Mikä on yksittäistapaus?

Monikulttuurisuus ja turvapaikanhakukulttuuri ovat synnyttäneet suomen kieleen kiintoisan kielikukkasen: yksittäistapauksen käsitteen. Lähes kaikilla lienee intuitiivinen oivallus siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan.

Kun suomalainen mies ryöstömurhattiin kahden irakilaisen turvapaikanhakijan toimesta viime syyskuussa Otanmäessä, uutinen ei ollut edes minuutteja eetterissä, kun päivystävät ”suvakit” aloittivat ”informaatiosodan” kertomalla kansalle kyseessä olleen (puhtaan) yksittäistapauksen.

Tämän käsitteen nojalla Otanmäen tapahtumat erotettiin myös Asema-aukion kuolemaan johtaneesta Jimi Karttusen pahoinpitelystä¹, jälkimmäinen kun kuulemma edusti (toisin kuin käräjäoikeus tuomiossaan perustellusti esitti) poliittista väkivaltaa, eikä näin ollen ollut yksittäistapaus.

Mihin yksittäistapaus kuitenkin loppujen lopuksi viittaa? Ymmärrämmekö käsitteen sisällön? Tutkikaamme aluksi kahta seuraavaa vaihtoehtoa:

1) Irakilaisen turvapaikanhakijan toteuttama raiskaus on yksittäistapaus, koska raiskaaja olisi voinut olla kuka tahansa (lue: kantasuomalainen mies).

2) Irakilaisen turvapaikanhakijan toteuttamana raiskaus on tietyn irakilaisen turvapaikanhakijan toteuttama, ei kenenkään muun, joten raiskauksesta ei seuraa mitään koskien irakilaisia turvapaikanhakijoita yleensä.

2 on parempi ja sofistikoituneempi kanta kuin 1, sillä 1:ssä abstrahoidutaan konkreettisesta tilanteesta, kun taas 2:ssa konkretisoidaan abstraktioita. Oleellisempaa on, toisin kuin 1 väittää tai vähintään vihjaa, kuka raiskaaja oli kuin se, kuka hän olisi voinut olla. Todellisuudelle tulee antaa etusija suhteessa kuvitteelliselle mahdollisuudelle. Sen sijaan 2:ssa sinänsä oikein todetaan, ettei tietyn ihmisen toteuttama raiskaus tee ketään muuta ihmistä raiskaajaksi, oli hän sitten minkä värinen tahansa, mistä kotoisin tahansa, jne.

2 näyttää olevan siis oikeilla jäljillä ja yksittäistapaus tuntuu saavan käsitteenä mielekkään sisällön. Menestys on valitettavasti kuitenkin vain näennäinen, sillä salakavalasti 2 rakentuu myös abstraktion varaan. 2 olettaa, että raiskaaja on loppukädessä ominaisuuksista riisuttu abstraktio. ”Yksittäistapaus-raiskaajalla” kun ei ole kansallisuutta, ”rotua”, kulttuuria, kotia, jne.

Seuraava erottelu on kuitenkin tärkeä: Toki voimme vallan hyvin määritellä yksilön juridisen vastuun ottamatta näitä tekijöitä huomioon tai ainakin meidän pitäisi näin tehdä. Yksilön juridinen vastuu ei ole kuitenkaan yksittäistapaus-keskustelussa oleellista, sillä yksittäistapaus-ideologiassa keskitytään teon edustavuuden kieltämiseen: yksittäistapaus kieltää viiteryhmän ja kulttuurin merkityksen tekoa selitettäessä ja sitä kautta vastaavia ennustettaessa.

Juridisen vastuun puitteissa kulttuurille voidaan hyvinkin antaa merkitystä tekoa selitettäessä – esim. teolle välttämättömien ja riittävien ehtojen puitteissa – aivan samalla tavalla kuin ilman alkoholia monia kuolonkolareita tuskin olisi tapahtunut. Kulttuuri tai päihtymystila on vain sopimuksenvaraisesti määritelty asioiksi (sinänsä hyväksytysti toki), joilla ei ole tuomiolle merkitystä.

Oikeudessa tuomitaan ensisijaisesti rikollisia tekoja ja (tekojen) tekijöitä, ei yksilöitä tai ”ihmistä”. Vielä eräällä tavalla: oikeudessa tuomitaan yksilöitä hyvin abstraktin kuvauksen puitteissa, ei ”kokonaisvaltaisesti”. (Rikolliset) teot on määritelty yksilöiden kulttuurista riippumattomiksi, mutta tästä ei seuraa, että yksilöt olisivat kulttuurista riippumattomia.

Mikä tai kuka raiskaaja sitten on? Naisasialiitto Unioni vastaisi tietysti: mies (eikä mitään muuta jatkomääritettä tarvita). Mies on kuitenkin ilmiselvä abstraktio. Sellaista ei ole olemassakaan kuin pelkkä mies. Joku tulkitsija saattaa mennä vielä pidemmälle esittämällä, että yksittäistapaus-raiskaaja ei ole mies vaan ihminen. Taatusti kukaan ei ole myöskään mitään sellaista kuin ihminen yleensä.

Tosiasiassa yksikään ihminen ei ole joutunut abstraktion (mies, ihminen, jne.) raiskaamaksi, vaan raiskaaja on aina todellinen ihminen. Kyseessä ei ole pelkkä tietoteoreettinen havainto, vaan myös mitä suurimmissa määrin moraalinen. Tuntuu perverssiltä uhrin kannalta – joka on todellinen ihminen, lihaa ja verta – väittää, ettei raiskaaja olisi sitä täsmälleen samassa merkityksessä.

Ongelmana näissä abstrahoinneissa on se, että kulttuuri ei ole jotain tarralapun tavoin ihmiseen kiinnitettyä siten, että konkreettinen, todellinen ihminen eli yksilö voitaisiin kulttuurista riippumatta määrittää. Teknisellä kielellä ilmaistuna kulttuuri kuuluu ihmiselle luontaisesti eli intrinsisesti, ei ulkoisesti eli ekstrinsisesti. Luontaisella suhteella tarkoitetaan, että emme voi määritellä kohdetta erossa luontaisista ominaisuuksista.²

Kulttuurin tuottamat tavat ja asenteet ovat tällaisia. Sen sijaan auton väri on ulkoinen ominaisuus siinä suhteessa, että voimme määritellä auton vallan hyvin ottamatta väriä käsittelyyn. Ts. vaikka väri olisi toinen, kyseessä olisi yhä edelleen oleellisesti samanlainen auto, vaikka Toyota Yaris (– ”maranellonpunainen” Ferrari saattaa olla rajatapaus).

Rajanvedossa on usein kyse myös moraalisesta kannasta. Nykyään kai sanoisimme, että punatukkaisuus on ulkoinen ominaisuus siten, että punatukkainen ihminen on kansalainen siinä missä muutkin tukan väristä riippumatta. Tukan väri on merkityksetön ominaisuus kansalaisuutta määriteltäessä. Noitia jahtaava inkvisitio saattoi olla tästä hyvin eri mieltä kokien, että punatukkaisuus on noidan luontainen ominaisuus.

Luontaisuus ja ulkoisuus ovat siis aina myös tiettyyn kontekstiin eli asiayhteyteen sidottuja. Esim. lääketieteessä voidaan pääsääntöisesti pitää kulttuuria ihmisen ulkoisena ominaisuutena, kunhan ei puhuta esim. itäsuomalaisille tyypillisistä geneettisistä (osittain elintapoihin liittyvistä) sairauksista.

Syöpään sairastuu tietyn ikäinen mies tai nainen, ei irakilainen tai suomalainen. Lukekaa vaikka potilaskertomuksia. Niistä saamme selville, millaiset määrittelyt lääketieteelle ovat oleellista. Kulttuuri ei ole yksi niistä, lukuun ottamatta yllämainittuja alueellisesti esiintyviä sairauksia ja psykiatriaa, jossa tietyn kulttuurin tietyt piirteet voivat traumatisoida.

Sen sijaan raiskauksista puhuttaessa emme voi määritellä ihmistä erossa hänen kulttuuristaan, sillä raiskaaja raiskaa ”kulturisoituna”. Niin kutsutun sosiobiologian (tai evoluutiopsykologian) kannaksi kai voitaisiin määritellä jotain sen suuntaista, että raiskaaja on homo sapiens -lajin uros, joka raiskatessaan toimii ”normaalilla” ja lajityypillisellä tavalla.

Tämän raiskausteorian näkökulmasta kulttuuri kiistatta on raiskaajan ulkoinen, ei luontainen ominaisuus. Harva (mukaan lukien minä) on kuitenkaan valmis kannattamaan näin vulgääriä teoriaa. Jännää kyllä, varsin pehmeää ”konstruktionismia” normaalisti kannattava vasemmistolainen ”suvakki” päätyy yksittäistapaus-ideologiassaan varsin lähelle sosiobiologiaa.

Seuraako tästä, että kulttuurit tai tiettyä kulttuuria edustavat ihmisryhmät olisivat jotenkin kollektiivisesti syyllisiä raiskauksiin, väitteen ”irakilaiset turvapaikanhakijat ovat raiskaajia” tyyliin, jos jotkut heistä raiskaavat? Ei tietenkään. Itse asiassa tässä tehdään täsmälleen sama abstraktiovirhe kuin edellä. Tässä ei abstrahoida miestä tai ihmistä kulttuurista, vaan kulttuuri erilleen tietyn kulttuurin edustajista.

Siinä missä yksittäistapaus olettaa raiskaajan olevan ominaisuuksista riisuttu mies tai ihminen, tässä oletetaan kulttuurin olevan kantajiensa toiminnasta ja ajattelusta riippumattomasti määriteltävissä olevissa – ikään kuin islam uskontona raiskaisi naisia, kuten joskus saamme ”äärirajakeilta” kuulla. ”Äärirajakkien” (”Islam raiskaa!”) ja ”äärisuvakkien” (”Raiskaus on yksittäistapaus!”) ajattelussa jännällä tavalla siis rekuperoituu täsmälleen sama ajatusvirhe. Näkökulma on eri, mutta virhe sama.

Yllä sanotusta ei myöskään seuraa, että kulttuuri olisi ihmiseen olemuksellisesti kuuluvaa siten, ettei kulttuuria voisi vaihtaa tai muuttaa. Selvää lienee, ettemme pääse kaikista syntymäkulttuurimme piirteistä, ajatuksista ja tottumuksista koskaan eroon. Monista silti pääsemme näin halutessamme. Mistä pääsemme eroon, on taas asia, jota pitää tapauskohtaisesti tutkia, vanhan hyvän ajan empiirisen tutkimuksen menetelmin. Sitä ei voi yleisesti määritellä!

Antti Kukkonen on filosofian ja valtiotieteiden maisteri sekä filosofian, historian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon aineenopettaja.
¤

Viitteet

1^

Puhun kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä, en taposta, sillä tähän kantaan Helsingin käräjäoikeus perustellusti päätyi. Tapaus on tosin vielä sub iudice, joten odotamme hovioikeuden kantaa asiaan.

¤