kuin nyrkki silmään!
”Vuoden 1945 lokakuussa suomalainen kulttuurivaltuuskunta oli vieraillut Moskovassa. Banketin yhteydessä ministeri Johan Helo oli pyydellyt Stalinilta anteeksi sitä, että suomalaiset olivat häpäisseet sotilasmainettaan taistelemalla Neuvostoliittoa vastaan. Stalin oli vastannut: ”Älkää te suomalaiset aiheetta halventako armeijaanne. Me, jos ketkään, tiedämme omasta kokemuksestamme, että teidän pieni armeijanne on pystynyt sellaisiin suorituksiin, että jos eräissä paljon suuremmissa armeijoissa olisi ollut samanlainen henki ja johto, niin koko toisen maailmansodan kulku olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi, ja maailma olisi säästynyt suurilta hävityksiltä. Teillä suomalaisilla on marsalkka Mannerheimissa suuri ja realistinen sodanjohtaja, jolla on ammattisotilaalle harvinaiset poikkeukselliset valtiomiehen ominaisuudet.”
Vuonna 1948 YYA-sopimuksen loppubanketissa Stalin kohotti maljan Suomen urhoolliselle armeijalle. Sen jälkeen hän kääntyi pääministeri Pekkalan puoleen ja kysyi, miten Suomen marsalkka nyt jaksaa. Kun Pekkala oli vastannut hiukan vähätellen, että noo, miten nyt vanha mies jaksaa, Stalin oli sanonut vakavasti Pekkalalle: ”Kuulkaahan nyt, pääministeri, Suomi saa kiittää vanhaa marsalkkaansa hyvin paljosta!” (23).
K.A. Fagerholm kirjoitti muistelmateoksessaan ”Puhemiehen ääni”: ”Äskettäin on pari tietynlaista tutkijanplanttua yrittänyt riistää Mannerheimilta kunnian ja maineen siksi, että hän muka olisi paennut maasta: hän ei siis olisi ollut sairas ja heikko matkustaessaan Portugaliin. Pian kai saamme lukea, että myös Paasikivi pannaan matalaksi. Meidän maallamme ei saa olla suurmiehiä. Kun he ovat kuolleet, heistä pitää tehdä pieniä.” (24)
Neuvostoliitto tuomitsi jo vuonna 1959 Stalinin ajan virheet, mutta miksi Suomi ei ole vieläkään kumonnut sotasyyllisyyslakia? ”Sotasyyllisiksi” tuomitut eivät tietenkään kunniaansa menettäneet, joten sitä ei tarvitse palauttaa, mutta Suomen kansan olisi oman kunniansa palauttamiseksi se kumottava.”
http://www.kylkirauta.fi/index.php/ct-menu-item-14/431-marski-portugalissa
Edellisessä kommentissa esittämästäni tekstilainauksesta ilmeenee, että vaikka Stalin oli verinen tyranni, niin hänellä jossain suhteessa oli enemmän moraalista selkärankaa kuin noilla tällä sivustolla mellastavilla, täysin selkärangattomilla, tulipalo-kommunisti Turpeinen-Saarta myötäilevillä suomalaisilla uus-kommunisteilla. Täällä he keksimiään, mihinkään dokumentteihin perustumattomiin valeitaan toistavat loputtomiin toivoen, että tuolla valeen toistamisella saavat kaikki muut uskomaan sitä. He maalaavat tavan takaa mustaa valkoiseksi ja tilanteen mukaan päinvastoin painaakseen lokaan erittäin vaikeassa tilanteessa maamme pelastaneen silloisen valtiojohdon ja erityisesti marsalkka Mannerheimin sekä ne lähes satatuhatta vapautemme puolesta taistellutta, joista on valkoiset ristit muistona hautausmaillamme.
Kuten edellä esittämästäni tekstistä kommentissani ’Totuudenetsijä 5.8.2017 at 21:56 ’ ilmenee niin Talvisodan aikaiset suomalaiset kommunistitkin olivat puolustaessaan Suomen itsenäisyyttä kokonaan toista maata kuin tällä sivustolla riehuvat Suomen vapaustaistelijoiden häpäisijät, uus-kommunistit, joiden röyhkeydellä ei ole rajoja!
Sorry mutta en nyt oikein ymmärrä. Keitä tarkoitat näillä ’tulipalokommunisteilla’ jotka täälläkin mellastavat? Nyt ei oikein tiedä miksi ja kenelle sen leiman annat kun et edes hyväksy sitä, että esim. artikkelin kirjoittaja on nykyisin demari.
Minusta meidän kommunistimme ovat nykyisin pikemminkin Nwo- tai Orwell-agendan tukijoita kuin ’stalinisteja’ jotka tekevät eräänlaista yhteistyötä pankkiirimafian kanssa velkaannuttaen kansan sen velkaorjaksi ja ovat mukana kulttuurimarxismin junassa jolla kansakunnan itsenäisyys, eheys ja moraali lopulta tuhotaan.
Tämä huolestuttava Uus-vasemmisto (’New Left’) ilmiö, josta monet ovat huolissaan, on nähtävissä kautta koko ’länsimaisen arvoyhteisön’. Siinä tavallaan myydään kannatus pankkiireille.
Oman kantani Mannerheimiin olen tuonut julki jo yllä. Maamme silloinen valtionjohto taas ei mielestäni toiminut viisaasti kun ei kuunnellut häntä.
Seuraavat tekstinpätkät Turpeinen-Saaren artikkelista osoittavat, että hän on vain demari-nahan sisään pujottautunut sama kommunisti-käärme:
”Sodan päätyttyä jokaiseen suomalaiseen kylään ulottunut urkinta ja mielipiteenmuokkausjärjestö lopetettiin ja siihen liittyvät paperit tuhottiin – kuten kaikki muutkin Mannerheimin ja sodan johdon arkistot. Tämän arkistojen tuhon jälkeen valkoisen Suomen on ollut helppoa rakentaa historiansa haluamakseen sankaritarinaksi muistelmien ja sotapropagandaa sisältävien dokumenttien varaan.”
”Suomalaiset on historian aikana pystytty ohjailemaan sotaan myönteisesti suhtautuvaksi, ehjäksi kansakunnaksi. Mannerheim valmistautui talvisotaan huolellisesti ja ohjasi yleisen mielipiteen tukemaan elämänikäistä haluaan valloittaa Itä-Karjala. Mainilan laukaukset olivat kokonaisuudessa yhdentekeviä. Myös jatkosotaan ryntääminen oli näyteltävä hyökkäyksen uhriksi joutuneen maan puolustussotana.”
Tulipalokommunistiksi sanoin vain Turpeinen-Saarta. Häntä myötäileviä tiettyjä (tai käsillä olevaan artikkeliin liittyen oikeastaan vain yhtä tiettyä) Talvisodan historiaan liittyvien vääristelyjen suoltajia pidän selkärangattomina uus-kommunisteina – räikeänä kontrastina Talvisodan aikaisiin kommunisteihin, jotka puolustivat maamme vapautta, monet heistä henkensäkin uhraten.
Ok, ovatko nuo lainaukset sitten täysin perättömiä?
Eikö ole mahdollista että arkistoja tuhottiin? Miksei sekin sopisi kuvaan.
Ja eikö ole myös mahdollista että Marskin lopullinen haave oli valloittaa Itä-Karjala? Sekään ei olisi kummallista kun kyse oli ennen meille kuuluneesta. Ja eikö tuo ajatus voisi kummitella yhä joidenkin päässä?
Muistan joskus nähneeni kartan tulevasta Euroopasta ja siinä oli juuri tuo alue laitettu meille kuuluvaksi.
Niin Stalin vaan valehteli Suomen armeijasta niin kuin Diabolik sanoo.
Stalin ei viitsinyt lyödä lyötyä vaan tarkoitti rivien välistä kohteliaasti, että Suomen armeija taisteli hyvin mutta Neuvostoliiton puna-armeija taisteli vielä paremmin.
Olet uskomattoman röyhkeä toduuden vääristelijä ja valehtelija!
Ei se mitään vääristelyä ole, Suomi hävisi Talvisodan ja sitten heti perään Jatkosodan.
Niin ja Stalin voitti.
Ymmärrettävästi Suomessa jälkeenjääneet, katkerat, kateelliset, lapsenmieliset, vihaluonteet haukkuvat ja vihaavat Stalinia edelleen kun Stalin oli voittaja ja sotasankari.
Jos joku on lapsenmielinen, niin sinä. Niin uskomattoman mielikuvituksellisia sepustuksesi ovat.
Mitä Staliniin tulee, niin hän oli vainoharhainen psykopaatti. Lapsena kaltoin kohdeltu, niin kuin monet muut diktaattorit.
Ei tässä kilpailtu armeijojen paremmuudesta. Kysymys oli yksinkertaisesti siitä, että iso voitti pienemmän. Iso olisi halunnut voittaa selvemmin, mutta sen oli tyydyttävä vähempään.
Sota on barbariaa, animaalista väkivaltaa. Sota joko voitetaan tai hävitään ihan niin kuin nyrkkeilyssä. Välimuotoja ei ole.
USA ovat hävinnyt kaikki sotansa ja Suomi.
Mitä olen historiateoksia lukenut, niin niiden mukaan USA oli molemmissa maailmansodissa voittavana osapuolena. USA myös pelasti Neuvostoliiton. Ilman USA:n apua Neuvostoliitto olisi luhistunut natsi-Saksan armeijan hyökkäyksen alla.
Sodassa voiton ja häviämisen välissä on välimuotoja. Talvisodan tuloksena Suomi säilyi itsenäisenä, vastoin Neuvostoliiton tavoitetta. Samaa voidaan sanoa jatkosodasta. Siinä Neuvostoliitto vaati ensin Suomen antautumista, mutta luopui myöhemmin tästä vaatimuksesta.
Lapin sota päättyi Suomen voittoon.
Kun täällä on lipsahdettu keskustelemaan Stalinista, on pakko todeta että ihmemies tämä veikko.
Stalin ei koskaan saanut korkeampaa opetusta,vaan oli nuorestapitäen toiminnan mies.
Nimittäisinkin häntä lähinnä rikolliseksi nerokssi,jollaiselle aukenee paikka ja tilaisuus kun jokin yhteiskunta ajetaan tai ajautuu kaaokseen vellankumouksellisen toiminnan kautta.
Stalin oli nuoruudessaan kaukasiassa juuri alkaneen oljybisneksen turvatehtävissä,hän joukkoineentarjosi suojelua, jopa Nobelin bisnksille,tosin jos nämä ölljybisneksen toimijat ei maksaneet tarpeeksi,hän saattoi poltatta vartioimansa omaisuudet.
Jos tässä ajassa jotain ilmiötä haluaisi verrata Stalinin toimintaan,sitä ehkä parhaiten symboloisi ajatus MC Stalin.
”Näkökulma: Suomen ei olisi pitänyt onnistua siinä: Helsingin ilmapuolustus 1944”, http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/06/nakokulma-suomen-ei-olisi-pitanyt-onnistua-siina-helsingin-ilmapuolustus-1944/
Helsingin ilmapuolustus on taas yksi näitä Tali-Ihantala-tarinoita. Suomi osui vain noin 30 neuvostokoneeseen, jotka nekin olivat amerikkalaisvalmisteisia.
Neuvostoliiton tarkoituksena ei ollut vallata Helsinkiä vaan amerikkalaiseen malliin aiheuttaa kansassa pelkoa, jotta älykkäin kansanosa eli ne jotka tiesivät, että turpaan tulee olisi alkanut protestoimaan ja olisivat syrjäyttäneet Mannerheimin ja Rytin.
Mutta siinä Neuvostoliitto erehtyi. Suomalaiset ovat pelkurikansaa. Italiassa, Espanjassa, Neuvostoliitossa, Etelä-Amerikassa kansa olisi lähtenyt kaduille ja syrjäyttänyt kelvottomat pässinpääjohtajat. Italiassahan kansa tappoi Saksan ja Suomen liittolaisen Mussolinin.
Neuvostoliitto pommitti pelkästään talvisodan aikana helvetisti Suomea, pommitettuja paikkakuntia oli peräti 690 ja pommituslentoja vähintään 2 726 kertaa!
Suomen ilmatorjunta saavutti pienestä koostaan huolimatta merkittäviä tuloksia. Ilmatorjuntajoukkojen laskettiin pudottaneen 314 ja vaurioittaneen noin 360:ntä viholliskonetta.
Jatkosodassa Suomi tuhosi ilmatorjunnallaan reilusti yli 1000 Neukkulan konetta!
Jatkosodan aikana Helsingin suurpommituksissa, Helsinkiin tehtiin kolmena yönä yhteensä 2 121 pommituslentoa. Lentokoneet pudottivat yli 15 000 pommia. Tällä pommimäärällä olisi Helsingin pitänyt muualta Euroopasta saatujen kokemusten mukaan murskautua ja palaa rauniokaupungiksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut,. Suomalaisten ampuma tehokas sulkutuli yhdessä yöhävittäjä toiminnan kanssa piti huolen siitä, että vain 530 pommia putosi kaupunkialueelle.
Helsingin ilmatorjunnan saavuttamaa torjuntavoittoa pidettiin poikkeuksellisena koko maailmassa!
Heh heh heh Helsingin ilmatorjunta ei osunut pommeihin ollenkaan eikä kunnolla Neuvostoliiton pommikoneisiinkaan.
Neuvostoliitto ei yrittänyt tuhota Helsinkiä eikä miehittää Helsinkiä. Siksi Neuvostoliitto iski Helsinkiin ”vasemmalla kädellä”.
Neuvostoliitto keskittyi suomalaisten ajamiseen Neuvostoliiton maaperältä ja Karjalasta ja siinä se onnistui täydellisesti. Suomi-poika tuli sieltä pää kolmantena jalkana tai sitten ei ollenkaan.
Heh heh heh torjuntavoitto ja taas muka koko maailma ihaili.
Se on surkeeta kun pitää yrittää keksiä edes jotain ”voittoja”, mutta totuus on, että häviäjä ei saavuta voittoja vaan voittaja saavuttaa voittoja.
Pitäiskö sanoa, että Suomi oli hirveen hyvä häviäjä.
Suomen ilmatorjunta ei pystynyt estämään Neuvostoliiton pommituksia.
Helsingin ilmatorjuntakin oli ruudin tuhlaamista ja täysin turhaa tohua kun turpaan tuli:
Valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov saapui lentokoneella Helsinkiin 5.10.1944 ja valvontakomission brittijäsenet perässä.
Juurihan edellä kuvailin kuinka tehokkaasti estivät!
Lopeta valehtelu ja Suomen maineikkaan armeijan väheksyminen.
Ryssällä oli koko 2. maailmansodan surkeimmat ilmavoimat, kokoa oli mutta laatu ja taidot perseestä.
Neukkulan parhain lentäjä-ässä lensi koko sodan Jenkkikoneella!
Heh heh vai tehokkaasti kun Neuvostoliitto voitti Suomen ilmatilankin niin että Valvontakomissio tuli valvomaan hävinnyttä Suomea.
Neuvostoliitolla oli paremmat ilmavoimat kuin Suomella ja natsi-Saksalla kun Neuvostoliitto voitti kummankin maan.
Diabolik: Parempi aina voittaa, huonompi häviää.
Heh heh heh Suomen maineikas armeija sulla on housissas.
Suomen armeija ei ole voittanut yhtäkään sotaa (kuten ei muuten USA ja NATOkaan).
Parempi ei TODELLAKAAN aina voita!
Liitoutuneiden Valvontakomissiolla ei ole mitään tekemistä Suomen ilmatorjunnan kanssa, sehän tuli vasta sodan jo päätyttyä. Neukkula ei koskaan voittanut Suomen ilmatilaa, yrittivät, mutta kun ei.
Kaikilla mittareilla mitattuna, neukkulan armeija oli tehottomin ja eniten sotilaallista voimaa tuhlaileva!
Ilmavoimissa oli muutama todella kovatasoinen poikkeus(muutama kova lentäjä-ässä), mutta ihmekös tuo, jos näin ei olisi olut, olihan kyseessä 200 miljoonainen kansa!
Sodan he voittivat vain ja ainoastaan länsiliittoutuneiden supermassiivisella avustuksella.
Näillä samoilla aseilla ja polttoaineilla myös Neukkula soti jatkosodassa Suomea vastaan.
En pitäisi tuota nyt niin sankarillisena saavutuksena, eivät edes saaneet vallattua pikkuruista Suomea vaikka heillä oli parhaimmillaan 20 kertainen ylivoima!
Parempi voittaa aina sodassa.
Valvontakomissiolla on hyvinkin paljon tekemistä Suomen ilmatorjunnan kanssa. Valvontakomissio piti Suomen ilmatilan auki Neuvostoliitolle ja länsiliittoutuneille.
Kaikilla mittareilla mitattuna ”tehottomin ja tuhlaileva” armeija voitti vielä tehottomimmat ja vielä tuhlailevimmat.
Neuvostoliitto voitti sodan. Suomi hävisi Neuvostoliitolle, natsi-Saksa hävisi Neuvostoliitolle.
Suomi ja natsi-Saksa eivät pystyneet valtaamaan Neuvostoliittoa.
Diabolik, etkö vieläkään vuonna 2017 tajua että Neuvostoliitto voitti Suomen ensin talvisodassa ja sitten jatkosodassa ja siihen voittoon kuuluu tali-ihantalat ja ilmatilat ja mannerheimit ja rytit.
”Valvontakomissiolla on hyvinkin paljon tekemistä Suomen ilmatorjunnan kanssa. Valvontakomissio piti Suomen ilmatilan auki Neuvostoliitolle ja länsiliittoutuneille”
Ei mitään tekemistä koska sota oli jo ohi, ei silloin enää ketään ammuskeltu idiootti!
Kukaan ei tuhlaillut sotilaallista voimaa enemmän kuin ryssä.
Varsinaisen armeijan takana oli NKVD:n salainen armeija joka ampui kaikkia perääntyviä omia sotilaita, riippumatta siitä, vaikka tilanne olisi ollut täysin epätoivoinen ja perääntyminen ainut vaihtoehto!
Tuon ”armeijan” surmaamana kaatui yli miljoona Neuvostosotilasta.
Vertaileppa Tim joskun kaatuneiden ja menetettyjen sotilaiden määrää Saksan ja Neukkulan osalta.
Tuosta saat aika hyvän kuvan kuka se oli tehokas ja kuka ei!
Tietenkin sota oli ohi, Neuvostoliitto oli voittanut Suomen maavoimat, ilmavoimat, ilmapuolustuksen, merivoimat, ihan kaikki, Mannerhreimin, Rytin ja vielä niiden sotaliittolaisenkin natsi-Saksan, Hitlerin, Göringin, Göbbelsin.
Neuvostoliitto tuli voittajana Helsinkiin Hotelli Torniin. Ilmatila oli auki.
Heh heh yli miljoona, Neuvostoliitolla oli pikkusen enemmän rintamaa ja vastustajaa kuin pikkuruisella Suomella.
Neuvostoliitto voitti, Suomi hävisi, natsi-Saksa hävisi, fasistinen Italia hävisi ja niilläkin yli miljoona uhrattua.
Olet Diabolik yhtä tyhmä ja yhtä lapsellinen kuin USAn ja NATOn kenraalit ja media kun laskette tapettujen määrää. Se ei ole ratkaisevaa vaan strateginen älykkyys=sotavoitto.
Neuvostoliiton sodanjohto, puna-armeija oli älykkäämpi kuin natsi-Saksan, Suomen, Italian sodanjohto ja upseeristo.
Siksi Neuvostoliitto voitti.
Siis sinun mielestä on yhtä kuin älykkyyttä, uhrata miljoonia ihmishenkiä turhanpäiten??
Taidat olla pahasti mieleltäsi sairas kaveri, vai oletko omaksunut Stalinin toimintatavat ja mentaliteetin.
Neukkula ei olut muita älykkäämpi missään, ainoastaan omien sotilaiden turhassa tapattamisessa!
BTW, Italian sotilastappiot 2. maailms. eivät olleet kuin n. 320 000. Vaikka laskisit siviili tappiot mukaan, jäädään silti alle puolen miljoonan.
Neuvostoliitto menetti koko sodan aikana jopa yli 30 miljoonaa ihmistä, joidenkin Venäläishistorioitsijoiden mukaan jopa vieläkin enemmän.
Miten niin turhanpäiten. Neuvostoliitto voitti sodan ja tuli maailman supervallaksi.
Suomi uhrasi kansalaisiaan turhanpäiten kuten Saksakin. Ne hävisivät sodan ja joutuivat suorittamaan sotakorvauksia ja luovuttamaan alueitaan.
Neuvostoliiton sodanjohto oli älykkäämpää kuin Suomen ja Saksan, koska Neuvostoliitto voitti Suomen ja Saksan.
Katsos Diabolik, vaikka et sitä tajus, mutta viisaampi voittaa aina tyhmemmän.
Neuvostoliitto menetti siis enemmän ihmisiä sodassa, kuin kaikki muut sotaan osallistuneet maat yhteensä.
Ei kuullosta kovin ”älykkäältä”.
Niin siis sota käytiin Neuvostoliiton alueella ja hyökkääjien alueella Saksassa ja Suomessa, ei USAssa.
Taas on sodittu Talvisota ja Jatkosota, ja pitkän matkaa toista maailmansotaakin. Jokunen sentään pysyi asiassakin, eli valtioneuvoston (poissiirtyvän) viestintäjohtajan Markku Mantilan statementeistä. Asiallisissa kommenteissa ne eivät saanut juurikaan hyväksyntää osakseen.
Kommentoijiimme ilmeisen pysyvästi liittynyt Hesarin Antti Herlinin uusnatsitarhan vesa nimimerkki Venäläinen valehtelu ei sen sijaan kyennyt kahdellakaan kysymällä ilmaisemaan, oliko tämä artikkelin lause totuudellinen: ”Ukrainalainen oligarkki Pintschuk oli kutsunut koolle Jaltalle laajan kokouksen valmistelemaan Ukrainan haltuunoton yksityiskohtia vuoden 2013 syyskuussa.”
Saimme taholtaan vain Hesarista toki liiankin tutuksi tullutta mölinää.
Hesarin uusnatsien anti tälle keskustelulle oli 0,0000000001 kymmenen desimaalin tarkkuudella mitattuna. Hesarille tuo varmasti riittää, mutta riittääkö meille, sitä pitää katsoa tarkemmin jatkossa.
Valtioneuvostolla on siis tällä hetkellä viestintäjohtaja, joka pyrkii määrittelemään valeuutiset totuusuutisiksi ja päin vastoin. Valtionhallinnosta käsin tehtynä tämä edustaa jo melkoisen pitkälle kehittynyttä totalitaristista otetta.
Toivon jatkokeskustelulta enemmän asiaan keskittymistä ja nokittelujen jättämistä väliin. Kommentoijiemme valtaosa edustaa varsin korkealle kvalifioitunutta, asioita tuntevaa ja niistä selvää kykenemään ottavaa. Näytetään näille muille hyvää esimerkkiä!
’…Toivon jatkokeskustelulta enemmän asiaan keskittymistä ja nokittelujen jättämistä väliin. ..’
Samaa toivon minäkin. Nokittelu ei kerro kovin korkeasta tasosta koska siinä yritetään puoliväkisin kumota sellaista josta toinen ei millään halua tai voi jostain syystä luopua.
Jopa totuuden tutkiminen saattaa olla joskus pelottava ja ahdistava asia omaa maailmankuvaa tai vallanhalua (ylemmyyttä, tarvetta olla yksin oikeassa) uhatessaan. Siksi se halutaan kieltää ja mitä enemmän silloin painostetaan sitä vahvemmin pitää puolustautua.
Eri asia on sanoa oma perusteltu mielipiteensä vaikka sekin voi joitakin ärsyttää ja jopa raivostuttaa mutta se on sitten sen ongelma joka sitä ei kestä.
Jos lähtee nokitteluhaluisen mukaan siitä tulee päättymätön kierre koska nokittelija haluaa sanoa viimeisen sanan ja kumota toisen näkemykset.
Ok.
Totta,
on vaan vapauttavaa ymmärtää ja keskustella siitä(kin) kuinka ylipäätään sodan aloittaneet ja sodan hävinneet ja nyt sotaa, vihaa puolustavat ja revanssia hakevat sekä natottajat yrittävät määritellä totuuden ja ei-totuuden.
Niinpä. Rakentava keskustelu tuo ymmärrystä ja oivallusta ja siksi se voi vapauttaa.
Totuus on aina se mitä on tapahtunut ja tapahtuu. Sille on aina syynsä ja niiden tulkinta vaihtelee sen mukaan kuka tulkitsee. Tulkitsijan omat tarpeet vaikuttavat aina tarjottuun totuuteen. Se on lähes aina vain subjektiivinen näkemys ja sitä enemmän mitä vahvemmat nuo tulkitsijan omat tarpeet ovat.
Todellinen totuuden etsimisen vaatii poliittisten tai henkilökohtaisten syiden, olivatpa ne ideologisia, kansallisia, isänmaallisia, etnisiä, luokkaan tai sukupuoleen liittyviä, sivuun laittamista.
Filosofi ja kirjailija Iris Murdoch kirjoittaa Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan ”tutkijan rehellisyydestä ja nöyryydestä, joka ei edes tunne houkutusta tukahduttaa sitä mikä kiroaa hänen teoriansa.”
”Jopa meidän ammatti historioitsijoiden täytyy jatkuvasti yrittää taistella omien harhojemme ja subjektiivisten käsitystemme synnyttämää totuutta ja sen kumoutumisen vaaraa vastaan”, toteaa amerikkalaisen Venäjän historian professori Walter G. Moss.
Ylläolevan pohjalta on helppo ymmärtää miksi totuutta tutkivia vainotaan ja miksi melkein kaikki meille tarjottu totuus ei ole sitä. Historia on kirjoitettu voittajien tarpeiden pohjalta. Se pätee myös siihen mitä koko ajan tapahtuu. Siksi valtamedia ei voi kertoa totuutta.
Ranskassakin kansalaiset ovat kyllästyneet valtion valeuutisiin ja sotapropagandaan.
Pariisissa auto ajoi päin NATO-sotilaita, kaksi sotilasta on loukkaantunut vakavasti ja neljä lievemmin.
Ajoneuvon kujettajaa ei ole saatu kiinni.
Mitä ihmeen ”Nato-sotilaita”?
Ei mitään ihmeen vaan NATO-sotilaat ovat NATO-maiden sotilaita mm. Ranska kuuluu NATOon.
NATOssa jäsenmaa luovuttaa sotilaansa NATOn komentoon eli USAn armeijan kenraalien komentoon.
Olenpa aivan varma, että nämä sotilaat ovat ihan Ranskan oman armeijan komennon piirissä. Eivät USA:n armeijan kenraalien komennossa.
Niin NATOn kauheus, tehottomuus ja kalleus on se, että NATOssa pitää olla kahdet armeijat:
1) NATO-armeija, joka käy USAn sotia maailmalla
2) oma kansallinen armeija, joka puolustaa omaa maata kun NATO ei puolusta.
Sääntöjen mukaan sodassa NATOn armeijaa komentaa aina USAn armeijan kenraali.
Ranska on sotatilassa terrorismin vastaisessa sodassa kuten USA ja NATOkin vuodesta 2001 lähtien, joten NATOn pitäisi Ranskaa auttaa, mutta ei sitten tietenkään auta, jos tapetut ja haavoittuneet eivät olleetkaan NATO-sotilaita.
Saksassa keskustellaan juuri NATOn kahden armeijan järjestelmän järjettömyydestä.
Saksan SDP ehdottaa, että Saksa ei laita rahojaan NATOon ja epävarmaan tulevaisuuteen vaan omaan kansalliseen armeijaansa ja ennustettavuuteen.
Aika järjetöntä roikkua tuollaisessa mukana. Viisainta rakentaa omaa vahvaa armeijaa ellei pysy puolueettomana.
Niinistöiden tietysti zionisteille itsensä myyneinä on tehtävä kuten USA määrää.
Nyt on valitettavasti niin, että Sauli Niinistö, Kanerva ja muu natottajakööri on NATO-pelissään nostanut armeijamme vastuullisille paikoille upseereita, jotka eivät ymmärrä enää hölväsen pölästiä siitä, mikä on ja miten kootaan, kehitetään, koulutetaan,
johdetaan, aseistetaan Suomen olosuhteisiin soveltuva ja niitä olosuhteita hyväksi käyttävä moderni hybridiarmeija.
Sauli Niinistön, Sipilän, Jussi Niinistön YLE-disinformaatiota.
Sauli Niinistö, Sipilä, Jussi Niinistö, YLE tarjoavat meille valheuutisen, että Suomessa vierailisi USAn Euroopan joukkojen komentaja kenraali Scapparotti ja että Sauli Niinistö ja Jussi Niinistö tapaavat Euroopan joukkojen komentajan.
Oikea totuusuutinen on, että Suomessa vierailee NATOn Euroopan joukkojen komentaja, USAn armeijan NATO-kenraali Scapparotti ja hänet S. Niinistö ja J. Niinistö tapaavat.
Oli miehellä prenikkaa rinnassa, yksi jokaista laitonta sotaa kohtaan?
Sauli Niinistö, Sipilä, Jussi Niinistö, YLE yrittävät häivyttää NATOn/NATO-juonittelunsa ja kusettaa, että olisi olemassa jotkut Euroopan omat joukot (jota amerikkalainen kenraali muka johtaisi).
Kun veikata pitää niin Sauli Niinistön ja Scapparotin asialistalla ovat ainakin:
1) Suomen F-35 -kauppa ja siihen liittyvä USAn/NATOn maailman ilmavoimat
2) Suomen NATO-isäntämaasopimus ja siihen liittyvät USAn/NATOn tukikohdat Suomessa
3) USAn, NATOn, Sauli Niinistön Suomen sota Irakissa ja Afganistanissa
4) Sauli Niinistön Suomen toimet ja rahoitusosuudet Irakin, Afganistanin sodissa, Ukrainan kriisissä
5) Suomen Venäjän vastaiset toimet, varustautuminen, yhteisharjoitukset, infosota.
Meillä on käynyt Paholaisen tuuri:
Turun veitsi-iskujen seurauksena Sauli Niinistö ja Juha Sipilä ajavat voimalla tiedustelulakia.
Molemmilla on sellainen luonne, että haluaa vakoilla, vaania, painostaa, rangaista eri mielisiä, eri lalla ajattelevia, vihollisiaan.
Niinistö on natsi-symppari ja Sipilä on lestaadi. Molemmat ”järjestöt” ovat tunnettuja sadistisuudestaan.
Tiedustelulaki on ollut agendalla jo vuosikausia. Nyt sen tarve aktualisoitui vielä enemmän.
Olisi erittäin hyvä, jos se saataisiin voimaan eduskunnan toimesta kiireelliseen menettelyyn turvautuen. Enää ei Vasemmistoliittokaan jyrkästi sitä vastusta.
Tiedustelulaki nykymuodossaan tuli agendalle kun Sauli Niinistö juoni NATO-isäntämaa-sopimuksen.
USA ja NATO vaativat turvatakuut mm. toimivan tiedustelun Suomessa sotavoimiensa turvaksi kun ne ovat Suomen alueella.
NATO-isäntämaasopimuksella Sauli Niinistö ei suinkaan myynyt vain Suomen alueita USAn ja NATOn käyttöön eikä turvallisuuttamne ja puolustisasioissa päätöksentekoamme vaan toki myös Suomen kansan ha sen yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden.